Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
IRAN JA SUOMEN HUIKEA EREHDYSMaanantai 23.6.2025 klo 13.18 - Pirkko Turpeinen-Saari Elämme aikaa, jolloin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on määrännyt armeijansa pommittamaan Iranin ydinvoimaan liittyviä tutkimuslaitoksia. Jokaiselle on selvää, että teko aihauttaa äärimmäisen tuhon vaaran laajalle alueelle. Yhdysvallat pommitti Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeja Japanissa ja Tsernobylin ydinvoimalaitosonnettomuus Ukrainassa aiheutti suunnatonta vahinkoa. Mitään vastaavaa ei kukaan järkevä poliitikko haluaisi tahallaan aiheuttaa. Mutta Yhdysvaltojen ja Israelin johtajat haluavat. *** Elämme aikaa, jona terrorismi on Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten normaalia työvälineistöä. Israel on kenenkään puuttumatta saanut sortaa vuodesta 1948 lähtien Palestiinan kanta-asukkaiden väestöä kiihdyttäen toimintansa viimeisten puolentoista vuoden aikana suoranaiseksi kansanmurhaksi. Kansanmurha on suoritettu Israelin ja USAn yhteistyönä USAn rahoilla ja pommeilla. Tänä aikana Euroopan unioni ja muut Euroopan asukkaat ovat olleet EU-komission johtaja Ursula von der Leyenin julistamassa tiedonvälityssensuurissa. Kaikki Venäjältä tuleva tiedonvälitys on ollut kiellettyä. Jäljellä olevat tiedotusvälineet ovat voineet takoa Venäjän puuttumisen Ukrainan natsien johtaman armeijan suorittaman venäjää puhuvien ortodoksisten ukrainalaisten kansanmurhaan "provosoimattomaksi laittomaksi hyökkäykseksi". Aivopesu on ollut totaalista. Kansanmurha nro 1 on tehty lailliseksi. Siten kansanmurha nro 2 (Palestiina) on yhtä "laillinen". Nyt Israel on "elintilaa laajentaakseen" hyökännyt Libanonin ja Syyrian jälkeen Iraniin. Parinsadan vuoden ikäinen valtio Yhdysvallat on yhdessä alle 80 vuotiaan Israelin osin tunnustetun valtion kanssa lähtenyt laajentamaan Israelin elintilaa vuosituhansia vanhaan kulttuuri- ja sivistysvaltioon Iraniin. *** Israel on vaatinut Iranin ydinlaitosten kaiken toiminnan, myös lääketieteellisen tutkimuksen lopettamista muka omaan turvallisuuteensa vedoten. Samaan aikaan Israel ei ole päästänyt kansainvälisen atomienergiajärjestön tarkastajia omiin ydinasevarastoihinsa. Israel ei kuulu mihinkään kansainvälisiin ydinvoimasopimuksiin. Samaan aikaan Iran kuuluu ja on sitoutunut ja osallistunut kaikkiin tarkastuksiin ja yhteistyöhön. Yhdysvallat on tuttuun tyyliinsä asettanut massiivisia talouspakotteita Iranille. Presidentti Trump oli edellisellä kaudellaan hylännyt omalta osaltaan Iranin kanssa tehdyn sopimuksen ja oli nyt parasta aikaa neuvottelemassa uudesta vastaavasta sopimuksesta. Kesken neuvottelujen, vain paria päivää ennen seuraavaa tapaamista Israel hyökkäsi USA:n kanssa sopien Iraniin. Israel tuhosi Iranin ilmapuolustusjärjestelmät ja tappoi useita neuvottelijoita, joiden kanssa Yhdysvallat oli sopinut seuraavan tapaamisen, mutta myös useita Iranin sotilasjohtajia. Voiko parempaa esimerkkiä terrorismista osoittaa? *** Yhdysvallat on sopinut Venäjän kanssa strategisesta ydinturvallisuudesta. Sen mukaisesti niiden lentokoneiden, jotka pystyvät kuljettamaan ydinaseita, on oltava lentokentillä näkyvillä, jotta vastapuoli, Venäjän kohdalla Yhdysvallat voi satellittien avulla päivittäin ja tunti tunnilta analysoida minkä tasoinen uhka ydinaseesta mahdollisesti on. Samalla tavalla Yhdysvaltojen lentokentillä lentokoneiden on oltava näkyvillä ja tarkastettavissa. Kuukausi sitten Venäjän ydinaseita kantamaan kykenevien lentokoneiden sijaintipaikoille suoritettiin terrori-iskut, joilla pyrittiin tuhoamaan nuo koneet. Tekijänä todettiin olevan terroritekoja jo vuosia tehnyt Ukraina. Kuitenkaan se ei yksin pysty suorittamaan monimutkaista tehtävää vaan apuna on oltava Britannian ja/tai Yhdysvaltojen tiedustelu. Ydinturvallisuussopimukset ovat kansainvälisiä sopimuksia. Rikkomalla niitä Yhdysvallat ja Britannia osoittavat halveksivansa kansainvälistä demokraattista yhteistyötä ja hyväksyvänsä ainakin oman terrorinsa. *** Saksan liittokansleri Merz sanoi Israelin suorittavan tehtävää demokraattisen Euroopan puolesta hyökätessään Iraniin. Siis palestiinalaisjohtajien murhat Iranissa aikaisemmin ja nyt iranilaisten juuri seuraavaa neuvottelukierrosta odottaneiden tiedemiesten ja sotilasjohtajien murhat ovatkin erinomaisia asioita. Liittokansleri Angela Merkel puolestaan kertoi kuinka Eu-maat eivät aikoneetkaan noudattaa Minskin sopimusta eli YK:n hyväksymää Ukrainan sisällissodan rauhanomaista ratkaisua, vaan ostaa aikaa aseistaakseen Naton avulla ukrainalaisia sotilaita taisteluun Venäjän heikentämiseksi sotilaallisesti. *** Venäjän presidentti Putin ja ulkoministeri Lavrov ovat useiden asiantuntijoiden mielestä "ainoat aikuiset huoneessa". Presidentti Putin lakimiehenä on äärimmäisen tarkka toimenpiteiden laillisuudesta. USAn, Britannian, Saksan ja Israelin toimissa laillisuus on kaukana. YKssa Yhdysvaltojen veto-oikeuden seurauksena Palestiinalaisten kansanmurha on saanut jatkua puolitoista vuotta. Iranin pelastamiseksi kaikkien demokratiaa ja YKta kannattavien maiden on koottava voimansa. Suomi on osoittanut olevansa kykenemätön itsenäiseen demokraattiseen ajatteluun ja toimintaan. Se toistaa natsiliittolaisuuden taakkaansa. Se on luovuttanut maaperänsä ja asevoimansa neutraaliuden sijaan nykypäivän terroristien palvelukseen. Terrorismia suorittava Britanniakin on kehunut Suomen olevan maansa ensimmäinen puolustuslinja. Yhdysvallat ei ole määrittänyt Suomeen tulevia sotilastukikohtiaan puolustuksellisiksi. Yhdysvallat on jo Obaman presidenttikaudella julistanut Venäjän vihollisekseen. Tässä vihollisuudessa Suomi on Sauli Niinistön ja Sannna Marinin julistuksilla täysillä mukana. Venäläiset sen sijaan ovat pahoillaan Suomen muuttumisesta ystävästä viholliseksi. Samoin kävi Ukrainan kohdfalla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Israel, Iran, USA, Suomi terroristien liittolaisena, aivopesu, sivistys, kulttuuri, röyhkeys, terrorismi |
