Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

TÄRKEIMMISTÄ ASIOISTA OLTIIN HILJAA

Torstai 23.3.2023 klo 15.29 - Pirkko Turpeinen-Saari

Seurasin kolmen suurimman kannatuksen omaavan puolueen puheenjohtajan vaalikeskustelua Ylen TV 1ssä. Keskustelu käsitti kunkin puheenjohtajan oman puheenvuoron, jota seurasi lyhyt haastattelu.

Hämmästykseni oli melkoinen. 

Eduskuntatyössä ulkopolitiikka ja ulkomaankauppapolitiikka ovat talouden kannalta merkittäviä. Vaalikeskustelussa ei ollut näistä aihepiireistä sanaakaan. Ei alkupuheenvuoroissa eikä toimittajien haastatteluissa.

Näytti kuin keskustelijat olisivat ottaneet valtion virkamiehen roolit. He pohtivat miten verorahoja jaetaan – ei sitä miten kansainvälisen yhteistoiminnan avulla edellytykset verotulojen kasvulle työn kautta paranisivat.

Tällainen asetelma ei presidentti Sauli Niinistön hallitsemassa Suomessa ole ehkä sittenkään yllättävä. Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut parlamentaarinen demokratia. Presidentti ohjaa vahvalla kädellä eduskuntaryhmien päätöksentekoa ulkopolitiikassa, puolustuspolitiikassa ja sen seurauksena ulkomaan kauppapolitiikassa, ulkomaan liikenteessä, kansainvälisissä kulttuurisuhteissa, urheilussa sekä turismissa.

Valtamedia, erityisesti Yle, jossa vaalikeskustelu pidettiin, johtaa kansalaisten ajattelua ja tunnemaailmaa presidentin haluamaan suuntaan. 

Sauli Niinistön kahden presidenttikauden ohjelmana on ollut viedä Suomi NATO:on ensin salaisesti ja sitten julkisesti.

 

                                              ***

Miksi puoluejohtajat ja toimittajat eivät ottaneet puheeksi keskeisiä yhteiskuntaelämään vaikuttavia tekijöitä?

Mieleen tulevat edelliset presidentinvaalit. Niissä olisi luullut, että keskeinen keskusteluteema olisi ollut presidentti Niinistön ensimmäisellä kaudellaan allekirjoituttama NATO:n isäntämaasopimus. Silloin vaalikeskustelussa Ylen toimittaja Vaaherkumpu sai vaivoin väännettyä suustaan kysymyksen asiaan liittyen, siirtyen nopeasti toiseen asiaan.

Tosiasia on se, että valtamedioiden toimittajat ja jo puheenjohtajatasolle päässeet poliitikot ymmärtävät, keitä heidän täytyy palvella. Suomen media ja ensin oikeistopoliitikot, nyttemmin kaikki, ymmärtävät, että NATO:n ylipäällikkö USA odottaa heiltä lojaaliutta yksinapaista maailmanvaltaa sotineen ja talouspakotteineen ylläpitävää voimaa kohtaan. Joko olet lojaali tai sitten joudut pakotteiden kohteeksi itse.

                                                       ***

 

Suomen valtajärjestelmä käsittää tasavallan presidentin ja häntä palvelevan median, armeijan, suojelupoliisin ja virkakoneiston.

Virkakoneisto muodostuu valtion turvallisuuskomiteasta, joka muodostetaan vaaleilla valitsemattomista, yleensä tasavallan presidentin valinnallaan vahvistamista ministeriöiden kansliapäälliköistä. Presidentin kansliapäällikkö on yksi turvallisuuskomitean jäsenistä. Jokainen voi arvailla, mikä merkitys juuri tällä virkamiehellä on päätöksenteossa

Turvallisuuskomitea hallinnoi huoltovarmuuskeskusta. Huoltovarmuuden jokainen ymmärtää. Huoltovarmuuskeskus rahoittaa myös valtiollista sensuuria. Sensuurielin on Mediapooli. Mediapooli valvoo kaikkea julkaisutoimintaa tv:stä sanomalehtiin ja kirjankustannukseen. 

Mediapooli on ilmoittanut toimivansa yhteistyössä Suomen lainsäädännön ulkopuolella toimivan NATO:n hybridikeskuksen kanssa, jonka tehtävänä on Venäjä-vastainen toiminta. Mediapoolilla on aktiivinen ”sisältötyöryhmä” joka seuraa ilmiselvästi tiedotusvälineiden tuottamaa sisältöä ohjaten sitä oikeaan suuntaan. Oikea suunta on ilmoitetusti NATO-vastaisen informaation estäminen.

 

                                                   ***

Jos olisin ollut vaaliohjelmassa mukana, ensimmäinen vaatimukseni olisi koskenut Suomen ja Venäjän välisen, maatamme vuosikymmeniä hyödyttäneen Venäjän kaupan elvyttämistä. Ilman kansainvälistä kauppaa ja sitä varten tarvittavaa teollista- tai maataloustuotantoa ei ole myöskään taloudellista kasvua.

Toinen vaatimukseni olisi koskenut juna- ja rekkaliikenteen palauttamista Itä-rajan kautta, turismin elvyttämistä ja palauttamista. Miljoonat turistit ovat olleet estyneinä vierailemasta Suomessa. Matkustusvirrat Venäjältä ovat olleet taloudellisesti tärkeitä.

Kolmas kysymykseni olisi koskenut Yleisradion sisällön oikeudellista tutkimusta. Yleisradio tuottaa valheellista tietoa siinä määrin, että on vaikeuksia löytää totuuspohjaista tietoa etsimälläkään.

Poliitikot ja Yleisradio on saatava oikeudelliseen vastuuseen Suomen talouselämän tuhoamisesta. Miljardien arvoisten tukien ja aselastien vieminen sotaa käyvään, natsi-ideologiaa kannattavaan maahan on ollut rikollista ja vastuutonta.

Sen sijaan, että pyrittäisiin elvyttämään inhimillisyyteen ja yhteistyöhän kannustavaa energiayhteistyötä, ystävyystoimintaa, Suomen presidentti ja pääministeri kehottavat valmistamaan ammuksia Yhdysvaltojen etua palvelevaan sotaan, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin heikentää Venäjää Ukrainan avulla.

Yleisradion ja Suomen valtiojohdon väite Venäjän aloittamasta provosoimattomasta sodasta on tutkittava oikeudessa. Ukrainan sisällissota alkoi Yhdysvaltojen tukemalla väkivaltaisella vallankaappauksella v. 2014. Yhdysvallat valitsi yhdessä natsien kanssa hallituksen, jossa monet ministerit olivat ulkomaalaisia.

Vallankaappauksen jälkeen Yhdysvaltojen johtamat poliitikot kielsivät venäjänkielen virallisen aseman ja aloittivat sisällissodan demokratiaa ja maanpakoon ajettua, laillisilla vaaleilla valittua presidentti Janukovichia kannattanutta Itä-Ukrainaa vastaan.

 

                                                   ***

Suomen parlamentaarisen demokratian katoaminen muistuttaa ajasta ennen äänioikeuden saamista v. 1905. Suomi oli autonominen osa Venäjää. Venäjän keisari ja sotaväki hallitsivat Suomea. Vaarini kävi sotilassoittokunnan puhallinorkesterin opissa Pietarissa. Isovanhempani suhtautuivat myönteisesti venäläisiin, ja Tampereella heidän kotonaan käydessäni sain pitää käsissäni venäläisiä pikkuseteleitä.

Tosiasia on se, että Venäjän autonomisena alueena Suomi alkoi kukoistaa. Kaikki Helsingin arvorakennukset ovat venäläistä alkuperää. Venäjä myönsi Suomelle itsenäisyyden toivoen suhteiden jatkuvan myönteisinä.

Suomen eliitti halusi liittoutua keisarillisen Saksan kanssa ja kutsui Saksan armeijan pistämään demokratiaa vaatineet työläiset kuriin. Kuriin pistämistä seurasi 20 vuotta kestänyt terrorin, keskitysleirien ja sensuurin aikakausi. Saksan armeijan kanssa tehty yhteistyö korosti Suomen omaa sisällissotaa ”vapaussotana”.

 

                                                    ***

Neuvostoliitto voitti Suur-Suomea tavoitelleen sodan. Natsi-liittolaisuuta ei Suomessa ole käsitelty. Äitiensä käsiin suomalaisten keskitysleireissä nälkään kuolleet vauvat on unohdettu. 1930- luvulla vallinnut vihan ilmapiiri demokratiaa, toisia suomalaisia ja venäläisiä kohtaan on palautettu NATO-hankkeen toteuttamiseksi.

Keisarillisen Saksan ja natsi-Saksan sijaan valtiojohtomme on nyt valinnut liittolaisekseen Yhdysvallat, joka on viimeisten 30 vuoden aikana tappanut miljoonia siviilejä sodissaan. Tarkoituksena on ollut muuttaa kohdemaiden yhteiskuntajärjestys, ryöstää niiden luonnonvarat ja tappaa valtioiden johtajia kannattaneet poliittiset voimat.

Viimeisten kahdensadan vuoden aikana orjia kuljettaneet ja siirtomaitaan alistaneet ja ryöstäneet Euroopan maat Portugal, Espanja, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Hollanti, Belgia ja Italia ovat toimineet Yhdysvaltojen liittolaisina näissä sodissa.

Ei liene hämmästyttävää, että juuri nämä maat toimivat Yhdysvaltojen johtamassa sotilasliitto NATO:ssa pommittamassa viattomia ihmisiä. Suomen valtiojohto, ei kansa, pyrkii heidän seuraansa.

 

                                                    ***

Ovatko ystävyys, ystävälliset suhteet naapureihin, totuus ja inhimillisyys vieraita asioita Suomen valtiojohdolle ja medialle? Nämä piirteet ovat vallitsevia uudessa moninapaisessa maailmanjärjestyksessä, jota Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka ja kymmenet muut maat, jotka muodostavat väestöltään maapallon enemmistön, tavoittelevat.

Suomen eduskunta on luovuttanut vallan tasavallan presidentille ja medialle perustuslain vastaisesti. Vielä ei ole myöhäistä muuttaa sitä ennen kuin joudumme osaksi USA: n globaaleja sotatoimia. Niiden osana Suomi ei selviydy. On ollut suuri virhe ajaa Suomea osaksi tuota todellisuutta, jossa aseelliset ryöstöt ovat valtiollisen toiminnan keskiössä.

 

                                                                      

 

      

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Orpo, Marin, Purra, Yle:n vaalikeskustelu, ulkopolitiikka, ulkomaankauppa, turismi, Venäjän kauppa, militarismi, valtamediat, oikeudellinen vastuu totuudesta, talouselämän tuhoaminen, natsi-liittolaisuus, turvallisuuskomitea, NATOn hybridikeskus, tasan

Onko Suomen eduskunta ja valtiojohto täysin metsässä?

Keskiviikko 20.4.2022 klo 16.53 - Pirkko Turpeinen-Saari

On mielenkiintoista havaita kuinka metsässä  Ukrainan suhteen Suomen eduskunta ja valtiojohto ovat median saattelemana.

Media ja valtiojohto vaikenevat Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vuoden 2014, vallankaappauksesta, jossa vaaleilla laillisesti valittu presidentti oli menettää henkensä.

Vallankaappauksen jälkeen Ukrainan demokratia ajettiin alas - hallitsijaksi tuli Obaman varapresidentti Biden avustajakuntineen. USA valitsi hallituksen ja alkoi rakentaa sillanpääasemaa itselleen ja johtamalleen NATO:lle Ukrainaan, sotaan Venäjää vastaan.

Äidinkielenään venäjää puhuvia on yli 30% väestöstä ja valtaosa kansasta tukee sitä, että venäjänkieli on maan virallinen kieli, kuten se oli ennen vallankaappausta. Vuonna 2014 venäjänkielen virallinen asema lopetettiin. Venäjänkielen puhuminen julkisella paikalla kiellettiin, venäjänkieliset TV-asemat lakkautettiin samoin sanomalehdet.

Vallankaappaushallitus aloitti sodan Itä-Ukrainaa vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet laitonta vallankaappausta.

Yhdysvaltalainen, nyt jo edesmennyt professori Stephen Cohen, varsinainen Venäjäntuntija totesi presidentti Zelenskyn tultua valituksi peresidentiksi vuonna 2019, että Zelensky ei pysty neuvottelemaan rauhasta maansa sisällissodassa, ellei hänellä ole Yhdysvaltojen tukea.

Samaa sanoi myös presidentti Putin. Ei ole hyötyä neuvotella mistään, ellei Yhdysvallat ole pöydässä.

Stephen Cohen totesi Ukrainan fasistien asettaneen esteen Zelenskyn mahdollisuuksille neuvotella rauhasta jo kuukausi hänen virkaanastujaistensa jälkeen. Fasistit olivat uhanneet tappavansa Zelenskyn jos hän jatkaa neuvotteluja presidentti Putinin kanssa. Zelensky uhattiin hirttää puunoksaan.

Zelenskyn rooli tänään ei ole kadehdittava. Mariupolin terästehtaaseen piiritetyt sotilaat pyysivät häneltä lupaa antautua. Luvan sijaan Zelensky määräsi Azovin natsit ampumaan jokaisen, joka aikoo antautua.

