Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Eurooppalaista humanismia

Perjantai 31.5.2019 klo 21.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Näimme torstaina TV 1:n dokumentaarisen elokuvan Kosovon oikeuslaitoksen tilasta. Ruotsalainen naistuomari pitää asuntonsa verhot aina alhaalla. Hän ei käytä valoa parvekkeella. 

 

Euroopan unionin tuli taata EULEX-järjestelmän avulla oikeuslaitoksen toiminta maassa, jota hallitsevat väkivaltaisen albaani- mafian Drenican johtajat Yhdysvaltojen tuella. Väkivallan ilmapiiri on maassa 10 vuotta ”itsenäistymisen” jälkeen edelleen läsnä. Dokumentin tuomari vaikuttaa epävarmalta ja oikeudenistunnon yleisö metelöi hänen ylitseen. Korruptiosta syytetty henkilö vapautetaan ja hänestä tulee seuraava pääministeri.

 

Korruptoituneet johtajat pääsevät vapaaksi koska todistajat tapetaan tai tekevät ”itsemurhan” ,dokumentissa kerrotaan.

 

Haagiin perustettiin erityinen Kosovo specialists tribunal, joka on osa Kosovon oikeuslaitosta, mutta oletetusti turvallisemmin Hollannin maaperällä. Juttujen käsittely viipyy ja viipyy. Yhdysvallat on määräävässä asemassa sisällön suhteen, EU vuorostaan maksaa kustannukset.

 

Toisen maailmansodan aikana Kosovon albaanit toimivat osana fasistista Albaniaa, joka oli Italian miehittämä. Serbejä ja juutalaisia tapettiin ja toimitettiin keskitysleireille. 1990- luvulla Kosovon albaanit eivät osallistuneet demokraattisiin vaaleihin vaan pyrkivät suoralla toiminnalla muodostamaan etnisesti puhtaan muslimivaltion ja irrottautumaan Serbiasta.

 

Yhdysvaltojen, Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian tukemana albaaniterroristien KLA- joukot suorittivat terroritekoja erityisesti serbivirkamiehiä ja poliiseja vastaan. Samoin albaanit, jotka boikotista huolimatta jatkoivat valtion viroissa, joutuivat vainotuiksi ja osa kuljetettiin Albanian puolelle, jossa heidät tapettiin ja maksat ja munuaiset poistettiin tuoreeltaan elinten kauppaamiseksi ulkomaille.

 

Jugoslavian ja Serbian perustuslait takasivat tasaveroiset oikeudet kaikille 12 maassa asuvalle etniselle ryhmälle.

 

Massiivisen NATO-propagandan avulla serbit oli kuvattu etnisten puhdistusten suorittajiksi, kun todellisuus oli päinvastainen. 1990-luvulla albaaniväestö perusti etnisesti puhtaan koululaitoksen ja terveydenhuollon, joka oli huonompitasoinen kuin Jugoslavian valtion järjestämät palvelut, mutta palveli rasistista suhdetta serbeihin. Serbien kanssa sovussa ja yhteistyössä toimivia albaaneja rangaistiin omien toimesta.

 

Yhdysvaltojen ja EU-maiden tavoitteena oli Euroopan viimeisen sosialistisen hyvinvointivaltion hajottaminen ja sen infrastruktuurin haltuunotto sekä sotilaallinen miehitys. Kosovo oli viimeinen pala.

 

Lukuisia kansainvälisiä lakeja rikkomalla USA ja NATO- maat pommittivat Jugoslavian siviilikohteita uraanipommeilla käyttäen tyypillisesti albaanien suorittamaa provokaatiota välittömänä syynä. Pommitusten päätyttyä Yhdysvallat alkoi rakentaa Serbian maakuntaan Kosovoon valtavaa Bondsteelin sotilastukikohtaa.

 

Koko entisen Jugoslavian alueella (Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Makedoniassa ja Serbiassa Kosovo mukaan luettuna) aloitettiin ripeä yksityistämiskampanja, joka seurasi kuin luonnostaan maiden ääretöntä köyhtymistä sotien ja talouspakotteiden johdosta. Yhdysvaltojen ja EU:n NATO-maiden toimien seurauksena Jugoslavian osat joutuivat maailman hyvinvoinnissa 24. sijalta kehitysmaiden luokkaan.

 

Köyhtymisen seurauksena kukin maa joutui alttiiksi USA:n ja EU:n taloudelliselle ja sotilaalliselle kiristykselle. Itsenäinen, liittoutumaton YK:n perustajavaltio oli pakotettu sirpaloituneena polvilleen.

 

Yhdysvallat oli yhteistoiminnassa liittolaisensa Osma bin Ladenin kanssa lennättänyt Bosnian ja Kosovon sotiin 10.000 jihadistia Afganistanista ja Lähi-Idästä. Natsi diaspora USA:ssa ja Kanadassa rahoitti palkka-armeijoita ja Ruder-Finn markkinointitoimiston toteuttaman NATO-propagandan, jossa perustuslakiaan ja kansainvälisiä lakeja ja rajasopimuksia noudattavat serbit maalattiin hirviöiksi ja heitä vastaan taistelevat NATO:n tukemat joukot uhreiksi.

 

Yhdysvallat ei halua oikeudenkäyntejä, joissa heidän terroristiliittolaisensa paljastuisivat. 

 

Presidentti Obama murhautti Navy-Seal -joukkojen avulla Osma bin Ladenin, ilman oikeudenkäyntiä, Pakistanin maaperällä. Olisi tietenkin ollut kiusallista saattaa bin Laden oikeuteen, jossa hän olisi kertonut yhteistyöstään presidentti Reaganin, George H.W. Bushin ja Bill Clintonin kanssa. Parempi murhata ja heittää ruumis mereen kuin paljastaa totuus siitä ketkä ovat todellisia sotarikollisia.

 

Euroopan neuvosto lähetti sveitsiläisen senaattori Dick Marty’n tutkimaan albaaniterroristien mahdollisesti suorittamia sotarikoksia ja elinkauppaa. Hän sai paljon selville ja Euroopan neuvosto hyväksyi hänen raporttinsa lähes yksimielisesti. Tutkimuksista ja raportista on kulunut 10 vuotta. Dick Marty ei ole kovin toiveikas Euroopan unionin rahoittaman Kosovo Specialists Chambersin toiminnan suhteen. Marty on sitä mieltä, että Euroopan johtajat puhuvat ihmisoikeuksista sunnuntaina mutta rikkovat niitä maanantaina.

