Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

NETANJAHU JA MANNERHEIM

Lauantai 3.5.2025 klo 15.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israel on tunkeutunut Palestiinaan v. 1948 tappaen osan väestöstä, ajaen osan maanpakoon, miehittäen osan palestiinalaisten asuma-alueesta ja pyrkien nyt viimeisten puolentoista vuoden ajan ottamaan uudelleen haltuunsa koko Gazan kaistan.

Israel on koko miehityksensä ajan hallinnut jokaista palestiinalaisten elämänaluetta juomaveden säännöstelystä koulutukseen ja matkustamiseen. Viimeisten kolmen kuukauden ajan Israel on estänyt kaiken ravinnon, lääkkeiden ja muun avun toimittamisen Gazaan.

Ravinnon käyttäminen aseena tuntuu uskomattomalta, mutta siihen liittyy Israelin pääministeri Netanjahun ja hänen hallituksensa ideologia. Palestiinalaiset ovat eläimiä, joita saakin tappaa.

***

Suomi liittoutui toisessa maailmansodassa natsi-Saksan kanssa. Talvisotaan v. 1939 Suomi lähti omin päin saaden toki sotilaallista apua Ruotsilta, Saksalta ja fasistiselta Italialta. Suomen poliittisilla johtajilla ei ollut kypsyyttä nähdä, että Leningradin sijainti tykinkantaman päässä Suomen rajasta olisi ongelma. Neuvostoliitto tarjosi mahdollisuutta maa-alueiden vaihtoihin. Se olisi hyödyttänyt molempia maita. Koska vaihtoihin ei suostuttu, Neuvostoliitto teki aluevaihdon omin päin.

Ns. Jatkosotaan Suomi valmistautui Saksan kanssa yhteistoimin. Mannerheim kuljetutti presidentin ja hallituksen selän takana Saksan sotajoukot Pohjois-Suomeen, jossa saksalaiset liitettiin osaksi Suomen armeijaa.

Kesäkuussa 1941 Mannerheim kutsui päiväkäskyssään armeijaansa seuraamaan häntä ”pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan”. Mannerheim oli valtiohoitajana toimiessaan päästänyt ”heimosotureita” Karjalaa valloittamaan, mutta perustuslaillisuutta kannattava presidentiksi valittu Ståhlberg esti tämän laittomuuden jatkumisen.

***

Vallattuaan kesällä 1941 Itä-Karjalan Mannerheim toimi alueen yksinomaisena johtajana. Hän johti niin sotilas- kuin siviilihallintoa koko miehitysajan kesästä 1941 kesään 1944. Jo ennen kuin sotajoukot lähtivät liikkeelle, Mannerheim antoi käskyn, jossa määrättiin Itä-Karjalasta vallattavien alueiden väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin.

Tarkoituksena oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan.

Venäläinen väestö sai ottaa mukaansa vain vaatteet, välttämättömät taloustarvikkeet ja elintarvikkeet. Kotieläimet, vilja ja muut muonavarastot oli luovutettava karjalaisille.

Suomensukuista kieltä puhuvat karjalaiset saivat ottaa mukaansa myös puidun viljan, hevoset, karjan ja muut kotieläimet.

Epäkansallisen venäjää puhuvan väestön asunnoista takavarikoitiin kahdessa kuukaudessa pelkästään Äänislinnassa ”sotasaaliina” noin 150 kuorma-autollista tavaraa, pääasiassa huonekaluja kirjoittaa Osmo Hyytiä kirjassaan ”Helmi Suomen maakuntien joukossa – Suomalainen Itä-Karjala 1941 – 1944" referoiden sotasaalistoimiston luutnantin E.Jussilan raporttia.

***

Ja pudasta tuli.
Venäjänkielistä ”epäkansallista” väestöä oli 49 295 henkilöä ja kansallista karjalan kielistä väestöä 37 601.

Keskitysleireillä oli vankeina enimmillään 23 984 henkilöä. Niille suljetut olivat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Rakennuksia ympäröi piikkilanka-aita ja vartiotornit. Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942, jolloin se oli 500- 600 henkilöä kuukaudessa. Vuoden 1942 aikana kuoli 3 516 henkilöä.

