Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

KETKÄ TUHOSIVAT SUOMEN MORAALIN JA ROMAHDUTTIVAT TALOUDEN

Lauantai 7.6.2025 klo 14.18 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ahtisaari ja Niinistö ovat aivan omassa kategoriassaan vahingon aiheuttajina. Vahinkoihin liittyy sellaista toimintaa, että aikaisemmin ei olisi voinut uskoa tapahtuvan suomalaisten toimesta.

Erkki Tuomioja haki käsittääkseni Martti Ahtisaaren presidenttiehdokkaaksi tämän ”sopivuuden vuoksi”. Ei sopivaksi palvelemaan Suomea, vaan Yhdysvaltoja ja sotateollisuutta.

Sorsa syrjään Ahtisaaren tieltä:

Presidentinvaalien ehdokasasettelu järjestettiin sosialidemokraattisessa puolueessa ”luovalla tavalla”. Puolueen jäsenten sijaan kuka tahansa kadulla kävelijä sai osallistua vaaliin, joka oli suunniteltu syrjäyttämään kokenut entinen pääministeri Kalevi Sorsa. Ahtisaari markkinoitiin yleisölle yleisradion ja muun median avulla.

Niinistö jahtaamaan kommunisteja:

Samaan aikaan Sauli Niinistö eteni kansainvälisellä urallaan. Euroopan unioni oli juuri perustettu ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli aloittanut toisen maailmansodan aikaisen vihollisensa Jugoslavian hajottamisen. Kommunistijohtoinen sosialistinen, liittoutumaton hyvinvointivaltio ”oli hävitettävä.”

Kohl kutsui Sauli Niinistön EDU: n (Euroopan demokraattinen unioni) puheenjohtajaksi. Niinistö on kirjassaan kertonut päätehtävänään olleen kommunismin kitkemisen Euroopasta. Saksa ja Suomi olivat löytäneet toisensa jälleen päätehtävänään palvella Yhdysvaltojen aseteollisuuden tarpeita. Suomi tilasikin ensimmäiset Hornetinsa fanfaarien raikuessa. Ensimmäinen askel kohti todellista ”Länttä” oli otettu.

Suomi salasi Racakin tutkimustulokset:

Suomalaisten kiilauduttua Saksan kylkeen Suomi alkoi suhtautua entistä hyväksyvämmin Saksan hankkeisiin Jugoslaviassa. Jugoslavian kieltäytyessä hyväksymästä koko valtion Nato-miehitystä, Suomi riensi apuun antaakseen mahdollisuuden Jugoslavian pommituksiin rangaistukseksi kieltäytymisestä. (Tästä kirjoitan kirjoissani Lahtari, Punikki ja Teurastaja sekä Lupa olla julma.)

Suomen hallitus, Paavo Lipponen pääministerinä, salasi suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän taisteluista. Tapahtuma oli CIA/ KFOR johtajan William Walkerin toimesta lavastettu taistelun sijaan siviilien joukkomurhaksi. Suomen ja Saksan hallitukset salasivat tutkimustulokset, jotka ovat salaisia edelleen. Oikeuslääketieteen professori Antti Penttilä julkaisi tutkimustulokset tieteellisessä lehdessä kaksi vuotta tapahtumien jälkeen.

Presidentti Bill Clinton aloitti Nato-pommitukset näiden valheiden perusteella. (Kirjassani Lupa olla julma, jonka voi ostaa Prisman verkkokaupasta, kuvaan myös tuon ajanjakson tarkasti. Suomalaiset ovat keskeisesti vastuussa Kosovossa asuneen serbiväestön kärsimyksestä tähän päivään asti.)

Rinta rottingilla Länttä kohti:

Neuvostoliiton hajoamisen kriisi antoi sen aikaiselle Suomen johdolle motivaation (Ahtisaari, Lipponen) hajottaa kaikki siihenastiset Venäjä-yhteistyön rippeet. Suomi marssi rinta rottingilla kohti ”Länttä,” EU:hun.

Suomen liityttyä Euroopan unioniin se näytti menettävän kyvyn itsenäiseen ajatteluun, moraali sulautui USA/Nato-moraaliin.

