Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

NETANJAHU JA MANNERHEIM

Lauantai 3.5.2025 klo 15.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israel on tunkeutunut Palestiinaan v. 1948 tappaen osan väestöstä, ajaen osan maanpakoon, miehittäen osan palestiinalaisten asuma-alueesta ja pyrkien nyt viimeisten puolentoista vuoden ajan ottamaan uudelleen haltuunsa koko Gazan kaistan.

Israel on koko miehityksensä ajan hallinnut jokaista palestiinalaisten elämänaluetta juomaveden säännöstelystä koulutukseen ja matkustamiseen. Viimeisten kolmen kuukauden ajan Israel on estänyt kaiken ravinnon, lääkkeiden ja muun avun toimittamisen Gazaan.

Ravinnon käyttäminen aseena tuntuu uskomattomalta, mutta siihen liittyy Israelin pääministeri Netanjahun ja hänen hallituksensa ideologia. Palestiinalaiset ovat eläimiä, joita saakin tappaa.

***

Suomi liittoutui toisessa maailmansodassa natsi-Saksan kanssa. Talvisotaan v. 1939 Suomi lähti omin päin saaden toki sotilaallista apua Ruotsilta, Saksalta ja fasistiselta Italialta. Suomen poliittisilla johtajilla ei ollut kypsyyttä nähdä, että Leningradin sijainti tykinkantaman päässä Suomen rajasta olisi ongelma. Neuvostoliitto tarjosi mahdollisuutta maa-alueiden vaihtoihin. Se olisi hyödyttänyt molempia maita. Koska vaihtoihin ei suostuttu, Neuvostoliitto teki aluevaihdon omin päin.

Ns. Jatkosotaan Suomi valmistautui Saksan kanssa yhteistoimin. Mannerheim kuljetutti presidentin ja hallituksen selän takana Saksan sotajoukot Pohjois-Suomeen, jossa saksalaiset liitettiin osaksi Suomen armeijaa.

Kesäkuussa 1941 Mannerheim kutsui päiväkäskyssään armeijaansa seuraamaan häntä ”pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan”. Mannerheim oli valtiohoitajana toimiessaan päästänyt ”heimosotureita” Karjalaa valloittamaan, mutta perustuslaillisuutta kannattava presidentiksi valittu Ståhlberg esti tämän laittomuuden jatkumisen.

***

Vallattuaan kesällä 1941 Itä-Karjalan Mannerheim toimi alueen yksinomaisena johtajana. Hän johti niin sotilas- kuin siviilihallintoa koko miehitysajan kesästä 1941 kesään 1944. Jo ennen kuin sotajoukot lähtivät liikkeelle, Mannerheim antoi käskyn, jossa määrättiin Itä-Karjalasta vallattavien alueiden väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin.

Tarkoituksena oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan.

Venäläinen väestö sai ottaa mukaansa vain vaatteet, välttämättömät taloustarvikkeet ja elintarvikkeet. Kotieläimet, vilja ja muut muonavarastot oli luovutettava karjalaisille.

Suomensukuista kieltä puhuvat karjalaiset saivat ottaa mukaansa myös puidun viljan, hevoset, karjan ja muut kotieläimet.

Epäkansallisen venäjää puhuvan väestön asunnoista takavarikoitiin kahdessa kuukaudessa pelkästään Äänislinnassa ”sotasaaliina” noin 150 kuorma-autollista tavaraa, pääasiassa huonekaluja kirjoittaa Osmo Hyytiä kirjassaan ”Helmi Suomen maakuntien joukossa – Suomalainen Itä-Karjala 1941 – 1944" referoiden sotasaalistoimiston luutnantin E.Jussilan raporttia.

***

Ja pudasta tuli.
Venäjänkielistä ”epäkansallista” väestöä oli 49 295 henkilöä ja kansallista karjalan kielistä väestöä 37 601.

Keskitysleireillä oli vankeina enimmillään 23 984 henkilöä. Niille suljetut olivat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Rakennuksia ympäröi piikkilanka-aita ja vartiotornit. Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942, jolloin se oli 500- 600 henkilöä kuukaudessa. Vuoden 1942 aikana kuoli 3 516 henkilöä.

