Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10, 10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Informaatiosota ja Suomen media

Keskiviikko 18.2.2015 klo 14:42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Seurasin mielenkiinnolla ulkoasiainvaliokunnan järjestämää avointa tilaisuutta informaatiosodasta. Paneliin kuuluivat Ylen uutispäällikkö, HeSa:n päätoimittaja, Ulkopoliittisen instituutin tutkija, valtioneuvoston ja ulkoministeriön tiedotuspäälliköt - siis median vastuulliset henkilöt. Puheenvuorot olivat täysin yhdensuuntaisia, samanmielisiä täysin kritiikittömästi lännen informaatioon suhtautuvia ja sen sijaan hyökkääviä Venäjää ja Venäjän informaatiota kohtaan. Ulkoministeriön tiedottaja ilmaisi karulla tavalla tyytyväisyytensä siihen, että Venäjään myönteisesti suhtautuvat poliittiset voimat tai ainakin niiden mediaedustajat ovat kadonneet kartalta. 

Todellakin. Sivistys, humanismi ja objektiivisuus ovat kadonneet. Sääliksi kävi kuulijoita.

Yhdysvaltalaisen The Nation-lehden seuraajat ja esimerkiksi Tom Dispatch sivustoa lukevat tai vaikkapa Venäjä-tutkimuksen emeritus professori Steven Cohenin artikkeleita ja esiintymisiä seuraavat voivat nauttia Yhdysvaltalaisen älymystön rehellisyydestä. Suomalaisen Heikki Talvitien esiintymiset ovat samankaltaisia.

Tänään The Nation referoi pitkäaikaisena Yhdysvaltojen Neuvostoliiton/Venäjän suurlähettiläänä toimineen Jack Matlockin viisasta puheenvuoroa, jonka hän piti Kansallisessa lehdistöklubissa.

Matlock tietää mistä puhuu.  Hän oli läsnä lähes jokaisessa Yhdysvaltojen ja Venäjän korkean tason neuvottelussa 1972 - 91. Hän oli suurlähettiläänä Moskovassa Reaganin ja Bush vanhemman aikana.

Hän ei voi käsittää Yhdysvaltojen nykyistä Venäjä-politiikkaa.Hän arvostelee harhaluuloa siitä, että Kiovan aseistamisesta ei koituisi vakavia seurauksia. Väitteet Venäjästä alueellisena valtana on harhaa - ei mikään ICBM ballistisia ohjuksia omaava valtio ole vain alueellinen valta. Hän korostaa Ukrainan roolia Venäjälle eksistentiaalisena kysymyksenä, kuten muuten myös professori Steven Cohen.

Oltuaan läsnä kaikissa korkean tason neuvotteluissa presidentti Reaganin ja Gorbatsovin välillä kylmän sodan loppuessa suurlähettiläs voi todistaa, että nykyisten ongelmien lähde on NATO:n laajeneminen. Lähtien NATO:n Madridin huippukokouksesta 1994, jossa NATO julisti uusien jäsenten hankkimisen alkavaksi, aina Bukarestin huippukokoukseen 2008, jossa NATO julisti Georgian ja Ukrainan olevan tulevia NATO:n jäseniä, linjamuutos oli selvä.

Siten Yhdysvallat on pettänyt Gorbatsoville Maltan huippukokouksessa 1989 antamansa lupauksen olla laajentamatta NATOa itään päin Varsovanliiton maiden sotajoukkojen vetäydyttyä pois.

Matlockin mukaan lännen johtajat eivät näytä käsittävän, että Euroopan vapaus ja eheys ei voi toteutua ilman Venäjää. Siitä huolimatta Yhdysvaltojen politiikka on ollut Venäjän poissulkevaa.

Samaan aikaan kun NATO otti Puolan, Unkarin ja Tsekin uusiksi jäsenikseen 1999, se pommitti Venäjän liittolaista Serbiaa.

