Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Suomalaisten rapautuva moraali

Lauantai 25.12.2021 klo 12.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ystävämme, nyt jo edesmennyt psykoanalyytikko Arno Gruen on useissa kirjoissaan kuvannut sitä, kuinka meihin kasvatetaan hylkäämisen ja hyväksymättömyyden uhalla syyllisyydentunteet. Nuo syyllisyydentunteet ohjaavat toimintaamme enemmän kuin eläytyminen ja empatia.

Pystymme harjoittelemaan naapurimaamme asukkaiden tappamista ilman, että se tuntuu pahalta. Päinvastoin tuntisimme syyllisyyttä ellemme menisi armeijaan. 

Itse asiassa valtiovalta on tämänkin ajatellut puolestamme. Jos kieltäydymme menemästä harjoittelemaan tuota tappamista, meille langetetaan 173 vuorokauden vankeusrangaistus.

                                                             

Hollantilainen hävittäjälentäjä lähestyi  v. 1999 Jugoslavian hajottamissodan aikana Belgradin TV-asemaa. Tarkastuslennolla hän totesi valojen palavan rakennuksessa. Parkkipaikalla oli myös autoja. Väki oli siis toimituksessa. Hetken kuluttua hän kaarsi takaisin ja ampui ohjuksen rakennukseen. 17 työntekijää kuoli.

Afganistanin 20v kestäneen sodan päättyessä, yhdysvaltojen lennokki tappoi afganistanilaisen avustustyöntekijän lapsineen keskellä Kabulia.  Monia perheitä, hääseurueita ja muita ryhmiä oli noiden vuosien aikana tapettu niin Pakistanin kuin Afganistanin puolella.

Jugoslavian hajottamissodassa,Libyassa, Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa muiden muassa  syyllisyys on delegoitu NATOlle. Yhdysvaltojen ylikansallisesti toimivan NATO-sotajoukon tehtävänä on suorittaa tapot, joita normaalilainsäädännössä kutsuttaisiin murhiksi, NATOn jäsenmaiden puolesta.

                                                        

Kun puukottaja lähestyy veitsi tanassa minua, ryhdynkö neuvottelemaan puukon kanssa: älä viitsi tappaa minua! Vai yritänkö saada puukottajan muuttamaan mielensä ja lopettamaan aikeensa.

                                                     

Hollantilainen lentäjä ei joutunut vastuuseen joukkomurhastaan koska sotilasjärjestö NATO oli hyväksynyt kohteen pommittamisen. Sotilasjärjestö NATO ei myöskään joutunut vastuuseen teollisuuslaitoksiin, öljyjalostamoihin, ihmisiin ja luontoon kohdistunesta joukkotuhostaan. Päinvastoin, uhrit, serbit haastettiin oikeuteen maansa ja kansainvälisten lakien puolustamisesta.

                                                       

Bosnian serbikenraali Ratko Mladic tuomittiin elinkautiseen vankeuteen muun muassa "Srebrenican kansanmurhasta", joka oli ICTY:n edustaja Jean Rene Ruezin keksimä lavastus kuten niin moni muukin USAn provokaatio. Tieteellisten tosiasioiden arvo on nolla, silloin kun Yhdysvaltojen valtakeskusten edut ovat kyseessä.Srebrenican huimia uhrilukuja tarvittiin peittämään samaan aikaan Kroatiassa yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattisotilaiden suorittam Operaatio Myrsky, serbeihin kohdistunut kansanmurha.

CNN-kanavan haastattelussa v. 1995, kenraali Mladic totesi seuraavaa:

"Haluaisin varoittaa maailmaa niistä voimista, jotka ovat lähteneet vaaralliselle tielle," hän sanoi.

"Olen aivan varma, että yksikään kansanryhmä, joka nyt taistelee tällä alueella ei tarvitse aseita. Uskon myös, että jokainen keskenään sotaa käyvä ryhmä on sitä mieltä, että meidän ei tulisi taistella ulkomaisten intressien ja maailman valtakeskusten puolesta. Tänne olisi pitänyt lähettää tervejärkisiä ihmisiä, väkeä jotka voisivat luoda edellytyksiä rauhaan, lopettaa sodan, palauttaa meidät normaaliin elämään ja rakentaa uudelleen tuhotut kylät ja kaupungit, sillä Balkan on elimellisesti tärkeä alue koko Euroopalle."

