Hyvää itsenäisyyspäivää 18.7.!

Tiistai 18.7.2017 klo 11.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen eduskunta julisti Suomen eduskunnan korkeimman vallan haltijaksi ja itsenäiseksi 18.7. 1917. Eduskunta oli sosialidemokraattienemmistöinen, puhemiehenään sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Kullervo Manner.

Päätöstä tuki 136 edustajaa ja 55 vastusti sitä. 

Eduskunta oli päättänyt ensimmäisessä käsittelyssä myös kunnallislain (osalla kansasta ei ollut kunnallista äänioikeutta) ja kahdeksantuntisesta työpäivästä. Yleisen kunnallisen äänioikeuden ikäraja laskettiin 20 vuoteen. Päätökseksi tulemiseen olisi edellytetty toista ja kolmatta eduskunnan käsittelyä.

Itsenäisyyspäätöksen jälkeen riemu eduskunnassa oli valtava. Edustaja Lucina Hagman ehdotti puhemiehelle, että yhdyttäisiin kolminkertaiseen eläköön-huutoon vapaalle Suomelle, ja että myös yleisö voisi siihen yhtyä. Eduskunnan jäsenet ja lehteriyleisö yhtyivät eläköön-huutoon voimakkaasti.

Demokratian ja kansalaisoikeuksien voimistuminen ei tyydyttänyt äänestyksessä häviölle jääneiden porvarillisten edustajien toiveita. He ryhtyivät toimimaan. Ernst Nevanlinna otti yhteyttä ministerivaltiosihteeri Carl Enckeliin Pietariin. Pienen porvariryhmän painostuksesta, mutta myös ilmeisesti omasta vakaumuksestaan tämä halusi pysäyttää demokratisoitumis- ja itsenäistymisprosessin Suomessa. Enckell taivutti Venäjän väliaikaisen hallituksen hajottamaan Suomen eduskunnan, siitä huolimatta, että eduskunta oli juuri julistautunut riippumattomaksi Venäjästä. Tämä toimi täytti porvarillisen vallankaappauksen tunnusmerkit.

Eduskunta oli päättänyt, että se ei enää alista päätöstä Venäjän hallitukselle, vaan antaa sen ainoastaan tiedoksi. Enckell ja Venäjän väliaikainen hallitus eivät tästä piitanneet vaan Venäjän hallitus lisäsi sotajoukkojen määrää Helsingissä ja lopuksi sinetöi Heimolan (eduskunnan) ulko-ovet.

Osa sosialidemokraateista piti hajotettua eduskuntaa laillisena, joten uusiin vaaleihin valmistautuminen oli kaksijakoista. Porvarilliset puolueet muodostivat vaaliliitot ja saivatkin kaadettua eduskunnan sosialidemokraattisen enemmistön.

Tällainen mielivaltainen toiminta maassa, jossa suuri osa kansaa kärsi epäoikeudenmukaista, lähes feodaalista kohtelua, mutta myös nälkää, oli omiaan voimistamaan vastakkainasettelua.

Syksy 1917 oli Suomessa kaoottinen. Maalaisliiton alkiolaisen siiven avulla vallankaappaus ei johtanut monarkistiseen hallintoon vaan päätyi siihen, kuten valtalaissa, että eduskunta oli Suomessa korkeimman vallan haltija. 

Odotettiin mahdollista saksalaisten maihinnousua. Venäjällä bolsevikit ottivat vallan ja solmivat aselevon Brest-Litovskissa. Nyt porvarienemmistöinen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen, mutta välittömästi alkoivat eduskunnassa myös kiireiset valmistelut suojeluskunnista muodostettavan porvarillisen armeijan perustamiseksi 11.1.1918.

Venäjä ilmoitti, että se ei tule puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin, vaan vetää kaikki joukkonsa niin pian kuin on mahdollista, jäiden lähdettyä. Tästä huolimatta Mannerheim alkoi omavaltaisesti riisua venäläisiä aseista väittäen suomalaisille nyt taisteltavan venäläisiä vastaan. Tosiasiassa tavoitteena oli Itä-Karjalan valtaus. Suomalaiset työläiset rinnastettiin bolsevikkeihin ja Mannerheim aloitti heidän tappamisensa. "Ammutaan paikalla" oli kuuluisa päiväkäsky, joka mahdollisti suomalaisten työläisten joukkomurhan ja keräämisen vuosikausiksi vankileireille.

Valtalain ja Suomen itsenäisyyden kohtalo, pienen porvarillisen vähemmistöryhmän toimesta tulee väkisinkin mieleen tämän päivän eduskunnan asemaa ja valtaa tarkastellessa. Suomi liitettiin NATO:n isäntämaasopimukseen porvarillisen presidentin ja hänen kanssaan yhteistyössä toimivan muutaman ministerin avulla. Sopimusta ei ollut eduskunnan saatavilla eikä sitä edes ollut käännetty suomeksi. Ruotsissa edellytettiin eduskuntakäsittelyä vastaavassa tilanteessa.

