Kenraali Ratko Mladicin tuomio, natsien revanssi

Lauantai 25.11.2017 klo 14.51 - Pirkko TurpeinenSaari

Elokuun 4. päivän viikonloppuna 1995 yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamat ja johtamat kroaatti-joukot suorittivat Operaatio Myrskyssä serbien etnisen puhdistuksen Kroatian Krajinasta ja serbien kansanmurhan. Yhden viikonlopun aikana kaikki 250.000 serbiä ajettiin tykkitulen ja pommitusten avulla pois keskiajalta saakka periytyviltä asuinseuduiltaan kohti Bosnian rajaa. Yli 3000 menehtyi, vanhukset jotka eivät jaksaneet siirtyä, tapettiin koteihinsa.

Presidentti Tudjman piti puheen Operaatio Myrskyn kunniaksi. Hän huusi puheessaan, että serbit lähtivät niin kiireesti, että "eivät ehtineet edes ottaa seteleitään tai likaisia alusvaatteitaan mukaansa". Brionissa sotilas- ja poliittiselle johdolleen pitämässään puheessa 31.7.1995 Tudjman vaati, että serbien on kadottava Kroatiasta. "Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta".

Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia muodostivat yhdessä Fasistisen Kroatian valtion, joka oli liitossa Natsi-Saksan kanssa. Kroatia sääti lain, joka edellytti serbien ja juutalaisten kansanmurhaa. Juutalaiset siirrettiin vähitellen Saksan keskitysleireille. Serbit joutuivat paitsi kroaattien myös Serbian alueella oleville saksalaisten keskitysleireille. Seitsemästätoista Kroatian keskitysleiristä pelkästään Jasenovacissa tapettiin 700 000 serbiä Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan. Katoliset papit osallistuivat leirien johtamiseen.

Sodan jälkeen 1945 natseja autettiin emigroitumaan Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Jugoslavian hajottamisen tultua ajankohtaiseksi 1990-luvulla he palasivat jälkeläisineen Balkanille. USA:n taloudellisen kiristyksen ryydittämien vaalien jälkeen nationalistit voittivat ja presidentiksi valittiin holokaustin kieltäjä Tudjman. Ensi töikseen hän säädätytti rasistisen perustuslain, jonka mukaan itsenäinen Kroatia ei ole enään kaikkien kansalaisten tasaveroinen maa, vaan maa julistettiin "kroaattien maaksi". Serbit muuttuivat vähemmistökansaksi, kyrilliset kirjaimet kiellettin. Aikaisemmat valtion eläkkeet ja asunnot eivät enää kuuluneet serbeille.

YK:n sotilastarkkailijat järjestivät Operaatio Myrskyn johdosta tiedotustilaisuuden Zagrebissa, Kroatian pääkaupungissa. Sali oli täynnä myötäeläviä tiedotusvälineiden edustajia, joille viikonlopun kauhut olivat tulleet tutuiksi. Juuri kun tilaisuuden piti alkaa , paikalle tuli Yhdysvaltojen suurlähetystön edustaja, joka kertoi erittäin merkittävän Srebrenican tapahtumia koskevan tiedotustilaisuuden alkavan juuri sillä hetkellä lähetystössä. Suuri osa paikallaolijoista siirtyi USA:n lähetystöön. Teoksessään Bombs for Peace George Szamuely kuvaa kuinka sotilastarkkailijoille syntyi epäilys, että Srebrenicaan liittyvillä sensaatiota tavoittelevilla tiedoilla haluttiin peittää Operaatio Myrskyn kauhut ja yhdysvaltalaisten osuus siinä.

Srebrenican tarinaan tarvittiin uhriluvut, jotka moninkertaistettiin propagandalla. Srebrenican tapahtumia alettiin kutsua etniseksi puhdistukseksi ja kansanmurhaksi jotta serbeihin kohdistunut todellinen  etninen puhdistus ja kansanmurha voisivat jäädä pimentoon. Tämä Yhdysvaltojen tavoite toteutui.

