Miksi Suomi jää joukosta jälkeen?

Torstai 29.5.2014 klo 14.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien 29.5.2014 artikkelissa Suomi jää joukosta jälkeen kuvataan Suomen heikkoa tilannetta suhteessa muihin Pohjoismaihin. Suomen työllisyysaste on Pohjoismaiden heikoin ja kokonaistuotanto on pienentynyt tuottavuuden heikentyessä. Miksi näin on?

Alkoholismi on tuottavuudennousun este. 

 Alkoholismi on Suomen työelämän vakavin ongelma.300.000 alkoholistia synnyttää tehotonta työskentelyä, sairauspoissaoloja sekä vakavaa työtehon laskua myös omaisissa ja työtovereissa. Suomalainen asenne alkoholiin on vääristynyt - toisaalta viinaralliiin osallistumista pidetään yksilönvapauden ilmentymänä - toisaalta alkoholiongelmia peitellään vaikka kyseessä on perinnöllinen sairaus. Muissa Pohjoismaissa tilanne ei ole sama.

Toimiessani Helsingin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä havaitsimme äitien päihteidenkäytön lisääntyneen rajusti 1990-luvulla. Kodin kannattelevan voiman romahdus heijastui myös lapsiin ja nuoriin. 

Samaan aikaan äitejä kehotettiin jäämään kotiin työvoimatilanteen vuoksi. Sitä seurasi ennennäkemätön kotiäitiyden ylistys. Siihen asti lastenpsykiatrit olivat todenneet kuinka tärkeitä päiväkodin  jo pientenkin lasten ikätoverisuhteet ja monipuoliset aikuissuhteet olivat luovan kasvun kannalta.Oli korostettu myös päiväkodin työntekijöiden merkitystä vanhempien näkökulman avartajina oman lapsensa maailmaan. Nyt paluu kotiin ja suppeaan ilmapiiriin saattoi alkoholismin seurauksena koitua vakavaksi riskitekijäksi.

Naiset jäivät samalla pois Suomen kansallisesta työvoimasta.

Jäädessäni eläkkeelle eräällä työyhteisöni sairaalaosastolla oli 12 hoitajaa. Aikaisemmin osastolla työskennellet lääkärit, psykologit ja sosiaalityöntekijät oli siirretty poliklinikoille vastaanottotyöhön. Lääkärin halutessa hoitaa potilasta osastolla, hän meni polikinikalta käsin käymään osastolla neuvotellen hoitajien kanssa osastohoidon sisällöstä. Siten osastohoitojaksot tulivat lyhyiksi ja tehokkaiksi.

Vieraillessani kahden vuoden kuluttua eläkkeellejäämisestäni samalla osastolla, siellä oli 18 hoitajaa 12 asemasta. Kaksi lääkäriä oli palkattu pelkästään tuota osastoa varten, samoin psykologi ja sosiaalityöntekijä. Osastohoidon sisältö ei tyydyttänyt minulle tuttua henkilökuntaa ja he pyysivätkin minua kirjoittamaan kirjan siitä kuinka aikaisemmin toimittiin.

Tällä esimerkillä pyrin kuvaamaan sitä, miten pelkät esimiesasemassa toimivien asenteet voivat vaikuttaa siihen onko toiminta tavoitteensa mukaista, onko se kallista, passiivisuuteen johdattavaa vai aktiivista ja hoidon kannalta tuloksellista.

Suomen julkinen sektori on Euroopan suurin. Se ei olisi huolestuttavaa, jos asiat julkisella sektorilla olisivat hyvin. Kansalaiset olisivat terveitä, alkoholistit hoidossa ja jokainen koululainen tuntisi olevansa arvostettu omassa koulussaan.

Julkisella sektorilla vallitsee henkinen passiivisuus. Perusterveydenhuolto olisi kunnossa ellei erikoissairaanhoidossa olisi niin pöhöttynyttä. Eräs kollega erikoissairaanhoidossa kertoi kuinka hän mielellään tekisi enemmän töitä, jos hänelle annettaisiin useampia potilaita. Verratessaan nykyistä työtään siihen, miten hän työskenteli omassa firmassaan hän suorastaan väänteli turhautuneena käsiään.

Kouluissa odotetaan oppilaiden ongelmien ratkeavan lisäämällä koulupsykologeja ja kuraattoreita. Samaan aikaan koululuokan ilmapiiri voi synnyttää ja ylläpitää vakavia ongelmia. Opettaja on koulussa se aikuinen, joka vastaa lasten mielenterveydestä koulussa. Tuntiohjelmaan on saatava viikottainen "tunnetunti", jossa opettaja ja oppilaat voivat pohtia askarruttavia asioita. Oppilas- ja opettaja- kollektiivin rakentavat voimavarat jäävät usein käyttämättä.

