Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Miten Suomesta tuli aseparatiisin käskyläinen?

Sunnuntai 21.3.2021 klo 16.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kuinka Suomi muuttui osaksi pommeilla ja talouspakotteilla operoivaa aseteollisuuden paratiisia?

Mitkä ovat ne askeleet, jotka ovat johtaneet Suomen poliittisen johdon ja median adaptoitumiseen kansainvälisiä lakeja noudattavasta YK:n jäsenvaltiosta Yhdysvaltojen ja sen miehittämän Saksan käskyläiseksi?

Eräs prosessia määrittävä tekijä lienee illuusio demokratiaa edistävästä Euroopan Unionista.

Suomen kansalle välitettiin ajatus lännen onnelasta kunhan vain liityttäisiin Euroopan Unioniin.

Saksan johtaman Euroopan Unionin militaristinen luonne jäi pimentoon. Olin lähellä saada puhemiesneuvoston varoituksen "salaisuuksien kertomisesta" v.1986 kerrottuani eduskunnan täysistunnossa unionin taustaorganisaation, Round Table of Industrialistsin puheenjohtajan kytkeytymisestä Yhdysvaltojen aseteollisuuteen.

Jäsenvaltioksi pyrkivän onkin ensi töikseen jo lähentymissopimuksen ensimmäisissä pykälissä sitouduttava aseelliseen yhteistoimintaan muiden jäsenten kanssa.

Kohta Suomen Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen v 1997 tuleva presidenttimme, maan silloisen hallituksen ministeri Sauli Niinistö valittiin EDU:n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajaksi. Eräs EDU:n tärkeä päämäärä oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Itse Saksan liittokansleri Helmut Kohl ehdotti Niinistöä tehtävään. Angela Merkel oli Saksan CDU-puolueen edustajana Kohlin johtamassa hallituksessa naisasioidenministerinä sekä ympäristöministerinä aina Jugoslavian pommituksiin 1999 saakka, jolloin Saksassa valta oli vaihtunut sosialidemokraateille.

Suomen ensimmäinen askel "paratiisiin" eli jäseneksi pommituksin ja talouspakottein mielivaltaisesti toimivaan "läntiseen arvoyhteisöön" tpahtui keväällä 1999. Suomi sai luottotehtävän Saksan ulkoministeriöltä. Sen tuli salata Racakin kylän taisteluiden uhrien kuolinsyyt.

Suomalaiset oikeuslääkärit tunnetun professorin johdolla olivat Jugoslavian pyynnöstä tehneet ruumiinavaukset. Saksan ulkoministeriön liittolaisena olivat Suomen ulkoministeri Tarja Halonen ja presidenttinä Martti Ahtisaari. Käytännön mielipiteiden manipuloinnin ja disinformaation Saksan ulkoministeriön ohjauksessa teki hammaslääkäri Helena Ranta.

Salaaminen antoi Yhdysvaltojen presidentille Bill Clintonille tekosyyn väittää uhrien tulleen teloitetuiksi ja aloittaa demonisoimiensa serbien pommitukset. Varsinainen syy pommituksiin oli Yhdysvaltojen halu rakentaa oma sotilastukikohta Balkanille. Sen ja Saksan miehityksen avulla Yhdysvallat saisi Euroopn sotilaallisen saappaansa alle. Sopivaksi maantieteelliseksi paikaksi havaittiin Serbian maakunta Kosovo.

Välittömästi pommitusten päätyttyä Yhdysvallat alkoi rakentaa laitonta jättimäistä sotilastukikohta Bondsteelia Serbiaan.

Suomen hallituksen ja median tehtävänä oli olla paljastamatta, että ETYJ:n tarkkailijoiden amerikkalainen puheenjohtaja William Walker oli myös CIA:n edustaja, ja että hän oli alusta lähtien sitä mieltä, että Kosovon tulisi kuulua Albaniaan. Tämän hän ilmaisi, kun kiitolliset albaanit paljastivat Racakin kylässä hänen patsaansa v. 2017. Paljastustilaisuudessa oli läsnä väkivaltaisen Drenica-ryhmän mafiapomo Hashim Thaci, joka oli EU:n ja Yhdysvaltojen tukemana valittu Kosovon presidentiksi. Tällä hetkellä hän on kuitenkin joutunut luopumaan presidenttiydestä ja odottaa Haagin Kosovo Specialists Chamber oikeusistuimessa oikeudenkäyntiä kymmenistä sotarikoksista.

Oikeudenkäynnin pitkittyminen johtunee siitä, että monet valtioiden johtajat ovat olleet hänen yhteistyökumppaneitaan ja pelännevät paljastuvansa oikeudenkäynnin aikana, jota kuitenkaan ei voitu lopultakaan estää tapahtumasta.

Myöskään ei saanut paljastaa, että Clinton toimi yhteistyössä paitsi natsi-diasporan myös Osama bin Ladenin kanssa rekrytoiden Lähi-Idästä ja Afganistanista serbien päitä katkovia jihadisteja NATO:n liittolaisiksi ja jalkaväeksi. Kosovon albaanit pystyttivätkin heti sodan päätyttyä patsaan presidentti Clintonille keskelle Kosovon pääkaupunkia Pristinaa. Lisäksi suuri valtatie on nimetty hänen kunniakseen.

Presidentti Obama murhautti Osama bin Ladeniksi olettamansa henkilön Pakistanissa tosiaikaisesti videoituna kansainvälisenä näytelmänä. Välittömästi murhan suoritettuaan hän soitti Bill Clintonille ikäänkuin vahvistaakseen: bin Laden ei pysty enää paljastamaan salaisuuksiamme.

Suomen median rinnalla myös Suomen ulkoministeriön virkamiehet oli tuettu omaksumaan Jugoslavian hajottamisen väline: serbivastainen ajattelutapa.Totta kai virkamiesten on täytynyt tietää totuus Yhdysvalloissa elävän natsi- ja albaanidiasporan merkityksestä sodan rahoittamisessa.Kerron tästä tarkemmin sekä "Lupa olla julma"-kirjassani että "Lahtari, Punikki ja Teurastaja"-teoksessani.

Ensimmäiset vuodet EU:n jäsenenä opettivat, mitä jäsenmaalta edellytetään. Tiedon pimittämistä ja osallistumista kanssarikollisena Yhdysvaltojen ja Saksan hankkeisiin. Ensin tappaminen saattaa tuntua kipeältä, mutta se on kuin rokotus. Se ensin sattuu mutta se tuo vastuskyvyn jonka jälkeen tappamiset ja pakotteet eivät tunnu missään. Näistä teoista saatetaan palkita Nobelin rauhanpalkinnolla.

Seuraavaksi tehtäväksi pommitusten mahdollistamisen jälkeen Yhdysvallat tarjosi presidentti Martti Ahtisaarelle Kosovon tulevaa asemaa suunnittelevan työryhmän puheenjohtajan roolia.

