Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Euroopan Unionin komissio-operetti

Keskiviikko 11.9.2019 klo 16.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

NATO:n hybridikeskuksesta riippuvaisen eurooppalaisen median parrasvaloissa on viime päivinä nähty loistava operetti. EU:lle ollaan valitsemassa komissiota, jonka tehtäväksi on julistettu oikeusvaltioperiaatteen puolustaminen, eurooppalaisen perinteen vahvistaminen, demokratia ja kaikkinainen eurooppalaisten onni.

Pimentoon on jäänyt se, mitä kulisseissa tapahtuu. Niin Iso-Britannian, Saksan kuin Ranskankin salaiset palvelut korkeiden virkamiesten rinnalla ovat Yhdysvaltojen CIA:n ja muun Deep Staten avulla pyrkineet kaatamaan hallituksia paitsi Euroopassa (mm.Puola,  Neuvostoliitto, Jugoslavia, Georgia, Ukraina) myös Lähi-Idässä.

Itsenäisten YK:n jäsenvaltioiden hallitukset on pyritty vaihtamaan sellaisiin, jotka sallisivat kyseisten valtioiden kansallisomaisuuden, usein öljyn, siirtämisen näiden entisten siirtomaherrojen ja USA:n yksityisten yritysten haltuun. Siten nuo varat eivät enää hyödyttäisiä kyseisten valtioiden kansalaisia vaan EU:n jäsenmaiden ja USA:n yksityisiä yrityksiä.

Syyrian hajottamisen suunnittelu ja hallinnon siirtäminen jihadismia ajavan muslimiveljeskunnan haltuun alkoi jo 2000-luvun alussa. Median rooli on ollut avainasemassa. 

Vuoden 2008 Bilderberg-ryhmässä, jossa oli läsnä useita Syyrian hajottamisen toteuttajia kuten (Basma Kodmani, tuleva Syyrian National Councilin edustaja, Jeffrey Feltman, joka on noussut YK:n pääsihteerin lähimmäksi virkamieheksi, jonka tehtävänä on neuvotella Syyrian tulevaisuudesta, vaikka on suunnitellut sen tuhoamisen, sekä hänen avustajansa saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes) Tässä kokouksessa tuotiin esiin presidentti Obaman ja ulkoministeri Hillary Clintonin läsnäollessa jihadismia ajavan Muslimiveljeskunnan rooli Lähi-Idän "demokratisoinnissa".

Kouriintuntuvin esimerkki tästä EU:n kaksinaismoraalista on Ranskan osuus jihadistien bunkkereiden rakentamisessa Syyriaan. Ranskan erikoisjoukot ja sementtitehdas Lafarge toteuttivat NATO:n toimeksiannosta bunkkereiden rakentamisen Syyrian armeijaa vastaan taisteleville jihadisteille. NATO sai hallinnoida Aleppon pohjoisosassa sijaitsevaa Jalabiyan tehdasta.

Kahden vuoden ajan tuo sementtitehdas sai rakentaa jättiläismäisiä bunkkereita ja tunneleita jihadistien käyttöön. Ystävyyssuhteet yrityksen johdon ja presidentti Hollanden kansliapäällikön kanssa edistivät projekteja, toteaa Thierry Meyssan teoksessaan Before our very eyes,fake wars and big lies from 9/11 to Donald Trump.

Lafargen Daeshille valmistaman sementin määrä, 6 miljoonaa tonnia, on samaa luokkaa kuin se, jonka Saksan valtakunta käytti 1916 - 1917 Siegfried-linjan rakentamiseen. Sementin valmistaminen Syyriassa loppui Venäjän ilmavoimien puuttuessa asiaan. Kukaan muu taho ei olisi pystynyt tuhoamaan bunkkereita.