Löystyykö USA/CIAn hirttoköysi Euroopan kaulasta?Lauantai 4.1.2025 klo 13.26 - Pirkko Turpeinen-Saari Löystyykö USAn CIAn avulla rakennettu valta Euroopasta? Yhdysvaltojen aloittaman ja NATOn provosoiman Ukrainan konfliktin ympärille on rakennettu propagandan avulla uskomaton valheiden verkko. Yhdysvallat on rakentanut hegemoniaansa jihadistien avulla ensin Afganistanissa 1970-luvulla, sitten Balkanilla Bosniassa kauloja katkovien jihadistien avulla, Irakin sodan aikana jihadistien vaikutus Lähi-Idässä alkoi todella näkyä. USA ja Nato käyttivät milloin minkäkin. nimisiä (valkokypärät, ISIS, Al-Qaida) joukkioita apunaan pyrkiessään kaatamaan sekulaarisen Assadin hallituksen Syyriassa. Nyt USAn sotilasjohto ja CIA ovat kouluttaneet ja aseistaneet (britit ja Ukrainan natsit) mukaanluettuna, Idlibin kaupunkiin keskitettyjen jihadistien avulla sotajoukon, joka ajoi presidentti Bashar al Assadin maanpakoon. Al Qaidan johtaja nostettiin USAn ja Turkin avulla Syyrian johtoon. Samaan aikaan alkoivat kristittyihin, alawiitteihin ja Shia- uskontoa tunnustavien väestöryhmiin kuuluvien tappajaiset. *** Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kaava on siis toistuvasti sama. Euroopan johtajat, presidentit ja pääministerit- eivät välttämättä kansat ovat myötäilleet ja NATO-maat luonnollisesti oasllistuneetkin näihin tappajaisiin. Onko kaava murtumaton, vai heräävätkö Euroopan kansat havaitsemaan mihin heidät on johdettu osallistumaan. Eräs Yhdysvaltojen ja CIAn käyttämä alistamismetodi on ollut russofobian levittäminen ja kaiken venäläisen tiedonvälitylsen pysäyttäminen jo Euroopan ja USAn rajalla. Inhimillisyys, BRICSin tuoma kansojen välinen ystävyys ja yhteistyö ovat olleet eurooppalaisilta kiellettyjä. USA-yhteistyö on edellyttänyt julkisanottua kaiken Venäjä-yhteistyön katkaisemista. *** Italiassa tapahtui joulunaikaan kummia. Milanon La Scala esitti ja esittää vielä tammikuun puoleenväliin saakka Tsaikovskin Pähkinänsärkijä baletin. La Scala kutsui kapellimestariksi Valery Ovsyanikovin Pietarin Mariinsky teatterista. Kappaleen nähneet ovat kertoneet esityksen olleen mykistävän kaunis ja se oli televisioitu koko Italian kansan nähtäväksi. Onko mahdollista, että venäläisen kulttuurin voima murtaa vuosikausia USAsta riippuvaisten länsimaiden valheiden voiman. Euroopassa on tulossa monia vaaleja, Saksassa jo helmikuussa. Uskooko EU-johto, että jihadistien johtama Syyria on eri maiden kansalaisten toivetila tai että natseista riippuvainen "parasta ennen" päiväyksensä ohittanut Ukrainan johtaja, joka kutsuu itseään presidentiksi, olisi maalleen ja Euroopalle hyväksyttävä kumppani. Suomen pääministeri Sanna Marin vaati, ilmeisesti USAn ohjauksessa: "kaikki Suomen siteet Venäjään on katkaistava". Siitä lähtien emme ole päässeet Allegro-junan kyydissä nauttimaan Pietarin kulttuutielämästä. Mikkelin musiikkijuhlat Mariinski-teatterin Valery Gergievin johdolla on lopetettu. Onko valtiojohtomme varma, että Suomen kansa ei mielessään rakasta venäläistä kulttuuria ja venäläisiä ihmisiä. Nyt siis salaa, kun siitä ei voi puhua. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: russofobia työvälineenä, venäläinen kulttuuri, Milanon laScala, Pähkinänsärkijä baletti, Mikkelin musiikkijuhlat, Allegro-juna, |
Orpon hallitus ei sovi rasisminvastaisen kampanjan vetäjäksiSunnuntai 1.9.2024 klo 14.36 - Pirkko Turpeinen-Saari Pääministeri Orpon hallitus on ilmoittanut aloittavansa rasisminvastaisen kampanjan. Kampanja on alkuunsa epäonnistunut koska maan 2 viimeistä presidenttiä ja hallitusta ovat tehneet perusteellista työtä Venäjän ja venäläisten demonisoimiseksi. Sen lisäksi ne ovat tehneet Suomessa asuvien venäläisten asumisen tukalaksi leimaamalla heitä jopa Venäjän kätyreiksi ja vakoilijoiksi. Voidaan sanoa, että leimaamisen tekee pääasiassa media. Media on kuitenkin täysin valtion ja presidenttien kontrollissa. Suomen media on syvästi presidenttien vallan alla. Valtion turvallisuuskomitea muodostuu kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköistä. Kansliapäälliköt valitsee presidentti siten, että presidentti hyväksyy virkamiehen valinnan eli hallituksen esityksen. Mikäli virkaan ehdotettu henkilö ei miellytä presidenttiä hän voi valita toisen henkilön hallituksen esityksestä poiketen. Presidentin kansliapäällikkö kuuluu myös turvallisuuskomiteaan. Turvallisuuskomitean alaisuudessa toimii Mediapooli, jonka tehtävänä on hallituksen toimesta valvoa tiedonvälitystä. Presidentti Niinistö kutsui maahamme NATO:n hybridikeskuksen, jonka keskeinen tehtävä on hybridisota Venäjää vastaan. Kaikki Suomen medialaitokset - sanomalehdet, kustantamot ja TV-asemat ovat sitoutuneet työhön Venäjän demonisoimiseksi. Valtion sensuuri on totaalista. Vaikka Suomen poliitikot ja media puhuvat jatkuvasti Venäjän hybridisodasta, he eivät mainitse, että Suomessa sijaitseva NATOn hybridikeskuksen ainoa tehtävä on Venäjä-vastaisen hybridisodan käyminen. Valtion mediakontrollia suorittava Mediapooli on sitoutunut saumattomaan yhteistyöhön NATOn hybridikeskuksen kanssa. Siten viimeiset 6 vuotta Suomen median välittämät uutiset ovat kattavasti USA/Nato- mielisiä ja yhteensopivia maan presidentin