Sote-lakia yritetään ajaa läpi perustuslain vastaisin sisällöin presidentin valitessa oikeuskansleriksi perustuslakiasiantuntijan sijasta henkilön, joka on valmistellut ja esitellyt hallitukselle tämän perustuslain vastaisia pykäliä sisältävän lakiehdotuksen. Virassaan oikeuskanslerin odotetaan käsittelevän omien lakipykäliensä lainmukaisuutta kokoomuspuolueen ja kokoomuspresidentin edellyttämällä tavalla.

Vallankäytössään Suomen porvaristo on tukeutunut ylikansallisiin vaikuttajiin. Sata vuotta sitten ensimmäisen itsenäistymisen yhteydessä käytettiin porvarillista Venäjää ja Venäjän armeijaa pitämään kurissa demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaativia suomalaisia työläisiä. Kun porvarillinen suojeluskunta-armeija talvella 1918 yhdessä Saksan armeijan kanssa löi sisällissodassa/ kapinassa Suomen työläiset, sanottiin demokratian voittaneen kun tosiasiassa laittomuus, vankileirit, teloitukset, porvarillinen tykäeduskunta ja Saksan miehitys vallitsivat.

Sata vuotta myöhemmin porvarilliset voimat ja ylikansallisten yritysten lobbarit ovat ottaneet tuekseen rankaisemattomuuden periaatteesta nauttivan USA- ja Saksa-johtoisen NATO-armeijan. Päämääränä on huolehtia, että porvarillinen NATO-propaganda ja -media kuvaavat ylikansallisen laittomuuden laillisuudeksi ja Suomen "hyvinvoinnin" edellytykseksi. Ylikansallisella medialla on rahaeliitin tuki. Se joutuu toimimaan sen ehdoilla, mutta myös sen hyväksi. Ylikansalliset, miljoonia uhreja vaativat sodat ovat median leipää, eivät rauha ja demokratia. Tavalla tai toisella itsenäinen ajattelu on saatava häviämään. Ihmisten suojelu väkivallalta on saatava näyttämään tuomittavalta silloin, kun mainostoimistot niin edellyttävät. Oikeudenmukaisuus, ilmainen terveydenhuolto, koulutus ja uskonnonvapaus on tuomittava, silloin kun niitä ylläpitävät maat toimivat NATO-maiden taloudellisia etuja vastaan.

Ylikansallinen Suomi on muttunut isäntiensä kaltaiseksi. NATO ja Sote purkavat oikeusturvaa, mutta vallanpitäjät haluavat näin olevan.

Suomi Saksan ja USA:n vasallina

Sunnuntai 5.7.2015 klo 14.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Paavo Haavikko totesi kerran, että Suomen itsenäisyydestä on jäljellä vain lippu.

Suomen ulkopolitiikan viime vuosien muutos on painajaismainen. Historia näyttää toistavan itseään. Sivistyneen toinen toistaan kunnioittavan yhteistyön sijaan voimapolitiikka ja militarismi ovat vallanneet alaa.

Viime vuosisadan alkupuolella 1918 Suomi antautui Saksan vasalliksi tuoreesta itsenäisyydestä nauttimisen sijaan. Porvarien maahan kutsuma Saksa miehitti Suomen ja painosti porvarillisen tynkäeduskunnan (jossa sosialidemokraattien toiminta oli estetty vangitsemisten ja teloitusten uhalla) valitsemaan saksalaisen kuninkaan. Eduskunnan päättäessä kuninkaan valinnasta Saksa vahvisti sotilaallista läsnäoloaan ja toi pari sotalaivaansa Etelä-satamaan. Eduskunta valitsi kuninkaan.

Ennen talvisotaa kesäkuun 18 päivänä 1939 Englannin kotijoukkojen päällikkö Walter Kirke saapui silloisen ulko- ja vt puolustusministeri Eljas Erkon kutsumana Suomeen viiden päivän vierailulle. Vierailun aikana Kirke suoritti "tarkastusmatkan" Viipurin alueelle. Hän seurasi tykistöammuntoja ja sotaharjoituksia ja neuvotteli Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, jotka tarkoittivat yhteistyötä Saksan hyökkässuunnitelmia vastaan.Mannerheim lausui käsityksenään, että jos Neuvostoliiton ehdotukset hyväksyttäisiin, niin se tulisi vaatimaan sanavaltaa Suomen puolustussuunnitelmien laatimisessa, mitä "Suomi ei tietenkään voisi sietää". Ministeri Erkon tarjoamilla juhlapäivällisillä pitämässään puheessa kenraali Kirke viittasi Neuvostoliiton ehdotuksiin ja antoi tunnustuksensa Suomen vallanpitäjien asenteelle.

