Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

A-talk ja Keisarin uudet vaatteet

Perjantai 29.4.2016 klo 13.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eilistä 28.4. A-talkia katsellessa tuli epätodellinen olo kuin Keisarin uudet vaatteet satua kuunnellessa. Sadussa petkuttajat uskottelevat keisarille tekevänsä hänelle hienot vaatteet, joissa on se ominaisuus, että pätemättömät virkamiehet eivät näe niitä ja siten kuningas voi erotella ketkä ovat kunnon alamaisia ja virkamiehiä.

A-talkin NATO-keskustelijat kiersivät totuutta kuin kuin kissa kuumaa puuroa. NATO:a ihasteltiin ja kehuttiin ja nähtiin keisari USA kaikessa komeudessaan pukeutuneena NATO-viittaan.

Lapsikin tietää, että USA on Ukrainan ja Syyrian sotien keskeinen taustavaikuttaja. USA on rahoittanut sopiviksi katsomiaan järjestöjä vuosikausia. USA:n apulaisulkoministeri Nuland ilmoitti Maidanin mielenosoitusten aikaan rahoittaneensa "vallankumousta" 5 miljardilla dollarilla.

Keskeiset EU:n ulkoministerit takasivat helmikuussa 2014 väkivaltaisten mielenosoitusten loppumisen sopimuksella, jossa presidentinvaalit aikaistettiin 2014 syksyyn Janukovichin vallassa ollen. Kun sopimus rikottiin, väkivalta laajeni kohti Itä-Ukrainaa ja fasistiset voimat murhasivat poliitikkoja, polttivat Odessan ammattiyhdistysten taloon kymmeniä ihmisiä elävältä ja uhkasivat venäjänkielen ja venäjänkielisten ukrainalaisten oikeuksia ja turvallisuutta.EU ei reagoinut mitenkään.

Samankaltaiset natsi-ideologian omaavat joukot toimivat myös toisen maailmansodan aikana. Venäjä on kokenut 25 miljoonan kansalaisensa kuoleman natsien hyökkäyksissä. Joku voi kokea Krimin haltuunoton liioitteluna, mutta Krimin asukkaat hakivat Venäjältä turvaa.

Jo keväällä 2014 USA:n presidentti Obama kertoi yhdysvaltalaisen yksityisten kenraalien yrityksen opastavan Azovin neo-natsipataljoonia Itä-Ukrainassa. Kesällä 2015 Yhdysvaltojen kongressi yksimielisesti kieltäytyi antamasta varoja Azovin pataljoonan tukemiseen. Vain  muutamaa kuukautta myöhemmin, Pentagonin painostuksesta, kongressi kuitenkin myönsi varoja tähän tarkoitukseen. 

A-talkin keskustelijoista kansanedustajien Kanervan ja Heinäluoman olisi luullut kertovan Suomen kansalle USA:n roolista Ukrainassa ja NATO:n johtajana epävakaudesta Itämerellä. Mutta ei. Jokainen keskustelija aloitti ikäänkuin uskontunnustuksena toteamuksella, että Venäjä on syyllistynyt anteeksiantamattomaan Krimin haltuunottoon ja Itä-Ukrainalaisten tukemiseen. Kukaan ei ottanut tarkasteluun kokonaisuutta.

Sodan julistaminen on vakavin sotarikos. Ukrainan laiton hallitus julisti sodan Itä-Ukrainalaisille riippumatta siitä mitä mieltä kukin asukas on. Minskin sopimus edellytti neuvottelujen aloittamista. Kiovan nykyhallitus puhumattakaan edellisestä ei ole tehnyt elettäkään neuvottelujen aloittamiseksi.

Länsi-Ukrainalaisten äänin valittu presidentti Poroshenko on täysin riippuvainen Yhdysvalloista. USA:n varapresidentti Biden on kertonut puhuvansa 1000 tuntia vuodessa puhelimessa Ukrainan hallituksen ja presidentin kanssa. Valtiovarainministeri on yhdysvaltalainen. Kuten Baltianmaiden ja Puolan, Ukrainan on tuettava NATOa ja perustettava Yhdysvalloista riippuvainen olemassaolonsa voimapolitiikkaan eikä neuvotteluihin.

