Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Saksan vaalien odotettu tulos

Tiistai 29.9.2009 klo 16.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Saksan sosialidemokraateille on käynyt samoin kuin suomalaisille. Porvarihallituksessa toimien oikeudenmukaisuuteen pyrkivää politiikkaa on mahdotonta toteuttaa. Roikkuminen vallassa vieroittaa kansalaisista. Kansalainen miettii miksi äänestää kun ei halua äänestää oikeistoa eikä oikeistolaista demaripolitiikkaa. Seuraa masennus ja passivoituminen.

Saksan demareilla olisi ollut neljä vuotta sitten aivan uudenlaisen politiikan aloittamisen mahdollisuus. Vaalien tulos loi mahdollisuuden punavihreän hallituksen muodostamiseen. Punavihreä hallitus olisi ollut loistavassa asemassa laman alettua. Niin kansallisesti kuin kansainvälisesti Saksa olisi ollut paljon nykyistäkin voimakkaampi tekijä uusien globaalien talouden rakenteiden aikaansaajana. Punavihreä hallitus olisi hyötynyt kansalaisten kanssa hahmotetusta keinottelun kritiikistä ja korjaavista toimenpiteistä.

Saksan sosialidemokraatit eivät suostuneet minkäänlaiseen yhteistyöhon Linken, vasemmistopuolueen kanssa.Tämän periaatteen seurauksena oltiin valmiita prosessiin, jonka päätepiste nähtiin viime sunnuntaina. Linken kasvaessa käytäntö paikallistasolla johtaa vähitellen kuitenkin siihen, että yhteistyö on luonnollista ja että sitä täytyy tehdä kansalaisten etujen vuoksi.

Aivan kuin Suomessa, niin myös Saksassa vasemmistopuolueiden kyvyttömyys rakentaa yhteistyötä osoittautuu katastrofiksi. Siksi viime lauantaina Tiedonantaja-lehden 40-vuotisjuhlan yhteydessä järjestetty panelikeskustelu vasemmistoyhteistyöstä oli tärkeä.

Vasemmistoliiton Minna Sirnö,SDP:n Jukka Gustafsson ja SKP:n Yrjö Hakanen kykenivät alustamaan vilkkaan ja antoisan keskustelun.

Kymmenistä yleisöpuheenvuoroista näki, että kansalaisilla on sanottavaa ja halua vaikuttaa lähipiirissään. Tuntuukin, että puolueiden byrokratia ja jäykkä puoluejohtokeskeisyys on eräs tärkeä syy kannatuksen katoamiseen. Erilainen kokemuspohja,joka johtaa erilaisiin aatteellisiin painotuksiin, ei saisi olla yhteistyön ja voimien kokoamisen este. Lokeroimisen ja nimittelyn ajan toivoisi olevan ohi. Sen sijaan kokemusten vaihtaminen ja työstäminen on välttämätöntä yhteisten päämäärien suuntaan etenemiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vasemmiston eripura

Lama on keinottelijoille toivetila

Tiistai 29.9.2009 klo 16.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

Länsimainen yhteiskuntarakenne takaa rikkaiden rikastumisen ja köyhien köyhtymisen. Lama on rikkaiden elämässä toivetila. Keinottelijat ovat jo voittonsa keränneet kun pankit, heidän jäljiltään, anovat valtion köyhiltä ja keskiluokkaisilta palkansaajilta keräämiä verorahoja sen kuopan täyttämiseen, jonka keinottelijat ovat kaivaneet.

Rikkaat maksavat vähemmän veroja kuin vähävaraiset. Vähävaraiset ovat maksaneet veroja ylläpitääkseen kouluja, terveyskeskuksia ja julkista liikennettä. Keinottelijoiden aiheuttaman laman seurauksena verovaroja riittää entistä vähemmän varattomien ja keskituloisten palvelujen ylläpitämiseen. Rikkaat tyydyttävät tarpeensa osin ilmaiseksi (pääomaveroa maksamattomat kansalaiset) osin yksityisesti kuten terveyspalvelut ja yksityisautoilu.

