Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Kuolinkouristuksia

Sunnuntai 20.2.2022 klo 13.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mitä on tämä sotameteli ja läntisten tiedotusvälineiden lietsoma sodan- ja Venäjänpelko?

Eikö viimeisten 20v Afganistanin sota, jossa kaikki nämä metelöitsijät, Suomi mukaan luettuna, olivat mukana ole opettanut mitään.Juurihan sieltä runsas puoli vuotta sitten häntä koipien välissä palattiin.

Afganistanin sodan aikana tuhottiin myös Irak, Libya ja Syyria. Ei Venäjä ollut näissä tuholaistoimissa mukana.

Euroopan NATO-maat, Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä Saksa mukaan luettuna, ovat tuhlanneet varojaan aseteollisuuteen ja ilmastontuhoon puhumattakaan kohdemaiden inhimillisestä kärsimyksestä.

Tavoitteena on ollut taloudellinen hyöty. Entiset Euroopan siirtomaaherrat ovat yhdistäneet voimansa Yhdysvaltojen kanssa tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

Suomen Yle uskalsi näyttää Areenassa parin päivän ajan elokuvaa "Vice, vallan oikeat kasvot",jossa kansainvälistä politiikkaa tuntemattoallekin kansalaiselle selvisi Yhdysvaltojen presidentti George W.Bushin varapresidentin kautta kuvattuna Yhdysvaltojen politiikan rumat kasvot. Valehtelu, väärä vallankäyttö, lakien kiertäminen,vaalien väärentäminen, suunnitellut ryöstöt ja niiden toteuttamiseksi harrastettu valehtelu YK:ssa, pommitukset, vallankaappaukset, miljoonat ihmisuhrit ja kukoistavien talouksien murskaaminen kivikaudelle.

On aivan sama onko Yhdysvaltojen johdossa republikaani tai demokraatti, aseteollisuus ja niin kutsuttu deep-state on vallassa.

Presidentti Obaman aikana USA:n johtama Ukrainan verinen vallankaappaus ei onnistunut vaikka tukena olivat niin natsiarmeijat kuin EU:n parlamentaarikot.  Päätettiinkin siirtyä siirtomaahallintoa muistuttavaan tilaan, jossa varapresidentti Biden toimi suurvisiirinä, antaen ohjeita ylikansallisen hallituksen muodostamiseen ja pääministerin valintaan.

Monietnisen Ukrainan lainsäädäntöä muutettiin. Toisen maailmansodan juutalaisten ja serbien vainoa muistuttava russofobia saatettiin voimaan. Venäjää äidinkielenään puhuvien kansalaisten sorto laillistettiin. Venäjänkieliset TV-asemat lopetettiin, opetus venäjänkielellä lopetettiin, venäjän puhuminen julkisella paikalla kiellettiin.

Vuonna 2014 Yhdysvaltojen tukeman vallankaappauseduskunnan puhemies julisti "terrorisminvastaisen sodan" Itä-Ukrainan väestölle, jotka tukivat laillista vaaleilla valittua presidenttiä. Itä-ukrainalaiset muodostivat Ukrainan hallituksen hyökkäyksen ja sodan jälkeen autonomisen Donbassin alueen. Ukraina lopetti kaiken taloudellisen tuen alueelle. Presidentiksi valittu Poroshenko toivotti itä-ukrainalaiset kuolemaan haiseviin kellareihinsa.

Donbassin venäjänkielinen asujaimisto on ollut täysin riippuvainen Venäjän hyväntekeväisyydestä ja taloudellisesta tuesta ja suojasta.

Venäjän presidentti Putin on varoittanut muodostamasta Donbassista uuden kansanmurhan kohdetta, uutta Srebrenicaa.

Hän ei tarkoita "Srebrenican kansanmurhaa", jota länsi markkinoi, vaan luultavasti Srebrenican kaupunkia, joka tyhjennettiin kalifaattia rakentavien muslimijoukkojen toimesta asukkaiden enemmistönä olleista serbeistä, joista osa koottiin kaupungin sisällä oleviin pidätyskeskuksiin.

Muslimitaistelijat tekivät ryöstöretkiä kaupunkia ympäröiviin serbikyliin ryöstäen, polttaen ja tappaen serbiasukkaita kuten toisen maailmansodan aikana. Samat perheet, jotka tappoivat serbejä 1941 -45 olivat jälkeläisineen ryöstämässä myös 1992 -93.

