Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

JOS STUBB VALITAAN, ON LÄHDÖN AIKA

Lauantai 10.2.2024 klo 12.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikäli Alexander Stubb valitaan presidentiksi, muutan kauas Suomesta.

Subbin presidenttoys jatkaisi Suomessa presidentti Niinistön johdolla jatkunutta valheiden kasaumaa. Yksikään älykäs ihminen ei uskalla sanoa mielipidettään - eikä sitä aivopesukoneeksi muuttunut valtamediamme kysyisikään. Totuudenpuhujat pelkäävät virkansa menettämistä, eläkeläiset omaistensa kohtaloa.

Suomeen on rakennettu fasismia muistuttava  militarismin ilmapiiri. Jo useamman vuoden ajan Suomi on kieltäytynyt YK:n äänestyksessä vastustamasta fasismia.

Suomen "liittolaiset" Saksa ja USA ilmentävät fasimia. Ne tukevat palestiinalaisten ja Donbassin asukkaiden kansanmurhaa. Sen lisäksi nuo maat eivät enää pitkään aikaan ole noudattaneet kansainvälisiä lakeja vaan väittävät kuuluvansa "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön", jossa sopimukset laatii yksinomaan Yhdysvallat. 

Suomen fasistinen kehitys ilmenee myös siinä, että siitä huolimatta että Kansainvälinen oikeus ICJ määritti Israelin olevan liukumassa kohti kansanmurhaa määritelmällisestikin, Suomi päätti lopettaa YK:n palestiinalaisia avustavan järjestön UNRWAn Suomen rahoitusosuuden altistaen siten pommitusten alaisena ilman ruokaa, vettä, lääkkeitä ja sairaaloita  3 kuukautta olleet palestiinalaiset nälkäkuolemalle.

Olemmeko me suomalaiset ylpeitä tästä?Vai ovatko johtajamme tunteettomia? Suomen ja natsi-Saksan suorittamasta Leningradin/Pietarin  piirityksestä vaiettiin, vaikka siellä kuoli satojatuhansia ihmisiä nälkään, ja Mannerheimin, Saksan malliin suunnittelemat ja rakennuttamat venäjänkielisille Itä-Karjalaisille tarkoitetut keskitysleirit kuolonuhreineen saavat nyt jättimäisen toisinnon Gazassa, Suomen tukiessa palestiinalaisten nälkään näänyttämistä.

                                                    ***

Presidentti Niinistön pilkallisten huomautusten innoittamana valtamedia ja maan hallitukset ovat ottaneet jyrkän Venäjä-vastaisen kannan purkaen kaikki hyvään yhteistyöhön ja meitä suomalaisia kehittäneet suhteet ja synnyttäen taloudellisen taantuman.

Sen mitä Tarja Halosen presidenttikaudella vielä rakennettiin symbolinaan viehättävä Allegro-juna Helsingistä Pietariin, on Niinistön kaudella yhdessä yhä tannerilaisemmaksi muodostuneen sosialidemokraattisen ex-pääministerin kanssa tuhottu perustuksiaan myöten.

Kaikki Suomen suorittama tuholaistoiminta on tehty yksipuolisesti suomalaisilla päätöksillä kysymättä Venäjältä mitään.

                                                     ***

Koska presidentti Niinistön johtama muutos on totaalinen siirtyminen sotilaalliseen konfrontaatioon NATO-jäsenyyksineen ja kahdenvälisine sopimuksineen USA:n kanssa, ei tilanteeseen ole mitään diplomaattista keinoa korjausliikkeeseen.

Presidentti on tukenut valtamedian valheellista kuvaa Ukrainan konfliktista synnyttäen Suomen kansan aivopesuoperaation.

Psykiatrina näen, että Suomessa vallitseva todellisuuden uppiniskainen kieltäminen on mielenhäiriön, psykoosin asteista, siihen ei ole  vastalääkettä.

                                                     ***

Olemme kokoomuspuolueen johdolla päätyneet tilanteeseen, josta presidentti Urho Kekkonen varoitti. Koska muutos on historiallinen ja pitkäkestoinen, meidän eläkeläisten on tehtävä ratkaisumme heti.

Nuoret aikuiset ja vielä opiskeluiässä olevat voinevat kielivalinnoilla ja koulutuksen suunnittelulla tähdätä elämään ulkomailla ennen kuin tilanne on yhtä katastrofaalinen kuin  USA:n vasallissa Ukrainassa.

Psykoosi kansallisella taholla on vaarallinen. USA:n ystävyys on vaarallista eikä johda parantumiseen.

Ei ole mitään syytä kärsiä ja menettää yöunia sen vuoksi, että maamme nykyjohtajat ovat valmiita uhraamaan sodalle sekä nuoret miehet että hyvinvointivaltion, josta rippeitä on enää jäljellä.

Ukrainan kaltaisen katastrofin hankkiminen pelkästään miellyttääkseen Yhdysvaltoja ja niitä EU-maita, joissa valheet ja fasistinen kehitys ovat yhtä voimakkaita kuin meillä, ei ole perusteltua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stubb presidenttinä, kokoomuksen värisuora, valheiden todellisuus jatkuu, Kekkosen varoitukset, sota edessä Ukrainan malliin

Kannatatko valehtelijaa presidentiksi?

Keskiviikko 7.2.2024 klo 12.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Alexander Stubb väitti vuonna 2008 että Venäjä aloitti Georgian sodan. Hän väitti myös tässä vaalikamppailussa useaan otteeseen samaa. Hän jopa väitti "neuvotelleensa rauhasta".

Yhdysvallat oli esittänyt Georgian liittämistä NATOon.

Tosiasia on se, että Georgian Yhdysvalloissa koulutettu presidentti Mikail Saakashvili aloitti sodan pommittamalla Etelä-Ossetian separatistialueen pääkaupunkia Tsinvalia luullen että hänellä olisi Yhdysvaltojen tuki. Pommituksissa kuoli venäläisiä rauhanturvaajia.

Rauhanneuvottelut suoritti  lännen puolesta yksinomaan Ranskan presidentti Nikolas Sarkozy.

                                          ***

Korruptoitunut presidentti Saakashvili pakeni Georgiasta Ukrainaan saaden presidentti Poroshenkolta Ukrainan kansalaisuuden. Hän liittyi yhteistyöhön äärioikeistolaisten Svobodan ja Azovin kanssa. Poroshenko nimitti hänet Odessan kuvernööriksi tarkoituksena adistää NATO sotilaallisia järjestelmiä siellä.

Poroshenko keskittyi käymään sisällissotaa Itä-Ukrainan Donbassin venäjänkielistä asujaimistoa vastaan näiden vastustettua Yhdysvaltojen johtamaa v. 2014 väkivaltaista Maidanin vallankaappausta.Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Victoria Nuland oli valinnut sopivan pääministerin Ukrainalle, Jatsenjukin.

Ehdoka Stubb ja koko Suomen poliittinen eliitti väittää Venäjän aloittaneen Ukrainan sodan v. 2022 ilman provokaatiota. Yhdysvaltojen valitseman natseihin ja äärioikeistoon tukeutuvan hallituksen 10 vuoden sisällissota on painettu pois julkisuudesta.

                                              ***

Ehdokas Stubb väittää, että Venäjä uskoo vain voimaan. Ehdokas Haavisto tietää paremmin. Vuoden 2021 joulukuussa Haavisto palasi Moskovasta neuvotteluista ulkoministeri Lavrovin kanssa. Venäjä oli ehdottanut yhteiseen turvallisuuteen perustuvaa sopimusta, jonka mukaan mikään valtio ei saisi perustaa omaa turvallisuuttaan muiden kustannuksella.

Venäjä on uskonut kansainvälisiin lakeihin, diplomatiaan ja neuvotteluihin - USA-johtoiset maat uskovat ainoastaan väkivaltaan ja valehteluun ja ilmoittavat noudattavansa "sopimusvaraista järjestelmää", jossa laeista ei puhuta mitään puhumattakaan YKsta.

                                               ***

Ukrainan sisällissotana ja Donbassin asukkaiden kansanmurhana alkanut konflikti on pakottanut Venäjän tulemaan Itä-Ukrainan venäjänkielisten asukkaiden avuksi näiden julistauduttua itsenäiseksi heti Ukrainan hallituksen v. 2022  hyökkäyksen alkumetreillä.

Sota on ollut Yhdysvaltojen suunnittelema pyrkimys heikentää Venäjää Ukrainan avulla ja kustannuksella.

Suomen poliittinen eliitti on ollut osallisena tähänkin kansanmurhaan tukemalla Ukrainan korruptoitunutta hallitusta. Samaan aikaan se tukee Israelin suorittamaa kansanmurhaa pyrkimällä estämään tulitauon ja lopettamalla YK:n palestiinalaisille hengentärkeän humanitaarisen avun.

                                              ***

Viime viikolla Maidanin "kuningatar" Victoria Nuland vieraili Kiovassa maan presidentin ja armeijan ylipäällikön jouduttua riitaan keskenään. Hän saneli menettelytavat, joiden mukaisesti Yhdysvallat jatkaisi ainakin jonkinlaista Ukrainan hajoavan korttitalon tukemista. Eurooppahan on alisteisena Yhdysvalloille lupautunut jo lähivuosina rahoittamaan epädemokraattista korruptoitunutta maata.

Kumpikaan presidenttiehdokkaista ei ole sanoutunut irti Yhdysvaltojen sätkynuken roolista. Ukrainan sätkynuken käytyä toimintakyvyttömäksi USA tarvitsee uusia nuoria miehiä sotimaan sen valtapyrkimysten puolesta.

Polun varrella on pitkin matkaa nuorten miesten ruumiita (puoli miljoonaa kuollutta ukrainalaismiestä ja vielä suurempi määrä pysyvästi toimintakyvyttömiä haavoittuneita). Sen lisäksi nuken roolissa kulunut Zelensky heitetään roskatynnyriin.

                                                ***

Suomi kieltäytyi talvisodan alla Stalinin ehdottamista maa-alueiden vaihdoista, joiden tarkoituksena oli turvata Leningradin alueen turvallisuus. Sen sijaan se piti näyttäviä sotaharjoituksia Karjalan kannaksella kaikkien muiden maiden sotilasasiantuntijoiden ,paitsi Neuvostoliiton,läsnäollessa.Saksan ja Britannian armeijoiden ylipäällikköt vierailivat kesän 1939 aikana kannaksella.

Nykyinen poliittinen johtomme on toiminut kuten talvisodan hallituksemme. Ylimielisyys ja uho edellä.

Suomi on liitetty NATO:on ilman kansanäänestystä. NATO:on,joka on Yhdysvaltojen sotilaallinen etuvartio , maan jolla ei ole ystäviä, ainoastaan liittolaisia ja joka ei harrasta diplomatiaa vaan pommituksia.

Suomi tarjoutuu uppiniskaisella politiikallaan Ukrainan seuraajaksi Yhdysvaltojen nukkena.

                                               ***

Tulevana sunnuntaina on mahdollista valita valehtelevan, kylmäverisen, fanaattisen sotauhoisen kandidaatin ja hieman pehmeämmän mahdollisesti sovittelevan ehdokkaan välillä. Valitsen jälkimmäisen.

.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Georgian sota, rauhanneuvottelut, sodan aloittaja, valehtelun kattavuus ja hyväksyttävyys Suomessa, Ukrainan sota, USA:n sätkynuket Ukraina ja Suomi,

Suomen kansa ei kestä uutta kokoomus-presidenttiä

Perjantai 2.2.2024 klo 9.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi ei kestä uutta kokoomuspresidenttiä. Jo prsidentti Urho Kekkonen totesi, että kokoomusta ei saa päästää valtaan.

Suomella on nyt viime eduskuntavaaleista lähtien ollut sekä kokoomuksen entinen puheenjohtaja presidenttinä että nykyinen puheenjohtaja pääministerinä.

Presidentti Niinistön viitoittama polku on ollut puhtaan militaristinen. Sen kehityksen alttarille on uhrattu hyvät ja meitä aina hyödyttäneet suhteet naapurimaahamme Venäjään. Hänen uransa päätteeksi Suomi on kytketty täydellisesti alistussuhteeseen Yhdysvalloista.

Suomen maaperä on luovutettu USA:n sotilaalliseen käyttöön ja Suomen nuorisoa kasvatetaan sotaan- ei rauhaan. Koko Suomen kulttuuri on muutettu Venäjä-vastaiseksi maan johdon valmistaessa maatamme sotaan.

Presidentti Niinistö toimi 1990-luvulla Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana, Hitlerin armeijaan koulutetun Helmut Kohlin pyynnöstä. Niinistö ilmoitti tehtävänään olleen "kommunismin kitkeminen Euroopasta" aivan kuten Yhdysvallat 1950- luvulta "kitki kommunismia" aseellisesti Koreassa, Vietnamissa, Laosissa Indonesiassa ja kaikkialla muualla missä CIA:n vavova silmä sitä näki.

                                                          ***

Alexander Stubb, entinen kokoomuksen puheenjohtaja, on nyt ehdolla presidentinvaaleissa. Hän seuraa täydellisesti presidentti Niinistön jälkiä ehkä vielä avoimemmin.

Hän ilmoittaa röyhkeästi, että hän ei vastaisi mahdolliseen presidentti Putinin onnittelupuheluun. Hän ilmoittaa toimivansa ulkopolitiikassa eri asioissa vain sen jälkeen kun on kysynyt liittolaisten mielipidettä. Hän on ilmoittanut olevansa NATO-presidentti.

Heti vaalikamppailunsa alussa hän viittasi Georgian sotaan, väittäen Venäjän aloittaneen sen v. 2008. Hän väitti samoin myös tuolloin. Tarvittiin Ranskan presidentti käymään Moskovassa tunnustamaan tietävänsä, että sodan aloitti Yhdysvalloissa koulutettu Georgian presidentti Saakashvili ampuen venäläisiä rauhanturvaajia ja siviileitä Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tsinvaliin.

Tuolloin aloitetut valheet ovat jatkuneet suhteessa Georgiaan ja Ukrainaan. Presidentti Saakashvili joutui lähtemään maanpakoon korruptiosyytteiden vuoksi. Hän luopui Georgian kansalaisuudesta ja hankki Ukrainan kansalaisuuden. Demokratiaa vaatineiden Donbassin asukkaiden vastaista sotaa Ukrainassa jatkanut presidentti Poroshenko nimitti Saakashvilin Odessan kuvernööriksi, tehtävänään edistää NATO:n sotilaallista varustautumista siellä.

Presidennti Niinistö kävi kannustamassa Poroshenkoa tämän kansanmurhassa Donbassin asukkaita vastaan.

                                                   ***

Euroopan unionin täydellinen riippuvuua Yhdysvalloista ja sen aseteollisesta kompleksista on johtanut siihen, että EU on monipuolisen vallankäytön ja täydellisen sensuurin avulla pyrkinyt estämään EU-maiden kansalaisia saamasta tietoa siitä, mitä Yhdysvaltojen suorittaman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen Ukrainassa on tapahtunut.

Ukrainan tapahtumien rinnalle on noussut Israelin ja Yhdysvaltojen palestiinalaisiin kohdistama kansanmurha. Ukraina ja Israel ovat Yhdysvaltojen projekteja, joissa on satojatuhansia uhreja.

Yhdysvallat on v. 2014 vallankaappuksen jälkeen aseistanut ja kouluttanut liittolaistensa kanssa Ukrainaa käymään sijaissotaa Venäjän heikentämiseksi. Venäjän tultua kansanmurhan kohteena olevien Donbassin asukkaiden tueksi aseellisesti, EU järjestelmä on kiristänyt sensuuriaan entisestään.

                                                   ***

International Court of Justice on määrittänyt Israelin toimet kansanmurha kohti eteneväksi prosessiksi. Se ei kuitenkaan voinut määrätä Israelin pommituksia lopetettavaksi. Israel on kiristänyt otettaan väittämällä YK:n avustusjärjestön työntekijöiden olleenmukana Gazasta käsin suoritetussa Israelin vastaisessa iskussa lokakuun 7.päivänä. Tuon tutkimattoman väitteen seurauksena pommeja Israelille jatkuvasti lähettävä USA liittolaisineen päätti peruuttaa avustusjärjestö UNRWAn rahoituksen.

Suomen kokoomuksen johtama hallitus päätti myös keskeyttää YK:n avustusjärjestön rahat. Ei tarvitse edes tietää sitä, että palestiinalaiset ovat olleet Israelin sotilaallisen miehityksen alaisia vuodesta 1948 lähtien. Monet Gazan asukkaat ovat niitä pakolaisia, jotka joutuivat väkivallan uhan alla lähtemään kodeistaan eri puolilla Palestiinaa Israelilaisten miehittäjien saapuessa aseilla uhaten alueelle.

Ne maat, jotka vetivät avustusrahat pois 3 kk ajan pommitusten alla ilman suojaa, vettä, ravintoa ja lääkkeitä eläneiltä palestiinalaisilta ovat samoja siirtomaaherroja, jotka historiansa aikana ovat kohdelleet kaltoin omia alkuperäisväestöjään. Saksalla on menossa kolmas kansanmurha: ensin Namibia, sitten toinen maailmansota ja nyt Israelin kansanmurhan tukeminen.

                                                      ***

Se sydämettömyys, mitä kokoomushallitus osoittaa vähävaraisia suomalaisia kohtaan uhratessaan verovarat aseistautumiseen, ei ole verrattavissa siihen sydämettömyyteen, mitä se osoittaa palestiinalaisia kohtaan.

Tämä hallitus ja presidenttiehdokas Alexander Stubb edustavat sydämettömyydessään jotakin arkaaista pimeyttä, joka sai ilmentymänsä Suomen sisällissodassa sekä venäläissiviilien kohtelussa miehitetyssä Itä-Karjalassa. Keskitysleireihin sullotut venäjänkieliset karjalaiset oli tarkoitus siirtää "muualle" ja korvata heidät suomalaisilla.

Samalla tavoin Israelin tarkoitus on tappaa kaikki palestiinalaiset voidakseen ulottaa siionistisen puhtaasti juutalaisen väestön Palestiinaan -" joelta-mereen saakka". Toinen vaihtoehto on siirtää mahdollisesti eloon jääneet "muualle".

Näemme siten, että sama fasismia muistuttava henki on ollut valmisteilla Suomessa viime vuosikymmeninä. Nyt kysymys kuuluukin: haluammeko jatkaa sitä vai olisiko rauhanomaisempi presidentti ja elämänfilosofia Suomelle parempi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomus-presidentti, militaristinen kova yhteiskunta, kansanmurhan hyväksyminen, USA-alistussuhde, valmistautuminen sotaan-ei rauhaan

Suomen hallitus ja Yle edesauttavat palestiinalaisten kansanmurhaa

Perjantai 8.12.2023 klo 12.50 - Pirkko TurpeinenSaari

Israel suorittaa kansainvälisten ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan palestiinalaisten kansanmurhaa. Israelin hallituksen fasistiset julkilausumat siitä, että palestiinalaiset ovat eläimiä/ihmiseläimiä ja että heitä siten on oikeus tappaa.

Suomen hallitus ei ole antanut yhtäkään tietooni tullutta julkilausumaa, jossa se toteaisi tämän ihmisoikeusrikoksen. Se ei ole tehnyt mitään rikoksen jatkumisen estämiseksi vaikka YK:n turvaneuvosto, USA:ta lukuunottamatta on useaan otteeseen vaatinut tappamisen lopettamista. Sen sijaan Suomi on äänestänyt tulitaukoa vaadittaessa - tyhjää.

Suomen Yleisradio on vaiennut kansanmurhasta. Yle on asettunut murhaajan puolelle. Se esittää uutisissaan Israelin fasistisen hallituksen julistuksia ja esiintyy ikäänkuin olisi Israelin armeijan äänitorvi.

Suomen mediapooli, sensuuriorganisaatio, johon Yle ja maamme valtalehdistö kuuluu, tekee yhteistyötä NATOn hybridikeskuksen kanssa. Siten Suomen tiedotusvälineet käyvät hybridisotaa demokratiaa ja YK:ta vastaan. Se on kansanmurhaa Yhdysvaltojen rahoittamana ja aseistamana suorittavan Israelin puolella.

                                                        ***

Yhdysvallat on tunnetusti kansanmurhaajana maailman ykkönen. Toisen maailmansodan jälkeen se on tappanut kymmenissä sodissaan 20 miljoonaa viatonta ihmistä. Sotien tarkoitukset ovat olleet joko ideologisia tai ryöstämistarkoituksessa tehtyjä.

Yhdysvallat on pommittanut ja tuhonnut kansoja. Se on myös ilmoittanut lopettavansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja jos ne ovat sen etujen vastaisia. Tämä tapahtui Bratislavassa v. 2000, heti laittomien Jugoslavian pommitusten jälkeen.

Suomi on liittynyt tähän kansainvälisiä lakeja rikkovaan joukkoon. Se on ilmoittanut kuuluvansa Yhdysvaltojen johtamaan "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön".

Tätä Yhdysvaltojen perustamaa doktriinia Suomi on noudattanut Yhdysvaltojen arkkivihollista, Venäjää kohtaan. Kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rikkoen Suomi on julistanut katkaisevansa kaikki siteet Venäjään.

Yhdysvallat on aloittanut sodan Venäjää vastaan käyttäen ukrainalaisia sotilaita tähän tarkoitukseen, Suomi on liittynyt mukaan lähettämällä aseita Ukrainan natsi-hallitukselle, joka on käynyt sotaa omia kansalaisiaan vastaan 10 vuoden ajan.

                                                      ***

Venäjän heikentämistarkoituksessa Suomi on tullut liittoutuneeksi maailman tehokksimma kansainvälisten lakien rikkojan ja laittomien sotien aloittajan USA:n kanssa. Nyt vuorossa on palestiinalaisten tuhoaminen.

Palestiinalaiset ovat olleet vuodesta 1947 lähtien Israelin aseellisen sorron alla. Palestiinalaiset ovat, samoin kuin apartheid Etelä-Afrikka 1990-luvulla, perustaneet vastarintaliikkeitä sortoa vastaan.

Hamas-liike, joka voitti palestiinalaisten vaalit, hallinnoi Gazaa. Sen sotilaallinen siipi aloitti aseellisen itsenäistymistaistelun lokakuun 7. päivänä 2023 

Suomen NATO:n hybridikeskuksen kanssa yhteistyötä tekevä Yle, ei ole kertaakaan kuvaillut Palestiinaan kohdistuvaa sortoa. Suomessa on useita koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita  jotka voisivat kertoa mistä Gazassa ja Israelin miehittämällä Länsi-rannalla on kysymys.

Yleisradio ei ole tähän päivään mennessä, siis 10 viime vuoden aikana, kertonut minkälaista Yhdysvaltojen rahoittama ja aseistama natsismi ja sorto Ukrainassa on. Nyt olisi aika kuvata mitä Yhdysvaltojen rahoittaman ja aseistaman Israelin fasismi on.

Tänään näimme Aljazeera- uutiskanavalla kuvia hajalleen pommitetusta Gazasta ja yöllisistä sotilasoperaatioista Länsirannalla. Yli miljoona ihmistä tarkoituksellisesti jätettynä ilman vettä, ruokaa tai hygieniaa puhumattakaan pehmikkeistä kadulla nukkumisen alustaksi. 

Keskellä aasien vetämiä vankkureita, tuhansien ihmisten vaeltaessa turvaa hakien paikasta toiseen, huomio kiinnittyy alastomaksi riisuttuihin noin sataan kadulla jonossa kädet niskan taakse pakotettuina istuvaan mieheen, jotka on kerätty läheisestä pakolaisleiristä eroon perheistään. Heidät viedään kuorma-autoilla Israelin pidätyskeskuksiin joissa odottaa pahoinpitely ja muu terrori.

Onko kuva jotenkin tuttu? Eikö USAn sodissa Vietnamissa nähty samankaltaista nöyryytystä.

Suomen Yleisradio tulisi lakkauttaa eduskunnan rahoittamana laitoksena. Se ei vastaa sille asetettuja tavoitteita. Sen ansiosta Suomen kansa on kuin eksynyt korven asukas, jonka näkö ja kuulo ovat vaurioituneet ja tietoisuus totuudesta on kadonnut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleisradio, palestiinalaisten kansanmurha, Israel ja USA sotarikollisina, Suomen media, Nato:n hybridikeskus,

MAAILMAN VAARALLISIMMAT TERRORISTIVALTIOT

Tiistai 31.10.2023 klo 10.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tällä hetkellä kaksi valtiota Israel ja Ukraina täyttävät terroristivaltion tunnusmerkit. Kumpikin täyttää apartheidvaltion tunnusmerkit. Kumpikaan ei piittaa kansainvälisistä laeista tai YK:n päätöksistä.

Siionistinen Israel toimii fasistisesti kuten Bandera-natsien johtama Ukraina. Molemmat valtiot ovat kansainvälisen yhtesön lakien ja normien rikkojina vaarallisia ympäristölleen.

Molemmat valtiot nauttivat Yhdysvaltojen ja Britannian ehdottomasta tuesta - niin sotilaallisesta kuin taloudellisesta.

Presidentti Eisenhower varoitti viimeisessä puheessaan Yhdysvaltoja alistumasta sotateollisen kompleksin alamaisuuteen. Toisin kävi. Sotateollisen kompleksin alaisuudessa Yhdysvallat on luopunut kyvystä inhimillisyyteen, ystävyyteen ja tasa-arvoon. Sen toimia motivoi ahneus ja ryöstäminen, jota toteutetaan aseiden ja aseisiin turvautuvien liittolaisten avulla.

                                                       ***

Israel hyökkäsi Gazaa ja Länsi-rantaa vastaan näennäisesti Hamasin hyökättyä elektronisen musiikin konsertin osanottajia, Israelin sotilaita ja poliiseja vastaan 7.10. 2023. Uhreista puolet olivat poliiseja ja sotilaita. Herääkin kysymys oliko Gazan keskitysleirin rajalla järjestetyn konsertin tarkoituskin provosoida.

Hamas otti osan juhlijoista panttivangeikseen. Israelin vankiloissa on yli 10 000 palestiinalista, jotka on vangittu usein ilman mitään syytettä. Viime päivinä kaksi palestiinalaista on kuollut Israelin vankilassa kidutukseen. Israel on tappanut ampumalla pelkästään tänä vuonna satoja nuoria ikäänkuin rutiininomaisesti näiden osoittaessa mieltään tukahduttavia apartheidin rajoituksia ja laittomia tarkastuspisteitä vastaan.

Israelin hallitus ja pääministeri Netanjahu ovat julistaneet tappavansa kaikki palestiinalaiset. Puolustusministeri kutsui palestiinalaisia eläinihmisiksi, jotka kuuluukin tappaa.

Gazan viimeisissä vaaleissa voiton saanut Hamas, pitää israililaisia panttivankeja neuvotteluvälineenä vapauttaakseen Israilin vankiloissa olevat palestiinalaiset.

Israel on hampaisiin saakka aseistettu apartheid-valtio, joka toimii eräänlaisena Lähi-Idän Natona, palvellen sekä aseellisesti että tiedustelun avulla Yhdysvaltoja. Ohjusiskut Syyrian ovat lisääntyneet. Viime päivinä Israel on pommittanut sekä Aleppon että Damaskuksen lentokenttää Yhdysvaltojen vuorostaan miehittäessä koillis-Syyriaa varastaen öljyä ja viljaa.