Kekkosen aika:

Tiiviiden Neuvostoliitto-suhteiden aikana Suomessa oli totuttu ystävyyden ja yhteistyön henkeen Neuvostoliiton kanssa. Toimia tarkasteltiin molempien valtioiden ja Suomen talouselämän etujen kannalta. Moni hanke (Loviisan ydinvoimala, Kostamus, Saimaan kanava jne.) suunniteltiin ratkaisemaan Suomen tulevaisuuden haasteita myös työllisyyden näkökulmasta. Teollisuus- ja pääomapiirit olivat yhteistyössä mukana presidentti Urho Kekkosen arvovallan ja persoonallisuuden tukemana.

Kekkonen inhosi armeijaa ja kirkkoa – suoraan sanottuna. (Kirjassani” Suuri yksinäinen” kuvaan presidentti Kekkosen mieltymyksiä.)

Halosen suvantovaihe, sitten halveksiva Niinistö:

Presidentti Tarja Halosen aikana elettiin eräänlaista suvantovaihetta. Ilonaiheina Helsinki-Pietari-väliä kulkeva Allegro-juna ja vilkkaat venäläiset turistivirrat etenkin Itä-Suomessa. Valeri Gergievin väsymättä järjestämät upeat Mikkelin musiikkijuhlat vuosittain kokosivat väkeä nauttimaan maailman huippumuusikoista.

Taustalla armeija ja kokoomuspuolue valmistautuivat kokoomus -presidentin saapumiseen. Kekkonen oli varoittanut kokoomuksen ja armeijan vallasta, joka oli tuonut surua Suomen kansalle aikaisemminkin.

Rullaluisteleva presidentti Sauli Niinistö toi uuden kylmän armeijahenkisen tuulahduksen maahamme v. 2014. Jo presidenttikausien alussa Niinistö osoitti halveksivaa alentuvuutta venäläisen kenraalin kannanottojen johdosta osoittaen suomalaisille, kuinka asennoitumista on mahdollista muuttaa. Samoin ”kasakka ottaa sen mikä on irti” -lausahdukset toimivat Venäjävastaisen propagandan avauksina.

Se, että Venäjä puolustaa päättäväisesti ihmisoikeuksia, äidinkieltä ja uskontoa ärsytti Niinistöä. Ukrainan natsiarmeijan hirmuteot Donbassissa ovat tähän saakka olleet Suomen valtiojohdon hyväksymiä. Krim on ollut jo 1700-luvulla Venäjää. Sen haltuun ottamiseksi ei ole tarvittu kasakoita vaan Krimin asukkaiden oma tahto.

Presidentti Vladimir Putinin vieraillessa Suomessa vuosituhannen alkupuolella suomalainen tavallinen kansa kokoontui tienvarsille kunnioittamaan vierasta. Taiteilija Reijo Kelan ”Hiljainen kansa-”taideteos kuvastaa suomaisia aidoimmillaan.

Kaikki siteet katkaistiin:

Suomalaiset on Niinistön presidenttikausilla johdatettu Naton isäntämaasopimuksen kautta hivuttamalla ja vahvalla valtiollisella mediasensuurilla Naton jäseneksi. Erkki Tuomioja oli isäntämaasopimuksen allekirjoitustilaisuudessa läsnä ja on selittänyt kaikki Naton hirveydet Suomen kansalle parhain päin. Sauli Niinistön kaudella Suomen hallitus on pääministeri Sanna Marinin julistamana katkaissut kaikki siteet Venäjään, jotka siteet ovat ylläpitäneet Suomen elämänlankaa jo 80 v ajan.

Suomen hallitus sulki yksipuolisesti, neuvottelematta Venäjän kanssa, itärajan. Posti ei kulje Suomen ja Venäjän välillä. Suomi katkaisi lentoliikenteen Suomen ja Venäjän välillä. Suomi irrottautui lakeja rikkoen yhteisestä Hanhikiven ydinvoimalahankkeesta. Samoin Suomi lopetti presidentti Halosen kaudella perustetun Allegro-junayhtiön laittomasti ja ilman neuvotteluja.

"Provosoimaton sota"

Presidentti Niinistön kaudella Suomi on tottunut mielivaltaiseen käyttäytymiseen, jolla on tasavallan ylimmän johdon tuki. Tämä mielivalta alkaa muistuttaa Ukrainassa nykyisin nähtävää mielivaltaa ja terroria. Suomessa riittää nykyaikana se, että väittää jonkin asian olevan totta. Todisteita ei tarvita, jos väitteen esittäjä ja mielipide on sopiva.

