Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10, 10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen perusoikeus

Tiistai 6.10.2015 klo 10:11 - Pirkko Turpeinen-Saari

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen perusoikeus. Laki on tarkoitettu turvaamaan kaikille lapsille tasaveroinen oikeus paitsi varhaiskasvatukseen, myös rakentaviin ikätoverisuhteisiin ja vastavuoroiseen tunne-elämän kehittymiseen.

Subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen puuttuminen vastaisi puuttumista täysi-ikäisten äänioikeuteen. Katsooko Sipilän hallitus mahdolliseksi puuttua tähänkin? Se katsoo mahdolliseksi puuttua ammatillisesti järjestäytyneiden perusoikeuksiin mutta äänioikeus on vielä jätetty rauhaan. 

Aikamme alkaa muistuttaa vuosia 1917-1918, jolloin täydet kansalaisoikeudet olivat köyhälistön haaveena. Porvarillinen ajatusmaailma koki sen aikaiset eriarvoisuutta pönkittävät ihmisoikeudet luonnonlakeina, joiden muuttaminen oli psykologisesti mahdotonta.

Olen kuvannut teoksessani "Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun" kuinka lapsen luovuus kehittyy vain, jos hänen omat tunteensa savat tilaa. Jo alle vuoden vanhalle ikätoverisuhteet herättävät tunteet kokonaisvaltaisimmin käyttöön. 

Autoritaarinen kasvatus ruokkii äitiriippuvuutta ja sopeutumista kokemaan vain yhdenlainen kanssakäyminen turvallisena. Isien ja muiden läheisten osallistuminen täysivaltaisina vuorovaikutukseen lapsen kanssa auttaa lasta tuntemaan kuinka erilaisia ihmiset voivat olla, mutta silti turvallisia. Lapsi saattaa tunteillaan kokea eri ihmiset eri tavoin mielenkiintoisina, mikä vahvistaa hänen kykyään eritellä myös omia tunteitaan. Tuo ihminen tuntuu lämpimältä, tuo taas etäiseltä, tuon kanssa haluaisin olla enemmän!

Päiväkodin työntekijät tarjoavat rakastavia, koulutettuja ihmissuhteita lapselle itsensä kanssa. Sen lisäksi ja ehkä ensisijaisestikin he tukevat ja kannustavat lasten keskinäisiä rakentavia yhteistyösuhteita. Lapset luovat yhteisiä leikkejä, joihin työntekijät antavat virikkeitä.

Sipilän hallitus odottaa suomalaisilta luovuusloikkia, kekseliäisyyttä ja itsensä ylittämistä. Hallitus ei huomaa kuinka se on tuhoamassa tavoitteidensa toteuttamisen edellytyksiä juuri luovuuden syntysijoilla- päiväkodissa.

Millä tavalla sulkemalla osa lapsista pois leikeistä edistää luovuusloikkaa? Miten vaurioittavaa säännöllisesti kokoontuvalle lapsiryhmälle on se, että osa lapsista joutuu aina jättämään leikin kesken, kuullakseen seuraavana päivänä mitä hauskaa toiset lapset saivatkaan hänen poissaollessaan aikaan?

Kuinka työttömän perheeseen turhautunut syrjään jätetty lapsi toisi lisäarvoa? Kuinka pienen vauvan hoitoon keskittyvän äidin edellytetään käsittelevän turhautuneen tarhalapsensa tunteita?

Hallitus asettaa pääomatulojen vähäisen verotuksen ylläpitämisen, veroparatiisien käytön mahdollistamisen ja veronkierron vastakkain lapsen oikeuksien kanssa. Näillä toimilla se tukee arvomaailmaa, joka on hiipimässä takaisin Suomeen sadan vuoden jälkeen. Globaali yhden prosentin valta perustuu väkivaltaan eikä se missään ole kunnioittanut demokratiaa tai ihmisoikeuksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsen ihmisoikeudet, subjektiivinen päivähoito-oikeus, luovuus, Sipilän hallituksen ideologinen erehdys

Kataisen "minä ensin"-filosofia

Torstai 15.8.2013 klo 11:16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lehtitietojen perusteella pääministeri Katainen ryhtyy asemoimaan Kokoomus-puoluetta uuden arvo-tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat muuttuneet yksilöllisemmiksi ja "mukavuudenhaluisemmiksi". Kokoomuksen mukaan perinteistä konsensus-Suomea ei siis enää ole olemassa. Auktoriteettiyhteiskunnasta siirrytään yksilökeskeiseen maailmaan.