Kosovon albaanien suorittamat pogromit jatkuivat keskeytyksittä. Serbiväestöä ahdisteltiin, koteja tuhottiin, yölliset räjäytykset ja talojen seiniin ampumiset olivat päivittäisiä. Serbit ja muut vähemmistöt haluttiin pelotella pois Kosovosta kuten 10 vuoden ajan jo ennen sotaa oli tapahtunut.

Kymmenen vuoden ajan jatkunut läntinen serbivastainen propaganda vallitsi myös NATO:n eri maista kotoisin olevissa miehitysjoukoissa. Kukaan ei katsonut tarpeelliseski puolustaa serbiväestöä. 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria poltettiin albaanien juhliessa läpi yön ympärillä. Kukaan ei muka huomannut mitään.

YK:n kesäkuussa 1999 pommitusten päättämiseksi vahvistamassa päätöslauselmassa 1244 todettiin Kosovon olevan Serbian maakunta. Siitä saattoi päätellä NATO-miehityksen olevan väliaikainen ja että sen aikana tulisi sopia serbien ja albaanien suhteiden parantamisesta.

Ahtisaaren johtaman työryhmän jäsenten mielestä Ahtisaarella ei ollut muuta tavoitetta kuin Kosovon itsenäisyys. Yhdysvaltojen ja Ahtisaaren mukaan Kosovossa sijaitsevien yritysten yksityistäminen oli ensisijaista.

Kosovon korkeimpana johtajana oli YK:n pääsihteerin erityisedustaja. Ensimmäinen tämän viran haltija oli Bernard Kouchner, Lääkärit ilman rajoja-järjestön perustanut ranskalainen lääkäri.

Lääkärit ilman rajoja sai Jugoslavian pommitusvuonna 1999 Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä kunnia ei estänyt Kouchneria henkilökohtaisesti ja agressiivisesti aloittamasta serbiomaisuuden laitonta konfiskointia Kosovossa.

Hän aloitti Kosovossa sijaitevien Serbian valtion, yhteisöllisesti omistettujen ja yksityisten serbiyritysten haltuunoton ilman että omistajat saivat ylittää miehitetyn Kosovon ja Serbian välisen rajan ja tulla paikalle valvomaan mitä omaisuudelle ollaan tekemässä.

Tilanne alkoi muistuttaa toisen maailmansodan aikaa, jolloin serbien vaino oli fasistisen Kroatian julistamana laillista ja serbiomaisuuden konfiskointi samoin. Nyt keskitysleirejä ei serbeille ollut. Sen sijaan serbiasukkaat siirrettiin NATO-sotilaiden "turvaamana" tuhotuista taloistaan kontteihin asumaan, joista asukkaat eivät ympärillä vainoavien albaaninuorten vainon seurauksena uskaltautuneet edes kauppaan. Tilanne on jatkunut samanlaisena jo 20 vuotta.

Yksityistämisprosessiin perustettiin säätiö.

Suomalainen Harri Holkeri oli vuorostaan YK:n pääsihteerin erityisedustajana vuonna 2004. Tuona aikana koettiin yhden viikonlopun aikana pommitusten jälkeisen ajan massivisimmat pogromit, terveyskeskuksia, kouluja, kirjastoja, kirjoja, kirkkoja ja serbitaloja poltettiin. Sekään ei horjuttanut Holkerin, Ahtisaaren, Euroopan Unionin tai NATO:n uskoa entisten mafia-pomojen valtaaman maan itsenäistämiseen. Poliisivoimina toimivat entiset KLA:n taistelijat.

Kahdeksan vuoden työskentelyn jälkeen Ahtisaari yritti saada Kosovon itsenäistymisen hyväksytyksi YK:ssa. YK:n edustajat kävivät arviokäynnillä Kosovossa, mutta samanaikaisten räjäytysten ja pelottelun seurauksena lähtivät paikalta. YK:n turvallisuusneuvosto, niin pysyvät kuin vaihtuvat jäsenet eivät hyväksyneet itsenäistymishanketta.

Epäonnistuttuaan laillisessa itsenäistymishankkeessa Ahtisaari kannusti suoraan toimintaan, joka oli albaaniväestölle tuttua. YK:n alainen eräänlainen Kosovon109 hengen harjoitteluparlamentti äänesti omavaltaisesti Kosovon itsenäiseksi. Yhdysvallat, alueella sijaitsevan sotilastukikohdan haltija, tunnusti Kosovon itsenäisyyden välittömästi. Suomi seurasi perässä.

International Court of Justice totesi siltä kysyttäessä, että kyllähän itsenäisyysjulistuksia saa tehdä, mutta tämänkaltaisen parlamentin päätös on laiton.Sitten ICJ katsoi, että parlamentin jäsenet olivatkin äänestäneet yksityishenkilöinä.

Näin siis YK:n hallinnon alaisessa NATO:n miehittämässä maakunnassa laillisuutta taivuteltiin.USA:n, EU:n ja NATO:n "sopimusvaraisten sääntöjen mukaan" joukko yksityishenkilöitä voi julistaa haluamalleen alueelle, jonka YK on todennut olevan osa Serbiaa, itsenäisyyden.

Vuoden 2008 itsenäisyysjulistuksen jälkeen Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.

Tämän voi sanoa osoittavan, että rokotus on toiminut. Suomi on muuttunut täysin immuuniksi väkivallalle, laitomuudelle ja ihmisoikeusloukkauksille. Nobelin rauhanpalkinto osoittaa kuinka palkittavaa tuo sopeutuminen on.

Kosovon presidentti, entinen Drenica- mafiaryhmän johtaja Hashim Thaci, on vasta nyt 20 vuotta johtavassa asemassa NATO:n jalkaväkenä toimimisen jälkeen haastettu oikeuteen sotarikoksista.Yhdysvallat, EU ja Ahtisaari ovat hänen läheisiä yhteistyökumppaneitaan. Useat todistajat, jotka olisivat voineet todistaa hänen jutussaan, on jo tapettu.

Sveitsiläinen senaattori Dick Marty, joka Euroopan neuvoston toimeksiannosta tutki esimerkiksi Thacin rikoksia, sanoi sen jälkeen kun 10 vuotta oli kulunut hänen raporttinsa luovuttamisesta eikä syytteitä ollut nostettu, että Euroopan johtajat puhuvat ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovat niitä maanantaina.

Vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Euroopan Unionille, joka "on edistänyt kuusi vuosikymmentä rauhaa, sopua, demokratiaa ja ihmisoikeuksia".Kosovon toimien lisäksi EU:n ansiolistassa olivat Libyan pommitukset, hyökkäys Syyriaan - puhumattakaan kaikista USA:n sotahankkeista, joissa EU on ollut mukana Afganistania unohtamata.

Tuona vuonna USA-NATO-EU sai lottovoiton. Suomen presidentiksi valittiin Sauli Niinistö. 

Suomessa oli jo niin totuttu tärkeiden asioiden salailuun, että presidentin ja puolustusvoimien komentajan ilmoitus NATO:n isäntämaasopimukseen liittymisestä syyyskuussa 2014, eduskunnan ollessa kesälomalla luettiin ilmoituksena päivälehdssä.