YK:n kanadalaiset ja hollantilaiset rauhanturvaajat eivät uskaltaneet riisua Srebrenicassa valtaa pitäviä muslimitaistelijoita aseista. Siten Srebrenica väitteistä huolimatta ei ollut demilitarisoitu kaupunki vaan siellä vallitsi jihadistitaistelijoiden terrori, joka kaupungin sisällä kohdistui niin serbi- kuin musliminaisiin.Nämä taistelijat toimivat yhteistyössä NATO:n kanssa kutsuen NATO:n pommittamaan serbikohteita.

Muslimidivisioona pakeni kaupungista Bosnian serbiarmeijan otettua kaupungin haltuunsa. Jihadisti- armeija joutui taisteluihin niiden kylien kohdalla, joissa se oli aikaisemmin tehnyt ryöstöretkiään ja katkonut serbiviljelijöiden kauloja.Siten kuuluisat Srebrenican "kansanmurhan" uhrit, muutama tuhat,  ovat pääasiassa näissä taisteluissa kaatuneita sotilaita.

Kosovon pommitusten alla ETYJin tarkkailijat, osa myös CIA:n palkkalistoilla, toimivat vuorostaan yhteistyössä albaani-terroristien kanssa. ETYJ:in tarkkailijoiden johtaja yhdysvaltalainen William Walker lavasti joukkomurhan, jonka perusteella Yhdysvallat NATO-liittolaisineen aloitti Jugoslavian pommitukset.

Ukrainan Donbassin tilanteessa on joitakin yhtäläisyyksiä Jugoslavian hajottamisen kanssa. Yhdysvallat ja EU-Saksa olivat Jugoslavian sodan aloittajia.

Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus v. 2014 oli Yhdysvaltojen johtama. USA-mielisten kansalaisjärjestöjen perustamiseen ja johtamiseen oli käytetty 5 miljardia dollaria. Venäjänkielisen Itä-Ukrainan  eristäminen, tukahduttaminen ja vaino on tarkoituksellista - sitä voi kutsua etniseksi kansanmurhaksi, varsinkin kun sitä tukevat koko Ukrainaa koskevat rasistiset lakimuutokset.

Kuinka luotettavia ja objektiivisia ETYJ:n tarkkailijat ovat? Onko turkkilainen ETYJ:n tarkkailijoiden puheenjohtaja rehellisempi kuin yhdysvaltalainen William Walker?

Yhdysvallat johtaa tätä länsimedian "susi tulee" kampanjaa Venäjää vastaan. Presidentti Biden väittää Venäjän hyökkäävän Ukrainaan siitä huolimatta, että Venäjä sanoo, että se ei ole maan intresseissä.

Minun mielessäni tämä meteli - lännen valtamedian, EU-eliitin, EU-parlamentin, Münchenin turvallisuuskokouksen kohina  on yksinapaisen maailmanjärjestyksen kuolinkelloja. Siitä huolimatta, että tämä USA:n aseteollisuuden johtama ja NATO-EU:n tukema järjestelmä kutsuu itseään "sopimusvaraiseksi, demokraattisten maiden yhteisöksi", se ei ole demokraattinen YK:n määrittämässä mielessä. Sen johtava maa Yhdysvallat on tukenut jo toisesta maailmansodasta lähtien natsismia ja fasismia. YK:n yleiskokouksen yhteydessä suoritetussa äänestyksessä Yhdysvaltojen fasismia tukevalle linjalle löytyi yksi maa- Ukraina.

Suomi sentään pidättäytyi äänestyksessä sanomasta mielipidettään, vaikka antaakin tukensa Kiovan rasistiselle lainsäädännössään venäjänkielistä väestöä syrjivälle toiminnalle.

Tutkittuani ihmisen luovuutta ja kykyä luovuuteen koko elämäni ajan, en näe muuta toivoa nykytilanteesta eteenpäin kuin yksinapaisen maailmanjärjestyksen katoamisen maapallolta.

Olemme ryhmässäni seuranneet presidentti Vladimir Putinin toimia - puheita, toimenpiteitä, ehdotuksia, suhtautumista oman maan asioihin ja kansainvälisiin suhteisiin päivittäin seitsemän vuoden ajan.

