Ovatko Suomen poliittinen eliitti ja media seonneet lopullisesti?

Keskiviikko 9.12.2015 klo 10.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Onko Suomen poliittinen eliitti ja media lopullisesti seonneet? Millä mandaatilla USA kutsuu Suomea Irakiin ja Syyriaan taistelemaan ISIS:ia vastaan? Eiköhän suvereenien valtioiden Irakin ja Syyrian tulisi olla kutsujia?

Ilkka Kanerva ei näytä enää hallitsevan perustavaa laatua olevia kansainvälisen toiminnan ehtoja katsoessaan, että Suomi voisi vastata "kutsuun" myönteisesti. Onko todella niin, että YYA-sopimuksen pakotettua Suomen jonkilaiseen säällisyyteen, EU:un ja NATO-yhteistyöhön liittyminen on luonut edellytykset USA-johtoiseen mielivaltaan osallistumiseen.

Nykyinen presidentti ja hallitus ovat kiihdyttäneet Suomen militarisoitumista, laillisuuden ja erityisesti kansainvälisten lakien  heikentämistä. Eriarvoisuus on kasvussa. Suomi näyttää siirtyvän Euroopan kärjessä 1930- luvun pimeän ajan toistamiseen. Nyt ei tosin toisinajattelijoita tungeta vankilaan vaan  heidät eristetään ja leimataan. Humanismi, tieteellisyys ja totuus ovat menettäneet arvonsa. Luin Kari Raivion erinomaisen haastattelun Västra Nyland- sanomalehdestä (VN 9.12.2015), jossa hän kuvaa tieteellisen ajattelun rapautumisen hallituksen tavotteissa.

Militarismia ja valittua politiikkaa vahvistetaan sotaveteraanien avulla. Tunteelliset, vain sota-aikaan kuuluvat laulut saavat kyyneleet presidenttimme silmiin. Täysin demokraattinen ja sopuisasti tapahtunut Suomen itsenäistyminen unohdetaan ja Suomen itsenäisyyttä juhlitaan vuodesta toiseen sotaelokuvalla. Median täyttävät kauhukuvat Venäjän milloin mistäkin sotilaallisista aikeista maatamme kohtaan. Tosiasiassa Venäjä/Neuvostoliitto on sodan jälkeen jo rauhanneuvotteluissa kohdistanut myötämieltä maatamme ja sen johtajia kohtaan aivan toisella tavalla kuin muita Hitlerin liittolaisia kohtaan.

Ei voisi kuvitella, että Ranska juhlisi itsenäisyyspäiväänsä vuodesta toiseen vihamielisillä sotaelokuvilla taisteluista Saksan kanssa. Tai Hollanti, joka Ranskan rinnalla koki raskaan Saksan miehityksen.

Suomen vallitsevassa historiakäsityksessä on jotakin pahasti vialla. Media heijastelee sitä.

Suomi nosti 1990-luvulla EU-prosessissa asekätkijät, Mannerheimin, suojeluskunnat ja lotat uuteen kukoistukseen. Vastaava prosessi on tapahtunut esimerkiksi Ukrainassa. Suomen media ja poliittinen johto näyttävät tuntevan myötämieltä Ukrainan fasistien liittolaisten perillisiä, oikeaa sektoria ja tataareja kohtaan. Kanerva tai muu Suomen poliittinen johto tai media eivät ole osoittaneet minkäänlaista kritiikkiä Ukrainan nyky-johtoa kohtaan sen pidättäytyessä suorista keskusteluista itä-ukrainalaisten kanssa Minskin sopimuksen täytäntöön panemiseksi.

Sokeuden äärioikeiston nousua kohtaan voi selittää vain se, että Suomi ei ole käsitellyt omaa historiaansa vaan on lyhytnäköisesti rakentanut epäuskottavan sankaritarinan itsestään. Sen on pakko elämän realiteettien paineessa murentua.

Nöyryys surun edessä, totuus ja aitous ovat tavoittelemisen arvoisia asioita myös kansakuntien kohdalla.