Isäntämaasopimusta ei ollut käännetty suomeksi eikä kansaa ollut muutenkaan vaivattu asialla. Tärkeämpää oli se, että presidentti soittaa Yleisradion luonto-ohjelmaan tai vastaa kysymykseen siitä vieläkö hän luistelee rullaluistimilla.

Suomalaiset olivat kokeneet vastaavan yllätyksen vuoden 1940 syyskesällä kun Pohjois-Suomen asukkaat havaitsivat Saksan miehitysjoukkojen marssivan kohti pohjoista.

Isäntämaasopimusta seurasivat tiukassa tahdissa, varsinkin Sipilän hallituksen ja Niinistön yhteistyössä, kymmenet verkot, joilla Suomi sidottiin tiiviiseen sotilaalliseen yhteistyöhön USA:n ja Saksan lisäksi myös muihin NATO-maihin.

Sipilän hallituksen aikana vuodesta 2015 lähtien  varmistettiin tuon kaikessa sodankäynnissä tärkeän propagandan voimistaminen. Valtion turvallisuuskomitean rahoittama tiedonvälitystä ja kustannusalaa yhteistyössä NATO:n hybridikeskuksen kanssa toteuttava Mediapooli otti vastuun tiedottamisesta. 100 toimittajaa ja virkamiestä lähetettiin Yhdysvaltoihin propagandaoppiin.

Pommitusten jälkeen lännen taloudellisen kiristyksen armoille joutuneen Serbian tiedotusvälineet ovat varmuuden vuoksi keskeiseltä osin saksalaisomistuksessa, CIA:n entinen päällikkö omistaa pää TV-kanavan. Suomessa tätä ulkomaista omistusta ei tarvita. NATO luottaa meihin ja propagandakoulutuksen läpikäyneisiin toimittajiin ja virkamiehiin. Tämän toiminnan tehokkuutta CNN amerikkalainen TV-kanava ihaili. Propagandakoulutus suunnataan myös lapsiin, kanava ihasteli.

Media valitsee luotettavasti oikeat poliitikot presidenteiksi ja eduskuntaan.

Ei olekaan ihme, että Suomen ulkopoliittinen johto toistamistaan toistaa ulkopolitiikan perustuvan johonkin "sopimusvaraisiin" sääntöihin, jotka ehkä USA on laatinut. Voidaan siis sopia, että käytetään natseja ja jihadisteja sekä propagandaa taloudellisten tai sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Kansainväliset lait ja YK:n periaatteet ovat kuitenkin suurimmalle osalle maapallon maita edelleen sopivia laillisuuden kulmakiviä. Suomi onkin toiminnallaan liukunut pois tästä YK:n jäsenvaltioiden hyväksi katsomasta viitekehyksestä Yhdysvaltojen ja EU:n ikiomaan laillisuuskäsitteeseen, joka muistuttaa poliittista oikeutta.

Meillä vanhemmalla väellä on kokemusta Hitlerin, Göbbelsin, Banderan ja Francon rasismista sekä propagandasta emmekä kaipaa sitä missään muodossa takaisin.

Massiivinen maassamme vallitseva NATO-propaganda ei ole saanut suomalaisia kääntymään NATO:n kannattajiksi. Sen sijaan presidentti Ahtisaari on ilmoittanut muuttavansa Namibiaan, ellei Suomi liity NATOon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Kohl, Ahtisaari, Halonen, Niinistö, aseteollisuus, NATO , EU, palvelukset USA:lle, Nobelin rauhanpalkinto,

Joulupukin konttiin

Torstai 10.12.2020 klo 12.28 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kansainvälisen politiikan todellisuus peittyy massiiviseen USA-johtoiseen propagandaan. Suomalaiset eivät voi omalla kielellään saada tietoa maailman tapahtumista. Monissa aikaisemmissa blogeissani olen tuonut esiin suomalaisen sensuurin ydintä. Olenkin päätynyt suosittelemaan muutamaa faktapohjaista tietokirjaa joulunajan ratoksi. Mikään dekkari ei vedä vertoja USA/NATO-vetoiselle väkivaltaiselle todellisuudelle,jossa ainoa tavoite on ylikansallinen valta murskaamalla kansakunnat, jotka tuon tavoitteen toteutumista estävät.

1. F.William Engdahlin teos Manifest Destiny; democracy as cognitive dissonance on erinomainen alku joulutaipaleelle. Siinä valotetaan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten suorittamaa sosialististen maiden kansallisvarallisuuden siirtoa omiin käsiin. Suomalaiset eivät ole kuulleetkaan CIA:n ja presidentti George H.W.Bushin suorittamasta Neuvostoliiton kansallisvarallisuuden ryöstöstä. Tässä teoksessa sen henkilögalleria, yksityiskohtaiset tiedot jopa siitä mitä Sveitsin pankkia käytettiin, Jeltsinin vaalikampanjan CIA-rahoitus jne

Teos käsittelee CIA:n NEDin ja muiden nk USA:n ulkoministeriön tavoitteita palvelevien järjestöjen toiminnasta Puolassa, Neuvostoliitossa, Jugoslaviassa, Libyassa, Syyriassa jne.

2. F.William Engdahlin The Lost Hegemon; whom the gods would destroy teos kuvaa erinomaisesti muslimiveljeskunnan syntyä, natsismin , jihadismin ja CIA:n liittoa aina toisesta maailmansodasta lähtien ja jopa aikaisemmalta ajalta yhteistyötä Brittien MI6 n kanssa. Hitlerin natsit pääsivät katolisen kirkon ja fasistisen Francon avulla siirtymään Yhdysvaltoihin. Vain hyvin harva miljoonista natseista joutui koskaan vastuuseen. CIA otti satoja natseja palvelukseensa.

Suomalaisille Turkin kehitys sekulaarisesta valtiosta uskonnolliseksi ei ole tuttu.CIA:ta palvelevan turkkilaisen Fetullah Gülenin laajalla kiihkouskonnollisten maddrassien levittämisellä Venäjän naapurimaihin ja Kiinaan saakka on destabiloiva merkitys alueella.

USA:n taistelu öljystä ja sen kulkureiteistä ei kaihda keinoja. Huumetuotanto Afganistanissa on ryöpsähtänyt Yhdysvaltojen miehityksen aikana sotilastukohtien suojeluksessa. 

Oletteko kiinnittäneet huomiota, että katolinen Joe Biden kehoitti natsi/muslimidiasporaa äänestämään itseään viime vaaleissa. Katoliset papithan toimivat serbien holokaustissa 1941-45 useiden keskitysleirien johtajina. Jugoslavian viimeisimmässä hajottamissodassa toisen maailmansodan liittolaiset katoliset kroaatit, Bosnian muslimit ja saksalaiset toimivat katolisten presidentti Clintonin ja senaattori Bidenin johtaman NATO:n jalkaväkenä.