ja hallituksen tavoitteiden kanssa. *** Ukrainassa suoritettiin vastaavanlainen Nato-todellisuuden mukainen "totuuden uudelleenarviointi". Yhdysvallat valitsi maalle yhteistyössä natsien kanssa uuden hallituksen v. 2014 USA:n rahoittaman vallankaappauksen jälkeen.Historiankirjat kirjoitettiin uudelleen, oppositiopuolueet kiellettiin, samoin venäjänkielen käyttö kodin ulkopuolella, sensuurista tuli totaalista. Jopa Venäjän kanssa Minskin neuvotteluihin osallistunut ukrainalaisvirkamies tapettiin Kiovan kadulle koska uskottiin hänen olleen neuvotteluissa liian myötämielinen Venäjän näkemyksiä kohtaan.1000v vanha Ukrainan ortodoksinen kirkko, johon kuuluu 20 miljoonaa kansalaista lakkautettiin viikko sitten. Tätä demokratiasta täysin luopunutta valtiota Suomi rahoittaa ja aseistaa. Maata,joka on käynyt kansanmurhaa tavoittelevaa sisällissotaa Itä-Ukraian Donbassia vastaan 10 vuoden ajan tappaen siviilejä. *** Suomen median ollessa täysin hallituksen ja NATOn hybridikeskuksen hallinnassa se käy hybridisotaansa Venäjää vastaan hallituksen tavoitteiden mukaisesti. Mikä on se ryhmä johon rasismi Suomessa kohdistuu? Jokainen valtamediaa ja presidenttien puheita seuraava kansalainen voi havaita, että ainoa ryhmä johon merkittävä rasismi kohdistuu on venäläiset. Suomessa asuvat venäläiset ja venäläiset ylipäätään. Milloin venäläiset ovat vakoojia tai potentiaalisia sähköjohtojen tai vesiputkien katkaisijoita. Media kyseenalaistaa heidän mökkiensä laillisen sijainnin Orpon hallituksen poliitkotkin ovat lähettäneet Ukrainaan nimikoituja ammuksia venäläisten tappamiseksi. Eikö rasismin korkein aste ole kohteen tappaminen. Kun Oulussa häiriintynyt nuori tappaa toista rotua edustavan kansalaisen kauppakeskuksessa media ja maan hallitus nostaa hälyn. Mutta kun ministeri tai eduskunnan puhemies lähettää ammuksen Ukrainaan toivotuksella, että se tappaa venäläisiä, maan hallitus vaikenee. Edellinen pääministeri kävi tunnetun natsi-taistelijan hautajaisissa Kiovassa. *** Muualla Euroopassa tunnustetaan fasismin olevan palaamassa Eurooppaan. Aikoinaan Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Etelä-Amerikkaan siirtyneet natsit ja heidän jälkeläisensä ovat palanneet. Useassa Euroopan maassa oli toisen maailmansodan natsimiehityksen aikana vahva natsi-Saksaa tukeva väestön osa. Nyt fasismi ilmenee totuuden pimittämisenä ja totuudenpuhujien pidätyksinä. Totuudenpuhujien kuulustelut ja pidätykset lentokentillä tapahtuvat vaaleilla valittujen presidenttien ja heidän käskyläistensä toimesta. Viimeisimpänä esimerkinä on Ranskan presidentti Macronin kyvyttömyys noudattaa perustuslakiaan ja valita vaalit voittanut pääministeri ja sen lisäksi pidätyttää Telegram-viestipalvelun johtaja Durov uskomattomilla perusteilla. Suomi ei koskaan käsitellyt sisällissotaansa tai natsiaikaa 1930-luvulla Suomessa. Demokratiaa tavoittelevat kansalaiset suljettiin vankiloihin kun taas heidän tappajansa selvisivät ilman oikeudenkäyntejä. Natsi-Saksan liittolaisuus oli kuin ilma jota hengitetään. Suomen evankelisluterilainen kirkko oli vallanpitäjien puolella. *** Suomi kävelee sokkona kohti kohtaloaan. Suomalaiset eivät tiedä miksi kaikki tapahtuu. Presidentin ja hallituksen vallankäyttö on niin läpinäkymätöntä, että hallituksen esitys "rasisminvastaisesta toimenpideohjelmasta" vaikuttaa normaalilta hallituksen hankkeelta. Kuitenkin sillä pyritään pyyhkimään pois hallituksen tosiasiallinen tavoite eli siirtää Venäjä-vastainen rasismi toimenpideohjelman ulkopuolelle ikäänkuin se ei kuuluisi asiaan lainkaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasistinen Orpon hallitus, Suomen venäläisten vaino, venäläisen kulttuurin syrjintä, valheet Ukrainan natsismista, venäläisten tappaminen suomalaisilla aseilla |
KOLMESATAATUHATTA KAATUNUTTA UKRAINALAISMIESTÄ SEKÄ SAMA MÄÄRÄ VAIKEASTI HAAVOITTUNEITATiistai 2.5.2023 klo 17.50 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltojen ulkoministeri Margaret Albrightilta kysyttiin 1990-luvulla hänen mielipidettään siitä, että Irakissa on sodan aikana kuollut puolimiljoonaa lasta. ”It is a due price”- ”se on sopiva hinta” hän vastasi. Ukrainassa on viimeisen vuoden aikana kuollut Yhdysvaltalaisten sotilasasiantuntijoiden Scott Ritterin ja Doug MacGregorin mukaan 300 000 parhaassa iässä olevaa ukrainalaismiestä, pysyvästi vammautuneita haavoittuneita on yhtä paljon. Yhdysvallat on NATO-maiden kanssa kouluttanut ukrainalaisia sotaan Venäjää vastaan. Sen tavoitteena on ukrainalaismiesten avulla ”heikentää” Venäjää. Yhdysvallat ja sen liittolaiset, Euroopan NATO-maat ovat lähettäneet Ukrainaan aseita. Yhdysvallat maksaa Ukrainan hallinnon virkamiesten palkat ja eläkkeet. Korruptiosta johtuen rahat hakeutuvat veroparatiisitileille ja aseet pimeille asemarkkinoille, erityisesti Kosovoon, jossa on Yhdysvaltojen jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel. Laittomasti itsenäistetty Kosovo on ja on ollut Euroopan mafian ja terrorismin keskus. Aseet ja huumeet kulkevat alueen kautta. Onko 300 000 kaatunutta sopiva hinta Yhdysvaltojen aseteollisuudelle hankituista voitoista? Suuri osa Ukrainan maatalousmaasta on jo siirtynyt Yhdysvaltalaisten ylikansallisten yritysten GMO-tuotantoon. Viime päivinä myös Yhdysvaltojen öljy- ja kaasujätit ovat ilmoittautuneet kiinnostuneiksi luonnonvarojen haltuunotosta. Venäjä ei ole kattavasta mediasensuurista ja talouspakotteista huolimatta pudonnut polvilleen. Se on surullisin mielin joutunut taistelemaan veljeskansaksi kokemiaan ukrainalaisia vastaan, jotka toimivat Yhdysvaltojen ja EU-maiden käskystä.
