Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
USAn ja EUROOPAN ASEET MENEVÄT UKRAINAN NATSEILLE SISÄLLISSOTAAN VARUSTAUTUMISTA VARTENTiistai 18.3.2025 klo 10.26 - Pirkko Turpeinen-Saari 25.4. 2014 kirjoittamassani blogissa totean kuinka" Ukrainan tilanne vaikuttaa Suomen vaaleihin. Kuitenkaan poliitiset johtajat eivät ole selvillä tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä. Propaganda näyttää vallanneen heidän mielensä. Yle ja Helsingin Sanomat ovat keskeisiä sopan keittäjiä." " Yhdysvallat on kymmenen vuoden ajan pyrkinyt destabiloimaan Ukrainaa globaalin valtapolitiikkansa osana 5 miljardilla dollarilla. Tavoitteet ovat sekä taloudellisia että sotilaspoliittisia. EU osallistuu tähän destabilointiin auttamalla perinteisessä USA:n suorittamassa hallituksenvaihdos-operaatiossa. 10v kestänyt destabilointi on nostanut äärioikeistolaisia voimia. Toisen maailmansodan aikaiset fasistijohtajat ovat saaneet patsaat ja heidän aatemaailmaansa kannattavat joukot ovat kasvaneet. Hallituksenvaihdos johti siihen, että armeija, turvallisuuspalvelu ja tiedustelu on äärioikeistolaisen pääsihteerin vallassa. Toisin sanoen Maidanin aseelliset joukot ovat siirtyneet johtoon." Suomalaisilla on siis ollut tiedossa, että Ukrainan keskeisiä ministeriöitä ja toimia johtavat pesunkestävät natsit. Suomalaiset päättäjät ainakin ovat olleet tästä tietoisia. Kävihän vallassa ollessaan myös Sanna Marin merkittävän nuoren natsijohtajan hautajaisissa Kiovassa. USA:n, EUn ja Suomen aseet ovat menneet natseille koska armeijan hallinto on heidän käsissään. Kun Ukrainan armeija lähti huhtikuussa 2014 nk "terrorisminvastaiseen sotaansa" demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavia Donbassin asukkaita vastaan, johdossa oli Oikea sektori nimisen natsijoukon aseelliset sotajoukot. *** Mikä on nykyinen tilanne 10 v kestäneen USA/EU varusteluhankkeen jälkeen? Eräs parhaita tilanteen kuvaajia on Nicolai N.Petro Rhode Islandin poliittisen historian professori, joka on kirjoittanut teoksen: The Tragedy of Ukraine: What Classical Greek Tragedy Can Teach Us About Conflict Resolution (De Gruyter,2023). (Mitä klassinen kreikkalainen tragedia voi opettaa meille ristiriitojen ratkaisusta.) Hänen käsityksensä tuoreeltaan on kuultavissa myös Neutrality Studies podcastissa Youtubessa. Hän toteaa Ukrainan natsien olevan nyt hyvin rahoitettuja, aseistettuja ja valtaa omaavia. (Vuonna 2014 katsoin natsiryhmien haastatteluja. He ylpeilivät parlamentin ulkopuolisella vallalla. Eräs osoitus tästä oli kymmenien ihmisten murhapoltto Odessan ammattiyhdistysten talossa toukokuussa 2014.) Petro arvioi, että Ukrainan seuraavat vaalit ovat merkittävät. Natsi-puolueet saattavat voittaa ne ja päästä siten kokonaan valtaan. Toinen vaihtoehto on sisällissota. Natsijoukoille, jotka siis hallitsevat armeijaa, poliisia ja tiedustelua on toimitettu runsaasti myös raskasta aseistusta. Välineistä ei ole puutetta. Natsit ovat hoitaneet viimeisten kymmenen vuoden aikana hyvin PR-toimintaa USA:ssa, Kanadassa ja Euroopassa järjestäen myös Länsi-Ukrainassa aatteellisia seminaareja.Ukrainan armeijan joukoissa on jo nyt runsaasti natsi-henkisiä palkkasotureita eri puolilta maailmaa. *** Mikä on natsismin suosio USA:ssa ja Euroopassa? Päätellen siitä, että raskasta aseistusta vyöryy Ukrainaan leviten sieltä jälleenmyytynä ympäri maailmaa, suosio saattaa kasvaa odottamattomalla tavalla. Ukrainan nyt jo ex-presidentti Zelensky on nostettu demokratian puolustamisen keulakuvaksi, minkä roolin hän nättelijän ammattinsa vuoksi hoitaa hyvin, kunhan joku (MI6 tai USAID) tarjoaa hänelle näytelmän vuorosanat. EU-maat ottavat Ukrainan edustajan puheet vastaan taputtaen ja seisaalleen nousten tietämättä yhtään mikä on näytelmän juoni. Lopulliseksi kysymykseksi jää se, kuinka valmis Eurooppa on siirtymään natsismiin ja fasismiin. Kymmenen vuotta jatkunut silmitön russofobia, Venäjä-viha, on valmistellut yleistä mielipidettä sotapolulle Venäjää vastaan. Tiedotusvälineet on sensuroitu kaikesta objektiivisesta Venäjää käsittelevästä tiedosta. Urheilu, kulttuuri, tieteellinen yhteistyö Venäjän kanssa on tietoisesti lopetettu, jotta kasvatettaisiin vastakkainasettelua ihmisten mieliin. Historialliset tosiasiat pyyhitään pois propagandan tieltä. Voitaneen sanoa, että kaikki on valmista sotaa varten, jota suuri osa EU-johtajista odottaa pelastamaan nahkansa omien valtioittensa sisäpoliittiselta kaaokselta ja kansalaisten vihalta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan natsien aseistaminen, Maidanin vallankaappaus ja natsivalta, armeija, turvallisuuspalvelu ja poliisi natsien hallintaan, Euroopan natsimyönteisyys |
Suomen pääomapiirit eivät ole koskaan halunneet itsenäistä SuomeaKeskiviikko 13.12.2023 klo 12.53 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen pääomia omistava eliitti liittolaisineen ei ole koskaan halunnut Suomen itsenäisyyttä. Sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta äänesti ensimmäisen itsenäisyysjulistuksen - Valtalain- voimaan kesällä 1917. Äänestyksessä häviölle jäänyt oikeisto lähetti edustajansa Pietariin manipuloimaan Venäjän väliaikaisen hallituksen hajottamaan eduskunnan ja siten mitätöimään Valtalain. Uusiin vaaleihin valmistumisessa työläiset uskoivat edellisen eduskunnan olevan se oikea eduskunta, joten huonon valmistautumisen seurauksena työväestö menetti enemmistönsä eduskunnassa. Pääomapiirit olivat yhteisissä salaisissa neuvotteluissa Saksan keisarikunnan edustajien kanssa päätyneet tavoittelemaan Suomen irtautumista Venäjästä Saksassa koulutusta hankkivien jääkäreiden avulla voidakseen sen jälkeen liittyä osaksi Saksan keisarikuntaa. Vastoin odotuksia Venäjä antoikin Suomelle itsenäisyyden pelkästä pyynnöstä- ei sotilasvoimalla- vuoden 1917 lopulla. Suomen armeijan perustaminen oli ensimmäisiä itsenäisen Suomen päätöksiä. Vuoden 1918 tammikuun alussa työväestön edustajat ehdottivat "kansanarmeijan perustamista". Kansan armeijan liikekannallepanosta ja muista tärkeistä päätöksistä sovittaisiin neuvottelukunnassa, jossa olisi yhtä paljon porvarillisten ja työväenpuolueiden edustajia. Eduskunnan porvarillinen enemmistö ei suostunut tähän, vaan perusti porvarillisen armeijan kansanarmeijan sijaan. Armeijan ylipäälliköksi valittiin pitkään Venäjällä työskennellyt tsaarin upseeri C.G.Mannerheim. Porvarillinen armeija ryhtyi poistamaan venäläisiä sotilaita asevoimin maasta, siitä huolimatta että Venäjä oli ilmoittanut vetävänsä maassa olevat sotilaansa heti jäätilanteen parannuttua. Sen lisäksi Breast-Litovskin sopimuksessa sovittiin kansainvälisistä asioista yksityiskohtaisesti. *** Mannerheim aloitti venäläisten poistamisen maasta asein. Samoin hän toteutti pääomapiirien kanssa yhdessä Saksan armeijan kutsumisen Suomeen heti Saksassa koulutettujen jääkäreiden palattua Suomeen. Tarkoituksena oli tehdä tyhjäksi työväestön pyrkimykset demokratiaan ja tasaveroisiin ihmisoikeuksiin. Saksan armeija miehitti Suomen ja Saksan kenraali Rüdiger von der Goltz toimi eräänlaisena maan päämiehenä. Hänen uransa Suomessa päättyi Saksan vallankumoukseen ja keisarivallan päättymiseen syksyllä 1918. Siihen mennessä Suomen porvarillinen eduskunta oli jo päättänyt, että Suomen hallitsijaksi tulisi saksalainen kuningas. Tämä päätös kumoutui Saksan tilanteen johdosta. Suomi vaappui itsenäisenä monien ristiriitojen keskellä. Tsaarin upseeri Mannerheim halusi kostaa bolsevikeille lähettämällä suomalaisia vapaaehtoisjoukkoja Karjalaan valmistelemaan vallanvaihtoa Pietarissa. Hän pyrki suojeluskuntien puitteissa muodostamaan itselleen yksityisen armeijan. Presidentti Ståhlberg, Suomen perustuslain isä, esti kaikki Mannerheimin hankkeet tullen siten Mannerheimin pahimmaksi viholliseksi. Ståhlbergin ja Mannerheimin henkilökuvien vertailu kuvaa hyvin sitä mikä ero on demokratiaan ja ihmisoikeuksiin perustuvalla hallinnolla ja pääomapiirejä myötäilevällä hallinnolla. *** Koko 1930-luku oli Suomessa ja koko maailmassa fasimin ja demokratian vastakkainasettelua. Yhdysvaltojen pääomapiirit aseistivat Hitlerin armeijaa. Suomen armeija ja ulkopolitiikka oli tiiviisti kytkeytyneenä Saksaan. Mielikuvaa Saksasta Suomen itsenäisyyden antajana ruokittiin. Aseveljeyttä porvarillisen armeijamme ja Saksan armeijan välillä juhlittiin vuosittaisissa vierailuissa ja vastavierailuissa. Mannerheim läheisineen tiesi Saksan keskitysleireistä ja oli valmis perustamaan omia keskitysleirejä venäläisille siviileille kesällä 1941. Suomen pääkatu Heikinkatu muutettiin Mannerheimintieksi samaan aikaan kun Itä-Karjalan keskitysleireillä kuoli 500 siviiliä kuukaudessa nälkään ja pahoinpitelyihin. Myös vauvoja kuoli koska nälkäisille äideille ei kehittynyt maitoa. Suomen pääomapiirien rinnalla sivistyneistö oli vahvasti mukana natsihenkistä Suomea ylläpitämässä. *** Sotien jälkeen varsinkin presidentti Paasikiven ja presidentti Kekkosen aikana tilanne muuttui. Heti sodan jälkeen Suomessa pidettiin ensimmäisen demokraattiset vaalit, jossa kaikki kansalaiset, myös vankiloista vapautetut edistykselliset ihmiset saivat äänestää rauhansopimuksen vaatimusten mukaisesti. Suomi on siis toiminut demokraattisesti vasta kansainvälisen rauhansopimuksen edellyttäessä sitä. *** Saksan natsit eivät joutuneet vastuuseen teoistaan. He jatkoivat tehtävissään opettajina, poliiseina, tuomareina ja virkamiehinä. Pieni osa todellisista sotarikollisista joutui tuomituksi. Monet pahimpiin sotarikoksiin syyllistyneet henkilöt pakenivat järjestettyjä reittejä pitkin usein Espanjan läpi Britanniaan, Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan. Näissä maissa onkin vahva natsi-diaspora, joka on jatkanut ideologista työtään ja tilaisuuden tullen on ollut valmis siirtymään takaisin Eurooppaan. Yhdysvaltojen ryhdyttyä ottamaan haltuunsa Jugoslavian sosialistista liittovaltiota 1990-luvulla Kanadan ja USA:n natsit palasivat Balkanille. He olivat muodostaneet 17 keskitysleiriä serbeille toisen maailmansodan aikana Balkanin ollessa fasistisen Kroatian, natsi-Saksan ja fasistisen Italian miehittämä. Nyt tilaisuuden tullen he saapuivat tukemaan ideologisia veljiään islamilaista kalifaattia rakentavaa