Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Hitler liittolaisineen on taas täällä

Sunnuntai 12.12.2021 klo 13.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme katsoneet Netflixin sarjan "Meren katedraali" jo toistamiseen. Meren katedraali, kirkko on keskellä Barcelonaa, kaupunkia, jossa asuin 5 vuotta.

Elokuva kuvaa kirkon rakentajia ja heihin liittyen koko 1300-luvun yhteiskuntaa aatelisten valtaa,sotiin haaskattua rahaa, ihmisten taikauskoa ja vähitellen kehittyvää katolisen kirkon mielivaltaa,inkvisitiota.

Miksi muutin Barcelonaan?

Ahtisaaren presidentiksivalintaprosessi oli osoittanut Suomen poliittisen kehityksen suunnan. Tuolloin en vielä tiennyt hänen roolistaan Jugoslavian pommituksissa ja Serbian maakunnan Kosovon luovuttamisessa Yhdysvaltojen sotilastukikohdaksi. Sen sijaan koin, että Suomi ei ole ilmapiiriltään enään minun maani tällaisen presidentin tultua valituksi maan johtoon. Olin myös epäillyt jo vuodesta 1987 lähtien Yhdysvaltojen sotateollisenkompleksin pääsevän määräysvaltaan tulevassa Euroopan unionissa.

Palasin Suomeen vuonna 2005. Suomen ja Euroopan ilmapiiri on kehittynyt yhä huonompaan suuntaan.

Sotateollista kompleksiaan, maailman ympäristöä saastuttavinta yksikköään palveleva Yhdysvallat on presidentti Eisenhowerin presidenttikaudesta lähtien tiivistänyt yhteistyötään natsien kanssa. Tämä yhteistyö toimi jo Hitlerin aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirien tukiessa Hitlerin aseistamista.

Yhdysvallat tuki Espanjan fasistista diktaattori Francoa, joka oli solminut myös konkordaatin katolisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko myötäili myös Mussolinia ja Hitleriä. Katolisen kirkon papit olivat usein fasistisen Kroatian serbejä tuhoavien keskitysleirien johtajia.

Natsiarmeijan voittanut Neuvostoliitto/Venäjä oli Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin ja ylikansallisen pääoman toimijoiden kuristusotteessa 1990-luvulla, jolloin Yhdysvallat koki olevansa voimansa tunnossa hajottaessaan Jugoslavian.

Liittoutuminen kalifaattia Osama bin Ladenin tuella rakentavien Bosnian muslimien ja heidän kanssaan liittoutuvien natsi-kroaattien avulla Yhdysvallat koki menetelmiensä - talouspakotteiden ja NATO-pommitusten toimivan hyvin.

CIA-mielipiteenmuokkaus länsimediassa leimasi holokaustin uhrit serbit "Hitlereiksi".

10.12.2021 Helsingin Sanomissa toimittaja Vesa Siren yrittää samaa.

Hän kirjottaa arvion Ruth Ben-Ghiatin kirjasta "Mahtimiehet". Kirjareferaateissa ja tekstissä käy ilmi, että Yhdysvalloissa demokratia on demokraattipuolueen varassa ja "Mussolinin ja Putinin kaltaiset johtajat pullistelevat lihaksiaan ylä-vartalo paljaana" kertoo Siren. "Se on male poweria, miehisen mahdin esittelyä" toteaa kirjailija Ben-Ghiat.

Tuntuu kuin lukisi suoraan Harvardin/CIAn opaskirjaa, jonka mukaisesti suomalaiset valtamedian toimittajat on opetettu hahmottamaan ylikansallisen pääoman valtaan johtavaa polkua.

Holokaustin uhrien nimittäminen Hitlereiksi ja Putinin näyttävä valokuva fasistien ja natsien joukossa saa pahaa aavistamattomat lukijat nyökyttelemään: näinhän se on.

Toimittaja Siren painui pysyvästi mieleeni hänen kirjoittaessaan Georgian Etelä-Ossetian Tshinvaliin v. 2008 suorittaman pommituksen jälkeen pidetystä  Valeri Gergijevin johtamasta konsertista. Siren maalaili konsertin olleen voitonhuumaa ilmentävä.

Näin konsertin televisiosta. Pimeässä illassa, ulkona kynttilöiden valossa pidetyn konsertin yleisö itki päät painuksissa. Kapellimestari, joka myös on etelä-osseetti, todennäköisesti myös itki.Tunnelma oli harras. Siren ei ollut voinut nähdä sitä. 