3. Saman Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten ja jihadistien pyhän yhteistyön kolmio esitellään myös Thierry Meyssanin teoksessa Before Our Very Eyes; fake wars and big lies from 9/11 to Donald Trump. Tiedon ulkopuolelle jätetty Suomen kansa talutetaan sen edustajien, ulkoministeriön ja puolustusministeriön yhteistyöllä tukemaan Jugoslavian laittomia pommituksia sekä osallistumaan USA:n laittomiin sotiin Afganistanissa ja Syyriassa naamioimalla toiminta "rauhanturvaamiseksi" tai -pakottamiseksi.

"Last but not least" Joulupukin konttiin kannattaa hankkia kaksi viimeisintä teostani Turpeinen-Saari: "Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä",(Into 2016, 2018) vaikka kirjamessut halusi piilottaa teoksen. Ette varmaan tienneet, että fasistinen Italiakin "auttoi" Suomea talvisodassa.

Toinen erinomainen dekkarin korvike on Turpeinen-Saari: "Lupa olla julma"(Viestintä M.Saari Oy)2020.Siinä kuvataan kuinka Suomi on kietoutunut palvelemaan USA:ta ja NATO-maita kaiken eettisyyden ja kansainväliset lait syrjään sysäten. Siinä kuvaan aluksi niitä muslimijoukkioiden suorittamia Srebrenican serbikylien asukkaiden teurastuksia yksityiskohtaisesti, mitkä teurastukset USA:n ulkoministeri Madlene Albright vaati salattavaksi. Sen jatkoksi koko sen laittomuuksien vyyhdin joka seurasi massiivisia serbeihin kohdistuneita talouspakotteita ja pommituksia. Kuvaan vuorokauden tarkkuudella pommitusten kulun ja niitä seuranneet serbeihin kohdistuneet pogromit.

Ensinmainitut kolme teosta ovat englanninkielisiä. Suomalainen kustannustoiminta ei suosi suomenkielistä totuuksien paljastamista USAsta, EUsta eikä NATOsta ja niiden vallankäytöstä, koska Suomi on asettunut palvelijan rooliin.

Olen katsonut velvollisuudekseni palvella Suomen kansaa totuudella NATO-propagandan sijaan. Totuus ja yhteistyö ovat arvokkaampia lahjoja kuin aseet ja varustautuminen. Valehtelun peittäminen aseistautumalla tuhoaa kansan moraalin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joululahjaksi sopivia kirjoja, natsismi tänään, tieteellinen totuus kv politiikassa, muslimiveljeskunta CIA:n palveluksessa, jihadistit

Elpymisrahasto ja oikeusvaltioperiaate

Torstai 9.7.2020 klo 16.49 - Pirkko TurpeinenSaari

Suomalaiset poliitikot esiintyvät mielellään oikeusvaltioperiaatteen esitaistelijoina.

EU:n elpymisväline on saanut kritiikkiä muun muassa Saksan perustuslakituomioistuimelta, joka pitää sitä EU:n perussopimuksen vastaisena.

Helsingin yliopiston Eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg on myös esittänyt kritiikkiä EU:n neuvoston oikeuspalvelun antaman lausunnon pitämistä oikeutuksena hankkeen eteenpäin viemiseksi.

Professori Leino-Sandberg, aivan oikein, toteaa Helsingin Sanomien mielipide -osastossa 7.7.2020 neuvoston olevan poliittista päätöksentekoa ja niiden luovia tulkintoja puolustava yksikkö.

Euroopan unioni ei ole demokratiaa edistävä, kansainvälisiä lakeja myötäilevä yksikkö. Se on päinvastoin sen suurimpien ja merkittävimpien jäsenvaltioiden etuja ajava elin, joiden tahdosta sopimuksia sovelletaan luovasti tulkiten.

Jugoslavia pommitettiin Saksan johdolla kansainväliset lait syrjään siirtäen, koska Yhdysvallat halusi strategisesti merkittävästä alueesta jalansijan itselleen. Sen lisäksi Saksa, vähemmässä määrin Ranska ja Iso-Britannia halusivat infrastruktuurin omistukseensa.

Pankkikriisissä Saksan ja Ranskan pankit pelastettiin niin kutsuttujen Kreikan lainojen avulla. Siitä prosessista Yannis Varoufakiksen teos ”Adults in the Room” antaa karun kuvan. Kreikan vuoden 2015 valtiovarainministeri Varoufakis sai kokea, mitä sääntöjen luova soveltaminen merkitsee, kun hän ei itse päässyt käsiksi oman ministeriönsä tietokoneohjelmiin nk. troikan satapäisen virkamieskunnan miehittäessä ministeriön.

Euroopan unionin piti tehdä suunnitelma Ukrainan lähentymissopimukseksi. Sen sijaan keskeiset EU-maat rahoittivat ukrainalaisia poliitikkoja suorittamaan väkivaltaisen vallankaappauksen maassaan, jotta lähentymissopimus tehtäisiin välittömästi, eikä silloin, kun Ukraina olisi siihen valmis. Ohessa suoritettiin massiivinen NATO:n läsnäolon voimistaminen.

Suomen oikeuskansleri Pöysti tukee elpymisrahastoa. Ennen virkaan valitsemistaan hän johti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta kokoomuksen tavoitteisiin. Hallituksen virkaan esittämä perustuslakiasioiden ja kansainvälisen lainsäädännön tuntija sivuutettiin viranhaussa. Olisin odottanut oikeuskanslerin joko pysyvän vaiti tai ainakin erittelevän puhtaasti elvytysrahastoa puoltavan kantansa valtiosääntöoikeudellisesti.

Perustuslakivaliokunta on oikeassa ilmaistessaan varautuneisuutensa elpymisvälinettä kohtaan. Kun viitekehyksenä ei ole oikeusvaltioperiaate vaan pelkästään sopusointu omien varsin tilaustyönä tehtyjen perussopimusten kanssa, lienee paikallaan tukea edes niitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elpymisrahasto, EU:n neuvoston oikeuspalvelu, perustuslakivaliokunta, oikeusvaltioperiaate, luova soveltaminen

Euroopan Unionin komissio-operetti

Keskiviikko 11.9.2019 klo 16.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

NATO:n hybridikeskuksesta riippuvaisen eurooppalaisen median parrasvaloissa on viime päivinä nähty loistava operetti. EU:lle ollaan valitsemassa komissiota, jonka tehtäväksi on julistettu oikeusvaltioperiaatteen puolustaminen, eurooppalaisen perinteen vahvistaminen, demokratia ja kaikkinainen eurooppalaisten onni.

Pimentoon on jäänyt se, mitä kulisseissa tapahtuu. Niin Iso-Britannian, Saksan kuin Ranskankin salaiset palvelut korkeiden virkamiesten rinnalla ovat Yhdysvaltojen CIA:n ja muun Deep Staten avulla pyrkineet kaatamaan hallituksia paitsi Euroopassa (mm.Puola,  Neuvostoliitto, Jugoslavia, Georgia, Ukraina) myös Lähi-Idässä.

