KAKSI SUOMEN DEMOKRATIAN HETKEÄ

Perjantai 17.3.2023 klo 15:25 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi on elänyt runsaan sadan vuoden itsenäisyyden aikana kaksi demokratialta muistuttavaa hetkeä.

Valmius ylläpitää työnantajan perinteistä, lähes rajatonta valtaa vaikka asein toteutettiin ensimmäistä kertaa 13. heinäkuuta 1917 Huittisissa. Siellä työläiset pyrkivät saavuttamaan kahdeksantuntisen työpäivän lakon avulla, kun se ei lakeja säätämällä ollut onnistunut. Meijerityöläiset järjestivät mielenosoitusmarssin, jolloin heitä kohti alettiin ampua halkopinojen takaa. Kuusi lakkolaista haavoittui. Tätä tapahtumaa pidetään yhteiskuntaluokkien vastakkainasetteluun perustuvan sisällissodan ensimmäisenä enteenä.

Eduskunnassa oli työväen enemmistö. Kullervo Manner oli valittu eduskunnan puhemieheksi. Puhemiesvakuutuksessaan hän ei vannonut uskollisuutta Venäjän hallitukselle vaan lausui tahtovansa puolustaa eduskunnan ja Suomen kansan oikeuksia perustuslakien mukaan.

Eduskunta hyväksyi perustuslain tasoisen lain, jolla aikaisemmin Venäjän keisarille kuulunut korkein valta Suomen suurruhtinaskunnassa siirrettiin eduskunnalle, kuitenkin ilman ulkopolitiikan hoitoa ja sotilasasioita, jotka olisivat jääneet edelleen Venäjän vastuulle.

Valtalaki hyväksyttiin 18.7.1917. Sen mukaisesti Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait. ---Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asiain ratkaisusta, jotka keisari ja suurruhtinas tätä ennen - - on ratkaissut. –Eduskunta määrää Suomen toimeenpanevan vallan.

Valtalakia tukivat sosialidemokraattien lisäksi Maalaisliitto, osa muiden porvarillisten puolueiden kansanedustajista, joten laki sai määräenemmistön.

Kansanedustajat ja lehteriyleisö olivat innoissaan tästä ”itsenäisyysjulistuksesta”. Äänestyksen jälkeen kansanedustaja Lucina Hagman pyysi puheenvuoron: ”Minä rohkenen pyytää, että puhemies pyytäisi eduskuntaa yhtymään eläköön huutoon vapaalle Suomelle. Eläköön.” Eduskunnan jäsenet ja lehteriyleisö yhtyivät eläköönhuutoon voimakkaasti.

Lakia ei suunniteltu lähetettävän vahvistettavaksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vaan että siitä annettaisiin ainoastaan tiedotus.

Suomalaisen puolueen edustaja, Ernst Nevanlinna ryhtyi vaikuttamaan ulkoparlamentaarisesti asiaan. Hän sai Suomen ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin Pietarissa taivuttelemaan Venäjän väliaikaisen hallituksen hajottamaan Suomen eduskunnan, jotta Valtalaki kumoutuisi. Tämä häviölle jääneiden kansanedustajien hanke toteutui ja Venäjä lisäsi venäläisten sotajoukkojensa määrää Suomessa.

Suomen demokratian hetki murskautui.

 

                                                         ***

Sisällissodan seurauksena jatkui voittaneen porvariston hegemonia. Demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaatineet ja näiden asioiden puolesta taistellut työväestö suljettiin keskitysleireille ja vankiloihin. Demokratiaa ei ollut nimeksikään. Sen sijaan koko 1920-30 luvun maassa vallitsi vainon ilmapiiri.

Sensuuri alkoi jopa aikaisemmin kuin Saksassa.

Porvaristo pyrki jatkamaan työväestön alistamista Saksan avulla kuten sisällissodassa.

Hävityn sodan vv 1939 – 45 jälkeen ja Pariisin rauhansopimuksen seurauksena, Suomessa  järjestettiin paitsi sotarikosoikeudenkäynnit myös sen historian ensimmäiset demokraattiset vaalit. Vaaleissa äänioikeutettuja olivat lähes kaikki suomalaiset, myös keskitysleireistä vapautetut Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseuran jäsenet, joita ei ollut ehditty teloittaa.