Katainen olettaa luovuuden puhkeavan kukkaan yksilökeskeiseen maailmaan siirryttäessä. HeSa:n referaatissa todetaan Kokoomuksen päätyvän hamuamaan erityisesti sääntelyä vastustavien yksilökeskeisten nuorten aikuisten ääniä.

Autoritaarisen yhteiskunnan ja autoritaaristen toimintatapojen muutos on tervetullut asia. Sen jälkeen onkin KAKSI TOISILLEEN TÄYSIN VASTAKKAISTA TIETÄ. 

Muista piittaamaton "yksilöllinen" itsekkyys voi korostua. Tällaista itsekkyyttä on nähty läpi historian. Ne joilla on ollut valtaa ja tai rahaa ovat voineet ajaa omaa etuaan pidäkkeettä.Psykiatriassa tällaista yhteisvastuun puutetta ja oman edun ajamista on kuvattu erilaisilla luonne-häiriö diagnooseilla. Kun pidäkkeetön itsekkyys on laillista, yksilöä ei kuitenkaan kutsuta rikolliseksi.Suomen kansa on saanut maksaa verokikkailijoiden kustannuksia vuosikaudet. Saman persoonallisuuden rakenteen omaava oman edun tavoittelija- taskuvaras tuomitaan rikollisena.Rikollinenkin voi osoittaa ennennäkemätöntä "luovuutta".

Kokoomus tavoittelle nuorten "yksilöllisten", mukavuudenhaluisten henkilöiden saamista joukkoihinsa. "On tärkeää tietää miten Suomi on muuttunut, jotta voi johtaa Suomea" toteaa pääministeri Katainen opportunistisesti.

Toinen vaihtoehto autoritaarisen yhteiskunnan murentuessa on TODELLINEN LUOVA yhteiskunta, joka perustuu luovaan yhteistyöhön. Todellinen luova yksilö on eläytymään kykenevä, tunteva aito ihminen. Luova ihminen eläytyy niin omiin kuin toisten tunteisiin ja kohtaloon. Hän tuntee toisen hädän omana hätänään. Eläytymisen pohjalta luova yksilö pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa entistä huomioonottavammaksi. Suomalainen yhteiskuntakin voi kehittyä todella yhteisölliseksi.Mukavuudenhalun sijaan yhteistoiminta ja aktiivisuus kantavat hedelmää.

Luovaa yhteiskuntaa ei johdeta ylhäältäpäin. Jo varhaislapsuudesta lähtien lasta tulee kuunnella ja auttaa häntä säilyttämään omat tunteensa ja oma tunteellinen arviointikyky ympäröivistä ihmisistä ja olosuhteista. Kokoomuksen mallissa ihmisistä tulee itsekkäitä kopioita, jotka eivät sopeudu yhteistoimintaan vaan yksilöllisyys on muista piittaamattomuutta ja ehkä omaa ulkoaopittua "paremmuutta". Yhteisö muistuttaa enemmänkin itsekkäitä tavoitteita ajavaa rikollisjengiä, jossa jokainen jäsen on ryhmän ulkopuolisiin yhteisiin sääntöihin sopeutumaton yksilö.

Kokoomuksen tavoittelemalle yksilöllisesti "luoville", mukavuudenhaluisille joukoille löytyy malli Yhdysvalloista. Siellä 1% kansalaisista omistaa valtaosan varallisuudesta, poliittisesta vaikutusvallasta ja vaalien tuloksesta. Yhteisvastuu on käytännössä olematon.Luovuus on väärä sana luonnehtimaan tätä yksilöllisyytä.

Suomi on todella tienhaarassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katainen, yksiökeskeisyys, luovuus, Suomen tulevaisuus

Kotihoidontuki-keskustelu sivuraiteella

Torstai 22.3.2012 klo 9:51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kotihoidontuki-keskustelu ohittaa lapsen luovan kasvun ehdot. Psykologi Keltikangas-Järvinen, sanavalmis keskustelija, käyttää hyväkseen tutkimuksia jotka tukevat hyvin konservatiivista maailmankuvaa. Siihen hänellä on oikeus. Tuo maailmankuva ei tyydytä minua, joka olen tehnyt elämäntyöni psykoottisten lasten ja nuorten parissa pyrkien tutkimaan mikä estäisi lasten mielenterveyden vaarantumisen.

Perinteiset konservatiiviset teoriat liittävät lapsen terveen kasvun äitiriippuvuuteen. Äitiriippuvuutta kuitenkin seuraa tyypillinen neuroottinen persoonallisuuden rakenne, joka johtaa epäitsenäisyyteen ja autoritaariseen alistumiseen tai hallitsemiseen.

