Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

EU:n moraali ja holokaustin serbiuhrit

Maanantai 3.1.2022 klo 17.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Serbian parlamentissa tapahtui moraalinen Pearl Harbour. Serbikansanedustajat luopuivat kunniastaan kiristyksen uhreina.

Tehkääpä ajatuskoe. Voisiko tapahtua, että armenialaiset äänestäisivät Ottomaanivallan aikaisen kansanmurhan tuomitsevaa päätöslauselmaa vastaan? Tai Israelin Knesset kieltäytyisi tunnustamasta juutalaisten holokaustin olemassaoloa ja äänestäisivät natsien tuhoamien juutalaisten kunniaksi rakennettavaa muistomerkkiä vastaan?

Sellaista ei yksinkertaisesti voisi tapahtua. Yksikään itseään kunnioittava kansanedustaja ei voisi pettää kansaansa lakaisemalla uhrit näkymättömiin, tai jos joku niin tekisi, kansa kaduilla lynkkai moiset kansanedustajat.

Mutta näin tapahtui joulukuussa Serbian parlamentissa kahdesti, ilman että se heilautti kansakunnan omaatuntoa tai valtamediaa.

Eräs harvoista Serbian parlamentin riippumattomista kansanedustajista on rouva Smilja Tishma. Hän on lähes 90 vuoden ikäinen ja on selvinnyt hengissä fasistisen ustasa Kroatian toisen maailmansodan aikana ylläpitämästä Jasenovacin keskitysleiristä, jossa Nurnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan tapettiin 700 000 serbiä, juutalaiset oli siirretty sieltä Saksaan.

Teurastusmenetelmät olivat niin hyytäviä, että jopa saksalaiset kauhistelivat kroaattien toimia. Erinomainen teloitusväline oli nk.serbileikkuri, nahkahihnalla ranteeseen kiedottu käyrä veitsi, jolla uhrin kaula saatiin kätevästi katkaistua.

Smilja Tishma teki joulukuussa parlamenttialoitteen muistoalueen, historiallisen keskuksen, rakentamiseksi Belgradiin toisen maailmansodan aikaisen Kroatian suorittaman serbien kansanmurhan muistoksi.

Sodan jälkeen Jugoslavian johtajaksi tullut Tito, joka oli syntyperältään kroaatti, oli antanut jyrätä Jasenovacin maan tasalle välttääkseen kansanryhmien eripuraa.

Thisma teki erillisen lakialoitteen, jossa tuomitaan serbikansalaisten tuhoaminen natsi-nukkevaltiossa, joka oli nimitetty "Kroatian itsenäiseksi tasavallaksi", joka oli olemassa 1941 -45.

Olisi luullut, että päätös oli tehty rutiininomaisesti  saatteenaan syvä kunnianosoitus terrorin uhreille. Mutta ei. Serbia on nykyisin pakotettu lännen keskusten alamaisuuteen ja palvelijaksi kuten kenraali Mladic haastattelussaan, jota referoin edellisessä blogissani pelkäsi.Maa ei saa herättää huomiota.

Joulukuun 14.päivänä Serbian parlamentti kokoontui päättämään rouva Tishman aloitteesta muistokeskuksen rakentamiseksi toisen maailmansodan kansanmurhan serbiuhreille. Yksikamarisessa eduskunnassa on 250 edustajaa, joista 4/5 kuuluu hallituspuolueisiin tai niiden kanssa liittoutuneisiin puolueisiin. Vain 13 kansanedustajaa äänesti historiallisen keskuksen rakentamisen puolesta, loppujen joko pidättäytyessä tai ollessa poissa paikalta äänestyksen aikana.

Muutamaa päivää myöhemmin, joulukuun 22 päivänä, jolloin asialistalle tuli natsi-ustasivaltion suorittaman serbien kansanmurhan tuomitseminen, vain 20 edustajaa äänesti sen puolesta loppujen pidättäytyessä äänestämästä tai ollessa poissa paikalta.

Lopputuloksena molemmat esitykset luonnollisesti raukesivat. Toisin sanoen Serbia ei tunnusta omien kansalaisiaan kansanmurhan kohteena eikä halua pysyvää muistomerkkiä tuon kärsimyksen kunnioittamiseksi.

