Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Obama ja Cameron vastuussa ISISin rekrytoinnistaSunnuntai 29.11.2015 klo 9.42 - Pirkko Turpeinen-Saari Presidentti Obama ja pääministeri Cameron ovat keskeiset voimat ISISin rekrytoinnin takana. Nämä johtajat ovat median avulla demonisoineet Syyrian presidentti Assadin "julmuriksi, hirviöksi, kansansa tappajaksi". Demonisoinnin seurauksena he ovat julistaneet aseellisen opposition jäsenet marttyyreiksi. Nämä ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi on pyhää taistelua käyviä ja kalifaattia rakentavia jihadisteja. Nämä "marttyyrit" houkuttelevat nuoria auttamaan itseään julmaa "diktaattoria" vastaan. Siten ISIkseen liittyvät eivät ole ainoastaan syrjäytyneitä, eläytymiskykynsä menettäneitä "psykopaatteja" vaan moni heistä voi olla uskonveljiinsä lämpimästi eläytyviä nuoria, jopa tyttöjä.Toinen asia on se,osoittautuvatko aseellisen opposition jäsenet lainkaan "uskonveljiksi" vai ovatko he yksinkertaisesti tunteettomia palkkasotureita, jotka siirtyvät ryhmästä toiseen riippuen siitä kuka maksaa parhaiten. Syyria on uskonnoltaan sekulaarinen maa, jonka aseellinen haltuunotto päätettin USA:ssa presidentti Bushin aikana jo vuonna 2004. Kenraali Wesley Clark osoitti Democracy Now kanavan haastattelussa kuinka hän sai käsiinsä Pentagonin paperin, jossa lueteltiin Lähi-Idän haltuunotettavat maat,joukossa Syyria. Loppu on vain näytelmää. EU on Jugoslavian hajottamisesta ja laittomasta pommittamisesta lähtien tehnyt virheen toisensa jälkeen ja paikannut tekemiaan virheitä vielä suuremmilla virheillä. Voidakseen viedä loppuun Syyrian tuhoamisen, sen on täytynyt demonisoida Venäjä ja presidentti Putin koska Venäjä voisi olla rakentava neuvottelija Syyrian ongelmien ratkaisemiseksi. Presidentti Ahtisaari kuvasi The Guardianille antamassaan haastattelussa kuinka Venäjän YK-edustaja Churkin oli esittänyt rakentavan ratkaisun Syyrian konfliktiin jo kriisin alkuvaiheessa, jolloin kuolonuhreja oli vasta pari tuhatta. Professori Sabine Schifferin mukaan alkanut Venäjän ja presidentti Putinin demonisointi suoritettiin mainos/markkinointitoimisto Hill&Knowltonin toimesta. Demonisoimalla presidentti Putin Obama pyrki jatkamaan itsepintaisesti Syyrian hallituksenvaihto -operaatiotaan haluamallaan tavalla. Lisämaustetta USA hankki Ukrainan hallituksenvaihto-operaatiollaan, jossa EU oli aktivisesti mukana. Sen sijaan, että EU olisi pyrkinyt ratkaisemaan Syyrian konfliktia, se on heittänyt öljyä tuleen. Useat EU-maat ovat osallistuneet Syyrian aseellisen opposition kouluttamiseen ja tukemiseen. Koko EU-media, Suomen media mukaan luettuna on vyöryttänyt USA:n median lailla Putin-ja Assad kritiikkiä. Suomessa kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz oli ensimmäinen, joka julkisuudessa vertasi presidentti Putinia Hitleriin.Tämän jälkeen mikään ei pidätellyt Suomen mediaa heittäytymästä Venäjään, venäläisiin ja presidentti Putiniin kohdistuvaan rasistiseen kirjoitteluun täysin mitoin. Kaiken tämän jälkeen EU lähtee neuvottelemaan ISISiä tukeneen, sen laittomasti hankittua öljyä ostaneen ja uusia taistelijoita