Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

MARIN JA NIINISTÖ TUKEVAT ETNISTÄ PUHDISTUSTA

Keskiviikko 1.3.2023 klo 12.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Länsimailla on pitkä etnisen sorron ja puhdistuksen historia. Yhdysvallat myönsi äänioikeuden mustalle väestölleen vasta 1960-luvulla. Työskentelin Yhdysvalloissa juuri tuolloin. Havaitsin kuinka mustan perheen muuttaessa lähiön kadulle, valkoiset muuttivat pois. Valkoiset ylläpitivät myös vain valkoisille tarkoitettuja kouluja siitä huolimatta, että eivät saaneet siitä johtuen valtionapua.

USA:n rotusorto ulottui myös Afrikkaan. Yhdysvallat tuki viimeiseen saakka Etelä-Afrikan apartheid, rotusortojärjestelmää, joka päättyi vasta 1994. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA paljasti Nelson Mandelan olinpaikan, jotta hänet voitiin pidättää ja vangita lähes 30 vuodeksi.

NATO-maa Kanada pyrki aikoinaan  suorittamaan intiaanien etnisen puhdistuksen. Intiaanilapset haettiin poliisivoimin kodeistaan katolisiin sisäoppilaitoksiin. Siellä kurin ja järjestyksen alla lapset joutuivat luopumaan äidinkielisistä etunimistään. He eivät saaneet puhua keskenään äidinkieltään, eivät tavata vanhempiaan. Kasvatuslaitosten pihamailta on löydetty useita pahoinpideltyjen lasten hautoja.

Pohjoismaissa Ruotsissa ja Suomessa on ollut vallalla saamelaisten etninen sorto. Erityisesti Ruotsi on ollut rotuhygienian johtomaa jo ennen natsi-Saksaa. Uskontoon ja elinkeinonharjoittamiseen liittyvää saamelaisten sortoa on Suomessakin pidetty hyväksyttävänä.

Eestin nykyinen pääministeri Kaja Kallas on ehdottanut ”Moskovan uudelleen kouluttamista”. Eestillähän on raskas historia Hitlerin Saksan liittolaisena ja ensimmäisenä eurooppalaisena maana, joka saattoi julistautua juutalaisista vapaaksi maaksi tapettuaan kaikki omat ja Keski-Euroopasta junilla tuodut juutalaiset. Nyt vuorossa olisivat venäläiset.

 

                                                        ***

 

Yhdysvallat suoritti liittolaistensa Kanadan ja EU n tukemana helmikuussa v. 2014 tarkka-ampujien avulla väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa. Tarkoituksena oli irrottaa Ukraina liittolaisuudesta Venäjän kanssa, jotta Yhdysvaltojen tavoite Venäjän heikentämisestä onnistuisi.

Yhdysvallat ajoi vaaleilla valitun presidentin maanpakoon ja aloitti etnisen puhdistuksen myös Ukrainassa. Se painosti Ukrainan parlamentin kieltämään venäjän kielen virallisen aseman, kieltämään eduskunnassa enemmistönä olevat puolueet, alueiden puolueen ja kommunistisen puolueen sekä julistamaan ”terrorismin vastaisen sodan” Itä-Ukrainan Donbassin alueelle. Donbass oli alueiden puolueen ja vaaleilla valitun presidentti Janukovichin tukialuetta.

Yhdysvallat valitsi uuden pääministerin ja pääosin ulkomaalaisista koostuvan hallituksen. Obaman varapresidentti Joe Biden toimi eräänlaisena siirtomaahallitsijana puhuen kertomansa mukaan pidemmän aikaa vuodessa valitsemansa pääministeri Jatsenjukin kuin vaimonsa kanssa.

Yhdysvaltojen tukena toimivat Ukrainan natsi -puolueet, joiden julkisanottuna tavoitteena on tappaa kaikki venäläiset sekä ajaa venäjää puhuvat asukkaat rajan yli Venäjälle. Natsi-puolueiden edustajat kehuvat julkisesti eri TV-kanavilla valtaansa, joka ei ole valta eduskunnassa vaan sen ulkopuolella. 

Viime päivinä on saatu kuulla Metan eli Facebookin alkavan sallia Azovin natsien Fb- tilit. Siten Yhdysvaltojen tukema natsi-informaatio pääsee tehokkaasti leviämään myös USA/NATO:n vaikutuspiirin ulkopuolelle. Se tulee osaksi normaalia puheenpartta kuten Halla-Ahon ja Sofi Oksasen viestit.

Oligarkki Igor Kolomoisky, joka on perustanut Azovin natsi -pataljoonan, rahoitti myös Zelenskyn vaalikampanjaa v. 2019. Natsit ovat vaikutusvaltansa johdosta saaneet muutettua tuhansia katujen ja aukioiden nimiä. Aikaisemmin toisen maailmansodan neuvosto -armeijan voiton kunniaksi tai tunnettujen kirjailijoiden tai säveltäjien mukaan nimetyt kadut on muutettu kunnioittamaan ukrainalaisia natsi-kollaboraattoreita kuten Stepan Banderaa.

Miten Sanna Marinin ja Sauli Niinistön aseistama ja kaikin puolin tukema etninen puhdistus on edennyt?

Kuten Kanadassa intiaanikieli, myös Ukrainassa venäjän kieli, jota enemmistö puhui, julistettiin siis kielletyksi. Maassa vallinnut rikas lehdistön ja TV:n venäjänkielinen toiminta tulivat laittomiksi. Kansalaiset eivät enää uskaltaneet ilmoittaa olevansa äidinkieleltään venäjänkielisiä. Venäjän puhuminen kodin ulkopuolella kiellettiin myös. 

Alueiden puolueen ja kommunistisen puolueen tultua kielletyiksi kansalaiset perustivat uusia demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta toteuttamaan pyrkiviä puolueita, jotka yksi toisensa jälkeen jälleen kiellettiin.

 

***

Jotta etninen puhdistus saa legitimiteetin, koko kulttuuri on muutettava tukemaan natsi-kollaboraattoreita ja heidän maailmankuvaansa. Se edellyttää tähänastisen historiallisen todellisuuden muuttamista, Hitlerin ja hänen seuraajiensa glorifioinnin palauttamista. 

Ukraina oli toisen maailmansodan natsi-Saksan Einsatz-tuhoamisryhmien temmellyskenttä. Juuri Etelä-Ukrainassa, Odessassa, Nikolajevissa ja Transnistriassa suoritettiin kymmenien tuhansien juutalaisten, kommunistien ja mustalaisten teloituksia.

Suomen miehittämällä Itä-Karjalan alueella sijainneet Mannerheimin rakennuttamat ja hallinnoimat leirit olivat toista suuruusluokkaa. Suomalaisilla keskitysleireillä oli yhteensä 23 984 vangittua. Petroskoin leireillä elokuussa 1942 kuoli ”vain” 500 venäjänkielistä vanhusta, naista ja vauvaa

Ukrainan asukkaiden historiallinen muisti on kouriintuntuvampaa kuin suomalaisten muisti. Siten natsien suorittama Odessan ammattiyhdistysten talon murhapoltto toukokuun 2.päivänä 2014 oli hirvittävä historian kertaus natsien voimasta ja piittaamattomuudesta. Tuona päivänä asukkaat pakenivat natseilta suojaan kyseiseen taloon. Natsit sulkivat ovet ja sytyttivät talon palamaan tanssien ulkopuolella ja huutaen ”torakat palaa, torakat palaa”. Yli 50 henkilöä paloi kuoliaaksi tai kuoli hypätessään ikkunasta ulos, tuhoisin seurauksin. (Torakka nimitys johtuu Venäjän toisen maailmansodan voiton päivänä 9.5. rintaan asetettavasta oranssi -mustasta silkkinauhasta)

Maidanin tarkka-ampujien rikoksia tai Odessan tuhopolttoon syyllisiä ei ole uskallettu tutkia.

Ukrainassa todellisuuden muuttaminen on alkanut miljoonien kirjastoista kerättyjen kirjojen polttamisella. Kaikki teokset, jotka ilmaisevat Ukrainan ja Venäjän kulttuurien kietoumista toisiinsa ja maiden olevan veljeskansoja, on tuhottava. Lasten ja nuorten koulukirjat, varsinkin historiateokset, on kirjoitettu uudelleen, ja uudet painokset on toimitettu kouluihin ja päiväkoteihin. Valtamedia tukee aukottomasti meneillään olevaa prosessia.