Kuinka tämä on mahdollista?

Ilmeisesti kyseessä on Kroatian ja Serbian hallituksen välinen sopimus. On sovittu, että Serbia ei kritisoi Kroatiaa sen toisenmaailmansodan aikaisista hirmuteoista, jolloin Kroatia ei nosta esiin Srebrenicaa, aivan kuin näillä olisi keskenään jotakin tekemistä. 

Fasistisella Kroatialla oli samanlainen lainsäädäntö kuin natsi-Saksalla. Kroatiassa  serbien tappaminen, omaisuuden konfiskoiminen jne oli lakiin kirjoitettu oikeus.

Srebrenican NATO-tuomioistuimen ICTY:n "kansanmurhaksi" nimeämän taistelun uhriluku oli Yhdysvaltojen presidentti Clintonin tilaama. "Demilitarisoidusta" Srebrenican kaupungista lähti divisioona muslimi- ja jihadistitaistelijoita sekä aseita laskemaan haluamattomia siviilejä pakenemaan kohti Tuzlan kaupunkia joutuen taisteluun serbijoukkojen kanssa.YK:n virkailijan Tuzlassa suorittamien haastettelujen mukaan kukaan Srebrenicasta tulleista pakenijoista ei ollut nähnyt teloituksia.

Serbian valtiolla tai armeijalla ei ole mitään tekemistä Srebrenican tapahtumien kanssa.

Sen sijaan samaan aikaan, 60km päässä Kroatian puolella Yhdysvaltojen natsi-diasporan rahoittamat ja yhdysvaltalaisten kenraalien harjoittamat joukot suorittivat serbien kansanmurhan Operaatio Myrskyssä Kroatian Krajinassa. 250 000 Kroatian Krajinassa asunutta serbiä ajettiin rajan yli Bosnian puolelle pommien ja tykkitulen saattelemana.

Kroatian presidentti Franjo Tudjman piti puheen Operaatio Myrskyn kunniaksi. Hän huusi "serbit lähtivät niin kiireesti, että eivät ehtineet ottaa edes seteleitään tai likaisia alusvaatteitaan mukaansa". Brionissa sotilas- ja poliittiselle johdolle pitämässään puheessa 31.7.1995 Tudjman vaati, että serbien on kadottava Kroatiasta."Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta."

Serbian parlamentin päätökseen tulee lisää valoa siitä, että Yhdysvallat ja EU-Saksa olivat natsi-diasporan rahoittamien kroaattien ja muslimien liittolaisia sodassa.Jugoslavian liittovaltio, jonka enemmistö sodan loppupuolella koostui lähinnä serbeistä, oli vuodesta 1991 lähtien 10 vuoden ajan uskomattomien talouspakotteiden kohteena siitä huolimatta että serbit olivat ainoa kansanryhmä, jotka noudattivat kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rajoista ja sodan laeista.

Vaikka Kroatia hyökkäsi Bosnian puolelle EU-Saksa esti talouspakotteiden asettamisen jo natsiajoista yhteistyötä harrastaneille kroaattiliittolaisilleen.. Sen sijaan jatkuvat sähkökatkokset, veden ja ruon puute, öljyjalostamoiden pommitukset  ajoivat Serbian asukkaat pulaan. Keskiluokka muutti ulkomaille ja talous romahti kansantuotteella mitattuna sijalta 24 maailmantilastossa kehitysmaaluokkaan.

Jatkuva taloudellinen pula, luonnon saastuminen ja ennenkaikkea massiivisena jatkunut serbivastainen länsipropaganda, jota rahoitettiin Yhdysvalloista, aiheutti serbiväestölle henkisen trauman. Yhdysvaltojen mielivaltainen Kosovon miehitys ja laittoman sotilastukikohdan rakentaminen Serbian maakuntaan aiheutti toivottommuden tunteen oletettavasti valtaosalle Serbian väestöstä.

Toinen merkittävä syy Serbian parlamentin käyttäytymiseen johtunee siitä, että Kroatia on uhannut blokeerata Serbian EU-jäsenyyden, mikäli Serbia ei toimi Kroatian haluamalla tavalla. EU:n jäsenyydestä päätetään yksimielisyysperiaatteella.