Yhdysvaltojen kongressi piti ja pitää natseja liittolaisinaan kuten Kroatian natseja Jugoslavian hajottamissodissa. Ukrainan sota on Yhdysvaltojen etä-sotaa Venäjää vastaan ja Ukrainan kansa on vain tykinruokaa.

Yhdysvaltojen tavoitteena on Venäjän tuhoaminen - muuttaminen hylkiövaltioksi, kuten presidentti Obama esitti. Ukraina on vain välikappale. Sekä Ukrainan että Venäjän kansallisvarallisuus halutaan ottaa haltuun ja konfiskoida.

Yhdysvallat jatkaa samalla ryöstö ja tuhoamislinjalla kuin Jugoslaviassa, Libyassa, Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa. Serbiomaisuuden konfiskointi Kosovosta tapahtui presidentti Ahtisaaren johdolla. Nyt ovat Ukraina ja Venäjä vuorossa.

Sopimusvaraisella "demokraattisten" maiden yhteisöllä ei ole mitään tekemistä kansainvälisten lakien ja sopimusten kanssa. Sovitaan, että pommitetaan, sovitaan että konfiskoidaan sallaisten maiden omaisuus, jotka eivät alistu ryöstettäviksi. Sovitaan, että asetetaan talouspakotteet, perutaan laillisesti sovitut kaupat, yhteistyö - sovitaan että ollaan rosvojoukko - mutta meillä on asellinen ylivalta.

Tämä sopimusvarainen yhteisö, jonka johtovalta Yhdysvallat on tottunut olemaan, ei enää tule kestämään. Moninapainen maailma, jossa kaikki maat ovat tasaveroisia noudattaen kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia tulee olemaan tulevaisuuden maailma.

Venäjä on ottanut tehtäväkseen natsivallan ja mielivallan kitkemisen Ukrainasta siinä määrin kuin se koskee Donbassia ja sen asukkaita. Sisällissodan lopettaminen, sorron lopettaminen ja natsismin hävittäminen ovat välttämättömiä Ukrainan auttamisessa palaamaan vallankaappausta edeltävälle uralle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan "demokratia", USA:n tuki natseille, Zelenskyn mahdoton tehtävä, Suomen valtamedian häpeällinen tila

OVATKO USA JA EU SOTARIKOLLISIA

Sunnuntai 17.4.2022 klo 15.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ovatko USA, EU, Suomi mukaan luettuna sotarikollisia? En nyt tarkoita Jugoslavian tai Libyan pommituksia, Syyriaa tai Irakia, vaan Ukrainaa.

Toisen maailmansodan jälkeen Nürnbergin sotarikosoikeus tuomitsi natsien rikokset sotarikoksiksi. Sen lisäksi se tuomitsi kaikki sellaiset teot, joilla vähäteltiin näitä rikoksia tai syyllistettiin jotakuta muuta rikoksen tekijäksi, vaikka natsit olivat ne tehneet, myös sotarikoksiksi.

Länsimedia on toteuttanut massiivista informaatiokampanjaa Ukrainan väkivaltaisesta vallankaappauksesta lähtien. Yhdysvaltojen, CIA:n ja EU:n roolia väkivallassa, rasismissa ja sotilaallisessa hyökkäyksessä Donetskin ja Luhanskin autonomisiksi julistautuneita alueita vastaan on paitsi vähätelty myös vääristetty. Natsien Odessassa 2.5.2014 suorittama ammattiyhdistysten talon tuhopoltto, jossa kuoli kymmeniä rakennukseen natsien väkivaltaa paenneita henkilöitä, on ollut länsimedialle tabu.

Äidinkieleltään venäjänkielisten (30% Ukrainan asukkaista) normaaleja kansalaisoikeuksia on poistettu. Äidinkielinen kouluopetus on lopetettu. Venäjän puhuminen julkisella paikalla on kielletty. Venäjänkieliset TV-asemat ja sanomalehdet on lakkautettu.

Natsien rooli helmikuun 2014 Maidanin aukion verilöylyssä ja vallankaappauksessa, kasvava rooli armeijassa, turvallisuuspalveluissa sekä eduskunnassa on tietoisesti pimitetty. Demokratian rapautumista ei ole kuvattu. Yhdysvaltojen valtaan saattamassa vallankaappaushallituksessa oli USA:n valitsema pääministeri, yhdysvaltalainen valtiovarainministeri sekä useita ulkomaalaisia ministereitä. CIA:lla oli kokonainen kerros käytettävissään Ukrainan sisäministeriössä.

Vallankaappaushallitus lakkautti kommunistisen puolueen, jolla oli vahva kannatus Ukrainan eduskunnassa. Samoin useita muita puolueita, TV-kanavia, sanomalehtiä ja järjestöjä on lakkautettu. Tämän vuoden aikana presidentti Zelensky on määrännyt 10 viimeisintäkin oppositiopuoluetta lakkautettaviksi. 

Järjestöjä ei ole ainoastaan lakkautettu, vaan niiden toimihenkilöitä on pidätetty ja pahoinpidelty. Kaiken huippuna Venäjän ja Ukrainan välisiin neuvotteluihin jäsenenä osallistunut henkilö ammuttiin kuoliaaksi Ukrainan turvallisuuspalvelun toimesta Kiovan kadulla keskellä kirkasta päivää. Hän oli ollut liian pehmeä Venäjän näkemyksille.

 

 

                                                                             ***

 

Länsimedian, erityisesti Suomen median toiminta on Nürnbergin sotarikostuomioistuinta lainatakseni sotarikos.

Kiovan lähiössä Buchassa löydettiin kadulta ruumiita. Olen aikaisemmissa blogeissani kuvannut kuinka, sekä kaupunginvaltuutetun TV-esiintymisessä, että ex parlamentaarikko Kivan todistuksessa osoitetaan, kuinka natsit ja Ukrainan turvallisuuspalvelu saapuivat alueelle Venäjän armeijan lähdettyä kaupungista. Nämä joukot ampuivat siviilejä kostoksi yhteistyöstä venäläisten kanssa. Sen jälkeen sotapropaganda otti tilanteen haltuunsa. Presidentti Zelenky, Kiovan kaupunginjohtaja Klitchko, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja muita poliitikkoja median ohella kutsuttiin paikalle ”kauhistelemaan venäläisten hirmutekoja”.

Tämä on Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan sotarikos. Natsien rikoksista syytetään jotakuta muuta. 

Sama toistuu päivittäin länsimediassa. Mariupolin kaupungin evakuointi on ollut äärimmäisen vaikeata natsijoukkojen käyttäessä siviilejä ihmiskilpinä ja asettuessa vahtiin kerrostalojen asuntoihin voidakseen ampua pakoon yrittäviä.

Siviilien ampumisesta syytetään säännönmukaisesti venäläisiä joukkoja. Väite on epäjohdonmukainen. Venäläiset ovat tulleet vapauttamaan pääasiassa venäjää puhuvia ukrainalaisia Kiovan hallituksen rasistisesta hirmuvallasta. Mariupol on osa Donbassia ja sen asukkaiden pääosa on venäjänkielisiä. Kyseessä on heidän auttamisesta ja vapauttamisesta natsi -vallasta – ei suinkaan heidän vapautumisensa estämisestä.

 

                                                                         ***

 

Natsijoukot liitettiin elimelliseksi osaksi Ukrainan armeijaa. Yhdysvallat, Kanada ja Britannia muiden NATO-maiden ohella ovat kouluttaneet niitä. Donbassin asukkaiden kohtelu on ollut äärimmäisen julmaa. Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan natsiarmeijan aseistaminen on sotarikos.

Siitä huolimatta monet EU-maat, USA:n ja Kanadan ohella ovat aseistaneet Ukrainan armeijaa.

Saksan rooli on mielenkiintoinen. Natsi-Saksan taakkaa kantava Saksa on paitsi aseistanut Ukrainan armeijaa, myös toiminut toisen maailmansodan tärkeimmän natsi-Saksan voittajan, Venäjän tuomitsijana Ukrainan natsien rikoksista. Ursula von der Leyenin toiminta on malliesimerkki. Tiivis yhteistyö USA:n armeijan ja CIA:n kanssa von der Leyenin toimiessa Saksan puolustusministerinä ja nyt EU-komission puheenjohtajana ja ärhäkkäimpänä Venäjän tuomitsijana tilanteessa, jossa Venäjä yrittää vapauttaa autonomisen Donbassin natsien vallasta. 

Suomella on oma vaikea natsi -historia. Heti sisällissodan jälkeen pääomapiirit ja oikeisto ryhtyivät toimiin. Aatelissukua oleva oikeusministeri Otto Åkesson määräsi etsivän keskuspoliisin pidättämään 3. elokuuta 1923 Suomen työväenpuolueen STP:n johtajat ja koko eduskuntaryhmän, kaikkiaan yli 200 ihmistä, epäiltynä valtiopetoksen valmistelusta. Etsivä keskuspoliisi takavarikoi STP: n arkistot ja sulki kirjapainot, jotka olivat tekemisissä puolueen kanssa. Teon yllättämä Kallion hallitus ei tiennyt asiasta ja vaati todisteita. Niitä ei kuitenkaan löytynyt.

STP: n eduskuntaryhmä oli tullut valituksi vaaliliitosta, johon kuuluivat työväenpuolueen lisäksi Suomen Ammattijärjestö, sosialidemokraattinen nuorisoliitto ja sosialidemokraattinen naisliitto. Kansanedustajiksi valittiin 27 edustajaa, joista 6 oli naisia. Ryhmä edusti kommunisteja ja vasemmistososialidemokraatteja. 

Mannerheimin nähtiin usein istuvan Kämpissä Åkessonin kanssa.

1930-luvulla Lapuan liikkeen voimistuessa alkoivat ”kyyditykset”maan itärajalle. Kyydityksiin liittyi joskus kuolemaan johtava pahoinpitely. Tunnetuin kyyditettävä oli entinen presidentti Ståhlberg vaimoineen. 

Sosialidemokraattisten työväentalojen ovien ja ikkunoiden naulaukset ja puhetilaisuuksien pitojen estämiset laajenivat. Yhteiskunnallinen tilanne muistutti jatkettua sisällissotaa. Uskonnolliset, aatteelliset, koulutukselliset ja sosiaaliset suhteet politiikasta puhumattakaan nojautuivat porvarillisten piirien valtaan.

Suomesta Saksaan tehtiin Eero Auvisen pro gradun mukaan 1930-luvulla 136 sotilasvierailua. Vuonna 1930 Saksan sotilastiedustelu Abwer ja Suomen yleisesikunta solmivat sopimuksen Neuvostoliiton Itämeren toiminnan valvomisesta.  

Viron ja Suomen tiivis sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa huolestutti Neuvostoliittoa, joka oli varuillaan ja pyrki pitämään huolta omasta turvallisuudestaan.

Saksa oli miehittänyt Suomen keväästä marraskuuhun 1918 sekä kesästä 1940 kevääseen 1945. Natsi-ideologia oli suosittua sotilas- ja siviilieliitin piirissä.

Hävitty sota ja vuoden 1945 vaalit toivat Suomeen ensimmäistä kertaa maan historiassa demokratian. Toisinajattelijat – ne, jotka olivat vielä hengissä - oli vapautettu vankiloista. Lähes kaikki saivat äänestää.

Demokratiaa kesti 50 vuotta.

 

                                                                        ***

 

EU:hun liittymisen jälkeen Yhdysvaltojen aseteollisuus EU:n kautta on määrännyt Suomen politiikkaa. Saksan ensimmäinen miehitys päättyi Saksan keisarivallan loppumiseen marraskuussa 1918. Toinen miehitys päättyi vuonna 1945 natsi-Saksan ja Suomen hävittyä yhdessä maailmansodan. 

Yhdysvaltojen ja EU-Saksan valta Suomessa voi päättyä Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan sortumiseen sisältäpäin. Vain siten Suomi voi päätyä itsenäisenä valtiona Venäjän, Kiinan, Intian, Brasilian, Etelä-Afrikan ja monien siirtomaavallasta kärsineiden maiden kanssa todelliseen kansojen väliseen tasa-arvoiseen yhteistyöhön. 

Yhdysvaltojen yksinapainen maailmanvalta on väkivallassaan ennen näkemätön - luopuminen kansainvälisistä laeista, natsien ja jihadistien tukeminen, laittomat pommitukset, miljoonien ihmisten tappaminen, taloudellinen kiristys ja pakotteet, maapallon ilmaston saastuttaminen sotateollisuuden ja sotilastukikohtien toiminnan kautta, piittaamattomuus oman maansa köyhistä, asunnottomista ja sairaista, rasismi, kuolemansellit, kidutus, salaiset vankilat. Väkivallan luettelo on loputon. 

Yhdysvaltojen johtama Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus v. 2014 on palauttanut natsismin näyttämölle. Kommunistit ja muut vapaustaistelijat voittivat natsismin valtavin uhrauksin v. 1945.

Suomessa on nyt presidentti, joka on kirjoittamassaan teoksessa kertonut toimineensa Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana ”kitkeäkseen” kommunismin Euroopasta. Hänen puolisonsa on esiintynyt Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-järjestön 100-vuotis -juhlassa Suurkirkossa pääpuhujana.

 

                                                                      ***

 

Euroopan unionin peruskirjan Ventotenen-julistuksen laatija Altiero Spinelli oli kommunisti ja tuo peruskirja/julistus on laadittu Ventotenen vankilasaarella Italiassa pienille lappusille, jotka salakuljetettiin mantereelle ja julkaistiin v.1944 Roomassa. 

