Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Hyvä itsetunto estää syrjäytymisen

Sunnuntai 8.4.2012 klo 9.28 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hyvän itsetunnon mahdollisuudet syntyvät jo varhaislapsuudessa. Hyvä itsetunto edellyttää sitä, että lapsi kokee omat tunteensa tärkeiksi. Jo pieni vauva saattaa menettää omien tunteittensa arvostamisen, jos läheiset aikuiset jatkuvasti jättävät huomioon ottamatta sen, että jo vastasyntyneellä on kyky tuntea.

Monesti vanhemmille opetetaan jo synnytyslaitoksella, että lapsi tarvitsee järkytysten välttämiseksi aina ruokaa kun hän itkee tai ääntelee. Tällaisen ohjauksen seurauksena neuvoille alttiit vanhemmat alistuvat ns jatkuvaan imetykseen. Tällöin vauva joutuu kokemaan, että hänen ilmauksillaan ei ole merkitystä kun lopputuloksena on aina ruokaa.Vauva tai pikkulapsi muuttuu passiiviseksi uteliaisuuden ja aktiivisuuden sijaan. Useimmiten juuri äidit kokevat lapsensa omaisuutenaan, jonka he kyllä tuntevat ja sen seurauksena alkavat hienovaraisesti hallita lastaan.

Liiallinen läheisyys ja lasten erillisuuden tuhoutuminen tapahtuu ns. "perhepedissä". Lapsen erillisyyttä ei tällöin kunnioiteta myöskään fyysisesti. Psyykkinen erillisyys hävitetään psyykkisessä symbioosissa ja fyysisen erillisyyden kokeminen estyy kun lapsella ei ole omaa nukkumapaikkaa.

Onnellisessa tapauksessa vanhemmat, muutama muukin aikuinen ja pikkulapsi saavat opetella tuntemaan vastasyntyneen. Vastasyntynyt ja myöhemmin pikkuvauva saa kokea useammanlaista läheisyyttä ja vuorovaikutusta. Hänen uteliaisuutensa herää. "Kummallista kuinka erilaisia läheisyyden tapoja koen!" Erilaiset tavat pitää sylissä tai jutella ovat silti myös turvallisia. Jo pieni lapsi huomaa, että ei ole vain yhtä turvallisuutta eikä yhtä tapaa olla. Kun alle vuoden vanhat erilaisuuteen tottuneet pikkulapset "keskustelevat" keskenään, voi syntyä sellaista iloa ja innostusta, minkälaista aikuinen ei koskaan pysty synnyttämään pikkulapsessa.

Ikätoverisuhteet, myös pikkulasten suhteet ovat avainasemassa syrjäytymisen estämisessä. Vauvan itsenäisyyttä ei tulisi tuhota ensimmäisinä päivinäkään. Äidit tulisi opettaa kuulemaan pienen lapsensa ilmaisuja siten, että oivallus lapsen pyrkimyksistä tulisi tunnistetuksi. Ei tarvitse aina onnistua, mutta rakastava oivaltamisen pyrkimys riittää.

Syrjäytymistä edistävät nykyisenkaltaiset omistussuhteiden kaltaiset symbioottiset äiti-lapsisuhteet. Lapsia hoidetaan samoin kuin omaisuutta. Heli Suominen kuvasi taannoin erinomaisesti Helsingin Sanomissa ranskalaisvanhempien suomalaisvanhempiin nähden erilaista suhtautumista lapsiinsa. Ranskalaisvanhempien keskinäinen suhde on ensisijainen ja lapsiin suhtaudutaan rakastavasti, kunnioittavasti ja rajat asettaen.

Kun lapsen tunteiden ja erillisyyden arvostaminen kasvaa, huomataan, että myös koulussa tarvitaan sen kaltaista opettajan ja oppilaiden välistä kanssakäymistä, joka tukee jokaisen lapsen erilaisten tunteiden ja käsitysten huomioon ottamista. Viikottaiset keskustelupiirit, joissa voidaan käsitellä lasten kokemuksia elämästään voivat laajentua ja yleistyä koko koulun ilmapiiriin. Vähitellen opitaan uudenlainen opettamisen tapa, joka perustuu keskusteluun ja todelliseen vuorovaikutukseen opettajien ja oppilaiden välillä.