Asioita seuraavan on häkellyttävää havaita kuinka herkästi Euroopan unioni turvautuu mielivaltaan.  EU ei hyväksy joitakin Serbialle edullisia kauppasuhteita esimerkiksi EUn ulkopuolisten valtioiden kanssa. Tavaroiden kulku EU-maiden kautta ei olekaan äkkiä ollenkaan yksinkertaista.EU pystyy harjoittamallaan mielivallalla näyttelemään ikäänkuin Serbian maakunnassa Kosovossa kaikki olisi kunnossa, vaikka väkivalta serbejä kohtaan on päivittäistä.

Serbian taloudelliset karut kokemukset, suuret sisäiset pakolaismäärät, median siirtyminen ylikansalliseen omistukseen ovat kaikki tekijöitä jotka ovat vaikuttaneet parlamentin käyttäytymiseen. Ylläkuvatun kaltainen nöyrtyminen on seurausta vaihtoehdottomuudesta, johon uljas ja oikeudenmukaisuuteen toimintansa pohjannut kansa on pakotettu.

Poliittinen NATO-tuomioistuin on tuominnut osan kaikkein rehellisimmistä serbi-kenraaleista vankeuteen samaan aikaan kun rikoksista tuomioita istunut Ranskan muukalaislegioonassa taistellut ja oikeistoa Etelä-Amerikassa kommunistijahtiin kouluttanut rikollinen kroaatti Ante Gotovina tai serbien kauloja katkonut Bosnian muslimi-kenraali Nazer Oric kulkevat sankareina vapaana.

EU-Saksan Helmut Kohlia ja Suomen Sauli Niinistöä yhdisti myös kommunismin kitkeminen.

Suomen sisällissodan punaisten kokemukset muistuttavat serbien kokemuksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: serbien nöyryyttäminen, natsi-kroaatit, Jasenovacin keskitysleiri, USA:n miehitysvalta Euroopassa, serbien alistaminen, kiristys EU:n politiikkana, poliittiset tuomioistuimet

Antisemitismi ja antiserbismi

Keskiviikko 29.1.2020 klo 16.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Holokaustin muistopäiviä vietettäessä huomiomme kiinnittyy erikoiseen seikkaan.Valtamedia kiinnittää yksinomaan huomion antisemitismin ilmenemismuotoihin ja lisääntymiseen. Antiserbismistä vaietaan.

Toisen maailmansodan aikana Euroopan suurin keskitysleiri oli Auschwiz, johon koottiin pääasiassa juutalaisia, mutta myös muita vainottuja vähemmistöjä kuten romaneja.

Vain 500 kilometrin päässä Auschwizista, fasistisen Kroatian alueella, Sava-joen varrella oli Euroopan toiseksi suurin keskitysleiri, Jasenovac, jonne koottiin ortodoksisia serbejä, joita vainottiin uskontonsa takia.Aluksi leirissä oli myös juutalaisia, mutta heidät siirrettiin Auschwiziin.

Kroatialainen erikoisuus oli lasten keskitysleiri, jonka pääosa oli Sisakissa. Tuhannet serbilapset olivat siellä eristettyinä vanhemmistaan, alastomina, maaten kivilattialla ilman peitettä korkeintaan heinätukko alustanaan. Kuolleisuus oli luonnollisesti korkea.

Vieraillessamme 2010-luvulla Kroatiassa saimme havaita, että lasten keskitysleirissä on nyt disko.

Serbien vaino ja tuhoaminen oli laillistettu. Kroatian hallituksessa oli katolisen kirkon edustus ja monen keskitysleirin, joita Kroatiassa oli 17, johtajana oli katolinen pappi. Italian miehittämän fasistisen Albanian (johon Kosovokin kuului) serbejä vainottiin ja kuljetettiin keskitysleireihin.

Mistä erilainen suhtautuminen antisemitismiin ja antiserbismiin johtuu?

!980-luvulla USA:n presidentit kiinnittivät huomionsa Balkanin startegiseen sijaintiin. Presidentit Ronald Reagan, George H.W.Bush sekä Bill Clinton ryhtyivät hankkeeseen valloittaa Balkan sotilaallisesti, ideologisesti sekä taloudellisesti.