Yhdysvaltojen rasistinen tavoite Venäjän tuhoamiseksi tai ainakin heikentämiseksi tukee Ukrainan natsien johtamaa prosessia. USA n johtaman NATOn pysyvä läsnäolo Ukrainassa, miljardien aselähetykset, biologisia aseita kehittävät laboratoriot, EU-maiden kanssa tehtävä Venäjä-vastainen yhteistyö ja massiivinen korruptio ovat vahvistaneet Ukrainan muuttumista totalitaariseksi natsi valtioksi.

Yhdysvaltojen toiminta ei ole enää vain natsismin tukemista vaan osallistumista terrorismiin. Presidentti Bidenin, Victoria Nulandin, Anthony Blinkenin ja Jake Sullivanin CIA:lta tilaama NordStream kaasuputken räjäytys on terrorismia. NATO osallistui Itämerellä tapahtuneessa harjoituksessaan räjäytyksen valmisteluun ja sen peittelyyn NATO- Norjan suorittaessa lopullisen  räjäytyksen.

 

                                                             ***

 

Azovin natsi -pataljoonan edustajat saivat vuonna 2022 Yhdysvalloissa juhlallisen vastaanoton. 

Pataljoona oli saanut Mariupolin kaupungin hallintaansa v. 2021. 

Kiovan hallitus valmistautui antamaan lopullisen iskun jo 8 vuoden ajan pommittamalleen Donbassille helmikuussa 2022. Täydentääkseen alueen sopeuttamista Kiova pyrki toteuttamaan valloituksensa jälkeen alueen väestön uudelleen koulutuksen. 

Venäjä keskeytti Kiovan hallituksen aloittaman valtauksen viikkoa myöhemmin vastaoperaatiolla. Sen aikana se valtasi Mariupolin Azovstalin terästehtaan, joka toimi natsien viimeisenä linnakkeena. Siellä natsit pitivät satoja siviilejä panttivankeinaan.

Antautuneet sotilaat olivat täynnä natsitatuointeja. Heidän joukossaan oli kanadalainen NATO-kenraali, joka oli vain joitakin kuukausia aikaisemmin valittu ehdokkaaksi Kanadan armeijan komentajaksi.

 

                                                     ***

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on vahva natsidiaspora. Saksalaiset natsi -virkamiehet, keskitysleirien vartijat ja armeijan upseerit saivat turvapaikan Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Amerikasta ja Iso-Britanniasta sekä Euroopan fasististen hallintojen suojista.

He liittoutuivat uusien isäntämaittensa rasistien kanssa. Diaspora rahoitti Jugoslavian sotaa ja nyt Ukrainan aseistamista. Kroatian natsit palasivat ”kotiin”. Kanadan natsien perilliset tukivat Ukrainan Maidanin vallankaappausta.

Mikä saa Suomen eliitin tukemaan ja aseistamaan Ukrainan natsihallintoa?

Eräs syy lienee Suomen koulujen vajavainen historian opetus. Lapsenlapseni kertoi nähtyään Kansallisteatterissa Ensimmäinen tasavalta -näytelmän, että hän ei ollut tiennyt asioita, joita teatterin lavalla esitettiin.

Kirjoitin kirjan Lahtari, Punikki ja Teurastaja. Käsittelen siinä Suomen historiaa ja Bosnian sotaa tieteelliseltä pohjalta. Helsingin kirjamessut kielsi teokseni esittämisen messujen lavoilla.Siten historian opetuksen puutteet ovat tarkoituksellisia.

On ilmeistä, että totuus on vaarallinen siksi, että Yhdysvallat ja muut NATO-maat haluavat jatkaa etniseen syrjintään perustuvaa valtaansa. Historiallinen totuus on kiusallinen. Siksi ei ole ihme, että Venäjää ei kutsuta Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivän juhlallisuuksiin tai että Suomelle itsenäisyyden antaneen Leninin patsaita poistetaan puistoista tai unohdetaan, että Stalin pelasti Mannerheimin sotaoikeudelta.

Muunnetun historian avulla voidaan kieltää Auschwitzin vapauttamisen merkitys. Siten Venäjän suorittamaa, vastaavaa, kansanmurhan uhan alla olevaa Donbassin vapautusta voidaan kutsua ”provosoimattomaksi, hirviömäiseksi sodaksi, jota paha Putin toteuttaa”. 

Ukrainan presidentin lähin neuvonantaja on sanonut, että Venäjä ei pommita siviilikohteita, Suomen valtamedia ja valtiojohto tietävät paremmin.

Lähivuosikymmeninä YK/NATO ei voi enää perustaa rahoittamiaan tuomioistuimia tuomitsemaan uhrejaan. USA/NATO-sotien ja siirtomaavallan uhrit nousevat ja alkavat toteuttaa oikeudenmukaista, kansainvälisiin oikeuksiin perustuvaa maailmaa. 

Hitleriä ei voitettu puheilla. Siten Venäjäkään ei voi saada oikeutta Ukrainan venäjänkieliselle väestölle eikä turvallisuutta itselleen muulla kuin nyt valitsemallaan tavallaan. Puheiden aika päättyi joulukuussa 2021.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marin, Niinistö, etninen puhdistus Ukrainassa, etninen sorto, intiaanit, musta väestö, saamelaiset, natsismi, Ukrainan ja Suomen natsi-historia, USA:n Maidan vallankaappaus, USAn ja facebookin tuki natseille, Azovin pataljoona,

Kosovo

Keskiviikko 29.9.2021 klo 12.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Valtamediastamme saattaisi päätellä Kosovossa olevan kysymys riidasta autojen rekisterilaatoista. Näin ei ole. Kyse on kansainvälisen oikeuden ja sen mukaisten menettelyjen täydellisestä puuttumisesta suhteessa Kosovoon ja Kosovossa.

Yhdysvaltojen laittomasti Serbian alueelle kesällä 1999 Kosovoon rakentama jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel oli Jugoslavian hajottamisen suunnittelijoiden lopullinen kruunu.

Jugoslavian kansanryhmien joukossa serbit olivat olleet toisen maailmansodan aikana Hitlerin kanssa liittoutuneiden muslimien ja kroaattien vainon kohteena. Satojatuhansia menehtyi keskitysleireissä ja epäinhimillisissä pogromeissa.

Yhdysvallat irtisanoi v. 1989 kaikki Jugoslavian lainat yhdessä yössä. Taloudellisen kriisin aiheuttaminen on tavanomaista värivallankumouksissa. Toinen tavoite on pysyvyyttä kannattavien voimien demonisointi, Jugoslavian kohdalla serbeja alettiin kutsua Hitlereiksi.

Yhdysvallat ja Saksa liittoutuivat toisen maailmansodan aikaisten Hitlerin liittolaisten kanssa. Kalifaattia rakentava Bosnian presidentti Izetbegovic, Osama bin Laden rinnallaan olivat serbien pogromien toteuttajia 1992 -95 yhdessä kroaattien kanssa.

Jugoslavian hajottamisen edettyä Serbian ja Montenegron haltuunoton vaiheeseen 1999, Serbia kieltäytyi Serbian ja Montenegron NATO-miehityksestä.

Kosovon, Serbian maakunnan, albaaniväestön suuri osa toimi USAn ja Saksan sekä koko läntisen median kanssa yhteistyössä. Albaanijohtajat kieltäytyivät osallistumasta valtiollisiin monipuoluevaaleihin. He kieltäytyivät työllistymästä valtion yrityksiin, sairaaloihin tai kouluihin. He perustivat "puhtaasti albaaneille" tarkoitetut koulut, terveydenhuoltojärjestelmän, jotka luonnollisestikaan jo rahapulasta johtuen eivät voineet olla erityisen korkeatasoisia.

Jugoslavia ja erityisesti Serbia ovat aina olleet demokratian toteuttajia tarjoten kaikille 12 etniselle ryhmälle tasaveroiset oikeudet, Kosovo sen sijaan halusi etnisesti puhtaan albaani-Kosovon.