Kenraali Ratko Mladicin oikeudenkäynti noudatti USA:n ja sen NATO-liittolaisten suunnitelemaa käsikirjoitusta. Kenraali Mladic huusi mielivaltaisen tuomionlukutilanteen kiihdyttämänä, että tuomioistuin on NATO-tuomioistuin.

Ratko Mladic syntyi fasistisen Italian miehittämään fasistisen Kroatian osaan lähellä Kalinovikin kaupunkia sijaitsevaan pieneen kylään. Serbien kansanmurha oli meneillään ja partisaanit yrittivät vapauttaa maan natseista ja heidän liittolaisinaan olevista muslimeista. Ratkon isä kuoli natsi-Saksan lentopommin sirpaleesta ja hänen lankonsa hautasi hänet maastoon tapahtumapaikalle.

Tälle partisaanin pojalle Jugoslavian valtio oli isä ja koulutuksen ja turvan takaaja. Taloudellisen pulan aikana sotilasura jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Henkikirjoituksessa hän ilmoitti kansallisuudekseen jugoslaavi eikä serbi.

Kuvaan kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kenraali Mladicin lapsuutta, arvoja, suhtautumista kanssaihmisiin ja kansainvälisiin suhteisiin. Hän oli ainoa sotilasjohtaja, joka toistuvasti vetosi Geneven sopimukseen ja suhtautui erittäin kielteisesti aseisiin - myös lasten leluina.

Mladic tiedosti Jugoslavian konfliktien suurvaltapoliittiset kehykset. Hänelle presidentti Clintonin asetoimitukset kroaateille ja jihadisti-muslimeille ei ollut salaisuus. Hän ei voinut ymmärtää kuinka Yhdysvalloilla on moraalista kanttia liittoutua niiden kanssa, joita vastaan se taisteli toisessa maailmansodassa Jugoslavian partisaanien kanssa samalla puolella. Nyt USA siis oli fasitien ja kalifaattia rakentavien muslimien puolella.

Päinvastoin kuin valtamedia antaa ymmärtää Srebrenicaa ei ollut koskaan demilitarisoitu. Siellä hallitsi Islamilaisen julistuksen laatineen presidentti Izetbegovicin jihadisti-armeija kenraali Naser Oricin johdolla. Islamilainen julistus jatkoi toisen maailmansodan aikaista serbien holokaustin vaatimusta. Julistuksen mukaan "paras serbi on kuollut serbi, jos hän saa elää, hänen tulee kääntyä islamin uskoon, hänelle kuuluu työstään 40 % siitä palkasta, minkä oikeauskoinen saa". Izetbegovic sai maanpetoksesta vankeusrangaistuksen 1970-luvulla, mutta vapautui 3 vuoden kuluttua. Islamilaisesta julistuksesta otettiin 1990-luvun alussa uusia painoksia ja levitettiin laajasti Bosniassa.

Kanadalaiset ja myöhemmin hollantilaiset YK-joukot eivät uskaltaneet ottaa aseita näiltä erittäin väkivaltaisilta, osin Lähi-Idästä tuotetuilta joukoilta, jotka raiskasivat Srebrenicaan muualta tulleita muslimipakolaisia. Öisin he tekivät ryöstö- ja tapporetkiä YK-joukkojen kykenemättä estämään Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin – usein juhlapäivinä, jolloin kyläläiset eivät osannneet olla varuillaan. Kylät poltettiin asukkaiden kaulat katkottiin ja päät iskettiin aidan seipäisiin. Murharetket muistuttivat toisen maailmansodan aikaa, jotkut uhreista olivat jopa kokeneet ensimmäisen kurkunleikkausyrityksen jo tuolloin. 

Naser Oric videoi murharetket ja näytti videoita mielellään toimittajille musiikin ja itsekehun säestämänä. Serbiuhreja oli 3000. Jokaisesta on hauta, nimi ja syntymä- ja kuolinaika.