On nähtävissä selvä hyviin suhteisiin, yhteistyöhön ja hyvinvointivaltioon painottuva tendenssi. Presidentti on kyennyt luomaan hyvät suhteet BRICS-maihin, Brasiliaan,Intiaan, Kiinaan ja Etelä-Afrikkaan. Hän on puolustanut valtioiden suvereniteettia ja toisten maiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta. Venäjä on tukenut Syyrian suvereniteettia. Se on tukenut maita, jotka ovat kärsineet Yhdysvaltojen ja NATO-maiden sodista, taloudellisista pakotteista ja inhimillisestä hädästä. Sellaistenkin maiden kanssa, joiden toimintaa ei voi hyväksyä, Venäjä on kyennyt sovittelevaan yhteistyöhön.

Minulle henkilökohtaisesti on ollut ihastuttavaa havaita presidentti Putinin rakkaus nuoria kohtaan ja heidän lahjakkuutensa tukeminen ja itsenäiseen päätöksentekoon harjaannuttaminen mm. Sirius -projekteilla.

Tämän yksinapaisen maailman kuolikellojen kolkkeessa on ollut suorastaan säälittävää lukea ja katsoa näitä lännen valtamedioiden valheita. EU-maat eivät kykene ilmaisemaan yhtäkään Yhdysvalloista poikkeavaa näkökantaa. Münchenin turvallisuuskokouksen uhoavat puheenvuorot Venäjän suuntaan "jos Venäjä hyökkää, pannaan luu kurkkuun"-tyyliset puhtaaseen niin sotilaalliseen kuin taloudelliseen voimankäyttöön perustuvat puheet. Tosin ne ovat ainoita keinoja, joihin sopimusvaraisen "demokraattisen" yhteistyön maat pystyvät. He eivät ymmärrä minkälaista ystävyys, yhteistyö ja sen pohjalta rauha tuntuisi. He ovat jo v. 2000 Bratislavan kokouksessa luopuneet kansainvälisten lakien noudattamisesta ja sitoutuneet levittämään NATO:n vallankäytön Baltiasta Ukrainan Odessaan ja estämään Venäjän pääsyn Pietarista Itämerelle.

Yhdysvaltalaiset ajattelijat esittivät jo 1990-luvun lopulla kauhuskenaarion Venäjän, Kiinan ja Iranin yhteistyön merkityksestä Yhdysvaltojen yksinapaiselle maailmanjärjestykselle.

Nyt tuo yhteistyö on rakentunut. Lisäksi Etelä-Amerikka alkaa vapautua Yhdysvaltojen vallankäytöstä. Venezuela, Kuuba , Nicaragua ja muut demokraattisten oikeuksien puolesta taistelevat maat saavat lisää tukea.

Ukrainan kriisiin on demokraattisesti sovittu ratkaisu - Minsk II sopimus. Mikäli Kiova aloittaa neuvottelut autonomisten tasavaltojen edustajien kanssa, asiat järjestyvät. Kriisin jatkuminen johtuu siitä, että Ukraina on muuttunut Yhdysvaltojen miehittämäksi siirtomaaksi, joka ei päätä itse omista asioistaan.

Siksi ilmeisesti presidentti Putin katsoo turhaksi neuvotella presidentti Zelenskyin kanssa. Yhdysvallat päättää Ukrainan asioista joka tapauksessa. Täytyy vain neuvotella Bidenin kanssa.

Venäjä on aloittanut Donbassin siviiliväestön vastaanottamisen Venäjälle pakolaisina. Venäjällä he ovat turvassa odottamassa kykeneekö Ukrainan presidentti tekemään itsenäisiä päätöksiä. 

Suomen hallituksen jäsenet ovat tukeneet Ukrainan presidentin jalkojen laahaamista. Suomi ei tue toiminnallaan ongelmien ratkaisua vaan niiden kärjistämistä. Yhdysvallat edellyttää myös Suomelta näyttöjä russofobiasta. Presidentti Niinistön kommentit Münchenissä olivatkin  odotusten mukaisia.

Hanna Mahlamäki Helsingin Sanomista referoi:Niinistön mukaan länttä yhdistää nyt se, että etsitään vastausta kysymykseen, joka on hyvin vaikea sivistyneessä maailmassa  "Mitä vastata kun vastassa on käytöstä joka on kuin toiselta planeetalta".