Spinelli oli paitsi Italian parlamentin jäsen, myös Euroopan parlamentin jäsen. Hänen julistuksensa hyväksyttiin parlamentissa vuonna 1984. Sen tavoitteena oli rauha ja demokratia.

Olisiko kukaan Spinellin vankilatovereista voinut kuvitella, että vain kymmenen vuotta rauhaa tavoittelevan perustamisjulistuksen hyväksymisen jälkeen vuonna 1992 Euroopan unioni perustetaan European Round Table on Industrialists’in esitysten pohjalta palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuuden tavoitteita ja että tuossa perustavassa kokouksessa Yhdysvallat ja EU-Saksa aloittavat Jugoslavian hajottamissodat hirveine NATO- pommituksineen. 

Suomen media on NATO: a palvellakseen pimittänyt Ukrainan verisen vallankaappauksen tekijät sekä sitä seuranneen sisällissodan vaiheet. Nürnbergin sotarikollisen tavoin se on syyttänyt Venäjää natsien rikoksista ja maalannut natsi-Ukrainan uhriksi.

Kansanedustaja Eva Biaudet on kuvannut kansanedustajien tietoisuuden pohjautuvan siihen, mitä sanomalehdissä lukee. Siten ei ole ihme, että osa kansanedustajista kyyneltyy kuunnellessaan presidentti Zelenskyn markkinointitoimistojen laatimia puheita, jotka Nürnbergin sotarikostuomioistuin tuomitsisi sotarikoksiksi.

Kansanedustajia ajetaan presidentin ja pääministerin toimesta hakemaan USA:n johtaman yksinapaisen maailman sotaliiton NATO:n jäseneksi. Tällöin joutuisimme maailman natsismilta pelastaneen ja pelastavan Venäjän viholliseksi. Kuinka absurdia!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan natsit, Nürnbergin määrittämät sotarikokset, Bucha, USA, EU, NATO, natsien aseistamisen kielto, sotarikokset, valtamedia,

Kuka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa?

Tiistai 21.12.2021 klo 12.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen presidentti Sauli Niinistö on ahkeroinut puhelimessa. Presidentit Putin, Biden ja Zelensky sekä EU komission puheenjohtaja ovat saaneet puhelun.

Tiedotteista ja valtamediasta päätellen presidentti Niinistö on vahvistanut aikaisempia kantojaan Ukrainan sodasta ja siihen liittyvästä "Venäjän uhasta". Presidentti Zelenskylle hän on suonut kannustavia sanoja Suomen tuesta Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle.

Vuodesta 2014 lähtien en ole havainnut presidentti Niinistön tai Suomen muun ulkopoliittisen johdon puhumattakaan valtamediasta puhuvan totta siitä mitä Ukrainassa tapahtui Yhdysvaltojen, EUn ja Ukrainan natsimielisten voimien toimesta.

On tärkeätä analysoida sitä miten Suomi ja presidentti Niinistö erityisesti ovat vaikuttaneet Suomen kansainvälisiin suhteisiin.

Presidentti Niinistö on ilmoittanut toimineensa Saksan liittokansleri Kohlin tukemana Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana 1990-luvulla, jolloin tuon järjestön päätavoite- Niinistön sanoja lainaten - oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Todennäköisesti tuo kitkeminen tarkoittaa kaikkea sitä samaa kuin laajemminkin globaalisti: kaikkien sellaisten poliittisten voimien, jotka vastustavat ylikansallisen pääoman määräysvaltaa, tuhoamista. Vietnam, Indonesia,Kiina olkoon esimerkkeinä.

Jugoslavian tuhoaminen oli tuolloin 1990-luvulla meneillään.

Niinistö toimi Lipposen hallituksen varapääministerinä aikana, jolloin Väli-Amerikan likaisten temppujen mestari William Walker toimi ETYJ-joukkojen johtajana Kosovossa. Walker lavasti poliisien ja albaani-terroristien välisen taistelun siviilien joukkomurhaksi. 

Suomalaiset oikeuslääkärit tutkivat uhrien kuolisyyt eivätkä löytäneet viitteitä teloituksista.Suomen hallitus yhteistyössä Saksan ulkoministeriön kanssa salasi tutkimusten tulokset, luoden edellytykset Jugoslavian massiivisille pommituksille. Presidentti Clinton viittasi juuri suomalaisten "löydöksiin" katkaistuista päistä ja kodeistaan raahatuista siviileistä, jotka oli "teurastettu polvilleen pakotettuna kuoppaan".

Jugoslaviaa seurasi Suomen liittyminen USAn rinnalla Afganistanin sotaan. Miksi?

Seuraava ulkopoliittinen haaste Suomelle tuli v.2008 Georgian hyökätessä Etelä-Ossetian Tshinvaliin.Suomen ulkoministeri Stubb julisti Venäjän aloittaneen sodan. Tuossa vaiheessa vielä EUn puolesta Ranskan Sarkozy kävi Moskovassa neuvottelemassa tosiasioiden pohjalta. Tuolloin vielä EU:sta löytyi Suomea viisaampaa ajattelua. Georgian Shaakasvili oli tosiasiassa hyökkääjä kuvitellen USAn tukevan hanketta.

Stubb olisi halunnut mukaan Libyan kammottaviin pommituksiin v.2011. Samoin Suomi tuki ylikansallista pääomaa palvelemaan kehitettyä "värivallankumousta" Lähi-Idän maissa. Saksan ja USA:n hanke Syyrian sekulaarisen valtion muuttamiseksi sunni-johtoiseksi shariaa-noudattavksi maaksi sai myös Suomen hallituksen tuen. Olihan presidentti Obama, jo kerran rauhanpalkinnolla palkittu presidentti hankkeen johdossa.

Suomelle avautui uusi mahdollisuus tukea Yhdysvaltojen ylikansallisen pääoman etuja ajavaa politiikkaa Olli Rehnin toimiessa EU:n talous- ja laajentumiskomissaarina. Täysin epäonnistuneiden ja todellisuutta huomioonottamattomien Ukrainan lähentymisneuvottelujen seurauksena Kiovassa aloitettiin väkivaltaiset mielenosoitukset presidentti Janukovichin halutessa lykätä ratkaisua.

Lähentymisneuvotteluiden sopimuksen ensimmäinen pykälä koskee yhteistä puolustusta, joka EUn kohdalla merkitsee NATO-liittolaisuutta. Ennen väkivaltaista USAn ja EUn yhteistyössä natsijoukkioiden kanssa  aikaansaamaa väkivaltaista vallankaappausta vain n. 20 % ukrainalaisista kannatti NATO-jäsenyyttä.

Presidentti Niinistö tai muu Suomen ulkopoliittinen johto ei ole kertaakaan tunnustanut tietävänsä mitä Ukrainassa todella tapahtui. He toistavat yhdessä valtamedian kanssa samoja kantoja, joita kaappauksen johdossa olleet presidentti Obama ja hänen varapresidenttinsä Biden haluavat Suomen sanovan.

Nykyajalle on erikoista, että minun täytyy kääntyä entisen Yhdysvaltojen Venäjän (Neuvostoliiton) suurlähettilään Jack F.Matlockin puoleen saadakseni "länsimaisen" mahdollisimman hyvin todellisuuteen perustuvan analyysin Ukrainasta.

Matlockin 14.12.2021 Krasno Analysis artikkeli Ukraine: Tragedy of a Nation Divided, on hieno  väestötieteellinen ja poliittinen analyysi Ukrainan kehityksestä, lännen tukemasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta ja Venäjän suhteesta Ukrainaan.

Viimeisellä sivulla Matlock toteaa, että "mitä Ukrainaan tulee, se ei voi koskaan olla yhtenäinen, vauras maa, ellei sillä ole kohtuullisen läheiset ja sivistyneet suhteet Venäjään". Tämän olotilan Suomi ja EU pyrkivät kaikin keinoin Ukrainalta kieltämään korostamalla lännen haluamaa vastakkainasettelua Venäjän ja Ukrainan välillä.

Presidentti Niinistö on siis käynyt puhelinkierroksen. Jollakin tasolla hänen täytyy tietää, että Ukrainassa on käynnissä Kiovan hallituksen aloittama "terrorismin vastainen sota", jonka aloituslaukaukset antoi vallankaappaushallitus. 

Hänen täytyy myös tietää, että vaikka hän ei kansanryhmien etnisestä tai poliittisesta taustasta tietäisi mitään, että ukrainalaisten enemmistö puhuu venäjää, minkä kielen puhuminen julkisesti on nyt kielletty. Venäjänkieliset TV-kanavat on myös kielletty samoin nettisivustot. Kommunistinen puolue, jolla oli merkittävä osuus parlamentissa kiellettiin heti kaappauksen jälkeen keväällä 2014 ja puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi.

Odessan ammattiyhdistysten talo poltettiin natsimielenosoittajien toimesta 2.5.2014 ja ihmiset, kymmenittäin paloivat sisällä.

Yhdysvallat ja Ukraina vastustavat YK:n natsismin ihannoimisen kieltoa ainoina maapallon maina.

Suomen ulkopolitiikalle syntyy ainakin mainetahra siitä, että tasavallan presidentin puoliso esiintyy Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-järjestön 100v juhlan pääpuhujana ja myöhemmin väitetysti myös esiintyy lotta-puvussa.

Fasismin ihannointi-väitteeltä voi puolustautua esittämällä kuinka moni lotta teki uhrautuvaa työtä sodan aikana. Lotta-Svärd-järjestön asiakirjoja lukiessa ymmärtää sen fasistisen luonteen. Ukrainassa natsismi on jälleen arkipäivää ja Yhdysvallat liittoutuu liikkeen kanssa vahvistaakseen globaalin aseteollisuuden valtaa sekä mielivaltaan perustuvaa suurvaltapolitiikkaa.

Presidentti Niinistö markkinoi ETYK-kokouksen henkeä. Hän ei huomaa kuinka hän toimii kaikkea muuta kuin Helsingin hengen mukaisesti. Hän ei huomaa, että Venäjä toimii täsmälleen Helsingin hengen mukaisesti vaatimalla kaikkien valtioiden turvallisuuden huomioimista kansainvälisessä politiikassa.

Tämä kaikkien valtioiden turvallisuuden huomioiminen edellyttää tosiasioiden asettamista neuvottelupöytään. Tosiasia on se, että Yhdysvallat ja NATO ovat rikkoneet 1990-luvulla sovitut turvallisuussopimukset koskien NATOn laajenemista.

Se, että presidentti Niinistö, uhmakkaasti, kuin pieni lapsi, väittää olevan Suomen oma asia, liittykö Suomi NATOon tai pitääkö Suomi laajoja Venäjän-vastaisia sotaharjoituksia Suomen maaperällä.

Saman kannan hän esittää puhelussaan Ukrainan presidentille Ukrainan NATOon liittymisen suhteen. Sen sijaan presidenttimme voisi kysyä Zelenskyltä, miksi hän ei ole pannut täytäntöön Minskin rauhansopimusta, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat allekirjoittaneet. Tähänhän Zelenkyä tulisi kannustaa, jos haluaa Helsingin hengen mukaista ratkaisua.

Niinistö kritisoi Venäjän joukkojen läsnäoloa Venäjän omalla maaperällä. NATO on lisännyt massiivisesti joukkoja ja aseita Ukrainan maaperällä. Venäjä puolustaa omaa maaperäänsä ja valtiotaan, omalla maaperällään. USAn sotilasnuvonantajat ja NATO-sotilaat eivät ole omalla maaperällään Ukrainassa.

NATO ei ole puolustusliitto vaan sotaliitto. NATO eiole milloinkaan puolustanut jäsenmaitaan vaan aina hyökännyt maihin, joihin hyökkäyksiin NATOn jäsenmailla ei olisi ollut mitään laillista oikeutta. NATOn toiminnan ainoa motiivi on palvella Yhdysvaltojen sotateollisuutta. Yhdysvaltojen sotateollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja muun sotilastoiminnan on todettu olevan kaikkein saastuttavinta toimintaa, määrällisestikin, koko maapallolla.

On sääli, että presidentti Niinistön toimintamalli, Suomen laiton NATOn isäntämaasopimukseen liittäminen mukaanluettuna, on toiminut mallina myös nuorelle pääministerillemme. Pääministeriltä olemme kuulleet vain ulkoaopittuja kliseitä, jotka ovat yhteensopivia USAn ,EUn ja NATOn sotapolitiikan kanssa.

Olemme surullisessa tilanteessa. Maapallon tuhoutuminen vallitsevan sotapolitiikan seurauksena näyttää nyt väistämättömältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Sanna Marin, Suomen ulkopolitiikka, Yhdysvallat, NATO, valtamedia, Ukrainan. sisällissota, Jack F.Matlock Jr.

Hitler liittolaisineen on taas täällä

Sunnuntai 12.12.2021 klo 13.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme katsoneet Netflixin sarjan "Meren katedraali" jo toistamiseen. Meren katedraali, kirkko on keskellä Barcelonaa, kaupunkia, jossa asuin 5 vuotta.

Elokuva kuvaa kirkon rakentajia ja heihin liittyen koko 1300-luvun yhteiskuntaa aatelisten valtaa,sotiin haaskattua rahaa, ihmisten taikauskoa ja vähitellen kehittyvää katolisen kirkon mielivaltaa,inkvisitiota.

