Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Terroristit kiinni!

Lauantai 20.12.2014 klo 9.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvallat on synnyttänyt sen globaalin terrorismin, jota vastaan se sanoo taistelevansa. Afganistanin hallituksen kutsuttua 1980-luvulla neuvostojoukot avukseen, Yhdysvallat alkoi tukea Osama bin Ladenin jihadisteja, tarkoituksenaan kaataa  Afganistanin hallitus ja vahingoittaa Neuvostoliittoa.Neuvostoliiton läsnäolon aikana tytöt saivat käydä koulua, naiset olivat aktiivisia, opium- unikon viljely saatiin kuriin (YK:n tilastot ovat selkeät).

Muistamme kuinka jihadistien päästessä voitolle, julkisuuteen levisi valokuva lääkäri- presidentti Najibullahista, sähköpylvääseen hirtettynä, housut virtsasta märkänä.

Samaan aikaan Yhdysvallat alkoi suunnitella Balkanin valloitusta ja Jugoslavian destabilointia.Kongressin Foreign operations appropration law kuvaa, mitkä muutkin maat olivat tähtäimessä. Destabilointia piti Jugoslavian lisäksi harrastaa myös Syyriassa, Angolassa ja Kuubassa.

Burkina Fason vaatimaton, suuren demokraattisen käänteen maassaan synnyttänyt Thomas Sankara tapettiin 1987.Hän kieltäytyi IMF:n avusta ja halusi Afrikan maiden yhteisiä toimia ylikansallista vallankäyttöä vastaan. Yhdysvaltojen ja Ranskan tiedustelupalvelut murhauttivat hänet nyt jo ex presidentti Campaoren avulla, joka itse ampui Sankaran. Campaore jatkoi 27v presidenttinä USA:n tuella antaen Ougadougoun lentokentän USA:n terrorilentojen tukikohdaksi. Kansa oli lopen kyllästynyt Campaore-USA:n vallankäyttöön. Se ei suostunut jatkamaan sitä vaan lähti kaduille. Campaoren oli pakko paeta maasta, mutta USA nosti nopeasti valtaan sotilashallituksen, jotta sankaristit eivät pääsisi valtaan.

Bosnian sodassa Yhdysvallat tuki taloudellisesti ja aseisti presidentti Izetbegovicin jihadisteja, joiden tavoitteena oli perustaa Bosnian,osan Serbiaa ja Albanian käsittävä kalifaatti.Osama bin Ladenilla oli Bosnian passi ja hän sekä muut jihadistit, jotka myöhemmin osallistuivat Madridin junaiskuun, kaksoistornien tuhoon ja Lontoon pommi-iskuihinkin taistelivat Bosniassa. Osama bin Laden jäi kiinni rahoittaessaan Slovenian kautta Bosniaan tarkoitettua hyväntekeväisyys- lentokuljetusta, joka tarkastuksessa osoittautui 100 tonnin aselastiksi. Presidentti Clinton vieraili Izetbegovicin sairasvuoteella, ennen tämän kuolemaa, kiitollisena yhteistyöstä.

Irakin laiton sota sekä Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten hirmuteot Irakissa vuorostaan johtivat ääriliikkeiden nousuun, joita aikaisemmin ei maassa ollut. Muistamme jälleen USA:n entisen liittolaisen presidentti Saddam Husseinin hirsipuussa.

Yhdysvallat yritti jo 1980-luvulla tappaa myös Libyan johtajan Muammar Gaddafin. Hänen kotiinsa ammuttiin ohjus, yksi lapsista kuoli, mutta Gaddafi itse jäi henkiin. Uudessa yrityksessä, Libyan pommituksissa, tämä Afrikan mantereen parasta ajanut, ja Nelson Mandelan kunnioittama johtaja saatiin kuitenkin tapettua, seivästettyä peräsuolestaan jihadistityyliin. Ulkoministeri Hillary Clinton totesi (veni, vidi, viciä myötäillen) tulimme, näimme, hän kuoli.

Vain jonkin aikaa tämän USA:n ja NATO:n pommitusten ja tuhon Pyrroksen voiton jälkeen koko Libya oli kaaoksessa. USA:n yrittäessä tukea tiettyä terroristiryhmää toinen yllättikin ja tappoi USA:n konsulin avustajineen.

