Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Onko Suomi enää oikeusvaltio

Maanantai 15.4.2024 klo 17.10 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen viimeaikaisten hallitusten ja eduskunnan käyttäytyminen ihmisoikeuksiin liittyvissä kansainvälisissa asioissa on ollut hämmästyttävää.

Yhdysvallat on saanut käydä etä-sotaa Ukrainassa rahoittamillaan ja aseistamillaan ukrainalaisilla sotilailla tavoitteenaan heikentää Venäjää. Tämä on ollut mahdollista USAn suoritettua väkivaltaisen vallankaappauksen v. 2014, jonka jälkeen USA valitsi haluamansa kaltaisen hallituksen yhdessä Ukrainan nationalistien kanssa. USA on rahoittanut Ukrainan natseja jo 1950-luvulta lähtien.

CIA:lla oli jo v.2014 hallussaan kokonainen kerros Ukrainan sisäministeriössä. Nyt se on keskittänyt 12 yksikköään Ukrainan ja Venäjän väliselle rajalla.

Vallankaappaushallituksen ryhdyttyä sotaan demokratiaa vaatineita Donbassin asukkaita vastaan, Suomi ja Suomen presidentti antoivat vahvan tukensa Ukrainan natsi-hallitukselle.

Ukrainan valtio muuttui. Monella alueella valtakieli, Venäjä, kiellettiin, oppositiopuolueet samoin. Sanomalehdet saivat ilmestyä vain ukrainankielellä - Venäjään liittyvät kirjat, kirjailijat ja musiikki kiellettiin.

Ukrainan valtio ei vuodesta 2014 lähtien ollut enää demokratia, mutta Suomi ja sen liittolaiset Yhdysvallat ja EU väittävät näin olevan.

                                                           ***

Sama koskee Israelia.

Israel on kaikilla mittareilla apartheid-valtio. Se on perustettu kansanmurhan pohjalle. Vuonna 1948 alkuperäisväestö palestiinalaiset ajettiin tappamalla ja ottamalla haltuun heidän kotinsa,ulos maasta. 

Minulla on ollut kaksi palestiinalaista kummilasta. Toinen joutui elämään pakolaisuudessa Syyriassa ja toinen Libanonissa. Laillisesti heillä on oikeus palata Palestiinaan, mutta miten se voisi Israelin väkivallan alaisuudssa toteutua.

YK erehtyi antamaan Israelille järjestön jäsenyyden siitä huolimatta, että väkivalta palestiinalaisia kohtaan jatkui katkeamatta.

YK päätti ,että myös Palestiina perustetaan, mutta ei kyennyt antamaan mitään takeita sen olemassaololle.

Palestiinalaisiin on kohditunut massiivista sortoa koko Israelin valtion olemassaolon ajan.

Israel on pitänyt Gazaa ja Länsi-rantaa kuristusotteessaan, rajoittanut veden ruoan, rakennustarvikkeiden ja mm lääkkeiden pääsyä palestiinalaisalueille. Israel on pystyttänyt sotilaallisia tarkastuspisteitä teille, jotka muodostavat alueille vankilamaiset olot.

                                                        ***

Yhdysvallat,joka on itse ollut pitkään apartheid-valtio, tukee Israelia kaikissa sen pahimmissakin toimissa. Puolen vuoden ajan jatkunut kansanmurha Gazassa on ollut mahdollista vain USAn jatkuvilla asekuljetuksilla ja taloudellisella tuella.

Kävin USA:ssa apartheidin aikana esimerkiksi 1950-luvulla. 10-vuotiaalle lapsellekin kokemus mustista asukkaista bussien takaosassa, erilliset ravintolat ja käymälät mustille olivat järkytys.

Yhdysvallat tuki Etelä-Afrkan apartheidia viimeiseen saakka. Talouspakotteet 1990-luvulla viimein ratkaisivat tilanteen apartheidin päättymisen puolesta. 27v kestäneen vankeuden jälkeen terroristina pidetty vapaustaistelija Nelson Mandela valittiin presidentiksi. Tämän päivän terroristeiksi kutsutut Hamas-taistelijat ovat tulevaisuuden presidenttejä ja valtiomiehiä demokraattisessa Palestiinassa.

                                                     ***

Mitä Suomessa on mennyt pieleen?

Vielä 1990-luvulla, jolloin USA:n apartheid oli muodollisesti päättynyt, Suomen Auto-ja kuljetustyöläisten ammattiliitto vaikutti keskeisesti Etelä-Afrikan taloussaarron aikaansaamiseen. Etelä-Afrkan apartheid päättyi myös Suomen antaessa merkittävän panoksen. Taloussaarto oli välttämätön.

Missä Suomi nyt on kun Israelin apartheid-valtio tulisi muuttaa demokratiaksi, jossa kaikilla kansalaisilla on samat kansalaisoikeudet?

Suomi ja koko EU tukee "Israelin oikeutta puolustaa itseään". Pitääkö apartheidia ja väkivaltaa palestiinalaisväestöä kohtaan todella puolustaa? Eikö tärkeämpää olisi lopettaa apartheid ja muu väkivaltaan pohjautuva sorto.

Monet kansalaisjärjestöt vaativat Israeliin kohdistuvaa taloussaartoa. Ne valtiot, kuten Jemen, jotka myötävaikuttavat taloussaarron aikaansaamiseksi mm estämällä Israelin omistamien tai maahan päätyvien laivojen kulun, ovat saaneet kokea Yhdysvaltojen ja sen tärkeimpien EU-liittolaisten sadat pommitukset.

Suomi tukee näitä taloussaartoa estäviä voimia, samalla tavoin kuin Yhdysvallat yritti viimeiseen saakka estää myös Etelä-Afrikan taloussaarron.

                                                   ***

Nämä demokraattisen kehityksen esteet, kansainvälisten lakien noudattamisesta pidättäytyneet, Yhdysvallat, Israel, Ranska, Britannia, Saksa ja nyt myös Suomi ovat niitä maita, jotka myös YK:n äänestyksissä äänestävät fasismin ja natsismin tuomitsemista vastaan. Itse asiassa koko EU on viime vuosina äänestänyt Yhdysvaltojen ja Israelin mukana fasismin ja natsismin puolesta. Se selittää sen,että Suomi muun EUn ja Yhdysvaltojen rinnalla pitää Ukrainaa ja Israelia demokratioina ja niiden järjestelmiä aseellisen puolustamisen arvoisina.

Jotakin ratkaisevan oleellista on muuttunut suomalaisten tavassa hahmottaa ihmisyyttä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansainväliset lait, sopimusvarainen yhteiskunta, siionismi, natsismi ja fasismi, Israel, Ukraina, Palestiina

Suomen kansa ei kestä uutta kokoomus-presidenttiä

Perjantai 2.2.2024 klo 9.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi ei kestä uutta kokoomuspresidenttiä. Jo prsidentti Urho Kekkonen totesi, että kokoomusta ei saa päästää valtaan.

Suomella on nyt viime eduskuntavaaleista lähtien ollut sekä kokoomuksen entinen puheenjohtaja presidenttinä että nykyinen puheenjohtaja pääministerinä.