Välineinä käytettiin talouspakotteita. Jugoslavian Yhdysvalloista ja IMF:ltä saamat lainat irtisanottiin yht'äkkisesti. Yhdysvaltojen kongressi puuttui Jugoslavian vaaleihin. Se sääti minkälaiset vaalit Jugoslaviassa on järjestettävä, jotta lainaneuvotteluihin voitaisiin palata.

Jugoslavian liittovaltio, jonka hallinnossa ja kokonaisväestössä oli serbienemmistö, ei saisi järjestää vaaleja lainkaan. Sen sijaan vaalit voitaisiin järjestää osavaltioissa, jotka voisivat taas saada lainaa, jos sopivat puolueet pääsevät valtaan. Kaikissa osavaltioissa Serbiaa lukuunottamatta serbit olivat vähemmistönä.

USA:n Foreign operation's appropriation-laki antoi suuntaa menettelytavoille. 

Jugoslavian liittovaltio ja liittovaltion armeija olivat taanneet kaikille etnisille ryhmille turvan ja samat kasalaisoikeudet. Holokaustin kokeneet serbit kokivat liittovaltion turvanaan eivätkä suostuneet ulkoapäin tuleviin vaatimuksiin valtion hajottamisesta ja toisen maailmansodan rauhansopimuksen murtamisesta. Sopimukseen kuului rajojen pysyvyys.

Koska serbit vastustivat Yhdysvaltojen ja sen kanssa liittoutuneen Saksan toimia Balkanin alueen sotilaallisesta haltuunotosta, talouden infrastruktuurin siirtämisestä ylikansalliseen omistukseen sekä liittovaltion pilkkomisesta, serbit oli demonisoitava.

Yhdysvallat ja Saksa liittoutuivat serbien kansanmurhan aiheuttaneiden kroaattien, Bosnian muslimien ja Kosovon albaanien jälkeläisten kanssa murtaakseen serbien vastarinnan ja toteuttaakseen Balkanin haltuunoton. Saksa aseisti kroaatteja ja esti heidän toimiensa rajoittamiset.

Bill Clinton aseisti yhdessä Osama bin Ladenin kanssa sekä Bosnian muslimeja, heihin liittyneitä Lähi-Idän jihadisteja että kroaatteja.

Serbit olivat jälleen yksin. 

Nobel-palkitun Peter Handken luonnehdinta Serbiasta metaforana on osuva. Kaiken humanismin hitustakin vailla olevan väkivallan, propagandan ja pakottamisen kohteena oleva kansa on jälleen Jasenovacissa.

Serbikenraalit kärsivät pystypäisyydestään ja oikeassaolemisestaan kymmenien vuosien vankeustuomioita ja asuvat uudessa Jasenovacissa. Kansa on polvillaan. Se kuulee entisen CIA:n johtajan omistamista omista tiedotusvälineistään amerikkalaisen propagandatulkinnan itsestään. Ylikansalliset omistajat hallitsevat infrastruktuuria. Kosovon albaanit terrorisoivat alueella vielä asumaan uskaltavia serbejä kuten toisen maailmansodan aikana. 

Kaikki natsi-Saksan, natsi-Kroatian ja natsi-albaanien perilliset 1990-2010-luvun hirmuteoistaan huolimatta kulkevat vapaina.

Tämä on syy siihen, että serbien kansanmurhasta ei puhuta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: antisemitismi, antiserbismi, Jasenovac, Auschwiz, ustasi-kroaatit, ustaasi-muslimit, fasisti-albaanit

Miksi serbien kärsimykset tulee korvata?

Torstai 9.5.2013 klo 11.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Inhimillisen ja oikeudenmukaisen suhtautumistavan perusteena voi olla vain totuus ja mahdollisimman syvällinen totuuteen pyrkiminen. Serbit ovat olleet Euroopan sorretuin kansa. Juutalaiset ovat saaneet oikeudenmukaisen kohtelun, serbit eivät.

