Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10, 10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Yle: Venäjän tiedustelupalvelu FSB kiduttaa nuoria

Lauantai 5.1.2019 klo 12:47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle lähetti 4.1.2019 laajan uutiskatsauksen Venäjän tiedustelupalvelun harrastamasta nuorten kidutuksesta. Uutisessa vedottiin useisiin ihmisoikeusjärjestöihin, mutta ei mainittu yhtäkään nimeltä. Selostaja seisoi pahamaineiseksi kuvaamansa FSB:n päämajan edustalla, synkissä tunnelmissa. Ihmisoikeusaktivistin haastattelussa kerrottiin hänen joutuneen pidätetyksi laittoman mielenosoituksen järjestämisestä, hänen seinällään oli valokuvia nuorista, joilla oli mustelmia kasvoissaan.

Kriittinen katsoja jää ymmälleen.

Onko uutinen totta. Mihin tällä pyritään.

Yle kuuluu Mediapooli verkostoon, jonka edellinen puheenjohtaja oli Yle:n toimitusjohtaja Kivinen. Nykyinen toimitusjohtaja istuu myös Mediapoolin hallituksessa. Vuoden 2019 puheenjohtajana toimii kustannusyhtiö Otavan toimitusjohtaja. Mediapooli, johon kuuluvat lähes kaikki tiedotusvälineet sanomalehdistä Yle:en ja MTV:hen, on sitoutunut yhteistyöhön USA/NATO-EU- hybridikeskuksen kanssa sitoutuen siten NATO-myönteiseen uutisointiin. Valtioneuvosto eli Suomen hallitus liittyy kokonaisuuteen siten, että Huoltovarmuuskeskus toimii yhteistyössä Mediapoolin ja Hybridikeskuksen kanssa.

Mediapoolin uutisten sisällön on tulkittava varmistavan porvarihallituksen määrittämän Suomen turvallisuuden.

Valtioneuvosto koulutti Suomen mediaväkeä ja virkamiehiä Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa Venäjävastaiseen hybridisotaan. Valtioneuvoston tiedottaja, joka koordinoi toimintoja, onkin siirtynyt NATO:n palvelukseen. Samoin varsin kriittistä Venäjä-tiedotusta harrastaneita Suomen parlamentin Ulkopoliittisen instituutin virkailijoita on siirtynyt USA/NATO-EU:n hybridikeskuksen palvelukseen.

CIA, Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu on tunnettu aktiivisesta toiminnastaan Yhdysvaltojen geopoliittisten intressien edesauttajana. Sosialististen maiden hajottamisessa ja kansallisvarallisuuden ryöstössä, Lähi-Idän värivallankumouksissa ja Ukrainan vallankaappauksessa sen rooli on ollut keskeinen. 

Entä meillä?

Hybridikeskuksen taustamaa NATO-Saksa on ollut toisesta maailmansodasta lähtien USA:n miehittämä. Presidentti Trumpin mukaan Saksassa on 58 000 amerikkalaissotilasta. Toiset arvioivat joukkoja olevan 40 000. Kuinka itsenäistä ulko-ja puolustuspolitiikkaa maa voi harjoittaa, joka toimii keskeisenä alustana Yhdysvaltojen suorittamille lennokkimurhille Afrikassa tai jonka alueella toimivat yhdysvaltalaisjoukot tarvitaan pitämään Balkania kurissa?

Suomi on ollut monin tavoin riippuvainen Saksasta ja EU:hun liittymisen jälkeen Suomi on jälleen asettunut palvelemaan Saksan tarpeita USA:n rinnalla.

Yhdysvaltojen ja NATO-maiden ahneus ja yksinapaisen "rikkaiden" maailman tarpeiden tyydyttämisen keskeisyys on johtanut tarpeeseen demonisoida erilainen Venäjä. 1990-luvulla presidenttien Bush ja Clinton avulla suoritettu Venäjän ryöstö ja rahasäkit mukanaan kuljettaneiden oligarkkien tukeminen muutossa länteen ei tyhjentänyt Venäjää. Jäljelle jäi runsaasti ryöstämättä jääneitä luonnonvaroja.

Nyt länteen muuttaneet oligarkit rahoittavat USA:n ja CIA:n ohella kaikkia niitä voimia, jota yrittävät tehdä presidentti Putinin työn vaikeammaksi. He pyrkivät uuteen vallankaappaukseen. Rahaa löytyy myös suomalaisten korruptoimiseen.

