Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Suur-Suomi hanke ja siionistinen suur-IsraelTiistai 26.12.2023 klo 13.54 - Pirkko Turpeinen-Saari Toista maailmansotaa edeltävänä aikana Suomessa oli vallalla Suur-Suomi-hanke. Hitler oli luvannut Suomen saavan Saksan avulla laajoja alueita Neuvostoliitosta. Suomen miehityksen aikana Neuvostoliiton Itä-Karjalaan rakennettiin useita keskitysleirejä venäjää puhuville karjalaisille. Karjalaa puhuville asukkaille vuorostaan annettiin venäläisten perheien talvimuonat, karjat ja asunnot. Keskitysleirien asukkaita kuoli nälkään, pahoinpitelyihin ja raskaisiin töihin talvipakkasessa. Marsalkka Mannerheim oli Itä-Karjalan alueen hallinnon johtaja ja toimi siellä yhteistyössä lähimpien kumppaneidensa kanssa. Mallin hän oli saanut lukuisilla vierailuillaan Saksan johtajien luona. Itä-Karjalan keskitysleireihin sullottu väetö oli tarkoitus siirtää pois alueelta, lähinnä Saksan kalikaivoksiin työskentelemään. Tilalle tulisi suomea puhuvaa väestöä karjalankielisen väetön rinnalle. *** Samaan aikaan Suomi osallistui Leningradin piiritykseen, jonka aikana 1,5 miljoonaa asukasta kuoli nälkään ja kylmyyteen. Kaikki yhteydet ruoanlähteisiin oli katkaistu. *** Israel on perustanut valtionsa Palestiinaan tappaen ja ryöstäen alkuperäisasukkaat v. 1947. Palestiinalaiset joutuivat pakenemaan henkensä edestä naapurimaihin. YK on julistanut palestiinalaisille oikeuden palata Palestiinaan ja Palestiinan itsenäisestä valtiosta on päätetty lukuisissa kokouksissa ja neuvotteluissa. Palestiinalaisten oikeuksien toteutumisen sijaan Israelin on annettu Yhdysvaltojen suojeluksessa vallata yhä suurempia palestiinalaisten alueita sekä perustaa miehityshallinto, joka on tehnyt palestiinalaisten elämän vankilamaiseksi. Sen lisäksi Yhdysvalloista ja EU-maista on muuttanut uusia "siirtokuntalaisia" Palestiinaan. Nämä ovat väkivalloin anastaneet maa-alueita ja terrorin avulla tehneet palestiinalaisten elämän kärsimykseksi. Näillä siirtokuntalaisilla on Israelin passin lisäksi Yhdysvaltojen tai EU-maiden passit. *** Palestiinalaisten elämän sietämättömyyden seurauksena he ovat perustaneet puolueiden sotilaallisia yksiköitä. Yksi puolueista on Hamas, joka voitti viimeisimmät Palestiinan vaalit. Gazan hallinto on Hamasin käsissä. Elämän sietämättömyys on johtanut sotilaalliseen vastarintaan, joka kulminoitui 7.10. 2023 provokaatioksi, jossa Gazan alueelta hyökättiin Israelilaiseen elektronisen musiikin juhlaan. Sekavassa tilanteessa Israelin armeijan joukot tappoivat palestiinalaisia, mutta myös omia sotilaitaan ja siviilejä Hamasin taistelijoiden ohella. Hamas sai otettua panttivankeja, joita se haluaa vaihtaa tuhansiin Israelin vankiloissa pidettyihin palestiinalaisiin, joista suurin osa on vangittuna ilman oikeudenkäyntiä - puhtaan Israelilaissotilaiden mielivallan seurauksena. *** Israelin tavoitteena on siionistinen Suur-Israel, joka olisi uskonnollinen ja kielellinen juutalaisvaltio. Lokakuun 7. päivän tapahtumien seurauksena Israel aloitti Gazan alueen pommitukset, kuten niin monasti ennenkin. Silmittömillä mattopommituksilla Israelin armeija on tähän, jouluun, mennessä tappanut 20 000 siviiliä, joista suuri osa on lapsia, naisia, vanhuksia, lehtimiehiä, sairaaloiden työntekijöitä. Kaikki Gazan terveydenhuoltoyksiköt, sairaalat, pakolaiskeskukset ja YK:n koulut, moskeijat, yliopisto on tuhottu. Gazan kaistan asukkaat on Israelin armeijan määräyksellä pakotettu pakenemaan