Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Suomen hallituksen tulisi pyytää anteeksi Serbian hallitukselta ja Serbian kansalta

Perjantai 27.12.2019 klo 12.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jugoslavian tuhoaminen EU:n NATO-maiden ja USA:n toimesta on suurin kansainvälinen rikos  Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Jokainen näihin sotiin osallistunut tai niitä rahoittanut tai aseistanut valtio rikkoi lukuisia kansainvälisiä lakeja ja omia perustuslakejaan.

Jugoslavian osavaltiot itsenäistettiin laittomien asejoukkojen avulla. Jugoslavian liittoarmeijalla olisi ollut oikeus puolustaa itsenäisyyttään ja monikultturista demokratiaansa. Itsenäisen valtion tukemisen sijaan sille asetettiin hirviömäiset talouspakotteet ja demokratiallaan ylpeilevät EU-maat alkoivat tukea etniseen puhtauteen pyrkivää separatismia.

Bosnia Hertzegovinan tultua miehitetyksi NATO-joukoilla, USA ja EU halusivat jatkaa lopunkin Jugoslavian miehitykseen. Serbia oli tähtäimessä. Erityisesti Saksa ja USA, mutta myös muut NATO- maat alkoivat rahoittaa ja aseistaa Serbian maakunnan Kosovon albaaniterroristeja. Albaanien tavoitteena oli ollut koko 1990-luvun ajan muodostaa etnisesti puhdas albaani-Kosovo.

Jugoslavian presidentti Milosevic ei suostunut kansainvälisen yhteisön edellyttämään koko Jugoslavian (Serbia, sen autonomiset alueet Voivodina ja Kosovo sekä Montenegro) NATO-miehitykseen.

Silloin USA ja NATO-maat halusivat päästä maaliin, pommittamalla. Syksyllä NATO esitti uhkavaatimuksensa ja muuttui puolustusliitosta hyökkäysliitoksi.

Albaaniterroristit olivat tappaneet muutaman vuoden aikana 50 poliisia, serbejä ja maltillisia albaaneja. Racakin kylän lähellä talvella 1998 oli jälleen tapettu kaksi poliisia.

Poliisi ilmoitti tyhjentävänsä terroristien tukikohtana pidetyn, vallihaudoilla varustetun Racakin kylän, josta siviilit olivat lähteneet jo edellisenä kesänä. Poliisi kutsui tiedotusvälineet paikalle. Televisioryhmä kuvasi päivän tapahtumat ja ETYJ:in tarkkailijat seurasivat tilannetta. Toisin sanoen tilanne oli varsin julkinen.Taistelussa kuoli sekä poliiseja että terroristeja.

Seuraavaksi päiväksi yhdysvaltalainen ETYJ: in johtaja William Walker oli järjestänyt terroristijohtajien kanssa näytelmän. Rinteessä oleva kuoppa oli täytetty ruumiilla ja paikalle kutsuttu joukko toimittajia ja lähikylien asukkaita "toteamaan", että poliisit ovat teloittaneet suuren joukon kylän "asukkaita". Seurasi vaikerrusta ja kauhistelua.

Tarina joukkomurhasta, jossa naisia ja lapsia on temmattu kodeistaan, raahattu kuoppaan ja teloitettu niskalaukauksella alkoi Walkerin toimesta levitä NATO-maiden hallituksiin ja YK:hon.

Vasta muutaman päivän kuluttua ranskalaiset lehtimiehet saivat julki todellisten tapahtumien selostukset. Sillä ei ollut enää merkitystä. Provokaatio toimi ja Yhdysvallat ja muut NATO-maat saivat syyn pommituksille.

Jugoslavian hallitus kutsui oikeuslääkäriryhmän tutkimaan uhrien kuolintavan. EU valitsi tutkijoiksi suomalaiset oikeuslääkärit, joista tunnetuin oli professori Antti Penttilä. Lääkärityöryhmä tuli samaan tulokseen kuin jugoslavialainen oikeuslääkäriryhmä: ketään ei ollut ammuttu läheltä. Uhrit olivat taistelussa kaatuneita.

Professori Antti Penttilä ei yllättävästi ollutkaan ryhmän puheenjohtaja tai tiedottaja. Sen sijaan hammaslääkäri Helena Ranta, joka ei luonnollisestikaan pysty tutkimaan kuolinsyytä, oli Suomen ulkoministeriön toimesta nimetty ryhmän puheenjohtaja/tiedottajaksi.

Sen sijaan, että Ranta olisi kertonut asiallisesti ryhmän tutkimustulokset, hän puhui, mitä Saksan ulkoministeriön edustaja oli hänen käskenyt puhua. Teksti oli käsittämätöntä ja epäasiallista. Satuilua.

Suomen ulkoministeriö ei antanut julkistaa tutkimusten tuloksia. Ne ovat edelleen jossakin arkistossa.

Tälla tavoin Suomen ulkoministeriö antoi presidentti Bill Clintonille mahdollisuuden yhdessä NATO-maiden kanssa aloittaa koko Jugoslavian, myös siviilikohteiden iskut uraanipommeilla ja ohjuksilla. Kätkemällä totuuden he antoivat  Clintonille mahdollisuuden pitää tunteikkaita puheita kodeistaan riistetyistä lapsista, irtileikatuista päistä jne.

Suomen ulkoministeriö edesauttoi myös Serbian hallituksen, presidentti Milosevicin ja koko Serbian kansan demonisoinnissa, joka oli edellytyksenä sille, että Euroopan ja Yhdysvaltojen kansat saattoivat hyväksyä pommitukset. Se oli myötävaikuttamassa presidentti Milosevicin vangitsemiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan Haagissa. Helena Ranta kävi sielläkin toistamassa Saksan ulkoministeriön tarinoita.

