Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Valheisiin perustuva ulkopolitiikka on vaaraksi viennille

Lauantai 29.8.2020 klo 13.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Joudun huvittuneena seuraamaan suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten todistelua Euroopan unionin ja erityisesti Suomen toimien oikeusvaltiopohjasta oli sitten kysymys komission ehdottamista korona tuista tai Suomen viennin ongelmista.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 29.8. 2020 ansiokkaita artikkeleita ja haastatteluja kansainvälisestä taloudesta sekä  erityisesti Suomen tämän hetkisistä talousongelmista. Ääneen pääsivät erityisesti nykyinen ja entiset EU-komissaarit sekä elinkeinoministeri Mika Lintilä sekä Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Suomen media onkin visusti vaiennut EU:n talouteen voimakkaimmin vaikuttavien Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian pyrkimyksistä hyötyä Euroopan Unionin  ulkopuolisten maiden infrastruktuurin haltuunotosta milloin asein milloin talouden avulla.

Jugoslavian jäännösvaltioiden infrastruktuurin haltuunoton jälkeen Lähi-Idän Libya ja Syyria eivät pudonneetkaan halukkaiden käsiin riittävän nopeasti siitä huolimatta, että Saksa Yhdysvaltojen liittolaisena jo vuodesta 2001 lähtien suunnitteli hallituksenvaihdosta ja luonnonvarojen haltuunottoa Syyriassa, luonnollisesti Ranskan ja Iso-Britannian kanssa yhteistyössä.

Euroopan unioni lähti Lähi-Idän viivästyessä ahnehtimaan itselleen Ukrainan infrastruktuuria nopeudella, jota presidentti Janukovits ei voinut hyväksyä. Hänet siirrettiin väkivalloin syrjään. Vaikka Yhdysvallat alkoi toimia eräänlaisena siirtomaaisäntänä, asiat menivät todella kehnoon suuntaan Ukrainan kansalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Suomen EU:n laajentumis- ja talouskomissaarina sekä komission varapuheenjohtajana toiminut Olli Rehn oli keskeisesti vastuussa Ukrainan lähentymissopimuksen surkeasta prosessista.Toki hän ei päättänyt USA:n ja tiettyjen EU-maiden kouluttamista ja rahoittamista tarkka-ampujista, mutta kiireinen aikataulu voitaneen epäilyksettä asettaa hänen vastuulleen.

Hollanti vastusti kansanäänestyksessä Ukrainan lähentymissopimusta, mutta hollantilaiset pantiin äänestämään uudestaan, jotta saatiin "oikea" tulos. George Soroksen rahoittamat oranssit vaalibussit tekivät vaalityötä. Näin toimii EU oikeusvaltioperiaatteella.

Kävin usein 1980-luvulla Krimillä, eikä mielikuvakseni koskaan tullut tunnetta, että olisin Ukrainassa. Ihmiset olivat venäläisiä, he puhuivat venäjää ja pääsin jopa venäläisen sankarikaupunki Sevastopolin laivastonparaatia seuraamaan.

Ukrainan epäonnistuneen EU-prosessin seurauksena oli lähes koko valtion alueelle levinnyt anarkia ja väkivalta. Krimin autonominen alue oli jo 1990-luvun alkupuolelta saakka pyrkinyt palaamaan osaksi Venäjän valtiota, johon se historiallisesti oli kuulunut. Neuvostoliiton hajotessa oli sovittu, että kukin valtio saa ne rajat, jotka perustamisen aikana olivat vallinneet. Krim oli aina ollut osa Venäjää. Ukrainalaissyntyisen Hrustsevin tultua Neuvostoliiton presidentiksi, hän siirsi omavaltaisesti Krimin niemimaan Venäjältä Ukrainaan Neuvostoliiton sisällä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin teki Krimin asukkaiden toiveiden mukaisen ratkaisun mahdolliseksi. Hän takasi kansanäänestyksen toteutumisen, krimiläiset halusivat ensin itsenäisyyden ja sen jälkeen liittymisen osaksi Venäjää. Vuoden 2014 jälkeen krimiläiset ovat vahvistaneet halunsa useissa demokraattisissa vaaleissa. 