Vuonna 2014 Jalibiyeh'in tehdas muutettiin Yhdysvaltojen, Ranskan, Norjan ja Iso-Britannian NATO:n erikoisjoukkojen päämajaksi.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, tammikuun 7. päivänä 2015 Pariisissa kaksi asemiestä väittäen kuuluvansa al -Qaedaan ampui Charlie -Hebdo'n satiirisen lehden toimituskunnan, ja kolmas joka julisti edustavansa Daeshia, ampui naispoliisin ja otti kosher-myymälän asiakkaita panttivangeikseen.

Ranskan hallitus julisti hätätilan, koko maa vajosi shokkiin ja monien maiden päämiehet marssivat Hollanden ja tämän kansliapäälliköiden  rinnalla Pariisin kaduilla. Päämiesten joukossa oli Israelin Netanjahu sekä Turkin ulkoministeri Davutoglu, joka julkisesti tuki jihadisteja.

Hätätila on edelleen voimassa kuten Patriot laki Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska käyttävät kymmeniätuhansia kouluttamiaan jihadisteja tappamaan ja terrorisoimaan Lähi-Idän asukkaita. Euroopan kansalaisille ei kerrota mitä maailmassa todella tapahtuu. Sen sijaan joudumme kuuntelemaan ja katsomaan  NATO:n hybridisodankäynnin sallimia uutisia.

Operetti sementtitehtaasta voi alkaa vasta kun kansa saa avat kulissit.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n tuki jihadisteille, EU, oikeusvaltio, Eurooppalaiset arvot, entisten siirtomaiden salaiset palvelut, sodat, hallituksen vaihdokset

Yle:n rikkiammuttu sopimus

Perjantai 22.5.2015 klo 10.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n Ulkolinjan Rikkiammuttu sopimus oli erinomainen esimerkki Yle:n linjasta. Puuduttava ohjelma toisti kaikki mahdolliset läntisen propagandan kliseet. Se oli ikäänkuin yhteenveto 40v Euroopan historiasta anglo-amerikkalaisen propagandan silmälasien läpi. Tästä ohjelmasta olisi hyvä tehdä tieteellinen analyysi jossakin tiedonvälityksen tutkimukseen keskittyvässä opinahjossa.

Ohjelma alkaa jo alkulauseessa lukijan intonaation kielteisyyttä vahvistavalla voimalla Neuvostoliiton hyökkäyksestä Afganistaniin. Kulunut aikajänne antaisi jo etäisyyttä tarkastella asioita totuuspohjaisesti.

Afganistan oli 1970-luvulla feodaalinen maa, jossa 4000 perhettä omisti 17 miljoonan asukkaan maan kastelujärjestelmät ylläpitäen  valtaa. Yläluokka pystyi kouluttamaan lapsensa Yhdysvalloissa tavallisen kansan pysyessä köyhänä ja 90 prosenttisesti lukutaidottomana. 

Saur-vallankumous 1978 nosti valtaan voittopuolisesti nuorten opiskelijoiden toimesta kommunistit, jotka alkoivat muuttaa yhteiskunnallisia oloja tasa-arvoisemmiksi. Jo ennen vallankumousta Neuvostoliiton ja Afganistanin välillä oli ystävyys- ja avunantosopimus. Afganistanin viennistä yli 40% suuntautui Neuvostoliittoon.

Afganistanin hallitus kutsui Neuvostoliiton apuun Yhdysvaltojen, Pakistanin, Iranin ja Ison-Britannian alkaessa aseistaa voimakkaan uskonnollisesti suuntautuneita ja osin feodaaliherroja tukevia aseryhmiä nk. sotaherroja. Neuvostoliitto tuki kansainvälisten lakien mukaisesti Afganistanin laillista hallitusta.

Tasa-arvoa edistävä hallitus ei ollut Yhdysvaltojen mieleen sen enempää kuin Syyrian nykyhallitus. Valtion tuhoaminen on se hinta, jonka Yhdysvallat on valmis maksamaan oman väkivaltaisen maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi.