Miksi muutin Barcelonaan?

Ahtisaaren presidentiksivalintaprosessi oli osoittanut Suomen poliittisen kehityksen suunnan. Tuolloin en vielä tiennyt hänen roolistaan Jugoslavian pommituksissa ja Serbian maakunnan Kosovon luovuttamisessa Yhdysvaltojen sotilastukikohdaksi. Sen sijaan koin, että Suomi ei ole ilmapiiriltään enään minun maani tällaisen presidentin tultua valituksi maan johtoon. Olin myös epäillyt jo vuodesta 1987 lähtien Yhdysvaltojen sotateollisenkompleksin pääsevän määräysvaltaan tulevassa Euroopan unionissa.

Palasin Suomeen vuonna 2005. Suomen ja Euroopan ilmapiiri on kehittynyt yhä huonompaan suuntaan.

Sotateollista kompleksiaan, maailman ympäristöä saastuttavinta yksikköään palveleva Yhdysvallat on presidentti Eisenhowerin presidenttikaudesta lähtien tiivistänyt yhteistyötään natsien kanssa. Tämä yhteistyö toimi jo Hitlerin aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirien tukiessa Hitlerin aseistamista.

Yhdysvallat tuki Espanjan fasistista diktaattori Francoa, joka oli solminut myös konkordaatin katolisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko myötäili myös Mussolinia ja Hitleriä. Katolisen kirkon papit olivat usein fasistisen Kroatian serbejä tuhoavien keskitysleirien johtajia.

Natsiarmeijan voittanut Neuvostoliitto/Venäjä oli Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin ja ylikansallisen pääoman toimijoiden kuristusotteessa 1990-luvulla, jolloin Yhdysvallat koki olevansa voimansa tunnossa hajottaessaan Jugoslavian.

Liittoutuminen kalifaattia Osama bin Ladenin tuella rakentavien Bosnian muslimien ja heidän kanssaan liittoutuvien natsi-kroaattien avulla Yhdysvallat koki menetelmiensä - talouspakotteiden ja NATO-pommitusten toimivan hyvin.

CIA-mielipiteenmuokkaus länsimediassa leimasi holokaustin uhrit serbit "Hitlereiksi".

10.12.2021 Helsingin Sanomissa toimittaja Vesa Siren yrittää samaa.

Hän kirjottaa arvion Ruth Ben-Ghiatin kirjasta "Mahtimiehet". Kirjareferaateissa ja tekstissä käy ilmi, että Yhdysvalloissa demokratia on demokraattipuolueen varassa ja "Mussolinin ja Putinin kaltaiset johtajat pullistelevat lihaksiaan ylä-vartalo paljaana" kertoo Siren. "Se on male poweria, miehisen mahdin esittelyä" toteaa kirjailija Ben-Ghiat.

Tuntuu kuin lukisi suoraan Harvardin/CIAn opaskirjaa, jonka mukaisesti suomalaiset valtamedian toimittajat on opetettu hahmottamaan ylikansallisen pääoman valtaan johtavaa polkua.

Holokaustin uhrien nimittäminen Hitlereiksi ja Putinin näyttävä valokuva fasistien ja natsien joukossa saa pahaa aavistamattomat lukijat nyökyttelemään: näinhän se on.

Toimittaja Siren painui pysyvästi mieleeni hänen kirjoittaessaan Georgian Etelä-Ossetian Tshinvaliin v. 2008 suorittaman pommituksen jälkeen pidetystä  Valeri Gergijevin johtamasta konsertista. Siren maalaili konsertin olleen voitonhuumaa ilmentävä.

Näin konsertin televisiosta. Pimeässä illassa, ulkona kynttilöiden valossa pidetyn konsertin yleisö itki päät painuksissa. Kapellimestari, joka myös on etelä-osseetti, todennäköisesti myös itki.Tunnelma oli harras. Siren ei ollut voinut nähdä sitä. 

Siten presidentti, fasismin vastaisen sodan sankari presidentti Putinin kuvan sijoittaminen natsi- ja fasistijohtajien joukkoon samankaltaisena on rasismia. Sillä yritetään manipuloida lehden lukijoiden mieltä olivat he sitten aikuisia tai lapsia.

Yhdysvallat harjoittaa tätä samaa manipulointia.

Vesa Siren kuvaa "Mahtimiesten nousu ja tuho" artikkelissaan "mahtimiesten" piirteitä.

Toimittaja ei havaitse haastateltavan mielipiteissä mitään kyseenalaista vaan nielaisee tämän maailmankuvan vaikka faktapohjaiseen tiedonvälitykseen kuulunee kriittisyys ja vasta-argumentit.

Osa Yhdysvaltojen presidenteistä on republikaaneja osa demokraatteja.

Mikä on demokraattipresidenteille tunnusomaista heidän lähtiessään ilmoittamaan jälleen aloitettavasta uudesta sodasta ja miljoonien ihmisten tappamisesta? He loikkivat Valkoisen talon nurmikon yli raamattu kainalossa. Useat ovat katolisia ja katolinen uskonto antaa heille valtuuden tappaa ja murhata.

Katolinen presidentti Bill Clinton tilasi provokaatioita, joiden aiheuttaminen vieritettiin vastapuolelle ja saatiin tekosyy aloittaa tuon vastapuolen pommittaminen. Racak, Srebrenica, Markale-tori, jono on loputon.

Presidentti Obama toimi samoin. Seitsemän sodan aloittaminen sotateollisen kompleksin palvelemiseksi ei ole riittävä peruste hyvinvointivaltioiden tuhoamiseksi ja pysyvän kaaoksen aiheuttamiseksi Lähi-Idässä. Syyrian Ghoutan kemiallinen isku oli samanlainen tilaus kuin Clintonin tilaukset. Samaan aikaan demokraattipresidentit varastavat öljyä, parasta aikaa Syyriassa ja merirosvoavat iranilaisia tankkereita.

Meren katedraalia katsoessa on helppo havaita, että yhteiskunta ei ole mitenkään muuttunut. Ylikansallisen pääoman (aatelisten) etuja ajava Yhdysvallat sitoo liittolaisensa monin sidoksin yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa. Näemme tämän parasta-aikaa Ukrainassa.

Kun ylikansallisen pääoman ryöstötoimet eivät täysin onnistuneet ja Krimillä syyskuussa 2013 vietetyt voitonjuhlat lässähtivät siihen, että itä-ukrainalaiset kannattivatkin demokratiaa ja vaaleilla valittua presidentti Janukovichia. Vallankaappaushallituksen sytyttämä "terrorisminvastainen sota" jatkuu. Euroopan parlamentti on jo niin Soroksen ja ylikansallisen pääoman vallan kannattajien hallussa, että alussa sivistyneesti käyttäytynyt korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell uhattiin erottaa, ellei hän luovu sivistyneestä käytöksestään.

Suomi on liukunut yhä lähemmäs 1930-luvun todellisuutta. Suomi on luopunut puolueettomuudesta ja sivistyneestä vuoropuhelusta Venäjän kanssa. Hallitus ilmoitti Suomen ilmavoimien toimivan alistettuna Yhdysvaltojen sotavoimille.Yhdysvaltojen kongressi vuorostaan on valtuuttanut jo Obaman aikana Yhdysvaltojen presidentit ryhtymään sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen.

Tällä ilmoituksellaan Suomen hallitus on ilmoittanut Suomen olevan Yhdysvaltojen asevoimien Venäjän-vastaisessa hankkeessa mukana.

Mieleeni tuli kesä 1940, pari kuukautta ennen syntymääni. Natsi-Saksan armeija marssi Lappiin ja Suomen armeija alistettiin Hitlerin ylipäällikkyyteen.

Tasavallan presidentti Niinistön puoliso esiintyi tänä vuonna kirkossa valkeassa kaavussa juhlistaen Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-Svärd -järjestön 100-vuotista taivalta. Väitetään hänen esiintyneen myöhemmin jopa Lotta-puvussa.

Uskon, että Baltian maissa, Ukrainassa ja Saksassakin on monella miehellä ja naisella vintillä tai jopa kodeissaan sisällä natsi-univormuja rakkaina aarteinaan. Revanssi hävitystä toisesta maailmansodasta on mielessä monella Natsi-Saksan liittolaismaalla. Ukrainassa katuja on jälleen nimetty natsi-sankareille. Venäjän-kielen käyttö julkisessa tilassa on kielletty. TV-ja radioasemia on kielletty.

Suomessa keskustan Sipilän, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus lähetti 100 suomalaista virkamiestä ja toimittajaa Harvardin yliopistoon, voinee sanoa, propaganda oppiin. Tuo oppi on yhdenmukaistanut valtamedian tiedottamisen yhä Venäjä-vastaisemmaksi.

Jugoslavian hajottamisessa CIAn entinen virkailija Robert Baer on todennut CIA:n huolehtineen propagandasta, mutta uutisten lukijat lukivat CIA:n tekstejä. Suomessa toimittajat ovat sisäistäneet ylikansallisen pääoman tavoitteet niin, että he itse ovat koulutuksensa pohjalta muuttuneet CIA:n agenteiksi.

Tällä tavoin saamme päivittäin lukea Vesa Sirenin kaltaisia taitavasti manipuloivia artikkeleita.

Emme koskaan saa lukea tai kuulla, että Ukrainassa on vallalla sisällissota, jossa demokratiaa kannattavat itä-ukrainalaiset ja natsien tukemat hallituksen joukot taistelevat siitä vallitseeko alueella Yhdysvaltojen tukema ylikansallista etua palveleva järjestelmä vai itsenäinen pääasiassa venäjää puhuvien, osin Venäjän kansalaisten hallitsema järjestelmä, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat yhdessä sopineet toteutettavaksi.

Sota jatkuu siksi, että Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ja sotateollinen kompleksi edellyttävät sotimista. Yhdysvallat ja Britannia lähettävät jatkuvasti aseita, toki ukrainalaiset joutuvat ne maksamaan sen sijaan että ostaisivat ruokaa ja öljyä.Nuo maat haluavat kaikin tavoin vahingoittaa Venäjää, tämän tukiessa rauhanomaista ratkaisua. Sotilaallisen toiminnan lisäämisellä Ukrainan presidentti haluaa provosoida Venäjän tukemaan itä-ukrainalaisia sotilaallisesti.

Suomen hallitus ja ulkopoliittinen johto myötäilevät Yhdysvaltojen ja Britannian linjaa, minkä myös EU on vaikenemalla hyväksynyt vaikka Ranska ja Saksa ovat olleet sopimassa rauhasta. 

Yhdysvalloilla ei ole muita toimintatapoja kuin aseet ja talouspakotteet. Myötäeläminen, heikompien auttaminen ja demokratia ovat maalle täysin outoja.

Siten Suomen hallituksen kytkeytyminen yhä tiiviimmin Yhdysvaltojen yhteyteen on paitsi epämiellyttävää, moraalitonta mutta myös vaarallista.

Suomen ajatteleva sivistyneistö on kadonnut.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toteaa 12.12.2021 Helsingin Sanomien Suomen hävittäjähankintoja analysoivassa artkkelissa:"Mielestäni ei ole mitenkään tyhmä valinta tukeutua maailman vahvimpaan sotilaalliseen suurvaltaan". 

Voiko sen paremmin sanoa? Näin Mannerheimkin varmaan arvioi liittoutumistaan Hitlerin armeijan kanssa,kuitenkin tietäen juutalaisvainot ja keskitysleirit. Ei kukaan suomalainen voi olla tietämätön Yhdysvaltojen muille aiheuttamista kärsimyksistä.

"Meren katedraalin" lohduttomuus ja umpikujamaisuus on käsin kosketeltava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen CIAta palveleva valtamedia, hävittäjähankinnat, Suomi integroituna Venäjä-vastaiseen sotaan, Vesa Siren, Ukrainan sota, Ahtisaari, Hitlerin liittolaisena, USA, EU, moraalin katoaminen, katolinen kirkko, Meren katedraali, 1300-luku

Kolme valhetta

Torstai 4.2.2021 klo 18.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme seuranneet mielenkiinnolla Suomen, Euroopan unionin, Britannian ja Yhdysvaltojen suhtautumista Venäjän presidentti Putiniin.Mieleen nousee tunne: Olen nähnyt tämän ennenkin!

Suomen hallituksen rooli kiinnostaa tietenkin erityisesti.

Suomen ulkopoliittinen johto on suhtautunut Aleksei Navalnyyn, bloggariin, selkeästi valehtelijaan ja valheillaan kansaa kiihottavaan henkilöön kuin liittolaiseen.

Navalny tukijoineen väittää tulleensa myrkytetyksi Novitsok-joukkotuhoaseella. Heidän mukaansa myrkytyksen määräsi nimenomaan Venäjän presidentti Putin. Väitteen tueksi ei ole todisteita. Väite tuli Saksasta, jonne Navalny oli lennätetty venäläisestä sairaalasta, jossa häntä oli tutkittu. 

Pari kuukautta Charite sairaalaan tulon jälkeen sairaalan lääkärit paljastivat kaikki hoidon aikana otettujen näytteiden tulokset, joissa näytteissä ei ollut Novitsokia.

Saksan hallitus oli konsultoinut Ruotsin hallitusta näytteiden tutkimiseksi. Ruotsin tulokset olivat yhtä epämääräiset kuin Saksan hallituksen esittämät väitteet myrkytyksestä.