aasien ja muulien avulla tai jalkaisin kohti etelää, jonka jälkeen pommitukset on aloitettu myös siellä. *** Israelin hallituksen jäsenistä osa kutsuu palestiinalaisia eläimiksi, jotka tuleekin tappaa. Osa ehdottaa isojen kuoppien kaivamista ja ihmisten tultua kerätyiksi niihin, kuoppien täyttämistä kauhakuormaajien avulla. Osa taas ehdottaa palestiinalaisten ajamista Egyptiin tai Siinain erämaahan. Joka tapauksessa Palestiinan alueen tyhjentämistä palestiinalaisista. *** Tuleeko mieleen Suur-Suomi-hanke? YK:n turvallisuusneuvoston äänestäessä tulitauosta Gazan pommituksiin, Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan estäen tulitauon toteutumisen. Yhdysvallat toimittaa varat ja pommit Israelille kansanmurhan suorittamiseksi joten voidaan sanoa, että Yhdysvallat, kuten Saksa Suur-Suomen kohdalla, toteuttaa kansanmurhaa. Suomi vuorostaan äänesti yleiskokouksen tulitaukoehdotuksen yhteydessä tyhjää. Sen lisäksi Suomi harrastaa asekauppaa Israelin kanssa ja on juuri liittoutunut sotilaallisesti kansanmurhan toteuksessa avustavan Yhdysvaltojen kanssa. *** Suomen liukumista kohti syvyyttä seuratessa on tullut mieleen, mikä on Suomen johtajien ja poliitikkojemme moraalin, sivistyksen ja tietoisuuden taso. Suur-Suomen aatemaailma on taas täällä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suur-Suomi, siionistinen suur-Israel, Itä-Karjaln puhdistus venäläisistä, Gazan puhdistus palestiinalaisista, väestön siirto "muualle" |
Kaksi tietoisuuden tasoaTiistai 23.6.2020 klo 16.14 - Pirkko Turpeinen-Saari Kaksi tietoisuuden tasoa
Katsoin Hillary Clintonin elämäkertadokumenttia ihastuneena. Se tarjosi kuvan vilpittömästä, demokratiaan pyrkivästä, ahkerasta ja naisasiaa ajavasta ihmisestä. Ulkoministerinä hän vieraili yli sadassa valtiossa ja tunsi surua Yhdysvaltojen suurlähettilään tultua tapetuksi Libyassa. Dokumentti päättyi kyyneliin Donald Trumpin voittaessa toiset presidentinvaalit, joihin Clinton osallistui. Ensimmäiset voitti Barack Obama, joka kuitenkin heti valituksi tultuaan nosti Hillaryn ulkoministerikseen. Mutta, mutta, mutta. Dokumentin haastatellut olivat lähes kokonaan Clintonin vaalityöryhmän jäseniä. Hillary Clintonin toinen todellisuus puuttui. Ei kerrottu, miten tuo demokraattista terveysuudistushanketta johtanut henkilö muuttui ihmishengistä ja tuhosta piittaamattomaksi sotahaukaksi ulkoministeriksi tultuaan? Suru Yhdysvaltojen Libyan suurlähettilään kuolemasta ei yltänyt Libyan lapsiin, yhteiskuntaan eikä maan johtajaan Muammar Gaddafiin. Päinvastoin. Ensi töikseen ulkoministeri Clinton Nobelin rauhanpalkinnon saaneen presidentti Obaman ohjauksessa otti yhteyttä Iso-Britanniaan ja Ranskaan saadakseen liittolaiset mukaan pommittamaan Libyaa. Dokumentista puuttui video Gaddafin teloitusta kolkosti juhlineesta Clintonista: ”Me tulimme, me näimme, hän kuoli hah, hah, haa”. Päinvastoin kuin USA:ssa Libyassa oli Gaddafin aikana ilmainen terveydenhuolto, koulutus yliopistotasolle saakka sekä valtiolta saatu ensimmäinen asunto nuorille pareille. Yhdysvallat halusi Libyan haltuunottoyritykseen mukaan Lähi-Idän maita. Obaman henkilökohtaiseksi yhteistyökumppaniksi valitsema Qatarin emiiri rahoitti jihadisteja, joita Yhdysvallat on käyttänyt jalkaväkenään myös Afganistanissa, Bosniassa, Kosovossa ja Syyriassa. Qatarin palkkaamat ja aseistamat jihadistit kuitenkin tappoivat myös Yhdysvaltojen suurlähettilään. Nuo joukot terrorisoivat nyt Libyaa niin kuin ne terrorisoivat kaikissa maissa mihin heidän on annettu juurtua. Suomen presidentti Sauli Niinistö on myös paljastanut todelliset kasvonsa. Hän on antanut itsestään kuvan demokratiaa edistävänä ja isänmaallisena presidenttinä. Hän on kuitenkin antanut armeijan edustajien ohjata Suomea yhä syvemmälle NATO:n uumeniin. Niinistö on kuvannut Suomen ja omia suhteitaan naapurimaahan Venäjään ja sen johtajaan Vladimir Putiniin hyviksi. Yhdysvaltojen presidentti Trumpin edellinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja John Bolton on kirjassaan kuvannut Niinistön ja Trumpin tapaamista Helsingissä kaksi vuotta sitten. Niinistö on luonnehtinut Putinia Trumpille kuin esinettä, ei subjektina vaan objektina. Niinistö on katsonut, että presidentti Putinille ei saa antaa periksi. Niinistö on kuvaillut Putinia älykkääksi ja että jos osoittaa arvostavansa tätä, asennoituminen muuttuu paremmaksi. Niinistön mukaan Putin on kuin kasakka, joka ottaa sen, mitä on irrotettavissa. Niinistön suhtautumista Suomen liittymiseen NATO: on, Bolton on kuvannut tyypillisen suomalaisen epäselväksi. Kasakka-vertausta Niinistö on käyttänyt myös kotimaisissa yhteyksissä. Vertauksen on oletettu liittyvän Krimin niemimaahan, jonka itsenäistymistä ja sen jälkeen liittymistä Venäjään Putin tuki sotilaallisella läsnäololla, jossa ei käytetty väkivaltaa. Presidentti Niinistön toinen todellisuuden taso liittyy hänen käyttäytymiseensä Putinin ja Suomen kansan selän takana. Samalla tavalla kuin Clintonin kohdalla media vaikenee Niinistön sotaisuudesta ja epärehellisyydestä. Media vaikenee myös hänen ennenkuulumattoman röyhkeästä yrityksestään analysoida Yhdysvaltojen presidentille Putinia, ilmeisesti vaieta Suomen kansan NATO-vastaisuudesta sekä Krimin kohtalon todellisuudesta. Jos presidentti Niinistö olisi ollut rehellinen, hän olisi kuvannut Krimin itsenäistymisen lännen suorittaman Ukrainan vallankaappauksen viitekehyksessä. ”Kasakka” ei ottanut mitään, vaan palautti Krimin asukkaille heidän toivomansa olotilan osana Venäjää, johon niemimaa on kuulunut jo 1800-luvulta ja Neuvostoliiton hajottamisesta alkaen pyrkinyt takaisin Venäjän yhteyteen. Presidentti Obaman johtama ja usean EU-maan johtajan tukema laillisesti valitun presidentin väkivaltainen syökseminen vallasta Ukrainan liittämiseksi kansan tahdon vastaisesti NATO: on EU:n lähentymissopimuksen kylkiäisenä ei voi olla presidentti Niinistölle tuntematon asia – olihan EU:n laajentumis- ja talouskomissaarina suomalainen Olli Rehn. Ei voine olla Niinistölle vieras asia myöskään Yhdysvaltojen toimiminen eräänlaisena Ukrainan siirtomaaisäntänä presidentti Trumpin kilpailijan Joe Bidenin ollessa maan tosiasiallinen johtaja. Joudun usein miettimään, miten tuntevasta lapsesta muovautuu valehteleva ja väkivaltainen aikuinen, joka kieltää näiden ominaisuuksien läsnäolon itsessään. Hillary Clintonin avustajat uskoivat ihailunsa kohteen hyvyyteen, Niinistön tukijat samoin. Usein vain pakko aiheuttaa pysähdyksen ja uudelleen arvion. Vain sota pysäytti Suomen johtajien natsistisen Suur-Suomi hankkeen. Mikä pysäyttää Clintonin tyyppisten johtajien operaatiot ja projektit, joiden raunioilla ovat mm. Vietnam, Korea, Indonesia, Chile, Jugoslavia, Afganistan, Libya, Syyria, Venezuela ja Nicaragua. Onko NATO-liittolaisuus uusi Suomen johtajien pysäyttämätön suurhanke? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suur-Suomi, NATO, Hillary Clinton, Sauli Niinistö, Bolton, demokratia, |