 

Jugoslavian pommitusten jälkeen EU:n NATO-maat, myös pienen Suomen tukemana, ovat tuhonneet USA:n rinnalla Irakin, Libyan, Syyrian, Ukrainan ja Jemenin. Venezuelaakin yritetään. Kukaan ei myönnä tietävänsä kuinka mikäkin maa on ollut osallisena ylläolevien maiden taloudelliseen kiristämiseen, hallitustenvaihdosten yrittämiseen, sotilaalliseen uhkailuun ja ohjusiskuihin. Kaikissa on kuitenkin kyseessä ahneus, mielivalta ja toisen maan sisäisiin asioihin puuttuminen milloin vuosien suunnittelun pohjalta, milloin mielivaltaisella ad hoc -ohjusiskulla.

 

Kosovo-dokumentti paljasti mielivallan, normittomuuden ja väkivallan. KLA-terroristit ovat nyt ”valtiollinen armeija” NATO: n miehitysjoukkojen ohella. Syyriaan taistelemaan lähteneet Kosovo-jihadistit on otettu tervetulleina takaisin. Kosovo pyrkii NATO:n jäseneksi. Ensimmäistä kertaa jihadistit saattavat olla virallisestikin USA-johtoisessa NATO-armeijassa meidänkin maaperällämme.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, humanismi, Kosovon väkivalta, oikeuslaitos,

Kun mikään ei riitä

Sunnuntai 26.5.2019 klo 14.15 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Liikutuksen kyynel silmäkulmassa luin Otava –konserniin kuuluvan Suomen kuvalehden toimittajan Matti Simulan pakinaa omasta persoonastani. Valheiden ja puolitotuuksien lomaan hän oli sirotellut asiayhteydestään irrotettuja virkkeen osia blogeistani saadakseen kohteestaan haluamansa kauhukuvan. Ne puolitoista miljoonaa kansalaista, jotka jo ovat lukeneet blogejani eivät Simulan valheita niele. Luovuuden ja inhimillisen kasvun viesti ei sammu.

 

Otava –konserni on osa Suomen valtion mediasensuurikoneistoa. Sen arvot edustavat sotilaallisen ja taloudellisen väkivallan ylivaltaa kansojen välisissä suhteissa. Historiallisesti Otava konserni kunnostautui Mannerheimin nostamisessa jalustalleen ja viimeiseen saakka hänen keskitysleireistään vaikenemisessa aina tähän päivään saakka.

 

Otava –konserni on osa Suomen valtion turvallisuuskomitean ylläpitämää median kartellia nimeltä Mediapooli. Turvallisuuskomiteaan kuuluvat kaikki eri ministeriöiden kansliapäälliköt tasavallan presidentin kansliapäällikkö mukaan luettuna. Turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskus rahoittaa Mediapoolia, johon kuuluvat sanomalehtien lisäksi Yleisradio ja MTV.

 

Mediapoolin puheenjohtaja ja sen hallituksen puheenjohtaja tulevat Otava-konsernista. Heidän oman ilmoituksensa mukaan Mediapooli tekee tiivistä yhteistyötä USA:n ja NATO-EU:n ja NATO:n Suomeen kutsutun venäjä- vastaista hybridisotaa käyvän hybridikeskuksen kanssa. Eduskunnan ulkopoliittisen instituutin työntekijä Hanna Smith siirtyi NATO:n hybridikeskuksen johtajaksi. Keskus on Suomen lainsäädännön tavoittamattomissa.

 

Kuuntelin luottamuksellisessa kokouksessa Ulkopoliittisen instituutin edustajan puheenvuoroa Brexitistä. Hän tuntui pitävän Euroopan puolueettomia maita kielteisellä tavalla poikkeavina. Jos ulkopoliittisen instituutin näkemys puolueettomuudesta näyttäytyy negatiivisena poikkeavuutena, minkälaista tukea kansanedustajat saavatkaan rahoittamaltaan tutkimuslaitokselta.

 

Tänään 26.5.2019 toinen Mediapooli-kartellin osa, Helsingin Sanomat otsikoi: ”Supolla ei ole havaintoja vaalivaikuttamisesta”. Lehti kertoo kysyneensä vaalivaikuttamisesta myös kolmelta (nimettömältä) suomalaisviranomaiselta, kahdelta (nimettömältä) EU - rahoitteiselta organisaatiolta, sekä elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteistyöjärjestöltä Mediapoolilta (siis itseltään).

 

Helsingin Sanomat puhuu vain Venäjän mahdollisesta vaalivaikuttamisesta. Asioita tarkasteleva kansalainen näkee päivittäin Yhdysvaltojen ja NATO-maiden vaalivaikuttamista. NATO :n vaikuttamisverkostoon kuuluva Yleisradion toimittaja saa laajasti myönteistä julkisuutta, kun taas hänen arvostelijansa haastetaan oikeuteen. NATO: n hybridikeskuksen tarkoituksena onkin vaikuttaa vaaleihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan, jotta Suomen kansa muuttuisi myönteiseksi NATOa ja sitä tukevia puolueita kohtaan. Presidentti Trump myönsi joulukuussa tukun rahaa keskuksen toimintaan.

 

Jokainen puolue, joka julistaa kriittisyyttä Venäjää kohtaan ja myönteisyyttä NATOa kohtaan saa Mediapoolin tuen. Siten kokoomus, rkp ja perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho esitetään propagandaan koulutettujen Mediapoolin toimittajien kannustamina myönteisessä valossa. USA:n ja NATO-maiden sodat, talouspakotteet ja kansainvälisten lakien rikkomukset unohdetaan. Objektiivisella totuudella ei ole merkitystä.

 

On huvittavaa, että Otava –konserni kokee itsensä heikoksi kaikesta tästä Yhdysvaltojen militarismista, ja taloudellisesta- ja propagandatuesta huolimatta. Sille ei riitä, että se sensuroi kirjatuotannon ja muun mediatuotantonsa NATO-hybridikeskuksen kanssa yhteensopivaksi.

 

Juuri ilmestyneen Marek Fieldsin teoksen ”Lännestä tuulee. Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda kylmän sodan Suomessa” mukaan Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian tärkeimmät yhteistyökumppanit länsipropagandassa olivat Helsingin Sanomat ja sosialidemokraattinen Tannerilainen puolue.

 

Helsingin Sanomien rinnalle propagandan mahdissa on noussut verovaroilla kustannettu Yle. NATO-puolue kokoomuksen ja äärimmäisen uusliberaalin lähes epäinhimilliseksi muuttuneen keskustan puheenjohtajan toimesta läntinen propaganda on jalostettu totaaliseksi sensuuriksi, jonka todellisuutta on lähdetty paitsi Ylen, myös pääministerin toimiston toimesta levittämään kansalaisjärjestöihin.

 

Sosialidemokraattisen puolueen rooli tulee olemaan seuraavina vuosina keskeinen. Osa sen johtavista poliitikoista on tervehtinyt ilolla USA/EU/NATO-hybridikeskuksen tuloa Helsinkiin. Samoin osa on indoktrinoitu ylikansallisen pääoman etua palvelevan Bilderberg- ryhmän ideologiaan. Toisaalta puolueessa on myös liittoutumattomuuden kannattajia.

