Tony Blair, Jugoslavian ja Irakin pommitukset ja läntiset arvot

Perjantai 8.7.2016 klo 18.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Britannia on kunnioitettavasti tutkinut ja tuonut esiin Irakin sodan rikollisen luonteen. Tuolloisen pääministeri Blairin roolia pidetään erityisen tuomittavana. Suomen media ei aikaisemmin ollut pitänyt sotaa mitenkään tuomittavana. Sen sijaan moni toimittaja raportoi sodasta ylpeänä yhdysvaltalaisen panssarivaunun istuimelta käsin.

Ennen sodan alkamista nousin silloisesta kodistani Barcelonaan vievään junaan, joka oli täynnä Irakin sodan vastaiseen mielenosoitukseen menijöitä. Juna oli täynnä. Istuimme sylikkäin ja vierekkäin kuin sillit suolassa. Väliasemille jäi väkeä koska tilaa olisi ollut vain vaunujen katoilla. Yli miljoona mielenosoittajaa täytti kapungin kadut. Vielä paluumatkalla väkeä matkusti päinvastaiseen suuntaan päästäkseen osoittamaan mieltään vaikka ilta jo hämärtyi.

Jokainen tiesi Irakin mahdollisia joukkotuhoaseita tutkivan komitean ruotsalaisen puheenjohtajan Blixin todenneen, että aseita ei ole eikä niiden olemassaolo ole todennäköistäkään. Hän oli ehdottomasti sotaa vastaan. Espanjalaiset olivat pöyristyneitä sodan mahdollisuudesta Silti Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Tanska lähtivät pommittamaan jo 10v talouspakotteista kärsinyttä maata. Puoli miljoonaa lasta oli jo kuollut hoidettavissa oleviin tauteihin. Kansa kärsi.

Sota oli rikollinen. Tony Blair oli osallistunut jo v. 1999 rikolliseen Jugoslavian pommittamiseen yhdessä USA:n presidentti Bill Clintonin ja useiden NATO-maiden kanssa. NATO-maa Saksa oli lähtemällä pommittamaan rikkonut myös omaa perustuslakiaan. Presidentti Clintonin ja Saksan tavoitteena oli sotilaallinen ja taloudellinen laajentuminen Balkanille. Sotien seurauksena Saksa sai Kroatian ja Slovenian infrastruktuurin hallintaansa, Yhdysvallat vuorostaan miehitti Bosnian ja Kosovon saaden siten rakennettua Serbian maaperälle valtavan sotilastukikohdan, Bondsteelin.

Clinton oli tukenut kalifaattia rakentavia, Bosniassa taistelevia Afganistanista ja Saudi-Arabiasta tulleita jihadisteja sekä Kosovoon tunkeutuneita albaaniterroristeja. Nämä edesauttoivat Yhdysvaltojen tavoitteiden toteuttamista samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen tukema taleban Afganistanissa tai Al-Nusra, ISIS ja FSA Syyriassa.Youtube-video Sarajevo Ricochet valottaa erinomaisesti minkälaiset Clintonin ja jihadistien suhteet olivat Jugoslavian sotien aikana ja millaisia kaulankatkojia nämä yhteistyökumppanit olivat.

Paradoksaalisesti Blairin rikokset paljastetaan samaan aikaan kun Bill Clinton pyrkii vaimonsa rinnalla uudelleen valtaan Valkoiseen taloon.

Suomen median mukaan nämä kaksi herraa - Bill Clinton ja Tony Blair - edustavat "läntisiä arvoja", joita meidän tulisi seurata heidän johtamansa NATO:n yhteistyökumppaneina. Saksalainen Aachenin kaupungin Kaarle Suuren rauhanpalkinto on varmemmaksi vakuudeksi myönnetty Blgradin pommitusten tiimellyksessä vuonna1999 Tony Blairille ja seuraavana vuonna 2000 Bill Clintonille.

Presidentti Obama vuorostaan palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla jo ennenkuin tiedettiin hänen lukuisista lennokkisotaretkistään, sotilasvallankaappausten tukemisesta (Burkina-Faso), sotilastukikohtien määrän lisäämisestä sekä vihan ja väkivallan lietsomisesta paitsi Euroopan alueella myös Aasiassa.

Liittokansleri Angela Merkel vuorostaan esiintyy sovittelijan roolissa vaikka haluaakin ylläpitää ja tukea Yhdysvaltojen ja länsimedian lännen rikoksia peittelevää näytelmää. Die Linke-puolueen Sahra Wagenknecht piti liittopäivillä eilen erinomaisen liittokanslerin toimia kritisoivan puheen, erityisesti tämän suhtautumisesta Venäjään.