Tällainen toiminta on täysin normaalia silloin kun pyritään todistamaan paikkansa pitämätön väite oikeaksi. Valehdellaan.

Ruotsin sijaan Suomen ulkoministeriö valehteli vuonna 1999 Saksan ulkoministeriön vaatimuksesta. Suomen ulkoministeriö salasi suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän taistelusta. Saksan ulkoministeriö halusi Yhdysvaltojen tarpeita tyydyttääkseen julistettavaksi, että kylässä oli tapahtunut albaanisiviilien julma teloitus. ”Lapsia, naisia ja vanhuksia oli raahattu kodeistaan kuoppaan, jossa päitä oli katkottu ja murhia suoritettu niskalaukauksella.” Oikeuslääkärit osoittivat, että se oli valetta. He saivat tutkimustuloksensa tieteellisessä lehdessä julkisuuteen vasta kaksi vuotta tapahtuman jälkeen.He joutuivat vaikenemaan Suomen hallituksen vaatimuksesta poliittisista syistä. 

Tämä valhe oikeutti holokaustin uhrien serbien hirviömäiset pommitukset. Kosovon NATO-miehityksen ja mafia-valtion perustamisen.

Myrkytys on siis vale.

Myrkytetty valehtelija valmisti, sairaalasta päästyään, los angelesilaisten ja berliiniläisten tuotantoryhmien kanssa Etelä-Saksassa videon ”Putinin palatsi.”Siinä väitetään presidentti Putinin omistavan Mustan meren rannalla luksuspalatsin, jossa vessaharjatkin maksavat satoja euroja. Tosiasiassa palatsia ei ole eikä vessaharjoja. Rakenteilla oleva sementtivaiheessa oleva rakennustyömaa ei ole presidentin omistuksessa. 

Runsailla varoilla, saksalaisessa luksus hotellissa, Navalnyn tekemän videon tarkoituksena oli johtaa harhaan nuoria venäläisiä, jotka eivät seuraa yhteiskunnallista kehitystä eivätkä tiedä presidentti Putinin roolia maailmanrauhan ja YK:n periaatteiden edistäjänä.Läntiset tiedustelupalvelut CIA, MI6 sekä Saksan Bnd lienevät olleet yhteistyössä kuten Racakin tapauksessa.

Kolmas valhe. Jugoslavian valtaamisen tarkoituksena oli ohjata NATO-propagandan avulla infrastruktuuri saksalaisille ja yhdysvaltalaisille pääomasijoittajille serbiomaisuuden konfiskoinnin avulla sekä vallata maa-ala Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa varten Serbiasta.

Samanlaisen propagandan avulla USA ja EU-maat suorittivat Ukrainan natsien avulla väkivaltaisen vallankaappauksen vuonna 2014.

Venäjä ei alistunut itseensä vuosisadan kuuluneen Krimin niemimaan joutumiseen väkivaltaisten natsijoukkioiden valtaan vaan loi edellytykset Krimin väestön itsenäiseen päätöksentekoon ja siirtymiseen mielivaltaisesta Ukrainan alaisuudesta takaisin osaksi Venäjää.

Presidentti Mauno Koivisto kirjoitti vihaavansa serbivastaista propagandaa kuten myös kerron teoksessani Lupa olla julma. NATO-propaganda on kuitenkin muuttunut valtavirraksi Suomen poliitikkojen puheissa sekä valtamediassa erityisesti Ylessä sekä Helsingin Sanomissa.

Venäjä ei kuitenkaan ole Jugoslavia eikä Ukraina. Presidentti Putinin ja hänen tiiminsä puheenparsi ja teot ovat maltillisia, diplomaattisia ja vuoropuhelua ja tosiasioita korostavia.Päinvastaoin kuin NATO-maiden toimintatapa.

Ajattelevat, syvälliset ja oikeudentuntoiset ihmiset eivät tue Suomen sitoutumista maailman johtavan terroristivaltion Yhdysvaltojen talutusnuoraan. CIA:n valtaan sitoutunut valtamediamme ei ansaitse tulla luetuksi tai katsotuksi. Todelliset sankarit, Julian Assange ja Chelsea Manning ansaitsevat tukemme. Ei valehteleva venäläinen provokaattori tai hänen liittolaisensa.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Navalny, presidentti Putin, CIA, valemyrkytys, Suomen hallitus, valtamedia

Suomen ulkopoliittisella johdolla ja medialla on jalat tukevasti irti maasta.

Tiistai 19.1.2021 klo 13.18 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eilinen A-studio 18.1.2021 oli Suomen median alamäen pohja. Ohjelmassa kerrattiin Suomen ulkopoliittisen johdon vaatimukset venäläisen bloggarin ja suorasuun välittömäksi vapauttamiseksi vankilasta ihisoikeuksiin ja opposition oikeuksiin vedoten.

Ohjelmassa katsojat saivat näytteen Navalnyn brutaalista kielenkäytöstä, joka vertautuu erään suomalaisen tunnetun kirjailijan ilmaisutyyliin.

Oletin, että näin vakavassa ja merkittävässä asiassa, jossa koko ulkopoliittinen johtomme sekä EU ja Yhdysvallat ovat liikkeellä paikalla olisi ainakin yksi juristi, joka olisi analysoinut Navalnyn rikoksia ja niiden sovittamiseen liittyviä rangaistuksia.

Koko ohjelman ajan kysyin itseltäni: Missä on pihvi?

Tyydyin päättelemään, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa ja valtamediassa on jo vuosien ajan totuttu siihen, että totuudella ei ole väliä.

Minulle on kerrottu, että toimittaja Marja Manninen, joka raportoi muun muassa Krimin liittymisen Venäjään sekä Ukrainan kriisiä, on eläkkeelle jäätyään todennut, että Suomen mediassa ei voi puhua totta.

Kirjoitettuani kaksi teosta Lahtari, Punikki ja Teurastaja 2018 sekä Lupa olla julma 2020, joissa käsittelen Suomen ulkopoliittisen johdon toimia EUhun liittymisen jälkeen, olen havainnut saman.

1990-luvulta lähtien Suomi on alkanut toteuttaa USA:n ja NATO-EUn globaalia valtapolitiikkaa, joka kirjattiin viimeistään USA:n ulkoministeriön järjestämässä vuoden 2000 Bratislavan kokouksessa ja josta raportoi Saksan pitkäaikainen liittopäivien jäsen Willy Wimmer.

Kokouksen tavoitteena oli Jugoslavian "onnistuneiden" pommitusten jälkeen toteuttaa Kosovon itsenäistäminen sinne jo laittomasti rakennetun USA:n sotilastukikohdan legitimoimiseksi. Kokous totesi USA:n siirtävän kansainväliset lait syrjään, jos ne estävät USA:n ja sen liittolaisten globaalien tavoitteiden toteuttamista. NATO:n laajentaminen ja Venäjän pääsyn estäminen Itämerelle olivat eräitä julkilausuman yksityiskohtia.

Suomen ulkopoliittinen moraali oli romahtanut jo 1999, jolloin Suomen hallitus salasi Saksan ulkoministeriön vaatimuksesta oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. Tulokset olisivat osoittaneet, että Jugoslavia ei ollut syyllistynyt rikokseen. Suomi antoi presidentti Clintonille ja NATO:lle tekosyyn aloittaa massiiviset, toisen maailmansodan holokaustin uhrien serbien, pommitukset ja maan tuhoamisen lähelle kivikautta.

USA:n ja NATO-EU:n myötäily oli Suomen mediassa vallitsevana jo EUhun liittymisestä lähtien.

Suomen poliittinen johto presidentti Ahtisaaren johdolla runnoi Kosovon itsenäistämisen siitä huolimatta että siellä vallitsi täydellinen laittomuus mafian ja terroristien toimesta. Pommitukset päättänyt YK:n julkilausuma totesi Kosovon olevan Serbian maakunta, eikä tuota päätöstä ole koskaan YKssa muutettu.

Siten Suomen ulkopoliittinen johto on valmis siirtämään Yhdysvaltojen esimerkkiä seuraten kansainväliset lait syrjään ja korvaamaan sen propagandalla. 

Yhdysvallat ja EU-Saksa käyttivät natseja ja jihadisteja NATO:n jalkaväkenä Jugoslaviassa. Sama on jatkunut Lähi-Idässä, Georgiassa ja Ukrainassa.

Suomen ulkopoliittinen johto ei ole kertaakaan puhunut totuudenmukaisesti Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen suorittajista.

Blogissani 12.6.2014 kerron ketkä olivat juhlimassa Krimillä etukäteen tulevaa vallankaappausta ja iloitsemaan sen hedelmistä: särötyksestä, GMO-viljelystä, sotilastukikohdista, NATO:n laajenemisesta.

Oligarkki Victor Pinchuk oli kutsunut syyskuussa 2013 Jaltalle seuraavia henkilöitä: Bill ja Hillary Clinton, entinen CIA:n johtaja kenraali David Petraeus, entinen USA:n valtiovarainministri Lawrence Summers, entinen maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin ulkoministeri Carl Bild, Israelin pääministeri Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schröder, Dominique Strauss-Kahn, Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich, Petro Poroshenko sekä US entinen energiaministeri Bill Richardson, joka oli puhumassa "liuskekaasuvallankumouksesta".

Kriittinen puheenvuoro yleisessä euforiassa tuli presidentti Putinin neuvonantajalta, Sergei Glazyevilta, joka puhui lähestymistavan vaikutuksesta Ukrainaan. Kaupasopimus vaikuttaisi jo konkurssitilassa olevan, lainalla elävän Ukrainan talouteen epäedullisesti. Samoin kasvava länsimainen tuonti johtaisi vajeen syvenemiseen.

Blogini arkistosta löytyy tarkat kuvaukset vallankaappauksesta sekä natsien käytöstä sen aikaansaamisen.

Suomen ulkopoliittinen johto on vajonnut yhä syvemmälle valheiden ja sotilaallista ja taloudellista mielivaltaa harjoittavien NATO-maiden syleilyyn ja jopa kehuu sillä.

Presidentti Niinistö oli ministerinä Jugoslavian pommitukset mahdollistaneessa Lipposen hallituksessa. Siten sopeutumisella "lännen" palvelijaksi on pitkät varjot. 

Koska totuutta ei Suomessa ole enää pitkään aikaan saanut ilmaista, ei politiikassa eikä valtamediassa, Suomen kansa on jätetty tuuliajolle. Kansalaisilla ei ole riittävää kielitaitoa eikä kykyä saada selvää missä joudumme olemaan mukana.

Koska Yhdysvaltojen presidentit ovat nimenneet Venäjän vihollismaaksi, Suomen on tehtävä sama miellyttääkseen NATO-armeijan komentajaa. Presidentti Obama ja hänen varapresidenttinsä Biden ilmoittivat tavoitteenaan olevan Venäjän taloudellinen vahingoittaminen ja puheyhteyden katkaiseminen Venäjän presidentti Putiniin.

Vuosi vuodelta tuo doktriini on tullut yhä sitovammaksi. Natsien, fasistien ja jihadistien käyttö  päämäärään pääsemiseksi on arkipäiväistynyt viimeisten 30 vuoden aikana. Venäjä ja maapallon maiden enemmistö vastustaa edelleen natsismin ja fasismin ihannointia, mikä tuli todetuksi muutama kuukausi sitten YK:n äänestyksessä.

Suomi ei äänestänyt natsismin ihannoimisen vastustamisen puolesta kuten eivät muutkaan EU-maat. Vaikuttaako Suomen entinen natsiliittolaisuus edelleen?

Ukraina ei ole ainoa maa, jossa järjestetään vuosittain natsismia ihannoivia soihtukulkueita. Lähimmät naapurimme Baltian maat eivät myöskään ole antaneet kansalaisoikeuksia kaikille maassa syntyneille asukkaille eivätkä kaihda natsismia edustaneiden ryhmien ihannointia maissaan.

USA:n johtamat länsimaat tekivät ensimmäisen Venäjän kansallisvarallisuuden ryöstökierroksen 1990-luvulla. Venäjä kuitenkin selvisi siitä ja on presidentti Putinin johdolla saavuttanut moraalisen ja taloudellisen tasapainon, jossa natsismia ja fasismia vastaan taistelleet sankarit ovat kaikkein kunnioitetuimpia kansalaisia.

Suomen media nostaa politiikan johtoon ne, joita rahoittajat haluavat. Venäjän vastaisuus on ylikansallisten rahoittajien tarjoama malli. Eilinen A-studio oli moraalitaan täydellinen floppi, mutta se toteutti vaadittua NATO:n hybridikeskuksen edellyttämää kaavaa.

YLE:n rinnalla Helsingin Sanomat toteuttaa tätä doktriinia kotimaan- ulkomaan- urheilu- ja talousuutisissa. Tänään kiinnitin huomiota uutiseen, jossa kerrottiin Finnairin aloittavan Pietarin lennot uudestaan. Uutisessa kerrottiin Venäjän pandemiatilanteen olevan tartuntamäärillä mitattuna maailman neljänneksi pahin.

Hieraisin silmiäni. Ovatko toisaalla lehdessä esitetyt tilastot virheellisiä? Totta kai Venäjällä, jossa on 130 miljoonaa asukasta on enemmän tartuntoja kuin vaikkapa 5 miljoonan asukkaan Suomessa. Kuitenkin ilmaantuvuus Venäjällä on 223, 8 kun se esimerkiksi Virossa on 598,9 Ruotsissa 852,6, Tanskassa 352,4, Britanniassa 1094,5 eikä Helsinkikään voi kehaista omilla tilastoillaan.