TV-ohjelman jokainen osio kaipaisi omaan analyysinsä, johon tässä ei ole mahdollisuuksia. Toisen maailmansodan holokaustin uhrit serbit päätyivät tässäkin ohjelmassa teloittajiksi ja ansaitsivat mielenosoituskulkueessaan selostajan halveksivan intonaation. Srebrenica- myytti, joka on läntisen propagandan valtti, esitettiin itkevien muslimivaimojen kautta, kuten asiaan kuuluu. Tosiasiassa näiden vaimojen miehet olivat 4 vuoden ajan, hollantilaisten YK-joukkojen mukaan, tehneet osana Srebrenicaan sijoitettua jihadisti-muslimidivisioonaa hyökkäyksiä ympäröiviin serbikyliin tappaen 2000 miestä naista ja lasta - usein juhlapyhinä, jolloin asukkaat eivät osanneet olla varuillaan.

Kylät poltettiin, uhrien päät katkottiin ja iskettiin aidan seipäisiin. Joukon muslimi-johtaja Naser Oric otatti videoita hirmutöistä,"Naser Oricin parhaat palat", joita hän esitteli naureskellen toimittajille. Ilmeisesti Yle ei päässyt näkemään.

Niin kutsuttujen Srebrenican uhrien ruumiinavaukset ovat ainoa tieteellinen todiste siitä miten uhrit ovat kuolleet. Lääkäri ei voi muusta päätellä kuolinsyytä. Tästä huolimatta jo muutama päivä sen jälkeen kun pieni joukko serbiarmeijan jäseniä oli saapunut lähes autioon kaupunkiin, ICTY- kansainvälinen Jugoslavia-tribunaali haastoi Republika Srbskan presidentin ja armeijan ylipäällikön Haagiin syyttäen heitä kansanmurhasta ja sotarikoksista.

You-tubesta voi nähdä videon kenraali Mladicin neuvotteluista Srebrenicassa YK- joukkojen päällikön ja muslimisiviilejä edustavien asukkaiden kanssa. Kenraali totesi selkeästi, että ne jotka haluavat jäädä, voivat jäädä, niille, jotka haluavat lähteä Srebrenicasta järjestetään bussikuljetus. YK maksaa bensiinit. Kansanmurhaa tai etnistä puhdistusta suunnitteleva tuskin on kiinnostunut haavoittuneiden muslimien sairaalahoidosta yhdessä YK:n edustajien kanssa ja kansalaisten pääsystä haluamilleen alueille.

Muslimiarmeija oli yhdessä aseita laskemaan haluttomien siviilien kanssa lähtenyt etenemään Srebrenicasta kohti 60km päässä olevaa , muslimien hallussa olevaa Tuzlan kaupunkia. Matkan varrella he joutuivat kulkemaan sekä omien että serbien miinakenttien läpi. Muslimien ja serbijoukkojen taisteluja oli koko matkan varrella.

Taistelussa kuolleita ei kutsuta teloitetuiksi. Serbien toimesta teloitettuja oli satoja. Yle:n ohjelma sanoi niitä olleen, tavanomaisen "8000 teloitettua muslimimiestä ja -poikaa" sijaan 7000. Erittelen toisessa yhteydessä ruumiinavausten tulokset.

Taistelupaikkoja oli ainakin 19. Kamenica, Konjevi Polje, Lipanj, Sandici, Jadarin alue, Buljin, Buljinin lähellä oleva metsä, Susnjarin alue, Baljkovica, Suceska, Kravica, Kaldrmica, Udrc-Baljkovican tie, Crni Vrh, Snagovo, Jaglic, Siljkovicin kylä, Pervanin kylä, Velja Glava, Lolicin tie, Cerska, alue 8km Kamenicasta, Kovacevic Sadik, Kadric Midhat, Muratovic Kardrija, Oric Meho, Salcinovic Sadik, Vejzovic Gadafi, Muminovic Sejdalija. Kussakin taistelupaikassa uhrimäärät vaihtelivat muutamasta uhrista tuhanteen - molemmin puolin.