Suomen hallitus on omiensa joukossa osallistuessan tähän vuosikymmeniä sotia käyneiden valtioiden ja NATO:n yhteisrintamaan. 

Suomen hallitusta kiinnostaa osallistuminen sotilaalliseen toimintaan Venäjää vastaan NATO-liittolaisuuden myötä ystävyyden ja yhteistyön sijasta.

Jokainen rauhaa ja yhteistyötä kannattava näkee jo toivonkipinän. Yksinapaisen maailman kuolinkorina on kuultavissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin, Biden, Zelenskyi, Niinistö, ETYJ, yksinapaisen maailman kuolinkouristukset, USA:n johtama sotahysteria, uusi maailmanjärjestys, kansainvälinen laki, sopimusvarainen "demokraattinen" yhteisö,

OIKEUSTAJUN MURSKAAMINEN

Lauantai 25.7.2020 klo 16.10 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime vuosikymmenen aikana olen kuullut toistuvasti myös Suomessa vaadittavan, että Serbian ja Kosovon tulisi ratkaista erimielisyytensä ja sopia nykytilasta.

Kosovo on YK:n päätöslauselmalla 1244 Serbian maakunta. Se on laittomasti julistettu itsenäiseksi v. 2008. Se tapahtui Suomen presidentti Martti Ahtisaaren johtaman prosessin seurauksena vajaan sadan yksityishenkilön päätöksellä. ICJ, International Court of Justice on päättänyt, että itsenäisyys julistuksia on luvallista antaa. Ei sen enempää.

Espanjan Katalonian autonominen alue julistautui kansanäänestyksen jälkeen itsenäiseksi. Itsenäisyyden julistamista johtaneet poliitikot istuvat nyt vankilassa eikä kukaan väitä Katalonian olevan itsenäinen valtio. Espanja, kuten enemmistö maapallon maista, ei myöskään ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä.

Toisen maailmansodan aikana ortodoksiset serbit joutuivat kiihkeän katolisten kroaatti-fasistien ja natsien kanssa liittoutuneiden Bosnian muslimien ja Kosovon albaanien suorittaman holokaustin uhreiksi. Pelkästään Kroatian alueella oli 17 keskitysleiriä serbeille, joista Jasenovac oli Auschwitzin jälkeen seuraavaksi suurin leiri Euroopassa.

Sodan jälkeen Kosovon albaanit ovat tavoitelleet etnisesti puhtaan albaani-Kosovon luomista sekä mahdollista liittymistä Albaniaan. Tätä on tavoiteltu serbien vainon avulla.

Yhdysvaltojen ja Euroopassa Saksan johtaman uuden maailmanjärjestyksen toteuttamiseksi Balkan oli otettava haltuun. Neuvostoliitto ja Puola oli ”yksityistetty”, seuraavana oli sotilaallisesti liittoutumattoman Jugoslavian vuoro.

Liittokansleri Kohl, USA:n presidentit George H.W. Bush, Bill Clinton, kalifaattia rakentava Bosnian presidentti Izetbegovic sekä Osama bin Laden rahoittivat ja toteuttivat aseellisen Jugoslavian hajottamisen entisten natsi-liittolaisten avulla. Suotuisa ilmapiiri tähän saatiin demonisoimalla liittovaltion hajottamista vastustavat Jugoslavian eri osavaltioissa asuvat ja yhden aiemman holokaustin kokeneet serbit.

Sen jälkeen kun Slovenia, Kroatia ja Bosnia ja Hertsegovina oli irrotettu ”lännen” avulla liittovaltiosta ja liitetty NATO:n piiriin, joko miehitettynä tai jäsen ehdokkaana, aloitettiin tuhoamistaistelu serbejä vastaan Serbian ja sen maakunnan Kosovon haltuun ottamiseksi sekä miehittämiseksi.

Kosovon albaanit olivat koko 1990-luvun kieltäytyneet osallistumasta Serbian valtiollisiin vaaleihin tai työskentelemästä valtion viroissa opettajina, lääkäreinä, poliiseina jne. Albaanit halusivat puhtaasti albaaneille tarkoitettuja palveluja. He järjestivät mielenosoituksia, joiden tarkoituksena oli lisätä epävakautta ja joiden tukahduttamisesta länsimedia” syytti serbejä.