Matlock korostaa, että presidentti Reagan, huolimatta monista heikkouksistaan käsitti, että ilman keskinäistä luottamusta ei voi kohdata suuria maapallon käsittäviä ongelmia. Reagan käsitti, että yksityisesti käsitellyt asiat luonnistuvat paremmin kuin julkitoitotetut mielipiteet. Reagan ei olisi voinut kuvitellakaan nimittelevänsä Venäjän valtionpäämiestä vaan katsoi kunnioituksen olevan paras asenne. Matlock pahoittelee, että tänä päivänä niin kongressi kuin presidentti loukkaavat päivittäin Venäjän johtajaa.

Matlockin mainitsemat loukkaukset ovat arkipäivää Suomen mediassa.(Myös jotkut näyvät poliitikot alentuvat nimittelyyn.) Yle on pahin siksi, että sen odotetaan olevan objektiivinen. Se on verovaroilla maksettu ja eduskunnan valvoma väline. Atte Jääskeläinen, YLE:n uutistoiminnan päällikkö katsoo objektiivisuuden toteutuvan kun yksipuolisen puolitotuuden jälkeen kuuluttaja hokaisee, "Venäjä kiistää".Näin hän ilmoitti eduskunnan panelissa. Helsingin Sanomilta ei voi odottaakaan objektiivisuutta, se ei ole riippumaton rahoittajistaan.Sen lempinimi on NATO-sanomat.

Paneli ei tiennyt mitään kybersodan yhdysvaltalaisista pelaajista. NSA valvoo tietenkin myös toimittajien tiedonvaihtoa. Silti voisi mainita esimerkiksi ensimmäisen vakavan cyber-rikoksen, STUXnet- viruksen, jonka avulla Yhdysvallat ja Israel tunkeutuivat Iranin ydintutkimuslaitokseen tuhoten sen ohjelmista  suuren osan. Myös se, että ei voi ilmaista itseään vapaasti siksi että NSA vakoilee, on informaatiosotaa. Joutuminen pidättäytymään tärkeänä pitämänsä asian ilmaisemisesta on sensuuria. Eräs blogini lukija kommentoi, että diktatuurissa sensuroidaan mutta läntisessä "demokratiassa" jätetään julkaisematta.

Vihjeeksi Atte Jääskeläiselle voisin ehdottaa, että Yhdysvalloissa toimiva kirjeenvaihtaja haastattelisi joskus näitä kokeneita diplomaatteja ja tutkijoita. Pelkät viralliset totuudet Yhdysvaltojen lippujen välissä eivät avaa globaaleja taustoita.Ongelmaksi saattaa tulla, että kirjeenvaihtajilla ei ole perustietoja historiasta tai kulttuureista. On helpompi vain referoida, mitä Obaman hallinto haluaa informoida.Suomen media ymmärtää kuka on sen isäntä.

UPI:n tutkija kertoi kerran tutkimuksestaan, että kaikkia haastateltavia ei ollut valittu heidän Venäjä-kriittisyytensä perusteella. Siis tutkija valikoi haastateltavat heidän mieltymystensä mukaan ja kutsuu sitä tieteelliseksi tutkimukseksi.

Ihmettelin myös ulkoasiainvaliokunnan kokouksen UPI:n edustajan vihamielistä suhtautumista Venäjään. Tieteelliseltä vaikuttavasta puheenparresta huolimatta tutkija Pynnönniemi ei voi onnistua saamaan tieteellisesti päteviä tuloksia, ellei asenne ole objektiivinen ja utelias.