Yhteiskunnan pyramidimainen rakenne näkyy myös kunnissa. Jos pääomaveroa kerättäisiin, kunnille saataisiin 1,5 miljardia lisää palveluihin ja ongelmien ennaltaehkäisyn tukemiseen.

Myös kuntien sisällä eriarvoisuus kukoistaa. Terveyskeskuksen omahoitajani kertoi tapaavansa minut seuraavan kerran paria kerrosta ylempänä, uudessa työhuoneessa, jolloin omalääkäri on viereisessä huoneessa. Ilahduin toiminnan järkiperäistymisestä. Jo seuraavassa hetkessä olin pudota tuolilta. Hoitaja kertoi, että muuttaminen tulee olemaan mielenkiintoista. Seuraavassa tilassa ei nimittäin ole yhtään huonekalua. Uusia ei saa ostaa eikä entisen huoneen huonekaluja voi viedä mukanaan!

Samaan aikaan sosiaalijohtaja hankkii 70.000 euron huonekalut.

Hoitajani kertoi lisää yksityiskohtia huonekalukurjuudesta. Lääkärit istuvat hajoavilla työtuoleilla. Mieleeni tuli myös erään toisen kaupungin vanhustenhuoltolaitoksen henkilökunnan kommentti. He kertoivat ostaneensa omilla rahoillaan potilaiden huoneisiin joulukoristeita, samalla kun he varoittivat istumasta huoneessa olevaan räsään tuoliin.

Viimeisen vuosikymmenen aikana varat ja virat on keskitetty erikoissairaanhoitoon vaikka järkevän terveyspolitiikan mukaisesti rahat olisivat kuuluneet perusterveydenhoitoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Herooiset leikkaukset ehkäistävien sairauksien taudinkulun loppupäässä ovat mitä suurinta tuhlausta niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.

Globaalin pyramidin huipulla ovat Yhdysvaltojen keinottelijat, joiden voittoja Suomenkin köyhät ja sairaat ylläpitävät. Vain globaali pyramidin kääntäminen ylösalaisin voi muuttaa tilanteen. Ellei, kansainvälinen pääoma ja keinottelijat jatkavat kuten ennenkin ja odottelevat uutta lamaa ja uusia mega-voittoja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varallisuuden uusjako

Teija Tiilikainen UPI:n johtajaksi

Keskiviikko 9.9.2009 klo 18.06 - Pirkko Turpeinen-Saari

Huomaan olleeni tänä aamuna pettynyt lukiessani uutista Teija Tiilikaisen valitsemisesta UPI:n päälliköksi.

Perusteluissa korostettiin kokemusta tieteellisyyden sijasta. Ei sanottu poliittisuutta tieteellisyyden sijasta.

Monessa asiassa tieteellinen objektiivisuus ja viileä harkinta ovat ulkopoliittisessa keskustelussa ja varsinkin eduskunnan linjauksia suunniteltaessa arvoja sinänsä.

Suomen ulkopolitiikassa Venäjä-suhteet ovat äärimmäisen tärkeät. Se, että UPI:n johtaja olisi vapaa suomalaiskansallisesta Venäjä-traumasta ja Venäjä-vihasta olisi suotavaa.

Kuuntelin toissa kesänä Savonlinnassa Teija Tiilikaisen alustusta Suomen Venäjä-suhteista. Psykiatrina en voinut olla havaitsematta sitä, että hän suhtautui Venäjään objektina eikä subjektina. Totesin tämän hänelle käyttämässäni puheenvuorossa. Systemaattisesti hän puhui mitä Venäjälle pitäisi TEHDÄ. Ikäänkuin Suomi olisi tekijä, joka tekee jotakin Venäjälle tai Venäjällä. Tällainen ylemmyydentuntoinen,jopa kyyniseltä tuntuva perusasenne ei tuntunut hyvältä.