Bosniaa ja fasismin paluuta innostuneena odottavaa Kroatiaa. Kroatian, EU:n tuella toteutetun laittoman itsenäistymisjulistuksen jälkeen Kroatian puolustusministeriksi tulikin Kanadan diasporasta saapunut natsi. *** Suomen pääomapiirit tukivat Suomen liittymistä EU:hun. Olihan EU:n ilmapiiri kehittymässä Suomelle tuttuun suuntaan palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Yhdysvallat oli tukenut Hitleriä 1930-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat, Kanadan tavoin alkoi tukea erityisesti Ukrainan natseja heti 1950-luvun alusta lähtien. Ukrainan pogromt työnnettiin taka-alalle ja natsi-liittolaisten kuten Stepan Banderan ihailua voimistettiin. EU:ta ei perustettu rauhan ja demokratian tyyssijaksi kuten Vientionen vankilasaarella Italiassa vankeina pidetyt kommunistit mm Altiero Spinelli olivat vielä 1980-luvulla suunnitelleet ja saaneet Euroopan parlamentin päätöksellä ehdotuksensa läpi. Sen sijaan EU perustettiin Euroopan Round Table of Industrialists'in suuntaviivojen mukaan pilkulleen. Round Table of Industrialistsin puheenjohtaja Per Gyllenhammar oli myös yhdysvaltalaisen Lockhead Martinin hallituksen jäsen. Se mistä presidentti Eisenhower oli päätöspuheenvuorossaan varoittanut, nimittäin vallan antamisesta aseteollisuudelle, toteutui EU:ta perustettaessa. *** EU:n jäsenyyden jälkeen Suomi on toiminut omien ja kansainvälisten pääomapiirien ehdoilla, kuten itsenäisyyden alkuvuosinakin. EU-jäsen Suomen puolustusministeri Elisabeth Rehn toimi Hornet-havittäjien mannekiinina. Yhä suurempi osa Suomen tiedonvälityksestä kytkeytyy sotilaspolitiikkaan ja yhteisiin sotaharjoituksiin NATO-maiden kanssa. Suomen ulkopoliittinen kapeutuminen on syöksykierteessä. Suomi osallistui Yhdysvaltojen laittomaan sotaan Afganistanissa ja nyt Ukrainassa, jossa Yhdysvallat käy aloittamaansa Venäjän-vastaista sotaa ukrainalaisilla sotilailla ja yhä lisääntyvästi suomalaisilla ammuksilla. Itsenäisyydestä luopuminen on tapahtunut vaivihkaa. Päätöksistä ei ole käyty kansalaiskeskustelua. Suomen hallitus on julistanut kaikki suhteet itsenäisyyden meille antaneeseen naapurimaahamme Venäjään katkaistuiksi käymättä minkäänlaista keskustelua Venäjän kanssa asiasta. Siinä ohessa on rikottu valtiosopimuksia, rauhansopimksia, kaupallisia yhteistyösopimuksia ja hyviä tapoja. Olemme luovuttaneet itsenäisyytemme ja alistuneet Yhdysvaltojen siirtomaaksi, maan, joka on maapallon enemmistön mielestä roistovaltio, joka avustaa kansanmurhaa Palestiinassa lähettämällä yhä suurempia määriä pommeja. Maa, jolla ei ole yhtään ystävää. Maa, joka valehtelee, antaa yksipuolisia talouspakotteita, ei noudata kansainvälisiä lakeja vaan keksii itse "sopimusvaraisia toimia", joita muiden pitäisi noudattaa.Maa joka varastaa muiden luonnonvaroja käyttäen sotilaallista voimaa. Presidentti Urho Kekkonen oli rauhan presidentti, viisas ja itsenäisyyttä arvostava henkilö. Hän ei arvostanut armeijaa eikä kirkkoa mutta arvosti rauhaa ja yhteistyötä. Hän oli sitä mieltä, että maailmaan ei saada rauhaa ennen kuin palestiinalaisten oikeudet toteutuvat. Suomessa armeija ja kirkko tukevat itsenäisyyden tuhonneita pääomapiirejä. Helsingin tuomiokirkko ei antanut sähköä palestiinalaisia tukevan mielenosoituksen kovaäänisiin. Suomi on Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin komission rinnalla lipunut kohti uutta natsismia. Kuten Viktor Orban tänään totesi: Euroopan komissio ei edusta Euroopan kansoja. Komissio, NATO ja Yhdysvallat pelaavat yhdessä Euroopan kansojen pään yläpuolella palvellen Yhdysvaltojen aseteollisuutta kuten Yhdysvaltojen kongressin edustajat, jotka lähes kaikki ovat aseteollisuuden rahoittamia.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtalaki v. 1917, porvarillinen armeija v.1918, pyrkimys Saksan keisarikunnan osaksi, pyrkimys osaksi natsi-Saksaa, pyrkimys EUhun, osaksi natseja tukevaa USAta |
Presidentti Niinistön tiedotustilaisuus eduskunnassa ja menneisyyden sotarumpujen kumu.Torstai 3.2.2022 klo 12.32 - Pirkko Turpeinen-Saari Presidentti Sauli Niinistön tiedotustilaisuus eduskunnan avajaisten jälkeen sai kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. "Venäjän tarkoitus on hämmentää"-lausunnon ilmapiiri kansainvälisten suhteiden viitekehyksessä ei ole alku rakentavalle pohdiskelulle Venäjän ulkoministeri Lavrovin aloitteesta kansojen yhteisen turvallisuuden tarkastelulle. Mieleeni nousi välittömästi kysymys. Kuka määrää Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta tällä hetkellä - pääomapiirit vai kansa. Pääomapiirit olivat suunnitelleet Suomen itsenäistymisen tapahtuvan siirtymiseksi Venäjän autonomiasta osaksi Saksan keisarikuntaa. Itsenäistymisen ensiaskel, Valtalaki oli kesällä 1917 kaadettu pääomapiirien vallankaappauksella yhteistyössä Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa. Suomen eduskunta oli itsenäistymisjulistuksen jälkeen perustamassa omaa armeijaa tammikuussa 1918. Vasemmisto ehdotti valtuuskunnan perustamista päättämään armeijan käytöstä, joka armeija olisi koko kansan armeija. Porvaristo ei suostunut tähän vaan päätti enemmistöllään perustaa suojeluskunnista Suomen armeijan ylipäällikkönään C.G.Mannerheim. Tässä eduskunnan istunnossa edustaja Kullervo Manner lausui:"Kysymys on pohjaltaan siitä, onko valta oleva tässä maassa kansalla ja kansan eduskunnalla vaiko jollakin ryhmällä, esimerkiksi "hallituksella" ja sen kautta "hallituksen" takan olevalla omistavalla luokalla. Saksan armeija oli jo kutsuttu tukemaan valkoista armeijaa sisällissodan syttyessä. Mannerheim kiirehti sen tuloa ja jo Tampereen valtauksessa saksalaisupseereilla oli merkittävä rooli. Saksan vallankumous v. 1918 lopetti Saksan vallan Suomessa, mutta poliittiset tuomioistuimet olivat tuominneet punaiset keskitysleireihin samaan aikaan kun valkoiset armahdettiin. Ståhlbergin valinta presidentiksi hidasti natsismin kehittymistä Suomessa hänen estäessään Mannerheimia saamasta suojeluskunnista omaa yksityistä armeijaansa hyökkäyksiin Neuvosto-Venäjälle. Svinhufvudin tultua presidentiksi hän kutsui Mannerheimin sotilaskomitean johtoon, jolloin tiivis yhteistyö natsi-Saksan kanssa solmiutui. Neuvostoliitto pyrki Kansainliiton puitteissa rakentamaan sopimusta kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä rauhan takeeksi. Se toivoi Englannin, Ranskan, Neuvostoliiton ja muiden Euroopan valtioiden yhdessä voivan panna sulun Hitlerin Saksan suunnittelemalle hyökkäyssodalle. Vuonna 1937 Yhdysvallat syöksyi taloudelliseen kriisiin. Vuonna 1939 Yhdysvaltojen pääomapiirit tekivät kaikkensa painostaakseen Hitlerin päästämään sodan voimat liikkeelle idässä. Franklin D. Roosevelt uskoi vain maailmansodan pelastavan Yhdysvaltojen kapitalismin. Voimakas taloudellinen panos Natsi-Saksan tukemiseen oli eräs keskeinen syy sodan syttymiseen ja siten myös Suomen joutumiseen talvisotaan. Suomi oli Neuvostoliiton vihollisille Baltiaakin helpompi väylä tavoitella Leningradin (Pietari) tuhoamista. Suomen historia, demokratia ja kaikkien kansojen kollektiivinen turvallisuus ei ole nykyisen presidenttimme ja ulkopoliittisen johtomme hahmotelmissa. Nykyinen presidenttimme on kansan selän takana ilman parlamentaarista käsittelyä sitonut maamme sotilasliitto NATO:n, Yhdysvaltojen johtaman asevoiman isäntämaasopimukseen. Tuo sopimus antaa Yhdysvalloille ja NATO:lle luvan käyttää Suomen maaperää Venäjälle vihamielisiin sotaharjoituksiin ja mahdollisiin sotatoimiin. Sisällissodan päättäneen Helsingin valtauksen 20-vuotisjuhlia vietettiin 40 hengen saksalaisvaltuuskunnan kanssa v. 1938 Rudiger von der Goltzin johdolla. Tilaisuus pidettiin kuukausi Itävallan Anschlussin jälkeen. Mannerheimin salainen yhteistyö natsi-Saksan kanssa johti Suomen niin talvisotaan kuin jatkosotaankin. Talvisodan ei olisi pitänyt olla yllätys, mutta koska valmistelut oli tehty kansan selän takana, sota muodostui traumaattiseksi. Vasta sotien jälkeen kaikki Suomen kansalaiset myös sisällissodassa työväestön puolella taistelleet ja keskitysleireistä vapautetut rauhanpuolustajat saivat oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa vuonna 1945. Tällä hetkellä Suomen tilanne ulko- ja rauhanpolitiikan suhteen muistuttaa 1930-lukua. Venäjä on esittänyt rauhan- ja turvallisuuden puitteisiin liittyvän aloitteen, johon se odottaa jokaiselta kansakunnalta itsenäistä vastausta. Tilanne on vakava. Presidentti Niinistön alentuva ja vähättelevä asenne aloitetta kohtaan ei lupaa hyvää. Suomen kansalaisille ulkoministeri Lavrovin kirjeellä on suuri merkitys. Ensimmäistä kertaa nykyisen presidentin, mediapoolin, ulkopoliittisen instituutin ja NATO:n hybridikeskuksen sensuurin läpi pääsee raikas totuuden tuulahdus. Mikäli kansalle tiedotetaan aloitteesta ja luodaan mahdollisuus tiedostaa, että ulkopolitiikamme ei suinkaan ole kunnossa, vaan valheen verkko ympäröi meille tarjottavaa tiedonvälitystä. Voidakseen pelata kansan selän takana presidentti Niinistö ja hänen sensuurikoneistonsa on pimittänyt sen, että se tietää Ukrainan kriisin olevan yhä enemmän natsi-Saksaa muistuttavan Yhdysvaltojen aikaansaama. Presidentti Obama ja varapresidentti Biden yhdessä EU-komission ja erityisesti muutaman EU-maan kanssa otti Ukrainan haltuunsa tarkka-ampujien ja natsien avulla toteutetussa vallankaappauksessa. Radan, Ukrainan eduskunnan, puhemies Turchinov julisti "terrorismin vastaisen " sodan itä-ukrainalaisille,jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta. Vallankaappaushallitus leimasi demokratiaa kannattavan osan kansaa "terroristeiksi". Presidentti Obama julisti myös tekevänsä Venäjästä "pariah"-valtion ja Yhdysvaltojen kongressi antoi Obamalle luvan aloittaa sodan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen. Mikä oli Venäjän "synti" Ukrainan asiassa v. 2014? Venäjä ei sallinut laillista presidenttiä kannattaneiden jo kauan Venäjän yhteyteen halunneiden Krimin asukkaiden joutumista Kiovassa valtaa pitäneiden natsien käsiin, vaan salli autonomisen alueen itsenäistymisen turvaamalla alueen ja salliessa äänestyksen jälkeen itsenäistyneen Krimin liittymisen Venäjään. Suomen presidentti ja hänet valtaan saattaneet kansainvälinen pääoma, mediapooli (johon kuuluvat lähes kaikki tiedotusvälineet ja kustannustalot),hänen itse maahan kutsumansa NATO:n hybridikeskus eivät ole osoittaneet tietävänsä totuutta USA:n siirtomaavallasta ja yhdysvaltalaisten palkkasoturien ja aseiden sijoittamisesta Ukrainaan. Verovaroilla kustannettu Yle sen enempää kuin sensuurijärjestelmään kuuluvat sanomalehdet eivät kerro kansalle totuutta. Tämän johdosta on entistä tärkeämpää, että kansalaiset lukevat ulkoministeri Lavrovin kirjeen ja miettivät itse miten vastaisivat siihen. Jokaisessa yhteisössä oli sitten kysymys perheestä, koulusta, työyhteisöstä, linja-autosta, lentokoneesta, merenkulusta on itsestään sevää, että turvallisuus on jakamaton. Yhden turvallisuuden takaaminen ei saa olla pois toisten turvallisuudesta. Näin inhimillinen yhteisö toimii. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö , sensuuri Suomessa, pääoman valta, suojeluskunta-armeija, natsi-Saksa, Neuvostoliiton ehdotus kollektiiviseksi turvallisuusjärjestelmäksi, USA-uusi natsi-Saksa, USA Ukrainan siirtomaaherrana, Lavrovin kirje ETYJ:n jäsenille |