Euroopan komissio ja parlamentti peittelivät omaa vastuutaan Ukrainan katastrofissa. Se mahdollisti syntipukin etsimisen muualta. EU alkoikin syyttää Venäjää Krimin valtaamisesta ja määräsi Yhdysvaltojen rinnalla talouspakotteet Venäjälle, joka vuorostaan määräsi vastapakotteet.

Suomen viennissä Venäjällä on kautta historiamme ollut merkittävä rooli. Nyt EU:n jäsenenä esitämme upporikasta ja olemme heittäytyneet Saksan ja Yhdysvaltojen varaan.

Kaupassa ja turismissa Venäjän merkitys on tärkeä. Useilla moskovalaisilla ja pietarilaisilla perheillä on kesäpaikat Suomessa. Olen hämmästellyt korona-sokeutta Venäjän suuntaan. Kun länsirajalla maahanpääsy esteitä on lievennetty, jos Suomessa on mökki, sukulaisia tai esimerkiksi työ. Miten on venäläisten sukulaiset ja mökit huomioitu. Minkälaisin ehdoin venäläinen perhe voi viettää loma-aikaa omistamallaan mökillä. Olemme huolissamme Ruotsiin kohdistuvan korona-asenteemme vaikutuksesta maidemme välisiin suhteisiin. Entä asenteemme vaikutus itäiseen naapuriimme.

Tänään Olli Rehn vertailee KIKY- elinkeinoministeriaikaansa kovin myönteisesti. Tuolloin liittokierroksella kustannusvaikutus oli miinus 5,7 prosenttia verrattuna muuhun euroalueeseen. Tuo prosentti oli otettu työntekijöiden selkänahasta. 

Onko Suomella todella varaa perustaa kauppasuhteensa ulkopoliittisiin valheisiin. Ukraina-prosessi tulisi avata ja myöntää, että siinä yhteydessä EU Yhdysvaltojen rinnalla ei toiminut kansainvälisten lakien mukaisesti vaan käytti vahvaa mielipidevaikuttamista (propagandaa) ja väkivaltaa tavoitteisiinsa pääsemiseksi. Ukrainan hallitus ei ole tehnyt elettäkään Minskin sopimuksen päätösten toteuttamiseksi. Venäjän syyllistäminen ei auta Suomen taloutta. Mitä kauemmin liittoudumme valheellisen EU-ulkopolitiikan tukijoiksi sitä kauemmin kärsimme eristäytymisestä läheisen naapurimme ja kauppakumppanimme kanssa tapahtuvasta yhteistyöstä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeusvaltioperiaate horjuu, Venäjä, Krim, Ukraina, Suomen viennin ongelmat, ulkopolitiikka, suomalaiset komission jäsenet, Olli Rehn

Presidentti Niinistö ja ulkopolitiikka

Keskiviikko 26.8.2020 klo 12.25 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ilahtuneena havaitsin presidentti Sauli Niinistön ottaneen kantaa Euroopan unioninperussopimuksiin ja niiden noudattamiseen.

Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Perussopimuksia ei voi yhtenään polkea ilman että menee uskottavuus.

Siirtykäämme sitten talouspolitiikasta ulkopolitiikan puolustuspolitiikka-alueeseen.

Presidenttimme ei ole sanallakaan tuominnut Euroopan unionin yhdessä Yhdysvaltojen kanssa suorittamaa Jugoslavian liittovaltion hajottamista 1990 -2000.

Liittoutumaton, ketään uhkaamaton YK:n perustajajäsenvaltio joutui aseellisen vallankaappauksen kohteeksi, mitä kaappausta, valtion rajojen väkivaltaista rikkomista ja serbien kansanmurhaa tuki Yhdysvaltojen rinnalla Saksa ja sen tukena muut EU:n jäsenmaat.

