Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Viisaus vaihtumassa uhitteluun Suomen ulkopolitiikassa

Lauantai 30.6.2012 klo 13.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tiedotusvälineiden kuva presidentti Niinistön asenteesta Venäjän edustajiin näyttäytyy uhmakkuutena ja töykeytenä. Lipevyyttä lähentelevä maireus kuvaa vuorostaan hänen ja ulkomaankauppaministeri Stubbin suhdetta USA:n edustajiin.

Historia usein toistaa itseään.

Etsimättä lähinnä mieleen tuleva toinen samantapaista asennetta osoittanut henkilö on myöhemmin presidentiksi valittu, maan hallituksen puheenjohtaja P.E.Svinhufvud. Vuoden 1918 alussa hän oli valmis luovuttamaan Suomen juuri Venäjän johtajien kädestä saaman itsenäisyyden Saksalle. Hänen kutsustaan Saksa miehitti Suomen, otti talouden ja kaupan hallintaansa ja määräsi Suomen valtiomuodon kuningaskunnaksi. Vain maailmanpolitiikan muutokset ja Saksan keisarikunnan romahdus vuoden 1918 lopulla pelastivat Suomen.

Svinhufvudin asenne Venäjään oli äärimmäisen kielteinen. Vasta Saksan kehoituksesta hän suostui menemään pyytämään Leniniltä Suomen itsenäisyyden tunnustamista.

Niinistön asenne vaikuttaa samanlaiselta. Häntä ei näytä kiinostavan, minkälaiseksi Venäjä kokee asiat. Hänellä ei ole empatia-aluetta yhteistyössä. Hänellä ei ole Kekkosen ja Halosen kaltaista sillanrakentajan asennetta, viisautta kuunnella ja oppia.

Svinhufvud analogiaa seuratakseni USA-johtoinen NATO edustaa 1918 Saksan armeijaa, jonka avulla Suomen kansan itsenäinen omaa identiteettiä ja etua korostava toimintatapa estyy. EU:n useilla jäsenmailla on erittäin kielteinen Venäjä-suhde ja toiset maat vuorostaan eivät tunne lähemmin Venäjää vaan ovat kylmän sodan logiikan varassa suhteessaan siihen. Nojautuessaan EU:n ulko- ja puolustuspolitiikkaan Niinistö voi olla varma, että se on Venäjän suhteen kielteisempää kuin Suomen tähän astinen itsenäinen, viisas suhde lähimpään naapuriin.

Ulkoministerinä ollessaan Alexander Stubb jo osoitti Georgian sodan yhteydessä asenteensa Venäjään. Tietämiensä, sodan alkuun liittyvien tosiasioden vastaisesti hän syytti Venäjää sodan aloittamisesta. Suomi oli tuolloin Etyj:n puheenjohtajamaa ja Tskhinvalissa, Etelä-Ossetian pääkaupungissa, oli tuolloin suomalainen, ukrainalainen ja valkovenäläinen sotilastarkkailija.Kaikki he olivat raportoineet Tbilisiin kolme päivää ennen sodan alkua Georgian valmistelevan hyökkäystä Etelä-Ossetiaan. Lopulta Georgia aloitti massiivisen tulituksen Tskhinvalia kohti ja sen maajoukot valtasivat kaupungin. Siten Stubb ei valehdellut vain omissa nimissään vaan Etyj:n puheenjohtajamaan nimissä.

Empatiakyvytön asenteellisuus ja uhmakkuus sekä valheellisiin tietoihin perustuva propaganda saattavat herättää kätten taputuksia Storyvillessä ja Iltapäivälehdissä. Valtiomieskategoriaan sillä tuskin pääsee USA:nkaan silmissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etyj, Suomen ulkopolitiikka, Niinistö, Svinhufvud, Stubb, NATO, EU

Euro ei ollutkaan Sampo;vain lisäaikaa eurokriisiin

Perjantai 29.6.2012 klo 10.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan yhteisön tarjoama hätäapu kriisimaille ei tule riittämään eikä ole perusteltuakaan. Kriisimaiden tilaa ei ole pohjiaan myöten selvitetty. Vahvoina pidetyt maatkaan eivät ole paljastaneet ongelmiaan. On liiaksi tuijotettu pankkien tilaa, kun varsinainen ongelma on valtioiden, autonomisten alueiden , kuntien ja kaupunkien ylivelkaantuminen - monien kohdalla jo konkurssi.