 

Suomen Kuvalehden kouristuksenomainen pakina näyttää tarkoitetun iskuksi Paavo Väyrystä, Suomen viimeistä todellista valtiomiestä vastaan. Paavo Väyrynen on aatteellinen Suomen itsenäisyyden, puolueettomuuden ja hyvien naapuruussuhteiden kannattaja aikana, jolloin muut puolueet luopuvat totuudesta ja purjehtivat ylikansallisen sotateollisuuden talouden näennäisessä  myötätuulessa.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Kuvalehti, valtiollinen media sensuuri, henkinen väkivalta, NATO:n hybridikeskus

Helsingin Sanomat suoraan roskapostikansioon

Keskiviikko 22.5.2019 klo 11.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomat leväytti koko sivullaan esiin Venezuelan lasten hädän. Ränsistyneen betonimuurin äärellä likaisella vuoteella makaa nälkiintynyt itkevä lapsi. Jutun otsikko: "Anailin, 2, sai ruokaa kerran päivässä". Kuvateksti: "Vain kaksivuotias Anailin Nava kärsii pahasta aliravitsemuksesta. Toasin saarella Luoteis-Venezuelassa elävällä perheellä on varaa ruokkia lastaan vain kerran päivässä ja silloinkin ruoka saattaa olla pelkkää riisiä".

Artikkeli lainaa New York Times'ia. Koko jutussa ei ole toimittaja Elisa Rimailan kädenjälkeä.

Tekstissä näkyy rivien välissä, että lapsi sairastaa myös vaikeata neurologista sairautta, mutta artikkelin tarkoituksena on saada aikaan draama.

Toinen kuva esittelee toria, jossa myydään teurasjätettä ruokapulaa helpottamaan.

Tulee mieleen Jugoslavian hajottamissodan ikoninen kuva jossa kuvaaja asettui piikkilangan taakse ja kuvasi nurmikolla makoilevia muslimivankeja. Kuvan väitettiin esittävän serbien muslimeille pystyttämää keskitysleiriä, kun tosiasiassa kuvattavat olivat vapaita.

Helsingin Sanomien teksti ei sanallakaan mainitse Yhdysvaltojen Venezuelalle asettamia talouspakotteita, ei Yhdysvaltojen uhkausta maan sotilaallisesta haltuunotosta kouluttamansa ja rahoittamansa Juan Guaidon avulla.

Olisiko New York Times maininnut näistä, en tiedä, mutta Hesari ei välittänyt mainita. Ei myöskään sitä, että Iso-Britannian keskuspankki on jäädyttänyt Venezuelan kultavarannot, joten maa ei saa niitäkään käyttöönsä.

Lapsia kuolee aliravitsemukseen ja lääkkeiden puutteeseen.

Se on tuttua Yhdysvaltojen talouspakotteiden seurauksena. Irakissa puoli miljoonaa lasta kuoli 1990-luvulla. Yhdysvaltojen ulkoministeri Albrightin mukaan se oli sopiva hinta (due price).

Tällä hetkellä myös Iranissa Yhdysvaltojen sanktioiden seurauksena kansa köyhtyy ja lapsia kuolee.

Yhdysvallat tukee Israelia sen tappaessa Gazassa lapsia ja nuoria sekä ampumalla että huonolaatuisen veden ja keskitysleirimäisten olojen seurauksilla. Veden desifiointiin käytettyjen aineiden tiedetään aiheuttavan sairauksia, mutta vaarallista vettä on pakko käyttää

Samat sotarikollisiksi tulkittavat poliitikot, kuten muistaakseni myös Madlene Albright, istuvat ajatushautomo Atlantic Councilissa, joiden suunnitellaan olevan elimiä, jotka auttaisivat lajittelemaan sosiaalisen median valeuutisia ja oikeita uutisia. 

Helsingin Sanomien uutisointi myötäilee tätä Yhdysvaltojen aiheuttamaa tilannetta. 

Yritin kysellä Helsingin Narinkkatorilla kokoomuksen MEP:iltä Petri Sarvamaalta syytä hänen Juan Guaidoa tukevaan Venezuela-äänestykseensä. Hän puolusti melko aggressivisesti kantaansa ja käski sitten minun huolehtia vain omasta vaalityöstäni. Tapasin hänet ensimmäisen kerran ja olin yllättynyt hänen luonteestaan. Hän on lehden artikkeleista ja podcastista päätellen Helsingin Sanomien suosikkiehdokas.

Euroopan parlamentaarikoiden sidonnaisuus Yhdysvaltojen eri rahoittajiin ja miljardööri Sorokseen ei ole salaisuus. Unkarin pääministeri Orbanin piikittely asiasta on saanut komission hälytystilaan.

Jos valtakunnan laajalevikkisin lehti on väkivaltaan perustuvan maailmanvallan johtomaan ideologinen tukija ja sananlevittäjä, joka puolitotuuksin ja valhein yrittää vaikuttaa Eurovaalien äänestäjiin, lehti kannattaa siirtää suoraan roskapostiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venezuelan lasten nälkä, USA:n talouspakotteet, yksipuoliset tiedot, Sarvamaa, NATO:n vaaliehdokkaat

Ketä pitäisi äänestää EU-vaaleissa?

Tiistai 21.5.2019 klo 17.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomessa on kokonainen sukupolvi, joka ei ole saanut totuudenmukaista tietoa Suomen valtamedian kautta. On ollut vallalla taitavasti suunniteltu NATO-propaganda, jota on tarjonnut yhä voimakkaammin keskittyvä tiedonvälitys ja viimeisen hallituksen aikaansaama media- ja kustannusalan sensuuri.

Toisin sanoen meillä elää 30 - 40 vuotiaita poliitikkoja, jotka eivät ole koskaan saaneet kokea tiedonvälitystä joka olisi vapaa NATO-propagandasta.

Presidentti Mauno Koivisto totesi vuonna 2000 teoksen "Toisenlainen totuus Kosovosta" esipuheessa kuinka "Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla Naton propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen."

Tutustuin teostani Lahtari, Punikki ja Teurastaja varten USA:n ja Saksan johtamaan Jugoslavian hajottamiseeen.Tutustuminen yliopistotason tieteellisiin tutkimuksiin ja CIA:n kellonsoittajien teoksiin antoi kuvan niistä mekanismeista, joilla USA NATO-liittolaisineen hyökkää haluamiinsa valtioihin ottaakseen niiden infrastruktuurin haltuunsa.