***
Yhdysvallat suoritti yhdessä Ukrainan natsien kanssa väkivaltaisen Maidanin vallankaappauksen helmikuussa vuonna 2014. Se nimitti maahan haluamansa monikansallisen hallituksen. Laittomaksi muuttunut eduskunta julisti Itä-Ukrainan asukkaille sodan, koska nämä vastustivat laillisen presidentin syöksemistä vallasta ja ajamista maanpakoon. 2.5.2014 natsit suorittivat Odessassa 48 ihmisen polttomurhan. Maidanin vallankaappauksen vastustajat olivat perustaneet Odessaan telttaleirin, ilmaisten tukensa demokratialle. Natsit hyökkäsivät leiriin ja demokratia-aktivistit pakenivat lähellä sijaitsevaan ammattiyhdistysten taloon. Natsit sytyttivät polttopulloilla talon palamaan ja sulkivat ovet. Sisällä palavat eivät päässeet ulos. Jotkut hyppäsivät ikkunoista. Henkiin jääneet joutuivat kadulla kidutuksen ja mukilointien kohteeksi. Natsit lauloivat: ”torakat palaa, torakat palaa”. Venäjänkieleltä poistettiin virallinen asema, vaikka laajoilla alueilla 80 -90 prosentilla asukkaista se on äidinkieli. Kommunistinen puolue lakkautettiin, puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi. Venäjänkielen puhuminen julkisella paikalla tuli kielletyksi, venäjänkieliset TV- asemat ja sanomalehdet kiellettiin. Vähitellen kaikki oppositiopuolueet kiellettiin. Koulukirjat poltettiin ja tilalle laadittiin natsi -kulttuuria ihannoiva historiakäsitys. Katujen ja paikannimet muutettiin, jos ne viittasivat Ukrainan yhteiseen historiaan Venäjän kanssa. Jopa toisen maailmansodan juutalaisten teloituspaikoille vievien teiden nimet muutettiin natsitodellisuutta myötäileviksi. Ukrainan ortodoksista kirkkoa korvaamaan perustettiin ortodoksinen kirkko Ukrainassa, joka tuli Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Perinteisen kirkon kannattajia ryhdyttiin vainoamaan, omaisuutta takavarikoitiin ja Kiovan hallitus ampui ohjuksia myös Donetskin kirkkoon pääsiäisjuhlien aikana vuonna 2023. Sisällissodan kestettyä 8 vuotta Ukrainan natsi-hallitus lähti helmikuussa 2022 suorittamaan lopullista Itä-Ukrainan alueiden sotilaallista valtaamista. Sen tavoitteena oli ukrainalaistaa väestö, mikä tarkoittaa vallan haltuunoton jälkeen asukkaiden uudelleen koulutusta sisäistämään natsi-johtaja Banderan maailmankäsitys. Krim, jonka ukrainalaismielinen Neuvostoliiton johtaja Hrustshov oli johtajuutensa aikana liittänyt Venäjän neuvostotasavallasta Ukrainaan neuvostotasavaltaan, oli identiteetiltään vahva. Se itsenäistyi heti Maidanin jälkeen maaliskuussa 2014. Krimin asukkaat ovat pääosin venäläisiä ja he olivat kokeneet natsien äärimmäistä väkivaltaa osallistuessaan Maidanin vastamielenosoituksiin Kiovassa. Krimiläiset todella halusivat pois Ukrainan natsimielivallasta. Yli 90% Krimin asukkaista tuki äänestyksessä liittymistä Venäjään. Krimin asukkaat ovat saaneet äänestää tavoitteistaan jo useissa Venäjän federaation vaaleissa Venäjän kansalaisina.
***
Kiovan natsi-hallituksen ryhtyessä taisteluun helmikuussa 2022, Donetskin ja Luhanskin asukkaat julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää tunnustamaan heidän itsenäisyytensä ja sen jälkeen tulemaan apuun. Yhdysvallat oli yhdessä Ranskan ja Saksan johtajien kanssa sopinut, että rauhaa tavoittelevat Minskin sopimukset, joiden perusteella Donetskille ja Luhanskille olisi myönnetty autonomia osana Ukrainaa, eivät tyydyttäneet. Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentit Francois Holland ja Emmanuel Macron olivat huijanneet presidentti Putinia ja Donbassin johtajia näyttelemällä olevansa rauhansopimuksissa mukana. Tosiasiassa he ovat nyt kertoneet rauhanehdotusten tarkoituksena olleen vain varata Ukrainan armeijalle aikaa varustautua NATO-koulutuksen avulla sotaan Itä-Ukrainaa ja Venäjää vastaan. Yhdysvallat on julistanut Venäjän vihollisekseen ja sotimisen tarkoituksena olisi siis Venäjän heikentämisen.