Miten Suomen hallitus suhtautuisi, jos Ahvenanmaa ilmoittaisi vastaavasti, että se ei osallistu valtiollisiin vaaleihin vaan alkaa väkivaltaisesti vastustaa kaikkia valtiollisten toimien ilmenemismuotoja Ahvenanmaalla? Entä kun ahvenanmaalaiset alkavat tappaa alueella työskenteleviä valtion virkamiehiä?

Yhdysvaltojen ja EU-Saksan tavoitteena oli tukea tätä separatismia ja suoraa toimintaa. CIA koulutti Albanian puolella Kosovo Liberation Armyn eli KLAn taistelijoita. Saksa vuorostaan koulutti heitä Turkissa.

Saksan yhdistyminen oli tullut maalle varsin kalliiksi. Saksan tavoitteena oli saada haltuunsa niin paljon talouttaan hyödyttävää infrastruktuuria, varsinkin Kroatian pankkeja ja vakuutuslaitoksia sekä hotelleja.

Yhdysvaltojen tavoitteena oli saada sotilaallinen sillanpääasema Balkanille turvatakseen Afganistanin huumekauppaa, öljyputkia ja hegemoniaansa alueelle.

Kosovon albaanit vahvistuivat taloudellisesti Lähi-Idän maiden avulla.  Sotilaallinen koulutus ja yhteistyö CIAn palveluksessa olevien ETYJ amerikkalaisten tarkkailijoiden kanssa avasi yhteistyöväylän satelliittipuhelimien välityksellä ohjeistaa NATO-pommituksia serbi-armeijan kohteisiin.

Serbien kansanmurha Kroatiassa yhdysvaltalaisten johtaman operaatio Myrskyn avulla elokuussa 1995 oli johtanut serbien pakolaisvirtaan Serbiaan ja myös Kosovon alueelle, josta suvut olivat 1600- luvulla aikoinaan lähteneet. Serbiassa oli 800 000 serbipakolaista, jotka olivat joutuneet pakenemaan pogromeja Bosniasta, Kroatiasta ja Kosovosta.

Oli selvää, että Jugoslavia/Serbia ei voinut alistua Rambuilletin neuvottelujen b-liitteeseen, jossa edellytettiin koko jäljellejääneen Jugoslavian NATO-miehitystä.

Yhdysvallat oli liittoutunut Rambuilletissa väkivaltaan turvautuvan albaanijohdon kanssa eikä neuvotteluja tarjoavan Rugovan kanssa.

Jugoslavian pommitukset aloitettiin lavastamalla Racakin kylässä tapahtuneen taistelun uhrit teloitetuiksi eikä taistelussa kaatuneiksi. Suomen hallitus esti suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulosten julkistamisen, jotka olisivat paljastaneet että ketään uhreista ei ollut ammuttu läheltä eikä teloituksista ollut merkkejä.

Suomen Lipposen hallitus toimi Saksan ulkoministeriön ohjeistuksen mukaan kuten vuonna 1941, Suomen miinoittaessa koko Suomenlahden yhteistyössä Saksan kanssa. Saksan ulkoministerinä toimi v. 1999 vihreä Joschka Fisher ja liittokansleriksi oli vaihtunut Schröeder SPDstä.

Suomi esiintyi rauhanneuvottelijana 3 kk pommitusten päätteeksi uhkaamalla mattopommituksilla ellei presidentti Milosevic suostuisi rauhaan.

YK:n johtamissa rauhanneuvotteluissa päädyttiin siihen, että NATO-miehitys tulee vain Kosovon maakuntaan, ei koko Serbiaan (tuolloin Jugoslaviaan) Päätöslauselmalla 1244 YK päätti että Kosovo on miehityksestä huolimatta Serbian maakunta kuten ennenkin.

Vain viikkoja pommitusten päättymisen jälkeen Kosovon alueella alkoivat serbien pogromit. Samaan aikaan Yhdysvallat aloitti jättimäisen sotilastukikohdan rakentamisen Serbian maakunnan Kosovon koillisosaan. Tukikohta oli suurin sitten Vietnamin sodan.

Yhdysvaltalaiset ja muut länsimaiden NATO-joukot takasivat rakentamisen onnistumisen ja viis välittivät serbiväestön ahdingosta. Olivathan NATO-sotilaat olleet jo 10 v ajan länsipropagandan kohteena, jossa serbit oli leimattu väkivaltaisiksi natseiksi.

Kosovon hallintorakenteen korkeimmaksi johtajaksi tuli YK:n pääsihteerin erityisedustaja.

Serbiväestö tai serbihallinto ei päässyt maakuntaan valvomaan omaisuuttaan, tehtaitaan tai kiinteistöjään. Presidentti Ahtisaaren johtaman komitean johdolla "korkea edustaja" aloitti serbiomaisuuden konfiskoinnin. Yölliset albaanien suorittamat räjäytykset ja serbiomaisuuden ja ihmisten vahingoittaminen jatkuivat häiriöttä. NATO-sotillat seurasivat katseella serbiväestön paetessa Serbiaan.

Harri Holkeri toimi vajaan vuoden pääsihteerin korkeana edustajana. Hänen aikakaudellaan maaliskuun 17.-18. päivien aikana vuonna 2004 35 muinaista serbialaista ortodoksikirkkoa ja luostaria tuhottiin, poltettiin tai vaurioitettiin.935 serbien taloa ja kymmenen julkista laitosta, koulua, terveyskeskusta tai postia ryöstettiin, poltettiin tai vaurioitettiin pahoin sekä suoritettiin 4012 serbin etninen puhdistus eli poistaminen tavalla tai toisella kuudesta kaupungista ja yhdeksästä kylästä.

Islamististen albaanien etninen ja uskonnollinen riehuminen ortodoksisia serbejä kohtaan sai tapahtua ilman että albanialainen poliisi olisi yrittänyt estää sitä tai olisi auttanut hyökkäyksen kohteeksi joutuneita.

Kansainväliset KFOR-joukot eivät myöskään tehneet mitään toteuttaakseen tehtäväänsä - paitsi auttoivat etnisessä puhdistuksessa siirtämällä serbit pysyvästi pois kotiseudultaan albaanijoukkioiden kynsistä. Serbit joutuivat asumaan kotiensa sijaan parakeissa ja konteissa ympärillään jatkuva fyysisen ja psyykkisen vainon ilmapiiri.

Presidentti Ahtisaaren johdolla työskennellyt toimikunta tavoitteli 8v toimintansa aikana itsenäisyyttä tälle Yhdysvaltojen miehittämälle alueella. Olihan sietämätöntä, että Yhdysvalloilla oli jättimäinen sotilastukikohta Serbiassa.

Ahtisaari ei saanut itsenäistämishankkeellen tukea YK ssa. Enemmistö pysyvistä ja vaihtuvista jäsenistä vastusti hänen esittämäänsä itsenäisyyttä. Siten päätöslauselma 1244 on edelleen kansainvälinen laki.

Epäonnistumisen jälkeen lähdettiin albaaneille tuttuun suoraan toimintaan.

Kosovossa oli YK:n alainen eräänlainen harjoitteluparlamentti. Sen 109 jäsentä äänestivät Kosovon itsenäiseksi. Ei kansanäänestyksiä, ei kansainvälistä valmistelua ei mitään.

Yhdysvallat ja sen liittolaiset Suomi mukaanluettuna, Suomi, joka parhaiten tunsi väylän, jolla tilanteeseen oli päädytty, tunnustivat itsenäisyyden.

International Court of Justice ICJ, totesi ratkaisun laillisuudesta kysyttäessä, että "kyllähän julistuksia saa antaa". Se katsoi kuitenkin, että "parlamentti" ei voinut olla julistuksen antaja, vaan että äänestäjät olivat toimineet yksityishenkilöinä.

Monet Euroopan unionin jäsenmaat kuten  Espanja ja Kreikka eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä, ei myöskään Serbia,Venäjä eikä Kiina.

Kosovon presidenttinä oli vuoteen 2019 saakka Hascim Thaci, joka on Euroopan neuvoston elinkaupasta raportoineen Dick Martyn mukaan väkivaltaisen Drenica mafia-ryhmän johtaja. Nyt 20 vuotta Jugoslavian pommitusten jälkeen hänet on haastettu Kosovo Spesialist Chamber oikeusistuimeen Haagiin. Hänen puolueensa ja kannattajansa Kosovossa ovat vannoneet estävänsä hänen tuomitsemisensa vaikka väkivalloin.