Aivan samoin kuin halpakorkoinen pankkilaina on houkutellut monien maiden kansalaiset harkitsemattomiin kiinteistöostoihin ja spekulaatioon, euro on luonut harhakuvitelman ikuisesta mahdollisuudesta elää yli varojen.

Keinottelijoille on kyllä syntynyt mahdollisuus tehdä nopeita voittoja ja sijoittaa nopeasti rahat veronmaksulta turvaan veroparatiiseihin. He ovat ottaneet eurosta hyödyn, mutta eivät osallistu kansalaisyhteiskunnan ylläpitoon. Kansalaisyhteiskunnan instituutiot, kunnat, autonomiset alueet ja valtiot ovat joutuneet pelaamaan vain vaaleilla valittujen edustajiensa hyväksymillä laillisilla normeilla, kulloinkin saatavissa olevilla verorahoilla ja lainoilla.

Euroopassa on menossa samanlainen jako menestyjiin ja tappion kärsijöihin kuin Suomen 1990 luvun "pankkikriisin" aikoihin. Osa suomalaisista- ne joitka olivat menestyksen uskossa ottaneet tuolloin mahdollista valuuttalainaa- joutuivat kärsimään ja saattoivat markan devalvaation seurauksena tulla kyvyttömiksi selviytymään.

Euro on edustanut tuota edullista, nopean, lyhyen tähtäyksen hyvinvointia sellaisillekin, joilla ei olisi realistisia, työn tuottavuuteen perustuvia edellytyksiä. Lisänä ovat tulleet EU:n monet tuet, joilla ei ole välttämättä edistetty kyseisen maan tuottavuutta vaan ehkä jopa passivoitettu oma-aloitteisuus minimiin. EU-rahojen käytön kontrolli on ollut minimaalista ja johtanut väärinkäytöksiin.

Suomessa Kokoomus ja city-Keskusta pyrkivät edellisessä hallituksessa lainsäädäntöteitse luomaan edellytyksiä veroparatiisien käytölle. Samalla tavoin kuin Kokoomuksen johdolla 1980-luvun optiolainsäädännöllä lisättiin rikkaiden rikastumista ja kansallisella tasolla eriarvoisuutta. Pääministeri Kataisen ongelmaksi muodostuu se, sopivatko hänen kansalliset asenteensa myös kansainvälisiin yhteyksiin. Voiko eurolla ratkaista tuottavuuseroja ja voiko liittovaltio jopa poistaa ne? Voiko sinisilmäisyys ratkaista mafian, korruption, tuottavuuserojen ja maksamattomien verojen ongelmat?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: euro- petos, omaisuuden uusjako, kansalaisyhteiskunnan menetykset

Bentsodiatsepiinin huumeluonne tunnettu jo yli 40 vuotta

Perjantai 22.6.2012 klo 14.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tuoreessa väitöstutkimuksessa on hiljattain todettu betsodiatsepiinien huumeluonne. Tämä ei ole uutinen.Toisen tekijän kanssa kirjoittamassani kirjassa, Idänpään-Heikkilä Pirkko ja Idänpään-Heikkilä Juhana, Huumeet, WSOY 1972 ja 1974 mainitaan WHO:n ehdottaneen jo 1971 bentsodiatsepiinien sisällyttämistä riippuvuutta aiheuttavien aineiden valvontalistalle.

Työskennellessäni Yhdysvalloissa Texas Research Institute of Mental Sciences tutkimuslaitoksessa 1968 - 69 vierailevana tutkijana vastuualueenani oli huumeriippuvuuden tutkiminen. Hoidin useita bentsodiatsepiini-riippuvaisia potilaita. Tuolloin tein maailmassa ensimmäisen havainnon selkeästä Pentatsosiini-huumeriippuvuudesta, joka havainto julkaistiin kirjeenä Lancet-lääketieteellisessä julkaisussa.

Pentatsosiini tuli luokitelluksi riippuvuutta-aiheuttavaksi aineeksi ja valvotuksi, bentsodiatsepiini ei.

Palattuani Suomeen kiersin eri puolilla Suomea puhumassa huumeriippuvuudesta, myös bentsodiatsepiiniriippuvuudesta. Erityisesti nuorten huumeiden käyttöepidemia hälveni yhden koululaissukupolven ajaksi 1975-1990 mutta bentsodiatsepiinien käyttö levisi ja laajeni.