                                                           ***

Ukrainaa johtavat banderistit ovat nousseet valtaan Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin avulla. USAn johtaman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen Bandera-natsien valta on sementoitunut. Äidinkielen, uskonnon, äidinkielisen tiedotustoiminnan ja vaaleihin osallistumisen kieltäminen monilla Ukrainan alueilla väestön enemmistöltä on seurausta tästä. Viimeisenä Ukrainan ortodoksisen kirkon kieltäminen on läpäissyt ensimmäisen käsittelyn eduskunnassa. Pappien vaino ja kirkon omaisuuden ryöstäminen on jatkunut vuosia.

Banderistien johtama Ukrainan vallankaappaushallitus aloitti sodan pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuvia Donbassin asukkaita vastaan, jotka eivät hyväksyneet USA:n masinoimaa vallankaappausta ja natsien voimistuvaa valtaa.

Heti vallankaappauksen jälkeen toukokuussa 2014 Ukrainan natsit suorittivat Odessan ammattiyhdistysten talon tuhopolton polttaen yli 50 taloon sisään sulkemaansa  vallankaappauksen vastustajaa. Natsit lauloivat tulipalon loimussa "torakat palaa, torakat palaa" viitaten oranssi mustaan Yrjönpäivän juhlan tunnukseen.

Ukrainan valtiorakenne on murentunut. Oppositiopuolueet on kielletty. Tiedustelupalvelu ylläpitää tappolistoja henkilöistä, jotka on valittu tapettaviksi.

Donbassin siviilejä on 10 vuoden ajan tapettu summittaisilla ohjusiskuilla.

Venäjänkielisten tappaminen on ilmaistu tavoitteena. Samoin venäläisen kulttuurin kieltäminen, muistomerkkien tuhoaminen, jotka muistomerkit ilmentävät voittoa Hitlerin natsismista venäläisen ja ukrainalaisen kulttuurin yhteydestä kamppailussa natsismia vastaan.

                                                 ***

Israelin ja Ukrainan apartheid ja rasismi on identtistä.

Suomen Ylen uutiset antavat kuvan kuin Suomi olisi osa Israelin sodanjohtoa. Päivittäin näemme Israelin hallituksen ja sotilasjohdon tiedotuksia. Suomen hallitus osoitti linjansa pidättäytymällä YK:n yleiskokouksen äänestyksessä tulitauon aikaansaamisesta. Tuhannet Israelin pommituksissa kuolleet palestiinalaislapset eivät saa Yleisradion huomiota.

Ukrainan kohdalla tilanne on vastaava. Suomen hallitus tukee Ukrainan Bandera-natseja koska Yhdysvallat on sodan johdossa. Suomen Yleisradiossa ei ole kuultu minuuttiakaan siitä, minkälainen  korruptoitunut natsi-Ukrainan yhteiskunta on .

Suomen hallitus tai Yleisradio ei ole nähdäkseni käsitellyt lainkaan sitä, kuinka paljon Ukrainan yhteiskunta eroaa demokraattisesta yhteiskunnasta.

                                                  ***

Suomen hallitus ja Yleisradio tarjoavat Venäjälle samanlaisen roolin kuin palestiinalaisille. 

Venäjän hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen Ukrainan sorretun väestönosan pelastamisen, NATO:n vaikutuksen eliminoimisen Ukrainasta ja natsismin hävittämisen, sillä Venäjä jos kuka tietää mitä natsismi on ja mitä se valtaan päästyään voi saada aikaan.

Venäjälle ei myöskään tarvitse selittää, mitä palestiinalaiset kokevat Gazan keskitysleirissä apartheid Israelin säälimättömän vallan alla. Leningradin piiritys ei katoa venäläisten mielestä koskaan.

Suomen hallitus ja Yle ovat omaksuneet Hitlerin liittolaisen asenteen. 

YK ja kansainväliset lait osoittavat mitkä palestiinalaisten oikeudet ovat. Presidentti Urho Kekkonen kuvasi puheessaan joulukuussa 1973 miten maailmaan ei voida saada rauhaa ennenkuin palestiinalaisten oikeudet toteutuvat.

Kaikkien jotka edistävät ja ovat edistäneet nyt Venäjään kuuluvien Itä-Ukrainan asukkaiden oikeudenmukaista kohtelua, on noustava puolustamaan palestiinalaisten oikeuksia ja vapautumista siionistisen Israelin mielivallan alta. Tuolla mielivallalla ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien, tasa-arvon tai kansainvälisten lakien kanssa.

Suomen hallitus ja sen mielipiteitä heijasteleva Yleisradio on saatava demokraattisiin käsiin. Urho Kekkonen on viimeinen inhimillisyyden, demokratian ja diplomatian käytännöt hallinnut presidenttimme.

Yhdysvallat, Britannia, Euroopan unioni ja niiden liittolaiset ovat kaikki Yhdysvaltojen aseteollisen kompleksin alamaisuudessa. Suomi on menettänyt itsenäisyytensä. Kuinka pitkälle fasismin ja apartheidin tukemisen polulla vajonnemmekaan?

Ehkä itsenäistymisemme edellytyksenä on palestiinalaisten voitto kuten presidentti Kekkonen ennusti. "Maailmaan ei saada rauhaa ennenkuin palestiinalaisten oikeudet toteutuvat. "Voiko sen paremmin sanoa?

                                                        

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Israel, Ukraina, maailman vaarallisimmat terroristivaltiot, USA, Britannia, sotateollinen kompleksi, NATO, menetetty Suomen valtio

Ukrainan sisällissota ja Suomen sisällissota - kuin kaksi veljestä.

Sunnuntai 13.8.2023 klo 12.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ukrainan sisällissota alkoi vallankaappaushallituksen julistamalla "terrorisminvastaisella" sodalla demokratiaa puoltavia ja vaativia Itä-Ukrainan Donbassin asukkaita vastaan heti Maidanin väkivaltaisten tapahtumien jälkeen helmi-maaliskuussa v 2014.

Itä-Ukrainan asukkaat, Krimin väestö mukaanluettuna, eivät hyväksyneet perustuslain muutoksia, joiden seurauksena venäjänkieliseltä väestöltä vähä vähältä peruutettiin kaikki demokratiaan kuuluvat ihmisoikeudet.

Yhdysvallat oli salaisesti vaikuttanut vallankaappauksen aikaansaamiseen jo vuosien ajan tavoitteenaan saada Ukraina niiden NATO-maiden joukkoon, joiden avulla Venäjä voitaisiin saada polvilleen ja Yhdysvaltojen ja pääomien hegemonia maailmassa voimistumaan.

                                                            ***

Suomessa pääomapiirit olivat hävinneet sosialidemokraattienemmistöisessä eduskunnassa äänestyksen Valtalaista heinäkuussa 1917. Valtalaki oli Suomen ensimmäinen itsenäisyysjulistus. Eduskunta oli päättänyt, että päätöstä ei tarvitsisi toimittaa Venäjälle hyväksyttäväksi vaan se lähetettäisiin ainoastaan "tiedoksi".

Häviölle jääneitä edustanut Ernst Nevanlinna lähti Pietariin Suomen ministerineuvos Enckellin puheille taivuttaakseen Venäjän silloisen porvarillisen hallinnon hajottamaan Suomen eduskunnan jotta itsenäisyyshanke ei menisi eteenpäin. Pääomapiirit olivat suunnitelleen itsenäisyyden sijaan Suomen liittämistä Saksan mahtavaan keisarikuntaan.

Sosialidemokraatteja äänestänyt kansa piti Valtalaista äänestänyttä eduskuntaa laillisena, Siten uusiin vaaleihin ei valmistauduttu. Vaalien tuloksena oli porvarienemmistöinen, pääoman etuja edistävä eduskunta.

                                                            ***

Yhdysvallat valitsi Ukrainaan vallankaappaushallituksen. Hallituken jäseninä oli joko Yhdysvaltojen kansalaisia tai Yhdysvalloissa koulutuksensa saaneita georgialaisia, liettualaisia, yhdysvaltalaisia ministereitä, joista yksi sai Ukrainan kansalaisuuden samana päivänä kun tuli valituksi ministeiksi.

Presidentti Obaman varapresidentti Joe Biden toimi hallituksen "konsulttina" kertoen puhuneensa puhelimessa enemmän vallankaappaushallituksen pääministeri Jatsenjukin kanssa kuin vaimonsa kanssa. Bidenin poika Hunter toimi öljy-yhtiö Burisman hallituksessa vailla mitään kokemusta osallistuen firman laittomiin hankkeisiin, joihin yleinen syyttäjä pyrki puuttumaan. Varapresidentti Biden on julkisesti ylpeillyt sillä, että hän erotutti yleisen syyttäjän kiristämällä toukokuussa 2014 presidentiksi valittua Petro Poroshenkoa.

                                                              ***

Suomessa pääomapiirit valmistautuivat sisällissotaan kouluttamalla suojeluskuntia taisteluun ja sopimalla Saksassa koulutettujen jääkärien paluusta Suomeen. Samoin Saksan joukkojen lähettämisestä Suomeen oli käyty jo alustavia neuvotteluja lähes vuoden ajan.

Venäjän vallankumouksen seurauksena Suomi saikin yllättäen itsenäisyyden Venäjästä ilman Valtalain voimaantuloa. Pääomapiirit eivät olleet valmistautuneet tähän.Pian tilanne saatiin haltuun.

Tammikuun alussa eduskuntaryhmät neuvottelivat Suomen armeijan perustamisesta ja sen käytännöistä. Sosialidemokraatit ehdottivat armeijaa, jota hallitsisi neuvosto, jossa olisi yhtä paljon sosialidemokraatteja kuin porvareiden edustajia. Uusissa eduskuntavaaleissa muodostunut porvarillinen eduskunta ei suostunut tähän. Armeijasta tuli Suomen porvarillinen armeija, joka valitsi ylipäällikökseen kenraali C.G. Mannerheimin. 

                                                                ***

Ukrainassa Yhdysvallat yhteistyössä NATO-liittolaistensa kanssa alkoi rakentaa Ukrainan armeijasta NATO-armeijaa. Kokemusta sotimisesta tuli Itä-Ukrainaa vastaan käydystä sodasta, jossa kohteina olivat Donbassin siviilit.

Sodan ohella äärimmäinen rasismi venäjää äidinkielenään puhuvaa väestöä kohtaan koveni. Ukrainan ortodoksinen kirkko joutui vainon kohteeksi. Ukrainan turvallisuuspalvelu alkoi ylläpitää listaa tapettavista siviilihenkilöistä kansallisuudesta riippumatta. Terroritekoja suoritettiin niin Ukrainassa (Odessan ammattiyhdistysten talon murhapoltto 2.5.2014) mm kaduilta kidnapattiin ihmisiä, maalattiin ja teipattiin sekä heitettiin roskapönttöihin.

Kansainvälisellä tasolla tehtiin YK:nkin hyväksymiä Minskin rauhansopimuksia, joita USA ja NATO-maat eivät olleet aikoneetkaan saada täytäntöön, vaan ainoastaan ostaa aikaa Ukrainan armeijan varustamiseen NATO-asein.

Oikeus äänestää, käydä koulua omalla äidinkielellään saada sosiaaliturvaa peruttiin Donbassin väestöltä.

                                                                 ***

Suomessa armeijasta muodostettiin tammikuussa 1918 porvarillinen "Saksa-sopiva" kansainälistä pääomaa tyydyttävä armeija tarkoituksena saada Suomi liitettyä osaksi Saksan keisarikuntaa, eli läntistä pääomaa.

Ukrainassa julkisanottuna tavoitteena oli liittää Ukraina EU:hun, mutta keskeinen tavoite oli liittää Ukraina NATO:n jäseneksi, jotta se voisi tyydyttää Yhdysvaltojen pääomapiirien tavoitteita jatkamaan Venäjän ryöstöä, joka jäi 1990-luvulla kesken.

                                                                ***

Suomen työvestön tavoitteena oli saada kaikille kansalaisille ihmisoikeudet, 8-tuntinen työpäivä ja koulutus. Työväestön sotilaskoulutusta vailla olevat joukot eivät kansan tuesta huolimatta pystyneet antamaan vastusta porvariarmeijan tueksi tulleille Saksassa koulutetuille jääkäreille ja Saksan armeijalle.

Ukrainassa Donbassilaisten tavoitteena oli myös samat ihmisoikeudet kaikille äidinkielestä ja uskonnosta riippumatta.

                                                               ***

Suomen sisällisotaa käytiin I maailmansodan viitekehyksessä. Välittömästi sodan jälkeen työvestöä teloitettiin joukoittain. Pelkkä työväentalolla voimistelu opettaminen saattoi johtaa teloitukseen kuten kävi Joonathan Mannerille.

Vain työväestön siis sosilidemokraattien edustajia pidätettiin, tutkittiin ja tuomittiin usein vuosiksi keskitysleireile. Valkoisen, porvarillisen armeijan edustajia ei tutkittu eikä tuomittu - ei myöskään saksalaisia heidän hirmuteoistaan huolimatta, heidät kaikki armahdettiin.

                                                               ***

Suomen liittäminen Saksan keisarikuntaan ja sen pääoman piiriin jäi maailmansodan häviön seurauksena kesken. Saksan keisarillisen armeijan edustajat joutuivat Saksan vallankumouksen seurauksena vetäytymään Suomesta monen Suomen valtaapitävän pettymykseksi. Suomi ei saanut saksalaista kuningasta.

                                                               ***

Ukrainassa Donbassin julistauduttua itsenäiseksi se kutsui Venäjän apuun puolustamaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia Yhdysvaltojen pääoman valtaa vastaan.

Suomen työväestöllä ei ollut ketään, ketä kutsua apuun. Neljännesvuosisadan jälkeen ja Saksan liittolaisena Venäjää vastaan käytyjen sotien jälkeen Suomi pääsi rauhan ja ihmisoikeuksien toteutumisen aikaan.

Tuo aika päättyi Suomen liittymiseen EU:hun ja pyrkimykseen jälleen, vielä kerran, liittoutumiseen maailman pääoman valtapiiriin - nyt ohi Saksan- suoraan Yhdysvaltojen kanssa.

                                                              ***

Venäjä joutuu taistelemaan Donbassin väestöä puolustaessaan, koko Yhdysvaltojen pääomapiirien ja EU:n yhteistä tiedonvälitys- ja sotilaallista armeijaa vastaan.

Kyseessä on maailmansota halusimmepa myöntää sitä tai emme. Venäjällä on vastassaan koko demokratian vastainen kolonialismista ja väkivallasta vuosisatoja hyötynyt pääoman valta mihin joukkoon Suomi on nyt liittynyt pelkästä miellyttämisen halusta. Mitään hyötyä Suomen kansalle ei viime vuosikymmenten ratkaisuista ole tullut. 

Venäjän sotilaallinen voitto on niin Afrikan maiden kuin Euroopan ja Yhdysvaltojen demokraattisen kehityksen alkamisen edellytys. Presidentti Carter kutsuu Yhdysvaltoja oligarkiaksi eikä demokratiaksi. 

Vieläkö Suomella on historiansa valossa demokraattisen vaihtoehdon mahdollisuus vai onko jo mahdollisuuskin menetetty?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sisällissota, Suomen sisällissota, pääomapiirien ryöstöhankkeet, väkivaltainen vallankaappaus, Nevanlinna, Enckell, Mannerheim, Hunter Biden, Joe Biden, USA ja Saksa

YLE: "Putin on peto"

Keskiviikko 21.6.2023 klo 10.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:llä oli eilen onnen päivä. Sen ei tarvinnut keksiä vuosikymmenten tapaan itse valeuutisiaan Venäjästä ja presidentti Putinista vaan sille tarjoutui tietolähde: Aku Ankka- taiteilija Stenvallin "Ukrainan sodanvastainen taidenäyttely Turussa", josta Yle lähetti laajan kattauksen joka uutislähetyksessään.

Olen kirjoittanut luovuudesta ja inhimillisestä kasvusta kirjoja: "Inhimillinen kasvu ja yhteisö" ja "Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun". Sen lisäksi olen tarkastellut useissa kirjoissani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä" ja "Lupa olla julma" sitä, kuinka yksipuolinen tiedonvälitys ja sotapropaganda muuttavat todellisuutta niin, että kansakunnat johdatetaan uskomaan, että propaganda on totta.

Suomen Yle on johdatellut suomenkielistä Suomen kansaa taitavasti läpi vuosikymmenet uskomaan Yhdysvalloista johdettua valtamediaa totuuspohjaiseksi tiedonvälitykseksi. USA:n johtaman Ukrainan sodan jatkuessa kansakunnat Keski-Euroopassa mm. Saksassa ja Ranskassa alkavat hahmottaa maailmantilanteen toisin kuin valtamedia haluaa.

                                                         ***

Yle käytti eilisen, 20.6. uutispäivän laitojaan myöten ideologiansa hyväksi. Se esitteli jokaisen  taulun yksityiskohtaisesti. Eräässä presidentti Putin istui verellä täytetyssä kylpyammeessa, toisessa hän matkusti junassa katsoen kasvojensa heijastusta ikkunassa, joka heijastus näytti pelkältä kallolta.

Stenvallin kuvia ei voi pitää taiteena. Taide on yhteyttä taiteilijan sielun ja katsojan sielun välillä.Yhteys luo mahdollisuuden henkiseen kasvuun ja oivalluksiin. Nämä kuvat ilmentävät tekijänsä sielua, pahuutta, joka ei piittaa tosiasioista. Kuvat ovat karkeata propagandaa, jota esitettiin toisen maailmansodan aikana juutalaisista,ryssistä, serbeistä, kommunisteista ja mustalaisista.

Mihin tämä tiettyjen kansanryhmien demonisointi johti?

Keskitysleireihin, pakkotyöhön, kaasukammioihin ja totaaliseen tuhoon. Keski-Euroopassa oli natsi-Saksan rinnalla fasistinen Kroatia, johon kuului Kroatian lisäksi Bosnia ja Serbian Kosovo. Kroaatit, Bosnian muslimit ja Kosovon albaanit toimivat natsihengessä kooten serbejä, kommunisteja ja ortodoksista uskontoa kannattavia 17 keskitysleiriin.

Keskitysleireissä vartijoilla oli käytössään erityinen "serbileikkuri" käyrä veitsi, jonka päähän oli kiinnitetty ranteen ympärille kiedottava nahka remmi. Sillä oli kätevä katkaista serbien kaulat. 

Serbejä ja venäläisiä sotavankeja kuljetettiin natsi-Saksan toimesta Norjan ja Suomen leireihin. Pakkotyössä ja hirvittävissä olosuhteissa vangit pakotettiin rakentamaan rautateitä Norjaan. Lars Westerlund on teoksissaan kuvannut tätä.

Juutalaiset vuorostaan saivat paikkansa Saksan keskityleirien kaasukammioissa sekä Baltian maiden halukkaiden paikallisten suorittamissa joukkoteloituksissa kuten Ukrainassakin.

                                                   ***

Kroatian presidentti Zoran Milanovic ei halua toistaa toisen maailmansodan historiaa. Hän vertaa nykyisin natsi-Ukrainan kannattajien käyttämää "Slava Ukraini" tervehdystä "Sieg Heiliin". Hän sanoi, että ei koskaan halua kuulla näitä tervehdyksiä Kroatiassa.

Valmistautuessan Jugoslavian hajottamiseen 1990-luvulla Yhdysvaltojen presidentti Clinton ja senaattori Biden tekivät kaikkensa demokratiaa, laillisuutta ja kansainvälisiä lakeja noudattavien serbien demonisoimiseksi. Biden kutsui serbejä "kretiineiksi", vajaamielisiksi ja Saksa liittyi huutosakkiin kun juuri ulkoministeriksi valittu Klaus Kinkel huudahti "serbit on saatava polvilleen".

Suomen presidentti, hallitus ja eduskunta ovat Kroatian presidentin suhteen eri linjoilla. Suomen eduskunta kuuntelee seisaalleen noussen Yhdysvaltojen valtaan nostaman presidentti Zelenskyn puhetta suuren kunnioituksen vallassa. Pääministeri päättää useat Instagram tervehdyksensä "Slava Ukrainin".

                                                   ***

Tosiasioista piittaamaton Stenvall kuvaa Venäjän ja presidentti Putinin syyllisiksi sotaan kammottavalla tavalla. Voin vain kuvitella lapsia ja nuoria, jotka peloissaan vääntelehtivät yöllä vuoteissaan peläten rajan yli milloin tahansa syöksyvää verenhimoista petoa.

Yle ja Stenvall eivät vastaa mistään. He heittelevät pakkomielteisiä valheitaan koko kansan käyttöön. Jokainen voi lukea vaikka tämän blogini arkistosta kaiken mitä tarvitsee tietää Ukrainan sodan syistä ja syyllisistä. 

Ukrainan sota on v. 2014 USA:n vallankaappauksen seurauksena aloitettu USA/Nato-johtoinen sisällissota, jonka tarkoituksena oli tappaa kaikki venäjänkieliset ukrainalaiset ja tuhota Venäjän ja Ukrainan yhteinen historia.

Suomella on samanlaisia muistoja marsalkka Mannerheimin venäjää puhuville karjalaisille pystyttämistä suomalaisten keskitysleireistä Itä-Karjalassa 1941-44. 20 000 vangitusta siviilistä, naisesta ja vanhuksesta henkiinjääneet oli tarkoitus lähettää Keski-Euroopan kalikaivoksiin ja korvata väestö suomenkielisillä tai karjalaapuhuvilla asukkailla.

Suomen natsismi muistutti Ukrainan nykyistä tilannetta, jossa venäjänkielen puhuminen on kielletty samoin oppositiopuolueet ja venäjänkieliset lehdet ja muut tiedotusvälineet on kielletty. 40% alkuperäisestä Ukrainasta oli venäjänkielisiä. Nyt maan koko väestö on n. 20miljoonaa oltuaan yli 40. Ei ole enään Ukrainaa, jota NATO-maat voisivat jälleenrakentaa.

                                                         ***

Ukrainalla ei ole enään armeijaa. Maan natsi-hallituksella on vain Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa yhdessä suunnitellut terroriteot aseenaan. Buchan joukkosurman lavastus, Yhdysvaltojen CIA:n, NATOn ja Norjan armeijan kanssa yhteistyössä räjäytetty NordStream kaasuputki, Krimin sillan räjäytys, Kahovkan padon räjäytys ja maapallon suurimman ekokatastrofin aiheuttaminen, joka saastutti myös Mustan meren puhumattakaan drone-iskusta Kremliin sekä lukuisista toimittajien ja filosofien murhista.

Venäjän kansallinen turvallisuus ja Itä-Ukrainan asukkaiden selviäminen sisällissodasta hengissä on presidentti Putinin huolena. Yhdysvaltojen ja NATOn läsnäolon ja terrorin  Ukrainassa on loputtava. Tavoite on vaativa, kun ottaa huomioon miljoonia ihmisiä tappaneen USAn ja sen NATO-liittolaisten sotahistorian.

Stenvall ja Yle toimivat omien taloudellisten ja poliittisten  intressiensä pohjalta. Vastuu suomalaisten turvallisuudesta tai mielenterveydetä ei kuulu niihin.

                                                         ***

Jokaisen, joka haluaa seurata syvällistä, totuuteen ja sivistykseen pohjautuvaa tiedonvälitystä kannattaa ottaa päivittäin ohjelmaksi katsoa Youtubesta "Judging Freedom" ohjelma, jossa mm eilen oli entisen Britannian suurlähettilään Alastair Crooken keskustelu toimittajan kanssa. Keskustelussa on otteita presidentti Putinin tilaisuudesta, jota ohjelma kommentoi.

Maapallon asukkaiden enemmistö arvostaa ja ihailee presidentti Putinia, joka yhdessä Kiinan presidentin ja kymmenien muiden valtioiden kanssa rakentaa BRICSia, yhteistyöhön perustuvaa tulevaisuutta Yhdysvaltojen aseellisen väkivallan ja taloudellisten pakotteiden mielivallan avulla ylläpidettyä maailmanvaltaa vastaan.

Maapallon kansat tunnistavat avoimuuteen, rauhaan ja totuudellisuuteen perustuvan yhteistyön luonteen. Varsinkin siirtomaavallasta kärsineet kansat eivät mahdollisuuden avautuessa enään koskaan alistu itsenäisyytensä menettämiseen kuten Suomen johtajat ovat  pakottaneet Suomen tekemään.

                                                         ***

Aku Ankka taiteilija Stenvallin näyttely on halpahintaisin Venäjä-vihan kaupallinen ilmentymä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vale-Yle, Putin on peto, Stenvall, taiteen olemus, propaganda, keskitysleirit, natsismi, median sotapropaganda, lapset, nuoret, mielenterveys

KOLMESATAATUHATTA KAATUNUTTA UKRAINALAISMIESTÄ SEKÄ SAMA MÄÄRÄ VAIKEASTI HAAVOITTUNEITA

Tiistai 2.5.2023 klo 17.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen ulkoministeri Margaret Albrightilta kysyttiin 1990-luvulla hänen mielipidettään siitä, että Irakissa on sodan aikana kuollut puolimiljoonaa lasta. ”It is a due price”- ”se on sopiva hinta” hän vastasi.

Ukrainassa on viimeisen vuoden aikana kuollut Yhdysvaltalaisten sotilasasiantuntijoiden Scott Ritterin ja Doug MacGregorin mukaan 300 000 parhaassa iässä olevaa ukrainalaismiestä, pysyvästi vammautuneita haavoittuneita on yhtä paljon. Yhdysvallat on NATO-maiden kanssa kouluttanut ukrainalaisia sotaan Venäjää vastaan. Sen tavoitteena on ukrainalaismiesten avulla ”heikentää” Venäjää.

Yhdysvallat ja sen liittolaiset, Euroopan NATO-maat ovat lähettäneet Ukrainaan aseita. Yhdysvallat maksaa Ukrainan hallinnon virkamiesten palkat ja eläkkeet. Korruptiosta johtuen rahat hakeutuvat veroparatiisitileille ja aseet pimeille asemarkkinoille, erityisesti Kosovoon, jossa on Yhdysvaltojen jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel. Laittomasti itsenäistetty Kosovo on ja on ollut Euroopan mafian ja terrorismin keskus. Aseet ja huumeet kulkevat alueen kautta.

Onko 300 000 kaatunutta sopiva hinta Yhdysvaltojen aseteollisuudelle hankituista voitoista? Suuri osa Ukrainan maatalousmaasta on jo siirtynyt Yhdysvaltalaisten ylikansallisten yritysten GMO-tuotantoon. Viime päivinä myös Yhdysvaltojen öljy- ja kaasujätit ovat ilmoittautuneet kiinnostuneiksi luonnonvarojen haltuunotosta.

Venäjä ei ole kattavasta mediasensuurista ja talouspakotteista huolimatta pudonnut polvilleen. Se on surullisin mielin joutunut taistelemaan veljeskansaksi kokemiaan ukrainalaisia vastaan, jotka toimivat Yhdysvaltojen ja EU-maiden käskystä.

 

 

                                                       ***

 

Yhdysvallat suoritti yhdessä Ukrainan natsien kanssa väkivaltaisen Maidanin vallankaappauksen helmikuussa vuonna 2014. Se nimitti maahan haluamansa monikansallisen hallituksen. Laittomaksi muuttunut eduskunta julisti Itä-Ukrainan asukkaille sodan, koska nämä vastustivat laillisen presidentin syöksemistä vallasta ja ajamista maanpakoon. 

2.5.2014 natsit suorittivat Odessassa 48 ihmisen polttomurhan.