Vaikka Heinäluoma ei puhunutkaan totta Ukrainan tilanteesta, sanoi hän kuitenkin kyseenalaistavansa sen, mitä hyötyä aseellisen läsnäolon eskalaatiosta on Baltianmaille. Aseiden lisääminen Virossa lisää todennäköisesti aseellista läsnäoloa myös Venäjän puolella. NATO:nläsnäolon voimistaminen Ukrainassa, lisää Venäjän panostuksia.

Viron suhteen lapsikin kysyisi eikö demokratian kehittäminen omassa maassa ja neuvottelukyvyn lisääminen aseistamisen sijaan olisi oikeansuuntainen ratkaisu. Jospa Viro antaisi nyt kaikille kansalaisilleen äänioikeuden. Eikö se olisi hyvä lähtökohta?

Kansanedustajat Kanerva ja Heinäluoma tietävät hyvin, että USA:lla ei ole muita menetelmiä kuin pakottaminen. Se ei arvosta YK:ta, jossa kaikki maat ovat niissä puitteissa, joissa ne ovat itsenäisiä,sittenkin tasa-arvoisimmillaan. USA pakottaa joko sotilaallisella tai taloudellisella vallalla. NATO-liittolaisten on paitsi suostuttava osallistumaan USA:n laittomiin sotiin (joko halusta tai suostuteltuna) myös osallistuttava kidutukseen (Liettuan ja Puolan salaiset USA:n vankilat) Niiden on lain ulkopuolella avustettava lennokkimurhissa. Ilman Saksaa USA:n murhat eivät onnistuisi Afrikan mantereella. Tunteikkaimmin Puolan tilannetta kuvasi entinen ulkoministeri Sikorski, joka sanoi Puolan ottavan suihin, mutta sekään ei riitä USA:lle.

Yle ei ole pystynyt kokoamaan keskustelua, jossa käsiteltäisiin USA:n vallankäytön mekanismeja NATOon liittyen. Kyse ei ole vain NATO:sta vaan arvoista, joihin ne liittävät jäsenensä.

Ihmettelin pääministeri Sipilän väitettä siitä, että me suomalaiset kuulumme läntiseen arvoyhteisöön ilmeisesti vastakohtana venäläiselle arvoyhteisölle ja että meidän tulisi lähestyä USA ta. Hän ei puhu ainakaan minun puolestani.

On vaikea hyväksyä arvoja, jotka sisältävät kuolemantuomion, kidutuksen, salaiset vankilat, lennokkimurhat, vieraiden valtioiden päämiesten murhat, rikkaiden rikastumisen salaisten kauppasopimusten avulla, veronkierron, rasismin, yksityisyyden loukkaamisen. 

Rebecca Gordon on kirjoittanut kirjan: American Nürenberg: The US Officials Who Should Stand Trial for Post 9/11 War Crimes eli Amerikkalainen Nürnberg: Amerikkalaiset virkamiehet, joiden tulisi joutua rikostuomioistuimeen syyskuun 9 päivän jälkeisistä sotarikoksista.

En tiedä mitä pääministeri Sipilä ajattelee enkä tiedä mitä Yle:n toimituskunta ajattelee levittäessään rasismia venäläisiä kohtaan ja peittäessään todellisen maailmanlaajuisen uhan: USA:n sotilallisen, taloudellisen ja propagandan maailmanvallan.

Suomen media ja poliitikot ovat omaksumassa ellei sadun petollisten kankureiden roolia niin ainakin virkamiesten roolin, jotka ihastelivat näkymättömiä laahuksia alastoman keisarin yllä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO-petkuttajat, Kanerva, Heinäluoma, Venäjä, turvallisuustilanne

Ovatko Suomen poliittinen eliitti ja media seonneet lopullisesti?

Keskiviikko 9.12.2015 klo 10.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Onko Suomen poliittinen eliitti ja media lopullisesti seonneet? Millä mandaatilla USA kutsuu Suomea Irakiin ja Syyriaan taistelemaan ISIS:ia vastaan? Eiköhän suvereenien valtioiden Irakin ja Syyrian tulisi olla kutsujia?