Presidenttimme ei ole osittanut tietävänsä, että syksyllä 1998 NATO muuttui puolustusliitosta hyökkäysliitoksi uhkaamalla Jugoslaviaa pommituksilla ellei valtio alistuisi USA:n ja EU-maiden ryöstöaikeisiin.

Presidenttimme ei ole ilmaissut tietävänsä mitään Ukrainan vallankaappauksen suorittajista. EU:n itsensä mukaan laillisesti valitun presidentin syöksemisestä vallasta asein. Monissa aikaisemmissa blogeissani olen kuvannut tarkasti vallankaappauksen taustavoimat, tarkka-ampujien kouluttajat ja rahoittajat sekä kaappausta jo etukäteen Jaltalla juhlineet  Bill ja Hillary Clintonin eurooppalaisine ryöstöstä hyötymään pyrkivine poliitikkoineen.

Tieteellisesti pätevä kirjallisuus tarjoaa erinomaisen lähdemateriaalin Yhdysvaltojen käyttämiin "värivallankumouksia" suunnitteleviin USA:n ulkoministeriön rahoittamiin järjestöihin, joiden myyräntyö hajotuksen kohteina olevissa valtioissa kestää useita vuosia ennen toimeen ryhtymistä.

Jopa Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen "paljasti" tietävänsä Otpor-järjestön, jonka organisoimana ja CIA:n ja CNN:n kanssa yhteistyössä vaikutettiin Jugoslavian presidentinvaaleihin tarkoituksena syrjäyttää presidentti Milosevic.

Koko presidentti Mauno Koiviston inhoaman NATO:n serbivastaisen propagandan perkaaminen on vielä edessä.

Nykyisen presidentin aikana ja pääministeri Juha Sipilän valtakaudella lähetettiin Yhdysvaltoihin 100 suomalaista toimittajaa ja muuta toimijaa saamaan propagandakoulutusta. Sen jälkeen tärkeä tulos ei ole pelkästään se, että uutiset ovat Yhdysvaltalais-EU-ideologian mukaisia, vaan se, mitä peitellään, mitä jätetään sanomatta.

Ukraina ja Syyria ovat erinomaisia esimerkkejä. Useiden EU-maiden johtajien ja johtavien poliitikkojen korruptoituneisuus on häkellyttävää.

Liikaa ei voida vaatia. Presidentti Niinistön EU:n talouspolitiikkaan liittyvä rehellisyyden puuskahdus on arvokas asia. Jääkäämme odottamaan milloin tulee EU:n kansainvälisten lakien noudattamisen, valtioiden suvereniteetin kunnioittamisen ja puolustuspolitiikan vuoro.

Totuudellinen viestintä tulee ehkä vasta viimeisenä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, propaganda, presidentti Niinistön ulkopolitiikan alueet, kansainväliset lait, kansainväliset sopimukset, "läntiset" arvot

Sauli Niinistön haastattelu

Lauantai 22.8.2020 klo 16.28 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen lukenut viime päivinä lähiviikkoina ilmestyvän teokseni LUPA OLLA JULMA viimeisiä vedoksia. Saattaa olla, että uppoutuminen sen aihepiireihin aiheutti sen, että olin yllättynyt presidentti Sauli Niinistön tämän päiväisen haastattelun annin pinnallisuudesta.

Ehkä aluksi ihmettelin miksi juuri Suomen presidentti lähestyy puhelimitse liittokansleri Merkeliä ja presidentti Putinia näiden kiireiden keskellä. Eihän Suomella ole mitään eritystä merkitystä Valko-Venäjän ongelmien ratkaisun tai oppositioaktivisti Navalnyn terveysasioiden tai hoitopaikan kanssa.