Panelin päättyessä ajattelin kauhulla, että näillä eväillä mennään. Sivistys, kulttuuri ja humanismi on kadonnut Suomesta korvautuen vihalla ja silmittömyydellä, jota en olisi uskonut joutuvani kokemaan. Vaikka en olekaan samaa mieltä politiikasta presidentti Ahtisaaren kanssa, olen yhtämieltä hänen eräästä kommentistaan Lauantai-vieras ohjelmassa. Hän totesi haluavansa pois Suomen ilmapiiristä, näin ymmärsin, vaikka hän kiireesti korjasi, että ei hän halua pois Suomesta kokonaan. Median synnyttämä väkivallan, tarkoitushakuisen pelottelun ja yksipuolisten solvaavien kirjoitusten ja ohjelmien ilmapiiri on monelle suomalaiselle masentava. 

NATO:n johtaja, Yhdysvaltojen presidentti ilmoitti tänään, että USA:lla on kybervalta maapallolla. Muut ovat jäljessä. Tästä eduskunnan panelissa vaiettiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO:n laajeneminen, Venäjän informaatiosota, lännen informaatiosota, ulkoasiainvaliokunnan panelikeskustelu informaatiosodasta, Jack Matlock, Steven Cohen, The Nation, Tom Dispatch

Yle:n ja Ulkopoliittisen instituutin propaganda lähentelee aivopesua

Tiistai 22.7.2014 klo 12:36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Puolen vuoden ajan Yle on tarjonnut verovaroilla maksettua Venäjän vastaista propagandaa niin viihteessä, uutisissa, kuin ajankohtaisohjelmissa.

Ulkopoliittisen instituutin tehtävä oli perustamisajankohtanaan tukea ulkopoliittista päätöksentekoa tieteellisellä taustatiedolla varmistettuna. Mieleeni nousi kysymysmerkkejä, kun instituutin johtajaksi nimitettiin Teija Tiilikainen. Olin kuullut hänen alustuksensa Venäjästä. Hän kohteli Venäjää objektina, ei tasaveroisena, vuorovaikutuksen arvoisena subjektina.Laitoksen johtajalla on suuri vaikutus alaistensa moraaliin ja tieteelliseen objektiivisuuteen.

Seurasin Yle:n A-studiota 21.7. 2014. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola esitti halventavia käsityksiään presidentti Putinista ja Venäjästä liittyen malesialaisen koneen turmaan. Hänen mielipiteensä eivät sisältäneet yhtäkään tosiasiaa, joihin hän olisi voinut perustaa itsevarmat mielipiteensä. A-studion toimittaja oli samalla aaltopituudella, joten esityksestä tuli Ulkopoliittisen instituutin historiaan painuva näytelmä.

A-studion kaikkia tosiasioita karttava ohjelma saa tukea eräiden kokoomus-poliitikoiden ja Yhdysvaltojen propagandasta, jossa Putinia nimitetään esimerkiksi Hitleriksi. Entinen ulkoministeri Hillary Clinton puolestaan sanoi Putinia "vaaralliseksi". New York Timesin artikkelin mukaan presidentti Obaman tavoitteena jo alkukeväästä oli lopettaa keskustelu presidentti Putinin kanssa, eristää Venäjä lännestä ja tehdä siitä "hylkiövaltio" (rogue state).

Malesialaiskoneen turmasta tulee mieleen monet Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun likaiset temput Etelä-Amerikassa. Presidentti Clintonin tukemien ja salaisesti aseistamien Bosnian muslimien suorittama Sarajevon torin räjäytys, josta välittömästi, ilman tutkimuksia, syytettiin serbejä ja jonka lukuisat siviiliuhrit sitten toimivat tekosyynä NATO:n Bosnian serbialueiden pommituksille. Toiminta oli niin nopeaa, että lupaa pommituksiin ei ehditty odottaa kunnes pääsihteeri Boutros Ghalin lentokone olisi ehtinyt laskeutua vaan lupa saatiin apulaispääsihteeriltä Kofi Annanilta.

Samoin Yhdysvaltojen propagandan ydinalueisiin kuuluvan Srebrenica- tarinan oli tarkoitus peittää Kroatian armeijan, Yhdysvaltojen kenraalien työnohjaama Krajinan alueen serbien tappaminen ja etninen puhdistus. Kaikista näistä tapahtumista on tieteellisesti pätevää ei-poliittista tietoa saatavilla, esimerkiksi George Szamuelyn kirja Bombs for Peace, Amsterdam Univ. Press.