Itse en urani aikana määrännyt bentsodiatsepiineja. Kehoitin alaisiani lääkäreitä myös olemaan määräämättä niitä. En kuitenkaan voinut estää ketään itsenäistä lääkäriä kirjoittamasta Diapam- tai vastaavia aineita sisältäviä reseptejä, koska bentsodiatsepiineja ei ollut luokiteltu valvottavien listalle.

Suuri osa suomalaisista lääkäreistä tietää bentsodiatsepiinien aiheuttavan riippuvuutta, väärinkäyttöä, vieroitusoireita ja vaikeutta lopettaa niiden käyttö.

Suhtautuminen bentsodiatsepiineihin muistuttaa suomalaisten suhtautumista alkoholiin. Näihin aineisiin suhtaudutaan ikäänkuin ne aiheuttaisivat mielihyvää. Alkoholistille tai bentsodiatsepiini-riippuvaiselle kyse ei ole mielihyvästä vaan PAKOSTA. Suomalaiset lääkärit eivät pysty diagnosoimaan alkoholismia. He eivät osaa hoitaa myöskään bentsodiatsepiini-riippuvuutta.

Sen, että bentsodiatsepiinien on annettu näin kauan tehdä tuhotyötään väestön parissa, arvellaan johtuvan lääketeollisuuden mahdista. Lääkärit eivät ole riippumattomia. Suurin osa bentsodiatsepiineista saadaan lääkärin määräyksellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lääkärit ja bentsot, bentso-riippuvuus, huumeet, suomalainen päihdeasenne

Koululaiset kuriin, kuulostaa tutulta!

Maanantai 11.6.2012 klo 11.22 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kuri ja järjestys, silläkö mutkikkaat asiat hoidetaan koulussa? Jälki-istuntoa, haravointia, koulun ja vanhempien yhdessä suunnittelemia rangaistuksia esittävät opetusalan järjestöt ja Vanhempainliitto.

Jos lapset tappelevat, tutki vanhempien parisuhdetta, kehoitti psykiatrian kouluttajamme Veikko Tähkä 1960-luvulla. Aikuisten vointi ja kodin ilmapiiri vaikuttavat ratkaisevasti lasten vointiin. Koulussaoloaikana vuorostaan koulun ilmapiiri vaikuttaa siihen miten lapset käyttäytyvät. Opettajiin vaikuttaa koulu työyhteisönä.

Pakkokeinot ja rangaistusten keksiminen tuntuu olevan yllämainituille tahoille ensimmäinen mieleen tuleva asia. Pakkokeinojen toteuttamiseen vaaditaan lainsäädäntöä, jonka aikaansaamiseksi kyseiset järjestöt ovat lähestyneet opetusministeriä. 

Pakkokeinoja tepsivämpiä keinoja kuulee silloin tällöin viranomaisten sijaan viisailta opettajilta itseltään. Opettajat ovat alkaneet järjestää keskustelupiirejä omalle luokalleen. Näistä "tunnetunneista" on tullut oppilaille kaivattu henkireikä, jossa voidaan puhua kaikesta, mikä huolestuttaa tai muuten painaa mieltä.

Alkoholismi, perinnöllinen kansansairautemme, joka on syy n.15 000 lapsen huostaanottoon, on jätetty hoitamatta. Lapset jätetään heitteille. Miten lapsen kokema vuosien kärsimys vastaanotetaan silloin kun se alkaa heijastua lapsen omana piittaamattomana käyttäytymisenä koulussa.

Entä narsistiset minulle kaikki, heti aina oikeassa olevat vanhemmat, joiden piittaamattomuus ja valehtelu heijastuu lapsiin.

Erilaisten kiusaamisenpoisto- kikkailujen sijaan tarvitaan syvällistä, pitkäjänteistä kouluilmapiirin kehittämistä. Koulu toimii joka tapauksessa yhteisönä. On tärkeätä, että tuo yhteisö rakentaa lapsen ihmisarvoa ihmisenä eikä painota sitä mitä lapsesta pitäisi tulla. Opettajien tulisi olla selvillä omasta persoonastaan;kuka minä olen, jotta voi antaa lapselle mahdollisuuden kehittyä näkemään kuka hän on.