***
Yhdysvalloille Venäjän heikentäminen ukrainalaismiesten avulla on ensisijainen tavoite. EU on alun perinkin perustettu palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. EU ei ole itsenäinen, vaan kuten yhdysvaltalaiset asiantuntijat toteavat, Euroopan maat ovat kuin ”äidin kellarissa” asuvat lapset. Täysin riippuvaisia äidin (USA: n) tahdosta. Yhdysvalloilla ei ole ystäviä. Sillä ei ole empatiaa muiden maiden asukkaita kohtaan. Sillä on vain liittolaisia, joista on oltava sille hyötyä. Sitä kiinnostaa muiden maiden luonnonvarojen ryöstö liittolaisten avulla. EU-maat ovat suostuneet tähän. Yhdysvalloilla on tiedonvälityksen lähes täydellinen monopoli. Aseteollisuuden tavoitteena on tiedotusvälineiden toiminnan hallinta. Maailman tapahtumat on kuvattava siten, että uutiset hyödyttävät aseteollisuutta, joka ohjailee Yhdysvaltojen hallituksen päätöksiä. Suomen valtiollisen sensuurin alainen valtamedia on myötäillyt sataprosenttisesti Yhdysvaltojen aseteollisuuden tavoitteita. Siten jokaisen suomalaisen, jolla on televisio tai tietokone, kannattaa etsiä todellisuutta valtamedian ulkopuolelta. Suomalainen katsoja voi avata televisiosta tai tietokoneestaan YouTube-kanavan ja hae-valikosta näpytellä Doug MacGregorin tai Scott Ritterin nimen. Molemmat ovat kokeneita Yhdysvaltojen sotilashenkilöitä, ensimmäinen on Irakin ja Jugoslavian sodat kokenut eversti ja toiminut Pentagonin neuvonantajana. Jälkimmäinen on entinen YK-asetarkastaja, merivoimien upseeri ja tiedustelu-upseeri. Nämä kaksi asiantuntijaa ovat kirjoittaneet kirjoja. Heillä on jatkuvasti TV-haastatteluohjelmia, joissa analysoidaan maailmantilannetta ja Ukrainan konfliktia erityisesti. He ovat harvinaisia humanisteja. Molemmat ovat myös Ukrainan sisäministeriön tunnetulla tappolistalla, mikä osoittaa kuinka vaarallista on poiketa virallisesta valtamedian kaavasta.
***
Ukrainan kehitys natsi-valtioksi ja koko Euroopan yhdistyminen sen tukijaksi on tragedia vailla vertaa. Natsismin historia on meille suomalaisille melko tuntematon, koska liittolaisuutemme ensin keisarillisen Saksan ja sen jälkeen natsi-Saksan kanssa on täytynyt piilottaa. NETFLIX- elokuva ”Tohtori Garcian potilaat” kuvaa hienosti Espanjan osuutta natsismin ja fasismin kehityksessä 1930-luvulta lähtien - ensin demokraattisen tasavallan häviötä falangisteille ja fasisteille, sitten tasavaltalaisten vainoa ja pakoa ”maan alle”, falangistisotilaiden hakeutumista Saksan natsiarmeijaan ja erään esimerkkihenkilön osallistumista Eestissä juutalaisten joukkomurhaan. Kuvataan myös sodan päätyttyä vuorostaan ”liittoutuneiden” yhteistyötä fasistien ja natsien kanssa, pahimpien natsien ja Italian Mussolinin kätyreiden soluttautumista Espanjaan ja sieltä Yhdysvaltoihin ja Etelä Amerikkaan. Katolisen kirkon merkitystä unohtamatta.
*** Yhdysvaltojen taloudellinen tuki takasi Francon fasistisen hallinnon pysymisen pystyssä. Eisenhower sai vastalahjaksi sotilastukikohtia Espanjasta. Fasistihallinto päättyi vasta 1975. Yhdysvaltojen vaikutus fasistisissa hankkeissa Kreikassa, Portugalissa ja vuoden 1990-luvun Jugoslavian hajottamisessa on merkittävä. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsi-diaspora rahoitti yhdessä Osama bin Ladenin kanssa Kroatian natseja, Bosnian kalifaattia rakentavia muslimeja sekä Kosovon albaaniterroristeja. Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natseja 1950-luvulta saakka.
*** Suomessa on meneillään samanlainen kansan uudelleenkoulutus kuin Ukrainassa. Kaikki venäläinen sivistys ja yhteistyö olisi unohdettava. ”Kaikki siteet Venäjään on katkaistava”, sanoi pääministeri. Suomen aseet ovat ”hyvässä rasvassa” sanoo aseita Ukrainan natsi -hallinnolle lähettävä presidentti. Venäjä on antanut käyttöömme suomen kielen, itsenäisyyden ja demokratian. Vasta Suomen joutuessa irrottautumaan natsi-Saksasta ja myöntyessä sulkemaan keskitysleirit ja toteuttamaan Pariisin rauhansopimusta, Suomi pystyi järjestämään ensimmäiset demokraattiset valtiolliset vaalit v. 1945. Silloin toisinajattelijat oli vapautettu vankiloista ja muut sisällissodan jälkeiset ihmisoikeuksien rajoitukset oli Neuvostoliiton vaatimuksesta ollut poistettava. Suomen hallitus olettaa, että Venäjän sulkeminen pois läntisestä kansainvälisestä yhteistyöstä on pysyvää. Suomi tekee päätöksiä, jotka sulkevat ovia inhimillisyydelle ja kansojen väliselle globaalille yhteistyölle Suomen omilla päätöksillä. Tällä periaatteella Suomi lähestyy kehityksessään natsismin kokonaisvaltaista hyväksymistä ja omaksumista. Tästä eräänä esimerkkinä voin mainita hiljattain tapaamani nuoren, joka kertoi hänen ja ystävien tapaamisten tunnuksena olevan ”Slava Ukraini” tervehdys, joka on natsi-Ukrainan tapa. En uskaltanut kysyä kohottavatko he myös oikean käsivartensa ylös oikealle kuten Heil Hitler -tervehdykseen kuului. Sama kysymys tuli mieleeni, kun katsoin eduskunnan seuratessa hartaana Ukrainan presidentin video-puhetta eduskunnassa keväällä 2022. Nostavatko he myös kätensä, -mietin. Sokea, lähes uskonnollinen natsismi näyttää Suomessa nyt itsestäänselvyydeltä. Liput liehuvat kaupungintalojen saloissa ja kelta-sininen tunnusväri näkyy kaikkialla. Kun todellisuus paljastuu kuka ja mikä romahtaa?