Miksi USA:n edellinen suurlähettiläs Orek opettaa Aalto-yliopistossa? Mihin hän tarvitsee suurta kiinteistöä Helsingin keskustassa? Kuinka CIA, NED ja erilaisia nimiä omaavat "ihmisoikeusjärjestöt" muun muassa "demokraatit ulkomailla" vaikuttavat Suomen järjestöissä?

Yle:n FSB-uutista seuratessa jää miettimään onko uutinen suoraan CIA:n ja hybridikeskuksen suunnittelema, vai onko sen tekemiseen päässyt mukaan koulutetuja suomalaisia toimittajia.

CIA:n kellonsoittajaksi päätynyt Robert Baer kuvaa kirjoissaan kuinka hänellä oli Sarajevossa vuonna 1990 miljoonia dollareita käytössään. Niillä hän keksi kansanryhmien vastakkainasettelua voimistavia valheellisia uutisia osana provosointia sotaan.

Yle:n FSB-uutisen kohdalla jäin pohtimaan, oliko kyseessä CIA:n laatima uutinen. Sattoiko NATO:n hybridikeskus olettaa, että demonisoimalla Venäjän yhteiskuntaa suomalaiset kääntyisivät NATO:on liittymisen kannattajiksi?

Valtioneuvosto on rakentanut aukottoman sensuurijärjestelmän. Nähtäväksi jää, taipuuko Suomen kansa tämän propagandan alle vai onko sen perusitsetunto niin vahva, että se näkee oman etunsa rauhan ja ystävyyden rakentamisessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FSB, kidutus, Yle:n luotettavuus, CIA Suomessa, puolitotuudet

Pääministerin,armeijan komentajan ja Helsingin Sanomien propaganda

Maanantai 15.12.2014 klo 11:21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pääministeri Stubb,armeijan komentaja ja Helsingin Sanomat toimivat kuin CIA:n käsikirjasta Yhdysvaltojen voimapolitiikan pussiin. Koko Suomen ulkopuolinen maailma uutisoi Yhdysvaltojen vuosikymmeniä kestäneestä kidutuksesta, salaisista operaatioista kautta maapallon sekä siitä kuinka presidentti Obaman heikko presidenttiys johtuu siitä, että hän ei virkaan astuessaan päättänyt nostaa käsittelyyn edeltäjiensä sotarikosten tutkimista ja syyttämistä. Suomalaiset, suomenkielisen median välityksellä ovat toisessa todellisuudessa.

Obama ei ole jatkanut yhtä näyttävästi kuin edeltäjänsä kidutuksen hyväksymistä, mutta ei myös ole mitään näyttöä siitä, että se ei jatkuisi. Sen lisäksi Obama päättää viikottain lennokeilla suoritettavista murhista, joiden sivutuotteena on satoja viattomia uhreja.

Suomi vajoaa moraaliltaan yhtä syvälle kuin Yhdysvallat sitoutuessaan käytännössä Yhdysvaltojen johtamaan EU-politiikkaan Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen laittomat sodat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja nyt Syyrian pommitukset eivät ole saaneet Suomea vaatimaan talouspakotteita Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen NSA:n maapallon kattava vakoilu, tuki palestiinalaisten sorrolle, sotilasvallankaappauksille milloin missäkin tarpeelliseksi katsomassaan valtiossa, jotka eivät muutoin toteuttaisi USA:n kaupallisia tai valtapoliittisia etuja, eivät saa EU:a tai Suomea reagoimaan. USA yhdessä Ukrainan kanssa ei suostunut YK:ssa äänestämään fasismia vastaan juuri siksi, että se on tukenut fasisteja ja jihadisteja Kroatiassa, Bosniassa,Ukrainassa, Tsetseniassa, Syyriassa valtapoliittisista syistä. Nyt Obama ilmoittaa Nobelin rauhanpalkinnon voittajan kypsyydellä haluavansa eristää Venäjän ja kongressi on valtuuttanut Obaman halutessaan aloittamaan sodan Venäjää vastaan.

Entä Suomessa? Helsingin Sanomien USA:n kirjeenvaihtaja Saarikoski 14.12. kolumnissaan yllättää lähes rasistisella asenteella. Hän mainitsee muutaman mustan valkoisen poliisin murhaaman aseettoman uhrin, mutta syyllistää mustat, koska heillä oli pieniä rikkeitä. Hän jätti mainitsematta ne aseettomat valkoisten poliisien murhaamat mustat, joilla ei ollut mitään muuta syytä tappamiselleen kuin kävely tyttöystävän kanssa porraskäytävässä kotia kohti tai leluaseen kädessään pitäminen kaupan ostoshyllyn edessä.Suomen ulkopuolinen media kuvaa valtavia ympäri Yhdysvaltoja järjestettyjä mielenosoituksia otsikolla " I can't breath" "En saa henkeä". Jokainen, joka on nähnyt videon rauhallisesti kadulla seisovan Eric Garnerin kuristamisesta kokee syvää tunteellista solidaarisuutta häntä ja hänen kaltaisiaan mustia amerikkalaisia kohtaan.