Siten presidentti, fasismin vastaisen sodan sankari presidentti Putinin kuvan sijoittaminen natsi- ja fasistijohtajien joukkoon samankaltaisena on rasismia. Sillä yritetään manipuloida lehden lukijoiden mieltä olivat he sitten aikuisia tai lapsia.

Yhdysvallat harjoittaa tätä samaa manipulointia.

Vesa Siren kuvaa "Mahtimiesten nousu ja tuho" artikkelissaan "mahtimiesten" piirteitä.

Toimittaja ei havaitse haastateltavan mielipiteissä mitään kyseenalaista vaan nielaisee tämän maailmankuvan vaikka faktapohjaiseen tiedonvälitykseen kuulunee kriittisyys ja vasta-argumentit.

Osa Yhdysvaltojen presidenteistä on republikaaneja osa demokraatteja.

Mikä on demokraattipresidenteille tunnusomaista heidän lähtiessään ilmoittamaan jälleen aloitettavasta uudesta sodasta ja miljoonien ihmisten tappamisesta? He loikkivat Valkoisen talon nurmikon yli raamattu kainalossa. Useat ovat katolisia ja katolinen uskonto antaa heille valtuuden tappaa ja murhata.

Katolinen presidentti Bill Clinton tilasi provokaatioita, joiden aiheuttaminen vieritettiin vastapuolelle ja saatiin tekosyy aloittaa tuon vastapuolen pommittaminen. Racak, Srebrenica, Markale-tori, jono on loputon.

Presidentti Obama toimi samoin. Seitsemän sodan aloittaminen sotateollisen kompleksin palvelemiseksi ei ole riittävä peruste hyvinvointivaltioiden tuhoamiseksi ja pysyvän kaaoksen aiheuttamiseksi Lähi-Idässä. Syyrian Ghoutan kemiallinen isku oli samanlainen tilaus kuin Clintonin tilaukset. Samaan aikaan demokraattipresidentit varastavat öljyä, parasta aikaa Syyriassa ja merirosvoavat iranilaisia tankkereita.

Meren katedraalia katsoessa on helppo havaita, että yhteiskunta ei ole mitenkään muuttunut. Ylikansallisen pääoman (aatelisten) etuja ajava Yhdysvallat sitoo liittolaisensa monin sidoksin yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa. Näemme tämän parasta-aikaa Ukrainassa.

Kun ylikansallisen pääoman ryöstötoimet eivät täysin onnistuneet ja Krimillä syyskuussa 2013 vietetyt voitonjuhlat lässähtivät siihen, että itä-ukrainalaiset kannattivatkin demokratiaa ja vaaleilla valittua presidentti Janukovichia. Vallankaappaushallituksen sytyttämä "terrorisminvastainen sota" jatkuu. Euroopan parlamentti on jo niin Soroksen ja ylikansallisen pääoman vallan kannattajien hallussa, että alussa sivistyneesti käyttäytynyt korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell uhattiin erottaa, ellei hän luovu sivistyneestä käytöksestään.

Suomi on liukunut yhä lähemmäs 1930-luvun todellisuutta. Suomi on luopunut puolueettomuudesta ja sivistyneestä vuoropuhelusta Venäjän kanssa. Hallitus ilmoitti Suomen ilmavoimien toimivan alistettuna Yhdysvaltojen sotavoimille.Yhdysvaltojen kongressi vuorostaan on valtuuttanut jo Obaman aikana Yhdysvaltojen presidentit ryhtymään sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen.

Tällä ilmoituksellaan Suomen hallitus on ilmoittanut Suomen olevan Yhdysvaltojen asevoimien Venäjän-vastaisessa hankkeessa mukana.

Mieleeni tuli kesä 1940, pari kuukautta ennen syntymääni. Natsi-Saksan armeija marssi Lappiin ja Suomen armeija alistettiin Hitlerin ylipäällikkyyteen.

Tasavallan presidentti Niinistön puoliso esiintyi tänä vuonna kirkossa valkeassa kaavussa juhlistaen Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-Svärd -järjestön 100-vuotista taivalta. Väitetään hänen esiintyneen myöhemmin jopa Lotta-puvussa.