Itsenäisten YK:n jäsenvaltioiden hallitukset on pyritty vaihtamaan sellaisiin, jotka sallisivat kyseisten valtioiden kansallisomaisuuden, usein öljyn, siirtämisen näiden entisten siirtomaherrojen ja USA:n yksityisten yritysten haltuun. Siten nuo varat eivät enää hyödyttäisiä kyseisten valtioiden kansalaisia vaan EU:n jäsenmaiden ja USA:n yksityisiä yrityksiä.

Syyrian hajottamisen suunnittelu ja hallinnon siirtäminen jihadismia ajavan muslimiveljeskunnan haltuun alkoi jo 2000-luvun alussa. Median rooli on ollut avainasemassa. 

Vuoden 2008 Bilderberg-ryhmässä, jossa oli läsnä useita Syyrian hajottamisen toteuttajia kuten (Basma Kodmani, tuleva Syyrian National Councilin edustaja, Jeffrey Feltman, joka on noussut YK:n pääsihteerin lähimmäksi virkamieheksi, jonka tehtävänä on neuvotella Syyrian tulevaisuudesta, vaikka on suunnitellut sen tuhoamisen, sekä hänen avustajansa saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes) Tässä kokouksessa tuotiin esiin presidentti Obaman ja ulkoministeri Hillary Clintonin läsnäollessa jihadismia ajavan Muslimiveljeskunnan rooli Lähi-Idän "demokratisoinnissa".

Kouriintuntuvin esimerkki tästä EU:n kaksinaismoraalista on Ranskan osuus jihadistien bunkkereiden rakentamisessa Syyriaan. Ranskan erikoisjoukot ja sementtitehdas Lafarge toteuttivat NATO:n toimeksiannosta bunkkereiden rakentamisen Syyrian armeijaa vastaan taisteleville jihadisteille. NATO sai hallinnoida Aleppon pohjoisosassa sijaitsevaa Jalabiyan tehdasta.

Kahden vuoden ajan tuo sementtitehdas sai rakentaa jättiläismäisiä bunkkereita ja tunneleita jihadistien käyttöön. Ystävyyssuhteet yrityksen johdon ja presidentti Hollanden kansliapäällikön kanssa edistivät projekteja, toteaa Thierry Meyssan teoksessaan Before our very eyes,fake wars and big lies from 9/11 to Donald Trump.

Lafargen Daeshille valmistaman sementin määrä, 6 miljoonaa tonnia, on samaa luokkaa kuin se, jonka Saksan valtakunta käytti 1916 - 1917 Siegfried-linjan rakentamiseen. Sementin valmistaminen Syyriassa loppui Venäjän ilmavoimien puuttuessa asiaan. Kukaan muu taho ei olisi pystynyt tuhoamaan bunkkereita.

Vuonna 2014 Jalibiyeh'in tehdas muutettiin Yhdysvaltojen, Ranskan, Norjan ja Iso-Britannian NATO:n erikoisjoukkojen päämajaksi.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, tammikuun 7. päivänä 2015 Pariisissa kaksi asemiestä väittäen kuuluvansa al -Qaedaan ampui Charlie -Hebdo'n satiirisen lehden toimituskunnan, ja kolmas joka julisti edustavansa Daeshia, ampui naispoliisin ja otti kosher-myymälän asiakkaita panttivangeikseen.

Ranskan hallitus julisti hätätilan, koko maa vajosi shokkiin ja monien maiden päämiehet marssivat Hollanden ja tämän kansliapäälliköiden  rinnalla Pariisin kaduilla. Päämiesten joukossa oli Israelin Netanjahu sekä Turkin ulkoministeri Davutoglu, joka julkisesti tuki jihadisteja.

Hätätila on edelleen voimassa kuten Patriot laki Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska käyttävät kymmeniätuhansia kouluttamiaan jihadisteja tappamaan ja terrorisoimaan Lähi-Idän asukkaita. Euroopan kansalaisille ei kerrota mitä maailmassa todella tapahtuu. Sen sijaan joudumme kuuntelemaan ja katsomaan  NATO:n hybridisodankäynnin sallimia uutisia.

Operetti sementtitehtaasta voi alkaa vasta kun kansa saa avat kulissit.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n tuki jihadisteille, EU, oikeusvaltio, Eurooppalaiset arvot, entisten siirtomaiden salaiset palvelut, sodat, hallituksen vaihdokset

Kaikki hallitukset valehtelevat

Lauantai 25.3.2017 klo 11.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle tarjosi menneellä viikolla kaksi positiivista yllätystä. Yle femmalle piilotetun Oliver Stonen tuottaman dokumentin "All governments lie", joka oli suomennettu laimeaksi "Totuus pelissä", sekä Teemalla hienosti ohjatun Anna Kareninan.

Osallistuin vuonna 1986 Kabulissa AAPSO:n järjestämään demokraattista tiedonvälitystä koskevaan seminaariin. Paikallisten toimijoiden tuottamat uutiset omasta elinympäristöstään painottuivat tärkeämmiksi kuin suurten tietotoimistojen tai TV-kanavien paikalle toimittamien reporttereiden tulkinnat tapahtumista.

Viimeaikaiset tiedot sotateollisuuden ja CIA:n merkityksestä toimittajien korruptoijina antavat kuvan siitä kuinka todellisuuttamme muovataan yhä vieraantuneempaan suuntaan.

Palattuani Afganistanista ei mennyt kauaakaan, kun seisoin puhumassa eduskunnan portailla. USA:n hallitus oli juuri yrittänyt tappaa Libyan johtajan Muammar Gaddafin ohjuksella. Tapahtuma olisi ollut vain yksi murha monien muiden johtajien murhien joukossa. Gaddafi ei kuitenkaan kuollut. Ainoastaan hänen adoptiolapsensa menehtyi iskussa. Vastustin puheessani USA:n toimia.

"Totuus pelissä"-dokumentissa esiteltiin hienoa yhdysvaltalaista "Democracy now"- kanavaa, jonka katsojista valtaosa seuraa sitä netissä. Tapasin kanavan perustajan Amy Goodmanin pari vuotta sitten WILPF:in Women's International League for Peace and Freedomin 100v -juhlakongressissa Haagissa. Hän haastatteli esitelmöitsijöita pienessä huoneessa kodikkaan tunnelman vallitessa. Hän on vaatimaton, sitkeä ja uskomattoman rehellinen nainen. Hän tuli pidätetyksi vuosi sitten South-Dakota Pipelinea vastustavan mielenosoituksen yhteydessä.

"Totuus pelissä"-dokumentti paljasti yksittäisten tutkivien journalistien sitkeyden heidän paljastaessaan Yhdysvaltojen hallitusten, virkamiesten ja presidenttien valheita. Näitä rohkeita toimittajia ei ole paljon. Tunnemme heidät lähes kaikki.( Glenn Greenwald, Jeremy Scachill jne.) Snowden dokumentti ja Oliver Stonen elokuva NSA:n maapallon kattavasta vakoilusta sekä Scachillin toimittama Dirty Wars-elokuva Yhdysvaltojen armeijan rikoksista ja lennokkimurhista Afganistanissa, Somaliassa ja Jemenissä ovat tunnetuimpia tämän aiheen valaisuja. 