Suomalaiset alkoholistit ohjataan hoitamattomana eläkkeelle ja syrjäytymään. Alkoholismi aiheuttaa masennusta, jota aletaan lääkitä jättämällä varsinainen perinnöllinen perussairaus hoitamatta. Lääkäri saa saman palkan antaa hän sitten alkoholistille pelkän lääkereseptin tai ottaessaan asiakseen huolehtia, että alkoholisti saa hoitopaikan. Reseptin kirjoittaminen kroonistaa useimpien sairaudet riippuvuuksien ketjuksi, jossa ei enää ole selvitettävissä onko sairaustilan syynä sairaus vai sen hoito.

Minnesotahoito on ainoa tapa, jolla alkoholisti löytää vaihtoehdon jatkuvalle juomiselle. Ruotsissa Minnesotahoitopaikkoja on 3000 kun Suomessa niitä on n.100 hoitokotipaikkaa. Lapuan hoitopaikka on niistä vanhin.Kirjailija Per Enqvist kuvaa kirjassaan "Ett annat liv" tragikoomisella viiltävyydellä hoitoon hakeutumisiaan - onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan.

Suomessa on suuri määrä ihmisiä turhaan eläkkeellä. Lisäksi työelämässä on suuri määrä hoitamattomia sairaita ihmisiä.

Suomessa jäädään eläkkeelle muita Pohjoismaita aikaisemmin. Islannissa työskennellään lähes 65 vuotiaaksi. Raskasta ruumiillista työtä tekevien ja työttömien odotettavissa oleva elinikä on 10v ja ylikin alhaisempi kuin henkisen työn tekijöiden. Eläkkeellejäämisikää tulee välttämättömyyden pakosta nostaa. Sen tulisi kuitenkin olla siten porrastettua, että se ottaisi huomioon odotettavissa olevan eliniän. Ruumiillisista töistä on voitava päästä eläkkeelle varhemmin ja niiden ryhmien, joiden odotettavissa oleva elinikä on pisin tulisi voida työskennellä kuten muissa Pohjoismaissa.

Sosiaali- ja terveysalan uudistus on avainasemassa. Kuka uskaltaa kääntää suunnan sairauksien hoidosta varhaiseen toteamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Kuka purkaa passiivisuuden ja pöhöttyneen erikoissairaanhoidon linnakkeen. Vain terve Suomi pystyy kehittämään hyvinvointivaltiota aktiiviseksi toimijaksi.

Naisten työssäkäynnin nostaminen muiden pohjoismaiden tasolle, alkoholistien Minnesotahoidon aloituspaikkojen lisääminen muiden pohjoismaiden tasolle, julkisen sektorin työntekijöiden työpanoksen suuntaaminen järkevällä tavalla tukemaan kansalaisten luovuutta olisivat keinoja, joilla voitaisiin lähteä korjaamaan Suomen jälkeenjääneisyyttä.

Sairaus josta rangaistaan

Lauantai 25.2.2012 klo 16.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomessa on 300 000 alkoholistia. Suurin osa käy työssä kärsien alkoholismin oireista. Alkoholistit ajavat luonnollisesti autoa. Alkoholistille alkoholi on koko maailmankaikkeuden tärkein asia. Alkoholin saatavuus, käytön ajoitus ja riippuvuuden aiheuttaman puutostilan poistaminen ovat koko ajan mielessä. Puolison, lasten ja työtovereiden hyvinvoinnille tai työpaikalle ja työn tuottavuudelle, huonolla työtehollaan, aiheuttamiaan vahinkoja alkoholisti ei pysty ottamaan huomioon.

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon hallinto on erehtynyt sijoittamaan perinnöllisen alkoholismisairauden sosiaalitoimen vastuualueeseen, alleviivaten tällä sitä, että kyseessä olisi sosiaalinen ongelma eikä sairaus.

Suomalaiset terveyden- ja sosiaalihuollon toimijat, lähinnä lääkärit, eivät osaa diagnosoida, eli tehdä taudinmääritystä henkilöstä joka sairastaa alkoholismia. Ei osata erottaa alkoholismia suurkulutuksesta. Alkoholisti ei pysty "vähentämään" alkoholinkäyttöään koska perinnöllinen sairaus vie säätelykyvyn. Ainoa alkoholismin hoitoon sopiva menetelmä on täysraittius.

Suomalaisessa kulttuurissa vallitsee täydellinen sokeus ja piittaamattomuus alkoholismisairauden hoidon kehittämistä kohtaan. Todellisuusterapia eli Minnesota-hoito on ainoa pätevä menetelmä raittiuden saavuttamiseen. Tällaista 28 vrk hoitokotihoitoa tarjotaan 24 vuodepaikan turvin Lapualla ja ilmeisesti hiljattain Naantaliin perustetussa vastaavassa hoitopaikassa. Hoitojaksoa seuraa vuoden ajan, kerran viikossa tapahtuva ryhmäterapia, lähellä asiakkaan kotipaikkakuntaa.