Presidentti Niinistön viitoittama polku on ollut puhtaan militaristinen. Sen kehityksen alttarille on uhrattu hyvät ja meitä aina hyödyttäneet suhteet naapurimaahamme Venäjään. Hänen uransa päätteeksi Suomi on kytketty täydellisesti alistussuhteeseen Yhdysvalloista.

Suomen maaperä on luovutettu USA:n sotilaalliseen käyttöön ja Suomen nuorisoa kasvatetaan sotaan- ei rauhaan. Koko Suomen kulttuuri on muutettu Venäjä-vastaiseksi maan johdon valmistaessa maatamme sotaan.

Presidentti Niinistö toimi 1990-luvulla Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana, Hitlerin armeijaan koulutetun Helmut Kohlin pyynnöstä. Niinistö ilmoitti tehtävänään olleen "kommunismin kitkeminen Euroopasta" aivan kuten Yhdysvallat 1950- luvulta "kitki kommunismia" aseellisesti Koreassa, Vietnamissa, Laosissa Indonesiassa ja kaikkialla muualla missä CIA:n vavova silmä sitä näki.

                                                          ***

Alexander Stubb, entinen kokoomuksen puheenjohtaja, on nyt ehdolla presidentinvaaleissa. Hän seuraa täydellisesti presidentti Niinistön jälkiä ehkä vielä avoimemmin.

Hän ilmoittaa röyhkeästi, että hän ei vastaisi mahdolliseen presidentti Putinin onnittelupuheluun. Hän ilmoittaa toimivansa ulkopolitiikassa eri asioissa vain sen jälkeen kun on kysynyt liittolaisten mielipidettä. Hän on ilmoittanut olevansa NATO-presidentti.

Heti vaalikamppailunsa alussa hän viittasi Georgian sotaan, väittäen Venäjän aloittaneen sen v. 2008. Hän väitti samoin myös tuolloin. Tarvittiin Ranskan presidentti käymään Moskovassa tunnustamaan tietävänsä, että sodan aloitti Yhdysvalloissa koulutettu Georgian presidentti Saakashvili ampuen venäläisiä rauhanturvaajia ja siviileitä Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tsinvaliin.

Tuolloin aloitetut valheet ovat jatkuneet suhteessa Georgiaan ja Ukrainaan. Presidentti Saakashvili joutui lähtemään maanpakoon korruptiosyytteiden vuoksi. Hän luopui Georgian kansalaisuudesta ja hankki Ukrainan kansalaisuuden. Demokratiaa vaatineiden Donbassin asukkaiden vastaista sotaa Ukrainassa jatkanut presidentti Poroshenko nimitti Saakashvilin Odessan kuvernööriksi, tehtävänään edistää NATO:n sotilaallista varustautumista siellä.

Presidennti Niinistö kävi kannustamassa Poroshenkoa tämän kansanmurhassa Donbassin asukkaita vastaan.

                                                   ***

Euroopan unionin täydellinen riippuvuua Yhdysvalloista ja sen aseteollisesta kompleksista on johtanut siihen, että EU on monipuolisen vallankäytön ja täydellisen sensuurin avulla pyrkinyt estämään EU-maiden kansalaisia saamasta tietoa siitä, mitä Yhdysvaltojen suorittaman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen Ukrainassa on tapahtunut.

Ukrainan tapahtumien rinnalle on noussut Israelin ja Yhdysvaltojen palestiinalaisiin kohdistama kansanmurha. Ukraina ja Israel ovat Yhdysvaltojen projekteja, joissa on satojatuhansia uhreja.

Yhdysvallat on v. 2014 vallankaappuksen jälkeen aseistanut ja kouluttanut liittolaistensa kanssa Ukrainaa käymään sijaissotaa Venäjän heikentämiseksi. Venäjän tultua kansanmurhan kohteena olevien Donbassin asukkaiden tueksi aseellisesti, EU järjestelmä on kiristänyt sensuuriaan entisestään.

                                                   ***

International Court of Justice on määrittänyt Israelin toimet kansanmurha kohti eteneväksi prosessiksi. Se ei kuitenkaan voinut määrätä Israelin pommituksia lopetettavaksi. Israel on kiristänyt otettaan väittämällä YK:n avustusjärjestön työntekijöiden olleenmukana Gazasta käsin suoritetussa Israelin vastaisessa iskussa lokakuun 7.päivänä. Tuon tutkimattoman väitteen seurauksena pommeja Israelille jatkuvasti lähettävä USA liittolaisineen päätti peruuttaa avustusjärjestö UNRWAn rahoituksen.

Suomen kokoomuksen johtama hallitus päätti myös keskeyttää YK:n avustusjärjestön rahat. Ei tarvitse edes tietää sitä, että palestiinalaiset ovat olleet Israelin sotilaallisen miehityksen alaisia vuodesta 1948 lähtien. Monet Gazan asukkaat ovat niitä pakolaisia, jotka joutuivat väkivallan uhan alla lähtemään kodeistaan eri puolilla Palestiinaa Israelilaisten miehittäjien saapuessa aseilla uhaten alueelle.

Ne maat, jotka vetivät avustusrahat pois 3 kk ajan pommitusten alla ilman suojaa, vettä, ravintoa ja lääkkeitä eläneiltä palestiinalaisilta ovat samoja siirtomaaherroja, jotka historiansa aikana ovat kohdelleet kaltoin omia alkuperäisväestöjään. Saksalla on menossa kolmas kansanmurha: ensin Namibia, sitten toinen maailmansota ja nyt Israelin kansanmurhan tukeminen.

                                                      ***

Se sydämettömyys, mitä kokoomushallitus osoittaa vähävaraisia suomalaisia kohtaan uhratessaan verovarat aseistautumiseen, ei ole verrattavissa siihen sydämettömyyteen, mitä se osoittaa palestiinalaisia kohtaan.

Tämä hallitus ja presidenttiehdokas Alexander Stubb edustavat sydämettömyydessään jotakin arkaaista pimeyttä, joka sai ilmentymänsä Suomen sisällissodassa sekä venäläissiviilien kohtelussa miehitetyssä Itä-Karjalassa. Keskitysleireihin sullotut venäjänkieliset karjalaiset oli tarkoitus siirtää "muualle" ja korvata heidät suomalaisilla.

Samalla tavoin Israelin tarkoitus on tappaa kaikki palestiinalaiset voidakseen ulottaa siionistisen puhtaasti juutalaisen väestön Palestiinaan -" joelta-mereen saakka". Toinen vaihtoehto on siirtää mahdollisesti eloon jääneet "muualle".

Näemme siten, että sama fasismia muistuttava henki on ollut valmisteilla Suomessa viime vuosikymmeninä. Nyt kysymys kuuluukin: haluammeko jatkaa sitä vai olisiko rauhanomaisempi presidentti ja elämänfilosofia Suomelle parempi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomus-presidentti, militaristinen kova yhteiskunta, kansanmurhan hyväksyminen, USA-alistussuhde, valmistautuminen sotaan-ei rauhaan

SUOMI SOPIMUSVARAISENA YHTEISKUNTANA KOHTI KATASTROFIA

Maanantai 17.4.2023 klo 17.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ulkoministeri Pekka Haavisto palasi Suomeen tavattuaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin noin kaksi vuotta sitten. Tapaaminen jäi viimeiseksi, ainakin toistaiseksi.