                                                  - - -

Belgian hallitus oli osallisena Kongon ensimmäisen vaaleilla valitun pääministerin Patrice Lumumban murhaan 1961. Belgialaiset olivat paikalla kun Lumumba teloitettiin, paloiteltiin ja  ruumis tuhottiin hapolla. Presidentti Eisenhower oli varsinainen teon hyväksyjä, mutta Belgian sotilaat olivat yhdessä paikallisten Lumumban vastustajien kanssa läsnä. Katolinen kirkko oli myötävaikuttajana.

Vuoden 2000 alussa Belgian hallitus pyysi anteeksi myötävaikuttamistaan pääministeri Lumumban murhaan.

                                                  ---

Kansainvälisen väkivallan ja valheiden jatkuessa jonkun on pysäytettävä tuo kierre. Jonkun on tunnustettava oma osuutensa ja etsittävä sovintoa. 

Suomen hallitus oli osavastuussa Jugoslavian hirviömäisistä pommituksista, koko maan infrastruktuurin tuhosta, jokien myrkytyksistä, ihmisten kuolemista lääkkeiden puutteessa myös  ennaltaehkäistäviin tauteihin.Yli 8 vuotta jatkuneet totaaliset talouspakotteet Balkanin miehityksen saavuttamiseksi olivat tuhonneet maan.

Kosovo siirtyi pommitusten jälkeen YK:n hallinnoimaksi ja NATO:n miehittämäksi osaksi Serbian valtiota. YK:n päätöksen 1244 mukaan Kosovo on edelleen osa Serbian valtiota.

Suomen presidentti Ahtisaaren johdolla Kosovo itsenäistettiin laittomasti yksityishenkilöiden päätöksellä.

Serbian maakuntaan Kosovoon on pommitusten päätyttyä rakennettu valtava Yhdysvaltojen sotilastukikohta, jonka maaperä on siis laittomasti itsenäistetyllä alueella. Serbia ei luonnollisestkaan tarjoaisi maaperää itseään pommittaneelle USA:lle.

Suomen hallituksen johtavana periaatteena näyttää olevan oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen. Jos tämä hallitus haluaa todistaa itse noudattavansa tuota periaatetta, tulisi sen ensimmäiseksi Belgian hallituksen tavoin pyytää anteeksi Serbian hallitukselta ja Serbian kansalta pommitusten edesauttamista sekä Kosovon miehittämistä.

Suomen edustajan Harri Holkerin toimiessa YK:n edustajana Kosovossa 2004 albaanit suorittivat paitsi jatkuvaa serbeihin kohdistetua terroria ja luostarien ja kirkkojen tuhopolttoja myös kahden vuorokauden erikois-pogromin. Tämä on jäänyt käsittelemättä.

Paitsi anteeksipyyntöä Serbian hallitukselta ja Serbian kansalta, Suomen hallituksen tulisi pyytää anteeksi oikeuslääkärityöryhmältä ja erityisesti sen kansainvälisesti tunnetulta professorilta Antti Penttilältä. Suomen hallitus piilotti tämän työryhmän kansainvälisen oikeuden kannalta tärkeän työn tuloksen ja edesauttoi näin sotarikoksen, massiivisten laittomien pommitusten ja siihen liittyvän sotapropagandan toteuttamista.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Ahtisaari, Helena Ranta, Suomi osasyyllinen Serbian pommituksiin, Suomi ja Kosovon miehitys, Racak, professori Antti Penttilä

Bosnian ja Syyrian kalifaatit

Keskiviikko 18.12.2019 klo 16.32 - Pirkko Turpeinen-aari

Joukkomurhasta selvinnyt serbimies kertoo:

"Nimeni on Rajko Jovanovic, isäni nimi on Milovan. Synnyin serbien asuttamassa Jezesticassa vuonna 1932. Asuin siellä syntymästäni lähtien aina elokuun 8.päivään 1992 saakka, jolloin Ustasan joukkiot polttivat kylän. Siihen päivään tai oikeamminkin huhtikuuhun saakka tuona vuonna kyläläisillä oli hyvät suhteet Srebrenican kunnan alueen naapurikyliin, toisin sanoen Jagliciin, Brezova Njivaan, Susnjariin ja Babuljiceen."

"Jezestica kuuluu Bratunacin kuntaan. Huhtikuuhun saakka olimme hyviä naapuruksia ja olimme onnistuneet rakentamaan uudelleen suhteemme toisen maailmansodan jälkeen, jolloin naapurissa sijaitsevien muslimikylien ustasit myös polttivat kylän."

"Kamenica-perheen jäsenet olivat edellisessä sodassa pahimpia rikollisia ja tuhopolttajia. Heitä johti Bekto Kamenica yhdessä Alispahicin perheen jäsenten kanssa."

"Elokuun 8.päivänä 1992 näytti siltä kuin historia toistaisi itseään, koska samat perheet noin kahdensadan verenhimoisen ustasin johtamina hyökkäsivät Jezesticaan noin kello 12 aikaan iltapäivällä. Kylässä oli noin 150 siviiliä ja heitä puolustamassa noin 12 aseistettua miestä. Ustasit hyökkäsivät takaapäin eli Kravican suunnalta alajuoksulle, mistä emme olleet odottaneet heidän tulevan. He aloittivat rajun hyökkäyksen heittämällä käsikranaatin Dragan Mladjenovicin taloon haavoittaen häntä ja tappaen tämän veljen Andeljkon. He haavoittivat myös heidän äitiään Savka Mladjenovicia."

"Bekto Kamenica sekä Munib, Ramiz ja Dzemail – Indriz Kamenican pojat Jaglicista – olivat syypäitä tähän iskuun. Lisäksi joukossa olivat hänen poikansa Avdo ja Omar Alispahicin pojat myös Jaglicista sekä Hamidja Alispahicin kaksoispojat. Näin heidät ja tunnen heidät hyvin, mutta en tiedä kaikkien heidän nimiään, vaikka tiedän keiden lapsia he ovat. Yhdessä he kaikki kiduttivat Dragan Mladjenovicia iskien häntä kirveen perällä, halkaisten hänen kallonsa, kunnes hän viimein kuoli. He ampuivat Savkaa yhä uudestaan ja leikkasivat Andjelkon pään irti ottaen sen mukaansa kirkuen ja karjuen järjettömän tyydytyksen vallassa."