rajojensa läpi päästäneen Turkin kanssa Syyrian pakolaisten pitämisestä Turkissa. Turkkiin paenneet siviilit lienevät suurimmaksi osaksi aseellista oppositiota tukeneita sunnimuslimeja. Näiden tulo Eurooppaan todennäköisesti lisäisi terroritekojen riskiä Euroopassa. Hintana syyrialaisten pitämisestä alueellaan Turkki edellyttää miljardien korvauksia, turkkilaisten viisumivapautta Eurooppaan ja EU-jäsenyysneuvottelujen kiirehtimistä. Saksan ja Suomenkin ajama Turkin EU-jäsenyys olisi mielenkiintoinen. Turkki, joka tappaa kurdi-vähemmistöään ja jossa sanavapaus on varsin rajallinen. Turkki, jossa kurdi- johtaja Öcalan on vuosia virunut eristettynä vankilasaarellaan kuten Mandela aikoinaan, EU:n jäsenenä! EU ajaa pirulla pelsebuubia. Eikö humanismi ja kansainvälinen oikeus edellyttäisi Syyrian valtion tukemista sen pyrkiessä ylläpitämään yhteiskunnan rakenteita - koululaitosta, terveydenhuoltoa, hallinon rakenteita, eläkkeiden- ja palkanmaksua, kaupankäyntiä ja muuta taloudellista toimeliaisuutta? Miksi EU tukisi USA:n tuholaispolitiikkaa? Pakolaisongelman ratkaisu perustuu hallinnan palauttamiseen Syyrian lailliselle hallitukselle. Pakolaiset voivat palata Euroopasta ja Turkista Syyriaan, kotimaahansa, kun USA:n suunnittelema ja Saudi-Arabian, Qatarin, Turkin ja osin EU:n tuella tapahtunut Syyrian sisäisiin asioihin puuttuminen loppuu. ISIS:in joukkoihin liittyminen ehtyy vasta kun media alkaa puhua tosiasioista, itseään maailman johtajina pitävät presidentti Obama ja pääministeri David Cameron alkavat kunnioittaa kansainvälisiä lakeja ja valtioiden suvereeniutta. USA:n johtamat laittomat pommitukset Syyrian alueella olisi lopetettava. Jatkamisen edellytyksenä olisi mandaatin saaminen Syyrian lailliselta hallitukselta ja yhteistyö Venäjän kanssa, joka toimii alueella kansainvälisten lakien mukaisesti. ISISin vastainen taistelu edellyttää todellista yhteistyötä, jossa myös media kunnioittaa tosiasioita propagandan sijaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Zyskowicz, EU:n virhearviot, ISIS-rekrytointi, Obama, Cameron, Assadin demonisointi, EU |
Presidentti Niinistö A-studiossaTorstai 19.11.2015 klo 13.08 - Pirkko Turpeinen-Saari Pidin Sauli Niinistöä kapean juridiikan alueella oikeudentuntoisena ja rehellisenä. Miksi hän pyrki presidentiksi? A-studion haastattelu 18.11. 2015 osoitti hänen olevan täydellisesti osa läntistä disinformaatiota, jonka mukaan terrorismin syntyä ei tunneta, mutta sotilaallisin voimin, pommein ja konetuliasein sitä vastaan kannattaa rynnätä. NATO:n katsomuksia voi pitää oikeana todellisuutena, Venäjän näkemyksiä vuorostaan hieman alentuvasti ei hyväksyttävinä. A-studion toimittaja toimi ihailtavasti yhteisymmärryksessä haastateltavan kanssa. Presidentti ei unohtanut Venäjää Ukrainan kriisin toimijana vaikka suhtautui nyt Venäjään aikaisempaa suopeammin. Yhtään kysymystä ei tullut USA:n roolista Ukrainan kriisin synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Ei yhtään kysymystä terrorismin synnyttäjistä, rahoittajista ja aseistajista. Suuri raha ja suomalainen NATO-media auttoivat Niinistön presidentiksi