"Serbit eivät koskaan ole valloittaneet tai miehittäneet muiden kansojen alueita. Serbit eivät julistaneet tai aloittaneet tätä sotaa."

"Näin henkilökohtaisesti kuinka F-16 hävittäjät muiden muassa pudottivat pommeja niskaamme. Meitä ei loukkaa eniten se, että lapsemme kuolevat noiden pommien kohteena, vaan se käsittämätön seikka, että pommien pudottajien vanhemmat olivat niitä, (liittoutuneet)jotka taistelivat kanssamme rinta rinnan ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, yhteistä vihollista vastaan. Tuolloin heidän nyt tukemiensa joukkojen esi-isät taistelijat Itävalta-Unkarin ja Hitlerin kanssa yhdessä."

Toimittajan kysymykseen Srebrenicasta hän totesi:" Osa muslimiväestöstä, joka oli osallistunut serbejä vastaan suoritettuihin hirmutöihin, raivasi tuona päivänä taistellen tiensä kohti Tuzlaa, Kladanjia ja aina Serbiaan saakka, todennäköisesti peläten kostoa.""Matkan aikana käytiin ankaria taisteluita, joissa molemmat osapuolet kärsivät vakavia tappioita.Osa muslimijoukoista päätyi heidän televisionsa kertoman mukaan Tuzlaan. Heidän komentajansa Rasim Delic ilmoitti, että hän kokoaisi Srebrenican 28:nnen ja 38:nnen divisioonan uudelleen. Kuvittele, kokonainen divisioona YK:n turva-alueella."

Lopuksi hän totesi:"Ei ole epäilystäkään, siitä, että hyökkäyksen syynä oli maailman valtakeskusten halu saksalaistaa ja islamisoida Balkan ja Eurooppa."

Sotavuosien aikana kenraali Mladic oli piikki USA:n,NATO:n ja länsipropagandan lihassa. Hänet tuli nöyryyttää ja vaientaa kuten näemme Julian Assangea vainottavan ja nöyryytettävän tai kuten olette kuulleet kosovolaisen serbikansanedustajan joutuneen vankilaan totuuden puhumisesta Racakin lavastetusta joukkomurhasta. 

                                                    

Niin kauan kuin länsimaat ulkoistavat moraalinsa NATO:lle tilanne muistuttaa sitä kuin ulkoistaisimme neuvottelut puukolle, puukottajan asemasta. NATO rikkoo vailla vastuuta kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.

Yhdysvaltojen ulkoministeriö puolestaan ilmoitti kokouksessaan Bratislavassa v. 2000 luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja ja aikovansa laajentaa NATOn vaikutuspiirin Baltiasta Odessaan ja estävänsä Venäjän pääsyn Itämerelle.

Nämä kokoukset, ilmoitukset ja toimet ovat tosiasioita. Suomi ilmoittaa Yhdysvaltojen olevan sen lähin liittolainen ja yhteistyökumppani. Suomi on siis ulkoistanut moraalinsa NATO:lle ja Yhdysvaltojen sotilasteolliselle kompleksille sekä siinä ohessa Yhdysvaltojen ulkoministeriölle.

                                                   

Arno Gruen käyttää usein alkuperäiskansojen kasvatustapoja esimerkkeinä:

Pikkulapset, pieni poika ja hänen sisarensa riitelivät leivästä pienessä alkuasukas-kylässä Papua-Uudessa Guineassa. Tilannetta kaukaa seurannut äiti juoksi paikalle ja otti leivän käteensä ja taivutti sen kahtia, jonka jälkeen hän antoi molemmat puolikkaat pikku-pojalle. Poika katseli itkua tuhertaen leivän puolikkaita kädessään. Nythän niitä oli kaksi. Hän antoi toisen sisarelleen.