Yhdysvaltalainen valtamedia vaikenee ja luo näin edellytykset hallitusten valheiden jatkumiselle. Viime vuoden presidentinvaalien ydin oli demokraatti-puolueen sisäinen valtataistelu. Totuutta ja demokratiaa kannattavien kansalaisten suosikki Bernie Sanders syrjäytettiin ja syvältä korruptoitunut Hillary Clinton haluttiin nostaa ehdokkaaksi. Puolueen rikollinen tai ainakin epäeettinen toiminta paljastettiin sähköpostivuodolla. Sen sijaan että pelin paljastuminen olisi johtanut demokraatti-puolueen sisäiseen tutkintaan ja asian selvittelyyn, puolue otti turhautumisen ja vihan kohteeksi Venäjän - sopivan kohteen Yhdysvaltain aseteollisuuden kannalta. Wall-street ja aseteollisuus ovat olleet Clintonien merkittäviä rahoittajia.

Demokraatti-puolueen ratkaisu on johtanut kiihtyvään 1950-luvun Mc Carthyismia muistuttavaan russofobiaan Yhdysvaltojen valtamediassa. Kaunopuheinen presidentti Obama on seitsemästä sodastaan, lennokkimurhistaan ja toisinajattelijoiden vainosta huolimatta myös Suomen valtamedian kyseenalaistamaton auktoriteetti. Ukrainan sodan taustavaikuttajana ja neo-natsi Azovin pataljoonan rahoittajana Obama ei kantanut julkisuudessa vastuutaan vain antoi varapresidentti Bidenin hallinnoida Ukrainaa kuin siirtomaata. Hän käytti Ukrainaa Venäjä-suhteiden pilaamisen mahdollistajana.

Miksi Anna Karenina on tärkeä? Luova ajattelu on totuuden ja tietoisuuden löytämisen avain. Itsenäisyys syntyy kyvystä oivaltaa ja muuttua. Ulkoaopitut "totuudet" johtavat auktoriteettiuskoisuuteen ja mekaaniseen ajatteluun ja turvallisuuden hakemiseen opetuksesta eikä oivalluksista.

Yritin omalta osaltani auttaa koulutuksessa olevia nuorisopsykiatreja omaksumaan viitekehystään kaunokirjallisuuden, elokuvan ja muun taiteen avulla. Kaunokirjallisuudesta keskusteltaessa ei ole yhtä teoriaa, joka pitäisi omaksua vaan jokainen keskusteluun osallistuja voi pelkäämättä kuvata kuinka hän on kokenut kirjan tapahtumat ja ihmiskohtalot.

Psykiatrian opiskelusta voi tulla yhteinen matka eikä tietyn opinkappaleen omaksuminen.

Tutkivat journalistit, joita luettelen yllä, ovat myös yhteisellä matkalla. Heille on kehittynyt kyky kyseenalaistaa sotiin, vakoiluun ja hallitusten ja median väärään vallankäyttöön perustuvia toimia. Heille inhimillisyys ja rehellisyys on muodostunut keskeiseksi arvoksi elämässä. He eivät pelkää toisinajattelustaan seuraavaa syrjintää, mahdollista vankeutta tai työpaikan menetystä.

Amy Goodmanin pidätys mielenosoituksen yhteydessä osoittaa mihin totuuteen pyrkiminen voi johtaa. Eräät kellonsoittajat ovat päätyneet vankilaan. Meillä Suomessa valtamedia on hanakka kuvaamaan epäkohtia ja toisinajattelua Venäjällä. Rehellinen Suomen vaihtoehtoisessa mediassa esitettävä tieto leimataan "valemediaksi". Onko Suomen valtamedia edelleen tasaarinaikaisessa kuosissa? Pelätään majesteettirikosta, jos kuvataan asioita monipuolisesti ja myös toisen silmän avaten.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiedustelupalvelut ja media, Amy Goodman, Democracy Now, hallitusten valheet, demokraattinen tiedonvälitys

Suomen media USA:n kybersodan palveluksessa

Sunnuntai 21.2.2016 klo 11.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen media on USA:n kybersodan palveluksessa. Suomen mediasisältöjä ei mikään eroita Yhdysvaltojen sotahaukkojen informaatiosodasta. Suomalaisten toimittajien heikkoa itsetuntoa näyttää palvelevan se, että he pitäytyvät Washington Postin, New York Timesin ja muiden USA:n hallituksen militaristisen osan äänitorvien tietomaailmassa.

Seuraan The Nationia, jonka todellisuus on toinen. Steven Cohen, joka on eläkkeellä oleva Princetonin yliopiston Venäjä-tutkimuksen professori, kuuluu lehden vakituisiin kirjoittajiin. Hänen kirjoituksistaan ja haastatteluistaan mm. John Batchelor show'ssa viikottain, avautuu toinen todellisuus. Hän tuntee henkilökohtaisesti Yhdysvaltojen kansainvälisen politiikan konkareita kuten Henry Kissingerin. Samoin hän tuntee tällä hetkellä vallassa olevia politiikan sisäpiiriläisiä. Siten hänen kirjoituksensa peilaavat todellisuutta, jota Suomen tiedotusvälineistä voi vain unelmoida kokevansa.

Suomen media on sitoutunut käsittelemään Ukrainaa Yhdysvaltojen taloudellista ja sotilaallista valtaa käyttävien tahojen näkökulmasta. Suomen media vaikenee täysin siitä, että Yhdysvallat ja EU ahneuksissaan olivat valmiit hyväksymään väkivaltaisen vallankaappauksen. Syksyllä 2013 pidettiin Jaltalla kokous, jossa suunniteltiin Ukrainan haltuunotto. Osanottajiin kuuluivat useat Ukrainan oligarkit, molemmat Clintonit ja monet Euroopan vaikuttajat.

Suomen media on molemmilla kielillä vaiennut siitä, mihin vallankaappauksen suorittaneet äärioikeistolaiset joukot olivat ryhtymässä Itä-Ukrainassa. Väkivalta, terrori ja ihmisoikeuksien riisuminen olivat ohjelmassa. Ohjelmassa oli Kroatiassa suoritetun serbien etnisen puhdistamisen kaltainen sorto, jonka NATO-EU hyväksyi.

Mikä Ukrainassa kiinnostaa Yhdysvaltoja ja EU:n teollisuuspiirejä? Yhdysvallat on nimittänyt Poroshenkon ja suojattinsa pääministeri Jatshenjukin avulla ulkomaalaisia ministereitä. Valtiovarainministeri on yhdysvaltalainen sijoittaja. Talousministeri, joka hiljattain erosi, oli Liettuasta, terveysministeri Georgiasta. Odessan kuvernööriksi nimitettiin maanpaossa oleva Georgian entinen presidentti.