Puolustusvoimien hygieenikon T.W. Vartiovaaran mukaan juomaveden laatu todettiin bakteriologisissa tutkimuksissa ala-arvoiseksi. Samoin käymälät. Saippuaa ei ollut. Tarjottu ruoka oli usein ala-arvoista, eikä siitä voinut saada riittävää ravintoa. Tarttuvat taudit, nälkä ja rangaistuksina annetut pahoinpitelyt johtivat kuolemiin.

Kurinpitosääntö mahdollisti myös raipparangaistukset, enimmillään 25 lyöntiä, työntekoa vuorotta sekä eriasteisia eristämisiä. Piikkilangan ulkopuolelle juokseminen esimerkiksi leivän hakuun saattoi johtaa pysäyttämiseen ampumalla.

Työhön kykenevät vietiin pakkotyöhön. Nälkäisille riutuneille vangeille, naisille ja vanhuksille, pakkotyö talvisessa metsässä, ohuissa vaatteissa, saattoi koitua ylivoimaiseksi, ja moni menetti henkensä sen seurauksena.

***

Millä tavalla Netanjahun hirviömäisinä pidetyt toimet eroavat Mannerheimin toimista?

Molempien taustana on rasismi. ”Palestiinalaiset ovat eläimiä”, tai venäjänkieliset ei-kansalliset eivät sovi tulevaan puhtaaseen suomalaiseen Karjalaan. Mannerheimin mukaan venäjänkieliset Karjalan asukkaat voidaan tappaa nälkään ja tauteihin. Jos jotkut selviävät kaikesta hengissä, heidät voidaan siirtää ”muualle”- Saksan kalikaivokset olivat yksi vaihtoehto.

Natsi-Saksa, nyky-Israel ja Mannerheimin Suomi ovat aivopesukoneita, joissa kansalaiset omaksuvat vallitsevan todellisuuden. Mannerheim tavoitteli Suur-Suomea, Netanjahu tavoittelee Suur-Israelia.

Tutkimusten mukaan Israelin väestö on suurella enemmistöllä palestiinalaisten hävittämisen tukena. Natsi-Saksassa kansa oli hurmaantunut Hitleristä. Suomen kansa opetettiin ihailemaan Mannerheimia.

Kesällä 1944 suomalaiset joutuivat toteamaan tämänkin sodan tulleen hävityksi. Puna-armeija vapautti Itä-Karjalan keskitysleirit kesällä 1944 jo kauan ennen toisen maailmansodan lopullista voittoa.

Suomen johtavat poliitikot katsoivat Mannerheimin nostamisen presidentiksi auttavan tukemaan suomalaisia selviämään sodan tappiosta ja Suomen välirauhan sopimuksessa menettämistä maa-alueista. Mannerheimia ei Stalinin tuen seurauksena tuomittu sotarikoksista, vaikka vastaavassa asemassa olevia muita natsi-Saksan liittolaismaiden johtajia teloitettiin. Keskitysleirien kauhut painettiin villaisella.

***

Neuvostoliitto kukisti natsi-Saksan ja sen kanssa liittoutuneen Suomen suurten inhimillisten uhrauksien avulla. Silti kaikesta huolimatta Neuvostoliiton johtajat ja nyky-Venäjän johtajat ovat suhtautuneet Suomeen ja sen rasistisiin johtajiin suurella lämmöllä kuten suhtaudutaan hieman ymmärtämättömään pikkuveljeen.

Olisiko tukkapölly ollut sittenkin paikallaan?

Lempeä suhtautuminen Mannerheimin rikoksiin johti siihen, että samat oikeistopiirit, jotka olivat johdattaneet Suomen liittoon natsi-Saksan kanssa, alkoivat rakentaa Mannerheimista sankaria.
Jo heinäkuussa 1942, samaan aikaan kun Itä-Karjalan keskitysleireillä kuoli 500 henkilöä kuukaudessa, Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi. Eikä aikaakaan, kun suomalaisten huomio kiinnitettiin Mannerheimin patsaan suunnitteluun ja pystyttämiseen, hautajaiskulkueisiin ja muistelmien julkaisemiseen.

Presidentti Putin laski punaisen kukkakimpun Mannerheimin hautakivelle vieraillessaan Suomessa. Hän tuki siten suomalaisten sankarimyyttiä siitä huolimatta, että hänen v. 1940 syntynyt veljensä kuoli Leningradin piirityksen aikana v. 1942 nälkään ja kurkkumätään. Natsi-Saksa ja Suomi toimivat piirittäjinä.