Uskon, että Baltian maissa, Ukrainassa ja Saksassakin on monella miehellä ja naisella vintillä tai jopa kodeissaan sisällä natsi-univormuja rakkaina aarteinaan. Revanssi hävitystä toisesta maailmansodasta on mielessä monella Natsi-Saksan liittolaismaalla. Ukrainassa katuja on jälleen nimetty natsi-sankareille. Venäjän-kielen käyttö julkisessa tilassa on kielletty. TV-ja radioasemia on kielletty.

Suomessa keskustan Sipilän, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus lähetti 100 suomalaista virkamiestä ja toimittajaa Harvardin yliopistoon, voinee sanoa, propaganda oppiin. Tuo oppi on yhdenmukaistanut valtamedian tiedottamisen yhä Venäjä-vastaisemmaksi.

Jugoslavian hajottamisessa CIAn entinen virkailija Robert Baer on todennut CIA:n huolehtineen propagandasta, mutta uutisten lukijat lukivat CIA:n tekstejä. Suomessa toimittajat ovat sisäistäneet ylikansallisen pääoman tavoitteet niin, että he itse ovat koulutuksensa pohjalta muuttuneet CIA:n agenteiksi.

Tällä tavoin saamme päivittäin lukea Vesa Sirenin kaltaisia taitavasti manipuloivia artikkeleita.

Emme koskaan saa lukea tai kuulla, että Ukrainassa on vallalla sisällissota, jossa demokratiaa kannattavat itä-ukrainalaiset ja natsien tukemat hallituksen joukot taistelevat siitä vallitseeko alueella Yhdysvaltojen tukema ylikansallista etua palveleva järjestelmä vai itsenäinen pääasiassa venäjää puhuvien, osin Venäjän kansalaisten hallitsema järjestelmä, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat yhdessä sopineet toteutettavaksi.

Sota jatkuu siksi, että Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ja sotateollinen kompleksi edellyttävät sotimista. Yhdysvallat ja Britannia lähettävät jatkuvasti aseita, toki ukrainalaiset joutuvat ne maksamaan sen sijaan että ostaisivat ruokaa ja öljyä.Nuo maat haluavat kaikin tavoin vahingoittaa Venäjää, tämän tukiessa rauhanomaista ratkaisua. Sotilaallisen toiminnan lisäämisellä Ukrainan presidentti haluaa provosoida Venäjän tukemaan itä-ukrainalaisia sotilaallisesti.

Suomen hallitus ja ulkopoliittinen johto myötäilevät Yhdysvaltojen ja Britannian linjaa, minkä myös EU on vaikenemalla hyväksynyt vaikka Ranska ja Saksa ovat olleet sopimassa rauhasta. 

Yhdysvalloilla ei ole muita toimintatapoja kuin aseet ja talouspakotteet. Myötäeläminen, heikompien auttaminen ja demokratia ovat maalle täysin outoja.

Siten Suomen hallituksen kytkeytyminen yhä tiiviimmin Yhdysvaltojen yhteyteen on paitsi epämiellyttävää, moraalitonta mutta myös vaarallista.

Suomen ajatteleva sivistyneistö on kadonnut.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toteaa 12.12.2021 Helsingin Sanomien Suomen hävittäjähankintoja analysoivassa artkkelissa:"Mielestäni ei ole mitenkään tyhmä valinta tukeutua maailman vahvimpaan sotilaalliseen suurvaltaan". 

Voiko sen paremmin sanoa? Näin Mannerheimkin varmaan arvioi liittoutumistaan Hitlerin armeijan kanssa,kuitenkin tietäen juutalaisvainot ja keskitysleirit. Ei kukaan suomalainen voi olla tietämätön Yhdysvaltojen muille aiheuttamista kärsimyksistä.

"Meren katedraalin" lohduttomuus ja umpikujamaisuus on käsin kosketeltava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen CIAta palveleva valtamedia, hävittäjähankinnat, Suomi integroituna Venäjä-vastaiseen sotaan, Vesa Siren, Ukrainan sota, Ahtisaari, Hitlerin liittolaisena, USA, EU, moraalin katoaminen, katolinen kirkko, Meren katedraali, 1300-luku

Yle:n ja Helsingin Sanomien sotapropaganda

Sunnuntai 12.4.2015 klo 9.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viimeisten puolentoista vuoden aikana olemme kokeneet tiedotusvälineiden, Yle:n, Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien kiihtyvän sotapropagandan. Sen ilmeisenä tarkoituksena on ollut pelotella kansalaisia siirtymään NATO:n kannattajiksi kuten lähes kaikkien päivälehtien päätoimittajat olivat jo vuonna 2007.