Maidanin vallankaappauksen vastustajat olivat perustaneet Odessaan telttaleirin, ilmaisten tukensa demokratialle. Natsit hyökkäsivät leiriin ja demokratia-aktivistit pakenivat lähellä sijaitsevaan ammattiyhdistysten taloon. Natsit sytyttivät polttopulloilla talon palamaan ja sulkivat ovet. Sisällä palavat eivät päässeet ulos. Jotkut hyppäsivät ikkunoista. Henkiin jääneet joutuivat kadulla kidutuksen ja mukilointien kohteeksi. Natsit lauloivat: ”torakat palaa, torakat palaa”.

Venäjänkieleltä poistettiin virallinen asema, vaikka laajoilla alueilla 80 -90 prosentilla asukkaista se on äidinkieli. Kommunistinen puolue lakkautettiin, puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi. Venäjänkielen puhuminen julkisella paikalla tuli kielletyksi, venäjänkieliset TV- asemat ja sanomalehdet kiellettiin. Vähitellen kaikki oppositiopuolueet kiellettiin. Koulukirjat poltettiin ja tilalle laadittiin natsi -kulttuuria ihannoiva historiakäsitys. Katujen ja paikannimet muutettiin, jos ne viittasivat Ukrainan yhteiseen historiaan Venäjän kanssa. Jopa toisen maailmansodan juutalaisten teloituspaikoille vievien teiden nimet muutettiin natsitodellisuutta myötäileviksi. Ukrainan ortodoksista kirkkoa korvaamaan perustettiin ortodoksinen kirkko Ukrainassa, joka tuli Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Perinteisen kirkon kannattajia ryhdyttiin vainoamaan, omaisuutta takavarikoitiin ja Kiovan hallitus ampui ohjuksia myös Donetskin kirkkoon pääsiäisjuhlien aikana vuonna 2023.

Sisällissodan kestettyä 8 vuotta Ukrainan natsi-hallitus lähti helmikuussa 2022 suorittamaan lopullista Itä-Ukrainan alueiden sotilaallista valtaamista. Sen tavoitteena oli ukrainalaistaa väestö, mikä tarkoittaa vallan haltuunoton jälkeen asukkaiden uudelleen koulutusta sisäistämään natsi-johtaja Banderan maailmankäsitys.

Krim, jonka ukrainalaismielinen Neuvostoliiton johtaja Hrustshov oli johtajuutensa aikana liittänyt Venäjän neuvostotasavallasta Ukrainaan neuvostotasavaltaan, oli identiteetiltään vahva. Se itsenäistyi heti Maidanin jälkeen maaliskuussa 2014. Krimin asukkaat ovat pääosin venäläisiä ja he olivat kokeneet natsien äärimmäistä väkivaltaa osallistuessaan Maidanin vastamielenosoituksiin Kiovassa. Krimiläiset todella halusivat pois Ukrainan natsimielivallasta. Yli 90% Krimin asukkaista tuki äänestyksessä liittymistä Venäjään.

Krimin asukkaat ovat saaneet äänestää tavoitteistaan jo useissa Venäjän federaation vaaleissa Venäjän kansalaisina.

 

                                                         ***

 

Kiovan natsi-hallituksen ryhtyessä taisteluun helmikuussa 2022, Donetskin ja Luhanskin asukkaat julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää tunnustamaan heidän itsenäisyytensä ja sen jälkeen tulemaan apuun.

Yhdysvallat oli yhdessä Ranskan ja Saksan johtajien kanssa sopinut, että rauhaa tavoittelevat Minskin sopimukset, joiden perusteella Donetskille ja Luhanskille olisi myönnetty autonomia osana Ukrainaa, eivät tyydyttäneet. Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentit Francois Holland ja Emmanuel Macron olivat huijanneet presidentti Putinia ja Donbassin johtajia näyttelemällä olevansa rauhansopimuksissa mukana. Tosiasiassa he ovat nyt kertoneet rauhanehdotusten tarkoituksena olleen vain varata Ukrainan armeijalle aikaa varustautua NATO-koulutuksen avulla sotaan Itä-Ukrainaa ja Venäjää vastaan. Yhdysvallat on julistanut Venäjän vihollisekseen ja sotimisen tarkoituksena olisi siis Venäjän heikentämisen.

 

                                                            ***

 

Yhdysvalloille Venäjän heikentäminen ukrainalaismiesten avulla on ensisijainen tavoite. EU on alun perinkin perustettu palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. EU ei ole itsenäinen, vaan kuten yhdysvaltalaiset asiantuntijat toteavat, Euroopan maat ovat kuin ”äidin kellarissa” asuvat lapset. Täysin riippuvaisia äidin (USA: n) tahdosta.

Yhdysvalloilla ei ole ystäviä. Sillä ei ole empatiaa muiden maiden asukkaita kohtaan. Sillä on vain liittolaisia, joista on oltava sille hyötyä. Sitä kiinnostaa muiden maiden luonnonvarojen ryöstö liittolaisten avulla. EU-maat ovat suostuneet tähän.

Yhdysvalloilla on tiedonvälityksen lähes täydellinen monopoli. Aseteollisuuden tavoitteena on tiedotusvälineiden toiminnan hallinta. Maailman tapahtumat on kuvattava siten, että uutiset hyödyttävät aseteollisuutta, joka ohjailee Yhdysvaltojen hallituksen päätöksiä. 

Suomen valtiollisen sensuurin alainen valtamedia on myötäillyt sataprosenttisesti Yhdysvaltojen aseteollisuuden tavoitteita. Siten jokaisen suomalaisen, jolla on televisio tai tietokone, kannattaa etsiä todellisuutta valtamedian ulkopuolelta.

Suomalainen katsoja voi avata televisiosta tai tietokoneestaan YouTube-kanavan ja hae-valikosta näpytellä Doug MacGregorin tai Scott Ritterin nimen. Molemmat ovat kokeneita Yhdysvaltojen sotilashenkilöitä, ensimmäinen on Irakin ja Jugoslavian sodat kokenut eversti ja toiminut Pentagonin neuvonantajana. Jälkimmäinen on entinen YK-asetarkastaja, merivoimien upseeri ja tiedustelu-upseeri.

Nämä kaksi asiantuntijaa ovat kirjoittaneet kirjoja. Heillä on jatkuvasti TV-haastatteluohjelmia, joissa analysoidaan maailmantilannetta ja Ukrainan konfliktia erityisesti. He ovat harvinaisia humanisteja. Molemmat ovat myös Ukrainan sisäministeriön tunnetulla tappolistalla, mikä  osoittaa kuinka vaarallista on poiketa virallisesta valtamedian kaavasta.

 

                                                        ***

 

Ukrainan kehitys natsi-valtioksi ja koko Euroopan yhdistyminen sen tukijaksi on tragedia vailla vertaa. Natsismin historia on meille suomalaisille melko tuntematon, koska liittolaisuutemme ensin keisarillisen Saksan ja sen jälkeen natsi-Saksan kanssa on täytynyt piilottaa.

NETFLIX- elokuva ”Tohtori Garcian potilaat” kuvaa hienosti Espanjan osuutta natsismin ja fasismin kehityksessä 1930-luvulta lähtien - ensin demokraattisen tasavallan häviötä falangisteille ja fasisteille, sitten tasavaltalaisten vainoa ja pakoa ”maan alle”, falangistisotilaiden hakeutumista Saksan natsiarmeijaan ja erään esimerkkihenkilön osallistumista Eestissä juutalaisten joukkomurhaan. Kuvataan myös sodan päätyttyä vuorostaan ”liittoutuneiden” yhteistyötä fasistien ja natsien kanssa, pahimpien natsien ja Italian Mussolinin kätyreiden soluttautumista Espanjaan ja sieltä Yhdysvaltoihin ja Etelä Amerikkaan. Katolisen kirkon merkitystä unohtamatta.

 

                                                          ***

Yhdysvaltojen taloudellinen tuki takasi Francon fasistisen hallinnon pysymisen pystyssä. Eisenhower sai vastalahjaksi sotilastukikohtia Espanjasta. Fasistihallinto päättyi vasta 1975. Yhdysvaltojen vaikutus fasistisissa hankkeissa Kreikassa, Portugalissa ja vuoden 1990-luvun Jugoslavian hajottamisessa on merkittävä. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsi-diaspora rahoitti yhdessä Osama bin Ladenin kanssa Kroatian natseja, Bosnian kalifaattia rakentavia muslimeja sekä Kosovon albaaniterroristeja.

Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta saakka.

 

                                                        ***

Suomessa on meneillään samanlainen kansan uudelleenkoulutus kuin Ukrainassa. Kaikki venäläinen sivistys ja yhteistyö olisi unohdettava. ”Kaikki siteet Venäjään on katkaistava”, sanoi pääministeri. Suomen aseet ovat ”hyvässä rasvassa” sanoo aseita Ukrainan natsi -hallinnolle lähettävä presidentti.

Venäjä on antanut käyttöömme suomen kielen, itsenäisyyden ja demokratian. Vasta Suomen joutuessa irrottautumaan natsi-Saksasta ja myöntyessä sulkemaan keskitysleirit ja toteuttamaan Pariisin rauhansopimusta, Suomi pystyi järjestämään ensimmäiset demokraattiset valtiolliset vaalit v. 1945. Silloin toisinajattelijat oli vapautettu vankiloista ja muut sisällissodan jälkeiset ihmisoikeuksien rajoitukset oli Neuvostoliiton vaatimuksesta ollut poistettava.

Suomen hallitus olettaa, että Venäjän sulkeminen pois läntisestä kansainvälisestä yhteistyöstä on pysyvää. Suomi tekee päätöksiä, jotka sulkevat ovia inhimillisyydelle ja kansojen väliselle globaalille yhteistyölle Suomen omilla päätöksillä.

Tällä periaatteella Suomi lähestyy kehityksessään natsismin kokonaisvaltaista hyväksymistä ja omaksumista. Tästä eräänä esimerkkinä voin mainita hiljattain tapaamani nuoren, joka kertoi hänen ja ystävien tapaamisten tunnuksena olevan ”Slava Ukraini” tervehdys, joka on natsi-Ukrainan tapa. En uskaltanut kysyä kohottavatko he myös oikean käsivartensa ylös oikealle kuten Heil Hitler -tervehdykseen kuului.

Sama kysymys tuli mieleeni, kun katsoin eduskunnan seuratessa hartaana Ukrainan presidentin video-puhetta eduskunnassa keväällä 2022.  Nostavatko he myös kätensä, -mietin. Sokea, lähes uskonnollinen natsismi näyttää Suomessa nyt itsestäänselvyydeltä. Liput liehuvat kaupungintalojen saloissa ja kelta-sininen tunnusväri näkyy kaikkialla. Kun todellisuus paljastuu kuka ja mikä romahtaa?

 

                                                                            

 

 

 

 

 

 

                                                                          

 

 

 

 

                                                                       

 

 

                                                                        

 

 

 

                                                                           

 

 

                                                                              

 

 

 

                                 

 

                                                                            

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan kaatuneet sotilaat, USA:n etäsota, NATO, Merkel, Hollande, Macron, natsismi, uskonnollinen vaino, kieleen perustuva vaino, kulttuuriin perustuva vaino, Scott Ritter, Douglas Macgregor

Valheet tuhoavat lasten ja nuorten mielenterveyden

Sunnuntai 19.2.2023 klo 16.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tapasin vuonna 1971 – 72 kaikki Helsingin huumepoliisin pidättämät 119 koululaista. Tapaamisen lisäksi nuoret täyttivät lyhyen kyselylomakkeen koskien heidän elämänolosuhteitaan.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tutkin eri asiakirjalähteistä mitä näille nuorille oli tapahtunut. Ryhmä jaettiin kahteen: niihin, jotka olivat selvinneet hyvin (49 nuorta) sekä niihin, joiden selviäminen oli huono (70 nuorta). Yhdeksäntoista oli kuollut.

Huonosti selviämisen kriteereitä olivat: kuolema, vankeusrangaistus, psykiatrinen sairaalahoito tai rikollisen käyttäytymisen jatkuminen.

Tärkein yhteinen tekijä niiden joukossa, jotka selvisivät hyvin, oli se, että he olivat lomaketta täyttäessään ilmoittaneet, että heillä on HYVÄ KODIN ILMAPIIRI.

 

                                                       ***

Viimeisen vuoden aikana Suomi-kodissamme on vakavasti häiriintynyt ilmapiiri. Suomen presidentti ja pääministeri kertovat muunnettua totuutta maailman tapahtumista, erityisesti naapurimaastamme Venäjästä.

Heidän tarinansa perusteella lapsille ja nuorille on uskoteltu, että naapurinamme on uhkaava ja uhkaileva Venäjä. Presidentti ja pääministeri vaativat venäläisten tappamista ja rankaisemista paitsi asein, myös taloudellisesti. Presidentti kehuu maamme lähettävän tappavaa aseistusta Ukrainaan ja että meillä täällä aseiden olevan ”hyvin rasvattuja”.

Pääministeri Marin vuorostaan kiertää ympäri maailman kertomassa totuudeksi uskomiaan valheita saadakseen muutkin maat liittymään venäjä-vihaajien joukkoon. Viimeksi pari päivää sitten hän selosti mielipiteenään, että Krimin valtauksen jälkeen ”lännen” olisi tullut ryhtyä voimakkaampiin toimiin Venäjää vastaan – enemmän pakotteita ja muita toimia.

Tärkein väite, jota presidentti ja pääministeri toistavat ja tarjoavat myös valtamedian käyttöön, on se, että Venäjä olisi hyökännyt provosoimatta Ukrainan kimppuun helmikuussa 2022, ikään kuin sota olisi alkanut juuri tuolloin.

 

                                                    ***

Ukrainan sota alkoi v. 2014 Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta Kiovassa. Väkivallan avulla laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich ajettiin maasta ja Yhdysvallat asetti valitsemansa hallituksen johtamaan Ukrainaa. Valtaosan kansasta äidinkieli oli venäjä. Se menetti virallisen kielen aseman. Vähitellen sen käyttö kiellettiin kokonaan.

Vallankaappauksen johdosta laittomaksi muuttunut eduskunta julisti puhemies Turchinoviin suulla sodan Itä-Ukrainan Donbassille, koska nämä alueet eivät halunneet Krimin ohella alistua väkivaltaisesti valtaan nostettuun epädemokraattiseen hallintoon. Siitä lähtien Kiovan laiton hallitus ja eduskunta ovat armeijallaan pommittaneet Donbassia.

Krim pelastui julistautuen kansanäänestyksellä autonomiseksi. Venäjä varmisti autonomian ilman yhtäkään laukausta. Sen jälkeen Krim anoi uuden kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjän federaatioon. 

 

 

                                                      ***

Pääministeri Marinin Munchenissä viime päivinä esittämät kannanotot osoittavat, että hän tukee Yhdysvaltojen vallankaappauksella muutettua Ukrainan hallintoa eikä demokraattisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin oikeutta toimia presidenttinä. Sen sijaan Yhdysvaltojen käyttämä väkivalta ja Ukrainan armeijan kouluttaminen jatkamaan NATOn avulla Itä-Ukrainan kansanmurhaa saa hänen kannatuksensa.

Krimin asukkaiden, jotka ovat suurimman osan historiastaan kuuluneet Venäjään ja joista suurin osa on identiteetiltään venäläisiä oikeus päättää demokraattisesti kohtalostaan ei sovi pääministeri Marinille.

 

                                                        ***

Nykyinen Yhdysvaltojen demokraattijohtoinen hallitus toteuttaa aseiden valmistajien tavoitteita. Nykyinen presidentti Biden, ulkoministeri Blinken, apulaisulkoministeri  Nuland ja eri tehtävissä toiminut Jake Sullivan ovat olleet mukana valmistelemassa ja toteuttamassa paitsi NordStream -terrori-iskua myös kaikkia presidentti Obaman aikana toteutettuja sotia, joissa on syntynyt miljoonia ihmisuhreja ja ääretöntä tuhoa.

Presidentti Obaman aikana kaikki toimet ovat tähdänneet Venäjän heikentämiseen. Kongressi antoi Obamalle valtuudet hyökätä Venäjän kimppuun tarvitsematta enää kääntyä sen puoleen.

 

                                                           ***

Obaman ja Bidenin joukkue on varustanut yhdessä NATOn kanssa, vallankaappauksesta lähtien Ukrainaa toimimaan astinlautana Venäjää vastaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat olleet juonessa mukana. 

Ukrainassa edelleen toimivat ja Yhdysvaltojen avulla voimistuneet natsijoukot ovat muuttaneet koko Ukrainan kulttuurin natsimyönteiseksi. Hitlerin ihailu ja venäjäviha on läpäissyt koko virallisen yhteiskunnan.

 

 

                                                    ***

Pääministerin ja presidentin mahdollistama vihan ja valheiden ilmapiirin voimistaminen on myös Suomessa johtanut natsihistoriamme peittelyyn ja itse asiassa sen glorifiontiin.

Suomen koulujen historianopetus ei ole valottanut nuorille riittävästi suomalaisten historiaa.

Lapsenlapseni ovat kertoneet, että kouluissa ei ole puhuttu marsalkka Mannerheimin suunnittelemista, rakennuttamista ja hallinnoimista keskitysleireistä Suomen miehittämillä alueilla Neuvostoliiton Itä-Karjalassa. Kuten Ukrainassa nyt, venäjää puhuvat neuvostoliittolaiset siviilit – naiset, vanhukset ja jopa vastasyntyneet lapset olivat aikanaan vainon kohteena. Karjalankieltä puhuville annettiin venäjänkielisten keräämät talven ruokavarat, huonekalut kuljetettiin 60 kuorma-autolla Suomeen. Venäjänkieliset sen sijaan suljettiin keskitysleireihin, joissa ihmiset kuolivat tauteihin, ravinnon puutteeseen ja pahoinpitelyihin. Pelkästään elokuussa 1942 500 ihmistä kuoli Petroskoin keskitysleirillä.

Suomi taisteli toisessa maailmansodassa liittoutuneita vastaan, Hitlerin kumppanina. Suomessa vallitsi samanlainen venäjävihan ilmapiiri kuin tällä hetkellä. Pääministeri Marin väittää Suomen voittaneet sotansa Venäjää vastaan ja vaatii, että Venäjä on voitettava nytkin. Hänellä ei ole mitään käsitystä oikeudenmukaisuudesta, totuudesta, demokratiasta tai historiasta.

Mannerheim ei Stalinin ansiosta joutunut vastaamaan sotarikoksistaan. Sen sijaan monet hänen upseeritovereistaan joutuivat vastuuseen – Mannerheimin vaietessa. Siten suomalaiset eivät käsitä ihailevansa sotarikollista. Mutta Suomen fasistiset järjestöt kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa. 

Ilmapiirin muuttumisen eräänä merkkinä on pidettävä sitä, että fasistisena kielletty Lotta-Svärd-järjestö on kokenut uuden tulemisen. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi pääpuhujana Suurkirkossa pidetyssä järjestön 100- vuotisjuhlassa. Presidentti on myös ilmoittanut arvostavansa edeltäjistään eniten Risto Rytiä, joka oli ideologinen Saksan liittolainen.

 

                                                  ***

Nyt siis pääministeri on vaatinut, että ”lännen” on voitettava Venäjä. Suomen hallitus on lähettänyt sotaa käyvään Ukrainaan useita aselähetyksiä, joilla Kiovan hallitus tappaa Itä-Ukrainan asukkaita yhdeksän vuotta sitten aloittamassaan kansanmurhassa. Venäjä on tullut auttamaan itä-ukrainalaisia Kiovan hallituksen aloitettua helmikuussa uuden suurhyökkäyksen Donbassiin.

ETYJ-tarkkailijoiden toteama Kiovan hallituksen hyökkäys on totta. Venäjä reagoi tähän. Venäjän hyökkäys ei ollut provosoimaton, vaan provokaatiota seurannut vastatoimenpide kansanmurhan estämiseksi.

Suomen hallitus ja presidentti ovat luoneet edellytykset valtamedian valehteluun. Valtamedia puhuu säännönmukaisesti Venäjän aloittamasta ”provosoimattomasta” hyökkäyksestä Ukrainaan.

Jotta lapset ja nuoret saadaan uskomaan maan johdon ja valtamedian valehtelua, valhe on toistettava päivittäin. Venäjän presidentti ja Venäjä on esitettävä pahana ja uhkaavana, jopa uhkailevana. Mitä lapset ja nuoret näkevät muuta kuin valtamedian TV-uutisia ja iltapäivälehtien lööppejä?

Kuinka monessa perheessä vanhemmat pystyvät ottamaan selvää todellisuudesta, jos valtiojohto ja valtamedia valehtelevat. Kuinka moni koulun opettaja seuraa tapahtumien taustoja voidakseen kertoa lapsille totuuden, kun tähänkään saakka ei ole voitu kertoa tosiasioita naapuristamme Venäjästä? Kuinka opettaja voi kertoa tiedoistaan, jos lasten kotona eletään toisessa todellisuudessa?

 

                                                        ***

Tosiasia on se, että Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyy Ukrainan sodasta ja toivoo kaikkien sotien kestävän mahdollisimman kauan ja että uusia sotia aloitetaan mahdollisimman usein.

Venäjä sen sijaan pitää ukrainalaisia veljeskansanaan eikä haluaisi vahingoittaa heitä. Eikä suurin osa ukrainalaisistakaan halua vahingoittaa venäläisiä, puhumattakaan venäjää puhuvia ukrainalaisia.

Pääministerin ja presidentin ilmaisema halu tappaa venäläisiä on kummallista. Venäläiset eivät ole tehneet pahaa suomalaisille. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Venäjä on suhtautunut suomalaisiin kuin isä hieman kurittomiin lapsiinsa. Suomella on ollut onni saada vakaita kypsiä presidenttejä aina 1980-luvulle saakka. Henkinen kypsyys on taannut ystävälliset suhteet naapurimaahamme.

Venäjä kansan syvällinen sivistys ja sen nykyisten johtajien kärsivällisyys ja myönteisyys on edelleen jättänyt ovet auki Suomen poliitikoille palata todellisuuteen. Nykyisten johtajien aikana tuo paluu ei mielestäni ole mahdollinen.

Sivistys ja humanismi kasvavat sisältäpäin. Niitä ei voi kauhalla antaa.

 

                                                       ***

Suomen liityttyä Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevaan Euroopan unioniin, tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Suomi ei enää toimi itsenäisesti vaan on alkanut palvella sotateollisuutta – Jugoslavian hajottamissodat ensimmäisenä esimerkkinä. Suomi alkoi käyttäytyä itselleen ja omalle identiteetilleen vieraasti.

Yhdysvaltojen luovuttua Bratislavan kokouksessaan v. 2000  virallisestikin kansainvälisten lakien  noudattamisesta, Suomi on ollut vain yksi nappula sen strategisessa pelissä.

Toimiessaan 1990-luvulla EDU:n puheenjohtajana Helmut Kohlin pyynnöstä presidentti Niinistö on  tempautunut mukaan ”kommunismin kitkemiseen” ja sotateollisuuden palvelemiseen.

Presidentin ideologia on selvä. Pääministeri Marinilla vuorostaan on ideologinen kuiskaaja, jolle Suomen etu ei ole ensisijainen.

 

                                                      ***

Suomen lapset ja nuoret on upotettu vihan ja valheiden ilmapiiriin. Jos henkilökohtaisella tasolla nuorten kodin ilmapiirillä on ratkaiseva osuus säilyvätkö nuoret poissa huumeiden, rikosten ja varhaisen kuoleman kohtalolta, lienee koko yhteiskuntaa kattavalla vihan ilmapiirillä vielä paljon suurempi vaikutus. 

Se vaikuttaa vanhempien työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa lisäten ahdistuneisuutta ja eripuraa myös kodeissa. Nyt jo lapset ja nuoret reagoivat rikoksilla, väkivallalla ja huumeiden lisääntyvällä käytöllä. Vielä näitä seikkoja vahingollisempaa on se, että rasismi ja syrjintä venäläisiä kohtaan on Suomessa hyväksyttyä. 

1990-luvulla näin kuinka lama vaikutti perheisiin. Valtiojohdon viimeaikaiset ratkaisut ja toimet johtavat jälleen itse aiheutettuun lamaan, jonka seuraukset tiedämme. Valheet laman aiheuttajista eivät toimi.

Lasten ja nuorten mielenterveys ei kestä valtiojohdon synnyttämää vihan ilmapiiriä eikä laman vaikutuksia palveluiden saantiin.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, pääministeri Marin, valheet Ukrainan sodasta, Suomi-kodin ilmapiiri, Lasten ja nuorten mielenterveys, venäjäviha, venäläisten tappaminen, Krim, sotateollisuuden tavoitteet, Obama, Biden, Blinken, Nuland, Sullivan, Ukrainan vallankaap

Suomi on Eurooppalainen -sarja on falski historian väärennös

Sunnuntai 8.1.2023 klo 16.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen Yle on asettunut palvelemaan NATO:n hybridikeskusta. Vasta lanseerattu sarja lienee tarkoitettu vahvistamaan Suomen valtiojohdon valitsemaa polkua NATO-jäsenyyteen.

Ohjelmassa viitataan siihen, että Suomessa v. 1975 pidetyn ETYK-kokouksen asiakirjassa vahvistettiin jo toisen maailmansodan rauhan päättänyt julistus rajojen koskemattomuudesta. Valtioiden rajoja ei voi siirtää muuta kuin rauhanomaisesti. 

Ohjelmassa kuvataan kuinka Venäjän suorittama ”sotilaallinen” Krimin haltuunotto olisi ollut ensimmäinen tällainen kielletty siirto. Kuten kaikki tiedämme, haltuunotossa ei ammuttu laukaustakaan.

Sen sijaan Ylen falskissa historian kertomuksessa unohdetaan Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa suoritettu ”lähtölaukaus” Jugoslavian hajottamissotaan v. 1992. EU:ta perustamassa olleet maat tunnustivat Saksan johdolla Jugoslavian osavaltio Kroatian itsenäisyysjulistuksen, joka merkitsi rajojen muuttamista väkivalloin.

 

                                                      ***

Jo ennen tätä rajojen siirtämistarinaa, ohjelmassa esitettiin näyttävä tekstin pätkä verenpunaisella taustalla, jossa ”Bosnian muslimipakolaiset kertovat serbien murhanneen siviiliasukkaita ja leikanneet kurkut auki”. Sitten ministeri Pekka Haavisto muistuttaa ”Srebrenican kaltaisista kauhukertomuksista”.

Lopussa kerrotaan helpottava taru siitä kuinka ”Sodat taltutettiin NATO: n, käytännössä Yhdysvaltojen avulla”.

Sarjan ykkösosa päättyy ihanaan yhteenvetoon, kuinka ”Suomi taisteli demokratian puolesta talvi- ja jatkosodassa”. Tällaisella falskilla tarinalla pyritään saamaan suomaiset uskomaan paitsi omaan taisteluun demokratian puolesta, myös Ukrainan taisteluun samoin eväin. 

Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.

 

                                                     ***

Suomi on Eurooppalainen valehtelee räikeästi.

Yhdysvallat oli nimittäin jo Reaganin aikana 1980-luvulla suunnitellut Jugoslavian hajottamista ja sotilaallisen sillanpääaseman saamista Balkanille. Maa sai liittolaisekseen Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin. Saksan talous tarvitsi vahvistusta maan yhdistymisen aiheuttamaan taloudelliseen kaaokseen. Euroopan unioni perustettiin palvelemaan USA:n aseteollisuutta.