Onko Suomi tuomittu aina olemaan historian väärällä puolellaLauantai 27.2.2021 klo 13.02 - Pirkko Turpeinen-Saari Onko Suomi tuomittu aina olemaan historian väärällä/demokratian vastaisella puolella? Viimeisten 25 vuoden aikana suomalaiset ovat olleet voimakkaan disinformaation kohteena. Suomalaisia on ajettu kohti NATOa kuin karjalaumaa. Mitkä ovat historiamme taitekohdat, joissa demokratia on sivuutettu ja pääoman ja armeijan valta on kumonnut sen? Vuoden 1917 kesällä sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta julisti Valtalailla Suomen itsenäiseksi. Äänestyksessä häviölle jääneet lähtivät ulkoparlamentaariseen toimintaan eduskunnan hajoittamiseksi. Samaan aikaan nämä voimat neuvottelivat itsenäistymisen sijaan Suomen liittymisestä Saksan armeijan avulla Saksan keisarikuntaan. Välivaiheeksi tulisi itsenäisyyden julistaminen Venäjästä, jota seuraisi liittyminen osaksi Saksaa. Porvarienemmistöisen eduskunnan julistettua Suomen itsenäiseksi ja saatuaan Leniniltä luvan irrottautua Venäjästä hallitus eduskunnan enemmistön avulla muodosti puhtaasti porvarillisen armeijan, jonka johtoon se valitsi kenraali Mannerheimin. Sisällissodassa olivat vastakkain työväestö ja omistavan luoka etuja ajavat suojeluskunnat, Saksassa koulutetut jääkärit Saksan armeija apunaan. Henkensä hädässä Manneheim kiiruhti Saksan armeijan tuloa apuun ennen Tampereen, työväestön pääkaupungin valtausta. Sisällissota oli sota Suomen liittämiseksi osaksi Saksan keisarikuntaa kuten pääomapiirit olivat toivoneet. Vain Saksan vallankumous tuli esteeksi sille, että Suomeen ei syksyllä 1918 tullut eduskunnan valitsemaa saksalaista kuningasta. Toinen taitekohta oli Suomen armeijan liittyminen Hitlerin natsi-Saksan armeijan apuarmeijaksi. Tämä tapahtui 20- ja 30-lukujen tiiviin Saksan ja Suomen armeijoiden välisen yhteistyön valmistelun avulla. Näennäisestä demokratiasta huolimatta Mannerheim ja sotilaat määräsivät tahdin kulisseissa. Saksan ja Britannian armeijoiden ylipäälliköt tapasivat Suomen ulkopoliittisen johdon kesällä 1939 ennen talvisotaa. "Vapaussodan" voiton yhteiset paraatit saksalaisten kanssa kuuluivat vuotuisiin tapaamisiin. Hitler valitteli, että ei pystynyt riittävästi auttamaan Suomea vielä talvisodassa fasistisen Italian rinnalla. Saksalle oli tarkeätä saada tietoja Venäjän heikkouksista ja vahvuuksista talvisodan aikana tulevaa suursotaa silmälläpitäen. Hitler lupasi talvisodan jälkeen Suomen johdolle heidän toivomustensa mukaista aluetta Neuvostoliitosta Suur-Suomea varten. Saksalaisten tarkoituksena oli liittää Suomi muun Baltian kanssa osaksi Suur-Saksaa. Tämä oli suomalaisen ja saksalaisen pääoman yhteinen suunnitelma. Yhdysvaltojen pääomapiirit tukivat Hitlerin aseistautumista. Jatkosotaan lähdettiinkin voitonvarmoina. Suomenlahti miinoitettiin yhdessä saksalaisten kanssa järkyttävin seurauksin. Saksalaiset ja suomalaiset natsit sekä fasistiset kroaatit pystyttivät juutalaisille, serbeille ja venäläisille keskitysleirejä rasistisin perustein tarkoituksenaan suorittaa serbien ja juutalaisten holokausti sekä siirtää mahdolliset Suur-Suomen alueelle jäävät venäjää puhuvat asukkat "muualle". Yhdysvaltojen talouspiireistä riippumattomat demokraatit sekä muut liittoutuneet käänsivät kansanmurhia tavoittelevan sodan kulun päälaelleen. Demokratia voitti hetkeksi kääntyäkseen jo 1950-luvulla Yhdysvaltojen johdolla kohti fasismin ja natsismin hyväksymistä - ainakin liittolaisena. Suomen liittyminen Euroopan unioniin muodosti jälleen solmukohdan ja valinnan hetken. Euroopan teollisuuspiirit, erityisesti aseteollisuus, olivat perustaneet tavoitteitaan palvelemaan Euroopan unionin, johon Suomi kohta liittyi. Saksan johdolla EU lähti sotaan jo perustamiskokouksessaan Maastrichtissa. Se tunnusti Kroatian itsenäisyyden, joka merkitsi sotaa Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan. Sodassa Saksa toimi yhteistyössä Yhdysvaltojen katolisten demokraattien kansa. EU:n jäseneksi pyrkiessään maa joutuu lähentymissopimuksen ensimmäisissä pykälissä sitoutumaan sotilaalliseen yhteistyöhön unionin kanssa. Suomen liittyessä Bosnian sota oli päättynyt. Sodassa Saksa ja Yhdysvallat olivat aseistaneet ja rahoittaneet yhdessä Osama bin Ladenin kanssa natsi-kroaatteja ja kalifaattia rakentavia Bosnian muslimeja. Kroaatit ja muslimit olivat toimineet NATO:n joukkojen apuna. Saksan ja Yhdysvaltojen pyrkiessä koko Jugoslavian miehittämiseen synnytettiin Kosovon sota yhteistyössä albaniterroristien kanssa. Albaanit toimivat NATO:n jalkaväkenä. Nyt Suomen tuli osoittaa lojaalisuutensa ja valita puolensa. Demokratia ja holokaustin uhrien serbien puolustaminen vai lojaalius NATO/EUta kohtaan. Suomi valitsi jälleen lojaaliuden Saksaa kohtaan. Saksan ulkoministeriön kanssa neuvotellen Suomi valehteli suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustuloksista Racakin kylän ruumiinavauksien tuloksista. Suomalaiset olivat avainasemassa: lähteekö NATO pommittamaan liittoutumatonta, ketään uhkaamatonta Jugoslaviaa vai päädytäänkö tosiasioiden tunnustamiseen. Yhdysvallat halusi pommituksia voidakseen rakentaa valtavan sotilastukikohdan Jugoslavian maaperälle, mikä ei tietenkään onnistuisi neuvottelemalla Jugoslavian hallituksen kanssa. Saksa, joka on ollut Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä (68 000 sotilaan armeija) toisesta maailmansodasta lähtien katsoi hyötyvänsä koko Jugoslavian NATO-miehityksestä, johon pommituksilla päästäisiin. Alistaisihan se lopullisesti itsepäiset, holokaustista selvinneiden serbien jälkeläiset sotilaalliseen ja taloudelliseen liekaan. Tästä Suomen Saksaa ja Yhdysvaltoja palvelevasta ratkaisusta lähtien Suomen hallitus ja sen ratkaisuja myötäilevään propagandaan keskittynyt media ovat toimineet valtiollisen sensuurin alaisena. Sensuuria oli toisen maailmansodankin aikana. Niin kutsuttu VIASAT-järjestelmä oli vakoilu- ja tiedotusorganisaatio,(VIA= Vapaus-Isänmaa-Aseveljeys ja SAT Suomen Aseveliliiton Työjärjestö) joka ulottui pienimpiinkin kyliin Suomessa levittäen "oikeaa" tietoa ja välittäen "keskukseen" väärän tiedon levittäjiä. Suomen johtavat mediatalot ilmoittivat v. 2000 päätoimittajiensa suulla kannattavansa Suomen NATO-jäsenyyttä. Siis armeijan johtamaa todellisuutta kuten vuosina 1918, 1939 -45 ja 2000 jälkeen edelleen. Racakin ratkaisu on johtanut siihen, että Suomi on myötäillyt kaikkia NATO-maiden ratkaisuja koskevat ne sitten Kosovoa, Libyaa, Syyriaa tai Ukrainaa. Demokratian, yhteistyön ja YK:n periaatteiden korvaaminen natsijoukkioiden ja jihadistien tukemisella, valheellisella valtamedialla ja kansalaisten normaalin tietoisuuden sumuttamisella on nyt arkea. Terrori, laittomuudet ja serbien kansanmurha Kosvossa ja venäjää puhuvien pogromit Ukrainassa, siis Euroopassa, ovat muuttuneet arkipäiväisiksi. Suomalaisten odotetaan hyväksyvän Yhdysvaltojen suorittamat liittoutumattomien sekulaaristen valtioiden tuhoamiset tullakseen hyväksytyksi osana Euroopan unionia. Eikö Saksan myötäilyllä ole jo liian korkea hinta? Eikö ole jo aika luopua NATO-armeijaan perustuvasta vallankäytöstä ja isäntämaasopimuksesta kohti demokraattisempia käytäntöjä? Voiko se tapahtua EU:n jäsenenä ja NATO:n hybridikeskuksen valvomana? Vai edellyttääkö se vallankumousta Saksassa, Saksan luopumista Yhdysvaltojen sotilaallisesta miehityksestä ja NATO-riippuvuudesta? Onko demokratiamme omissa käsissämme vai armeijan ja pääomapiirien käsissä? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi historian väärällä puolella, valtiollinen moraali, natsismi, armeijan valta, Saksa liittolaisena |