Ennen tätä joudutaan arvioimaan uudelleen äitien, isien, lasten ja muiden tärkeiden aikuisten suhdetta varhaislapsuuden aikana. Syrjäytymisen estämiseen on pitkä matka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heli Suominen, syrjäytyminen, omat tunteet, itsenäisyys, kyky solmia ihmissuhteita

Mitä terveydenhuolto pelkää?

Torstai 10.3.2011 klo 14.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalainen terveydenhuollon organisaatio on muuttunut radikaalisti viimeisten viidentoista vuoden aikana.Jo rakennuksista heijastuu pelko.Potilas kohtaa ensimmäiseksi hoitoon tullessaan valvontakameroita, lasikoppeja, vahtimestareita ja vartijoita.Vuoronumerot lajittelevat asiakkaat liukuhihnalle.

Mitä terveydenhuollossa pelätään? Pelätään kansalaisia.Pelätään kansalaisten tunteita ja pelätään päihtymystä.

Kohtaaminen lääkärin kanssa on kiireinen. Kiireen vuoksi lääkäri työskentelee samaan aikaan tietokoneen ääressä kun hän haastattelee potilastaan. Molemmat ovat turhautuneita. On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää mitään potilaasta, jota ei ole aikaa kohdata ihmisenä. Jos olisi aikaa pysähtyä, katsoa potilasta silmiin, tuntea ahdistuksen syvyys tai sairauden olemus olemalla läsnä, laboratoriotutkimuksia ei ehkä tarvittaisi.Huolellinen ruumiillinen tutkimus ja tilannearvio yhdistettynä rauhalliseen keskusteluun jo parantaa.

Kun hoitotapahtumat ovat tulleet konemaisiksi, koneellisiksikin, potilahenkilöiden turhautuminen kasvaa. Turhautumista lisäävät hoitojonot tai hoitoonpääsyn monimutkaisuus. Usein potilaan päästessä hoitotapahtuman äärelle turhautuminen on ylittänyt purkautumiskynnyksen. Näitä tunteita käsittelemään palkataan vartijoita ja vahtimestareita sen sijaan, että puututtaisiin perusterveydenhuollon puutteisiin.

Viiden kuukauden ulkomaanoleskelumme aikana olemme nähneet kolme päihtynyttä. Kaksi oli ruotsalaisia ja yksi tanskalainen.Pääosan ajasta olemme olleet Italiassa. Varsinkin Sisiliassa ihmiset ovat ihmisiä toisilleen. Ajattelemme suomalaista katukuvaa valtavana vastakohtana.Joka askeleella kohtaa päihtyneitä. Raitiovaunujen surulliset anteeksipyytävän näköiset alkoholistit, jotka vuosikymmenten tautihistoriastaan huolimatta eivät ole saaneet hoitoa.Päihteiden käyttöön kuoli virallisen tilaston mukaan v. 2008 4758 ihmistä, joista huumekuolemia oli 234.

Suomalaisen terveydenhuollon suurin ongelma on alkoholisairauksien hoidon tavaton jälkeenjääneisyys.Suomen poliittiset päättäjät kieltävät alkoholisairauksien hoidon tarpeen vaikka päihteet ovat suomalaisten työikäisten ( 16-64v) sekä miesten että naisten yleisin kuolinsyy.Kysymyksessä on kansallissairaus, vakavampi uhka kuin budjettivaje tai vaikkapa työttömyys.

Suomalainen terveydenhuolto ei pysty erottamaan alkoholismin sairautta alkoholin suurkulutuksesta. Valtion rahat kaadetaan tehottomiin hoitojärjestelmiin eivätkä kunnat anna maksusitoumusta Minnesotahoitoon, joka toimii Lapualla. Minnesotahoito on tunnetusti ainoa alkoholismiin auttava menetelmä. Lapualla on 20 hoitopaikkaa.

Ruotsissa Minnesotahoitopaikkoja on n.3000 ja Yhdysvalloissa ja Islannissa käytännössä kaikki alkoholistien hoitopaikat toimivat tällä periaatteella. Suomessa sen sijaan mietitään pakkohoitoa eri ryhmille vaikka vapaaehtoista hoitoa ei ole edes alettu järjestää asialliselle tolalle.