Haavisto kertoi, ilman asiayhteyttä, Suomen kuuluvan nyt sopimusvaraiseen demokraattisten valtioiden joukkoon, ilman että suomalaiset olisivat aikaisemmin kuulleet tästä. Ilmeisesti ulkoministeri Lavrovin käsitykset NATOn laajenemisen vaikutuksista ja kaikkien maiden tasaveroisista turvallisuustarpeista ei ollut sopinut ulkoministeri Haaviston toimeksiantoon.

Yhdysvallat on luonut sopimusvaraisen yhteistyön käsitteen, sen jälkeen, kun se on tullut kykenemättömäksi noudattamaan kansainvälisiä lakeja. Tämä tapahtui Euroopassa, Yhdysvaltojen perinteisten kumppaneiden alueella. Vuonne 1999 13 Nato-maata pommitti laittomasti Jugoslaviaa, sen siviili-infrastruktuuria, siltoja, junia, teollisuuslaitoksia, kouluja ja sairaaloita puhumattakaan TV-torneista ja radioasemista, öljyjalostamoista ja autotehtaista.

 

                                                       ***

Vuonna 2000, Saksan pitkäaikaisen liittopäivien edustajan Willy Wimmerin mukaan, Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, että Yhdysvallat lakkaisi noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne eivät edistä maan intressejä. Yhdysvallat tulisi myös laajentamaan NATOn läsnäoloa Baltiasta Ukrainan Odessaan. Siten maan sotilaallinen valta tulisi ulottumaan Venäjän rajoille

NATOn vaikutusvaltaa laajennettiin maa maalta, jopa Jugoslavian jäännösvaltioihin ja Baltiaan.

 

                                                       ***

Suomi tuki sopimusvaraista yhteistyötä USA n ja muiden EU:n NATO-maiden kanssa jo 1990-luvulla. Aluksi se tapahtui NATO/EU -mielisen tiedonvälityksen muodossa.

Euroopan unioni yhteistyössä USA:n kanssa aloitti Jugoslavian sotilaallisen hajottamisen jo Maastrichtin perustavassa kokouksessa v. 1992. Tässä priimusmoottorina oli Hitlerinkin armeijan koulutuksen saanut Saksan liittokansleri Helmut Kohl, Angela Merkel ministerinään. 

Euroopan pyöreän pöydän teollisuusmiesten järjestö oli laatinut Maastrichtin asiakirjat. EU:n tuli palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Teollisuusmiesten puheenjohtaja Per Gyllenhammar oli Yhdysvaltojen aseteollisuuden asialla.

Saksa halusi hajottaa sosialistisen Jugoslavian ja ottaa sieltä irti kaikki, mikä taloudellisesti hyödyttäisi yhdistymisensä talouskaaoksesta kärsivää Saksaa. Saksan entiset natsi-liittolaiset kroaatit ja Bosnian muslimit olivat hajotuksessa Saksan kumppaneita.

Suomi osallistui ahkerasti hajottamista vastustavien serbien demonisointiin tiedotusvälineissä. Suomelle tuli tilaisuus auttaa hajotuksesta hyötymään pyrkivää Yhdysvaltojen armeijaa ja aseteollisuutta kouriintuntuvastikin.

Suomen hallitus salasi yhteistyössä Saksan hallituksen kanssa suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän taistelussa kaatuneiden ruumiinavauksista. Sen seurauksena Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton julisti paikalla tapahtuneen taistelun terroristien ja poliisien välillä siviilien joukkomurhaksi. Tuo valhe oikeutti Jugoslavian 3 kuukautta kestäneiden pommitusten aloittamisen.

Suomi toisti vääriksi osoitettavat tiedot myös Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa. Se oli siihen saakka suurin lahja Yhdysvaltojen armeijalle ja NATO:lle.

Keitä vielä toimivista valtiomiehistä oli siinä Lipposen hallituksessa, joka auttoi salauksen avulla aloittamaan NATOn pommitukset? Hallituksessa istuivat Sauli Niinistö, varapääministerinä ja Pekka Haavisto ympäristöministerinä.

 

                                                      ***

Yhdysvallat ja Saksa  ovat aloittanut toisen aseellisen konfliktin Euroopassa - Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen – jälleen yhteistyössä natsien kanssa. Yli sadan henkilön murhat Kiovan Maidanin aukiolla helmikuussa 2014 johtivat natsien ja Yhdysvaltojen salaisen palvelun johdolla vallan haltuunottoon ja laillisilla vaaleilla valitun presidentti Janukovichin maanpakoon.

Ukrainaan asetettiin pääasiassa ulkomaalaisista ministereistä koostuva hallitus Yhdysvaltojen ja EUn virkamiesten ja poliitikkojen myötävaikutuksella. Venäjän kielen virallinen asema kiellettiin ja kommunistinen puolue lakkautettiin. Laittomaksi muuttuneen eduskunnan puhemies Turcinov julisti sodan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuville asukkaille, jotka eivät alistuneet kannattamansa presidentin ajamiseen maasta eikä ulkomaalaisten suorittamaan maan haltuunottoon. 

 

                                                          ***

Sisällissodan ratkaisemiseksi Ukraina, Donetskin alueet, Saksa, Ranska ja Venäjä tekivät Minskin  sopimukset, joilla oli tarkoitus luoda alueelle rauha ja taata Donetskille ja Luhanskille autonomiat osana Ukrainaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka jo oli muutoinkin osallistunut Jugoslavian hajottamiseen, kertoi jälkeenpäin, että tässäkään tapauksessa ei ollut tarkoitus tavoittaa rauhaa, vaan tarjota Kiovan hallitukselle mahdollisuus yhdessä NATO:n kanssa varustautua lopulliseen ratkaisuun päätyvään sotaan. Ranskan presidentti Francois Hollande vahvisti Merkelin kertomuksen siitä, että Minskin sopimusta ei ollut ollut ajatusta toteuttaa. Presidentti Macron jatkoi edeltäjänsä linjalla, toki näytellen neuvotteluhalukkuuttaan presidentti Putinille.  Siten Minskin sopimuksen kannalla olivat vain Donbass ja Venäjä.

Sisällissodan kestettyä viisi vuotta Ukrainan demokratia oli vajonnut entistäkin alemmaksi. Itä-Ukrainan Donbassissa kuolonuhreja oli yli 10 000. Länsi- ja Itä-Ukrainan kulttuurit liukuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Entistä natsi-johtajaa Banderaa ihaileva Länsi-Ukraina muutti historiankirjat, katujen nimet, koko kulttuurin ylistämään natsi-johtajia. Jopa Babi-Jahrin juutalaisten teloituspaikalle vievän kadun nimi muutettiin kunnioittamaan natsi-johtajia.