Suomen media, joka tunnetusti myötäilee NATO-maiden ohjeita, on ottanut kaiken ilon irti ajankohtaisista Valko-Venäjän tapahtumista. Suomen hallitus on osallistunut Eurooppaneuvoston päätökseen antaa taloudellista tukea Valko-Venäjän oppositiolle. Samanlaisen kannanoton teki Euroopan parlamentti antaessaan Saharov-palkinnon "Venezuelan demokraattiselle oppositiolle".

Samaan aikaan ehkä merkittävin EU:n ja USA:n rikoksia paljastanut "kellonsoittaja" Julian Assange on kidutuksenomaisissa olosuhteissa vailla minkäänlaisia normaaleja ihmisoikeuksia Lontoolaisessa Belmarshin vankilassa ilman että Eurooppaneuvosto tai Suomen media tai Euroopan parlamentti olisi ryhtynyt mihinkään merkittäviin toimiin.

Samaan aikaan Gazassa miljoonien väestö on Israelin kansanmurhaa muistuttavien toimien alaisena. Israel on pysäyttänyt alueen ainoan voimalaitoksen, minkä seurauksena kansalaiset eivät saa sähköä. Eikä vain kotitaloudet vaan myös sairaalat, keskoskaapeissa olevat vauvat tai dialyysia tarvitsevat potilaat. "Normaalikäytäntöhän" tässä "keskitysleiriä" muistuttavassa maan kolkassa on se, että sähköä on saanut jonkin tunnin päivässä. Nyt ei siis sitäkään. Jätevesijärjestelmä on surkea. Hanasta tuleva vesi on terveydelle vaarallista ja aineet sen puhdistamiseksi aiheuttavat munuaisvaurion.

Nyt siis Suomen presidentti ottaa kantaa venäläisen Venäjän hallituksen kriitikon terveydenhoitopäätöksiin, tilanteessa, jossa asianomainen on sairaalahoidossa.

Valko-Venäjän tilanteen kommentoinnin hän aloittaa ihailemalla "valkoisiin pukeutuneita mielenosoittajanaisia".

Hän ei ihmettel tai ihaile sitä, kuinka muutamassa yössä on saatu aikaan niin paljon mielenosoitusrekvisiittaa. Valtavia puna-valkoisia vanhanaikaisia, natsi-ajan lippuja. Kuinka ko-ordinoidusti kännyköiden valoja käytetään.

Niinistö ja media eivät huomaa, että Valko-Venäjän kaduilla ei loju asunnottomien makuuksia ja telttoja pitkin pääkaupungin kadunvieriä kuten Lontoossa tai Los Angelesissa. 

Presidenttimme ei ilmaise olevansa tietoinen siitä, että Yhdysvaltojen ja EU:n ohjauksessa synnytettiin Ukrainan verinen vallankaappaus vuonna 2014. Sitä oli juhlittu jo etukäteen Krimin Jaltalla syyskuussa 2013 ex presidentti Clintonin ja hänen eurooppalaisten ystäväpoliitikkojensa kanssa, presidentti Obaman ja varapresidentti Bidenin valvovan silmän alla. Bidenhan siirtyi eräänlaiseksi Ukrainan siirtomaaherraksi kaappauksen jälkeen.

Juhlissa oli esitelty suunnitelmia Ukrainan luonnonvarojen haltuunottamiseksi ylikansallisiin käsiin.

Kaikkien "nyrkki, väri, kukka, seetri,valkopuku,"-vallankumousten tavoitteena on siirtää haltuunotettavan valtion valtio-omisteinen tai kansallisten omistajien tai kuten Jugoslaviassa yhteisöllisesti omistettujen yritysten hallinta ylikansallisille omistajille. Rekvisiitan tarkoituksena on kuvata ryöstö ikäänkuin askeleeksi kohti demokratiaa.