Suomessa on viimeisten 3 vuoden aikana väitetty ”Venäjän aloittaneen provosoimattoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan”, kun tosiasia on se, että USA ja Nato kaappasivat vallan v. 2014 ja armeija ja poliisi siirtyivät natsi -puolueiden hallintaan. USAn ja Naton aseistama Ukrainan armeija aloitti hyökkäyssodan Itä-Ukrainan asukkaita vastaan, jotka eivät hyväksyneet kaappausta. Nato-maat ja Ukraina hylkäsivät sovittelun ja YK:n hyväksymän Minskin sopimuksen. Helmikuussa 2022 Ukrainan natsijohtoinen hallitus voimisti tykistötulta valloittaakseen Itä-Ukrainan. Itä-Ukrainan asukkaat itsenäistyivät ja kutsuivat Venäjän apuun. Venäjän puuttuminen asiaan oli humanitaarinen ja sitä oli provosoitu jo 9 vuoden ajan.

Suomen hallitus ei myönnä Ukrainan sodan olevan USAn ja sen liittolaisten käymää sotaa Venäjän heikentämiseksi ja ehkä hajottamiseksi. Suomi on osa tätä Venäjän vastaista sotaa ja on jo vuosia lähettänyt aseistusta ukrainalaiselle sijaisarmeijalle.

ETYK-juhla, diplomatian hautajaiset

Sauli Niinistön presidenttikaudella Venäjä esitti joulukuussa v. 2021 USA:lle ja Euroopan valtioille yhteistä turvallisuussopimusta, jossa kenenkään turvallisuus ei saisi uhata toisen turvallisuutta. Niinistön johdolla Suomen hallitus ja ulkoministeri Pekka Haavisto ylpeänä ilmoittivat, että emme suostu tällaiseen.

Tänä kesänä Suomi on järjestämässä jonkinlaista ETYK-juhlakokousta 50 vuotta sitten Suomessa pidetyn tapahtuman jälkeen, jossa sovittiin yhteisestä turvallisuudesta saman suuntaisesti kuin mitä Venäjä nyt v. 2021 ehdotti. Kokous lieneekin lähinnä Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön hautajaiset. Missään ei näy keskinäistä kunnioitusta, laillisuutta eikä yhteistyötä. Diplomatia on haudattu. Koko Eurooppa ja Yhdysvallat ovat aseistaneet ja tukeneet Ukrainan laitonta natsihallitusta. YK:n äänestyksissä Suomi ei kannata fasismin ja natsismin ihannoinnin vastustamista.

Sauli Niinistön presidenttikausi päättyi neutraalin Suomen siirtymiseen väkivaltaan toimintansa perustavan NATO:n jäsenyyteen ensin isäntämaasopimuksen ja loppuvaiheessa varsinaisen jäsenyyden kautta.

Talvisodan alla v. 1939 Neuvostoliitto tarjosi tuvallisuustakeina alueiden vaihtoa naapurimaiden välillä. Suomen rajaa olisi siirretty hieman kauemmaksi Leningradista ja Suomi olisi saanut runsaasti lisää alueita Karjalasta.

Suomen poliitikot eivät suostuneet vaihtoon.

Nyt Suomi on vastaavassa tilanteessa.

Venäjä on tarjonnut mahdollisuutta molempien maiden yhteisen turvallisuuden kehittämiseen kuten se tarjosi joulukuussa 2021.

Stubb haluaa ydinaseen?

Suomen poliittinen johto ja armeija eivät halua neuvotella. Mitään diplomaattisia suhteita Venäjään ei ole. Sen sijaan uusi presidenttimme Alexander Stubb pitää puhelimitse yhteyttä Yhdysvaltoihin, joka jo v. 2015 julisti presidentti Obaman suulla Venäjän vihollisekseen.

Siis Suomi, varsinkin presidentti ja ulkopoliittinen johto haluavat pitää yhteyttä Venäjän vihollisen ja erityisesti senaatin jäsen Lindsey Grahamin kanssa, joka on USA:n politiikan tunnetuin ”russofobi”. Venäjä ei ole nimennyt Yhdysvaltoja eikä ketään muutakaan vihollisekseen.