Kuinka sumeilematta nuo maat käyttävät natseja ja jihadisteja palkkasotureinaan saadakseen tahtomansa luonnonvarat tai sotilaalliset tukikodat ja sillanpääasemat haltuunsa.

Tuon tutustumisen jälkeen yhdyn täysin presidentti Koiviston vihaan, joka johtuu siitä että totuus muutetaan valheeksi ja valhe totuudeksi "kehitettäessä" yhteiskuntaamme Orwellin mukaiseksi kauhukabinetiksi.

Tunnen samanlaista vihaa nähdessäni Eurovaali-ehdokkaiden julistavan että EU on rauhanprojekti. Euroopan parlamentissa jo olevat Suomen edustajat, tai oikeastaan puolueittensa edustajat, ovat päättäneet tukea Yhdysvaltojen talouspakotteilla heikentämän Venezuelan itse itsensä presidentiksi julistanutta, Yhdysvaltojen kouluttamaa ja rahoittamaa Juan Guaidoa. Siten MEPit ovat osoittaneet piittaamattomuutensa YK:n peruskirjasta ja kansainvälisistä laeista, joitka edellyttävät toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumattomuutta.

Ruotsin samoin kuin Iso-Britannian Mepeistä suuri osa äänesti tuota kannatuslauselmaa vastaan kuten normaali oikeudentunto edellyttäisi.

Suomen median NATO-propaganda on esitellyt Venezuela- päätökseen samoin kuin muihin Yhdysvaltojen agressioihin Jugoslaviassa, Irakissa, Libyassa, Syyriassa, Ukrainassa tai Jemenissä kaikin puolin tämän ja EU:n NATO-liittolaisten aggressioita tukevan näkökulmin.

Suomen MEPien Venezuela-äänestys nosti mieleeni Chilen sotilasvallankaappauksen vuonna 1973. Yhdysvallat oli myös sen takana. 

Psykiatrin vastaanotolleni Helsingin sosiaalilääkärintoimistoon tuotiin kidutettu Chilen pakolainen suoraan lentokentältä hänen saapuessaan Suomeen. Nyt tuntuu käsittämättömältä, että suomalaiset poliitikot tukevat sotilasvallankaappausta NATO-propagandan värittämien mielikuvien varassa.

Sotarikollisia on palkittu Nobelin palkinnolla, mikä vain vahvistaa propagandan vaikutusta ja oikeutusta. Onko sitten ihme, jos Europarlamenttiin valitut tai valittavat poliitikot eivät tiedä mikä on totta.

Suomen eduskunnan Ulkopoliittisen instituutin kannanotoista on voinut päätellä, että siellä on  haluttu omaksua NATO-propaganda totuudeksi. Kansanedustajien todellisuudentaju ei ole instituutin toimesta kohentunut. Olin hämmästynyt huomatessani ulkopoliittisen instituutin tieteellisessä neuvostossa jäsenenä saksalaisen tutkijan, joka on osallistunut Syyrian hallituksen kaatamisen suunnitteluun yhdessä yhdysvaltalaisen diplomaatin kanssa vuodesta 2001 lähtien. He ovat esitelleet Bilderberg -ryhmässä hankkeensa jo kauan ennen kaappausyrityksen alkamista vuonna 2011.

Ketä sitten äänestää Euroopan parlamenttivaaleissa?

Ensimmäinen edellytys olisi kai, että ehdokkaalla olisi käsitys siitä mikä ulkopolitiikassa on totta.

Esimerkiksi Venäjä-pakotteet perustuvat NATO-propagandalla aiheutettuun mielikuvaan Venäjästä. Totuudesta voi päästä perille vain valtamedian ulkopuolisista lähteistä.

Kokoomus on kannattanut Suomen liittymistä NATO:on, joten se on NATO-median suosikkipuolue. Perussuomalaisten puheenjohtaja on ilmaissut suhtautuvansa kriittisesti Venäjään, jolla kannanotolla saa varmuudella median tuen. Kaikki perussuomalaiset eivät näytä kuitenkaan kokevan samoin.

Suuri osa Euroopan parlamenttiin pyrkivistä puolueista ei ole esitellyt ulkopoliittisia näkemyksiään.

Tähtiliikkeen Paavo Väyrynen tuomitsi välittömästi Suomen MEP:ien Venezuela-äänestyksen samoin kuin Suomen ulkopoliittisen johdon MEP:ien kanssa yhteneväisen kannanoton.

Samoin Paavo Värynen esitti Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, kun totuus katosi  heti kun TV-kameroiden viestit olivat hävinneet näkyvistä ja propaganda alkoi, että "Suomen media välittää anglo-amerikkalaista propagandaa".

Oma ehdokuuteni kumpuaa siitä turhautumisesta mitä tunnen suomalaisten puolesta heidän ollessaan alttiina mediamme NATO-propagandalle. En olisi voinut vielä 10 vuotta sitten kuvitella, että maastamme oikeusvaltioperiaate katoaa, meillä vallitsee valtiollinen mediasensuuri ja ulkomaiseen NATO:n vaikuttajaverkostoon kuuluva toimittaja esittelee yhdysvaltalaiselle CNN-kanavalle kuinka tehokasta Suomessa Venäjän hybridivaikuttamisen vastainen koulutus on. Pääministerin toimiston palkkalistoilla oleva henkilö pitää luentotilaisuuksia hybridivaikuttamisesta järjestöissä. CNN sanoo tavoitteena olevan myös päiväkotilasten saaminen varuilleen valeuutisten suhteen.

Kirjoittamani teos Lahtari, Punikki ja Teurastaja kuvaa paitsi  Suomen historiaa ja Jugoslavian hajottamisprosessia myös jihadistien suorittamia serbien kaulojen katkaisuja sekä NATO-sotilaiden rauhan aikana Bosniassa suorittamia murhia sekä muita vaiettuja asioita. Suomen kirjamessut ilmoitti kustantajalleni, että teostani ei saa esitellä messujen lavoilla.Kustannusala kuuluu Suomen valtiollisen sensuurin toteuttajiin.

Yhdysvalloissa jo tuhotaan vääränlaisia kirjoja. Media uskoo aivopesseensä äänestämään motivoituneet suomalaiset niin, että vääränlaisia MEP:ejä ei tulisi valituksi.Se on jo julistanut voittajat. Seuraammeko Yhdysvaltojen vihan, taloudellisen kiristyksen ja sotien polkua vai pystymmekö itse nousemaan tästä valheiden suosta johon olemme joutuneet?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO-propaganda, todellisen tiedon puute, Jugoslavian sodan jälkeen syntyneet

Faktaa ja fiktiota

Keskiviikko 15.5.2019 klo 12.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan parlamentin vaalit ovat kiihdyttäneet Suomen valtiollisen sensuurin osan, Mediapoolin, vaalivaikuttamista. Elleivät kaikki lukijat vielä tiedä, Mediapooli on kaikkien Suomen kustannustalojen ja valtamedioiden, Yle mukaanluettuna, kartelli, joka on ilmoittanut toimivansa USA/EU/NATO:n hybridikeskuksen kanssa NATO-myönteisen tiedottamisen puolesta. Madiapoolia rahoittaa Valtion Turvallisuuskomitean alainen huoltovarmuuskeskus. Turvallisuuskomiteaan vuorostaan kuuluvat kaikki eri ministeriöiden, myös tasavallan presidentin kanslian kansliapäälliköt.