Holokaustin uhrien muistopäiväKeskiviikko 27.1.2021 klo 14.08 - Pirkko Turpeinen-Saari Vietämme holokaustin uhrien muistopäivää. Kysyin taannoin serbialaiselta ystävältäni miten selittyy se, että juutalaiset eivät ole joutuneet kokemaan toista holokaustia kuten serbit vuodesta 1990 lähtien. Hän sanoi hiljaa. Heillä on rahaa. Helsingin Sanomien ja Yle:n raivoisa Venäjä-vastaisuus on ollut viime päivinä huipussaan. Tämän päivän lehti on uskomaton. "Jossain on se raja, miten paljon saa varastaa", "Peking on aggressiivinen olympiaisäntä", "Asiantuntijan mukaan hallinto saattaa jo uskoa omiin valheisiinsa". Viimeisin repliikki on Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksen Mannerheim- professuurin haltijan Katri Pynnöniemen suusta. Samassa lehdessä kuitenkin muistellaan elegisyyttä mukailevassa pääkirjoituksessa:" Vainojen uhrien muistoa pitää edelleen vaalia". "Kun puna-armeijan sotilaat avasivat leirin portit, ei kuulunut huutoa tai iloa selviytymisestä. Siihen ei ollut enää voimia". Repliikki olisi voinut olla aikaisemmin puna-armeijan vapauttamalta leiriltä Itä-Karjalasta. Mannerheim oli suunnitellut venäläisen siviiliväestön siirrettäväksi keskitysleireille ja mahdolliset eloonjääneet myöhemmin vietäväksi muualle, jotta suomalaiset saisivat elintilaa. Emme kuule saksalaisista Hitler-professuureista. Mutta meillä vaikenemisen seurauksena ei edes huomata kuinka olemme liukuneet samaan globaaliin natsismiin, joka meitä 1940-luvulla niin viehätti. Meille lähin yhteistyökumppani on Viro, joka ylpeili 1940-luvulla siitä, että se oli ensimmäinen juutalaisista täysin vapaa maa Euroopassa. Kaikki juutalaiset oli teloitettu. Sotilaallisesti lähin yhteistyökumppani on Yhdysvallat, jota entinen presidentti Jimmy Carter kutsuu demokratian sijaan oligarkiaksi ja tunnettu tiedemies Noam Chomsky maailman johtavaksi terroristivaltioksi. Suomen sokeus omaa historiaansa kohtaan tuottaa traagisia seurauksia. Maame ulkopoliittinen johto ja media eivät tunne mitään sympatiaa naapurimaatamme Venäjää kohtaan, jonka ansiosta itsekin selvisimme natsismin kurimuksesta. Suomi ei tunne myöskään mitään empatiaa Serbiaa kohtaan, jonka kansalaiset viruivat juutalaisten tavoin natsien ja fasistisen Kroatian keskityleireissä, joita usein johtivat katoliset papit. Nyt heidän johtajansa viruvat Schevenigen vankilassa tai muualle siirrettyinä. Serbit yrittivät rakentaa sodan jälkeen yhteisen liittovaltion entisten pyöveleittensä, kroaattien ja heidän liittolaistensa Bosnian muslimien ja albaanien kanssa. Empatian sijaan, kuten edellisessä blogissani kuvaan, Suomi antoi tukensa natsidiasporalle ja sitä tukeville Saksalle ja Yhdysvalloille heidän hajottaessaan tuon tunteellisesti hauraan maan, jonka edellisen holokaustin haavat eivät olleet parantuneet. Massiivinen läntinen propaganda teki tuon serbien toisen holokaustin mahdolliseksi.Saksa pommitti Serbian pääkaupunkia yhdessä liittolaistensa kanssa kuten toisen maailmansodan aikana. Suomen media ulkopoliittisen johdon esimerkin mukaisesti ei ole kiinnostunut totuudesta vaan seuraa Yhdysvaltojen jo kauan sitten aloittamaa ohjeistusta, jossa Venäjän taloutta pyritään vahingoittamaan niin paljon kuin mahdollista ja lopetetaan puhuminen presidentti Putinin kanssa. Euroopassa oikeuslaitos on korvattu medialla. Media synnyttää valheita ja provokaatioita, joita tutkitaan median toimesta, syytteet nostetaan median avulla, mielellään Britannian tai USA:n tiedustelupalveluiden rahoittamana. Julkinen tuomio tulee ilman juristeja ja tuomareita ennen kuin ensimmäistäkään poliisitutkimusta on tehty. Presidentti Putinin johdolla Venäjän talous on selviytynyt erinomaisesti. Maassa on kehitetty ensimmäisenä korona-rokote ja maa pyrkii rokotteiden avulla vähitellen avautumaan. Venäjän rooli kansainvälisen oikeuden toteutumisessa ja rauhanvälityksessä on merkittävä toisin kuin Suomen, joka on EU:hun kytkeytyneenä pakotettu tukemaan jihadisteja ja neonatseja Yhdysvaltojen ja joidenkin EU-maiden tarpeiden mukaisesti. Suomi ei uskalla asettua kannattamaan natsismin ja fasismin tuomitsemiseen kannustavaa päätöslauselmaa YKssa koska sen kumppanimaat EU ja Yhdysvallat eivät sitä tue. Helsingin Sanomat kannattaa valheita levittävää venäläistä Aleksei Navalnya, joka haluaa tuhota presidentti Putinin pyrkimykset Venäjän vakaasta kehityksestä ja korona-viruksen taltuttamisesta.Helsingin Sanomien Navalny -valheet "Putinin linnasta" vertautuvat siihen, että venäläinen media haluaisi mustamaalata Suomen presidenttiä väittämällä Kultarantaa, Smolnaa tai Säätytaloa Niinistön linnoiksi, jotka hän on varkaudella saanut haltuunsa. Siten ei ole ihme, että Helsingin Sanomien pääkirjoituksen otsikko:" Vainojen muistoa pitää edelleen vaalia" tuntuu lehdelle vastenmieliseltä velvollisuudelta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Navalny, Venäjä, puna-armeija, juutalaiset, serrbit, natsit, katolinen kirkko, Helsingin Sanomien vihapuhe |
Presidentin puheLauantai 2.1.2021 klo 16.49 - Pirkko Turpeinen-Saari Katsoin uudenvuoden aattona loppuosan Edvin Laineen ohjaamasta, 1970 valmistuneesta Akseli ja Elina elokuvasta - kohdan, jossa Koskelan perheen kaikki pojat menehtyvät sodissamme. Kyynelten valuessa silmistäni koin voimakkaasti, että Suomen kansa ei ole ansainnut nykyisen presidentin kaltaista henkilöä johtajakseen. Omaan taustaani liittyy kolme kuolemaa kesällä 1941. Isäni ja äitini veljet ja minua hoitaneen 16 -vuotiaan Karjalan evakon Ilonan veli kuolivat Suomen lähtiessä Suur-Suomea rakentamaan saman elokuun aikana. Ilona koki minun, 10 kk ikäisen vauvan kanssa ensimmäiset äidin tunteensa. Minä lohdutin jokaista kolmea. Elokuvan valmistumisvuosi 1970 ja koko 1970-luku oli turvallista aikaa. Presidentti Kekkonen oli Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön keskiössä. Suomi oli puolueeton ja meillä oli yhteistyö- ja avunantosopimus Neuvostoliiton kanssa. Kekkonen puhui uudenvuoden puheissaan oikeudenmukaisuudesta, rauhasta, huolestaan eriarvoisuudesta maamme eri osien välillä ja taloudesta sekä kaupallisesta yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa. Yhdistyneet kansakunnat oli keskeinen foorumi kansojen väliselle yhteistyölle. Presidentti Niinistön uudenvuodenpuhe jätti minut kylmäksi. Myönteistä oli se että puhe oli vähemmän militaristinen kuin olin pelännyt. Hänen näytti olevan pakko julistaa meidän kuuluvan länteen. Ajatus ei ollut aivan tuore. Muutama viikko sitten Niinistö julisti Suomen tärkeimpien sotilaallisten yhteistyökumppanien olevan Yhdysvallat ja Ruotsi, joiden kanssa harjoittelemme hyökkäystoimintaa Venäjän suuntaan. Tämän presidenttimme aikana Suomi on sukeltanyt syvälle sensuuriin ja neulanpistopolitiikkaan. Presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän aikana Suomen media ja virkamiehet on koulutettu omaksumaan Yhdysvaltoja myötäilevä NATO-propaganda toimintamalliksi. Yhdistyneiden kansakuntien ja kansainvälisten lakien merkitys on kadonnut. Ruotsin mallin mukaan armeija määrää Suomen ulkopolitiikan kuten 1930-luvulla. Mannerheim kutsui Hitlerin joukot Suomeen kesällä 1940. Armeija ajoi Suomen myös talvisotaan. Luimme hiljattain, että Ruotsin hallitus ei saa hyväksyä Kiinan kanssa tehtävää 5G -yhteistyötä. Armeija ja Säpo kieltävät sen. Onko Ruotsin armeija CIA:n ja NSA:n vallassa - kuka tietää? Suomi liitettiin presidentti Niinistön läsnäollessa ja kansan tietämättä armeijan komentajan allekirjoituksella NATO:n isäntämaasopimukseen v. 2014 siitä huolimatta, että vuodesta toiseen tehdyissä kyselytutkimuksissa on todettu, että suomalaiset eivät halua natolaisiksi. Mitä Suomen perustuslaki sanoo armeijan roolista demokraattisessa päätöksenteossa? Olen usein tuonut esille sen tosiasian, että EU rakennettiin palvelemaan aseteollisuutta. Aseteollisuus kukoistaa kun soditaan. Sotimisen viitekehys Euroopassa on NATO. NATO:n hyvinvointia palvelee se, että mahdollisimman moni maa saadaan liitettyä siihen, kuluttamaan kerätyt verorahat aseisiin. Koska Euroopan sisällä ei riitä sotia, EU-maat hakevat hyviä sotia kauempaa, Lähi-Idästä, Afganistanista ja mielellään Venäjän naapurustosta. EU-maat auttavat Lähi-Idän öljyn varastamisessa Yhdysvaltoja. Afganistanissa Yhdysvallat hyötyy kukoistavasta huumekaupasta. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että sotiminen, sotilastukikohdat, sotaharjoitukset ja sotateollisuus saastuttavat luontoa eniten. Lihansyönnin lopettaminen ei auta, jos sotimista ei lopeteta. Presidentti Niinistö ei ihmettele sitä, että Suomi ei äänestänyt YK:n yleiskokouksessa fasisminvastaisen päätöslauselman puolesta kuten eivät muutkaan EU-maat. Valtaosa maailman maista kuitenkin äänesti. Yhdysvallat ja EU tarvitsevat fasismia ja natsien perillisiä voidakseen heidän avullaan saada ryöstetyksi haluttujen maiden infrastruktuuria hyödyttämään ylikansallista pääomaa ja aseteollisuutta. Vallitsevassa tilanteessa ja EU:n jäsenenä Suomi on mukana puuttumassa itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin, joissa Yhdysvallat haluaa suorittaa "värivallankumouksen". Presidentti Niinistö on osoittanut tuntevansa sympatiaa Valko-Venäjän "valkoisia naisia" ja kummallisella tavalla myrkytettyä venäläistä Navalnya kohtaan. Hän ei ole ilmaissut ihmetystä siitä, että EU-maa Ranska ja tuolloin vielä EU-maa Britannia eivät tuominneet YK:n turvallisuusneuvostossa Iranin toiseksi korkeimman johtajan, kenraali Suleimanin murhaa, jonka Yhdysvallat suoritti ohjuksella. Presidenttimme ei ole kommentoinut myöskään presidentti Obaman johtamaa presidentti Clintonin aiemman yhteistyökumppanin Osama bin Ladenin murhaa, joka esitettiin videonäytöksenä koko maailmalle. Murhan suoritushetkellä hyökkääjillä ei ollut tiedossa kenet he tulisivat tappamaan, eikä lopputuloksesta olla vieläkään aivan varmoja. Yhdysvallat on valmis hirmutekoihin, laittomiin sotiin, kidutuksiin ja talouspakotteilla pienten lasten surmaamiseen. Ruotsi on tästä maasta riippuvainen. Miten nämä voivat presidentti Niinistön mielestä olla Suomen läheisimpiä sotilaallisia yhteistyökumppaneita.Jos näin kuitenkin on, mitä hänen puheeltaan voi odottaa muuta kuin latteuksia. En toivo tältä presidentiltä mitään. Sen sijaan toivon, että nuori poliitikkopolvi itsenäistyisi, ottaisi asioista selvää ja vaalisi oikeudentuntoaan. Suomen kansa ansaitsee aitoja oikeudenmukaisia ja kohti rauhaa ja globaalia yhteistyötä pyrkiviä poliitikkoja. Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konsertin kapellimestari Riccardo Muti toivoi kauniissa puheessaan korona-koettelemuksen opettavan meitä ystävyyden ja yhteistyön polulle, jossa kulttuuri voisi meitä auttaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA-sotilaallinen kumppani, presidentin puhe, oikeustajun mureneminen, armeijan valta, 1930-luku, |