Tänään 15.12. saman kirjeenvaihtajan kolumni ylistää Yhdysvaltoja otsikolla "Olkaamme kaikki amerikkalaisia" ja kokeneena toimittajana pidetty Unto Hämäläinen referoi saksalaisen toimittajan Angela Merkel-kirjaa, josta Hämäläinen nostaa tekijän erikoiset Putin-kriittiset näkemykset, kuvan kera, jutun teemaksi. Jos HeSa:n lukija ei vielä saanut riittävää Venäjän vastaista propagandaa, mainitaan Venäjän sotilaskoneet ja Norjan vihjailevat salakuuntelu-uutiset.

Sääliksi käy Sanoma Oy:tä palvelevia toimittajia ja kirjailijoita, jotka joutuvat luopumaan itsenäisestä ajattelustaan työpaikkojen kadotessa alta. Kirjailijoiden ja toimittajien on sisällytettävä Venäjä- tai Putin-kritiikkiä teksteihinsä. Kuulin entisen diplomaatin kertovan kuinka hänen edellytettiin sisällyttävän tietokirjaansa Putin-kritiikkiä. Säälittävin oli nuori toimittaja, joka joutui eroamaan Suomi-Venäjä-seurasta ja julkisesti todistamaan uskollisuuttaan työnantajalleen yksipuolisella Krim-kirjoituksella. 

Yhdysvalloissa koulutettu armeijan komentaja Lindberg on pääministerin tavoin tullut tunnetuksi twiittaajana ja pakkasessakin pyörällä ajavana modernina miehenä. Uteliaana seurasin hänen haastatteluaan Nyberg-showssa 14.12. Päinvastoin kuin aikaisemmat komentajat, hän ei tuonut esiin totuutta, vaan myötäili haastattelijan Venäjä-vastaisia mielipiteitä. Entiset puolustusvoimien komentajat toimivat sensaationhakuisen median rauhoittavana vastapainona kertoessaan objektiivisen totuuden. Totuushan on se, että Venäjän sotilaskoneiden näkyvyys ja harjoitusten lisääntyminen on SEURAUSTA Yhdysvaltojen a NATO:n voimapolitiikasta. Kun Eestissä on yhdysvaltalaisia joukkoja ja aseita ja päällä on Obaman eristämisjulistus sekä kongressin sota-valtuutus, Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin näkyä sillä laillisella tavalla, joka sillä on.

Ukrainan kriisissä puolitotuudet ovat olleet valttia. Kun Yhdysvallat ja EU eivät myönnä väkivaltaisen vallankaappauksen prosessin tosiasioita, vaan "unohtavat" sen keskeiset osat, prosessi hämärtyy.EU:n lähentymissopimuksen sotilaspoliittiset artiklat, sen mittavat taloudelliset haasteet Ukrainalle,Venäjän kielen oikeutuksen kieltäminen, merkittävien  eduskunnan jäsenten murha-uhkaukset, eduskuntasalin koristeleminen fasistisilla lipuilla ja uhkaus lähteä Itä-Ukrainaan toteuttamaan Maidanin väkivaltaisimpia toimia olivat keskeisenä syynä Venäjän toimille Krimillä.

Jos katsotaan globaalia mittakaavaa, Venäjä on parhaansa mukaan toiminut kansainvälisen oikeuden ja YK:n linjausten mukaan koskien valtioiden suvereniteettia, kunkin maan oikeutta kehittyä omalakisesti omien edellytystensä mukaan ilman Yhdysvaltojen CIA:n tai NED:in salaista manipulointia kv. pääoman eduksi. Yhteistyö BRICS-maiden kesken on nostanut kansainväliseen politiikkaan näkyvästi jälleen solidaarisuuden ja rauhan tavoitteet

Pääministeri Stubb ja HeSa näyttävät pitävän solidaarisuutta Noam Chomskyn mukaan äärimmäisen rasistiselle, talouspakotteilla ja aseilla voimaansa globaalisti toteuttavalle Yhdysvalloille moraalisena. Mikä tahansa tuon maan laiton sota, laiton YK:n ulkopuolella toteutettu talouspakote, lennokkimurha, kidutus tai muu oikeudettomuus olisi hyväksyttävä osana solidaarisuutta EU:n ja Yhdysvaltojen liitolle. Armeijan komentaja ei ole näyttänyt olevan itsenäinen toimija, tulevaisuus näyttäköön.