Ei ole ihme, että terveydenhuollon palveluihin tarvitaan vartijoita ja lasikoppeja suojelemaan työntekijöitä tunteenpurkauksilta ja väkivallalta.Suomessa yleinen piittaamattomuus johtaa siihen, että puututaan oireisiin mutta ei syihin. Tämän tapainen asenne on epäinhimillinen, johtaa väkivaltaan, rikoksiin, vankilaan ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tunteet, alkoholismi, väkivalta

Ulkoministeri Stubbin kylmä kyynisyys

Perjantai 14.8.2009 klo 10.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ulkominsteri Alexander Stubb väitti Kirkon ulkomaanavun nostavan vain omaa profiiliaan sen vaatiessa Israelilta lisäselvityksiä syistä, jotka johtivat Kirkon ulkomaanavun klinikan tuhoamiseen viime tammikuussa. Ulkoministeri julisti Suomen valtion lopettavan lisävaatimukset ja siten jättävänsä KUA:n yksin ponnistelemaan.

Aiemmin ulkoministeri Stubb on pitäytynyt kritiikissään juuri tuon suomalaisen klinikan tuhoamiseen välttäen siten laajempia ja kokonaisvaltaisempia kannanottoja, joihin olisi ollut syytä ja joita eri ihmisoikeusjärjestöt ja suurin osa YK:n jäsenmaista ovat ottaneet.

Ulkoministeri paljasti maailmankuvansa kaksijakoisuuden. Luotettaviksi luulemiensa toimittajien läsnäollessa hän paljasti kyynisen pinnallisuutensa. Julkisessa esiintymisessä hän sen sijaan näyttelee roolia, jonka mediat tähän mennessä ovat kuvanneet hänen persoonanaan.

Ajatteleva median seuraaja on havainnut ristiriidan jo kauan. Kidutusta ja muita pimeitä toimia kannattaneen George W.Bushin ollessa Yhdysvaltain presidenttinä Alexander Stubb julistautui Etelä-valtiolaiseksi miellyttääkseen Texasista kotoisin olevaa presidenttiä. Samoin kidutuksen hyväksyneen Condoleezza Ricen ulkoministerikaudella Stubb kertoi juostessaan ajattelevansa tämän sääriä.

Mielikuvamaailman vallitessa ja median ruokkiessa mielikuvia todellisuuden ja tunneaitouden sijaan, Stubb on nostettu kyynisyydestään ja ihmisoikeuksista piittaamattomuudestaan huolimatta suosikiksi, jota suuri osa suomalaisista olisi valmis äänestämään jopa presidentiksi.

Stubb on valitettavasti virallisen Kokoomuksen tyypillinen edustaja. Mainostoimistojen ja median avulla suomalainen todellisuus on muuttunut täysin mielikuvilla käyväksi. Valheet käyvät totuudesta.Poliitikoille on opetettu miten pitää esittää asiat riippumatta siitä millaisia ne ovat. Poliitikot ovat muuttuneet eräänlaisiksi totuuden muokkaus tehosekoittimiksi, jolloin kansalaiset nauttivat juoksevaksi muuttuneen tuotteen pillillä tarvitsematta itse pureskella.Puolueiden kannatusluvut ovat erinomainen näyte sekä  tuottajista että kuluttajista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielikuvamaailma, tunteet, moraali

Joukkoraiskaukset johtuvat opitusta sairaasta erektiosta

Sunnuntai 8.3.2009 klo 13.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esittää Liberiassa pidetyssä kansainvälisessä kongressissa, että joukkoraiskaukset luokiteltaisiin sota-aseeksi. Siis kuten kivääri, fosforipommi ja hyökkäysvaunu.

Raiskauksen dynamiikka pohjaa arvoihin ja ulkoaopetettuun moraaliin. Jos koti kasvattaa pojan perinteisiin miehen miehekkäisiin arvoihin, siihen kuuluu miehen rooli vahvana, sotimaan kykenevänä, naista suojelevana ja isänmaan - on se sitten millainen tahansa- etua puolustavana, luotettavana henkilönä.

Raiskauksessa mies alistaa naisen tahtoonsa. Se heijastaa omistamista, naisen esineellistämistä ja alistamista. Sotien joukkoraiskaukset kuvastavat kollektiivisia ulkoa opetettuja arvoja, joiden mukaan vihollisen naisiin voidaan suhtautua saman ulkoaopetetun uskonnollisen tai kansallisen viholliskuvan mukaan kuin vihollissotilaisiinkin, jotka on kollektiivinen lupa tappaa. Jos naiset tappamisen sijaan raiskataan kohdistuu alistaminen ja kosto myös välillisesti vihollissotilaisiin ja miehiin.