Mitä Yhdysvallat ja EU sitten haluavat Ukrainasta paitsi entistä halvempaa työvoimaa EU:n nyrkkipajoihin? Liuskekaasu ja Monsanton geenimuuneltua viljaa viljelevä Ukrainan musta multa lienee näköpiirissä. Ukrainan kautta sitten vyöryisi geenimuunneltua viljaa EU-maihin kunhan TTIP saadaan siihen malliin, että geenimuunneltu vilja muuttuu arkipäiväksi. Soros on luvannut sijoittaa 1 miljardin geenimuunnellun viljan viljelyn edistämiseen.

Kuten lähihistoria on osoittanut, Yhdysvallat ja NATO-EU ovat valmiita aseellisen väkivallan käyttöön tavoitteidensa saavuttamiseksi. Itä-Ukrainalaisten varsin tavalliset ihmisoikeustavoitteet olisivat helposti tavallisella järjellä ajateltuna tavoitettavissa. Suomen media ei yllä ihmisoikeusajatteluun, kun tärkeämpänä tavoitteena on toteuttaa Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n tavoitteita.

Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n niiden ulkopuolisia valtioita hyväksikäyttävä asenne näkyy viimeistään siinä, että Yhdysvaltojen arrmeija käyttää hyväkseen Suomea agressioonsa Venäjää vastaan. Samalla tavalla se käyttää hyväkseen EU:ta saattamalla sen kaaokseen omien Irakin ja Afganistanin sotien synnyttämillä pakolaisvirroilla. Ylläpitämällä Suomen median visusti vaikenemaa Ukrainan kriisiä Yhdysvallat ja NATO-EU pyrkivät kohdistamaan kritiikin Venäjään, jolla ei ole mitään osuutta USA-NATO-sotiin eikä Ukrainan kriisin aloittamiseen. Päinvastoin. Venäjä tarjosi hädänalaiselle Ukrainalle syksyllä 2013 13 miljardin lainaa Kiinan tarjotessa 8 miljardia. Venäjä ehti maksaa 3 miljardia, jonka takaisinmaksussa Ukraina venkoilee. USA oli sen sijaan sijoittanut apulaisulkoministeri Nulandin mukaan 5 miljardia Ukrainan destabilointiin.

Nyt Yhdysvallat haluaa pakolaisten lisäksi syöttää EU-kansalaisille geenimuunneltua viljaa. Venäjä on kieltänyt geenimuuntelun. Siten Venäjästä on tulossa suuri puhtaan viljan tuottaja. Talouspakotteiden eräänä tarkoituksena on pakottaa EU-kansalaiset muuntamaan todellisuudentajunsa Venäjä-kielteisiksi. Toistamalla Ukrainan tapahtumien kulku kerta toisensa jälkeen valheiden ja puolitotuuksien virraksi Suomen media toteuttaa puhdasta USA:n ja NATO-EU:n taloudellisen ja sotilaallisen vallankäyttäjien pyrkimyksiä.

Taloudellinen ruuvipenkki on menetelmä, jolla vastahakoiset kansat saadaan alistumaan. Ei ole vaikeata kuvitella Serbian asukkaiden raivoa, kun maan johtajat ovat Suomen lailla sitoneet Serbian NATO:n isäntämaasopimukseen. Ensin USA-NATO-joukot pommittavat maan siviilikohteet, autotehtaat, koulut, sairaalat, sillat, sähkölinjat, öljyvarastot puhumattakaan ihmisistä. Sen jälkeen "sijoittajat" ottavat maan haltuunsa koska köyhtyneellä taloudellisesti murskatulla maalla ei ole kykyä itse jälleenrakentaa maata. USA-NATO-maat ottavat myös tiedotusvälineet haltuunsa, joissa serbeille kerrotaan, että pommitukset olivat "oma vika".

Vain 15 vuotta pommitusten jälkeen, kun murskatut rakennukset edelleen törröttävät keskellä Belgradia, Serbia liitetään NATO:n isäntämaasopimukseen. Pommittajien vasalliksi. Se on tietysti ehtona pääsylle "kansainväliseen yhteisöön", lähentymään EU:a, joka alunalkaenkin Saksan johdolla oli hajottamassa Jugoslaviaa.

USA-NATO-EU on väkivaltaan turvautuva organisaatio, jonka väkivaltaa Suomen media myötäilee. Eihän media muuten olisi osa "läntistä arvoyhteisöä".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, läntinen arvoyhteisö, Suomen media USA:n palveluksessa, Ukraina, Monsanto, Soros,

Miksi demokratia tarvitsee vahteja?

Perjantai 12.10.2012 klo 21.22 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvalloissa pääoman valta on konkretisoitunut TPP-transpacific partnership salaisissa neuvotteluissa, joissa ylikansalliset suuryitykset pyritään saamaan valtioiden kontrolloijiksi. Ammattiyhdistysliikkeen oikeuksia on rajusti purettu samoin kunnallista demokratiaa. Valtiollisissa vaaleissa raha on merkittävin ratkaisija ja esimerkiksi presidentti joutuu lobbaamaan ylikansallisia yrityksiä, kuten Obama kyseenalaista mainetta saanutta Monsantoa, koska vaalituki tulee yrityksiltä.

Suomessa joukko professoreita on ehdottanut neuvottelukunnan perustamista vahtimaan hallituksen päätösten merkitystä pääomapiireille.

Kokoomus on ehdottanut palvelualoitetta, jonka mukaisesti kuntien virkamiehet velvoitettaisiin verovaroin tutkimaan kuinka yksityiset yritykset voisivat kilpailla kuntien kanssa kunnallisten palveluiden tuottamisessa.  Seuraava askelhan olisi se, että ylikansalliset kunnan palveluja suorittamaan pyrkivät yritykset palkkaamiensa juristien avulla voisivat osoittaa kuinka kunnat eivät ole olleet "oikeudenmukaisia" kilpailevia yksityisiä yrityksiä kohtaan.

Suomen verovaroilla koulutettu lääkärikunta on opetettu kokemaan veronkierto hyväksyttävänä. Suomen suurin sosiaali-ja terveyspalveluja tuottava ylikansallinen Attendo on tarjonnut palvelukseensa tuleville lääkäreille verosuunnittelua.Lääkäriliitto hyväksyy tämän. Lääkärille potilaasta muodostuu pörssiosake, jolla voi keinotella.Eläytymisestä potilaan asemaan ei ole voinut pitkään aikaan enää puhuakaan. Kouriintuntuva esimerkki nuorten lääkäreiden asenteesta on se, että n.30% nuorista lääkäreistä on sitä mieltä, että Suomessa on liian hyvä sosiaaliturva. Kuitenkin köyhinkin suomalainen maksaa tuloistaan keplottelematta veroa päinvastoin kuin pääomatuloilla ja verosuunnittelulla kikkaileva lääkäri.

Suomen kokoomuspuolueen merkittävä osa on tavoitteiltaan amerikkalaisempi kuin yhdysvaltalaiset itse. Yksityisen ylikansallisen pääoman valtaa pyritään kasvattamaan valtiollisella ja kunnallisella tasolla. Tärkein prosessi on kuitenkin suomalaisten ajatteluun ja moraaliin vaikuttaminen. Sanoilla "työväen presidentti" ja "palvelualoite" on myönteinen kaiku. "Verosuunnittelu" tuntuu hyvältä veronkiertoon verrattuna.