Opettajien ja vanhempien yhdessä suunnittelemien lapselle vapaa-ajalle annettujen rangaistusten sijaan kotiin tulisi lähettää sosiaalityöntekijä tutkimaan, myös lapsen parhaaksi, minkälaista tukea kodissa tarvitaan, jotta nuoren ei tarvitse purkaa ahdistustaan koulussa. Täällä menetelmällä Helsingin Myllypuron ostoskeskuksen näpistelyprojektissa päästiin ongelmia poistaviin lopputuloksiin.

On turha syyllistää koululaisia koulun, perheiden ja yhteiskunnan hoitamattomista ongelmista. Oppilas kokee syihin puuttumattomat rangaistukset perustellusti epäoikeudenmukaisina. Sen seurauksena uhmakkuus vain kasvaa. Miettikää järjestöt, millä keinoin saatte nuorista ulos kaiken sen itkun ja surun, mikä koululaisten sisään on kertynyt.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsen suru, koulujen kuripolitiikka, koulu yhteisönä, koti yhteisönä

Suomen sairas Venäjä-suhde

Torstai 7.6.2012 klo 10.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sota-aikana aikuiset tavoittivat minut, alle kaksivuotiaan, naapurin tädin ruokakaapilta, pienet nyrkit selän takana täynnä sokeripaloja. "Ei oo oo-koo-kokorii" kielsin ilmiselvän tosiasian.

Valtaosa suomen mediaa, poliitikkoja ja asiantuntijoita kieltää, kaksivuotiaan tavoin, tosiasiat.

Suomella oli itärajan tuntumassa puolustuksellisia maamiinoja. Miinojen yleismaailmallisen kieltämisen jälkeen ne korvataan Hornet-hävittäjiin asennettavilla hyökkäyksellisillä risteilyohjuksilla.

Maan pääministeri-puolue Kokoomuksen jäsenistöstä suurin osa kannattaa NATO-jäsenyyttä, mutta puolue on tyytynyt pienten askelten politiikkaan eli hiljaiseen hivuttautumiseen NATOon.Puolueen ministeri menee Yhdysvaltoihin julistamaan Venäjän Suomen ongelmaksi.Presidentti valittiin samasta puolueesta.

Kenraali Makarovin puhetta on päivitelty kylmän sodan logiikkana ja ajastaan jälkeen jääneenä. Kansainvälinen asiantunteva media vuorostaan pitää kylmän sodan paluuta selviönä. Yksi ainoa maailman valta USA haluaa absolutisoida valtansa - myös meillä.

Parlamentaarisesti valvottu tiedotusväline TV 1 kutsuu brittihistorioitsijan asiantuntijaksi todistamaan Venäjän historiallista, ilmeisesti hänen mielestään epärealistista "pelkoa" saarretuksi tulemisesta. Tosiasiallisesti jos kartalta katsoo USA:n sotilastukikohtien, laivastojen ja liittolaisten sijaintia, Venäjä ON JO SAARRETTU.

Virallinen Suomi pyrkii tekemään tyhjäksi (toinen varhaisen puolustusmekanismin käyttö) Venäjän todelliset tarpeet ja motiivit. Kypsä eläytyvä asenne lähinaapurilta edellyttäisi Venäjän realististen huolien todesta ottamista ja niin kuin ystävän kuuluu tehdä, niiden ratkaisun yrittämistä.

Yhdysvaltojen tunkeutuessa Venäjän rajoille nk ohjuspuolustusjärjestelmän, itseasiassa hyökkäysjärjestelmän avulla, Suomen tehtävänä olisi pyrkiä mieluummin ennalta ehkäisemään tilanteen kärjistymistä kuin olemaan passiivinen. Onhan päivänselvää, että Venäjä joutuu puolustautumaan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten aggressiolta. Suomen on ratkaistava eskaloiko se tilannetta.

Ottaen huomioon sen, että USA maailmanvaltana rikkoo päivittäin kansainvälisiä lakeja kansakuntien suvereniteetista, paitsi laittomalla sodalla Irakissa ja aloittaen laittomasti sodan Afganistanissa, nyt miehittämättömillä lennäkeillä erityisesti Pakistanissa ja Jemenissä mutta myös tukemalla oppositiota Syyriassa, Venäjän on mahdotonta luottaa USA:n rehellisyyteen. Joka tiistai presidentti Obama kokoontuu Valkoisessa talossa päättämään lennäkeillä laittomasti tapettavista henkilöistä ja sen edellytyksenä olevista kohteista. Jemenin Majalan kylässä lennäkki tappoi 36 naista ja lasta. Saleh pani Obaman käskystä tapahtumasta kirjoittaneen ja Aljazeeralle puhuneen Abdulelah Shayen vankilaan.