Vaikka en ole ollut Raimo Väyrysen kaikista painotuksista samaa mieltä, on hänessä ollut tunnistettavissa pohdiskeleva, sittenkin asioille avoimena pysyvä asenne. Teija Tiilikaisesta ainakin silloin kuin olen häntä kuunnellut on ollut ehkä lähinnä kaikkitietävältä tuntuva pohjavire. Kun se on näyttänyt olevan lähellä nykyisen ulkopoliittisen johdon asenteita, en voi muuta kuin pahoitella tapahtunutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: poliittisuus, tieteellisyys, kehitys

Jouko-palvelubussi,Helsingin joukkoliikenteen helmi

Keskiviikko 9.9.2009 klo 17.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jouko-palvelubussin pysäkki on kerrostalomme edessä olevalla aukealla. Seuraan tuota katolla olevat liput hulmuten etenevää pientä sinistä olentoa kuin perheenjäsentä. Suunnittelen kaupunkimatkat siten, että käytän tätä pikkubussia metrolle mennessäni.

Bussissa matkustavat tervehtivät kuljettajaa ja toisiaan. Bussissa tutustutaan naapureihin ja matkan varrella mukaan tuleviin uusiin matkustajiin.Kuljettaja auttaa ystävällisesti lapsia ja vanhuksia. Auto lähtee liikkeelle vasta kun kaikki ovat istahtaneet. Pysähdykset eivät tapahdu vain pysäkeillä vaan matkustaja saa kuljettajan pysäyttämään auton reitin varrella kättä nostamalla.

Pienen bussin tunnelma on ystävällinen ja lämmin. Vaikka sen reitti mutkittelee omakotialueen keskellä ja metreissä mitattuna on pidempi kuin normaalivuorojen reitit, reittiopas julistaa sen nopeimmaksi, mikä johtuu siitä, että reittiopas laskee myös normaalivuorojen pysäkeille kävelymatkat matka-aikaan.

Iäkäs ystäväni, joka asuu kivenheiton päässä meiltä käyttää toista Jouko-bussia kuin minä. Hänen sininen Joukonsa pysähtyy aivan hänen palvelutalonsa vieressä ja kiertelee sen ympäristössä poimimassa halukkaita matkustajia. Hän pääsee bussilla kätevästi ostoskeskukseen, terveyskeskukseen ja apteekkiin. 94-vuoden ikä ei aseta esteitä liikkumiselle kun Jouko-palvelulinja on apuna.

Mikäli joukkoliikenteen suunnittelijoille annetaan tunnustuspalkintoja, Jouko-palvelubussin toteuttaja ansaitsisi sellaisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palvelu, joustavuus, yhteisöllisyys

Onnittelut maailmanmestareille!

Keskiviikko 9.9.2009 klo 17.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalainen nuori muurari Ville Rämö ja hiusmuotoilija Elina Salminen voittivat Kanadan Cargaryssa pidetyissä nuorten mestaruus kisoissa ammattialojensa maailmanmestaruuden!

Lisäksi Marianna Luoma voitti hopeaa muoti-ja vaatetuslajissa.Pronssia tuli automaalari Harri Jaloselle sekä lähihoitajille Jaana Pakaselle sekä Tiina Aholalle.

Missä ovat torvisoittokunnat, TV-uutiset ja lentokenttävastaanotot. Mitään innostavampaa, liikuttavampaa ja jokaista suomalaista koskettavampaa tapahtumaa kuin nuorten onnistuminen ponnisteluissaan hienon ammattitaidon saavuttamiseksi ja sen julkiseksi osoittamiseksi voi tuskin kuvitella.

Mediassa esitellään päivittäin kymmenien eri urheilulajien mestaruus-, liiga-, suomi-, väli-,  maakunta- ja piiritason ja mitä erilaisimpien ammattilaisurheilulajien kilpailuja.

Lapsia ja nuoria käsitellään juhlapuheissa ja ylevissä kirjoituksissa. Silloin kun tarjoutuisi mahdollisuus aitoon perusteltuun kannustukseen valtamedia vaikenee, valtion budjetintekijät vaikertavat. Lapsia ja nuoria käytetään rekvisiittana kun ministerit ja pääjohtajat tarvitsevat julkisuutta. Käytännön työssä oma etu asetetaan rekvisiitan edelle. Silti homeisista kouluista ja täyteen tupatuista opinahjoista sukeltautuu esiin ikäänkuin salaa ja yllättäen loistavia maailmanmestareita.

