Falski, falskimpi, Niinistö

Keskiviikko 28.12.2011 klo 12.49 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme nähneet Niinistön Suomella töissä, "työväenpresidenttinä", valotanssijana, 630 euron lounaskutsujen isäntänä, Asemanlasten Walkerskahvilan kulisseissa, yli miljoonan euron vaalikassan haltijana, NATO-kiemurtelijana.

Mitä nämä tyhjät eleet ja kummallisuudet ovat? Ei kokoomus ja Niinistö eikä hänen kokoomuksen- tiedottaja- puolisonsa aja Suomen etuja. Facebookissa esilletuotu "valotanssi" kahdeksan tunnin sähkökatkon loppumiseksi ei osoita suurta eläytymistä kymmenientuhansien kanssaihmisten asemaan, jotka ovat vuorokausia ilman sähköä ja myrskyntuhojen kourissa.

Mitä Niinistö on tehnyt Asemanlasten, tai muiden vähäosaisten  hyväksi muuta kuin käyttänyt heidän Walkers-kahvilaansa vaalikampanjan kulisseina. Kalliit Niinistö-cafet ja 500 euron kultapinssit osoittavat Niinistön taustalla olevan lähinnä peruskokoomuslaisia tai niitä, jotka eivät häntä tunne. Aarno Laitinen toteaa kolumnissaan, että Niinistöä äänestävät ne, jotka häntä eivät tunne ja äänestämättä jättävät ne jotka tuntevat.

Niinistön vastaehdokas Paavo Väyrynen on osoittanut työssään ulkoministerinä kansainvälistä vastuuta ihmiskunnan tulevaisuudesta - teoilla eikä vain puheilla.Hän on perustanut kauan sitten Keminmaan nuorisokodin ja toimii koko alueen useiden nuorisokotien laadun kehittämiseen keskittyvän Pohjankodit- yhdistyksen puheenjohtajana.

Miksi minä kannatan Väyrystä enkä suin surmin Niinistöä? Väyrynen on toinen keskustalainen, jota elämäni aikana äänestän.Ensimmäinen oli Urho Kekkonen. Heissä on samaa uskottavuutta Suomen kannalta, yli puoluerajojen. Se puuttuu Niinistöstä.

Olen työskennellyt koko elämäni luovuuden, aitouden ja luovan vuorovaikutuksen edistäjänä. Vuosia sitten, kun kuulin Paavo Väyrysen työstä vaikeuksiin joutuneiden nuorten auttamiseksi, otin häneen yhteyttä ja vaihdoimme ajatuksia. Hänen työnsä on kunnioitettavaa ja todellista, ei suinkaan vaalityötä.

Erääksi mielilausahduksekseni on muodostunut 1700-luvun runoilijan lentävä lause: me synnymme aitoina ja kuolemme kopioina. Paavo Väyrynen on pystynyt torjumaan vieraantumisen vaaran ja säilyttämään aitouden.

Meidän on valittava falskiuden ja aitouden välillä.

Onneksi meillä on Ashton

Sunnuntai 14.3.2010 klo 12.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jo näkemäni ensimmäisen Catherine Ashtonin haastattelun jälkeen pidin valintaa poikkeuksellisen onnistuneena. Tietojeni mukaan Espanjan pääministeri Zapatero oli ehdottanut Ashtonia EU:n ulkoministeriksi. Haastattelussa hän oli selkeä ja ystävällinen.

Eilisessä, 13 maaliskuuta Yle:n TV-uutisten uutispätkässä käsitykseni vahvistui. Ashton puhui luovasta prosessista. Hän vaikutti ihmisenä aidolta, konstailemattomalta eikä hänellä ollut mitään roolikäyttäytymistä. Harmi vain, että julkisuudessa häntä kommentoivat toimittajat eivät tunnista aitoutta eivätkä luovuuden ja tietoisuuden tuomaa sisäistä voimaa.

Toimittajat, nyt lähinnä Helsingin Sanomien Kari Huhta ja Anna-Mari Sipilä keskittyvät lähinnä referoimaan juoruja ja ulkonaisia asioita. Mitä tarkoittaa, että "leppoisan ulkonäön ei pidä antaa pettää .... leppoisan ulkokuoren alla raksuttavat poliitikon aivot". Mitä tarkoittaa poliitikon aivot?

Suuri osa poliitikoista on menettänyt kontaktin omiin tunteisiinsa ja kansalaisten tunteisiin. Tunne oikeudenmukaisuudesta on aikapäivää kadonnut romukoppaan muiden tunteiden kanssa.