Suomalaisen yhteiskunnan keskeinen ongelma on se, että yhdysvaltalaiset valmiit ratkaisumallit ajetaan sisään sellaisella vauhdilla, että suuri osa kansalaisista ei tunnista demokratian katoamisen vaaraa. Sen sijaan he uskovat sanojen merkitsevän sitä miltä ne kuulostavat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obama.Monsanto, ylikansallisten yritysten valta, demokratian purkaminen, sanamagia, kokoomus, palvelualoite

Jouko-palvelubussi,Helsingin joukkoliikenteen helmi

Keskiviikko 9.9.2009 klo 17.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jouko-palvelubussin pysäkki on kerrostalomme edessä olevalla aukealla. Seuraan tuota katolla olevat liput hulmuten etenevää pientä sinistä olentoa kuin perheenjäsentä. Suunnittelen kaupunkimatkat siten, että käytän tätä pikkubussia metrolle mennessäni.

Bussissa matkustavat tervehtivät kuljettajaa ja toisiaan. Bussissa tutustutaan naapureihin ja matkan varrella mukaan tuleviin uusiin matkustajiin.Kuljettaja auttaa ystävällisesti lapsia ja vanhuksia. Auto lähtee liikkeelle vasta kun kaikki ovat istahtaneet. Pysähdykset eivät tapahdu vain pysäkeillä vaan matkustaja saa kuljettajan pysäyttämään auton reitin varrella kättä nostamalla.

Pienen bussin tunnelma on ystävällinen ja lämmin. Vaikka sen reitti mutkittelee omakotialueen keskellä ja metreissä mitattuna on pidempi kuin normaalivuorojen reitit, reittiopas julistaa sen nopeimmaksi, mikä johtuu siitä, että reittiopas laskee myös normaalivuorojen pysäkeille kävelymatkat matka-aikaan.

Iäkäs ystäväni, joka asuu kivenheiton päässä meiltä käyttää toista Jouko-bussia kuin minä. Hänen sininen Joukonsa pysähtyy aivan hänen palvelutalonsa vieressä ja kiertelee sen ympäristössä poimimassa halukkaita matkustajia. Hän pääsee bussilla kätevästi ostoskeskukseen, terveyskeskukseen ja apteekkiin. 94-vuoden ikä ei aseta esteitä liikkumiselle kun Jouko-palvelulinja on apuna.

Mikäli joukkoliikenteen suunnittelijoille annetaan tunnustuspalkintoja, Jouko-palvelubussin toteuttaja ansaitsisi sellaisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palvelu, joustavuus, yhteisöllisyys

Murhaaja on uhri

Torstai 24.7.2008 klo 12.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Heräsin aikaisin aamulla ja huomasin syyn olevan harmin tunne järkyttävällä tavalla pieleen menneestä nuorisopsykiatrisensta hoitojärjestelmästä pääkaupunkiseudulla.

Kun lähdin eläkkeelle Helsingin nuorisopsykiatrian ylilääkärin virasta nuorten hoitojärjestelmä oli kuntien vastuulla. Helsingissä asiat olivat kunnossa. Nuori pääsi samana päivänä hoitoon, lähetettä ei tarvittu, nuori saattoi kävellä poliklinkalle ja oma ilmaistu tarve riitti hoitoon pääsemiseen.Jokainen sai psykoterapeuttisen ilmaisen hoidon ja sama psykiatri ,jota nuori tapasi poliklinkalla hoiti häntä myös sairaalaosastolla jos sairaalahoitoa tarvittiin.Sairaalaosastolle pääsi aina heti.Olen kuvannut hoito-organisaation kehittämisen kirjassani " Ahdingossa luova lapsi ja nuori;tienviittoja kasvuun" Edita

 Keravan nuori surmaaja on lehtitietojen mukaan yrittänyt saada itselleen psykiatrista hoitoa. Hoitoa hän ei ole saanut  vaikka kaikesta päätellen hän olisi sitä jo vuosia sitten tarvinnut.Miten näin voi olla.

Nuori tarvitsee psyykkiseen hätäänsä välittömän avun. Nuoren itse tunteman tarpeen tulee riittää avun saamiseen.Samalla tavalla kun aikuisten aivoveritulppapotilaiden hoidossa käsitetään,että liuotushoito on saatava muutaman tunnin sisällä muutoin tila kroonistuu ja hoito tulee vaikeaksi ellei mahdottomaksi myös nuorten mielenterveysongelmien hoidon on tultava tunneissa ja vuorokauden puolikkaissa laskettuna muutoin tila kroonistuu ja tulee monin kerroin vaikeammin hoidettavaksi.

Miksi pääkaupunkiseudun nuorisopsykiatriset palvelut eivät toimi.

Puoli vuotta eläkkeelle jäämiseni jälkeen nuorisopsykiatria siirrettiin  (tiedossa olevasta vastustuksestani huolimatta) HUS iin.Nuorisopsykiatriset virat ja tilat ja vastuu hoidosta siirrettiin yliopistolliseen keskussairaalapiiriin.Psykiatrisessa hoidossa sinänsä ei ole mitään " yliopistotasoa", ei mitään sellaista hoitomuotoa mitä kunnallisessa järjestelmässä ei olisi tarjottu. Sen sijaan yliopistotaso on etäinen, kansalaisten arjesta vieraantunut "opetussairaala", jossa teoretisoidaan mutta käytäntö on osoittanut, että käytännön työstä , nuorten parhaasta ei kyetä ottamaan vastuuta.

On ollut järkyttävää lukea professorin kommentteja Keravan nuoren surmaajan hoidon saannin esteistä."Nuoret eivät osaa hakea hoitoa" "Pitäisi mennä terveyskeskukseen"" Kyllä olisimme kiitollisia jokaisesta uudesta virasta".Kaikki byrokraattisia kommentteja.Yliopistosairaala luulee, että nuorisopsykiatriassa voisi käyttää hoidon porrastusta terveyskeskus- erikoispoliklinikka kuten ruumiillisissa sairauksissa.Näin ei ole asian laita.Yliopistosairaanhoitopiirin edellyttämät lähetteet ja jonot hoitoon ovat vastuuttomia.

Nuorta ei pidä velvoittaa terveyskeskukseen, terveyskeskuksen jonoihin ja terveyskeskuslääkärin hoitoon ylipäätään.Nuoren pitää päästä oma-aloitteisesti nuorisopsykiatriselle poliklinikalle suoraan ilman lähetettä.Jos nuorisopsykiatrit toimivat aktiivisesti, päivystysluonteisesti, humaanisti ja rakkautta osoittaen nuorta kohtaan hoito järjestyy nuoren tarpeiden mukaisesti eikä byrokratiaa palvellen.Koskaan ei nuorisopsykiatriaan ole myönnetty varoja niin paljon kuin nyt.Kyse ei ole rahasta vaan hoidon järjestämisestä .

1 kommentti . Avainsanat: Keravan surma, nuorisopsykiatristen palvelujen organisaatio