Ilkka Kanerva ei näytä enää hallitsevan perustavaa laatua olevia kansainvälisen toiminnan ehtoja katsoessaan, että Suomi voisi vastata "kutsuun" myönteisesti. Onko todella niin, että YYA-sopimuksen pakotettua Suomen jonkilaiseen säällisyyteen, EU:un ja NATO-yhteistyöhön liittyminen on luonut edellytykset USA-johtoiseen mielivaltaan osallistumiseen.

Nykyinen presidentti ja hallitus ovat kiihdyttäneet Suomen militarisoitumista, laillisuuden ja erityisesti kansainvälisten lakien  heikentämistä. Eriarvoisuus on kasvussa. Suomi näyttää siirtyvän Euroopan kärjessä 1930- luvun pimeän ajan toistamiseen. Nyt ei tosin toisinajattelijoita tungeta vankilaan vaan  heidät eristetään ja leimataan. Humanismi, tieteellisyys ja totuus ovat menettäneet arvonsa. Luin Kari Raivion erinomaisen haastattelun Västra Nyland- sanomalehdestä (VN 9.12.2015), jossa hän kuvaa tieteellisen ajattelun rapautumisen hallituksen tavotteissa.

Militarismia ja valittua politiikkaa vahvistetaan sotaveteraanien avulla. Tunteelliset, vain sota-aikaan kuuluvat laulut saavat kyyneleet presidenttimme silmiin. Täysin demokraattinen ja sopuisasti tapahtunut Suomen itsenäistyminen unohdetaan ja Suomen itsenäisyyttä juhlitaan vuodesta toiseen sotaelokuvalla. Median täyttävät kauhukuvat Venäjän milloin mistäkin sotilaallisista aikeista maatamme kohtaan. Tosiasiassa Venäjä/Neuvostoliitto on sodan jälkeen jo rauhanneuvotteluissa kohdistanut myötämieltä maatamme ja sen johtajia kohtaan aivan toisella tavalla kuin muita Hitlerin liittolaisia kohtaan.

Ei voisi kuvitella, että Ranska juhlisi itsenäisyyspäiväänsä vuodesta toiseen vihamielisillä sotaelokuvilla taisteluista Saksan kanssa. Tai Hollanti, joka Ranskan rinnalla koki raskaan Saksan miehityksen.

Suomen vallitsevassa historiakäsityksessä on jotakin pahasti vialla. Media heijastelee sitä.

Suomi nosti 1990-luvulla EU-prosessissa asekätkijät, Mannerheimin, suojeluskunnat ja lotat uuteen kukoistukseen. Vastaava prosessi on tapahtunut esimerkiksi Ukrainassa. Suomen media ja poliittinen johto näyttävät tuntevan myötämieltä Ukrainan fasistien liittolaisten perillisiä, oikeaa sektoria ja tataareja kohtaan. Kanerva tai muu Suomen poliittinen johto tai media eivät ole osoittaneet minkäänlaista kritiikkiä Ukrainan nyky-johtoa kohtaan sen pidättäytyessä suorista keskusteluista itä-ukrainalaisten kanssa Minskin sopimuksen täytäntöön panemiseksi.

Sokeuden äärioikeiston nousua kohtaan voi selittää vain se, että Suomi ei ole käsitellyt omaa historiaansa vaan on lyhytnäköisesti rakentanut epäuskottavan sankaritarinan itsestään. Sen on pakko elämän realiteettien paineessa murentua.

Nöyryys surun edessä, totuus ja aitous ovat tavoittelemisen arvoisia asioita myös kansakuntien kohdalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: militarismi Suomessa, Kanerva, kansainväliset lait, USA:n kutsu Suomelle, ISIS,

Suomi sukeltaa yhä syvemmälle osalliseksi USA-johtoista gangsterismia

Torstai 3.12.2015 klo 14.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eilen oli jälleen Suomen median propaganda-päivä. Kansainväliset uutislähteet ja Princetonin yliopiston ja NY-yliopiston Venäjätutkimuksen emeritusprofessori Steven Cohen antoivat valaistusta ISIS:in öljykauppoihin ja Ukrainan tilanteeseen. Yle vuorostaan lyhyessä Turkin öljykauppaa ISIS:in kanssa uutisoidessaan väitti Turkin pitävän Venäjän varapuolustusministerin todisteita omien kansalaisten vakuuttamiseen tarkoitettuina.