Kosovon mafia-valtio saa armeijan.Lauantai 15.12.2018 klo 12.16 - Pirkko Turpeinen-Saari Mediapooliin kuuluva Helsingin Sanomat esittelee natsismia laajasti tämän sunnuntaipäivän lehdessään. Samassa lehdessä kerrotaan Kosovon päättäneen perustaa armeijan. Kosovo on YK:n 1244 päätöksellä Serbian maakunta. Päätöstä ei ole purettu. USA ajoi pommitusten jälkeen miehittämänsä maakunnan itsenäistämistä ja nimesi Martti Ahtisaaren johtamaan työtä. Ahtisaari ei saanut tukea ehdotukselleen itsenäistää Kosovo, vaan turvallisuusneuvoston enemmistö vastusti itsenäistämistä. Senjälkeen itsenäistäminen tapahtui suorastaan koomisella tavalla, YK:n hallinnon alaisen eräänlaisen epäitsenäisen parlamentin jäsenten äänestyksellä, jotka äänestäjät, International Court of Justice:n mukaan äänestivät yksityishenkilöinä. Tästä hullunkurisesta laittomasta itsenäisyysjulistuksesta huolimatta Yhdysvallat tunnusti, sotilastukikohtansa maapohjan, itsenäiseksi valtioksi. Yhdysvalloista riippuvaiset valtiot Suomi etunenässä seursivat perässä, olihan Martti Ahtisaari koko toimen kätilö. Edelleenkään kaikki EU-maatkaan eivät ole tunnustanet tätä itsenäisyyttä. Verratkaapa tätä itsenäistymistä Krimiin! Toisen maailmansodan aikana Kosovon albaanit toimivat yhteistyössä fasistisen Kroatian ja Italian kanssa vainoten serbejä ja tappaen heitä keskitysleireissä. Yhdysvallat, Kanada ja Iso-Britannia yhdessä katolisen kirkon avustuksella auttoivat tuhansia natseja siirtymään tuomiota pakoon länteen. CIA otti heistä satoja palkkalistoilleen. Yhdysvallat ja EU-maista erityisesti Saksa, osin Itävalta, tukivat diasporasta palaavien natsihenkisten yksilöiden paluuta Eurooppaan ja osallistumaan Jugoslavian hajottamissotiin Yhdysvaltojen hegemonian siirtämiseksi Balkanille. Suomen presidentti Ahtisaari auttoi prosessia sen kaikissa vaiheissa. Suomalaiset antoivat sytykkeen pommituksille vuonna 1999. Pommitusten aikana Kosovon albaanit toimivat NATO:n saksalaisten, yhdysvaltalaisten ja brittien kouluttamana jalkaväkenä. Kammottavat vuodesta 1992 lähtien määrättyt talouspakotteet täydensivät Jugoslavian tuhon. Heti pommitusten jälkeen, kuin kruununa, Yhdysvallat alkoi rakentaa suurinta sotilastukikohtaansa sitten Vietnamin sodan Serbian maakuntaan Kosovoon, jonka YK rauhaan johtaneella päätöksellään 1244 päätti todellakin kuuluvan Serbiaan vaikka väliaikaisesti oli YK:n hallinnoima ja YK/NATO-joukkojen miehittämä. Päättäjät olettivat tilanteen rauhoituttua alueen palaavan normaalisti osaksi Serbiaa. Pommituksia edeltävänä aikana ja myöhemmin albaaniterroristit kidnappasivat serbejä ja heidän kanssaan yhteistyötä tekeviä albaaneja. Euroopan neuvoston valtuuttamana sveitsiläinen senaattori Dick Marty suoritti tutkimuksia albaanien suorittamasta elinkaupasta. Hän oppi kuinka kattavaa albaani-mafian toiminta oli Kosovossa. Kosovon ja USA:n välillä toimi keskinäisriippuvuus. Suuri osa KLA:n (Kosovo Liberation Army) johtajista oli myös turvannut oman, perheensä ja klaaninsa taloudellisen hyvinvoinnin erityisesti poliittisen valta-aseman avulla tai yritystoiminnassa öljy- tai rakennusteollisuudessa tai kiinteistöalalla. Dick Martyn keräämien tietojen ja kontaktien mukaan KLA:n yksiköt ja niiden toiminta-alueet olivat muodostuneet eri järjestäytyneen rikollisuuden toiminta-alueiden peilikuviksi. Annettuaan havainnollisen kuvan Hashim Thacin (nykyisen presidentin) Drenica-ryhmän toimintatavoista Marty ja UNMIK:in (United Nation's Mission in Kosovo) johtaja Gerard Gallucci kuvaavat kuinka NATO:n tiedusteluviranomaiset samoin kuin neljän valtion, USA:n , Britannian, Saksan ja Ranskan tiedustelut, ovat vedenpitävästi todenneet Thacin olevan KLA:n mafia-pomoista kaikkein vaarallisin. Gallucci on todennut, että sillä kuinka laajaksi rikollinen elinkauppa osoittautuu, ei ole niinkään väliä kuin sillä, että siihen on sekaantunut korruptoituneita valtioiden johtajia. Hän ennusti myös, että Hashim Thaci tulee pysymään Kosovon johdossa, riippumatta siitä mitä Dick Marty:n raportti sanoo, koska hän on Yhdysvaltojen ja muiden länsijohtajien suojeluksessa. Tämä suojelu on tehnyt mahdolliseksi serbien joukkotuhon, talojen, kirkkojen ja luostareiden poltot sekä etnisen puhdistuksen. Tyylinäytteenä elinkaupan käytännön toteutuksesta käynee seuraava esimerkki: Uhrit kuljetettiin Kosovosta Albanian puolelle. Heistä otettiin verinäytteet ja syötettiin hyvin. Heitä kuljettaneet autonkuljettajat ovat kuvanneet kohtalonsa aavistavien uhrien huutoja ja vaikerrusta, joka kuului auton kopista. Tiranan lentokentää lähellä olevassa yksikössä kaapatuilta lopulta poistettiin myytäviä elimiä. Määränpäässä KLA:n jäsen ampui henkilöä ensin päähän, jonka jälkeen kuolleen ruumiista irrotettiin halutut elimet. Siten nukutusta ja muita hienouksia ei tarvittu. Elimet siirrettiin rikollisjärjestön toimesta hyvästä hinnasta ulkomaille. Koska kidnappauksiin ja muihin rikoksiin syyllisiksi epäiltyjen asettaminen syytteeseen ja tutkiminen Kosovon alueella on mahdotonta, niitä tutkimaan perustettu oikeusistuin päätettiin sijoittaa Hollannin Haagiin. EU vastaa rahoituksesta, mutta Heinrich Böll- säätiön mukaan tuomioistuimen käytännön ohjat ovat Yhdysvalloilla. Todennäköisesti syytetyiksi tulevat Kosovon korkeimmat viranhaltijat, jotka päätyivät asemaansa KLA:n sodanaikaisina määräävässä asemassa olevina päällikköinä. Martyn raportti nimeää useita. Todistajien asema on hutera. Monia on tapettu eivätkä he ja heidän perheenjäsenensä ulkomaillakaan koe olevansa turvassa. EULEX:in erityissuojeluksessa ollut Agim Zogaj:kin tapettiin. Juuri eilen luin erään Haagiin haastetun ilmoittaneen, että ei aio noudattaa kutsua saapua Haagiin. Ilmeisesti Kosovon johtajat eivät täysin luota Yhdysvaltojen sotilastukikohta Bondsteelin tuhansien amerikkalaissotilaiden ja maata miehittävien NATO-sotilaiden tukeen vastustaessaan tuomiolle joutumista. Parasta siis perustaa oma armeija. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ahtisaari, Kosovon armeija, natsismi, elinkauppa, Hashim Thaci, mafia, Drenica-rikollisjärjestö |
Median kiihtyvät häränpyllytPerjantai 11.12.2015 klo 10.54 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen median tiedonvälitys Irakin armeijan shiamuslimi- sotilaiden kohtalosta ISIS-taistelijoiden teloituksissa osoittaa sen kumisevan kaksinaismoraalin. Naapurimaassa Syyriassa 100.000 Syyrian armeijan kristittyä, sunni- ja shiamuslimisotilasta on tapettu 70 erilaisen terroristijärjestön/palkkamurhaajan toimesta eikä Suomen medialta ole liiennyt riviäkään tai TV-uutista sekuntiakaan osoittamaan myötäelämistä näitä isänmaansa puolustajia kohtaan. Mikä on Irakin ja Syyrian ero? Yhdysvallat on NATO-liittolaistensa kanssa tappanut miljoona irakilaista, tuhonnut maan kulttuurin ja infrastruktuurin ja sen jälkeen miehittänyt maan. USA:n pystyttämissä vankiloissa ja kidutuskeskuksissä on synnytetty traumatisoituneita kaikkeen mahdolliseen tuholaistoimintaan kykeneviä terroristijoukkoja. Tämän uroteon aikana läntinen media Suomen media mukaanluettuna on käyttänyt silmälaseja, joiden avulla toimittajat ovat omaksuneet yhdysvaltalaisten tankkien istuimilla ratsastaen USA:n sotahaukkojen ja heitä tukevan aseteollisuuden todellisuuden. Toimittajat ovat oppineet puolustamaan kerran omaksuttuja käsityksiään päälleen vyöryvää totuuteen perustuvaa käsitystä vastaan. Mitkään tosiasiat eivät pysty muuttamaan kerran omaksuttua doktriinia. USA näyttää nyt pelkäävän itseensä kohdistuvaa islamilaista terrorismia. Maa on kuitenkin ollut islamilaisen terrorismin keskeisen tukijan Saudi-Arabian lähin liittolainen. Kaksoistornien iskuihin osallistuneet lentäjät olivat saudeja. Silti Yhdysvallat alkoi lähes välittömästi iskujen jälkeen pommittaa laittomasti Afganistania.Jo 1980-luvulla koulutettuja afganistanilaisia ja sauditerroristeja käytettiin hyväksi myös Bosnian NATO-miehityksen aikaansaamiseksi Syyria on toisenlainen. Entiset siirtomaavallat Ranska mukaanluettuna ovat tehneet omat suunnitelmansa Syyrian jaosta. Saudi-Arabian, USA:n ja Ranskan tukemat terroristit on valjastettu kaatamaan sekulaarinen hallitus ja luomaan Syyrian alueesta haluamansa vallankäytön mahdollistava vasallimaa. Vielä pari vuotta sitten Ranskan ulkoministeri kehui Syyriaa terrorisoivaa Al Nusra/ Al Qaidaa. Yhdysvallat ei ole vielä pystynyt miehittämään Syyriaa tukemiensa terroristien avulla. Se edellyttäisi USA:n ja sen tukijoiden maajoukkoja taistelemaan Syyrian armeijaa ja sitä tukevaa Venäjää vastaan. NATO-liittolainen Turkki on osoittanut mihin se on valmis. Turkin valtion mielivaltaa, terroria ja pommituksia Syyriaan paenneet 2 miljoonaa kurdia eivät ole suostuneet muitta mutkitta taistelemaan Syyrian hallitusta vastaan. Kurdipakolaisille on annettu samat kansalaisoikeudet kuin muullekin Syyrian väestölle, Irakin ja Palestiinan pakolaiset mukaan luettuina. Irakin kurdit hyötyvät Yhdysvaltain miehityksestä ja tuesta. Syyrian kurdit ovat kokeneet Turkissa kovia eivätkä ole helposti saatavissa USA:n ja NATO-maiden politiikan tueksi. Ulkopoliittisen instituutin Teija Tiilikainen ilakoi tämän päivän Helsingin Sanomien haastattelussa Suomen ulkopoliittisen ja puolustuspoliittisen linjauksen muutoksesta ja kutsuu sitä historialliseksi. Siis sitä, että Suomi lähtee tukemaan Ranskaa lisäämällä sotilaita Malissa ja Irakin kurdialueella. Ranskan pyyntö taisi kuitenkin olla Suomen medialle ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden enemmistölle pettymys, sillä niin voimakkaasti nämä tahot ovat liputtaneet NATO:n puolesta. Ranskan vetoomus on kuitenkin vetoomus perinteisen militarismin ja siirtomaavaltaa muistuttavan vallankäytön puolesta. Pariisin terroritekojen kuten USA:n viimeisimmän terroriteonkin tekijät ovat Ranskan/USA:n kansalaisia. Sen sijaan, että Ranskan presidentti katsoisi omaa vastuutaan lähiöiden maahanmuuttajataustaisten perheiden hyvinvoinnista ja tasa-arvoisesta kohtelusta hän projisioi ongelmat Afrikkaan ja Lähi-Itään. Raskaasti aseistetut sotilaat Ranskan kaupunkien kaduilla ja poikkeustila ovat omiaan levittämään pelkoa ja ahdistusta. Siihen Ranska näyttää vastaavan siirtymällä vahvasti poliittisesti oikealle. Paradoksaalisesti kyllä Ranskan FN ei ole NATO-myönteinen eikä tue Euroopan Unionin Yhdysvaltoihin sidottua ulkopolitiikkaa. Ranska on tähän saakka pelannut Yhdysvaltojen globaalin vallankäytön peliä, jossa Saudi-Arabia on voinut kenenkään arvostelematta tukea kaikin mahdollisin tavoin terroristeja Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa ja Bosniassa. Turkin avoin yhteistyö ISIS:n kanssa ei näytä nostavan kysymyksiä Suomen poliittisessa johdossa tai mediassa. Sitoutuessaan USA:n sotahaukkojen ja sotateollisuuden tukemien ajatushautomoiden ulkopolitiikkaan EU on tehnyt karhunpalveluksen demokratialle ja Euroopan rauhalle. Suomessa oikeisto on militaristinen. Paavo Haavikon sanoin (kirjassa Ei, siis kyllä):"Suomella on sotavaje. On puute sodasta. Takana oleva sota ei ole edesssä. Eikä edessä oleva sota takana... Niinkuin me kaipaisimme sotaa, taistelua... Rauha on meille vieras, tuttu kyllä, mutta tulokas. Me emme sitä osaa...Mikähän meitä vetää liittoon keskitysleirivaltioiden kanssa?" |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, militarismi, Ranska, ISIS/terroristien teloitukset, Irakin/Syyrian armeijan sotilaat, USA:n sotahaukkoojen myötäily |