Professori Kari Uusikylä toteaa 15.12. HeSa:n mielipidepalstalla suomalaisten olevan luopumassa sivistyksestä. Psykiatrina pidän pääministerin ja valtakunnan päälehden vaikutusta en vain luopumisena sivistyksestä vaan vaarallisena. Mielen manipulointi valheilla ja puolitotuuksilla johtaa kansalaisten kyvyttömyyteen hallita väärän tiedon synnyttämää pelkoa ja ahdistusta. Kun siihen liitetään pelko taloudellisesta toimeentulosta ja maapallon tuhosta saasteisiin, on polku fasismin nousulle valmis.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi, fasismi, Stubb, Armeijan komentaja, Sanoma, CIA, kidutus, voimapolitiikka, puolitotuudet, kansallinen etu, Putin, Merkel

Siirtolaisryntäys Hollantiin ei tapahtunut vaivihkaa

Tiistai 8.12.2009 klo 12:43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien Tuomas Niskakangas kuvaa Hollannin siirtolaistilannetta ja -politiikkaa yksisilmäisesti ja puolitotuuksin.

Siirtolaisryntäys Hollantiin ei tapahtunut vaivihkaa eikä niinkuin Niskakangas kuvaa. Hollanti on eräs merkittävimpiä siirtomaaherroja, jonka miehityksestä ja sorrosta ovat monet kehittyvät maat kuten Indonesia, Etelä-Afrikka ja Surinam saaneet kärsiä. Hollannin siirtomaa-armeijoihin rekrytoitiin myös luotettavia "alkuasukkaita" ja varsinkin Indonesiassa näiden merkitys oli suuri.

Toisen maailmansodan loppuessa 1945 Indonesian Hollannilta vallannut Japani joutui antautumaan. Itsenäistynyt Indonesia joutui Hollannin pommitusten kohteeksi ja uudelleen miehitetyksi kunnes verinen vaihe päättyi YK:n vaatimukseen miehityksen lopettamisesta päättyi vasta vajaa viittä vuotta myöhemmin. Hollannin alokkaat joutuivat vielä 1960-luvulla taistelemaan Uudessa Guineassa.

Hollannin armeijassa palvelleet indonesialaiset, jotka olivat osallistuneet maanmiestensä surmaamiseen joutuivat lähtemään joukottain Indonesiasta miehityksen loppuessa. Tämä ryhmä oli ensimmäinen suuri sijoitettava maahanmuuttajajoukko 50-luvulla. Kuusikymmentäluvulla tulivat Surinamilaiset. Työn perässä muuttaneet turkkilaiset ja marokkolaiset ovat myöhempää perua.

On selvää, että hollantilaisten suhtautuminen kanssataistelijoihin on erilainen kuin työnhakijoihin vaikka uskonto on sama.

Niskakankaan artikkeli antaa yksipuolisen kuvan myös siksi, että hän jättää mainitsematta, että Pim Fortyinin murhaaja oli hollantilainen, ehkä vihreätä aktivistia muistuttava syrjäänvetäytynyt henkilö mutta hän muistaa todeta, että van Goghin murhaaja oli maahanmuuttaja.

Myöskään hän ei ole oivaltanut, että sekä Hirsi Ali että van Gogh suhtautuivat islamiin halveksivasti ja heidän informaationsa oli tahallisesti loukkaavaa. Viha synnyttää vihaa ja epäluuloja molemmin puolin.

Miksi Hollannissa ns kantaväestö ei pysty suhtautumaan asioihin viisaammin. Miksi Suomessa ei suhtauduta viisaasti maahanmuuttajiin.

Niskakangas ei ole onnistunut saamaan haastateltavaksi yhtään viisasta syvällisesti ajattelevaa asiantunijaa. Hänen asiantuntijansa Hans Jensen sanoo vain "muslimien vihaavan länsimaita".Onko se totta? Vai onko asiantuntija omien ennakkoluulojensa vanki?