Liittokansleri Kohlin entinen neuvonantaja ja korkea virkamies Willy Wimmer kertoi keväällä, Youtubessakin nähtävänä olevassa esitelmässään, Bratislavassa v. 2000 pidetystä Yhdysvaltojen edustajien ja useiden Keski- ja Itä-Euroopan päämiesten välisestä kokouksesta. Siellä Yhdysvaltojen edustaja avoimesti selosti pyrkimyksestä Euroopan uuteen kahtiajakoon linjalla Riika-Odessa. Kuulin Wimmerin kertovan nauhalla, että USA:n edustajat olisivat sanoneet länteen jäävän osan olevan "meidän" eli USA:n. Wimmerin mukaan Ukrainan kriisi on näiden pyrkimysten loppuvaihe.

Entisen NATO-komentaja Breedlovin sähköpostikirjeenvaihdon paljastuminen osoittaa presidentti Obaman ja Yhdysvaltojen eri virkamiesten ja joukkojen osuuden Ukrainan väkivaltaisessa vallankaappauksessa ellei joku jo tähän mennessä olisi selvillä kaappauksen tapahtumista. Tosin Yle:n toimittaja Jyrki Saarikoski asiantuntijana esiintyessään väittää alentuvasti presidentti Putinin Kultarannassa esittämien tietojen olevan "vain" Venäjän väitteitä. Suomen mediaa ja ulkopoliittista johtoa on mahdotonta järjellä ymmärtää.

Mielestäni täytyy olla selvää, että presidentti Niinistö tietää ja media tietää saman kuin presidentti Putinkin Yhdysvaltojen väkivaltaan pohjautuvasta politiikasta, joka on paitsi sotilaallista väkivaltaa myös taloudellista- ja mediavaltaa. Presidentti Niinistö tietää EU:n ja NATO:n roolin niin Jugoslavian hajottamisessa, Irakin sodassa kuin Syyrian ja Ukrainan kriiseissä. Liittoutuminen sotarikollisten kanssa ja hyvää tarkoittavan Venäjän leimaaminen uhkaksi on absurdia. Kuinka suomalaiset aikuiset voivat opettaa lapset pois koulukiusaamisesta kun aikuiset itse käyttäytyvät kuin rikolliset, jotka eivät puhu totta ja jotka syyttävät syyttömiä ja palkitsevat syyllisiä.

Suomalainen rauhan-Nobelkin liittyy Jugoslavian laittomiin pommituksiin ja varsin kyseenalaisiin ansioihin siihen liittyen.

Läntiset arvot tarkoittavat rikosten sallimista silloin kuin niitä itse tekee eikä mistään löydy voimaa niitä ennalta ehkäisemään. Rauha ja ystävyys eivät näytä kuuluvan asevarusteluun turvautuvaan Eurooppaan.

Putin ja Niinistö

Lauantai 2.7.2016 klo 10.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

Seurasin Yle:n ohjelmatarjontaa Venäjän presidentti Putinin vierailusta presidentti Niinistön luona Kultarannassa. Näytelmä oli mielenkiintoinen.

Jos presidentit laiturilla seisoessaan näkisivät hukkuvan kamppailevan meressä, Putin hyppäisi ja uisi pelastamaan häntä Niinistön jäädessä seisomaan laiturille, koska laiturin päähän oli kiinnitetty kyltti: Laiturilta hyppääminen kielletty!

Tämä Niinistön legalistinen asenne sitoo hänet siihen porvarilliseen valtaan, jota hän kokoomuspuolueen valinneena edustaa. Globaalissa vallankäytössä hän on lojaali sille yhden prosentin vallalle, joka hallitsee globaalia taloudellista valtaa, josta aseteollisuuden osuus on suuri.

Suomen historian henkilöinä Putin edustaisi 1900-luvun alun työväenjoukkojen johtajaa Kullervo Manneria, joka eläytyi voimakkaasti köyhien piikojen, torppareiden ja muiden vähäväkisten asemaan ja toimi niin eduskunnan puhemiehenä kuin punaisten joukkojen "diktaattorina" näiden aseman parantamiseksi ja demokraattisen lainsäädännön aikaan saamiseksi.

Niinistö edustaisi 1918 tammikuun porvarillista hallitusta, joka perusti porvarillisen valkoisen armeijan eriarvoisuutta tukevan politiikkansa pönkäksi.