"Tiedän, että muitakin kyläläisiä tapettiin samana päivänä, nimittäin Srecko ja Milan Rankovic, Milosav ja Savka Stjepanovic ja Vojin Bogicivic. Joitakin haavoittui kuten Srbo Djuric, joka kuoli matkalla sairaalaan.. Tuon ensimmäisen hyökkäyksen ja joukkomurhan jälkeen seurasi ryöstelyä: ensin ruokaa ja arvoesineitä ja karjaa, minkä jälkeen kaikki ympärillä oleva sytytettiin palamaan – noin 55 taloa luullakseni. Tämä kaikki jatkui ennen kuin apua tuli noin puolentoista, kahden tunnin kuluttua, jolloin hyökkääjät vetäytyivät. Meidän oli mentävä Bratunaciin hakemaan suojaa koska talomme oli poltettu, ruoka ryöstetty eikä meillä ollut mitään. Olen edelleen pakolainen".

Yllämainittu kuvaus on yksi monien todistusten joukossa,jotka kuvasivat serbeihin kohdistuneita rikoksia huhtikuun 1992 ja huhtikuun 1993 välisenä aikana, jotka lähetettiin Jugoslavian presidentin ja hallituksen toimesta YK:n yleiskokoukselle ja turvaneuvostolle. Asiakirjat eivät koskaan päässeet esityslistalle.

Madeleine Albrightin tultua presidentti Clintonin ulkoministeriksi, käyttöön otettiin täydellinen sensuuri serbeihin kohdistuneisiin hirmutekojen käsittelyyn nähden.

Teoksessa Srebrenica; reality and manipulations todetaan, että Srebrenican alueella hyökättiin vastaavalla tavalla 81 kylään, joiden serbiasukkaista suuri osa tapettin ja talot poltettiin. Bosnia-Herzegovinan muslimi-kroaattialueella suoritettiin 550 000 serbin etninen puhdistus.30 707 menehtyi.

Toisen maailmansodan aikaiset natsi-muslimien suorittamat serbien pogromit toistuivat, usein samojen muslimisukujen toimesta. Tuolloinhan serbien kansanmurha oli säädetty lailliseksi.Srebrenican alueen muslimit toimivat fasistisen Kroatian ustasa-joukkoina, jotka olivat rinnastettavissa waffen-SS joukkoihin.

Bosnia-Herzegovinan muslimijoukkojen johtajana 1990 -luvulla toimi presidentti Alija Izetbegovic, joka jo toisen maailmansodan aikana rekrytoi muslimeja natsi-Saksan joukkoihin. Hän julkaisi 1970 Islamilaisen julistuksen, jossa hän kaavaili islamilaista kalifaattia Balkanille.Sen mukaisesti paras serbi on kuollut serbi. Yhteiskunnan tulee perustua islamiin eikä sekulaarinen valtiojärjestys ole mahdollinen.

Yhdysvaltojen ja Saksan johtamassa Jugoslavian hajottamisprosessissa Izetbegovic toimi Yhdysvaltojen liittolaisena luoden edellytykset Bosnia-Herzegovinan NATO-miehitykselle. Yhdysvaltojen NATO-koneet toimivat Izetbegovicin ilmavoimina pommittaen serbikohteita. Muslimijoukkoja rahoittivat paitsi presidentti Clinton, myös Osama bin Laden.

Legendaarinen Bosnian pääkaupunki Sarajevo toimi keskeisenä serbien teloituspaikkana vuosien 1992 -95 aikana. Serbien elämä kaupungin muslimiosassa muistutti juutalaisten elämää ja kohtaloa toisen maailmansodan alun Berliinissä.Päivittäiset murhat, raiskaukset, pidätykset, ryöstöt, vankilat ja keskitysleirit olivat etnisten serbien arkipäivää.Kuolleiden lukumäärä oli v.2008 tilaston mukaan 5776 ja kadonneita on 859. Sarajevossa oli 126 keskitysleiriä, joista osa oli julkisia, osa yksityisiä.Lisäksi joitakin pidätyskeskuksia.

Milivoje Ivanisevic toteaa tutkimuksessaan Burnt ruins of Serbs in Srebrenica region 1992-1995, että sodan ensimmäisten 8 kuukauden aikana, huhtikuusta joulukuuhun 1992 Sarajevossa kuoli enemmän serbejä kuin koko toisen maailmansodan aikaisessa Ante Pavelicin halitsemassa fasistiseen Kroatiaan kuuluvassa Sarajevossa.

On mielenkiintoista, että Syyrian ISIS-kalifaatti herättää suuria tunteita Suomen poliitikkojen keskuudessa. ISIS on samalla tavoin kuin Bosnian kalifaatti-hanke Yhdysvaltojen aikaansaama. Aseistus, tiedustelu, Syyrian infrastruktuurin tuhoaminen, öljyn ja teollisuuslaitoten koneiden ryöstö kaikella on vastaavuus Bosniassa.

Jugoslavian hallituksella olisi kansainvälisten lakien ja oman perustuslakinsa perusteella ollut kaikki oikeus puolustaa liittovaltiotaan vaikka asein. Sen oikeuden sijaan maan vaaleista päätettiin Yhdysvaltojen kongressissa ja valtion lainat sanottiin yhdessä yössä irti niin Yhdysvaltojen kuin IMF:n ja maailmanpankin toimesta.

Samaan aikaan kun serbien pogromit paisuivat, kyliä tuhottiin, kauloja katkaistiin ja päitä iskettiin aidan seipäisiin, serbien ainoalle turvalle, liittovaltiolle asetettiin järkyttävät YK:n talouspakotteet.

Samoin Syyriassa. Paitsi Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin eräiden jässenmaiden tukea jihadisteille ja pyrkimystä horjuttaa laillisen valtion mahdollisuutta hallita omaa maaperäänsä, Syyrialle on asetettu  kansalaisten elämää ja jälleenrakennusta vaikeuttavat talouspakotteet. Miksi?