Tässä lyhyt katsaus siihen mistä Dick Marty toteaa:" Euroopan johtajat puhuvat ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovat niitä maanantaina".

Ei ihme, että Yhdysvallat on rakentamassa omaa "sopimusvaraista demokraattista yhteiskuntaa" kannattavien maiden yhteisöä. Tällainen toisen itsenäisen valtion alueelle rakennettava jättimäinen sotilastukikohta olisi erinomainen esimerkki tulevasta toimintatavasta.

Kosovo on mafia-valtiona Yhdysvaltojen ja EU-Saksan luomus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kosovo, rekisterilaatat, mafia-valtio, USAn sotilastukikohta Kosovossa, NATO-miehitys, serbien etninen puhdistus, kansainvälinen oikeus, Dick Marty,

Etninen puhdistus NATO:n, YK:n ja EU:n valvonnassa

Tiistai 21.1.2020 klo 18.33 - Pirkko Turpeinen-Saari

Samaan aikaan kun valtamediamme välittää sosiaalipornografiaa ISIS: in uhkasta Pohjois-Irakissa, se vaikenee ISIS- tyyppisestä albaaniväkivallasta Kosovossa.

Jo 1990-luvulta lähtien Kosovon albaanit pyrkivät väkivallan, pelottelun ja murhien avulla karkottamaan Serbian maakunnasta Kosovosta kaikki vähemmistöasukkaat olivat he sitten serbejä, romaneja tai Jugoslavian valtioon mynteisesti suhtautuvia albaaneja.

Jugoslavia-tribunaali haastoi pääministeriksi pommitusten jälkeen itsensä valituttaneen Ramush Haradinajn ja hänen varamiehensä Idriz Balajn oikeuteen muun muassa Jugoslaviaan myönteisesti suhtautuneen Sali Berishan murhasta elokuussa 1998.

Berishan ollessa pidätettynä hänen nenänsä leikattiin irti, Idriz Balajn ja kahden KLA:n sotilaan läsnäollessa. Idriz Balaj leikkasi veitsellä viiltoja kolmen pidätetyn niskaan, käsivarsiin ja reisiin, hieroi suolaa niihin ja ompeli ne neulalla kiinni. Idriz Balaj kääri sen jälkeen Zenun Gashin, Misin Berishan ja Sali Berishan piikkilankaan ja työkalun avulla painoi piikit syvälle heidän ihoonsa. Idriz Balaj myös iski Zenun Gashin silmän puhki. Sen jälkeen yhteen sidotus miehet kiinnitettiin Idriz Balajn auton perään ja raahattiin Radonijic-järven suuntaan eikä miehiä ole sen jälkeen elossa nähty.

Kesällä 2005 Haradinaj vapautettiin muutaman kuukauden pidätyksen jälkeen, mikä seikka eroaa jyrkästi esimerkiksi presidentti Milosevicin kohtelusta. Milosevicia ei kuolemanvakavasta sairaudesta huolimatta koskaan päästetty lomalle. Haradinaj, siitä huolimatta, että häntä syytettiin raiskauksista, murhista ja serbien vainosta oli "Yhdysvaltojen ja NATO:n lojaali kumppani". Vuonna 2005 YK:n pääsihteerin korkea edustaja Soren Jessen-Petersen, joka huolehti Haradinajn vapauttamisesta, kuvaili tätä yhteistyökumppaniksi ja ystäväksi.

Serbien kansanmurha on yllämainitun kaltaisen väkivallan ja pelon ilmapiirissä toteutunut täydellisesti. 

Esimerkiksi Kosovo Poljen puhdistuksen aikana KFOR (Kosovon NATO-miehitysjoukot) suorastaan kartoitti etnisen puhdistuksen toteuttamisen. Se laati kartan, johon oli jokaisen talon kohdalle merkitty minkä etnisen ryhmän ihmisiä siellä asui.

Ensimmäisessä kartassa vuoden 2000 huhtikuussa (pommitukset päättyivät 1999 kesäkuussa) näkyy, että valtaosassa taloista asuu serbejä.

Kuusi kuukautta myöhemmin syyskuussa 2000 kartta oli tuiki erilainen. Albaanit olivat enemmistönä. Vuoden 2003 kartassa muutos on täydellinen. Vuonna 2004 tehtävä on täytetty. Serbit ja romanit ovat kadonneet.

Serbeistä tyhjennettyihin kyliin ja kaupunkeihin on Saudi-Arabian rahoilla rakennettu moskeijoita. Esimerkiksi Vitinan kaupungissa ei ennen vuotta 1999 asunut yhtään albaania. Vuonna 2006 kaupungin moskeija oli saanut Egyptissä koulutetun imaamin, joka kertoi, että he olivat ottaneet kaupungin serbeiltä.

Kosovossa serbeihin ja muihin vähemmistöihin kohdistettu sairas väkivalta saa toteutua rankaisematta KFOR:in läsnäolosta, YK:n hallinnosta ja EU:n järjestämästä lainkuuliaisuudesta huolimatta. 150 ortodoksikirkon ja luostarin räjäytykset ja tuhopoltot puhumattakaan vähemmistöjen murhista ja talojen ryöstöistä saavat tapahtua äärimmäisen pelon ja väkivallan ilmapiirissä. Todistajien pelottelun ja murhien johdosta oikeutta on mahdotonta saada.

Ylläkuvaamani kidutukset ja murhat ovat samanlaisia kuin toisen maailmansodan aikana fasistisen Kroatian ja Italian alaisuudessa. Ne toistuivat Bosnian sodan aikana ryöstöretkissä ja Srebrenican ympäristön serbikyliin suuntautuvissa bakkanaaleissa joissa Naser Oricin johtamat muslimijoukkiot tappoivat serbisiviilejä ja polttivat talot.Naser Oric kulkee vapaana.

USA:n ja NATO:n mentaliteetti on samanlainen. Kongon ensimmäinen pääministeri Lumumba murhattiin presidentti Eisenhowerin luvalla, Burkina-Fason Thomas Sankaran murhaajia olivat (Yhdysvallat ja Ranska), Reagan yritti tappaa Gaddafin ohjuksella 1983,Clinton yritti tappaa Milosevicin tämän kotitaloon suunnatulla ohjuksella 1999,Obama tappoi Osama  bin Ladenin (olisihan hän oikeudessa voinut kertoa yhteistyöstään Bill Clintonin kanssa Bosnian sodassa)Obama ja Hillary Clinton tapattivat lopulta Gaddafin häpeällisesti viemärikanavaan, jossa jihadistit seivästivät hänet peräsuolesta ja Clinton kehui"me tulimme, me näimme, hän kuoli"nauraen raikuvasti, Trump tappoi Suleimanin  ohjuksella. Onko ihme, että USA liittolaisineen käyttää jihadisteja palkkasotureinaan.Nämä toimivat samoin kuin toimeksiantajasa.

Kosovon ylin johto on senaattori Dick Martyn tutkimusten mukaan mafia-pomoja, joka mafia on läpitunkemattomampi kuin Italian mafia konsanaan. He ovat samoinkuin Bosnian kalifaatin rakentajat Yhdysvaltojen ja NATO:n suojeluksessa. Heitä koskee sama rankaisemattomuuden periaate kuin isäntiäänkin. Ihmiskauppa, elinkauppa, huumekauppa Afganistanista tuotetuilla huumeilla yhdistää ja rikastuttaa.

Suomalaisena ihmettelen, mitä tekemistä Suomen poliittisella johdolla on näiden gangstereiden kanssa. Miten poliittinen johtomme perustelee Kosovon kaltaisen epävaltion itsenäisyyden tunnustamisen? Valtion, jonne on lännen massiivisella rahoituksella rakennettu lasisia toimistotaloja mutta jonka toiminnan sisältö ei kestä päivänvaloa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n presidentit, Kosovo, itsenäisyyden tunnustaminen, albaanien suorittama etninen puhdistus, sairas väkivalta

Kansanmurha keskellä EU-Eurooppaa

Lauantai 4.1.2020 klo 17.35 - Pirkko Turpeinen-Saari

Serbit ovat joutuneet juutalaisten kanssa holokaustin mahdollistavan demonisoinnin kohteeksi toisen maailmansodan aikana.