Neuvostoliiton ja Suomen yhteisen turvallisuuden sijaan Suomi valitsi arrogantisti sodan Saksan rinnalla.

ETYK oli Neuvostoliiton ja Suomen yhdessä ajama hanke. Maiden keskinäinen yhteistyöhön perustuva turvallisuusperiaate haluttiin laajentaa koko maailmaa käsittäväksi.

ETYK-kokouksen jälkeisenä 40 vuotena Suomi on liittynyt Euroopan unioniin ja sen pääomapiirien vallan takaavaan yhteisvaluutta euroon. Fiskaalisen vallan kadottua Suomi joutuu luopumaan hyvinvointivaltiosta siirtyäkseen yhdysvaltalaiseen pienen pääoman omistajien joukon valtapiiriin. Yhteisvastuun moraali katoaa korvautuakseen röyhkeyden valheiden ja keinottelun moraalilla, jonka takuumiehenä on aseellinen valta.

Suomi osoitti uskollisuutensa tälle uudelle valtapiirilleen jättämällä kutsumatta Venäjän ETYK:in 40v juhlakokoukseen. Kuten Saksan laivasto v. 1918 osoitti valtansa tuomalla sotalaivojaan Etelä-satamaan ratkaisevan eduskuntaäänestyksen aikana, myös Yhdysvallat osoitti mahtiaan tuomalla sotalaivansa Helsingin Etelä-satamaan ETYK:in juhlakokouksen ajaksi. Yhdysvaltojen laivaston soittokunta antoi myös konsertin Helsingin edustan Suomenlinnan kirkossa. Suomenlinna symboloi erilaisine vivahteineen niin Ruotsin kuin Venäjän vallan aikaa Suomessa. Missäpä muualla kuin siellä USA:n laivasto näyttää mahtiaan Yhdysvaltojen kansallispäivänä. USA:n sotavoimat osoittavat myös, että sillä on mahti, Suomea välikappaleenaan käyttäen, estää Venäjän pääsy kokoukseen, jonka historia on yhteistyön historia mutta nykyisyys Yhdysvaltojen sotilasmahdin todellisuus.

Suomen ulkopolitiikka on kokoomuspuolueen käsissä. Kokoomuksesta valittu presidentti Niinistö päätti Suomen liittämisestä Yhdysvaltojen sotilaallisen vallan organisaation NATO:n isäntämaasopimukseen eduskunnan ja maan hallituksen selän takana.

Italian ulkoministeri vastusti v. 1999 alunperin Yhdysvaltojen vaatimia Jugoslavian siviilikohteiden NATO-pommituksia. Kun hänelle luvattiin pääsy suurvaltojen johtajien käymiin päivittäisiin keskinäisiin neuvotteluihin, hän suostui. Tämä narsistinen tyydytys vahvojen joukkoon kuulumisesta voi sopeuttaa kammottaviinkin ratkaisuihin.

Presidentti Ryti tunnusti fasistisen Kroatian valtion, joka oli julistanut serbien ja juutalaisten holokaustin.

Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg totesi Yle:n haastattelussa, että Suomi ei ole käsitellyt riittävästi äärioikeistonsa historiaa. Vain tämä historian tuntemattomuus ja käsittelemättömyys voi olla syynä nykyiseen ulkopolitiikan tilaan. Samalla tavalla Suomen ja Venäjän välisen historian tuntemattomuus voi olla syynä nykyiselle median käsitykselle Venäjästä. Kyky tuntea ja eläytyä katoaa nykyisessä rahaa ja USA:n sotilaallista maailmanvaltaa ihannoivassa kulttuurissame.

Presidentti Kekkonen ja hänen toimintaansa tutkineet historioitsijat näkevät että Venäjää ei voi ymmärtää ellei ihmisellä ole kykyä tuntea. Presidentti Kekkosen luovuus ja eläytyvyys loivat edellytykset johtaa Suomen ulkopolitiikkaa ystävyyden ilmapiirissä.

Tutustuin presidentti Kekkoseen henkilökohtaisesti ja syvemmin tutkiessani hänen lapsuuttaan, kirjeitään ja puheitaan kirjaani "Suuri yksinäinen; Urho Kekkonen ja tunteet" varten. 

Kuinka nopeasti nykyiset poliittiset johtajamme ovatkaan pystyneet tuhoamaan Suomen kansan ja Urho Kekkosen rakentaman ystävällisen suhteen Venäjään. Kekkonen varoi kokoomus puoluetta ulkopoliittisista syistä. Nyt hänen pelkonsa ovat käyneet toteen karmealla tavalla.