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan kaatuneet sotilaat, USA:n etäsota, NATO, Merkel, Hollande, Macron, natsismi, uskonnollinen vaino, kieleen perustuva vaino, kulttuuriin perustuva vaino, Scott Ritter, Douglas Macgregor |
Muisto 2Sunnuntai 20.12.2020 klo 16.55 - Pirkko Turpeinen-Saari Edellisessä blogissani, jonka otsikko oli Muisto, kerroin tapahtumista, jotka liittyivät 1970-luvun lopulla ilmestyneeseen teokseeni Inhimillinen kasvu ja yhteisö. Kuvailen kirjassani inhimillisen, luovan kasvun teoriaani ja yhteisön tarjoamia mahdollisuuksia sen toteutumiseen. Viimeisessä Kulttuurivihkoissa on Olga Ruohon laaja artikkeli suomalais-valkovenäläisestä ajattelijasta ja taiteilijasta Aleksanteri Ahola-Valosta. Hän oli paitsi omaperäinen taiteilija myös ajattelija ja kasvatusfilosofi, jonka tavoitteena oli ihmisen kasvu hyvään. Jopa taiteensa hän toivoi vaikuttavan ihmisen henkistä kasvua edistävästi. Luultavasti Ahola-Valon ystävät Hämeenlinnassa olivat antaneet Ahola-Valolle kirjani, koska sen luettuaan hän kutsui minut kotiinsa Hämeenlinnaan. Keskustelimme pitkään yhteisesti kiinnostavista asioista. Hyvästellessämme hän puristi käsiäni lämpimästi ja sanoi:" Nyt voin sitten rauhassa kuolla, kun minulla on seuraaja." Viimeisinä vuosinaan hänen kerrotaan olleen huolissaan mittavan elämäntyönsä säilymisestä. Nykyisessä NATO:n hybridikeskuksen säätelemässä Suomen ahdistavassa poliittisessa ilmapiirissä, jokainen humaania, inhimillistä kasvua, totuutta ja rauhaa arvostava yksilö on huolissaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kulttuurivihkot, Aleksanteri Ahola-Valo, Inhimillinen kasvu ja Yhteisö, inhimillisen kasvun elämäntyö |
Mikä selittää Suomen kulttuurin ja valtamedian natsihenkisyyden?Tiistai 25.2.2020 klo 9.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Valtakunnallisesti merkittävä näyttämö,helsinkiläisten verovaroilla kustannettu Helsingin kaupunginteatteri esittää näytelmäsovituksen holokaustin uhreja serbejä demonisoivasta Pajtim Statovcin kirjasta Kissani Jugoslavia. Suomen merkittävin kirjallisuuspalkinto Finlandia, myönnettiin viime vuonna saman tekijän teokselle Bolla, jonka koko teeman läpilyövänä ideana on serbien pahuus. Kirjailija Statovci on albaani, joka on syntynyt Kosovossa. On ymmärrettävää, että hänen todellisuutensa käsittää sen kuvan etnisten ryhmien olemuksesta, joka hänelle on opetettu. Suomalaisillekaan ei ole valaistu Suomen natsiliittolaisuutta, Mannerheimin tietämystä natsi-Saksan keskitysleireistä ja siitä, että Mannerheim suunnitteli ja rakennutti rasistisella pohjalla keskitysleirit venäläisille siviileille. Suomi tunnusti fasistisen Kroatian, jonka suurin serbien tuhoamista varten rakennettu keskitysleiri Jasenovac oli Euroopan toiseksi suurin leiri. Kosovon albaanit muodostivat oman natsiarmeijan ja keräsivät yhdessä italialaisten fasistien ja saksalaisten natsien kanssa serbit keskitysleireille. Viimeisten 30 vuoden aikana Kosovon albaanit ovat terrorin ja suoran toiminnan avulla pyrkineet tuhoamaan koko keskiajalta peräisin olevan Serbian kuningaskunnan kulttuurin polttamalla ja tuhoamalla 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria. Tämä kulttuurin tuhoaminen jatkuu NATO-miehityksestä sekä YK:n ja EU:n hallinnosta huolimatta. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat oli serbien puolella natseja ja fasisteja vastaan. Kuitenkin Yhdysvaltojen pääomapiirit rahoittivat 1930-luvulta lähtien Hitlerin varustautumista. Yhdysvallat oli siis jakautunut. Demokratiaan vielä tuolloin perustuva järjestelmä oli myös Euroopan ihmisoikeuksia tukevien voimien puolella. Natsismi ja fasismi olivat vihollisia, joskaan ei ristiriidattomasti. Nykyisin Yhdysvallat ei valtamedian uskotteluista huolimatta ole enää demokratia vaan tuo 1930- luvulla Hitleriä tukenut suurpääoma on vallankahvassa. Tuolle vallalle demokratia, ihmisoikeudet perustuslaillisuus tai kansainväliset lait eivät merkitse mitään. Itsenäisten valtioiden kimppuun voidaan hyökätä, johtajia tappaa teloitustyyliin kunhan vain kansallisvarallisuudet, infrastruktuuri ja mediat saadaan haltuun. Sotilastukikohdat rakennetaan joko sopien tai pakolla. Kaikki ongelmat voidaan ratkaista itse pystytetyillä tuomioistuimilla, joissa lakeja muokataan ja tulkitaan täyttämään omia tarkoitusperiä. Jugoslavian hajottamisen tavoitteena oli pilkkoa liittovaltio pieniin USA:sta ja Saksasta riippuvaisiin minivaltioihin, jotka voitiin liittää NATOon ja osaksi koko Euroopan sotilaallista hallintaa. Suomi auttoi Saksaa ja Yhdysvaltoja Kosovon alueen väkivaltaisessa haltuunotossa. Tavoitteen saavuttamiseksi kumppaneina käytettiin albaaniterroristeja, jotka Saksa ja useat EU-mat olivat kouluttaneet ja rahoittaneet YK:n päätöslauselmien vastaisesti. Suomalaisille ei ole kerrottu toisen maailmansodan aikaisen natsi-liittolaisuuden syvintä olemusta. Suomalaisille ei myöskään ole kerrottu Suomen osuutta Kosovon alueen laittomassa haltuunotossa. Jotta tosiasioiden salailu onnistuisi, tarvitaan voimakasta propagandaa. Katolisen kirkon papit toimivat useiden fasistisen Kroatian 17 keskitysleirin johdossa. Katolinen kirkko auttoi natseja pakenemaan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvalloista käsin natsi-kroaatit ja -albaanit rahoittivat serbivastaista