Yhdysvaltojen ja Saksan provosoimassa sodassa muslimit ja kroaatit olivat hyökkääjiä ja serbit puolustivat kotiseutujaan. Srebrenica-myyttiä tarvittiin peittämään samaan aikaan tapahtunut kroaattien ja yhdysvaltalaisten kenraalien johtama 250.000 Krajinan serbin etninen puhdistus ja tuhansien tapot. Kroaattien rahoittama mainostoimisto Ruder-Finn hoiti propagandan koko Jugoslavian hajottamissotien ajan. 

Kiinnostuneet voivat tutustua lähemmin Jugoslavian hajottamissotiin ja niiden Saksan ja USA:n etua ajaviin yksityiskohtiin esimerkiksi You-tubista nähtävissä olevasta elokuvasta The Weight of Chains. George Szamuely:n kirja Bombs for Peace; NATO:s humanitarian war on Yugoslavia on myös varteen otettava lähdeteos.

Surullista, että Suomen Yle:llä ei riitä rehellisyyttä välittää edes auttavasti totuutta vaan se jatkaa jo vuosikymmeniä jatkunutta anglo-amerikkalaista sotapropagandaansa. Nyt propaganda jatkuu Syyrian, Ukrainan, Libyan ja Jemenin kohdalla. Tarvitsisimme yhdysvaltalaista "Democracy now" TV-kanavaa muistuttavan kanavan. DN lähettä 1 t ohjelman joka päivä. Yksi tunti riittää, kun se antaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Srebrenica, Yle:n ulkolinjan propaganda, ETYK, Afganistan, Jugoslavian sodat,

Onko EU rauhanpalkinnon arvoinen?

Tiistai 16.10.2012 klo 19.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

EU:n saama rauhanpalkinto on yhtä häkellyttävä kuin presidentti Obaman aikanaan saama palkinto.EU yhteisönä ei ole aiheuttanut keskinäisiä konflikteja jäenmaiden välillä, mutta jäsenmaat ovat aloittaneet laittomia sotia, osallistuneet sotiin, tukeneet sodan osapuolten konfliktien kärjistämistä neuvottelujen tukemisen asemasta myötäillen useimmiten Yhdysvaltojen sotapoliittisia pyrkimyksiä. Esimerkkeinä Jugoslavian hajotusodat, Irak,Libya, Afganistan, Syyria ja nyt viimeisenä pisarana Iranin talouspakotteet, vaikka Yhdysvaltojen varapresidentti juuri hiljattain totesi kaikkien tietämän tosiasian, että Iranilla ei vuosiin ole ydinasevalmiutta.Tästä huolimatta EU on päättänyt kieltää satelliitti yhtiötä välittämästä Iranin TV-kanavien ohjelmia. Muut tahot ovat kieltäneet Syyrian TV-kanavien näyttämisen.

Maailma sulkeutuu hirvittävää vauhtia.Kansainvälisellä lainsäädännöllä ei ole enää merkitystä. Kukaan ei pysty puuttumaan Israelin rikoksiin palestiinalaisia kohtaan tai Israelin ja USA:n cybersotaan Irania vastaan. Kukaan ei pysty perustelemaan miksi EU rajoittaa maailman kansalaisten vapautta katsoa Iranin tai Syyrian TV-ohjelmia.

Kaikki Yhdysvalloista riippuvaiset maat ovat tukemassa Yhdysvaltojen laittoman hyökkäyksen seurauksena jatkuvaa Afganistanin miehitystä. Miehityksellä ei ole mitään tekemistä naisten oikeuksien kanssa sillä naisilla oli oikeudet ja mahdollisuus koulunkäyntiin myös Neuvostoliiton miehittäessä Afganistania.Miehityksellä on valtapoliittinen tehtävä. Yhdysvalloilla on, The Nationin mukaan, 100.000 miestä Afganistanissa, mutta lehden mukaan, määrä on tosiasiassa kaksinkertainen koska yksityisiä palkkasotureita on yhtä paljon.

