Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Suomalaisten rapautuva moraaliLauantai 25.12.2021 klo 12.09 - Pirkko Turpeinen-Saari Ystävämme, nyt jo edesmennyt psykoanalyytikko Arno Gruen on useissa kirjoissaan kuvannut sitä, kuinka meihin kasvatetaan hylkäämisen ja hyväksymättömyyden uhalla syyllisyydentunteet. Nuo syyllisyydentunteet ohjaavat toimintaamme enemmän kuin eläytyminen ja empatia. Pystymme harjoittelemaan naapurimaamme asukkaiden tappamista ilman, että se tuntuu pahalta. Päinvastoin tuntisimme syyllisyyttä ellemme menisi armeijaan. Itse asiassa valtiovalta on tämänkin ajatellut puolestamme. Jos kieltäydymme menemästä harjoittelemaan tuota tappamista, meille langetetaan 173 vuorokauden vankeusrangaistus.
Hollantilainen hävittäjälentäjä lähestyi v. 1999 Jugoslavian hajottamissodan aikana Belgradin TV-asemaa. Tarkastuslennolla hän totesi valojen palavan rakennuksessa. Parkkipaikalla oli myös autoja. Väki oli siis toimituksessa. Hetken kuluttua hän kaarsi takaisin ja ampui ohjuksen rakennukseen. 17 työntekijää kuoli. Afganistanin 20v kestäneen sodan päättyessä, yhdysvaltojen lennokki tappoi afganistanilaisen avustustyöntekijän lapsineen keskellä Kabulia. Monia perheitä, hääseurueita ja muita ryhmiä oli noiden vuosien aikana tapettu niin Pakistanin kuin Afganistanin puolella. Jugoslavian hajottamissodassa,Libyassa, Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa muiden muassa syyllisyys on delegoitu NATOlle. Yhdysvaltojen ylikansallisesti toimivan NATO-sotajoukon tehtävänä on suorittaa tapot, joita normaalilainsäädännössä kutsuttaisiin murhiksi, NATOn jäsenmaiden puolesta.
Kun puukottaja lähestyy veitsi tanassa minua, ryhdynkö neuvottelemaan puukon kanssa: älä viitsi tappaa minua! Vai yritänkö saada puukottajan muuttamaan mielensä ja lopettamaan aikeensa.
Hollantilainen lentäjä ei joutunut vastuuseen joukkomurhastaan koska sotilasjärjestö NATO oli hyväksynyt kohteen pommittamisen. Sotilasjärjestö NATO ei myöskään joutunut vastuuseen teollisuuslaitoksiin, öljyjalostamoihin, ihmisiin ja luontoon kohdistunesta joukkotuhostaan. Päinvastoin, uhrit, serbit haastettiin oikeuteen maansa ja kansainvälisten lakien puolustamisesta.
Bosnian serbikenraali Ratko Mladic tuomittiin elinkautiseen vankeuteen muun muassa "Srebrenican kansanmurhasta", joka oli ICTY:n edustaja Jean Rene Ruezin keksimä lavastus kuten niin moni muukin USAn provokaatio. Tieteellisten tosiasioiden arvo on nolla, silloin kun Yhdysvaltojen valtakeskusten edut ovat kyseessä.Srebrenican huimia uhrilukuja tarvittiin peittämään samaan aikaan Kroatiassa yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattisotilaiden suorittam Operaatio Myrsky, serbeihin kohdistunut kansanmurha. CNN-kanavan haastattelussa v. 1995, kenraali Mladic totesi seuraavaa: "Haluaisin varoittaa maailmaa niistä voimista, jotka ovat lähteneet vaaralliselle tielle," hän sanoi. "Olen aivan varma, että yksikään kansanryhmä, joka nyt taistelee tällä alueella ei tarvitse aseita. Uskon myös, että jokainen keskenään sotaa käyvä ryhmä on sitä mieltä, että meidän ei tulisi taistella ulkomaisten intressien ja maailman valtakeskusten puolesta. Tänne olisi pitänyt lähettää tervejärkisiä ihmisiä, väkeä jotka voisivat luoda edellytyksiä rauhaan, lopettaa sodan, palauttaa meidät normaaliin elämään ja rakentaa uudelleen tuhotut kylät ja kaupungit, sillä Balkan on elimellisesti