Neuvostoliiton/Venäjän johtajat ilmeisesti tiedostavat, että suomalaisille ei ole kehittynyt aikuista vastuuntuntoa eikä kykyä empatiaan. Suomalaisiin täytyy edelleen suhtautua kuin ymmärtämättömiin lapsiin.

***
Voitonpäivää vietetään kaikissa niissä maissa, jotka osallistuivat natsi-Saksan kukistamiseen tiedostaen natsismin vaaran. Venäjä on luonnollisesti juhlinnan keskipisteessä.

Suomi sen sijaan näyttää luontonsa. Viimeisten vuosien aikana Suomi ei ole YK:n äänestyksissä vastustanut natsismin ja fasismin ihannointia. Suomi on aseistanut Ukrainan natsi- armeijaa kohta 10 vuotta. Yhdysvallat ja Nato-maat suorittivat vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014, jolloin Yhdysvallat valitsi vallankaappaushallituksen. Ukrainan natsipuolueet saivat haltuunsa armeijan ja poliisin. Yhdysvaltojen CIA otti haltuunsa Ukrainan sotilastiedustelun.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirit tukivat taloudellisesti Hitlerin aseistamista. V: 2014 vallankaappauksen jälkeen lähes kaikki EU-maat ovat rahoittaneet ja kouluttaneet Ukrainan natsipuolueiden hallussa olevaa armeijaa. Aseteollisuus on globalisoitunut. Jo 1990-luvulla Britannian anglikaaninen kirkkokin sijoitti aseisiin. Nyt pikkusijoittajakin on havainnut, että aseteollisuus kannattaa.

Vuodesta 2014 lähtien Yhdysvaltojen ja Nato-EU:n kouluttama ja rahoittama Ukrainan armeija on terroria ja Nato-maiden aseita käyttäen hyökännyt paitsi venäjänkielistä Donbassia vastaan myös Venäjää vastaan. Natsi -armeijaa, vallankaappausta ja itseensä kohdistuvaa rasismia vastustavat Donbassin asukkaat ovat pyytäneet Venäjää apuun.

Suomi on ”ylpeänä” liittynyt Naton jäseneksi unohtaen totuudesta ja inhimillisyydestä kaiken. Suomi kuvittelee jälleen olevansa ”voittajien” puolella. Pettymys tulee olemaan jälleen karvas. Inhimillisyys ja rauhanomainen yhteistyö eivät vielä ole Suomen työvälineistössä. Tämän venäläiset taitavat nyt tiedostaa.

***

Suomi on asettunut Israelin rinnalle Yhdysvaltojen rahamaailman kumppaniksi kuten se oli natsi-Saksan alamainen. Siksi Suomesta ei kuulu mitään – ei hallituksesta eikä eduskunnan Yleisradiosta – mikä tukisi sorrettua Palestiinan kansaa. Rasismi edellyttää valtaa, jota Suomi luulee itsellään olevan. Patsaita voidaan pystyttää, mutta ne kaadetaan, kun inhimillisyys voittaa.

Saa nähdä ehtiikö Netanjahu saada patsaan kuten Mannerheim ja Jugoslavian laittomat pommitukset aloittanut Clinton sai – Clinton tosin Kosovoon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nälkä aseena, , Palestiinan miehitys, natsismi, rasismi, Venäjä ja Suomi, Itä-Karjalan keskitysleirit, Mannerheim, Netanjahu

Biden, Netanjahu, Zelenski; virallisen Suomen sankarit

Lauantai 27.1.2024 klo 10.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

ICJ, YK:n alainen korkein oikeusistuin määräsi eilen Israelia hillitsemään kansanmurhahankettaan ja antamaan kuukauden kuluessa raportin siitä, millä tavoin se on välttänyt tappamasta palestiinalaisia, edistänyt heidän ravinnon saantiaan, terveyspalveluitaan ja välttänyt heidän kulttuurinsa tuhoamista.

ICJ:n päätöksen kuvauksista kävi ilmeiseksi, että oikeusistuin katsoo kansanmurhan olevan meneillään. Se kuvasi Israelin hallituksen ja muun johdon kansanmurhaan yllyttäviä lausuntoja sekä luetteli paitsi uhrilukuja myös sairaaloiden, kirkkojen ja moskeijoiden tuhoamista, ravinnon puutetta kotien menetystä ja tuhoa.