Kalifaatti on sairas ideologia, jolla ei ole mitään tekemistä terveen islaminuskon kanssa. Miksi Suomi EU- maiden rinnalla tuki Bosniaan kalifaattia rakentavia joukkoja? Miksi Suomi on tukenut Yhdysvaltojen propagandaa Bosnian kalifaatin rakentajista uhreina. Osa Lähi-Idästä ja Afganistanista Bosniaan tuotetuista taistelijoista jäi asumaan Bosniaan.Osa osallistui kaksoistornien tuhoamisen suunnitteluun ja toteutukseen.Eivätkö nämä ole uhka turvallisuudelle?

150 ISIS-taistelijaa on palannut Kosovoon, jossa serbien etninen puhdistus ja kansanmurha jatkuu NATO:n hiljaisella hyväksynnällä. Kyse ei ole vain suomalaisäideistä ja heidän muodostamastaan mahdollisesta uhkasta Suomen turvallisuudelle. Kokonaisuutta ajatellen laittomuus ja pogromit missä tahansa Euroopassa vaikuttaa Suomeen. Suomen hallituksen on kyettävä osoittamaan kokonaisvastuuta, ei pelkästään EU-puheenjohtajuuden aikana.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: islamilainen kalifaatti, Bosnian kalifaatti, Syyria, EU:n tuki serbien kansanmurhalle

Angela Merkel Auschwitzissa

Lauantai 7.12.2019 klo 16.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Liittokansleri Angela Merkel vieraili perjantaina 6.12.2019 Auschwitzissa. "Vastuu rikosten muistamisesta ei pääty koskaan. Se on erottamaton osa maatamme."  Merkel totesi lisäksi:" Tämän vastuun tiedostaminen on osa kansallista identiteettiämme ja sen ymmärtämistä, että olemme valistunut ja vapaa yhteiskunta, oikeusvaltioperiaatetta noudattava demokratia."

Jos näin on, miksi demokraattinen EU-Saksa osallistui juutalaisten rinnalla holokaustin kokeneiden serbien pommittamiseen toisen maailmansodan jälkeen tuhoisimmissa pommituksissa vuonna 1999?

Merkelin poliittinen oppi-isä Helmuth Kohl alkoi 1990-luvulla Saksan elintilan laajentamisen Balkanille, jossa holokaustin uhrit, serbit, olivat hakenneet turvaa etnisesti monipuolisesta Jugoslavian liittovaltiosta. Siellä serbit asuivat Serbian lisäksi Kroatiassa ja Bosniassa.

Saksa aseisti Bosnian kroaatteja hyökkäämään serbien kimppuun. USA vuorostaan aseisti ja tuki muslimi-kalifaattia rakentavaa Bosnian presidenttiä taistelussa liittovaltiota puolustavia serbejä vastaan pyrkiessään saamaan Balkanin sotilaallisesti hallintaansa.

Saksa pommitti Belgradia vuonna 1941 niin, että yhden vuorokauden aikana kuoli 20000 ihmistä. Vuonna 1999 Saksa, muiden NATO-maiden rinnalla aloitti koko Jugoslavian alueen, Serbian, Serbiaan kuuluvien Vojvodinan ja Kosovon sekä Montenegron pommittamisen.

Pommitukset aloitettiin Racakin provokaation seurauksena.

Racakin kylä oli asumaton Kosovon albaaniterroristien juoksuhaudoin varustettu tukikohta. Siviilit olivat poistuneet jo edellisenä kesänä. Albaanit olivat tappaneet poliiseja. Sen johdosta poliisivoimat ilmoittivat tyhjentävänsä kylän ja takavarikoivansa aseet.

Poliisi oli kutsunut tiedotusvälineet paikalle ja AP:n televisiokamerat kuvasivat päivän tapahtumat. ETYJ:n tarkkailijat olivat asemissa kukkuloiden laella. Julkisempaa tapahtuvaa ei voi kuvitella.

Tosiasioista huolimatta seuraavana päivänä ETYJ:n tarkkailijoiden johtaja, amerikkalainen William Walker toi suuren joukon median edustajia paikalle kaivetun kuopan ääreen. Kuopassa oli 45 ruumista. Walker päivitteli, että ei ole koskaan nähnyt näin kaameaa teloitusta. Hän tiedotti NATO-maiden hallituksille serbipoliisien suorittaneen joukkomurhan. Naisia ja lapsia on vedetty kodeistaan, päitä katkaistu.

Muutamaa päivää myöhemmin ranskalaiset paikalla olleet toimittajat kirjottivat artikkelit päivän todellisista tapahtumista. Niillä ei ollut merkitystä. USA ja NATO-maat olivat saaneet syyn edetä kohti haluamiaan pommituksia. Mitä hurjimmat jutut levisivät mediassa.

Luotettaviksi tunnetut suomalaiset oikeuslääkärit kutsuttiin paikalle tutkimaan yhdessä jugoslavialaisten oikeuslääkäreiden kanssa, mikä uhrien kuolinsyy oli ollut. Oikeuslääkärit totesivat henkilöiden kuolleen taistelussa. Yhtä lukuunottamassa ketään ei ollut ammuttu lähietäisyydeltä. Kauloja ei ollut katkaistu. Dramaattiset uutiset olivat tuulesta temmattuja, tarkoituksellisen propagandan tuloksia.

Suomen ulkoministeriö ei antanut oikeuslääkäreille lupaa allekirjoittaa jugoslavialaisten lääkäreiden kanssa yhteistä julkilausumaa. Presidentti Clinton sai mahdollisuuden pitää puheen, jossa hän kertoi kauhutarinan Racakin kylästä.

Suomalainen oikeushammaslääkäri Helenä Ranta, jolla ei ole koulutusta kuolinsyyn tutkimiseen, toimi oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajana. Hän piti tiedotustilaisuudn juuri ennen pommitusten aloittamista ja kutsui tapahtumaa rikokseksi ihmisyyttä vastaan, joka termi annettiin Nürnbergin sotarikostuomioistuimessa holokaustille.