Kroatian pankit, vakuutuslaitokset ja Jugoslavian muiden osavaltioiden omaisuus ryöstettiin sodan ja talouspakotteiden avulla. 

Serbia oli ainoa demokratiaa ja eri kansanryhmien tasa-arvoa toteuttava kansanryhmä. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista, minkä vuoksi lännen valtamedioiden oli osallistuttava serbien demonisointiin.

USA ja EU suorittivat Jugoslavian tuhoamisen Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi- ja albaanidiasporan rahoituksen tukemana. Natsit siirtyivät USA:sta ja Kanadasta vanhoihin kotimaihinsa Balkanille.

Suomen media ja poliitikot tukivat niitä voimia, joita USA ja EU tukivat. 

Kroatian presidentiksi oli valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman ja Bosnian presidentiksi, ohi vaalituloksen Alija Izetbegovic, joka oli kirjoittanut v. 1970 islamilaisen julistuksen. Islamilainen julistus kaavaili Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”.

 

                                                          ***

 

Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia kuuluivat fasistiseen Kroatian valtioon. Suomi tunnusti Kroatian, jossa serbit kerättiin ortodoksisiin kirkkoihin ja poltettiin elävältä tai koottiin keskitysleireihin, joissa erityiskäsittelyn saattoi saada ”serbileikkurista”. Leikkuri oli käyrä veitsi, johon kiinnitetty nahkahihna sidottiin ranteen ympärille. Leikkurin avulla saattoi kätevästi katkaista serbin kaulan. Keskitysleirejä oli 17. Sekä kroaatit että Bosnian muslimit tekivät yhteistyötä natsiaatteen puolesta.

Toisen maailmansodan kauhut toistuivat EU:n aloittaessa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamisen. Bosnian muslimiperheet, nyt toisen maailmansodan hirmutekoihin osallistuneiden muslimien lapset ja lapsenlapset osallistuivat erityisesti Srebrenican kaupunkia ympäröivien kylien serbisiviilien teurastukseen.

 

                                                            ***

Olen kuvannut nuo vv 1991 -1992 Srebrenicasta käsin serbikyliin tehdyt murharetket teoksessani ”Lupa olla julma”. Jugoslavian lähettiläs toimitti noista retkistä yksityiskohtaisen raportin, sekä uhrien että hyökkääjien nimet mainiten YK:n käsiteltäväksi. Raporttia ei koskaan käsitelty. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright oli kieltänyt myös mediaa kertomasta siitä.

Yli 2000 uhrin, joiden kohtalosta on tehty tieteellinen lähes 1000 sivuinen teos. On karmaisevaa lukea raporttia, jossa fanaattiset opettajat kannustavat tappamaan. Hyökkääjät saattoivat istahtaa tappamansa serbi-maanviljelijän talon kuistille, avata isännän luumuviinapullon ryyppyä varten ja kehua kuinka hyvää se on.

Srebrenican kaupunkia ei ollut koskaan julistuksista huolimatta de-militarisoitu. Muslimi-armeija terrorisoi kaupunkilaisia niin serbejä kuin muslimeja – raiskasi naisia. YK:n rauhanturvaajat, ensin kanadalaiset, heidän jälkeensä hollantilaiset sotilaat eivät uskaltaneet riisua muslimijoukkoja aseista.

 

                                                                ***

Srebrenican joukkomurha heinäkuun 1995 alkupuolella, keksittiin heinäkuun lopulla ICTY:n toimihenkilön toimesta Tuzlassa. Tarun tarkoituksena oli peittää yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattijoukkojen suorittama 200 000 serbiasukkaan karkotus tykki – ja kranaattitulella 1600-luvulta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta. Karkotusta kutsuttiin ”Operaatio Myrskyksi”.

Presidentti Tudjman karjui alaisilleen 31.7. 1995: ”Lyökää niin että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.”

Yhdysvaltojen puolustusministeri sanoi muutama vuosi sitten Operaatio Myrskyn olleen hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan.

Srebrenica-tarua on kehitelty ja vaalittu Yhdysvaltojen johdolla jo vuosikymmeniä. Siten ”Suomi on Eurooppalainen”- ohjelma on täydellinen USA:n haluaman tarinan vahvistus. Ministeri Haaviston värisevällä äänellä annettu todistus ”Srebrenicasta” ja ex suurlähettiläs Rene Nybergin toteamus Krimin valtauksessa tapahtuneesta ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä väkivaltaisesta rajansiirrosta on absurdia.

 

                                                                    ***

 

Suomi on Eurooppalainen- sarjaa voisi käyttää opetuselokuvana propagandasta – näin se tehdään!

Lopputoteamus on aivan fantastinen: ”(Jugoslavian) Sodat taltutettiin NATO: n - käytännössä Yhdysvaltojen avulla.” Kliimaksia olisi voinut vahvistaa sotilasmarssilla.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on Eurooppalainen-sarja, Yle:n suorittama falski historian väärennös, Euroopan rajat, ETYK, Jugoslavian sota, Krim, Pekka Haavisto, Rene Nyberg, Srebrenica, Suomi "demokratian" puolustajana toisessa maailmansodassa, historian väärentäminen verovaroi

JOULUBLOGI

Lauantai 24.12.2022 klo 13.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

He voivat lopettaa junayhteyden. He voivat estää autoliikenteen. He voivat estää lentoliikenteen ja kaiken muun matkustamisen. He voivat estää keskinäisen kaupan. MUTTA

He eivät voi estää meitä suomalaisia rakastamasta Venäjää ja venäläisiä, naapureitamme.

Voimme uida läpi Suomenlahden tapaamaan ystäviämme Pietarissa. Vaellamme heidän kanssaan yhteisissä muistoissamme.

Muistamme heidän antaneen meille itsenäisyytemme. Muistamme heidän auttaneen meitä luopumaan natsi -menneisyydestämme ja militarismistamme. Sen sijaan että he olisivat syyttäneet meitä siitä, että suljimme venäjänkieliset Karjalan asukkaat keskitysleireihin ja kaikin tavoin yritimme estää heitä vapauttamasta maailmaa natsismin ja militarismin ikeestä, he antoivat meille hopealautasella ensimmäiset demokraattiset vaalit vuonna 1945, joihin jokainen suomalainen, niin vankiloissa viruneet Suomi-Neuvostoliitto-seuran toimijat, jotka selvisivät vankeudestaan hengissä, kuin tavalliset sisällissodassa tuomitut työläiset saattoivat osallistua.

Syytösten sijaan Neuvostoliitto/Venäjä auttoi meitä taloudelliseen kukoistukseen keskinäisen kaupan ja rauhanomaisen yhteistyön avulla.

 

 

                                                   ***

Suomen eliitti ei ole antanut anteeksi häviötään militaristisessa kilpailussa toisen maailmansodan aikana. Eliitille ystävyys ja kansojen tasa-arvo ja yhteistyö on kauhistus.

BRICS-maiden, Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan liittyessä rakentamaan eri valtioiden väliseen tasa-arvoon perustuvaa järjestelmää Yhdysvaltojen väkivaltaan, militarismiin ja talouspakotteisiin perustuvan järjestelmän sijaan, Suomi on eliitin toimesta liittynyt tukemaan jälkimmäistä.

Suomen eliitti, valtiojohto, on liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa käymään sotaa Ukrainassa. Se on asettunut natsismin ja fasismin omaksuneen Kiovan hallituksen puolella tappamaan Itä-Ukrainan venäjänkielistä asujaimistoa.

Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana Mannerheim johti ja suunnitteli keskitysleirien rakentamista Itä-Karjalan venäjää puhuville asukkaille ja ryösti itselleen tai antoi karjalaa puhuville asukkaille venäjänkielisten talveksi kerätyt muonavarat.

Mannerheim johti itse Karjalan sotilas-ja siviilihallintoa koko sodan ajan.

Presidentti Sauli Niinistö toimii samalla tavalla. Hän johtaa yhdessä Suomen pääministeri Sanna Marinin kanssa tuen antamista Ukrainan itäisten osien venäjänkielisten asukkaiden tappamiseen. Yli kymmenen asepakettia on lähetetty yhdessä Yhdysvaltojen, sen liittolaisten ja EU-maiden kanssa.

 

                                                        ***

Venäjä on ottanut yli 3 miljoonaa ukrainalaista pakolaisina Kiovan hallituksen ylläpitämän 9 vuotta kestäneen sisällissodan aikana. Kiovan hallituksen aikoessa ryhtyä venäjänkielisen väestönsä lopulliseen tuhoamiseen Itä-Ukrainassa helmikuun 2022 puolivälissä väestö pyysi Venäjää auttamaan. Venäjä tunnusti alueiden itsenäistymisen ja ryhtyi auttamaan sotilaallisesti mutta myös taloudellisesti ja elintarvikkeiden avulla.

Sisällissota sai alkunsa Yhdysvaltojen kaapattua Ukrainassa vallan v. 2014. Rauhantahtoisuutta näytelleet Saksan ja Ranskan johtajat liittoutuivat Yhdysvaltojen kanssa ja estivät rauhanomaisen kehityksen Ukrainassa, mutta myös laajemmin maapallolla.

Venäjä ehdotti joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 neuvotteluja yhteisen turvallisuuden rakentamisesta Yhdysvaltojen johtaman sotilasliitto NATOn laajenemisen sijaan. Yhdysvalloista taloudellisesti ja sotilaallisesti riippuvaiset entiset Euroopan siirtomaavallat eivät vastanneet Venäjän kutsuun vaan aloittivat USA:n sodan tukemisen. Yhdysvallat katsoi Ukrainassa käytävän sodan sopivasti vahingoittavan Venäjää ja lisäävän NATO-liittolaisten valtaa. 

 

                                                             ***

YK n äänestykset paljastavat lännen paluun natsismin kannattajaksi. Vielä vuosi sitten natsismin ihannointi ja tukeminen sai vain Yhdysvaltojen ja Ukrainan kannatuksen. Maapallon maiden enemmistö vastusti natsismin ja fasismin ihannointia. EU n jäsenmaat pidättyivät äänestämästä.

Tänä vuonna joulukuussa 2022 Euroopan unionin jäsenmaat eivät enää vastustaneet natsismin ihannointia äänestyksessä vaan päinvastoin tukivat sitä. Käytännössä sen näkee myös siitä, että vaikka Ukraina on natsismin omaksunut, oppositiopuolueet kieltänyt, venäjänkielisen väestön ihmisoikeudet muun muassa oman uskonnon harjoittamisen kieltänyt maa, EU-maat Yhdysvaltojen rinnalla tukee tätä. Natsi-pataljoonat on integroitu Ukrainan armeijaan ja ihmisten murhaaminen turvallisuuspalvelun toimesta keskellä katua on arkipäivää.

 

                                                      ***

Rakastamme Venäjää ja Venäjän presidenttiä myös siksi, että EU-komission julistamasta täydellisestä tiedonkulun sensuurista huolimatta he ovat valmiita puolustamaan maapallon väestöä rasismilta ja natsismilta. Valheet ovat suomalaisenkin tiedonvälityksen ydintä. Valtajournalismista ei ole saanut tämän vuoden aikana yhtä ainoata objektiivista tiedon murusta. Venäjän teot demonisoidaan ja Kiovan/USAn tekoja kaunistellaan.

Sisällissodan ja toisen maailmansodan aikana Suomen eliitti turvautui ensin keisarilliseen Saksaan ja sitten Hitlerin Saksaan. Saksan jouduttua sodan jälkeen epäitsenäiseksi Yhdysvaltojen palvelijaksi Suomen eliitti on valinnut kumppaneikseen Yhdysvaltojen aseteollisuutta palvelevan EU:n ja Yhdysvaltojen myös aseteollisuutta ja suurpääomaa palvelevan nukkehallituksen.

 

                                                     ***

Demokratia on 1930-luvun tapaan purkautunut myös Suomessa. Suomen eduskunta saatiin salaisilla neuvotteluilla ja painostuksella äänestämään, kansan tahtoa kuulematta, NATO on liittymisestä. Suomi on rikkonut useita sitä sitoneita kansainvälisiä sopimuksia. Militarisoituminen NATO :n kumppanina on tosiasia.

 

                                                       ***

Venäjä pyrkii suorittamaan Ukrainan demilitarisaation (NATO-joukkojen ja natsi -joukkojen poistamisen) ja denatsifikaation (demokratian täydellisen puuttumisen korjaamisen) ja Venäjälle näistä koituvan uhan poistamisen kuten natsi-Saksan suhteen toisessa maailmansodassa.

Suomen presidentti ja pääministeri johtavat Suomen vajoamista Ukrainan tielle osana kansainvälistä kehitystä. 

 

                                                        ***

 

Me Venäjää, BRICS iä ja kaikkien maiden yhteistä jakamatonta turvallisuutta rakastavat kansalaiset toivomme tänä joulu aikana, jota Venäjällä vietetään valtaosin tammikuussa, kaikkea hyvää jokaiselle venäläiselle ja toivomme, että tulevaisuudessa pääsemme teitä halaamaan muutenkin kuin uimalla Suomenlahden halki.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä-ystävyys, Venäjä-yhteyksien katkaiseminen, totuudesta vaikeneminen Suomen mediassa, fasistinen kehitys Suomessa, eduskunnan kiristäminen, NATO-jäsenyys, Ukrainan sisällissota, USA:n vallankaappaus Ukrainassa, demilitarisaatio ja denatsifikaatio

NATOON LIITTYMINEN, DEMOKRATIAN JA HYVINVOINTIVALTION PURKAMINEN

Keskiviikko 14.12.2022 klo 15.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen eduskunta keskusteli eilen kiireellä liittymisestä sotilasliitto NATO: on.

Eräs edustajista kysyi neuvoa, miten nyt pitäisi käyttäytyä, että Turkki ei suuttuisi.

Miten tähän on tultu? Kansanedustajalla ei ole omaa itsenäistä käsitystä, vaan hän odottaa jostakin ylemmältä taholta neuvoa.


***

Olen kirjoittanut kirjassani ”Parantajan roolit” kansanedustaja-ajastani vuosina 1983 -87. Olin myös Pohjoismaiden neuvoston jäsen. Tuohon aikaan Yhdysvallat jo antoi ohjeita, minkälaista kauppaa Suomi saisi käydä Neuvostoliiton kanssa. Johtavat poliitikot paimensivat, ja presidentti Kekkosen väistyttyä tila Yhdysvaltojen vaikutukselle avautui esteettä.

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kokouksessa oli keskusteltu Euroopan unionista ja siitä, että Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar oli Europan teollisuusyritysten, Round Table of Industrialistsin puheenjohtaja. Hänen tiedettiin olevan myös yhdysvaltalaisen aseteollisuuden Lockheedin hallituksessa.

Round Table of Industrialists laati EU:n perustavat asiakirjat – ne muuttuivat sanasta sanaan varsinaisiksi EU:n asiakirjoiksi.

Katsoin, että Euroopan unioni ei voi olla tyydyttämässä aseteollisuuden pyrkimyksiä vaan siitä tulisi muodostua rauhaan ja yhteistyöhön perustuva järjestö, kuten sen alun perin suunnitelleet Altiero Spinelli ystävineen olivat suunnitellut fasistien vankilasaarella.

Kerroin tästä Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan kokouksesta eduskunnan istuntosalissa. Sen johdosta puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamista minulle ”salaisuuksien paljastamisesta”. Varoitusta ei kuitenkaan tullut.

***

Neljä vuotta kansanedustajakauteni jälkeen, Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa 1991-92 päätettiin, Saksan johdolla, aloittaa sota Jugoslaviaa vastaan tunnustamalla kansainvälisten lakien vastaisesti sen yksi osavaltio, Kroatia, itsenäiseksi.

USA:n presidentti Reagan oli suunnitellut tätä hajottamista jo 1980-luvun alkupuolella. Nyt voimakkaan yhteistyökumppanin EU: n tultua Helmut Kohlin Saksan johdolla muodostetuksi, sota voitiin aloittaa Reaganin entisen varapresidentin, presidentti George H.W. Bushin johdolla.

Jatko olikin sitten Bill Clintonin vastuulla vuoteen 1999 saakka. Tuolloin suoritettiin viimeiset NATO-pommitukset ja Serbian Kosovon valtaaminen.
Kosovoon rakennettiin laittomasti jättimäinen USA:n sotilastukikohta Bondsteel. NATO miehitti Kosovon, joka YK:n päätöksellä 1244 jäi Serbian maakunnaksi, jolla päätöksellä solmittiin rauha islamistista Kosovoa tavoittelevien albaanien ja Jugoslavian demokraattisen hallituksen välillä.

Hyvinvointivaltio Jugoslavia, kommunistijohtoinen sosialistinen valtio oli murskattu. Kansantulolla mitattuna 24. sijalla maailmantilastossa oleva valtio itsenäistettyine osavaltioineen putosi kehitysmaaluokkaan.

***

Miksi kirjoitan tästä nyt?

Suomelle on käymässä kuten Jugoslavialle tai vielä tuoreempi esimerkki on Ukraina.

Ilman varoitusta, kansainvälisiä lakeja rikkoen Jugoslavian lainat USA:lta, maailmanpankilta ja IMF:ltä irtisanottiin yhdessä yössä.

Millä Suomea uhkaillaan? Ketkä suomalaiset ovat tässä juonessa mukana?

Suomi on nyt antanut fasistisen rakenteen omaavalle, sisällissotaa omia kansalaisiaan vastaan lähes 9 vuotta käyneelle Ukrainan hallitukselle aseita kansalaistensa tappamiseen, jotka kansalaiset ovat äidinkieleltään venäjänkielisiä ja jotka kannattivat USA:n vallankaappaushallituksen sijaan demokraattisesti vaaleilla valittua presidenttiä ja puolueita.

USA:n ja NATOn tukemien ja kouluttamien sotilaiden ryhtyessä 21.2.2022 hyökkäämään ja ottamaan autonomiseksi julistautunutta Donetskin ja Luhanskin aluetta väkivalloin haltuunsa nämä alueet pyysivät Venäjältä itsenäisyytensä tunnustamista ja sen jälkeen saapumista apuun.

***

Presidentti Sauli Niinistö oli Jugoslavian sodan aikana EDU:n Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtaja sekä Suomen hallituksen jäsen. Järjestön tarkoituksena oli ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Natsi-armeijaan koulutuksensa saanut Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli pyytänyt Niinistöä tähän tehtävään. Angela Merkel oli Kohlin hallituksen jäsen Jugoslavian sodan aikana.

Sauli Niinistöstä tehtiin Suomen presidentti 2012. Mitkä olivat taustavoimat?

Suomi liitettiin kansalta salaa NATO:n isäntämaasopimukseen 2014, ja Juha Sipilän hallitus nimitettiin 2015. Yleisradio kehotti ohjelmassaan toimittaja Riku Rantalan toimesta ja ulkoministeri Tuomiojan läsnä ollessa katsojia ilmoittamaan toimittajalle kaikki tuntemansa Putinin trollit.

USA:n vuonna 2014 suorittaman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen kaappausta tukeneet voimat tilasivat, saksalaisen tutkijan Sabine Schifferin mukaan, Hill&Knowltonin markkinointitoimiston suorittamaan Venäjän presidentti Putinin demonisonnin. Demonisointi on jatkunut nyt 8 vuoden ajan.

Juha Sipilän hallitus loi Suomen mediasensuurin. Valtion turvallisuuskomiteaan kuuluvat kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköt presidentin kansliapäällikkö mukaan luettuna. Komitean alaisena on huoltovarmuuskeskus. Tämä huoltovarmuuskeskus alkoi rahoittaa Mediapoolia, josta muodostui valtiollinen sensuuri. Sensuurin alaisuuteen kuuluvat Yle, MTV, sanomalehdet, kustannustalot eli kaikki Suomen asukkaat tavoittavat tiedotusvälineet.

Sipilän hallitus aloitti myös hyvinvointivaltion alasajon. Seurauksena oli mm. ammatillisen koulutuksen romahdus ja yliopistoresurssien alasajo.
Hallitus kutsui maahan NATO:n hybridikeskuksen valtiollista sensuuria vahvistamaan. Sen lisäksi Sipilän hallitus solmi useita kahdenvälisiä sotilaallisia sopimuksia eri NATO-maiden kanssa. Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Suomella oli tuolloin jo noin 60 tällaista sopimusta.

***

Presidentti Niinistö valitsi oikeuskansleriksi ohi hallituksen esityksen Tuomas Pöystin, joka oli palvellut kokoomuspuoluetta sosiaali ja -terveydenhuollon uudistuksessa. Tarjolla virkaan olisi ollut korkeatasoisia valtiosääntöasiantuntijoita. Valinnan seurauksena Suomi on siirtynyt demokratian ja perustuslain toteuttamisen ulkopuolelle.

Presidentti Niinistö on sekaantunut sisäpolitiikkaan. Hän oli moneen kertaan luvannut NATO-asiassa kansanäänestyksen. Sen sijaan että hallitus olisi järjestänyt sellaisen, jäsenyyden hyväksymisen perusteena käytettiin epäluotettavaa vaatimattoman osanottajamäärän mielipidekyselyä. Tätä Niinistö on käyttänyt esiintyessään ulkomailla Suomen kansan puolesta.

Oikeusministeriö järjesti kansalaisille mahdollisuuden esittää pankkitunnuksilla varmistetun kantansa NATO-jäsenyyteen. Lausuntoa ei juuri mainostettu ja aikaa sen toteuttamiseen oli niukasti. Kaikki vastaajat suhtautuivat NATO-jäsenyyteen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kielteisesti. Tätä tulosta ulkoministeri Pekka Haavisto pitää NATO-myönteisenä kannanottona.

Haavisto esiintyi NATO-propagandistina myös Jugoslavian pommitusten yhteydessä. Hän esiintyi julkisuudessa asiantuntijana ja todisti Geiger-mittari kädessään, että maaperästä ei löytynyt radioaktiivisuutta, vaikka NATO-oli pommittanut uraanipommeilla. Vuosien kuluessa lisääntyneet syöpämäärät ovat osoittaneet toista

Presidentti Niinistö sekaantui myös sisäpolitiikkaan järjestämällä jokaiselle eduskuntaryhmälle ”keskustelutilaisuuden” NATO-kysymyksestä. Sen jälkeen jokainen eduskuntaryhmä on ollut ”ruodussa”.

Samalla tavalla Yhdysvaltojen nykyinen presidentti, tuolloin varapresidentti Joe Biden kävi siirtomaakseen ottamansa Ukrainan parlamentissa Radassa, paikan päällä, antamassa ohjeita yleisen syyttäjän valinnasta. Yleisellä syyttäjällä oli merkitystä Bidenin pojan Hunterin liiketoimissa Ukrainassa.

***

Parantajan roolit-kirjassani kerron tilanteesta 1980-luvulla. Salaisuuksista/totuutta ei saanut kertoa. Nyt tilanne on huikeasti pahempi. Tosiasioiden kertominen julkisuudessa on käynyt lähes mahdottomaksi.

Suomen media – ja kustannusalan sensuuri on totaalinen. Sen lisäksi Suomen kuuluminen Euroopan unioniin on johtanut siihen, että EU-komission julistettua mediasensuurin, Suomi noudattaa oman sensuurinsa lisäksi sitä. Kaikki uutiset Venäjän ja ymmärtääkseni myös Kiinan virallisista tietolähteistä on suljettu pois ulottuviltamme. Siten tiedot Ukrainan sisällissodan toisen osapuolen tapahtumista, joissa Venäjä on apuna, jäävät pimentoon.

Suomen hallitus on lähettänyt miljardeilla aseita Ukrainan natsihallitukselle. Suomen hallitus ei ole muistanut kertoa, että niitä käytetään muita ukrainalaisia vastaan apuun tulleiden venäläisten ohella.

Suomen hallitus ei ole kokenut tarpeelliseksi kertoa, minkälainen yhteiskunta Ukraina on. Sen suunnaton korruptio ja ihmisoikeuksista piittaamattomuus muistuttaa toisen maailmansodan natsi aikaa. Yle kertoo huolellisesti mahdollisista Venäjän aiheuttamista ihmisuhreista, mutta samana päivänä Donetskissa Kiovan hallinnon ohjuksista kuolleista ihmisistä ei mainita sanallakaan.

***

Sen sijaan, että Suomi aikaisempana puolueettomana maana tukisi rauhanomaisia ratkaisuja, se kiihdyttää sotatoimia.

Suomi ottaa vastaan Ukrainan pakolaisia. Monet heistä ovat 9 vuotta kaltoin kohdeltuja venäjänkielisiä ihmisiä. Sen sijaan että Yle haastattelisi eri äidinkielen omaavia ukrainalaisia heidän elämästään ja kohtaloistaan natsihallinnon alaisuudessa, Yle kertoo omaa NATO-maiden edellyttämää tarinaa.

Suomen hallitus ei tule selviämään valtion velasta. Se on osallistunut innokkaimpana Venäjä-vastaisten pakotteiden pystyttämiseen. Hallitus ei puhu omasta vastuustaan pakotteiden haitoista vaan totuuden vastaisesti syyttää Venäjää.

Aseiden hankinnan seurauksena hallitus alkaa suunnitella hyvinvointivaltion purkamista. Terveydenhuolto romahtaa ensimmäisenä. Jos hoitajille maksettaisiin työn edellyttämää palkkaa heidän ei tarvitsisi hakeutua Norjaan tai muihin parempaa palkkaa maksaviin maihin tai ammatteihin.

Suomessa ehdotetaan opiskelun muuttamista maksulliseksi. Palaisimme historiassa taaksepäin siihen aikaan, kun vain varakkaat perheet kouluttivat lapsensa yliopistoissa.

Päivähoidon henkilöstöpula johtuu myös palkkauksesta ja riittämättömistä koulutuspaikoista.

Esimerkkejä hyvinvointivaltion purkamisesta hintana aseostoille löytyy vaikka kuinka. Maanteiden korjausvelka on eräs helpoimmin havaittavista puutteista.

***

Uudessa armeijamme isäntämaassa Yhdysvalloissa on aseita, mutta ei hyvinvointia. Ei ole terveydenhuoltoa, asunnottomat lojuvat New Yorkin ja Los Angelesin kaduilla turvautuen huumeisiin. Yli 2 miljoonaa ihmistä on vankilassa ja n. puoli miljoonaa pidätettynä. Kuolemantuomio on sallittu.

Yhä kasvava määrä valtioita kieltäytyy osallistumasta USA:n johtamaan yksinapaiseen maailmaan, jota ylläpidetään sodilla ja talouspakotteilla. Ne etsivät yhteistyön ja kansainvälisten lakien ohjeistamaa rauhanomaista ja oikeudenmukaista maailmaa BRICS:n puitteissa.

Natsismin ja fasismin hyväksymisen eteneminen Euroopassa näyttäytyy YK:n äänestyksissä. Ukrainan aseistaminen on sen kärjekkäin esimerkki. USA ja Ukraina ovat natsismin kannatuksen kärki, joka yhden ainoan vuoden aikana voimistui sodaksi Venäjää, natsismin ja fasismin vastaisen työn johtovaltiota vastaan.

Vasta kun Suomi ja suomalaiset alkavat nähdä sensuurin verhon läpi ”salaisuudet” joita meidän ei haluta näkevän, voimme yhdessä ryhtyä kamppailuun päästäksemme NATO-jäsenyyden sijasta BRICS: in jäseneksi turvataksemme hyvinvointivaltiomme ja kyvyn keskinäiseen yhteistyöhön vihan sijaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATOon liittyminen, demokratian purku, hyvinvointivaltion purku, natsi-Ukraina, Ukrainan sisällissota, aseteollisuuden palveleminen, mediasensuuri, EU, EU komissio, Donbass ja Kosovo, poliittiset salaisuudet,

ONKO RASISMI SUOMEN HALLITSEVAN LUOKAN PERIMÄSSÄ?

