Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Merikorttikuja 4.B.41
00960 Helsinki 96
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Aseveljet ja tunneveljet

Lauantai 11.11.2017 klo 19:26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Katsoin eilen Teema-kanavalta Bernhard Schlinkin Lukija-nimisen kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Olin lukenut kirjan sen ilmestyttyä ja nyt elokuvan tarkkuus ja moniulotteisuus jälleen saivat ihailun ja ihmetyksen aikaan.

Kirjan päähenkilöt ovat nuori poika ja lukutaidoton raitiovaunun rahastaja. Heillä on lyhyt suhde nuorukaisen ollessa 15 -vuotias. Suhteen ytimessä on se, että tapaamisten aikana poika lukee klassikkoja intensiivisesti kuuntelevalle rakastetulleen. Rakastettu katoaa.

Rahastaja olisi työteliäisyytensä vuoksi saanut ylennyksen, mutta ei voinut ottaa sitä lukutaidottomana vastaan. Sen sijaan hän haki työtä Siemensiltä ja joutui keskitysleirin vartijaksi.

Opiskellessaan lakia poika joutui seuraamaan keskitysleirin vartijoiden oikeudenkäyntejä. Kauhukseen hän havaitsi entisen rakastettunsa olevan yksi syytetyistä. Tuomari kysyi toistuvasti kaikilta syytetyiltä, tiesivätkö he mitä juutalaisille tapahtuisi sen jälkeen kun vartijat lähettivät heidät eteenpäin. Tähän kysymykseen nainen joutui vastaamaan, että oli lähetettävä, koska piti saada tilaa uusille. Nainen sai elinkautisen vankeustuomion.

Samaan aikaan kun katsoin elokuvaa, mielessäni liukui kuvia marsalkka Mannerheimin rasistisella periaatteella pystytetyistä keskitysleireistä Itä-Karjalassa. Siellä kymmenet erilaiset viranhaltijat näkivät päivittäin ihmisten kuolevan nälkään, tauteihin, pahoinpitelyihin ja raskaaseen työhön. Nämä yli 20 000 siviiliä, naisia, vanhuksia ja lapsia olivat joutuneet jättämään koteihinsa vuoden vilja- ja juurikasvarastot ja lähtemään jääkylmissä karjavaunuissa kohti Petroskoita.

Ketään ei haastettu oikeuteen vastaamaan kysymykseen: tiesittekö näiden vauvojen ja vanhusten kuolevan? Mitä teitte? Monet minua myöhemmin opettaneet professorit olivat tutkineet leirien olot ja havainneet ne hygieenisesti ala-arvoisiksi ja ravinnon täysin riittämättömäksi pitääkseen vangit hengissä. Pelkästään heinäkuussa 1942 500 ihmistä kuoli ja heitettiin nimettöminä yhteishautaan.

Saksalaiset ovat tuominneet juutalaisten kansanmurhaan osallistuneita. Kukaan ei tänä päivänä uskoisi saksalaisten ryhtyvän uudestaan kaasuttamaan juutalaisia. 

Juutalaisten ohella Euroopassa suoritettiin myös serbien kansanmurha. Saksan kanssa liitossa toimiva fasistinen Kroatia laati keväällä 1941 paitsi juutalaisten mutta myös serbien kansanmurhan mahdollistavan lain. Saksalaiset, kroaatit ja natsien kanssa liittoutuneet Bosnian muslimit kokosivat voimansa serbien tuhoamiseen. Keskitysleirejä perustettiin 17, joista suurin oli Jasenovac. Lapsi-serbeille oli oma keskitysleiri Sisakissa. Kroaateilla oli erityinen serbileikkuri, nahkahihnaan ranteeseen sidottava käyrä veitsi, jonka avulla serbi-uhrin kaula voitiin kätevästi ja nopeasti katkaista.

Sodan aluksi maaliskuussa 1941 Saksa pommitti Jugoslavian, nykyisen Serbian pääkaupunkia Belgradia. Yhden päivän aikana kuoli 17.000 asukasta.