USA on eräiden EU-maiden kanssa kouluttanut ja tukenut Syyrian hallitusta vastaan taistelevia terroristeja. Samaan aikaan kun miljoonat pakenevat kodeistaan, USA jatkaa sodan ylläpitämistä terroristien avulla. On varmoja tietoja valokuvineen John Mc Cainin neuvotteluista ISIS-ryhmän johtajien kanssa. Ehkä tavoitteena on saada myös silmälääkäri- presidentti Bashar al Assad murhattua. 

USA käyttää aseisiin 640 miljardia vuodessa (valtion velka on 18 triljoonaa dollaria). Venäjä käyttää aseisiin 88 miljardia. USA:lla on sotilastukikohtia useassa Euroopan maassa, erityisesti Saksassa ja Italiassa. Tukikohtia on yhteensä 130 maapallon maassa. Kun Venäjällä on muutamassa maassa Venäjän ulkopuolella (Kazakstan, Tadzikistan) voi kysyä, mikä maa on aggresiivinen ja ekspansiivinen!

Yhdysvallat on nöyrtynyt julkistamaan osan massiivisesta kidutusohjelmastaan. Kun kidutusta on pitänyt vähentää, presidentti Obama on lisännyt kohdennettuja lennokkimurhia. Pelkästään Pakistanissa on suunnitellusti tapettu lennokeilla 47 henkilöä, mutta sen lisäksi on tullut tapettua 1147 henkilöä. Näihin sisältyy 9 hääseuruetta. Miten tällainen tuholaistoiminta on vaikuttanut niihin heimoalueiden terroristeihin, jotka vuorostaan tappoivat 130 armeijakoulun lasta ja henkilökunnan jäsentä.

Näimme televisiossa USA:n entisen liittolaisen, Osama bin Ladenin näyttävän murhaoperaation. USA:n joukot ylittivät laittomasti Pakistanin rajan ja murhasivat kohteen ja muutamia oheisuhreja. Tämän näytöksen katsojat, rauhan nobelisti presidentti Obama ja ulkoministeri Clinton, ottivat tapahtumasta kaduilla kunnian ja suosionosoitukset.

Aseistautuminen ei kohdistu vain ulkomaihin vaan armeijan kalusto on myös USA:n poliisivoimien käytössä. Rotusorron palattua vuoden 1963 tasolle kansa on lähtenyt kaduille osoittamaan mieltään valkoisten poliisien ampumien mustien puolesta. Armeijan kalusto on näyttävästi esillä mielenosoituksia tukahdutettaessa.

USA-johtoisen NATO:n laajenemisella ei ehkä olekaan vain sotilaspoliittinen merkitys. Ehkä sitä koetaan tarvittavan niitä kansalaisia vastaan, joille ei riitä USA:n voimapolitiikan, vihan ja eriarvoisuuden kasvattamisen myötäily. Psykologista sodankäyntiä kansan mielen sitomiseksi sotapolitiikan puolelle käydään myös Suomen mediassa isoilla otsikoilla.

Nyt USA:n kongressi on päättänyt talouspakotteista Venezuelalle ja jatkaa lähes 60v ylläpitämiään pakotteita Kuuballe. Venäjälle säädettyjen pakotteiden lisäksi kongressi on valtuuttanut Obaman aloittamaan sodan Venäjää vastaan niin halutessaan vain 10 kongressin jäsenen äänestäessä vastaan. (Helsingin Sanomat häveliäästi mainitsi 20.12. kyllä äänestystuloksen ja pakotteiden perustelut, mutta ei maininnut valtuutusta sotaan.)

Rikoskomisario Taisto Rajamäki totesi eräässä vankilan pihamaalla tehdyssä TV-haastattelussa näkevänsä presidentin linnan itsenäisyysjuhlissa enemmän konnia kuin konsanaan vankilassa. Luultavasti tämä pitää paikkansa myös globaalissa mitassa terroristeihin. Valkoisessa talossa on suurempia konnia kuin Guantanamossa.

Ovatko presidentti Niinistön tärkeänä pitämät hyvät suhteet Yhdysvaltoihin vain tilan varmistamista ja realismia. Tykin piipun edessä on parasta olla kiltisti!