Isäntämaasopimus ja oikeiston aseellinen siipiKeskiviikko 22.4.2015 klo 11.53 - Pirkko Turpeinen-Saari Isäntämaasopimus näyttäytyy militaristisen oikeiston pyrkimyksenä käyttää sisäpoliittista valtaa. NATO:n läsnäolo Suomessa estää yhteiskunnan kehittymisen yhteisvastuulliseen suuntaan. Sikäli Keijo Korhosen vertaus isäntämaasopimuksesta naulana itsenäisyytemme arkkuun on osuva. Emme enää voi vaikuttaa siihen minkälaisessa yhteiskuntajärjestelmässä elämme.Venäjä on leimattava "aggressoriksi" "yleisistä syistä" suomettumisen johdosta. Vuonna 1917 Suomen oikeisto ei halunnut sosialistista/sosiaalista itsenäisyyttä sosialidemokraattisen eduskunnan päättämän valtalain avulla. Äärioikeistolaiset kansanedustajat neuvottelivat salaa Pietarin kanssa eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien järjestämisestä, jotta Suomi säilyisi porvarillisen Venäjän autonomisena osana itsenäisyyden sijaan. Heti itsenäistymisen jälkeen sama oikeisto halusi varmistaa sisäpoliittisen vallan. Ensin se sääti lain porvarillisesta armeijasta ja kutsui Saksan armeijan apuun varmistamaan oikeiston vallan. Mieluummin Saksan keisarikunnan alaisuuteen kuin todella itsenäisen Suomen. Saksan miehitys päättyi keisarikunnan romahtamisen johdosta. Ei suomalaisten tahdosta.Venäjä/Neuvostoliittoa kutsuttiin todellisuuden vastaisesti aggressoriksi.(vapaussota) Jälleen oikeisto kutsui Saksan armeijan apuun 1940. Hallituksessa oli voimia, jotka pyrkivät äärioikeistolaisen puolueen IKL:n lakkauttamiseen. Kommunistit, rauhan- ja Neuvostoliiton ystävät oli pantu vankilaan, silti rauhan ja demokratian vaatimukset voimistuivat maassa.Suomen armeija oli hyökkäyssodassa Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla. Suomen armeija oli Lapissa Saksan armeijan alaisuudessa.Saksan maailmanvallan ja puhtaan rodun tavoittelu sopi silloiseen suomalaiseen varsinkin akateemiseen todellisuuteen. Nyt oikeiston militaristinen ja taloudellista valtaa hallussaan pitävä oikeisto on voimistanut toimintaansa. Se kutsuu Yhdysvaltoja takaamaan oikeistolaisen yhteiskuntajärjestelmän ja tuhoamaan yhteisvastuun yhteiskunnan viimeisetkin rippeet. Yhdysvaltojen johtaman NATO:n kannatus Suomessa on vähäinen. Siksi oikeisto jälleen salaa, kuten 1917 ja 1940 solmii NATO:n isäntämaasopimuksen, jota solmittaessa ei ole ollut saatavilla edes suomenkielistä käännöstä siitä. Kokoomus/RKP ministerit ja virkamiehet yhdessä kokoomusta edustavan presidentin kanssa ovat allekirjoittaneet perustuslain vastaisesti sopimuksen. NATO:a tarvitaan ylikansallisen pääoman vallan tavotteita takaamaan. Kun Jugoslavia ei alistunut NATO:n tahtoon sitä pommitettiin 3kk uraanipommeilla 1999. Jugoslavian oli muutettava yhteiskunta, jossa jokaisella oli ilmainen terveydenhuolto, koulutus, 1kk vuosiloma, yhteiskunnaksi joka kärsii sodan seurauksista vuosikymmeniä ellei satoja vuosia. Yhdysvaltalainen demokratia toteutuu rahalla. Vain 34% osallistui viimeisiin vaaleihin. Kun ylikansallisten suuryhtiöiden vaatima salaisesti valmisteltu TPP -"vapaakauppasopimus" viikko sitten tuotiin kongressiin, sen olivat saaneet lukea vain lobatut valmisteluryhmän osanottajat. Poliittisen republikaani/demokraatti valiokunnan tuli ottaa kantaa "fast track" menettelyyn saamatta lukea tekstiä. Valiokunta suostui fast trackiin, joka merkitsee sitä, että Obama saa viedä lain läpi kongressin siten, että kongressi ei saa tehdä muutoksia lakiin. Ainoastaan hyväksyä tai hylätä. Juuri tämän tapaisella demokratialla isäntämaasopimus on myös Suomessa allekirjoitettu. Ylikansallisen pääoman hallitsema läntinen media nostaa Venäjän aggressoriksi voidakseen tässä propagandasumussa edistää omia globaalipoliittisia sotilaallisia ja taloudellisia tavoitteitaan. Sodan uhalla peloteltuja ihmisiä sokaistaan olemaan näkemättä sitä, että tavoitteet liittyvät yhteiskuntien rakenteisiin ja taloudellisen vallan saamiseen, ei kansojen turvallisuuteen. Läntisessä vapaakaupan markkinoinnissa tuodaan esille tarvetta vähentää kiinalaisen tuotannon riskejä, työturvallisuutta, työntekijöiden oikeuksia jne. Tuossa propagandassa halutaan peittää TPP:n ja TTIP:n valtavat riskit, jotka koskevat mm ylikansallisen agriteollisuuden(Monsanton) piittaamattomuutta myrkyistä ja GMO- tuotannon ongelmista. Investointisuoja on epädemokraattinen pyrkimys tehdä investoijille mahdolliseksi haastaa valtiot oikeuteen mikäli kansalaisten suojaksi laaditut lait estävät investoijia kasvattamasta voittojaan.Työntekijöiden oikeudet ovat Yhdysvalloissa kiihtyvästi pienentyneet samoin ammattijärjestöjen rooli. Kokoomuksen puheenjohtaja on ilmaissut haluavansa vähemmän valtiota. Yhdysvalloissa valtion toimintojen tilapäiset sulkemiset on nähty merkkinä valtion yksityistämisestä. Yksityistetyssä valtiossa demokratia kuolee tai menettää merkityksensä Olemme sen edessä, että oikeisto haluaa yhteiskunnan perustuvan yksityiseen voitontavoitteluun, jonka yksityiset armeijat turvaavat. Yhdysvalloissa vankilalaitoksesta, armeijasta, kouluista jne suuri osa on yksityistetty. Yhdysvaltalaisen kenraalin pääsy Suomen armeijan ylipäälliköksi (ei siihen enää Niinistöä tarvita puhumattakaan nykyistä komentajaa Lindbergiä) johtaa siihen, että suomalaisen yhteiskunna rakenteiden ja ulkopolitiikan on miellytettävä Yhdysvaltojen (omaa ase-öljy- ja agriteollisuuttaan kuuntelevaa) presidenttiä. Sympaattiset suhteet naapuriimme Venäjään ovat sula mahdottomuus. Olemme historiamme aikana harvoin olleet itsenäisiä. Valtaa pitävä oikeisto on turvautunut Saksaan ja nyt Yhdysvaltoihin ja Saksaan. Itsenäisestä rauhantahtoisesta ajattelusta ei enää joudu vankilaan, mutta anglo-amerikkalainen media pitää huolen siitä, että sen kaltaisesta ajattelusta vaietaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeistomilitarismi, armeija sisäpoliittisena vallan välineenä, historia toistaa itseään, Saksan armeija, NATO, |
Mariupol ja Malesialaiskone, CIA ja provokaatiotKeskiviikko 4.2.2015 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen poliitikkojen enemmistö ja suurin osa EU-poliitikoista eivät tiedä mitään Yhdysvaltojen, CIA:n ja MPRI:n (yhdysvaltalaisten kenraalien yksityisyrityksen)toimista Ukrainassa. He joko eivät tiedä tai eivät poliittisista syistä halua käsitellä sitä. Olen kasvanut perheessä, jossa tieteellisen tutkimuksen arvostuksen ilmapiiri oli aina läsnä. Itse olen tehnyt tieteellistä tutkimusta kliinisen työni rinnalla koko elämäni ajan. Siksi itselleni on luontevaa ottaa selvää asioista mieluummin kuin uskoa poliittista propagandaa. Olen joutunut tutkimaan syvällisesti Jugoslavian hajoittamista, tieteellisellä tarkkuudella. Viime päivinä ICJ annettua päätöksen alueen kansanmurhasyyytöksiin, tiedotusvälineet ovat toistaneet sitä samaa propagandaa, joka muovasi käsityksiä Jugoslavian sodista koko 1990-luvun ajan. Todella masentavaa. Sama propaganda toistuu nyt Ukrainan asioissa. Presidentti Obamalta lipsahti viimein totuus siitä, että Yhdysvallat oli osallisena väkivaltaiseen vallankaappaukseen Ukrainassa. Totuutta etsivät ovat tienneet sen koko ajan. CIA:n osuus on ollut tiedossa samoin eräässä Obaman sivulauseessa paljastui jo viime keväänä kuinka MPRI kouluttaa fasistisin tunnuksin varustettuja palkka-armeijoita. Samana päivänä kun Malesialaiskone ammuttiin alas Suomessa levitettiin uutista "Putin ampui alas Malesialaiskoneen". Samalla tavalla Bosnian sodan aikana kun muslimi jihadistit tappoivat kranaatti-iskussa Sarajevon Markale torilla 67 ihmistä (serbejä ja muslimeja)serbit julistettiin välittömästi syypäiksi. Tutkijalautakunta päätyi toiseen tulokseen, jopa lordi David Owen kirjoittaa teoksessään Balkan Odyssey kuinka teko oli muslimien suorittama. Totuudella ei ollut mitään merkitystä. NATO-pommitukset, joita USA oli kaiken aikaa halunnut saivat legitimiteetin propagandasta. Samoin valheellinen Srebrenica myytti, jonka ICJ julisti kansamurhaksi, on ollut keskeinen provokaatio Balkanin sotien mustan muuttamisessa valkoiseksi. Saksan ja USA:n valtapolitiikka omien etujensa ajamiseksi johti kansanryhmien ajautumiseen toisiaan vastaan. Toisen maailmansodan aikaisen serbien holokaustin kieltäminen on osa tätä kokonaisuutta. Tulen käsittelemään Srebrenicaa syvällisesti tieteelliseltä pohjalta, kunhan saan työni tehtyä. Provokaation tehtävänä on synnyttää kaaos, jota käytetään välittömästi vastapuolen leimaamiseen, jotta "kansainvälinen yhteisö" regoisi provokaattorin toivomalla tavalla. Mariupolin isku sattoi olla myös provokaatio. Mariupolin ympärillä oleva alue oli 180 asteen laajuisesti eli kokonaan Ukrainan hallituksen joukkojen hallussa. Siten ammuksen tulosuunnalla ei ollut muuta merkitystä kuin se, että kapinalliset olivat sillä ilmansuunnalla myös, mutta toivottoman kaukana. Ei ole minkään todennäköisyyden valossa mahdotonta etteikö hallituksen joukot tai heitä tukevat provokaattorit olisi tehneet iskua siltä ilmansuunnalta saadakseen kansainvälisen yleisön uskomaan tekoa kapinallisten tekemäksi. Väärällä tiedolla synnytetään YK:ta myöten tarve toimia provokaattoreiden toivomalla tavalla. Näin kävi Jugoslavian hajottamissodissa yhtenään. On valitettavaa, että NATO-vaikutteinen poliittinen ilmapiiri EU: ssa värittää voimakkaasti myös Suomen vasemmistopuolueiden kannanottoja. Liisa Jaakonsaari on valitettavasti NATO:n kannattaja eikä siten käsittääkseni edusta demareiden virallisia puoluekokous-linjauksia. Saksan Linke-puolueen varapuheenjohtaja Wagenknecht on esittänyt erinomaisen linjauksen kritisoidessaan liittopäiväpuheessaan Angela Merkeliä. Ne EU-maat, jotka ovat ottaneet alueelleen Yhdysvaltojen salaisia kidutusvankiloita, ovat luonnollisesti myös EU:ssa Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikan käskyläisiä. Baltian maat ja Puola ovat alttiita olemaan näkemättä fasistisen väkivallan luonnollisutta Ukrainassa. NATO-jäsen Tanska lähti innolla laittomaan Irakin sotaan Yhdysvaltojen rinnalla. Ruotsi on aina ollut Yhdysvaltojen salaisten palvelujen liittolainen vaikka ei olekaan NATO:n jäsen.NATO-jäsenyys on tuonut Euroopan unionin osaksi USA:n voimapolitiikkaa, jonka yhdysvaltalaiset edistykselliset julkaisut nimeävät jatkuvan sodan politiikaksi, jonka ytimessä ovat yksityiset palkka-armeijat, joiden elämäntehtävä on tuottaa tehokasta sotatoimintaa. Mitä enemmän sotia sitä suuremmat tuotot on jaettavissa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n palkka-armeijat, USA:n jatkuvan sodan doktriiniprovokaatiot, CIA, Mariupolin raketti, Malesialaiskoneen alasampuminen, Markale torin kranaatti-isku, |