Sotapropaganda tarvitsee vihollisen. Siihen Suomen oikeistolaiselle eliitille on jo 100 vuoden ajan tarjoutunut Venäjä. Propagandan tehoa lisää Suomen kielellinen eristyneisyys.Muuta kuin suomenkieltä taitamattomille propaganda jää ainoaksi tietolähteeksi.

Iltapäivälehtien brutaali tyyli ja idiotiaa lähentelevät lööpit herättävät vähänkin itsenäisesti ajattelevassa kansalaisessa huvittuneisuutta. Suureen osaan kansasta Helsingistä Lappiin iltapäivälehtien vaikutus kuitenkin lisää epävarmuutta; mikä mahtaa asian laita olla? Tietojen täydellinen historiattomuus ja globaalien valtasuhteiden kuvan puuttuminen estävät ihmisiä tiedostamasta mistä on kysymys.

Helsingin Sanomien ja Yle:n propaganda on vaarallisempaa ja ovelampaa. Helsingin Sanomien propaganda sisältyy hienosyisesti kaikkeen mitä HeSa kirjoittaa; kulttuurista talouteen ja ulkomaan uutisiin. Olen seurannut mielenkiinnolla musiikkiarvostelija Vesa Siréniä, joka arvosteli Georgian aloittaman Ossetian sodan päättymisen kunniaksi pidetyn Valeri Gergievin johtaman konsertin Tsinvalissa. Näin konsertin itse televisiosta ja saatoin havaita, että Sirén ei ollut nähnyt koko koserttia. Hän kuitenkin arvosteli kielteisesti Gergieviä. Osoittautui, että hän oli lukenut konsertista jostakin brittilehdestä. Nyt hän arvosteli jälleen Novosibirskin ooperan johtajaan Venäjällä kohdistunutta kritiikkiä. Hän ei kuitenkaan propagandasyistä kertonut millä tavalla loukkaava esitys oli.Krusifiksi oli sijoitettu naisen reisien väliin.

Pääkirjoitussivulla HeSa antaa tilaa eräälle maailman röyhkeimmällä tavalla veronmaksajia kiristämällä rikastuneelle George Sorokselle ja hänen tulkinnalleen Ukrainan tilanteesta. Helsingin Sanomien välittämäksi viestiksi tulee: Venäjä haluaa vahingoittaa Ukrainaa. Soroksen kauhutarina kuvaa Venäjän aiheuttavan pakolaisvirran Ukrainasta muihin länsimaihin. Pakotteiden lopettaminen olisi kaiken loppu.

Soroshan ei voi muistaa kuinka hänen hengeheimolaisensa presidentti Clintonin ja tämän vaimon johdolla suunnittelivat Jaltalla 2013 syyskuussa kuinka Ukraina jaetaan. Nyt jo myrkylliseksi todettu liuskekaasun tuotanto voidaan tietenkin hyödyntää Ukrainan kaltaisessa "kehitysmaassa" yhdysvaltalaisen ylikansallisen pääoman hyväksi. Maatalous tuli ottaa Monsanton geenimuunnellun viljan viljelyalaksi, tietenkin hyödyttämään ylikansallista pääomaa. Sitä voidaan tällaisessa maassa harjoittaa siitä huolimatta, että WHO on todennut Monsanton viljan käytölle välttämättömän Roundup rikkakasvimyrkyn aihettavan syöpää. Ei haittaa! Tällaisessa kehitysmaassa säänöt eivät ole niin tarkkoja! Soros itse lupasi miljardin maatalouteen! Mutta Venäjän syytä kaikki alleviivaa Helsingin Sanomat Soroksen suulla.

Venäjä esti suunnitelmaan kuuluneen Krimin Sevastopolin sotilastukikohdan siirtymisen Venäjältä yhdysvaltalaisille. Jugoslavian pilkkominen sen sijaan antoi yhdysvaltalaisille valtavan sotilastukikohta Bondsteelin Serbian alueelle, mikä maapohja oli kuitenkin "itsenäistettävä"Kosovoksi. Venäjä ei kuitenkaan ole Jugoslavia vaikka Saksa ja USA näyttävät niin luulevan.