Short English symmary. This is an overview of US terrorism, support of jihadism from 1980s Afganistan, 1990s Bosnia, 2000s Irak, Libya, Syria. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA ja terrorismi, US and global terrorism, Venäjän aggressio, länsi kieltää todellisuuden

Pääministerin,armeijan komentajan ja Helsingin Sanomien propaganda

Maanantai 15.12.2014 klo 11.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pääministeri Stubb,armeijan komentaja ja Helsingin Sanomat toimivat kuin CIA:n käsikirjasta Yhdysvaltojen voimapolitiikan pussiin. Koko Suomen ulkopuolinen maailma uutisoi Yhdysvaltojen vuosikymmeniä kestäneestä kidutuksesta, salaisista operaatioista kautta maapallon sekä siitä kuinka presidentti Obaman heikko presidenttiys johtuu siitä, että hän ei virkaan astuessaan päättänyt nostaa käsittelyyn edeltäjiensä sotarikosten tutkimista ja syyttämistä. Suomalaiset, suomenkielisen median välityksellä ovat toisessa todellisuudessa.

Obama ei ole jatkanut yhtä näyttävästi kuin edeltäjänsä kidutuksen hyväksymistä, mutta ei myös ole mitään näyttöä siitä, että se ei jatkuisi. Sen lisäksi Obama päättää viikottain lennokeilla suoritettavista murhista, joiden sivutuotteena on satoja viattomia uhreja.

Suomi vajoaa moraaliltaan yhtä syvälle kuin Yhdysvallat sitoutuessaan käytännössä Yhdysvaltojen johtamaan EU-politiikkaan Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen laittomat sodat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja nyt Syyrian pommitukset eivät ole saaneet Suomea vaatimaan talouspakotteita Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen NSA:n maapallon kattava vakoilu, tuki palestiinalaisten sorrolle, sotilasvallankaappauksille milloin missäkin tarpeelliseksi katsomassaan valtiossa, jotka eivät muutoin toteuttaisi USA:n kaupallisia tai valtapoliittisia etuja, eivät saa EU:a tai Suomea reagoimaan. USA yhdessä Ukrainan kanssa ei suostunut YK:ssa äänestämään fasismia vastaan juuri siksi, että se on tukenut fasisteja ja jihadisteja Kroatiassa, Bosniassa,Ukrainassa, Tsetseniassa, Syyriassa valtapoliittisista syistä. Nyt Obama ilmoittaa Nobelin rauhanpalkinnon voittajan kypsyydellä haluavansa eristää Venäjän ja kongressi on valtuuttanut Obaman halutessaan aloittamaan sodan Venäjää vastaan.

Entä Suomessa? Helsingin Sanomien USA:n kirjeenvaihtaja Saarikoski 14.12. kolumnissaan yllättää lähes rasistisella asenteella. Hän mainitsee muutaman mustan valkoisen poliisin murhaaman aseettoman uhrin, mutta syyllistää mustat, koska heillä oli pieniä rikkeitä. Hän jätti mainitsematta ne aseettomat valkoisten poliisien murhaamat mustat, joilla ei ollut mitään muuta syytä tappamiselleen kuin kävely tyttöystävän kanssa porraskäytävässä kotia kohti tai leluaseen kädessään pitäminen kaupan ostoshyllyn edessä.Suomen ulkopuolinen media kuvaa valtavia ympäri Yhdysvaltoja järjestettyjä mielenosoituksia otsikolla " I can't breath" "En saa henkeä". Jokainen, joka on nähnyt videon rauhallisesti kadulla seisovan Eric Garnerin kuristamisesta kokee syvää tunteellista solidaarisuutta häntä ja hänen kaltaisiaan mustia amerikkalaisia kohtaan.

Tänään 15.12. saman kirjeenvaihtajan kolumni ylistää Yhdysvaltoja otsikolla "Olkaamme kaikki amerikkalaisia" ja kokeneena toimittajana pidetty Unto Hämäläinen referoi saksalaisen toimittajan Angela Merkel-kirjaa, josta Hämäläinen nostaa tekijän erikoiset Putin-kriittiset näkemykset, kuvan kera, jutun teemaksi. Jos HeSa:n lukija ei vielä saanut riittävää Venäjän vastaista propagandaa, mainitaan Venäjän sotilaskoneet ja Norjan vihjailevat salakuuntelu-uutiset.

Sääliksi käy Sanoma Oy:tä palvelevia toimittajia ja kirjailijoita, jotka joutuvat luopumaan itsenäisestä ajattelustaan työpaikkojen kadotessa alta. Kirjailijoiden ja toimittajien on sisällytettävä Venäjä- tai Putin-kritiikkiä teksteihinsä. Kuulin entisen diplomaatin kertovan kuinka hänen edellytettiin sisällyttävän tietokirjaansa Putin-kritiikkiä. Säälittävin oli nuori toimittaja, joka joutui eroamaan Suomi-Venäjä-seurasta ja julkisesti todistamaan uskollisuuttaan työnantajalleen yksipuolisella Krim-kirjoituksella. 