Jugoslaviassa, jonka parhaiten tunnen askel kohti "demokratiaa" vei maan sirpaleet 24. sijalta maailman tilastossa kansantuotteella mitattuna kehitysmaaluokkaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mihin valkopukuiset naiset aikovat viedä Valko-Venäjän ja onko Suomi siinä heidän tukenaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valko-Venäjä, Venäjä, Navalny, Sauli Niinistö

SAKSAN ELINTILAN HINTA? SERBIEN TOINEN HOLOKAUSTI

Keskiviikko 5.8.2020 klo 14.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen mediassa ei ollut ainoatakaan muistopääkirjoitusta Operaatio Myrskystä ja siihen liittyvästä Krajinan serbien kansanmurhasta. Elokuun ensimmäisen viikonlopun aikana vuonna 1995 yhdysvaltalaisten kenraaleiden kouluttama kroaattiarmeija ajoi pommitusten ja tykkitulen avulla 250 000 Kroatian Krajinan serbiasukasta kodeistaan Bosnian puolelle tappaen tuhansia. Serbi-perheet olivat asuneet Krajinassa 1600-luvulta lähtien.

Jo vuonna 1988 Kroatian tuleva presidentti Franjo Tudjman vieraili salaisesti Bonnissa tapaamassa Saksan liittokansleri Helmut Kohlia ja muita Saksan johtohenkilöitä aiheenaan mekanismit Jugoslavian hajottamiseksi. Tavoitteena oli itsenäisen, rajoiltaan vuonna 1941 Adolf Hitlerin pystyttämää katolista Kroatiaa muistuttava valtio.

Tudjmanille luvattiin Saksan valtion poliittista, taloudellista ja salaista aseellista tukea Kroatian irrottautumiseksi Jugoslavian liittovaltiosta.

Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan suunnittelema fasistinen Kroatia oli pystyttänyt vuodesta 1941 lähtien 17 keskitysleiriä serbeille, juutalaisille ja romaneille. Katoliset papit olivat usein leirien johtajina. Ortodoksisten serbien omaisuuden konfiskointia ja keskitysleireihin sijoittamista varten säädettiin lait.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin, kuultiin holokaustin toisen osan alkutahdit. Kroatian serbit muutettiin uudessa Kroatian parlamentissa perustuslaillisesti toisen luokan etniseksi ryhmäksi. He menettivät valtion eläkkeensä, asuntonsa ja tasaveroiset ihmisoikeutensa. Heidän henkilökorttiinsa liitettiin numero, josta heidät pystyi tunnistamaan serbeiksi – aivan kuten fasistisen Kroatian aikana, jolloin he joutuivat pitämään hihassaan P- kirjainta merkkinä etnisestä serbitaustastaan. Kyrillisten kirjainten käyttö kiellettiin

Paavi Johannes Paavali II otti presidentiksi valitun Tudjmanin vastaan 25.5.1991 aivan kuten fasistisen Kroatian Ustasa -johtajan Ante Pavelic’in 18.5.1941.

Toukokuun 28. päivänä 1991 presidentti Tudjman piti sotilasparaatin Zagrebin jalkapallostadionilla, joka muistutti Hitlerin sotaa edeltäviä paraateja Saksassa. Kansalliskaartin joukot marssivat uuden poliittisen ja uskonnollisen, itsenäisyyttä tavoittelevan Kroatian johdon edessä. Joukoilla oli samanlaiset tunnukset kuin fasistisella Kroatialla oli ollut ja ne saivat vastaanottaa katolisen kirkon siunauksen ennen lähtöään suorittamaan ortodoksisten serbien etnistä puhdistusta kyliin ja kaupunkeihin – kuten vuonna 1941.

YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghalin mukaan Kroatiasta ajettiin pois 250 000 serbiä ja tuhansia tapettiin vuosien 1991 -92 aikana.

Valtamedia vaikeni. Se heräsi vasta kun Jugoslavian liittoarmeija hyökkäsi Kroatian alueelle Vukovariin vapauttaakseen 6000 vankina olevaa serbiä.

Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton ryhtyi Osama bin Ladenin rinnalla rahoittamaan Saksan liittolaisten kroaattien ja omien liittolaistensa Bosnian muslimien suorittamaa serbien etnistä puhdistusta. Muslimi-kenraali Naser Oricin johtamista hyökkäyksistä, tuhopoltoista ja kaulojen katkaisemisista Srebrenicaa ympäröivissä serbikylissä 1992 -93 vaiettiin.

Saksa vaati YK:n talouspakotteita perustuslakia puolustavaa ja kansainvälisiä lakeja noudattavaa Jugoslavian liittovaltiota vastaan, mutta vastusti kansainvälisten sopimusten vastaisesti Bosnian puolelle sotimaan tullutta Kroatiaa vastaan ehdotettuja pakotteita. Jugoslaviaa vastaan kohdistetut pakotteet olivat hirviömäiset.

Euroopan unionia muodostettaessa 1991-92 Maastrichtissa, Saksa puhui alun perin Kroatian itsenäistämistä vastustaneet maat puolelleen yhden yön aikana. Sitä seurasi 10 vuoden sota ja tuholaistoiminta, jonka keskeinen tulos oli serbien toinen holokausti. Sen seurauksena Saksan vaikutusvalta Yhdysvaltojen rinnalla kasvoi Balkanilla ennen näkemättömiin mittoihin.

Elintasossa maapallon 24. sijalla olleen Jugoslavian liittovaltion tultua hajotetuksi Kroatia, Jugoslavian muiden jäännösvaltioiden tavoin vajosi kehitysmaaluokkaan. Saksa sai haltuunsa Kroatian pankit, vakuutuslaitokset, hotellit ja yhteyden Adrianmereen. Kroaatit saivat pitää oman valuutan, natsi -symbolinsa, Operaatio Myrskyn vuosittaiset juhlamenot ja toimia hotelleissa siivoojina, mutta omistussuhteet ovat ylikansallisia. Sotilasliitto NATO:n ja EU:n jäsenyydet ovat kakun koristeina.

Yhdysvallat oli Jugoslavian hajottamisessa Saksan rinnalla. Se halusi strategisen aseman Balkanille valtavan sotilastukikohdan muodossa. Sen se sai tiiviissä yhteistyössä Saksan, oman CIA:n, brittien ja ranskalaisten tukemien NATO-joukkojen avulla. Saksan kouluttama Kosovon terroristiarmeija KLA toimi ja toimii edelleen NATO:n jalkaväkenä, nyt Kosovo Protection Forcen nimisenä mafia-armeijana. Mafia-päällikkö, Kosovon presidentti Hasim Thaci tosin on lopulta haastettu vastaamaan teoistaan eikä siten pääse enää liittolaisensa presidentti Clintonin säätiön juhlakokouksiin.

Entä kun Jugoslavia oli tuhottu ja infrastruktuuri, teollisuuslaitokset, lentokentät, pankit vakuutuslaitokset, sanomalehdet ja TV-asemat, varsinkin serbiyritykset, oli konfiskoitu ”ylikansalliseen” omistukseen? Serbit oli demonisoitu ja merkitty kuten juutalaiset ja serbit toisen maailmansodan aikana. Siirryttiin etelään.

Välipalana on käsitelty Kreikka. Kreikan ”lainaohjelman” avulla pelastettiin saksalaiset ja ranskalaiset pankit näytellen muille EU-maille, että kyseessä on Kreikan auttaminen kuntosiasiassa Merkel ja Sarcozy eivät tohtineet kääntyä parlamenttiensa puoleen pyytämään veronmaksajien tukea pankeille. Kreikan valtiovarainministerin vuodelta 2015 Yannis Varoufakiksen teos Adults in the Room, antaa erinomaisen kuvan Saksan vallankäytöstä euroryhmän kokouksissa.