Jotkut läntiset analyytikot esittävät presidentti Alexander Stubbin olevan sillä kannalla, että Suomeen tuleviin Yhdysvaltojen 15 tukikohtaan voitaisiin sijoittaa ydinaseita. Heti kautensa alussa Stubb kutsui maahamme laillisen asemansa menettäneen Volodimir Zelenskyin ja rikollisvaltio Kosovon "presidentin". Kosovo "itsenäistyi Martti Ahtisaaren valtuutuksella” vaikka se on laillisesti, YK:n päätöslauselma 1244 mukaan Serbian maakunta eikä itsenäinen valtio. Vuodelta 2008 on toinenkin turvallisuusneuvoston päätöslauselma, jossa ei tunnusteta Kosovon itsenäisyyttä.USA:lla on Kosovossa laiton sotilastukikohta Bondsteel, joten Stubb’in halu miellyttää virassaan Yhdysvaltoja on ilmeinen.

Suomi on siis valmis Ukrainan romahdettua korvaamaan sen ja taistelemaan jälleen Mannerheimin sanoin, ”pyhää sotaa”, Venäjää vastaan.

Muutos 50 vuodessa on valtava. Suomen poliitikot ovat vieneet maamme kohti moraalista ja taloudellista rappiota. Suomen kansan todellisuudentaju on muovattu valtamedian avulla täydelliseen pimeyteen. Valtamedian mielestä kaikki on hyvin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Martti Ahtisaari, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Sanna Marin, Alexander Stubb, Suomen neutraalius/Nato-jäsenyys, Venäjä-suhteet, Kekkonen

Kannatatko valehtelijaa presidentiksi?

Keskiviikko 7.2.2024 klo 12.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Alexander Stubb väitti vuonna 2008 että Venäjä aloitti Georgian sodan. Hän väitti myös tässä vaalikamppailussa useaan otteeseen samaa. Hän jopa väitti "neuvotelleensa rauhasta".

Yhdysvallat oli esittänyt Georgian liittämistä NATOon.

Tosiasia on se, että Georgian Yhdysvalloissa koulutettu presidentti Mikail Saakashvili aloitti sodan pommittamalla Etelä-Ossetian separatistialueen pääkaupunkia Tsinvalia luullen että hänellä olisi Yhdysvaltojen tuki. Pommituksissa kuoli venäläisiä rauhanturvaajia.

Rauhanneuvottelut suoritti  lännen puolesta yksinomaan Ranskan presidentti Nikolas Sarkozy.

                                          ***

Korruptoitunut presidentti Saakashvili pakeni Georgiasta Ukrainaan saaden presidentti Poroshenkolta Ukrainan kansalaisuuden. Hän liittyi yhteistyöhön äärioikeistolaisten Svobodan ja Azovin kanssa. Poroshenko nimitti hänet Odessan kuvernööriksi tarkoituksena adistää NATO sotilaallisia järjestelmiä siellä.

Poroshenko keskittyi käymään sisällissotaa Itä-Ukrainan Donbassin venäjänkielistä asujaimistoa vastaan näiden vastustettua Yhdysvaltojen johtamaa v. 2014 väkivaltaista Maidanin vallankaappausta.Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Victoria Nuland oli valinnut sopivan pääministerin Ukrainalle, Jatsenjukin.

Ehdoka Stubb ja koko Suomen poliittinen eliitti väittää Venäjän aloittaneen Ukrainan sodan v. 2022 ilman provokaatiota. Yhdysvaltojen valitseman natseihin ja äärioikeistoon tukeutuvan hallituksen 10 vuoden sisällissota on painettu pois julkisuudesta.

                                              ***

Ehdokas Stubb väittää, että Venäjä uskoo vain voimaan. Ehdokas Haavisto tietää paremmin. Vuoden 2021 joulukuussa Haavisto palasi Moskovasta neuvotteluista ulkoministeri Lavrovin kanssa. Venäjä oli ehdottanut yhteiseen turvallisuuteen perustuvaa sopimusta, jonka mukaan mikään valtio ei saisi perustaa omaa turvallisuuttaan muiden kustannuksella.

Venäjä on uskonut kansainvälisiin lakeihin, diplomatiaan ja neuvotteluihin - USA-johtoiset maat uskovat ainoastaan väkivaltaan ja valehteluun ja ilmoittavat noudattavansa "sopimusvaraista järjestelmää", jossa laeista ei puhuta mitään puhumattakaan YKsta.