propagandaa. Holokaustin kokeneet serbit vastustivat tasa-arvon takaavan liittovaltion hajottamista. Siksi heidät oli 1990-luvulla demonisoitava. Pääoman ylivalta Yhdysvalloissa on voimistanut otettaan valtiosta 1970-luvusta lähtien. Tuo valta takaa myös mediavallan Yhdysvalloissa, mutta myöa ylikansallisessa mediassa. Suomen valtamedia käyttää vain ylikansallisia suurpääomaa palvelevia medioita. Yhdysvaltojen ja NATO-maiden ryöstöretket Lähi-Idässä ja Ukrainassa saavat valtamediassa pääoman etuja palvelevan tulkinnan. EU-maat Ranska ja Iso-Britannia yhdessä Yhdysvaltojen kanssa suunnitteli jo 2000-luvun alusta lähtien Syyrian haltuunottoa, "arabi-kevättä" ja muita hallituksenvaihdoksia, Tapahtumat kuvattiin valtamediassa ad hoc "mielenosoituksina" kansan tyytymättömyytenä jne., jotta EU-maiden asukkaat kokisivat tunteellisesti olevansa mukana osana "kansan liikehdintää paremman maailman puolesta". Vaikka Suomen kirkko ei ole katolinen, se osallistuu politiikkaan. Kun Syyrian hallitus vapautti Aleppon kaupungin jihadistien vallan alta, Suomessa soitettiin kirkon kelloja jihadistien pelastamiseksi. Samaa hätää ilmaistaan valtamediassa viimeisten jihadistien tullessa ajetuksi kiduttamasta siviilejä Idlibissä. Valtamedia ylistää Pajtim Statovcin teoksia, josaa Srebrenican haltuunotto kuvataan väkivaltaisena tapahtumana ja kenraali Mladic demonisoidaan. Tosiasiassa Srebrenica vapautettiin vuosia kestäneiden serbikyliin kohdistettuje muslimien suorittamien terrori-iskujen jälkeen. Heti Mladicin saavuttua kaupunkiin hän määräsi sotilaansa antamaan kahden vuorokauden ajan muona-annoksensa siviileille. Hän salli halukkaiden jäädä kaupunkiin ja järjesti yhdessä YK:n kanssa muualle haluavien bussikuljetuksen asukkaiden toiveiden mukaisesti. Kymmenen vuotta sitten en olisi vielä uskonut Suomen valtamedian ja -kulttuurin kääntyvän pääomapiirien tarvitseman natsismin ja jihadismin ihailijoiksi. Nyt sekin on tapahtunut. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääoma USA:n vallankahvassa, natsismi Suomessa tänään, valtamedia, kulttuurin natsihenkisyys |
Kiusaajien onnellinen maaLauantai 30.3.2019 klo 16.30 - Pirkko Turpeinen-Saari Pekka Haavisto kertoo tänään 30.3.2019 Helsingin Sanomissa pitäneensä kiusaamista esillä vaalikampanjan aikana. Hän kertoo kuulleensa "aivan käsittämättömiä kertomuksia kiusaamisesta ja syrjimisestä kouluissa sekä työpaikoilla". "Monen ihmisen elämässä kiusaaminen näyttää olevan tekijä, joka vie heitä alaspäin ja puskee sivuun. Olen huolissani siitä, että Suomessa asenneilmapiiri ei ole kohdallaan." Olen nuorisopsykiatrina tehnyt yhteistyötä koulujen kanssa kiusaamisen lopettamiseksi. Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteistyönä toteutettiin yhdellä Helsingin yläasteella kokeilu, jossa nuoret kokoontuivat saman opettajan kanssa kerran viikossa niin sanottuun tunnetuntiin. Tuon tunnin aikana jokainen vuorotellen sai kertoa tunteistaan. Siitä, mikä sillä hetkellä askarrutti, huolestutti tai ilahdutti perheessä, koulussa tai maailmassa. Jokainen yläasteen oppilas sai tuntea, että kaikille on tärkeätä miltä juuri hänestä tuntuu. Opettajat, jotka olivat aluksi vastustaneet projektia sen tuoman lisätyön johdosta, sulivat, ja alkoivat tunnistaa kuinka tietorikkaita ja rakastettavia nuoret olivatkaan. Nuoret kokivat olevansa tunteineen arvostettuja ja sen seurauksena välitunnit rauhoittuivat ja koulun ilmapiiri muuttui rakentavaksi. Miksi sitten kiusaamisen kulttuuri on vallalla vaikka kaikkien huomioon ottaminen ja yhteistyö toisi hyvän ilmapiirin. Olemme kansana siirtyneet virallisesti rauhan ja puolueettomuuden ajasta läntiseen arvoyhteisöön, jota johtavat Yhdysvallat ja sen NATO-liittolaiset. Tuo liittolaisuus ilmenee jäsenyytenä Euroopan Unionissa, sen valuutassa eurossa ja yhteistyössä NATO:n sotilasliiton kanssa enemmistön EU-maista kuuluessa NATO:on. 25% maailman kansoista elää Yhdysvaltojenja sen liittolaisten asettamien mielivaltaisten talouspakotteiden alaisuudessa. Pakotteet kurjistavat kansojen elämää ja aiheuttavat katkeruutta toimeliaisuuden ja optimismin sijaan. Suomi osallistuu kyselemättä tähän Yhdysvaltojen taloudelliseen ja sotilaalliseen valtaan, jota ylläpidetään 80 maassa olevilla USA:n sotilastukikohdilla. Tätä on kiusaaminen kansainvälisellä tasolla. Jotta tuo osallistuminen/kiusaaminen tuntuisi miellyttävältä, meitä täytyy aivopestä kokemaan niin. Suomen tiedonvälitys onkin siirtynyt orwellilaiseen aikaan, jossa rauha on sotaa ja vääryys on oikeutta. Olen aikaisemmissa blogeissani kuvannut Suomen tiedonvälityksen ja kustannustoiminnan valtiollista NATO-sensuuria. Tieteellinen totuus varsinkaan kansainvälisistä asioista ei näy Suomen mediassa. Pekka Haavisto, joka ei toiminut rauhanvälittäjänä Balkanilla, vaan tutki siellä mahdollisia köyhdytetyillä uraanipommeilla suoritettujen tuhojen radioaktiivisuuden jäämiä, ei huomannut serbien sortoa eikä pitänyt Lääkärin sosiaalinen vastuu lehdelle antamassaan haastattelussa teollisuuslaitosten vaurioita merkittävinä: "Olivathan ne jo huonokuntoisia muutenkin." Tällainen asenne kuvaa sopeutumista, välttämättömänä pahana, tuohon NATO:n ja Suomen virallisen ulkopoliittisen johdon todellisuuteen. Suomi auttoi jo tuolloin Jugoslavian pommitusten aloittamista, ja vielä varmemmaksi