Perjantai 2.12.2022 klo 13.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivinä on kiihtyvällä vauhdilla havaittu aikaisempien hyvien arvojen romahtaminen.

Totuus on heitetty romukoppaan, varastaminen on tullut hyveeksi, kansanryhmien vaino hyväksyttäväksi.

Yhdysvallat on estänyt joidenkin Venäjän delegaation jäsenten pääsyn YK:n yleiskokoukseen. Puola on kieltäytynyt antamasta viisumia Venäjän ulkoministerille ETYJ:n ministerineuvoston kokoukseen osallistumiseksi. Samoin Venäjän median osallistuminen estettiin.

Euroopan parlamentti on ehdottanut Venäjän valtion kaasun myynnistä saatujen 300 miljardin euron varojen, jotka on talletettu EU-maiden pankkeihin, varastamista omiin tarkoituksiin. Siten EU-maiden kaasunsaanti olisi ilmaista.

Euroopan vaaleilla valitsematon komissio on sensuroinut kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen, minkä seurauksena ”lännen valheet” on voitu muuttaa todeksi.

Yhdysvallat ja EU-parlamentti sekä kaikki EU-valtioiden johtohenkilöt tietävät Ukrainan viimeisen kriisin alkaneen Yhdysvaltojen ja EU:n tukemasta Ukrainan vallankaappauksesta v. 2014. Puolan, Saksan ja Ranskan ulkoministerit neuvottelivat vallankaappauksen päättämisestä, solmivat sopimuksen Ukrainan presidentin kanssa, jota USA:n vaikutuksen alaiset mielenosoitusten johtohenkilöt eivät hyväksyneet. Sen jälkeen USA:n nimeämä Ukrainan hallitus ja eduskunta  ajoivat vaaleilla valitun presidentin maanpakoon ja aloittivat  sodan Itä-Ukrainan väestöä vastaan.

Kaikki tietävät Ukrainan ”demokratian” romahtaneen tuon jälkeen aste asteelta siitä lähtien.  Keskeiset natsivoimat saivat yhä enemmän vaikutusvaltaa ja natsi -pataljoonat liitettiin osaksi Ukrainan armeijaa. Yhdysvallat alkoi yhdessä NATO-maiden kanssa kouluttaa Ukrainan armeijaa suorittamaan USA:n  tavoittelemaa Venäjän heikentämistä.

 

                                                        ***

 

Sisällissodan ratkaisemiseksi Saksa, Ranska, Ukraina ja Itä-Ukrainan edustajat solmivat kaksi Minsk-sopimusta, joihin oli sisällytetty asteittainen autonomian rakentaminen Itä-Ukrainaan ja rauha.

Viime viikkoina Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel ja Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko ovat ilmoittaneet, että Minskin sopimuksia ei ollut heidän taholtaan aiottukaan panna täytäntöön vaan sen tarkoitus oli ostaa aikaa Ukrainan asevoimien kouluttamiseksi NATO:n avulla ja NATO:n asein. 

Mikä näytelmä!

Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti käyttivät myös Venäjän presidentti Putinin aikaa neuvotteluihin tuntikausia, millä neuvotteluilla ei ollut tarkoitettukaan päästävän rauhaan, vaan saatavan niin paljon kuin mahdollista Itä-Ukrainan venäjän kielisiä asukkaita, osin Venäjän kansalaisia, tapetuksi, jotta alueet lopulta alistuisivat ihmisoikeuksiensa täydelliseen menetykseen.

Neuvotteluprosessien aikana Ukrainan venäjänkielisen väestön oikeudet katosivat  Donbassissa, ja kaikkialla muualla Ukrainan alueella. Olen kuvannut tätä edellisessä blogissani.

 

                                                   ***

Kaikki Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin johtajat, tiedotusvälineet ja tutkijat tietävät totuuden, mutta toimivat uuden itse rakennetun todellisuutensa mukaisesti.

Suomen presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ovat osoittaneet omaksuneensa tämän uuden todellisuuden. Sanna Marinin vaatimukset ”kaikkien siteiden katkaisemisesta Venäjään” ovat saaneet vastakaikua koko mediassamme eduskunnasta puhumattakaan.

 

 

                                                ***

Suomen kansalla on rankka historia, joka osittain selittää sen, että johtaviin asemiin nousee näin sydämettömiä ihmisiä.

Suomen sisällissota syttyi hallitsevan luokan mitätöityä eduskunnan kesällä 1917 laatiman ”valtalain” Suomen itsenäisyydestä. Äänestyksessä häviölle jääneet kääntyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen saadakseen eduskunnan hajotettua. Se onnistui.

Työväenluokan kokiessa vanhan eduskunnan lailliseksi valmistautuminen uusiin vaaleihin ei sytyttänyt. Porvarilliset voimat saivat uudessa eduskunnassa enemmistön. Samaan aikaan kaavailut Saksan keisarikunnan alaisuuteen siirtymisestä voimistuivat. Suojeluskuntien avulla suuntauduttiin tulevaa sisällissotaa varten. Työläisillä oli punakaartinsa.

Porvarien tavoitteena oli saavuttaa itsenäisyys Venäjästä ja sen jälkeen liittyä Saksan keisarikuntaan.

 

                                                  ***

Leninin myönnettyä itsenäisyyden porvarillinen eduskunta äänesti tammikuussa 1918 luokka-armeijan puolesta demokraattisesti hallitun armeijan sijaan. Luokka-armeijan johtoon valittiin C.G.Mannerheim ja maahan kutsuttiin paitsi Saksassa koulutetut pääosin porvarilliset jääkärit, mutta myös keisarillisen Saksan armeija.

Sisällissodan päättyessä porvarilliset voimat suorittivat sisällissotaan osallistuneiden tai työläisten puolella olleiden naisten ja miesten pidättämiset, syyttämiset ja tuomitsemiset – joko kuolemaan tai keskitysleirille. 

Porvarillisia taistelijoita tai Saksan armeijan jäseniä ei syytetty eikä tuomittu – heidät armahdettiin.

 

                                                    ***

Pitkät vankeusrangaistukset, nälkään nääntyminen ja taudit tappoivat työläisiä. Äänioikeuden ja sosiaalitukien ja eläkkeiden menetykset johtivat köyhät entistä syvempään kurjuuteen. 

Porvarilliset voimat aloittivat armeijan tukemana ennen näkemättömän sorron ja kyyditykset samaan aikaan kun yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa voimistui. Suomi liittyikin Mannerheimin tiiviiden Saksa-suhteiden ansiosta Saksan hankkeeseen Neuvostoliittoa vastaan, jonka väistämättömänä seurauksena oli sota. Sen aikana suomalaiset päästivät Mannerheimin johdolla rasismin valloilleen.

Itä-Karjalaan rakennettiin Mannerheimin suunnitelman mukaan keskitysleirejä alueen venäjää puhuville venäläisille siviileille. Heitä oli kaikkiaan 20 000. Suomen armeija varasti heidän talvea vastaan kootut muonavaransa, antoi osan saaliista karjalaa puhuville venäläisille ja vei loput 60 kuorma-autollista Suomen puolelle.

Ilman tätä ryöstöä venäjänkieliset venäläiset asukkaat olisivat pysyneet hengissä. Keskitysleireissä he kuolivat niin että mm. heinäkuussa 1942 500 leiriin siirrettyä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia kuoli nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin.

Samaan aikaan heinäkuussa 1942 Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi. Runsaat 10 vuotta myöhemmin Mannerheimille pystytettiin saman kadun alkupäähän suurikokoinen ratsastajapatsas.

 

                                                       ***

Seuratessamme Euroopan, erityisesti Ukrainan tapahtumia tänään ilmapiiri muistuttaa 1930-lukua, mutta Suomessa sen taustalla ovat erityisesti sisällissodan vaikutukset. Suomen pääministeri ja presidentti ovat Euroopan parlamentin rinnalla syöksyneet tukemaan Yhdysvaltojen pystyttämää Ukrainan natsihallintoa.Kuten he tukivat Hitlerin natsi-hallintoa.

Olen seurannut Yhdysvaltojen rakenteellista rasismia vuodesta 1950. Tuolloin afrikkalaistaustaisella väestöllä ei ollut ihmisoikeuksia. Laillinen rasismi loppui 1960-luvulla äänioikeuden myötä, mutta vielä nytkin tarvitaan ”black lives matter-liikettä” muistuttamaan päivittäisestä läpi Yhdysvaltojen ilmenevästä rasismista.

 

                                                         ***

Miksi Suomen pääministeristä ja Euroopan parlamentin jäsenistä tuntuu niin kodikkaalta tukea Kiovan hallitusta eikä Ukrainan sorron alla eläviä venäjää puhuvia kansalaisia? 

Onko selitys se, että Suomen hallitseva luokka on tottunut manipuloimaan totuutta ja demokratiaa. On ollut sallittua kuljettaa venäläisiä siviilejä karjavaunuilla Petroskoin keskitysleireihin kuolemaan. On ollut sallittua varastaa Venäjän valtion omaisuutta Euroopan parlamentin ja rasistisen Yhdysvaltojen toimin. Miksi siis ei nytkin?

Valehtelun virallistaminen sensuurin avulla luo kaikille lännen yksipuoliseen valtaan luottaville mahdollisuuden kokea olevansa oikeassa. Suomen pääministeri ja presidentti johtavat tätä oikeassa olemista, joka tosiasiassa on sydämettömyyttä, epäinhimillisyyttä ja väkivaltaa.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi venäläisiä kohtaan, Sanna Marin, Sauli Niinistö, Suomen sisällissota, Suomen keskitysleirit, Ukrainan rasismi, Euroopan Unionin sensuuri, Venäjän omaisuuden konfikointi, Suomen sisällissota, keskitysleirit,

SUOMI ON MUUTTUNUT VIHAN,RASISMIN JA VALEHTELUN MAAKSI

Maanantai 5.9.2022 klo 15.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Sauli Niinistön, pääministereiden Alexander Stubbin, Juha Sipilän ja Sanna Marinin valtakausilla Suomi on vajonnut valehtelun, rasismin ja vihan yhteiskunnaksi.

Kuten viimeisten vuosikymmenten aikana olen kuvannut kirjoissani ja blogeissani, Yhdysvaltojen johtama yksinapainen maailma on pohjautunut juuri rasismiin, fasismin tukemiseen ja luonnonvarojen ryöstöön. Heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Yhdysvallat suuntasi ponnistuksensa ensin Neuvostoliiton ja nyt Venäjän tuhoamiseen.

YK:n äänestyksessä vuonna 2021 vain Yhdysvallat ja Ukraina tukivat fasismia ja natsismia, EU-maat vielä tuolloin pidättäytyivät ottamasta kantaa.

Vain runsasta puolta vuotta myöhemmin EU-maat ovat kiiruhtaneet Yhdysvaltojen rinnalle tukemaan Ukrainan vuosikymmenten aikana voimistunutta natsismia, joka ilmenee toisen maailmansodan aikaisten natsi johtajien ”sankaruuden” kunnioittamisena, muistomerkkeinä, demokratian purkamisena, puolueiden kieltämisenä, rasistisena suhtautumisena venäjänkieliseen vähemmistöön, romaneihin ja juutalaisiin sekä tärkeimpänä: aseellisena väkivaltana Itä-Ukrainan pääasiassa äidinkielenään venäjää puhuvaa väestöä kohtaan.

 

                                                         ***

Yhdysvaltojen ja NATO-maiden pommitusten aiheuttamien raunioiden vielä savutessa Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa ja Syyriassa samat maat jatkavat tuholaistoimintaansa Ukrainassa.

Yhdysvaltojen johtama ja useiden EU-maiden mahdollistama verinen vallankaappaus syöksi Ukrainan syvälle laittomuuden tilaan vuonna 2014. Sitä on seurannut Yhdysvaltojen määräysvallassa olevan Kiovan nukkehallituksen sota Itä-Ukrainan Donbassia vastaan.

Korruptio, köyhyys ja tarttuvat taudit kuten tuberkuloosi ja AIDS ovat Ukrainan vitsaus. Työläisten asema on heikko, koska ammattiyhdistysten toimintaedellytykset ovat surkeat. Viljelysmaat on yksityistetty Yhdysvaltojen vaatimuksesta.

Ukrainan natsijärjestöt kehuvat omaavansa maassa enemmän vaikutusvaltaa kuin mitä eri vaalit osoittavat. Soihtukulkueet, kidutukset, venäjänkielisten asukkaiden tai Venäjää tukevien yksilöiden murhat ja teloituslistat ovat arkea. Samaan aikaan toisen maailmansodan natseista saadun voiton kunniaksi pystytettyjä muistomerkkejä hautoineen tuhotaan kaivinkoneilla.

Ukrainassa ei ole mitään demokraattisen valtion tunnusmerkkejä. Ei laillista eduskuntaa, ainoastaan yksi puolue, ei laillista hallitusta koska ei ole puolueita, ei itsenäistä armeijaa vaan ainoastaan USA:n johtama NATOn osittain kouluttama ja Yhdysvaltojen ja EU-maiden aseistama sisäisesti hajanainen joukko, johon natsi -pataljoonat on integroitu. 

Armeija rikkoo kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Se kokoaa tukikohtansa sairaaloihin, lastentarhoihin, kouluihin ja muihin siviilikohteisiin miinoittaen ympäristön, jotta siviilit eivät pystyisi pakenemaan. Mariupolin Azovstalin metallitehtaaseen oli keväällä 2022 koottu tuhansia siviilejä ihmiskilviksi. Kun natsijoukot antautuivat, tehtaan uumenista ryömi myös NATO-kenraaleita, muun muassa Kanadan armeijan komentajaksi joulukuussa 2021 valittu kenraali, jotka kuljetettiin Venäjälle.

Sama tapahtui Syyriassa. Syyrian armeijan vapauttaessa Aleppon kaupungin terroristien vallasta NATO-maiden kaivamista jihadistien käyttöön varatuista bunkkereista kömpi ulos useita NATO-maiden upseereita, joiden värivallankumoushanke oli Venäjän ja Syyrian armeijoiden työn surauksena epäonnistunut.

 

                                               ***

 

Miten tämä kaikki liittyy Suomen vajoamiseen kohti valheiden, rasismin ja fasismin kuilua?

Siten, että mitään yllämainituista tiedoista emme ole kuulleet tasavallan presidentin tai mainittujen pääministerien suusta, puhumattakaan että media olisi raportoinut asioista niiden oikeilla nimillä.

Kun Venäjä pelasti Krimin asukkaat Donbassin asukkaiden kohtalolta vuonna 2014, asia käännettiin Suomen presidentin toimesta kasakkamaiseksi toisen omaisuuden ryöstöksi.

Krimin asukkaat olivat jo 2000-luvun alusta tavoitelleet pääsyä Venäjän yhteyteen. Kiovan verisen vallankaappauksen jälkeen Ukrainan autonominen alue Krim päätti ensin itsenäisyydestään. Itsenäistymisen jälkeen se anoi liittymistä Venäjään. Liittymishalu vahvistettiin  rauhanomaisesti, ilman laukaustakaan, äänestyksellä kuten autonomiapäätöskin.

 

                                                   ***

Kiovan natseihin tukeutuva hallitus ja erityisesti natsipataljoonat aloittivat hyökkäyksen valmistelun Donbassia kohtaan helmikuun 2022 puolivälissä. ETYJ:n tarkkailijat vahvistivat tämän tapahtuneeksi. Peläten joutuvansa yksin taistelemaan NATO:n varustamia Kiovan joukkoja vastaan, Donbass päätti julisti alueensa itsenäiseksi ja pyysi naapurivaltio-Venäjältä apua.

Donbassin asukkaista 95% on äidinkieleltään venäjänkielisiä. Koko Ukrainan Mustanmeren rannikko on asutukseltaan venäjänkielistä, joilta Kiovan hallitus on kieltänyt venäjän kielen puhumisen julkisella paikalla, äidinkielisen kouluopetuksen, TV-asemat, sanomalehdet, Venäjällä käymisen jne. Esimerkiksi Odessan kaupungin väestöstä 75% on venäjänkielisiä.

 

                                               ***

Suomen presidentti, mainitut pääministerit hallituksineen ja Suomen media vaikenevat Ukrainan venäjänkielisten asukkaiden sorrosta. Ne kaikki puhuvat ja kirjoittavat Ukrainasta ikään kuin se olisi yksi maa ja yksi kansa.

Se, että Venäjä ei tälläkään kerralla voinut jäädä katsomaan sivusta äidinkieleltään venäläisten tappamista, on Suomessa tuomittu. Suomen valtiojohdon ja median mukaan venäjänkielisten tappaminen on siis OK.

Koska tämä venäjänkielisten tappaminen Ukrainassa on ok, täytyy venäläisten tappamisen muutenkin olla ok?  Suomen eduskunnan ulkoasiain valiokunnan puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-Aho hyväksyy julkisesti venäläisten tappamisen. Hänen mukaansa Ukrainan sotatoimissa tuhotun venäläispanssarin voisi myös tuoda Suomeen ja sijoittaa Venäjän suurlähetystön lähettyville. Onko tämä rasismia?

 

                                                        ***

Suomen valtiojohdon ensimmäinen merkittävä julkinen askel kohti rasismia ja fasismia oli estää Venäjän valtuuskunnalta pääsy Helsingissä pidettyyn ETYK- juhlakokoukseen vuonna 2015. Valtuuskunnalta kiellettiin viisumi. Yhdysvaltojen valtuuskunnan lisäksi USA:n laivasto teki kokouksen aikana vierailun Helsinkiin ja laivaston soittokunta piti  Suomenlinnan kirkossa konsertin.

Voiko vielä räikeämmin rikkoa Urho Kekkosen perintöä kansainvälisestä ystävyydestä ja rauhasta, mitä sekä Pariisin rauhansopimuksella että ETYK:llä pyrittiin turvaamaan. 

 

                                                          ***

Valtiojohdon ja median valehtelun aikakausi alkoi jo 1990-luvulla. Sitoutuminen yhteistyöhön Yhdysvaltojen armeijan kanssa asetilauksilla sekä poliittisella yhteistyöllä EU:ssa varsinkin USA:sta riippuvaisen Saksan kanssa oli ratkaisevaa. Saksassa oli vielä 1990-luvulla 300 000 yhdysvaltalaissotilasta. Balkanin sodissa ei vain Yhdysvallat mutta myös Helmut Kohlin Saksa teki yhteistyötä natsien ja jihadistien kanssa, mitä Suomi aktiivisesti tuki.

Suomen valtiojohto ja media valehtelivat tietääkseni ensimmäisen kerran kohtalokkaasti ja USA:han maamme sitovalla tavalla Racakin kylän taistelusta. Valheen seurauksen Yhdysvallat ja NATO aloitti Jugoslavian/Serbian pommitukset.

Sen jälkeen valehtelusta on tullut ”maantapa”, jota nyt siis edustavat valtiojohto ja media/ kansan tietämättä.

 

                                                          ***

Alexander Stubb valehteli Venäjän aloittaneen Georgian pommitukset, kun sota alkoi Georgian suorittamalla Etelä-Ossetian pääkaupungin Tshinvalin pommituksella.

 

                                                          ***

Stubbin hallituksen ja presidentti Niinistön valtuuttamana ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan läsnäollessa Suomen armeijan komentaja allekirjoitti parlamentaarisen käsittelyn ulkopuolella NATO:n isäntämaasopimuksen. Sopimus on vastoin Pariisin rauhansopimuksen henkeä ja Suomen ja Venäjän välisen ystävyyssopimuksen kirjainta. 

Suomi heittelee valtiollisia sopimuksia ulos ikkunasta kuin roskapaperia.

Juha Sipilän hallitus vuorostaan valtuutti Suomen median valehtelemaan. Hallitus rakensi Mediapoolin, turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskuksen alaisen mediasensuurin. Vuodesta 2015 lähtien Suomen media on tarkoin sensuroitu. Sitä vahvistamaan maahamme kutsuttiin NATO:n hybridikeskus varmistamaan tiedonvälityksen NATO-myönteisyys. Maamme sanomalehtien päätoimittajat olivat ilmoittautuneet jo vuonna 2000 NATO-jäsenyyden kannattajiksi.

 

                                                   ***

Suomen valtiojohto ja media alkoivat kutsua Venäjän vastatoimia Kiovan hallituksen hyökkäykselle Donbassin kimppuun ”Venäjän hyökkäyssodaksi”.

Valtiojohto ja media ovat vaienneet Venäjän operaation humaanista puolesta ja rajatusta luonteesta.

Sen sijaan, että Suomi yhdessä EU-maiden kanssa olisi pyrkinyt auttamaan perusongelman, eli venäjänkielisen väestön hengen ja oikeuksien säilyttämisessä, Suomi on asettunut USA:n ja natsien tukeman Kiovan hallituksen murhanhimoisten suunnitelmien tukijaksi.

Konfliktin aikana murhanhimo on toteutunut paljaasti muun muassa Kiovan hallituksen suorittamina ydinvoimalan pommituksina jopa kansainvälisen tarkastusryhmän läsnäollessa.

 

                                                          ***

Ratkaisuyritysten ja Venäjän ja Ukrainan välisten rauhanneuvottelujen tukemisen sijaan, Suomi on asemoitunut lähettämään aseita Kiovan natsi-hallitukselle. Sen lisäksi Suomen pääministeri Sanna Marin on eri puolilla maailmaa liikkuessaan vaatinut Ukrainan voiton tukemista tarkoittaen tällä USA:n tukeman natsi -hallinnon voittoa.

Sen lisäksi Suomi on osallistunut USA:n vuoden 2014 vallankaappauksesta lähtien Venäjälle asetettujen pakotteiden keskeiseksi tukijaksi. Sotilasteknisen operaation alusta lähtien Suomi on vaatinut energianostoboikottia. ”Kaikki suhteet Venäjään on katkaistava” on pääministeri Marinin mielilause. Energianostoboikotilla on tarkoitus estää ”Putinin sotakassan kasvua”.

Toinen mediassa toistuva väite on että ”Venäjä/Putin käyttää kaasua aseena”. Sen mukaan Venäjä ei lähettäisi putkia pitkin kaasua, vaan rajoittaisi kaasuntuloa. Tosiasiassa Venäjän Gasprom on rakentanut 10 miljardia maksaneen kaasuputken Nordstream II. USA:n vaatimuksesta Saksa ei ottanut sitä käyttöön. Nordstream I vaatii vuosihuoltoa. Tuo huolto on tehty vaikeaksi ”lännen” asettamien pakotteiden vuoksi. Huolto edellyttäisi yhteistyötä Kanadan kanssa, mutta se on takkuillut. Huollon viivästymisen syy on jälleen kohdistettu Venäjään. Jos Nordstream II olisi käytössä, Nordstream I:n tilapäinen poissaolo käytöstä ei olisi ongelma.

EU on määrännyt venäläisen kaasuntuonnin boikotin, joka tulee toteutuessaan aiheuttamaan katastrofin Euroopan maihin; inflaation, pankkikriisin, sähköpulan köyhien paleltumisen kylmään tai nälkään. Tämän kaiken pääministeri Marin on käskenyt suomalaiset kestämään, jotta "Ukraina voittaa". 

Suomen valtamedia on vaiennut Euroopassa jo alkaneista laajoista hallitustenvastaisista mielenosoituksista. Hollannin ja Saksan maanviljelijät ovat ajaneet traktorinsa kaupunkien hallintorakennusten eteen. Tsekissä 70 000 mielenosoittajaa kokoontui vaatimaan Venäjän pakotteiden purkamista. Italian Napolissa kansalaiset ovat polttaneet sähkölaskujaan ja Sisilian kalastajat ovat lopettaneet kalastuksen polttoaineen hinnan noustua ylivoimaiseksi.

 

                                                         ***

Toisen maailmansodan aikaisen Euroopan maiden natsimielisyys on alkanut jälleen kohottaa päätään. Baltian maissa, Puolassa ja Ukrainassa vietetään Hitlerin natsi -liittolaisten kunniaksi soihtukulkueita, pystytetään monumentteja ja tuhotaan toisen maailmansodan puna-armeijan voittoa kunnioittavia monumentteja. Tätä vaaraa lieventämään vietettiin Moskovassa 20. elokuuta ensimmäistä globaalia antifasistista kokousta joista on tarkoitus tulla jokavuotisia.

Suomessa natsimyönteisyys ilmenee pääministeri Marinin muistuttaessa, että Suomi ei ole riittävästi ottanut mallia Eestin ja muiden Baltian maiden kehityksestä. Näissä maissa venäjänkielisten asukkaiden asema on toisen luokan kansalaisen asema, vaikka maat ovat EU:n jäsenmaita. Fanaattinen Kiovan hallituksen tukeminen ja piittamattomuus demokratiaa vaatineiden Donbassin asukkaiden kohtalosta on sydäntä särkevää ja julmaa.

Anti-fasistisessa kokouksessa todettiin, että venäläisiin suhtautuminen Euroopassa muistuttaa natsismia. Kansallisuuteen perustuvaa syrjintää en olisi uskonut enää näkeväni Euroopassa. Yhdysvalloissa olen nähnyt rasismin omin silmin. Fasismin tukemisen polku liittyy maan oligarkkien tavoitteisiin enkä siksi ihmettele sitä. EU:n kohdalla Saksan ja Suomenkin riippuvuus Yhdysvalloista ja sen koetuista eduista nyt Ukrainassa on johtanut nykytilaan. 

Suomen valtiojohdon sydämettömyys on mykistävä. Mediapoolin ja taloudellisen riippuvuuden vaikutus Suomen Yleen ja muuhun median toimittajakuntaan olisi ehkä lähinnä säälittävää, mutta tiedonvälityksen valheellisuuden seuraukset kohdistuvat pommin tavoin koko Suomen kansaan.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Kiovan natsi-hallitus, suomalainen rasismi, fasismin vastainen kv kokous, Venäjä Ukrainan venäjänkielisten liittolaisena, USA, pääministerin Venäjä-viha, presidentti Niinistön petos, Ukrainan sisällissota, poliitikkojen valehtelu, rasismi,

Suomen oikeisto ja pääomapiirit eivät ole koskaan kannattaneet demokratiaa

Lauantai 13.8.2022 klo 17.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Urho Kekkonen piti tärkeänä, että kokoomus ei istu Suomen hallituksessa. Tilannetta kutsuttiin ”yleisiksi syiksi”.

Kekkonen tunsi Suomen historian ja osasi päätellä sen karikot.

Nuorena lukiolaisena perustuslaillisen kasvatuksen saanut Kekkonen osallistui valkoisten porvareiden puolella sisällissotaan, saaden eräät elämänsä traumaattisimmat kokemukset sen aikana kevättalvella 1918.

 

 

                                                   ***

 

Edellisenä kesänä Suomen vasemmistoenemmistöinen eduskunta, Kullervo Mannerin toimiessa puhemiehenä, päätti itsenäisyyden takaavasta Valtalaista 18.7.1917. Sen mukaan Suomi olisi itsenäinen. Päätös annettaisiin ainoastaan tiedoksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, ei siis hyväksyttäväksi.

Valtalakiäänestyksessä häviölle jääneet porvarilliset edustajat Ernst Nevanlinnan johdolla kääntyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen pyytäen eduskunnan hajottamista, mikä toteutuikin valtiosihteeri Enckellin avustuksella.