Tasavallan presidentti ja ultraliberaali Sipilän porvarihallitus kutsuivat NATO:n hybridikeskuksen Suomeen ja se toimii Helsingissä.

Viime vuosien aikana faktat ja fiktio ovat kääntyneet päälaelleen. Mediapoolin tiedotusvälineet ovat koonneet vaalipaneeleita, joissa esitetään faktoja. Tosiasiassa vaalipaneeleiden ulkopuolelle jäteään yleensä noin kolmanne puolueista ja ehdokkaista.

Tänään 15.5.2019 ennakkoäänestyksen alkaessa Helsingin Sanomat julistaa koko aukeamallaan mitä mieltä ehdokaspuolueet ovat vaalikoneeseensa otetuista keskeisistä kysymyksistä. Lehti antaa kuvan, että artikkelissa ovat kaikki ehdokaspuolueet vaikka yhden kolmasosan kannanotot on jätetty pois.

Eurooppalainen Suomi ry on laatinut lehtisen #Vaadi faktat ja järjestänyt kiertueen ympäri Suomea 70 paikkakunnalle kevään 2019 aikana. Fakta on, että vihkosesta ja kiertueesta puuttuu osa puolueista. Mikä yhdistää pois jätettyjä puolueita? NATO-kriittisyys. Suomessa vain NATO-myönteiset mielipieet näyttävät olevan faktoja, mutta NATO-kriittiset ja Euroopan sidonnaisuutta Yhdyvaltojen sotapolitiikkaan kritisoivat tosiasiat eivät ole "faktoja".

#Vaadi faktat -lehtinen ja kiertue on saanut taloudellista tukea Euroopan parlamentilta ja Suomen ulkoministeriöltä.

#Vaadi faktat- lehtisen ja ulkoministeriön tukemien puolueiden nykyiset parlamentaarikot äänestivät Venezuela-äänestyksessä itse itsensä presidentiksi julistaneen Juan Guaidon puolesta. Yhdysvallat on talouspakotteillaan aiheuttanut Venezuelassa suurta vahinkoa ja on Guaidon kouluttamisen ja tukemisen avulla yrittänyt saada aikaan sotilasvallankaappauksen kuten Chilessä vuonna 1973. Yhdysvallat on toistuvasti uhannut sotilaallisella väliintulolla.

Tällaista toimintaa Suomen MEPit ja ulkopoliittinen johto siis tukevat. Äänestäessäsi harkitse, oletko YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden puolella vai Yhdysvaltojen sota- ja taloudellisen kiristyksen puolella.

Yle vuorostaan on ryhtynyt tekemään tutkimusta Venäjän vaalivaikuttamisesta. Tutkijana esiintyy toimittaja Saraste. Mitään tieteellisen tutkimuksen kriteerejä ei tarvita, kun toimittaja Saraste ryhtyy leimaamaan nimeltä mainittuja henkilöitä ja arvioimaan heidän mielipiteitään.

Tänä iltana Yle ilmoittaa A-studion otsikkona olevan "Mihin Venäjä pyrkii häiritsemällä eurovaaleja?" Otsikko muistuttaa vitsiä "oletko lopettanut hakkaamasta vaimoasi?" Otsikko ei kysy vaan toteaa , vailla todisteita, Venäjän häiritsevän vaaleja.

Yle:n toiminta olisi naurettavaa ja vitsikästä ellei se olisi Suomen seuratuin tiedotusväline. Yle on ottanut tehtäväkseen kertoa kansainvälisistä kokouksista ainoastaan Yhdysvaltojen ulkoministerin Venäjä-vastaisen propagandaosion. Näin kävi sekä Rovaniemen arktisen neuvoston kokouksessa että eilen Sotshin kokouksessa. Kokousten asiasisältö ja muiden osanottajien mielipiteet jäivät hämäriksi.

Yhdysvaltojen kongressi päätti jo Obaman aikana vuonna 2015, että presidentin ei tarvitse enää kääntyä kongressin puoleen, kun hän aloittaa sodan Venäjää vastaan. Suomen ulkopolittiinen johto ja Yle ovat käytöksellään osoittaneet kannattavansa tätä aggressiivista politiikkaa.

CIA:n toiminnasta USA:n johtamassa Jugoslavian hajottamisessa kirjoittanut Robert Baer on kuvannut kirjoissaan kuinka korruptoituneiden TV:n johtajien myötävaikutuksella CIA kirjoitti uutiset, joita kirjoittajasta tietämätön uutisten lukija luki kansalaisille. CIA:lla oli käytössään  miljoonia dollareita propagandaan, kun tavoitteena oli Jugoslavian infrastruktuurin haltuunotto ja sotilaallinen miehitys.

Suomen Yle palvelee Yhdysvaltojen tavoitteita kuin kuuliainen koululainen. Jo vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmotti tavoitteekseen estää Venäjän pääsy Pietarista Itämerelle. Suomi on siinä avainasemassa. 

Surullisinta propagandaan kriittisesti suhtautuvan kannalta on se, että tuohon faktat ohittavaan tiedottamiseen osallistuu hyvämaineisia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Eilisessä Helsingin Sanomissa oli Sixten Korkmanin äänestämään kannustava kolumni. Hän kysyy. "Miksi äänestää Euroopan puolesta? Ensinnäkin siksi, että Eurooppa nauttii historiansa pisimmästä yhtäjaksoisesta rauhan ajasta."

Kysypä tätä EU:n jäsenmailta Kroatialta ja Slovenialta tai keskellä Eurooppaa sijaitsevalta Serbialta. Heti perustamisensa jälkeen moni EU:n jäsenmaa Saksa etunenässä ja Ranska sekä Iso-Britannia Yhdysvaltojen kainalossa lähtivät ottamaan haltuunsa Balkanin hotelleja, pankkeja, vakuutuslaitoksia ja muuta infrastruktuuria sotilaallisesta miehityksestä puhumattakaan. Tämäkö on rauhanaikaa?

Sitä seurasi tuhoisa sekaantuminen Lähi-Itään ja Ukrainaan, mistä Yle ja muu valtamedia eivät halua kertoa faktoja.