Nämä vuoden 1945 vaalit olivat toinen demokratian hetki Suomen historiassa.

Vuoden 1945 vaalien tulosta juhlittiin spontaaneilla tanssiaisilla Helsingin rautatientorilla. Vaaleissa suurimman äänimäärän saivat sisällissodan hävinnyttä osapuolta edustaneet kommunistit ja edistykselliset sosialidemokraatit, jotka liittyivät kansandemokraattien ryhmään eduskunnassa.

 

                                                          ***

Vuoden 1945 Rautatientorin tanssien jälkeen demokratia on kitkutellut vastatuulessa mutta viisaiden presidenttien suojeluksessa 1970-luvulle saakka. Presidentti Urho Kekkonen kykeni sitomaan porvarilliset teollisuuspiirit näkemään Neuvostoliiton kanssa tehtävän yhteistyön taloudelliset edut.

Saksan natsi -liittolaisuuden kannattajat eivät kadonneet, mutta alistuivat. Presidentti Kekkonen pystyi huomautuksillaan ”neulanpistopolitiikasta” kaitsemaan suurpääoman mediaa viimeisillä voimillaankin. Hän varoitti päästämästä Valtalain ulkoparlamentaarisia voimia eli Kokoomusta hallitukseen.

Presidentti Mauno Koivistolla ei ollut Kekkosen kaltaista luovuutta. Vasta presidentin viran jälkeen hän havahtui näkemään mihin Suomen liittyminen EU:hun ja NATO-yhteistyöhön johtaisi. Hän kirjoitti kiihkeän esipuheen Jarkko Laineen teokseen ”Toisenlainen totuus Kosovosta”. Teos on jyrkkä NATO-kritiikki. ”Mikä NATO” Koivisto usein tokaisi.

 

                                                     ***

Suomi on vajonnut syvälle. Demokratia on totaalisesti kadonnut valtiollisen sensuurin ja ulkoparlamentaaristen NATO-voimien pimentoihin. Suomi on liitetty läheiseen yhteistyöhön maailman epädemokraattisimman, taloudellista ja sotilaallista terrorismia harrastavan Yhdysvaltojen kanssa.

Äärimmäinen esimerkki on mahdollinen osallistuminen NordStream kaasuputken räjäytykseen. Arvostetun tutkivan journalistin Seymour Hearshin mukaan kesällä 2022 Suomenlahdella pidettyjen Baltops NATO-harjoitusten yhteydessä Venäjän ja Saksan yhteishankkeen Nordstreamin kaasuputkeen kiinnitettiin räjähteet, jotka NATO-maa Norja syyskuussa 2022 laukaisi aiheuttaen räjähdyksen.

Suomi osallistui Baltops-harjoitukseen yhdessä useiden NATO-maiden kanssa. Mikäli suomalaiset sotilaat eivät itse henkilökohtaisesti laskeneet räjähteitä putkeen, he auttoivat niitä, jotka laskivat ne. Suomalaiset muonittivat ja antoivat monenlaista tukea yhdysvaltalaisille aluksille.

Etsimättä mieleen tulee Suomen liittolaisuus natsi-Saksan kanssa. Suomi miinoitti kesäkuussa 1941 yhteistyössä eestiläisten ja natsi-Saksan armeijan kanssa koko Suomenlahden. Miinojen räjähdyksissä kuoli 16 000 eestiläistä ja venäläistä Saksan armeijaa Tallinnasta Leningradiin pakenevaa siviiliä ja sotilasta.

 

                                                     ***

Tällä hetkellä näyttää siltä kuin Suomi olisi vajonnut kauas demokratian hetkistään. Suomen eduskunta ei ole itsenäisen kansan eduskunta. Sensuuria ylläpitävän median, virkamieskunnan ja fasismiin viehtyneiden johtajiensa toimesta maamme on sidottu yhteistyöhön enemmän natsi-Saksaa kuin demokratiaa muistuttavaan järjestelmään. 