Pääministerin,armeijan komentajan ja Helsingin Sanomien propagandaMaanantai 15.12.2014 klo 11.21 - Pirkko Turpeinen-Saari Pääministeri Stubb,armeijan komentaja ja Helsingin Sanomat toimivat kuin CIA:n käsikirjasta Yhdysvaltojen voimapolitiikan pussiin. Koko Suomen ulkopuolinen maailma uutisoi Yhdysvaltojen vuosikymmeniä kestäneestä kidutuksesta, salaisista operaatioista kautta maapallon sekä siitä kuinka presidentti Obaman heikko presidenttiys johtuu siitä, että hän ei virkaan astuessaan päättänyt nostaa käsittelyyn edeltäjiensä sotarikosten tutkimista ja syyttämistä. Suomalaiset, suomenkielisen median välityksellä ovat toisessa todellisuudessa. Obama ei ole jatkanut yhtä näyttävästi kuin edeltäjänsä kidutuksen hyväksymistä, mutta ei myös ole mitään näyttöä siitä, että se ei jatkuisi. Sen lisäksi Obama päättää viikottain lennokeilla suoritettavista murhista, joiden sivutuotteena on satoja viattomia uhreja. Suomi vajoaa moraaliltaan yhtä syvälle kuin Yhdysvallat sitoutuessaan käytännössä Yhdysvaltojen johtamaan EU-politiikkaan Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen laittomat sodat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja nyt Syyrian pommitukset eivät ole saaneet Suomea vaatimaan talouspakotteita Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen NSA:n maapallon kattava vakoilu, tuki palestiinalaisten sorrolle, sotilasvallankaappauksille milloin missäkin tarpeelliseksi katsomassaan valtiossa, jotka eivät muutoin toteuttaisi USA:n kaupallisia tai valtapoliittisia etuja, eivät saa EU:a tai Suomea reagoimaan. USA yhdessä Ukrainan kanssa ei suostunut YK:ssa äänestämään fasismia vastaan juuri siksi, että se on tukenut fasisteja ja jihadisteja Kroatiassa, Bosniassa,Ukrainassa, Tsetseniassa, Syyriassa valtapoliittisista syistä. Nyt Obama ilmoittaa Nobelin rauhanpalkinnon voittajan kypsyydellä haluavansa eristää Venäjän ja kongressi on valtuuttanut Obaman halutessaan aloittamaan sodan Venäjää vastaan. Entä Suomessa? Helsingin Sanomien USA:n kirjeenvaihtaja Saarikoski 14.12. kolumnissaan yllättää lähes rasistisella asenteella. Hän mainitsee muutaman mustan valkoisen poliisin murhaaman aseettoman uhrin, mutta syyllistää mustat, koska heillä oli pieniä rikkeitä. Hän jätti mainitsematta ne aseettomat valkoisten poliisien murhaamat mustat, joilla ei ollut mitään muuta syytä tappamiselleen kuin kävely tyttöystävän kanssa porraskäytävässä kotia kohti tai leluaseen kädessään pitäminen kaupan ostoshyllyn edessä.Suomen ulkopuolinen media kuvaa valtavia ympäri Yhdysvaltoja järjestettyjä mielenosoituksia otsikolla " I can't breath" "En saa henkeä". Jokainen, joka on nähnyt videon rauhallisesti kadulla seisovan Eric Garnerin kuristamisesta kokee syvää tunteellista solidaarisuutta häntä ja hänen kaltaisiaan mustia amerikkalaisia kohtaan. Tänään 15.12. saman kirjeenvaihtajan kolumni ylistää Yhdysvaltoja otsikolla "Olkaamme kaikki amerikkalaisia" ja kokeneena toimittajana pidetty Unto Hämäläinen referoi saksalaisen toimittajan Angela Merkel-kirjaa, josta Hämäläinen nostaa tekijän erikoiset Putin-kriittiset näkemykset, kuvan kera, jutun teemaksi. Jos HeSa:n lukija ei vielä saanut riittävää Venäjän vastaista propagandaa, mainitaan Venäjän sotilaskoneet ja Norjan vihjailevat salakuuntelu-uutiset. Sääliksi käy Sanoma Oy:tä palvelevia toimittajia ja kirjailijoita, jotka joutuvat luopumaan itsenäisestä ajattelustaan työpaikkojen kadotessa alta. Kirjailijoiden ja toimittajien on sisällytettävä Venäjä- tai Putin-kritiikkiä teksteihinsä. Kuulin entisen diplomaatin kertovan kuinka hänen edellytettiin sisällyttävän tietokirjaansa Putin-kritiikkiä. Säälittävin oli nuori toimittaja, joka joutui eroamaan Suomi-Venäjä-seurasta ja julkisesti todistamaan uskollisuuttaan työnantajalleen yksipuolisella Krim-kirjoituksella. Yhdysvalloissa koulutettu armeijan komentaja Lindberg on pääministerin tavoin tullut tunnetuksi twiittaajana ja pakkasessakin pyörällä ajavana modernina miehenä. Uteliaana seurasin hänen haastatteluaan Nyberg-showssa 14.12. Päinvastoin kuin aikaisemmat komentajat, hän ei tuonut esiin totuutta, vaan myötäili haastattelijan Venäjä-vastaisia mielipiteitä. Entiset puolustusvoimien komentajat toimivat sensaationhakuisen median rauhoittavana vastapainona kertoessaan objektiivisen totuuden. Totuushan on se, että Venäjän sotilaskoneiden näkyvyys ja harjoitusten lisääntyminen on SEURAUSTA Yhdysvaltojen a NATO:n voimapolitiikasta. Kun Eestissä on yhdysvaltalaisia joukkoja ja aseita ja päällä on Obaman eristämisjulistus sekä kongressin sota-valtuutus, Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin näkyä sillä laillisella tavalla, joka sillä on. Ukrainan kriisissä puolitotuudet ovat olleet valttia. Kun Yhdysvallat ja EU eivät myönnä väkivaltaisen vallankaappauksen prosessin tosiasioita, vaan "unohtavat" sen keskeiset osat, prosessi hämärtyy.EU:n lähentymissopimuksen sotilaspoliittiset artiklat, sen mittavat taloudelliset haasteet Ukrainalle,Venäjän kielen oikeutuksen kieltäminen, merkittävien eduskunnan jäsenten murha-uhkaukset, eduskuntasalin koristeleminen fasistisilla lipuilla ja uhkaus lähteä Itä-Ukrainaan toteuttamaan Maidanin väkivaltaisimpia toimia olivat keskeisenä syynä Venäjän toimille Krimillä. Jos katsotaan globaalia mittakaavaa, Venäjä on parhaansa mukaan toiminut kansainvälisen oikeuden ja YK:n linjausten mukaan koskien valtioiden suvereniteettia, kunkin maan oikeutta kehittyä omalakisesti omien edellytystensä mukaan ilman Yhdysvaltojen CIA:n tai NED:in salaista manipulointia kv. pääoman eduksi. Yhteistyö BRICS-maiden kesken on nostanut kansainväliseen politiikkaan näkyvästi jälleen solidaarisuuden ja rauhan tavoitteet Pääministeri Stubb ja HeSa näyttävät pitävän solidaarisuutta Noam Chomskyn mukaan äärimmäisen rasistiselle, talouspakotteilla ja aseilla voimaansa globaalisti toteuttavalle Yhdysvalloille moraalisena. Mikä tahansa tuon maan laiton sota, laiton YK:n ulkopuolella toteutettu talouspakote, lennokkimurha, kidutus tai muu oikeudettomuus olisi hyväksyttävä osana solidaarisuutta EU:n ja Yhdysvaltojen liitolle. Armeijan komentaja ei ole näyttänyt olevan itsenäinen toimija, tulevaisuus näyttäköön. Professori Kari Uusikylä toteaa 15.12. HeSa:n mielipidepalstalla suomalaisten olevan luopumassa sivistyksestä. Psykiatrina pidän pääministerin ja valtakunnan päälehden vaikutusta en vain luopumisena sivistyksestä vaan vaarallisena. Mielen manipulointi valheilla ja puolitotuuksilla johtaa kansalaisten kyvyttömyyteen hallita väärän tiedon synnyttämää pelkoa ja ahdistusta. Kun siihen liitetään pelko taloudellisesta toimeentulosta ja maapallon tuhosta saasteisiin, on polku fasismin nousulle valmis. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi, fasismi, Stubb, Armeijan komentaja, Sanoma, CIA, kidutus, voimapolitiikka, puolitotuudet, kansallinen etu, Putin, Merkel |
Ukrainan tulevaisuus?Sunnuntai 23.3.2014 klo 15.02 - Pirkko Turpeinen-Saari EU ja Yhdysvallat ovat nostaneet Ukrainassa, väkivallan avulla, valtaan laittoman hallituksen. Sen avulla USA pyrkii laajentamaan omaa geopoliittista sotilaallista valtaansa. Ukrainan kansalaisista 70% vastustaa NATO:oon liittymistä.Kansalta ei kuitenkaan tulla kysymään sen mielipidettä. Yhdysvallat on perinteisesti saavuttanut tavoitteensa joko avoimella sodalla (Jugoslavia) tai yhdistelemällä sotilas- ja palkkasoturiarmeijoita (Irak, Afganistan, Somalia,Jemen,Libya, Pakistan). Onko yksityisarmeijan nimi Blackwater tai Jsack ei ole tärkeätä. Pääasia on salainen toiminta. Pääongelma on se, että näitä armeijoita ei valvo kukaan. Ne eivät ole tilivelvollisia kenellekään. Yhdysvallat tulee viemään aseita Ukrainaan. Se tulee käyttämään palkkasotureitaan paitsi sotilastehtäviin, myös kouluttamaan äärioikeistolaisia Maidanillakin nähtyjä "kodinturvajoukoja". EU:n ja nimenomaan Saksan intressit ovat ensisijaisesti taloudelliset. EU:n Ukrainan kanssa solmima sopimus IMF-vetoisesta talouden tasapainotusohjelmasta tulee hyödyttämään saksalaisia pankkeja, kuten Kreikassa. Koko EU:n ideologian pohja on mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn saaminen sijoittajille ja suuryrityksille. Kansalaisten todelliset oikeudet eivät kiinnosta nykyistä valtaeliittiä. Siksi EU-vaalit ovat äärimmäisen tärkeät suunnan kääntämiseksi pois USA- vetoisesta sota- ja pakotepolitiikasta. EU-maiden enemmistö kuuluu NATO:oon.Lisäksi Yhdysvalloilla on omia joukkoja Euroopassa. Siksi EU myötäilee Yhdysvaltojen sotapolitiikkaa. Monet tuoreet EU-maat kuten Viro, Liettua tai Latvia eivät ole käsitelleet fasistista menneisyyttään. Sen sijaan ne samaistuvat Yhdysvaltojen intresseihin, esimerkkinä NATO-jäsenyys ja Yhdysvaltojen salaiset vankilat. Ukrainan tapahtumien ja USA:n suorittaman menestyksekkään hallituksenvaihdoksen innostamana virolaiset ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä värväämään Venäjä-vastaisia "kodinturvajoukkoja". Fasistiset joukot osallistuivat Virossa toisen maailmansodan aikana muualta Euroopasta tuotujen juutalaisten ja kommunistien teloituksiin virolaisten juutalaisten lisäksi. Toiminnan seurauksena Viro julistettiin juutalaisista vapaaksi maaksi. Ukrainan kansa tulee IMF-politiikan seurauksena köyhtymään ja entisestään kurjistumaan. Kurjuuden lisääntyminen lisää etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä jännitteitä ja luo edellytykset fasismin voimistumiselle. Yhdysvaltojen toimet Jugoslaviassa, Irakissa, Afganistanissa, kaikkialla mihin USA on