Uudet vaalit toteutettiin ilmapiirissä, jossa sosialidemokraatit ja kansa pitivät vanhaa eduskuntaa edelleen laillisena. Siten vaali-innostus työväestön piirissä oli laimeaa ja vaalien tuloksena oli porvarillinen enemmistö.

 

                                                              ***

Suomen oikeistopiirit suunnittelivat Suomen liittämistä Saksan keisarikuntaan, kunhan ensin saadaan toteutettua itsenäisyys. Suomalaiset jääkärit olivat kouluttautumassa Saksassa itsenäisyystaisteluun. Kun itsenäisyys saatiinkin Venäjältä aivan rauhanomaisesti, jääkärien rooli muuttui. Työväestöä kannattavat, epäluotettavat jääkärit jätettiin Saksaan, kun taas oikeistolaiset jääkärit liitettiin tammikuussa 1918 perustettuun luokka-armeijaan.

Armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim aloitti heti tammikuussa venäläisten, vetäytymistä Neuvosto-Venäjälle odottavien sotilaiden väkivaltaisen aseistariisunnan. Hän kiiruhti jo syksyllä maahan kutsuttujen keisarillisen Saksan sotilaiden saapumista avuksi taisteluun työväestöä vastaan.

Saksan armeija, vahvistettuna suomalaisilla valkoisilla taistelijoilla voitti sisällissodan, tappoi jo aselevon tultua avuttomia, pidätettyjä köyhiä niin naisia, miehiä kuin lapsiakin massoittain erityisesti Hennalassa Lahden lähellä. Pidätetyt työläiset, punaiset, saivat pitkiä keskitysleirituomioita, mikäli jäivät henkiin. Sosialidemokraateista puhdistettu eduskunta toimi niin kutsuttuna ”tynkä -eduskuntana” säätäen muun muassa kuolemanrangaistuksen. Valkoisia ja saksalaisia vastaan ei nostettu syytteitä ja valkoinen osapuoli armahdettiin.

Sisällissotaa, luokkasotaa seurasi keisarillisen Saksan miehityskausi Suomessa. Saksan tavoitteena oli vahvistaa Itämeren valtiutta Suomeen sijoitettujen saksalaisten joukkojen avulla. Kiitollisena miehittäjän saapumisesta Suomen porvarillinen, omistavan luokan valtaan oikeustajunsa perustava kansanosa tarjosi sille koko Suomen.

Saksa miehitti Helsingin, sen edustan saaret ja useat muut Suomenlahden saaret, tärkeät rautateiden risteyskohdat ja Rovaniemen.

Kauppasopimusten, armeijoiden ja talouden integroimisen sekä Suomenlahden saarten miehityksen jälkeen Suomi oli käytännössä Saksan alusmaa.Eduskunta valitsi Suomelle myös saksalaisen kuninkaan.

Saksan pyrkimyksenä oli myös päästä yhteistyöhön Venäjän tsaarinvallan palauttamiseen pyrkivien Venäjän valkoisten kanssa. Saksa tiesi, että Venäjän valkoiset eivät kannattaneet Suomen itsenäisyyttä. Tämä ei ollut Suomen uuden hallitsijan kenraali Rüdiger von der Goltzin muistelmien mukaan merkittävää Saksan tehdessä omia suunnitelmiaan.

Suomen senaatti piti Suomen ja Saksan kansojen välistä yhteistä germaanista alkuperää kulttuurisena perustana yhteistyölle.

Rüdiger von der Goltz käytti Saksan valtaa Suomessa. Hänen päämajansa oli Smolnassa ja Suomen johtohenkilöt kävivät hänen luonaan neuvotteluissa.

Kreivi von der Goltzin arvonimi oli ”saksalainen Suomen kenraali”. Hänen tehtävänään oli antaa kaikille sotilasvirastoille poliittiset suuntaviivat, joiden mukaan Suomessa oli toimittava.

 

 

                                                          ***

 

Saksan valta Suomessa päättyi Saksassa tapahtuneeseen vallankumoukseen. Vallankumoukselliset eivät alun alkaenkaan olleet halunneet, että Saksan armeija osallistuisi Suomen sisällissotaan. Keisarivalta kaatui ja von der Goltz lähes pakeni Suomesta. Hän pelkäsi, että Suomessa olevat armeijan osastot perustaisivat lisää vallankumouksellisia työläisneuvostoja ja ehkä jopa uhkaisivat hänen henkeään.

Lähtöparaati kuitenkin järjestyi ja kiitolliset suomalaiset porvarilliset piirit vastaanottivat von der Goltzin jäähyväishuiskutuksia Smolnan parvekkeelta.

 

                                                          ***

 

Valkoinen valta jatkui Suomessa saksalaisten lähdön jälkeenkin. Mannerheim, suojeluskunnat ja lisääntyvät oikeistolaiset järjestöt Lapuan liike mukaan luettuna huolehtivat siitä. Terrori työväestöä ja kommunisteja kohtaan voimistui. Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseuran jäsenyydestä alkoi tulla syy pidätykseen.

Yhteistyö Saksan armeijan kanssa jatkui ja voimistui. Fasismi Suomessa kehittyi jopa aikaisemmin kuin natsi- Saksassa. Herman Göring vieraili Suomessa Mannerheimin ja tämän ystävien luona. Vuosittaiset sisällissodan voiton ja Helsingin valtauksen paraatit saksalaisten upseerien kanssa ja ”Alte kameraden” yhteislaulut yhdistivät Suomen oikeistolaisia voimia Saksaan.

Suomesta Saksaan tehtiin 1930-luvulla 136 sotilasvierailua. Jo 1930 Saksan sotilastiedustelu Abwehr ja Suomen yleisesikunta solmivat sopimuksen Neuvostoliiton Itämeren toiminnan valvomisesta. Saksalle oli tärkeätä valvoa Viron ja Suomen kanssa Neuvostoliiton Itämeren laivaston toimintaa.

Vuosina 1935 -37 Saksan laivaston alukset vierailivat Suomessa 14 kertaa. Vuonna 1937 sukellusvenelaivue Weddingeen kuului 11 sukellusvenettä ja emälaiva Saarin.

 

 

                                                           ***

 

Sodan mahdollisuus kasvoi kun Yhdysvaltojen oikeistolaiset pankki- ja teollisuusmiehet, kuten Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, John Foster Dulles, Randolph Hearst ja William Kundsen alkoivat rahoittaa Saksan aseistamista Hitlerin valtaannousun jälkeen. Marraskuussa 1937 San Franciscossa pidetyssä kokouksessa Hitleriä edustivat von Tippelskirch ja von Killinger. Senaattori Vanderberg lausui käsityksenään, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa tulisi pyrkiä tukemaan Hitleriä yhteisessä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Taloustieteen professori Valentin Katasonov kirjoittaa: ”Hitlerin tullessa valtaan Yhdysvaltojen finanssipääoma hallitsi käytännössä kaikkea strategisesti tärkeää teollisuustuotantoa Saksassa. Yhdysvaltojen pankkimiehet olivat huolellisesti tutkineet Hitlerin valtaannousun merkitystä ja suhtautuneet tapahtumaan myönteisesti. Saksan keskuspankin johtajalle Schachtille oli suurempi työ vakuuttaa Saksan pankkiireja Hitlerin taakse.”

FED, Bank of England ja Reichsbank toimivat hyvässä yhteistyössä. Samat pankkiirit, jotka tukivat Hitlerin valtaannousua, tukivat myös Franklin Rooseveltin valintaa presidentiksi. Presidentti ei voinut muuta kuin valtuuttaa suurten luottojen antamisen Saksalle.

New Deal politiikka alkoi yskiä. Vuonna 1937 Yhdysvallat syöksyi taloudelliseen kriisiin. Vuonna 1939 Yhdysvaltojenpääomapiirit tekivät kaikkensa painostaakseen Hitlerin päästämään sodan voimat liikkeelle idässä.

Vain maailmansota pystyi pelastamaan Yhdysvaltojen kapitalismin. (Tugwell teoksessaan The Democratic Roosevelt: A Biography of Franklin D. Roosevelt)

 

 

                                                          ***

 

Voimakas panos Natsi-Saksan tukemiseen oli eräs keskeinen syy sodan syttymiseen ja siten myös Suomen joutumiseen talvisotaan. Suomi oli Neuvostoliiton vihollisille Baltiaakin helpompi väylä tavoitella Leningradin/Pietarin tuhoamista.

 

                                                          ***

 

Suomen oikeistovalta ja liittoutuminen natsi-Saksan kanssa johti siihen, että Suomen johtajat eivät pitäneet mitään neuvotteluja Neuvostoliiton kanssa merkityksellisinä. Toisinajattelijat oli vaiennettu. Äänioikeutta oli monin verukkein kavennettu. Usko ulkovaltojen apuun sodan tullen oli epärealistista. Kansainväliset lehtimiehet ihmettelivät syyskuussa 1939 Viipurissa vieraillessaan Suomen sotilaallisen varustautumisen määrää ja valmiutta lähteä sotaan.

 

                                                           ***

 

Talvisodan ja jatkosodan jälkeen Pariisin rauhansopimus loi ehdot Suomen sopeutumiselle uuteen elämään. Suojeluskunnat ja Lotta-järjestöt oli fasistisina lakkautettava. Demokraattiset oikeudet oli taattava jokaiselle Suomen kansalaiselle. Sotilaalliselle varustautumiselle tuli rajoituksia. Sotakorvaukset Neuvostoliitolle, joka oli menettänyt sodassa 25 miljoonaa ihmistä, oli maksettava.

 

                                                          ***

 

Oikeistovaltaan ja suoranaiseen fasistiseen käyttäytymiseen ja mielivaltaan tottuneet suomalaiset saivat äänestää ensimmäistä kertaa itsenäisyyden historian aikana demokraattisissa vaaleissa vuonna 1945. Häviö sodassa toi Suomelle demokratian. Olin tuolloin 4 -vuotias.

Jokainen lapsista sai muutaman pennin jokaisesta kotimme pihamaalta löydetystä lasinsirpaleesta. (Ei saanut kaivaa sitä sirpaletta) Lähin pommin sirpaleen synnyttämä kuoppa oli 50m päässä. 100 metrin päässä vuorostaan oli suuri pommikuoppa, jonka laitoja pitkin laskimme pulkalla.

Suomen kansandemokraattinen liitto sai enemmistön eduskuntaan kahden sosialidemokraatin liittyessä ryhmään. Siitä alkoi demokraattisen Suomen taival, taival, jossa asekätkijät, vaaran vuosien lietsojat, naapurimaan tarkoituksen epäilijät pyrkivät asettamaan kapuloita kansanvallan rattaisiin. Omakotialueen ilmapiiriin kuului tieto siitä, missä asuivat nyt internoidut saksalaiset, missä asui aiemmin kadonnut venäläinen omakotitalon asukas, tulevatko juutalaiset kesäasukkaat tänä keväänä.              

 

 

                                                         ***

 

Rauhallista arkea kesti koko Paasikiven- Kekkosen presidenttikausien ajan. Maata rakennettiin. Usko tulevaisuuteen oli vahva. Naapurimaahan Neuvostoliittoon luotiin arastellen, mutta yhä helpommin Kekkosen esimerkkiä seuraten hyvät ja tuttavalliset suhteet. Turvallisuuden pohjana oli YYA-sopimus, joka takasi Suomen ja Neuvostoliiton välisen yhteistyön ja ystävyyden, joka ei sisältänyt yhteisiä sotaharjoituksia ketään vastaan.

Keskinäinen kauppa kukoisti, kunnes vähitellen yhä voimakkaammin luottamusta alkoi nakertaa Yhdysvaltojen puuttuminen Suomen asioihin. Suomelle asetettiin ehtoja mitä teknologiaa saa viedä Neuvostoliittoon. Minkälaista kauppaa saa käydä.

 

                                                         ***

 

Urho Kekkosen luovuttua virastaan hänen seuraajansa Mauno Koivisto lopetti kokoomuspuolueen eristämisen. Vuonna 1987 Harri Holkerin hallitus aloitti uuden kauden Suomen historiassa. Siitä lähti liikkeelle kokoomuspuolueen johdolla yhä voimakkaampi pyrkimys palata vanhaan yhteistyöhön Saksan ja Yhdysvaltojen kanssa.

Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena tuo sosialistinen hyvinvointivaltio lakkasi olemasta. Yhdysvaltojen panos maan ryöstössä ja oligarkki -mafian syntymisessä oli merkittävä. Suomi ei vain seurannut katseella, vaan edesauttoi prosessia salaa.

Suomi halusi hyödyntää muodostuneen Venäjän etsikkoaikaa ja haurautta liittymällä yhä voimakkaammin Saksan johtaman EU:n yhteyteen. Suomen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ryhtyi Helmut Kohlin kutsusta kitkemään kommunismia Euroopasta EDU: n puheenjohtajaksi kutsuttuna. Kokoomuksen johdolla suoritettiin pikainen liittyminen EU:hun ja euroon. Kokoomus ilmoitti yhdessä johtavien medioiden kanssa kannattavansa Suomen liittymistä sotilasliitto NATO: on vuonna 2000.

Vuonna 1999 Suomen hallitus oli auttanut NATO-Saksaa ja Yhdysvaltoja aloittamaan liittoutumattoman, ketään uhkaamattoman Jugoslavian pommitukset salaamalla hallussaan olevat sotilaallisen konfliktin todelliset tiedot. Siten Suomi tarjosi palvelua NATO: lle kouriintuntuvalla tavalla. 

Vuonna 2000 vuorostaan Yhdysvallat ilmoitti Bratislavassa pitämässään kokouksessa lopettavansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne eivät palvele USA:n etuja. Sen lisäksi se ilmoitti tavoitteenaan olevan laajentaa NATOn Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä estävänsä Venäjän pääsyn Pietarista Itämerelle.

Mikä yhteensattuma!  Juuri tuona vuonna koko pääoman hallitsema media ilmoittaa kokoomuspuolueen ohella haluavansa, että Suomi liittyy NATO:on. Länsimaat katsovat Suomen olevan osa Baltiaa.

Kahdenkymmenen vuoden kuluessa kokoomus ja pääoman hallitsema media ovat johtaneet prosessia, jonka päämääränä on NATO-liittolaisuus. Se merkitsee Suomen itsenäisyyden menettämistä, Yhdysvaltojen presidentin komentoon asettumista ei vain sotilaallisesti mutta myös poliittisesti.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ilmoitti tavoittelevansa Venäjän muuttamista hylkiövaltioksi ja kongressi onkin antanut presidentille valtuudet aloittaa sodan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen. Yhdysvaltojen johtama NATO on ilmoittanut Venäjän olevan sen päävihollinen.

Nyt siis Suomi on päässyt päämääräänsä julistautuen yksipuolisesti Venäjän viholliseksi. Sen lisäksi Suomi on sitoutunut toteuttamaan isäntänsä tavoitteen Venäjän muuttamiseksi hylkiövaltioksi.

 

                                                     ***

Viime päivinä on saatu kuulla Suomen harjoitelleen yhdessä Yhdysvaltojen sotilaiden kanssa Suomenlahden miinoittamista helikoptereista käsin. Miinat ovat vaikeasti havaittavia ja vielä vaikeammin purettavia. Onko harjoituksessa jo pudotettu toimiva miinoja?

Suomen ja Eestin puolustusministerit ovat ilmoittaneet yhdenmukaistavansa sotilaallista yhteistyötään. Suomelle tulee vastuu suuresta osasto Eestin puolustusta Suomen liittyessä NATO: on. 

Tuleeko lukijalle tunne: Tämän olemme nähneet ennenkin! 1930-luvulla.

Vuonna 1941kesällä Suomen armeija miinoitti yhdessä saksalaisten kanssa Suomenlahden. 16 000 Tallinnasta Leningradiin laivoilla pakenevaa siviiliä, sotilasta, sairaaloiden potilasta kuoli laivojen törmättyä miinoihin tai jouduttua saksalaisen tykistön ja pommitusten kohteeksi.

 

                                                         ***

 

Miten olemme joutuneet tähän?

Koko 2000-luvun pääoman hallitsema media on julkaissut vain Venäjä-kielteistä USA/NATO-EU -myönteistä tietoa. Sotilaallisista konflikteista oli sitten kysymys Afganistanista, Irakista, Georgiasta, Libyasta tai Syyriasta NATO-liittolaisten aiheuttamista tuhoista vaietaan tai niitä silitellään.

Media on valinnut presidentiksi kokoomuspuolueen entisen puheenjohtajan, EDU:n puheenjohtajan Sauli Niinistön kahdesti.

Valtioneuvoston toimesta on rakennettu tiedonvälityksen sensuurijärjestelmä Valtion turvallisuuskeskuksen huoltovarmuuskeskuksen rahoittama Mediapooli. Sen tehtävänä on valita oikeat NATO-myönteiset sisällöt TV-ohjelmiin, lehdistöön, kirjankustantamoihin ja elokuviin.

Mediapoolin ohella Suomen hallituksen maahamme kutsuma NATO:n hybridikeskus ja eduskunnan rahoittama ulkopoliittinen instituutti vaikuttavat siten, että vain USA-myönteinen NATO a myötäilevä tiedotus pääsee julkisuuteen.

Vastenmielisin piirre on se, että rasismi on sallittua silloin kun se kohdistuu venäläisiin tai NATO:n uhreihin serbeihin. Venäjä- tai serbi -vastainen propaganda on sallittua, jopa toivottua niin mediassa kuin kansalaiskeskustelussa.

 

                                                           ***

Median sensuuri on näkynyt räikeimmin Venäjän ryhtyessä asein puolustamaan Ukrainan Donbassin asukkaita. Donbassin asukkaat ovat kärsineet 8 vuotta Kiovan natseista ja Yhdysvalloista riippuvaisen hallituksen sotatoimia heitä vastaan. Syvästä korruptiosta kärsivä Ukraina on asemoinut itsensä valtamediassa uhriksi, vaikka se itse julisti ”terrorismin vastaisen sodan” Donbassin asukkaille, siviileille,  keväällä 2014 heti Yhdysvaltojen ja eräiden EU-maiden suorittaman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen.

Ukrainan hallitus on turvautunut terroriin, joka on natsismille luontaista. Siviilikohteiden keskelle asetetut sotilastukikohdat, omien kansalaisten ampuminen selkään, jos he pyrkivät Venäjän vapauttamille alueille turvaan, ydinvoimaloiden pommittaminen ydinkatastrofin riskilläkin, siviiliteollisuuslaitosten pommittaminen tietäen siitä johtuvan myrkyllisiä pilviä kuten hiljattain tislaamosta syntynyt ammoniakkipilvi.

NATO-maat erityisesti USA ja Saksa ovat turvautuneet yhteistyöhön terroristien ja natsien kanssa Jugoslavian sodan aikana. Nyt lähes kaikki EU-maat velvoitetaan tukemaan Ukrainan natseja solidaarisuudesta muille EU-maille. Ne maat, joilla oli läheisin yhteistyö natsi-Saksan Einsatz-ryhmien kiduttajien ja murhaajien kanssa toisen maailmansodan 1941 – 45 aikana kuten Baltian maat, Puola ja Ukraina ovat innokkaimmin levittämässä samanlaista rasismia ja tappouhkauksia kuin tuolloin. Ukrainan natsit vaativat nyt tappamaan kaikki venäjää puhuvat ukrainalaiset ja venäläiset. Ukrainassa venäjän puhuminen on lailla kielletty, vaikka lähes puolet ukrainalaisista puhuu äidinkielenään venäjää. Saman kaltaisia uhkauksia kuullaan myös Suomen eduskunnasta.

Suomen poliitikot ja media ovat meille selityksen velkaa:Jos venäläiset ovat niin pahoja ja syyllisiä lähtiessään sotilaallisella voimalla pelastamaan naapurimaan sorrettuja kansalaisia, miksi sitten ukrainalaiset miljoonittain ovat hakeneet turvaa juuri Venäjän maaperältä? 30 000 ukrainalaista on tullut Suomeen, yli 2 miljoonaa Venäjälle.

Suosittelen katsomaan Netflixistä toisen maailmansodan aikaista Einsatzgruppen-dokumenttia, jolloin saatatte havahtua, mihin tämä nykyinen natsismin ihannointi ja psykoosia muistuttava Venäjä-viha voi johtaa. 

Suomen nykyinen henkinen tila on tietoisesti kehitettyä poliittis -sotilaallista prosessia, jossa ei demokratiasta tai kasanvallasta ole tietoakaan. Suomen kansa on manipuloitu tehokkaasti, lähes tieteellisesti passiivisuuteen ja tiedostamattomuuteen. Prosessin johtajana on ylikansallinen pääoma, CIA, Yhdysvaltojen hallitus, NATO ja Suomen prosessiin vapaaehtoisesti sitonut nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

 

 

 

                                                               

 

 

                                                  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia, Saksan valta Suomessa, kokoomus, einsatz gruppen, Suomenlahden miinoitus, Eesti, NATO, russofobia, sisällissota, jääkärit, Saksan keisarikunta, EU-Saksa, terrorismin tukeminen, maailmansota talouskriisin ratkaisuna

Paikka Titanicin ykkösluokassa

Torstai 7.7.2022 klo 17.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Niinistö on järjestänyt Suomen Titanicin miljonääriluokkaan. Musiikki soi ja samppanja kuohuaa – vielä. Suomi on opetellut hänen kaitsennassaan jo 25 vuoden ajan miljonäärien tapoja. Arvot on omaksuttu. 

Niinistö on toiminut lipunmyyjänä. Hänen esimiehensä, aluksen kapteeni on ehtinyt tappaa jo 30 miljoonaa ihmistä ja ryövätä kymmenien maiden aarteita päästäkseen tähän juhlaan. Mallia on otettu suoraan Hitleriltä. 

Hitlerin Saksa ryösti juutalaisten omaisuuden, jonka USA toisen maailmansodan päättyessä kähvelsi antaakseen siitä osan ”Marshall-apuna” takaisin Eurooppaan.

Nyt on venäläisten vuoro olla saalistajan kohteena.

1990-luvulla George H.W. Bush ryösti Venäjän kansallisvarallisuutta ja kultaa yhteistyössä Soroksen ja oligarkkien kanssa. Hänen seuraajansa Bill Clinton maksoi Jeltsinin vaalikampanjan v. 1996 ja sai siten jatkoa sosialistisen omaisuuden konfiskoinnille.

Se ei riittänyt. Venäjän maan uumenten aarteet jäivät ryöstämättä.  

Presidentti Putin on pannut oligarkit kuriin karkottaen suuren osan heistä ulkomaille. Hän on nostanut Venäjän niiden maiden joukkoon, jotka haluavat moninapaisen maailman, jossa jokaisen valtion itsenäisyyttä kunnioitetaan ja joiden toiminnan pohjana on kaikkien valtioiden tasa-arvo ja asukkaiden ihmisarvo. 

                                                                   *** 

Suomen liityttyä Euroopan unioniin maamme alkoi käyttäytyä samoin kuin sisällissotansa aikana sekä liittoutuessaan Hitlerin kanssa Suur-Suomi-hankkeessa toisessa maailmansodassa.

Sisällissodassa suurmaanomistajat ja teollisuuspiirit liittoutuivat keisarillisen Saksan kanssa nujertaakseen demokratiaa ja ihmisoikeuksia tavoittelevan köyhälistön. Sotaa kutsuttiin vapaussodaksi, jotta voittajien demokratian vastaisuus saatiin peitetyksi.

Yhdessä Hitlerin Saksan sotapäällystön kanssa juhlittujen ”vapaussodan vuosipäivien” jälkeen liittouduttiin Suur-Suomi hankkeeseen v. 1940. Mannerheimin tavoitteena oli Leningradin valtaaminen ja yli 20 vuoden unelman toteutaminen, vallanvaihdos Neuvosto-Venäjällä.

Hintana oli 63 000 turhaan kaatunutta suomalaista.

                                                                   ***

 

Yhdysvallat miehitti Saksan toisen maailmansodan jälkeen. Ennen Saksojen yhdistymistä Länsi-Saksassa oli 300 000 amerikkalaissotilasta.

Suomen liittyminen Eu:hun tapahtui vain muutama vuosi Saksojen yhdistymisen jälkeen. Tuolloin Eu-Saksa oli jo yhdessä isäntänsä USA:n kanssa aloittanut totaalisiin pommituksiin päättyneen Jugoslavian hajottamisen yhteistyössä USA:n natsidiasporan ja Osama bin Ladenin muslimi-jihadistien kanssa. Uusi Eu-jäsen Suomi mahdollisti valheillaan pommitusten aloittamisen sekä yhtyi yhdysvaltalaisen markkinointitoimisto Ruder-Finnin propagandaan sota-ajan tapahtumien syy-ja seuraussuhteiden peittämiseksi.

Suomen valtiojohto hokee suomalaisten jakavan Yhdysvaltojen ja Eu:n arvot. Niinköhän? Kymmenien miljoonien ihmisten surmaaminen ei varmasti saa suomalaisten kannatusta. Korulauseet hienoista arvoista peittävät USA:n verisen todellisuuden

Venäjän kansallisvarallisuuden ryöstäminen sekä Libyan, Syyrian ja Irakin sotien ruumiskasat ja ryöstöt, puhumattakaan 20 vuotta kestäneestä Afganistanin miehityksestä eivät saa suomalaisten arvostusta.

Ukrainassa johtamansa väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen USA perusti maahan laittoman monikansallisen hallituksen ja valitsi sille pääministerin. Laittomaksi muuttunut eduskunta erotti puolueita ja julisti ”terrorismin” vastaisen sodan Itä-Ukrainan Donbassin alueelle, jonka asukkaat edelleen kannattivat demokraattisesti valittua presidenttiä.

Donbassin alueen siviilien pommitukset ovat kestäneet kahdeksan vuotta. Uhreja on 14 000 joista lapsia 400. Alueen asukkaat jätettiin vaille sosiaaliturvaa, koulua, oikeutta äänestää ja heitä pommitettiin jatkuvasti.

Ukraina muutettiin natsien vaikutuspiirissä eläväksi valtioksi. Kadut nimettiin uudelleen Hitlerin kanssa liittoutuneiden ukrainalaisten natsien mukaan. Sisäministeriössä natsi- ja äärioikeistolaiset puolueet saivat lisääntyvästi valtaa. Vaikka Ukrainan väestöstä yli puolet puhuu kotikielenään venäjää, venäjän kielen käyttö tehtiin laittomaksi. Venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-asemat lopetettiin. Natsijoukot liitettiin virallisesti osaksi armeijaa.

Jo vallankaappausvuonna 2014 CIA:lla oli kokonainen kerros käytössään Ukrainan sisäministeriössä. USA ja useat Euroopan NATO-maat ovat tuoneet joukkoja maahan ja USA:n presidentti Obama ja varapresidentti Biden ovat ohjanneet maan kehitystä Venäjä-vastaiseen suuntaan. Presidentti Obama ilmaisi tahtovansa panna Venäjän polvilleen ja Yhdysvaltojen kongressi on säätänyt presidentille oikeuden aloittaa sota Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen.

Euroopan unionin jäsenmaat Ranska ja Saksa toimivat Ukrainan sisällissodan ratkaisun takuumiehinä laatimalla Minskin sopimuksen. Ne eivät kuitenkaan tehneet mitään kouriintuntuvaa asian edistämiseksi koska sodan ja rauhan päättäjänä toimii Yhdysvallat.