Miten on mahdollista, että sotilas saa erektion vihan, koston ja alistamisen psykologiasta. Ei se ole lainkaan ihmeellistä. Suurin osa miehistä kykenee seksiin ilman eläytymistä kumppanin tunteisiin vuorovaikutuksesta puhumattakaan. Eräässä yhdysvaltalaisia opiskelijoita luotaavassa tutkimuksessa 70% sanoi kokevansa vihan tai alistamisen tunteita yhdynnässä.

Vain ns alkukantaisissa yhteisöissä, ennen perinteistä autoritaarista koulutusta ja rahajärjestelmää esimerkiksi Papua Uudessa Guineassa(E. R. Sorensonin tutkimusten mukaan)vallitsi aggressiosta vapaa seksuaalisuuden kulttuuri.

Nyky-yhteiskuntamme perustuvat siihen, että lapset syntyvät aitoina, mutta kuolevat mekaanisina kopioina. Suuri osa aikuisista on joutunut jättämään aitouden ja eläytymisen kauas taakseen. Kaupallinen viihdekin korostaa väkivallalla höystettyä seksiä, joka näyttää todellakin viihdyttävän niin monia.

Sota-ase tiedostamatontakin väkivaltaa sisältävä seksi on. Joukkoraiskaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu epäinhimillisyyden ja humanismin puutteen meressä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ulkoa opetetut arvot, tunteettomuus

Palestiinalaisten kärsimys ja Israelin terrori

Maanantai 29.12.2008 klo 5.18 - Pirkko Turpeinen-Saari

Myönnän, että herään yöllä palestiinalaisten kärsimykseen. Alan miettiä kuinka sivistyneinä ja demokraattisina itseään pitävien valtioiden johtajat, jopa kansat muuttuvat hirmutekoihin tyynesti pystyviksi toimijoiksi. Suomen historiassa absoluuttiseksi koettu valta Saksan rinnalla johti Itä-Karjalan keskitysleireihin vielä 1940-luvulla.Yhdysvaltojen virallinen rotusorto päättyi vasta 1960-luvulla.Ison-Britannian siirtomaavalta on muovannut kansakuntaa.

Palestiinalaiset ajettiin kodeistaan 1940 luvulla Ison Britannian miehittäessä aluetta. Syyllisyys juutalaisten kohtalosta Saksan keskitysleireillä sai kv yhteisön perustamaan Israelin valtion Palestiinan alueelle. YK:n päätöksessä Palestiina menetti puolet alueesta- mutta sille jäi puolet. Kodeistaan pakenemaan joutuneet palestiinalaiset joutuivat pakolaisleireille, joista vähitellen kehittyi kivitalorykelmiä ja kaupunkeja. Suuri osa pakeni naapurimaihin.

Kv yhteisö Yhdysvallat etunenässä on tarjonnut Israelille suojan, taloudelliset mahdollisuudet ja aseistuksen harjoittaa absoluuttista valtaa palestiinalaisiin nähden. Se on miehittänyt palestiinalaisalueita ja harjoittanut 60 vuoden ajan käsittämätöntä sortoa ja terroria. Kun Tony Blair, Xavier Solana tai George Bush esiintyvät vaatimassa palestiinalaisia milloin tunnustamaan Israelin milloin lopettamaan raketti-iskut alan voida pahoin.Kuinka Israelin kengän kannan ollutta kansaa vaaditaan neuvottelujen tai ruoan saannin ehtona tunnustamaan valtio joka ei vielä ole antanut palestiinalaisten valtion edes vapautua sen sorrosta vaan sorto ja kidutus nyt teurastus Gazassa jatkuu.

Mietin miten Euroopan johtajat ovat tulleet tähän. Saksan keskitysleireistä on niin vähän aikaa.Palestiinalaiset ovat eläneet sukupolvesta toiseen rauhassa alueella. Paenneilla perheillä on vielä kotinsa avain kaulassaan.Käsitykseni on, että EU:n ja NATO:n tuoma kollektiivinen absoluuttisen vallan tunne tekee mahdolliseksi seurata palestiinalaisten kiduttamista ikäänkuin "business as usual"

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: absoluuttinen valta, tunteettomuus, kyky tappaa