Tällä oikeusistuimella ei ole välineitä panna kansanmurhan lopettamista päätökseen. Sen sijaan se voi viedä päätelmänsä YK:n turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi, mihin Algeria on sen viemässä.

                                                    ***

Mitä tekee Suomen hallitus? Tähän mennessä se on välttänyt myöntämästä, että se tietäisi kansanmurhan olevan meneillään, vaikka Israelin väkivaltaiset toimet palestiinalaisia kohtaan ovat jatkuneet vuodesta 1948 lähtien. YK:n äänestäessä välttämättömästä tulitauosta Gazaan, Suomi pidättäytyi äänestämästä. Turvallisuusneuvostoss Yhdysvallat on toistuvasti ainoana valtiona käyttänyt vetoa tulitauon estämiseksi.

Eduskunnan Yleisradio ei ole ainakaan näkemissäni uutislähetyksissä kritisoinut sanallakaan Israelin toimia, puhumattakaan, että uutisissa tai ajankohtaislähetyksissä olisi haastateltu palestiinalaisia johtajia tai tutkijoita. Erinomainen haastateltava olisi Suomessakin vieraillut Mustafa Barghouti.

Kansanmurhaa päivittäin seuraavalle on tullut selväksi, että Israel ei ainoastaan pyri tappamaan kaikkia Gazan asukkaita, vaan se pyrkii myös tuhoamaan palestiinalaisen identiteetin. Israel pommittaa tekniikan avulla tunnistamiaan henkilöitä murhaamistarkoituksessa. Kohteena on yliopiston prefessoreita, kirjailijoita, runoilijoita lehtimiehiä laajoine perheineen ja sukuineen. Pommitusten kohteena on keskiajalta peräisin olevia kirkkoja, moskeijoita ja museoita. Räikein esimerkki on historiallisen arkiston tuhoaminen palestiinalaisen identiteetin tuhoamiseksi.

Israelin hallituksen tavoite tuhota koko palestiinalainen väestö käy toteen eräiden ministereiden vaatimuksesta estää kaikki ruoan, veden, polttoaineen ja lääkkeiden toimittaminen Gazaan. Puolustusministeri Galant esittää tavoitteiden perusteluksi sen, että palestiinalaiset ovat eläimiä.Israelin kansalaisia on kokoontunut Israelin hallinnassa olevalle raja-asemalle osoittamaan mieltään estääkseen kaikki kuljetukset Gazaan. Mielipidetiedustelut osoittavat israelilaisten enemmistön olevan täysillä kansanmurhahankkeen takana.

                                                  ***

Ilman Yhdysvaltojen taloudellista, aseellista ja sotilastiedustelun tukea ja jättipommeja Israel ei voisi yksin toimia kaiken kansainvälisen lainsäädännön vastaisesti.

Presidentti Biden on ideologisesti kansanmurhahankkeelle myötämielinen. Hänen psyykensä rakenne on rasistinen.

Demokraattipresidentti Bill Clintonin ryhdyttyä hankkimaan Yhdysvalloille jalansijaa Balkanille pommittamalla serbejä, hän sai sivustatukea senaattori Joe Bidenilta, joka kutsui serbejä "kretiineiksi". Serbit olivat ainoa kansanryhmä, joka ylläpiti hallitsemillaan alueilla kaikkien 12 alueella asuvan kansanryhmän tasaveroisia oikeuksia. Yhdysvallat sen sijaan liittoutui kalifaattia rakentavien Bosnian muslimien ja puhdasta albaani-Kosovoa tavoittelevien albaanien kanssa.

Yhdysvallat on tappanut valloitushankkeissaan miljoonia ihmisiä toisen maailmansodan jälkeen luokitellen kansat liittolaisiin ja vastustajiin. Tällä hetkellä Yhdysvallat jatkaa Maidanin v. 2014 verisestä vallankaappauksesta lähtien jatkunutta Ukrainan sotaa NATO-liittolaistensa kanssa. Uhrattuaan miljoona ukrainalaismiestä politiikkansa hintana ;puolimiljoonaa kuollutta ja  saman verran tai ylikin haavoittunutta, Biden on sormi suussa.

Yhdysvallat on hävinnyt kaikki sotansa mutta aseteollisuus kiittää. 