                                               ***

Ukrainan sisällissotana ja Donbassin asukkaiden kansanmurhana alkanut konflikti on pakottanut Venäjän tulemaan Itä-Ukrainan venäjänkielisten asukkaiden avuksi näiden julistauduttua itsenäiseksi heti Ukrainan hallituksen v. 2022  hyökkäyksen alkumetreillä.

Sota on ollut Yhdysvaltojen suunnittelema pyrkimys heikentää Venäjää Ukrainan avulla ja kustannuksella.

Suomen poliittinen eliitti on ollut osallisena tähänkin kansanmurhaan tukemalla Ukrainan korruptoitunutta hallitusta. Samaan aikaan se tukee Israelin suorittamaa kansanmurhaa pyrkimällä estämään tulitauon ja lopettamalla YK:n palestiinalaisille hengentärkeän humanitaarisen avun.

                                              ***

Viime viikolla Maidanin "kuningatar" Victoria Nuland vieraili Kiovassa maan presidentin ja armeijan ylipäällikön jouduttua riitaan keskenään. Hän saneli menettelytavat, joiden mukaisesti Yhdysvallat jatkaisi ainakin jonkinlaista Ukrainan hajoavan korttitalon tukemista. Eurooppahan on alisteisena Yhdysvalloille lupautunut jo lähivuosina rahoittamaan epädemokraattista korruptoitunutta maata.

Kumpikaan presidenttiehdokkaista ei ole sanoutunut irti Yhdysvaltojen sätkynuken roolista. Ukrainan sätkynuken käytyä toimintakyvyttömäksi USA tarvitsee uusia nuoria miehiä sotimaan sen valtapyrkimysten puolesta.

Polun varrella on pitkin matkaa nuorten miesten ruumiita (puoli miljoonaa kuollutta ukrainalaismiestä ja vielä suurempi määrä pysyvästi toimintakyvyttömiä haavoittuneita). Sen lisäksi nuken roolissa kulunut Zelensky heitetään roskatynnyriin.

                                                ***

Suomi kieltäytyi talvisodan alla Stalinin ehdottamista maa-alueiden vaihdoista, joiden tarkoituksena oli turvata Leningradin alueen turvallisuus. Sen sijaan se piti näyttäviä sotaharjoituksia Karjalan kannaksella kaikkien muiden maiden sotilasasiantuntijoiden ,paitsi Neuvostoliiton,läsnäollessa.Saksan ja Britannian armeijoiden ylipäällikköt vierailivat kesän 1939 aikana kannaksella.

Nykyinen poliittinen johtomme on toiminut kuten talvisodan hallituksemme. Ylimielisyys ja uho edellä.

Suomi on liitetty NATO:on ilman kansanäänestystä. NATO:on,joka on Yhdysvaltojen sotilaallinen etuvartio , maan jolla ei ole ystäviä, ainoastaan liittolaisia ja joka ei harrasta diplomatiaa vaan pommituksia.

Suomi tarjoutuu uppiniskaisella politiikallaan Ukrainan seuraajaksi Yhdysvaltojen nukkena.

                                               ***

Tulevana sunnuntaina on mahdollista valita valehtelevan, kylmäverisen, fanaattisen sotauhoisen kandidaatin ja hieman pehmeämmän mahdollisesti sovittelevan ehdokkaan välillä. Valitsen jälkimmäisen.

.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Georgian sota, rauhanneuvottelut, sodan aloittaja, valehtelun kattavuus ja hyväksyttävyys Suomessa, Ukrainan sota, USA:n sätkynuket Ukraina ja Suomi,

Voiko Yle:n uutisiin ja ajankohtaisohjelmiin luottaa?

Sunnuntai 13.1.2019 klo 14.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Voiko Yle:n uutisiin ja ajankohtaisohjelmiin luottaa? Vievätkö sidonaisuudet pohjan pois luotettavlta vaaliohjelmilta?

Jyrki Kataisen johtama hallitus aloitti virkamiesten ja toimittajien kouluttamisen venäjävastaiseen hybridisotaan keväällä 2014. Alexander Stubbin tultua kesällä pääministeriksi, hän, puolustusministeri ja ulkoministeri, yhteistyössä presidentti Niinistön kanssa solmi vuonna 2014 NATO:n isäntämaasopimuksen eduskunnan ja kansan selän takana.

Alexander Stubb on luvannut Yhdysvalloille, että Suomi liittyy NATO:on. Venäjävastaisen ja USA-myönteisen viitekehyksensä perusteella hän väitti vuonna 2008 Venäjän hyökänneen Georgiaan kun tosiasiassa USA:n tukema presidentti Saakashvili hyökkäsi venäläisten rauhanturvaajien kimppuun Etelä-Ossetiassa.