Vuonna 2019 Volodimir Zelensky, pelle, joka oli tullut kuuluisuuteen soittamalla peniksellään pianoa, valittiin presidentiksi. Hän ei ollut koskaan ollut missään luottamustehtävässä eikä koskaan johtanut mitään kunnallista tai valtiollista virkaa. Hänen kampanjaansa rahoitti oligarkki Kolomoisky, joka tunnetaan Azovin-natsipataljoonan perustajana. Kampanjassa Zelensky lupasi tuoda maahan rauhan.

 

                                                         ***

Rauhan sijaan Zelensky ryhtyi helmikuussa 2022 kokoamaan armeijaa tuhoamaan yhteistyössä NATO:n kanssa lopullisesti Donbassin demokratiaa ja venäjänkielisten oikeuksia vaativat kansanryhmät. ETYJ:n tarkkailijat todistivat kiihtyvää aseellista toimintaa demarkaatiolinjalla, joka oli raja Kiovan joukkojen ja Donbassin itsepuolustusarmeijan välillä.

Donbassin autonomiset alueet Donetsk ja Luhansk julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää apuun Kiovan hyökkäystä vastaan.

Venäjä suostui tunnustamaan alueiden itsenäisyyden ja tulemaan sotilaallisesti apuun.

Yhdysvallat oli vuodesta 2014 ja jo aikaisemmin pyrkinyt vaikuttamaan Ukrainan muuttamiseksi ponnahduslaudaksi Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen varapresidenttinä v. 2014 toiminut Joe Biden toimi eräänlaisena Ukrainan siirtomaaherrana. CIA:lla ja NATO:lla oli vahvat miehitykset maassa. Presidentti Obaman aikana Venäjä julistettiin vihollismaaksi.

 

                                                         ***

Demokraatti-puolueen palattua Trumpin jälkeen valtaan, USA:n liittolaisuus Ukrainan kanssa tiivistyi entisestään. Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyi sodan mahdollisuudesta.

ETYJ:n havaitseman uhkaavan tilanteen seurauksena Venäjä määräsi aloitettavaksi sotilasteknisen operaation Ukrainan venäjänkielisen väestön kansanmurhan estämiseksi sekä natsismin kitkemiseksi, koska natsismi Ukrainassa on uhka koko Venäjän turvallisuudelle.

Zelenskyn aikana natsismi voimistui Ukrainassa. Puolueita lakkautettiin niin, että maa muodostui fasistiseksi yksipuoluejärjestelmäksi kuten yhdysvaltalainen eversti Douglas McGregor totesi Judge Napolitanon keskusteluohjelmassa eilen. Ukrainan ortodoksisen kirkon jäsenet ja papit ovat jatkuvien uhkailujen kohteena. 

CIA:n myötävaikutuksella Ukrainaan perustettiin v. 2018 toinen ortodoksinen kirkko ”Ortodoksinen kirkko Ukrainassa”, joka on Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa. Tällä tavoin Yhdysvallat halusi kärjistää ukrainalaisten sisäisiä ristiriitoja vahvistaakseen omaa valtaansa. Ukrainan perinteinen kirkko Ukrainan ortodoksinen kirkko on ollut Moskovan patriarkaatin alainen – tosin se erosi Moskovan patriarkaatista sotilasteknisen operaation alkaessa.

Samassa Judge Napolitanon ohjelmassa Mc Gregorin kanssa analysoitiin Yhdysvaltojen osuutta Ukrainan sodassa. Siinä käsiteltiin julkisuuteen tulleita paljastuksia Yhdysvaltojen armeijan ja valtiojohdon valheista koskien Ukrainaa ja NATO-joukkoja siellä, valheista, joita Yhdysvaltojen hallitus on syöttänyt puolustusministeri Lloyd Austinin toimesta myös kongressille.

 

                                                        ***

Suomen joutuminen ”Sopimusvaraisten demokraattisten maiden yhteisöön”on maallemme tragedia. Päivittäin tulee esille valheita, joita meille valtiojohto ja media ovat syöttäneet. Fasistinen Ukraina kuvataan demokratiana, NATO pelastajana, Yhdysvallat esimerkillisenä maana, Euroopan Unioni kotinamme.

Meidät on pakotettu hyväksymään totaalinen tiedotuksen sensuuri. Mitään tietoja ei saada siitä, mitä asioista ajatellaan Venäjällä tai Kiinassa.

Meidät on pakotettu hyväksymään käsitys, että natsismia ja kansanmurhaa vastustava ja demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleva Venäjä on paha kun taas fasistinen ihmisoikeuksia polkeva Ukraina on demokratian mallimaa, jota meidän täytyy aseillamme ja verovaroillamme puolustaa.

Vielä vuosi sitten Suomi ja muut EU-maat olivat natsismin ja fasismin vastustamisen puolella.  Viime syksynä EU siirtyi USAn ja natsi-Ukrainan rinnalle olemaan vastustamatta fasismia ja natsismia. Siis siirryimme natsismin puolelle kuten ollessamme Hitlerin liittolaisia.

Entä sitten varastaminen? Me olemme sopimusvaraisesti hyväksyneet varastamisen. Venäjän valtion varoja voidaan katsoa voitavan syöttää fasistisen Ukrainan taisteluihin ja korruption syvään kitaan koska EU on niin päättänyt. Venäjän kansalaisten varat ovat myös uhanalaisia.

Kuten yllä totesin, myös valehteleminen on hyväksyttyä. Koska monipuolinen tiedonvälitys on kiellettyä, valehteleminen käy päivittäin yhä mahdollisemmaksi. Suomen yleisradio on vuosia valehdellut – ensin Jugoslavian sodasta, mutta sen jälkeen kaikista konflikteista, joissa Suomi on välittömästi tai välillisesti ollut osallisena.

 

                                                       ***

Euroopan Unioni on USA-riippuvuutensa vuoksi vajonnut kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan sopimusvaraisen valehtelun, varastamisen ja väkivallan kentäksi. 

Mitä opetamme lapsillemme?

Onko koululuokassa opettajilla oikeus valehdella? Kertoa, että natsismia vastaan taisteleva maa on paha, koska sopimusvaraisesti me olemme nyt muuttuneet natsismin kannattajiksi?

Saako koululuokkaan tulla aseen kanssa? Jos totuuden puhumisesta on tullut sopimusvaraista eikä koululla ole oikeutta edellyttää, että oppilaat puhuvat totta, valehtelu voi johtaa käsirysyyn ja käsirysy kättä pidemmän etsimiseen. Puhelimen varastamisesta tulee arkipäivää. 

Sopimuksia ja lakeja tarvitaan niin perheissä, yhteisöissä kuin valtioiden välisissä suhteissa. Emme voi sopimusvaraisesti päättää, että tänään puhumme totta mutta huomenna valehtelemme.

 

                                                   ***

Suomi on liukunut mahdottomuuden eteen. Se on hylännyt ystävyyden ja hyvät tavat - kansainvälisissä suhteissa diplomatian. Se korvataan aseilla, jotka rahoitetaan köyhien eläkevaroista ja sairaanhoitajien palkoista.