Presidentti Putin on toiminut johdonmukaisesti Yhdysvaltojen edustamaa yksinapaista, harvojen taloudelliseen valtaan pohjautuvaa vallankäyttöä vastaan. Hän on korostanut YK:n merkitystä.

Yhdysvaltojen presidentit toinen toisensa perään ovat korostaneet aseellista valtaa taloudellisten etujensa takaajana. Ei Yhdysvaltojen johtama NATO ole Euroopassa Euroopan pikkuvaltioita puolustamassa vaan takaamassa omaa taloudellisen valtansa laajenemista ja varmistamista. USA:n varapresidentti Biden on useasti korostanut sitä kuinka hän joutui painostamaan EU:ta panemaan Venäjä-vastaiset pakotteet voimaan.

Presidentti Putinin kommentti siitä, että Suomi tottelee kiltisti pakotemääräyksiä, ei tyhjentynyt EU:n määräyksiin vaan USA-EU riippuvuuteen. Niinistö vastasi tuttuun tapaansa uhmakkaasti, Suomen olleen itse tekemässä pakotteita. Sehän ei täysin pidä paikkaansa, sillä USA:han Suomen mielipiteellä ei juuri ole vaikutusta.

Suomen tämän hetkinen poliittinen- varsinkin ulko-ja turvallisuuspoliittinen tilanne muistuttaa yllättäen enemmänkin vuotta 1918 kuin 1930-lukua. Eriarvoisuus alkaa tulla yhä arkaaisemmaksi. USA-johtoiseen NATO:on kytkeytyminen yhä tiiviimmin kytkee Suomen kansainväliseen 1% :n valtaan ja militarismiin saumattomasti.

Tällainen kehitys edellyttää sotapropagandaa, viholliskuvaa, joksi USA on valinnut klassisesti Venäjän. Propaganda on rakennettu huolella markkinointitoimisto Hill& Knowltonin ja USA:n valtaa myötäilevän kansainvälisen median avulla. EU on toiminut liukastusaineena. Yhdysvaltojen monen vuoden vaivalla ja miljardeilla rahoitetut värivallankumoukset Ukrainassa, joista viimeisin päättyi verisesti osoittavat sen, kuinka sen taloudellisen vallan laajentaminen tapahtuu yhä kouristuksenomaisemmin. Verisen vallankumouksen johtajat on koulutettu osin myös saksalaisella rahoituksella.

Kun Olli Rehn kutsuttiin presidenttien päivällispöytään Kultarantaan, ajattelin, että nythän olisi tilaisuus avata vähän sitä EU:n väkivaltaan päättynyttä laajentumista Ukrainaan. Kuinka EU ei Yhdysvaltoja palvellessaan ja kiireessään kyennyt ottamaan huomioon Ukrainan syviä taloudellisia riippuvuuksia Venäjästä. EU ei myöskään ollut huomaavinaan eikä kokenut tarvetta neuvotella Venäjän kanssa siitä, että tullit ja muut kauppasopimukset saattavat olla ristiriidassa EU:n järjestelyjen kanssa. EU:n vastuuton käytös johti siihen, että Ukraina joutui ojasta allikkoon niin taloudellisesti kuin turvallisuuspoliittisesti.

Vallankäyttäjille ei usein ole tyypillistä, että ne ottaisivat vastuuta toimiensa seurauksista. Olen juuri painokoneissa olevassa kirjassani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöina" pyrkinyt kuvaamaan globaalien valtasuhteitten vaikutusta henkilöihin ja heidän rooleihinsa.

Presidentit Putin ja Niinistö tulevat olemaan oman persoonallisuutensa ja toimintansa perusteella oman aikakautensa symboleita. Tällä hetkellä suomalaisen median kattava sotapropaganda muistuttaa viime vuosisadan alun lukutaidottomuuden, kirkon ja lehdistön vaikutusvaltaa ihmisten mieleen.Niinistö, omasta poliittisesta vakaumuksestaan ja "lännen" liittolaisuudestaan johtuen on suomalaisessa mediassa maalattu "hyväksi" kun sen sijaan USA:n viholliseksi julistama presidentti Putin on leimattu systemaattisen dogmaattisesti kielteisin värein, mistä 1.7. Yle:n ohjelma näytti johdonmukaisen esimerkin. Edes vahingossa Yle:een ei pääse luikahtamaan asiantuntijaa, joka kuvaisi globaalia valtapolitiikkaa niin kuin se on.