Päinvastoin kuin juutalaiset, serbit joutuivat demonisoinnin kohteeksi uudestaan 1990-luvulla, jolloin demonisoinnin avulla heidän ihmisarvonsa pyrittiin kieltämään, jotta heidän valtionsa hajottaminen ja lopulta haltuunotto Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten kanssa kävisi mahdolliseksi.

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel 1992: "Serbit on saatava polvilleen"

Iso-Britannian ex pääministeri Margaret Thatcher 1994: "Pysäyttäkää serbit. Välittömästi."

Paavi Johannes Paavali II: "Pommittakaa serbejä."

Ranskan presidentti Jacques Chirac:"Serbit ovat kansa, jolla ei ole lakia eikä uskontoa".

Lawrence Egleburger, USA:n entinen ulkoministeri: "Serbit eivät ole kovin fiksuja...serbilapset eivät tule enää nauramaan."

Saksan liittokansleri Helmut Kohl 1998:" Antakaa serbien vajota omaan lemuunsa."

Iso-Britannian pääministeri Tony Blair 1999:"Sota serbejä vastaan ei ole vain sotilaallinen konfliksti. Se on taistelu hyvän ja pahan välillä, barbarismin ja sivilisaation välillä."

Joe Biden, USA:n senaattori, 1992 "Serbit ovat jälkeenjääneitä,aggressiivisia, raiskaajia,lapsenmurhaajia ja teurastajia."

Kesällä 1993 Jugoslavian lähettiläs Dragomir Djokic lähetti YK:n pääsihteerille osoitetun muistion, jossa kuvataan Bratunacin, Skelaninnja Srebrenican alueilla Bosniassa serbeihin kohdistuneita sotarikoksia huhtikuun 1992 ja huhtikuun 1993 välisenä aikana, aikana, jolloin EU:n yleviä demokraattisia tavoitteita oltiin rakentamassa.

Eräänä todistajana on Gvozdenija Matic, Vidojen tytär Sikiricin kylästä, Bratunacin kunnasta, kansallisuudeltaan serbi, ammatti kotirouva, syntynyt 1938.

"Joulukuun 14 päivänä 1992 olin kotonaniSikiricissä kun ammunta alkoi noin kello 5.55 aamulla. Nukuin yläkerrassa, juoksin portaita alas keittiöön, minne mieheni seurasi minua. Desimir on maanviljelijä ja olemme eläneet koko elämämme tässä kylässä. Saavuttuani keittiöön sytytin valon, jolloin luoti, joka näytti tulevan Loznicka Rijekasta päin, iskeytyi ikkunan läpi osuen keittiön hellaan. Desimir ja minä juoksimme ulos."

"Jouduimme ankaran tulituksen kohteiksi ja näimme ison joukon muslimeja hyppäävän pensasaidan yli pihalle. Niitä on täytynyt olla sata. Joukossa oli sekä siviiliasuisia että univormuun. pukeutuneita aseistautuneita henkilöitä. Joukossa oli myös naisia ja nuorukaisia, joilla oli mukanaan säkkejä ryöstötavaroita varten."

"Se osa Sikiriciä, jossa asuimme oli pääasiassa serbien asuttama. Muslimien joukossa oli aseettomia henkilöitä suuret selkäreput mukanaan. Juoksin sikalaan, kun taas mieheni juoksi toiselle puolelle taloa, jossa hänet ammuttiin kuoliaaksi."

"Piileskelin possujen takana. Kun he tappoivat minun Desimirini, kuulin heidän sanovan:'Nuku vanha mies, nuku!' Samaan aikaan mieheni sisar, Bozana Ostojic nimeltään, pysytteli talossamme. Hän ei pystynyt pakenemaan, sillä juuri kun hän oli lähdössä juoksemaan, muslimit tappoivat hänet. Hän kuoli keittiön pöydän alle. Sieltä me hänet löysimme."

"Piileskellessäni sikalassa sinne saapui nuori tumma muslimimies, noin 25 vuoden ikäinen, jolla oli yllään värillinen univormu. En tiennyt kuka hän oli. Minut nähdessään hän käski minun mennä matalaksi ja kysyi, olisiko minulla jauhoja. Kerroinhänelle, että meillä oli talossa runsaasti kaikkea ja kehotin häntä ottamaan, mutta säästämään henkeni. Hänen perässään tuli toinen muslimimies tavallisiss vaatteissa. Hänet tunnistin Brezovicasta kotoisin olevaksi Residiksi. Hänellä oli reppu selässään. Hän ei nähnyt minua koska olin piilossa. Kun nuo kaksi lähtivät kiipesin kattoparruille, jotta minua ei löydettäisi."

"Myöhemmin ainakin sata heistä tunkeutui sikalaani katselemaan ympärilleen. Mutta pysyttelin siellä missä olin ainakin kello yhdeksään illalla. Kello kuuden aikaan neljä muslimia ilmestyi paikalle mukaan luettuna se nuori mies, joka oli nähnyt minut aamulla. Kuulin hänen selostavan muille, että hän oli löytänyt minut sieltä, mutta että nyt olin mennyt pois. Toinen joukosta sanoi: 'Olen odottanut täällä kaksi tuntia, hän ei ole voinut häipyä huomaamattani.'Vähän myöhemmin toiset neljä tai viisi miestä saapui teurastamaan. He ottivat seitsemän sikaa, tappoivat ne, paloittelivat, pakkasivat ja häipyivät. Kuulin yhden heistä sanovan muille:'Edo tai Medo, en ole varma kumpi, sinä tiedät miten sika teurastetaan.' Hän vastasi, että hän ei ollut koskaan teurastanut sikaa. Luulen, että he tarkoittivat Edoa, Osmacista Srebrenican kunnasta, joka oli asettunut Sikiriciin pari vuotta takaperin."

"Olin vielä piilopaikassani, kun noin 7.30 samat ihmiset, jotka teurastivat siat, sytyttivät molemmat talot ja molemmat tallit tuleen vieden lehmäni ja hevoseni mukanaan. Niiden muslimien joukossa, jotka polttivat kylämme maan tasalle ja tappoivat serbit, tunnistin ainakin Alia Ibricin Piricistä, hän oli tavallisissa vaatteissa eikä kantanut asetta, Bjadrudin Begzadicin Piricistä värikkäässä univormussa, Mehon Bajaricista ja hänen kaksi tytärtään ja Esma Kivericin, opettajan Srebrenicasta, jonka kuulin sanovan selkeästi:'Menkää ovelta ovelle, odottakaa niitä ja tappakaa ne, ja kun olette tappaneet, kerätkää ryöstösaalis."

"Näin Alija Ibricin ottavan sisältä kanisterin brandya, vähän lihaa ja istahtavan kuistille sanoem:'Jos olisit nyt elossa Desimir, joisimme sinun maljasi, koska brandysi on niin hyvää.' Näin Alijan murtautuvan juustolaan. Kuulin myös, että Bjelovacista kotoisin oleva Rzesid Sinanovic oli tappanut pienestä Jovanovicin kylästä kotoisin olevan. Milos Jovanovicin."

"Tunnistin muslimien joukossa Jusufin nuorimman pojan ja miniän, sitten vielä Mehon ja hänen kaksi tytärtään, Meho on kotoisin Bajricista, sitten vielä Rukin tyttären, joka on Jusufin miniä. Joukossa oli vielä Mirsa, Edon veli Osmacista. Juuri Osmacista kotoisin olevat Edo ja Mirso tappoivat Desimirin ja hänen sisarensa, koska juuri he hyppäsivät ensimmäisinä pensasaidan yli."

"Noin kello yhdeksän aikaan illalla serbien armeijan kuljetusauto tuli Loznican sillalle, jolloin kuulin muslimien sanovan:'Häivytään täältä. He ovat tulleet Bratunacista ja voivat piirittää meidät ja tappaa'. Piilouduin erääseen vajaan samalla kun kuusi muslimia tuli kantaen serbitaloista keräämäänsä saalista. He pakenivat tietäen, että serbiarmeija oli ehkä kuullut, että he olivat tappaneet niin monia siviilejä, ryöstäneet heidän talonsa ja polttaneet heidän kylänsä maan tasalle."