Ne albaanit, jotka tulivat hyvin toimeen serbien kanssa, eristettiin omiensa joukosta tai heitä vainottiin.

1990-luvun kuluessa serbien 50 vuotta jatkunut vaino muuttui terroriksi. Terroristijärjestö KLA sai aseita mm. Yhdysvalloissa toimivan albaani-natsidiasporan rahoittamana. Drenica-laakson väkivaltaisen mafian johtaja Hasim Thaci oli KLA:n keskeisiä johtajia.

Sotilaallisesti liittoutumattoman Jugoslavian/Serbian hajottamisen ja talouden infrastruktuurin haltuunoton ollessa USA:n ja Saksan johtaman EU:n tavoitteena valtion horjuttamista ja terrorisointia harjoittavista albaaneista tuli ”lännen liittolaisia”.

Holokaustin uhrien demonisointi oli totaalista länsimedioissa. Käytännön toteutuksesta vastasi Ruder-Finn- markkinointitoimisto, joka toimi samassa rakennuksessa kuin Yhdysvaltojen albaani diasporan toimisto.

USA piti Balkanin sotilaallista haltuunottoa strategisesti välttämättömänä. Bosnian sodan aikana NATO pommitti serbejä Izetbegovicin muslimien ja kroaattien toimiessa NATO:n jalkaväkenä lännen tavoitteita toteuttaen.

Jäljelle jääneen Jugoslavian tultua NATO:n miehityksen uhan alle serbit eivät perääntyneet. Niin siviilit kuin sotilaat joutuivat hirviömäisten pommitusten alaiseksi. Synnytettiin ennen näkemätön ekokatastrofi. Pommitusten aikana Kosovon albaaniterroristit toimivat NATO:n Saksan kouluttamana jalkaväkenä.

Välittömästi pommitusten tauottua Yhdysvallat alkoi laittomasti rakentaa Serbian Kosovoon Bondsteelin sotilastukikohtaa, joka on suurin tukikohta sitten Vietnamin sodan.

Presidentti Ahtisaaren johdolla aloitettiin neuvottelut Kosovon tulevasta asemasta. Yhdysvaltojen ulkoministeriö oletti Ahtisaaren edellyttävän yritysten yksityistämisiä kuten Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen Venäjällä ja samaan aikaan Puolassa.

Kosovo oli YK:n päätöksellä YK:n hallitsema, NATO:n miehittämä alue, mutta osa Serbiaa.

Tosiasiassa alueella vallitsi täydellinen laittomuus ja kaaos. NATO-joukot eivät suojellet vähemmistöjä, serbejä, romaneja, ashkaleja. Sen sijaan 300 000 serbiä ja muita vähemmistöjä karkotettiin albaanien terrorin seurauksena kotiseudultaan. 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria tuhottiin albaanien juhliessa ympärillä. Albaanien ”oma Serbian valtiosta riippumaton” terveydenhuoltojärjestelmä ei toiminut, kuten se ei ollut toiminut 10 vuoteen. Tarjolla olisi ollut valtiollinen Serbian valtion järjestelmä, jota albaanijohto ei sallinut albaanien käyttävän.

Väkivaltaiset mafiapomot, jotka olivat terrorisoineet niin serbejä kuin maltillisia albaaneja sekä taistelleet keskenään, ilmoittautuivat alueen pääministereiksi ja muihin hallinnollisiin tehtäviin. Elin- ja huumekauppa, joilla heidän tiedettiin rahoittaneen paitsi aseostoja myös korruptiota ja omaa ylellistä elämää oli väkivaltaista. Elinten luovuttajaserbi syötettiin ensin hyvin, otettiin verikokeet, sitten tapettiin ampumalla ja tarvittavat sisäelimet irrotettiin. Mitään vaivalloisia nukutuksia tai sairaalahoitoja ei tarvittu.

Ahtisaaren tukema yksityistämisprosessi tarkoitti serbiomaisuuden konfiskointia ja yksityistämistä ilman että Serbian valtio tai yksittäiset serbit olisivat voineet käydä paikan päällä valvomassa omaisuuttaan. Kosovon rajaa ei voinut ylittää. YK:n virkamiehet perustivat laittoman yksityistämisrahaston KTA:n. Yrityksiä pilkottiin ja myytiin ja rahat pantiin kosovolaisten ulottumattomiin kansainvälisille tileille.

