Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Uutispäivä

Perjantai 6.9.2019 klo 15.46 - Pirkko Turpeinen-Saari


Yle:n dokumenttiosiossa nähtiin eilen kuvaus Israelin pääministeri Netanjahusta ja Israelin politiikasta ylipäänsä.

Netanjahun toteuttama Israelin amerikkalaistaminen oli hätkähdyttävintä. Hyvinvointivaltio lakkautettiin ja amerikkalaiset yritykset saivat vallan.

Hätkähdyttävää tuo prosessi oli siksi, että Suomen pääministeri Juha Sipilä adjutanttinsa Anne Bernerin kanssa yritti täsmälleen samaa. Kuinka lähellä vaaleissa olikaan se vaara, että Sipilä yhdessä kokoomuksen kanssa ja Yle:n tuella olisi jatkanut lopulliseen tavoitteeseensa asti.

Kuvaus siitä kuinka Netanjahu markkinoitiin israelilaisille yhdysvaltalaisten markkinamiesten toimesta oli havainnollista. Palestiinalaisiin isketty terroristileima ja muualta muuttaneiden juutalaisten palestiinalaisalueille rakennettujen siirtokuntien hyväksyminen ja laillistaminen tuli sivulauseissa selväksi. Vihan, vastakkainasettelun ja mielivallan yhteiskunta tuli USA:n rahamaailman, ei välttämättä koko poliittisen sektorin tuella toteutettua.

9/11 jälkeen Yhdysvaltojen vähäinenkin demokratia hävisi oligarkkien, aseteollisuuden ja pankkiirien hyväksi.Patriot lait purkivat demokratian.

Sama tapahtui Ranskassa hyvin suunniteltujenn terrori-iskujen jälkeen, jolloin presidentti Hollande saattoi voimaan hätätilalait. Ne ovat edelleen voimassa. Ranskan osus terroristien käyttämisessä Syyrian sodassa on Yle:ssä vaiettu. 

Niin USA:ssa kuin Ranskassa valta on siirtynyt "turvallisuuselimille" parlamentin ulkopuolelle samalla tavoin kuin Suomessa tiedonvälityksen valvonta on siirtynyt NATO:a myötäilevälle Mediapoolille, jota hallinnoivat turvallisuuskomiteaan kuuluvat kansliapäälliköt ja muut virkamiehet eivät demokraattisesti valitut poliitikot.

Yle:n 20.30 uutiset antivat deja-vu tunteen. Jouko Jokinen, Yle:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien päällikkö tarjosi 2 uutista, jotka näyttivät, tuntuivat ja haisivat suoraan NATO:n hybrikeskusken ja NATO:n sylttytehtaalta kotoisin oleviksi tarinoiksi.

Yle kertoi Ukrainan ja Venäjän vankienvaidossa olevasta henkilöstä, jonka Yle kertoo olevan epäiltynä osallisuudesta malesialaiskoneen alasampumiseen.

Yle siis muistuttaa vuosia toistamastaan hypoteesista kapinallisten osuudesta alasampumiseen. Hypoteesia ei mikään juridinen taho ole osoittanut oikeaksi. Malesialaiskoneen tuhon tutkinnassa on useita aukkoja. Kiovan hallitus ei päästänyt tutkijoita paikalle. Siminnäkijöitä ei haluttu kuulla. Lennonjohdon äänitteitä ei ole saatavilla. Valtioihin, jotka kuuluivat tutkintakomiteaan kuului pääepäilty eli Ukraina, jolla oli veto-oikeus tuloksiin.

Milloin on väkivaltarikollinen päässyt itse tuomitsemaan itseään?

Toinen uutinen, joka edellisen tavoin aiheutti deja-vu-kokemuksen, oli Saksassa tapahtunut tsetseenialais-peräisen henkilön murha kadulla keskellä päivää. Tekijä oli uutisen mukaan heittänyt irtopartansa ja paljastunut Yle:n arvion mukaan KGB:n agentiksi. Yle oli tehnyt asiasta mittavan uutisen ja pahoitteli, kun Saksan hallitus ei ole kommentoinut asiaa. Yle muistutti, että presidentti Putin on joskus ilmoittanut Venäjällä olevan oikeus murhata ihmisiä myös rajojensa ulkopuolella.

Näin Yle suoritti rikostutkinnan ja antoi tuomion heti tapahtumapäivänä a'la Scripal. Oikeusvaltio ja vastuullinen journalismi ovat kunniassaan.

Tällä ja edellisellä uutisella ei näyttänyt olevan muuta tarkoitusta kuin antaa panos Venäjän vastaiseen hybridisotaan.

Miksi deja-vu kokemus? Siksi, että jo Jugoslavian hajottamissodista lähtien 1990-luvulla mediaa on käytetty CIA:n ja NATO-maiden propagandan mukaisen maailmankuvan luomiseen. CIA:n entinen työntekijä Robert Baer on kirjoissaan kertonut kuinka muun muassa hänellä oli miljoonia dollareita käytössään vastakkainasettelujen kärjistämiseen. Hän kertoo kuinka CIA kirjoitti valmiiksi uutisia, joita uutistenlukija pahaa aavistamatta luki.

Eilen hätkähdin siksi, että Jokinen oli ujuttanut kokonaista kaksi tällaista suoranaista propagandauutista kuten valkokypärät tai uiguuri/tsetseenitaistelijat. Valkokypärät näyttelevät NATO:n palveluksesa "pelastusoperaatioitaan" ja suorittavat kaasuiskuja provokaationa, jotta heidät palkkanneet Britannia, Ranska tai USA voi "kostoksi" ampua ohjuksia. NATO-maat käyttävät tsetseenejä ja uiguureita palkkasotureinaan. Siksi propaganda tarvitsee heitä uhreina.

Kolmanneksi tietoomme tuli presidentti Niinistön pitämä puhe käsityksistään EU:n tulevaisuudesta. Hän suositteli EU:lle Suomen mallia, jossa oma vahva puolustus estää vihollista (Venäjää) yrittämästäkään Suomeen. Sitten hän kehaisi olleensa ensimmäisenä tuomitsemassa Venäjän Krimin valtauksen.

Presidentti Niinistö haluaa toistaa luonnehdintaansa "Krimin valtauksesta" sen sijaan että puhuisi Krimin jälleen yhdistämisestä. Hän ei myöskään sanallakaan mainitse Yhdysvaltojen ja EU:n yhdessä toteuttamaa Ukrainan vallankaappausta tarkka-ampujien ja fasistien toimesta. Vallankaappausta edeltänyttä epäonnistunutta EU:n lähentymissopimusta oli suomalainen komissaari Olli Rehn ollut valmistelemassa.Venäjän ansiosta fasistinen väkivalta ei levinnyt Krimille.

Presidentti Niinistön luonnehtima Krim leijuu ikäänkuin omassa erillisessä todellisuudessaan, joka ei olisi osa prosessia. Todella postmodernia!

Eilinen päivä muodosti mielessäni käännekohdan Yle-uutisten tasossa. Se notkahti puhtaasti CIA/NATO:n Venäjä-vastaisen hybridisodan kategoriaan.

Avainsanat: Yle, NATO:n hybridikeskus, Netanjahu, tsetseenit, Malesialaiskone,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini