Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

YLE:n toiminta on rikos ihmisyyttä vastaan

Keskiviikko 31.5.2023 klo 12.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n uutisointi toteuttaa USA-johtoista läntistä uutisointia, joka perustuu valheisiin. Uutisten tarkoituksena on muokata kuulijoiden ja katsojien todellisuutta kokemaan Yhdysvaltojen väkivaltaan pohjautuva hegemonia oikeutettuna.

Tutkittuani Jugoslavian hajottamista, saatoin havaita uutisoinnin kokonaisuuden sen karmeudessa.

Paitsi, että Suomi Yle:n johdattelemana auttoi Yhdysvaltoja kaappaamaan Kosovon se auttoi demonisoimaan kaikessa valtiollisessa toiminnassa demokratiaa noudattavan Serbian. Serbit olivat kaikista Jugoslaviassa asuvista 12 kansanryhmästä ainoa, joka takasi kaikille samanveroiset ihmisoikeudet. Bosnian muslimit tavoittelivat kalifaattia joka olisi serbeistä vapaa, samoin Kosovon albaanit halusivat muodostaa väkivaltaa käyttäen Kosovosta puhtaan albaanivaltion.

Suomen hallitus loi edellytykset Jugoslavian pommituksille. Samoin presidentti Ahtisaari valmisteli Kosovon riistämisen Serbiasta ja sen luovuttamisen (serbivarallisuuden ryöstämällä) ylikansallisen pääoman haltuun sekä Yhdysvaltojen sotilastukikohdan alustaksi.

Suomen Yle ei puhunut totuuden ripettäkään koko prosessin aikana. Albaanit saivat suorittaa rauhassa pogromejaan koska "serbit olivat kaiken pahan alkujuuri".

Yhdysvallat miehittää Kosovoa Camp Bondsteelin sotilastukikohdasta käsin 7000 sotilaan avulla. Lisäksi USA-johtoiset NATO- joukot takaavat sen, että albaanien väkivllan seurauksena suurin osa serbeistä on joutunut muuttamaan pois Kosovosta. Koko Serbian valtion armeija muodostuu 22 500  (passiivinen reservi 600 000)sotilaasta.

YK:n päätöksellä 1244, joka laadittiin v. 1999 pommitusten lopettamiseksi, Kosovo kuuluu Serbiaan. Silti Yle ihmetteli vielä eilisessä uutisessaan koskien Kosovon levottomuuksia, että "SERBIA EI OLE VIELÄKÄÄN TUNNUSTANUT KOSOVON ITSENÄISYYTTÄ".

                                                       ***

Ukrainan kohdalla tilanne on aivan sama. Yle ei vahingossakaan kerro totuutta Ukrainan tilanteesta. Yle on jankuttanut jo kohta 1 1/2 vuotta "Venäjän provosoimatonta väkivaltaista sotaa demokraattista Ukrainaa vastaan". 

Tosiasiahan on aivan toinen. Ukraina ei ole demokraattinen vaan syvän natsismin vallassa oleva maa. Natsismi kärjistyi USA:n EU:n tuella v. 2014 suorittaman vallankaappauksen jälkeen. Koska jokainen voi blogini arkistosta katsoa aikaisempia blogejani, en toista tapahtumien kulkua tässä.

USA on tukenut natsismia ja fasismia jo ennen toista maailmansotaa. Sodan jälkeen fasistiset valtiot saivat tukea Yhdysvalloilta, joka oli alkanut sotia "kommunistisia" valtioita vastaan. Mikään mikä vivahtaa inhimillisyydeltä, vastuulta kanssaihmisestä ja rakkaudelta valtiollisessa toiminnassa on Yhdysvalloille ja Yle:n tiedonvälitykselle kauhistus. Kuten yhdysvaltalainen YK:n entinen asetarkastaja Scott Ritter sanoo: "USA:lla ei ole ystäviä, se ei rakasta ketään. Sen suhteet perustuvat liittolaisuuteen, jonka täytyy palvella Yhdysvaltoja.

Jo 1960-luvulla Fidel Castro totesi seuraavaa sotaa Euroopassa käytävän Venäjän ja fasismin välillä, mutta fasismia kutsutaan demokratiaksi.

Eikö ole kummallista, että koko länsi Yle äänitorvenaan taistelee natsi-valtio Ukrainan rinnalla Venäjää vastaan.

                                                          ***

Lännen valeuutiset ja toimet alkavat rakoilla. Yle jatkaa pystypäin valehtelemistaan, joka valehteleminen vaurioittaa jokaiset suomalaisen mieltä erityisesti lasten ja nuorten todellisuutta.

Yhdysvaltalaiset ansioituneet tutkijat ja diplomaatit Ritter, Macgregor, Mrshheimer, Mattloc, Sacks ovat todenneet, että Venäjän aseellinen puuttuminen sisällissodan alistetun osapuolen pelastukseksi ei ollut provosoimaton.

Länsimaat olivat luvanneet että NATO, Yhdysvaltojen asellinen nyrkki, ei laajene uhkaamaan Venäjän kansallista turvallisuutta. Lupausta ei pidetty. Sen sijaan USA:n vallankaappauksen jälkeen NATO-maat alkoivat aseistaa Ukrainan natsi-hallitusta kukistamaan pääasiassa venäjänkielistä kulttuuria edustavat Itä-Ukrainan asukkaat tietäen, että Venäjä ei voisi sallia heidän tappamistaan.

Natsi-hallitus oli aloittanut paitsi sisällissodan, mös purkanut 40% väestöstä edustavien venäjänkielisten asukkaiden ihmisoikeudet. Äidinkielen puhuminen julkisella paikalla tuli kielletyksi, päiväkodit, koulut, yliopistoista puhumattakaan eivät voineet toimia venäjänkielisinä. Sanomalehdet ja TV-asemat lakkautettiin. Miljoonia Ukrainan venäläistä historiaa koskevia kirjoja ja venäläisten kirjailijoiden teoksia poltettiin. Sama kohtalo koski muita muunkielisiä kuten unkarilaisia.

                                                    ***

Sisällissodan tarkoituksena oli tappaa niin paljon venäjänkielisiä kuin mahdollista ja uudelleenkouluttaa jäljelle jääneet puhumaan pelkästään ukrainankieltä, tunnustamaan uuden perustetun kirkon liturgiaa Ukrainan ortodoksisen kirkon sijaan, tunnustaa natsi-johtaja Bandera sankarikseen ja omaksua hänen ideologiansa mukaiset toimet yhteiskunnallisissa käsityksissään.

Tätä Suomen Yle ja valtiojohto näyttävät kannattavan.

Venäjä ei.

Venäjä katsoo demokraattisten oikeuksien kuuluvan kaikille niin ukrainaa puhuville kuin venäjää- tai unkariapuhuville.Puolueiden peruuttamisen ja lakkauttamisen sijaan monipuoluejärjestelmä tulisi taata. Natsismista on päästävä eroon

USA liittolaisineen on soluttanut NATO:n Ukrainan armeijaan vaikka Ukraina ei ole NATOn jäsen. Se käyttää sumeilematta nuoria ukrainalaissotilaita välineenä "Venäjän heikentämiseen".

Yhdysvaltojen hegemoninen tavoite, kuten sanottu ei tunne ystävyyttä eikä kykene eläytymään tekojensa seurauksiin. Venäjän geopoliittisen heikentämisen tavoite sulkee silmät aiheutetulta inhimilliseltä kärsimykseltä.

                                                   ***

Kosovon kohdalla Yhdysvallat, Suomen ja NATO-maiden avulla onnistui ryöstöretkessään. Nykyisin suurin osa hajotetun Jugoslavian jäännösvaltioista on NATOn jäseniä tai USA/EU hegemonian alaisia ilman itsenäisen toiminnan mahdollisuutta.Serbia yritetään nujertaa kaikin mahdollisin kiristyskeinoin.

Venäjä ei tule alistumaan Yhdysvaltojen NATO-hegemonian alle. Venäjä yhdessä Kiinan kanssa johtaa BRICS.maiden liittoumaa, joka perustuu ystävyyteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja yhteistyön tuomaan etuun jokaiselle. Inhimillinen ihminen tunnistaa Yhdysvaltojen pakotteisiin ja vallankäyttöön perustuvan mallin ja ystävyyteen ja yhteistyöhön perustuvan mallin välisen eron.

Venäjän tavoitteena on ihmisoikeuksien takaaminen myös Donbassin asukkaille, joiden kohtaloista ja menetyksistä Yle on 9 vuoden aikana täysin vaiennut. Neuvostoliitto-Venäjä on historiansa ajan toiminut kolonialismia vastaan. Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maat tietävät tämän. Yle:n olisi aika tutustua historiaan nykykehityksen viitekehyksessä.

Ylen toiminta nykyisellään tuhoaa lasten ja nuorten haavoittuvat mielet. Natsi-todellisuuden omaksuminen "Slava Ukraina" huudahduksineen, on tragedia ja paluuta pimeälle 1930-luvulle.

                              

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE:n valehtelu, Ukraina, Venäjä, USA, NATO, ihmisoikeudet, eurooppalainen fasismi demokratian kaavussa, USA:n väkivalta

KAKSI SUOMEN DEMOKRATIAN HETKEÄ

Perjantai 17.3.2023 klo 15.25 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi on elänyt runsaan sadan vuoden itsenäisyyden aikana kaksi demokratialta muistuttavaa hetkeä.

Valmius ylläpitää työnantajan perinteistä, lähes rajatonta valtaa vaikka asein toteutettiin ensimmäistä kertaa 13. heinäkuuta 1917 Huittisissa. Siellä työläiset pyrkivät saavuttamaan kahdeksantuntisen työpäivän lakon avulla, kun se ei lakeja säätämällä ollut onnistunut. Meijerityöläiset järjestivät mielenosoitusmarssin, jolloin heitä kohti alettiin ampua halkopinojen takaa. Kuusi lakkolaista haavoittui. Tätä tapahtumaa pidetään yhteiskuntaluokkien vastakkainasetteluun perustuvan sisällissodan ensimmäisenä enteenä.

Eduskunnassa oli työväen enemmistö. Kullervo Manner oli valittu eduskunnan puhemieheksi. Puhemiesvakuutuksessaan hän ei vannonut uskollisuutta Venäjän hallitukselle vaan lausui tahtovansa puolustaa eduskunnan ja Suomen kansan oikeuksia perustuslakien mukaan.

Eduskunta hyväksyi perustuslain tasoisen lain, jolla aikaisemmin Venäjän keisarille kuulunut korkein valta Suomen suurruhtinaskunnassa siirrettiin eduskunnalle, kuitenkin ilman ulkopolitiikan hoitoa ja sotilasasioita, jotka olisivat jääneet edelleen Venäjän vastuulle.

Valtalaki hyväksyttiin 18.7.1917. Sen mukaisesti Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait. ---Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asiain ratkaisusta, jotka keisari ja suurruhtinas tätä ennen - - on ratkaissut. –Eduskunta määrää Suomen toimeenpanevan vallan.

Valtalakia tukivat sosialidemokraattien lisäksi Maalaisliitto, osa muiden porvarillisten puolueiden kansanedustajista, joten laki sai määräenemmistön.

Kansanedustajat ja lehteriyleisö olivat innoissaan tästä ”itsenäisyysjulistuksesta”. Äänestyksen jälkeen kansanedustaja Lucina Hagman pyysi puheenvuoron: ”Minä rohkenen pyytää, että puhemies pyytäisi eduskuntaa yhtymään eläköön huutoon vapaalle Suomelle. Eläköön.” Eduskunnan jäsenet ja lehteriyleisö yhtyivät eläköönhuutoon voimakkaasti.

Lakia ei suunniteltu lähetettävän vahvistettavaksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vaan että siitä annettaisiin ainoastaan tiedotus.

Suomalaisen puolueen edustaja, Ernst Nevanlinna ryhtyi vaikuttamaan ulkoparlamentaarisesti asiaan. Hän sai Suomen ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin Pietarissa taivuttelemaan Venäjän väliaikaisen hallituksen hajottamaan Suomen eduskunnan, jotta Valtalaki kumoutuisi. Tämä häviölle jääneiden kansanedustajien hanke toteutui ja Venäjä lisäsi venäläisten sotajoukkojensa määrää Suomessa.

Suomen demokratian hetki murskautui.

 

                                                         ***

Sisällissodan seurauksena jatkui voittaneen porvariston hegemonia. Demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaatineet ja näiden asioiden puolesta taistellut työväestö suljettiin keskitysleireille ja vankiloihin. Demokratiaa ei ollut nimeksikään. Sen sijaan koko 1920-30 luvun maassa vallitsi vainon ilmapiiri.

Sensuuri alkoi jopa aikaisemmin kuin Saksassa.

Porvaristo pyrki jatkamaan työväestön alistamista Saksan avulla kuten sisällissodassa.

Hävityn sodan vv 1939 – 45 jälkeen ja Pariisin rauhansopimuksen seurauksena, Suomessa  järjestettiin paitsi sotarikosoikeudenkäynnit myös sen historian ensimmäiset demokraattiset vaalit. Vaaleissa äänioikeutettuja olivat lähes kaikki suomalaiset, myös keskitysleireistä vapautetut Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseuran jäsenet, joita ei ollut ehditty teloittaa.

Nämä vuoden 1945 vaalit olivat toinen demokratian hetki Suomen historiassa.

Vuoden 1945 vaalien tulosta juhlittiin spontaaneilla tanssiaisilla Helsingin rautatientorilla. Vaaleissa suurimman äänimäärän saivat sisällissodan hävinnyttä osapuolta edustaneet kommunistit ja edistykselliset sosialidemokraatit, jotka liittyivät kansandemokraattien ryhmään eduskunnassa.

 

                                                          ***

Vuoden 1945 Rautatientorin tanssien jälkeen demokratia on kitkutellut vastatuulessa mutta viisaiden presidenttien suojeluksessa 1970-luvulle saakka. Presidentti Urho Kekkonen kykeni sitomaan porvarilliset teollisuuspiirit näkemään Neuvostoliiton kanssa tehtävän yhteistyön taloudelliset edut.

Saksan natsi -liittolaisuuden kannattajat eivät kadonneet, mutta alistuivat. Presidentti Kekkonen pystyi huomautuksillaan ”neulanpistopolitiikasta” kaitsemaan suurpääoman mediaa viimeisillä voimillaankin. Hän varoitti päästämästä Valtalain ulkoparlamentaarisia voimia eli Kokoomusta hallitukseen.

Presidentti Mauno Koivistolla ei ollut Kekkosen kaltaista luovuutta. Vasta presidentin viran jälkeen hän havahtui näkemään mihin Suomen liittyminen EU:hun ja NATO-yhteistyöhön johtaisi. Hän kirjoitti kiihkeän esipuheen Jarkko Laineen teokseen ”Toisenlainen totuus Kosovosta”. Teos on jyrkkä NATO-kritiikki. ”Mikä NATO” Koivisto usein tokaisi.

 

                                                     ***

Suomi on vajonnut syvälle. Demokratia on totaalisesti kadonnut valtiollisen sensuurin ja ulkoparlamentaaristen NATO-voimien pimentoihin. Suomi on liitetty läheiseen yhteistyöhön maailman epädemokraattisimman, taloudellista ja sotilaallista terrorismia harrastavan Yhdysvaltojen kanssa.

Äärimmäinen esimerkki on mahdollinen osallistuminen NordStream kaasuputken räjäytykseen. Arvostetun tutkivan journalistin Seymour Hearshin mukaan kesällä 2022 Suomenlahdella pidettyjen Baltops NATO-harjoitusten yhteydessä Venäjän ja Saksan yhteishankkeen Nordstreamin kaasuputkeen kiinnitettiin räjähteet, jotka NATO-maa Norja syyskuussa 2022 laukaisi aiheuttaen räjähdyksen.

Suomi osallistui Baltops-harjoitukseen yhdessä useiden NATO-maiden kanssa. Mikäli suomalaiset sotilaat eivät itse henkilökohtaisesti laskeneet räjähteitä putkeen, he auttoivat niitä, jotka laskivat ne. Suomalaiset muonittivat ja antoivat monenlaista tukea yhdysvaltalaisille aluksille.

Etsimättä mieleen tulee Suomen liittolaisuus natsi-Saksan kanssa. Suomi miinoitti kesäkuussa 1941 yhteistyössä eestiläisten ja natsi-Saksan armeijan kanssa koko Suomenlahden. Miinojen räjähdyksissä kuoli 16 000 eestiläistä ja venäläistä Saksan armeijaa Tallinnasta Leningradiin pakenevaa siviiliä ja sotilasta.

 

                                                     ***

Tällä hetkellä näyttää siltä kuin Suomi olisi vajonnut kauas demokratian hetkistään. Suomen eduskunta ei ole itsenäisen kansan eduskunta. Sensuuria ylläpitävän median, virkamieskunnan ja fasismiin viehtyneiden johtajiensa toimesta maamme on sidottu yhteistyöhön enemmän natsi-Saksaa kuin demokratiaa muistuttavaan järjestelmään. 

Jäämme odottamaan onko maamme tulevaisuus viisaiden maamme ulkopuolisten kehityskulkujen kannateltavissa vai ajaudummeko nykyisen valtiojohtomme johdolla katastrofiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen demokratian tila, Valtalaki, vuoden 1945 vaalit, ulkoparlamentaariset voimat, kokoomus, NATO, pääomapiirit, Kekkonen, Koivisto, Nordstream, terrorimi, miinat, sensuuri, fasismi

Suomi on Eurooppalainen -sarja on falski historian väärennös

Sunnuntai 8.1.2023 klo 16.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen Yle on asettunut palvelemaan NATO:n hybridikeskusta. Vasta lanseerattu sarja lienee tarkoitettu vahvistamaan Suomen valtiojohdon valitsemaa polkua NATO-jäsenyyteen.

Ohjelmassa viitataan siihen, että Suomessa v. 1975 pidetyn ETYK-kokouksen asiakirjassa vahvistettiin jo toisen maailmansodan rauhan päättänyt julistus rajojen koskemattomuudesta. Valtioiden rajoja ei voi siirtää muuta kuin rauhanomaisesti. 

Ohjelmassa kuvataan kuinka Venäjän suorittama ”sotilaallinen” Krimin haltuunotto olisi ollut ensimmäinen tällainen kielletty siirto. Kuten kaikki tiedämme, haltuunotossa ei ammuttu laukaustakaan.

Sen sijaan Ylen falskissa historian kertomuksessa unohdetaan Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa suoritettu ”lähtölaukaus” Jugoslavian hajottamissotaan v. 1992. EU:ta perustamassa olleet maat tunnustivat Saksan johdolla Jugoslavian osavaltio Kroatian itsenäisyysjulistuksen, joka merkitsi rajojen muuttamista väkivalloin.

 

                                                      ***

Jo ennen tätä rajojen siirtämistarinaa, ohjelmassa esitettiin näyttävä tekstin pätkä verenpunaisella taustalla, jossa ”Bosnian muslimipakolaiset kertovat serbien murhanneen siviiliasukkaita ja leikanneet kurkut auki”. Sitten ministeri Pekka Haavisto muistuttaa ”Srebrenican kaltaisista kauhukertomuksista”.

Lopussa kerrotaan helpottava taru siitä kuinka ”Sodat taltutettiin NATO: n, käytännössä Yhdysvaltojen avulla”.

Sarjan ykkösosa päättyy ihanaan yhteenvetoon, kuinka ”Suomi taisteli demokratian puolesta talvi- ja jatkosodassa”. Tällaisella falskilla tarinalla pyritään saamaan suomaiset uskomaan paitsi omaan taisteluun demokratian puolesta, myös Ukrainan taisteluun samoin eväin. 

Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.

 

                                                     ***

Suomi on Eurooppalainen valehtelee räikeästi.

Yhdysvallat oli nimittäin jo Reaganin aikana 1980-luvulla suunnitellut Jugoslavian hajottamista ja sotilaallisen sillanpääaseman saamista Balkanille. Maa sai liittolaisekseen Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin. Saksan talous tarvitsi vahvistusta maan yhdistymisen aiheuttamaan taloudelliseen kaaokseen. Euroopan unioni perustettiin palvelemaan USA:n aseteollisuutta.

Kroatian pankit, vakuutuslaitokset ja Jugoslavian muiden osavaltioiden omaisuus ryöstettiin sodan ja talouspakotteiden avulla. 

Serbia oli ainoa demokratiaa ja eri kansanryhmien tasa-arvoa toteuttava kansanryhmä. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista, minkä vuoksi lännen valtamedioiden oli osallistuttava serbien demonisointiin.

USA ja EU suorittivat Jugoslavian tuhoamisen Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi- ja albaanidiasporan rahoituksen tukemana. Natsit siirtyivät USA:sta ja Kanadasta vanhoihin kotimaihinsa Balkanille.

Suomen media ja poliitikot tukivat niitä voimia, joita USA ja EU tukivat. 

Kroatian presidentiksi oli valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman ja Bosnian presidentiksi, ohi vaalituloksen Alija Izetbegovic, joka oli kirjoittanut v. 1970 islamilaisen julistuksen. Islamilainen julistus kaavaili Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”.

 

                                                          ***

 

Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia kuuluivat fasistiseen Kroatian valtioon. Suomi tunnusti Kroatian, jossa serbit kerättiin ortodoksisiin kirkkoihin ja poltettiin elävältä tai koottiin keskitysleireihin, joissa erityiskäsittelyn saattoi saada ”serbileikkurista”. Leikkuri oli käyrä veitsi, johon kiinnitetty nahkahihna sidottiin ranteen ympärille. Leikkurin avulla saattoi kätevästi katkaista serbin kaulan. Keskitysleirejä oli 17. Sekä kroaatit että Bosnian muslimit tekivät yhteistyötä natsiaatteen puolesta.

Toisen maailmansodan kauhut toistuivat EU:n aloittaessa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamisen. Bosnian muslimiperheet, nyt toisen maailmansodan hirmutekoihin osallistuneiden muslimien lapset ja lapsenlapset osallistuivat erityisesti Srebrenican kaupunkia ympäröivien kylien serbisiviilien teurastukseen.

 

                                                            ***

Olen kuvannut nuo vv 1991 -1992 Srebrenicasta käsin serbikyliin tehdyt murharetket teoksessani ”Lupa olla julma”. Jugoslavian lähettiläs toimitti noista retkistä yksityiskohtaisen raportin, sekä uhrien että hyökkääjien nimet mainiten YK:n käsiteltäväksi. Raporttia ei koskaan käsitelty. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright oli kieltänyt myös mediaa kertomasta siitä.

Yli 2000 uhrin, joiden kohtalosta on tehty tieteellinen lähes 1000 sivuinen teos. On karmaisevaa lukea raporttia, jossa fanaattiset opettajat kannustavat tappamaan. Hyökkääjät saattoivat istahtaa tappamansa serbi-maanviljelijän talon kuistille, avata isännän luumuviinapullon ryyppyä varten ja kehua kuinka hyvää se on.

Srebrenican kaupunkia ei ollut koskaan julistuksista huolimatta de-militarisoitu. Muslimi-armeija terrorisoi kaupunkilaisia niin serbejä kuin muslimeja – raiskasi naisia. YK:n rauhanturvaajat, ensin kanadalaiset, heidän jälkeensä hollantilaiset sotilaat eivät uskaltaneet riisua muslimijoukkoja aseista.

 

                                                                ***

Srebrenican joukkomurha heinäkuun 1995 alkupuolella, keksittiin heinäkuun lopulla ICTY:n toimihenkilön toimesta Tuzlassa. Tarun tarkoituksena oli peittää yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattijoukkojen suorittama 200 000 serbiasukkaan karkotus tykki – ja kranaattitulella 1600-luvulta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta. Karkotusta kutsuttiin ”Operaatio Myrskyksi”.

Presidentti Tudjman karjui alaisilleen 31.7. 1995: ”Lyökää niin että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.”

Yhdysvaltojen puolustusministeri sanoi muutama vuosi sitten Operaatio Myrskyn olleen hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan.

Srebrenica-tarua on kehitelty ja vaalittu Yhdysvaltojen johdolla jo vuosikymmeniä. Siten ”Suomi on Eurooppalainen”- ohjelma on täydellinen USA:n haluaman tarinan vahvistus. Ministeri Haaviston värisevällä äänellä annettu todistus ”Srebrenicasta” ja ex suurlähettiläs Rene Nybergin toteamus Krimin valtauksessa tapahtuneesta ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä väkivaltaisesta rajansiirrosta on absurdia.

 

                                                                    ***

 

Suomi on Eurooppalainen- sarjaa voisi käyttää opetuselokuvana propagandasta – näin se tehdään!

Lopputoteamus on aivan fantastinen: ”(Jugoslavian) Sodat taltutettiin NATO: n - käytännössä Yhdysvaltojen avulla.” Kliimaksia olisi voinut vahvistaa sotilasmarssilla.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on Eurooppalainen-sarja, Yle:n suorittama falski historian väärennös, Euroopan rajat, ETYK, Jugoslavian sota, Krim, Pekka Haavisto, Rene Nyberg, Srebrenica, Suomi "demokratian" puolustajana toisessa maailmansodassa, historian väärentäminen verovaroi

NATOON LIITTYMINEN, DEMOKRATIAN JA HYVINVOINTIVALTION PURKAMINEN

Keskiviikko 14.12.2022 klo 15.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen eduskunta keskusteli eilen kiireellä liittymisestä sotilasliitto NATO: on.

Eräs edustajista kysyi neuvoa, miten nyt pitäisi käyttäytyä, että Turkki ei suuttuisi.

Miten tähän on tultu? Kansanedustajalla ei ole omaa itsenäistä käsitystä, vaan hän odottaa jostakin ylemmältä taholta neuvoa.


***

Olen kirjoittanut kirjassani ”Parantajan roolit” kansanedustaja-ajastani vuosina 1983 -87. Olin myös Pohjoismaiden neuvoston jäsen. Tuohon aikaan Yhdysvallat jo antoi ohjeita, minkälaista kauppaa Suomi saisi käydä Neuvostoliiton kanssa. Johtavat poliitikot paimensivat, ja presidentti Kekkosen väistyttyä tila Yhdysvaltojen vaikutukselle avautui esteettä.

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kokouksessa oli keskusteltu Euroopan unionista ja siitä, että Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar oli Europan teollisuusyritysten, Round Table of Industrialistsin puheenjohtaja. Hänen tiedettiin olevan myös yhdysvaltalaisen aseteollisuuden Lockheedin hallituksessa.

Round Table of Industrialists laati EU:n perustavat asiakirjat – ne muuttuivat sanasta sanaan varsinaisiksi EU:n asiakirjoiksi.

Katsoin, että Euroopan unioni ei voi olla tyydyttämässä aseteollisuuden pyrkimyksiä vaan siitä tulisi muodostua rauhaan ja yhteistyöhön perustuva järjestö, kuten sen alun perin suunnitelleet Altiero Spinelli ystävineen olivat suunnitellut fasistien vankilasaarella.

Kerroin tästä Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan kokouksesta eduskunnan istuntosalissa. Sen johdosta puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamista minulle ”salaisuuksien paljastamisesta”. Varoitusta ei kuitenkaan tullut.

***

Neljä vuotta kansanedustajakauteni jälkeen, Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa 1991-92 päätettiin, Saksan johdolla, aloittaa sota Jugoslaviaa vastaan tunnustamalla kansainvälisten lakien vastaisesti sen yksi osavaltio, Kroatia, itsenäiseksi.

USA:n presidentti Reagan oli suunnitellut tätä hajottamista jo 1980-luvun alkupuolella. Nyt voimakkaan yhteistyökumppanin EU: n tultua Helmut Kohlin Saksan johdolla muodostetuksi, sota voitiin aloittaa Reaganin entisen varapresidentin, presidentti George H.W. Bushin johdolla.

Jatko olikin sitten Bill Clintonin vastuulla vuoteen 1999 saakka. Tuolloin suoritettiin viimeiset NATO-pommitukset ja Serbian Kosovon valtaaminen.
Kosovoon rakennettiin laittomasti jättimäinen USA:n sotilastukikohta Bondsteel. NATO miehitti Kosovon, joka YK:n päätöksellä 1244 jäi Serbian maakunnaksi, jolla päätöksellä solmittiin rauha islamistista Kosovoa tavoittelevien albaanien ja Jugoslavian demokraattisen hallituksen välillä.

Hyvinvointivaltio Jugoslavia, kommunistijohtoinen sosialistinen valtio oli murskattu. Kansantulolla mitattuna 24. sijalla maailmantilastossa oleva valtio itsenäistettyine osavaltioineen putosi kehitysmaaluokkaan.

***

Miksi kirjoitan tästä nyt?

Suomelle on käymässä kuten Jugoslavialle tai vielä tuoreempi esimerkki on Ukraina.

Ilman varoitusta, kansainvälisiä lakeja rikkoen Jugoslavian lainat USA:lta, maailmanpankilta ja IMF:ltä irtisanottiin yhdessä yössä.

Millä Suomea uhkaillaan? Ketkä suomalaiset ovat tässä juonessa mukana?

Suomi on nyt antanut fasistisen rakenteen omaavalle, sisällissotaa omia kansalaisiaan vastaan lähes 9 vuotta käyneelle Ukrainan hallitukselle aseita kansalaistensa tappamiseen, jotka kansalaiset ovat äidinkieleltään venäjänkielisiä ja jotka kannattivat USA:n vallankaappaushallituksen sijaan demokraattisesti vaaleilla valittua presidenttiä ja puolueita.

USA:n ja NATOn tukemien ja kouluttamien sotilaiden ryhtyessä 21.2.2022 hyökkäämään ja ottamaan autonomiseksi julistautunutta Donetskin ja Luhanskin aluetta väkivalloin haltuunsa nämä alueet pyysivät Venäjältä itsenäisyytensä tunnustamista ja sen jälkeen saapumista apuun.

***

Presidentti Sauli Niinistö oli Jugoslavian sodan aikana EDU:n Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtaja sekä Suomen hallituksen jäsen. Järjestön tarkoituksena oli ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Natsi-armeijaan koulutuksensa saanut Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli pyytänyt Niinistöä tähän tehtävään. Angela Merkel oli Kohlin hallituksen jäsen Jugoslavian sodan aikana.

Sauli Niinistöstä tehtiin Suomen presidentti 2012. Mitkä olivat taustavoimat?

Suomi liitettiin kansalta salaa NATO:n isäntämaasopimukseen 2014, ja Juha Sipilän hallitus nimitettiin 2015. Yleisradio kehotti ohjelmassaan toimittaja Riku Rantalan toimesta ja ulkoministeri Tuomiojan läsnä ollessa katsojia ilmoittamaan toimittajalle kaikki tuntemansa Putinin trollit.

USA:n vuonna 2014 suorittaman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen kaappausta tukeneet voimat tilasivat, saksalaisen tutkijan Sabine Schifferin mukaan, Hill&Knowltonin markkinointitoimiston suorittamaan Venäjän presidentti Putinin demonisonnin. Demonisointi on jatkunut nyt 8 vuoden ajan.

Juha Sipilän hallitus loi Suomen mediasensuurin. Valtion turvallisuuskomiteaan kuuluvat kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköt presidentin kansliapäällikkö mukaan luettuna. Komitean alaisena on huoltovarmuuskeskus. Tämä huoltovarmuuskeskus alkoi rahoittaa Mediapoolia, josta muodostui valtiollinen sensuuri. Sensuurin alaisuuteen kuuluvat Yle, MTV, sanomalehdet, kustannustalot eli kaikki Suomen asukkaat tavoittavat tiedotusvälineet.

Sipilän hallitus aloitti myös hyvinvointivaltion alasajon. Seurauksena oli mm. ammatillisen koulutuksen romahdus ja yliopistoresurssien alasajo.
Hallitus kutsui maahan NATO:n hybridikeskuksen valtiollista sensuuria vahvistamaan. Sen lisäksi Sipilän hallitus solmi useita kahdenvälisiä sotilaallisia sopimuksia eri NATO-maiden kanssa. Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Suomella oli tuolloin jo noin 60 tällaista sopimusta.

***

Presidentti Niinistö valitsi oikeuskansleriksi ohi hallituksen esityksen Tuomas Pöystin, joka oli palvellut kokoomuspuoluetta sosiaali ja -terveydenhuollon uudistuksessa. Tarjolla virkaan olisi ollut korkeatasoisia valtiosääntöasiantuntijoita. Valinnan seurauksena Suomi on siirtynyt demokratian ja perustuslain toteuttamisen ulkopuolelle.

Presidentti Niinistö on sekaantunut sisäpolitiikkaan. Hän oli moneen kertaan luvannut NATO-asiassa kansanäänestyksen. Sen sijaan että hallitus olisi järjestänyt sellaisen, jäsenyyden hyväksymisen perusteena käytettiin epäluotettavaa vaatimattoman osanottajamäärän mielipidekyselyä. Tätä Niinistö on käyttänyt esiintyessään ulkomailla Suomen kansan puolesta.

Oikeusministeriö järjesti kansalaisille mahdollisuuden esittää pankkitunnuksilla varmistetun kantansa NATO-jäsenyyteen. Lausuntoa ei juuri mainostettu ja aikaa sen toteuttamiseen oli niukasti. Kaikki vastaajat suhtautuivat NATO-jäsenyyteen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kielteisesti. Tätä tulosta ulkoministeri Pekka Haavisto pitää NATO-myönteisenä kannanottona.

Haavisto esiintyi NATO-propagandistina myös Jugoslavian pommitusten yhteydessä. Hän esiintyi julkisuudessa asiantuntijana ja todisti Geiger-mittari kädessään, että maaperästä ei löytynyt radioaktiivisuutta, vaikka NATO-oli pommittanut uraanipommeilla. Vuosien kuluessa lisääntyneet syöpämäärät ovat osoittaneet toista

Presidentti Niinistö sekaantui myös sisäpolitiikkaan järjestämällä jokaiselle eduskuntaryhmälle ”keskustelutilaisuuden” NATO-kysymyksestä. Sen jälkeen jokainen eduskuntaryhmä on ollut ”ruodussa”.

Samalla tavalla Yhdysvaltojen nykyinen presidentti, tuolloin varapresidentti Joe Biden kävi siirtomaakseen ottamansa Ukrainan parlamentissa Radassa, paikan päällä, antamassa ohjeita yleisen syyttäjän valinnasta. Yleisellä syyttäjällä oli merkitystä Bidenin pojan Hunterin liiketoimissa Ukrainassa.

***

Parantajan roolit-kirjassani kerron tilanteesta 1980-luvulla. Salaisuuksista/totuutta ei saanut kertoa. Nyt tilanne on huikeasti pahempi. Tosiasioiden kertominen julkisuudessa on käynyt lähes mahdottomaksi.

Suomen media – ja kustannusalan sensuuri on totaalinen. Sen lisäksi Suomen kuuluminen Euroopan unioniin on johtanut siihen, että EU-komission julistettua mediasensuurin, Suomi noudattaa oman sensuurinsa lisäksi sitä. Kaikki uutiset Venäjän ja ymmärtääkseni myös Kiinan virallisista tietolähteistä on suljettu pois ulottuviltamme. Siten tiedot Ukrainan sisällissodan toisen osapuolen tapahtumista, joissa Venäjä on apuna, jäävät pimentoon.

Suomen hallitus on lähettänyt miljardeilla aseita Ukrainan natsihallitukselle. Suomen hallitus ei ole muistanut kertoa, että niitä käytetään muita ukrainalaisia vastaan apuun tulleiden venäläisten ohella.

Suomen hallitus ei ole kokenut tarpeelliseksi kertoa, minkälainen yhteiskunta Ukraina on. Sen suunnaton korruptio ja ihmisoikeuksista piittaamattomuus muistuttaa toisen maailmansodan natsi aikaa. Yle kertoo huolellisesti mahdollisista Venäjän aiheuttamista ihmisuhreista, mutta samana päivänä Donetskissa Kiovan hallinnon ohjuksista kuolleista ihmisistä ei mainita sanallakaan.

***

Sen sijaan, että Suomi aikaisempana puolueettomana maana tukisi rauhanomaisia ratkaisuja, se kiihdyttää sotatoimia.

Suomi ottaa vastaan Ukrainan pakolaisia. Monet heistä ovat 9 vuotta kaltoin kohdeltuja venäjänkielisiä ihmisiä. Sen sijaan että Yle haastattelisi eri äidinkielen omaavia ukrainalaisia heidän elämästään ja kohtaloistaan natsihallinnon alaisuudessa, Yle kertoo omaa NATO-maiden edellyttämää tarinaa.

Suomen hallitus ei tule selviämään valtion velasta. Se on osallistunut innokkaimpana Venäjä-vastaisten pakotteiden pystyttämiseen. Hallitus ei puhu omasta vastuustaan pakotteiden haitoista vaan totuuden vastaisesti syyttää Venäjää.

Aseiden hankinnan seurauksena hallitus alkaa suunnitella hyvinvointivaltion purkamista. Terveydenhuolto romahtaa ensimmäisenä. Jos hoitajille maksettaisiin työn edellyttämää palkkaa heidän ei tarvitsisi hakeutua Norjaan tai muihin parempaa palkkaa maksaviin maihin tai ammatteihin.

Suomessa ehdotetaan opiskelun muuttamista maksulliseksi. Palaisimme historiassa taaksepäin siihen aikaan, kun vain varakkaat perheet kouluttivat lapsensa yliopistoissa.

Päivähoidon henkilöstöpula johtuu myös palkkauksesta ja riittämättömistä koulutuspaikoista.

Esimerkkejä hyvinvointivaltion purkamisesta hintana aseostoille löytyy vaikka kuinka. Maanteiden korjausvelka on eräs helpoimmin havaittavista puutteista.

***

Uudessa armeijamme isäntämaassa Yhdysvalloissa on aseita, mutta ei hyvinvointia. Ei ole terveydenhuoltoa, asunnottomat lojuvat New Yorkin ja Los Angelesin kaduilla turvautuen huumeisiin. Yli 2 miljoonaa ihmistä on vankilassa ja n. puoli miljoonaa pidätettynä. Kuolemantuomio on sallittu.

Yhä kasvava määrä valtioita kieltäytyy osallistumasta USA:n johtamaan yksinapaiseen maailmaan, jota ylläpidetään sodilla ja talouspakotteilla. Ne etsivät yhteistyön ja kansainvälisten lakien ohjeistamaa rauhanomaista ja oikeudenmukaista maailmaa BRICS:n puitteissa.

Natsismin ja fasismin hyväksymisen eteneminen Euroopassa näyttäytyy YK:n äänestyksissä. Ukrainan aseistaminen on sen kärjekkäin esimerkki. USA ja Ukraina ovat natsismin kannatuksen kärki, joka yhden ainoan vuoden aikana voimistui sodaksi Venäjää, natsismin ja fasismin vastaisen työn johtovaltiota vastaan.

Vasta kun Suomi ja suomalaiset alkavat nähdä sensuurin verhon läpi ”salaisuudet” joita meidän ei haluta näkevän, voimme yhdessä ryhtyä kamppailuun päästäksemme NATO-jäsenyyden sijasta BRICS: in jäseneksi turvataksemme hyvinvointivaltiomme ja kyvyn keskinäiseen yhteistyöhön vihan sijaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATOon liittyminen, demokratian purku, hyvinvointivaltion purku, natsi-Ukraina, Ukrainan sisällissota, aseteollisuuden palveleminen, mediasensuuri, EU, EU komissio, Donbass ja Kosovo, poliittiset salaisuudet,

EUROOPAN PARLAMENTTI, VENÄJÄ JA UKRAINAN NATSISMI

Torstai 24.11.2022 klo 17.35 - Pirkko Turpeinen-Saari

EUROOPAN PARLAMENTTI, VENÄJÄ JA NATSIT

NATO kehotti Euroopan parlamenttia äänestämällä ilmaisemaan Venäjän olevan terrorismia tukeva valtio. Parlamentti totteli lähes yksimielisesti, vaikka aivan kaikki EU:n jäsenmaat eivät vielä ole NATO: n jäseniä.

Mikä tekee asiasta farssin?

Se, että suuri osa Euroopan parlamentin jäsenmaista ovat tunnettuja sotarikollisia ja ovat osallistuneet useimmiten yhdessä natsismia tukevan Yhdysvaltojen kanssa valtioiden tuhoamiseen, viimeksi 20 vuoden ajan Afganistanissa. Pahin eurooppalainen sotarikollinen Britannia ei ole enää EU:n jäsen.

Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Saksa houkutteli muut jäseniksi haluavat maat kanssaan hajottamaan Jugoslavian yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Yhteistyökumppaneina olivat Yhdysvaltojen natsi -diaspora, joka rahoitti hanketta. Toinen tärkeä rahoittaja ja aseiden hankkija oli Osama bin Laden, jota syytettiin vuonna 2001 World Trade Centerin pilvenpiirtäjien tuhoamisesta.

Vuosien 1992 -1999 Osama bin Laden oli Euroopan unionille, erityisesti Saksalle, läheinen yhteistyökumppani, joka tuki paitsi natseja, myös Kroatiassa ja myöhemmin Kosovossa taistelleita albaani -terroristeja. Terroristeilla oli yllään saksalaiset univormut ja heitä koulutettiin Turkissa.

***

Venäjää syytetään ”provosoimattomasta Ukrainan sodasta” kaikkine lieveilmiöineen mainitsematta sitä, että sota on jatkunut Ukrainan sisällissotana jo 8 vuotta ja sen on aloittanut Yhdysvallat. Sen jatkuminen riippuu Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten Euroopan maiden propagandasta, aseista ja muusta sotilaallisesta avusta.

Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta saakka. Natseille ja terroristeille voidaan asettaa yhtäläisyysmerkit. Nykyisen sodan erittelyn tekee ongelmaksi se, että eivät ainoastaan ukrainalaiset natsit tee terroritekoja vaan myös heitä tukevat USA ja Euroopan maat.

Venäjän ja Saksan yhteistyönä rakentaman kaasuputken, Nordstreamin, räjäytys tapahtui NATO-maiden valmistelemana ja Britannian ja USA:n yhteistyönä suorittamana. USA:n presidentti Biden oli vannonut tekevänsä kaasuputken käyttöönoton mahdottomaksi.

Venäjän mantereelta Krimin niemimaalle johtavan sillan räjäytyksessä on ilmennyt yhteistyötä Britannian ja Ukrainan kesken.

Venäjä on ilmoittanut tavoitteenaan olevan natsismin uhan poistaminen lähialueeltaan ja NATO:n
laajenemisen estäminen. Se on vastannut natsien sorron alla olleiden Itä-Ukrainan venäjänkielisten asukkaiden avunpyyntöihin. Kuluneiden 8 sotavuoden aikana heitä on kuollut 14000, joista 400 on ollut lapsia.
***

Minkälainen maa Ukrainasta on tullut 8 vuotta Yhdysvaltojen suorittaman vallankaappauksen jälkeen?

Ukrainassa ihmisoikeuksia ei ole kunnioitettu. Donbassissa on suoritettu kansanmurha. Natseista on tehty sankareita ja heidän toimintatapaansa ihaillaan. Maassa hyväksytään neonatsismi ja radikalismi. Ajatuksen-, omantunnon-, ja uskonnonvapautta on rajoitettu.

Ukrainassa vallitsee etninen ja kielellinen syrjintä, riippumatonta tiedonvälitystä ja toimittajia vainotaan, historiaa väärennetään.

Kouluja nimetään natsi-kollaboraattori Stepan Banderan mukaan (Lvovissa). Nemirovissa vuorostaan Ukrainan poliisivoimille, jotka vastasivat juutalaisten vainoamisesta, on pystytetty muistomerkki. Kalushissa Yury Garasimov, natsi-kollaboraattori ja 14 Waffen SS ”Galichina” divisioonan upseeri on saanut pronssisen muistomerkin. Eri natsi-johtajien syntymäpäiviä juhlistetaan soihtukulkueilla.

Banderan seuraajat ottivat osaa myös Tsetsenian sotaan tsetseeni-rikollisjengien kanssa. Elossa olevat natsi -veteraanit saavat kunnianosoituksia.

***

Stepan Bandera Trident oli Maidanin vallankaappauksen alkuaikoina Oikea Sektori puolueen selkäranka. Misantrooppinen divisioona – ukrainalainen neo-natsiorganisaatio vuorostaan käytti swastikaa, SS- ja Wehrmachtin univormuja ja tervehti Heil Hitler ja Kuolema venäläisille huudoin ja tunnuksin. UNA- UNSO, joka merkkeinä olivat ”integraalisen nationalismin” ja antisemitismin tunnukset tuli osaksi Oikea-Sektori puoluetta.

Azovin erikoisjoukot on tunnetuin kansallismielinen yksikkö Ukrainassa. Se muodostettiin v. 2014 Mariupolissa kansallismielisistä vapaaehtoisista. Rasistiset, neo-natsi organisaatiot muodostivat ”Kansallissosialistisen liittouman” ja ”Ukrainan Patriootti”järjestöt, jotka ovat kiellettyjä Venäjällä.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet lukuisista Azovin taistelijoiden rikoksista kuten ryöstöistä, siviilien teloituksista ja raiskauksista.

***

Kiovan hallitus vainoaa Ukrainan ortodoksista kirkkoa. Seurakuntien omaisuutta konfiskoidaan ja viranomaiset kannustavat äärioikeistolaisia joukkioita niiden ryöstöretkillä. Ukrainan tiedusteluyksiköt suorittavat kuulusteluja ja etsintöjä kirkoissa, hallinnollisissa tiloissa ja pappien asunnoissa.

***

Venäjää äidinkielenään puhuva väestö on ollut Ukrainassa ahtaalla. Vuodesta 2017 lähtien lainsäädäntö on estänyt minkään muun kielen kuin ukrainankielen käyttämisen valtion palveluissa, koulutuksessa ja mediassa.

Syyskuussa 2017 säädettiin laki kouluista. Sen mukaan ukrainankieli oli ainoa sallittu kieli kouluissa, lukioissa ja yliopistoissa. Vähemmistökieliä (mutta ei venäjän kieltä) saattoi käyttää esiopetuksessa ja ala-asteella. Tämä laki rikkoo miljoonien Ukrainan kansalaisten kielellisiä oikeuksia.

Huhtikuussa 2019 säädettiin laki Ukrainan kielestä valtion kielenä, joka velvoittaa käyttämään ukrainaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla paitsi yksityiskeskusteluissa ja uskonnollisissa tapahtumissa. Laki edellyttää myös etusijaa kansallisille ryhmille ja Euroopan unionin kielille. Siten venäjän kieli, jota maan enemmistö käyttää arkikielenään, kärsii kaksinkertaisesta diskriminaatiosta.

Tammikuussa 2022 säädettiin kohta 25 lakiin ”Ukrainan kielen takaamisesta valtionkielenä”. Tuo on suunniteltu säätelemään valtion kielen käyttämistä painetussa mediassa.

Itsenäisiä toimittajia vainotaan. Useimmiten pahoinpitelijät ovat ”kuoleman partioista”, joiden jäsenet ovat ääriliikkeiden ja natsi -myönteisten järjestöjen jäseniä, suoraan Ukrainan hallinnon alaisia. Tyypillisessä tapauksessa murhaaja, jonka syyllisyys on vedenpitävästi todistettu, vapautetaan tiettyjen toimittajien ja eduskunnan jäsenten toimenpiteillä.

Oles’ Buzina tapettiin 16. huhtikuuta 2015. Hän yritti edistää Ukrainan ja Venäjän välistä ystävyyttä, tuki Ukrainan federalisaatiota, sen itsenäisyyttä ja Ukrainan kulttuurin kaksikielisyyttä. Vaikka hänen murhaajansa tunnistettiin, he ovat edelleen pakoteillä.

Vuosien 2017- 2019 välillä Ukrainan kansallinen journalistiliitto raportoi 250 hyökkäystä toimittajia vastaan.

Anatoly Klyan, Andrei Stenin, Igor Kornelyuk, Anton Voloshin, Pavel Sheremet ovat eräitä toimittajauhreista, viimeisin kuoli autopommin uhrina v. 2016.

Journalisteja pyritään hiljentämään erilaisilla rikossyytteillä. Muun muassa helmikuun 2.päivänä 2022 presidentti Zelensky määräsi Oppositio Platform For Life- puolueen kansalliset TV-kanavat ”112 Ukraine”, ”Newsone” ja ”Zik” lopetettaviksi.

***

Historian uudelleen kirjoittaminen on Ukrainan hallinnon toimien keskiössä. Hallinto pyrkii kaikin tavoin vähättelemään Neuvostoliiton saamaa voittoa natsismista voidakseen häivyttää kansalaisten historiallisen muistin. Presidentti Zelensky pyysi vuoden 2021 videopuheessaan kansalaisia välttämään riemukkaita ilmaisuja ja pitämään matalaa profiilia juhlittaessa toisen maailmansodan voitonpäivää.

Osana historian uudelleen kirjoittamista Ukrainassa on viimeisten viiden vuoden aikana muutettu 52 000 paikannimeä. 987 kylää ja kaupunkia ovat saaneet uudet nimet ja yli 2500 neuvostoaikaista muistomerkkiä on poistettu.

***

Presidentti Vladimir Zelenskyn kommentti pakotelistalle asetetuista venäläisistä:

”Kutsutte heitä ihmisiksi, eikö totta? Mielenkiintoista… on niitä, joita kutsutaan ihmisroduksi, eivätkä kaikki ihmisrodun edustajat ole ihmisiä. Uskon, että osa heistä on lajeja. En viittaa kaikkiin, ja tämä on mielipiteeni. Jos olisin väärässä, meillä ei tarvitsisi olla lainsäädäntöä ja kaikki voisivat elää rauhassa.”

Presidentti Petr Porohenko Donbassin asukkaista v. 2014:

”Meillä kaikilla tulee olemaan työpaikat, mutta heillä ei. Meillä tulee oleman eläkkeet, mutta heillä ei. Me maksamme lapsilisiä, mutta emme heille. Meidän lapsemme käyvät koulua ja menevät lastentarhoihin, kun taas heidän lapset istuvat kellareissaan. Näin tulemme voittamaan tämän sodan.”

Ukrainan kulttuuriministeri Yevgeny Nishchuk, 2016:

”Tilanne idässä ja etelässä on kaaos. Lisäksi jos katsomme Zaporozhyen, Donbassin asujaimiston geeniperimää, heidät on tuotu tänne ulkopuolelta. Kukaan siellä ei ole geneettisesti liittynyt tähän maahan. Nämä ihmiset tuotiin tänne tarkoituksella.”

Entinen Verhovna Radan, eduskunnan puhemies Andrey Paruby v. 2018:

”Olen suuri suoran demokratian kannattaja. Sattumoisin - antakaahan kun kerron, kuka oli suurenmoisin mies, joka harrasti suoraa demokratiaa. Adolf Aloisiyevich Hitler 1930-luvulla.”

***

Ilmeisesti Euroopan parlamentin enemmistö tukee näitä Ukrainan johtajien kannanottoja kuten kaikkia niitä sotia, joissa ovat olleet mukana NATO-joukoissa.

En ole toistaiseksi nähnyt Venäjän olevan mukana missään näistä mainituista jihadisti- tai natsihankkeissa. Sen sijaan jo Neuvostoliiton aikana Venäjä osallistui kansojen vapauttamiseen siirtomaaherruudesta, mitä työtä se jatkaa BRICS-maiden rinnalla.

Voitonpäivä toukokuussa symboloi voittoa natsismista. Sen kunniaa ja juhlimista ei kukaan voi riistää venäläisiltä eikä venäläisiä rakastavilta ja heihin turvautuvilta kansoilta.

NATO-edustaa vanhaa vihan, propagandan ja vastakkainasettelun aikaa. Valitettavasti Euroopan parlamentista ei tullut Vientionen julistuksen kaltaista, Altiero Spinellin haaveilemaa rauhan yhteenliittymää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan parlamentti, Venäjä, terrorismi, Ukrainan demokratian purku, Ukrainan natsismi, NATOn määräysvalta EUssa

Suomen oikeisto ja pääomapiirit eivät ole koskaan kannattaneet demokratiaa

Lauantai 13.8.2022 klo 17.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Urho Kekkonen piti tärkeänä, että kokoomus ei istu Suomen hallituksessa. Tilannetta kutsuttiin ”yleisiksi syiksi”.

Kekkonen tunsi Suomen historian ja osasi päätellä sen karikot.

Nuorena lukiolaisena perustuslaillisen kasvatuksen saanut Kekkonen osallistui valkoisten porvareiden puolella sisällissotaan, saaden eräät elämänsä traumaattisimmat kokemukset sen aikana kevättalvella 1918.

 

 

                                                   ***

 

Edellisenä kesänä Suomen vasemmistoenemmistöinen eduskunta, Kullervo Mannerin toimiessa puhemiehenä, päätti itsenäisyyden takaavasta Valtalaista 18.7.1917. Sen mukaan Suomi olisi itsenäinen. Päätös annettaisiin ainoastaan tiedoksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, ei siis hyväksyttäväksi.

Valtalakiäänestyksessä häviölle jääneet porvarilliset edustajat Ernst Nevanlinnan johdolla kääntyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen pyytäen eduskunnan hajottamista, mikä toteutuikin valtiosihteeri Enckellin avustuksella.

Uudet vaalit toteutettiin ilmapiirissä, jossa sosialidemokraatit ja kansa pitivät vanhaa eduskuntaa edelleen laillisena. Siten vaali-innostus työväestön piirissä oli laimeaa ja vaalien tuloksena oli porvarillinen enemmistö.

 

                                                              ***

Suomen oikeistopiirit suunnittelivat Suomen liittämistä Saksan keisarikuntaan, kunhan ensin saadaan toteutettua itsenäisyys. Suomalaiset jääkärit olivat kouluttautumassa Saksassa itsenäisyystaisteluun. Kun itsenäisyys saatiinkin Venäjältä aivan rauhanomaisesti, jääkärien rooli muuttui. Työväestöä kannattavat, epäluotettavat jääkärit jätettiin Saksaan, kun taas oikeistolaiset jääkärit liitettiin tammikuussa 1918 perustettuun luokka-armeijaan.

Armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim aloitti heti tammikuussa venäläisten, vetäytymistä Neuvosto-Venäjälle odottavien sotilaiden väkivaltaisen aseistariisunnan. Hän kiiruhti jo syksyllä maahan kutsuttujen keisarillisen Saksan sotilaiden saapumista avuksi taisteluun työväestöä vastaan.

Saksan armeija, vahvistettuna suomalaisilla valkoisilla taistelijoilla voitti sisällissodan, tappoi jo aselevon tultua avuttomia, pidätettyjä köyhiä niin naisia, miehiä kuin lapsiakin massoittain erityisesti Hennalassa Lahden lähellä. Pidätetyt työläiset, punaiset, saivat pitkiä keskitysleirituomioita, mikäli jäivät henkiin. Sosialidemokraateista puhdistettu eduskunta toimi niin kutsuttuna ”tynkä -eduskuntana” säätäen muun muassa kuolemanrangaistuksen. Valkoisia ja saksalaisia vastaan ei nostettu syytteitä ja valkoinen osapuoli armahdettiin.

Sisällissotaa, luokkasotaa seurasi keisarillisen Saksan miehityskausi Suomessa. Saksan tavoitteena oli vahvistaa Itämeren valtiutta Suomeen sijoitettujen saksalaisten joukkojen avulla. Kiitollisena miehittäjän saapumisesta Suomen porvarillinen, omistavan luokan valtaan oikeustajunsa perustava kansanosa tarjosi sille koko Suomen.

Saksa miehitti Helsingin, sen edustan saaret ja useat muut Suomenlahden saaret, tärkeät rautateiden risteyskohdat ja Rovaniemen.

Kauppasopimusten, armeijoiden ja talouden integroimisen sekä Suomenlahden saarten miehityksen jälkeen Suomi oli käytännössä Saksan alusmaa.Eduskunta valitsi Suomelle myös saksalaisen kuninkaan.

Saksan pyrkimyksenä oli myös päästä yhteistyöhön Venäjän tsaarinvallan palauttamiseen pyrkivien Venäjän valkoisten kanssa. Saksa tiesi, että Venäjän valkoiset eivät kannattaneet Suomen itsenäisyyttä. Tämä ei ollut Suomen uuden hallitsijan kenraali Rüdiger von der Goltzin muistelmien mukaan merkittävää Saksan tehdessä omia suunnitelmiaan.

Suomen senaatti piti Suomen ja Saksan kansojen välistä yhteistä germaanista alkuperää kulttuurisena perustana yhteistyölle.

Rüdiger von der Goltz käytti Saksan valtaa Suomessa. Hänen päämajansa oli Smolnassa ja Suomen johtohenkilöt kävivät hänen luonaan neuvotteluissa.

Kreivi von der Goltzin arvonimi oli ”saksalainen Suomen kenraali”. Hänen tehtävänään oli antaa kaikille sotilasvirastoille poliittiset suuntaviivat, joiden mukaan Suomessa oli toimittava.

 

 

                                                          ***

 

Saksan valta Suomessa päättyi Saksassa tapahtuneeseen vallankumoukseen. Vallankumoukselliset eivät alun alkaenkaan olleet halunneet, että Saksan armeija osallistuisi Suomen sisällissotaan. Keisarivalta kaatui ja von der Goltz lähes pakeni Suomesta. Hän pelkäsi, että Suomessa olevat armeijan osastot perustaisivat lisää vallankumouksellisia työläisneuvostoja ja ehkä jopa uhkaisivat hänen henkeään.

Lähtöparaati kuitenkin järjestyi ja kiitolliset suomalaiset porvarilliset piirit vastaanottivat von der Goltzin jäähyväishuiskutuksia Smolnan parvekkeelta.

 

                                                          ***

 

Valkoinen valta jatkui Suomessa saksalaisten lähdön jälkeenkin. Mannerheim, suojeluskunnat ja lisääntyvät oikeistolaiset järjestöt Lapuan liike mukaan luettuna huolehtivat siitä. Terrori työväestöä ja kommunisteja kohtaan voimistui. Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseuran jäsenyydestä alkoi tulla syy pidätykseen.

Yhteistyö Saksan armeijan kanssa jatkui ja voimistui. Fasismi Suomessa kehittyi jopa aikaisemmin kuin natsi- Saksassa. Herman Göring vieraili Suomessa Mannerheimin ja tämän ystävien luona. Vuosittaiset sisällissodan voiton ja Helsingin valtauksen paraatit saksalaisten upseerien kanssa ja ”Alte kameraden” yhteislaulut yhdistivät Suomen oikeistolaisia voimia Saksaan.

Suomesta Saksaan tehtiin 1930-luvulla 136 sotilasvierailua. Jo 1930 Saksan sotilastiedustelu Abwehr ja Suomen yleisesikunta solmivat sopimuksen Neuvostoliiton Itämeren toiminnan valvomisesta. Saksalle oli tärkeätä valvoa Viron ja Suomen kanssa Neuvostoliiton Itämeren laivaston toimintaa.

Vuosina 1935 -37 Saksan laivaston alukset vierailivat Suomessa 14 kertaa. Vuonna 1937 sukellusvenelaivue Weddingeen kuului 11 sukellusvenettä ja emälaiva Saarin.

 

 

                                                           ***

 

Sodan mahdollisuus kasvoi kun Yhdysvaltojen oikeistolaiset pankki- ja teollisuusmiehet, kuten Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, John Foster Dulles, Randolph Hearst ja William Kundsen alkoivat rahoittaa Saksan aseistamista Hitlerin valtaannousun jälkeen. Marraskuussa 1937 San Franciscossa pidetyssä kokouksessa Hitleriä edustivat von Tippelskirch ja von Killinger. Senaattori Vanderberg lausui käsityksenään, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa tulisi pyrkiä tukemaan Hitleriä yhteisessä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Taloustieteen professori Valentin Katasonov kirjoittaa: ”Hitlerin tullessa valtaan Yhdysvaltojen finanssipääoma hallitsi käytännössä kaikkea strategisesti tärkeää teollisuustuotantoa Saksassa. Yhdysvaltojen pankkimiehet olivat huolellisesti tutkineet Hitlerin valtaannousun merkitystä ja suhtautuneet tapahtumaan myönteisesti. Saksan keskuspankin johtajalle Schachtille oli suurempi työ vakuuttaa Saksan pankkiireja Hitlerin taakse.”

FED, Bank of England ja Reichsbank toimivat hyvässä yhteistyössä. Samat pankkiirit, jotka tukivat Hitlerin valtaannousua, tukivat myös Franklin Rooseveltin valintaa presidentiksi. Presidentti ei voinut muuta kuin valtuuttaa suurten luottojen antamisen Saksalle.

New Deal politiikka alkoi yskiä. Vuonna 1937 Yhdysvallat syöksyi taloudelliseen kriisiin. Vuonna 1939 Yhdysvaltojenpääomapiirit tekivät kaikkensa painostaakseen Hitlerin päästämään sodan voimat liikkeelle idässä.

Vain maailmansota pystyi pelastamaan Yhdysvaltojen kapitalismin. (Tugwell teoksessaan The Democratic Roosevelt: A Biography of Franklin D. Roosevelt)

 

 

                                                          ***

 

Voimakas panos Natsi-Saksan tukemiseen oli eräs keskeinen syy sodan syttymiseen ja siten myös Suomen joutumiseen talvisotaan. Suomi oli Neuvostoliiton vihollisille Baltiaakin helpompi väylä tavoitella Leningradin/Pietarin tuhoamista.

 

                                                          ***

 

Suomen oikeistovalta ja liittoutuminen natsi-Saksan kanssa johti siihen, että Suomen johtajat eivät pitäneet mitään neuvotteluja Neuvostoliiton kanssa merkityksellisinä. Toisinajattelijat oli vaiennettu. Äänioikeutta oli monin verukkein kavennettu. Usko ulkovaltojen apuun sodan tullen oli epärealistista. Kansainväliset lehtimiehet ihmettelivät syyskuussa 1939 Viipurissa vieraillessaan Suomen sotilaallisen varustautumisen määrää ja valmiutta lähteä sotaan.

 

                                                           ***

 

Talvisodan ja jatkosodan jälkeen Pariisin rauhansopimus loi ehdot Suomen sopeutumiselle uuteen elämään. Suojeluskunnat ja Lotta-järjestöt oli fasistisina lakkautettava. Demokraattiset oikeudet oli taattava jokaiselle Suomen kansalaiselle. Sotilaalliselle varustautumiselle tuli rajoituksia. Sotakorvaukset Neuvostoliitolle, joka oli menettänyt sodassa 25 miljoonaa ihmistä, oli maksettava.

 

                                                          ***

 

Oikeistovaltaan ja suoranaiseen fasistiseen käyttäytymiseen ja mielivaltaan tottuneet suomalaiset saivat äänestää ensimmäistä kertaa itsenäisyyden historian aikana demokraattisissa vaaleissa vuonna 1945. Häviö sodassa toi Suomelle demokratian. Olin tuolloin 4 -vuotias.

Jokainen lapsista sai muutaman pennin jokaisesta kotimme pihamaalta löydetystä lasinsirpaleesta. (Ei saanut kaivaa sitä sirpaletta) Lähin pommin sirpaleen synnyttämä kuoppa oli 50m päässä. 100 metrin päässä vuorostaan oli suuri pommikuoppa, jonka laitoja pitkin laskimme pulkalla.

Suomen kansandemokraattinen liitto sai enemmistön eduskuntaan kahden sosialidemokraatin liittyessä ryhmään. Siitä alkoi demokraattisen Suomen taival, taival, jossa asekätkijät, vaaran vuosien lietsojat, naapurimaan tarkoituksen epäilijät pyrkivät asettamaan kapuloita kansanvallan rattaisiin. Omakotialueen ilmapiiriin kuului tieto siitä, missä asuivat nyt internoidut saksalaiset, missä asui aiemmin kadonnut venäläinen omakotitalon asukas, tulevatko juutalaiset kesäasukkaat tänä keväänä.              

 

 

                                                         ***

 

Rauhallista arkea kesti koko Paasikiven- Kekkosen presidenttikausien ajan. Maata rakennettiin. Usko tulevaisuuteen oli vahva. Naapurimaahan Neuvostoliittoon luotiin arastellen, mutta yhä helpommin Kekkosen esimerkkiä seuraten hyvät ja tuttavalliset suhteet. Turvallisuuden pohjana oli YYA-sopimus, joka takasi Suomen ja Neuvostoliiton välisen yhteistyön ja ystävyyden, joka ei sisältänyt yhteisiä sotaharjoituksia ketään vastaan.

Keskinäinen kauppa kukoisti, kunnes vähitellen yhä voimakkaammin luottamusta alkoi nakertaa Yhdysvaltojen puuttuminen Suomen asioihin. Suomelle asetettiin ehtoja mitä teknologiaa saa viedä Neuvostoliittoon. Minkälaista kauppaa saa käydä.

 

                                                         ***

 

Urho Kekkosen luovuttua virastaan hänen seuraajansa Mauno Koivisto lopetti kokoomuspuolueen eristämisen. Vuonna 1987 Harri Holkerin hallitus aloitti uuden kauden Suomen historiassa. Siitä lähti liikkeelle kokoomuspuolueen johdolla yhä voimakkaampi pyrkimys palata vanhaan yhteistyöhön Saksan ja Yhdysvaltojen kanssa.

Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena tuo sosialistinen hyvinvointivaltio lakkasi olemasta. Yhdysvaltojen panos maan ryöstössä ja oligarkki -mafian syntymisessä oli merkittävä. Suomi ei vain seurannut katseella, vaan edesauttoi prosessia salaa.

Suomi halusi hyödyntää muodostuneen Venäjän etsikkoaikaa ja haurautta liittymällä yhä voimakkaammin Saksan johtaman EU:n yhteyteen. Suomen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ryhtyi Helmut Kohlin kutsusta kitkemään kommunismia Euroopasta EDU: n puheenjohtajaksi kutsuttuna. Kokoomuksen johdolla suoritettiin pikainen liittyminen EU:hun ja euroon. Kokoomus ilmoitti yhdessä johtavien medioiden kanssa kannattavansa Suomen liittymistä sotilasliitto NATO: on vuonna 2000.

Vuonna 1999 Suomen hallitus oli auttanut NATO-Saksaa ja Yhdysvaltoja aloittamaan liittoutumattoman, ketään uhkaamattoman Jugoslavian pommitukset salaamalla hallussaan olevat sotilaallisen konfliktin todelliset tiedot. Siten Suomi tarjosi palvelua NATO: lle kouriintuntuvalla tavalla. 

Vuonna 2000 vuorostaan Yhdysvallat ilmoitti Bratislavassa pitämässään kokouksessa lopettavansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne eivät palvele USA:n etuja. Sen lisäksi se ilmoitti tavoitteenaan olevan laajentaa NATOn Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä estävänsä Venäjän pääsyn Pietarista Itämerelle.

Mikä yhteensattuma!  Juuri tuona vuonna koko pääoman hallitsema media ilmoittaa kokoomuspuolueen ohella haluavansa, että Suomi liittyy NATO:on. Länsimaat katsovat Suomen olevan osa Baltiaa.

Kahdenkymmenen vuoden kuluessa kokoomus ja pääoman hallitsema media ovat johtaneet prosessia, jonka päämääränä on NATO-liittolaisuus. Se merkitsee Suomen itsenäisyyden menettämistä, Yhdysvaltojen presidentin komentoon asettumista ei vain sotilaallisesti mutta myös poliittisesti.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ilmoitti tavoittelevansa Venäjän muuttamista hylkiövaltioksi ja kongressi onkin antanut presidentille valtuudet aloittaa sodan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen. Yhdysvaltojen johtama NATO on ilmoittanut Venäjän olevan sen päävihollinen.

Nyt siis Suomi on päässyt päämääräänsä julistautuen yksipuolisesti Venäjän viholliseksi. Sen lisäksi Suomi on sitoutunut toteuttamaan isäntänsä tavoitteen Venäjän muuttamiseksi hylkiövaltioksi.

 

                                                     ***

Viime päivinä on saatu kuulla Suomen harjoitelleen yhdessä Yhdysvaltojen sotilaiden kanssa Suomenlahden miinoittamista helikoptereista käsin. Miinat ovat vaikeasti havaittavia ja vielä vaikeammin purettavia. Onko harjoituksessa jo pudotettu toimiva miinoja?

Suomen ja Eestin puolustusministerit ovat ilmoittaneet yhdenmukaistavansa sotilaallista yhteistyötään. Suomelle tulee vastuu suuresta osasto Eestin puolustusta Suomen liittyessä NATO: on. 

Tuleeko lukijalle tunne: Tämän olemme nähneet ennenkin! 1930-luvulla.

Vuonna 1941kesällä Suomen armeija miinoitti yhdessä saksalaisten kanssa Suomenlahden. 16 000 Tallinnasta Leningradiin laivoilla pakenevaa siviiliä, sotilasta, sairaaloiden potilasta kuoli laivojen törmättyä miinoihin tai jouduttua saksalaisen tykistön ja pommitusten kohteeksi.

 

                                                         ***

 

Miten olemme joutuneet tähän?

Koko 2000-luvun pääoman hallitsema media on julkaissut vain Venäjä-kielteistä USA/NATO-EU -myönteistä tietoa. Sotilaallisista konflikteista oli sitten kysymys Afganistanista, Irakista, Georgiasta, Libyasta tai Syyriasta NATO-liittolaisten aiheuttamista tuhoista vaietaan tai niitä silitellään.

Media on valinnut presidentiksi kokoomuspuolueen entisen puheenjohtajan, EDU:n puheenjohtajan Sauli Niinistön kahdesti.

Valtioneuvoston toimesta on rakennettu tiedonvälityksen sensuurijärjestelmä Valtion turvallisuuskeskuksen huoltovarmuuskeskuksen rahoittama Mediapooli. Sen tehtävänä on valita oikeat NATO-myönteiset sisällöt TV-ohjelmiin, lehdistöön, kirjankustantamoihin ja elokuviin.

Mediapoolin ohella Suomen hallituksen maahamme kutsuma NATO:n hybridikeskus ja eduskunnan rahoittama ulkopoliittinen instituutti vaikuttavat siten, että vain USA-myönteinen NATO a myötäilevä tiedotus pääsee julkisuuteen.

Vastenmielisin piirre on se, että rasismi on sallittua silloin kun se kohdistuu venäläisiin tai NATO:n uhreihin serbeihin. Venäjä- tai serbi -vastainen propaganda on sallittua, jopa toivottua niin mediassa kuin kansalaiskeskustelussa.

 

                                                           ***

Median sensuuri on näkynyt räikeimmin Venäjän ryhtyessä asein puolustamaan Ukrainan Donbassin asukkaita. Donbassin asukkaat ovat kärsineet 8 vuotta Kiovan natseista ja Yhdysvalloista riippuvaisen hallituksen sotatoimia heitä vastaan. Syvästä korruptiosta kärsivä Ukraina on asemoinut itsensä valtamediassa uhriksi, vaikka se itse julisti ”terrorismin vastaisen sodan” Donbassin asukkaille, siviileille,  keväällä 2014 heti Yhdysvaltojen ja eräiden EU-maiden suorittaman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen.

Ukrainan hallitus on turvautunut terroriin, joka on natsismille luontaista. Siviilikohteiden keskelle asetetut sotilastukikohdat, omien kansalaisten ampuminen selkään, jos he pyrkivät Venäjän vapauttamille alueille turvaan, ydinvoimaloiden pommittaminen ydinkatastrofin riskilläkin, siviiliteollisuuslaitosten pommittaminen tietäen siitä johtuvan myrkyllisiä pilviä kuten hiljattain tislaamosta syntynyt ammoniakkipilvi.

NATO-maat erityisesti USA ja Saksa ovat turvautuneet yhteistyöhön terroristien ja natsien kanssa Jugoslavian sodan aikana. Nyt lähes kaikki EU-maat velvoitetaan tukemaan Ukrainan natseja solidaarisuudesta muille EU-maille. Ne maat, joilla oli läheisin yhteistyö natsi-Saksan Einsatz-ryhmien kiduttajien ja murhaajien kanssa toisen maailmansodan 1941 – 45 aikana kuten Baltian maat, Puola ja Ukraina ovat innokkaimmin levittämässä samanlaista rasismia ja tappouhkauksia kuin tuolloin. Ukrainan natsit vaativat nyt tappamaan kaikki venäjää puhuvat ukrainalaiset ja venäläiset. Ukrainassa venäjän puhuminen on lailla kielletty, vaikka lähes puolet ukrainalaisista puhuu äidinkielenään venäjää. Saman kaltaisia uhkauksia kuullaan myös Suomen eduskunnasta.

Suomen poliitikot ja media ovat meille selityksen velkaa:Jos venäläiset ovat niin pahoja ja syyllisiä lähtiessään sotilaallisella voimalla pelastamaan naapurimaan sorrettuja kansalaisia, miksi sitten ukrainalaiset miljoonittain ovat hakeneet turvaa juuri Venäjän maaperältä? 30 000 ukrainalaista on tullut Suomeen, yli 2 miljoonaa Venäjälle.

Suosittelen katsomaan Netflixistä toisen maailmansodan aikaista Einsatzgruppen-dokumenttia, jolloin saatatte havahtua, mihin tämä nykyinen natsismin ihannointi ja psykoosia muistuttava Venäjä-viha voi johtaa. 

Suomen nykyinen henkinen tila on tietoisesti kehitettyä poliittis -sotilaallista prosessia, jossa ei demokratiasta tai kasanvallasta ole tietoakaan. Suomen kansa on manipuloitu tehokkaasti, lähes tieteellisesti passiivisuuteen ja tiedostamattomuuteen. Prosessin johtajana on ylikansallinen pääoma, CIA, Yhdysvaltojen hallitus, NATO ja Suomen prosessiin vapaaehtoisesti sitonut nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

 

 

 

                                                               

 

 

                                                  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia, Saksan valta Suomessa, kokoomus, einsatz gruppen, Suomenlahden miinoitus, Eesti, NATO, russofobia, sisällissota, jääkärit, Saksan keisarikunta, EU-Saksa, terrorismin tukeminen, maailmansota talouskriisin ratkaisuna

Hanna Mahlamäki ja Gerhard Schröder

Torstai 28.4.2022 klo 16.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olipas Helsingin Sanomissa taas propagandapläjäys.

Hanna Mahlamäen jutussa Schröder esitetään henkilönä, jonka pitäisi suorittaa tekemisistään katumusharjoituksia.

Mahlamäen mukaan "Jos jollain Keski-Euroopassa on kädet ukrainalaisten veressä niin Schröderillä." "Hän on omalta osaltaan rakentanut Saksan energiariippuvuutta Venäjästä, ja tämäriippuvuus on tehnyt Venäjästä vauraan."

"Samaan aikaan, kun Saksassa laskee hanasta lämmintä vettä, Venäjä ampuu kaasurahoilla ostettuja ohjuksia ukrainalaisten koteihin. Kun saksalainen autotyöläinen saa kuukausipalkkansa, Venäjä jyrää, murskaa, silpoo ja räjäyttää kaasurahoilla ostetuilla aseilla ukrainalaiset vauvat, vanhukset ja kaikki tielle osuvat."

Tämä on Mahlamäen ja NATO:n kannattajaksi ilmoittautuneen Helsingin Sanomien todellisuus.

Miksi lehti ei lähetä venäjäntaitoista toimittajaansa Jussi Konttista Mariupoliin haastattelemaan keitä ne ovat, jotka ampuvat turvaan hakeutuvia siviilejä, tunkeutuvat kerrostaloihin pystyttämään tulenjohtokeskuksia ihmisten asuntoihin, käyttävät sirpalepommeja ja jalkaväkimiinoja, joiden käyttö on kansainvälisesti kielletty?

Miksi lehti sitkeästi kieltäytyy kuvaamasta Ukrainan demokratiaa?

Ukraina ei ole demokratia, vaan Yhdysvaltojen vuoden 2014 väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen synnytetty epävaltio, jonka hallituksen Yhdysvallat on valinnut. Hallitus ja turvallisuuskoneisto on pakattu täyteen natseja ja äärioikeistolaisia, joiden tavoitteena on tuhota maan venäjänkielinen väestö ja kulttuuri. Heti ensi töikseen uusi hallitus lopetti venäjänkielen virallisen aseman vaikka 40% kansasta puhuu kotonaan venäjää.

Stepan Banderan, humanismin vihollinen numero yhden, natsi-kollaboraattorin kannattajat Ukrainassa ovat Yhdysvaltojen sivustatuella vähitellen ottaneet haltuunsa koko maan. He ovat kirjoittaneet uudelleen historian, kasvattaneet nuorison ja muuttaneet valtion symbolit yhden toisensa jälkeen. He ovat indoktrinoineet kolmanneksen väestöstä ja edustavat kolmannesta maan armeijasta.

Voitteko kuvitella? Yksi kolmannes, 102 000 natsia Ukrainan armeijassa. Näiden Banderistien tavoitteena on tuhota Venäjä yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa.

Vallankaappauseduskunta julisti puheenjohtajansa Turchinovin suulla, terrorisminvastaisen sodan, itä-ukrainalaisille, mitä äärimmäisen julmaa sotaa Kiova on käynyt Donbassin asukkaita vastaan nyt 8 vuotta.

Venäjän vallattua nyt aikaisemmin Ukrainan hallituksen hallussa olleita Donbassin alueita takaisin, maastosta on löytynyt haudattuja ruumiita, joiden päät on katkaistu.

Odessan ammattiyhdistysten talon tuhopoltto kymmenine uhreineen on eräs esimerkki natsien julmuudesta. Jotkut harvat pääsivät ulos palavasta rakennuksesta joutuakseen ryömimään "kunniakujaan", jossa natsit hakkasivat heitä puunuijilla tai ampuivat kuoliaaksi.

Hanna Mahlamäki pilkkaa myös Gerhard Schröderin menneisyyttä, poliittista uraa ja Saksan "kunniavelkaa" Venäjälle.

Mahlamäki ei sanallakaan mainitse sitä, että Schröder toimi liittokanslerina EU-Saksan pommittaessa NATO:n kanssa Jugoslaviaa. Jugoslavian hajottamisen aloitti Helmut Kohl yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.

Toisen maailmansodan aikana Jugoslavian suurin kansanryhmä serbit, virui Saksan ja fasistisen Kroatian keskitysleireissä. 1990-luku aloitti toisen maailmansodan revanssin. Jugoslavian kommunistit, jotka vastasivat Saksan häviöstä oli murskattava.

Mahlamäki tekisi viisaasti, jos hän tarkastelisi historian kulkua objektiivisesti eikä pelkästään natseja tukevan Yhdysvaltojen näkökulmasta.

Venäjän kimppuun hyökkäämisellä pyritään peittämään miljoonien ihmisten tappaminen toisen maailmansodan jälkeen, salaiset vankilat, kidutus, sadat lennokkimurhat Afganistanissa, koko häpeälliset 20 vuotta afganistanilaisten kärsimystä, mihin saksalaiset ja suomalaiset osallistuivat Yhdysvaltojen rinnalla.

Suomi kiiruhtaa nyt unohtamaan, kenellä tosiasiassa on verta käsissään ja liittymään teurastajien joukkoon, tukemaan USA:n ja  Euroopan nousevaa natsismin aikaa. Baltian maat ja Ukraina eivät ole natsismia kokonaan hylänneetkään. Göbbels halkeaisi kateudesta jos saisi tietää kuinka tehokkaan mediasensuurin USA ja EU ovat saaneet aikaan edistääkseen sotapropagandaansa. Mahlamäki on sen taitava toteuttaja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hanna Mahlamäki, Helsingin Sanomat, Gerhard Schröder, Saksan suhde Venäjään, Ukrainan demokratia, kaasuntuonti

Onko Suomen eduskunta ja valtiojohto täysin metsässä?

Keskiviikko 20.4.2022 klo 16.53 - Pirkko Turpeinen-Saari

On mielenkiintoista havaita kuinka metsässä  Ukrainan suhteen Suomen eduskunta ja valtiojohto ovat median saattelemana.

Media ja valtiojohto vaikenevat Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vuoden 2014, vallankaappauksesta, jossa vaaleilla laillisesti valittu presidentti oli menettää henkensä.

Vallankaappauksen jälkeen Ukrainan demokratia ajettiin alas - hallitsijaksi tuli Obaman varapresidentti Biden avustajakuntineen. USA valitsi hallituksen ja alkoi rakentaa sillanpääasemaa itselleen ja johtamalleen NATO:lle Ukrainaan, sotaan Venäjää vastaan.

Äidinkielenään venäjää puhuvia on yli 30% väestöstä ja valtaosa kansasta tukee sitä, että venäjänkieli on maan virallinen kieli, kuten se oli ennen vallankaappausta. Vuonna 2014 venäjänkielen virallinen asema lopetettiin. Venäjänkielen puhuminen julkisella paikalla kiellettiin, venäjänkieliset TV-asemat lakkautettiin samoin sanomalehdet.

Vallankaappaushallitus aloitti sodan Itä-Ukrainaa vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet laitonta vallankaappausta.

Yhdysvaltalainen, nyt jo edesmennyt professori Stephen Cohen, varsinainen Venäjäntuntija totesi presidentti Zelenskyn tultua valituksi peresidentiksi vuonna 2019, että Zelensky ei pysty neuvottelemaan rauhasta maansa sisällissodassa, ellei hänellä ole Yhdysvaltojen tukea.

Samaa sanoi myös presidentti Putin. Ei ole hyötyä neuvotella mistään, ellei Yhdysvallat ole pöydässä.

Stephen Cohen totesi Ukrainan fasistien asettaneen esteen Zelenskyn mahdollisuuksille neuvotella rauhasta jo kuukausi hänen virkaanastujaistensa jälkeen. Fasistit olivat uhanneet tappavansa Zelenskyn jos hän jatkaa neuvotteluja presidentti Putinin kanssa. Zelensky uhattiin hirttää puunoksaan.

Zelenskyn rooli tänään ei ole kadehdittava. Mariupolin terästehtaaseen piiritetyt sotilaat pyysivät häneltä lupaa antautua. Luvan sijaan Zelensky määräsi Azovin natsit ampumaan jokaisen, joka aikoo antautua.

Yhdysvaltojen kongressi piti ja pitää natseja liittolaisinaan kuten Kroatian natseja Jugoslavian hajottamissodissa. Ukrainan sota on Yhdysvaltojen etä-sotaa Venäjää vastaan ja Ukrainan kansa on vain tykinruokaa.

Yhdysvaltojen tavoitteena on Venäjän tuhoaminen - muuttaminen hylkiövaltioksi, kuten presidentti Obama esitti. Ukraina on vain välikappale. Sekä Ukrainan että Venäjän kansallisvarallisuus halutaan ottaa haltuun ja konfiskoida.

Yhdysvallat jatkaa samalla ryöstö ja tuhoamislinjalla kuin Jugoslaviassa, Libyassa, Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa. Serbiomaisuuden konfiskointi Kosovosta tapahtui presidentti Ahtisaaren johdolla. Nyt ovat Ukraina ja Venäjä vuorossa.

Sopimusvaraisella "demokraattisten" maiden yhteisöllä ei ole mitään tekemistä kansainvälisten lakien ja sopimusten kanssa. Sovitaan, että pommitetaan, sovitaan että konfiskoidaan sallaisten maiden omaisuus, jotka eivät alistu ryöstettäviksi. Sovitaan, että asetetaan talouspakotteet, perutaan laillisesti sovitut kaupat, yhteistyö - sovitaan että ollaan rosvojoukko - mutta meillä on asellinen ylivalta.

Tämä sopimusvarainen yhteisö, jonka johtovalta Yhdysvallat on tottunut olemaan, ei enää tule kestämään. Moninapainen maailma, jossa kaikki maat ovat tasaveroisia noudattaen kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia tulee olemaan tulevaisuuden maailma.

Venäjä on ottanut tehtäväkseen natsivallan ja mielivallan kitkemisen Ukrainasta siinä määrin kuin se koskee Donbassia ja sen asukkaita. Sisällissodan lopettaminen, sorron lopettaminen ja natsismin hävittäminen ovat välttämättömiä Ukrainan auttamisessa palaamaan vallankaappausta edeltävälle uralle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan "demokratia", USA:n tuki natseille, Zelenskyn mahdoton tehtävä, Suomen valtamedian häpeällinen tila

Sortuuko valtiojohtomme taas valheisiin II

Maanantai 11.4.2022 klo 14.10 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kiovan kaupunginosan Buchan ruumiit ovat nostattaneet uuden Venäjä-vastaisen propaganda-aallon ja pakotteiden viimeistenkin aukkojen tilkitsemisen. "Länsi on yhtenäisempi kuin koskaan!"

Suomen median NATO-propaganda on saavuttanut ennennäkemättömät kierteet. "Venäjä on syösävä kuiluun," huutaa Helsingin Sanomat, kaikki yhteydet Venäjään on katkaistava, vaatii pääministeri.

Olettaisin Suomen sotilastiedustelun olevan kansainvälistä tasoa. Sipilän hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistö kertoi Suomen solmineen n. 60 erilaista kahdenvälistä sotilaallista sopimusta NATO-maiden kanssa.

Eikö sotilastiedustelumme ollut maalis-huhtikuun taitteessa hereillä saadakseen tietoa Buchan tapahtumista tapahtumien kanssa samaan aikaan?

Yhdysvaltalaiset ja sveitsiläiset korkea-arvoiset ja myös YK- tehtävissä toimineet upseerit ovat todenneet Ukrainan natsi-joukkojen saapuneen Buchaan Venäjän joukkojen lähtöä seuraavana päivänä. Ideologiansa mukaisesti näiden joukkioiden tehtävänä oli "eliminoida kollaboraattorit" - eli tappaa venäläisten kanssa hyvin toimeen tulleet siviilit.

Ukrainan parlamentista on USA:n v. 2014 johtaman verisen vallankaappauksen jälkeen erotettu useita puolueita, lakkautettu venäjänkieli virallisena kielenä jne. 

Eräs hiljattain (v. 2019 ) lakkautettu puolue on sosialistinen puolue. Sen puheenjohtaja Ilja Kiva on nykyisin oppositio platform puolueen edustaja. Sekin puolue on lakkautettu. Kiva on kertonut haastattelussa Buchan tapahtumien olleen Ukrainan turvallisuuspalvelun ja Britannian MI6:n lavastama. 

Ristiriitaisista tiedoista huolimatta Suomen tasavallan presidentti ja pääministeri osoittivat välittömästi syyttävän sormensa Venäjään.

Onko presidentin ja pääministeri tieto sotilastiedustelun vahvistama? Ellei, herää kysymys, mihin he perustavat syytöksensä.

Toinen huolestuttava kysymys:  myötäileekö Suomen sotilastiedustelu Ukrainan ja MI6:n valeuutisia? Minkälainen on Suomen armeijan moraali?

Vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen Ukrainan natsi-joukot liitettiin Ukrainan armeijan osaksi. Mariupolin kaupunki on ukrainalaisten ja kansainvälisten natsijoukkojen hallussa lukuunottamatta niitä osia, jotka Venäjä on jo vapauttanut heidän terroristaan. Kansainvälisten USA:n ja Euroopan valtioiden aseistamien joukkojen määrä on 100 000.

Ideologiansa mukaisesti natsit käyttävät siviileihin kohdistuvaa terroria eliminoidakseen venäjää tai muuta ei-ukrainankieltä puhuvat kansalaiset. Romanit ovat terrorin ykköskohteita kuten aiempinakin natsi-aikoina.

                                                     ***

Suomen oma natsi-historia on vaiettu asia. Venäjää-puhuville itä-karjalaisille pystytetyistä keskitysleireistä vaietaan. Rasismista vaietaan. Juuri siksi se on purskahtanut koko mediakenttää ja poliittista eliittiä hallitsevaksi valtavirraksi.

Ukrainan natsismista vaikeneminen on vääristänyt todellisuutemme. Yhdysvaltojen ja Ukrainan - maailman ainoiden selkeästi natsimyönteisten maiden liitto on saanut hyväksyntämme. Vuodesta 2014 lähtien Ukraina on ollut eräänlainen Yhdysvaltojen vasalli.

Todellisuutemme on sidottu riippuvuuteen Yhdysvaltojen hyväksynnästä. Yhdysvaltojen aseteollisuus on hallinnut kaikkea, mitä Euroopan unioni tekee unionin perustamisesta lähtien.

Markkinointiyhtiöt hallitsevat Ukrainan sodan todellisuutta. Suomen median keskeiset vaikuttajat ja armeijan upseerit ovat saaneet koulutuksensa Yhdysvalloissa. Ukrainan näyttelija-presidentti Zelensky esittää erinomaisesti Yhdysvaltojen ulko- ja sotilaspoliittisen johdon haluamia tunteisiin vetoavia puheita.

                                                      ***

Kansalaisille ei ole suoraan kerrottu, kenen aloitteesta sallittiin presidentti Zelenskyn videopuheenvuoron esittäminen Suomen eduskunnan istuntosalissa. Se oli erinomainen propagandasaavutus.

Saksan liittopresidenti Frank Walter Steinmeyerin läsnäolo Zelenskyn esiintymistilaisuudessa oli toinen propagandavoitto. Ovathan Suomi ja Saksa olleet liittolaisia sisällissodan sekä natsi-Saksan aikana sekä silloin kun Jugoslavia piti yhdessä hajottaa ja Suomi auttoi Saksaa pommitusten aloittamiseksi.

Kolmas propagandistisessa mielessä kiinnostava seikka oli se, kuinka nykyaikaisessa markkinoinnissa aivojen muisti ja ruumiin muisti yhdistetään.

 USA:n talutusnuorassa kulkevan maan presidentti kehotti Suomen kansanedustajia nousemaan seisomaan kunnioittaakseen sodan uhreja. Tuo aiheutti voimakkaan muistijäljen. Zelensky yhdisti talvisodan ja nykyisen Ukrainan konfliktin. Uhrit olivat Suomi ja Zelenskyn osapuoli Ukrainasta, vihollinen vuorostaan Venäjä ja toiset ukrainalaiset. 

Yhdistämisen tarkoitus oli vakuuttaa kansanedustajat siitä, että Suomi ja Ukraina olivat ja ovat hyviä, Venäjä vuorostaan oli ja on paha.

Seisomaan nouseminen ja 1930-40 lukujen natsitervehdys ovat sama asia. Molemmat ovat automaatioita, jotka aihauttavat yhteenkuuluvuuden natsismiin.

Kun Neuvostoliiton suurlähetystö evakuoitiin sodan alettua, väkijoukko oli saapunut tapahtumaa seuraamaan. Tuon tapahtuman kuvanneessa uutisfilmissä voi nähdä kuinka osa suomalaisista nosti kätensä natsi-tervehdykseen autojen lipuessa ohi.

Ukrainan kriisin mediamanipuloinnin seurauksena Venäjän suurlähetystön edustalla on nähty myös Slava Ukraina-tervehdyksiä ja Venäjä-vastaisia mielenilmauksia. Ukrainan liput ovat liehuneet merkkirakennusten edessä kuten natsi-Saksan liput liehuivat Mannerheimintien varrella 1930-40-luvuilla.

Tosiasiassa Ukraina on käynyt sisällissotaa ukrainalainen ukrainalaista vastaan 8 vuotta, omien natsien ja Yhdysvaltojen ollessa "hyvien puolella", venäjää puhuvien ukrainalaisten ollessa "pahojen" puolella.

 Suomi oli tehnyt koko 20-30-lukujen ajan yhteistyötä Saksan nousevan natsivaltion kanssa talvisodan ollessa tuon valmistelun kulminaatiopiste. Neuvostoliitto ja nyt Venäjä taistelivat koko maailman denatsifikaation puolesta silloin toisen maailmansodan aikana ja nyt uudelleen.

Yhdysvallat taistelee Ukrainan rinnalla, natsien puolella oman yksinapaisen maailmanvaltansa puolesta pyrkien hämäämään Euroopan maat  tunteisiin vetoavalla markkinoinnilla puolelleen. Tärkeä uusi menetelmä on ollut kaiken Venäjältä tulevan informaation katkaisu Euroopan ja Yhdysvaltojen kansalaisilta.

Venäjä pyrkii yhdessä liittolaistensa kanssa moninapaisen maailman mahdollistamiseen, jossa kaikki maat ovat yhtä arvokkaita eikä niitä voi hallita asellisella ylivoimalla, uhkailulla tai taloudellisilla pakotteilla.

Yksinapainen- ja moninapainen maailma ovat toistensa vastakohtia. Yhdysvallat pyrkii ylläpitämään aseteollisuutensa sekä taloudellisen painoarvonsa avulla sotilaallista ylivaltaa johtamansa sotilasliitto NATO:n avulla. Venäjä turvautuu tietoisuuden lisäämisen ja yhteistyön avulla, mutta myös aseellisen pakottamisen keinoin saamaan aikaan oikeudenmukaisuuden käänteen, jossa rasismilla ja natsismilla ei ole enää tilaa.

Suomen eduskunta on tehnyt massiivisen virheen ylentämällä natsimin yleisesti hyväksyttäväksi ja sen vastustamisen halveksittavaksi. Tunteisiin vaikuttava henkinen väkivalta on halveksittavaa.

Tällä manipuloinnilla Suomen valtiojohto haluaa liittää Suomen NATO:on ilman kansalaiskeskustelua ja kansanäänestystä. Suomi aiotaan livauttaa NATO:on kuten Suomi livautettiin NATO:n isäntämaasopimukseen, ilman eduskuntakäsittelyä, perustuslain vastaisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sotilastiedustelu, valtiojohdon tiedon taso, Bucha, Racak, Srebrenica, Mariupol, Ukrainan "demokratia", propagandan ruumiillistaminen, Zelenskyn puhe eduskunnassa

Ei totta edes toinen puoli

Maanantai 29.11.2021 klo 13.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tänään 29.11.2021 Helsingin Sanomat otsikoi pääkirjoituksensa:Venäjä voisi sotia Ukrainasta.

Mitään perusteluja tälle väitteelleen lehti ei esitä. Sen sijaan se antoi lukijoilleen paikkansapitämättömän selostuksen Ukrainan sisällissodan tapahtumista.

Lehti kirjoittaa: "Ukrainassa alkoi loppuvuodesta 2013 mielenosoitusliike, kun silloinen presidentti Victor Janukovyts oli päättänyt hylätä pitkään neuvotellun ja Venäjän vastustaman assosiaatiosopimuksen EU:n kanssa."

"Mielenosoitukset laajenivat pian koskemaan muitakin asioita. Ne päättyivät alkuvuodesta 2014 Janukovytsin pakoon. Ukrainan johdosta tuli aiempaa länsimielisempi. Otteensa menettänyt Venäjä vastasi valtaamalla Krimin ja aloittamalla sotatoimet itäisessä Ukrainassa, jossa virallisesti sotivat Ukrainan armeija ja niin sanotut kansantasavallat."

"Sota Itä-Ukrainassa jatkuu yhä. Venäjälle se on ollut ennen muuta keino vaikuttaa Ukrainaan, jolla on sodan vuoksi kyljessään avohaava."

Lehti kertoo presidentti Putinin julkaisseen kirjoituksen, jossa "hän esitteli omat käsityksensä Ukrainan historiasta, kehityksestä ja suhteesta Venäjään. Väitteet olivat monin osin räikeän virheellisiä, mutta samalla paljastivat Putinin ajattelua."

Jos lähdemme analysoimaan ainoastaan Ukrainan vallankaappauksen prosessia ja jätämme lehden arviot presidentti Putinin syvällisestä analyysista Ukrainan ja Venäjän historiasta kommentoimatta, päädymme seuraavaan:

Ensinnäkin Yhdysvallat on ylpeillyt Victoria Nulandin suulla maansa sijoittaneen 5 miljardia dollaria Ukrainan vallanvaihdokseen. Jo syyskuussa 2013 entinen presidentti Bill Clinton ulkoministerinä toimineen vaimonsa Hillaryn, EU:n valtiomiesten mm Italian Mario Montin ja Ruotsin Carl Bildin, Yhdysvaltojen talousgurujen Larry Summersin, George Sorosin ja muiden värivallankumous-toimijoiden kanssa piti The Economist- lehden mukaan Ukrainan tulevan vallankumouksen voitonjuhlat Krimin Jaltalla.

Läsnäolleet jakoivat jo saalista. Kuka ottaisi särötyksen ohjelmaansa, josta Larry Summers puhui. George Soros lupasi 1 miljardin GMO-viljelyyn. Hill&Knowlton markkinointiyhtiölle annettiin tehtäväksi presidentti Putinin demonisointi lännen medioissa.

Vuonna 2015 WILPFin (Women's International League for Peace and Freedom) 100v -juhlakokouksessa Haagissa, jossa olin läsnä, saksalainen tutkimuslaitoksen johtaja Sabine Schiffer kertoi paitsi tästä presidentti Putinin demonisointikampanjasta, myös siitä, että Hill&Knowltonin johtohenkilö hyötyi itse tästä värivallankumouksesta taloudellisesti. Toisin sanoem markkinointiyhtiö ei enää pelkästään tee työtä käskettyä, vaan on itse taloudellinen edunsaaja kaappauksessa.

Helsingin Sanomien väite, että Janukovich hylkäsi EU:n lähentymissopimuksen, ei pidä paikkaansa. Janukovich halusi lykätä sitä, koska se tulisi syvässä velkakuilussa olevalle maalle kalliiksi. Lisäksi kokonaan käsittelemättä olivat ne monet taloudelliset sidokset ja tullivapaa kaupankäynti Venäjän ja Ukrainan välillä, jotka olivat hyödyttäneet maata.

Yhdysvallat oli sijoittanut 5 miljardia vallankaappauksen toteuttamiseen ja tarkka-ampujien kouluttamiseen. IMF ei ollut antamassa lainaa, mutta Venäjä lupasi 13 miljardia ja Kiina 8 miljardia, jotta Ukraina selviäisi pahimman talouskriisin yli.

Ukrainalaisten kansalaismielipide oli myös kielteinen NATO:n suhteen. Tunnetusti jo lähentymissopimuksessa on sitouduttava EU:n yhteiseen sotilaalliseen puolustukseen, mikä tarkoittaa NATOa.

Helsingin Sanomien kuvaus mielenosoitusten päättymisestä presidentti Janukovichin pakoon on lievästi sanoen uskomaton.

Mielenosoitukset päättyivät joukkoteurastukseen ja presidentti joutui pakenemaan henkensä edestä helikopterilla, kun samaan aikaan hänen oletettua autosaattuettaan vastaan hyökättiin

Yhdysvaltojen ja eräiden EU-maiden rahoittamat ja kouluttamat tarkka-ampujat tappoivat mielenosoituksissa kymmenittäin ihmisiä niin mielenosoittajia kuin poliiseja. Jälkeenpäin on osoittautunut, että Georgian entinen presidentti Saakshvili oli eräs tarkka-ampujien organisoijista ja ampujat olivat pääasiassa georgialaisia.

Joukkoteurastuksesta on tehty tieteellinen 70-sivuinen tutkimus, jota analysoin vuoden 2014 blogeissani, jotka löytyvät blogin arkistosta.

Tässä vallankaappauksessa, kuten Jugoslavian sodassa, Yhdysvallat ja Saksa tukivat natseja, jotka olivat väkivallan takana. Natsijoukkiot ja heitä Ukrainan parlamentissa tukevat puolueet olivat jo mielenosoitusten aikana hyökänneet Krimiltä kotoisin olevia rauhallisia mielenosoittajia vastaan tuhoten heidän bussejaan ja suunnaten sadistista väkivaltaa matkustajia kohtaan.

Kammottavin natsien teko oli toukokuun 2. päivänä suoritettu Odessan ammattiyhdistysten talon tuhopoltto, jossa sisällä olevat väkivaltaa paenneet ihmiset paloivat elävältä.

Vastoin Helsingin Sanomien väitettä Venäjä ei valloittanut Krimiä eikä aloittanut sotaa Itä-Ukrainassa.

Krim oli autonominen alue, joka oli jo 1990-luvun alusta lähtien halunnut palata Venäjän yhteyteen, johon se on histriallisesti kuulunut. Natsien väkivaltaa kauhistuneet ja laillisen presidentin kaatamista vastustaneet Krimin asukkaat päättivät äänestää itsenäisyydestä ja irrottautumisesta Ukrainan vallasta. Itsenäistymisen jälkeen Krimin asukkaat anoivat päästä liittymään osaksi Venäjää, osana turvallisuuttaan.

Vastoin Helsingin Sanomien tekstiä Venäjä ei aloittanut Itä-Ukrainan sotaa vaan sen aloitti Ukrainan oma vallankaappaushallitus kutsuen sitä "terrorimin vastaiseksi sodaksi". Itä-ukrainalaiset eivät hyväksyneet vallankaappausta vaan kannattivat laillisia vaaleja ja laillisesti valittua presidentti Janukovichia.

EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Cathrine Ashton myönsi vuonna 2014 nauhoitetussa keskustelussaan Eestin ulkoministerin kanssa, että tarkka-ampujat olivat "meikäläisiä" eli USA:n ja EU:n rahoittamia ja kouluttamia toimijoita. Israelilainen Haaretz -lehti kertoi osan tarkka-ampujista olleen Israelissa koulutettuja.

On todella vaikea uskoa kuinka syvälle Suomen ulkopoliittinen johto ja valtamedia Yle ja Helsingin Sanomat eturivissä ovat vajonneet Yhdysvaltojen ja suurten EU:n jäsenmaiden valetodellisuuden kannattajiksi.

Saksa ja Ranska olivat neuvottelemassa mielenosoitusten rauhanomaisesta lopettamisesta Maidanilla, mutta eivät katsoneet perään, kun sopimus heitettiin roskakoriin. Samat valtiot olivat mukana allekirjoittamassa Minsk II-sopimusta, jossa on yhdessä sovitut askelmerkit autonomian rakentamiseksi Itä-Ukrainan alueille. Ukrainan hallitus ei ole ottanut askeltakaan toimeenpanon suuntaan eivätkä Saksa ja Ranska ole tehneet elettäkään Ukrainan hallituksen painostamiseksi.

Ukrainassa suoritettiin siis laiton vallankaappaus EU:n ja USA:n tukemana. Vallankaappauksen jälkeen pystytettiin kaappauksen rahoittajien toimesta hallitus, jossa suuri osa ministereistä oli Ukrainan perustuslain vastaisesti valittuja ulkomaiden kansalaisia. Valtiovarainministeri oli yhdysvaltalainen. 

Vallankaappauksen jälkeinen aika on ollut Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen kehityksessä entistä synkempi kehittyen kohti mielivaltaa ja todellisuuden vääristämistä erityisesti suhteessa Venäjään ja Kiinaan.

Koska laitonta on kutsuttava lailliseksi ja epädemokraattista demokraattiseksi, Yhdysvallat on keksinyt kutsua YK:n peruskirjasta ja kansainvälisistä laeista piittaamatonta toimintatapaa  "sopimusvaraiseksi demokraattisten valtioiden toimintatavaksi".

Suomen ulkopoliittinen johto on liittynyt innolla tämän uudenlaisen sopimusvaraisen demokrattisen yhteisön jäseneksi. Koska Ukrainan vallankaappaus on esitettävä Venäjän syynä, Helsingin Sanomat osoittaa tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan olevansa vankkumaton uuden sopimusvaraisen demokraattisen yhteisön jäsen ja olevansa oikeutettu jakamaan tätä orwellilaista todellisuutta myös suomalaisten lasten mieliin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Minsk II, Orwell, Helsingin Sanomien Ukraina-pääkirjoitus, Putinin puhe, 2014 vallankaappauksen taustavoimat, Janukovich, uusi demokratia, sopimusvarainen demokratia,

Helsingin henki haisee

Tiistai 3.8.2021 klo 17.33 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ehdottanut ETYKin 50-vuotisjuhlakokouksen järjestämistä. Hän on kirjoittanut aiheesta artikkeleita myös ulkomaisiin julkaisuihin ja ottanut puhelimitse yhteyttä asiastaan Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen presidentteihin.

Mutta onko Suomi rauhaa ja yhteistyötä rakentava maa kuten vuonna 1975? Onko presidentti Niinistö rauhan presidentti?

Vuonna 1975 maatamme johti kansainvälisesti arvostettu rauhaa ja ystävyyttä kansojen välillä rakentamaan pyrkinyt presidentti Urho Kekkonen. Suomi oli tunnustetusti puolueeton maa ja sillä oli ystävyys- ja yhteistyösopimus naapurinsa Neuvostoliiton kanssa. 

Suomessa on historiallisesti ollut vallalla kilpailu demokraattisten voimien ja harvainvaltaa kannattavien välillä.

Kesällä 1917 harvainvaltaa kannattavat tekivät vallankaappauksen syrjäyttääkseen Valtalailla aikaansaadun itsenäisyyden Venäjästä. Harvainvaltaa kannattanut eduskunnan vähemmistö kääntyi Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen saadakseen Valtalakipäätöksen kumotuksi eduskunnan hajottamisen avulla.

Harvainvallan kannattajat liittoutuivat keisarillisen Saksan kanssa liittyäkseen osaksi Saksaa muodollisen itsenäistymisen avulla Venäjästä. Venäjän myönnettyä Suomen porvarilliselle hallitukselle itsenäisyyden tuo hallitus perusti porvarillisen armeijan tuhotakseen demokratiaan pyrkivät työläisvoimat Saksan kanssa solmitun aseellisen yhteistyön avulla.

Valtalain kesällä 1917 säätäneet tahot jäivät Saksan avulla suoritetuissa sotatoimissa häviölle ja joutuivat poliittisissa oikeudenkäynneissä tuomituiksi joko kuolemaan tai keskitysleireille. Demokratiasta ei ollut tietoakaan. Valtalain kannattajien mahdollisuuksia osallistua vaaleihin rajoitettiin voimakkaasti koko 1920-30 lukujen aikana. 

Yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa vahvistui. Sinettinä olivat jokavuotiset ”vapaus”-sodan voitonjuhlat Alte-kamerad -marsseineen, laivastovierailuineen ja Saksan armeijan komentajan tarkastuskäynteineen kesällä 1939 Karjalassa.

Hävittyjen sotien jälkeen Suomi demokratisoitui. Äänioikeuden saivat lähes kaikki kansanryhmät. Natsi-henkiset ja fasistiset Lotta- ja Suojeluskuntajärjestöt lakkautettiin rauhansopimuksen perusteella.

Presidentit Paasikivi ja Kekkonen takasivat demokratian laajenemisen. Työläisten omat järjestöt, lehdet ja kokoustoiminta takasivat kansalaisten tiedon hankkimisen omista oikeuksistaan. Erityisesti presidentti Kekkonen puuttui kärkkäästi kaikkeen saksalaissuuntauksen aikana tyypilliseen Neuvostoliiton vastaiseen kirjoitteluun.

Saksa on toisesta maailmansodasta lähtien ollut Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä maa. Nuo maat koordinoivat sotilas- ja puolustuspolitiikkaansa.

Jo 1950-luvulla Yhdysvallat alkoi jälleen tukea natsi- ja fasistisia voimia Euroopassa. Sen lisäksi Yhdysvalloissa on laaja natsi -diaspora; Euroopasta katolisen kirkon avulla paenneita natseja on vaikutusvaltaisissa asemissa myös CIA:ssa.

Euroopan siirtomaavallat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Espanja, Portugali, Hollanti ja Italia joutuivat taistelemaan itsenäistymään pyrkiviä alusmaitaan vastaan. Yhdysvallat tuki eurooppalaisia maita pyrkien alusmaiden asukkaiden itsenäistymishalujen tukahduttamiseen ideologisen, kommunismin vastustamisen nimissä.

Itsenäisyyttä, sosiaalisten oikeuksien edistämistä ja demokratiaa kutsuttiin yleisnimellä kommunismi.

Aseteollisuus ja Euroopan aseellinen hallinta edellyttivät toimia myös Euroopassa. Kommunismin kitkentä oli suoritettava myös Vanhalla mantereella. Euroopan demokraattinen unioni -järjestö suoritti tätä tehtävää, puheenjohtajanaan muun muassa Sauli Niinistö.

European Round Table of Industrialists, jonka puheenjohtajana oli Ruotsin Volvon johtaja Per Gyllenhammar, edisti aktiivisesti Euroopan Unionin muodostamista. Gyllenhammar oli myös erään johtavan Yhdysvaltojen aseteollisuusyrityksen hallituksessa.

Euroopan unionin peruskirja laadittiin Pyöreän pöydän johtoryhmän tavoitteiden mukaisesti. Euroopan unioniin liittyvän valtion on jo lähentymisvaiheessa sitouduttava yhteiseen sotilaalliseen sopimukseen, joka on yhtä kuin yhteistyöhön NATO-sotilasliiton kanssa.

Neuvostoliiton tultua hajotetuksi ja ryöstetyksi ulkopuolisten voimien avulla se joutui heikkouden ja epävarmuuden tilaan.

Suomen jo sisällissodassa harvainvaltaa kannattaneet ja natsi-Saksan kanssa liittoutuneet voimat havaitsivat hetkensä koittaneen. Vastenmielinen demokratia voitaisiin taas kaataa. Liittymällä Euroopan unioniin oltaisiin taas Saksan liittolaisia, nyt kuitenkin USA/Saksa konglomeraatin kanssa.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (ilmainen koulutus, terveydenhuolto, huokea asuminen, täystyöllisyys) sijaan saataisiin yhteiskunta, jossa yksilö vastaa itse itsestään ja ostaa markkinoilta niitä palveluja, joihin on varaa – Yhdysvaltojen mallin mukaan.

Euroopan unionin perustavassa kokouksessa unioni lähti sotaan Jugoslavian enemmistöryhmää, holokaustin uhreja serbejä vastaan, jotka vastustivat liittovaltion hajottamista. EU tuki Yhdysvaltojen albaani/natsi -diasporan rahoittamia ja Saksan ja Osama bin Ladenin aseistamia kroaatteja ja Bosnian muslimeja. Muslimeja johti presidentiksi vaalien tuloksen vastaisesti valittu Alija Izetbegovic. Hän oli v. 1970 kirjoittanut islamistisen julistuksen, jossa hän kuvasi tulevan Bosnian yhteiskunnaksi, missä paras serbi on kuollut serbi. Julistuksesta otettiin uusia painoksia vuonna 1990. Kroaattien johtaja presidentti Tudjman oli holokaustin kieltäjä.

Nämä ideologiset tekijät eivät häirinneet suomalaisten innostusta liittyä joukkoon.

Jugoslavian hajottamissotien Bosnia-osuuden päättyessä Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Suomi oli valmis omaksumaan Yhdysvaltojen ja Saksan ideologiset ja sotilaalliset tavoitteet.

Suomen harvainvaltaa kannattava eliitti ja kansainvälisessä työssä olevat poliittiset toimijat omaksuivat täysin Ruder-Finn markkinointitoimiston esittämän Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteita tukevan näkökulman.

Suomen media esitteli demokraattista Jugoslavian perustuslakia ja etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa toteuttaneet serbit Hitlereinä ja islamilaista kalifaattia jihadistien avulla Bosniaan rakentaneet muslimit uhreina. Kuinka monta Yle-dokumenttia olemmekaan nähneet Elisabeth Rehnistä vaikertamassa muslimien kohtaloa tai Helena Rannasta puolustamassa Osama bin Ladenin ja Turkin ja Saksan tukemien Kosovon albaanien asiaa. Presidentti Clintonin ja ulkoministeri Albrightin kielto muslimien aiheuttamien serbikylien pogromien kuvaamisesta toimi myös Suomessa.

EU-jäsenyys on tuonut Suomen uuden tilanteen eteen. Samalla tavalla kuin Suomi yhdessä natsi-Saksan kanssa miinoitti koko Suomenlahden auttaen tappamaan 16 000 Tallinnasta natseja pakenevaa kansalaista, EU edellyttää Suomen osallistuvan NATO-EU:n käymiin sotiin.

Ensimmäinen suuri palvelus, josta suomalaisille ei ole kerrottu, oli Jugoslavian massiivisten pommitusten edellytysten luominen. Suomen hallitus salasi 1999 suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin taistelun uhreista. Tuo salaaminen antoi presidentti Clintonille tekosyyn aloittaa luultavasti eräät maailman epäinhimillisimmistä pommituksista – myös uraaniaseilla.

Yhdysvaltojen rakentaessa laittomasti heti pommitusten jälkeen kesällä 1999 jättimäisen sotilastukikohdan Serbian Kosovon maakuntaan Suomen hallitus ja media vaikenivat. 

Suomen hallitus ja media tukivat poliittisia, Suomen sisällissodan jälkeisiä poliittisia oikeudenkäyntejä muistuttavia Jugoslavia tribunaaleja, ICTY:tä, joissa holokaustin uhrit, etnisten ryhmien tasa-arvoa toteuttaneet serbit tuomittiin ”sotarikoksista” kuten Suomen ”punaiset”. 

Helena Ranta kävi Suomen hallituksen tukemana todistamassa Racakin valheet tosiksi ja presidentti Milosevicin sotarikolliseksi. Holokaustin uhria lähemmäksi ei Milosevicin kohdalla voine päästä. Hänen vaimonsa äiti oli kuollut keskitysleirissä. Milosevic puolusti Jugoslavian etnisten ryhmien tasa-arvoa korostavaa perustuslakia.

Huolimatta Kosovon albaanien jatkuvasta terrorista serbiasukkaita kohtaan ja 150 ortodoksisen kirkon ja osin keskiaikaisen luostarin polttamisesta yöllisissä bakkanaaleissa kuten toisen maailmansodan aikana, Suomen hallitus ja media ovat vaienneet.

Presidentti Ahtisaaren johdolla käydyssä prosessissa Kosovon alueen serbiomaisuus on konfiskoitu eli siirretty parempiin käsiin ja alue julistettu laittomasti itsenäiseksi. YK:n päätöksellä 1244 vuodelta 1999 Kosovo on Serbian maakunta. Suomen valtion edustajat ovat tukeneet laitonta, YK:n päätöksen vastaista itsenäistämistä, jota Yhdysvallat on vaatinut. 

On ennenkuulumatonta, että jättimäinen sotilastukikohta on rakennettu valtion maaperälle, joka sitä ei halua.

Kosovon laitonta itsenäistämistä on seurannut yleinen laittomuus alueella NATO-miehityksestä huolimatta. Yhdysvaltojen sotilastukikohdassa on 7 000 sotilasta. Yhdessä Saksaan sijoitettujen 68 000 sotilaan sekä Kosovon NATO-joukkojen kanssa Eurooppa alkaa muistuttaa Yhdysvaltojen sotilasleiriä, jossa Suomi on toiminut apulaisena.

Ensimmäinen alueella toiminut tuomari,  ruotsalainen Christer Karphammar on kirjoittanut valaisevan teoksen ”Domare i laglösa länder” Jugoslavian hajottamissotien karmaisevista seurauksista. Karphammarin teksti on kovaa luettavaa. Sitäkin ankarampaa tekstiä on Euroopan neuvoston senaattori Dick Martyn laaja selostus Kosovon albaanien harjoittamasta elinkaupasta.

Suomen roolina on toimia EU:n sodissa sekä osallistujana että avustajana.

Yhdysvaltojen sodat joko yksin tai EU:n kanssa Irakissa, Libyassa ja Syyriassa eivät ole saaneet Suomen poliittista johtoa pidättäytymään osallistumisesta. Laiton Afganistanin sota satojen tuhansien siviilien tappamisineen ei ole estänyt Suomea sotimasta siellä. 

Presidentti Clintonin läheisen yhteistyökumppanin Osama bin Ladenin väitetty oleskelu Afganistanin alueella ei oikeuttanut hyökkäämään Afganistaniin, joka ei muodostanut uhkaa muille. Silti Suomen hallitukset ovat osallistuneet sotaan.

EU:n jäsenyyden aikana Suomi on jälleen harvainvaltaa tukevien Saksan kanssa liittoutuvien voimien käsissä. Demokratiaa ei enää ole. Suomi on luopunut suvereniteetista ja liittoutumattomuudesta. Suomeen on valitun linjan turvaamiseksi luotu ennennäkemätön sensuurijärjestelmä, joka kattaa koko median ja kustannustoiminnan. Valtioneuvoston turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskus rahoittaa Mediapoolia, joka säätelee tiedottamista. 

Mediapooli on ilmoittanut tekevänsä yhteistyötä NATO:n Helsingissä sijaitsevan hybridikeskuksen kanssa. Siten NATO:n etu tulee huolehdituksi Suomen viestinnässä. Yhdysvaltalainen CNN -kanava ihaili, kuinka myös lapsiin kohdistuva tiedotus on näin huolellisesti säädeltyä.

Tilanne muistuttaa 1930- lukua, jolloin harvainvaltaa kannattavilla ja Saksan tukemilla voimilla oli sanavalta Suomessa ja toisinajattelijat olivat vankilassa. Vielä ei eri mieltä olevia ole pantu kaltereiden taakse; vaientamisen sumppu riittää toistaiseksi. Valtavirtamedialle ei ole vastavoimia.

Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti Bratislavassa kokouksen, josta Willy Wimmer, Saksan valtiopäivien pitkäaikainen edustaja ja puolustuspoliittinen asiantuntija on raportoinut. Hän kertoi USA:n ulkoministeriön julistaneen kokouksessa luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne estävät Yhdysvaltoja toteuttamasta päämääriään. Kokouksessa julistettiin tavoitteiksi NATO:n laajentamineen Baltiasta Odessaan (Suomi luetaan usein Baltiaan) ja Venäjän Itämerelle pääsyn estäminen.

Kuin luonnostaan herää ajatus, että tätä estämistä suorittamaan Suomea miinalaivoineen tarvitaan kuten 1941.

Presidentti Niinistö on paitsi EDU:n puheenjohtajana osallistunut ”kommunismin kitkemiseen Euroopasta” myös esittänyt, että Suomen tulisi liittoutua sotilaallisesti suoraan Yhdysvaltojen kanssa.

Objektiivisesti arvioituna Yhdysvallat on pahin terroristivaltio maailmassa salaisine  kidutusvankiloineen, laittomine pommituksineen, talouspakotteineen ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta edustavien Kuuban, Chilen, Libyan ja Syyrian tuhoamisyrityksineen puhumattakaan Vietnamista, Kambodshasta, Indonesiasta tai Jugoslaviasta ja monista muista supervallan terrorin kohteista.

Miksi Suomen pitäisi liittoutua juuri tämän natsi-Saksaa muistuttavan maan kanssa?

Ylikansallista pääoman valtaa ja Suomen harvainvaltaa edustavat voimat ovat jälleen liittoutuneet keskenään. Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n sodat ovat aiheuttaneet kohdemaissaan tuhoa ja asukkaiden tarpeen paeta muualle. Suomikin pyrkii käyttämään näitä pakenevia joukkoja taloudellisesti hyväkseen saaden halpatyövoimaa voittojen lisäämiseksi.

Euroopan unioni yrittää pakottaa ottamaan näitä hädänalaisia halpatyövoimaksi, mutta ei pyri estämään jäsenmaittensa sotia, jotka tätä pakolaisuutta synnyttävät. Ranskan armeija oli Syyriassa jo ensimmäisenä vuonna ahnehtimassa entisen siirtomaansa öljyä. Mitään tarvetta suojella Syyrian valtiota ja sen sekulaarisia asukkaita ei löytynyt. EU-maiden on vaikea käsittää, että syyrialaiset eivät halua sharia-lakiin perustuvaa valtiota.

Yhdysvaltojen tukemat kalifaattia-rakentavat joukot saavat Suomen hallitukselta ja presidentiltä tukea.

Suomen kansa ei ole koskaan halunnut Suomen liittyvän NATO:oon. Siitä huolimatta presidentti Niinistö on liittänyt Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen, joka edellyttää Suomen palvelevan Yhdysvaltojen ja sen johtaman NATO:n vihamielisiä tarpeita kautta maailman. Pilakuva demokratiasta on lisäksi se tapa, millä Niinistö UTVA-ryhmineen hoiti isäntämaasopimuksen allekirjoitusprosessin eduskunnan ohi – junailu tehtiin eduskunnan kesäloman aikana.

Suomi on palannut aikaan, joka vallitsi 1800-luvulla, jolloin lukutaito oli harvinaisuus eikä työväenliike ollut vielä syntynyt. Mediapooli huolehtii NATO-propagandasta niin tehokkaasti, että suomalaisilla on vaihtoehtoina joko tyytyminen viihteeseen tai lukutaidottomuuteen verrattava kyvyttömyys käsittää mitä maailmassa todella tapahtuu.

Suomi on epärehellinen maa, jossa asuu rehellinen kansa. 

Hallitseva ylhäisö vie eikä lukutaidottomuuteen ajautunut kansa vastustele. Suomi ei tue ystävyyteen ja rauhaan pohjautuvaa eri valtioiden erilaisuuden hyväksyvää suhtautumista. Suomen kansan selän takana liittoudutaan sotilaallisesti muiden tarpeita tyydyttäviin tavoitteisiin, ei suomalaisten.

Suomi ei ole kelvollinen järjestämään ETYK:n juhlakokousta eikä presidentti Niinistö ole sopiva sellaista ehdottamaan, koska toteutuessaan ajatus halveksisi Suomen ja Urho Kekkosen perintöä. Helsingin henki on alkanut haista.

Lähteet: Pirkko Turpeinen-Saari: Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä (2018)

Pirkko Turpeinen-Saari: Lupa olla julma (2020)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ETYK, Sauli Niinistö, Elisabeth Rehn, Ahtisaari, Helena Ranta, Helsingin henki, paluu harvainvaltaan, kadonnut demokratia, Saksa-sidos, EU, NATO, USA,

Laura Saarikoski erehtyy

Perjantai 29.1.2021 klo 12.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Laura Saarikoski on kiireessään vetänyt mutkat suoriksi.

Hän kuvaa Venäjän ei-demokratiaksi, jossa puuttuu sananvapaus ja jossa vallan haastajat voivat päätyä vankilaan tai ruumishuoneelle.

Hänen mukaansa jos Venäjä toimisi kuin Yhdysvallat, Putin ei voisi venyttää valtakauttaan ja Navalny voisi mittauttaa kannatuksensa vaaliuurnilla.

Saarikoski julistaa: Yhdysvallat ja Hollanti ovat demokratioita, joissa on sananvapaus. Ihmisillä on oikeus osoittaa mieltään Trumpin puolesta tai koronarajoituksia vastaan, kunhan eivät riko lakia, kuten tunkeudu kongressiin.

Olen jo aikaisemmin todennut, että Yhdysvaltojen entinen presidentti Jimmy Carter on sitä mieltä, että Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia. Kansainvälisesti eräs tunnetuimmista yhdysvaltalaisista ajattelijoista Noam Chomsky kutsuu Yhdysvaltoja maailman johtavaksi terroristivaltioksi.

Katsotaanpa tarkemmin.

Navalny on ollut vaaleissa ehdokkaana, mutta ei ole tavoittanut suurta suosiota kansan keskuudessa. Hän on kuulunut Jabloko-puolueeseen, mutta erotettu sieltä äärioikeistolaisten kannanottojensa johdosta. Hänen tavaramerkikseen on tullut valehtelu ja kiusanteko.

Hänen länsimaiset ihailijansa ovat pitäneet hänen "älykkään äänestämisen mallia" kannatettavana. Siinä mallissa Navalny kehottaa kansalaisia äänestämään mitä tahansa muuta puoluetta kuin Yhtenäistä Venäjää.

Toisin sanoen älykästä olisi siis Suomen mitassa kehottaa kaikkia äänestämään Liike-Nytiä tai kommunistista puoluetta tai vaikka kristillisiä, jotta sosialidemokraatit eivät voittaisi.

Lännessä suurta suosiota saaneen videon "Putinin palatsi" Navalny on laatinut, jotta koronan rasittamat, valtion tuista huolimatta vaikeuksissa kärvistelevät kansalaiset alkaisivat tuntea kateutta ja katkeruutta presidenttiään kohtaan. Hienoa!

Tosiasiassa käsittääkseni rakennelma on Venäjän presidentin neuvoston käytössä samalla tavalla kuin Kultaranta on Suomen presidentin käytössä. Kumpikaan rakennus ei ole presidenttien yksityisomaisuutta.On tietenkin kadehdittavaa kuinka kauniissa olosuhteissa maiden johtajat, Yhdysvaltojen presidenttejä unohtamatta, voivat viettää aikaansa, jos työtehtäviltä aikaa liikenee.

Valveutuneena toimituspäällikkönä Laura Saarikoski on varmaankin selvillä kymmeniä kansallisuuksia ja kieliä käsittävän Venäjän valtion hyvästä taloudellisesta tilasta ja korona-epidemian hoidosta. Vaikka Helsingin Sanomat ei mainitse asiaa, Venäjän korona-rokote valmistui ensimmäisenä maailmassa ja sitä on toimitettu jo useisiin maihin, erityisesti hädänalaisille ryhmille. Sen teho on 95% eikä sivuvaikutuksia ole havaittu.

Samoin Saarikoski on varmaankin tutustunut presidentti Putinin Davosin kokouksessa pitämään puheeseen, joka kuvastaa hänen tavoittelemaansa moninapaista YK:n periaatteisiin tukeutuvaa maailmaa, jossa itsenäisten valtioiden sisäsiin asioihin ei voida puuttua esimerkiksi talouspakotteilla tai väkivallalla.

Sen sijaan Saarikosken demokratiana ihailema Yhdysvallat on toisesta maailmansodasta lähtien tuhonnut kymmeniä maita, myrkyttänyt metsiä, aiheuttanut sikiövaurioita käyttämillään aseilla viimeksi Irakissa ja Jugoslaviassa. Käytännössä koko maailman valtioiden vastustuksesta huolimatta USA on jatkanut tuhoisia taloussaartoja Kuubaa, Irania, Syyriaa vastaan aiheuttaen kaupunkien tuhoa, nälkää, puutetta ja koronan leviämistä.

USA:n sotarikoksia paljastanut Chelsea Manning istuu vangittuna Yhdysvalloissa ja Julian Assange henkitoreissaan Iso-Britannian pahamaineisimmassa vankilassa Belmarshissa.Todella  demokraattista sanavapautta! Edward Snowden sen sijaan on saanut turvapaikan Venäjältä ja on ilmoittanut olevansa ja kuvista päätellen on onnellinen vastasyntyneen vauvansa kanssa.

Lännen demokratiat tukevat USA:n tavoitetta aiheuttaa niin paljon taloudellista vahinkoa Venäjälle kuin mahdollista ja lopettaa puhuminen presidentti Putinin kanssa. Navalnyn provokaatiot ovat osa tätä vaikuttamista. Länsi kannustaa Navalnyn valhetta Putinista varkaana kun tosiasiassa Yhdysvaltojen kansainvälisen toiminnan päätarkoitus toisesta maailmansodasta ja presidentti Eisenhowerista lähtien on ollut varastaa ja tuhota.

Jugoslavian pommitusten päätarkoitus oli saada sotilaallinen sillanpääasema Balkanille, jotta varastettua öljyä varten saataisiin kuljetusreitit. Lähi-Idässä suoritettujen "värivallankumousten" avulla oli tarkoitus siirtää öljyvarat Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten haltuun öljyvarat omistavien maiden asukkaiden sijaan. Parasta aikaakin Yhdysvallat varastaa Syyrian öljyä, sen NATO-liittolaisen Turkin varastettua sitä Ranskaan tukeutuen lähes koko Syyrian kriisin ajan.

Venäjän presidentti Putin ja ulkoministeri Lavrov ovat tällä hetkellä kypsimmät ja rauhaa edistävimmät valtiomiehet maailmassa. Heidän roolinsa, yhdessä Kiinan kanssa YK:ssa ovat estäneet maailman vaipumisen Yhdysvaltojen johdolla anarkiaan. 

EU:n säälittävä rooli USA:n väkivaltaisen politiikan myötäilijänä näyttäytyi YK:ssa kahdesti hiljattain. USA oli murhannut Iranin toiseksi korkeimman viranhaltijan kenraali Suleimanin ohjuksella Irakissa. YK:n turvallisuusneuvostossa Venäjä ja Kiina tuomitsivat teon, mutta itse rikollinen USA ja sen rinnalla Ranska ja Iso-Britannia eivät tuominneet. Suurin osa maapallon maista tuomitsi myös natsismin ja fasismin ihannoinnin, USA, Ukraina vastustivat päätöslauselmaa ja EU-maat Suomi mukaanluettuna pidättyi kannanotosta.

Helsingin Sanomat on täysin puhdas obektiivisesta tiedonvälityksestä. Toimituspäällikön kolumni kuvaa sitä erinomaisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laura Saarikoski, Venäjän ja USA:n demokratia, Navalny, sananvapaus, toisinajattelijoiden kohtelu, varastaminen

Suomiko oikeusvaltiona mallimaa?

Maanantai 30.11.2020 klo 11.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi on lähtenyt globaaliin kampanjaan oikeusvaltioperiaatteen puolesta. Suomi on ottanut muun EU:n mukana kritiikkinsä kohteeksi erityisesti Unkarin. Unkaria syytetään vallan keskittymisestä sekä sanavapauden rajoituksista.

Mikä on tilanne Suomessa?

Väitän: Suomessa ei ole sananvapautta. Media on keskittynyttä ja valtio valvoo sitä keskitetysti pahemmin kuin Unkarissa.

Suomen eliitti on taistellut demokratiaa vastaan vuodesta 1917 lähtien. Valtalain tuoma itsenäisyys korvattiin pyrkimyksellä Saksan keisarivallan osaksi. 1930-luku oli demokratian irvikuva ja päättyi Saksan ja Ruotsin kanssa liitossa, ensin talvisotaan ja 1940-lähtien pyrkimykseen osaksi Hitlerin Saksaa Suur-Suomen puitteissa.

Näiden prosessien aikana Suomen kansa on ohitettu täysin. Sen selän takana on toimittu itsenäisen kansan etuja vastaan.

EUhun liittyminen tapahtui sotateollisuuden ja sotilaallisiin artikloihin sitoutumisen myötä osaksi väkivallalla tavoitteitaan toteuttavaa NATO-EUta. EU oli aloittanut Jugoslavian hajottamissodan jo ennen Suomen liittymistä organisaatioon. Silti Suomi pääsi vikkelästi mukaan osallistumaan Jugoslavian, erityisesti Serbian tuhoamiseen natsi-Saksan ja natsi-Kroatian menetelmiä toistaen.

Suomi on suomea puhuvien suomalaisten tietämättömyyteen turvautuen hivutettu osaksi EU:n NATO-koneistoa. Suomi on liitetty parlamentaarisen käsittelyn ohittaen NATO:n isäntämaasopimukseen sekä kymmenillä kahdenvälisillä sopimuksilla erilaisiin sotaliittoihin.

Media toteuttaa eliitin tavoitteita valtiojohtoisesti.

Valtion turvallisuuskomitea koostuu kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköistä tasavallan presidentin kansliapäällikkö mukaanluettuna. Turvallisuuskomitea johtaa huoltovarmuuskeskusta, joka rahoittaa Mediapoolia.

Mediapooli on kaikkien keskeisten tiedotusvälineiden - sanomalehtien, kustannustalojen, Yle:n ja Mainos TV:n yhtenäistä toimintaa koordinoiva elin.

Tällä hämäävällä rakenteella annetaan ymmärtää, että media toteuttaisi sellaista tiedonvälitystä, joka takaisi Suomen valtiollisen turvallisuuden.

Kyseenalaiseksi asian tekee se, että Mediapooli on ilmoittanut toimivansa sopusoinnussa valtiohallinnon Suomeen kutsuman EU:n ja NATO:n hybridikeskuksen kanssa.

Ei liene väärin olettaa, että EU ja NATO muodostavat auktoriteetin, jota Suomen hallituksen turvallisuuskomitean alainen huoltovarmuuskeskuksen rahoittama Mediapooli kuuntelee.

Vuonna 2014 valtioneuvoston tiedottajana toimi Markku Mantila. Hän järjesti eduskunnan jäsenille informaatiotilaisuuden ulkopolitiikasta, jossa paalutettiin Ukrainan sota aakkosista alkaen siten, että edustajille kävi selväksi mitä hallitus (Stubbin) haluaa edustajien siitä ajattelevan. (Venäjä hyökkäsi, ei USA ja NATO-EU)

Varmemmaksi vakuudeksi Yhdysvaltojen Harvardiin lähetettiin 100 toimittajaa ja virkamiestä oppimaan tämä propaganda sielunsa syövereihin. Sen jälkeen tuo käänteinen totuus on näkynyt jutuissa ulkopolitiikasta kulttuuriin integroituna.

Suomi on pieni kielialue. Maailmanpolitiikan todelliset tapahtumat jäävät suomalaisille vieraiksi koska Yhdysvaltojen hirmuteot, joita se tekee yhteistyössä NATO-EU:n kanssa jäävät tuntemattomiksi. Valtion rahoittaman Mediapoolin jutut ovat vallanneet tietoisuuden.

Varsinkin sotateollisuuden valta Yhdysvalloissa ja Euroopan unionissa on vaiettu.

Yllämainittu Markku Mantila on esimerkki pyöröovesta aseteollisuuden/NATO:n, Suomen valtionhallinnon ja median välillä.

Yhdysvalloissahan on kautta aikoje totuttu näkemään kuinka hallituksen jäsenet siirtyvät sujuvasti aseteollisuuden/sotateollisen kompleksin ja hallituksen välillä. Yksilöillä on henkilökohtainen taloudellinen intressi käydä sotia.

Markku Mantila siirtyi Suomen valtioneuvoston tiedottajan virasta NATO:n palvelukseen Latviaan. Sieltä hän muutaman vuoden kuluttua siirtyi Ilkka-Pohjalainen -lehden päätoimittajaksi.

Kansalainen jää kysymään: kenen etua Suomen valtioneuvosto ja media palvelee?

Teoksessani "Lupa olla julma" käsittelen Suomen lipumista NATO:n ja USA:n sotateollisen kompleksin palvelijaksi mutta mikä pahempaa, toteuttamaan jo kerran kuopattua natsi-ideologiaa.

2000-luvun Suomen hallitukset ovat vieneet tietämättömät, hyvää tarkoittavat suomalaiset tielle, jota harva suomalainen haluaa. Poliitikot ja virkamiehet valitaan EU/NATO-median toimesta.

Autonomian aika ja Kekkosen aika olivat suomalaisen kulttuurin ja talouden hyvinvoinnin aikaa. Silloin kasvettiin terveeseen itsetuntoon, omalakisuuteen ja luovuuteen.

Nykyinen poliittinen ilmapiiri on sakeana valtamedian ruokkimasta disinformaatiosta, joka estää hengittämästä vapaasti. Hyvyys, kauneus ja luovuus ovat kadonneet. Vielä tuntevat lapset, nuoret ja jopa aikuiset on jätetty yksin.

Kaikkialla etsitään hyviä sotia ja ryöstöoperaatioita. Miten saisi omalla tavallaan toimivia valtioita destabiloitua. Näitä Suomen valtamedia tukee ja kaunistelee.

Onko Unkarissa näin synkkää?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sanavapaus, Suomi oikeusvaltiona, Suomen demokratia, NATO-pyöröovi, Suomalaiset arvot

Kaksi tietoisuuden tasoa

Tiistai 23.6.2020 klo 16.14 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kaksi tietoisuuden tasoa


Olen psykiatri. Siksi mietin tietoisuuden tasoja myös kansainväliseen politiikkaan liittyen.

Katsoin Hillary Clintonin elämäkertadokumenttia ihastuneena. Se tarjosi kuvan vilpittömästä, demokratiaan pyrkivästä, ahkerasta ja naisasiaa ajavasta ihmisestä.

Ulkoministerinä hän vieraili yli sadassa valtiossa ja tunsi surua Yhdysvaltojen suurlähettilään tultua tapetuksi Libyassa.

Dokumentti päättyi kyyneliin Donald Trumpin voittaessa toiset presidentinvaalit, joihin Clinton osallistui. Ensimmäiset voitti Barack Obama, joka kuitenkin heti valituksi tultuaan nosti Hillaryn ulkoministerikseen.

Mutta, mutta, mutta. Dokumentin haastatellut olivat lähes kokonaan Clintonin vaalityöryhmän jäseniä.

Hillary Clintonin toinen todellisuus puuttui. Ei kerrottu, miten tuo demokraattista terveysuudistushanketta johtanut henkilö muuttui ihmishengistä ja tuhosta piittaamattomaksi sotahaukaksi ulkoministeriksi tultuaan?

Suru Yhdysvaltojen Libyan suurlähettilään kuolemasta ei yltänyt Libyan lapsiin, yhteiskuntaan eikä maan johtajaan Muammar Gaddafiin. Päinvastoin.

Ensi töikseen ulkoministeri Clinton Nobelin rauhanpalkinnon saaneen presidentti Obaman ohjauksessa otti yhteyttä Iso-Britanniaan ja Ranskaan saadakseen liittolaiset mukaan pommittamaan Libyaa. Dokumentista puuttui video Gaddafin teloitusta kolkosti juhlineesta Clintonista: ”Me tulimme, me näimme, hän kuoli hah, hah, haa”. Päinvastoin kuin USA:ssa Libyassa oli Gaddafin aikana ilmainen terveydenhuolto, koulutus yliopistotasolle saakka sekä valtiolta saatu ensimmäinen asunto nuorille pareille.

Yhdysvallat halusi Libyan haltuunottoyritykseen mukaan Lähi-Idän maita. Obaman henkilökohtaiseksi yhteistyökumppaniksi valitsema Qatarin emiiri rahoitti jihadisteja, joita Yhdysvallat on käyttänyt jalkaväkenään myös Afganistanissa, Bosniassa, Kosovossa ja Syyriassa. Qatarin palkkaamat ja aseistamat jihadistit kuitenkin tappoivat myös Yhdysvaltojen suurlähettilään. Nuo joukot terrorisoivat nyt Libyaa niin kuin ne terrorisoivat kaikissa maissa mihin heidän on annettu juurtua.

Suomen presidentti Sauli Niinistö on myös paljastanut todelliset kasvonsa.

Hän on antanut itsestään kuvan demokratiaa edistävänä ja isänmaallisena presidenttinä. Hän on kuitenkin antanut armeijan edustajien ohjata Suomea yhä syvemmälle NATO:n uumeniin.

Niinistö on kuvannut Suomen ja omia suhteitaan naapurimaahan Venäjään ja sen johtajaan Vladimir Putiniin hyviksi.

Yhdysvaltojen presidentti Trumpin edellinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja John Bolton on kirjassaan kuvannut Niinistön ja Trumpin tapaamista Helsingissä kaksi vuotta sitten.

Niinistö on luonnehtinut Putinia Trumpille kuin esinettä, ei subjektina vaan objektina. Niinistö on katsonut, että presidentti Putinille ei saa antaa periksi. Niinistö on kuvaillut Putinia älykkääksi ja että jos osoittaa arvostavansa tätä, asennoituminen muuttuu paremmaksi.

Niinistön mukaan Putin on kuin kasakka, joka ottaa sen, mitä on irrotettavissa. Niinistön suhtautumista Suomen liittymiseen NATO: on, Bolton on kuvannut tyypillisen suomalaisen epäselväksi.

Kasakka-vertausta Niinistö on käyttänyt myös kotimaisissa yhteyksissä. Vertauksen on oletettu liittyvän Krimin niemimaahan, jonka itsenäistymistä ja sen jälkeen liittymistä Venäjään Putin tuki sotilaallisella läsnäololla, jossa ei käytetty väkivaltaa.

Presidentti Niinistön toinen todellisuuden taso liittyy hänen käyttäytymiseensä Putinin ja Suomen kansan selän takana. Samalla tavalla kuin Clintonin kohdalla media vaikenee Niinistön sotaisuudesta ja epärehellisyydestä. Media vaikenee myös hänen ennenkuulumattoman röyhkeästä yrityksestään analysoida Yhdysvaltojen presidentille Putinia, ilmeisesti vaieta Suomen kansan NATO-vastaisuudesta sekä Krimin kohtalon todellisuudesta.

Jos presidentti Niinistö olisi ollut rehellinen, hän olisi kuvannut Krimin itsenäistymisen lännen suorittaman Ukrainan vallankaappauksen viitekehyksessä. ”Kasakka” ei ottanut mitään, vaan palautti Krimin asukkaille heidän toivomansa olotilan osana Venäjää, johon niemimaa on kuulunut jo 1800-luvulta ja Neuvostoliiton hajottamisesta alkaen pyrkinyt takaisin Venäjän yhteyteen.

Presidentti Obaman johtama ja usean EU-maan johtajan tukema laillisesti valitun presidentin väkivaltainen syökseminen vallasta Ukrainan liittämiseksi kansan tahdon vastaisesti NATO: on EU:n lähentymissopimuksen kylkiäisenä ei voi olla presidentti Niinistölle tuntematon asia – olihan EU:n laajentumis- ja talouskomissaarina suomalainen Olli Rehn.

Ei voine olla Niinistölle vieras asia myöskään Yhdysvaltojen toimiminen eräänlaisena Ukrainan siirtomaaisäntänä presidentti Trumpin kilpailijan Joe Bidenin ollessa maan tosiasiallinen johtaja.

Joudun usein miettimään, miten tuntevasta lapsesta muovautuu valehteleva ja väkivaltainen aikuinen, joka kieltää näiden ominaisuuksien läsnäolon itsessään. Hillary Clintonin avustajat uskoivat ihailunsa kohteen hyvyyteen, Niinistön tukijat samoin.

Usein vain pakko aiheuttaa pysähdyksen ja uudelleen arvion. Vain sota pysäytti Suomen johtajien natsistisen Suur-Suomi hankkeen. Mikä pysäyttää Clintonin tyyppisten johtajien operaatiot ja projektit, joiden raunioilla ovat mm. Vietnam, Korea, Indonesia, Chile, Jugoslavia, Afganistan, Libya, Syyria, Venezuela ja Nicaragua.

Onko NATO-liittolaisuus uusi Suomen johtajien pysäyttämätön suurhanke?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suur-Suomi, NATO, Hillary Clinton, Sauli Niinistö, Bolton, demokratia,

Israel, Serbia ja Saksa

Sunnuntai 19.4.2020 klo 13.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toisen maailmansodan suurimmat holokaustin uhrit olivat juutalaiset ja ortodoksiset serbit.

Auschwitzin keskitysleiri on tuttu kaikille, mutta serbeille varattu massiivinen keskitysleiri Jasenovac fasistisen Kroatian alueella on useimmille tuntematon. Serbejä tuhottiin myös 16:ssa muussa leirissä, joiden teloittajat olivat kroaatteja, saksalaisia, italialaisia, natsi-albaaneja sekä katolisia pappeja.

Virallinen rasismi juutalaisia kohtaan loppui. Osa juutalaisista perusti väkivaltaan turvautuen Palesiinaan Israelin valtion, joka nauttii kansojen yhteisön suojelua.

Serbit vuorostaan olivat mukana rakentamassa turvakseen Jugoslavian valtiota, jonka perustuslaki oli demokraattinen. Jugoslavia oli YK:n perustajavaltio ja 1960-luvulla oli perustamassa liittoutumattomien valtioiden liittoa, jonka puheenjohtajana myös aluksi toimi.

Natsi-Saksan liittolaiset, Yhdysvaltojen pääomapiirit, ryhtyivät toden teolla maailmanvalloitukseen 1980-luvulla. Ensin yritys Kiinan hallituksen kaatamiseksi ylioppilasmellakoiden avulla 1989. Sen jälkeen sosialistisen Puolan ja Neuvostoliiton hallituksen vaihdokset sekä Neuvostoliiton kansallisvarallisuuden ryöstö 1990-luvulla.

George H.W. Bushin ja Bill Clintonin presidenttikausilla Saksa liittyi yhdistymisensä jälkeen jälleen mukaan. Itä-Saksan sosialismin kaaduttua jäljellä ei ollut rippeitäkään anti-fasistisista pyrkimyksistä. Saksa käytti juuri muodostunutta EU:ta laajentumispyrkimystensä moottorina tarjoten Yhdysvalloille sivustatukea Balkanin ryöstössä hyötyen siitä samalla itse.

Yhdysvallat rahoitti entisiä Afganistanin jihadistikytköksiä Osama bin Ladenin avulla. Saksa hyödynsi vuorostaan kroaatti-natsi-diasporaa muodostamaan ensin Bosniaan oman jalkaväen  serbejä vastaan. Toisessa vaiheessa koulutettiin ja rahoitettiin albaani-terroristeja Kosovon alueen valtaamiseen, serbiomaisuuden haltuunottamiseen ylikansalliselle pääomalle sekä maaperän valtaamiseksi Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa varten.

Yhdysvaltojen ja EU:n suojelema Israel miehittää YK:n päätöksellä palestiinalaisille kuuluvia alueita. Israelin perustuslaki ei ole demokraattinen. Arabiväestö on eriarvoisessa asemassa. Palestiinan Gaza on saarrettu. Sen asukkailla ei ole puhdasta juomavettä. Elinkeinoja on mahdotonta harjoittaa. Terveydenhuolto on puutteellista ja liikkuminen äärimmäisen rajoitettua ja siihen liittyy mielivaltaa. 

Balkanin alueen valtioista Serbian perustuslaki on demokraattisin.Kaikilla 12 kansanryhmällä on samat oikeudet. Yhdysvaltojen, Saksan ja osin Suomen avulla Serbian maakunta Kosovo on väkivaltaisesti NATO:n pommitusten ja terroristien avulla eristetty Serbiasta. Kosovon albaanien tavoitteena oli koko 1990-luvun ajan suoran toiminnan ja terrorin avulla muodostaa Kosovosta - ei demokraattinen vaan puhtaasti albaani-valtio. Nyt tavoitetta toteutetaan NATO:n miehityksen, YK:n hallinnon ja EU:n laillisuusprojektin avulla.

Kosovon albaanien aikana alueen yhteiskunta on muuttunut laittomuuden ja mafian hallitsemaksi alakulttuuriksi.

Balkanin valtioiden infrastruktuuri on Jugoslavian valtion hajottamisen jälkeen otettu Yhdysvaltojen ja Saksan johtamien ylikansallisten pääomapiirien haltuun Iso-Britannian ja Ranskan antaessa sivustatukea.

Israel toteuttaa Yhdysvaltojen, kumppaninsa, pääomapiirien tavoitteita. Se on ydinasevaltio, jonka rooli Lähi-Idässä on turvata Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteita. Tällä hetkellä keskeisenä taistelukenttänä on Syyria, jonka kanssa Isrealilla ei ole voimassa olevaa rauhansopimusta, johon kuuluvaa aluetta, Golania Israel miehittää ja jonka pääkaupunkia se pommittaa mielivaltaisesti.

Näemme nyt käytännössä, mitä Yhdysvaltojen ulkoministeriö tarkoitti Bratislavan kokouksessa vuonna 2000 todetessaan, että jos kansainväliset lait ovat Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten tiellä, ne poistetaan.

Kun Suomen mediassa viime päivinä on puhuttu demokratiasta Helsingin Sanomat otsikoi:"Kriisi horjuttaa jo demokratian ydintä" liittyen eduskunnan perustuslakivaliokunnan tarpeeseen saada riittävästi tietoa maan hallitukselta.

Voinemme kysyä missä perustuslakivaliokunta, oikeuskansleri, oikeusoppineet ja media olivat silloin kun Suomi edesauttoi holokaustin serbiuhrien tuhoamista Jugoslavian pommituksissa sekä  heidän demonisoimisessaan 1990-luvulta aina tähän päivään, jolloin vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto myönnettin rasistiselle serbivastaiselle teokselle.

Kuinka pitkälle Suomen ulko- ja puolustuspoliittinen johto saa miellyttämisenhalussaan taipua palvelemaan Yhdysvaltoja, Saksaa ja heidän NATO-kumppaneitaan? 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: holokaustin uhrit, demokratia, rasismi, ylikansallisen pääoman edut, Saksa

Suomen eliitti ja Kosovon albaanit

Maanantai 6.1.2020 klo 16.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikä selittää sen, että suomalaiset poliitikot, media tai kulttuurieliitti ei ole ollut tietävinäänkään serbien kohtalosta Kosovon albaaniterroristien ja pommitusten jälkeen albaaninaapureiden väkivallan ja etnisen puhdistuksen kohteena?

Toisen maailmansodan aikana Kosovon albaanit yhteistyössä fasistisen Italian ja Albanian joukkojen kanssa sulkivat serbejä ja juutalaisia keskitysleireille. Vuonna 1944 Himmlerin avulla luotiin kaksi muslimi-Waffen-SS-divisioonaa, joista toinen oli albanialainen 21.Waffen-vuoristodivisioona Scanderberg.

Suomi toimi samaan aikaan liitossa natsi-Saksan kanssa. Joukko suomalaisia toimi myös Saksan Waffen-SS-joukoissa. C.G.Mannerheim perusti Suomen miehittämään Itä-Karjalaan keskitysleirejä venäläisille siviileille.

1990-luvulla kroaattien pyrkiessä puhdistamaan Kroatian serbeistä holokaustin kieltäjän presidentti Tudjmanin johdolla "niin, että heistä ei jää jälkeäkään" Kosovon albaanit vuorostaan halusivat suoran toiminnan avulla ja kieltäytymällä vaaleista muodostaa tuohon Serbian maakuntaan itsenäisen, etnisesti puhtaan albaani-Kosovon.

Eräänä suoran toiminnan menetelmänä oli vihamielinen, suorastaan rasistinen suhtautuminen serbeihin ja Jugoslavian liittovaltioon, jossa oli serbienemmistö. Albaanijohto kielsi kaiken yhteistyön valtion kanssa. Albaaneja, jotka osallistuivat vaaleihin tai jotka toimivat valtion viroissa opettajina, lääkäreinä, tehtaissa tai kaivoksissa syrjittiin ja vainottiin albaanijohdolle lojaalien asukkaiden toimesta.

Yhdysvaltojen ja Saksan intresseissä oli ottaa haltuun koko Serbia ja rakentaa alueelle Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Koska presidentti Slobodan Milosevic ja Jugoslavian liittovaltio eivät tähän suostuneet, NATO-maat pommittivat aluetta 78 vrk Kosovon albaanien toimiessa NATO:n jalkaväkenä. Albaanijohto uskoi saavuttavansa etnisesti puhtaan, itsenäisen Kosovon NATO-maiden avulla.

Pommitusten alkuun mennessä 50 serbipoliisia oli murhattu. Satoja serbejä ja serbeille lojaaleja albaaneja oli kidnapattu elinkauppaa varten. KLA-terroristien johtajat olivat väkivaltaisia albanialaisten rikollisryhmien johtajia, useat Interpolin etsittyjen luetteloissa.

Pommitukset päättyivät YK:n päätökseen 1244, jonka mukaan Kosovoon tulee NATO-miehitys turvaamaan kaikkien kansanryhmien turvallisuutta, hallintoa johtaa YK. Kosovo pysyy osana Serbiaa.

Pommitukset päättyivät kesäkuun 10. päivänä 1999.

Jugoslavian ulkoministeri Zivadin Jovanovicin mukaan syyskuun 1999 loppuun mennessä oli tehty 8500 rikosta serbejä kohtaan, 400 serbisiviiliä oli tapettu, 500 kidnapattu, 600 haavoittunut. Albaanit olivat ottaneet väkivaltaisesti haltuunsa 50 000 serbien taloa tai huoneistoa.

NATO:n KFOR-joukkojen saapumisen jälkeen Kosovon albaaniterroristit olivat polttaneet 2 miljoonaa kirjaa paikallisissa kirjastoissa. Ne on tuhottu KFOR:n valvovan silmän alla. Polttoroviot muistuttivat toisen maailmansodan natsiajasta.

Vajaan puolentoista kuukauden aikana pommitusten päätyttyä 31 serbien ortodoksikirkkoa oli vandalisoitu tai tuhottu. NATO ei pidättänyt yhtäkään epäiltyä. Monet näistä kirkoista olivat peräisin keskiajalta. Djakovican Pyhän kolminaisuuden katedraali tuhottiin albaanien juhliessa ympärillä läpi yön. Syksyyn mennessä 80 kirkkoa tai luostaria oli tuhottu.

Vuoden 1999 loppuun mennessä 330 000 serbiä, romania, valtiolle lojaalia albaania ja muita vähemmistöjä oli paennut Kosovosta.

Suomalaisilla on ollut erinomainen näköalapaikka Kosovoon. Presidentti Ahtisaari oli Kosovon tulevaisuutta suunnittelevan työryhmän puheenjohtaja. Harri Holkeri vuorostaan oli YK:n pääsihteeri erityisedustaja, eli korkein virkamies Kosovossa 2003-2004.

Holkerin hallintokaudella maaliskuun 17.-19. 2004 tapahtuivat erittäin hyvin suunnitellut, koko Kosovon alueen kattavat serbien pogromit. Noiden kahden vuorokauden aikana 35 muinaista serbialaista ortodoksikirkkoa ja luostaria tuhottiin, poltettiin tai vaurioitettiin. 935 serbien taloa ja kymmenen julkista laitosta, koulua, terveyskeskusta tai postia ryöstettiin, poltettiin tai vaurioitettiin pahoin sekä suoritettiin 4012 serbin etninen puhdistus kuudesta kaupungista ja yhdeksästä kylästä.

Islamististen albaanien etninen ja uskonnollinen riehuminen ortodoksisia serbejä kohtaan sai tapahtua ilman että albanialainen poliisi olisi yrittänyt estää sitä tai olisi auttanut hyökkäyksen kohteeksi joutuneita.

Kansainväliset KFOR-joukot eivät myöskään tehneet mitään toteuttaakseen tehtäväänsä Kosovossa- paitsi auttoivat etnisessä puhdistuksessa siirtämällä serbit pysyvästi pois kotiseudultaan albaanijoukkioiden kynsistä. Serbit joutuivat asumaan kotiensa sijaan parakeissa ja konteissa ympärillään jatkuva fyysisen ja psyykkisen vainon ilmapiiri. Albaaniasukkaat sallivat lastensa kivittävän ja terrorisoivan serbiperheitä, joiden jäsenet pelkäsivät astua ulos asumuksistaan.

Psykiatrina joudun pakosta päivittäin miettimään, mistä tämä julkisuudessa näkyvien suomalaisten tunneköyhyys juontaa. Jo yhden suomalaisen keskiaikaisen kivikirkon tuho olisi katastrofi. Kosovossa tähän mennessä on tuhottu 150.

Suomen keskitysleireistä ei puhuta. Samaan aikaan, kesällä 1942 kun Mannerheimin suunnittelemilla Petroskoin keskitysleireillä kuoli 500 henkeä kuukaudessa, Helsingin kaupunki juhli Mannerheimia nimeämällä pääkatunsa, Heikinkadun, Mannerheimintieksi.

Mannerheimille alettiin 1950-luvulla suunnitella ratsastajapatsasta, joka vahvisti itsetutkistelun sijaan rasismin ja vainon kieltämistä.

Kosovossa myös pystytettiin patsas.Presidentti Hashim Thaci, lempinimeltään Käärme, senaattori Dick Martyn mukaan väkivaltaisen albaanimafia Drenican johtaja, pystytytti patsaan Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintoillen, jonka johdolla Jugoslavian hajottaminen ja haltuunotto saatettiin loppuun. Pommituksiin tyytyväiset albaanit, juhlivat joka vuosi pommitusten aloittamista.

Suomen eliitin ja Kosovon albaanien yhteisymmärrys sai ilmaisunsa myös vuoden 2019 Finlandia-palkintojen jaossa. Serbejä rasistisin sävyin kuvaava teos Bolla sai palkinnon.

Helsingin kirjastojen kaunokirjallisuuden toiseksi eniten tilattu kirja on juuri Bolla. Tietokirjallisuudessa vuorostaan Jessika Aron Putinin trollit, joka heijastellee rasistista suhtautumista Venäjään ja Venäjään myönteisesti suhtautuviin suomalaisiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: natsi-liittolaisuus, keskitysleirit, rasismi, serbit, venäläiset, demokratia

Kokoomuksen ulkopolitiikka sivuraiteella

Lauantai 9.11.2019 klo 12.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kai Mykkänen kirjoittaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan roolissa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 9.11.2019: "Olisiko Euroopan vuoro ottaa vastuuta lähiympäristöstään."

Kirjoitus lähtee liikkeelle Saksan puolustusministerin ehdotuksesta Saksan osallistumisesta Syyrian turvallisuusvyöhykkeen valvontaan. "Mistä kertoo se, ettei Euroopalla ollut sanavaltaa, kun kurdien kohtalosta naapurissamme päätettiin?"Mykkänen kysyy.

Tarkoittaako "naapurissamme" Venäjää?

Sitten Kai Mykkänen palaa Berliinin muurin murtumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen  tunnelmiin."Ne uutiset päätyivät vapauden ja läntisen demokratian voittoon."