Venäjä pyrki takaamaan oman ja periaatteessa kaikkien muidenkin maiden turvallisuuden ehdotuksillaan rauhan ja turvallisuuden jakamattomuudesta. Mikään maa ei saisi rakentaa omaa turvallisuuttaan siten, että se uhkaisi muiden turvallisuutta.

Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin, Suomi mukaan luettuna, täydellinen piittaamattomuus yhteisen ja jakamattoman turvallisuuden periaatteesta johti Venäjän yksipuoliseen sotilaalliseen toimintaan oman ja Donbassin alueen turvallisuuden takaamiseksi ja natsismin lopettamiseksi uhkaamasta koko maailmaa.

 

                                                                            ***

Venäjän selväsanaisesta turvallisuusdoktriinista huolimatta Suomen presidentti Niinistö ja hänen ohjeistuksessaan hallitus ja eduskunta päättivät toimia päinvastoin. He halusivat toimia samoin kuin Ukraina, uhitella USA:n selän takana Venäjälle jopa ydinaseilla sekä liittymisellä NATO:n jäseneksi.

 

                                                                          ***

Presidentti Niinistö korostaa Suomen kuuluvan länteen, USA:n vaikutuspiiriin, huolimatta tuon maan sisäisestä väkivallasta, eriarvoisuudesta, kammottavista sodista miljoonine ihmisuhreineen, aiheutetuista talouspakotteista ja niiden seurauksena lasten kuolemisesta köyhyyteen, aliravitsemukseen, sairauksiin. 

USA on varastanut Venäjän kulta- ja muun kansallisvarallisuuden lisäksi lukuisien muiden alistamiensa valtioiden itsenäisyyden ja varallisuuden. USA ja sen NATO-liittolaiset ovat aiheuttaneet miljoonien ihmisten pakolaisuuden ja turvattomuuden.

Yhdysvallat ja sen NATO-liittolaiset jatkavat vallankäyttöään Ukrainassa ja syyttävät samaan aikaan Venäjää sen puututtua kahdeksan vuotta jatkuneeseen sisällissotaan taatakseen Ukrainan vielä demokratiaa kannattavan kansanosan oikeudet. Yhdysvallat ja NATO tukevat Ukrainan natsivaltaa, eivät maan demokratiaa.

Herättää hämmennystä havaita, että korruptoitunut maa, jossa ei ole alkeellistakaan demokratiaa ja joka on USA:n vallan alla, saa Euroopan unionissa ehdokasjäsenen roolin. Maan presidentti, joka on USA:n ja markkinointitoimistojen marionetti, saa seisaalleen nousevien Eu-maiden parlamentaarikoiden kunnioituksen.

                                                                         ***

Pääministeri Sanna Marinin suulla Suomi on siirtynyt ”lännen” varkaiden joukkoon juhlimaan Titanicin kannella, kun musiikki vielä soi ja samppanja virtaa. Hän on ehdottanut, että länsimaiden pankkeihin varastoidut Venäjän valtion sadat miljardit käytettäisiin Ukrainan jälleenrakennukseen. Marinin logiikka jatkuu saunattomasti, kun Suomi ja NATO-maat lähettävät Ukrainalle lisää aseita ja rahaa, jotta saataisiin vielä enemmän korjattavaa ja jälleenrakennettavaa. 

Lännen tavoitteena on Venäjän painaminen polvilleen, hallinnon vaihto ja maan muuttaminen ”lännen” kaltaiseksi sopimusvaraisesti varastavaksi demokratiaksi. 

Natsit varastivat juutalaisten omaisuuden ja halusivat tappaa kaikki neuvostoliittolaiset. Nykynatsit varastavat venäläisten omaisuuden, haluavat tuhota venäläisen kulttuurin ja itsetunnon valehtelemalla Ukrainan kriisiin johtaneet tapahtumat markkinointitoimistojen sanaseppojen avulla. Ukrainan natsien julki lausuttu tavoite on ollut tappaa kaikki venäläiset ja venäjää puhuvat ukrainalaiset. Kahdeksan vuotta asioiden kulkua seurattuaan Venäjä ei enää antanut sen jatkua.

                                                                             ***

Yksinapaisen ylikansallisen suurpääoman Titanic uppoaa. Brasilian, Intian, Kiinan, Etelä-Afrikan ja Venäjän muodostama BRICS laajenee. Sen tasa-arvoa, ystävyyttä ja yhteistyötä korostava tavoite tulee kokoamaan entisten siirtomaaherrojen sorron alla eläneet valtiot yhteen.  

Euroopan unionin entiset siirtomaaherrat eivät ole luopuneet unelmastaan hallita maailmaa vielä parin samppanjapullon verran laajenevan NATO:n avulla. 

Suomen presidentti ja maamme hallitus eivät ole huomanneet, että jäävuori on jo näköpiirissä. Titanicin miljardööriluokkaan ei olisi kannattanut ostaa lippua. He vastaavat siitä, jos Suomi hukkuu heidän harhautuneen kunnianhimonsa johdosta. Suomen kansa, punaisten jälkeläiset ja Suur-Suomi-hankkeessas kaatuneiden omaiset ja Kekkosen ajan lapset eivät olisi lippua ostaneet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Titanic, Niinistön valinta, Marin, Ukrainan sisällissota, Venäjä, yksinapainen maailma, BRICS,

SUOMEN MATKA KOHTI MAFIAN KALTAISEN JÄRJESTÄYTYNEEN RIKOLLISUUDEN YDINTÄ

Maanantai 6.6.2022 klo 14.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

  

 Katsoin uudestaan Sergio Leonen erinomaisen elokuvan ”Once upon a time in America”. Siinä järjestäytyneen rikollisuuden ammattia lähestyvät teinit toimivat mafian palvelijoina rangaisten kauppiaita ja kioskinpitäjiä, jotka eivät maksaneet suojelurahoja. Mafian turvatakuista kieltäytyneiden omaisuutta tuhottiin julmin keinoin, että tottelevaisuus on pakollista.

 Nousu mafian johtoon edellytti palveluksia, kykyä tappaa kylmäverisesti, ryöstää ja pettää.

Yhdysvallat toimii mafian kaltaisesti. Se edellyttää alamaisiltaan uskollisuutta, palveluksia ja kansainvälisten lakien siirtämistä syrjään. 

 

                                                                        ***

 Seurasin eduskunta-aikanani vuosina 1983 – 87 Suomen kulkua kohti mafian palvelemista. Kritisoin puheenvuoroissani kansan pettämistä tavoilla, jotka muistuttivat valtiopetosta.

  Totesin mm. että ”Ulkomaankauppaministeri Jermu Laine tulee jäämään Suomen historiaan. Hänen aikakaudellaan 1985 suomalaiset yritykset sitoutuivat USA:n hallituksen pyynnöstä noudattamaan kieltoa viennistä Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin”.

  ”USA:n hallitus on paremmin selvillä Suomen kauppa-ja teollisuuspolitiikasta kuin ovat Suomen kansanedustajat. Myös 1930-luvulla Saksan ja USA:n hallitukset olivat paremmin selvillä mitä Suomessa tapahtui, kuin useimmat hallituksen tuolloiset jäsenet”, totesin puheenvuorossani.

  Tiedotusvälineille ministeri Laine sanoi ”ongelmien” johtuvan kommunistien sisäisistä erimielisyyksistä.

 Yhdysvaltojen puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin torjutaan kuvitellulla Neuvostoliiton puuttumisella.

 Tuntuuko tutulta?

 Myös EUREKA-teknologiayhteistyöhanke, johon Suomen haluttiin liittyvän, oli suunnattu sosialistisia maita vastaan.

 Myös EFTA:an liittymispäätös tuli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle täydellisenä yllätyksenä. Ulkoasiainvaliokunnan kokous pidettiin vain paria tuntia aikaisemmin kuin hallitus saattoi päätöksensä julkisuuteen.

 

                                                                           ***

 

 Seuraava suuri askel mafian suuntaan oli Esko Ahon hallituksen Hornet-hävittäjäpäätös. Tuohon päätökseen liittyvät asiakirjat olivat vuosikymmeniä salaisia.

 Tällä tilauksella Suomi alistettiin Yhdysvaltojen määräysvaltaan, koska koneet toimivat ainoastaan yhteistyössä Yhdysvaltojen sotilasjohdon kanssa ja sen valvonnassa.

 Neuvostoliitto oli hajonnut Yhdysvaltojen avustuksella, joka yritti saada haltuunsa Venäjän luonnonvarat ja kansallisvarallisuuden. Venäjän varallisuutta siirrettiin presidentti Bushin veljen hallinnoimaan pankkiin Sveitsiin. Suomi valitsi mafian säännöillä toimivan puolen maailmanpolitiikassa.

 Esko Ahon hallituksen puolustusministeri Elisabeth Rehn toimi hävittäjien mannekiinina. Hän nosti Pariisin rauhansopimuksen kieltämät suojeluskunnat ja Lotta-Svärd järjestön uuteen kunniaan. Asekätkijät saivat myös kunnianpalautuksen hänen ansiostaan.

 EU-Saksa, yhdessä Yhdysvaltojen kanssa oli aloittanut kommunistijohtoisen, liittoutumattoman sosialistisen Jugoslavian hajottamisen ja haltuunoton verisellä Bosnian sodalla, jossa vastavoimina olivat demokratiaa ja perustuslakia kunnioittavat serbit, kalifaattia rakentavat muslimit ja natsismin uutta nousua tukevat kroaatit. EU-maat ja USA käyttivät apunaan Yhdysvaltojen natsi -diasporaa, Itä-Saksan asevarastojen aseita ja Osama bin Ladenin rahoja, aseita ja jihadistitaistelijoita.

 Suomen hallitus, media ja virkamiehet tukivat natseja myötäilevää valloitussotaa. Mafiapäälliköt odottivat luonnollisesti Suomelta jälleen palveluksia. Vähintä mitä Suomi pystyi aluksi tarjoamaan, oli tarvittavan propagandan levittäminen.

 

                                                                ***

 

 Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995. Maamme tunsi jälleen olevansa osa Saksan valtakuntaa, olihan Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä Saksa vahva natsiperinteen kantaja. Suomen nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimi tuolloin Saksan liittokansleri Helmut Kohlin suosituksesta Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana, järjestön, jonka päätavoite oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

 

Kitkeminen onnistui erinomaisesti. Suomessa sodan jälkeen suurin rauhaa ja ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa ajanut SKDL-puolue hajotettiin, tuskin ilman ulkopuolisia voimia. Puolue oli kantanut sisällissodan työväenluokan tavoitteita, demokratiaa ja rauhaa. Monet puolueen poliitikoista olivat viruneet mielipiteittensä vuoksi vankiloissa 1930-40-luvuilla.

 Jugoslavian kohdalla EU-maat yhdessä Yhdysvaltojen kanssa rikkoivat kaikkia mahdollisia lakeja - Jugoslavian perustuslakia, kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja ryhtyessään ryöstöön, jonka seurauksena liittovaltio hajosi ja kansantulo putosi 24. sijalta kunkin osavaltion osalta kehitysmaaluokkaan. Mafialle tulos oli voitto.

 EU-Saksa hankki itselleen alueen pankit, teollisuuslaitokset, vakuutuslaitokset, hotellit hyödyntäen yhteistyötä toisen maailmansodan aikaiseen natsi-Kroatiaan sekä USA:n natsi- diasporaan.

          

                                                                    ***

 

 Vuoden 1999 alussa Suomi teki jälleen palveluksiaan mafia-Yhdysvalloille.

 

Suomalainen oikeuslääkärityöryhmä sai tehtäväkseen Racakin kylässä tapahtuneen taistelun uhrien kuolinsyyn selvittämisen. Arvostettu oikeuslääkäreiden ryhmä totesi uhrien olevan taistelussa kaatuneita. Ketään ei ollut ammuttu läheltä, ei teloitettu, eikä joukossa ollut yhtään lasta.

Yhdysvallat halusi presidentti Clintonin johdolla aloittaa Jugoslavian pommitukset tähtäimenään maan NATO-miehitys ja tukikohdan perustaminen Kosovoon.

 CIA:n palkkalistoilla ollut yhdysvaltalainen KFOR-joukkojen johtaja William Walker lavasti ruumiit kuoppaan väittäen heidän tulleen raa’alla tavalla teloitetuiksi.

 Suomen hallitus oli valinnut oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajaksi hammaslääkäri Helena Rannan eikä professori Antti Penttilää, joka vastasi ruumiinavauksista. Ranta puhui kaikissa tiedotustilaisuuksissa omiaan eikä suinkaan kuvannut niitä löydöksiä, joita työryhmä oli tehnyt.

Presidentti Clinton kuvasi valheellisesti tapahtumien kulun, minkä pohjalta hän aloitti pommitukset. Suomen hallitus salasi yhteistyössä Saksan hallituksen kanssa tutkimustulokset. Professori Penttilä julkaisi oikeat tulokset kahden vuoden kuluttua tieteellisessä lehdessä.

Hammaslääkäri Ranta kävi esittämässä samat epämääräiset ja harhaanjohtavat lausuntonsa myös Jugoslavia-tribunaali-oikeudessa sen sijaan, että olisi kertonut mitä työryhmä oli havainnut.

Siten Suomen hallitus palveli mafiapäällikköään täydellisesti. Yhdysvaltojen ja Saksan johtamat NATO-joukot pommittivat viattomia, perustuslakiaan ja kaikkien kansanryhmien oikeuksia kunnioittavien serbien tehtaita, voimalaitoksia, laivoja, junia, busseja, luostareita lakkaamatta lähes 3 kuukauden ajan.

 Rauhansopimuksessa todettiin Kosovon pysyvän Serbian maakuntana huolimatta sen tilapäisestä NATO-miehityksestä. NATO-miehitys jatkuu edelleen ja alueelle rakennettiin pysyvä jättimäinen Yhdysvaltojen sotilastukikohta Bondsteel.

Presidentti Clinton on saanut patsaan Kosovoon ja William Walker Racakin kylään. Odotamme Helena Rannan patsasta.

 

                                                                           ***

 

 Suomen palvelukset mafialle eivät ole jääneet tähän.

Heti pommitusten päätyttyä Yhdysvallat antoi presidentti Martti Ahtisaarelle tehtäväksi johtaa serbiomaisuuden konfiskointia Kosovon alueella. 

Serbit eivät voineet ylittää maarajaa itse Serbian ja maakuntansa, miehitetyn Kosovon välillä. Omistajat - valtio, kunnat tai henkilöt eivät siis voineet saapua tarkastamaan omaisuuttaan, vaan asiat hoidettiin Ahtisaaren ja YK:n pääsihteerin edustajan johtaman ”trustin” avulla. Yritykset, maatilat ja kaikki muu oli kaupan. Prosessia kutsutaan ”yksityistämiseksi”.

 Samassa komiteassa käsiteltiin Kosovon tulevaa asemaa.

YK oli päättänyt päätöslauselmalla 1244, että Kosovo on Serbian maakunta. Työryhmän työskenneltyä 8 vuotta Ahtisaari yritti saada YK:ta muuttamaan päätöstään. Näin ei tapahtunut. Oli tietenkin kiusallista, että Serbian maakunnassa sijaitsi jättimäinen mafian tukikohta, jolla ei ollut laillista maaperää.

Ei hätää. Ahtisaari päätti julistuttaa tuon mafian miehittämän alueen itsenäiseksi. Kosovon eräänlainen YK:n alainen harjoitteluparlamentti suoritti itsenäisyysjulistuksen. ICJ totesi päätöksen laillisuutta kysyttäessä, että saahan sitä julistuksia tehdä.

Yhdysvallat kiitti Ahtisaarta Nobelin rauhanpalkinnolla.

 

                                                                        ***

 

Suomen Jugoslavian hajottamissodissa tekemät palvelukset mafia -päällikölle lienevät kaikkein kyseenalaisimmat Suomen kansan moraalin kannalta. Olen kirjoittanut näistä tapahtumista kirjoissani, enkä lainkaan ihmettele, että ne katoavat hyllyistä tai että niistä keskusteleminen kiellettiin Helsingin kirjamessuilla.

 

                                                                         ***

 

Vuonna 2000 mafia -päällikkömme USA päätti, että se ei noudata kansainvälisiä lakeja, jos ne eivät ole sille itselleen edullisia. Eihän lakeja ole aikaisemminkaan noudatettu, mutta nyt tuo noudattamattomuus oikein julistettiin ulkoministeriön järjestämässä kokouksessa Bratislavassa. Samassa kokouksessa tuli päätetyksi, että NATO laajenee Baltiasta Ukrainan Odessaan ja Venäjän pääsy Itämerelle estetään.

 

                                                                          ***

 

 Tähän joukkoon Suomi halusi kiiruhtaa mukaan.

Suomen median päätoimittajat yksi toisensa jälkeen ilmoittautuneet sotilasliitto NATO:on liittymisen kannattajaksi. Nyt vuonna 2022 olemme saaneet nauttia 20 vuotta suostuttelua liittymisen suuntaan. Siihen motivoivana tekijänä on käytetty Venäjän uhkaa.

Ulkoministeri Alexander Stubb tarjosi pienen palveluksen mafialle väittämällä Venäjän hyökänneen Georgiaan v. 2008. Tuo väite ei pitänyt paikkaansa vaan hyökkäyksen teki Georgian presidentti Saakashvili pommittamalla Etelä-Ossetian pääkaupunkia Tshinvalia.

 

                                                                           ***

 

Mafia sai lottovoiton Sauli Niinistön tultua valituksi presidentiksi v. 2012. Jos media olisi sallinut Paavo Väyrysen valinnan, emme olisi nyt sodan partaalla.

 

                                                                          ***

 

Sauli Niinistön johdolla Suomi on menettänyt kaiken, mitä maassa rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Rauhan ja ystävyyden sijaan on saatu pelko, asevarustelu, paluu natsien myötäilyyn ja militarismiin.

Sauli Niinistö osallistui ideologiseen, mafiaa palvelevaan kommunismin kitkemiseen 1990-luvulla. Hän oli valtiovarainministeri   Paavo Lipposen serbien pommitukset mahdollistaneessa hallituksessa. Hän on ollut NATO:on liittymistä kannattavan kokoomuspuolueen puheenjohtaja.  Sauli Niinistö valmisteli salassa Suomen liittymisen NATO: n isäntämaasopimukseen eduskunnan kesäloman aikana vuonna 2014.      

 

                                                                         ***

 

Mafia-päällikkömme USA:n suoritettua vuonna 2014 Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen yhdessä natsijoukkojen kanssa Suomen presidentti vaikeni. En ole kertaakaan kuullut hänen valittavan tai surevan natsien piirittämän Donbassin lasten tai heidän vanhempiensa kohtaloa 8v kestäneen sodan aikana. Venäjän tuntiessa huolta heidän kohtalostaan ja tullessa pyynnöstä YK:n peruskirjan mukaan vasta itsenäistyneiden alueiden avuksi, Suomi ryhtyy lähettämään aseita vahvistaakseen rasistisen hallinnon toimintakykyä Donbassin asukkaita vastaan.

 

Ulkopoliittinen johtomme, presidentti ja pääministeri, kieltäytyvät tunnustamasta tosiasioita koska mafiajohtajamme edellyttää lojaliteettia ja sen mukaisia pakotteita venäläisiä vastaan.

 

Yhdessä lähde- kritiikkiä vailla olevan median kanssa johtomme lietsoo vihaa Venäjää kohtaan vaatien kaikkien suhteiden katkaisemista naapuriimme. Tuon vihan ylläpitämisen edellytyksenä on harhainen kuva todellisuudesta. Natsit ja heidän vallassaan oleva Ukrainan johto kuvataan uhreina, vaikka heidän julmuutensa on havaittavissa päivittäin.

 

Saksan nykypoliitikkojen isät palvelivat natsi -armeijassa. Suomi oli Hitlerin armeijan liittolainen ja perusti keskitysleirejä venäjänkielisille siviileille miehittämäänsä Itä-Karjalaan. Eestissä, Latviassa ja Liettuassa natsi -legendat elävät ja venäjänkielinen väestö kokee diskriminaatiota. Nyt herää kysymys, onko USA:n ja Saksan johdolla meneillään toisen maailmansodan revanssi. Onko EU-maiden kyvyttömyys tuntea empatiaa venäjänkielisiä ukrainalaisia kohtaan katoavan pientä verrattuna heidän myötäelämiseensä natsi -tunnuksin taistelevia Ukrainan hallituksen joukkoja kohtaan?

Sauli Niinistö on sanonut arvostavansa Suomen presidenteistä eniten Risto Rytiä. Hän on sisällissodan 100 vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä osoittanut kielteisiä tunteita ”punaisia” kohtaan, jotka tulivat tarkistamaan hänen isovanhempiensa kotitilan muonavaroja, joka tarkastaminen kuului pulan aikana laillisiin tehtäviin.

Onko Suomi liittoutumaton, rauhaan ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon pyrkivä maa vai jäsen sopimusvaraiseen yhteistyöhön kansainvälisten lakien sijaan kuuluvassa, aseellista voimaa ja uhkailua ensisijaisesti käyttävässä organisaatiossa?

Viime kuukausien aikana olemme nähneet, kuinka median ja ulkopoliittisen johtomme luoma tunnelma on ratkaisevasti muuttunut. Viha, valheet ja aseet on nostettu etualalle. Yksinapaisen maailman johtava maa, joka käyttää mafian tapaan uhkailua, kiristystä ja aseellista voimaa alistaakseen valtion toisensa jälkeen, on tulossa johtajaksemme.

Kansalta ei ole kysytty mielipidettä nykykehityksestä. Meitä viedään salaisten sopimusten ja prosessien avulla kohti todellisuutta, jota kukaan tunteva, itsestään ja muista välittävä ihminen ei halua.

 

 

 

 

                         

             

           

            

 

                                      

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sisällissota, Suomen ulkopolitiikka, NATO, Sauli Niinistö, alistuminen mafialle, salainen politiikka, kansainväliset lait

Sanna Marin on vaarallinen suomalaiselle yhteiskunnalle

Sunnuntai 29.5.2022 klo 13.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

   Sanna Marinin täydellinen piittaamattomuus historiallisista tosiasioista niin kansainvälisissä suhteissa kuin Suomen asioissa on saanut hänet esiintymään natsismin tukijana myös aseellisesti. Jos ongelma johtuu siitä, että hän ei tunne edes Suomen historiaa, asia on entistä huolestuttavampi.

Sanna Marin on väittänyt Suomen voittaneen sodan. Tähän hän on lisännyt uskovansa myös Ukrainan voittavan sodan, mihin voittamiseen Marinin hallitus on antanut kansainvälisten normien vastaisesti aseellista apua. Marin väittää Ukrainan olevan demokratia, joka puolustaa Eurooppaa.

Tosiasiassa Ukraina on Euroopan korruptoitunein maa, jossa maan toinen virallinen kieli, venäjänkieli lakkautettiin, oppositio lopetettiin, ja jossa vallankaappauksen jälkeen puolustetaan vain Yhdysvaltojen ja sen virkamiesten sukulaisten taloudellisia etuja. Kaikki Ukrainasta länteen syötettävä tieto on markkinointitoimistoissa suunniteltua propagandaa, jonka tarkoituksena on esittää vallankaappauksen jälkeinen hallitus ja sen toiminta ruusunpunaisin värein.

Ukrainassa on käyty 8 vuoden ajan sisällissotaa. Yhdysvaltojen tarkka-ampujien ja natsien avulla suorittaman vallankaappauksen jälkeen Ukrainan jäljelle jääneen puhdistetun eduskunnan puhemies julisti sodan itä-ukrainalaisia vastaan, jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta vaan vaativat demokratiaa. Itä-Ukrainan Donbass julistautui autonomiseksi alueeksi, kuten jo entuudestaan autonominen Krim, joka myöhemmin äänesti autonomiansa itsenäisyydeksi ja anoi kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjään.

Sanna Marin ei tunnusta tosiasioita. Hänen ei ole tarvinnut eritellä, kumman osapuolen voittoa hän toivoo ja ennustaa. Suomi ei ole voittanut yhtäkään sotaansa, siksi emme voi tietää, mikä Suomen voitto sodassa hänellä on mielessään hänen toivoessaan samanlaista voittoa ukrainalaisille.

Valkoinen osapuoli pitänee Suomen v. 1918 sisällissodan lopputulosta voittona. Valkoisen osapuolen sotarikokset armahdettiin ja punaisista osa tapettiin heti sodan päätyttyä. Loput työnnettiin keskitysleireihin. Ehkä tämä on Marinin tarkoittama voitto.

Rauhansopimukset ja kansainväliset lait ovat kuitenkin tosiasioita, joita jokaisen valtiomiehen/naisen luulisi kunnioittavan.

Suomi toimi toisessa maailmansodassa natsi-Saksan liittolaisena. Suomi pystytti miehittämäänsä Itä-Karjalaan keskitysleirejä venäjää äidinkielenään puhuville Itä-Karjalan asukkaille, samoin suomalaisille, jotka kannattivat Suomen ja Neuvostoliiton välistä ystävyyttä. Näillä rauhaa ja ystävyyttä kannattavilla suomalaisilla ei ollut myöskään mahdollisuutta äänestää vaaleissa.

Yhdysvaltojen asettama Ukrainan hallinto, erityisesti sen natsi -osio, on käyttäytynyt kuten Suomen hitleriläinen hallinto 1940-luvulla. Itä- Ukrainan alueita on pommitettu, pidätyskeskuksia on rakennettu, vankeja on kidutettu mitä julmimmalla tavalla. Itä-ukrainalaiset eivät ole voineet osallistua vaaleihin eikä Saksan ja Ranskan takaamaa autonomiaa edellyttävää Minskin sopimusta ole pantu täytäntöön entisten siirtomaavaltojen Saksan ja Ranskan laahatessa jalkojaan.

Samaan aikaan kun Sanna Marinin hallitus on kääntynyt yhä militaristisemmalle uralle, Pariisin rauhansopimuksessa kielletyt fasistiset järjestöt ovat saaneet tuulta siipiensä alle. Lotta Svärd- järjestö on saanut tasavallan presidentin puolisosta uuden suojelijan, aseellisia ”siviilipuolustusjärjestöjä”, uusia suojeluskuntia, ollaan perustamassa puolustusministeri Antti Kaikkosen lupaaman pika-lainsäädännön avulla.

1930 -40 luvuilla saksalaiset sotalaivojen vierailut olivat vuosittaisia tapahtumia. ”Vapaussodan” yhteiset juhlat saksalaisten sotilaiden ja juomalaulujen kera nostattivat valkoisen Suomen itsetuntoa. Suomenlahti miinoitettiin yhdessä v 1941 – 16000 ihmistä menetti niissä henkensä.

 80 vuotta myöhemmin NATO-maiden sotalaivojen lipuminen Helsingin satamaan tänä viikonloppuna vahvistaa Sanna Marinin hallituksen NATO-näytelmää.

Vaatimus ”kaikkien siteiden katkaisemisesta Venäjään” on Sanna Marinin huikein harhalaukaus. Paitsi että se on typeryydessään uskomaton, se on epärealistinen. Samaa yritettiin Hitlerin kanssa. Hitler lupasi Suomelle Suur-Suomen ja Pietarin, kunhan Saksa ensin tuhoaa sen. Tosin Hitler oletti Suomen haluavan pysyä osana Saksaa. Yhdysvaltojen osavaltioksiko Marin nyt tähtää.