Sitten saksalainen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes siirtyi Yhdysvaltojen Jeffrey Feldmanin rinnalla suunnittelemaan Lähi-Idän haltuunottoa CIA:n kanssa liittoutuneen muslimiveljeskunnan avulla vuodesta 2001 lähtien. Thierry Meyssanin teos In front of Our very Eyes antaa sisäpiirin tietoihin perustuen karun kuvan monien EU-maiden ja Yhdysvaltojen toimista niin Libyassa kuin Syyriassa.

Tänään 5.8.2020 Helsingin Sanomat arvuutteli ensin laajassa näennäistieteellisyyttä tavoittelevassa artikkelissa, mitä presidentti Vladimir Putin ajattelee. Lehti yritti asettaa Putinia historiallisiin ja maailmanpoliittisiin kehyksiin.

HS ei voinut olla kirjoittamatta uudelleen historiallisten tapahtumien kulkua. Lehti kertoo: ”Ukrainassa käynnistyi kansannousu, jonka seurauksena Venäjä-mielisenä pidetty presidentti Viktor Janukovits joutui pakenemaan.”

Tieteellinen tieto, jota on jo yllin kyllin käsillä, osoittaa, että kyseessä ei ollut kansannousu, vaan huolellisesti valmisteltu väkivaltainen vallankaappaus, jossa USA:lla ja EU-mailla, myös Saksalla oli vankka rooli. Mielenosoittajia oli koulutettu CIA:han linkittyvän Otpor’in toimesta. Tarkka-ampujia oli koulutettu ja moni heistä tuli Georgiasta. 

Tulevaa Ukrainan haltuunottoa oli juhlittu Jaltalla jo syyskuussa 2013 Hillary ja Bill Clintonin, Larry Summersin ja koko Euroopan clinton -mielisen eliitin toimesta tulevana GMO-viljelyn ja särötys- öljynhankinnan kultakaivoksena. George Soros oli luvanut sijoittaa GMO-viljelyyn miljoona dollaria.

HS tarjoaa myös toisen Saksan vallankäyttöön läheisesti liittyvän artikkelin.

Olen kirjoittanut aikaisemmin blogin ajatuksistani koskien elvytysrahaston laillisuutta. Olin iloinen lehden tarjotessa ekonomisti Vesa Vihriälän käsityksiä asiasta, joihin voin yhtyä. Lehti antaa hänelle tosin meriittiä jäsenyydestä komisaari Olli Rehnin kabinetissa, mikä ei välttämättä ole  ansio, ottaen huomioon tämän epäonnistumisen Ukrainan lähentymissopimuksen valmistelussa, joka johti katastrofiin ja pitkäaikaiseen Eurooppaa koskevaan kriisiin.

Äärimmäisen vähän on käsitelty sitä, miten Ranska ja Saksa löysivät toisensa tässä elvytysrahastoratkaisussa, joka jälleen hyödyttää Saksan ja Ranskan pankkeja, joilla onkin keskeiset vastuut apua saavien maiden lainoista. Muut EU-maat tukevat Saksaa ja Ranskaa eikä päinvastoin.

Operaatio myrsky ja sen aiheuttaman serbien kansanmurhan juhliminen Saksan tukemien kroaattien ja yhdysvaltalaisten kenraalien toimesta ei anna hyvää kuvaa Euroopan unionin demokratian tilasta. Serbien vainon ja kansanmurhan jatkumisen salliminen Kosovossa on romuttanut käsityksen oikeusvaltioperiaatteesta ja EULEXIN – Euroopan unionin laillisuusprojektin toimivuudesta alueella. Osallistuminen laittomuuksiin Lähi-Idässä ja Ukrainassa ja niiden peittely johtaa kansalaisten oikeustajun vääristymiseen koko Euroopassa.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksan elintila, EU:n elvytysrahasto, Operaatio Myrsky, fasismi, serbien holokausti, Tudjman, EULEX, Kosovo, katolinen kirkko