Korkman jatkaa: "Asemamme lännen ja idän rajalla, Venäjän naapurina on tukala. Onnen ja sankaruuden ansiosta itsenäisyys on säilynyt".

Olisi kunniakasta sanoa, että mikä sitä tukaluutta aiheuttaa? USA/NATO:n työntyminen maaperällemme vai Venäjä?

Yhdysvallat on tukeutunut päämääriinsä päästäkseen natseihin Kroatiassa ja Ukrainassa. Presidentti Clinton on lennättänyt yhdessä silloisen liittolaisensa Osama bin Ladenin kanssa 10 000 jihadistia taistelemaan itse itsensä presidentiksi nimittäneen , kalifaattia Balkanille rakentavan Izetbegovicin tueksi 1990-luvulla.

Venäjä on suurvalta, joka taistelee natsismia ja jihadismia vastaan. Syyriassa se puolustaa Syyrian valtion itsenäisyyttä YK:n peruskirjan ja kansainvälisten lakien mukaisesti samaan aikaan kun Yhdysvallat liittolaisineen, Suomi mukaan luettuna tekee kaikkensa, että Syyrian valtio romahtaisi kuten Libya.

Sixten Korkmannin kuvaama onni ja sankaruus sisältää myös liittolaisuden natsi-Saksan kanssa. Olemme juuri katsoneet Netflixiltä sarjaa Toinen maailmansota väreissä. Yhtäläisyydet tähän päivään ovat dramaattiset. Saksan, Japanin ja Italian toimet muistuttavat tämän päivän Yhdysvaltoja. Suomen liukuminen edellisen hallituksen ja nykyisen presidentin toimesta Yhdysvaltojen kylkeen saa kylmät väreet hiipimään selkään. Euroviisut Tel-Avivissa muistuttavat natsi-Saksan Berliinin olympialaisia.

!930- luvun Suomessa vaalilistoilta poistettiin kylmästi ja ilman seurauksia sellaisia, joiden tiedettiin kuuluvan työväenliikkeeseen. Nyt silloisen työväenliikkeen synonyymina ovat NATO:n ja Yhdysvaltojen hegemonian vastustajat.Heitä ei voida poistaa listoilta, mutta heidät poistetaan julkisuudesta ikäänkuin heitä ei olisikaan. Poistettaviksi ovat tulleet Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden tukijat, Euroopan integraation ja militarisoitumisen vastustajat. Globaalin köyhyyden poistajat.

Näissä vaaleissa on kaksi kilpailijaa: NATO:n hybridikeskus ja demokratia. Kumpaa sinä kannatat?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sixten Korkman, Yle, Mediapooli, vaalipropaganda, Venäjän vaalivaikuttaminen

Tarvitsemme uudenlaisen Euroopan

Torstai 9.5.2019 klo 11.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Voltairenet sivuston päätoimittaja Thierry Meyssan luo erinomaisen katsauksen Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteisiin toisesta maailmansodasta lähtien.

 Presidentti Harry Trumanin aikana Yhdysvallat vuonna 1947 loi ajatuksen anglo-saksisesta liittoutumasta Venäjää vastaan. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat olleet Neuvostoliiton liittolaisia natsismin ja fasismin kukistamisessa.

Euroopan Unioni perustettiin palvelemaan ylikansallisen pääoman ja aseteollisuuden tarkoituksia. Ensimmäisenä tehtävänään juuri yhdistynyt Saksa ryhtyi Yhdysvaltojen johdolla hajottamaan hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanutta Jugoslaviaa vuosina 1992 -1999.

Vuonna 2000 Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, jossa Saksan poliittista johtoa oli paikalla, Yhdysvaltojen ulkoministeriö kuvasi tavoitteitaan juuri sosialistisesta jäerjestelmästä luopuneen Venäjän eristämiseksi ja sotilaaliseksi saartamiseksi. (Willy Wimmerin Kohlin läheisen työtoverin mukaan.)

Euroopan unionin poliittinen rakenne ei ole demokraattinen. Komissiota ei valita demokraattisesti eikä EU toteuta oikeusvaltioperiaatetta.

Se takaa vapaan liikkuvuuden pääomille, työvoimalle, tavaroille ja palveluille ikäänkuin perustuslaillisena oikeutena. Suunnitelmia ei arvioida demokratian pohjalta vaan sen pohjalta miten ne vertautuvat laadittuihin EU:n sopimuksiin.

Kaikki keskeiset puolueet konservatiiveista sosiaalidemokraatteihin tunnustavat EU:n järjestelmän, mikä onkin eräs syy siihen, että Euroopan sosiaalidemokraateilla ja vasemmistolla ylipäätään menee huonosti. He uskovat, että poliittinen ja taloudellinen liberalismi, globalisaation legalisaationa on parasta mitä voi toivoa kirjoittaa Maurice Glasman, brittiläinen labouria edustava pääri.

Euroopan unioni palvelee siis rakenteittensa puolesta Yhdysvalloista johdettua ylikansallista investointipankkiirien ja aseteollisuuden valtaa. Sen vallan laajentamiseen Yhdysvallat ja Iso-Britannia ideologisina kumppaneina ovat tarvinnet yhteisen vihollisen, Venäjän.

Onko Euroopan ja Euroopan unionin syytä jatkaa tätä Yhdysvaltojen myötäilyä, joka on merkinnyt osallistumista sen sotiin ja kaiken eteen tulevan tuhoamiseen, mikäjollakin tavalla on muistuttanut hyvinvointivaltiota? Viime hallituskaudella me suomalaiset saimme tuntea nahoissamme mitä hyvinvointivaltion raju purkaminen tarkoittaa. Haluammeko sitä?

Euroopan unionin NATO:on kuuluvat jäsenvaltiot ovat osallistuneet Afrikan kukoistavimman valtion, Libyan tuhoamiseen. Samoin Lähi-Idän ainoa sekulaarinen, ei uskontopohjainen valtio, Syyria, on jo vuodesta 2001 lähtien ollut Yhdysvaltojen ja Saksan hajottamissuunnitelmien kohteena. Monet EU:n NATO-maat hyökkäsivät laittomin perustein Irakiin, Tanska ja Iso-Britannia etunenässä. Afganistan joutui myös Yhdysvaltojen yllätyshyökkäyksen kohteeksi 2001, muut NATO-EU maat seurasivat johtajaansa Yhdysvaltoja. 

Euroopan on syytä muuttaa suuntaa. Itsenäistyä Yhdysvalloista varsinkin, kun sen sotapolitiikan ja ideologisen työn lähin kumppani Britannia irroitautuu EU:sta.

EU: ta pitäisi johtaa itsenäisten valtioiden itsenäisesti ajattelevat kansalaiset ja poliitikot. Tällä hetkellä keskeisiä päättäjiä Euroopan parlamentissa ovat puolueet. Tällä hetkellä konservatiivit ja sosiaalidemokraatit ovat vallassa. Ne ajavat unionin syvempää integraatiota, yhteensulautumista. Se eivoi olla Suomen etu.