                                                 

Suomen valtamedian ja ulkopoliittisn johdon on EU:hun liittymisen jälkeen ollut vaikea nähdä, että rauhan kannalta on kaikkein parasta kun otetaan huomioon kaikkien maapallon maiden rauhantarpeet. Jokaisella, myös Venäjällä on oikeus rauhaan ja omalakiseen kehitykseen kansalaistensa parhaaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: moraali, sotarikokset, tilatut kansanmurhat, USA, NATO, Srebrenica, Ivan Todosijevic, Ratko Mladic

Kuka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa?

Tiistai 21.12.2021 klo 12.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen presidentti Sauli Niinistö on ahkeroinut puhelimessa. Presidentit Putin, Biden ja Zelensky sekä EU komission puheenjohtaja ovat saaneet puhelun.

Tiedotteista ja valtamediasta päätellen presidentti Niinistö on vahvistanut aikaisempia kantojaan Ukrainan sodasta ja siihen liittyvästä "Venäjän uhasta". Presidentti Zelenskylle hän on suonut kannustavia sanoja Suomen tuesta Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle.

Vuodesta 2014 lähtien en ole havainnut presidentti Niinistön tai Suomen muun ulkopoliittisen johdon puhumattakaan valtamediasta puhuvan totta siitä mitä Ukrainassa tapahtui Yhdysvaltojen, EUn ja Ukrainan natsimielisten voimien toimesta.

On tärkeätä analysoida sitä miten Suomi ja presidentti Niinistö erityisesti ovat vaikuttaneet Suomen kansainvälisiin suhteisiin.

Presidentti Niinistö on ilmoittanut toimineensa Saksan liittokansleri Kohlin tukemana Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana 1990-luvulla, jolloin tuon järjestön päätavoite- Niinistön sanoja lainaten - oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Todennäköisesti tuo kitkeminen tarkoittaa kaikkea sitä samaa kuin laajemminkin globaalisti: kaikkien sellaisten poliittisten voimien, jotka vastustavat ylikansallisen pääoman määräysvaltaa, tuhoamista. Vietnam, Indonesia,Kiina olkoon esimerkkeinä.

Jugoslavian tuhoaminen oli tuolloin 1990-luvulla meneillään.

Niinistö toimi Lipposen hallituksen varapääministerinä aikana, jolloin Väli-Amerikan likaisten temppujen mestari William Walker toimi ETYJ-joukkojen johtajana Kosovossa. Walker lavasti poliisien ja albaani-terroristien välisen taistelun siviilien joukkomurhaksi. 

Suomalaiset oikeuslääkärit tutkivat uhrien kuolisyyt eivätkä löytäneet viitteitä teloituksista.Suomen hallitus yhteistyössä Saksan ulkoministeriön kanssa salasi tutkimusten tulokset, luoden edellytykset Jugoslavian massiivisille pommituksille. Presidentti Clinton viittasi juuri suomalaisten "löydöksiin" katkaistuista päistä ja kodeistaan raahatuista siviileistä, jotka oli "teurastettu polvilleen pakotettuna kuoppaan".

Jugoslaviaa seurasi Suomen liittyminen USAn rinnalla Afganistanin sotaan. Miksi?

Seuraava ulkopoliittinen haaste Suomelle tuli v.2008 Georgian hyökätessä Etelä-Ossetian Tshinvaliin.Suomen ulkoministeri Stubb julisti Venäjän aloittaneen sodan. Tuossa vaiheessa vielä EUn puolesta Ranskan Sarkozy kävi Moskovassa neuvottelemassa tosiasioiden pohjalta. Tuolloin vielä EU:sta löytyi Suomea viisaampaa ajattelua. Georgian Shaakasvili oli tosiasiassa hyökkääjä kuvitellen USAn tukevan hanketta.

Stubb olisi halunnut mukaan Libyan kammottaviin pommituksiin v.2011. Samoin Suomi tuki ylikansallista pääomaa palvelemaan kehitettyä "värivallankumousta" Lähi-Idän maissa. Saksan ja USA:n hanke Syyrian sekulaarisen valtion muuttamiseksi sunni-johtoiseksi shariaa-noudattavksi maaksi sai myös Suomen hallituksen tuen. Olihan presidentti Obama, jo kerran rauhanpalkinnolla palkittu presidentti hankkeen johdossa.