rauhantahtoisen, globaaleja prosesseja ymmärtävän Väyrysen sijaan. Niinistö tai hänen neuvonantajansa eivät näy tietävän, että Yhdysvallat ja SaudiArabia ovat yhdessä synnyttäneet Al-Qaida terroristijärjestön ja tukeneet Osama bin Ladenia 1980-luvulla Afganistanissa. Afganistanin hallitus oli purkanut feodaalisen harvainvallan, jonka aikana 4000 perhettä omisti maan kastelujärjestelmät ja sen mukaisesti vallan. Tuon hallituksen aikana tytöt, naiset ja vanhukset saivat käydä koulua, kaduilla näki varsin vähän hunnutettuja naisia.Tuo hallitus oli kutsunut kansainvälisten lakien mukaan Neuvostoliiton, liittolaisensa apuun ääriuskonnollisia mujahediin taistelijoita vastaan. Afganistanilla ja Neuvostoliitolla oli ystävyys- ja avunantosopimus. Demokraattinen Afganistan ei sopinut Yhdysvalloille vaan se halusi tukea edelleen niitä eriarvoisuudesta hyötyneitä voimia, jotka tukivat Yhdysvaltojen globaaleja tavoitteita. Vierailin 1986 Afganistanissa, puhuin radiossa ja televisiossa ja jaoin ammatillisen oppilaitoksen oppilaiden innostuksen siitä, että he saattoivat käydä koulua omassa maassaan. Aikaisemmin osa heistä oli saanut koulutuksensa Neuvostoliitossa. Vierailin kylässä, jonka johtajana oli nainen. Lapset ja vanhukset opettelivat pihalla katoksen alla lukemaan. Yhdysvaltalaiset ohjukset ja koulutetut terroristit veivät maan yhä syvemmälle kaaokseen, jossa se edelleen on. Yhdysvaltojen ja Saksan intressien yhdistyessä 1990-luvulla Jugoslavian hajottamisprosessiin, molemmat maat tukivat, rahoittivat ja aseistivat Bosnian jihadisti-presidentti Izetbegovicia. Vaalit oli voittanut maltillinen muslimi Fikret Abdic, mutta jostain syystä presidentiksi päätyi Izetbegovic. Hän oli kirjoittant 1970 Islamilaisen julistuksen, jossa suunniteltiin ääri-islamilaista kalifaattia Balkanille. Tuon kammottavan lain sisältöön voi jokainen tutustua netissä. CIA ihmetteli presidentti Clintonille, kuinka tietty (asekuljetus) lentokone oli eilen Turkin lentokentällä ja tänään Zagrebissa. Clinton ilmoitti asian olevan hoidossa eikä CIA:n tarvinnut puuttua asiaan. Clinton nimittäin hoiti aselähetykset kahdestaan Kroatian suurlähettiläänsä kanssa. Useat aselasteista olivat Osama bin Ladenin rahoittamia. bin Ladenilla oli myös Bosnian passi. Yhdysvallat auttoi toimittamaan Bosniaan 10.000 jihadisti-taistelijaa Afganistanista ja Lähi-Idästä. Serbien päitä katkottiin kuten nyt syyrialaisten sotilaiden päitä. Kenraali John Galvin johti Bosnian jhadistiarmeijaa Sarajevossa ja eräs amerikkalainen kenraali sanoi Yhdysvaltojen lentokoneiden muodostavan muslimien ilmavoimat näiden pommittaessa Bosnian serbejä. USA ja NATO jatkoivat terroristien tukemista myös Kosovossa. Presidentti Clinton osoitti tukeaan Izetbegovicille olemalla läsnä hänen kuolivuoteellaan. Irakin laittomaan sotaan osallistui useita EU-NATO-maita Pohjoismainen Tanska mukaan luettuna. Miljoona Irakin kuolonuhria muuttuivat vain numeroiksi. Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Albright kysyi onko puoli miljoonaa kuollutta lasta oikea luku. "That is a due price", "Tämä on sopiva hinta", hän tokaisi siihen. EU-maat julistavat vievänsä demokratiaa "kehittymättömiin" maihin tai "diktatuureihin". Ne asettuvat Yhdysvaltojen johdettaviksi sotilasliitto NATO:n lipun alle. Ne eivät demokratiatietoisuudessaan voi katsoa totuutta silmiin. Totuus on se, että EU- maat sulkevat silmänsä kansainvälisen lain rikkomuksiltaan, väkivaltaisilta hallituksen vaihdoksilta, kidutukselta. Irakin vankiloissa sikisi yhdysvaltalaissotilaiden suorittamien kidutusten seurauksena joukko, johon ei enää saa inhimillistä yhteyttä. Presidentti Niinistön neuvonantajat eivät ilmeisesti seuraa yhdysvaltalaisia tiedotusvälineitä tai uutiskanavia, joissa haastatellaan CIA:n entisiä johtajia, jotka kertovat avoimesti terrorismin synnyn taustatekijöistä. Syyria kuului jo presidentti Bushin aikana "pahan akseliin", johon USA liittolaisineen katsoi voitavan suhtautua kuin sillä ei olisi normaaleja valtion oikeuksia. Presidentti Assadia demonisoitiin ja hänen pyrkimyksensä normaalin turvallisen yhteiskunnan ylläpitämiseen kutsuttiin propagandassa "oman kansan murhaamiseksi". Tosiasiassa kansannousu oli alusta lähtien aseellinen ja hyvin valmisteltu. Jo esimmäisten viikkojen jälkeen Saudi-Arabian uskonnolliset johtajat julistivat jihadin alkaneeksi. Saudi-Arabia, Yhdysvallat, Qatar ja Turkki ovat kukin tahoillaan rahoittaneet ja aseistaneet maan destabilointia. Vuosi sitten Yhdysvallat aloitti kansainvälisten lakien vastaiset pommitukset tuhoten Syyrian infrastruktuuria. USA on väittänyt taistelevansa ISIS:tä vastaan, kun se tosiasiassa taistelee Syyrian hallitusta vastaan. Sen pommitukset ovat mahdollistaneet ISIS:in etenemisen, koska se ei ole halunnut edistää Syyrian hallituksen mahdollisuuksia pitää maa-alueita hallinnassaan. Mm tämän vuoksi Syyrian hallituksen joukot ilmeisesti menettivät arkeologisesti arvokkaan Palmyran alueen hallinnan, minkä seurauksena ISIS on tuhonnut arvokkaita muinaisia rakennuksia kuten Taliban Afganistanissa. Muinaisaarteet ovat osa kansakunnan kulttuurista identiteettiä. Aarteiden tuhoaminen on rikos ihmisyyttä vastaan. Vierailin Syyriassa 1980-luvulla parlamenttivaltuuskunnan mukana. Tapasimme ulkoministerin ja useita eri yhteiskunnallisia vaikuttajia, mm. druusi-johtaja Jumblattin ja eri palestiinalaisryhmien johtajia. Sain vaikutelman itsenäisestä USA:n imperialismia ja kolonialismia kritisoivasta maasta. Kävin myös tapaamassa palestiinalaisen kummilapseni sisaruksia syyrialaisessa sisäoppilaitoksessa. Irakin sodan aikana Syyria antoi turvapaikan 1,5 miljoonalle pakolaiselle sen lisäksi, että sillä oli ennestään 0,5 miljoonaa palestiinalaista pakolaista. Pakolaisia kohdeltiin Syyriassa tasa-arvoisesti omien kansalaisten kanssa. Tämän taakan alla olevaan Syyriaan ei olisi tarvittu Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian rahoittamaa ja aseistamaa hallituksenvaihdosoperaatiota. Ranska entisenä siirtomaaisäntänä ei kaihda salaisen palvelun ja sotilaallisten toimien käyttöä tavoitteidensa toteuttamiseksi. Ranskan ulkoministeri Fabius kehui pari vuotta sitten terroristijärjestö al-Nusran erinomaisuutta. Presidentti Niinistön olisi odottanut puhuvan jotakin todellisuudesta