On kestämätöntä, että Suomen jokainen sairaanhoitopiiri asettaa psykiatrisen hoidon arvion tarpeessa olevan nuoren jonotuslistalle. Sellainen toiminta ei ole nuorisolääketiedettä.

Ei ole eettisesti oikein, että kuka tahansa lääkäri määrää nuorelle mielialaan vaikuttavaa lääkettä.

Kuulen lukijan sanovan, että ei ole resursseja.

Luin juuri HUS:in Helsingin alueen nuorisopsykiatrisista voimavaroista tehdyn tilaston:

Vuodesta 1999 lähtien toimintaan on tullut 4 työryhmää lisää= 16  (4 psykiatria,erikoissairaanhoitajia, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä )

Yksi sairaalaosasto lisää+ osastoille 3 psykiatria lisää

Aikaisemmin toiminnassa olevalle osastolle 12 hoitajan asemasta 16 hoitajaa.

Yksi ikäluokka on pudotettu pois vastuualueesta.

Näin valtavista lisäresursseista huolimatta potilaat jonottavat hoitoon.

Kyse on hoidon organisoinnista. Yliopistosairaala ei ole oikea nuorisopsykiatrisen hoidon tarjoaja. 1999 esitin ylilääkärinä turhaan, että nuorisopsykiatria jatkuisi Helsingin omana toimintana. Kaupungin omana toimintana järjestetty psykiatria toimii tiiviissä yhteistyössä koulujen, kirjastojen, lastensuojelun ja nuorisotoimen kanssa. Päivystävä lastensuojelu, matalan kynnyksen psykiatria ja poliisi voivat antaa apua välittömästi sitä tarvitseville. Lähiöiden olosuhteet tulevat kotikäynneillä myös psykiatreille tutuiksi. Nuoren elinympäristöön tutustuminen auttaa eläytymisessä nuoreen ja hoidon tukivoimien löytämisessä. Vuoteen 1999 saakka hoito oli mielekästä siksi, että jokainen nuori sai heti asiantuntija-avun.