                                                 ***

Ukrainan presidentti Zelensky on Yhdysvaltojen vasalli. Yhdysvallat (tosin EU-liittolaistensa kanssa)maksaa Ukrainan armeijan palkat, sosiaaliturvan, sodankäynnin ja aseet onhan yhteistyö jatkunut jo neljännesvuosisadan.

Äärimmäisen korruptoitunut presidentti Zelensky on rakentanut kolossaalisen russofobian turvallisuuspalvelu-SBU:n  ja NATO:n kanssa yhteistyössä. Hintana on ollut tuhannet poliittiset vangit, enemmistön käyttämän venäjänkielen käytön kieltäminen, toisen maailmansodan muistomerkkien tuhoaminen, enemmistön kannattaman ortodoksisen kirkon tekeminen laittomaksi, kaikkien oppositiopuolueiden kieltäminen ja rauhansopimusten laatimisen tekeminen laittomaksi. Natsijohtaja Stepan Bandera on nostettu jalustalle. Hänen patsaitaan on pystytetty, katujen nimiä on muutettu hänen kunniakseen, jopa juutalaisten joukkomurhan muistopaikalle vievä katu on nimetty hänen mukaansa Kiovassa.Historiankirjoista on otettu Banderaa myötäileviksi muutetut uudet painokset.

                                                 ***

Suomen valtiojohto ja media ovat liittoutuneet ihailemaan Bidenin, Netanjahun ja Zelenskyn aikaansaannoksia. ICJ:n kansanmurhapäätöspäivänä Yleisradio antoi runsaasti tilaa Netanjahun selityksille. Päivittäisissä uutislähetyksissä ei oikein tiedä onko Yle osa Israelin sodanjohtoa.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vajoaa uskottavuuden alapuolelle. Presidentti Biden mumisee epäselvästi eikä ole tiedossa toimiiko hän todella presidenttinä. Ulkoministeri Blinken vääntelee käsiään valehdellessaan koko maailmalle "Putin on jo hävinnyt sodan".

EU:n sensuuri estää suomalaisia näkemästä, että vierellämme on Venäjä-niminen sivistysvaltio, jonka presidentti ja ulkoministeri ovat täysissä järjissään ja voimissaan. Heille kansanväliset lait on tarkoitettu noudatettaviksi eikä jokin tuulesta temmattu "demokraattisten valtioiden sopimusvarainen järjestelmä" jossa käytännöt määrää Yhdysvallat mielivaltaisine talouspakotteineen. 

Israelin kansanmurhajärjestelmä saa Suomen valtion ja median hyväksynnän (presidentti Urho Kekkonen oli eri mieltä). Suomen eduskunta nousi seisaalleen taputtamaan natsismia muistuttavan valtion johtajalle Zelenskille. Suomessa liputettiin laajalti Ukrainan lipuilla kuten natsi-Saksan aikaan natsi-Saksan lipuilla. Liittoutumalla taloudellisesti ja sotilaallisesti Bidenin Yhdysvaltojen kanssa Suomi on menettänyt kaiken uskottavuutensa. Yhdysvaltalaiset asiantuntija Douglas Macgregor, Jeffrey Sacks ja Scott Ritter pitävät suomalaisia tyhmeliineinä meidän luovutettua puolueettomuutemme.

Presidentti Bidenin taustahenkilöt halunnevat Suomesta uuden Ukrainan koska sieltä ovat miehet ja aseet loppuneet. Suomi on tarjoutunut sotaretoriikallaan siihen rooliin.

P.S. Blogissani on sivun oikeassa alalaidassa arkisto painike. Sieltä löytää vuodesta 2008 lähtien kaikki blogini. Jos esimerkiksi haluat tutkia mitä Maidanin vallankaappauksen aikaan Kiovassa ja Krimillä tapahtui, sieltä löydät lisää tietoa. Monet blogit Syyriasta tarjoavat tietoa, joka on ollut valtamediassa harhaanjohtavasti. Toivon, että moni aloittaa seikkailun blogeissani, joissa on nyt 4,5 miljoonaa käyntiä.

                             

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ICJ, Biden, Netanjahu, Zelensky, kansanmurhaajat, kansainvälinen oikeus, Suomen pimeä puoli, rasismi/russofobia

Totaalinen kansanmurha jatkuu, maailma katselee

Perjantai 24.11.2023 klo 11.11 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israel suorittaa palestiinalaisten kansanmurhan systemaattisesti.