Viimeisen tapporetken jälkeen kenraali Mladic totesi, että anarkian täytyy loppua, hän ottaa joukkoineen Srebrenican haltuunsa. Käytännössä ilman minkäänlaista vastarintaa Mladic saapui kaupunkiin.Izetbegovic oli määrännyt muslimitaistelijat vetäytymään kohti 60 km päässä olevaa Tuzlan kaupunkia, jossa oli myös USA:n sotilastukikohta. (Sarajevossa joukkoja johti amerikkalainen kenraali John Galvin.)

You-tubessa Fontana-hotellin neuvottelut dokumentissa voi nähdä miten Mladic tuli, kuinka hän neuvotteli YK-joukkojen johtajan Karremansin kanssa mm. haavoittuneiden -muslimien ja serbien hoidosta. Dokumentissa nähdään, että Mladic toteaa ystävällisesti hotellin kabinetissa kokoontuneille siviilien ja YK:n edustajille, että ne, jotka haluavat jäädä Srebrenicaan saavat jäädä. Ne jotka haluavat siirtyä muualle, saavat bussikuljetuksen sinne minne haluavat mennä. Serbit hankkivat bussit ja YK polttoaineen. Mladic vaati jokaiseen bussiin YK-sotilaan.

Hän mainitsi erikseen, että jokainen, joka laskee aseensa on turvassa ja että muslimit eivät ole serbien vihollisia. Aseista luopuneet miehet jaettiin kolmeen ryhmään riippuen siitä mihin rikoksiin he olivat syyllistyneet.

Suuri osa miehistä ja osa naisista ei halunnut laskea aseitaan, vaan oli jo lähtenyt vaeltamaan metsien läpi kohti Tuzlaa, luultavasti osin siksi, että oli osallistunut serbikyliin suunnattuihin ryöstö- ja murharetkiin. Matkan varrella oli useita taisteluita serbijoukkojen (joissa oli paljon niitä, jotka muslimit olivat sodan alussa karkottaneet Srebrenicasta) ja aseistettujen muslimijoukkojen välillä.

Srebrenican ympärillä oli monia miinakenttiä, joista osa oli muslimijoukkojen asettamia, osa serbien.

ICTY on löytänyt kaikkiaan 3568 ruumista 1995 ja 2001 välisenä aikana. 1583 ruumiinavauspöytäkirjassa oli vain yksi luu, sääri tai jalka. Siten 44,4%:ssa patologin oli mahdotonta määritellä kuolinsyytä.

Ruumiinavauspöytäkirjojen tarkastelussa on mahdollista eritellä mikä on ollut kuolinsyy. Onko  henkilö kuollut tykin ammuksesta, miinasta, kiväärin luodista jne. Siten tutkittuna oikeuslääketieteellinen tarkastelu paljasti, että 442 avauspöytäkirjaa osoitti uhrien suurella odennäköisyydellä tulleen teloitetuiksi.

Lääketieteellisen tarkastelun perusteella väite 8000 muslimimiehen ja-pojan teloituksista ei näyttäisi pitävän paikkaansa. Kun Haagin tribunaali haastoi kenraali Mladicin oikeuteen jo parin viikon kuluttua Srebrenican siirtymisestä serbien haltuun ja viikkoa ennen Operaatio Myrskyn toteuttamista, jää epäilys asioiden liittämisestä toisiinsa YK:n sotilastarkkailijoiden epäilemällä tavalla.

Jokaisessa tribunaalin syytekohdassa on tilaa vastaväitteille. Rohkean ja rehellisen kenraalin demonisointi kroaatteja ja muslimeja palvelleen Ruder-Finn markkinointitoimiston voimakkaalla tuella on palvellut USA:n ja Saksan tavoitteita Balkanin infrastruktuurin haltuunottamiseksi ja sotilaallisen vallan sinetöimiseksi.

Suomen valtamedia on palvellut NATO-maita kiitettävästi. Helsingin Sanomissa oli viitisen vuotta sitten Haagin tribunaalia arvosteleva soraääni. Toimittaja Jussi Konttinen valaisi lukijoita siitä, kuinka normaalista oikeuskäytännöstä poikkeva toimintatapa istuimella on: kuinka tuomiot saattavat muuttua yhdysvaltalaisen tuomarin aloitteesta yhden lounastunnin aikana. Toimittaja Konttinen ei saanutkaan jatkaa tutkivaa journalismiaan vaan hänet karkoitettiin perheineen reportteriksi Siperiaan.

Lahjonta ei ole tuomioistumelle vierasta. Sopivia todisteita antava saattaa saada kodin remontin tai suorastaan uuden talon. Suurikin rikollinen voi vapautua tuomiosta tai saada vain lyhyen tuomion, uuden identiteetin ja kodin ulkomailla, jos todistaa oikein. Tuomioistuin käyttää joitakin todistajia lähes kaikissa oikeudenkäynneissä – tärkeitä silminnäkijöitä ei tarvita lainkaan. Esimerkiksi Naser Oricin väkivaltaisia viedoita nähneitä kanadalaisia toimittajia ei tarvittu. Oric kävelee vapaana.

Suomalaisten tiedotusvälineiden uutisointi on yksipuolisuudessaan ja totuuden välttelyssään kauhistuttavaa. Kauhistuttavin oli A-studio, jossa haastateltiin muun muassa Helena Rantaa. Tosiasioiden huutavan puutteen ohella merkillepantavaa oli toimittajan tunnelataus. Hän ei voinut ymmärtää, että jotkut serbit voivat ihailla Mladicia, "sotarikollista". Hän ei huomannut, että Yle on koko tämän vuoden ajan esittänyt propagandistisia Mannerheimia ihailevia dokumentteja huomaamatta, että Suomen armeija oli osa Saksan natsi-armeijaa. Pohjoinen armeijakunta suoraan Hitlerin alaisuudessa, eteläisempi osa päivittäisen yhteistyön alaisena. Mannerheim kutsui presidentin selän takana natsi-armeijan maahamme ja oli ilmoittanut Hitlerille toiveenaan saada raja Syvärille. Hitler oli luvannut tämän ja myös ensin tuhota Leningradin ja antaa sen sitten Suomelle.

Toimittaja ei myöskään ole kuullut Mannerheimin suunnittelemista ja toteuttamista rasistisista keskitysleireistä Itä-Karjalassa, jossa juridiikasta huolehtivat kenttäoikeudet. Heinäkuussa 1942 pelkästään yhden kuukauden aikana kuoli 500 henkilöä nälkään, tauteihin ja huonoon kohteluun. Samalla hetkellä kuitenkin Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi, ja myöhemmin sen varrelle pystytettiin patsas tälle veriselle diktaattorille, miehelle, jota Suomen kansa on opetettu ihailemaan.

Suomen ilmapiiri on muuttunut 1930-40-lukulaiseksi. Heti Neuvostoliiton hajottua fasistisina sodan jälkeen kielletyt järjestöt nousivat uuteen kukoistukseensa. Suomi oli tunnustanut fasistisen Kroatian ja toimi talvisodassa yhteistyössä fasistisen Italian kanssa jatkosodan natsi-yhteistyön lisäksi. Huolimatta Kroatian rasistisesta perustuslaista ja serbien kansanmurhasta Suomi ajoi innokkaasti Kroatian liittämistä Euroopan unioniin.

Suhtautuminen Balkanin tilanteeseen on yhteneväistä Saksan ja USA:n intressien kanssa. Jokainen suomalainen diplomaatti vahvistaa tuon intressin ajamista myös Suomen valtamediassa. Militarismi on yksiselitteisesti voimistunut erityisesti niin, että hallinnon hyväksymää ja tukemaa natsismin nousua erityisesti Kroatiassa ja Ukrainassa pidetään normaalina. Siten serbien kahdesti toteutunutta kansanmurhaa ei pidetä minään, sen sijaan niiden peittelyyn osallistutaan ja syyllistetään sen sijaan serbejä. Juutalaiset eivät saa aivan vastaavaa kohtelua, vaikka natsismin lisääntymiseen liittyvä väkivalta on kohdistunut serbien lisäksi myös juutalaisiin.