Kokoomus on ainoa puolue, joka on selkeästi ja johdonmukaisesti liputtanut Suomen NATO:on liittymisen puolesta.

Puolustusvoimat on yhdessä Helsinkiin perustetun NATO:n hybridikeskuksen, Ulkopoliittisen istituutin ja Mediapoolin kanssa luonut kansanedustajista, virkamiehistä ja asiantuntijoista militarismiin myönteisesti suhtautuvan yhteisön. Sen julkisanottuna sitoumuksena on myönteinen suhtautuminen NATO:on. Valtiovalta – ei kansa – on sitoutunut edellämainittuun yhteisöön Huoltovarmuuskeskuksen kautta. Muu kuin NATO-myönteinen esiintyminen olisi näin ollen vaarallista Suomen kansalliselle turvallisuudelle.

On hätkähdyttävää havaita keitä istuu Ulkopoliittista instituuttia valvovissa elimissä joko asiantuntijoina tai poliittisina päättäjinä. Ulkopoliittisen instituutin tieteellinen neuvosto koostuu kaikki NATO-maiden tutkijoista. Yksi venäläinen nimi luettelossa esiintyy, mutta hän edustaa yhdysvaltalaisen Carnegie- instituutin yksikköä, joka sijaitsee kyllä Moskovassa. 

Saksalaisia tutkijoita edustaa Stiftung Wissenschaft und Politik –tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes. Hänet olen maininnut useissa Syyria koskevissa blogeissani. Perthes on nimittäin johdonmukaisesti vuodesta 2001 lähtien pyrkinyt edistämään Syyrian pilkkomista yhdessä yhdysvaltalaisen entisenLibanonin suurlähettilään Jeffrey Feldmanin kanssa Yhdysvaltojen ulkoministeriön ja puolustusvoimien tavoitteiden mukaisesti.

Perthes esitti Bilderberg ryhmässä kuinka hajotus tapahtuisi. Sen hän teki jo kauan ennen kuin USA:n ja muiden entisten siirtomaaisäntien edustajat ryhtyivät tukemaan Syyrian vallankaappausta ja sotaa. Sekulaarinen kansalaisten tasaveroisia oikeuksia (ilmainen koulutus, terveydenhuolto 1,5 miljoonan Irakin  ja Palestiinan pakolaisen turvan tarjonta) kunnioittava Syyria olisi otettava muslimiveljeskunnan avulla "lännen" oligarkkien haltuun.

Sanomalehtien, Yle:n ja MTV:n muodostaman Mediapoolin hallituksen puheenjohtaja oli vuoteen 2019 saakka kokoomuslainen Yle:n toimitusjohtaja Kivinen. Nyt puheenjohtajana on Kustannusyhtiö Otava-median toimitusjohtaja.

Tulevia eduskuntavaaleja ajatellen mieleen nousee monia epäilyksiä. Yle:n sitoutuminen NATO-myönteisyyteen vaikuttaa NATO:on kielteisesti suhtautuvien oikeuksiin. Tämä koskee myös kansanedustajaehdokkaita.

Yle:n hallintoneuvoston tehtävänä on 6§:n 4 momentin mukaan "laatia 6 a§:ssä tarkoitettu palveluiden ja toimintojen ennakkoarviointi suhteessa julkiseen palveluun ja viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen sekä suhteessa siihen, vastaavatko ne yhteiskunnan demokraattisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin, sekä arvioinnin perusteella päättää palvelun tai toiminnan aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä ja julkaista päätös perusteluineen.

Yleisradiolaki toteaa yhtiön tehtävistä seuraavaa: "7§ 1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia.

7a§. Yhtiön on toiminnallaan edistettävä sananvapautta, korkeatasoista journalismia ja median monimuotoisuutta."

Kansalainen havaitsi ennen presidentinvaaleja, kuinka Yle:n toimittajat eivät puuttuneet ulko- ja turvallisuuspolitiikan epäkohtiin. NATO:n isäntämaasopimus ei saanut sen tärkeyteen kuuluvaa käsittelyä.

Yle:n poliitikoista koostuvan hallintoneuvoston tulisi arvioida uudelleen, sitooko Mediapooliin kuuluminen verovaroin kustannetun tiedotusvälineen kansan tahdon vastaiseen NATO-myönteisyyteen.