Vertailun vuoksi voi todeta, että Ruotsissa Minnesota-hoitopaikkoja on 3000, Islannissa ja Yhdysvalloissa kaikki hoito on Minnesota-hoitoa.

Mutta Suomessa! Valtiovalta keskittyy mieluummin alkoholismin luonnollisena seurauksena ilmenevän rattijuoppouden päivittelyyn ja rankaisujen keksimiseen. Alkoholismi on ainoa sairaus, jonka oireista rangaistaan. Jos alkoholisteille olisi tarjolla hoitoa, rattijuoppoja ei olisi. Samoin satojen tuhansien alkoholistien läheisten raskas elämä muuttuisi normaaliksi. Hoidon järjestämisen sijasta valtiovalta sijoittaa rahaa täysin tehottomiin hoitoihin, joiden hoitojärjestelmien omatkin kuntoutumisluvut lähentelevät nollaa.

Viimeaikaisessa rattijuoppous-keskustelussa väännetään kättä olisiko valtiolla varaa laskea promilleraja lähelle nollaa. Muutosta vastustetaan sillä, että se ei vähentäisi vakavien rattijuopumusten määrää. Ei tulla ajatelleeksi sitä, että rattijuoppousrajan laskeminen lähelle nollaa lähettäisi ennaltaehkäisyyn sopivan viestin siitä, että alkoholin käyttö on absoluuttinen este autolla tai muulla moottorivälineellä ajamiseen. Poliisihan voisi edelleen toimia niinkuin nytkin. Alle puolen promillen puhallukselle voisi olla oma seuraamuksensa.

Kestävyysvaje ja ideologiset esteet

Lauantai 19.11.2011 klo 15.56 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomessa ei tehdä riittävästi tuottavia työtunteja. Tätä puutetta kutsutaan kestävyysvajeeksi. Samat puolueet, jotka päivittelevät kestävyysvajetta ovat hallituksessa ollessaan olleet sitä itse luomassa.     Suomesta on viimeisten 10-20 vuoden aikana luotu kotiäitiyhteiskunta. Nuoret koulutetut aktiiviset naiset on saatu valitsemaan kotiäitiys. Seitsemänkymmentäluvulla lastenpsykiatrit puhuivat vauvojen ikätoverisuhteiden suuresta merkityksestä. Kuinka syvää riippuvuutta yhteen henkilöön ei olisi suotavaa luoda. Riippuvuuden sijaan kuvattiin luovan ja vuorovaikutuksellisen kasvun merkitystä terveen itsetunnon kehittymiseksi. Psykiatrit havaitsevat nyt uutena ilmiönä kotiin hautautuvat nuoret, joita ei millään avulla tunnuta saavan ulos kodeistaan.

Muissa Pohjoismaissa nuoret naiset käyvät työssä ja lapset ovat päivähoidossa. Siten aktiivisia työtunteja ja tuottavuutta syntyy päinvastoin kuin Suomessa.

Sadattuhannet suomalaiset sairastavat alkoholismia. Kuitenkaan Suomessa ei ole saatavilla hoitoa. Ainoa raitistava hoito-ohjelma on Minnesota-hoito, joka kestää kuukauden, jonka jälkeen on vuoden kestävät viikottaiset ryhmätapaamiset potilaan kotipaikkakunnalla.Suomessa on Lapualla 24 hoitopaikkaa ja yksi yksikkö on hiljattain perustettu Naantaliin.

Ruotsissa Minnesota-hoitopaikkoja on 3000. Yhdysvalloissa kaikki alkoholistien hoito on Minnesota-hoitoa, samoin Islannissa. Tanskassa on kymmeniä hoitopaikkoja. Suomessa perinnöllistä alkoholismi-sairautta potevat potilaat tekevät tehottomia työtunteja tai jäävät alkoholismiin liittyvien liitännäissairauksien vuoksi ennenaikaisesti, itseasiassa täysin työkykyisinä, mutta hoitamattomina, eläkkeelle. Tämä hoitoideologisesta väärästä asenteesta johtuva puuttuva alkoholismin hoito Suomessa lisää kestävyysvajeeseen kymmeniätuhansia ellei satojatuhansia aktiivi-iässä olevia henkilöitä. Hoitamaton alkoholismi on suurempi ongelma kuin työttömyys. Kuitenkin valtion varat suunnataan hoitojärjestelmiin, joiden raitistumisprosentti on 1-2%. Minnesota-hoidossa se on lähes 90%

Kolmas suurisuuntainen kestävyysvajetta ylläpitävä ongelma on työelämän psykologinen ilmapiiri. Esimiesten kyvyttömyys johtaa, eläytyä ja kannustaa korvautuu vallankäytöllä. Varsinkin kunnan ja valtion työpaikoissa ilottomuus ja yhteisöllisyyden rapautuminen ovat anteeksiantamattomia. Kunnan ja valtion työpaikkojen olosuhteet ovat demokraattisessa kontrollissa. Siten työyhteisöjen jäsenten tulisi voida kokea tekevänsä työtä yhteisillä verovaroilla kuntalaisten tai kansalaisten hyväksi.