Suomalaisten etu on itsenäinen Suomi valtiona vaikuttamassa demokraattisen ja rauhaa ja yhteistyötä rakentavan Euroopan syntymiseksi.

Integraatiota ajavat Saksa ja Ranska liittolaisineen tukevat militarismia yhteistyön sijaan. Ne ajavat Euroopan armeijan muodostamista, mikä tietenkin palvelisi jälleen aseteollisuuden etuja.

Suomi ja Eurooppa tarvitsevat yhteistyötä Euroopan sisällä mutta kaikkien Euroopan maiden kesken.

Venäjä on keskeinen valtio Euroopassa historiallisesti, natsismin uhkan torjujana, kulttuurisesti ja taloudellisesti.

Euroopan on päästävä irti Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa palvelevasta Venäjän demonisoinnista.Tuo demonisointi vaatii yhä karkeampia muotoja. Valtamedia koko Euroopassa, mutta myös Suomessa joutuu vääntämään todellisuutta voidakseen ylläpitää  Yhdysvaltojen hegemoniaa.

Tänään on sekä Eurooppa-päivä että erityisesti Venäjällä juhlittava voitonpäivä. Voitonpäivää juhlitaan natsismista saatuna voittona. Venäjä joutui uhraamaan 25 miljoonaa kansalaistaan koko Euroopan vapauttamiseksi natsismista. Meidän suomalaisten on vaikea nousta siitä todellisuudesta, että taistelimme natsi-Saksan rinnalla Venäjää vastaan.

Tuon trauman paranemista edistää, jos kykenemme iloitsemaan venäläisten naapureidemme kanssa siitä, että on vain meistä itsestämme kiinni, tartummeko yhteistyön käteen ja rakennamme koko Euroopan käsittävän rintaman yhteistyön ja rauhan puolesta.

Äänestämme Euroopan parlamenttiin vain ehdokkaita, jotka sitoutuvat purkamaan militarismia ja lopettamaan muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumisen. 

Totuus Euroopan unionin nykytilasta on edellytys sen muuttamiseksi tuhovoimaisesta, harvoja palvelevasta byrokratiasta demokraattiseksi, maailman todellisia haasteita ratkaisevaksi inhimilliseksi yhteisöksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uudenlainen Eurooppa, sotaisa EU, riippuvuus Yhdysvalloista, EU:n demokratiavaje

Hussein al-Taeen kohtelu täyttää kidutuksen tunnusmerkit

Perjantai 3.5.2019 klo 17.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kansanedustaja Hussein al -Taeen kohtelu Ilta-Sanomissa täyttää kidutuksen tunnusmerkit.

Suomi on mukana Euroopan neuvoston kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua tutkivan komitean CPT:n työssä. Komitean pitkäaikaisin Suomea edustanut jäsen on ollut psykologi Pirkko Lahti. Toimin itse komitean psykiatrian asiantuntijana.

Suomen median viime päivinä entisestäänkin kärjistynyt Al-Taeen ajojahti on ollut tuskallista seurattavaa. Ammattini pohjalla tiedän, että psykkinen kidutus on usein tuhoisampaa kuin fyysinen. Psyykkisestä kidutuksen seurauksista sen kohteeksi joutunut saattaa kärsiä  koko ikänsä. Mielen hajoaminen, masennus ja ahdistuskohtaukset saattavat jäädä pysyviksi uhkatekijöiksi.

Hussein al-Taeen taustalla on isän joutuminen vankilaan Irakissa mielipiteittensä vuoksi Saddam Husseinin vainoissa. Tuolloin Irak oli Yhdysvaltojen liittolainen sen hyökätessä Irania vastaan

Pakolaisena maahamme tullut toisen kulttuurin edustaja on ilmiantanut al-Taeen hänen aikaisemmista facebook-kirjoituksistaan. Wikipedian mukaan kyseinen ilmiantaja on ollut aikaisemmin SDP:n jäsen. Hän on blogikirjoituksessaan puhunut halventavasti al -Taeen isästä ja vähätellyt tämän ansioita ja maininnut asiattomia seikkoja tästä koska perheen  tausta on shia-uskonnossa.

Ilmiantajan kurdiryhmät ovat nyt liittoutuneet Yhdysvaltojen kanssa niin Irakissa kuin Syyriassa, jossa Yhdysvaltojen läsnäolo on kansainvälisten lakien vastaista.

Suomen media käy hybridisotaa Venäjää vastaan yhdessä Yhdysvaltojen ja EU:n Helsingissä sijaitsevan hybridikeskuksen kanssa. Ilta-Sanomat on ollut tuon hybridisodan keskeinen äänitorvi YLE:n rinnalla.

Ilta-Sanomat vaati tänään Al-Taeeta harkitsemaan eroa kansanedustajan tehtävästä. "Äänestäjällä on syytä tietää äänestämästään kansanedustajasta kaikki oleellinen". Järjetön vaatimus, joka esitetään elämänhistoriansa vuoksi herkästi haavoittuvalle yksilölle. Jokainen psykologian alkeetkin tiedostava toimittaja ymmärtänee, että Ilta-Sanomien pääkirjoitustoimittajan myrkyllisellä tekstillä on tarkoitus tahallaan horjuttaa Al-Taeen mielentasapainoa.

Paine Hussein Al-Taeen mielentasapainoa kohtaan ei sisällä ainoastaan henkilöiden välistä arkista erimielisyyttä käytöksestä, joka sisältää elementtejä vihapuheesta. Paineeseen sisältyy ulko- ja turvallisuuspoliittisia tekijöitä, joiden paineen Ilta-Sanomat on ottanut lisäpunnuksikseen.

Yhdysvaltojen pääaggressio tänään kohdistuu shialaiseen Iraniin. Suomen valtion huoltovarmuuskeskuksen rahoittamaan Mediapooliin, tiedotusvälineiden kartelliin kuuluva Sanoma Oy palvelee Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa tukevaa propagandaa. Al-Taeen kidutukseen sisältyy tahoja, joita kutsutaan Deep Stateksi, tiedustelun ja salaisten palvelujen verkostoksi, josta kansalaiset eivät tiedä mitään.

Koska kansalaiset eivät tiedä kidutuksen ulottuvuuksia eikä sen julmaa tehoa, al -Taeen psykiatrinen auttaminen ja kanssaihmisten antaman tuen tiedollinen sisältö jää puutteelliseksi.