 Olen monesti todennut, että EU perustettiin palvelemaan Yhdysvaltojen sotateollisuutta. Yhdysvallat on suunnitellut Neuvostoliiton ja Venäjän tuhoamista jo Trumannin presidenttikaudesta lähtien. Aseellinen väkivalta, miljoonien ja taas miljoonien viattomien ihmisten tappaminen öljyn, vallan ja sotilastukikohtien saamiseksi on ollut Yhdysvaltojen ikiaikainen toimintatapa. Yksinapainen Yhdysvaltojen johtama maapallo ei vain ole enää ihmiskunnan enemmistön näkökulmasta kannatettava.

 Ukrainan haltuunotto, sen aseistaminen ja varustaminen sotaan Venäjää vastaan on Yhdysvaltojen hanke. Yhdysvallat on käyttänyt muuallakin hankkeissaan fasisteja, natseja ja jihadisteja työkaluinaan. Nyt eteläisen Ukrainan Mariupolin kaupungin Azovstalin terästehtaan bunkkereista on antautunut Venäjän armeijalle Azovin natsipataljoonan sotilaiden ohella useita NATO-upseereita. Kanadan armeijan ylipäällikoksi joulukuussa 2021 valittu kenraali on yksi heistä.

Syyrian ja Venäjän armeijoiden suorittaman Syyrian Aleppon vapauttamisen yhteydessä NATO-maiden rahoittamista ja jihadisteille rakentamista sementtitunneleista kapusi myös useiden NATO-maiden upseereita. Propagandan voimaa kuvaa se, että Helsingin evankelisluterilainen kirkko soitti tuolloin hädän merkkinä kirkonkelloja ja jihadistien puolella toimineista ”valkokypäristä” kertovat ”dokumentit”saivat elokuvapalkintoja.

 

                                                                   ***

 Miksi emme ole kuulleet Sanna Marinin kannanottoja 8 vuoden sisällissodan kauhujen lopettamiseksi. Miksi hän kauhistuu vasta nyt kun EU-maiden demokraattisten maiden johtajat ovat väistäneet vastuutaan ja Venäjä on joutunut ottamaan aloitteen käsiinsä sotilaallisesti.

Pelkkä Donbassin haltuunotto ei luonnollisestikaan riitä, jos Yhdysvaltojen aseita ja sota -biologisia laboratorioita on levitetty ympäri Ukrainaa. Ennen valintaansa rauhaa lupaillut presidentti Zelensky petti lupauksensa jo muutamassa viikossa. Yhdysvallat ja natsi -joukot, joiden tavoitteena on Venäjän tuhoaminen ja venäjänkielisten tappaminen, eivät lopeta hankettaan, jos sotilaallinen infrastruktuuri pysyy vahingoittumattomana.

Olisiko Hitlerin Saksan voittamiseen riittänyt jokin osavoitto? Venäjällä on kokemusta natsismin kauhuista eikä se kauhu ole poistunut mihinkään.

 

                                                                    ***

 

 Natsismi ja sen symbolina viha natsismin keskeistä voittajaa Venäjää vastaan on voimistumassa. Helmut Kohl oli koulutettu Hitlerin armeijaan. Hänen kauttaan syntyy jatkumo natsi-Saksaan. Jugoslavian hajottaminen tapahtui Kohlin EU-Saksan aloitteesta. Siitä alkoi toisen maailmansodan revanssi. Ensin serbit ja nyt venäläiset. Kohl liittoutui USA:n natsidiasporan ja Kroatian natsien kanssa serbejä vastaan.

 Euroopassa Britannia pyrkii keräämään kokoon samalla tavalla ajattelevia maita yhteiseen ponnistukseen Venäjää vastaan. Nämä maat olisivat Eesti, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina ja Iso-Britannia. Sanna Marinin Suomi sopisi joukkoon. Kaikissa näissä maissa vaalitaan natsihenkisten järjestöjen historiaa. Kaikissa näissä maissa russofobia on levinnyt kulovalkean lailla. 

 Muutama viikko sitten Puolassa toisen maailmansodan päättymisen voitonpäivänä 9.5. kauhakuormaajat poistivat sankarihautamuistomerkille tuodut kukkakimppuvuoret kuljettaen ne kaatopaikalle. Kun ihmiset palasivat tuoden uusia kukkakimppuja muistomerkille, joka on myös hautamuistomerkki, kauhakuormaaja palasi ja kippasi kukat jälleen jäteastioihin.

 Baltian maissa voitonpäivän muistaminen oli myös kielletty. Siitä huolimatta, että maat ovat EU:n jäseniä, niillä on erikoisoikeus syrjiä venäjänkielisiä kansalaisiaan.

 Suomessa jopa Suomi-Venäjä-seura kehotti olemaan juhlimatta voitonpäivää.

 Venäjän armeijan vapautettua Ukrainan Donbassin kaupunkeja niissä saatettiin ensimmäistä kertaa 8 vuoteen viettää voitonpäivää, nauttia kulkueista, musiikista ja vapaudesta puhua omaa äidinkieltään. Vahinko, että Sanna Marin ei juuri tuolloin vieraillut Ukrainassa. Sen sijaan hän halusi vierailla Kiovassa tukemassa natsiosapuolta, vahvistaa Yhdysvaltojen markkinoimaa todellisuutta ja luvata lisää aseita ”voittoon saakka”!

 

 

 

            

 

               

                

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, tuki natsismille, Ukraina, Donbass, russofobia, typerät kannanotot, Yhdysvaltojen sota Ukrainassa,

Suomalaisille on valehdeltu räikeästi

Perjantai 20.5.2022 klo 12.14 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta on Suomen politiikassa ja mediassa ollut täydellistä valehtelua ja naapurimaa Venäjän panettelua.

"Venäjän sota" otsikko on ollut Yle:n ja varsinkin Helsingin Sanomien vakiotermi, jolla disinformaatio on yritetty upottaa jokaisen suomalaisen mieleen.

Ukrainan sota alkoi Yhdysvaltojen johtaman ja EU:n tukeman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen vuonna 2014. Sodan tavoitteena on ollut saada Ukrainasta sotilaallinen työkalu Venäjää vastaan. Välineinä on käytetty Yhdysvaltojen, lähinnä apulaisulkoministeri Victoria Nulandin valitsemaa pääministeriä ja monikansallista hallitusta, NATO:n aseita ja NATO:n kouluttajia.

Ukrainan, Yhdysvaltojen valitsemä hallitus on käynyt sotaa pääasiassa äidinkielenään venäjää puhuvia knsalaisia vastaan, jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta. He eivät myöskään hyväksyneet venäjänkielen käytön kieltämistä eikä oppositiopuolueiden vainoa.

Oliver Stone on tuottanut erinomaisen dokumenttielokuvan, Ukraine on Fire, jonka näkee Youtubessa, ja jonka avulla näkee kuinka USA, EU ja erityisesti Ukrainassa runsaasti vaikutusvaltaa omaavat natsit ovat viime vuosina lisänneet vaikutustaan.

Blogini arkistossa vuosilta 2014 eteenpäin on runsaasti yksityiskohtaista tietoa vallankaappauksesta, joten en toista sitä tässä.

Suomen poliitikot ja media eivät puhu siis totta. Mediassa ja kansanedustajien puheissa ja Ukrainan presidentti Zelenskyn, markkinointitoimistojen suunnittelemassa propagandassa, annetaan kuva ikäänkuin Venäjä olisi hyökännyt "demokraattiseen" Ukrainaan ilman syytä.

Tosiasiassa Ukrainan hyvinvoinnin kustannuksella USA ja EU pakottivat Ukrainan luopumaan edullisesta Venäjän-kaupastaan ja turvautumaan täysin hypotettisiin länsisuhteisiin, joita kätilöimässä Euroopan lähentymissopimuksen yhteydessä oli laajentumis/talouskomissaari Olli Rehn. 

Demokratian sijaan täysin korruptoitunut Ukraina on vajonnut hyvinvoinnissa Neuvostoliiton ajan parhaiten toimeentulevsta valtiosta Euroopan köyhimmaksi valtioksi (vain Moldova on köyhempi).

Stonen dokumentissa kuvatut natsit ovat lisänneet vakutusvaltaansa eikä kukaan presidenteistä voi olla ottamatta huomioon heidän "sankarimyyttejään" ja teloitusuhkauksiaan.

Nämä natsijoukot ovat olleet keskeisiä voimia Itä-Ukrainan sodassa, käyttäen kaikkia mahdollisia natseille sopivia käytäntöjä kidutuksineen ja muine sotarikoksineen.

14 000 itä-ukrainalaista on menettänyt henkensä sodan aikana, 400 lasta.

Suomen poliittinen johto, presidentti Niinistö etunenässä on Jugoslavian pommitusten mahdollistamisen jälkeen ottanut tehtäväkseen Suomen liittämisen NATO:on. Yhdysvaltojen ryöstöön perustuvia sotia on tuettu ja Irakin ja Afganistanin sodissa on oltu myös mukana.

Yhdysvaltojen ja NATO:n tehtävänä on "sopimusvaraisen", ei kv lakeihin perustuvan,  Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan ylläpitäminen. Venäjän ja maapallon maiden enemmistön tavoitteena on kansainvälisiin lakeihin perustuvan, tasa-arvoisen moninapaisen maailman rakentaminen.

Venäjä puuttui Ukrainan sisällissotaan Donbassin alueen itsenäistyttyä 8 vuoden kärsimysten jälkeen ja pyydettyä humanitaarisella pohjalla YK:n periaatteiden mukaisesti apua kansanmurhaa ja sortoa vastaan.

Tällainen humanitaarinen apu on tähän saakka riittänyt "sopimusvaraisenkin" järjestelmän kannattajille. Mutta Venäjän tullessa antamaan tätä apua, se ei yht'äkkia sovikaan Yhdysvalloille eikä EU-maille.

Sen sijaan EU ja USA alkoivat konfiskoida Venäjän kansallisvarallisuutta samoin kuin USA teki 1990-luvulla Neuvostoliiton kansallisvarallisuudelle tai Venezuelan tai Afganistanin kansallisvarallisuudelle aiheuttaen nälänhädän näissä maissa.

Yhdysvallat ja EU ovat siirtyneet täydellisen laittomuuden ja mielivallan aikaan, jossa Venäjä ja venäläiset tai venäläisten kanssa yhteistyötä tekevät poliitikot demonisoidaan, syrjäytetään ja asetetaan heille talouspakotteita henkilökohtaisesti kuten Itävallan ex ulkoministerille ja Saksan ex liittokanslerille. Myös taiteilijat ja urheilijat joutuvat boikottiin, joka muistuttaa 1930-luvun natsi-Saksaa tai samankaltaista Suomea.

Tässä täydellisen mediasensuurin ja manipuloinnin ilmapiirissä Suomi on ilman kansanäänestystä lähettänyt hakemuksen NATO:n jäseneksi liittymiseksi. Tämä askel toteuttaisi täydellisesti Yhdysvaltojn ulkoministeriön Bratislavan kokouksessaan v. 2000 julkituoman tavoitteen, minkä mukaisesti Yhdysvaltojen tavoitteena on laajentaa NATO ulottumaan Baltiasta (mihin Suomenkin katsotaan perinteisesti kuuluvan) Ukrainan Odessaan ja estää Venäjän pääsy Itämerelle. Tämän estämisenhän Suomi NATO:on liittyessään täyttää erinomaisesti yhdessä NATO-Eestin kanssa.

Suomalaisten ja EU:n jäsenmaiden kansalaisten mielen manipulointi on NATO-hankettakin vaarallisempaa. EU-komission ja Suomen tasavallan presidentin ja hallituksen antamat valheelliset, suorastaan rikolliset julistukset Ukrainan sodan syistä ja syyllisistä on johtanut kansalaiset harhaiseen todellisuuteen, jossa regoidaan irrationaalisesti.

Natsismin nousussa okkultismi ja irrationaalisuus ovat voimia, jotka johtavat inhimilliseen katastrofiin. Suomen presidentin puolison esiintyminen fasistisena kielletyn Lotta Svärd -järjestön satavuotisjuhlassa kirkossa, pitkässä valkeassa mekossa,  pääpuhujana on osa tätä todellisuutta. Euroopan parlamentin jäsenten esiintyminen Ukrainan lippuun kietoutuneina istunnon aikana osoittaa, että harhaan johdetut tunteet ovat saaneet ylivallan totuuspohjaisesta vuorovaikutuksesta.

Yhdysvallat ja Ukraina ovat ainoat valtiot maapallolla, jotka eivät tuomitse natsismin ja fasismin kannattamista. EU-maat pidättäytyivät äänestämästä YK:n asiaa käsittelevässä äänestyksessä. Tällä hetkellä näyttäisi sitä, että EU-maissa irrationaalisuus ja natsismin tukeminen on vahvempaa kuin realiteetit Venäjän toimista yrittää toisen kerran historiansa aikana voittaa natsismin ja fasismin pimeät voimat.

Venäjän altruismi ihmisyyden puolesta saa tukea maapallon enemmistöltä. Tulevaisuus näyttää mihin se riittää kun vastassa on Yhdysvaltojen ja NATO:n väkivalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n sanktiot, irrationaalisuus osana vallankäyttöä, Niinistön Nato-hanke, "Venäjän sota", russofobia, natsismin nousu, Suomen itsenäisyyden menetys,

HYVÄÄ VOITONPÄIVÄÄ VENÄJÄ!

Maanantai 9.5.2022 klo 14.55 - Pirkko TurpeinenSaari

Venäjä on Suomen kansalle läheisin ja rakkain naapuri.

Osana Venäjää, autonomian aikana, Suomi alkoi nousta jaloilleen kohti itsenäisyyttä.

Venäjän suurruhtinaskunnan osana suomalaiset, niin miehet kuin naiset saivat äänioikeuden, naiset, ensimmäisinä maailmassa.

Suomen pääomapiirit ryhtyivät kiireesti etsimään uutta isäntää Saksasta.

Suomen sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta julisti Valtalailla 18.7.1917 itsenäisyyden.

Pääomapiirien edustaja, äänestyksessä häviölle jäänyt Ernst Nevanlinna kiiruhti Pietariin ja sai ministerivaltiosihteeri Enckellin suosittamaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle Suomen eduskunnan hajottamista, jotta itsenäisyysjulistus mitätöityisi.

Jo elokuussa 1917 Saksan sotilasjohto kokoontui keskustelemaan Suomen politiikastaan. Se ei pitänyt mahdottomana aseellisen avun antamista Suomelle. Saksa piti Baltian maita, joihin se katsoi myös Suomen kuuluvan, omana valtapiirinään.

Eduskunnan hajottamisen jälkeen oli pakko järjestää uudet vaalit, jotka porvarilliset puolueet voittivat.

Syksy käytettiin suojeluskuntien rakentamiseen ja Saksan tuen saamiseen.

Porvarilliset puolueet suostuivat julistamaan Suomen itsenäiseksi odottaen siirtyvänsä osaksi Saksan keisarikuntaa olosuhteiden kehityttyä myönteisiksi.

Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden vaihtuessa ja suomalaiset saivat tunnustuskirjelmän Vladimir Leninin kädestä. Kiitos Venäjä anteliaisuudesta!

Pääomapiirit eivät jääneet toimettomiksi.

Tammikuun alussa Suomen eduskunta keskusteli armeijan perustamisesta. Porvarit halusivat suojeluskuntiin pohjautuvan armeijan. Sosialidemokraatit sen sijaan vaativat kansanarmeijaa, jonka ratkaisuista päättäisi toimikunta, jossa olisi yhtä paljon sosialidemokraatteja kuin porvareita. Äänestyksessä suojeluskuntiin pohjautuva armeija voitti ja muutamaa päivää myöhemmin kenraali Mannerheim valittiin ylipäälliköksi ja hän aloitti sodan alkamalla riisua aseista venäläisiä sotilaita, jotka eivät itsenäistymisen jälkeen olleet ehtineet käytännön syistä poistua maasta.

Porvarillisten voimien ja pääoman voiton sisällissodassa takasi Suomeen jääkärien kanssa ja heidän saapumisensa jälkeen Suomeen saapunut Saksan keisarillinen armeija. Valtionhoitajaksi valittu Mannerheim salli heimosotureiden ylittää valtakunnan rajan ja käydä taisteluita Itä-Karjalassa tavoitteenaan Pietarin hallituksen kaataminen ja yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen.

Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitolla ei ollut aikeita toimia vastaavalla tavalla Suomessa.

1920-1930-luvut olivat suomalaisen natsismin rakentumisen aikaa. Jo 1920-luvulla Sosialistisen työväenpuolueen eduskuntaryhmä pidätettiin, kirjapainot suljettiin ja alkoi systemaattinen demokratiaa ja rauhaa ja hyviä suhteita Neuvostoliittoon tavoittelevien ihmisten vaino. Kehitys oli edellä natsi-Saksan vastaavaa kehitystä.

Neuvostoliitto seurasi Suomen kehitystä, yhteistyötä Saksan armeijan kanssa, yhteisiä sisällissodan voitonjuhlia, yhteisiä sukellusvene- ja armeijavierailuita huolestuneena.

Kesällä 1939 Suomessa vierailivat sekä Englannin että Saksan armeijoiden ylipäälliköt. He seurasivat Suomen armeijan harjoituksia Karjalan kannaksella, tykinkantaman päässä Pietarista. Marssilaulut soivat ja kunniamerkkejä jaettiin. Lehtimiehet ihmettelivät Suomen armeijan valmistumista sotaan jo syyskuussa 1939.

Lokakuussa 1939 Pohjolan päämiehet pitivät kokousta tulevan sodan äärellä. Kaikki taputtivat Suomea selkään. Kyllä sota tulee menemään hyvin!

Suomi ei ollut kiinnostunut neuvotteluista Neuvostoliiton kanssa, joka ehdotti aluevaihdoksia turvatakseen molempien maiden tasa-arvoisen turvallisuuden. 

Sama toistuu nyt vuonna 2022. Venäjä ehdottaa molemminpuolisen turvallisuuden takaavia ratkaisuja. Suomi ei ole kiinnostunut edes käsittelemään ehdotuksia. Nykyiset isännät Saksa ja USA näyttävät esimerkkiä.

Hävityn 1939-40 talvisodan jälkeen, Suomi ei ottanut opikseen vaan lähti liittoon natsi-Saksan kanssa.

Suomen kansan, eduskunnan ja presidentin selän takana Saksan armeija vyöryi Lappiin. Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Suomen toisinajattelijoita, rauhan ja Neuvostoliiton ystävyyden kannattajia vangittiin tai teloitettiin.

Natsi-aate oli saanut sijan Suomen eliitin piirissä. Harva uskalsi vastustaa Mannerheimintiellä liehuvia natsi-Saksan lippuja. Mannerheimin v. 1941 suunnittelemat ja toteuttamat Itä-Karjalan keskitysleirit, joihin sullottiin Itä-Karjalan venäjää puhuvat kansalaiset, ei saanut kielteistä huomiota.

Itä-Karjalan keskitysleirit ja niiden takana oleva asenne siitä, että venäjää puhuvat alueen kansalaiset ansaitsevat rasistisen kohtelun ja hengenmenon, muistuttaa Suomen valtiojohdon asennetta venäjää puhuvien ukrainalaisten kärsimyksiin. Itä-Ukrainassa ja laajemmin Ukrainan alueella venäjää äidinkielenään puhuvat ovat olleet vainon kohteena siitä lähtien kun Yhdysvallat ja EU, Saksa etunenässä, suorittivat yhdessä natsien kanssa väkivaltaisen vallankaappauksen v. 2014. Venäjänkielen käyttö on tullut lailla kielletyksi, oppositiopuolueet samoin. Voidaan sanoa, että Suomen eliitti erityisesti valtiojohto on omaksunut saman aatemaailman kuin 1930-luvulla vallitsi.

Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa oli myös voitto Suomen kansalle, ei ehkä eliitille. Rauhansopimuksen jälkeen fasistiset järjestöt, Lotta-järjestö ja suojeluskunnat Suomessa tulivat kielletyiksi. Suomen toisinajattelijat oli pakko päästää vankiloista ja maassa kaikki tulivat oikeutetuiksi osallistumaan vaaleihin. Tästä kiitos kuuluu 25 miljoonalle henkensä antaneelle neuvostoliittolaiselle. Siksi voitonpäivä on myös suomalaisen demokratian päivä.

Ensimmäisissä vapaissa vaaleissa v. 1945 SKDL:stä tuli eduskunnan suurin puolue kahden sosialidemokraatin liittyessä joukkoon.

Vapaan itsenäisen rauhantahtoisen Suomen taival päättyi 1990-luvulla Suomen liittyessä EU:hun.

Maastrichtissa perustettu Euroopan unioni aloitti heti ensimmäisessä kokouksessaan Saksan johdolla sodan Jugoslavian liittovaltion hajottamiseksi.

Saksan liittokanslerina oli Helmut Kohl, joka oli saanut koulutuksensa Hitlerin armeijassa. Hän liittoutui ensimmäistä kertaa natsi-Saksan häviön jälkeen Yhdysvaltojen natsi -diasporan kanssa tähän Jugoslavian tuhoamiseen. Jugoslavian kommunistit olivat olleet avainasemassa ajamaan natsit ulos Jugoslaviasta toisen maailmansodan aikana.

EU:n peruskirjan laatineet italialaiset kommunistit, Altiero Spinelli etunenässä, olivat muutamaa vuotta aikaisemmin kuolleet. Heille EU oli merkinnyt rauhaan pyrkivää järjestöä. Maastrichtissa sen sijaan perustettiin EU, jonka tarkoituksena oli palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta ja ylikansallista pääomaa jota sotilaallista tehtävää suorittaisi NATO. Ideologinen tavoite oli "kommunismin", demokratian ja rauhanaatteen kitkeminen Euroopasta.

Suomen rauhanpresidentti Urho Kekkonen varoitti päästämästä kokoomuspuoluetta valtaan.

Pääomapiirehin kytkeytynyt kokoomus on ollut EU:hun liittymisestä lähtien vallankahvassa. Se on kypärineen ollut aina militarismin puolella. Urho Kekkonen sen sijaan vihasi niin kirkkoa kuin armeijaa.

Siitä lähtien kun EU liittoutui USA:n natsidiasporan kanssa, USA, EU-Saksa, NATO, natsit ja jihadistit ovat toimineet yhteistyössä ryöstäen, tappaen ja yrittäen valloittaa luonnonvaroista rikkaita alueita vailla katumusta. Ryöstäminen on suunnitelmallista, häikäilemätöntä ja ihmishenkien menettämisestä piittaamatonta. Siirtomaavallan menettäminen oli Iso-Britannialle, Ranskalle, Saksalle, Italialle, Espanjalle ja siitä hyötyneille maille nöyryytys. Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus on samankaltainen kuin muutkin ryöstöretket. Krimillä juhlittiin ex-presidentti Bill Clintonin ja EU-eliitin johdolla jo etukäteen Ukrainan vallankaappauksen hedelmiä.

Suomi on liittynyt ehkä alemmuudentunnossaan osaksi tätä valtaa pitävien maiden kermaa.

Nykyisen Suomen presidentin aikana suomalaiset toimittajat on lähetetty veronmaksajien rahoilla saamaan Venäjä-vastainen propagandakoulutus Yhdysvaltoihin. Venäjä on Yhdysvaltojen ja EU-eliitin tavoittelema seuraava saalis. Jotta Suomi olisi hyväksytty EU:n jäsen, sen on toimittava isäntien toivomusten mukaisesti.

Suomen kansa, lapset mukaan luettuna on joutunut CIA-koulutetun propagandan kohteeksi jo yli kuuden vuoden ajan. Venäjä-vihaa on syötetty kaikkialta kirjallisuudesta, uutisiin ja viihdeohjelmiin. Muutamaa itsenäisesti tietojaan hankkivaa kansanedustajaa lukuun ottamatta CIA-propaganda on indoktrinoinut niin ministerit kuin rivikansanedustajat. Jopa pääministeri on vaatinut kaikkien siteiden katkaisemista Venäjään. Siis millä tavalla pääministeri on ajatellut katkaisevansa kaikki myönteiset tunnesiteet, joita uskoisin miljoonilla suomalaisilla olevan naapureihin Venäjällä?

Saksa on jälleen natsismin nousun etulinjassa. Helmut Kohlista lähtien Joschka Fisher ja Frank Walter Steinmeier ulkoministereinä ovat kärjessä.

Steinmeier tapasi natsipuolue ”Svobodan” johtaja Oleg Tyahnybokin Saksan Kiovan lähetystössä helmikuun 20.päivänä 2014 ja valtuutti tämän toimimaan tasaveroisena asianosaisena neuvotteluissa, joissa piti päättää Ukrainan Maidan-neuvotteluiden lopputuloksesta. Kuten tiedetään, neuvottelut päätyivät siihen, että takuumiehet, Puolan, Ranskan ja Saksan poliitikot antoivat periksi fasisteille ja laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich joutui pakenemaan  maasta.

Natseille periksi antaminen johti demokratian romahtamiseen ja 8 vuotta jatkuneeseen sisällissotaan demokratiaa kannattaneen Itä-Ukrainan ja natseihin turvautuvan Kiovan hallituksen välillä.

Demokratiaa ja kielellisiä oikeuksia vaativien Donbassin asukkaiden ollessa vaarassa joutua massiivisen hyökkäyksen kohteeksi 19.2.2022 he pyysivät Venäjää tunnustamaan alueiden itsenäisyyden ja tulemaan apuun, estämään alueen tuhoutumisen natsijoukkojen hyökkäyksessä.

Samalla tavalla kuin toisessa maailmansodassa, Venäjä halusi kantaa vastuunsa yhä tukahduttavamman sorron alla elävien Donbassin asukkaiden puolesta.

Euroopan unionin komissio on edennyt natsismin puolustamisessa niin pitkälle, että se on kieltänyt kaikki Venäjän tiedotusvälineiden uutislähetykset. Sama kielto on voimassa Yhdysvalloissa. Siten yksipuolinen natseja myötäilevä propaganda on ainoa valtamedian tarjoama viestintä. Natsit kuvataan sankareiksi, vaikka heidän tekonsa ovat samankaltaisia kuin toisen maailmansodan aikana. He perustavat tarkka-ampujien piilopaikkoja kerrostaloihin, ampuvat pakoon lähteviä siviilejä, käyttävät heitä ihmiskilpinään. He käyttävät  kiellettyjä asejärjestelmiä, kiduttavat ja polttavat ihmisiä elävältä.

Samaan aikaan Venäjän demonisointi on saanut uusia kierroksia. Venäläinen kulttuuri kielletään, urheilijat eivät voi osallistua yhteisiin urheilukilpailuihin. Suomen kohdalla on mielenkiintoista, kuinka Mikkelin musiikkijuhlien kantava voima kapellimestari Valeri Gergiev on yht’äkkiä muuttunut persona non grataksi. Rasismi on saanut uskomattomat mittasuhteet ja Suomen kulttuurielämä hyväksyy kaiken.

Suomen kansa ei ole mukana tässä. Suomalaiset yhtyvät voitonpäivän onnitteluihin ja ovat kiitollisia kaikesta siitä hyvästä mitä Venäjä on antanut Suomelle. Itsenäisyys, demokratia, rasismista vapautuminen v. 1945, kaikki on osa tunnehistoriaamme, mitä mikään sotaisa pääministeri tai presidentti ei pysty meiltä kieltämään.

 

 

 

 

 

S

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän merkitys Suomelle, natsismin uusi nousu, Steinmeier, Kohl, presidentti, pääministeri, talvisota, pääomapiirit, kokoomus, suomalainen röyhkeys,

Vanhemmat kirjoitukset »