Mitä terveydenhuolto pelkää?

Torstai 10.3.2011 klo 14.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalainen terveydenhuollon organisaatio on muuttunut radikaalisti viimeisten viidentoista vuoden aikana.Jo rakennuksista heijastuu pelko.Potilas kohtaa ensimmäiseksi hoitoon tullessaan valvontakameroita, lasikoppeja, vahtimestareita ja vartijoita.Vuoronumerot lajittelevat asiakkaat liukuhihnalle.

Mitä terveydenhuollossa pelätään? Pelätään kansalaisia.Pelätään kansalaisten tunteita ja pelätään päihtymystä.

Kohtaaminen lääkärin kanssa on kiireinen. Kiireen vuoksi lääkäri työskentelee samaan aikaan tietokoneen ääressä kun hän haastattelee potilastaan. Molemmat ovat turhautuneita. On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää mitään potilaasta, jota ei ole aikaa kohdata ihmisenä. Jos olisi aikaa pysähtyä, katsoa potilasta silmiin, tuntea ahdistuksen syvyys tai sairauden olemus olemalla läsnä, laboratoriotutkimuksia ei ehkä tarvittaisi.Huolellinen ruumiillinen tutkimus ja tilannearvio yhdistettynä rauhalliseen keskusteluun jo parantaa.

Kun hoitotapahtumat ovat tulleet konemaisiksi, koneellisiksikin, potilahenkilöiden turhautuminen kasvaa. Turhautumista lisäävät hoitojonot tai hoitoonpääsyn monimutkaisuus. Usein potilaan päästessä hoitotapahtuman äärelle turhautuminen on ylittänyt purkautumiskynnyksen. Näitä tunteita käsittelemään palkataan vartijoita ja vahtimestareita sen sijaan, että puututtaisiin perusterveydenhuollon puutteisiin.

Viiden kuukauden ulkomaanoleskelumme aikana olemme nähneet kolme päihtynyttä. Kaksi oli ruotsalaisia ja yksi tanskalainen.Pääosan ajasta olemme olleet Italiassa. Varsinkin Sisiliassa ihmiset ovat ihmisiä toisilleen. Ajattelemme suomalaista katukuvaa valtavana vastakohtana.Joka askeleella kohtaa päihtyneitä. Raitiovaunujen surulliset anteeksipyytävän näköiset alkoholistit, jotka vuosikymmenten tautihistoriastaan huolimatta eivät ole saaneet hoitoa.Päihteiden käyttöön kuoli virallisen tilaston mukaan v. 2008 4758 ihmistä, joista huumekuolemia oli 234.

Suomalaisen terveydenhuollon suurin ongelma on alkoholisairauksien hoidon tavaton jälkeenjääneisyys.Suomen poliittiset päättäjät kieltävät alkoholisairauksien hoidon tarpeen vaikka päihteet ovat suomalaisten työikäisten ( 16-64v) sekä miesten että naisten yleisin kuolinsyy.Kysymyksessä on kansallissairaus, vakavampi uhka kuin budjettivaje tai vaikkapa työttömyys.

Suomalainen terveydenhuolto ei pysty erottamaan alkoholismin sairautta alkoholin suurkulutuksesta. Valtion rahat kaadetaan tehottomiin hoitojärjestelmiin eivätkä kunnat anna maksusitoumusta Minnesotahoitoon, joka toimii Lapualla. Minnesotahoito on tunnetusti ainoa alkoholismiin auttava menetelmä. Lapualla on 20 hoitopaikkaa.

Ruotsissa Minnesotahoitopaikkoja on n.3000 ja Yhdysvalloissa ja Islannissa käytännössä kaikki alkoholistien hoitopaikat toimivat tällä periaatteella. Suomessa sen sijaan mietitään pakkohoitoa eri ryhmille vaikka vapaaehtoista hoitoa ei ole edes alettu järjestää asialliselle tolalle.

Ei ole ihme, että terveydenhuollon palveluihin tarvitaan vartijoita ja lasikoppeja suojelemaan työntekijöitä tunteenpurkauksilta ja väkivallalta.Suomessa yleinen piittaamattomuus johtaa siihen, että puututaan oireisiin mutta ei syihin. Tämän tapainen asenne on epäinhimillinen, johtaa väkivaltaan, rikoksiin, vankilaan ja ennenaikaiseen kuolemaan.