Ranta vahvisti teloitustarinaa harmittelemalla, että hän ei tullut tutkineeksi uhrien kynsien alustoita, koska siten olisi pystynyt selvittämään, olivatko uhrit yrittäneet kiivetä kuopasta.

Saksan ulkoministeriön edustaja oli ohjeistanut Helena Rantaa, mitä hänen pitää tiedotustilaisuudessa sanoa.

Rannan todistuksen pohjalta Saksa valmistautui yhdessä USA:n ja NATO-maiden kanssa pommittamaan jälleen Belgradia. USA:n vaatimuksesta pommitukset köyhdytetyllä uraanilla varustetuilla pommeilla kohdistettiin siviilikohteisiin. Koulut, sairaalat, maantiet, junat, bussit täynnä matkustajia, öljyjalostamot, autotehtaat, sähkölaitokset, sillat –kaikki oli sallittua. Italian pääministeri d'Alemma epäröi, mutta päästessään päivittäiseen NATO-johtajien neuvottelurinkiin, hän suostui.

Miksi Serbiaa piti pommittaa? Jugoslavian presidentti Milosevic ei ollut muitta mutkitta suostunut koko liittovaltion NATO-miehitykseen.

Kaksi ja puoli kuukautta kestäneiden ympäri vuorokautta jatkuneiden pommitusten päättymisestä neuvotteli jälleen suomalainen, Martti Ahtisaari. Kun presidentti Milosevic kysyi, mitä tapahtuu, jos emme suostu, Ahtisaari uhkasi mattopommituksilla, joiden aikana puoli miljoonaa ihmistä kuolisi viikossa.

Helena Ranta on kertonut TV-haastattelussa, että hänen mentorinaan toimi Martti Ahtisaari.

Toisen maailmansodan aikana Suomi liittoutui Hitlerin ja natsiarmeijan kanssa. Suomelle oli luvattu, että se saa Leningradin, kun Saksa on sen ensin tuhonnut.

Mannerheim suunnitteli ja hallinnoi miehitettyyn Itä-Karjalaan pystytettyjä keskitysleirejä, joissa virui 23 984 vangittua venäläistä naista, lasta ja vanhusta. Siviilien oli ollut luovutettava talven ruokavarastot suomalaisille tai karjalaa puhuville itä-karjalaisille. Vangit kuolivat nälkään, pakkotyöhön ja pahoinpitelyihin.

Euroopan neuvoston toimeksiannosta sveitsiläinen senaattori Dick Marty sai tehtäväkseen selvittää Kosovon albaanien rikoksia serbejä kohtaan. Kidnappaukset, elinkauppa ja serbien etninen puhdistus voimistuivat NATO-miehityksen alettua Kosovossa kesällä 1999.

Satoja tappoja, 150 ortodoksiluostarin ja kirkon tuhopolttoja ja serbien ja romanien väkivaltaista etnistä puhdistamista Kosovosta ei ole tutkittu puhumattakaan Dick Martyn selvittämästä elinkauppasta. Dick Marty onkin todennut, että EU-johtajat puhuvat demokratiasta ja ihmisoikeuksista yhtenä päivänä ja seuraavana päivänä rikkovat niitä.

Mikä merkitys Merkelin tunnontuskilla on? Eihän hän voi olla tietämätön Saksan roolista Jugoslavian tuhoamisessa, Syyrian hajottamispyrkimyksissä ja Ukrainan väkivaltaisessa vallankaappauksessa. 

Suomen kohdalla saattaa kestää vielä 40 vuotta ennen kuin aletaan tuntea tunnontuskia Itä-Karjalan keskitysleireistä ja Suur-Suomi-hankkeen järjettömyydestä. Kauanko kestää tunnustaa jokaiselle serbille, että autoimme Saksaa ja USA:ta aloittamaan teidän pommittamisenne.

Suomen median serbi- ja venäjävastaisuudella pyritään pyhittämään oma väkivalta. Muuttamaan musta valkoiseksi. Kosovossa jatkuvasta kristittyjen ortodoksiserbien edelleen jatkuvasta kansanmurhasta vaietaan. YK:n päätöstä siitä, että Kosovo on itsenäisen Serbian maakunta, ei ole muutettu. Ahtisaaren johtama itsenäisyysjulistus on laiton, eikä sitä muuta lailliseksi se, että alueelle sotilastukikohdan rakentanut USA edellyttää jokaisen liittolaisensa tunnustavan alueen itsenäisyyden.

EU yrittää pakotta Serbian taloudellisella ja poliittisella kiristyksellä tunnustamaan laiton lailliseksi. 

Suomen liittolaisuus Saksan kanssa 1918 ja 1939-44 sekä Jugoslavian pommittamisessa eivät ole kansan keskuudessa tiedostettu asia. Asia, jota ei tiedä, ei voi surra.

Suomen valtion tulisi julkistaa salaiseksi julistetut oikeuslääkäreiden tutkimusten tulokset Racakin kylän taistelusta. Rehellisyytensä uhraamaan joutuneet tunnetut oikeuslääkärit julkaisivat onneksi tutkimusten tulokset tieteellisessä lehdessä - tosin kaksi vuotta tapahtuman jälkeen.He eivät pystyneet estämään pommituksia, mutta saivat oikeat tiedot  tutkijoiden ulottuville.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ahtisaari, Merkel, Auschwitz, Jugoslavian pommitukset, Dick Marty, Suomi Saksan liittolaisena

Virkamiehen uskomaton hyökkäys ulkoministeriä vastaan

Perjantai 6.12.2019 klo 13.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivinä on nähty ulkoministeriön virkamiehen uskomattoman röyhkeä esiintulo esimiestään, ulkoministeriä vastaan. Konsulipäällikkö Pasi Tuominen on tullut julkisuuteen omassa asiassaan kykenemättä selvittämään tai haluamattakaan ilmeisesti selvittää ongelmaansa ministeriön sisällä.