Yhdysvalloissa koulutettu armeijan komentaja Lindberg on pääministerin tavoin tullut tunnetuksi twiittaajana ja pakkasessakin pyörällä ajavana modernina miehenä. Uteliaana seurasin hänen haastatteluaan Nyberg-showssa 14.12. Päinvastoin kuin aikaisemmat komentajat, hän ei tuonut esiin totuutta, vaan myötäili haastattelijan Venäjä-vastaisia mielipiteitä. Entiset puolustusvoimien komentajat toimivat sensaationhakuisen median rauhoittavana vastapainona kertoessaan objektiivisen totuuden. Totuushan on se, että Venäjän sotilaskoneiden näkyvyys ja harjoitusten lisääntyminen on SEURAUSTA Yhdysvaltojen a NATO:n voimapolitiikasta. Kun Eestissä on yhdysvaltalaisia joukkoja ja aseita ja päällä on Obaman eristämisjulistus sekä kongressin sota-valtuutus, Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin näkyä sillä laillisella tavalla, joka sillä on.

Ukrainan kriisissä puolitotuudet ovat olleet valttia. Kun Yhdysvallat ja EU eivät myönnä väkivaltaisen vallankaappauksen prosessin tosiasioita, vaan "unohtavat" sen keskeiset osat, prosessi hämärtyy.EU:n lähentymissopimuksen sotilaspoliittiset artiklat, sen mittavat taloudelliset haasteet Ukrainalle,Venäjän kielen oikeutuksen kieltäminen, merkittävien  eduskunnan jäsenten murha-uhkaukset, eduskuntasalin koristeleminen fasistisilla lipuilla ja uhkaus lähteä Itä-Ukrainaan toteuttamaan Maidanin väkivaltaisimpia toimia olivat keskeisenä syynä Venäjän toimille Krimillä.

Jos katsotaan globaalia mittakaavaa, Venäjä on parhaansa mukaan toiminut kansainvälisen oikeuden ja YK:n linjausten mukaan koskien valtioiden suvereniteettia, kunkin maan oikeutta kehittyä omalakisesti omien edellytystensä mukaan ilman Yhdysvaltojen CIA:n tai NED:in salaista manipulointia kv. pääoman eduksi. Yhteistyö BRICS-maiden kesken on nostanut kansainväliseen politiikkaan näkyvästi jälleen solidaarisuuden ja rauhan tavoitteet

Pääministeri Stubb ja HeSa näyttävät pitävän solidaarisuutta Noam Chomskyn mukaan äärimmäisen rasistiselle, talouspakotteilla ja aseilla voimaansa globaalisti toteuttavalle Yhdysvalloille moraalisena. Mikä tahansa tuon maan laiton sota, laiton YK:n ulkopuolella toteutettu talouspakote, lennokkimurha, kidutus tai muu oikeudettomuus olisi hyväksyttävä osana solidaarisuutta EU:n ja Yhdysvaltojen liitolle. Armeijan komentaja ei ole näyttänyt olevan itsenäinen toimija, tulevaisuus näyttäköön.

Professori Kari Uusikylä toteaa 15.12. HeSa:n mielipidepalstalla suomalaisten olevan luopumassa sivistyksestä. Psykiatrina pidän pääministerin ja valtakunnan päälehden vaikutusta en vain luopumisena sivistyksestä vaan vaarallisena. Mielen manipulointi valheilla ja puolitotuuksilla johtaa kansalaisten kyvyttömyyteen hallita väärän tiedon synnyttämää pelkoa ja ahdistusta. Kun siihen liitetään pelko taloudellisesta toimeentulosta ja maapallon tuhosta saasteisiin, on polku fasismin nousulle valmis.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi, fasismi, Stubb, Armeijan komentaja, Sanoma, CIA, kidutus, voimapolitiikka, puolitotuudet, kansallinen etu, Putin, Merkel

US-kongressin sodanjulistus Venäjälle

Tiistai 9.12.2014 klo 12.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen kongressi valtuutti 4.12.2014 presidentin aloittamaan sodan Venäjää vastaan ilman erillistä kongressin uutta valtuutusta.Päätös no:758. Päätös edellyttää senaatin vahvistuksen. Tämä miljoonia maapallon ihmisiä koskeva päätös ei ole saanut julkisuutta mediassa.