Nyt Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja kiiruhtaa toimenpiteitä ennen tutkimuksia. Miksi?

Samassa ohjelmassa Yle:n toimittaja Marja Manninen esittää näennäisesti objektiivisen mutta Kiovan hallituksen rikokset peittävän tilannekatsauksen Ukrainasta. Ohjelman jälkeen istuin tietokoneeni ääreen lukeakseni juuri ilmestyneestä "The Nation"- lehdestä Steven Cohenin artikkelin otsikolla "The Silence of American Hawks About Kiev's Atrocities, "Yhdysvaltojen haukkojen hiljaisuus Kiovan hirmuteoista". Osasta Suomen ulkopoliittista eliittiä ja mediaa voisi tehdä saman otsikon. Hirmuteoista vaikeneminen on osa niiden hyväksymistä. The Nation tuo esiin Yhdysvaltojen sotilasasiantuntijoiden soluttautumisen Ukrainaan, asetoimitukset sekä Oikean sektorin ja Svobodan jäsenten integroimisen osaksi niin sanottua kansalliskaartia, joka toimii mitään kaihtamattomana osana Ukrainan virallista armeijaa.

Suomessa ei kirjoiteta syyskuun 2013 Jaltan kokouksesta, jossa Yhdysvaltojen ja Euroopan eliitit suunnittelivat oligarkki Victor Pinchukin koollekutsumassa seminaarissa Ukrainan "länsimaistamista" USA:n ehdoilla. USA:n valtaan saattama epäparlamentaarinen hallitus loi uuden poliittisen kulttuurin. Sen mukaisesti suurimman Ukrainalaisen yksityisen kaasuyhtiön hallitus sai jäsenekseen Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin pojan. Jos merkit pitävät paikkansa, kehitys on Jugoslavian jäännösvaltioiden kaltainen myös Ukrainassa.

Venäjä ei osoita alistumista Yhdysvaltojen saneluun. Sen sijaan se rakentaa BRICS maiden kanssa toisenlaista yhteisöä, jossa ihmisarvo voittaa rahan arvon. IMF:n ja Maailmanpankin rinnalle luodaan vaihtoehto. Tämä on ehkä Clintonin mielestä vaarallista! Itsenäiset tai toisenlaiset maat ovat Yhdysvaltojen tähtäimessä. Yhdysvaltojen kongressi asetti muun muassa talouspakotteet Venezuelalle. Miksi? 

Yhdysvallat ei voi sietää humanismia, ihmisen arvoa ihmisenä, vaan kaikki mitataan rahassa. Venäjän pyrkimykset toisenlaisten arvojen luomiseen tulevat kohtaamaan vastarintaa. Suomen on valittava linjansa.

Nykyinen median aivopesu vahingoittaa lapsia ja nuoria. Nuoret uskovat propagandan olevan totta. 

Steven Cohen writes in "The Nation"  "The Silence of American Hawks About Kiev's Atrocities". It is a wise and objective analysis. I am writing about the silence of the Finnish media and most part of the political elite in Finland. The anti-Putin propaganda is at its height when the Institute of Foreign Policy of Finland representative is giving his statement about the downing of the Malesian passanger plane, without any evidence what so ever. 