Saksa ja USA eivät halunneet Minskin sopimuksen tuovan rauhaa. Mikäli olisivat, sopimus olisi edellyttänyt Poroshenkon aloittavan suorat neuvottelut Donbassin kanssa. Sen sijaan USA ja Saksa ( tosin USA vain kulisseissa) antavat USA:n Ison-Britannian, Kanadan, Liettuan, Puolan etc voimistaa varustelua sodan jatkamista varten. Kroatiassa v. 1995 varustelu amerikkalaisten kenraalien MPRI järjestön johdolla jatkui 8-10 kk, jonka jälkeen nationalistiset kroaatit suorittivat 250.000 Kroatian serbin etnisen puhdistuksen. Nyt amerikkalaiset kenraalit ovat Ukrainassa toimineet yhtä kauan kuin Kroatiassakin. Osa venäjänkielisistä ukrainalaisista on jo puhdistettu Venäjälle. Vaikka Ukrainan hallitus tukijoineen ei toimi rauhan puolesta syyttävä sormi osoittaa Venäjää!

Tänään sunnuntaina Saska Saarikoski kertoo uudesta vallitsevasta todellisuudesta. Totuudella ei ole väliä kunhan asiat toimivat. Koko jutun clou on se, että tämä hänen mielestään pätee erityisesti Venäjällä!

Yle:n propagandan vaarallisuus liittyy siihen, että kansa luulee Yle:n uutisten ja ajankohtaisohjelmien olevan jotenkin totta. Uutisista puuttuu kuitenkin objektiivisuus. Vaalien alla sotapropaganda on ollut huipussaan. Suggestiivinen musiikki saattelee hävittäjien lentoa. Vaaliohjelmissa tasapuolisesti Venäjään suhtautuvia keskustalaisia kutsutaan milloin milläkin negatiivisella ryhmänimellä. En ole havainnut vaalikeskusteluissa kysyttävän mitään Yhdysvaltojen osuudesta maailmarauhaan. Yhdysvaltojen vakoilukoneiden läsnäoloa Venäjän ilmatilan reunalla ei ihmetellä ei myöskään sitä, että Yhdysvallat katsoo Kiinan uhkaavan USA:n turvallisuutta kun Kiinan omat sotalaivat valvovat Kiinan omaa rannikkoa.

Yle ei kyseenalaista USA:n itse julkituomaa tavoitetta maailmanvallasta. 34% yhdysvaltojen kansasta äänestää ja rikkaat asteollisuuden tukijat päättävät kenet vaaleilla valitaan. Kaiken kattavat talouspakotteet ovat USA:n muiden sotatoimien kammottavia jatkeita. (Irak,Kuuba,Venezuela, Iran)

Aljazeera teki ennen viimeisiä Venäjän presidentin vaaleja laajan haastattelusarjan Venäjän Kauko-Idästä Pietariin. Moniosaisesta ohjelmasta kävi 100% selväksi, että venäläiset kannattivat Putinia. Kun vaaleissakin näin tapahtui, Suomen media arvosteli Venäjän demokratiaa.

Suomen eduskuntaan tulisi valita henkisesti kypsiä, tosiasioihin kantansa perustavia kansalaisia, joilla on realistinen käsitys maailman valtasuhteista niin Aasiassa kuin Lähi-Idässä. Jo presidentti Kekkonen totesi eduskuntaan valittavien olevan usein selvillä maakunnan asioista mutta ei kansainvälisestä politiikasta. Yle on valitettavasti edelleen kansainvälisissä suhteissa maakuntatasolla, ilmeisen tahallisesti yksipuolinen ja siten vaarallinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: propaganda, Yle:n uutistoimitus, Helsingin Sanomat, sotapropaganda, Vesa Siren, Saska Saarkoski, George Soros, Venäjä, Ukraina, NATO

Onnittelut Iltalehdelle

Keskiviikko 19.3.2014 klo 14.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Iltalehti ansaitsee positiivisen palautteen USA:n kommandojoukkoja Krimillä koskevasta sotahistorian dosentti Markku Salomaan artikkelista.