vaikutusvaltaansa suunnannut tulos on sama. Jugoslaviassa fasistissävyinen katolinen Kroatia ajoi maasta erityisesti Krajinan alueelta 250 000 ortodoksista serbiä yksityisen yhdysvaltalaisen eläkkeellä olevien kenraalien konsulttifirman avustessa Gotovinaa "Operation Stormissa". Yhdysvaltojen johtajat kiittelivät Tudjimania hyvästä työstä, tosin ei julkisesti. Toisen maailmansodan aikana kroaatit murhasivat Jasenovacin keskitysleirissä 700 000 serbiä, käyttäen kaulan katkaisuun erityistä serbileikkuria. Keskityisleirien johtajina oli usein katolisia pappeja. Koska kroatialaiset sen enempää kuin saksalaiset tai katolinen kirkkokaan eivät ole käsitelleet riittävästi fasistista menneisyyttään, vaino toistuu. Eivät saksalaiset ole tietääkseni pyytäneet serbeiltä anteeksi toisen maailmansodan aikaisia julmuuksiaan, kuten he ovat joutuneet pyytämään anteeksi juutalaisilta ja jopa romaneilta Yhdysvallat yhdistää sopivaksi katsomiaan ryhmiä valtapolitiikkansa välineiksi. Fasistit, fanaattiset muslimit sekä muut terroristiset ryhmät ovat käyttökelpoisia. Toisaalta yhteistyökumppaneiksi sopivat sellaiset yksilöt, jotka ovat ostettavissa taloudellisen hyödyn saamiseksi itselleen. He ovat valmiit pettämään maansa Yhdysvaltojen parhaaksi. Yhdysvallat sai sodan ja salaisten operaatioiden avulla Kosovosta itselleen laajan Bondsteel- sotilastukikohdan. Ukrainaan tuleva tukikohta on varmaankin Bondsteel II. Ukrainan nykyinen "pääministeri" Yatsenjuk on täysin riippuvainen siitä mitä Yhdysvallat sanoo tai tekee. Kun kosovolaisilta kysytään voisivatko he tehdä jotakin mitä Yhdysvallat ei hyväksy, vastaus on kielteinen; eivät voisi. Pristinassa on lojaliteetin ja kiitollisuuden merkiksi pystytetty suurikokoinen presidentti Clintonin patsas. Arvioisin, että Kiovaan pystytetään presidentti Obaman patsas, ehkä Victoria Nuland ja John Mc Cain ikuistettuina patsaan juurelle. Venäjä ei ole tehnyt mitään joka uhkaisi Yhdysvaltoja sotilaspoliittisesti. Venäjä on ainoastaan pyrkinyt takaamaan oman turvallisuutensa rajoillaan. Yhdysvallat ja EU haluavat tietoisesti vahingoittaa Venäjää. Valtava propagandakoneisto on valjastettu mustamaalaamaan sitä. Venäjä olisi voinut auttaa Ukrainaa selviämään taloudellisesta katastrofista lievemmin vaurioin. 2 miljoonaa ukrainalaista käy työssä Venäjällä lähettäen varoja perheelleen ja sukulaisilleen. Ukraina on venäläisten veljeskansa, jolla on paljon yhteisiä intressejä. Yhdysvalloilla ja Ukrainalla ei ole Venäjän kaltaisia kielellisiä, kulttuurisia tai taloudellisia siteitä. Yhdysvallat toimii kuin norsu posliinikaupassa tuhoten omien sotilaallisten intressiensä toteuttamiseksi kaiken. Hintana Ukrainan tulevaisuus. Kroatia ei ole hyötynyt Yhdysvaltojen ja erityisesti Saksan kanssa yhteistyössä suorittamistaan sodista omaa maataan Jugoslaviaa vastaan,nykyisestä EU- jäsenyydestään huolimatta. Sen velkataakka on moninkertainen Jugoslavian aikaan verrattuna. Sen, kroaatti-Titon avulla haltuunsa saaman, kauniin rannikon hotellit omistavat saksalaiset. Fasistiset asenteet ovat moninkertaistuneet ja köyhyys lisääntynyt. Ukrainan tulee käymään vielä Kroatiaakin huonommin, Ukrainan kansaa ei enää puolusta kukaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kosovo, Bondsteel II, "Kreikka-kurjuus Ukrainassa", Fasismin nousu, USA:n yksityiset armeijat, Saksan pankkien voitot, |
Maailman paras elokuvaMaanantai 23.9.2013 klo 10.53 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltalainen The Nation lehti on kirjoittanut toimittajansa Jeremy Scahillin kirjasta ja elokuvasta Dirty Wars. Näin elokuvaa esitettävän Rakkautta ja Anarkiaa festivaalilla, joten menin todella kiinnostuneena katsomaan. Suomalainen media on vaiennut tästä dokumentista kokonaan. Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin elokuvien esittely "The Act of Killing" elokuvaa lukuunottamatta on ollut varsin pinnallista. Dirty Wars on kuin pommi. Enempää kansainvälisestä politiikasta ei tarvitse tietääkään jos tämän elokuvan on nähnyt. Kaikki elokuvassa on totta ja se etenee Afganistanista ja Jemenistä, Somaliaan. Välillä toimittaja keskustelee Yhdysvaltojen viranomaisten ja kongressin keskeisten komiteoiden puheenjohtajien kanssa sekä osallistuu TV-kanavien keskusteluihin. Se osoittaa mitä roolia yksityinen presidentti Obaman "johtama" salainen JSOC armeija palvelee. Kaiken tutkinta- ja tuomiovallan ulkopuolella oleva porukka jättää Keski-Amerikan likaisten temppujen tekijät harrasteljoiksi. Johtopäätökseksi tulee, että presidentti Obama on kovempi, säälimättömämpi ja nopeampi kuin George W. Bush konsanaan. Kun yhdistää elokuvan tosiasiat Edward Snowdenin paljastamaan kaiken kattavaan vakoiluorganisaatioon ei voi muuta kuin toivoa, että lastenlasten ei tarvitsisi elää tällaisessa maailmassa, jossa kaiken ratkaisee Yhdysvaltojen väkivaltakoneisto. Se alistaa muut maat joko väkivallalla tai taloudellisilla pakotteilla sekä propagandalla. Jeremy Scahill ansaitsisi Edward Snowdenin kanssa kaikki mahdolliset ihmisoikeuspalkinnot rohkean ja syvästi inhimillisen toimintansa johdosta. Suosittelen elokuvaa kaikille totuuden nälkäisille. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakkautta ja Anarkiaa, Dirty wars, siviilien murhat, paras elokuva, Jeremy Scahill, Afganistan, Jemen, Somalia, JSOC yksityisarmeija, Obama |
Gangsterit maailmanpolitiikan johdossaTorstai 5.9.2013 klo 11.48 - Pirkko Turpeinen-Saari Yksityinen Yhdysvaltojen armeijan alihankkija kouluttaa Al-Nusra terroristijärjestön - ,Yhdysvaltojen liittolaisen ,sotilaita kemiallisten aseiden käyttöön Jordaniassa kertoi CNN jo yli puoli vuotta sitten. Eläkkeellä olevien Yhdysvaltojen kenraaleiden joukko suunnitteli myös Kroatian serbien joukkosurman ja etnisen puhdistuksen Kroatiasta Operation Stormin nimellä. Yhdysvallat pyrkii tuhoamaan Syyrian lopullisesti väittämällä Syyrian hallituksen käyttäneen kemiallisia aseita siviiejä vastaan. Ensimmäisenä syytöksen esitti jo helmikuussa Saudi-Arabian salaisen palvelun johtaja prinssi Bandar bin Sultan Al Saud.Sama henkilö vastaa kemiallisten aseiden toimittamisesta kapinallisille, Al Qaida-terroristeille. Elokuussa Syyrian Goutassa Damaskoksen lähellä AP:n toimittaja Dave Gavlak haastatteli kemiallisiin aseisiin kuolleen kapinallisnuorukaisen isää.Tämä kertoi Saudi-Arabian maksavan kapinallisten palkat ja Abu Ayesha nimisen Saudin toimitavan kemiallisia aseita. Poika oli kuollut käsiteltyään väärin kemiallista kaasua sisältäviä lieriöitä, joita oli varastoitu tunneliin. Kaikki nuorukaiset kuolivat. Yhdysvaltojen ulkoministeri Kerry kertoi ylpeänä edustajainhuoneelle eräiden arabimaiden luvanneen maksaa kaikki Yhdysvaltojen Syyrian sodasta aiheutuvat kulut. Kyseessä olisi siis palkkamurhan sijasta palkkasota. Niin Jugoslaviassa kuin nyt Syyriassa Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen liitto toimii saumattomasti. Sen onnistumisen edellytyksenä on massiivinen propaganda, salaiset asekuljetukset ja terroristien koulutus.Saudi-Arabia oli rekrytoinut Bosniaan suuren määrän jihadisteja tavoitteena islamilaisen tasavallan luominen Bosniaan kuten Alija Iztbegovichin islamilaisessa julistuksessa ilmaistiin. Nyt tavoitteena on Sharia-lakiin perustuva islamilainen tasavalta Syyriaan. USA:n armeijan yksityiset alihankkijat kouluttivat myös Kosovon KLA-terroristeja Albanian puolella. USA:n propagandan mukaan Jugoslavian hallitus aiheutti pakolaisvyöryn kohdellessaan Kosovon Albaaneja epäoikeudenmukaisesti, kun tosiasiassa KLA tappoi serbejä ja serbeihin ystävällisissä suhteissa olevia Albaaneja.Viimeinen pisara oli Raksackin lavastettu joukkomurha, josta saatiin tekosyy pommittaa Jugoslaviaa, yrittäen tappaa presidentti suoralla iskulla presidentin palatsiin. Racksakissa oli paikalla koko välikohtauksen ajan AFP:n TV -kuvaaja, joten tapahtumien kulusta ei ollut epäselvyyttä. Tosiasioista piittaamatta suomalainen asiantuntija ja Yhdysvaltojen likaisissa tempuissa Keski-Amerikassa kunnostautunut diplomaatti William Walker todistivat terroristien tekemän lavastuksen "oikeaksi" serbien suorittamaksi joukkoteloitukseksi. Libyan päämies Gaddafi tapettiin NATO:n avulla. Paikalliset terroristit täydensivät työn kiduttamalla ja työntämällä seipään hänen peräaukkoonsa samalla tavoin kuin ottomaaneilla oli tapana toimia serbien suhteen. Maailma seurasi inhoten kännykällä kuvattua tapahtumaa.Yhdysvaltojen ulkomisteri totesi "tulimme, näimme, voitimme" ylpeänä.Preidentti Obama ja ulkomisteri Clinton murhasivat Osama Bin Ladenin periaatteessa omin käsin, etätyönä. Mihin kaikella tällä pyritään.Katsokaa kuka tänään omistaa Kroatian hotellit, pankit ja entiset valtion yritykset. Kenellä on hallussaan tiedotusvälineet?Kuka hallitsee Bosniaa. Ei syntynyt vielä islamilaista tasavaltaa, mutta syntyi maapohja Yhdysvaltojen sotilastukikohdille niin Bosniaan kuin Kosovoon.Siirtomaaisäntää muistuttava High Comissioner päättää maan asioista Bosniassa ja Kosovossa. Kroatian luotetaan olevan kiitollisuuden velassa Saksalle ja USA:lle niin että se NATO-maana pysyy uskollisena. Minkään maan kansalaiset eivät tue Syyriaan tehtäviä sotilaallisia iskuja. Iskujen perustelut ovat valheelliset. USA perustaa toimintansa mielivaltaan, ei kansainvälisiin lakeihin eikä neuvotteluihin.Intiaanien tuhoamisesta ja neekerien orjuuttamisesta lähtien aina verisiin sotatoimiin Kaakkois-Aasiassa, Etelä-Amerikan sotiasjunttiin,Persianlahden sotiin,Jugoslaviaan,Libyaan ja nyt Syyriaan osoittavat, että USA ei kykene demokratiaan ja tasaveroisiin neuvotteluihin ja ongelmanratkaisuun. Sen ainoa keino on väkivalta. Se itse käyttää köyhdytettyä uraania, fosforipommeja ja dioksiinia aiheuttaen vuosikymmeniksi ellei sadoiksi vuosiksi sairauksia, epämuodostuneita lapsia ja köyhien kansojen taloudellisia katastrofeja. On surullista seurata niitä valtioiden johtajia, joiden tarve olla alamainen USA:lle ja Obamalle, estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan.Kolmas maailmansota on gangstereiden johdolla todennäköinen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palkkasota, Obama, Kerry, USA, Syyria, Jugoslavia, armeijan alihankkijat, kemialliset ja uraaniaseet |