Suomelle avautui uusi mahdollisuus tukea Yhdysvaltojen ylikansallisen pääoman etuja ajavaa politiikkaa Olli Rehnin toimiessa EU:n talous- ja laajentumiskomissaarina. Täysin epäonnistuneiden ja todellisuutta huomioonottamattomien Ukrainan lähentymisneuvottelujen seurauksena Kiovassa aloitettiin väkivaltaiset mielenosoitukset presidentti Janukovichin halutessa lykätä ratkaisua.

Lähentymisneuvotteluiden sopimuksen ensimmäinen pykälä koskee yhteistä puolustusta, joka EUn kohdalla merkitsee NATO-liittolaisuutta. Ennen väkivaltaista USAn ja EUn yhteistyössä natsijoukkioiden kanssa  aikaansaamaa väkivaltaista vallankaappausta vain n. 20 % ukrainalaisista kannatti NATO-jäsenyyttä.

Presidentti Niinistö tai muu Suomen ulkopoliittinen johto ei ole kertaakaan tunnustanut tietävänsä mitä Ukrainassa todella tapahtui. He toistavat yhdessä valtamedian kanssa samoja kantoja, joita kaappauksen johdossa olleet presidentti Obama ja hänen varapresidenttinsä Biden haluavat Suomen sanovan.

Nykyajalle on erikoista, että minun täytyy kääntyä entisen Yhdysvaltojen Venäjän (Neuvostoliiton) suurlähettilään Jack F.Matlockin puoleen saadakseni "länsimaisen" mahdollisimman hyvin todellisuuteen perustuvan analyysin Ukrainasta.

Matlockin 14.12.2021 Krasno Analysis artikkeli Ukraine: Tragedy of a Nation Divided, on hieno  väestötieteellinen ja poliittinen analyysi Ukrainan kehityksestä, lännen tukemasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta ja Venäjän suhteesta Ukrainaan.

Viimeisellä sivulla Matlock toteaa, että "mitä Ukrainaan tulee, se ei voi koskaan olla yhtenäinen, vauras maa, ellei sillä ole kohtuullisen läheiset ja sivistyneet suhteet Venäjään". Tämän olotilan Suomi ja EU pyrkivät kaikin keinoin Ukrainalta kieltämään korostamalla lännen haluamaa vastakkainasettelua Venäjän ja Ukrainan välillä.

Presidentti Niinistö on siis käynyt puhelinkierroksen. Jollakin tasolla hänen täytyy tietää, että Ukrainassa on käynnissä Kiovan hallituksen aloittama "terrorismin vastainen sota", jonka aloituslaukaukset antoi vallankaappaushallitus. 

Hänen täytyy myös tietää, että vaikka hän ei kansanryhmien etnisestä tai poliittisesta taustasta tietäisi mitään, että ukrainalaisten enemmistö puhuu venäjää, minkä kielen puhuminen julkisesti on nyt kielletty. Venäjänkieliset TV-kanavat on myös kielletty samoin nettisivustot. Kommunistinen puolue, jolla oli merkittävä osuus parlamentissa kiellettiin heti kaappauksen jälkeen keväällä 2014 ja puolueen puheenjohtajan kotiin heitettiin palopommi.

Odessan ammattiyhdistysten talo poltettiin natsimielenosoittajien toimesta 2.5.2014 ja ihmiset, kymmenittäin paloivat sisällä.

Yhdysvallat ja Ukraina vastustavat YK:n natsismin ihannoimisen kieltoa ainoina maapallon maina.

Suomen ulkopolitiikalle syntyy ainakin mainetahra siitä, että tasavallan presidentin puoliso esiintyy Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-järjestön 100v juhlan pääpuhujana ja myöhemmin väitetysti myös esiintyy lotta-puvussa.