Suomalainen ja muu läntinen tiedonvälitys on Ukrainan konfliktin yhteydessä täysin vaiennut Yhdysvaltojen viiden miljardin arvoisten salaisten operaatioiden osuudesta hallituksen väkivaltaisessa vaihdoksessa ja väkivallan yltymisessä. Historia osoittaa, että aikaisempina vuosikymmeninä Yhdysvallat saattoi käyttää salaista arsenaaliaan rauhassa tiedotusvälineiden ulottumattomissa. Kamputseaa pommitettiin 1965 - 1973 joka päivä, 8 minuutin välein, ilman, että tiedotusvälineet kertoivat siitä. Jugoslaviaa hajoitettaessa Yhdysvallat saattoi rauhassa yhteistyössä omien suurlähettiläidensä kanssa toteuttaa sotatoimia, joiden lopputulemana oli kaksi omaa sotilastukikohtaa Balkanilla, serbien demonisointi ja karkoitus omilta asuinsijoiltaan. Yhdysvaltojen suurlähetystöt niin Moskovassa, Tbilisissä, Sarajevossa, tai Kiovassa ovat keskeisessä asemassa organisoimaan USA:n salaisia operaatioita hallitustenvaihdosten ja sotilastukikohtien aikaansaamiseksi.

Suomen hallitus on nyt uljaasti osallistumassa Yhdysvaltojen johdolla Haagin kokoukseen, jossa USA ja EU yhdessä suunnittelevat rankaisutoimia Venäjää vastaan. Siis Yhdysvaltojen johdolla, jota maata maapallon asukkaiden valtava enemmistö pitää suurimpana vaarana maailmanrauhalle!

Missä olivat pakotteet Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian hyökätessä Irakiin ja tappaessa miljoona ihmistä? Missä olivat pakotteet kun Yhdysvallat laittomasti hyökkäsi pommittamaan Jugoslaviaa tai Afganistania? Missä oli Suomen median kritiikki? Ei missään. Suomen media meni hyökkäysvaunuissa sotaretkelle mukaan.Presidentti Ahtisaari tuki Jugoslavian pommituksia ja uhkaili maan presidenttiä. Nyt Suomi on Afganistanin sotilasoperaatiossa mukana. Rikolliseen toimintaan mukaan meneminen tekee itsestäkin kanssarikollisen.

 Kosovo piti saada julistettua itsenäiseksi, jotta USA:n sotilatukikohta Bondsteel saisi laillisen maaperän itselleen. Silloin "länsimaat" YK:n turvallisuusneuvoston suulla tiedustelivat kansainväliseltä tuomioistuimelta oliko itsenäistyminen laillinen. Kiertäen varsinaisen kysymyksen asettelun, tuomioistuin vastasi, että itsenäistymiselle yleensä ei ole laillista estettä, vastaamatta lainkaan siihen eriteltyyn kysymykseen, joka sille oli esitetty.

Tämän ICJ:n päätöksen pohjalta Krimin itsenäistyminen on täysin laillinen ja Putin on oikeassa.Vastauksen ympäripyöreys oli ilmiselvästi poliittinen. Muuttuuko laillinen laittomaksi aina kun Venäjä toimii kysymyksessä olevassa asiassa kuten länsimaat.

On mielenkiintoista kuinka Suomen media on laskeutunut alkeellisenkin sivistyneisyyden ja totuuteen pyrkimisen alapuolelle. Helsingin Sanomien NATO-into on johtanut paitsi käsittämättömään journalistiseen tasoon, myös siihen, että lehti itse, varmemmaksi vakuudeksi järjestää seminaarin, jonka osanottajilta saa haluamansa vastauksen.Se haluaa takoa niin kauan kun rauta on kuumaa.

HeSa on valinnut Venäjän kirjeenvaihtajakseen Pekka Hakalan, jolle riittää yhden nuorukaisen haastattelu, johon toimittaja projisoi omat ennakkoasenteensa ja tarjoilee ne lukijoille ikäänkuin Ukrainan todellisuutena.Toimittaja Suvi Turtiaiselle riittää myös vanhuspariskunnan hätääntynyt silminnäkijälausunto tarkka-ampujista, mutta ilman analyysiä siitä, miksi tarkka-ampujat ampuivat Yhdysvaltojen yhteistyökumppanin haltuunottaman Filharmonia-rakennuksen katolta,jonne pääsi vain hänen luvallaan. Tämä kommando-yhteistyökumppani ei antanut ottaa näitä tarkka-ampujia kiinni vaikka mielenosoittajat sitä vaativat?