Yle siis asettuu rikollisen puolelle rikoksen paljastanutta vastaan. Näin Turkin presidentti Erdogankin toimii. Turkkilaiset toimittajat, jotka paljastivat Turkin rajalla sen turvallisuuspalvelun  Syyriaan viemät aselastit, pidätettiin ja heitä uhkaa 45vuoden vankeusrangaistus. Samoin toimii presidentti Obama. USA:n lennokki murhasi "oheistappiona" 35 erään kylän asukasta Jemenissä. Jemeniläinen toimittaja kirjoitti tästä. Obama soitti silloiselle presidentti Salehille ja määräsi toimittajan pantavaksi vankilaan, kertoi the Nation-lehti.

Steven Cohen kertoi viime tiistain John Batchelor showssa melko karmaisevia asioita Ukrainasta. Krimille vievien sähkölinjojen räjäyttäminen oli fasistisen oikean sektorin ja tataarien yhteistyötä (samat voimat olivat liitossa Hitlerin kanssa toisen maailmansodan aikana). Steven Cohen toi Turkin turvallisuuspalvelun roolin esiin räjäytyksessä. 

On mielenkiintoista kuinka Ilkka Kanerva on muuttunut. Kaksikymmentä vuotta sitten hän esitti melko tasapuolisia kannanottoja Venäjää koskeviin tosiasioihin. Nyt ETYJ:in edustajana hän ei näe mitään eikä kuule mitään eikä kerro mitään mikä viittaisi Ukrainan todellisuuteen. Steven Cohen tietää verkostojensa kautta USA:n roolista Ukrainassa ja Syyriassa. Viime tiistain ohjelmassa hän mainitsi Wikilieksin nappaamasta Odessan georgialaisen kuvernööri Shakashvilin puhelusta. Tämä Georgian maanpaossa oleva entinen presidentti on USA:n lakeija monien muiden joukossa. Cohenin referoimat kommentit viittavat Shakasvilin vakavaan luonnehäiriöön.

Kanervan kehitys liittynee siihen, että ETYJ:ssa on jäsenenä yhä vähemmän itsenäisiä valtioita. Suuren osan jäsenmaista ollessa NATO:n jäseniä ETYJ:ia voikin kutsua NATO-ETYJ:ksi. Jo Kosovon kriisin aikana ETYJ tarkkaili, mutta ei todistanut mitä näki, koska se olisi ollut vastoin NATO-maiden pyrkimyksiä miehittää Kosovo amerikkalaisia varten.

Nykyisen Syyrian kriisin aikana Suomen media on ollut kiltisti NATO-media. USA:n tavoite "ottaa Syyria" kuten edellisessä blogissani kerroin kenraali Wesley Clarkin maininneen, on Suomen medialle hyvin varjeltu salaisuus. Kun Venäjän presidentti on vuodesta 2007 lähtien yhä selkeämmin lähtenyt suoran puheen tielle, salaisuudet paljastuvat tiedonhaluisille kansalaisille. Ei Suomen mediasta, mutta muualta.

Venäjän presidentin satelliittikuvat paljastavat vain sen, minkä suuri osa valveutuneita asioiden seuraajia on tiennyt jo kauan. Se vain ihmetyttää kuinka Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti, joiden tiedustelupalvelut ovat maailman parhaita, viitsivät näytellä USA:n kirjoittamaa näytelmää. Totta kai USA:n kaikkialle tunkeutuva tiedustelu ja yhteistyö Turkin kanssa on paljastanut Syyriasta varastetun öljyn laajamittaisen kaupan Turkin rajan yli. USA tietää ISIS:in taistelijoiden kulun Turkista Syyriaan. Se tietää presidentti Erdoganin perheen yhteydet tähän ISIS:ia hyödyttävään öljybisnekseen. USA:n harjoittama ISIS:in tukeminen on vain jatkoa al-Qaidan hyväksikäyttöön Afganistanissa ja Bosniassa. USA hyödynsi ultra-nationalisteja Kroatiassa ja nyt Ukrainassa.

Taloudelliset ja sotilaalliset sidokset Yhdysvaltojen ja NATO-maiden välillä johtavat siihen, että rikollisesta toiminnasta vaietaan. Kaikki ovat samassa liemessä. Jotta kansalaisille saadaan syötettyä tuo USA:ta hyödyttävä todellisuus, on oltava yhteinen vihollinen. USA on rakentanut vihollisen ensin Neuvostoliitosta ja nyt Venäjästä. Tosiasiassa viholliseksi kelpaa mikä tahansa demokraattinen maa, joka ei alistu Yhdysvaltojen ultrarikkaan yhden prosentin tavoitteisiin.