Kuten sen aikaisemmissa hyökkäyksissä, sairaalat ja palestiinalaisten terveydenhuolto tuhotaan ensin.

Eläkkeellä olevn israelilaiskenraalin mukaan etelä-Gazassa sää hoitaa loput.

Jatkuvat pommitukset ovt pakottaneet 1, 2 miljoonaa ihmistä jalkaisin liikkeelle, ilman talvivaatteita ja muita varusteita.

Ensimmäiseksi Israel tuhosi vesiputket, sähkölinjat ja viemäriverkoston. Terveellisen ympäristön puuttuessa tarttuvat taudit leviävät nälkiintyneessä väestössä.

Tuhottuaan 28 sairaalaa Israel toteuttaa yllämainittua periaatetta jatkaen myös jäljelläolevan terveydenhuollon tuhoamista.

Talven ja sateiden tullessa pakolaiset joutuvat olemaan ilman tuulen- ja sateensuojaa lämmöstä puhumattakaan. Kadulla nukkuessa ihmisen ruumiinlämpötila laskee vaarallisesti aiheuttaen kuoleman.

Yhdysvaltalainen eversti ja ex presidentin neuvonantaja Douglas Macgregor toteaa Israelin tarkoituksena olevan aiheuttaa Gazan tyhjentäminen palestiinalaisista. Sen jälkeen vuorossa on Länsi- ranta.

                                                         ***

EU:n ja Yhdysvaltojen hallitukset istuvat katsomossa tekemättä mitään kansanmurhan pysäyttämiseksi. Päinvastoin USA turvaa asevoimalla Israelin mahdollisuuden jatkaa sotaa niin kauan kuin se haluaa.

Mitä tekee Suomen hallitus ja Yleisradio?

Ne panevat kaiken energiansa Venäjän mustamaalaamiseen ja "rajaongelmaan". Maahamme on pyrkimässä omien sotiemme ja liittolaistemme sotien uhreja (afganistanilaisia, syyrialaisia jne.), jotka ovat halunneet tulla tänne Venäjän kautta. Eivät nämä pakolaiset ole Venäjän sotien uhreja vaan ovat matkalla Suomeen tai yleensä Eurooppaan.

Sen sijaan että hallitus ja Yle keskittäisivät huomionsa maailman kammottavimpaan  kansanmurhaan ne keskittyvät näpertelemään olemattoman rajaongelman kanssa. 

Yllämainittu Mcgregor kysyykin myös Naapuriseuran sanomissa julkaistussa PosiTV:n tekstitetyssä haastattelussa: "Mitä haittaa Suomelle oli hyvistä suhteistä Venäjään?"

Miksi ex -päämisteri Sanna Marin julisti, että "kaikki siteet Venäjään on katkaistava" ilman, että Venäjä on käyttäytynyt Suomea kohtaan millään lailla epäkohteliaasti. Ulkopolitiikkaamme leimaa nykyisin röyhkeys ja tietoinen valehteleminen.

Samainen Douglas Macgregor totesi presidentti Zelenskyn istuvan valheiden kukkulan päällä,  eikä ole varmuutta, selviääkö hän hengissä luxus-huviloihinsa Ukrainan ulkopuolella.

Suomen hallitus ja media istuvat samalla kukkulalla eivätkä pysty päättelemään, miten selviäisi sieltä alas. Edellinen eduskunta taputti seisaalleen nousten  valheiden kukkulan kuninkaalle.

                                                   ***

Osallistuin veteraanikansanedustajien kokoukseen viikko sitten. Jaakko Iloniemi piti alustuksen, jollaisen pitämisestä  häpeäisin silmät päästäni, jos vertaan sitä päivittain seuraamieni prof Jeffrey Sacksin ja britti diplomaatti Alastair Crooken lausuntoihin.

Erkki Tuomioja pystyi vain ihastelemaan alustusta ja veteraanikansanedustajat istuivat hiljaa kunnioituksesta tuota historiallisen kehityksen ala-arvoista anlyysiä kohtaan.

                                                     ***

Suomen kansa on ajettu todellisuuteen, missä kaikki on valhetta. Eduskuntamme, presidenttimme ja mediamme istuvat samalla valheiden kukkulalla kuin Zelensky. Nyt on siirrytty kiipeämään Israelin hallituksen valheiden vuorelle. Yle ei näytä mitään, mikä auttaisi suomalaisia ymmärtämään palestiinalaisiin jo yli 70 vuoden ajan kohdistunutta Israelin terroria. YK on ollut Yhdysvaltojen vallan alla täysin toimintakyvytön.