Kuvaan teoksessani Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun (EDITA) luovan kasvun idean, joka eroaa täysin konservatiivisesta historiallisesta käsityksestä.

Pitkän urani aikana havaitsin toistuvasti, että lasten ikätoverisuhteiden mahdollisimman varhainen kehittyminen lisää lapsen omaa ajattelua, omien tunteiden käyttöä ja uteliaisuutta. Ryhmä suomalaisia lastenpsykiatreja korosti vauvojen ikätoverisuhteiden ja aikuisten ystävyyssuhteiden merkitystä hyvän mielenterveyden pohjana. Katsoimme isien ja muutamien säännöllisten aikuissuhteiden olevan ikätoverisuhteiden rinnalla tärkeitä vauvojen mielenterveydelle. Vauvojen aivot ja tunne-elämä kehittyvät vilkkaasti jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Äitiriippuvuuden tuhoisa vaikutus johtaa eroahdistukseen, kyvyttömyyteen tuntea ja arvioida ympäristöä realistisesti. Äitiriippuvuus johtaa muihin riippuvuuksiin, joista meillä kansallisella tasolla on surullisia esimerkkejä.

Kotihoidontuki on äitien tukea ei  lasten tukea. On luonnollista, että äiti, joka työskentelee kotona, kuten maataloissa tehdään, kokee kotihoidontuen kompensaationa kaupunkilaisten verovaroin saamille päivähoidon kustannuksille. Siksi on selvää, että poliittisena kannanottona Keskusta tukee kotihoidontukea mahdollisimman pitkään. Sitten on ryhmä, joka haluaa siirtää oman maailmankuvansa, on se sitten uskonnollinen suuntaus tai muu ideologia, sellaisenaan lapsen tajuntaan ja kannattaa mahdollisimman pitkään lapsen hoitamista kotona.

Edellämainituista näkökohdista huolimatta äitiysloman jälkeinen kotihoito ei ole pienen lapsen etu luovuuden, omien tunteiden kehittymisen ja itsenäisen ajattelun näkökulmasta.

Lapsen etu, äitien etu kysymyksen lisäksi tulee yhteiskunnan etu.

Yhteiskunta kaipaa luovia innovaatioita, itsenäisesti ajattelevia ja tuntevia työntekijöitä. Passiivinen sopeutuminen ja "kuten ennenkin" tekeminen ei riitä. Yhteiskunta on kustantanut kotiin jäävien äitien, "nuoreläkeläisten" opinnot. Pyrkiessään korjaamaan kestävyysvajetta terve yhteiskunta ei voi pitää perusteltuna koulutetun nuoren työvoiman oleilua kotona 3-6-9 vuotta vailla perusteita.

Lapsen kannalta paras ympäristö on päiväkoti. Lämpimät koulutetut aikuiset ja ikätoverit tulevat itsestään. Kuntien byrokraattinen laiskuus yhdistettynä kotona olevien naisten passiivisuuteen on johtanut aikapommiin, jonka purkamisen vaikeus jo nyt näyttää ylittävän kaikki järjelliset tosiasiat. Kestävyysvajeen järkevää hoitamista kohtaavaa muutosvastarintaa tukemaan löytyy aina sopivia asiantuntijoita, kuten viime päivien julkinen keskustelu osoittaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lasten mielenterveys, luovuus, Keltikangas-Järvinen, lapsen etu, psykologiset teoriat

Onneksi meillä on Ashton

Sunnuntai 14.3.2010 klo 12:24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jo näkemäni ensimmäisen Catherine Ashtonin haastattelun jälkeen pidin valintaa poikkeuksellisen onnistuneena. Tietojeni mukaan Espanjan pääministeri Zapatero oli ehdottanut Ashtonia EU:n ulkoministeriksi. Haastattelussa hän oli selkeä ja ystävällinen.

Eilisessä, 13 maaliskuuta Yle:n TV-uutisten uutispätkässä käsitykseni vahvistui. Ashton puhui luovasta prosessista. Hän vaikutti ihmisenä aidolta, konstailemattomalta eikä hänellä ollut mitään roolikäyttäytymistä. Harmi vain, että julkisuudessa häntä kommentoivat toimittajat eivät tunnista aitoutta eivätkä luovuuden ja tietoisuuden tuomaa sisäistä voimaa.

Toimittajat, nyt lähinnä Helsingin Sanomien Kari Huhta ja Anna-Mari Sipilä keskittyvät lähinnä referoimaan juoruja ja ulkonaisia asioita. Mitä tarkoittaa, että "leppoisan ulkonäön ei pidä antaa pettää .... leppoisan ulkokuoren alla raksuttavat poliitikon aivot". Mitä tarkoittaa poliitikon aivot?