tärkeä alue koko Euroopalle." "Serbit eivät koskaan ole valloittaneet tai miehittäneet muiden kansojen alueita. Serbit eivät julistaneet tai aloittaneet tätä sotaa." "Näin henkilökohtaisesti kuinka F-16 hävittäjät muiden muassa pudottivat pommeja niskaamme. Meitä ei loukkaa eniten se, että lapsemme kuolevat noiden pommien kohteena, vaan se käsittämätön seikka, että pommien pudottajien vanhemmat olivat niitä, (liittoutuneet)jotka taistelivat kanssamme rinta rinnan ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, yhteistä vihollista vastaan. Tuolloin heidän nyt tukemiensa joukkojen esi-isät taistelijat Itävalta-Unkarin ja Hitlerin kanssa yhdessä." Toimittajan kysymykseen Srebrenicasta hän totesi:" Osa muslimiväestöstä, joka oli osallistunut serbejä vastaan suoritettuihin hirmutöihin, raivasi tuona päivänä taistellen tiensä kohti Tuzlaa, Kladanjia ja aina Serbiaan saakka, todennäköisesti peläten kostoa.""Matkan aikana käytiin ankaria taisteluita, joissa molemmat osapuolet kärsivät vakavia tappioita.Osa muslimijoukoista päätyi heidän televisionsa kertoman mukaan Tuzlaan. Heidän komentajansa Rasim Delic ilmoitti, että hän kokoaisi Srebrenican 28:nnen ja 38:nnen divisioonan uudelleen. Kuvittele, kokonainen divisioona YK:n turva-alueella." Lopuksi hän totesi:"Ei ole epäilystäkään, siitä, että hyökkäyksen syynä oli maailman valtakeskusten halu saksalaistaa ja islamisoida Balkan ja Eurooppa." Sotavuosien aikana kenraali Mladic oli piikki USA:n,NATO:n ja länsipropagandan lihassa. Hänet tuli nöyryyttää ja vaientaa kuten näemme Julian Assangea vainottavan ja nöyryytettävän tai kuten olette kuulleet kosovolaisen serbikansanedustajan joutuneen vankilaan totuuden puhumisesta Racakin lavastetusta joukkomurhasta.
Niin kauan kuin länsimaat ulkoistavat moraalinsa NATO:lle tilanne muistuttaa sitä kuin ulkoistaisimme neuvottelut puukolle, puukottajan asemasta. NATO rikkoo vailla vastuuta kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia. Yhdysvaltojen ulkoministeriö puolestaan ilmoitti kokouksessaan Bratislavassa v. 2000 luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja ja aikovansa laajentaa NATOn vaikutuspiirin Baltiasta Odessaan ja estävänsä Venäjän pääsyn Itämerelle. Nämä kokoukset, ilmoitukset ja toimet ovat tosiasioita. Suomi ilmoittaa Yhdysvaltojen olevan sen lähin liittolainen ja yhteistyökumppani. Suomi on siis ulkoistanut moraalinsa NATO:lle ja Yhdysvaltojen sotilasteolliselle kompleksille sekä siinä ohessa Yhdysvaltojen ulkoministeriölle.
Arno Gruen käyttää usein alkuperäiskansojen kasvatustapoja esimerkkeinä: Pikkulapset, pieni poika ja hänen sisarensa riitelivät leivästä pienessä alkuasukas-kylässä Papua-Uudessa Guineassa. Tilannetta kaukaa seurannut äiti juoksi paikalle ja otti leivän käteensä ja taivutti sen kahtia, jonka jälkeen hän antoi molemmat puolikkaat pikku-pojalle. Poika katseli itkua tuhertaen leivän puolikkaita kädessään. Nythän niitä oli kaksi. Hän antoi toisen sisarelleen.
Suomen valtamedian ja ulkopoliittisn johdon on EU:hun liittymisen jälkeen ollut vaikea nähdä, että rauhan kannalta on kaikkein parasta kun otetaan huomioon kaikkien maapallon maiden rauhantarpeet. Jokaisella, myös Venäjällä on oikeus rauhaan ja omalakiseen kehitykseen kansalaistensa parhaaksi. |
Avainsanat: moraali, sotarikokset, tilatut kansanmurhat, USA, NATO, Srebrenica, Ivan Todosijevic, Ratko Mladic |