Puolustusvoimien hygieenikon T.W. Vartiovaaran mukaan juomaveden laatu todettiin bakteriologisissa tutkimuksissa ala-arvoiseksi. Samoin käymälät. Saippuaa ei ollut. Tarjottu ruoka oli usein ala-arvoista, eikä siitä voinut saada riittävää ravintoa. Tarttuvat taudit, nälkä ja rangaistuksina annetut pahoinpitelyt johtivat kuolemiin.

Kurinpitosääntö mahdollisti myös raipparangaistukset, enimmillään 25 lyöntiä, työntekoa vuorotta sekä eriasteisia eristämisiä. Piikkilangan ulkopuolelle juokseminen esimerkiksi leivän hakuun saattoi johtaa pysäyttämiseen ampumalla.

Työhön kykenevät vietiin pakkotyöhön. Nälkäisille riutuneille vangeille, naisille ja vanhuksille, pakkotyö talvisessa metsässä, ohuissa vaatteissa, saattoi koitua ylivoimaiseksi, ja moni menetti henkensä sen seurauksena.

***

Millä tavalla Netanjahun hirviömäisinä pidetyt toimet eroavat Mannerheimin toimista?

Molempien taustana on rasismi. ”Palestiinalaiset ovat eläimiä”, tai venäjänkieliset ei-kansalliset eivät sovi tulevaan puhtaaseen suomalaiseen Karjalaan. Mannerheimin mukaan venäjänkieliset Karjalan asukkaat voidaan tappaa nälkään ja tauteihin. Jos jotkut selviävät kaikesta hengissä, heidät voidaan siirtää ”muualle”- Saksan kalikaivokset olivat yksi vaihtoehto.

Natsi-Saksa, nyky-Israel ja Mannerheimin Suomi ovat aivopesukoneita, joissa kansalaiset omaksuvat vallitsevan todellisuuden. Mannerheim tavoitteli Suur-Suomea, Netanjahu tavoittelee Suur-Israelia.

Tutkimusten mukaan Israelin väestö on suurella enemmistöllä palestiinalaisten hävittämisen tukena. Natsi-Saksassa kansa oli hurmaantunut Hitleristä. Suomen kansa opetettiin ihailemaan Mannerheimia.

Kesällä 1944 suomalaiset joutuivat toteamaan tämänkin sodan tulleen hävityksi. Puna-armeija vapautti Itä-Karjalan keskitysleirit kesällä 1944 jo kauan ennen toisen maailmansodan lopullista voittoa.

Suomen johtavat poliitikot katsoivat Mannerheimin nostamisen presidentiksi auttavan tukemaan suomalaisia selviämään sodan tappiosta ja Suomen välirauhan sopimuksessa menettämistä maa-alueista. Mannerheimia ei Stalinin tuen seurauksena tuomittu sotarikoksista, vaikka vastaavassa asemassa olevia muita natsi-Saksan liittolaismaiden johtajia teloitettiin. Keskitysleirien kauhut painettiin villaisella.

***

Neuvostoliitto kukisti natsi-Saksan ja sen kanssa liittoutuneen Suomen suurten inhimillisten uhrauksien avulla. Silti kaikesta huolimatta Neuvostoliiton johtajat ja nyky-Venäjän johtajat ovat suhtautuneet Suomeen ja sen rasistisiin johtajiin suurella lämmöllä kuten suhtaudutaan hieman ymmärtämättömään pikkuveljeen.

Olisiko tukkapölly ollut sittenkin paikallaan?

Lempeä suhtautuminen Mannerheimin rikoksiin johti siihen, että samat oikeistopiirit, jotka olivat johdattaneet Suomen liittoon natsi-Saksan kanssa, alkoivat rakentaa Mannerheimista sankaria.
Jo heinäkuussa 1942, samaan aikaan kun Itä-Karjalan keskitysleireillä kuoli 500 henkilöä kuukaudessa, Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi. Eikä aikaakaan, kun suomalaisten huomio kiinnitettiin Mannerheimin patsaan suunnitteluun ja pystyttämiseen, hautajaiskulkueisiin ja muistelmien julkaisemiseen.