Fasismin ihannointi-väitteeltä voi puolustautua esittämällä kuinka moni lotta teki uhrautuvaa työtä sodan aikana. Lotta-Svärd-järjestön asiakirjoja lukiessa ymmärtää sen fasistisen luonteen. Ukrainassa natsismi on jälleen arkipäivää ja Yhdysvallat liittoutuu liikkeen kanssa vahvistaakseen globaalin aseteollisuuden valtaa sekä mielivaltaan perustuvaa suurvaltapolitiikkaa.

Presidentti Niinistö markkinoi ETYK-kokouksen henkeä. Hän ei huomaa kuinka hän toimii kaikkea muuta kuin Helsingin hengen mukaisesti. Hän ei huomaa, että Venäjä toimii täsmälleen Helsingin hengen mukaisesti vaatimalla kaikkien valtioiden turvallisuuden huomioimista kansainvälisessä politiikassa.

Tämä kaikkien valtioiden turvallisuuden huomioiminen edellyttää tosiasioiden asettamista neuvottelupöytään. Tosiasia on se, että Yhdysvallat ja NATO ovat rikkoneet 1990-luvulla sovitut turvallisuussopimukset koskien NATOn laajenemista.

Se, että presidentti Niinistö, uhmakkaasti, kuin pieni lapsi, väittää olevan Suomen oma asia, liittykö Suomi NATOon tai pitääkö Suomi laajoja Venäjän-vastaisia sotaharjoituksia Suomen maaperällä.

Saman kannan hän esittää puhelussaan Ukrainan presidentille Ukrainan NATOon liittymisen suhteen. Sen sijaan presidenttimme voisi kysyä Zelenskyltä, miksi hän ei ole pannut täytäntöön Minskin rauhansopimusta, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat allekirjoittaneet. Tähänhän Zelenkyä tulisi kannustaa, jos haluaa Helsingin hengen mukaista ratkaisua.

Niinistö kritisoi Venäjän joukkojen läsnäoloa Venäjän omalla maaperällä. NATO on lisännyt massiivisesti joukkoja ja aseita Ukrainan maaperällä. Venäjä puolustaa omaa maaperäänsä ja valtiotaan, omalla maaperällään. USAn sotilasnuvonantajat ja NATO-sotilaat eivät ole omalla maaperällään Ukrainassa.

NATO ei ole puolustusliitto vaan sotaliitto. NATO eiole milloinkaan puolustanut jäsenmaitaan vaan aina hyökännyt maihin, joihin hyökkäyksiin NATOn jäsenmailla ei olisi ollut mitään laillista oikeutta. NATOn toiminnan ainoa motiivi on palvella Yhdysvaltojen sotateollisuutta. Yhdysvaltojen sotateollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja muun sotilastoiminnan on todettu olevan kaikkein saastuttavinta toimintaa, määrällisestikin, koko maapallolla.

On sääli, että presidentti Niinistön toimintamalli, Suomen laiton NATOn isäntämaasopimukseen liittäminen mukaanluettuna, on toiminut mallina myös nuorelle pääministerillemme. Pääministeriltä olemme kuulleet vain ulkoaopittuja kliseitä, jotka ovat yhteensopivia USAn ,EUn ja NATOn sotapolitiikan kanssa.

Olemme surullisessa tilanteessa. Maapallon tuhoutuminen vallitsevan sotapolitiikan seurauksena näyttää nyt väistämättömältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Sanna Marin, Suomen ulkopolitiikka, Yhdysvallat, NATO, valtamedia, Ukrainan. sisällissota, Jack F.Matlock Jr.

Hitler liittolaisineen on taas täällä

Sunnuntai 12.12.2021 klo 13.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme katsoneet Netflixin sarjan "Meren katedraali" jo toistamiseen. Meren katedraali, kirkko on keskellä Barcelonaa, kaupunkia, jossa asuin 5 vuotta.

Elokuva kuvaa kirkon rakentajia ja heihin liittyen koko 1300-luvun yhteiskuntaa aatelisten valtaa,sotiin haaskattua rahaa, ihmisten taikauskoa ja vähitellen kehittyvää katolisen kirkon mielivaltaa,inkvisitiota.