Tällaiseksi viholliseksi ovat nyt joutuneet myös Yhdysvaltojen aitoa demokratiaa kannattavat kansalaiset. Presidentti Carterin mukaan USA ei ole demokratia. USA:n vaalit voi ostaa vaikka Saudi-Arabia. USA:n presidenttiehdokkaiden puheita seuratessa joutuu hieromaan silmiään. Onko tämä totta! 

Silti Suomen uutis- ja viihdemedia on täynnä USA:ta ihannoivaa propagandaa. Suomi vajoaa myös maan hallituksen toimesta yhä syvemmälle eriarvoisuutta ja yhteisvastuun puutetta ilmentävään todellisuuteen. Suomen kansalaisilla on jostakin ihmeellisestä syystä terve järki vielä tallella. Suomalaiset luottavat vähiten työnantajiin ja toiseksi vähiten mediaan. Vain 25% prosenttia kansalaisista kannattaa NATO:a.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilkka Kanerva, ETYJ, USA:n gangsterismi, ISIS, USA:n ja Turkin tuki ISIkselle, Yle:n propaganda

Venäjän ja USA:n arvomaailma

Perjantai 19.9.2014 klo 11.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n uutis- ja ajankohtaistoimituksella on oma Venäjävastainen, propagandistinen ideologia.18.9.A-studio oli hyvä esimerkki. Keskustelijoina olivat Tuomioja, Väyrynen, Kanerva ja Hautala. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katselijoille olisi ollut mahdollista välittää tosiasioita, joita maan parhaat kansainvälisissä neuvotteluissa läsnäolleet poliitikot olisivat voineet antaa.

Mutta ei. Toimittajan taustavoimilla oli oma agenda. Taustoituksella ja filminpätkillä tarjottiin Venäjä-vastainen agenda ja läsnä oli Venäjä-vastaisuuden johtaja, Heidi Hautala. Keskustelussa kävi ilmi, että EU:n jäsenmaat eivät ole yksimielisiä. Miksi olisivat? Jokainen totuutta etsivä katsoja olisi halunnut kuulla Tuomiojalta, näistä erilaisuuksista. Kanerva totesi käyneensä hiljattain Moskovassa neuvotteluja, joiden ilmapiiristä hänellä oli sanottavaa. Kuuntelu, tiedon välittäminen, yhdessä pohtiminen ei ollut toimittajan ohjelmassa. Sen sijaan hän keskeytti puhujat juuri kun olisi saatu murunen asiantuntijoiden käsityksiä.

Haastateltavat olettivat Venäjän kääntyvän pois läntisestä arvomaailmasta ja siirtyvän euraasialaiseen arvomaailmaan.Oli se euraasialaisuus mitä tahansa, olisi se varmaan jotakin alempiarvoista. Poliitikot ja asiantuntijat katsovat oikeudekseen käsitellä Venäjää objektina, ei subjektina. "Mitä Venäjälle olisi tehtävä"-tyyliin. Psykiatrina näkisin, että parasta politiikkaa olisi kysyä venäläisiltä itseltään. Milloin Yle on antanut ulkoministeri Lavroville tai presidentti Putinille puheenvuoron.Yle:n tapana on ollut tarjoilla katsojille virke sieltä toinen täältä ja sen jälkeen antaa "ulkopoliittiselle asiantuntijalle" Marja Manniselle tai muulle toimittajalle oikeus, hieman alentuvasti, esittää tulkinta siitä mitä Lavrov tai Putin tarkoittaa. Tämä tarkoittaa sitä, että toimittajakunta kyllä tietää paremmin.

Yle antaa runsaasti tilaa eläkkeelläoleville syystä tai toisesta syrjään joutuneille, Yhdysvaltojen palvelukseen siirtyneille venäläisille tutkijoille, oligarkeille tai poliitikoille.