kokonaisuudessaan. Haastattelija sentään kahdesti pyysi puhumaan globaalista kokonaisuudesta. Olisi luullut, että presidentti Niinistö olisi ensimmäisenä terrorismin suitsemiskeinona maininnut terroristien rahoituksen ja aseistuksen lopettamisen. Syyrian hallituksen armeija on ainoa, jonka jalkaväki on uhrannut henkensä maansa puolesta ja terrorismia vastaan koko sodan ajan. Niinistöltä ei liiennyt sanaakaan suurimman uhrauksen antaneiden sotilaiden puolesta. Syyrian armeijan sotilaat ovat kristittyjä, sunnimuslimeja, shia-alawiitteja, toisin sanoen sekulaarisen maan armeija, jonka demokraattinen USA-EU-akseli haluaa vaihtaa saudi-arabialaista wahhabi-ääriuskontoa tunnustavaksi jihadistiarmeijaksi. Missä on juristi- presidenttimme totuuden-, oikeuden- ja demokratian tunto? Presidentti sitoi Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen kansalaisten selän takana, salassa. Nyt presidentti haluaa vahvistaa sotilaallista yhteistyötä Euroopan sisällä vastauksena Pariisin terrori-iskuille. Jokainen tunteva ihminen käsittää, että turvallisuus Suomessa ei lisäänny militarismia lisäämällä. Militarismi ei ole ratkaisu terrorismiin eikä se ole ratkaisu turvallisuuteen. Yhdysvallat ratkaisee kaikki ongelmat sotilaallisesti. Sen sotilastukikohdat kattavat koko maapallon. Sen kansalliset poliisivoimat jopa maakuntatasolla on varustettu armeijan kulkuneuvoilla ja varusteilla. Kansalaisten vakoilu on kattavaa. Tällaiseenko yhteiskuntaan haluamme. Terrori- iskuja käytetään tekosyynä militarismin voimistamiseen. Se edistää aseteollisuuden voittoja. Tosiasiassa terroristeiksi rekrytointi ja terrorismin rahoitus tulisi lopettaa. Ison-Britannian muslimiväestöstä 70% elää köyhyysrajan alapuolella. Eikö presidentti Niinistöllä riittäisi neuvoja Suomen hallitukselle kuinka väestöä tulisi kohdella, jotta ääriliikkeet eivät saisi kasvuvoimaa Suomesta. Hallituskriisissä porvarihallitus, presidentin kanssa neuvotellen huolehti yksityisten suurfirmojen hyvinvoinnista ja mahdollisesta veronkierrosta veroparatiiseihin sen sijaan, että olisi huolehdittu vähäväkisten elintason kohottamisesta. Suuri uusi maahanmuuttajaväestö putoaa elintasokilpailussa pohjalle. Eikö presidentiltä odottaisi eläytymistä ihmisiin yhden suurvallan globaalien intressien puolustamisen sijaan? Palasin toissayönä Zürichistä. Lentokentällä sain esimakua uudesta ajasta naispoliisin juostessa rynnäkkökivääri kädessä pitkin lentoaseman käytävää. Näin sosiaalinen eriarvoisuus poistuu uudessa uljaassa Orwellin maailmassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A-studio, terrorismi, presidentti Niinistön disinformaatio, terrorismin rahoitus, vastaus terrorismiin, Ranska, USA, Saudi-Arabia |