Olen katsonut kaksi yhdysvaltalaisen Venäjä-tutkimuksen professori Steven Cohenin haastattelua kahdella yhdysvaltalaisella TV-kanavalla. Niissä on tieteellisyyttä, analyysiä ja objektiivisuutta mistä Helsingin yliopiston ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijat voivat vain unelmoida. Suomalaisessa tieteellisessä tutkimuksessa, joka koskee Venäjää näyttää riittävän pelkkä tutkijan mielipide.

Vuoden kestänyt presidentti Putinin demonisointi peittää sen, että demonisoijilta puuttuu sekä faktatiedot, että analyysi. Kuten edellisessä blogissani totesin, syy tähän asiain tilaan johtuu halusta miellyttää "äitiä" (USA:ta) auktoriteettia, josta ollaan, tai uskotellaan oltavan riippuvaisia.

NATO:n laajentaminen Venäjän ympärille, on johtanut siihen, että Venäjää ympäröivät maat /EU:n NATO-maat eivät enää katso tarpeelliseksi käyttää diplomatiaa, neuvotteluja ja pyrkiä objektiivisiin kaikkia osapuolia ja kaikkien turvallisutta palveleviin ratkaisuihin. Pienille Baltian-maillekin riittää NATO:n 5.artikla, jolloin voidaan liittyä vallankäyttäjien joukkoon, suurten vallankäyttäjien vasalliksi.Itse asiassa jonkinkaan asteinen demokratia on korvattu puhtaalla voimapolitiikalla, jonka ytimenä on globaalia valtaa käyttävä aseteollisuus.

Professori Cohenin, kuten myös  monen muun kanta on se, että Ukrainassa käydän Yhdysvaltojen ja Venäjän etäsotaa. Läntinen valtamedia ja suomalainen media erityisesti kaihtaa visusti sanomasta sanaakaan Yhdysvaltojen osuudesta Ukrainassa. Helsingin Sanomat julistaa tänään 9.12. "Yhdysvalloista tuli venäläisten inhon kohde". Pitäisikö venäläisten rakastaa maata, jonka kongressi on ryhtymässsä sotaan omaa kansaa vastaan.

Suomen media on vaiennut syyskussa 2013 ukrainalaisen oligarkki Pinchukin organisoimasta Ukrainan tulevaisuutta koskevasta kokouksesta, jossa Bill ja Hillary Clinton, entinen CIA:n johtaja David Petraeus, entinen Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin silloinen ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schroeder, Dominique Stauss-Kahn, Italian ent pääministeri Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan silloinen ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich ja Petro Poroshenko sekä entinen US energiaministeri Bill Richardson kävivät paikallaolleiden mukaan euforista keskustelua, voinee sanoa, maan jakamisesta (kuten aikoinaan Jugoslavian saaliinjaosta).

Jaltan kokouksen läsnäolijoissa kiinnittää huomiota se, että niin Liettua, Puola kuin Ruotsikin ovat Yhdysvaltojen suhteen erityisasemassa. Liettuan ja Puolan maaperällä on ollut salaisia, kidutusta harjoittavia, vankiloita. Ruotsi on ollut läheisessä yhteistyössä NSA:n kanssa, josta Obama on osoittanut kiitollisuuttaan. Italiaan vuorostaan siirretään yhä enemmän Yhdysvaltojen sotilasyksiköitä, koska halutaan olla lähempänä Afrikkaa.

On selvää, että näin arvovaltainen ja omaan suunnitelmaansa sitoutunut, jo Jugooslavian pommitukset kokenut, joukko ei säikähdä pientä väkivaltaa Maidanilla. Lentokoneen alasampuminen mahdollisena provokaationa on pientä, siihen nähden kun tavoitteena on Venäjän alistaminen ja sen palauttaminen Lännen vasalliksi, mikä prosessi oli Jeltsinin aikana jo hyvässä vauhdissa. Putin on pilannut kaiken! Hänelle kostetaan

Objektiivisen tiedonvälityksen sijaan Suomen media on keskittynyt Venäjän presidentin demonisointiin. HeSa analysoi presidenttiä Interpolin etsintäkuuluttaman yhdysvaltalaisen liikemiehen silmin. Toisen näkökulman lehdelle on antanut Puolan entinen presidentti Kwasniewski, joka heti Ukrainan vallankaappaushallituksen valtaantulon jälkeen nimitettiin Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallitukseen kuten myös Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin poika Hunter Biden. Näitä nimityksiä HeSa ei kuitenkaan halunnut mainita.