Aamulla 19.9. saan sähköpostiini Yhdysvaltojen demokraattien, Barack Obama mukaanluettuna, sähköposteja, joissa pyydetään lahjoitusta demokraattien vaalikampanjaan koska republikaaneja rahoittava miljardööri on juuri antanut miljardiluokan lahjoituksen republikaanien loanheittoon presidentti Obamaa vastaan.

Samana aamuna Yle:n klo 10 uutiset antavat runsaasti tilaa Virossa luennoineelle yhdysvaltalaista ajatushautomoa edustavalle venäläiselle, joka antaa neuvoja suomalaisille.

Olemme itse yhä syvemmällä yhdysvaltojen republikaanihaukkojen arvomaailmassa, jossa ristiriidat ratkaistaan asein, ei neuvottelemalla. Presidentti Obama on liukumassa yhä kauemmas aiemmista periaatteistaan. Hän on lähdössä sotimaan ISIS:tä vastaan vaikka itse hyvin tietää Yhdysvaltojen synnyttäneen jihadisti-liikkeen rahoittamalla heitä. Ensin 1980-luvulla Afganistanissa, sen jälkeen 1990-luvulla Bosniassa ja Kosovossa, 2000-luvulla uudestaan Afganistanissa, Somaliassa, Jemenissä, Libyassa ja viimeiset 3 vuotta Syyriassa. Yle:n Ulkolinja ei voi vaikuttaa dokumenttiensa sisältöön ja juuri siksi katsojat saavat joskus objektiivistakin tietoa. Viikko sitten nähtiin dokumentti Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Tanskan laittomasta hyökkäyssodasta Irakiin 2003. Yhdysvaltojen johdon ja armeijan touhu ja tuho oli käsittämätöntä ottaen huomioon miljoona irakilaista uhria.

Käsityksekseni Venäjän arvomaailmasta on tullut se, että sen jälkeen kun se on vuosikymmenten ajan tukenut demokratiaa, rotusorron vastaista toimintaa ja vapautusliikkeitä niin Etelä-Amerikassa kuin Afrikassa, se jatkaa samalla tiellä. Sen sijaan Yhdysvallat, joka tuki rotusortoa Etelä-Afrikassa ja tukee edelleen mm palestiinalaisten sortoa, ylläpitää rotusortoa omassa maassaan, on militarisoinut kansalliset poliisivoimat ja ylläpitää maapallon laajuista netti- ja puhelinvakoilua, tappaa lennokeilla henkilöitä kansalaisuudesta riippumatta missä tahansa haluamassaan valtiossa voidakseen kontrolloida koko maapalloa, katsoo edustavansa muita korkeampia arvoja.Se on kuitenkin aloittanut, viime aikoinakin,  laittomia sotia (Bosnia,Jugoslavia,Afganistan,Irak,Syyria), mikä Nürnbergin oikeusistuimen mukaan on pahin sotarikos. Montako yhdysvaltalaista on tuomittu sotarikoksista tai onko Yhdysvalloille asetettu talouspakotteita? Malesialainen ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi George.W.Bushin ja hänen avustajansa sotarikoksista, mutta sillä ei ole arvovaltaa, koska se ei ole lännen rahoittama, kuten Haagissa sijaitsevat tribunaalit.

Käsittääkseni Venäjä vastustaa tätä Yhdysvaltojen arroganssia, jonka tukemiseen Suomikin on vajonnut yhä syvemmälle, lojaliteetista EU:n USA:ta myötäileviä maita kohtaan. Ellei Suomi itse myönnä EU:n virheitä Ukrainassa, joihin on ollut osallisena, ellei näitä virheitä käsitellä, Suomi joutuu mukautumaan epädemokraattisiin, jopa fasistisiin käytäntöihin. Elleivät suomalaiset tiedä USA:n pyrkimyksiä Ukrainan ja Euroopan infrastruktuurin suhteen. Elleivät suomalaiset myönnä EU:n säädösten syntyneen Euroopan suurimpien teollisuusjättien pyöreän pöydän piirustusten tuloksena, eikä jonakin rauhanprojektina, Suomi jatkaa itsepetostaan eikä voi ainakaan kehua edustavansa joitakin yleviä arvoja, kun todellinen arvopohja on osallistuminen puhtaaseen ylikansalliseen ahneuteen toivoen siitä olevan hitusen hyötyä itsellekin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuomioja, Kanerva, Hautala, Väyrynen, ISIS, Euroopan teollisuusjättien pyöreä pöytä, Venäjän arvomaailma, USA:n arvomaailma, Yle:n propaganda, historiattomuus,

Putin ja Krim, Obama, Ukraina ja Kosovo

Perjantai 18.4.2014 klo 10.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Katsoin presidentti Putinin televisioidun kansalaiskeskustelun. Hänen mielestään venäläisen luonteen keskiössä ei ole yksilön rikastuminen vaan syvempi tunteellisuus, jonka yhteydessä hän viittasi toisen maailmansodan ajan  koettelemuksiin ja yhteisvastuuseen.