Serbit, kroaatit ja sloveenit rakensivat sodan jälkeen yhteisen Jugoslavian liittovaltion turvaamaan kaikkien etnisten ryhmien tasaveroiset oikeudet. Serbejä asui niin Kroatian, Bosnian kuin Serbian alueella. Serbit kokivat Jugoslavian olevan heidän turvansa.

Välittömästi Saksojen yhdistymisen jälkeen ja Itä- Euroopan sosialismin kaaduttua Yhdysvallat ja Saksa alkoivat suunnitella Balkanin haltuunottoa sotilaallisesti ja taloudellisesti.  Yhdysvaltoihin ja Kanadaan siirtyneet natsit ja albaanit lobbasivat Yhdysvaltojen kongressia ja siirtyivät takaisin Balkanille.

Balkanin hajottamissotien alettua monelle alueen asukkaalle tuli mieleen toisen maailmansodan aika. Samat natsi-vaatteet ja sama juutalais- ja serbivastainen propaganda.

Entinen fasistinen Kroatia itsenäistyi Saksan avulla. Bosnia sai NATO-miehityksen. Serbit eivät suostuneet alistumaan USA:n ja Saksan suunnitelmaan miehittää NATO:n avulla loputkin Jugoslaviasta. USA ja monet NATO-maat kouluttivat ja tukivat Albanian puolelta tulevia KLA:n terroristeja samalla tavalla kun ne olivat tukeneet Bosnian puolella kalifaattia rakentavia muslimeja. Serbi-poliisit ja armeija pyrkivät estämään heidän tihutyönsä serbejä ja serbien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä toimivia albaaneja vastaan.

Yhdysvallat halusi pommittamalla saada Balkanin haltuunsa. Se oli uhannut koko 1998-luvun tehdä niin. Bilderberg -ryhmä oli antanut vihreää valoa jo 1996. Britannian pääministeri Tony Blair ja Yhdysvaltain presidentti Clinton sopivat vuonna 1998 asiasta.

Racakin kylässä käytyä poliisien ja KLA-terroristien välistä taistelua käytettiin provokaationa pommitusten aloittamiselle. Taistelun uhrien väitettiin olevan raa'an joukkomurhan uhreja. Jugoslavian hallitus kutsui suomalaisen oikeuslääkäriryhmän tekemään ruumiinavaukset ja tutkimaan olivatko uhrit taistelun vai teloituksen uhreja.

Jugoslavialaiset oikeuslääkärit ja suomalaiset tutkivat ruumiit yhdessä siten, että jugoslavialaisen avatessa suomalainen seurasi vieressä ja suomalaisen avatessa jugoslavialainen seurasi. Loppupäätelmät olivat samat. Kaikki olivat taistelussa kaatuneita, mahdollisesti yhden kohdalla laukaus oli tullut melko läheltä.

Maailman lehdistö, YK, ETYJ, Euroopan maiden hallitukset olivat jo viikkojen ajan olleet propagandan kohteena. Kaikille oli uskoteltu, että kyseessä oli raaka joukkomurha. Ranskalainen TV-toimittaja ja sanomalehtilehtimies olivat olleet paikalla koko taistelupäivän. He olivat filmanneet koko päivän tapahtumat ja olleet paikalla myös illalla. Heidän tapahtumatietonsa olivat samat kuin Jugoslavialaisilla.TV-filmi ja lehtiartikkelit vahvistivat asian.

Suomalaisten oikeuslääkäreiden lausunto oli avainasemassa. Suomen ulkoministeriö oli asettanut oikeuslääkäriryhmän puheenjohtajaksi oikeushammaslääkäri Helena Rannan, jolla ei ole minkäänlaista koulutusta päätellä mitään kuolinsyystä tai tapahtumista, jotka johtavat kuolemaan. Suomen ja Saksan ulkoministeriöt kielsivät oikeuslääkäriryhmän raportin julkistamisen ja kielsivät lääkäreitä allekirjoittamasta yhdessä jugoslavialaisten kanssa lausuntoa, jossa he olivat yksimielisiä.

Helena Ranta piti tiedotustilaisuuden, jossa hän johti tiedotusvälineitä harhaan. Sen sijaan, että hän olisi sanonut mitä lääkärit olivat löytäneet, hän alkoi kutsua tapahtumaa "rikokseksi ihmisyyttä vastaan" "koska siinä kuoli niin monta henkilöa".