Suomen media ei myöskään ole tuonut esiin niitä riskejä, joita NATO:n laajeneminen ja lisääntynyt aktiviteetti Venäjän rajoilla aiheuttaa. Jos Venäjään rajoittuvan NATO-maan rajalla tapahtuisi pienikin konflikti, johon Venäjä vastaisi aseellisesti, mitä siitä seuraisi. Kun Eestiin ja Puolaan ja Ukrainaan on sijoitettu yhdysvaltalaisia nopean toiminnan joukkoja, Ukrainaan palkkasotureita, mitä merkitsisi, jos yksikin yhdysvaltalainen menettäisi mahdollisessa provokaatiossa henkensä.

Kun järjen käyttö ja kaikki halu neuvotella upotetaan massiiviseen propagandaan, kuten Suomessa on tapahtunut, riittääkö median ilakointi siitä, että NATO:n kannatus on hivenen lisääntynyt. Media voi kehuskella, "sain kaiken tämän vihan ja pelon aikaan ja syntipukkikin on ihan itse rakennettu".

Pari iltaa sitten YLE pani vielä paremmaksi.Kaikkien viime kuukausien innokkaiden NATOn harjoituksiin liittyvien sotaisien haastattelujen, kumppanuuksien ja talvisodan alkua muistuttavan Ruotsi-yhteistyöinnon jälkeen YLE ilmoitti ruumiiden keruunkin olevan kunnossa. Ruumispussifirmat ja hautaustoimistot voivat olla tyytyväisiä, armeijalla on jo suunnitelmat valmiina!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Steven Cohen, Helsingin Sanomat, YLE, voimapolitiikka, US-kongressin sodanjulistus Venäjälle, NATO ja kuuma sota, läntinen disinformaatio, Ukrainaa koskevat valheet, EU:n virheet

Toinen silmä kiinni

Torstai 4.12.2014 klo 11.11 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kirjassani "Ahdingossa luova lapsi ja nuori" kuvaan kuinka lapsi pakotetaan sopeutumaan äidin todellisuuteen. Äiti sanoo: "älä sitten leiki Sarin kanssa, Sari on tuhma tyttö". Hän sanoo näin pelkästään siksi, että hän ei pidä Sarin perheestä. Lapsi kokee itse pitävänsä Sarista, mutta hänen on pakko totella äitiä, jotta äiti ei hylkäisi tai paheksuisi häntä. Näin lapsi vähitellen sopeutuu ja lopettaa käyttämästä omia luovia  tunteitaan ympäristön ja ihmisten arviointiin.

Egyptin mielenosoitusten kuumassa vaiheessa sotilasjuntta sai puhelun Valkoisesta talosta. Puhelussa vaadittiin lopettamaan mielenosoitukset. Puheluun vastannut totesi "Mom said that we have three hours more to play", "äiti sanoi, että saamme enää kolme tuntia leikkiä".

Osa Suomen mediasta ja populistisista puoluejohtajista toimivat kuten "äiti" haluaa. Mennään Venäjälle tärkeisiin tapahtumiin heiluttamaan sateenkaarilippua tai puhutaan eduskunnan juhlaistunnossa Venäjävastaisia puolitotuuksia. Puolitotuuksilla ruokitaan "äidin" esiliinan helmoissa roikkuvaa suomenkielistä mediaa.

Lapsi ei saa paljastaa äidin salasuhteita. Äiti on kiltti ja jakaa pipareita. Ei äiti halua pahaa kenellekään. Maapallo on äidin, eikä kenenkään muun. Äiti määrää mistä puhutaan ja mitkä on aikuisten (NATO) asioita. Ne jotka eivät usko äitiä ovat tuhmia ja heitä pitää rangaista.

Osa suomalaisista ei ole kilttejä, he osaavat englantia ja lukevat vääriä tietoja äidistä. He eivät usko, että naapurin täti on tuhma. He haluavat edelleen leikkiä naapurin Sarin kanssa.

Pelkään mennä joulukirkkoon, jos Niinistön Ville ja Arhinmäen Paavo ja Hautalan Heidi tulevat sinne heiluttamaan sateenkaarilippua tai uhkaavat karhun syövän, vaikka haluaisin laulaa "Enkeli taivaan lausui näin" niin kuin naapurin tätikin ja rakastaa mieluummin kuin vihata.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ville Niinistö, Heidi Hautala, Paavo Arhinmäki, Venäjä, NATO-kannatus, itsenäinen ajattelu, suomenkielinen uutistodellisuus,