Verrattaessa Krimin haltuunottoa ja krimiläisten tulevaisuutta Kosovon haltuunottoon ja kosovolaisten tulevaisuuteen tarkastelijalle paljastuu kaksi todellisuutta, joiden syntymisen lainalaisuuksien ymmärtäminen on myös Ukrainan tilanteen ymmärtämisen avain.

Entisen Jugoslavian hajottamisprosessi oli Yhdysvaltojen, Reaganin aloitteesta suorittama harkittu teko. Sen sytytyslankana oli v. 1984 National Security Decision Directive " Yhdysvaltojen Jugoslavia-politiikka". Samoin NSDD 64 "on Eastern Europe" 1982. Se sisälsi pyrkimyksen edistää "hiljaista vallankumousta" kommunistipuolueiden lakkauttamiseksi ja hallitusten kumoamiseksi sekä Itä-Euroopan saattamiseksi osaksi markkinataloutta.

Vuonna 1980 Jugoslavia oli liittoutumaton maa, sosialistinen markkinatalous, jonka kansantuote kasvu oli 6,1%. Kansalaisilla oli ilmainen koulutus ja terveydenhuolto,edullinen asumisen taso ja 1kk palkallinen vuosiloma.

Reagan ja hänen seuraajansa suorittivat yhdessä valtapiiriinsä kuuluvien Maailman pankin ja IMF:n kanssa Jugoslavian talouden uudelleen järjestelyn lainoittajien kanssa yhteispelissä siten, että kymmenessä vuodessa Jugoslavian talouden rakenteet oli muutettu, inflaatio, työttömyys ja kurjuus nousivat raketinomaisella vauhdilla, luoden edellytykset etnisille kiistoille ja lopulta sodalle. Sodassa USA oli edelleen johtajana niin propagandassa, YK:ssa, NATO:ssa kuin markkinoiden säätelyssä.

Yhdysvallat johti myös 1999 NATO:n Jugoslavian pommituksia, joiden tarkoituksena oli miehittää koko Jugoslavia. Lopuksi miehitetyksi jäi Serbiaan kuuluva maakunta, Kosovo. YK:n pysyvä läsnäolo ja sotarikollisen valinta( ICTY:n syyttäjä Carla Ponten mukaan) Kosovon presidentiksi loi mahdollisuuden ottaa haltuun Kosovossa sijaitseva Jugoslavian rikkain kaivos sekä vallata maapala Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa varten. Miehityksen vuosina kaikki merkittävät yritykset, pankit, muu infrastruktuuri on otettu ylikansallisten yritysten haltuun. Kansalaisille niin Bosniassa kuin Kosovossa on jäänyt ulkopuolisen, köyhän, työttömän valtaa vailla olevan seurailijan rooli, jonka tulevaisuudesta miehittäjät vähät välittävät.

USA on noudattanut Jugoslavian kaltaista politiikkaa myös Ukrainassa. Se on yli kymmenen vuoden aikana apul. ulkoministeri Victoria Nulandin mukaan sijoittanut 5 miljardia agitaatioon Ukrainassa. Kansalaisilla on runsaasti huolia korruptiosta köyhyyteen, joten muutoksenhalua on. Onko ratkaisu huoliin Yhdysvaltojen johtamien ylikansallisten yritysten, IMF:n ja Maailmanpankin lisääntyvä vaikutus. Ylikansallisten yritysten tavoite on voittojen tuottaminen yrityksille, ei ukrainalaisten onnellinen tulevaisuus.