Jäämme odottamaan onko maamme tulevaisuus viisaiden maamme ulkopuolisten kehityskulkujen kannateltavissa vai ajaudummeko nykyisen valtiojohtomme johdolla katastrofiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vallankaappaus Ukrainassa ja Suomessa

Keskiviikko 25.1.2017 klo 11:12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ukrainan presidentti Poroshenko on vierailullaan Suomessa kertonut ihailevansa Mannerheimia ja verrannut Suomen Talvisotaa Ukrainan nykytilanteeseen. Eikä ihme! Neo-fasistinen ajattelu on noussut Ukrainan viralliseksi ajatteluksi ja maan johto haluaa kietoa niin monta maata kuin mahdollista ideologiansa piiriin.

Suomen media myötäilee tätä kehitystä. Tosin presidentti Trumpin valtaannousu on synnyttänyt lievää epäröintiä, voiko samalla "valheiden" linjalla jatkaa kuten ennenkin. Helsingin Sanomien Pekka Hakala kertoo lehdessään ensimmäistä kertaa jotakin Itä-Ukrainan arjesta. Syy- seuraussuhteista toki vaieten. Eihän lehti voi myöntää tietävänsä jotakin Yhdysvaltojen ja EU:n provosoimasta ja edesauttamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta, Itä-Ukrainan väestön kielellisten ja poliittisten oikeuksien poistamisesta, eläkkeiden ja sosiaalitukien maksamisen lopettamisesta jne.

Mediamme ei tunnusta tietävänsä sitä, että sodan julisti Kiovan laiton vallankaappaushalltus, kutsuen sotaansa terrorisminvastaiseksi sodaksi. Demokratiaa vaativien kansalaisten muilutukset, elävältäpolttamiset ja oikeudettomaksi jättämiset jätetään raportoimatta. Sitten kuin "avaruudesta" ilmestyvätkin Venäjän ruplat, eläkkeet, ruoka-apu. Mitä Helsingin Sanomat odottaa? Sitäkö, että itä-ukrainalaiset kuolisivat paitsi Kiovan tykkituleen, myös nälkään, janoon ja kylmyyteen. Valheet ja humanismin puute jylläävät.

Tässä tilanteessa presidentti Poroshenkon puheet vajoavat otollisiin suomalaisiin mieliin. Maagiset sanat Talvisota ja Mannerheim! Tiedotusvälineet ovat vuosisadan ajan valheillaan ja peittelyllään vaienneet Mannerheimin sotarikoksista, keskitysleireistä ja työväenluokan vainosta koko sisällissodan jälkeisen ajan niin kauan kun tämä eli. Vielä valikoitua totuutta esittävissä muistelmissaan Mannerheim sai vahvistettua tuota työväenluokkaa halventavaa asennettaan.

Suomessa, kuten nyt 2014 Ukrainassa, suoritettiin äärioikeiston vallankaappaus kesällä 1917. Vasemmistoenemmistöinen eduskunta, jonka puhemiehenä toimi Kullervo Manner, julisti Suomen itsenäiseksi Valtalain avulla 18.7.1917. Vähemmistöön jääneet äärioikeistolaiset kansanedustajat halusivat estää työväenvaltaan perustuvan itsenäisyyden sekä työväestön oikeuksien demokraattisen toteutumisen. He kääntyivät Venäjän porvarillisen väliaikaisen hallituksen puoleen, joka antoi eduskunnan hajotusmanifestin. Näille porvarillisille edustajille porvarillinen Venäjän alamaisuus oli enemmän heidän taloudellisten etujensa mukainen kuin itsenäisyys, jossa sosialidemokraateilla oli enemmistö.

Työväestö piti vallassa ollutta eduskuntaa laillisena. Porvaristo sen sijaan valmistautui uusiin väliaikaisen Venäjän halltuksen määräämiin vaaleihin muodostamalla vaaliliiton. Vasemmisto hävisi vaalit. Vaalit voittanut porvaristo muodosti puhtaasti porvarillisen senaatin eli hallituksen. Vasemmistoenemmistöisen eduskunnan aikana senaatissa oli herrasmiesmäisesti puolet sosialidemokraatteja ja puolet porvareita sosialidemokraattisen puheenjohtajan äänen ratkaistaessa ellei päätös ollut sopuisa.

Tämän puhtaasti porvarillisen senaatin toiminta yltyi mielivallaksi. Heti joulukuun 1917 itsenäisyysjulistuksen tunnustamisen jälkeen, 11.1.1918 porvarienemmistöinen eduskunta päätti suojeluskuntien muodostamisesta Suomen viralliseksi armeijaksi. Työväestön alistamiseen ei enää riittänyt juonittelulla synnytetty porvarienemmistöinen eduskunta sekä puhtaasti prvarillinen hallitus vaan lopullinen alistaminen suoritettiin porvarillisen armeijan avulla.

