Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

"Uusi Eurooppa", ihanne, joka tuhoutui

Perjantai 11.2.2022 klo 13.54 - Pirkko TurpeinenSaari

Italialainen Altiero Spinelli on yksi 1980-luvun aikaisen  Euroopan unionin perustajahahmoja.

Hän oli kommunisti, joka oli Euroopan komission jäsen vuosina 1970 - 1976, sitten kolme vuotta Italian kommunistisen puolueen edustajana Italian parlamentissa, kunnes hänet valittiinEuroopan parlamenttiin vuonna 1979.

Spinelli pidätettiin vuonna 1926 osallistumisesta kommunistipuolueen toimintaan. Mussolinin fasistinen erityistuomioistuin tuomitsi hänet 16 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi vankeuteen. Oltuaan sijoitettuna Ventotenen vankilasaarelle hän kirjoitti yhdessä kommunistitovereidensa kanssa pienille paperin paloille kirjoitetun Ventotenen manifestin v. 1941.

Manifestin palaset salakuljetettiin mantereelle ja julkaistiin Roomassa v. 1944.

Manifestin tavoitteena oli luoda demokraattinen, sosialistinen Euroopan valtioiden yhteisö, federaatio, jonka yhteinen puolustus ja yhteisöllisyys estäisivät natsismin ja fasismin syntymisen uudestaan ja siten estäisi myös uudet sodat.

Spinellin ihanteelliset ajatukset saivat tukea vielä 1980-luvulla. Hän oli monopoleja vastaan ja tuki työntekijöiden osallisuutta työnsä tuloksiin.

Spinelli kuoli v. 1986. V.1992, vain muutama vuosi hänen kuolemansa jälkeen Maastrichtissa muodostettiin ylikansallista sotateollisuutta palveleva Euroopan unioni. Unionin itsenäinen puolustus ajatuksena katosi Saksan liittokansleri Helmut Kohlin ryhtyessä hajottamaan yhteistyössä natseja tukevan Yhdysvaltojen kanssa liittoutumatonta Jugoslavian liittovaltiota.

Jugoslavia oli kommunistijohtoinen sosialistinen valtio, jossa työntekijät osallistuivat yritysten hallintoon saaden osuutensa yrityksen voitoista. Huolimatta fasistisen Kroatian ja Bosnian muslimien  osallistumisesta serbien kansanmurhaan 1941 -45, serbit, Bosnian muslimit ja kroaatit toimivat yhteistyössä liittovaltiossaan.

Spinellin ajatukset demokratiasta, kansanvallasta ylikansallisen pääoman etujen vallan sijaan kaatuivat siihen, että Euroopan yhdentyminen liitettiin Yhdysvaltojen johtaman sotilasliiton NATO:n jäsenyyteen. Uuden valtion liittyessä Euroopan unioniin se joutuu ensimmäisessä artiklassa sitoutumaan yhteiseen puolustukseen, joka on Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto.

Yhdysvaltojen teollisuuspiirit toivoivat jo 1938, presidentti mukaanluettuna, että Hitler suuntaisi sotajoukkonsa itään, Neuvostoliiton kimppuun. Sodan jälkeen Yhdysvallat itse jatkoi ristiretkeään kylmän sodan puitteissa kohti ylikansallisen pääoman ylivaltaa sosialistisen hyvinvointivaltion sijaan. Se katsoi kommunismin kitkemisen, ajatuksena ja suuntautumisena olevan sen päätavoite niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Kun Spinellin ajatuksena oli estää kansallismielisyyden, natsismin ja fasismin uusi tuleminen ja uudet sodat, Yhdysvaltojen ja natsismin jäänteitä ylläpitävän Euroopan tavoitteena oli liittoutua jäljellä olevian fasistien ja natsien kanssa uuden maailmansodan ja varallisuuden uusjaon saavuttamiseksi.

Helmut Kohl oli saanut koulutuksen Hitlerin armeijaan, vaikka ei ollut ehtinyt sotaan. Saksa on ollut toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä. Siten kommunistijohtoisen Jugoslavian hajottaminen oli sekä Saksan että Yhdysvaltojen ideologinen intressi.