Presidentti Putin laski punaisen kukkakimpun Mannerheimin hautakivelle vieraillessaan Suomessa. Hän tuki siten suomalaisten sankarimyyttiä siitä huolimatta, että hänen v. 1940 syntynyt veljensä kuoli Leningradin piirityksen aikana v. 1942 nälkään ja kurkkumätään. Natsi-Saksa ja Suomi toimivat piirittäjinä.

Neuvostoliiton/Venäjän johtajat ilmeisesti tiedostavat, että suomalaisille ei ole kehittynyt aikuista vastuuntuntoa eikä kykyä empatiaan. Suomalaisiin täytyy edelleen suhtautua kuin ymmärtämättömiin lapsiin.

***
Voitonpäivää vietetään kaikissa niissä maissa, jotka osallistuivat natsi-Saksan kukistamiseen tiedostaen natsismin vaaran. Venäjä on luonnollisesti juhlinnan keskipisteessä.

Suomi sen sijaan näyttää luontonsa. Viimeisten vuosien aikana Suomi ei ole YK:n äänestyksissä vastustanut natsismin ja fasismin ihannointia. Suomi on aseistanut Ukrainan natsi- armeijaa kohta 10 vuotta. Yhdysvallat ja Nato-maat suorittivat vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014, jolloin Yhdysvallat valitsi vallankaappaushallituksen. Ukrainan natsipuolueet saivat haltuunsa armeijan ja poliisin. Yhdysvaltojen CIA otti haltuunsa Ukrainan sotilastiedustelun.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirit tukivat taloudellisesti Hitlerin aseistamista. V: 2014 vallankaappauksen jälkeen lähes kaikki EU-maat ovat rahoittaneet ja kouluttaneet Ukrainan natsipuolueiden hallussa olevaa armeijaa. Aseteollisuus on globalisoitunut. Jo 1990-luvulla Britannian anglikaaninen kirkkokin sijoitti aseisiin. Nyt pikkusijoittajakin on havainnut, että aseteollisuus kannattaa.

Vuodesta 2014 lähtien Yhdysvaltojen ja Nato-EU:n kouluttama ja rahoittama Ukrainan armeija on terroria ja Nato-maiden aseita käyttäen hyökännyt paitsi venäjänkielistä Donbassia vastaan myös Venäjää vastaan. Natsi -armeijaa, vallankaappausta ja itseensä kohdistuvaa rasismia vastustavat Donbassin asukkaat ovat pyytäneet Venäjää apuun.

Suomi on ”ylpeänä” liittynyt Naton jäseneksi unohtaen totuudesta ja inhimillisyydestä kaiken. Suomi kuvittelee jälleen olevansa ”voittajien” puolella. Pettymys tulee olemaan jälleen karvas. Inhimillisyys ja rauhanomainen yhteistyö eivät vielä ole Suomen työvälineistössä. Tämän venäläiset taitavat nyt tiedostaa.

***

Suomi on asettunut Israelin rinnalle Yhdysvaltojen rahamaailman kumppaniksi kuten se oli natsi-Saksan alamainen. Siksi Suomesta ei kuulu mitään – ei hallituksesta eikä eduskunnan Yleisradiosta – mikä tukisi sorrettua Palestiinan kansaa. Rasismi edellyttää valtaa, jota Suomi luulee itsellään olevan. Patsaita voidaan pystyttää, mutta ne kaadetaan, kun inhimillisyys voittaa.

Saa nähdä ehtiikö Netanjahu saada patsaan kuten Mannerheim ja Jugoslavian laittomat pommitukset aloittanut Clinton sai – Clinton tosin Kosovoon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nälkä aseena, , Palestiinan miehitys, natsismi, rasismi, Venäjä ja Suomi, Itä-Karjalan keskitysleirit, Mannerheim, Netanjahu