"Sitten menin mäkeä alas kohti Bjelovacia. Kiivetessäni piikkilanka-aidan yli astuin pimeässä ruumiin päälle. Kuulin seuraavana päivänä, että Grozda ja hänen poikansa Zlatan olivat kuolleet siellä. Zlatan oli käsityöläinen. Olin paikalla, kun Loznicasta kotoisin olevat Boza Todorovic ja Novac Vuksic kannettiin kuljetusajoneuvosta ja kuinka he molemmat kuolivat siinä, kun me odottelimme venettä viemään meitä toiselle puolelle jokea Ljubovijaan Serbiaan saamaan hoitoa. Paikalla oli runsaasti haavoittuneita odottamassa kuljetusta. Myös minä pääsin veneellä Serbiaan."

Tuona päivänä Sikiricissä tapettiin kylän 20 serbiasukasta ja kaikki kylän 201 serbiasukkaan kodit tuhottiin ja karja ryöstettiin. Hyökkääjinä olivat Bosnian muslimiarmeija ja siihen kuuluvia kylän muslimiasukkaita.

Vuoden aikana tuhottiin 81 serbikylää yllämainitulla tavalla. Lähes 3000 siviiliuhrin nimilistat syntymä- ja kuolinaikoineen ovat julkista tietoa.

Sen sijaan serbiarmeijan kulkiessa 50 muslimikylän läpi samoilla alueilla yhtäkään siviiliä ei tapettu. 

Naser Oric niminen muslimikenraali johti usein ryöstäretkiä. Retket videoitiin ja näitä videoita Oric näytti mielellään kehuskellen länsimaisille lehtimiehille. Päiden katkomiset ja tulenloimussa hoilotus olivat hänelle ylpeyden aihe. Häntä ei koskaan tuomittu sotarikoksista.

Muslimiarmeija oli presidentti Bill Clintonin liittolainen. Serbit sen sijaan, jotka eivät kannataneet Jugoslavian laitonta ja perustuslain vastaista hajottamista olivat hänen vihollisiaan niin sotilaallisesti kuin propagandassa.

Bill Clinton aseisti ja rahoitti niin kroaatti- kuin muslimiarmeijaa serbien kansanmurhassa. Osama bin Laden oli yhteistyössä Clintonin kanssa. Bosniaan kuljetettiin 10 000 jihadistin armeija Afganistanista ja Lähi-Idästä. Clintonin tullessa valtaan, hänen ulkoministerinsä Madlene Albright sai aikaan täydellisen informaatiosulun serbisiviilien kärsimyksistä.

Yhdysvaltojen armeijan eläkeellä olevat kenraalit johtivat serbien etnistä puhdistamista ja joukkomurhaa Kroatian Krajinasta. Heidän liittolaistaan kroaattikenraali Gotovinaa ei myöskään tuomittu sotarikoksista.

Sarajevossa, Bosniassa operaatioita johti myös yhdysvaltalainen kenraali John Galvin ja Yhdysvaltojen NATO-koneet toimivat muslimien ilmavoimina.

Hyvä ystävämme , jo edesmennyt sveitsiläinen psykoanalyytikko Arno Gruen sanoi useiden valtiojohtajien olevan psykopaatteja. Mitä muuta voi sanoa suunnitelmallisesta kansanryhmän demonisoinnista ja joukkomurhasta, jossa natseille tyypilliset luonnehdinnat ovat vallalla.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bill Clinton, serbien kansanmurha, etninen puhdistus, Srebrenica, muslimi-terrori,

Kroatia ja Ukraina

Perjantai 27.6.2014 klo 17.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Edellisessä tekstissäni totesin kuinka Ukrainan kriisi on suunniteltu palvelemaan Yhdysvaltojen geopoliittisia ja sen harvainvallan talouspoliittisia etuja. Sitä edelsi viimeisten kymmenen vuoden aikana Ukrainassa lisääntynyt toisen maailmansodan aikaisten fasistien maineenpalautus ja patsaiden pystyttäminen heille. USA:n tarkoituksena on presidentti Obaman sanoin muuttaa Venäjä hylkiövaltioksi vahingoittamalla sen taloutta ja lopettamalla keskustelut presidentti Putinin kanssa. Ukrainan liittäminen EU:hun Venäjän ja Ukrainan taloudellisia ja geopoliittisia etuja vahingoittaen täsmennettiin Jaltan kokouksessa syyskuussa 2013. Fasismin voittamiseksi kaikkensa uhrannut Venäjä on siis jälleen fasismin tukijoiden synnyttämän uhan alla.

USA suoritti Kiovassa hallituksenvaihdoksen. EU katsoi sivussa. Parlamentissa vähemmistönä olevien voimien mielivallan sekä mielenosoittajien fasistisen osan fyysisen pakottamisen seurauksena oli laiton hallitus. Parlamentissa seinille ripustettiin fasistisia banderolleja, vaadittiin venäjänkielisten oikeuksien rajoituksia sekä uhattiin itä-ukrainalaisia väkivallalla, jonkalaista Maidanilla oli jo nähty. Valtaan saatettu hallitus ja laiton presidentti turvautuivat sotavoimiin tukahduttaakseen Itä-Ukrainan, Kiovan  hallitusta vastustavien voimien vastarinnan.Itä-ukrainalaiset nousivat vastarintaan taatakseen tasaveroiset kansalliset, kielelliset, uskonnolliset ja poliittiset oikeutensa.

Hallitus tukeutui välittömästi USA:n sotilaalliseen- ja tiedusteluapuun. Kukaan eurooppalainen tuskin osasi kuvitella laittomankaan hallituksen ryhtyvän ampumaan omia kansalaisiaan. Käsittääkseni lähes ainoa selitys sille on yhdysvaltalainen työnohjaus.

Viime vaihe on ollut se, että Itä-Ukrainan demokraattisia oikeuksiaan puolustavat siviilit ovat joutuneet pakenemaan sankoin joukoin, tämän päivän uutisten mukaan 100.000 aikuista lapsineen on paennut Venäjälle.

Tilanne muistuttaa yhdysvaltalaisten kenraalien ohjaamaa ja Kroatian armeijan suorittamaa 250.000 ortodoksi-serbin karkoitusta nyky-Kroatian Krajinan alueelta elokuussa 1995. "Operation storm" oli USA:n huolellisesti suunnittelema osa huolellisesti suunniteltua Jugoslavian hajoittamista. Etninen puhdistus oli pysyvä. 1600-luvulta peräisin oleva serbiasutus poistettiin yhden ainoan viikonlopun aikana.Tuhansia serbejä kuoli pommituksiin pakomatkalla.

Osa serbeistä oli kokenut jo toisen maailmansodan aikana saman, kun Hitlerin valtaan saattama fasistinen Kroatian nukkevaltio, alkoi huhtikuun 1941 alussa serbien tappamisen. Kroaatit julistettiin arjalaisiksi ja serbit tapettaviksi epäihmisiksi. Kroaatti "ustasha" järjestön jäsenet tunkeutuivat kyliin, kokosivat serbit ortodoksi- kirkkkoihinsa ja polttivat sinne. Pelkästään kesäkuun 1941 aikana oli tapettu 100.000 serbiä. Jasenovacin keskitysleirissä tapettiin 700.000 serbiä. Teloitettu serbi saatettiin nostaa kaupan ikkunan eteen "Ihmislihaa"-kyltillä varustettuna.

 Ukrainassa ja v.1995 Kroatiassa on viiltävän samaa se, että Jaltan kokoukseen syyskuussa 2013, jossa Ukrainan kohtalon suuntaviivat yhdysvaltalaisten johdolla määriteltiin, läsnä oli myös presidentti Clinton ja entinen ulkoministeri Hillary Clinton. Juuri Bill Clinton vastasi yhdessä saksalaisten kanssa laittomista asetoimituksista Kroatiaan ja Bosniaan. Juuri hän onnitteli vahvan fasistisen taustan omaavaa presidentti Tudjimania "Operation stormin" onnistuneesta suorittamisesta. Juuri hän vastasi jälleen "epäihmisiksi" merkittyjen serbien pommituksista Bosniassa ja Serbiassa.