The Institute of Foreign Policy's task is to give scientific support to the Finnish Parliament on questions on foreign policy. Now it seems to have degraded to the status of a propaganda machine. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina ja Krajinan serbien exodus, Suomen media vaikenee USA:n roolista Ukrainassa, Institute of Foreign Policy has lost scientific base, Yle:n Venäjä-propaganda, Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-propaganda, Ukraina, The Nation-lehti, A-studio,

Onko Ukrainan aseellinen vallankaappaus kansainvälisen lain mukainen silloin kun EU ja USA tekevät sen

Maanantai 10.3.2014 klo 10:38 - Pirkko Turpeinen-Saari

EU:n kaksinaismoraali ei enää yllätä. Mitä tiivimmin EU ja Yhdysvaltain hallitus tekevät NATO:nkin puitteissa yhteistyötä, sitä kauemmas kansainväliset lait karkaavat.Ns lätinen media myötäilee valtaa, jonka koetaan keskittyvän absoluuttisesti Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltalaisen The Nation- lehden Stephen F. Cohen analysoi erinomaisella ja kattavalla tavalla viime numerossaan otsikolla Distorting Russia, yhdysvaltalaisen median kylmän sodan tyylistä viestintää. Artikkelissa käydään läpi kriittisesti keskeisten tiedotusvälineiden väitteitä. Cohen osoittaa disinformaation kattavuuden. Lehti analysoi ja kritisoi myös, tavallisesti suhteellisen tasapainoisen, New York Review of Booksin Amy Knightin kolumnia lähes kappale kappaleelta.

Myös Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schroeder paheksui tiedotustilaisuudessaan EU:n toimia ja sanoi sen olevan syypää ongelmiin Krimillä.

Suomalaiset usein melko pinnallista analyysia tekevät toimittajat viittaavat lähinnä yhdysvaltalaisiin tiedotusvälineisiin New York Timesiin ja Washington Postiin uskoen niiden edustavan vieläkin kypsää luotettavaa journalismia. Tämä luulo on harhaa.

Ukrainan kohdalla ongelmaksi on muodostunut se, että EU on yhdessä Yhdysvaltojen kanssa, kumpikin omista intresseistään lähtien, tukenut aseellista vallankaappausta. Lisäksi EU:n ja USA:n valtaan nostamilla puolueilla on Ukrainan vähemmistön kannatus. Nämä uudet hallitsijat tulivat valtaan murhaamalla tarkka-ampujien avulla 77 ihmistä. Lisäksi he tuhosivat tai antoivat tuhota suuren määrän valtion omaisuutta maassa, joka jo oli konkurssin partaalla.

Venäjä ei ole hyväksynyt laitonta vallankaappausta.Se on edellyttänyt tarkka-ampujien surmaamien vainajien oikeuslääkeopillista tutkimusta. EU:n valtaan nostama hallitus on kieltäytynyt tästä. Laiton hallitus on ryhtynyt laatimaan rasistista lainsäädäntöä ja kansallissosialistisia aatteita edustavalla puolueella on hallussaan sihteeristö, jonka alaisuuteen kuuluvat armeija, poliisi ja salainen palvelu. Myös yleinen syyttäjä on kyseisen puolueen mandaatti.

Venäjä ei ole halunnut alistaa Krimillä asuvia kansalaisiaan kansallissosialistisia aatteita edustavan armeijan uhkaamaksi.

EU on julistanut Venäjän rikkovan kansainvälisiä lakeja. Nyt olisi hyvä kysyä olisiko Venäjän tarvinnut osallistua Krimin alueen asioihin, jos Kiovassa olisi jatkanut laillisesti vaaleilla valittu hallitus ja laillinen vaaleilla valittu presidentti? Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministerit olivat mukana vahvistamassa presidentti Janukovichin ja opposition välistä sopimusta, jossa presidentin vaalit määrättiin pidettäväksi toukokuun lopussa.

Tämä ei tyydyttänyt Yhdysvaltojen ja EU:n tukemaa väkivaltaista mielenosoittajien osaa, vaan se edellytti vallankaappausta, jossa kansallissosialistisille voimille tuli ratkaiseva osuus turvallisuuden valvonnasta.

Mikäli EU väittää kannattavansa kansainvälisiä lakeja, tulisi sen myöntää olleensa väärässä ja rikkoneensa lakeja. Omien virheiden myöntämisen sijaan EU uhkailee Venäjää. Mitä itsepintaisemmin EU jatkaa kieltämisen linjallaan sitä yksipuolisemman kuvan myös eurooppalainen media antaa asioiden kulusta.