Jos Euroopan Unioni on saanut korkeimpaan johtoonsa aidon elossa olevan ihmisen, eikö sitä tulisi juhlia suurena saavutuksena? Tulisi pyrkiä analysoimaan Ashtonin käymiä prosesseja. Lissabonin sopimuksen läpivienti Ison-Britannian ylähuoneen läpi on vaatinut tietoisuutta niistä tekijöistä, jotka prosessiin vaikuttavat sekä oikeanlaisia toimenpiteitä tavoitteen aikaansaamiseksi.

Ulkopolitiikka on samanlaista samaan aikaan vaikuttavien prosessien tunnistamista ja näihin tekijöihin vaikuttamista kuin muutkin kansainväliset prosessit. Siten Catherine Ashton ei ole lainkaan kokematon. Sen sijaan nykyaikaisessa itsekkyyden ja itsekkäiden pyrkimysten ristipaineessa sellaisten prosessien aikaansaaminen, joiden tuloksena on parempia ihmisoikeuksia vaatii todellista taitoa ja ponnistuksia.

Tässä suhteessa Ashton mitä ilmeisemmin on loistava poikkeus. Hänellä on ainakin teoriassa sellainen varustus, joka voisi toimia luovien prosessien voimistamisen suuntaan.

Catherine Ashton ei tuo omaa itseään esiin, mikä on poikkeus moniin johtaviin poliittisiin toimijoihin nähden. Hän ei koreile muotisuunnittelijoiden merkkivaatteilla, laukuilla eikä kampauksilla. Sen sijään hänen lämmin hymynsä ja vinot hampaansa vakuuttavat. Hän keskittyy sisältöön ja asiaan antaen niiden puhua.

Barack Obaman pohdinnoista oppia meillekin

Perjantai 15.5.2009 klo 18.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kirjassaan Dreams from my father, Barack Obama kertoo muun muassa työstään asukastyön organisoijana Chicagon mustien asuma-alueilla. Hän kertoo vierailuistaan eri kirkkokuntien pastorien luona saadakseen heidät mukaan tukiverkostoihin.Häntä jäi erityisesti pohdituttamaan pastori Wrightin kirkossa näkemänsä lentolehtinen, jonka otsikko oli Disawoval of the Pursuit of Middleclassness" eli keskiluokkaisuuteen pyrkimisen kieltäminen.

Lehtisestä kävi ilmi, että ei ollut paheksuttavaa pyrkiä keskituloisuuteen tai hyvään koulutukseen mutta paheksuttavaa oli keskiluokkaisuuden omaksuminen. Keskiluokkainen mielenlaatu, jonka seurauksena yksilö kokee itsensä paremmaksi kuin muut, tässä tapauksessa alueen vähemmän onnekas musta väestö ei ole toivottava tuon kirkon piirissä.

Obama kertoo jääneensä usein pohtimaan tuota lehtistä ja sen viestiä.

Kirja osoittaa Obaman ei vain älykkääksi ja lahjakkaaksi vaan myös harvinaisen lämpimäksi, eläytyväksi ja vuorovaikutussuhteitaan tarkasti kuvaavaksi henkilöksi. Hän pystyy kuvaamaan ihmisten ja tapahtumien vaikutuksen omiin tunteisiinsa ja toimintaansa. Omien reaktioittensa vaikutuksen taas muihin.Jatkuvan identiteettinsä etsinnän ja tarkan havainnoinnin syrjinnän ja alistamisen hienovireisistä mekanismeista.

Suomalaisen yhteiskunnan pääongelma näyttäisi olevan tuo keskiluokkaisen mielenlaadun omaksumisen aiheuttama vieraantuminen omasta itsestään ja tunteistaan. Myös "torpparien jälkeläisten" on pärjätäkseen tullut kyetä olemaan välittämättä miten muilla menee. Koulutuksen ja työn avulla on saavutettu menestystä, jonka koetaan tuoneen paremmuutta muihin nähden.

Olisiko muuten selitettävissä, että niin suuri osa suomalaisista, eliitin ulkopuolellakin, äänestää eriarvoisuutta lisääviä porvarillisia puolueita sen sijaan, että he äänestäisivät yhteisvastuuta ja tasa-arvoa puolustavia vasemmistopuolueita. Keskiluokkaisen mielen valta-asema on sotien jälkeisen kehityksen tulosta. Sota-aikaan saakkahan suuri osa työväestöä eli varsin alistetussa asemassa. Tamperelaisista punaorvoista taisi yksi saada käydä lukion sotaan mennessä.

Tunteiden kuolemisen historia vaatii meillä vielä pitkän tiedostusprosessin ennenkuin pääsemme pohtimaan yhteiskunnan syrjittyjen asemaa yhtä eläytyvästi kuin Barack Obama pystyy kirjassaan tekemään.