Suomi on palannut natsi -liittolaisuuden aikaan. Yhdysvallat ja Ukraina ovat jo vuosia muodostaneet ryhmän, joka ei kannata natsismin ja fasismin vastustamista. Vajaa vuosi sitten Suomi liittyi tähän joukkoon. Pääministeri ja valtioneuvosto on vaatinut kaikkien suhteiden katkaisemista natsismia vastaan taistelevaan Venäjään.

”Taistelemme” natsi-Ukrainan ja Yhdysvaltojen sekä sen NATO-liittolaisten puolella. Suomalaisten todellisuudentaju on pimennetty totaalisen aivopesun avulla ja maamme on saatu umpikujaan. Kun totuus valkenee väistämättä lähimmän vuoden aikana, romahdus on melkoinen.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sopimusvarainen yhteiskunta, kansanvälinen laki, fasismi ja natsismi, Ukraina, Venäjä, Saksa, Ranska, USA, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto

Yhdessä sopiminen vai vastakkainasettelu

Maanantai 21.9.2015 klo 17.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime viikon mielenilmauksen ympärillä on ollut paljon puhetta Suomelle tyypillisestä sopimisen kulttuurista. Sipilän porvarihallitus on astunut yksipuolisten pakkolakien kannalle, mikä monen mielestä rikkoo hyväksi koetut toimintatavat.

Onko Suomi todella yhteistyön yhteiskunta? Ulkopolitiikassa nykyisen presidentin aikana on siirrytty suoran konfrontaation ja sotapolitiikan aikaan suhteessa naapurimaahamme Venäjään. Ensimmäisessä mieleeni jääneessä kohtaamisessa presidentti Niinistö suhtautui yliopistolla puheen pitäneeseen venäläiseen kenraaliin objektina, alentuen. "Olette pitänyt puheen".. Niinistö opetti paheksuen, julkisesti TV-kameroiden edessä. Samoin vuotuisessa ulkopolittisessa laajaa julkisuutta saavassa Kultaranta-seminaarissa 2015 hän läksytti Venäjän edustajaa Kudrinia " kuulinko oikein"... Siis venäläiset eivät ole tasaveroisia subjekteja omine mielipiteineen ja taustoineen. Seuraavaksi presidentti esti Venäjän parlamentin puhemiehen pääsyn ETYK-juhlaseminaariin, mutta otti vastaan samalla viikolla vastaavaa arvoa edustavan USA:n Boehnerin Yhdysvaltojen laivaston vieraillessa Etelä-satamassa ja USA:n sotilasoittokunnan konsertoidessa Suomenlinnan kirkossa.

Muistan elävästi TV-n vaalihaastattelun, jossa haastattelija tivasi NATO:sta. "Älkää yrittäkö työntää NATO:a kurkustani alas" kiivaili Niinistö muka tuohtuneena jättäen yleisölle sen käsityksen, että hän ei ainakaan toimisi suomalaisten tahtoa vastaan. Kuitenkin jo syksyllä 2014 hän paikalla ollen valvoi kun puolustusvoimien komentaja allekirjoitti NATO:n kanssa isäntämaasopimuksen suomalaisten selän takana. Sopimusta ei ollut edes käännetty suomenkielelle.

Ulkopolitiikkaan nähden voidaan sanoa, että Suomi on tehnyt täydellisen käännöksen rauhan ja yhteistyön politiikasta kaikkien maiden kanssa. Suomi on siirtynyt tiiviiseen liittoon USA:n ja sen johtaman NATO:n kanssa, joka jo määritelmän mukaisesti suhtautuu vihamielisesti paitsi Venäjään myös kaikkiin sellaisiin maihin, jotka eivät alistu USA:n väkivaltaan perustuvaan toimintatapaan. Presidentti Niinistö edellytti puoluejohtajille pitämässään puhuttelussa että neljän tärkeimmän asian joukossa olivat puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa ja hyvät suhteet Yhdysvaltoihin. Molemmat merkitsevät kielteistä painotusta suhteessa Venäjään Suomen oman puolustuspoliittisen painotuksen ohella.

Presidentti Niinistön kaudella vahvistunut doktriini edellyttää Venäjän vastaisen propagandan voimistumista mediassa. Median on syötettävä kansalaisille paikkansa pitämätöntä todellisuutta. Venäjä leimataan uhkaksi koska se ei antanut Yhdysvaltojen ottaa haltuunsa Krimillä sijaitsevaa Venäjän Sevastopolin sotilastukikohtaa. Yhdysvaltojen 800 sotilastukikohtaa takaa sen sotilasmahdin maapallolla. USA:lla on edelleen Saksassa 174 tukialuetta/tukikohtaa, joista eräs toimii USA:n suorittamien lennokkimurhien keskeisenä solmukohtana. Suomi on liittynyt Saksan ja muiden USA:n sotilaallisten alusmaiden rinnalle osallistumaan jatkuvan sodan logiikkaan. Se edellyttää tosiasioiden salaamista ja korvaamista propagandalla. Suomen suurimmat tiedotusvälineet Helsingin Sanomat ja Yle-uutiset toimivat ihailtavan aukottomasti tuon sotadoktriinin palvelijoina.

Entä sitten sisäpolitiikka. Takaavatko ammattijärjestöt sopimisen kulttuurin laajemminkin suomalaisessa yhteiskunnassa porvarillisen hallituksen sanelupolitiikasta huolimatta. Pääministeri Sipilän väitetään uhkailleen, että EU-komissio alistaa Suomen talouden itselleen, ellei Suomessa toimita hallituksen tahdon mukaan. Suomen hallituksen jäsen Olli Rehn on tottunut viemään komission pakkotoimia käytäntöön. Siten komission toimintatavat lienevät oikeaksi koetut myös Sipilän hallituksessa.

Ammattijärjestöt eivät ole näyttäneet kykenevänsä olemaan johdonmukaisia globaalilla tasolla. Työehtosopimusneuvottelut käsittelevät sinänsä yksittäisten työntekijöiden oikeuksien kannalta merkittäviä asioita. Ammattijärjestöillä olisi kuitenkin myös kansainvälistä joukkovoimaa, jos se niin tahtoisi. Ylikansallisen pääoman valtaa ei yksittäinen työntekijä, liitto tai ammattijärjestöjen liitto pysty kumoamaan. Yksittäiset kansalaiset kuuluivat he sitten ammattiliittoihin tai eivät odottaisivat, että ammattijärjestöt olisivat myös laajemmin demokratian kannalla. Tämän kanssa on ristiriidassa se, että ammattijärjestöt eivät käsittääkseni ole tuominneet TTIP-hanketta.

TPP ja TTIP niin kutsutuilla kauppa- ja investointisopimuksilla on tarkoitus paitsi tuhota demokratiaa ja valtioiden oikeutta puolustaa niiden luontoa ja kansalaisten päätöksenteko-oikeutta, myös vahingoittaa tiettyjä sopimusten ulkopuolella olevia valtioita. Vain erilaisten järjestöjen kansainvälisellä yhteistyöllä näiden sopimusten voimaantulo voidaan estää.