Syyrian ongelmassa Venäjä puolustaa kansainvälistä lainsäädäntöä. Suomen median on vaikea myöntää sitä. Yhdysvallat sen sijaan lietsoo sisällissotaa yhdessä Qatarin ja Saudi-Arabian, Britannian ja Ranskan kanssa.Jos Yhdysvallat vaatisi vallassaan olevaa osaa Syyrian oppositiosta noudattamaan Annanin rauhansuunnitelmaa ja pidättymään väkivallasta, konflikti olisi ohi. 

Muutos demokraattisempaan järjestelmään on aina vähittäinen. Uskonto aiheuttaa ylipääsemätöntä ehdottomuuta, joka ei johda demokratiaan varsinkaan väkivallan avulla.

Halu käyttää valtaa eläytymisen ja tunnistettavaan totuuteen pyrkimisen sijaan johtaa suomalaiseen kaunaiseen Venäjä - suhteeseen, joka on valitettavan kattava. Ihmisen ihmisyys säilyy kuitenkin vain tuntevan aidon kanssakäymisen varassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi-Venäjä suhteet, Makarov, tosiasioiden kieltäminen, valta, eläytyminen

Euron loppuminen näyttää väjäämättömältä

Tiistai 5.6.2012 klo 10.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroliiton hajoaminen on jo vuosia näyttänyt väjäämättömältä. Euroopan komission ja Euroopan oikeistolaisten johtajien kyvyttömyys asettua demokratian puolelle pääoman valtaa vastaan on halvaannuttanut kyvyn nähdä kehitys sellaisena kuin se on.

Spekulatiivisen pääoman määrä suhteessa demokraattisesti hallittujen varojen määrään tekee taistelusta mahdottoman.Oikeistolaisten poliitikkojen haluttomuus rajoittaa millään tavoin spekulaatiota, kansainvälistä veronkiertoa ja markkinoiden "vapautta" tulee johtamaan katastrofiin.

Oikeistolaiset hallitukset ovat olleet puolinaisesti demokratian puolella ja suuremmalla puolella pääomien etujen puolella. Tällaisesta kahdella tuolilla istumisesta on seurannut kompromisseja, joiden sisältönä on ollut jatkuvat Europaan unionin solmimien sääntöjen rikkomukset, demokratian ohittaminen ja pankkien kontrollin huteruus. Seuraavaa suurta yhteisten sopimusten rikkomusta suunnitellaan muutoksella, jolla vakausrahastoilla alettaisiinkin suoraan rahoittaa pankkeja valtioiden asemesta. 

Suuruuden on arveltu olevan ratkaisu ongelmiin. Tehdään Euroopan unioni suuremmaksi, annetaan pankkien kasvaa suuremmiksi, toivotaan kuluttajien määrän kasvun ratkaisevan kapitalistisen järjestelmän tarpeet.

Globaalit rahamarkkinat eivät kuuntele suurenkaan Euroopan Unionin toiveita. Yhteisestikään Euroopan unionin veronmaksajat eivät kykene pelastamaan globaalien rahoittajien määräilemiä surkeassa tilassa olevia suurten maiden suuria pankkeja.

Toiveajattelu ja todellisuuden kieltäminen ovat vahvasti vallalla Suomen Europarlamentaarikkojenkin keskuudessa. Kuvitelma siitä, että liittovaltio, jossa hyvin taloutensa hoitavat maat rahoittaisivat heikosti taloutensa hoitaneita (joissa rikkaat ovat jättäneet veronsa kokonaan maksamatta tai mafia hallitsee taloutta) on utopia.

Mitä mielivaltaisempia ja demokratian ohittavampia päätöksiä Euroopan johtajat hätäpäissään tekevät sitä vaikeampi on saada kansalaisia hyväksymään niitä. Fasistiset ja rasistiset ilmiöt vahvistuvat kun demokratia menettää uskottavuutensa ja kansalaiset toivonsa. Tämän hetkinen kasvoton globaali pääoma on ylivoimainen vastustaja kenelle tahansa johtajalle. Pienet myönnytykset vain lisäävät tuon vastustajan ruokahalua ja vallan tunnetta.