Ei ole salaisuus, että Suomessa virkamieskunta käyttää suurta valtaa eikä ulkoministeriö ole suinkaan poikkeus. Sote-uudistuksen yhteydessä jäi arvailtavaksi, kuinka sittemmin oikeuskansleriksi nostettu johtava virkamies noudatti eduskunnan valiokuntien linjauksia.

Median ja virkamieskunnan liitto on suomalainen erikoisuus.

Ministeriöiden johtavat virkamiehet, kansliapäälliköt, muodostavat yhdessä kollektiivin nimeltä turvallisuuskomitea.Huoltovarmuuskeskus toimii turvallisuuskomitean alaisuudessa.Huoltovarmuuskeskus vuorostaan rahoittaa mediapoolia, johon kuuluvat kaikki merkittävimmät tiedotusvälineet – sanomalehdet, Yle, MTV ja kirjakustantamot.

Virkamieskollektiivi voi aina joutuessaan ristiriitaan poliittisen johdon kanssa todeta jonkin asian koskevan valtion sisäistä tai ulkoista tuvallisuutta. Tuolloin vasta-argumentit loppuvat nopeasti.

Mediapooli on ilmoittanut toimivansa hyvässä yhteistyössä NATO:n hybridikeskuksen kanssa.Siten jokaisen poliittisen päätöksen tai esille otetun asian voi todeta olevan joko sopusoinnussa tai ristiriidassa NATO:n tavoitteiden kanssa.

Venäläisten viisumihakemukset ja Al-Holin leirin suomalaisnaisten ja -lasten kohtalo ovat olleet ulkoministeriön jupakan keskeiset tekijät.

On väitetty, että EU olisi moittinut Suomea liian löyhästä viisumipolitiikasta. Ulkoministeriön virkamiehille, jotka ovat jatkuvasti yhteydessä Brysseliin, ei liene vaikeata houkutella moisia kommentteja mikäli katsovat tapeelliseksi. 

NATO-EU ei tietenkään katso hyvällä Venäjän ja Suomen hyviä suhteita aikana, jolloin suhteiden tulisi olla vihamieliset ja peruste sotilaalliselle varustelulle.

Syyrian sotatilaan NATO-EU:n suhtautuminen on ristiriitaista. Monet EU-maat ovat Yhdysvaltojen rinnalla olleet kansainvälisten lakien vastaisesti osallisia sodassa. Ranska ja Iso-Britannia ovat ampuneet provokaatioiden seurauksena ohjuksia sekä tukeneet jihadisteja taloudellisesti ja aseistamalla. 

Al-Holin ISIS-vankien leiri on Syyrian maaperällä, vaikka kurdit sitä laittomasti hallinnoivat. Kaikki yhteistyö leiriä pitävien tahojen kanssa on kansainvälisten lakien vastaista joka tapauksessa.

Leirin asukkaiden auttaminen on sotkuinen asia. Leirin maa-alueen ja itse leirin tulisi ensin olla laillisen hallituksen vavonnassa. 

Suomen media yhteistyössä virkamieskunnan kanssa ei välttämättä kykene hyväksymään nykyisen punamultahallituksen linjaa sisä- tai ulkopolitiikassa.

Edellisen hallituksen liikemiesjohtoinen, NATO:n suojeluksessa Suomea amerikkalaistavaa politiikkaa toteuttanut virkamieskunta ja media eivät välttämättä taivu humaaniin, ihmisten tasa-arvoa kunnioittavaan ja hyvinvointivaltiota kehittämään pyrkivään muottiin.

Virkamieskunta ja media nostavat ministerin toisensa jälkeen tikun nokkaan. Jos ministeriöiden virkamiehet eivät ole lojaaleja ministereilleen, edessä ovat vaikeat ajat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Virkamiesvalta, ministerin rooli, ulkoministeriön oma agenda, poliittisen vallan ongelmat Suomessa

Kaius Niemi ja serbivastainen propaganda

Maanantai 2.12.2019 klo 13.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen tutkinut 10 vuoden ajan Jugoslavian hajottamisen suurvaltapoliittisia kysymyksiä sekä sodan tapahtumien viestinnän ongelmia. Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi on osoittautunut uskollisimmaksi serbivastaisen näkökulman välittäjäksi.

Presidentti Mauno Koivisto kirjoitti  teokseen Toisenlainen totuus Kosovosta esipuheen jossa totesi: "Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla NATO:n propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen...serbien oletetusta syntilistasta on tullut mantra, jota automaattisesti luetaan".

Kosovo on keskiaikaisen Serbian kuningaskunnan sydän ja osa jokaisen serbin identiteettiä.

Toisen maailmansodan aikana Kosovon albaanit liittoutuivat fasistisen Italian miehityksen aikana, miehittäjien sekä Kroatian itsenäisen fasistivaltion ustasa-natsien ja heihin liittyneiden muslimien kanssa serbejä vastaan sulkien nämä keskitysleireille yhdessä juutalaisten kanssa.

Italian vetäytymisen jälkeen alue tuli natsi-Saksan alaisuuteen, jolloin serbien ja juutalaisten asema pysyi samana vuoteen 1944, jolloin partisaanit vapauttivat keskitysleirit.

Serbiaan kuuluu kaksi autonomista aluetta, Kosovo ja Vojvodina. Kahdestatoista etnisestä ryhmästä albaanit ovat Kosovossa enemmistönä.

Kosovon albaanijohto kielsi albaaneja osallistumasta Serbiassa järjestettyihin monipuoluevaaleihin vuonna 1990. Ne albaanit, jotka elivät valtion perustuslain mukaisesti, osallistuivat äänestyksiin, koulunkäyntiin, terveydenhuoltoon jne., joutuivat oman etnisen ryhmänsä vainon kohteeksi.