Liittoutumalla Yhdysvaltojen ja NATO:n kanssa liittoudutaan haluamaan pahaa kaikille muille maille. Yhdysvaltalaisten vasemmistointellektuellien mielestä presidentti Obama on osoittautunut Kissingeriä ja Brezinskiäkin julmemmaksi ja vallanhaluisemmaksi globaalipoliitikoksi.

Ulkopoliittisten valintojen seurauksena ihmisten mieliin on hahmottunut todellisuus, jota seuraten äänestäjiä voidaan johtaa harhaan. Todellinen demokratia ja yhdessäsopiminen perustuu siihen, että yksilöt tietävät mikä on totta. Jos ihmiset tietäisivät enemmän todellisuudesta he eivät alistuisi nykyiseen vihan ja ylikansallisen pääoman hallitsemaan poliittiseen päätöksentekoon.

Tätä totuutta Britannian työväenpuolueen uusi puheenjohtaja Jeremy Corbyn ja Kreikan entinen valtiovarainministeri Giannis Varoufakis ovat yrittäneet raottaa. Suomalaisilla on pitkä matka pakkovallasta todelliseen yhdessäsopimiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SAK, Sipilän pakkolait, sisäpolitiikka, ulkopolitiikka, presidentti Niinistö, USA:n sotapolitiikka, yhdessäsopimisen yhteiskunta y

Onko Yhdysvallat oligarkia vai demokratia?

Tiistai 3.6.2014 klo 12.15 - Pirkko Turpeinen-Saari

"The Nation" raportoi 7.5. 2014 kuinka FED:in pääjohtaja Janet Yellen oli kuukausi sitten Yhdysvaltojen senaatin kuultavana. Virginian osavaltion senaattori Bernie Sanders asetti hänen vastattavakseen kysymyksen, jonka johdanto kuului:

"Yhdysvalloissa ylin 1% omistaa 38% Yhdysvaltojen varallisuudesta. Alin 60% omistaa 2,3%. Yksi perhe, Waltonin perhe omistaa yli 140miljardia; enemmän siis kuin koko alin 40% yhteensä. Viimeaikoina miljonäärien ja miljardöörien määrä on kasvanut samalla kun Yhdysvaltojen lapsiköyhyys on suurempi kuin missään muussa teollistuneessa maassa. Viime vuosina, huolimatta Obaman "rajoittavista" toimista, esimerkiksi Kochin veljesten varallisuus on kasvanut 12 miljardia yhden vuoden aikana. Tuloilla mitattuna 95 prosenttia uusista tässä maassa aikaansaaduista tuloista on mennyt ylimmälle yhdelle prosentille.

Sen jälkeen Sanders viittasi Martin Gilensin ja Benjamin Pagen akateemiseen julkaisuun, jossa osoitetaan, että talouseliitillä ja liike-elämän intressiryhmillä on merkittävää riippumatonta vaikutusvaltaa Yhdysvaltojen hallituksen politiikkaan kun taas joukkopohjaisilla intressiryhmillä  ja keskivertokansalaisilla on vähän tai ei lainkaan vaikutusta.

Tämä vaikuttaa oligarkialta."

Sen jälkeen Sanders kysyi Yelleniltä: "Mikä on arvionne? Ottaen huomioon miljardöörien ja heidän poliittisten edustajiensa omaaman vaikutusvallan, olemmeko vielä kapitalistinen demokratia vai olemmeko siirtyneet oligarkiseen yhteiskuntamuotoon, jossa käsittämättömän suuri taloudellinen ja poliittiinen valta on miljardööriluokan käsissä?"

Yellen myönsi eriarvoisuuden kasvun trendin ja koki sen huolestuttavana mainiten mahdollisuuden yhteiskunnallisen rauhattomuuden voimistumiseen eriarvoisuuden kasvun myötä.

Ei hätää.

Yhdysvaltojen hallitus on varautunut sisäisiin levottomuuksiin. TV:n katsojat ovat tulleet vakuuttuneiksi Yhdysvaltalaisten poliisien toimintavalmiudesta mielenosoittajien kohtelussa. Tom Dispatch raportoi artikkelissaan kuinka Yhdysvalloissa poliiseilla on jopa maakuntatasolla  Afganistanin sodan peruja ohjuksen kestäviä panssaroituja autoja käytössään samoinkuin luoteja monen maailmansodan tarpeiden määrä. Kirjoittaja jäi ihmettelemään mihin yliopistokampuksilla tarvitaan ohjuksen kestäviä poliisiautoja.

Eräät suomalaiset kokoomuspoliitikot ovat valmiita sotilaallisen valmiuden nostamiseen heidän kanssaan samoja yhteiskunnallisia arvoja edustavan USA-johtoisen NATO:n kanssa. Voiko edellämainittu Virginialaisen senaattorin kuvaama yhteiskuntajärjestys olla se, jota suomalaiset toivovat itselleen? Ovatko USA:n vallankäyttäjien arvot suomalaisille läheisimmät?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n oligarkia, Kokoomus, NATO, senaattori Bernie Sanders, FED:in Janet Yellen, miljonäärien valta, lapsiköyhyys, rikkaiden vaikutusvalta valtioon, eriarvoisuus, yhteiskuntarauha

Miksi Suomi on jäljessä Ruotsista

Perjantai 30.8.2013 klo 11.40 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen erottaa Ruotsista kolme merkittävää kestävyysvajeeseen liittyvää seikkaa.

Suomi muuttui viimeisten vuosikymmenten aikana kotiäitiyhteiskunnaksi. Pienten lasten äideistä alle 50% on työelämässä kun sen sijaan Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa yli 80%. Ero työvoiman määrässä ja verotuloissa on valtava.Kotiäitien kyvyt ja taidot jäävät jälkeen muiden Pohjoismaiden työssäkäyvien naisten kyvyistä.

Toiseksi kansainvälinen kilpailukyky edellyttää suurten globaalissa käytössä olevien kielten taitoa. Suuri osa suomalaisista päätyy pelkän suomenkielentaitajiksi kun niin ruotsi kuin englanti jää heikoksi.Ruotsiin verrattuna suomalaisten kansainvälinen kielitaito on surkea.Sen seurauksena kyky ottaa selvää kansaivälisillä kielillä kirjoitetusta kirjallisuudesta tai vaikkapa netistä on suunnattomasti heikompi kuin Ruotsissa. Kyky ja kiinnostus analysoida kansainvälisen politiikan, kaupan ja tieteen alojen tekstejä on heikkoa. Toisin sanoen yleissivistys jää kansalliselle tasolle.

Kolmanneksi Suomen työelämässä on n.350 000 alkoholistia vailla hoitoa. Varsinaista hoitoa ei ole. Vai mitä on sanottava siitä, että Ruotsissa alkoholistien raittiuteen kuntouttavia Minnesota-hoitopaikkoja on 3000 Suomen tyytyessä 50:een. Suomalaiset alkoholistisairaat on jätetty diagnosoimatta ja myös hoitamatta. Alkoholitutkijat puhuvat alkoholin suurkuluttajista ikäänkuin alkoholismisairautta ei olisi. Ei alkoholismi ole tahdonalaista suurkulutusta eikä pelkkää tavan aikeuttamaa riippuvuutta. Alkoholismi on perinnöllinen sairaus, jonka hoitona on täydellinen alkoholinkäytöstä pidättäytyminen.