Kun Martti Ahtisaari yritti tuoda itsenäistämisprojektinsa YK:n turvallisuusneuvostoon, hän joutui toteamaan, että pysyvien ja vaihtuvien jäsenten enemmistö ei hyväksynyt Kosovon itsenäistymistä. Jäljelle jäi siis yllä mainittu, tekaistu itsenäistämisjulistus, jonka Yhdysvallat, koko projektin aloitteentekijänä vahvisti. Yhdysvalloista riippuvaiset tai sitä syystä tai toisesta mielistelevät valtiot kiiruhtivat myös tunnustamaan itsenäisen Kosovon.

Mistä johtuu, että holokaustin toisen maailmansodan aikana kokeneiden serbien pitäisi sopia jostakin Yhdysvaltojen ja EU:n valtaan nostamien Kosovon albaanien kanssa? Serbialle kuuluva maakunta on kärsinyt suunnattoman kulttuurisen tuhon. Syntyperäiset serbit on ajettu maanpakoon, heidän omaisuutensa on otettu haltuun ja ryöstetty. Heidän kirkkojensa tilalle on Lähi-Idän diktatuurien rahoittamana rakennettu moskeijoita.

Uutta maailmanjärjestystä edustavat maat, Suomi mukaan luettuna, odottavat serbien alistuvan uudistetun holokaustin uhreina. Serbien johtajat, joista monen vanhemmat olivat keskitysleireissä, vainottuina syntyperänsä johdosta tai saksalaispommien uhreja, demonisoitiin viimeistään ICTY: n tuomioissa ja sen vankiselleissä. Vasta nyt kun 20 – 25 vuotta on kulunut sodasta, albaani -mafian johtajat, muun muassa presidentti Hasim Thaci, mafia-nimeltään ”Käärme” on joutumassa tuomiolle. Massiivisesta propagandasta huolimatta, totuus pilkistää esille.

Milloin tuomiolle tulevat todelliset syylliset: George H.W.Bush, Bill Clinton, Madlene Albright, Helmut Kohl, Klaus Kinkel, Franjo Tudjman, Alija Izetbegovic, Naser Oric.

Suomen poliittinen ilmasto on Martti Ahtisaaren presidenttikaudesta lähtien ja EU: hun liittymisen seurauksena adaptoitunut täysin ”Uuden maailmanjärjestyksen” väkivaltaiseen vääryyden kulttuuriin.

Presidentti Mauno Koivisto oli poikkeus. Hän sanoi vihaavansa serbi -vastaista NATO-propagandaa ja serbien kohtelua. Hän on ilmaissut tämän myös teoksen Toisenlainen totuus Kosovosta-teoksen esipuheessa.

Olen miettinyt, onko meillä jonkinlainen natsi-geeniperimä, joka imaisee meidät sulautumaan ehkä hyödyn tavoittelun seurauksena kerta toisensa jälkeen kohti oikeudettomuuden hyväksymistä oli sitten kysymys sisällissodastamme tai natsiliittolaisena toimimisesta toisessa maailmansodassa – tai Jugoslavian pommitusten mahdollistamisesta.

YK:n oikeamielisten maiden enemmistö tukee serbien oikeutta Kosovo ja Metohijaan osana Serbiaa. Uuden maailmanjärjestyksen väkivallan marssi on loputon nielaisten Lähi -Idän ellei Balkanin ratkaisulla saada siihen pistettä. Marssi alkoi jihadistien tukemisella Afganistanissa, jota seurasi heidän käyttämisensä Bosniassa ja Kosovossa. Nyt Uusi maailmanjärjestys käyttää heitä Lähi-Idässä, pian Kiinassa.

Marssi on mahdollinen niin kauan, kun oikeustajumme on kytketty taloudellisen hyödyn tavoitteluun. Vieläkö oikeustajustamme on jotakin jäljellä? Voiko muruset vielä koota?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeustajun murskaaminen, Kosovo, Serbia, serbien holokausti, YK:n päätöslauselma 1244, uusi maailmanjärjestys, USA, EU