Maassa oli samaan aikaan työväenkaarteja ja suojeluskuntia. Yhdellä päätöksellä suojeluskunnat laillistettiin viralliseksi armeijaksi. Eduskunnan vasemmistolaiset edustajat olisivat halunneet armeijalle valvontaelimen, jossa olisi ollut yhtä paljon vasemmiston ja porvariston edustajia, jotta jollakin tasolla myös työväestön turvallisuus olisi taattu. Lain perusteellinen käsittely valiokunnissa ja kaikki oikeudenmukaisuutta lisäävät seikat estettiin porvarillisen enemmistön toimesta. Eduskuntakeskustelun päätteeksi edustaja Airola lausui " Minä ehdotan, että eduskunnan istunto lopetetaan niin, että porvaristo veisaisi `Syttynyt on sota julma`.

Porvarillisen luokka-armeijan luominen, nälkä, torpparien ja mäkitupalaisten oikeudeton asema, työväestön puuttuva vaikutusvalta kunnallisissa asioissa sekä se, että Mannerheim jätti noudattamatta senaatin sähkettä olla määräämättä liikekannallepanoa, olivat ratkaisevia subjektiivisia seikkoja sodan alkamiseen. ( yksityiskohdat teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja)

Sisällissodan jälkeen työläisiä tuomitsemaan perustettiin tuomioistuimia, joissa pidättäjät, syyttäjät, todistajat, tuomarit ja vanginvartijat olivat kaikki valkoisia. Valkoisten rikoksia ei tutkittu vaan heidät armahdettiin vuoden 1918 lopulla. Tämä kaikki jätti yhteiskuntaan mielivallan ja "laillisen" syrjinnän ilmapiirin työläisiä kohtaan. Vasemmistolaisten eduskuntaryhmien vangitsemiset, työväenjärjestöjen kieltämiset, tuhansien vangitsemiset paitsi välittömästi sisällissodan jälkeen myös 1930- ja 1940-luvulla koettiin valtaväestön taholla luonnollisina ilmiöinä. Sotapropaganda ja kirkko muovasivat ihmisten mieliä kuten valtamedia tänään.

Kirjassani kuvaan myös kuinka Suomen valmistautuminen Talvisotaan oli huolellista ja tapahtui yhteistyössä Saksan ja Ruotsin, mutta myös fasistisen Italian ja muidenkin länsimaiden kanssa, joiden tavoitteena oli Neuvostoliiton murskaaminen. Keskeiset lähteet ovat Ison-Britannian ja Saksan valtionarkistoista sekä Italian ulkoministerin päiväkirjat.

Ei ole ihme, että presidentti Poroshenko ihailee Talvisotaa ja Mannerheimia. Mannerheimhan halusi kitkeä juutalais-bolshevismin juurineen. Hänen koko elämänsä suuntana oli saattaa Venäjälle takaisin porvarivalta vaikka sitten Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä. Ukrainan neo-fasistit haluavat taistella demokratiaa vaativia venäjänkielisiä itä-ukrainalaisia ja venäläisiä vastaan yhdessä Yhdysvaltojen ja Saksan/EU:n kanssa ylläpitääkseen oligarkkien ja korruptoituneiden pääomapiirien valtaa.

Suomen pääomapiirien valta on aina pohjautunut liittolaisuuteen Saksan kanssa. 1918 Suomi antautui Saksan vasallivaltioksi porvarillisen tynkäeduskunnan (josta sosialidemokraattien osallistuminen oli estetty) toimesta 1918. Talvisota oli toisen maailmansodan esinäytös Saksan näkökulmasta. Toisen maailmansodan ja jatkosota-valloitussodan tavoitteena oli pelastaa läntinen kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä ja rakentaa Suur-Suomi yhdessä natsi-Saksan kanssa.