Kaikki Yhdysvaltojen presidentit ovat vannoneet kommunismin kitkemistä. Siten miljoonien dollarien sijoittaminen Jugoslavian kansanryhmien välien rikkomiseen oli luontevaa. Yhdysvallat tuki Espanjan fasismia ja jo 1950-luvulta lähtien myös Ukrainan natseja.

Vahva Jugoslavian kroaatti- ja albaani-natsidiaspora Yhdysvalloissa tuki Yhdysvaltojen suorittamia talouspakotteita, propagandaa ja pommituksia. Saksan lisäksi Yhdysvallat pyrki saamaan sotilaallisen läsnäolonsa myös Bosniaan ja Serbiaan. Siten eurooppalaisen Jugoslavian hävittäminen ja sen muuttaminen Yhdysvaltojen, ei Euroopan osaksi, muuttui todeksi.

Ukrainan väkivaltaisen vallankaappuksen suunnittelu ja vaikutusvallan lisääminen maassa on edellyttänyt Yhdysvalloilta ja Euroopan unionilta yhteistyötä natsien kanssa. Ukrainan vajoaminen nationalismiin, käytännössä natsismia muistuttavaan tilaan soihtukulkueineen on lännen valtamediassa vaiettu asia. Ukrainassa on nyt vallalla yhden kansallisuuden politiikka.Rasistinen suhtautuminen oman maan venäjänkieliseen väestöön muistuttaa fasistisen Italian ja natsi-Saksan tilaa. Venäjää äidinkielenään puhuvien odotetaan katoavan jonnekin, muuttavan muualle kuten serbit, kommunistit ja juutalaiset 80 vuotta sitten.

Tämä on mahdollista siksi, että Euroopan unioinissa on muitakin maita, joissa vallitsee rasistinen suhtautuminen oman maan kansalaisiin. Eestin venäläisillä kaikilla ei ole kansalaisoikeuksia. Tämä rasistinen suhtautuminen on laajennettu kaikkiin venäläisiin ja Venäjän valtioon.

Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka ei ole eurooppalaista vaan eurooppalaisille on uskoteltu, että Yhdysvaltojen armeija takaa Euroopan turvallisuuden.

On ummistettu silmät siltä, että Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia, jossa aseteollisuuden edut ovat ylimmäisinä. Aseellinen väkivalta, itseä heikompien valtioiden alistaminen pommituksilla, talouspakotteilla ja monenlaisella kiristyksellä ovat pääasiallisia toimintatapoja demokratian ja tasaveroisen yhteistyön sijaan.

Netflixissä on erinomainen Altiero Spinelliä tovereineen Ventotenen saarella ja vankeuden jälkeen kuvaava elokuva "Uusi Eurooppa". Siinä kuvataan minkälainen ihmisyyden voima voi olla huolimatta vankilaolosuhteista, nälästä ja hengenmenetyksen uhasta.

Myös Suomessa rauhan, demokratian ja kansojen välisen ystävyyden puolesta toimineita sekä venäläisiä Itä-Karjalan miehitetyllä alueella suljettiin keskitysleireihin.

Tällä hetkellä ylikansallinen amerikkalaisvoittoinen tiedonvälitys on saanut suomalaistenkin päät niin sekaisin, että rauhanjärjestöt suunnittelevat mielenosoitusta Venäjän suurlähetystön eteen. Venäjän, joka on fasismin vastaisessa työssä ja maailmansodan kauhuja estävän työn etulinjassa. Ukraina ja Yhdysvallat eivät tukeneet YK:n fasisminvastaista julkilausumaa, koska he tukevat fasismia.

Venäjän sotavoimat yrittävät pelkällä läsnäolollaan estää Azovin natsi-pataljoonalle syntymästä mahdollisuutta aloittaa itä-ukrainalaisten kansanmurhatyyppistä teurastusta. Yhdysvallat tukee Azovin pataljoonaa ja EU näyttelee tietämätöntä.

Altiero Spinellin Uuden Euroopan ihanne meni hänen mukanaan hautaan. Ylikansallinen militarismi tuhosi sen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Altiero Spinelli, EU, Helmut Kohl, Venäjä, Ukraina, natsismin ja fasismin uusi nousu, kommunismin kitkeminen, USA:n sotateollisuus ja mielivalta, rauhanjärjestöt