Mykkänen kääntyy nykytunnelmiin:"Yhdysvallat jätti yksin entiset kurdiliittolaisensa. Sitten Venäjän ja Turkin presidentit sopivat etupiirijaosta Syyriassa."

Missä maailmassa Kai Mykkänen ja hänen taustajokkonsa elävät?Onko Yhdysvallat liittolaisineen Syyriassa kansainvälisiä lakeja noudattaen? Eivät.

Berliinin muurin murtumisen jälkeen Saksa alkoi natsi-Saksan tyyliin laajentaa elintilaansa. 

Vain pari vuotta muurin murtumisesta Saksa aseisti ja tuki Kroatian laittomia neo-natsi asejoukkoja saadakseen Kroatian itsenäistettyä ja Saksan haltuun. Enää ei tarvinnut lähettää omia sotilasjoukkoja, alihankitut joukot riittivät. Vapaaehtoinen NATO-jäsenyys ei ollut vaikeata saada aikaan.

Saksa johti Maastrichtin kokouksessa muut EC/EU- maat Jugoslavian hajottamisen taakse inhimillisestä hinnasta välittämättä. Kukin Jugoslavian osavaltio putosi 24. sijalta kehitysmaaluokkaan kansantuotteella mitattuna.

Mutta olivathan pankit, vakuutuslaitokset, media ja muu infrastruktuuri päätyneet saksalaisiin/yhdysvaltalaisiin  käsiin.

Vain 10 vuotta muurin murtumisen jälkeen Saksa  muiden EU-maiden ja USA:n kanssa pommitti jälleen Belgradia.

Oliko se kosto kommunistipartisaaneille, jotka toisen maailman sodan päätteeksi juhlivat Belgradin haltuunottoa natsi-Saksalta sekä keskitysleirien purkamista Jugoslavian alueelta? Keskitysleirien, joille oli koottu serbejä.

Saksa ei, väitetystä demokratiastaan huolimatta ole katunut serbien kansanmurhaa.

Serbian elinkeinoelämän tuhoamisen jälkeen EU, Saksa etunenässä on huolehtinut siitä, että maa ei olisi itsenäinen. Kehitysmaaluokkaan pudotetun Serbian infrastruktuuri on nyt uusliberalismin mukaisesti suurelta osin ulkomaisessa omistuksessa.

Tiedotusvälineistään serbit kuulevat "totuuden" itsestään ja historiastaan. Television ykköspainikkeen takana on paikallinen CNN. Valtion televisio on pudotettu 3. painikkeeseen. Pääosan mediasta omistaa CIA:n entinen päällikkö David Petraeus ja erään suurimman sanomalehden omistaja on saksalainen.

Eikö Kai Mykkänen ole kuullut myöskään siitä, että Saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes ja Yhdysvaltojen entinen Libanonin suurlähettiläs Jeffrey Feltman suunnittelivat jo vuodesta 2001 lähtien Syyrian hajottamista. He esittelivät suunnitelmansa vuonna 2008 Bilderberg-ryhmässä.

Volker Perthes on myös Suomen eduskunnan UPI:n tieteellisen neuvoston jäsen.

EU-maa Ranska oli jo Syyrian tietoisesti synnytetyn kriisin alkuvaiheesta lähtien sotilaallisesti mukana. Turkki tyhjensi Syyrian teollisuuslaitokset koneista ja alkoi varastaa Syyrian öljyä vieden sen yhteistyössä ranskalaisten kanssa edelleen. Iso-Britannian MI6:n osana oli hoitaa propaganda. 

Heinäkuun 12. päivänä 2012 yli 40 000 Yhdysvaltojen, EU-Ranskan ja EU-Iso-Britannian  kouluttamaa ja Saudi-Arabian rahoittamaa palkkasoturia ylitti rajan Jordaniasta kohti Damaskosta.Valtava räjähdys tuhosi turvallisuusministeriön rakennuksen tappaen useita kenraaleita, puolustusministerin ja neuvoston puheenjohtajan.

Suomen ulkoministeri mainitsi Suomen osallistuvan sotilaiden koulutukseen Jordaniassa. En tiedä keiden.

On vaikeata ymmärtää Kai Mykkäsen maailmankuvaa ja tietopohjaa.

Hän kokee, että Venäjä ja Turkki ovat Euroopan selän takana sopineet etupiirijaosta. Käsittääkseni Venäjä on Syyriassa laillisesti tavoitteenaan itsenäisen Syyrian, YK:n jäsenvaltion palauttaminen oman maansa halltsijaksi.

Turkin rooli on täysin erilainen kuin Venäjän, mutta Syyrian naapurina sen on oltava osana ratkaisua.

Kai Mykkänen ei huomaa, että niin Turkki, Yhdysvallat, Ranska ja kurdit ovat varastaneet Syyrian valtiolle, ja vain sille kuuluvia luonnonvaroja. Kurdien liittolaisuus Syyrian valtion vihollisten kanssa omaa lyhytnäköistä etuaan ajaakseen ei voine olla kokoomuspuolueen aatemaailman mukaista.

Kuinka demokraattinen on EU, jonka jäsenvaltiot pommittavat ketään uhkaamatonta valtiota uraanipommeilla on maa sitten Serbia tai Syyria.

Miksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei pysty ylittämään päivittäistä NATO-propagandan välittämää maailmankuvaa? Eikö totuus mielipidekirjoituksenkin takana olisi kestävin vaihtoehto?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyria, kurdit, läntinen demokratia, Euroopan vakaus, Kai Mykkänen, Saksan elintila

Onko Mediapoolilla hätä?

Sunnuntai 15.9.2019 klo 13.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen valtiollista sensuuria,Mediapoolia johtavan Otavakonsernin Suomen kuvalehti ja Helsingin Sanomat maalaavat viikonvaihteessa isolla pensselillä Euroopan lähihistoriaa uuteen väriin. Toimittajat Silja Lanas Cavada, Pekka Mykkänen ja Tommi Nieminen kuvaavat niin Balkanin maiden tilaa kuin Euroopan demokratiaa siten, että Yhdysvaltojen ja NATO:n roolit häipyvät kokonaan ja demokratian huono tila on joidenkin sormella osoitettavien valtioiden vastuulla.

Silja Lanas Cavada kuvailee Länsi-Balkanin valtioiden tilaa. Tarinasta puuttuu kokonaan  syiden analyysi. Lisäksi jutussa otsikoidaan: "Länsi Balkan on EU:lle strategisesti tärkeä alue. Se kiinnostaa myös Kiinaa ja Venäjää." Missä on Yhdysvallat?

Cavada unohtaa, että sodan aikana Yhdysvaltojen ja NATO:n tavoitteena oli miehittää niin Bosnia kuin koko Serbiakin. Yhdysvallat alkoi heti pommitusten jälkeen rakentaa valtavaa sotilastukikohtaa Serbian maakuntaan Kosovoon, mitä se ei tietenkään suunnitellut luovuttavansa pois. Sen sijaan maakunta oli saatava omaan hallintaan.

Jugoslavian hajottivat sotilaallisesti Yhdysvallat ja Saksa NATO-liittolaisineen. Yhdysvallat johti sotajoukkoja serbien etniseksi puhdistamiseksi Kroatiasta. Se pommitti Bosnian serbejä kunnes lentäjät sanoivat, että ei ole enää mitään pommitettavaa.

Jugoslavian oltua bruttokansantuotteella mitattuna maailman 24. paras valtio, Hannu Kyyriäisen grafiikka osoittaa nyt mihin alhoon jäännösvaltiot ovat joutuneet.

Teksti ei paljasta että Kosovo ei täytä itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Se unohtaa, että Kosovo on NATO-miehityksen alainen, YK:n ja EU:n hallinnoima alue, jossa ei ole mitään merkkejä oikeusvaltiosta. Alueella vallitsee pelon ilmapiiri. Serbiasukkaat ovat vainon alla NATO:n tukiessa rikoksia tekeviä albaaneja.

Pekka Mykkänen maalaa ihannekuvaa läntisistä demokratioista ja kauhukuvan "diktatuuriperinnettä kantavista"maista etenkin Kiinasta." Tiananmenin verilöylyä pidettiin suurena takaiskuna, mutta silti vain takaiskuna, Kiinankin demokratisoitumiselle".

Mykkänen unohtaa että Tianmenin mielenosoitukset olivat CIA:n orgnisoimia ja Neuvostoliiton romahduksessakin CIA ja Soros toimivat ei niinkään helläkätisinä kätilöinä.

Ilmainen koulutus korkakouluun saakka, ilmainen terveydenhuolto, huokea asuminen ja mahdollisuus kulttuuriharrastuksiin vaihtui nälkään ja taloudelliseen surkeuteen. Yhdysvaltalaiset kahmivat Venäjän kansallisvarallisuuden omiin ja korruptoituneiden paikallisten oligarkkien taskuihin.

Mykkäsen ihailemat demokratiat ovat ehtineet jo tappamaan miljoonia paitsi Jugoslaviassa myös Irakissa, Tsetseniassa ja Syyriassa Jugoslavian valtioidennuollessa haavojaan.

Mykkänen kääntää tässäkin asiat päälaelleen. Lievän USA-kritiikin jälkeen hän toteaa: "Demokratia- ja ihmisoikeuspuhe vaihtui yhdessä yössä turvallisuuspuheeksi. Se mikä oli aiemmin mukamas kiellettyä käytöstä Kiinan viranomaisille Xinjiangissa ja Tiibetissä tai venäläisille Tsetseniassa, olikin Yhdysvaltain globaali toimintamalli."

Tällä harhautuksella Mykkänen unohtaa sen että Yhdysvallat ja CIA tukivat niin Xinjiangin kuin Tsetsenian jihadisteja, jotka osallistuivt muun muassa vastenmieliseen Beslanin koulusurmaan. Syyriassa taistelevat samat lännen demokratioiden palkkaamat jihadistit, joista Helsingin Sanomat on vuodesta toiseen rakentanut marttyyreja.

Mykkänen pukee myös Iso-Britannian Boris Johnsonille diktaattorin viittaa tämän lomautettua parlamentin. Kumpi on epädemokraattisempaa, sekö, että parlamentti ei ole kahden vuoden aikana kyennyt panemaan toimeen korkeimman demokratian, kansanäänestyksen tulosta, vai se, että lopettaa jahkailun ja päättää toteuttaa kansan tahdon.

EU ei ole demokratian kehto. Se toimii sopimustensa avulla kapitalismin takaajana. EU:hun kuuluvalla maalla ei ole oikeutta toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaista toimintatapaa. Juuri siksi EU:n NATO-maat katsovat oikeudekseen pommittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta toteuttavat maat voidakseen yksityistää näiden infrastruktuurin ylikansallisille yrityksille.

Mykkäsen valitsemat lähteet osoittavat lehden aatemaailman.

Tommi Nieminen vuorostaan kuvailee kuinka Euroopan maat rakentavat uudelleen raja-aitoja. Myös hänellä ideologia on kirkkaana. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei paljoa paina. 

Tommi Nieminen ei ole huomannut, että heti kun Itä-Saksa oli lakannut olemasta, Saksa alkoi käyttäytyä kuin Saksa toisen maailmansodan aikana. Se liittoutui katolisen kirkon Yhdysvaltoihin ja Kanadaan pakenemaan auttaneiden natsien kanssa laajentaakseen elintilaansa Euroopassa. Kroatia ja Slovenia oli helppoa saada vaikutuspiiriin holokaustin kieltäjä Franjo Tudjmanin avulla. Aseet tuotiin Itä-Saksan varastoista.

Vastahankaan asettuneet serbit taltutettiin saksalaisten ja muslimi/kroaattifasistien avulla kuten toisen maailmansodan aikana.Jo Jugoslavian hajottamisen alkaessa Haagiin päätettiin perustaa tuomioistuin tuomitsemaan näitä holokaustin uhreja, serbejä. Kutsun Haagin ICTY-tuomioistuinta Jasenovac 2:ksi fasistisen Kroatian serbeille ja juutalaisille rakentaman Euroopan toiseksi suurimman keskitysleirin mukaan.

Suomen mediasensuuri noudattaa NATO:n hybridikeskuksen tavoitteita. Suomen Kuvalehden ja Helsingin Sanomien viestit ovat selvät. NATO:on kuuluvien EU-maiden media ei voi puhua totta. Niltä puuttuu mahdollisuus käsitellä, mitä on ihmisyys ja demokratia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Mykkänen, Tommi Nieminen, Silja Lanas Cavada, valtiollinen sensuuri, disinformaatio, Suomen Kuvalehti, Helsingin Sanomat, Euroopan demokratia

Jospa Orban onkin oikeassa

Sunnuntai 28.7.2019 klo 13.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Unkarilainen media ja itse pääministeri Orban on nostanut esiin kysymyksen Suomen demokratian tilasta sekä mediasta.

Edellinen hallitus muodosti Suomeen median ja kustanustalojen kartellin turvallisuuskomitean alaisuuteen. Median ja kustannustalojen yhteenliittymää kutsutaan Mediapooliksi ja se on nettisivuillaan ilmoittanut noudattavansa NATO-myönteistä tiedottamista. Yle kuuluu tähän keskittymään, jolla on oma sisältöneuvosto. Johdossa on kustannustalo Otavan toimihenkilöitä.

Mediapoolia rahoittaa valtion huoltovarmuuskeskus. Huoltovarmuuskeskus on turvalllisuuskomitean alaisuudessa. Turvallisuuskomitea muodostuu kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköistä tasavallan presidentin kansliapäällikkö mukaan luettuna.

Koska Mediapooli on sitoutunut NATO-myönteiseen tiedottamiseen ja on kartelli, kansalainen jää kysymään, minkälaista tiedottamista pooli harrastaa kansalaisten, virkamiesten tai poliitikkojen suhteen,jotka eivät kannata NATO:a tai NATO-myönteistä informaatiota.

Pääministeri Sipilän kanslian edustaja on kiertänyt valistamassa oikean tiedottamisen ja valeuutisten erottamisesta. Epäilemättä Mediapoolin tiedotusvälineet ovat niitä oikeita tietoja tuottavia uutisvälineitä. Yhdysvaltalainen CNN-TV-kanava on kehunut Suomea, että lapsetkin koulutetaan meillä oikean tiedon löytämiseen.

Tämän kartellin kaksi edustajaa Sanoma ja Yle ovat nostaneet oikeusjutut Nato:n propagandaorganisaatioon kuuluvan Venäjän trolleja jahtaavan toimittajan epäinhimillisestä kohtelusta. Asianomaiset kohtelijat ovat saaneet rangaistukset, yksi vankilatuomion. Taustaorganisaatioittensa tuella, ei vähiten NATO:n avustuksella kyseinen toimittaja on kiertänyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa sankarina.

Otetaan vaikka esimerkiksi viimeiset presidentinvaalit. Ehdokkaana oli Sauli Niinistö, jonka kansliapäällikkö oli ja on  turvallisuuskomitean jäsen. 

Mediapoolin jäsen Yleisradio ilmoitti uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajan suulla, että Yle ei tule vaalikeskusteluissa käsittelemään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämän tuo päätoimittaja ilmoitti myös eduskuntavaalien yhteydessä.

Presidentti Niinistön rooli Suomen liittämisessä NATO:n isäntämaasopimukseen ei täyttänyt demokratian vaatimuksia. Asiaa ei käsitelty lainkaan eduskunnassa kuten Ruotsissa itsestään selvästi tehtiin.

Presidentivaaleissa oli ehdokkaana myös ulkopoliittisesti erittäin kokenut, kansainvälisiä lakeja ja demokraattista toimintatapaa kunnioittava ehdokas, Paavo Väyrynen. Mediapoolin kartelli esti kaikki merkittävät keskustelut ulko- ja kansainvälisen politiikan ydinasioista. Siten  kenenkään tiedossa ei ole minkälainen vaalien kulku olisi ollut ilman NATO-sensuuria.

Kansalainen jäi myös miettimään Niinistön oikeuskansleriratkaisua. Orban varmasti ilahtuisi kuullessaan tasavallan presidentin ratkaisseen oikeuskanslerivalinnan perustuslakiasiantuntijan tappioksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Orban, Unkari, Suomen demokratia, Suomen media

Tarvitsemme uudenlaisen Euroopan

Torstai 9.5.2019 klo 11.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Voltairenet sivuston päätoimittaja Thierry Meyssan luo erinomaisen katsauksen Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteisiin toisesta maailmansodasta lähtien.

 Presidentti Harry Trumanin aikana Yhdysvallat vuonna 1947 loi ajatuksen anglo-saksisesta liittoutumasta Venäjää vastaan. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat olleet Neuvostoliiton liittolaisia natsismin ja fasismin kukistamisessa.

Euroopan Unioni perustettiin palvelemaan ylikansallisen pääoman ja aseteollisuuden tarkoituksia. Ensimmäisenä tehtävänään juuri yhdistynyt Saksa ryhtyi Yhdysvaltojen johdolla hajottamaan hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanutta Jugoslaviaa vuosina 1992 -1999.

Vuonna 2000 Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, jossa Saksan poliittista johtoa oli paikalla, Yhdysvaltojen ulkoministeriö kuvasi tavoitteitaan juuri sosialistisesta jäerjestelmästä luopuneen Venäjän eristämiseksi ja sotilaaliseksi saartamiseksi. (Willy Wimmerin Kohlin läheisen työtoverin mukaan.)

Euroopan unionin poliittinen rakenne ei ole demokraattinen. Komissiota ei valita demokraattisesti eikä EU toteuta oikeusvaltioperiaatetta.

Se takaa vapaan liikkuvuuden pääomille, työvoimalle, tavaroille ja palveluille ikäänkuin perustuslaillisena oikeutena. Suunnitelmia ei arvioida demokratian pohjalta vaan sen pohjalta miten ne vertautuvat laadittuihin EU:n sopimuksiin.

Kaikki keskeiset puolueet konservatiiveista sosiaalidemokraatteihin tunnustavat EU:n järjestelmän, mikä onkin eräs syy siihen, että Euroopan sosiaalidemokraateilla ja vasemmistolla ylipäätään menee huonosti. He uskovat, että poliittinen ja taloudellinen liberalismi, globalisaation legalisaationa on parasta mitä voi toivoa kirjoittaa Maurice Glasman, brittiläinen labouria edustava pääri.

Euroopan unioni palvelee siis rakenteittensa puolesta Yhdysvalloista johdettua ylikansallista investointipankkiirien ja aseteollisuuden valtaa. Sen vallan laajentamiseen Yhdysvallat ja Iso-Britannia ideologisina kumppaneina ovat tarvinnet yhteisen vihollisen, Venäjän.

Onko Euroopan ja Euroopan unionin syytä jatkaa tätä Yhdysvaltojen myötäilyä, joka on merkinnyt osallistumista sen sotiin ja kaiken eteen tulevan tuhoamiseen, mikäjollakin tavalla on muistuttanut hyvinvointivaltiota? Viime hallituskaudella me suomalaiset saimme tuntea nahoissamme mitä hyvinvointivaltion raju purkaminen tarkoittaa. Haluammeko sitä?

Euroopan unionin NATO:on kuuluvat jäsenvaltiot ovat osallistuneet Afrikan kukoistavimman valtion, Libyan tuhoamiseen. Samoin Lähi-Idän ainoa sekulaarinen, ei uskontopohjainen valtio, Syyria, on jo vuodesta 2001 lähtien ollut Yhdysvaltojen ja Saksan hajottamissuunnitelmien kohteena. Monet EU:n NATO-maat hyökkäsivät laittomin perustein Irakiin, Tanska ja Iso-Britannia etunenässä. Afganistan joutui myös Yhdysvaltojen yllätyshyökkäyksen kohteeksi 2001, muut NATO-EU maat seurasivat johtajaansa Yhdysvaltoja. 

Euroopan on syytä muuttaa suuntaa. Itsenäistyä Yhdysvalloista varsinkin, kun sen sotapolitiikan ja ideologisen työn lähin kumppani Britannia irroitautuu EU:sta.

EU: ta pitäisi johtaa itsenäisten valtioiden itsenäisesti ajattelevat kansalaiset ja poliitikot. Tällä hetkellä keskeisiä päättäjiä Euroopan parlamentissa ovat puolueet. Tällä hetkellä konservatiivit ja sosiaalidemokraatit ovat vallassa. Ne ajavat unionin syvempää integraatiota, yhteensulautumista. Se eivoi olla Suomen etu.

Suomalaisten etu on itsenäinen Suomi valtiona vaikuttamassa demokraattisen ja rauhaa ja yhteistyötä rakentavan Euroopan syntymiseksi.

Integraatiota ajavat Saksa ja Ranska liittolaisineen tukevat militarismia yhteistyön sijaan. Ne ajavat Euroopan armeijan muodostamista, mikä tietenkin palvelisi jälleen aseteollisuuden etuja.

Suomi ja Eurooppa tarvitsevat yhteistyötä Euroopan sisällä mutta kaikkien Euroopan maiden kesken.

Venäjä on keskeinen valtio Euroopassa historiallisesti, natsismin uhkan torjujana, kulttuurisesti ja taloudellisesti.

Euroopan on päästävä irti Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa palvelevasta Venäjän demonisoinnista.Tuo demonisointi vaatii yhä karkeampia muotoja. Valtamedia koko Euroopassa, mutta myös Suomessa joutuu vääntämään todellisuutta voidakseen ylläpitää  Yhdysvaltojen hegemoniaa.

Tänään on sekä Eurooppa-päivä että erityisesti Venäjällä juhlittava voitonpäivä. Voitonpäivää juhlitaan natsismista saatuna voittona. Venäjä joutui uhraamaan 25 miljoonaa kansalaistaan koko Euroopan vapauttamiseksi natsismista. Meidän suomalaisten on vaikea nousta siitä todellisuudesta, että taistelimme natsi-Saksan rinnalla Venäjää vastaan.

Tuon trauman paranemista edistää, jos kykenemme iloitsemaan venäläisten naapureidemme kanssa siitä, että on vain meistä itsestämme kiinni, tartummeko yhteistyön käteen ja rakennamme koko Euroopan käsittävän rintaman yhteistyön ja rauhan puolesta.

Äänestämme Euroopan parlamenttiin vain ehdokkaita, jotka sitoutuvat purkamaan militarismia ja lopettamaan muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumisen. 

Totuus Euroopan unionin nykytilasta on edellytys sen muuttamiseksi tuhovoimaisesta, harvoja palvelevasta byrokratiasta demokraattiseksi, maailman todellisia haasteita ratkaisevaksi inhimilliseksi yhteisöksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uudenlainen Eurooppa, sotaisa EU, riippuvuus Yhdysvalloista, EU:n demokratiavaje

Vanhemmat kirjoitukset »