Aseveljet ja tunneveljet

Lauantai 11.11.2017 klo 19.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Katsoin eilen Teema-kanavalta Bernhard Schlinkin Lukija-nimisen kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Olin lukenut kirjan sen ilmestyttyä ja nyt elokuvan tarkkuus ja moniulotteisuus jälleen saivat ihailun ja ihmetyksen aikaan.

Kirjan päähenkilöt ovat nuori poika ja lukutaidoton raitiovaunun rahastaja. Heillä on lyhyt suhde nuorukaisen ollessa 15 -vuotias. Suhteen ytimessä on se, että tapaamisten aikana poika lukee klassikkoja intensiivisesti kuuntelevalle rakastetulleen. Rakastettu katoaa.

Rahastaja olisi työteliäisyytensä vuoksi saanut ylennyksen, mutta ei voinut ottaa sitä lukutaidottomana vastaan. Sen sijaan hän haki työtä Siemensiltä ja joutui keskitysleirin vartijaksi.

Opiskellessaan lakia poika joutui seuraamaan keskitysleirin vartijoiden oikeudenkäyntejä. Kauhukseen hän havaitsi entisen rakastettunsa olevan yksi syytetyistä. Tuomari kysyi toistuvasti kaikilta syytetyiltä, tiesivätkö he mitä juutalaisille tapahtuisi sen jälkeen kun vartijat lähettivät heidät eteenpäin. Tähän kysymykseen nainen joutui vastaamaan, että oli lähetettävä, koska piti saada tilaa uusille. Nainen sai elinkautisen vankeustuomion.

Samaan aikaan kun katsoin elokuvaa, mielessäni liukui kuvia marsalkka Mannerheimin rasistisella periaatteella pystytetyistä keskitysleireistä Itä-Karjalassa. Siellä kymmenet erilaiset viranhaltijat näkivät päivittäin ihmisten kuolevan nälkään, tauteihin, pahoinpitelyihin ja raskaaseen työhön. Nämä yli 20 000 siviiliä, naisia, vanhuksia ja lapsia olivat joutuneet jättämään koteihinsa vuoden vilja- ja juurikasvarastot ja lähtemään jääkylmissä karjavaunuissa kohti Petroskoita.

Ketään ei haastettu oikeuteen vastaamaan kysymykseen: tiesittekö näiden vauvojen ja vanhusten kuolevan? Mitä teitte? Monet minua myöhemmin opettaneet professorit olivat tutkineet leirien olot ja havainneet ne hygieenisesti ala-arvoisiksi ja ravinnon täysin riittämättömäksi pitääkseen vangit hengissä. Pelkästään heinäkuussa 1942 500 ihmistä kuoli ja heitettiin nimettöminä yhteishautaan.

Saksalaiset ovat tuominneet juutalaisten kansanmurhaan osallistuneita. Kukaan ei tänä päivänä uskoisi saksalaisten ryhtyvän uudestaan kaasuttamaan juutalaisia. 

Juutalaisten ohella Euroopassa suoritettiin myös serbien kansanmurha. Saksan kanssa liitossa toimiva fasistinen Kroatia laati keväällä 1941 paitsi juutalaisten mutta myös serbien kansanmurhan mahdollistavan lain. Saksalaiset, kroaatit ja natsien kanssa liittoutuneet Bosnian muslimit kokosivat voimansa serbien tuhoamiseen. Keskitysleirejä perustettiin 17, joista suurin oli Jasenovac. Lapsi-serbeille oli oma keskitysleiri Sisakissa. Kroaateilla oli erityinen serbileikkuri, nahkahihnaan ranteeseen sidottava käyrä veitsi, jonka avulla serbi-uhrin kaula voitiin kätevästi ja nopeasti katkaista.

Sodan aluksi maaliskuussa 1941 Saksa pommitti Jugoslavian, nykyisen Serbian pääkaupunkia Belgradia. Yhden päivän aikana kuoli 17.000 asukasta.