Miksi muutin Barcelonaan?

Ahtisaaren presidentiksivalintaprosessi oli osoittanut Suomen poliittisen kehityksen suunnan. Tuolloin en vielä tiennyt hänen roolistaan Jugoslavian pommituksissa ja Serbian maakunnan Kosovon luovuttamisessa Yhdysvaltojen sotilastukikohdaksi. Sen sijaan koin, että Suomi ei ole ilmapiiriltään enään minun maani tällaisen presidentin tultua valituksi maan johtoon. Olin myös epäillyt jo vuodesta 1987 lähtien Yhdysvaltojen sotateollisenkompleksin pääsevän määräysvaltaan tulevassa Euroopan unionissa.

Palasin Suomeen vuonna 2005. Suomen ja Euroopan ilmapiiri on kehittynyt yhä huonompaan suuntaan.

Sotateollista kompleksiaan, maailman ympäristöä saastuttavinta yksikköään palveleva Yhdysvallat on presidentti Eisenhowerin presidenttikaudesta lähtien tiivistänyt yhteistyötään natsien kanssa. Tämä yhteistyö toimi jo Hitlerin aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirien tukiessa Hitlerin aseistamista.

Yhdysvallat tuki Espanjan fasistista diktaattori Francoa, joka oli solminut myös konkordaatin katolisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko myötäili myös Mussolinia ja Hitleriä. Katolisen kirkon papit olivat usein fasistisen Kroatian serbejä tuhoavien keskitysleirien johtajia.

Natsiarmeijan voittanut Neuvostoliitto/Venäjä oli Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin ja ylikansallisen pääoman toimijoiden kuristusotteessa 1990-luvulla, jolloin Yhdysvallat koki olevansa voimansa tunnossa hajottaessaan Jugoslavian.

Liittoutuminen kalifaattia Osama bin Ladenin tuella rakentavien Bosnian muslimien ja heidän kanssaan liittoutuvien natsi-kroaattien avulla Yhdysvallat koki menetelmiensä - talouspakotteiden ja NATO-pommitusten toimivan hyvin.

CIA-mielipiteenmuokkaus länsimediassa leimasi holokaustin uhrit serbit "Hitlereiksi".

10.12.2021 Helsingin Sanomissa toimittaja Vesa Siren yrittää samaa.

Hän kirjottaa arvion Ruth Ben-Ghiatin kirjasta "Mahtimiehet". Kirjareferaateissa ja tekstissä käy ilmi, että Yhdysvalloissa demokratia on demokraattipuolueen varassa ja "Mussolinin ja Putinin kaltaiset johtajat pullistelevat lihaksiaan ylä-vartalo paljaana" kertoo Siren. "Se on male poweria, miehisen mahdin esittelyä" toteaa kirjailija Ben-Ghiat.

Tuntuu kuin lukisi suoraan Harvardin/CIAn opaskirjaa, jonka mukaisesti suomalaiset valtamedian toimittajat on opetettu hahmottamaan ylikansallisen pääoman valtaan johtavaa polkua.

Holokaustin uhrien nimittäminen Hitlereiksi ja Putinin näyttävä valokuva fasistien ja natsien joukossa saa pahaa aavistamattomat lukijat nyökyttelemään: näinhän se on.

Toimittaja Siren painui pysyvästi mieleeni hänen kirjoittaessaan Georgian Etelä-Ossetian Tshinvaliin v. 2008 suorittaman pommituksen jälkeen pidetystä  Valeri Gergijevin johtamasta konsertista. Siren maalaili konsertin olleen voitonhuumaa ilmentävä.

Näin konsertin televisiosta. Pimeässä illassa, ulkona kynttilöiden valossa pidetyn konsertin yleisö itki päät painuksissa. Kapellimestari, joka myös on etelä-osseetti, todennäköisesti myös itki.Tunnelma oli harras. Siren ei ollut voinut nähdä sitä. 

Siten presidentti, fasismin vastaisen sodan sankari presidentti Putinin kuvan sijoittaminen natsi- ja fasistijohtajien joukkoon samankaltaisena on rasismia. Sillä yritetään manipuloida lehden lukijoiden mieltä olivat he sitten aikuisia tai lapsia.