Suomalaisetko sokeiksi kuluttajiksi ja USA:n alamaisiksi?Torstai 12.11.2015 klo 13.21 - Pirkko Turpeinen-Saari Vuonna 1978 Rakennusliiton silloinen johtaja Aarno Aitamurto jakoi kirjoittamani kirjan Inhimillinen kasvu ja yhteisö kaikille liittokokousedustajille. Monissa yrityksissä muun muassa Hyvinkään Kone Oy:ssä työntekijät järjestivät opintokerhoja, joissa kirja käsiteltiin ja minut kutsuttiin lopuksi keskustelemaan ihmisen henkisen kasvun ja yhteiskunnan rakenteen välisestä suhteesta. Tuon jälkeen kehitin oman työyhteisöni, Helsingin nuorisopsykiatrian yksikön luovan kasvun periaatteiden pohjalta. Siitä prosessista kirjoitin Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun teokseni vuonna 2004. 1970- luku oli aikaa, jolloin Suomen hallituksella oli kohtuullisesti valtaa raha-asioissa. Demokratia käsitti siten myös taloudellista demokratiaa. Myös kunnallisella tasolla Helsingin nuorisopsykiatrian yksikön työntekijät osallistuivat yksikön budjetin suunnitteluun ja seuraamiseen. Joka kuukausi kaikki työntekijät kokoontuivat yleiskokoukseen suunnittelemaan toimintaa. Työntekijät kokivat olevansa subjekteja, työn suunnittelijoita ja tekijöitä. Kehityksen myötä opittiin, että potilaat ovat kaikkein tärkeimpiä. Potilaan on voitava kokea olevansa oman todellisuutensa subjekti, jonka koostumista henkilökunta voi vain auttaa täydellistymään. Pääomaliikkeiden vapauduttua Suomessa, laman ja Neuvostoliiton hajoamisen koettuaan Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin ja myöhemmin euroon. Euroopan Unioni perustettiin palvelemaan suuryritysten tavoitteita. Nuo tavoitteet kirjattiin myös EU:n tavoitteiksi. Kansalaisten vapaa liikkuvuus säädettiin palvelemaan yritysten etua. EU:n laajeneminen palveli yhä halvemman työntekijäjoukon saamista yritysten entistä suurempien voittojen mahdollistajiksi. Neuvostoliiton edustaman yhteisöllisyyden mallin kadottua ei ollut vaikeata saada mieliä kääntymään markkinasosialismia edustavan Jugoslavian tuhoamisen taakse, vaikka sodalla ellei muuten. Yhdistymisensä jälkeen Saksa halusi Balkanilta taloudellista hyötyä itselleen ja liittoutui Yhdysvaltojen kanssa, joka vuorostaan halusi sotilaallisen läsnäolonsa avulla palata voimalla Eurooppaan ja tuhota samalla Venäjän liittolaisen vuosikymmeniksi eteenpäin. Suomen kohtalon tieksi EU:ssa muodostui Saksan ja siten USA:n vanaveteen asettuminen. USA-vetoisen suurpääoman ehdot valittiin Suomen oikeistopuolueiden, pääomapiirien ja valtamedian toimesta maamme ehdoiksi. Suurpääoman ja markkinavoimien ehdot kutistavat ihmisen kuluttajaksi, jolla ei saa olla itsenäistä tunne-elämää tai ajattelua.Tämän tilan ylläpitämiseksi tarvitaan yhä voimistuvaa USA-vetoista propagandaa, joka liittää toimeentulon yhteen sen kanssa, että yksilö alistuu pitämään propagandaa totuutena. Jo vuonna 2006 suurin osa valtalehtien päätoimittajista ilmoitti olevansa Suomen NATO:on liittämisen kannalla. Siitä lähtien valtamediat nyt Yle mukaanluettuna tuottavat aineistoa, joka kääntää Yhdysvaltojen, NATO:n johtajan, hirmuteot Irakissa, Afganistanissa, Somaliassa, Syyriassa, Guantanamossa, salaisissa vankiloissa ja kidutuskeskuksissa ymmärrettäviksi - business as usual. Samanaikaisesti suomalaisen median on USA:n alamaisuudessaan mustamaalattava Venäjää ja suljettava silmänsä Yhdysvaltojen jatkuvilta kansainvälisten lakien rikkomuksilta. Suomen median synnyttämä ristiriita toden ja valheen välillä on luonut maahamme ahdistuneisuuden ja vihan ilmapiirin. Koska median propaganda on niin massiivista ja jokapäiväistä, tavallisen