Suomi käy asekauppaa kansanmurhaa suorittavan Israelin kanssa. Israelin ja laittomien siirtokuntien asukkaiden aseet, hävittäjät ja pommit ovat peräisin Yhdysvalloista ja suomalainen Patria on mukana niiden moottoreiden valmistamisessa.

Yle uutiset näyttää Israelin pääministeriä sotilaiden keskellä. Tuntuu kuin olisimme osa Israelin sodanjohtoa. Kutsumme palestiinalaisten vastarintaliikkeitä terroristeiksi. Päivittelemme muutamaa sataa Hamasin vankina pitämää israelilaista tai muuta ulkomaalaista mutta emme päivittele 7500 Israelin vankiloissa pidettyä palestiinalaista, joista osa on kiviä heitelleitä alaikäisiä, jotka on tuomittu määräämättömäksi ajaksi vankeuteen ja pahoinpitelyjen kohteeksi.

Milloin Suomen kansa herää?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi terroristivaltioiden liittolaisena, sairaaloiden tuhoaminen, Gazan talvisää tappajana, ulkona kadulla nukkuminen, Suomen hallitus katsoo viersestä, Zelensky, Netanjahu, Jaakko Iloniemi, Tuomioja, veteraanikansanedustajat

Uutispäivä

Perjantai 6.9.2019 klo 15.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n dokumenttiosiossa nähtiin eilen kuvaus Israelin pääministeri Netanjahusta ja Israelin politiikasta ylipäänsä.

Netanjahun toteuttama Israelin amerikkalaistaminen oli hätkähdyttävintä. Hyvinvointivaltio lakkautettiin ja amerikkalaiset yritykset saivat vallan.

Hätkähdyttävää tuo prosessi oli siksi, että Suomen pääministeri Juha Sipilä adjutanttinsa Anne Bernerin kanssa yritti täsmälleen samaa. Kuinka lähellä vaaleissa olikaan se vaara, että Sipilä yhdessä kokoomuksen kanssa ja Yle:n tuella olisi jatkanut lopulliseen tavoitteeseensa asti.

Kuvaus siitä kuinka Netanjahu markkinoitiin israelilaisille yhdysvaltalaisten markkinamiesten toimesta oli havainnollista. Palestiinalaisiin isketty terroristileima ja muualta muuttaneiden juutalaisten palestiinalaisalueille rakennettujen siirtokuntien hyväksyminen ja laillistaminen tuli sivulauseissa selväksi. Vihan, vastakkainasettelun ja mielivallan yhteiskunta tuli USA:n rahamaailman, ei välttämättä koko poliittisen sektorin tuella toteutettua.

9/11 jälkeen Yhdysvaltojen vähäinenkin demokratia hävisi oligarkkien, aseteollisuuden ja pankkiirien hyväksi.Patriot lait purkivat demokratian.

Sama tapahtui Ranskassa hyvin suunniteltujenn terrori-iskujen jälkeen, jolloin presidentti Hollande saattoi voimaan hätätilalait. Ne ovat edelleen voimassa. Ranskan osus terroristien käyttämisessä Syyrian sodassa on Yle:ssä vaiettu. 

Niin USA:ssa kuin Ranskassa valta on siirtynyt "turvallisuuselimille" parlamentin ulkopuolelle samalla tavoin kuin Suomessa tiedonvälityksen valvonta on siirtynyt NATO:a myötäilevälle Mediapoolille, jota hallinnoivat turvallisuuskomiteaan kuuluvat kansliapäälliköt ja muut virkamiehet eivät demokraattisesti valitut poliitikot.

Yle:n 20.30 uutiset antivat deja-vu tunteen. Jouko Jokinen, Yle:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien päällikkö tarjosi 2 uutista, jotka näyttivät, tuntuivat ja haisivat suoraan NATO:n hybrikeskusken ja NATO:n sylttytehtaalta kotoisin oleviksi tarinoiksi.

Yle kertoi Ukrainan ja Venäjän vankienvaidossa olevasta henkilöstä, jonka Yle kertoo olevan epäiltynä osallisuudesta malesialaiskoneen alasampumiseen.