Ilta-Sanomien ja muun median toiminta ei ole missään suhteessa Hussein al-Taeen tekoihin, koska sen ei ole tarkoitettukaan olla suhteellista tai kohtuullista. Sen on suunniteltu murskaavan kohteensa. Ei siis Yhdysvalloille tunnusomainen lennokkimurha vaan henkinen murentaminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hussein al-Taee, kidutus, Euroopan neuvoston kidutuskomitea, CPT, psykiatrian asiantuntija

Hussein al-Taee ja Martti Ahtisaari, NATO-propagandan uhri ja sankari

Keskiviikko 1.5.2019 klo 11.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Juuri kansanedustajaksi valittu sosialidemokraatti Hussein al-Taee on ollut viikon ajan Suomen median ajojahdin kohteena. Hän on kirjoittanut 2010-luvun alussa rasistisiksi määriteltäviä kirjoituksia homoista, juutalaisista, sunneista ja somaleista.

Martti Ahtisaari, Suomen entinen presidentti ja NATO:n innokas kannattaja vaikutti ratkaisevasti Jugoslavian laittomien NATO-pommitusten aloittamiseen estämällä oikeuslääketieteellisten tietojen pääsyn julkisuuteen helmi- maaliskuussa 1999, jotka tiedot olisivat osoittaneet, että Racakin kylässä oli tapahtunut taistelu eikä massateloitus.

Martti Ahtisaari toimi yhteistominnassa Saksan ulkoministeriön kanssa. Saksa oli jo Maastrichtin kokouksessa, jossa EU perustettiin, vaikuttanut siihen, että muut tulevat EU-maat liittoutuivat USA:n kanssa Jugoslavian hajottamiseen ja sotilaalliseen haltuunottoon.

USA:n tiiviit, myös sotilaalliset suhteet Saksaan johtivat siihen, että käyttämällä natseja ja paikalle lennätettyjä 10 000 jihadistia jalkaväkenään, USA:n, Saksan ja NATO:n onnistui tuhota ja miehittää Jugoslavia.

Jugoslavian jäännösvaltiot pudotettiin tahallaan näiden NATO-maiden toimesta kansantuotteella mitattuna sijalta 24 maailmantilastossa, jossa Jugoslavia oli, kehitysmaiden luokkaan sijoille 84 -113- roskavaltio.

Hussein al -Taee on pahoitellut kirjoituksiaan ja kertonut häpeävänsä niitä. Hän ei enää ajattele niin kuin silloin kun tekstit kirjoitti. Hän ei ole myöskään aiheuttanut fyysistä vahinkoa kenellekään.Hänen isänsä oli Saddam Husseinin vallan aikana 8 vuotta vankiloissa mielipiteittensä vuoksi. On ymmärrettävää, että pakolaisleiriltä toiselle kulkeutuneen al-Taeen on ollut tuoreeltaan vaikea suhtautua täysin neutraalisti niihin ryhmiin, jotka ovat kiduttaneet perheenjäseniä. Se on edellyttänyt henkistä kasvua.

Martti Ahtisaari ei ole pyytänyt anteeksi. Päinvastoin. Hän jatkoi Yhdysvaltojen ja Saksan/NATO-EU:n palvelemista johtamalla Kosovon itsenäistymisprosessia, jossa hänellä ainoana tavoitteena tuohon prosessiin osallistujien mukaan oli itsenäistää tuo Serbiaan kuuluva alue, koska Yhdysvallat oli jo rakentanut sinne massiivisen sotilastukikohdan.

Tuon itsenäistämisvaiheen aikana alueen serbiasukkaisiin kohdistettiin pogromeja kuten toisen maailmansodan aikaan. 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria tuhottiin NATO-liittolaisten albaanien toimesta. 250 000 serbiä joutui pakenemaan alueelta, osa tapettin.

Kosovo julistettiin Ahtisaaren johdolla itsenäiseksi vaikka YK:n päätöslauselman 1244 mukaan  alue on osa Serbiaa. Kun Ahtisaari vei itsenäistämisehdotuksen YK:n turvallisuusneuvostoon, turvallisuusneuvosto, kumosi sen suurella enemmistöllä.

Tuosta YK:n kielteisestä päätöksestä huolimatta Ahtisaari johti "yksityishenkilöiden" päätöksellä Kosovon itsenäiseksi, jonka itsenäisyyden Yhdysvallat heti tunnusti. Tuota tunnustusta seurasivat monien Yhdysvalloista riippuvaisten maiden tunnustukset. Maan johdossa on kuuluisan albaani-mafia järjestö Drenican johtajia, joiden rikoksia ei ole tutkittu eikä tuomittu.

Tästä toiminnastaan Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.

Ranskalainen Bernhard Kuschner, Lääkärit ilman rajoja johtaja, joka johti ensimmäisenä vuodesta 2000 lähtien Kosovon alueen YK-hallintoa ja laittomasti ilman minkäänlaista mandaattia alkoi järjestellä Jugoslavian valtion sosiaalisesti omistettuja 500 yritystä ylikansallisille markkinoille sai järjestölleen myös Nobelin rauhanpalkinnon.

EU, oli osallistunut Jugoslavian hajottamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen ja ollut osallisena laittomiin NATO:n pommituksiin. Se oli systemaattisesti käyttänyt taloudellista ja sotilaallista kiristystä Serbiaa kohtaan ja sai sai  myös Nobelin rauhanpalkinnon heti pommitusten päätyttyä.

Al-Taeen kohtelu voidaan nähdä Suomen valtiollisen sensuurin ja NATO:n hybridikeskuksen yhteistyön hedelmänä. Al-Taee näkee ja tiedostaa Lähi-Idän tilanteen, Yhdysvaltojen ja NATO:n kansainvälisiä lakeja rikkovan pommituskampanjan ja ohjusiskut sekä todellisuuden peittävän propagandan vaikka hän ei sanoisi sanaakaan. 

Al-Taee vaikuttaa sivistyneeltä. Hän on myös asiantuntija. NATO-propagandalle hän on äärimmäisen vaarallinen. Hän ei ole tunteistaan vieraantunut peluri, kuten useat menestyneet poliitikot ovat. Hän ei vaikuta persolle rahalle eikä alttiille korruptiolle.

Ahtisaari on kehunut ystävyyttään miljardööri Soroksen kanssa, joka on osallistunut kaikkiin mahdollisiin yhteiskuntajärjestelmiä kumoaviin vallankeikauksiin ja vaalivaikuttamiseen Puolasta, Jugoslaviaan ja Ukrainaan sakka. Nyt on meneillään Venezuelan kaappaus.

Näissä keikauksissa Suomen NATO-propagandaa tukeva valtamedia on täysin palkein USA:n rinnalla. Tämä propaganda lienee sekoittanut myös Suomen europarlamentaarikoiden päät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hussein Al-Taee, Martti Ahtisaari, NATO-propaganda, median ajojahti, Nobel-palkinto, Soros