kansalaisen on mahdotonta tunnistaa, mistä ahdistus kumpuaa. Maahamme on valittu eduskunta, joka myötäilee tuota USA-johtoista pääoman valtaa. Monet ministereistä ovat veronkierron ja veroparatiisien hyödyntäjiä tai vähintään kannattajia. Inhimillisyys, kyky eläytyä toisiin ihmisiin ja aito yhteistyö on kadonnut ratkaisevasta osasta johtavia poliitikkoja ja mediaa. Asuessani viisi vuotta Espanjassa tutustuin Jugoslavian sotien aikaiseen NATO:n tiedottajaan. Perheittemme ystävystyttyä keskustelumme olivat suoria ja rehellisiä. Osoittautui, että olimme samaa mieltä USA:n roolista, NATO:n roolista ja tietyistä yksittäisitä tapahtumista Kosovossa. Kysyin häneltä miksi hän sitten valehteli työssään. Hän sanoi, että hänellä on kaksi poikaa, jotka on koulutettava yliopistossa. Hän joutuu tekemään sitä mitä häneltä odotetaan. Sama mies kirjoitti kirjan siitä, kuinka hän avusti surkeissa oloissa elävää romani-perhettä talven yli. Hänellä oli siis sydäntä. Saattaa olla, että monilla veronkiertoa kannattavilla ministereillä, HeSa:n ja Yle:n toimittajilla on myös sydäntä yksittäisissä asioissa. Maailma on kuitenkin muuttunut 1970- luvun jälkeen sellaiseksi, että sydäntä ja eläytymistä ei voi käyttää, koska työnantaja ja hänen yläpuolellaan oleva näkymätön käsi pakottaa valehtelemaan. Ellei valehtele toimittaja menettää työpaikkansa. Ellei valehtele, upseeri ei ole NATO-kelpoinen. !970- luvulla kävimme lasten kanssa rauhanmarssilla joka syksy. Neuvostoliitto/Venäjä oli ystävä ja ystävyyskaupunkitoiminta oli vilkasta. Eivät ihmiset, kylät ja kaupungit ole muuttuneet mutta Suomi on asemoinut itsensä niiden viholliseksi koska Yhdysvaltojen kongressi on julistanut Venäjän viholliseksi. Yhdysvaltalainen Venäjä- tutkimuksen professori Steven Cohen sanoi viime tiistaina John Batchelorin haastattelussa, että Ukraina on tullut Yhdysvaltojen siirtomaaksi. Ukrainan poliittinen valta on Svoboda- oikeistopuolueella ja Oikealla sektorilla eli natsimielisillä puolueilla. Rada- parlamentti ei hyväksynyt työelämän syrjinnän kieltävää lakia, jota EU oli edellyttänyt. Suomen media tai ulkopoliittinen johto ei puhu totta Ukrainasta eikä Syyriasta. USA:n laittomat aseistukset molempiin maihin ja Syyrian laittomat pommitukset ohitetaan. Suomi on liukumassa Ukrainan tavoin Yhdysvaltojen alusmaaksi. Isäntämaasopimuksen allekirjoittaminen oli sotilaallinen askel. Median amerikkalaistuminen ja poliitikkojen mukautuminen median valtaan on johtanut siiihen, että pääomapiirit voimistavat valta-asemaansa demokratian kustannuksella. Tasavallan presidentillä oli keskeinen osa isäntämaasopimukseen sitoutumisessa. Hänellä saattoi olla keskeinen rooli myös pääomapiirien valtaa lisäävässä sote-sopimukseen päätyneessä hallituskriisissä. Meillä on suurpääoman avulla valittu eduskunnan enemmistö ja presidentti. Vuoden 1917 - 1918 talvi tulee kammottavalla tavalla mieleen. Jääkö tunteville todellisuudentajunsa säilyttäneille kansalaisille muuta mahdollisuutta kuin sanoa toreilla EI. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: inhimillisyyden katoaminen, media palvelee USA:n intressejä, demokratian alasajo |