Keskustan nykyinen puoluejohto näyttäytyy melko säälittävässä valossa. Se on edellisessä hallituksessa ollut täysin rinnoin puolustamassa globaalia pääomaa ja kestämätöntä kehitystä. Nyt se Suomenmaa- lehdessä asettuu vastustamaan ainoaa nykyisessä talouskriisissä pätevää henkilöä puheenjohtajaksi, henkilöä, joka on ulkopolitiikan ja kestävän kehityksen asiantuntija sekä taloudellisten prosessien kokenut, tarkkanäköinen ennakoija ja hallitsija.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: euron tuho, Keskustapuolue, spekulatiivisen rahan määrä, oikeistovalta Euroopassa

Helsingin Sanomat ihailee jihadisteja

Lauantai 2.6.2012 klo 12.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Totuus on aina konfliktien ensimmäinen uhri. Ihmisen kyky empatiaan, itsenäiseen ajatteluun ja maailman hahmottamiseen edellyttää totuudenmukaisia tietoja. Helsingin Sanomat ja suuri osa suomalaista mediaa hahmottaa maailmaa suurvallan, Yhdysvaltojen etujen mukaisesti.

2.6. HeSa:n Jukka Huusko kirjoittaa ihailevan artikkelin, yhdysvaltalaisen kuvaajan tekemän kuvareportaasin yhteydessä, Syyrian kapinallisten yöstä. Haastateltujen tunnusomainen ulkonäkö ja mielipiteet, jotka ovat samat kuin Afganistanin Talibaneilla, valaisee tämän kapinallisryhmän ääriuskonnollisen ideologian.

Raportoidessaan kuvottavista perheiden teloituksista Huusko kirjoittaa niiden tekijäksi aina hallitusta kannattavat joukot, tosin mainiten loppuheitoksi sen, mitä mieltä hallitus on. Kun katsoo teloitusten kohteeksi joutuneiden perheiden haastatteluja filmeillä, asut ovat shia-muslimien. Miksi hallituksen alawiitti-uskontoa tunnustavat joukkiot teloittaisivat oman uskontokuntansa perheitä?

Kiireesti ennenkuin ehditään tutkia, ketkä murhat ovat suorittaneet, Yhdysvallat saa liittolaisensa, näytelmänomaisesti. karkoittamaan Syyrian diplomaatit maistansa. (Ehkä 30 vuoden kuluttua totuus selviää)

Jihadistisen Al Qaidan menetelmiä muistuttavia silmittömiä teloituksia ja lukuisia pommi-iskuja on jo nähty Syyriassa. Toki ne hajanaisen opposition edustajat, jotka eivät ole yhtä synkkien menetelmien kannattajia, eivät halua myöntää niitä oman puolen teoiksi. Mikään ei anna aihetta uskoa, että tällaisten hirmutekojen tekemeninen hyödyttäisi Al Assadia.

Nyt Helsingin Sanomat, muu media mukana, ovat jälleen nousseet Yhdysvaltojen "hyökkäysvaunuihin", kuten Irakissa, tarkastellen Syyriankin tapahtumia näiden amerikkalaisten silmälasien läpi. Jihadistit kelpasivat Yhdysvaltojen liittolaisiksi silloin kun he taistelivat Afganistanissa Neuvostoliittoa vastaan.Samoin Kosovossa. Kun saudi-arabialaiset jihadistit lensivät New Yorkin kaksoistorneihin, alettiin pommittaa Afganistania ja julistettiin sota jihadismia ja yleensä muslimeja vastaan. Nyt suunta on taas kääntynyt kun ääriuskontoa voidaan käyttää shia-Iranin heikentämiseen Syyrian kriisin kautta.

Yhdysvallat on Israelin avulla alkanut käydä cyber-sotaa Syyriaa, Palestiinaa ja Irania vastaan Flame tietokoneviruksen avulla. Israelin pommittaessa Libanonia, tästä sodasta oli jo merkkejä. Näiden militarististen valtioiden vallantunne,joka erinomaisesti heijastuu Hillary Clintonin ylemmyydentuntoisissa kommenteissa Venäjästä, on johtanut sokeuteen. Hakkerit eivät palvele ainoastaan Yhdysvaltoja tai Israelia. Ei kestäne kauan kun joku vuorostaan hyökkää Yhdysvaltojen tai Israelin elintärkeisiin kohteisiin. Cyber-sodassa ei ole voittajia. Näköalana on hirvittäviä katastrofeja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Al Qaida, jihadistit, konfliktien totuus, Jukka Huusko