Rikos ihmisyyttä vastaan on termi, jota käytettiin juutalaisiin kohdistuneesta holokaustista, koska mitään vastaavaa ei ollut aikaisemmin tapahtunut ja tapahtuma haluttiin nimetä. Nyt siis Helena Ranta kutsui poliisien ja terroristien välistä taistelua "rikokseksi ihmisyyttä vastaan". 

Lopullisessa tiedotustilaisuudessa Helena Ranta käytti Saksan ulkoministerön opettamia lauseita. Hän ei kertonut sitä, minkä hänen työtoverinsa, oikeuslääkärit olivat tieteellisesti todenneet tapahtuneeksi.

Amerikkalaiset lehdet ja presidentti Clinton käyttivät Helena Rannan mahdolliseksi tekemiä näkökohtia perusteena pommitusten aloittamiselle. Oikeuslääkärit, tiedemiehet joutuivat vaikenemaan. Vasta kaksi vuotta pommitusten jälkeen he julkaisivat tutkimustulokset tieteellisessä lehdessä, mutta Suomen maine luotettavana tieteellisesti ja objektiivisesti tutkimustuloksiaan kansainväliseen käyttöön antavana maana oli tuhoutunut. Vika ei ollut lääkäreiden vaan poliittiselle painostukselle alistuneen Helena Rannan.

Saksa siis pommitti, nyt yhdessä muiden NATO-maiden kanssa, toisen maailmansodan natsi-holokaustin uhreja jälleen. Kukaan ei voisi kuvitella Saksan pommittavan Tel Avivia. Jugoslaviasta jäljelle jäänyt Serbia pommitettiin maan tasalle. Köyhdytetyt uraanipommit, ohjukset tuhosivat yötä päivää Tonavan yli vieviä rautatie- ja maantiesiltoja, petrokemian laitoksia autotehtaita, satoja kouluja, TV-aseman, sairaaloita. Koskaan ei ole aikaansaatu vastaavaa ekokatasrofia. Myrkyt valuivat myös Tonavaan.

Bosnian sodan aikana Saksan ulkoministeri Kinkel sanoi "Serbit on saatava polvilleen". Propagandan halukkaasti uskonut Joschka Fischer vuorostaan totesi 1999, ettei ole kuullut mitään niin hirveätä kuin mitä Racakissa tapahtui. Hän lietsoi pommitusintoa. Saksa pommitti vastoin omaa perustuslakiaan.

Suomi otti mallia keskitysleireihinsä Saksasta. Valkoinen Suomi oli rakentanut keskitysleirit jo sisällissodan aikana ja tuomitsi tuolloin punaisia valkoisten pidättäminä, valkoisten syyttäminä, valkoisten tuomitsemina porvarillisen tynkäeduskunnan säätämillä laeilla.

Vielä viime viikkoina olen kuullut kaupungihallitusten evänneen punaisten hautamuistomerkkeihin vainajien nimien kaivertamisen. Toisaalla kirkko on estänyt samoin satojen punaisten vainajien nimen kirjoittamisen hautamuistomerkkeihin. 

Mistä tämä tunneköyhyys on peräisin? Samalla tavoin kun Siemens tuskin joutui paljoakaan kärsimään keskitysleirien pidostaan ei myöskään Mannerheim joutunut vastuuseen omista sotarikoksistaan tai vankileirin sadistiset vartijat kuolevista vangeistaan. Hyytävintä on se, että ruotsinkieliset suomalaiset ovat äänestäneet Mannerheimin toiseksi arvostetuimmaksi ruotsinsuomalaiseksi Tove Janssonin jälkeen. Samoin se, että rankaisemattomuuden periaatetta nauttivaan NATOon liittyminen on saanut ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaan kannatuksen.

Mistä tämä suomalaisten ja saksalaisten tunneköyhyys on peräisin? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helena Ranta, Clinton, Suomi, Saksa, keskitysleirit, tunneköyhyys, juutalaiset, serbit, kreikkalaiset