EU on johtanut omalla toiminnallaan asioiden kulun mielivaltaiseksi. Venäjä näyttää vastaavan EU:n ja USA:n mielivaltaan omalla tavallaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vallankaappaus ja kansainvälinen laki, Schroeder, The Nation, New York Review of Books, EU ja media, EU ja Ukraina, Ashton, Paet,

Syyria,USA,Venäjä

Tiistai 6.3.2012 klo 10:32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltalainen The Nation-lehti suosittelee pääkirjoituksessaan Hillary Clintonia nielemään turhautumisensa ja palaamaan rakentavaan yhteistyöhön Venäjän kanssa, jonka lehti näkee olevan avainasemassa kriisiä ratkaistaessa. Lehti toteaa Venäjän pyrkimyksenä olleen Assadin tukeminen avoimeen keskusteluun opposition kanssa poliittisista uudistuksista ja uudesta perustuslaista. Lehden mukaan lyhyellä tähtäyksellä ensisijaista on väkivaltaisuuksien loppuminen, johon kaikkien toimijoiden tulisi sitoutua. Moskova voisi tukea tulitauon aikaansaamista ja Arabimaiden liiton paluuta tarkkailijatehtäviin vahvistettuna YK:n ihmisoikeustarkkailijoilla.Tämä antaisi oppositiolle mahdollisuuden järjestäytymiseen ja väkivallan hyödyllisyyden uudelleen arviointiin.

Lehti toteaa, että saattaa olla liian myöhäistä panna sisällissodan henkeä takaisin pulloon. Kuitenkin diplomaattinen rynnistys on parempi kuin mitkä tahansa muut vaihtoehdot.

Eurooppalaista keskustelua seuratessa piittaamattomuus diplomatiasta ja tosiasioiden tunnustamisesta hämmästyttää. Musta-valkoinen todellisuus ja kylmän sodan retoriikka yhdistyneenä fasististen ilmiöiden kasvuun voimistuvat.

Münchenin puheesta lähtien Putinin itsenäinen ajattelu ja kannanotot ovat saaneet Yhdysvaltojen maailmanvalloituksen ja militarismin tukijat hermostumaan. Kaikki mikä ei miellytä Yhdysvaltoja ja Israelia ei miellytä myöskään EU:ta. The Nation näkeekin, samoin kuin Independentin kolumnisti Robert Fisk, että vastakkain ovat USA,EU,USA:sta riippuvaiset Arabimaat ja Al-qaidaan yhteydessä olevat Sunni-jihadistit ja kapinalliset ja toisella puolella Syyrian hallitus, Venäjä ja Iran. Kolmea jälkimmäistä on Yhdysvaltojen toimesta jo vuosia demonisoitu. Jos demonisoinnilla keskinäisen kunnioituksen sijasta saadaan tuloksia niin niitä nähdään nyt.

Talouspakoitteet ovat saaneet Syyrian köyhät (2 dollarilla päivässä elävät) entistä köyhemmiksi. Kaksi miljoonaa pakolaista, joille Syyria on antanut turvan, kokevat asemansa entistä turvattomammaksi. Ehkä Euroopan maat, Suomi mukaanluettuna voisivat kokeilla sellaisen määrän pakolaisia ottamista,jotka muodostavat 10% asukasluvusta. Puolimiljoonaa pakolaista Suomeen? Syyriassa olevat irakilaiset ja palestiinalaiset pakolaiset voitaisiin siirtää meille. Osalle suomalaisista, varsinkin medialle ulkopolitiikaksi riittää usein moralismi ja vallan myötäily. Toivottavasti Syyriassa ei toisteta Ahtisaaren Jugoslavia-politiikkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: anarkian lietsominen, väkivallattomuus, pakolaiset, The Nation