Yle siis muistuttaa vuosia toistamastaan hypoteesista kapinallisten osuudesta alasampumiseen. Hypoteesia ei mikään juridinen taho ole osoittanut oikeaksi. Malesialaiskoneen tuhon tutkinnassa on useita aukkoja. Kiovan hallitus ei päästänyt tutkijoita paikalle. Siminnäkijöitä ei haluttu kuulla. Lennonjohdon äänitteitä ei ole saatavilla. Valtioihin, jotka kuuluivat tutkintakomiteaan kuului pääepäilty eli Ukraina, jolla oli veto-oikeus tuloksiin.

Milloin on väkivaltarikollinen päässyt itse tuomitsemaan itseään?

Toinen uutinen, joka edellisen tavoin aiheutti deja-vu-kokemuksen, oli Saksassa tapahtunut tsetseenialais-peräisen henkilön murha kadulla keskellä päivää. Tekijä oli uutisen mukaan heittänyt irtopartansa ja paljastunut Yle:n arvion mukaan KGB:n agentiksi. Yle oli tehnyt asiasta mittavan uutisen ja pahoitteli, kun Saksan hallitus ei ole kommentoinut asiaa. Yle muistutti, että presidentti Putin on joskus ilmoittanut Venäjällä olevan oikeus murhata ihmisiä myös rajojensa ulkopuolella.

Näin Yle suoritti rikostutkinnan ja antoi tuomion heti tapahtumapäivänä a'la Scripal. Oikeusvaltio ja vastuullinen journalismi ovat kunniassaan.

Tällä ja edellisellä uutisella ei näyttänyt olevan muuta tarkoitusta kuin antaa panos Venäjän vastaiseen hybridisotaan.

Miksi deja-vu kokemus? Siksi, että jo Jugoslavian hajottamissodista lähtien 1990-luvulla mediaa on käytetty CIA:n ja NATO-maiden propagandan mukaisen maailmankuvan luomiseen. CIA:n entinen työntekijä Robert Baer on kirjoissaan kertonut kuinka muun muassa hänellä oli miljoonia dollareita käytössään vastakkainasettelujen kärjistämiseen. Hän kertoo kuinka CIA kirjoitti valmiiksi uutisia, joita uutistenlukija pahaa aavistamatta luki.

Eilen hätkähdin siksi, että Jokinen oli ujuttanut kokonaista kaksi tällaista suoranaista propagandauutista kuten valkokypärät tai uiguuri/tsetseenitaistelijat. Valkokypärät näyttelevät NATO:n palveluksesa "pelastusoperaatioitaan" ja suorittavat kaasuiskuja provokaationa, jotta heidät palkkanneet Britannia, Ranska tai USA voi "kostoksi" ampua ohjuksia. NATO-maat käyttävät tsetseenejä ja uiguureita palkkasotureinaan. Siksi propaganda tarvitsee heitä uhreina.

Kolmanneksi tietoomme tuli presidentti Niinistön pitämä puhe käsityksistään EU:n tulevaisuudesta. Hän suositteli EU:lle Suomen mallia, jossa oma vahva puolustus estää vihollista (Venäjää) yrittämästäkään Suomeen. Sitten hän kehaisi olleensa ensimmäisenä tuomitsemassa Venäjän Krimin valtauksen.

Presidentti Niinistö haluaa toistaa luonnehdintaansa "Krimin valtauksesta" sen sijaan että puhuisi Krimin jälleen yhdistämisestä. Hän ei myöskään sanallakaan mainitse Yhdysvaltojen ja EU:n yhdessä toteuttamaa Ukrainan vallankaappausta tarkka-ampujien ja fasistien toimesta. Vallankaappausta edeltänyttä epäonnistunutta EU:n lähentymissopimusta oli suomalainen komissaari Olli Rehn ollut valmistelemassa.Venäjän ansiosta fasistinen väkivalta ei levinnyt Krimille.

Presidentti Niinistön luonnehtima Krim leijuu ikäänkuin omassa erillisessä todellisuudessaan, joka ei olisi osa prosessia. Todella postmodernia!

Eilinen päivä muodosti mielessäni käännekohdan Yle-uutisten tasossa. Se notkahti puhtaasti CIA/NATO:n Venäjä-vastaisen hybridisodan kategoriaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle, NATO:n hybridikeskus, Netanjahu, tsetseenit, Malesialaiskone,