Serbit, kroaatit ja sloveenit rakensivat sodan jälkeen yhteisen Jugoslavian liittovaltion turvaamaan kaikkien etnisten ryhmien tasaveroiset oikeudet. Serbejä asui niin Kroatian, Bosnian kuin Serbian alueella. Serbit kokivat Jugoslavian olevan heidän turvansa.

Välittömästi Saksojen yhdistymisen jälkeen ja Itä- Euroopan sosialismin kaaduttua Yhdysvallat ja Saksa alkoivat suunnitella Balkanin haltuunottoa sotilaallisesti ja taloudellisesti.  Yhdysvaltoihin ja Kanadaan siirtyneet natsit ja albaanit lobbasivat Yhdysvaltojen kongressia ja siirtyivät takaisin Balkanille.

Balkanin hajottamissotien alettua monelle alueen asukkaalle tuli mieleen toisen maailmansodan aika. Samat natsi-vaatteet ja sama juutalais- ja serbivastainen propaganda.

Entinen fasistinen Kroatia itsenäistyi Saksan avulla. Bosnia sai NATO-miehityksen. Serbit eivät suostuneet alistumaan USA:n ja Saksan suunnitelmaan miehittää NATO:n avulla loputkin Jugoslaviasta. USA ja monet NATO-maat kouluttivat ja tukivat Albanian puolelta tulevia KLA:n terroristeja samalla tavalla kun ne olivat tukeneet Bosnian puolella kalifaattia rakentavia muslimeja. Serbi-poliisit ja armeija pyrkivät estämään heidän tihutyönsä serbejä ja serbien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä toimivia albaaneja vastaan.

Yhdysvallat halusi pommittamalla saada Balkanin haltuunsa. Se oli uhannut koko 1998-luvun tehdä niin. Bilderberg -ryhmä oli antanut vihreää valoa jo 1996. Britannian pääministeri Tony Blair ja Yhdysvaltain presidentti Clinton sopivat vuonna 1998 asiasta.

Racakin kylässä käytyä poliisien ja KLA-terroristien välistä taistelua käytettiin provokaationa pommitusten aloittamiselle. Taistelun uhrien väitettiin olevan raa'an joukkomurhan uhreja. Jugoslavian hallitus kutsui suomalaisen oikeuslääkäriryhmän tekemään ruumiinavaukset ja tutkimaan olivatko uhrit taistelun vai teloituksen uhreja.

Jugoslavialaiset oikeuslääkärit ja suomalaiset tutkivat ruumiit yhdessä siten, että jugoslavialaisen avatessa suomalainen seurasi vieressä ja suomalaisen avatessa jugoslavialainen seurasi. Loppupäätelmät olivat samat. Kaikki olivat taistelussa kaatuneita, mahdollisesti yhden kohdalla laukaus oli tullut melko läheltä.

Maailman lehdistö, YK, ETYJ, Euroopan maiden hallitukset olivat jo viikkojen ajan olleet propagandan kohteena. Kaikille oli uskoteltu, että kyseessä oli raaka joukkomurha. Ranskalainen TV-toimittaja ja sanomalehtilehtimies olivat olleet paikalla koko taistelupäivän. He olivat filmanneet koko päivän tapahtumat ja olleet paikalla myös illalla. Heidän tapahtumatietonsa olivat samat kuin Jugoslavialaisilla.TV-filmi ja lehtiartikkelit vahvistivat asian.

Suomalaisten oikeuslääkäreiden lausunto oli avainasemassa. Suomen ulkoministeriö oli asettanut oikeuslääkäriryhmän puheenjohtajaksi oikeushammaslääkäri Helena Rannan, jolla ei ole minkäänlaista koulutusta päätellä mitään kuolinsyystä tai tapahtumista, jotka johtavat kuolemaan. Suomen ja Saksan ulkoministeriöt kielsivät oikeuslääkäriryhmän raportin julkistamisen ja kielsivät lääkäreitä allekirjoittamasta yhdessä jugoslavialaisten kanssa lausuntoa, jossa he olivat yksimielisiä.