Toisen maailmansodan aikana Jugoslavian alueelle perustettiin Kroatian fasistinen itsenäinen valtio, joka liittoutui Natsi-Saksan kanssa. Valtion virallisena pyrkimyksenä oli serbien kansanmurha. Eräiden harvojen valtioiden joukossa Suomi tunnusti fasistisen, roomalaiskatolisen Kroatian. Serbien tuli kantaa ortodoksisuutta ilmaisevaa käsivarsinauhaa ja heille tuli nöyryyttäviä elämän rajoituksia. Heitä paitsi tapettiin suoraan, myös kerättiin keskitysleireille, joista suurin oli Jasenovacin leiri, Sava-joen  rannalla Kroatiassa. Simon Wiesenthalin ja Jasenovac-tutkimuskeskuksen mukaan leirillä tapettiin julmalla tavalla 700.000 serbiä. Jasenovacissa tapettiin myös lapsia, mutta Sisakiin perustettiin, ilmeisesti ainoana maailmassa, myös pikkulasten keskitysleiri, jossa taaperoikäisiä kidutettiin mitä julmimmalla tavalla ja 3-4000 pikkulasta surmattiin. Nyky-Kroatian suhtautumistapaa kuvannee se, että yksi lasten keskitysleirin rakennuksista on nykyisin disko.

Lähes jokaisella serbillä on omainen tai tuttava, joka on tapettu keskitysleirillä. On selvää, että sodan jälkeen serbit kokivat kohtalaista turvallisuudentunnetta tasa-arvoa ja kaikkien kansojen yhtäläisiä oikeuksia korostavassa sosialistisessa Jugoslaviassa. Jugoslavian johtaja Tito oli kuitenkin kroaatti ja hän antoi sodan jälkeen hajottaa Jasenovacin ja muut keskitysleirirakennukset maan tasalle. Kansojen välisiä ristiitoja ei saanut käsitellä, eivätkä serbit saaneet sovitusta eivätkä korvauksia kokemistaan kärsimyksistä. Surun kieltäminen on eräs inhimillisen elämän suurimpia rikoksia.

Yhdysvaltojen maailmanvallan tavoittelu tuli 1980-luvulla vaiheeseen, jossa Jugoslavian yhteiskunnan rakenteiden murtaminen tuli ohjelmaan. Presidentti Reagan aloitti propagandan tuottamisen ja Bush vanhempi laaditutti 1990 kongressissa säädetyn Foreign Operations Appropriation lain, jolla Jugoslavian lainat varoittamatta irtisanottiin ja edellytettiin US virkamiesten pyrkivän samaan tavoitteeseen myös IMF:ssa.Päätökset johtivat Jugoslavian talouden kaaokseen ja kärjisti liittovaltion köyhien alueiden( Kosovo) ja paremmin toimeentulevien (Slovenia ja Kroatia) välejä.

Yhdysvallat ja Saksa ottivat nämä paremmin toimeentulevat alueet liittolaisikseen aseistaen niitä salaisesti. Heikommin toimeentulevat Bosnia ja Kosovo tulivat sopiviksi USA:n sotilastukikohtien ja miehityksen kohteiksi. Näiden alueiden fundamentalistiset muslimit tarjoutuivat edistämään sotilaallista maailmanvaltaa toteuttaakseen samalla omia uskonnollisia ja poliittisia pyrkimyksiään.

Voidakseen toteuttaa salaiset hankkeensa USA ja Saksa tarvitsivat voimakkaan propaganda-koneiston. Propagandan tehtävänä oli mustamaalata Jugoslaviasta turvallisuutta saaneet ja hakevat serbit, koska nämä olivat hajoitushankkeen esteenä.Niin Bosnian fundamentalisti-muslimit kuin Kroatia käyttivät yhdysvaltalaista mainostoimistoa mustan muuttamiseksi valkoiseksi. Lukuisilla provokaatioilla ja valheilla serbejä syytettiin rikoksista, joita YK:n asiantuntijat todistivat joko kroaattien tai muslimien tekemiksi. Provokaatiot saivat, jo muutenkin innokkaan presidentti Clintonin vaatimaan NATO:n laittomia pommituksia, jotka kohdistuivat ensin Bosnian serbejä ja myöhemmin Kosovoa ja Serbiaa kohtaan.