Yhdysvallat harjoittaa tätä samaa manipulointia.

Vesa Siren kuvaa "Mahtimiesten nousu ja tuho" artikkelissaan "mahtimiesten" piirteitä.

Toimittaja ei havaitse haastateltavan mielipiteissä mitään kyseenalaista vaan nielaisee tämän maailmankuvan vaikka faktapohjaiseen tiedonvälitykseen kuulunee kriittisyys ja vasta-argumentit.

Osa Yhdysvaltojen presidenteistä on republikaaneja osa demokraatteja.

Mikä on demokraattipresidenteille tunnusomaista heidän lähtiessään ilmoittamaan jälleen aloitettavasta uudesta sodasta ja miljoonien ihmisten tappamisesta? He loikkivat Valkoisen talon nurmikon yli raamattu kainalossa. Useat ovat katolisia ja katolinen uskonto antaa heille valtuuden tappaa ja murhata.

Katolinen presidentti Bill Clinton tilasi provokaatioita, joiden aiheuttaminen vieritettiin vastapuolelle ja saatiin tekosyy aloittaa tuon vastapuolen pommittaminen. Racak, Srebrenica, Markale-tori, jono on loputon.

Presidentti Obama toimi samoin. Seitsemän sodan aloittaminen sotateollisen kompleksin palvelemiseksi ei ole riittävä peruste hyvinvointivaltioiden tuhoamiseksi ja pysyvän kaaoksen aiheuttamiseksi Lähi-Idässä. Syyrian Ghoutan kemiallinen isku oli samanlainen tilaus kuin Clintonin tilaukset. Samaan aikaan demokraattipresidentit varastavat öljyä, parasta aikaa Syyriassa ja merirosvoavat iranilaisia tankkereita.

Meren katedraalia katsoessa on helppo havaita, että yhteiskunta ei ole mitenkään muuttunut. Ylikansallisen pääoman (aatelisten) etuja ajava Yhdysvallat sitoo liittolaisensa monin sidoksin yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa. Näemme tämän parasta-aikaa Ukrainassa.

Kun ylikansallisen pääoman ryöstötoimet eivät täysin onnistuneet ja Krimillä syyskuussa 2013 vietetyt voitonjuhlat lässähtivät siihen, että itä-ukrainalaiset kannattivatkin demokratiaa ja vaaleilla valittua presidentti Janukovichia. Vallankaappaushallituksen sytyttämä "terrorisminvastainen sota" jatkuu. Euroopan parlamentti on jo niin Soroksen ja ylikansallisen pääoman vallan kannattajien hallussa, että alussa sivistyneesti käyttäytynyt korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell uhattiin erottaa, ellei hän luovu sivistyneestä käytöksestään.

Suomi on liukunut yhä lähemmäs 1930-luvun todellisuutta. Suomi on luopunut puolueettomuudesta ja sivistyneestä vuoropuhelusta Venäjän kanssa. Hallitus ilmoitti Suomen ilmavoimien toimivan alistettuna Yhdysvaltojen sotavoimille.Yhdysvaltojen kongressi vuorostaan on valtuuttanut jo Obaman aikana Yhdysvaltojen presidentit ryhtymään sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen.

Tällä ilmoituksellaan Suomen hallitus on ilmoittanut Suomen olevan Yhdysvaltojen asevoimien Venäjän-vastaisessa hankkeessa mukana.

Mieleeni tuli kesä 1940, pari kuukautta ennen syntymääni. Natsi-Saksan armeija marssi Lappiin ja Suomen armeija alistettiin Hitlerin ylipäällikkyyteen.

Tasavallan presidentti Niinistön puoliso esiintyi tänä vuonna kirkossa valkeassa kaavussa juhlistaen Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-Svärd -järjestön 100-vuotista taivalta. Väitetään hänen esiintyneen myöhemmin jopa Lotta-puvussa.