Suuri osa poliitikoista on menettänyt kontaktin omiin tunteisiinsa ja kansalaisten tunteisiin. Tunne oikeudenmukaisuudesta on aikapäivää kadonnut romukoppaan muiden tunteiden kanssa.

Jos Euroopan Unioni on saanut korkeimpaan johtoonsa aidon elossa olevan ihmisen, eikö sitä tulisi juhlia suurena saavutuksena? Tulisi pyrkiä analysoimaan Ashtonin käymiä prosesseja. Lissabonin sopimuksen läpivienti Ison-Britannian ylähuoneen läpi on vaatinut tietoisuutta niistä tekijöistä, jotka prosessiin vaikuttavat sekä oikeanlaisia toimenpiteitä tavoitteen aikaansaamiseksi.

Ulkopolitiikka on samanlaista samaan aikaan vaikuttavien prosessien tunnistamista ja näihin tekijöihin vaikuttamista kuin muutkin kansainväliset prosessit. Siten Catherine Ashton ei ole lainkaan kokematon. Sen sijaan nykyaikaisessa itsekkyyden ja itsekkäiden pyrkimysten ristipaineessa sellaisten prosessien aikaansaaminen, joiden tuloksena on parempia ihmisoikeuksia vaatii todellista taitoa ja ponnistuksia.

Tässä suhteessa Ashton mitä ilmeisemmin on loistava poikkeus. Hänellä on ainakin teoriassa sellainen varustus, joka voisi toimia luovien prosessien voimistamisen suuntaan.

Catherine Ashton ei tuo omaa itseään esiin, mikä on poikkeus moniin johtaviin poliittisiin toimijoihin nähden. Hän ei koreile muotisuunnittelijoiden merkkivaatteilla, laukuilla eikä kampauksilla. Sen sijään hänen lämmin hymynsä ja vinot hampaansa vakuuttavat. Hän keskittyy sisältöön ja asiaan antaen niiden puhua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Catherine Ashton, aitous, luovuus

Kansallisteatterin "Tuntematon sotilas"

Torstai 13.11.2008 klo 16:53 - Pirkko Turpeinen - Saari

Ensimmäiset viisi - kymmenen minuuttia vaikuttivat minuun eniten. Virallisen "Suomi-kuvan" vastapainona nähtiin kehystettynä "hajanainen, ahdistunut, eksyksissä oleva Suomi-riepu" Tuon kuvan näyttelijäsuoritus- kuka näyttelijä sitten olikin- oli erinomainen.

Näytelmästä nauttiminen ei edellyttänyt Väinö Linnan teoksen tuntemista. Viestit kulkivat suoraan alitajuntaan.Nykypäivä nousi menneen lomaan vaikuttavasti. Suomalaisten asenteiden venäläisvastaisuus johdetaan viholliskuvista, jotka sukupolvi toisensa jälkeen omaksuu lähes äidinmaidossa.Se, että tappamisen kohde on Ihminen vaikka toimintaa kutsutaan sodaksi tulee katsojalle selväksi.

Mitä luovasta kokemuksesta jäi seuraavan päivän mietteisiin? Ensiksikin se kuinka vanhanaikaiselta Väinö Linnan teos ja Edvin Laineen elokuva tuntuvatkaan.Saksalaisten puuttuminen kokonaiskuvasta tuntuu tänä päivänä oudolta. Niin paljon on viime aikoina tutkimuksessa ja kirjallisuudessa Saksan ja Suomen yhteistyö saanut tilaa ja valaistusta.

Siitä ajatukset johtivat sisällissotaan.Kuinka yksipuolinen kuva siitäkin on edelleen olemassa.Saksalaiset ja venäläiset rajataan usein ulkopuolelle. Venäläisiähän oli sekä Mannerheimin leivissä, että punaisten joukoissa.Tsaarin kannattajat olivat valkoisia ja työläisiä sympatisoivat tukivat punaisia.Saksalaiset ratkaisivat sodan Mannerheimin eduksi ja käytännössä läsnäolollaan estivät todellisen Suomen itsenäisyyden vuoden 1918 lopulle saakka.

Luovat esitykset ovat harvinaisia.Vastaanottava yleisö tuntee muuttuvansa ja avautuu.Tällainen oli Kristian Smedsin ohjaama Tuntematon sotilas.Kiitos siitä!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luovuus, pasifismi, historian rajaus