vakuudeksi Suomen edustaja todisti voittajien sotatribunaalissa ICTY:ssä kuten NATO halusi. Tutustuin Espanjassa eläkkeelle jääneeseen, hollantilaiseen NATO:n tiedottajaan. Ystävystyttyämme totesimme ajattelevamme Jugoslavian hajottamisesta aika samalla tavalla. Kysyin häneltä, miksi hän tiedottajana ollessaan valehteli? "Minulla on kaksi poikaa, jotka on koulutettava kalliissa yksityisessä yliopistossa. Siksi." Suomessa on jäljellä yksi valtiomies, nimittäin Paavo Väyrynen. Hän ei ole luopunut totuudesta eikä hän alistu NATO-propagandan eikä kiusaamisen edessä.Eikä valehtele. Ylikansallista pääomaa palvelevien oikeistopuolueiden keskustan, kokoomuksen ja sinisten aloitteesta Suomeen perustettu valtiollinen sensuurikoneisto, Mediapooli on estänyt Paavo Väyrysen eduskuntapuolueen osallistumisen vaalitentteihin. Verorahoilla kustannettu Yle on siis rahoittanut kaikkien muiden eduskuntapuolueiden Yle-kampanjan, mutta sensuroinut Väyrysen Seitsemän tähden liikkeen. Mediapooliin kuuluva MTV on tehnyt samoin, kuin myös Yle:n paikallistoimitukset sekä monet sanomalehdet. Täydellinen uutispimennys. Mediapoolilla on erityinen sisältötyöryhmä, jonka tehtävänä on luonnollisesti nostaa erityisiä, lähinnä Venäjä-kriittisiä aihepiirejä toistuvasti eri välineissä, milloin suurina juttuina, milloin rivien välissä voidakseen osoittaa suomalaisille, että Venäjää vastaan pitää varautua ja NATO:a pyytää suojelemaan. Kukaan todellisuudentajuinen suomalainen ei tätä usko. Yksikään eduskuntapuolue, ei myöskään kiusaamiseen perehtynyt Haavisto, ole nostanut kysymyksen asetteluun tätä Seitsemän tähden liikkeen ja sen puheenjohtajan Väyrysen kiusaamista eikä Mediapoolin roolia sensorina. Seitsemän tähden liike on ainoa puolue, joka haluaa NATO:n ulos Suomesta. Se haluaa Suomen itsenäiseksi ja irti kaikista EU:n liittovaltiohankkeista. Juuri siksi se halutaan eristää, jotta suomalaiset eivät voisi kokea, että meillä on puolue, joka ajattelee niinkuin kansa, joka ei halua Suomen liittyvän NATOon. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen ja demokratia estävät kiusaamisen kulttuurin syntymisen. Suomen eduskunta ja valtamedia ovat osoittaneet, mitä tapahtuu, kun ne korvautuvat epäoikeudenmukaisuudella ja vallankäytöllä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiusaamiskulttuuri, vallankäyttö, sensuuri, rehellisyys |
Poistuuko koulukiusaaminen?Torstai 1.3.2012 klo 15.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Koulukiusaamisesta on puhuttu vuosia. On kehitetty erilaisia juuri kiusaamisen poistoon perustuvia harjoitteita ja kiusaamisesta poisoppimista. En usko tällaisiin erillistoiimiin. Viimeistään tohtori Pentti Arajärveen kohdistuneen maailmanlaajuisen kiusaamistapahtuman luulisi herättävän paatuneimmatkin "sananvapauden"- julistajat. Manipuloidulla videolla nöyryytetään raskaasti mitä ystävällisintä ja vilpittöminta henkilöä. Monelle on ollut jo vuosia selvää, että elämme kiusaamisen yhteiskunnassa, jossa pääkiusaajia eivät ole koululaiset vaan aikuiset ja heidän kulttuurinsa. Suomalainen kulttuuri, iltapäivälehdet ja TV-viihde etunenässä myyvät tuotteitaan juuri kiusaamiseen, nolaamiseen ja toisen ihmisen kunnioituksen puutteeseen perustuvilla artikkeleilla ja ohjelmilla. Tällaisten tuotteiden parissa toimivien persoonallisuus on siinä määrin vääristynyt, että he eivät ymmärrä toimivansa väärin, koska rahaa tulee ja kauppa käy. Kiusaamiseen pohjautuvien tuotteiden kuluttajat ylläpitävät sairaan tuottamisen ja kuluttamisen kehää. Päiväkodin ja koulun välissä on yhteisöllisyyden raja. Päiväkoti toimii toistaiseksi yhteisönä, jossa otetaan kanssaihmisen tunteet huomioon ja jossa niin aikuiset kuin lapset eläytyvät toisen iloihin ja suruihin. Koulussa alkaa kova maailma. Jo antropologit ovat kuvanneet kuinka alkuasukasyhteisön hyvä henki ja luova suhde kanssaihmisiin katoaa autoritaarisen koulujärjestelmän ja rahan tultua osaksi yhteisöä. Koulukiusaaminen ei poistu opettamalla vaan siihen tarvitaan koko koulun kehittämistä tunteita huomioonottavaksi yhteisöksi. Avainasemassa on mahdollisuuden antaminen viikottaiseen yhteisölliseen "tunnetuntiin", jossa opettaja ja lapset keskustelevat kuluneen viikon tapahtumista ja siitä miltä ne ovat tuntuneet. Kun oppilas tuntee, että hänen tunteensa ja mielipiteensä tulevat kuulluiksi ja huomioonotetuiksi hänen itsetuntonsa kasvaa. Hän alkaa huomioida myös toisten lasten ja opettajien tunteita. Työnohjauksella ja omien hyvien kokemusten lisääntyessä, opettaja kasvaa yhä keskustelevampaan ja vuorovaikutteisempaan opettamiseen. Keskustelevassa ja vuorovaikutteisessa ryhmässä ei ole tarvetta kiusata. Psykologit ja koulukuraattorit eivät pysty poistamaan kiusaamista. Opettajat ja rehtorit voivat. Olivat vanhemmat minkälaisia tahansa, koulu pystyy rakentamaan vahvan omaleimaisen identiteetin, jossa päiväkotien yhteisöllisyys pääsee jatkumaan koko nuoren oppivelvollisuus iän. Tunnekoulussa pystytään analysoimaan ja suhtautumaan kriittisesti aikuisten kiusaamiskulttuurin ilmenemismuotoihin. Samoin pystytään avaamaan väyliä kriittisyyteen maapalloa tuhoavien ja sen vaalimisesta piittaamattomien aikuisten puuhiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiusaamisen kulttuuri, Arajärvi, opettajien työnohjaus, aikuiset kiusaavat |