Suoran toiminnan ja lisääntyvän väkivallan avulla Kosovon albaanijohto pyrki tavoitteeseensa, etnisesti puhtaaseen Kosovon valtioon. Se julistautui itsenäiseksi ja valitsi Kosovolle albaanipresidentin. 

Albaanit eivät johtonsa painostuksesta saaneet osallistua valtion järjestämään koululaitokseen, terveydenhuoltoon, valtion yritysten työtehtäviin opettajina, lääkäreinä tai sairaanhoitajina. Työttömyys kasvoi. Albaanijohto järjesti rinnakkaisen puhtaasti albaani-koululaitoksen, terveydenhuollon jne, jotka luonnollisesti eivät olleet yhtä korkeatasoisia kuin Serbian valtion rahoittamat laitokset.

Muutoinkin Kosovo oli Jugoslavian liittovaltion aikana ollut kaikkein kehittymättömin alue ja joutunut turvautumaan liitovaltion taloudelliseen tukeen. Tätä taakkaa Slovenia, Kroatia, Montenegro, Bosnia ja Makedonia eivät enää halunneet kannatella.

Tilanne kärjistyi 1990-luvun puolivälissä. Köyhyys ja takapajuisuus aiheuttivat levottomuuksia. Rauhanomaista suoraa toimintaa edustava albaanijohto ei saanut enää riittävästi tukea vaan ulkomailla toimivat väkivaltaa lietsovat johtajat saivat lisääntyvää kannatusta.

USA:n ja Saksan johtaman Jugoslavian liittovaltion hajotuksen edettyä Bosnia-Hertsegovinan NATO-miehitykseen, katseet kääntyivät jäljellä olevaan Jugoslaviaan, Serbiaan ja Montenegroon.

Yhdysvaltojen tavoitteena oli Kosovon miehitys ja sotilastukikohdan rakentaminen alueelle.

Vuoden 1998 aikana Kosovon väkivaltaan toimintansa sitonut KLA (Kosovo liberation army) muuttui USA:n ulkoministeriön tiedotuksessa terroristi-järjestöstä vapautusarmeijaksi, jota Saksa ja USA NATO-maiden etunenässä koulutti, aseisti ja rahoitti.

Liittoutumattoman, ketään uhkaamattoman, YK:n perustajavaltion Jugoslavian presidentti Milosevic ei halunnut taipua koko Jugoslavian NATO-miehitykseen Rambuillet sopimuksen B-liitteen edellyttämällä tavalla.

KLA:n ja serbipoliisien välinen taistelu Racakin -kylässä lavastettiin joukkomurhaksi ja teloitukseksi. Suomalaiset oikeuslääkärit totesivat tutkimuksissaan, että uhrit olivat kuolleet taistelussa eikä ketään yhtä lukuunottamatta ollut ammuttu läheltä, Suomen ulkoministeriö esti tutkimustulosten julkistamisen mikä antoi USA:n ja Saksan ulkopoliittisille johdoille vapaat kädet aloittaa pommitukset "hirvittävän" joukkomurhan perusteella, jossa silminnäkijöiden ja TV-kameroiden dokumenttien vastaisesti väitettiin päitä leikatun irti ja lapsia ja naisia raahatun ulos kodeistaan, vaikka kylä oli asumaton KLA:n tukikohta.

Tänään Helsingin Sanomat kuvailee "Joulukalenteri"- osiossa Kaius Niemen kirjoituksessa kuinka "sotilasliitto NATO:n hävittäjät moukaroivat Jugoslaviaa, jotta etnisiä puhdistuksia tehneet serbien asevoimat vetäytyisivät Kosovon maakunnasta".

Niemi jatkaa:"Serbijoukot karkottivat lähes 850 000 albaania naapurimaihin muutamassa kuukaudessa."

Historialliset tosiasiat osoittavat, että serbit kaikin voimin toivoivat, että albaanit osallistuisivat normaalilla tavalla demokraattisten äänestysten voimin koko Serbian valtion hallintoon. Samoin tutkimukset osoittavat, että niin serbit kuin albaanit pakenivat Kosovosta pommitusten vuoksi, ei karkotusten vuoksi. Osa albaaneista pakeni Belgradiin, Serbian pääkaupunkiin.

Kaius Niemi siirtyy kertomaan Kosovossa sijaitsevasta kylästä, jossa hän referoi huhupuheisiin tietonsa perustaen albaanien joukkomurhasta Velika Krusassa. Hän kuvaa tunteikkaasti kuukausia tapahtuman jälkeen alueella vallitsevasta ruumiiden löyhkästä.

Kaius Niemen matkaan on tullut ilmatorjuntaohjuksen hylsy, joka hänestä osoittaa kuinka "järeillä aseilla sotavoimat olivat tuhonneet kylää"

Samana päivänä Yhdysvaltojen Tomahawk-ohjukset tuhoavat tusinoittain kouluja, sairaaloita ja korvaamattomia historiallisia luostareita. Pristinassa tuhotaan koulu ja markkinapaikka. Zastavassa Kragujevacissa tuhotaan autotehdas. Työntekijät ja heidän perheenjäsenensä muodostivat ihmisketjun sen jälkeen kun tusinoittain siviileja oli kuollut ja satoja haavoittunut. Juuri tuolloin ensimäiset albaanipakolaiset saapuivat Albaniaan.

Olisikohan Kaius Niemen ilmatorjuntaohjus kuitenkin suunnattu kohti ympäri vuorokauden Jugoslaviaa moukaroivia hävittäjiä ja ohjuksia eikä jotakin kylää vastaan.

Kaius Niemi päättää muistelunsa siihen, että kyseisen Velika Krusan-kylän tapausta käsiteltiin Jugoslavia-tribunaalissa, presidentti Milosevicin oikeudenkäynnin yhteydessä.

Niemi korostaa, että presidentti Milosevic oli ensimmäinen sotarikoksista syytetty virassa ollut valtionpäämies. Hän kuvaa kuinka Milosevic kuoli vankisellissä kesken oikeusprosessin vuonna 2006.