Uskon, että Baltian maissa, Ukrainassa ja Saksassakin on monella miehellä ja naisella vintillä tai jopa kodeissaan sisällä natsi-univormuja rakkaina aarteinaan. Revanssi hävitystä toisesta maailmansodasta on mielessä monella Natsi-Saksan liittolaismaalla. Ukrainassa katuja on jälleen nimetty natsi-sankareille. Venäjän-kielen käyttö julkisessa tilassa on kielletty. TV-ja radioasemia on kielletty.

Suomessa keskustan Sipilän, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus lähetti 100 suomalaista virkamiestä ja toimittajaa Harvardin yliopistoon, voinee sanoa, propaganda oppiin. Tuo oppi on yhdenmukaistanut valtamedian tiedottamisen yhä Venäjä-vastaisemmaksi.

Jugoslavian hajottamisessa CIAn entinen virkailija Robert Baer on todennut CIA:n huolehtineen propagandasta, mutta uutisten lukijat lukivat CIA:n tekstejä. Suomessa toimittajat ovat sisäistäneet ylikansallisen pääoman tavoitteet niin, että he itse ovat koulutuksensa pohjalta muuttuneet CIA:n agenteiksi.

Tällä tavoin saamme päivittäin lukea Vesa Sirenin kaltaisia taitavasti manipuloivia artikkeleita.

Emme koskaan saa lukea tai kuulla, että Ukrainassa on vallalla sisällissota, jossa demokratiaa kannattavat itä-ukrainalaiset ja natsien tukemat hallituksen joukot taistelevat siitä vallitseeko alueella Yhdysvaltojen tukema ylikansallista etua palveleva järjestelmä vai itsenäinen pääasiassa venäjää puhuvien, osin Venäjän kansalaisten hallitsema järjestelmä, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat yhdessä sopineet toteutettavaksi.

Sota jatkuu siksi, että Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ja sotateollinen kompleksi edellyttävät sotimista. Yhdysvallat ja Britannia lähettävät jatkuvasti aseita, toki ukrainalaiset joutuvat ne maksamaan sen sijaan että ostaisivat ruokaa ja öljyä.Nuo maat haluavat kaikin tavoin vahingoittaa Venäjää, tämän tukiessa rauhanomaista ratkaisua. Sotilaallisen toiminnan lisäämisellä Ukrainan presidentti haluaa provosoida Venäjän tukemaan itä-ukrainalaisia sotilaallisesti.

Suomen hallitus ja ulkopoliittinen johto myötäilevät Yhdysvaltojen ja Britannian linjaa, minkä myös EU on vaikenemalla hyväksynyt vaikka Ranska ja Saksa ovat olleet sopimassa rauhasta. 

Yhdysvalloilla ei ole muita toimintatapoja kuin aseet ja talouspakotteet. Myötäeläminen, heikompien auttaminen ja demokratia ovat maalle täysin outoja.

Siten Suomen hallituksen kytkeytyminen yhä tiiviimmin Yhdysvaltojen yhteyteen on paitsi epämiellyttävää, moraalitonta mutta myös vaarallista.

Suomen ajatteleva sivistyneistö on kadonnut.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toteaa 12.12.2021 Helsingin Sanomien Suomen hävittäjähankintoja analysoivassa artkkelissa:"Mielestäni ei ole mitenkään tyhmä valinta tukeutua maailman vahvimpaan sotilaalliseen suurvaltaan". 

Voiko sen paremmin sanoa? Näin Mannerheimkin varmaan arvioi liittoutumistaan Hitlerin armeijan kanssa,kuitenkin tietäen juutalaisvainot ja keskitysleirit. Ei kukaan suomalainen voi olla tietämätön Yhdysvaltojen muille aiheuttamista kärsimyksistä.

"Meren katedraalin" lohduttomuus ja umpikujamaisuus on käsin kosketeltava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen CIAta palveleva valtamedia, hävittäjähankinnat, Suomi integroituna Venäjä-vastaiseen sotaan, Vesa Siren, Ukrainan sota, Ahtisaari, Hitlerin liittolaisena, USA, EU, moraalin katoaminen, katolinen kirkko, Meren katedraali, 1300-luku