Venäjä on aloittanut korona-rokotukset omalla, ensimmäisenä maailmassa valmistuneella Sputnik-rokotteella väestölleen. Venäjä on myös pystynyt toimittamaan 95% tehokasta rokotettaan Etelä-Amerikan maihin sekä muistaakseni palestiinalaisille. Venäjä on myös aloitanut valmistusyhteistyön Intian ja monien muiden maiden kanssa.

Ulkopoliittisen johdon ja median moraalin rapautuminen on vaara suomalaisten henkiselle kehitykselle.Navalnyn kaltaisen suunsoittajan pidätyksestä ollaan huolissaan samaan aikaan kun Yhdysvaltojen sotarikoksia paljastanut eettisesti korkeatasoinen Julian Assange viruu vuosia Britannian kammottavimmassa vankilassa.

Ilman totuutta ei ole luovuutta, empatiaa ja aitoa toisen ihmisen huomioon ottamista. Elämme synkkiä aikoja. Mikä on lastemme tulevaisuus?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Krimin valtaus, oikeuslaitos vai propaganda, Niinistö, Marin, valtamedia, Navalny, Venäjä, EU-maat

Olemmeko keskitysleirinvartijakansa?

Tiistai 6.10.2020 klo 11.12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime yönä heräsin kysymään olemmeko keskitysleirin vartijakansa.

Viime lauantaina Helsingin Sanomat toisti jo 30 vuotta kestänyttä serbivastaista tiedotustaan referoimalla Ruotsin Nobel-komiteasta eronneen jäsenen argumentteja, jotka koskivat hänen kritiikkiään Peter Handken saamaa kirjalisuuden Nobel-palkintoa kohtan. Hänen mielestään taidetta ei voi erottaa väärästä ideologiasta. Siis Handken eettisyys ei ollut hänelle eikä Helsingin Sanomille mieleistä.

Toinen mieleeni palautunut muisto koski Yle:n uutisten naistoimittajan halveksivaa ja voitonriemuista ilmettä kun hän kertoi Suomen miljoonille katsojalle, kuinka Handke sentään oli hänen käsityksensä mukaan sijoitettu huonompaan istumapaikkaan palkintojenjaon juhlapöydässä kuin vuoden 2018 Nobelisti, jonka palkinto jaettiin samana päivänä.

Mieleeni palautui Bernhard Schlinkin romaani "Lukija". Siinä teinipoika oppii itseään vanhemman viehättävän naisen, raitiovaunun rahastajan, kanssa huoneessaan ensimmäisiä rakastelun saloja.

Tapaamisten aikana nainen pyytää poikaa lukemaan hänelle ääneen. Poika lukee venäläisiä klassikoita, tunnelma on harras ja kiintymys on molemminpuolista, kunnes nainen katoaa.

Poika ryhtyy lukemaan oikeustieteitä ja hänen opettajansa vie oppilaat kuuntelemaan natsiajan vanginvartijoiden oikeudenkäyntejä. 

Poika huomaa yhden syytetyistä olevan tuo hänen teiniajan rakastettunsa.

Oikeudenkäynnin aikana selviää, että naiset ovat lukinneet leirin vangit taloon, joka poltetaan. Rakastettu, joka tulkitaan ryhmän johtajaksi, saa elinkautisen tuomion vaikka muut pääsevät suhteellisen lyhyillä tuomioilla.

Käy selville, että nainen oli päätynyt leirin vartijaksi luovuttuaan edellisestä työpaikastaan. Hän ei ollut halunnut ottaa vastaan tarjottua ylennystä urallaan vaan lähti pois voidakseen olla paljastamatta että hän ei osaa lukea. Keskitysleirin vartijan työ jäi lukutaidottomalle niissä oloissa ainoaksi vaihtoehdoksi.

Suomen Finlandia-palkinto vuodelle 2019 päätettiin antaa Handkelle päinvastaista ideologiaa edustavalle Pajtim Statovcille. Hänen serbivastainen todellisuutensa niin teoksessa "Kissani Jugoslavia" kuin Finlandia-palkinnon saaneessa "Bollassa" on ilmeinen.

Palkittavan teoksen valitsi Yle:n toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila ja teos on Otavan kustantama.

Serbivastaisen tiedonvälityksen sitkeys Suomessa ei ole ihmeellistä. Sillä peitetään se, että suomalaiset eivät päästäneet holokaustin uhreja serbejä palavasta talosta vuonna 1999. Suomi valtiona loi edellytykset NATO-maiden pommituksille, joissa tuhottiin synnytyssairaaloita, televisoasemia, ihmisiä busseissa ja junissa. Uraanipommeilla aiheutettiin paitsi ekokatastrofi ja tuhottiin teollisuus, myös aiheutettiin syöpätautien lisääntyminen niin siviileissä kuin eri maista tuoduissa NATO-sotilaissa.

Serbit olivat natsien ja fasistien keskitysleireistä selvittyään rakentaneet Jugoslavian yhdessä keskitysleirien pystyttäjien kanssa. Jugoslaviassa perustuslait takasivat tasa-arvon kaikille etnisille ryhmille niin kroaateille kuin albaaneille, jotka olivat julistaneet serbien kansanmurhan laillisuutta 1940-luvulla. Uskonnot ja kielen kirjoitustavat olivat Jugoslavian liittovaltiossa tasa-arvoisessa asemassa.

Samaan aikaan myös holokaustin uhrit juutalaiset perustivat siirtolaisina palestiinalaisten maille oman valtion, jossa alkuasukkaat palestiinalaiset joutuivat toisen luokan kansalaisiksi.

Mitä yöllä mietin?

Suomen sotilaallista ja pääoman valtaa edustavat piirit perustivat keskitysleirejä demokratiaa ja tasa-arvoa vaativille työläisille vuodesta 1918 lähtien liitossa keisarillisen Saksan kanssa. Toisen maailmansodan aikana nyt natsi-Saksan liittolaisena teloitettiin ja vangittiin rauhaa ja Neuvostoliiton kanssa ystävällisiä suhteita kannattavia kansalaisia, myös kansanedustajia.Samoin keskitysleirejä rakennettiin venäjää puhuville siviileille miehitetyssä Itä-Karjalassa.

EU on ylikansallista pääomaa ja aseteollisuutta palveleva yhteenliittymä. Suomen jäsenyyden aikana se on osallistunut moniin sotiin ja ryöstöretkiin palvellakseen hallitsijoitaan. Suomi on jälleen mukana polttamassa taloja ja tappamassa viattomia siviilejä.

Kuitenkaan ei ole odotettavissa Nürnbergin oikeutta tuomitsemaan USA:n ja EU:n ja NATO:n talonpolttajia.

Nyt ei ole kysymys siitä ettemmekö osaa lukea. Osaamme kyllä lukea, mutta se, mitä Yle Helsingin Sanomat ja kansainvälinen pääomaa ja aseteollisuutta palveleva tiedonvälityksen valtamedia meille tarjoaa, estää meitä tietämästä ja tiedostamasta sitä, mitä meidän pitäisi tietää voidaksemme olla ajautumatta keskitysleirin talonopolttajiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: serbivastainen rasismi Suomessa, lukutaidottomuus, tietämättömyys, rasismi, Suomen valtamedia, Schlinkin Lukija, Statovcin Bolla, Handken Nobel-palkinto

Mikä selittää Suomen kulttuurin ja valtamedian natsihenkisyyden?

Tiistai 25.2.2020 klo 9.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Valtakunnallisesti merkittävä näyttämö,helsinkiläisten verovaroilla kustannettu Helsingin kaupunginteatteri esittää näytelmäsovituksen holokaustin uhreja serbejä demonisoivasta Pajtim Statovcin kirjasta Kissani Jugoslavia.

Suomen merkittävin kirjallisuuspalkinto Finlandia, myönnettiin viime vuonna saman tekijän teokselle Bolla, jonka koko teeman läpilyövänä ideana on serbien pahuus.

Kirjailija Statovci on albaani, joka on syntynyt Kosovossa. On ymmärrettävää, että hänen todellisuutensa käsittää sen kuvan etnisten ryhmien olemuksesta, joka hänelle on opetettu.

Suomalaisillekaan ei ole valaistu Suomen natsiliittolaisuutta, Mannerheimin tietämystä natsi-Saksan keskitysleireistä ja siitä, että Mannerheim suunnitteli ja rakennutti rasistisella pohjalla keskitysleirit venäläisille siviileille. 

Suomi tunnusti fasistisen Kroatian, jonka suurin serbien tuhoamista varten rakennettu keskitysleiri Jasenovac oli Euroopan toiseksi suurin leiri.

Kosovon albaanit muodostivat oman natsiarmeijan ja keräsivät yhdessä italialaisten fasistien ja saksalaisten natsien kanssa serbit keskitysleireille.

Viimeisten 30 vuoden aikana Kosovon albaanit ovat terrorin ja suoran toiminnan avulla pyrkineet tuhoamaan koko keskiajalta peräisin olevan Serbian kuningaskunnan kulttuurin polttamalla ja tuhoamalla 150 ortodoksista kirkkoa ja luostaria. Tämä kulttuurin tuhoaminen jatkuu NATO-miehityksestä sekä YK:n ja EU:n hallinnosta huolimatta.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat oli serbien puolella natseja ja fasisteja vastaan.

Kuitenkin Yhdysvaltojen pääomapiirit rahoittivat 1930-luvulta lähtien Hitlerin varustautumista. 

Yhdysvallat oli siis jakautunut. Demokratiaan vielä tuolloin perustuva järjestelmä oli myös Euroopan ihmisoikeuksia tukevien voimien puolella. Natsismi ja fasismi olivat vihollisia, joskaan ei ristiriidattomasti.

Nykyisin Yhdysvallat ei valtamedian uskotteluista huolimatta ole enää demokratia vaan tuo 1930- luvulla Hitleriä tukenut suurpääoma on vallankahvassa. Tuolle vallalle demokratia, ihmisoikeudet perustuslaillisuus tai kansainväliset lait eivät merkitse mitään.

Itsenäisten valtioiden kimppuun voidaan hyökätä, johtajia tappaa teloitustyyliin kunhan vain

kansallisvarallisuudet, infrastruktuuri ja mediat saadaan haltuun. Sotilastukikohdat rakennetaan joko sopien tai pakolla. Kaikki ongelmat voidaan ratkaista itse pystytetyillä tuomioistuimilla, joissa lakeja muokataan ja tulkitaan täyttämään omia tarkoitusperiä.

Jugoslavian hajottamisen tavoitteena oli pilkkoa liittovaltio pieniin USA:sta ja Saksasta riippuvaisiin minivaltioihin, jotka voitiin liittää NATOon ja osaksi koko Euroopan sotilaallista hallintaa.

Suomi auttoi Saksaa ja Yhdysvaltoja Kosovon alueen väkivaltaisessa haltuunotossa. Tavoitteen saavuttamiseksi kumppaneina käytettiin albaaniterroristeja, jotka Saksa ja useat EU-mat olivat kouluttaneet ja rahoittaneet YK:n päätöslauselmien vastaisesti.

Suomalaisille ei ole kerrottu toisen maailmansodan aikaisen natsi-liittolaisuuden syvintä olemusta. Suomalaisille ei myöskään ole kerrottu Suomen osuutta Kosovon alueen laittomassa haltuunotossa.

Jotta tosiasioiden salailu onnistuisi, tarvitaan voimakasta propagandaa. Katolisen kirkon papit toimivat useiden fasistisen Kroatian 17 keskitysleirin johdossa. Katolinen kirkko auttoi natseja pakenemaan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan toisen maailmansodan jälkeen. 

Yhdysvalloista käsin natsi-kroaatit ja -albaanit rahoittivat serbivastaista propagandaa.

Holokaustin kokeneet serbit vastustivat tasa-arvon takaavan liittovaltion hajottamista. Siksi heidät oli 1990-luvulla demonisoitava.

Pääoman ylivalta Yhdysvalloissa on voimistanut otettaan valtiosta 1970-luvusta lähtien. Tuo valta takaa myös mediavallan Yhdysvalloissa, mutta myöa ylikansallisessa mediassa.

Suomen valtamedia käyttää vain ylikansallisia suurpääomaa palvelevia medioita. Yhdysvaltojen ja NATO-maiden ryöstöretket Lähi-Idässä ja Ukrainassa saavat valtamediassa pääoman etuja palvelevan tulkinnan.

 EU-maat Ranska ja Iso-Britannia yhdessä Yhdysvaltojen kanssa suunnitteli jo 2000-luvun alusta lähtien Syyrian haltuunottoa, "arabi-kevättä" ja muita hallituksenvaihdoksia, Tapahtumat kuvattiin valtamediassa ad hoc "mielenosoituksina" kansan tyytymättömyytenä jne., jotta EU-maiden asukkaat kokisivat tunteellisesti olevansa mukana osana "kansan liikehdintää paremman maailman puolesta".

Vaikka Suomen kirkko ei ole katolinen, se osallistuu politiikkaan. Kun Syyrian hallitus vapautti Aleppon kaupungin jihadistien vallan alta, Suomessa soitettiin kirkon kelloja jihadistien pelastamiseksi. Samaa hätää ilmaistaan valtamediassa viimeisten jihadistien tullessa ajetuksi kiduttamasta siviilejä Idlibissä.