Samalla tavalla kuin suomalaiset eivät ole käyneet läpi omaa historiaansa myöskään hollantilaiset eivät ole sitä käsitelleet. Hollantilaisista historiankirjoista on mahdotonta löytää tietoja Indonesian siirtomaasotien kuolonuhreista. Siirtomaa-aika kuvataan niin historiassa kuin suuressa osassa kaunokirjallisuutta myönteisenä kukoistuksen aikana. Kuka muistaa poikkeuksellisen Max Havelaar elokuvan Hollannin synkästä vallankäytöstä tai Pramoedya Amanta Toerin hienot romaanisarjat.

Helsingin Sanomat osallistuu pieneltä osaltaan fasistisen kehityksen edistämiseen yksipuolisilla ja puolitotuuksia sisältävillä artikkeleillaan.

Hollanti on eräs Suomen EU-kumppanimaa, jonka ulkopolitiikkaan osa suomalaisia haluaa Suomen harmonisoituvan. Sen edellytyksenä on siloteltu kuva niin Suomesta kuin kumppanimaista, mikä taas edellyttää aikaisempien vallankäytön kohteiden - nykyisten maahanmuuttajien- demonisointia, toisin sanoen todellisuuden kieltämistä

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Tuomas Niskakangas, puolitotuudet, propaganda

Toistettu valhe Afganistanin sodasta=totuus

Sunnuntai 16.8.2009 klo 18:41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen eliitti on jälleen vakuuttanut, että Afganistanissa ei ole sotaa ja että ainakaan Suomi ei ole sodassa. HeSan toimittaja Pekka Hakala vahvistaa tiedonvälityksen toistamia puolitotuuksia HeSa 16.8.2009.Hän väittää Afganistanin sodan poikkeavan Irakin sodasta siinä, että Afganistanin sodalla on YK:n mandaatti, minkä vuoksi Suomen on oikeutettua osallistua siihen.

Näinhän asia ei ole. Yhdysvallat ja Iso-Britannia aloittivat Afganistanin pommitukset Enduring freedon operaationa lokakuussa 2001. Ei sodan aloituksella ollut minkäänlaista YK:n mandaattia. Pommitusten perusteluna pidettiin terroristijahtia, taleban-hallituksen kaatamista ja sotaa huumeita vastaan. Kyseessä oli eräänlainen sisällissodan aloittaminen ulkoa päin.

Joitakin kuukausia sodan alkamisen jälkeen sen rinnalle perustettiin ISAF-"rauhanturvaoperaatio" YK:n valtuutuksella. Myöhemmin sotilasliitto NATO otti ISAF-joukot johtoonsa ensimmäisessä Euroopan ulkopuolisessa operaatiossaan.

Varmaa on, että pommitukset ja täsmäohjatut murha-ohjusiskut eivät ole rauhanturvaamista. Sotilasliiton puhdas rauhanturvaoperaatio on myös sanamagiaa samalla tavalla kun aseteollisuus on puolustusvälineteollisuutta.

Varmuudella ISAF on sodan osapuoli. Sen tehtävänä on tukea hallitusta taleban-joukkoja vastaan. Hallitus edustaa "rauhaa" ja Taleban "häiriötä", "uhkaa" tai muuta puuttumista edellyttävää toimintaa. Maan hallitus on Yhdysvaltojen "asettama", joka myöhemmin vahvistettiin näennäisen demokraattisella äänestyksellä. Tosiasiassa Afganistanin kaltaisessa maassa valtaa käyttävät kymmenet eri tavoin toimivat ja yllättävästikin yhteistyökumppaneita vaihtavat sotaherrat ja huumeparonit sekä aikaisempi rikas Yhdysvalloissa koulutettu eliitti. Afganistanilaisilla ei voi olla rahasta riippumatonta tiedonvälitystä kun tiedämme, että sitä ei ole Suomessakaan. Raha ja valta ovat tässä yhdessä maailman köyhimmistä valtioista täysin kietoutuneet toisiinsa.

Korruptio, huumeraha ja eliitin valta ovat vieraannuttaneet ja vieraannuttavat yhä enemmän köyhiä kansalaisia länsimaisista toimijoista. He siirtyvät talebanin tukijoiksi. Ratkaisut ovat käytännöllisiä mutta johtavat traagisiin seurauksiin. Vaalivilppi, äänten ostaminen, monet meistä mielikuvitukselliset ongelmat tekevät väkivallan ohella Afganistanin vaaleista täysin arvaamattomat. Äänestäminen sodan oloissa on mielettömyyttä.Tuloksen tulkitseminen jää jälleen eliitin tehtäväksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, rauhanturvaoperaatio, Pekka Hakalan puolitotuudet