Helena Ranta piti tiedotustilaisuuden, jossa hän johti tiedotusvälineitä harhaan. Sen sijaan, että hän olisi sanonut mitä lääkärit olivat löytäneet, hän alkoi kutsua tapahtumaa "rikokseksi ihmisyyttä vastaan" "koska siinä kuoli niin monta henkilöa".

Rikos ihmisyyttä vastaan on termi, jota käytettiin juutalaisiin kohdistuneesta holokaustista, koska mitään vastaavaa ei ollut aikaisemmin tapahtunut ja tapahtuma haluttiin nimetä. Nyt siis Helena Ranta kutsui poliisien ja terroristien välistä taistelua "rikokseksi ihmisyyttä vastaan". 

Lopullisessa tiedotustilaisuudessa Helena Ranta käytti Saksan ulkoministerön opettamia lauseita. Hän ei kertonut sitä, minkä hänen työtoverinsa, oikeuslääkärit olivat tieteellisesti todenneet tapahtuneeksi.

Amerikkalaiset lehdet ja presidentti Clinton käyttivät Helena Rannan mahdolliseksi tekemiä näkökohtia perusteena pommitusten aloittamiselle. Oikeuslääkärit, tiedemiehet joutuivat vaikenemaan. Vasta kaksi vuotta pommitusten jälkeen he julkaisivat tutkimustulokset tieteellisessä lehdessä, mutta Suomen maine luotettavana tieteellisesti ja objektiivisesti tutkimustuloksiaan kansainväliseen käyttöön antavana maana oli tuhoutunut. Vika ei ollut lääkäreiden vaan poliittiselle painostukselle alistuneen Helena Rannan.

Saksa siis pommitti, nyt yhdessä muiden NATO-maiden kanssa, toisen maailmansodan natsi-holokaustin uhreja jälleen. Kukaan ei voisi kuvitella Saksan pommittavan Tel Avivia. Jugoslaviasta jäljelle jäänyt Serbia pommitettiin maan tasalle. Köyhdytetyt uraanipommit, ohjukset tuhosivat yötä päivää Tonavan yli vieviä rautatie- ja maantiesiltoja, petrokemian laitoksia autotehtaita, satoja kouluja, TV-aseman, sairaaloita. Koskaan ei ole aikaansaatu vastaavaa ekokatasrofia. Myrkyt valuivat myös Tonavaan.

Bosnian sodan aikana Saksan ulkoministeri Kinkel sanoi "Serbit on saatava polvilleen". Propagandan halukkaasti uskonut Joschka Fischer vuorostaan totesi 1999, ettei ole kuullut mitään niin hirveätä kuin mitä Racakissa tapahtui. Hän lietsoi pommitusintoa. Saksa pommitti vastoin omaa perustuslakiaan.

Suomi otti mallia keskitysleireihinsä Saksasta. Valkoinen Suomi oli rakentanut keskitysleirit jo sisällissodan aikana ja tuomitsi tuolloin punaisia valkoisten pidättäminä, valkoisten syyttäminä, valkoisten tuomitsemina porvarillisen tynkäeduskunnan säätämillä laeilla.

Vielä viime viikkoina olen kuullut kaupungihallitusten evänneen punaisten hautamuistomerkkeihin vainajien nimien kaivertamisen. Toisaalla kirkko on estänyt samoin satojen punaisten vainajien nimen kirjoittamisen hautamuistomerkkeihin. 

Mistä tämä tunneköyhyys on peräisin? Samalla tavoin kun Siemens tuskin joutui paljoakaan kärsimään keskitysleirien pidostaan ei myöskään Mannerheim joutunut vastuuseen omista sotarikoksistaan tai vankileirin sadistiset vartijat kuolevista vangeistaan. Hyytävintä on se, että ruotsinkieliset suomalaiset ovat äänestäneet Mannerheimin toiseksi arvostetuimmaksi ruotsinsuomalaiseksi Tove Janssonin jälkeen. Samoin se, että rankaisemattomuuden periaatetta nauttivaan NATOon liittyminen on saanut ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaan kannatuksen.

Mistä tämä suomalaisten ja saksalaisten tunneköyhyys on peräisin?