Suomessa alkoholisteja, suurkuluttajia ja rappioalkoholisteja pyöritetään samassa huoltomyllyssä, joka antaa kuntoutumisprosentiksi alle 2%. Samaan aikaan Minnesota-hoidon tulokset lähentelevät 90%. Ruotsi ja muut Pohjoismaat käyttävät lähes ainoastaan Minnesota-hoitoa.

Neljäs kestävyysvajetta lisäävä tekijä on suomalainen media. Suurin osa toimittajista näyttää mukavuudenhalussaan raportoivan mieluummin panimoteollisuuden etua ajavia teemoja ja mielipiteitä sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota siihen, että tämän päivän mukavuus on muutaman vuoden kuluttua kallis sairaus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kestävyysvaje, kotiäitiyhteiskunta, pakkoruotsi, alkoholistien hoito

Onko luokkayhteiskunta täällä?

Keskiviikko 14.12.2011 klo 11.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Nyt on oikein tilastoin osoitettu kuinka köyhät suomalaiset kuolevat nuorempina kuin varakkaat.

Piittaamattomuus työväestöstä oli viime vuosisadan alussa lakeihin kirjattu. Kunnallisvaaleissa äänestää saivat vain ne, joilla oli omaisuutta ja taloudellista valtaa. Osittain lukutaidottomien ja kirjoitustaidottomien maatyöläisten, ompelijoiden ja palvelijoiden henki ei ollut arvokas. He olivat välineitä rikkauksien keräämisessä niille, joilla rahaa oli jo ennestään.

Helsingin Sanomat kysyy viime sunnuntain numerossaan, onko Suomi edelleen luokkayhteiskunta. Kuten huomataan, eriarvoistavat mekanismit sisältyvät rakenteisiin; terveydenhuoltoon, koulutukseen ja verotukseen, jotka tuottavat saman lopputuloksen kun aikanaan lain sallima poliittisen demokratian puutekin.

Lisääntyvä itsekkyys, kilpailu ja narsistiset käyttäytymismallit voimistavat rakenteisiin liittyvää kieltämiseksi kutsuttua puolustusmekanismia.

Kieltäminen on kehityksellisesti varhainen psykologinen puolustusmekanismi, joka tekee mahdolliseksi elää omassa todellisuudessa riippumatta muiden kokemasta todellisuudesta.Oma terveys, oma siivousapu,oma hyvä lähiö täyttävät tajunnan. Varakkaat ovat edustamiensa, rahankäyttöön tottuneiden puolueiden avulla pystyneet rakentamaan varakkaiden linnakkeen, johon eivät köyhien äänet kuulu. Siellä linnakkeessa eläytyminen rajoittuu omiin perheenjäseniin ja kotieläimiin. Eläytyminen kanssaihmiseen on torjuttu.

Yhdysvalloissa rikkaiden puuttuva tai äärimmäisen vähäinen verotus on ollut tosiasia jo Reaganin ajoilta lähtien. Suomessa Kokoomus ajaa voimakkaasti varakkaiden etuoikeuksia. Jäämme odottamaan virtuaalikouluja, yksityisiä vankiloita, joissa köyhät vangit nukkuvat kuin sillit suolassa ja vapaata aseiden hallussapitoa, jotka kaikki ovat Yhdysvalloissa vallitsevaa arkipäivää. Tätäkö kohti haluamme mennä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ennenaikainen kuolema, luokkayhteiskunta,

Kestävyysvaje ja ideologiset esteet

Lauantai 19.11.2011 klo 15.56 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomessa ei tehdä riittävästi tuottavia työtunteja. Tätä puutetta kutsutaan kestävyysvajeeksi. Samat puolueet, jotka päivittelevät kestävyysvajetta ovat hallituksessa ollessaan olleet sitä itse luomassa.     Suomesta on viimeisten 10-20 vuoden aikana luotu kotiäitiyhteiskunta. Nuoret koulutetut aktiiviset naiset on saatu valitsemaan kotiäitiys. Seitsemänkymmentäluvulla lastenpsykiatrit puhuivat vauvojen ikätoverisuhteiden suuresta merkityksestä. Kuinka syvää riippuvuutta yhteen henkilöön ei olisi suotavaa luoda. Riippuvuuden sijaan kuvattiin luovan ja vuorovaikutuksellisen kasvun merkitystä terveen itsetunnon kehittymiseksi. Psykiatrit havaitsevat nyt uutena ilmiönä kotiin hautautuvat nuoret, joita ei millään avulla tunnuta saavan ulos kodeistaan.

Muissa Pohjoismaissa nuoret naiset käyvät työssä ja lapset ovat päivähoidossa. Siten aktiivisia työtunteja ja tuottavuutta syntyy päinvastoin kuin Suomessa.

Sadattuhannet suomalaiset sairastavat alkoholismia. Kuitenkaan Suomessa ei ole saatavilla hoitoa. Ainoa raitistava hoito-ohjelma on Minnesota-hoito, joka kestää kuukauden, jonka jälkeen on vuoden kestävät viikottaiset ryhmätapaamiset potilaan kotipaikkakunnalla.Suomessa on Lapualla 24 hoitopaikkaa ja yksi yksikkö on hiljattain perustettu Naantaliin.

Ruotsissa Minnesota-hoitopaikkoja on 3000. Yhdysvalloissa kaikki alkoholistien hoito on Minnesota-hoitoa, samoin Islannissa. Tanskassa on kymmeniä hoitopaikkoja. Suomessa perinnöllistä alkoholismi-sairautta potevat potilaat tekevät tehottomia työtunteja tai jäävät alkoholismiin liittyvien liitännäissairauksien vuoksi ennenaikaisesti, itseasiassa täysin työkykyisinä, mutta hoitamattomina, eläkkeelle. Tämä hoitoideologisesta väärästä asenteesta johtuva puuttuva alkoholismin hoito Suomessa lisää kestävyysvajeeseen kymmeniätuhansia ellei satojatuhansia aktiivi-iässä olevia henkilöitä. Hoitamaton alkoholismi on suurempi ongelma kuin työttömyys. Kuitenkin valtion varat suunnataan hoitojärjestelmiin, joiden raitistumisprosentti on 1-2%. Minnesota-hoidossa se on lähes 90%

Kolmas suurisuuntainen kestävyysvajetta ylläpitävä ongelma on työelämän psykologinen ilmapiiri. Esimiesten kyvyttömyys johtaa, eläytyä ja kannustaa korvautuu vallankäytöllä. Varsinkin kunnan ja valtion työpaikoissa ilottomuus ja yhteisöllisyyden rapautuminen ovat anteeksiantamattomia. Kunnan ja valtion työpaikkojen olosuhteet ovat demokraattisessa kontrollissa. Siten työyhteisöjen jäsenten tulisi voida kokea tekevänsä työtä yhteisillä verovaroilla kuntalaisten tai kansalaisten hyväksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotiäitiyhteiskunta, alkoholismi, epäviihtyisyys työelämässä

Nuoret ja väkivalta

Keskiviikko 16.12.2009 klo 17.14 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lapset ja nuoret elävät epätodellisessa maailmassa. Totuus ja valhe ovat aikuisten valmistamassa mediassa ja maailmassa saman arvoisia. On mahdotonta tunteilla tunnistaa mikä on totta.