Mikäli presidentti Poroshenko siirtyy vaihtoehtoon B sotatoimissaan itä-ukrainalaisia vastaan, saamme ehkä ukrainalaisen "Operation stormin", jossa venäjänkieliset fasismin voittamiseen osallistuneet veteraanitkin saavat paeta rajan taakse Venäjälle. Poroshenko oli mukana Jaltan kokouksessa ja on siten sitoutunut Yhdysvaltojen suunnitelmiin Venäjän ja Ukrainan suhteen.Siten Poroshenko ei voi tehdä muuta kuin sen mikä palvelee Yhdysvaltojen sotilas- ja talouspoliittisia etuja. Ne eivät ole samat kuin ukrainalaisten edut.Ukrainalaiset tulevat kokemaan syvemmän romahduksen kuin Kreikka konsanaan. Se on tragedia, joka on elettävä Yhdysvaltojen yhden prosentin tarpeiden tyydyttämiseksi. Prosessi tulee nostamaan fasististen voimien valtaa Ukrainassa.

USA on synnyttänyt terrorismin Afganistaniin tukemalla aseellisesti Taleban-kapinallisia 1980-luvulla sekä tukenut ääri-islamilaisia aseellisesti Bosniassa ja Lähi-Idässä. Se on murskannut sekulaariset Syyrian ja Irakin nostaakseen valtaan toisiaan vastaan taistelevat uskonnolliset ryhmät. Nyt se jatkaa fasistien tukemista kuten konservatiiviset yritysjohtajat tekivät 1930-luvulla tukiessaan Hitleriä tuhotakseen Venäjän. Kun USA:ta ja EU:ta johtavat taloudelliset intressit, rauha ja  ihmishenki ovat toissijaisia asioita.

Yhteiskunnat muuttuvat yhä väkivaltaisemmiksi. Tätä heijastelee myös Suomen henkinen ilmapiiri. Median väkivalta, propaganda ja syvällisyyden puute on tilalle leimallista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Poroshenko, Clinton, etninen puhdistus, Kroatia, Ukraina, fasismi, vähemmistön maanpako ja tappaminen, propaganda

Srebrenica-näytelmä - rikos Bosnian serbejä kohtaan

Maanantai 29.4.2013 klo 10.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

EU juhlii lähestyvää Kroatian jäsenyyttä. Millaisilla voimilla Kroatia etenee   ,mutta Serbialle ja serbeille yleensä sysätään rikollisen taakkaa. "Pääset EU:un kun tunnustat  Srebrenican kansanmurhan" Serbian parlamentilta vaadittiin. Serbian serbejä vaaditaan vetämään matto Republika Srpskan serbien alta. Srebrenicahan on Republika Srpskan asia.

Kaikki serbit asuinpaikasta riippumatta, olivat Jugoslavian ja Jugoslavian hyvinvointivaltion säilyttämisen puolella. Samat oikeudet kroaateille,serbeille,muslimeille, ilmainen terveydenhuolto,koulutus, kuukauden palkallinen loma ja edulliset asumiskustannukset.Heidän mielestään kansalliset ja kansainväliset lait olivat muutosten pohjana rakentavampia kuin väkivalta. Slovenia, Kroatia ja Bosnia Herzegovinan johto hylkäsivät neuvottelutien.

Kroatia suoritti, heinä-elokuun vaihteen viikonloppuna 1995, 250.000 serbin etnisen puhdistuksen pakenevia siviiljä pommittaen, NATO:n tuella,(NATO pommitti serbien tutkajärjestelmää).Sitä ennen serbeiltä oli perustuslain muutoksella poistettu tasa-arvoinen kansalaisuus Kroatiassa.

YK:n sotilaallinen tarkkailu UNMO piti 10. elokuuta 1995 Zagrebissa tiedotustilaisuuden kritisoidakseen Kroatian toimia. Sali oli täynnä serbejä kohtaan myötämieltä osoittavia tiedotusvälineiden edustajia. Juuri kun tiedotustilaisuus oli alkamassa USA:n lähetystön virkailija tuli ilmoittamaan, että lähetystössä alkaa juuri tiedotustilaisuus sen johdosta, että USA:n tiedustelu on nähnyt satelliittikuvissa rikottua maata Srebrenican ympärillä merkkinä teloitettujen joukkohaudoista.Sali tyhjeni ennenkuin tilaisuus oli päässyt alkuun.Srebrenica- myytti osoitti voimansa.

Kroatiaa aseistaneet Yhdysvallat ja Saksa tekivät kaikkensa ummistaaksensa silmät Kroatian sotarikoksilta ja syyllistääkseen satoja vuosia asuttamiaan seutuja puolustaneet serbit.Kun kroaatit tai Bosnian muslimit rikkoivat sodan aikana useita sopimuksia - siitä rangaistiin serbejä.Kroaatteja taputettiin selkään.

Sodan alkaessa muslimit olivat tyhjentäneet Srebrenican serbeistä. Sodan lopulla 80% Srebrenican asukkaista olivat muualta muuttaneita. Demilitarisointipäätöksistä huolimatta Srebrenicassa oli hyvin aseistettu muslimidivisioona, joka suoritti hyökkäyksiä ympäröiviin serbikyliin.150 serbikylää tai yhteisöä tuhottiin ja 2100 kylien asukasta tapettiin polttamalla taloihinsa tai katkaisemalla kaula ja usein seivästämällä päät aidan seipäisiin. Kylien nimet,kuolleiden nimet ja syntymäajat ovat saatavissa.

Serbit ilmoittivat viimeisen kylän polton jälkeen, kesällä 1995, YK-joukoille, että näin ei voi jatkua vaan he ottavat Srebrenican haltuunsa. Muslimidivisioona oli vetäytynyt kaupungista ja jäljellä oli vanhuksia, naisia ja lapsia. Serbiarmeija järjesti bussikuljetuksen naisille, lapsille ja vanhuksille kunkin haluamalle muslimien hallussa olevalle alueelle. Kenraali Mladic vaati jokaiseen bussiin YK:n Dutch Batin edustajan.(ei pommittanut heitä kuten kroaatit) Taistellen Tuzlaan vetäytyvä muslimidivisioona kärsi suuria tappioita heidän pyrkiessään keskellä päivää serbien linjojen sekä omien ja serbien miinakenttien läpi. Kuinka moni joutui teloituksen kohteeksi ja kuinka moni kuoli taistelussa on selvitettävissä jos halua siihen riittää. ICTY:tä asia ei kiinnosta. Asia on kuitenkin historiantutkimuksenkin tarpeisiin selvitettävä. Vaikka tieteellinen selvitys ei auta poliittisen oikeudenkäynnin kohteena olevia syytettyjä, se tulee auttamaan oikeudentuntoisia ihmisiä hahmottamaan todellisuuden.

Kroatia ja Bosnian muslimi johto käyttivät mainostoimisto Ruder-Finnia sotapropagandan välineenä mustamaalatakseen serbejä. Saksan ja Yhdysvaltojen intressit olivat Kroatian Tudjimanin ja Bosnian Iztbegovichin kanssa yhteiset. Intressit olivat taloudelliset, sotilaalliset ja uskonnolliset. Sotapropagandan keskeinen teema oli ilmasta tempaistu väite "8000 Srebrenicassa teloitettua muslimimiestä ja poikaa". Bosnia Herzegovinan johto ei ole suostunut yhteistyöhön sen selvittämisessä kuinka moni selvisi Tuzlaan. Monista eri lähteistä päättelemällä matkalle jääneitä on 2000-3000. Tapahtumien tieteellinen käsittey on lähes mahdotonta koska poliittiset intressit ovat niin voimakkaat. Yhdysvaltojen kongressi on julistanut Srebrenican tapahtumat kansanmurhaksi. Serbian parlamentti on pakotettu tunnustamaan Srebrenican tapahtumat kansanmurhaksi ehtona EU:n lähentymisneuvotteluille. Tulee mieleen koulukiusattu, joka otetaan porukan jäseneksi kun hän suostuu tunnustamaan opettajalle, että hänessä oli syy. Samalla hän suostuu oman identiteettinsä murentamiseen.