NATO-vaikutteisen EU:n, USA:n ja Kiovan MAIDAN:in asemiesten tukemana Ukrainan laillinen presidentti karkoitettiin ja maahan synnytettiin osan parlamenttia tukema (suuri osa kansanedustajista oli uhkailun karkoitettu parlamentista)väliaikainen hallitus. Asemiesten uhattua siirtyvänsä Itä-Ukrainaan toteuttamaan samaa väkivaltaista vallan haltuunottoa kuin Kiovassa, Krimin alueen väestö Venäjän armeijan yksiköiden tukemana ja autonomisen parlamenttinsa päätöksellä sulki rajat ja määräsi vaalit järjestettäväksi Krimin asemasta. Äänestyksessä voitti Krimin Venäjään liittymistä tukeva kanta jaVenäjä liitti anomuksen perusteella alueen itseensä.

Presidentti Putinin haastattelussa kävi ilmi, että Venäjä on valmis tukemaan Krimin talouden kohentamista. Pääministeri Medvedev on ilmoittanut Krimistä muodostettavan erityistalousalueen. Tataarit saavat erityisaseman. Presidentti Putin ilmoitti, että Krimin asukkaiden eläkkeet nostetaan samalle tasolle kuin Venäjällä muilla eläkeläisillä on. On selvää, että ratkaisu on taloudellisesti mittava maassa, jossa on paljon muitakin taludellisen kohennuksen arvoisia kohteita, kuten 4t presidentin haastattelussa kävi ilmi. 

Krimin ja Kosovon kohtalo on täysin päinvastainen. Pommitusten lopputuloksena synnytetty ylikansallisten yritysten ryöstämä köyhdytetty, etnisten ristiriitojen vallassa oleva tosiasiallisesti epäitsenäinen Kosovo on näköalaton. Sen sijaan Venäjän kansan yhteisvastuun tunteen kannattelema Krim, jonka asukkaiden enemmistö tuntee palanneensa kotiin ja jotka tuntevat maansa päämiehen pitävän huolta heistä ja heidän tulevaisuudestaan.

Tässä on Ukrainan dilemma. Voiko Yhdysvaltojen ja NATO-EU.n tukema ylikansallisten yritysten, IMF:n ja Euroopan keskuspankin ehdoilla tapahtuva kehitys olla maalle onneksi.

NATO-Euroopassa ja Suomessa vallitseva arvoilmasto tuntuu uskomattomalta ja epäinhimilliseltä. Kokoomuksen kansanedustajat Kimmo Sasi ja Ilkka Kanerva sanovat NATO:n edustavan Suomen arvoja. NATO- EU on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikollinen. Nûrnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan sodan aloittaminen on suurin rikos ihmiskunnassa. NATO suoritti laittomat Jugoslavian pommitukset, USA hyökkäsi Irakiin ja Afganistaniin, muut NATO-maat perässään. Ei NATO-EU ole rauhan ja inhimillisyyden EU. Voisimme vaihteeksi hakea inhimillisyyden mallia NATO-EU:n ulkopuolelta.

Pyrittäessä ratkaisemaan globaaleja konflikteja on syytä muistaa, että USA ajaa automaattisesti ylikansallisen pääoman etuja. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kauppaneuvottelija totesi, että jos Euroopan maat laativat internet verkkoja, jotka kiertävät USA:n vakoilun,merkitsee se kauppasopimuksen rikkomista. Ukrainaa koskevissa neuvotteluissa vuorostaan Venäjä mitä ilmeisimmin ajattelee paitsi omaa turvallisuuttaan, myös ihmisten hyvinvointia. USA ylikansallisten markkinavoimien takuumiehenä on valmis pommein ja lennäkein ajamaan omaa taloudellista etuaan sekä kuviteltua turvallisuuspoliittista etuaan.

Voivatko neuvottelut enää tapahtua samassa todellisuudessa. Onko neuvottelijoiden välille enää tavoitettavissa yhteista kieltä, yhteisessä todellisuudessa? On paradoksaalista, että sotarikolliset karkottavat Venäjän ETYJ:n toiminnasta ja kieltäytyvät keskusteluista maan johdon kanssa. EU USA:n talutusnuorassa on kuin sokea taluttajansa armoilla.

.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan todellisuus, Kimmo Sasi, Ilkka Kanerva, Putin, Krim, Kosovo, USA, Venäjä, NATO-EU, arvovalinnat, ihmisten vai pääoman etu, miehityksen toteutus