Suomen medialla ei ole ollut varaa julkaista presidentti Putinin puhetta kokonaisuudessaan. Sen sijaan lehdet ottavat mielivaltaisia osasia siitä ja antavat perään oman tulkintansa, "mitä se on" tyyliin.Vain puheen kuuleminen kokonaisuudessaan tai edes lukeminen, antaa aidon vaikutelman.

Mieleeni tulee HeSa:n musiikkitoimittaja Vesa Siren, joka kirjoitti Valeri Gergievin johtamasta konsertista Tsinvalista, Georgian sodan jälkeen. Hän kertoi kuinka mahtipontisesti Gergiev johti ja kuinka konsertti oli voitonjuhlaa!! Osoittautui, että hän oli lukenut konsertista jostakin britti-lehdestä eikä ollut itse nähnyt tai kuullut sitä. Satuin näkemään ja kuulemaan konsertin, joka oli täynnä surua, kynttilöitä pimeässä illassa. Gergiev, osseetti itsekin, oli kalpea, surun murtama, samoin yleisö. Musiikki oli surumusiikkia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Salomaa, Suvi Turtiainen, HeSa, Pekka Hakala, Vesa Siren, Krimin itsenäistymisen laillisuus, Iltalehden Ukraina- uutisointi, Yhdysvaltojen erikoisjoukot, tarkka-ampujat, Yhdysvaltojen suurlähetystöt

Helsingin Sanomien sotapropagandaa kulttuurisivuilla

Sunnuntai 24.8.2008 klo 16.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Musiikkiarvostelun peruskriteeri on tavallisesti se,että arvostelija on nähnyt ja kuullut konsertin. Vesa Sirén valottaa 23.8.lukijoilleen Valeri Gergijevin konserttia Tsinvalissa  brittiläisen the Times lehden verkkosivujen tekstien välittämillä tiedoilla.Ei konsertin kokeneena.Hän kertoo kuinka Gergijev johti " voitonkonsertissa" Mariinski teatterin orkesteria."Konsertti juhlisti Venäjän armeijan voittoa sen häädettyä Gorgialaiset joukot Etelä Ossetian Tsinvalista"

Suomalaisilla oli mahdollisuus nähdä konsertti kokonaisuudessaan Russia Today satelliittikanavalta samoin Gergijevin puhe ja haastattelu. Varmasti suuri osa saattoi katsoa myös ohjelmaa venäjänkielisiltä kanavilta.

Konsertti oli syvän surun konsertti. Gergijeviä haastateltiin aikaisemmin arkivaatteissaan. Hän oli harmaan kalpea surusta ja väsymyksestä sekä näkemästään. Hän mainitsi,että hänestä on vaikeaa kun hänellä on ystäviä myös Georgiassa.Itse konsertissa koko orkesteri oli mustissa. Gergijev tavallisuudesta poiketen pystykauluksisessa mustassa puvussa ja vakavana.Gergijev puhui surevalle yleisölle- niille, jotka olivat ehtineet palata Tsinvaliin sotaa paosta.Hänen puheensa oli lyhyt, täynnä myötätuntoa ja rohkaisua. Puheen sisältö on arvioitava liittyen siihen yhteyteen, missä se pidettiin. Ilta oli lämmin tumman pehmeä ja orkesteri sijaitsi virasto rakennuksen tasanteella, jolle johtaville portaille oli sytytetty kynttilöitä sodan uhrien kunnioittamiseksi. Yleisö oli harras, kyynelsilmäinen. Television katsojille näytettiin aika-ajoin rinnakkaiskuvana sodan tapahtumia mutta ennen kaikkea repivää tuskaa ja surua.

Tarvitaan kyynisyyttä kyetä esittämään Vesa Sirénin ja samalla sivulla Kirsikka Moringin haastatteleman Dmitri Krymovin tapaisia luonnehdintoja konsertin tarkoituksesta toisaalla ja Valeri Gergijevistä toisaalla. Suomalaiset käyttävät mielellään hyväkseen kuuluisan osseetti-orkesterinjohtajan hyväntahtoisuutta Mikkelin musiikkijuhlien kapellimestarina. Kun hänen kansalaisiaan tapetaan ei ainakaan Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajilta liikene todellisuuteen perustuvaa tekstiä myötäelämisestä puhumattakaan.

Toivon,että Yleisradion Teema-kanava esittäisi konsertin kokonaisuudessaan.Se on varmasti saatavana nauhoituksena.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: musiikkiarvostelun kriteerit, Vesa Siren, Kirsikka Moring