 Yle käytti ennen presidentinvaaleja valtaosassa ajankohtaisohjelmiaan asiantuntijoina Ulkopoliittisen instituutin virkamiehiä. Käytännössä kaikki suhtautuivat NATO:on myönteisesti ja siten kriittisesti NATO:n viholliseksi kokemaan Venäjään. 

Ulkopoliittisen instituutin ja valtioneuvoston keskeisten virkamiesten urapolku osoittaa ideologista sitoutumista enemmän kuin demokratiassa olisi suotavaa. Ulkopoliittisen instituutin virkamies siirtyi muitta mutkitta Helsinkiin perustetun USA/NATO- hybridikeskuksen johtoon. Hybridikeskus ei ole Suomen lainsäädännön alainen laitos. Suomen valtioneuvoston tiedottaja, joka organisoi Venäjä-vastaista hybridisota – informaatiota muun muassa kansanedustajille, siirtyi suoraan NATO:n palvelukseen Latviaan.

Suomen perustuslain mukaan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Siten ei ole yhdentekevää ketkä muodostavat ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan. Kysymys kuuluukin. Mennäänkö vaaleihin kokoomuspuolueen johtamalla Yle:n ja Alexander Stubbin viittoittamalla NATO- polulla vai heijastelevatko vaalit kansan edustaman rauhantahdon ja rauhaa haluavien puolueiden voittoa?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle, uutisten luotettavuus, NATO:n hybridikeskus, kokoomus, Alexander Stubb, vaalit

Alexander Stubb - Mefisto

Perjantai 18.7.2008 klo 6.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ulkoministeri Alexander Stubb esiintyi eilen Ylen iltauutisissa juhlavissa kulisseissa Washingtonissa Yhdysvaltojen ulkoministeri Ricen kanssa.Mieleeni tuli Karl Maria Bandauerin mestarillinen suoritus István Szabón elokuvassa Mefisto.Stubbin ruumiin kieli ja Bandauerin balettiharjoitukset, joissa tuntui kuin hänellä ei olisi lainkaan selkärankaa tai luurankoa niin monelle mutkalle vartalo tuntui kääntyvän hänen kiemurrellessaan taiturimaisesti.

Sveitsiläinen psykoanalyytikko Arno Gruen kävi äskettäin alustamassa eduskunnan kansalaisinfossa järjestetyssä seminaarissa otsikolla " Poliittiset johtajat ja todellisuudentajun menetys" sekä myöhemmin Maailma kylässä festivaalilla kirjastaan "Tahdon maailman ilman sotaa".Gruen rinnastaa Hitlerin ja George W.Bushin. Hän erittelee Bushin persoonallisuuden kehitystä henkilöksi,joka on menettänyt kyvyn eläytyä toisen ihmisen asemaan ja siksi kykenee aloittamaan sotia ja tappamaan satojatuhansia ihmisiä mitä erilaisimmin tavoin.

Se, että Suomen ulkoministeri haluaa mennä George W.Bushin ulkoministerin vieraaksi ja ilmoittautuu " etelävaltiolaiseksi", joka on helppo mieltää rasismin ja kaiken sen politiikan, mitä etelävaltiolainen Bush ilmentää , hyväksymiseksi identifioitumalla siihen tuntui minusta huikealta.En todella ollut uskoa tuota kokemaani todeksi.Yle on myös ilmeisesti kokenut tehtäväkseen samaistua uutistensa kohteisiin analysoimatta sitä mitä on meneillään.

Vastaava esimerkki oli Ison Britannian ulkoministeri Milibandin vierailun aikana Ylen tekemä haastattelu. Toimittaja kysyi hänen mielipidettään Venäjästä sen sijaan, että hän olisi kysynyt Britannian sekaantumisesta Irakin sotaan tai aiheuttamansa Palestiinan kysymyksen ratkaisumahdollisuuksista.

Alexander Stubbin kohdalla hänen tarjoutumisensa Etelä Ossetian ongelmien ratkaisijaksi oli suorastaan koominen.Tällaiset vallan palvelijat ovat George W.Bushin hirmuvallan realisoituessa historian lehdillä surullisinta luettavaa.Suomen tiedotusvälineet eivät tule nousemaan niillä lehdillä sankareiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, vallan myötäily, Yle