Onnittelut Kuopioon,Pirkkalaan,Tampereelle,Vantaalle, Iihin ja Ouluun!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ammattiylpeys, nuorten itsetunto

Nyt vasemmisto töihin

Torstai 3.9.2009 klo 10.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toimittaja Timo-Erkki Heinon ohjelma TV:n Ulkolinjassa 31.9.2009 toi häkellyttävän konkreettisesti esiin viimeisten vuosien eriarvoisuuden kasvun taustat ja syyt. Yhdeksänkymmentä luvun alun pääomaveroratkaisulla eduskunnassa Kokoomus ja Keskustapuolue loivat edellytykset rikkaiden rikastumiselle ja köyhien köyhtymiselle.

Kuten kahdeksankymmentä luvun optiolaki myös tämä pääomaverolaki tehtiin tietoisena sen seurauksista. Kokoomus ja Keskusta halusivat eriarvoisuuden kasvavan ja erityisesti rikkaiden rikastuvan. Samat rakenteelliset tavoitteet näkyvät samojen puolueiden toiminnassa myös nyt laman aikana.

Miksi vasemmistopuolueet eivät tähän mennessä ole pyrkineet korjaamaan tätä epäoikeudenmukaisuutta eivätkä ole pitäneet tilastoa kuten toimittaja Heino nyt toi esille? Johtuisiko se siitä, että oikealle kallistuvat sosialidemokraatit ovat käyttäneet valtaa yhdessä Kokoomuksen ja Keskustan kanssa.

SDP:n puheenjohtaja Urpilaisen puheenvuoro eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 2.9. toi selkeästi esiin uudenlaisen oikeudenmukaisuuteen tähtäävän linjauksen. Byrologisesta puheesta tulisi vielä pinnistäytyä selkeyteen ja käytännöllisyyteen.

Vasemmistopuolueiden tulisi paljastaa optiolakien ja pääomalakien aikaisten eduskuntapuheiden sisällöt. Kansalaisille tulisi näyttää henkilökohtaisesti, kädestä pitäen, miten eri kansanedustajat kyseisten lakien säätämisen yhteydessä puhuivat ja toimivat. Miten yhteiskunnalliset muutokset synnytetään koska ne eivät synny luonnonlakeina. Jokainen eriarvoisuutta lisäävä muutos on tietoisesti aiheutettu.

Media peittää totuuden mielikuvilla. Juuri kun asiantunteva toimittaja on juurta jaksaen ja perusteellisesti kuvannut todellisuutta, seuraava korruptoitu median edustaja esittää eriarvoisuutta edistävän poliitikon kokonaisen sanomalehden aukeamalla, toisessa yhteydessä, ihailun keskellä esimerkiksi koululaisten ympäröimänä ja yhteiskunnallisesta yhteydestä irroitettuna perheenjäsenenä ja rakastavana kumppanina.

Lastenpsykiatri Vappu Taipale kuvasi ilmiötä kirjassaan Rauhan lapset: Lapset opetetaan rakastamaan perheenjäseniään ja metsän pupujusseja mutta ei eläytymään kanssaihmisiinsä. Tällainen asenne on opetettua mutta ei perustu syvään yhteyteen omien tunteiden kanssa. Toisen köyhyyttä ja kurjuutta tavoitteleva on kadottanut aidon yhteyden syviin tunteisiin, jotka jokaisella on syntyessään.

Jo 1700-luvun runoilija Edward Young totesi ihmisen syntyvän aitona mutta kuolevan kopiona. Vasemmiston pitäisi pyrkiä lisäämään aitouden määrää ja vähentämään kopioiden valtaa. Ellei itse ole aito, toiminta ei voi tuottaa tulosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: totuus eduskunnasta, totuus mediasta