Varmemmaksi vakuudeksi Saksa ja Yhdysvallat saivat aikaan näennäis-juridisen tuomioistuimen, ICTY:n tuomitsemaan serbejä sotarikoksista, kun ensin rikoksista suurin, sodan aloittaminen, poistettiin ohjelmasta. Slovenia, Kroatia, Yhdysvallat, Saksa ja NATO-maat sekä aloittivat sotia, että laittomasti aseistivat ryhmiä, jotka olivat aloittamassa sotia. Näiden maiden sotarikokset ovat aiheuttaneet paitsi valtavia aineellisia vahinkoja (siviilikohteiden;koulujen,sairaaloiden,siltojen, teollisuuslaitosten ja jopa presidentin palatsin pommittamiset usein köyhdytettyä uraania sisältävillä pommeilla) myös valtavan henkisen trauman serbeille. Missään ei voi olla turvassa!

Tuomioistuimen tehtävänä on puhdistaa todellisten rikollisten maine ja kaataa syyllisyys serbien niskaan.

Mielestäni jokaisen maan, joka aikoo vielä jollakin tavoin selvitä humaanina oikeusvaltiona tulisi ensinnäkin tunnustaa serbien kansanmurha 1940-luvulta aivankuin on vaadittu armenialaisten kansanmurhan tunnustamista. Sen lisäksi olisi perustettava kansainvälinen tutkimuskomissio tai totuuskomissio selvittämään Jugoslavian hajottamisprosessin todelliset taustat, rikolliset ja rikoksen kohteet. Kyse ei ole Jugoslavian alueen kansojen keskinäisistä suhteistä vaan Yhdysvaltojen ja Saksan vallanhalun toteuttamistapojen vaikutuksesta entisen Jugoslavian kansojen suhteisiin. 

Serbien tarkoituksenmukainen syyllistäminen on johtanut siihen, että satojen serbikylien tuhottuja rakennuksia ei ole korjattu kun sen sijaan USA:n ja Saksan liittolaisten muslimien ja kroaattien talot hohtavat uutuuttaan. Republika Srpskan tiet ovat edelleen pommitusten jäljiltä lähes käyttökelvottomia.Yritimme mieheni kanssa viime matkallamme ajaa siellä todeten joutuvamme jatkuvien korjaustöiden vuoksi poikkeamaan sivureiteille vaikeakulkuisessa vuoristomaastossa Siellä samoinkuin Serbian ja Kosovon alueella köyhdytetty uraani ja miinat muodostavat jatkuvan uhkan kansalaisten terveydelle.

Kroatiassa puolestaan näimme kuinka kotoaan ajettujen serbien talot lahoavat pihoillaan Bosnian ja Kroatian rajan tuntumassa.Ikiaikaisilta asuinsijoiltaan paenneet serbiasukkaat voivat huonosti tilapäismajoituksissa Serbiassa. He eivät saa korvauksia menetetystä omaisuudestaan.

Euroopan unioni ei ole onnistunut rauhanroolissaan. Se ei estänyt Jugoslavian laittomia pommituksia eikä se ole edellyttänyt Kroatiaa tunnustamaan serbien kansanmurhaa eikä pakottanut Kroatiaa muuttamaan rasistista perustuslakiaan tai maksamaan serbeille korvauksia edellytyksenä EU:n jäsenyydelle. Sen sijaan EU ylläpitää vihaa ja katkeruutta Balkanilla vaatimalla serbejä tunnustamaan todisteita vaille jäänyt Srebrenican valtaus kansanmurhaksi. Julistamalla syyttömät syyllisiksi EU palvelee Yhdysvaltojen ja Saksan valtapolitiikkaa.  

Yhdysvallat tukee vuotuista Srebrenica-näytelmää sen sijaan, että selvitettäisiin tieteellisesti eri vainajien henkilöllisyys (serbi/muslimi), kuolinsyy, kuolintapa. Vain totuus voi luoda perustan eri ryhmien väliselle sovinnolle ja yhteistyölle. Omien toimiensa oikeutusta hakevien ulkomaisten tahojen vihan lietsonta on tehnyt sovinnon toistaiseksi mahdottomaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lasten keskitysleirit, serbien kansanmurha, kroaatit, fasistimuslimit, keskitysleirit, lännen sotapropaganda, Jugoslavian pommitukset, NATO