Kaius Niemi unohtaa kertoa, että Milosevic julistettiin syyttömäksi.

Olenkin kutsunut Haagin Jugoslavia-tribunaalia ja sen vankilaa Scheveningeniä, Jasenovac 2:si, Euroopan toiseksi suurimman keskitysleirin mukaan. Jugoslavia tribunaali oli NATO-maiden rahoittama "voittajien" oikeus, jonka vankiselleissä serbien kohtelu muistutti keskitysleirien olosuhteita.

Milosevic'in vaimon äiti oli kuollut natsi-Saksan keskitysleirillä siksi, että hän oli serbi ja vastusti natseja. Näin serbien vaino jatkuu sukupolvesta toiseen. Se kertoo jotakin ajastamme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: serbi-vastainen propaganda, Kaius Niemi, Helsingin Sanomat, albaanien joukkomurha, Jugoslavian pommitukset

Talvisota oli hirvittävä virhe

Sunnuntai 1.12.2019 klo 15.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen poliittinen eliitti velvoittaa suomalaiset, vuodesta toiseen, ihailemaan "Talvisodan yhteishenkeä", Suomen roolia uhrina ja sankarikuolemia.

Tosiasiassa talvisota oli koko 1930-luvun jatkuneen Mannerheimin ja natsi-Saksan eliitin yhteistyön tulos.

Päiväkäskyssään Mannerheim toteaa: "Tämä sota ei ole muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös..". Hän samaistuu pääomapiirien edustajiin ja sisällissodan valkoisiin.

Kesällä 1939 Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Halder vieraili Suomessa, vastaanotti Suomen valkoisen ruusun suurristin.

Ulko- ja virkaatekevä puolustusministeri Erkko lausui vieraan kunniaksi järjestetyillä päivällisillä: "Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät , herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa."

Nämä "palveluksethan" olivat punakaartien murskaaminen ja Suomen miehitys, joka olisi jäänyt pysyväksi ellei Saksassa olisi tapahtunut vallankumousta ja keisarivalta päättynyt.

Kenraali Halder totesi vastauspuheessaan:"Suomen armeijaan meitä saksalaisia yhdistävät toveruuden ja perinteiden siteet. Tämän toveruuden syventäminen ja näiden perinteiden vaaliminen on näiden päivien oleellinen tehtävä, päivien, jorka saan viettää suomalaisten tovereiden seurassa".

Kesäkuun 30.päivänä Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoitutöitä ja seuraamaan tykistöammuntoja.

C.O. Frietch huomauttaa teoksessaan Suomen kohtalonvuodet: "Voi olla, etteivät venäläiset oikein käsittäneet senkaltaisia seikkoja kuin linnoitutöitä Karjalan kannaksella, ulkomaalaisten upseerien vierailuja Leningradin melkein mielenosoituksellisessa läheisyydessä, taisteluharjoituksia jne., täysipainoisiksi ilmauksiksi Suomen rauhantahdosta".

Suomen hallitus ilmoitti myös kieltäytyvänsä yhteistyöstä maiden kanssa, jotka pyrkivät estämään Saksan hyökkäystä ja tulevansa kohtelemaan hyökkääjinä jokaista valtiota, joka pyrkisi antamaan apua Saksan hyökkäyksen torjumisessa.

Talvisodan alkua siivitti 18.10. 1939 Tukholmassa pidetty Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtionpäämiesten ja ulkoministerien yhteinen kokous. Hitleriltä oli tullut viesti, jonka mukaan Saksa ei estäisi Ruotsia antamasta Suomelle apua tulevassa sodassa.

Brittiläinen Daily Mail ilmoitti 17.10.1939 uskovansa Suomen pitävän hyvin puolensa.

Fasistisen Italian ulkoministeri vastaanotti Suomen ministerin joulukuun 8. päivänä 1939 sodan kestettyä runsaan viikon."Ministeri kiittää minua maalleen annetusta moraalisesta avusta sekä pyytää aseita ja mahdollisia spesialisteja. Muutamia lentokoneita on jo lähetettykin." Ministeri toteaa Saksan itsekin toimittaneen aseita Suomelle, luovuttaen tälle määrättyjä varastoja, varsinkin puolalaista sotasalista."

Tammikuun alussa Ciano kirjoittaa päiväkirjaansa vapaaehtoisten taistelulentäjien ja tykistömiesten lähettämisestä".

Tuntuu ymmärrettävältä tosiasioiden valossa, että Suomen kansaa petettiin niin talvisodassa kuin jatkosodassa.

Molemmat sodat palvelivat Saksan hyökkäystarpeita Neuvostoliittoon sekä Suomen johtajien liittolaisuutta Hitlerin ja fasistisen Italian kanssa. Uhreina olivat samat työläisryhmät, jotka olivat myös sisällissodan uhreja. Joinakin päivinä niin talvisodassa kuin jatkosodassa kuolleita oli 1000.

Historia toistaa itseään.

Kuinka moni suomalainen upseeri on saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa? Kuinka massiivinen Yhdysvaltojen määräysvalta on Suomessa? Kuinka autuaasti presidenttimme hymyilee tavatessaan Yhdysvaltojen presidentin? Kuinka ulkopoliittinen johtomme on ilman eduskunnan käsittelyä solminut isäntämaasopimuksen Yhdysvaltojen johtaman NATO:n kanssa? Kuinka moni asejärjestelmämme toimii vain Yhdysvaltojen napinpainalluksella.

Sisällissodasta oli sovittu Saksan kanssa jo ennen sodan alkua. Talvisodasta samoin. Jugoslavian hajottamissodissa Suomi palveli Saksaa ja Yhdysvaltoja, mahdollistaen pommitusten aloittamisen.

Mihin seuraavaksi joudumme nykyisenkaltaisen poliittisen johdon alaisuudessa? Rauhan, totuuden ja yhteistyöntahto on täysin piilossa. Jäljet peloittavat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talvisota, "vapaussodan jatke", natsi-yhteistyö, Mannerheim