Hävityn sodan jälkeen Suomen porvarillisten pääomapiirien oli nöyrryttävä demokratiaan ja hyviin suhteisiin "arkkivihollisensa" Neuvostoliiton kanssa, joka ei 25 miljoonaa kansalaistaan menetettyäänkään vielä kaatunut. Tuohon Neuvostoliiton kaatumiseen tarvittiin paljon taloudellista saartoa, teknologiasaartoa, kaupan rajoitteita ym. Suomi hyödynsi bilateraalia kauppaa ja kukoisti.

Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui siitä huolimatta, että yli 70% kansalaisista äänesti sosialismin säilyttämisen puolesta. Hajoaminen ei tapahtunut demokraattisesti vaan läntisen kapitalismin vallalla. Ilmainen koulutus, terveydenhuolto, täystyöllisyys ja kohtuuhintainen asunto ja solidaarisuus hävisivät itsekkyydelle ja läntiselle varakkuuteen perustuvalle vapaudelle.

Suomen pääomapiirit kiiruhtivat hyödyntämään syntynyttä kansainvälistä tilannetta jälleen kiipeämällä tutun Saksan syliin. Round Table of Industrialists suuryrittäjät olivat suunnitelleet EU:n kapitalismin hyvinvoinnin takaajaksi. EU:lla oli Yhdysvaltojen suurpääomapiirien tuki. Sinne Suomen Saksa-suuntauksen perilliset myös halusivat. Työväenluokan alistamiseen eivät enää omat kotimaiset voimat riittäisi, tarvittiin EU:n jäsenyyden tukea vahvistetuna USA-kuorrutuksella.

Siitä huolimatta, että Saksa oli heti yhdistymisensä jälkeen sotapolulla Suomessa eivät mitkään hälytyskellot kilkattaneet. Jugoslavian hajotukseen Yhdysvaltojen rinnalla osallistunut Saksa tuntui Suomen poliittisesta eliitistä niin tutulta tukiessaan neo-fasisteja Kroatiassa. Saksa pommitti jälleen Belgradia kuten natsi-Saksa aikaisemmin. Suomikin halusi EU jäseneksi päästyään tukea Kroatian EU-jäsenyyttä olihan Suomi tunnustanut fasistisen Kroatiankin 1940-luvulla.

EU-jäsenyys oli Suomen pääomapiireille jälleen mahdollisuus porvarillisen komentonsa säilyttämiseen vaikka siinä itsenäisyys menikin. Oikeistolle porvarillisen Venäjän alamaisuus oli suotuisampi kuin Valta-lain tarjoama itsenäisyys, Saksan alamaisuus 1918 oli mieluisampi kuin itsenäisyys, natsi-Saksan avulla saavutettava Suur-Suomi ja Saksan valtakunnan osana oleminen oli oman vallan kannalta tärkeämpää kuin itsenäisyys ja nyt "kamalan" Kekkosvallan ja rauhanomaisen rinnakkainelon aika Neuostoliitto-Venäjän kanssa itsenäisenä kansainvälistäkin rauhaa tavoittelevana demokratiana saatiin vihdoin päättymään liittymällä EU:un.Nyt aikaisemmin piilossa ollut "ryssä-viha" on taas hovikelpoista. Talouspakotteet ovat eräänlainen esiliina.

Suomen poliittinen eliitti on silitellyt Ukrainan vallankaappaus-oligarkkeja 3 vuotta myötäkarvaan. Presidentti Poroshenkon yritys käyttää Mannerheimia, jonka sotarikoksia ja keskitysleirejä ei Suomessa ole käsitelty, oman sotapropagandansa välineenä käynee mahdottomaksi suomalaisten nuorten halutessa tietää enemmän Suomen historiasta. Talvisotamyyttikin avautuu kiinnostuneille nuorille vaikka perinteistä historiakäsitystä ylläpitävät säätiöt korruptoimiensa historioitsijoiden avulla yrittävät jatkaa tavoitteidensa mukaisten "historiateosten" painamista.

Suomalaiset nuoret irroittautuvat valtamedian otteesta eivätkä Helsingin Sanomien Pekka Hakalan jutut mene enään läpi Poroshenkon ja USA:n entisen varapresidentin Bidenin haluamalla tavalla. Jopa Suomen presidentti Niinistö puhui varovaisesti mahdollisuudesta pakotteiden purkamiseen. Minskin sopimuksen täytäntöönpano on yksinomaan presidentti Poroshenkon vastuulla.