Valtamedia ylistää Pajtim Statovcin teoksia, josaa Srebrenican haltuunotto kuvataan väkivaltaisena tapahtumana ja kenraali Mladic demonisoidaan. Tosiasiassa Srebrenica vapautettiin vuosia kestäneiden serbikyliin kohdistettuje muslimien suorittamien terrori-iskujen jälkeen. Heti Mladicin saavuttua kaupunkiin hän määräsi sotilaansa antamaan kahden vuorokauden ajan muona-annoksensa siviileille. Hän salli halukkaiden jäädä kaupunkiin ja järjesti yhdessä YK:n kanssa muualle haluavien bussikuljetuksen asukkaiden toiveiden mukaisesti.

Kymmenen vuotta sitten en olisi vielä uskonut Suomen valtamedian ja -kulttuurin kääntyvän pääomapiirien tarvitseman natsismin ja jihadismin ihailijoiksi. Nyt sekin on tapahtunut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääoma USA:n vallankahvassa, natsismi Suomessa tänään, valtamedia, kulttuurin natsihenkisyys

Elämmekö inkvisition aikaa?

Perjantai 14.7.2017 klo 12.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Läntisen valtamedian suosikkitunnukseksi on kohonnut totuuden jälkeinen aika ja valemediat. Näillä termeillä pyritään kuvaamaan todellisuus sellaisena, että aikaisempi mediatodellisuus olisi ollut totta ja vasta nyt mm. verkkomedioiden aikana olisi siirrytty totuuden jälkeiseen aikaan.

Srebrenica- myytti, tarina 8000 serbien tappamasta muslimi-miehestä ja -pojasta Srebrenican kaupungissa Bosniassa on saanut ikonisen roolin. Tapahtumaa edellytetään USA:n ja NATO-EU:n toimesta kutsuttavan kansanmurhaksi.

Srebrenica- myytti kuten vastaavat Markala-torin räjäytykset, leipäjono-pommit, Racakin "joukkomurha", Goutan kaasuiskut ja muut Syyrian "hallituksen kaasuiskut" ovat osa provokaatioiden jatkumoa, jolla taloudellista ja sotilaallista valtaansa laajentamaan pyrkivät USA ja Eurooppa- Saksa etunenässä ovat pyrkineet median avulla levittämään kauhua tavallisiin kansalaisiin. Provokaatioiden laajamittaisella disinformaatiolla on päästy ylläpitämään käsitystä oikeassa olevasta, demokratiaa edistämään pyrkivästä USA:sta ja EU:sta.

Eläkkeelle jääneet UNPROFORin eräät totuutta rakastavat kenraalit ovat julkaisseet muistelmansa kuten portugalilainen Martins Branco. Hän toimi UNPROFORIN varajohtajana Zagrebissa 1994 - 1996. Jo varhain hän kyseenalaisti Srebrenica-myytin, mutta viimein eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti muistelmansa.

Srebrenica-myytti rakennettiin jo ennen kuin tiedettiin mitä kaupungissa oli tapahtunut Bosnian serbi-armeijan laskeutuessa kukkuloilta kaupunkiin kohtaamatta käytännössä minkäänlaista vastarintaa kalifaattia rakentavan muslimiarmeijan taholta. Yhdysvallat tarvitsi huomion kiinnittämistä pois omien kenraaliensa kouluttamasta kroaattiarmeijasta, joka pari viikkoa myöhemmin ajoi 250.000 serbiä pommitusten ja tykkitulen saattelemana Kroatian alueella olevalta kotiseudultaan.

Balkanilla sijaistevan Jugoslavian hajottaminen oli USA:n eri presidenttien pitkäaikainen suunnitelma. Kannoksi kaskessa osoittautuivat serbit. Toisessa maailmansodassa fasistinen, Suomenkin tunnustama Kroatia oli säätänyt lain serbien kansanmurhasta. Nämä keskitysleireissä kohtalonsa kohdanneet serbit eivät halunneet uudestaan alistua joukkotuhon kohteeksi, mitä demokraattisen ja eri etnisiä ryhmiä tasa-arvoisesti kohtelevan Jugoslavian hajottaminen sodalla merkitsi.

Bill Clinton, Yhdysvaltojen presidentti, todistetusti aseisti ja rahoitti Kroatiaan 1990-luvulla palanneita neo-natseja ja kalifaattia Balkanille vaativia muslimeja. 2/3 aseista ja tuesta meni kroaateille ja 1/3 muslimi-presidentti Izetbegovicille.

Bill Clintonin rooli kulminoitui Belgradin NATO-pommituksiin ja totaalisen ympäristötuhon aiheuttamiseen Serbiaan ja Montenegroon, yhdessä Tony Blairin kanssa.

Yhdysvallat koki Saksan saaneen Slovenian ja Kroatian infrastruktuuri haltuunsa. Se halusi itse Bosnian ja vähintäänkin Serbian Kosovon sotilaalliseen hallintaansa. Jälleenrakennus loi mahdollisuuksia monille yhdysvaltalaisille yrityksille, joista osa oli hyvin lähellä Clintonia.

Miksi nykytodellisuus muistuttaa inkvisitiota?

Jugoslavian väkivaltaisen haltuunoton jälkeen USA:lle, Britannialle ja Saksalle on langennut tehtäväksi muuttaa propagandan avulla todellisuus sellaiseksi, että syyllisiä kaaokseen ovatkin maatan puolustaneet serbikenraalit.

Srebrenican tapahtumista on jo riittävästi tietoja ja todisteita, jotka osoittavat, että mitään kansanmurhaa ei tapahtunut. Kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja kuvaan kuinka monta teloitettua on osoitettu olleen, kuinka monta henkilöä kaatui taisteluissa 60km:n matkalla Srebrenicasta Tuzlaan, ja mikä oli kuolinsyy. Kuinka monta serbi-siviiliä kalifaattia rakentava osin Lähi-Idästä koottu, kauloja katkova muslimi-armeija oli Srebrenicasta käsin (joka siis ei ollut demilitarisoitu) tappanut.

Faktoista huolimatta, inkvisition tyyliin, jokaista joka katsoo, että Srebrenica-myytti ei pidä paikkaansa, on rangaistava. USA edellytti Serbian parlamentin säätävän lain, jonka mukaan Srebrenica-kansanmurhamyytin kieltäminen on rangaistavaa.

Nyt Iso-Britannia tukee Clintonia ja Saksan ulkopoliittista johtoa vaatimalla YK:n turvaneuvostoa julistamaan Srebrenican kansanmurhan kieltämisen kielletyksi.

Marcus Papadopulos tapasi Britannian työväenpuolueen puheenjohtajan Jeremy Corbynin pizzalla. Seuraavana päivänä Britanian tabloidit repivät otsikoita tyyliin "Corbyn on tavannut Srebrenican kansanmurhan kieltäjän, Assadin tukijan pizzalla"! 

Miksi totuus on vaarallista? Tony Blairin Irakin sotaan liittyviä sotarikoksia tutkitaan Britannian korkeimmassa oikeudessa. Ei ole kuin hyppäys siihen, että myös hänen yhdessä Clintonin kanssa suorittama Jugoslavian tuho tulisi tutkittavaksi. Eläkkeelle pääsevät, moraalinsa säilyttäneet upseerit saattavat tukea jo tietonsa antaneita CIA:n entisiä agentteja kuten Robet Baeria, jotka kirjoissaan ovat kuvanneet mitä Balkanilla todella tapahtui 1990-luvulla.

Yhdysvaltojen valtamedian, jota Suomen media kuuliaisesti myötäilee, ongelmaksi on muodostunut se, että totuuden jälkeiseksi ajaksi väitetty aika onkin totuuden paljastumisen aika. Clintonien mafian kaltainen valta mediaan on muuttunut kouristuksenomaiseksi. 

Bill Clinton henkilökohtaisesti rahoitti juuri niitä jihadisteja, joista eräät lensivät myös WTC-torneihin New Yorkissa. Mohamed Atta oli yksi näistä. Osama bin Laden ja Clinton rahoittivat ja aseistivat samoja joukkoja. Ei ole siksi ihme, että Hillary Clinton oli pyörtyä 9/11 muistotilaisuudessa presidentinvaalikampanjan aikana. Jos samaan aikaan tiedostaa miehensä ja omankin osuutensa tähän tuhoon, on aika voida pahoin.

Clinton-säätiön rahoitus on myös mielenkiintoinen. Vuonna 2015 Ukraina oli sen suurin lahjoittaja. Ottaen huomioon, että molemmat Clintonit osallistuivat Jaltalla syyskuussa 2013 suureen EU-vaikuttajien ja Yhdysvaltojen kerman Ukrainan haltuunottoa käsittelevään euforiseen kokoukseen (The Economist), Hillary Clintonin, oletetun tulevan presidentin osuus Ukrainan tapahtumien taustapelissä ei ole vähäinen.

Suomen mediaa seuraamalla ei tiedä Suomen ja Saksan ulkoministeriöiden osuutta Racakin tapahtumien peittelyssä, jolloin totuuden peittäminen teki mahdolliseksi pommitusten aloittamisen.Emme myöskään tiedä Suomen osuutta Kosovon "itsenäistämisessä", Ukrainan EU-lähentymissopimuksen epäonnistuneessa läpiviemisessä tai Kreikan kriisin hoitamisessa. Suomen media palvelee Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n valtapoliittisia tavoitteita, joilla ei ole mitään tekemistä demokratian tai kansanvallan kanssa.

Suomen nykyinen hallitus on kiihtyvään tahtiin purkamassa kansanvaltaista demokratiaa ja perustuslaillisuutta. Se toimii siirtomaaisäntänsä kuuliaisena palvelijana. Totuus on muodostumassa yhtä vaaralliseksi kuin inkvisition aikana. Tuolloin ihmiset epätoivoissaan pelkäsivät inkvisition vallan olevan ikuinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Clintonilainen valtamedia, valemedia, Srebrenica, Corbyn, Papadopoulos,

Natsien kosto - totuuden häivyttäminen

Keskiviikko 7.12.2016 klo 9.56 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hitlerin tullessa valtaan Yhdysvaltojen finanssipääoma hallitsi käytännössä kaikkea strategisesti tärkeää teollisuustuotantoa Saksassa. Yhdysvaltojen pankkimiehet suhtautuivat Hitlerin valtaannousuun myönteisesti. Yhdysvaltojen pääomapiirit tekivät kaikkensa painostaakseen Hitlerin päästämään sodan voimat liikkeelle idässä.(Valentin Katasonov). Tugwell vuorostaan toteaa (The democratic Roosevelt: A biography of Franklin Roosevelt), että vain maailmansota pystyi pelastamaan Yhdysvaltojen kapitalismin.

Toisen maailmansodan tunnettujen tapahtumien jälkeen sodan hävinneistä natseista pieni osa joutui tuomiolle. Suuri osa jatkoi viroissaan Saksassa kuten ennenkin ja tuhannet saivat turvapaikan katolisen kirkon avulla Yhdysvalloista, Kanadasta, Iso-Britanniasta ja monista Etelä-Amerikan valtioista.

Juutalaisten kansanmurha ikonisoitiin ja julistuksenomaisesti hävinnyt osapuoli pakotettiin hyväksymään totuus itsestään. Osa varmasti suri aidosti osallisuuttaan juutalaisten kohtaloon. Kuinka suuri osa pani käden nyrkissä taskuun vannoen mielessään kostoa?

Serbien kansanmurhasta vaiettiin. Fasistinen sodanaikainen Kroatia ja Saksalaiset Jugoslavian miehittäjät olivat yhtä säälimättömiä ja julmia serbejä kohtaan, jotka pakotettiin Kroatiassa kantamaan vaatteissaan P- kirjainta kuten juutalaiset keltaista tähteä.

Jugoslavian sittemmin presidentti Milosevicin vaimon, Miran äidin kohtalo oli tyypillinen. Natsit pidättivät tämän 1943. Kidutusten ja pahoinpitelyjen jälkeen hänet pakotettiin paljastamaan natseja vastaan taistelevien kommunistien nimiä, jonka jälkeen hänet teloitettiin natsien ylläpitämässä vankilassa.

Saksojen yhdistymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ulkomaille paenneet natsit nk natsidiaspora katsoi toiminnan ajan koittaneen. Heidän aatteen säilyttäneet jälkeläisensä toimivat erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa poliitikkojen lobbareina ja propagandaa levittävien markkinointitoimistojen rahoittajina. Kertynyttä omaisuutta jaettiin runsaskätisesti heidän tavoitteitaan Euroopassa tukemaan valmiille senaattoreille ja kongressin jäsenille.

Natsidiasporan tavoitteet kävivät jälleen yksiin Yhdysvaltojen pääomapiirien tavoitteiden kanssa. Jugoslavian hajottamisen toteuttavat säädökset ja lait säädettiin Yhdysvaltojen hallinnossa ja kongressissa. (Pirkko Turpeinen-Saari Lahtari, Punikki ja Teurastaja).

Yhdysvaltojen tavoitteena oli miehittää yhdessä Saksan kanssa Balkanin ydinalueet ja taloudellisilla pakotteilla ja erilaisilla kiristystoimilla pakottaa Jugoslavian jäännösvaltiot alistumaan suurpääoman tahtoon. Tähän Balkanin valloitukseen natsit ja natsien kanssa liitossa toimineet albaanit sopivat yhteistyökumppaneiksi.