Aikuiset ovat kehittäneet pelien maailman vallitsevaan yhteiskuntaan. Samoin lapsille ja nuorille suunnattuihin voittoa tuottaviin peleihin, joita nuorten odotetaan pelaavan.

Sanamagialla sota on rauhaa ja aseteollisuus puolustusteollisuutta, eriarvoisuus on tasa-arvoa ja eriarvoisuuden lisääminen köyhien puolustamista.

Peleissä lapset ja nuoret voivat rakentaa virtuaalitodelisuuden, jossa elää toista elämää. Eräs parikymppinen tyttö kertoi huomaavansa poikaystävästään jo heti kotiin tullessaan onko hän pelannut. Hän oli psyykkisesti muuttuneessa tilassa pelattuaan. Tämä muutos alkoi tuntua pelottavalta ja tyttö erosi ystävästään.

Onko ihme, että koulun arki on muuttunut entistä ahdistuneemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Oppilaat haahuilevat kukin omassa maailmassaan. Kuinka opettaja voi selvitä koulupäivästä tasapainoisena kun  ylemmältä taholta uhataan lomautuksilla ja työn tehostamisen vaatimuksilla ja samanaikaisesti oppilaat ajautuvat entistä kauemmaksi minkäänlaisesta aidosta tunnevuorovaikutuksesta kännykkäviestittelyn, tietokonepelien, vanhempien ajanpuutteen tai muun ahdingon sävyttämien perheolojen johdosta.

Televisio-ohjelmien väkivalta ja pelien väkivalta tekevät väkivaltaisen toiminnan viihteelliseksi ja arkipäiväiseksi. Jos ainoa mahdollisuus saada televisio, elokuvat ja pelit taloudellisesti kannattavaksi on tuottaa väkivaltaviihdettä voidaanko nuorilta odottaa muuta kuin annetun mallin mukaista käyttäytymistä.

Väkivalta on tehty hauskaksi ja haluttavaksi. Nuoret kertovat viihtyvänsä joukossa, jossa yhtä hakataan. Julkisesta hakkaamisesta on tullut viihdettä, josta kerrotaan muille ja kutsutaan mukaan nauttimaan.

Televisiossa sankarit hakkaavat parhaiten, tappavat parhaiten. Afganistanissa ja Irakissa sankarisotilaat tappavat parhaiten. Maassa makaavat viholliseksi nimetyt " toiset" on parasta ampua tai viedä kidutettavaksi.

Ei väkivalta ole nuorten ongelma. Nuorten väkivalta heijastelee yhteiskuntamme omaa raaistuvaa väkivaltaisuutta, josta nuoria on mahdotonta tempaista erilleen omaksi ratkaistavaksi ongelmakseen. Yhteiskuntamme on peruuttamattomasti muuttunut ylikansallisen taloudellisen väkivaltaisen vallankäytön näyttämöksi, jossa tahtia lyö aseteollisuus ja huumekauppa. Katsokaa kuka valtiomies haluaa muuttaa tätä todella? Näen vain luikertelevia opportunisteja, jotka etsivät milloin mitäkin omaa hyötyään ase- ja öljyteollisuuden lobbareiden sinfoniassa. Narsismi ja väkivalta viettävät juhliaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: virtuaalitodellisuus, väkivaltainen yhteiskunta

Valhe ja moraali

Lauantai 18.7.2009 klo 11.12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kirjoitin pyydetyn artikkelin espanjalaiseen psykiatriseen tieteelliseen julkaisuun, jonka johdannossa totean psykiatrian mahdottoman tehtävän aitojen tuntevien potilaiden hoidossa nyky-yhteiskunnassa. Nykyinen yhteiskunta perustuu sellaiseen henkiseen ja tunteelliseen manipulaatioon, jossa kansalaisen on mahdotonta erottaa valhetta totuudesta. Tällaista yhteiskuntaa pidetään normaalina. Psyykkisesti sairastuva herkkä yksilö on usein aito ja tunteva eikä kestä tätä totuuden ja valheen sekamelskaa, joka heijastuu yhteiskunnassa vallassa olevien tekojen moraalittomuutena ja rikoslain sisältöjen suhteettomuutena ja yksipuolisuutena.

Näitä ajatellessani luen Saimaan norppakuolemista. Saan tietää, että Keskusta on ollut harrastajakalastajien verkkopyynnin jatkamisen vahva tukija. Uhanalainen laji ei Keskustan näin toimivien poliitikkojen arvomaailmassa ole kunnollisen suojelun arvoinen. Puolitotuuksin ja kulisseissa toimien on liu'uttu tilanteeseen, jossa yksi vuosi suojelua on taas menetetty.

Mieleeni tulee toinen uhanalainen laji - ihminen. Kansanedustaja-aikani vuotuinen farssi oli margariiniveron nostaminen. Jotta voita saatiin myytyä, halvemman margariinin hinta tuli veron avulla nostaa voin hinnan tasolle. Niin sydäntauteja estävä jääkaappimargariini kuin kiinteä margariini saivat osakseen kohtuttoman veron.

Jo 50-luvun lopulla oli tieteellisesti todettu öljypohjaisten levitteiden suotuisuus kiinteisiin rasvoihin verrattuna. Maalaisliitto/Keskusta pystyi jarruttamaan kansanterveyden edistämistä vuosikymmeniä. Oli vaikeata kiemurtelematta kuunnella niitä voin terveellisyyttä kehuvia kansanedustajien puheenvuoroja.

Vuosikymmeniä on myös tiedetty maanviljelyn olevan eräs Suomenlahden pahin saastuttaja. Jo kolmekymmentä vuotta sitten eduskunnassa puhuttiin suojavyöhykkeiden välttämättömyydetä Suomenlahden saastumisen estämiseksi. Tehokkaiden toimenpiteiden sijasta syyttävä sormi on käännetty osoittamaan Pietariin, jonka osuus on tärkeä mutta vähemmän merkittävä kuin suomalaisen maanviljelyn osuus. Kun tiedetään suomalaisten kyvyttömyys korjata omia virheitään on ilmeisesti katsottu tehokkaammaksi tukea Pietaria sen osuuden vähentämisessä.

Kaksinaamaisuus,valheet ja puolitotuudet ovat yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa heijastusta yhteiskunnan moraalin tilasta ylipäänsä. Kuitenkin Keskusta näyttää kokoomuksen rinnalla saavuttavan kaikki nyky-yhteiskunnalle tyypilliset toimintatavat.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: norppa, ihminen, yhteiskunta