Käsitykseni mukaan Afganistanin klaani-pohjaiset korruptoituneet sotaherrat ovat nyt kukin saaneet lännen kouluttamat kansalliset sotajoukot, jotka ukopuolisten lähtiessä maasta voivat entistä verisemmin alkaa hoitaa asein keskinäisiä välejään. EU on ollut vahvasti tukemassa Yhdysvaltojen ja NATO:n johtamaa projektia.

Rauhanpalkinto ei tehnyt Obamasta rauhanmiestä ei myöskään EU:sta rauhanjärjestöä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sodat, sananvapaus, USA:n myötäily, EU:n rauhanpalkinto

Onko sotarikoksen tekeminen vai sen paljastaminen rikos?

Keskiviikko 28.7.2010 klo 12.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Wikileaksin perustaja kuvaa vanhempiensa halunneen kasvattaa hänet siten, että hän ei alistuisi auktoriteettien sokeaan kunnioittamiseen. Hän osoittaa elämäntavallaan sen kuinka totuuden puhuminen, jonka pitäisi olla kaiken elämän perusta, onkin nykytodellisuudessa äärimmäisen vaarallista, suorastaan hengenvaarallista.

Afganistanin sodan moraalittomuus ja yhdysvaltalainen tapa pimittää toimintatapansa on ollut halukkaiden tiedossa, mutta massiivinen Wikileaksin paljastamien asiakirjojen määrä ja niissä kuvattujen tapahtumien laatu paljastanee vahvimmillekin sodan kannattajille, minkälaiseen sotaan halukkaiden koalitio on osallistumassa.

Yhdysvallat esiintyy demokratian viejänä, oikeusvaltiona ja korkean moraalin maana. Kuitenkin se on tietoisesti tehnyt sotarikoksia, aloittanut kansainvälisiä lakeja rikkovia sotia ja kiduttanut vankeja. Se, että toiminta on tietoista käy ilmi siitä, että Yhdysvallat on pyrkinyt tekemään kahdenvälisiä sopimuksia eri maiden kanssa siitä, että kyseiset maat eivät tule haastamaan Yhdysvaltoja kansainväliseen rikostuomioistuimeen sotarikoksista. Sopimuksia on ollut helppoa tehdä erityisesti taloudellisesti heikossa asemassa olevien maiden kanssa, joille Yhdysvallat on vastalahjaksi tarjonnut taloudellista apua ja sotilaallista suojelua maailman mahtavimmalta sotilasmahdilta.

Nyt maapallon asukkaat saavat seurata Yhdysvaltojen aloittamaa ajojahtia Wikileaksin paljastusten takana olevan tietojen vuotajan löytämiseksi. Ajojahdin taustalla on aivan eri suuruusluokan kysymys kuin mitä Pentagonin papereiden paljastuminen ja sitä seuraava "vuotajan"ajojahti ja oikeudenkäynti oli, Vietnamin sodan valheisiin liittyen. Nythän on kysymys kaikkien Afganistanin sotaan liittyneiden maiden moraalista. Näitä sotaan halukkaita maita ei ole tarvinnut pakottaa mukaan uhkailuilla tai taloussaarrolla. Sen sijaan jokainen on tiennyt, kuten Saksan eroamaan joutunut presidentti totesi, että sotiin osallistumista motivoi taloudellis-kaupalliset edut.

Menevätkö taloudellis-kaupalliset edut myös muiden itseään demokratioiksi ja oikeusvaltioiksi kutsuvien maiden moraalin edelle. Ovatko muutkin esimerkiksi Euroopan maat sitä mieltä, että tietojen vuotajaa täytyy jahdata ja rangaista kuten Pentagonin papereiden vuotajalle uhkasi käydä. Onko sotien perusteeton aloittaminen ja sotarikokset rangaistava vai näiden rikollisten menettelyiden paljastajat? Sitä maapallomme väestö nyt jännityksellä seuraa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: moraali, salainen todellisuus, sodat