Yhdysvallat oli levittänyt demokratiaa toisen maailmansodan jälkeen talouspakotteilla, napalmilla, pommeilla ja agent orange kasvituhomyrkyilla Kauko-Idässä. Se siirtyi sitten Etelä-Amerikkaan jakaen demokratiaa sotilasdiktatuurien ja alihankkijateloituskomppanioiden avulla sopivien maiden talouspakotteita unohtamatta.

Lähi-idässä Irak pantiin järjestykseen talouspakotteilla ja mattopommituksilla. Puolen miljoonan lapsen kuoltua nälkään ja hoidettavissaoleviin sairauksiin USA:n ulkoministeri Madeleine Albright totesi hinnan olevan sopivan.

Lähi-Idän rinnalla Yhdysvallat ja Saksa iskivät silmänsä kauniiseen ja tärkeään Jugoslaviaan, jossa ihmisillä oli ilmainen koulutus ja terveydenhuolto, kuukauden vuosiloma - kaikki mistä yhdysvaltalaiset voivat vain uneksia. Sinne piti saada amerikkalaista demokratiaa. Paikallisen demokratian korvaamiseen amerikkalaisella, tarvittiin CIA:n indoktirinaatiota nationalismin kehittämiseksi kuten CIA:n entinen agentti Robert Baer teksteissään todistaa.

Syyria mainitaan Foreign Operations Apropriation laissa samassa tekstissä kuin Jugoslaviakin, joten Syyrian hajottaminen on ollut suunnitelmissa jo vuosikymmeniä.

Balkanilla suurimman vastuksen muodostivat hyvän itsetunnon omaavat ja Jugoslavian perustuslakia puolustavat serbit. Serbeillä oli paljon puolustettavaa. Heillä oli mielessään 45 vuoden takaisen II maailmansodan keskitysleirikokemukset, pommitukset ja fasisti-kroaattien ja saksalaisten SS-joukkojen kanssa liittoutuneet muslimit.

Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteita tukevan liittovaltion hajotuksen tapahtumat muistuttivat elävästi 45v takaisia tapahtumia. Jo hajotuksen alkuvaiheessa Slovenian ja Kroatian alkaessa piirittää liittovaltion armeijan osastoja niiden kasarmeihin Yhdysvallat ja EU eli niin sanottu kansainvälinen yhteisö asetti talouspakotteet Jugoslavian liittovaltiolle. Siis valtiolle, joka noudatti omaa perustuslakiaan ja kansaivälisiä sopimuksia.

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel totesi toimittajille Bosnian sodan aikana:"serbit on saatava polvilleen". Jo ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset painoivat postikortteja, joissa luki "serben muss sterben" serbien on kuoltava.

Kuka on Klaus Kinkel. Hän oli ennen ulkoministeriksi tuloaan Saksan tiedustelupalvelun päällikkö. Hän kertoi saksalaiselle lehdelle antamassaan haastattelussa, että hänen voimakkain muistonsa on se kun hänen isänsä (natsi?) palasi neuvostoliittolaiselta vankileiriltä 1950-luvun alussa.

Serbien polvilleen saattamista toteutettiin perustamalla YK:n peruskirjan vastaisesti Jugoslavia tribunaali tuomitsemaan sotarikollisia. Nurnbergin sotarikostuomioistuimessa toisen maailmansodan jälkeen kaikkein rangaistavimpana sotarikoksena pidettiin rikosta rauhaa vastaan eli sodan aloittamista. 

Serbit eivät aloittaneet sotaa. Eivätkä he sitä myöskään suunnitelleet. Slovenia ja Kroatia aloittivat sodan Yhdysvaltojen ja Saksan tukemana. Bosnian presidentiksi merkillisen kaupan jälkeen noussut Izetbegovic valmisteli Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka suunnitelman hän oli kirjoittanut jo 1970-luvulla. Sodan aseistajina ja rahoittajina toimivat Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton edeltäjineen CIA:n ja NED:in tuella ja Saksan myötävaikutuksella.

P.S. Hyvät ystävät. Kun yritän jatkaa ajatuksen kaarta yhteys katkeaa/katkaistaan. Halusin kuvata sitä kuinka eräiden valtioiden vallankäyttö muistuttaa natsismia enemmän kuin kadulla heiluvien mielenosoittajien. Tästä esitin perusteluja, mutta joku kybervahti estää sen. Käytin Serbian kohtaloa esimerkkinä ja Srebrenica myyttiä.

Samalla tavalla kuin jokaisen USA:n liittolaisen on hyväksyttävä paikkansa pitämätön S-myytti myös jokaisen suomalaisen on nieltävä Mannerheim myytti. Tässä mennään.

Serbia pakotetaan hyväksymään Srebrenican "kansanmurha" totena, jonka totuuden kieltämisestä voi seurata 5 vuoden vankeusrangaistus. Kun lääketieteellisten ruumiinavausten ja Srebrenican valtausta kuvaavien videoiden avulla jokainen voi todeta kansanmurhan olevan propagandaa ja myytti, serbit pakotetaan hyväksymään valhe totuutena. Kiristämällä kaupankäynnin rajoituksilla ja EU:n lähentymisehdoilla serbien kansanmurha toteutetaan taloudellisesti ja henkisesti. Identiteetti pyritään USA:n ja EU:n toimesta murskaamaaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: natsien paluu, valtamedian natsistuminen, totuuden ja eläytymisen katoaminen

Mikä neuvoksi kun valtamedia valehtelee?

Sunnuntai 6.3.2016 klo 9.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Valtamedian päätoimittajat ovat ilmoittautuneet totuutta puolustaviksi ritareiksi.Miksi sitten päivittäin heidän julkaisemansa uutiset sisältävät paniikin lietsontaa, valheita tai puolitotuuksia, joissa vaihtoehtona ovat vain sävyt? Saat karkeita valheita, peiteltyjä valheita, puolitotuuksia tai hienostuneita valheita tai sitten osasta kokonaisuuteen oleellisesti vaikuttavista tekijöistä vaietaan.

Eilinen 5.3.2016 Helsingin Sanomat tarjoaa oivan esimerkin. Pääkirjoituksessa "Päätös valmiudesta kuuluu poliitikoille" kerrotaan nopeiden sotilaallisten valmiuksien olevan tärkeitä, koska Venäjä toistuvasti yllättää lännen voimankäytöllä. HeSa:n mukaan yllätysten sarja alkoi Venäjän sotaretkestä Georgiaan.

Kyseessä ei ollut Venäjän sotaretki Georgiaan vaan Georgian hyökkäys Etelä-Ossetian Tshinvaliin ja alkupaloiksi venäläisten rauhanturvaajien tappaminen. Georgian hyökkäys oli huolella valmisteltu Yhdysvaltojen suojatti presidentti Shaakashvilin toimesta nykyinen USA:n varapresidentti Biden tukenaan. Jo ensimmäisen hyökkäyspäivän jälkeen Tbilisin kaduilla hyvin organisoidut rauhanketjut ilmapalloineen belgialaisen mainostoimiston ohjailemana.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb valehteli tarkoituksellisesti siitä, kuka oli hyökkääjä. Hän on kertonut olleensa tuolloin päivittäin puhelinyhteydessä Condoleezza Rice:en, jonka sääriä hän kertomansa mukaan juostessaan ajatteli.Ei ole salaisuus, että Stubb ajaa Yhdysvaltojen agendaa ja on jopa George W. Bushin aikana ilmoittautunut etelä-valtiolaiseksi miellyttääkseen sieltä kotoisin olevaa "ylipäällikköään".

Pääkirjoitus jatkaa: Kaksi vuotta sitten alkanut Ukrainan horjuttaminen Krimin valtauksella ja sotatoimilla Itä-Ukrainassa vei pohjan luottamukselta (Venäjän ja länen välillä). Helsingin Sanomat ilmeisesti ajattelee että kun valheen toistaa riittävän monta kertaa, että se muuttuu totuudeksi.

Vuoden 2013 syksyllä presidentti Janukovich näki, Eurooppa-myönteisyydestään huolimatta, että EU:n lähentymissopimus on Ukrainalle liian kallis eikä ainakaan heti toteutettavissa. Hän hankki lainaa ja sai Venäjältä 13 miljardin laina-lupauksen ja Kiinalta 8 miljardia. USA oli sijoittanut Ukrainan horjuttamiseen apulaisulkoministeri Nulandin mukaan jo 5 miljardia ja odotti, että oligarkkien ja lännen Jaltan sopimuksen mukaisesti länsi ottaisi Ukrainan haltuunsa. Kommandot oli harjoitettu ja aluksi spontaanit mielenosoitukset helmikuussa haltuunotettu. Muutoksen kannattajat eivät kaihtaneet kymmenien ihmisten tappamista. Tämän väkivallan avulla muodostettiin laiton hallitus, mitä Venäjä ei hyväksynyt. Se ei myöskään hyväksynyt väkivaltaisten joukkojen aietta siirtyä Itä-Ukrainaan ja Krimille suorittamaan niiden alueiden asukkaiden  alistamista.

Helsingin Sanomat taikoo totuuden katoamaan ja jatkaa tarinointiaan. Se ottaa käyttöön, itse keksimänsä epävakauden johdosta, tarpeen liikekannallepanoon ja ikäänkuin kainostellen toteaa, että päätöstä ei ehkä kuitenkaan voisi antaa yhden ministeriön vastuulle!

Toisin sanoen Venäjä-uhalla saadaan nostatettua militarismia,mielellään paniikkia, lisättyä voimatoimia Itämerellä yhteistyössä USA:n ja sen johtaman NATO:n kanssa.

Aina hillitty Unto Hämäläinen muuntaa totuutta hienovaraisemmin. Hän tarinoi pitkästi presidentti Niinistöstä kietoen artikkelin Suomen lähihistoriaan. Hämäläinen toteaa Ukrainan sisäisestä vallankumouksesta että "Venäjäkin oli siihen osallisena, nyt häviäjien puolella. Venäjän tukema presidentti Janukovits ajettiin maanpakoon (ikäänkuin sadussa) ja sai turvapaikan Putinin hoivista."

Käsittääkseni Janukovits ei ollut sen enempää Venäjän tukema kuin ei-tukemakaan. Venäjä tuki vaaleilla valittua laillista presidenttiä ja laillista parlamenttia.

Sitten Hämäläinen siirtyy kertomaan kuinka Venäjä ei hyväksynyt Ukrainan uutta länsimielistä hallitusta vaan aloitti kovaotteisen painostuksen. Unto Hämäläinen unohtaa ehkä tarkoituksella kuinka verinen tuon "hallituksen" vallankaappaus oli ollut. Länsi tai ainakaan osa länttä ei tunnustane gangsterihallitusta omakseen. Sen kannattajat levittivät fasistisia lippuja parlamentin seinien koristeeksi, heittivät polttopulloja ei-toivottujen poliittisten johtajien koteihin, polttivat elävältä ammattiyhdistysten taloon kymmeniä sinne paenneita ihmisiä Odessassa.

Hämäläinen kuvaa kuinka Putinin otteet hirvittivät Niinistöä. Siis Putinin, ei vallankaappaushallituksen tai oligarkkien yksityisten armeijoiden valta.

Kaaosta hyväkseen käyttäen USA, jonka osuutta vielä kahden vuoden jälkeenkään Suomen valtamedia ei ole paljastanut, alkoi infrastruktuurin haltuunoton. Varapresidentti Bidenin poika Hunter nimitettiin Puolan entisen presidentin kanssa Ukrainan suurimman yksityisen energiayhdistyksen hallitukseen.

Soroksella on omat suunnitelmansa GMO-viljelyn suhteen Ukrainassa.Yhdysvallat ajaa GMO-n hyväksymistä TTIP:n yhteydessä.Yhdysvaltojen hallitus rahoittaa ja kouluttaa pahamaineista neofasistista Azovin pataljoonaa.

Hämäläinen kuvaa ETYJ:juhlakokouksenabsurdeja tapahtumia kuin ne olisivat asialliset ja diplomatian ja kansainvälisten säädösten mukaiset. Niinistö kieltäytyi ottamasta vastaan Venäjän duuman puhemiestä Naryshkinia.Hämäläinen jättää mainitsematta, että Niinistö sen sijaan otti vastaan USA:n kongressin puhemiehen Boehnerin, USA:n laivasto oli ankkuroituna Etelä-satamaan ja tuon laivaston soittokunta soitti Suomenlinnan kirkossa.

Hämäläinen kuvaa kuinka presidentti Niinistö ei olisi hyväksynyt Venäjän duuman vierailun kieltävää ratkaisua. Ei vaikuta uskottavalta. Hän antoi liiittää Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen kansan ja parlamentin selän takana. Niinistöllä on selkeä linja, jota Helsingin Sanomat valkopesee. 

Valtamedia vaatii, että sitä kunnioitetaan ja siihen luotetaan. Aikaisemmin pidin tärkeänä suosittaa koululaisille sanomalehtien lukua. Nykyisin toivon, että he hakisivat mahdollisimman monipuolista tietoa netistä ja seuraisivat Yle:ä ja HeSa:a mitä suurimmalla epäluulolla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtamedian valheet, HeSa, Yle, hybridisota, paniikin lietsominenUnto Hämäläinen,