Etninen puhdistus ja kansanmurha Bosniassa? Bosnian kansat ovat samaa etnistä juurta. Ovatko serbit suorittaneet itsensä kansanmurhan? Jugoslaviassa kaikilla ryhmillä oli samat kansalaisoikeudet.Tätä serbit ovat aina kannattaneet. Vasta Kroatia muutti perustuslakinsa julistamaan Kroatian vain kroaattien maaksi.

Luettuani tuhansia sivuja dokumentteja ja kirjoja Jugoslavian hajottamissodista olen aina vain enemmän kummissani. Tällaiseenko EY/EU järjestelmään, joka on niin alisteinen USA:n, Saksan ja NATO:n sotapolitiikalle ja vallankäytölle me kuulumme. Kansallisvaltioiden merkityksen häivyttäminen merkitsee itsenäisen ajattelun, kriittisyyden ja oikeudenmukaisuuden häivyttämistä. Näiden tekijöiden kadotessa katoaa myös ihmisyys.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Srebrenica, Kroatia, etninen puhdistus, sotarikokset, USA, Republika Srpska

Haagin Jugoslavia-tribunaalin poliittisuus ja suomalaiset asiantuntijat

Maanantai 1.4.2013 klo 13.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lehtitietojen mukaan, kv oikeuden professori Martti Koskenniemen mielestä Jugoslavia-tribunaalin päätöksissä ei ole viitteitä poliittisuudesta. Hän on joko jättänyt lukematta tai lukenut sokein silmin lukuisat saatavilla olevat julkiset dokumentit.

Tosiasioiden valossa tribunaali on läpeensä poliittinen.Tribunaali toimii USA:n ja NATO-maiden kasvojen pelastajana.USA ja NATO-maat EU:n tukemana synnyttivät tilanteen, jonka seurauksena toisen maailmansodan aikana, kroaattien, muslimien ja katolisen kirkon suorittama Bosnian serbien kansanmurha sai jatkoa. 

Haagin Jugoslavia-tribunaalin tehtävänä on muuttaa musta valkoiseksi. Tehdä syyllisistä syyttömiä ja syyttömistä syyllisiä.

Bosnian serbejä ja serbejä yleensä syytetään suunnitelmallisesta kansanmurhasta. Tosiasiassa kroaatit, presidentti Tudjimanin johdolla  ryhtyivät sotaan neuvottelujen asemasta. Itsenäisyysjulistuksen jälkeen perustuslaki muutettiin julistamaan maa kroaattien maaksi, jolloin serbit joutuivat alistettuun asemaan. Yhdysvaltalaisten organisoimalla aseistuksella ja yhdysvaltalaisten kenraalien harjaannuttamana kroaatit puhdistivat serbit näiden ikiaikaisilta asuinsijoilta muutaman päivän aikana.250.000 serbiä häädettiin ja tuhansia tapettiin.Tudjiman julisti päivien päätteeksi hurraaville kansalaisilleen, että serbit eivät ehtineet ottaa mukaan edes likaisia rahojaan eikä likaisia alusvaatteitaan.

Bosniassa vuorostaan fanaattinen islamisti Izetbegovits sabotoi Yhdysvaltojen avulla kaikki rauhanomaiset ratkaisut sekä ennen sotaa että sodan aikana.Hän tavoitteli jo Jugoslavian aikana Bosniasta islamilaista tasavaltaa, jossa serbeille oli varattu orjan osa. Sodan aikana Islamilaista  julistusta levitettiin laajasti. Hankkeen toteuttamiseen kutsuttiin eri puolilta maailmaa fanaattisia taistelijoita.

Jugoslavia tribunaalin toiminnassa ei ole mitään mikä viittaisi normaaliin kansainväliseen oikeuteen. Tribunaali käyttää yhtä, hollantilaisten psykiatrien sairaaksi diagnosoimaa todistajaa, kroaatti-palkkamurhaajaa, kaikkien oikeudenkäyntien tähtitodistajana.Henkilö joutui myös suorittamiensa murhien jälkeen ravintolassa joukkotappeluun rahoista, missä yhteydessä yksi kuoli ja tähtitodistaja Erdemovich, haavoittui. Tämä mies siis ilmoittautui joukkomurhan suorittajaksi ja haki tribunaalin suojelua. Hän pääsi tietyin ehdoin suojeluohjelmaan, sai vähäisen rangaistuksen ja kärsi tuomiostaan osan Norjassa. Hänen tarinansa on muuttunut kymmeniä kertoja ja hänen patologinen valehtelunsa paljastuu hänestä kirjoitetussa kirjassa.

Tähtitodistaja kertoi kuuden muun palkkasoturin nimet, jotka myös osallistuivat joukkomurhaan. Haagin tribunaali ei ole ollut kiinnostunut haastamaan heitä tai kuulemaan heidän todistustaan saati rankaisemaan heitä.

Jotta kroaattien ja yhdysvaltalaisten suorittama serbien etninen puhdistus ja joukkomurha jäisivät varjoon, yhdysvaltalaiset mainostoimisto Ruder-Finnin media kontaktit (400)alkoivat lanseerata muutamaa viikkoa aikaisemmin tapahtunutta "Srebrenican 8000 muslimimiehen" joukkomurhaa. Tätä myyttiä myös Haagin Jugoslavia-tribunaali pyrkii rahoittajiensa avulla todistamaan. Tieteellisesti pätevästi on todettu n.1900 eri henkilön kuolleen Srebrenican yhteydessä. Kuolinsyytä tai kuolinaikaa ei ole voitu päätellä läheskään kaikista. Jugoslavia tribunaalin ruumislöydöksi on riittänyt 1 luu. Osa uhreista on äänestänyt kuolemansa jälkeen vaaleissa.

Tätä Srebrenica-myyttiä pidetään yllä ja vaalitaan Yhdysvaltojen avulla. Joka vuosi palautetaan mieliin serbien kavaluus muslimeja kohtaan kun tosiasiassa maltilliset muslimit ja serbit ovat hyviä naapuruksia keskenään.

Jugoslavia-tribunaalia ei ole kiinnostanut tutkia, kuinka moni kuolleista kuoli Srebranicasta lähdön jälkeen lukuisissa taisteluissa, joita käytiin Srebranican ja Tuzlan välisellä alueella. Teloitus ja taistelussa kaatuminen ovat juridisesti eri asioita, traagisia kuolemia molemmat.

Myös Stalinin näytösoikeudenkäynneissä löydettiin ensin syyllinen ja oikeudenkäynnissä tuli antaa todisteet, tuomioon, joka oli etukäteen selvä.

Yhdysvaltalaisten organisoimat laittomat salaiset asetoimitukset muslimeille ja kroaateille tulivat Saudi-Arabian rahoittamina Turkin avustuksella Iranista. Haagin Jugoslavia-tribunaali valitsi uhrien tutkimuksiin oikeuslääkärit - ei suinkaan esimerkiksi Pohjoismaista- vaan USA:sta ja Turkista. Kun Bosniaan perustettiin järjestö kadonneiden ihmisten etsimistä ja tunnistamista varten USA:n ulkoministeri valitsi siihen puheenjohtajan. Kun tunnistukseen käytetään DNA:ta, pääosa suoritetaan muslimivetoisessa Tuzlan certifioimattomassa laboratoriossa, kun Banja Lukan serbivetoinen laboratorio on certifioitu.

Suomalaiset asiantuntijat, Helena Ranta, Martti Ahtisaari ja nyt Martti Koskenniemi antavat nimensä ja arvovaltansa kummalliseen käyttöön.

Tavalliselle kansalaiselle totuus tai totuuden suunta selviää riittävästi dokumenteista, joissa osoitetaan muun muassa että Izetbegovichin ansiosta Bosniasta on tullut terrorismin kasvualusta. Seitsemässätoista kunnassa on aktiivisesti rekrytoivat terroristisolut. Presidenttien Clintonin ja Izetbegovichin liitto ei antaudu Haagin Jugoslavia tribunaalissa paljastettavaksi. Sen sijaan kotiseutujaan ja identiteettiään puolustaneet serbit saadaan näytösoikeudenkäynneissä syyllisiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stalinin näytösoikeudenkäynnit, oikeusturva, Martti Koskenniemi, Jugoslavia-tribunaali, kansanmurha, etninen puhdistus