Poliittinen eliitti hyväksyy rasismin tietyin ehdoin.

Torstai 29.7.2010 klo 13.40 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua venäläisten kokemasta huonosta tai ymmärtämättömästä kohtelusta suomalaisen lastensuojelun kanssa asioidessaan. Venäläinen lapsiasiamies on ehdottanut suomalais-venäläistä yhteistyötyöryhmää pohtimaan erilaisia näkemyksiä ja hakemaan ongelmiin ratkaisuja.

Suomalainen media,myös poliitikkoja haastatellen on julistanut kuinka venäläiset eivät tule tänne määräilemään ja että Suomessa toimitaan Suomen lakien perusteella. Piste.Tulee mieleen Paavo Haavikon toteamus:Suomalaiset eivät voi oppia virheistään kun he eivät tee virheitä. En ole nähnyt yhdenkään poliitikon tai virkamiehen ajattelevan julkisesti, että ongelmissa on aina kaksi osapuolta ja että rakentavaan lopputulokseen voidaan päästä vain hyvän itsetunnon perusteella antamalla arvon toisenlaisillekin näkemyksille. Jos neuvo Venäjän lakien huomioon ottamisesta taustojen erilaisuuden ymmärtämiseksi käy suomalaisten itsetunnolle miksi ei kukaan ehdota jotakin muuta rakentavaa yhteistyömallia naapurimaiden välille, jonka avulla opittaisiin paremmin ymmärtämään erilaisten käsitysten syitä.Kuinka monia yhteistyöryhmiä on tarvittu Suomen ja Ruotsin välille suomalaisten siirtolaislasten aseman parantamiseksi Ruotsissa.

Toimin seitsemänkymmentäluvulla Helsingin lastesuojelulautakunnan puheenjohtajana. Pidin ennen kokousta puheenjohtajan tunnin, jolloin asiakkaat tai työntekijät saattoivat tulla keskustelemaan luottamuksellisesti kokemuksistaan. Samoihin aikoihin oli tehty tutkimus lastensuojelutyöntekijöiden peroonallisuudesta ja työskentelytavoista. Pelkistäen työntekijät oli voitu jakaa kyyhkysiin ja haukkoihin, joista jälkimmäiset olivat byrokraattisia järjestelmiin, ohjeisiin ja normeihin pitäytyviä asiakkaisiin kylmäkiskoisemmin kuin kyyhkyset suhtautuvia henkilöitä.

Melko usein eteeni tulee avunpyyntöjä tavallisilta suomalaisperheiltä, jotka ovat joutuneet lastensuojeluviranomaisten byrokraattisen määräilevän kohtelun kohteeksi. Eräänkin äidin kolme lasta voitiin kaapata sairaaseen sukulaisperheeseen pelkkien narsistisen isän puheiden perusteella ilman, että lastensuojeluviranomaiset tapasivat kertaakaan normaalia työssäkäyvää äitiä. Jos suomalaiset itsekin saattavat joutua viranomaisten kaltoinkohtelun kohteeksi kuinka sitten ei venäläisäidit?

Se, että yksikään julkisuuden henkilö, viranomainen tai poliitikko ei nouse puolustamaan venäläisten Suomessa asuvien oikeuksia on rasismia, joka antaa mallin muillekin suomalaisille. On riipaisevaa havaita ja kokea kuinka osa venäläisistä alentaa puhettaan, jotta ei havaittaisi heidän kansallisuuttaan.Rasistinen suhtautuminen venäläisiin on ollut jatkuvaa mutta viimeaikojen asenteet ovat paljastaneet kuinka kattavaa se on myös poliittisessa eliitissä.

Toisin sanoen entinen ryssäviha on valjastettu vaalivankkureiden eteen. Kilpailu perustuslaillisten kanssa on kovaa. Ennakkoluuloja vahvistavan venäläisiin asukkaisiimme kohdistuvan rasistisen asenteen katsotaan sen mukaisesti tuovan ääniä ja empaattisen viisaan asenteen hukkaavan niitä?

Suomalaislasten kokemuksiin Ruotsissa voi erinomaisesti eläytyä Antti Jalavan kirjan "Asfalttikukka" avulla.Haluammeko samaa venäläislapsille Suomessa? Suomen yhteiskunnan murros ajoi satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin. Venäjän yhteiskunnan murros on ajanut venäläisiä Suomeen. Pystymmekö muuhun kuin rasistiseen sydämettömyyteen?

Toivottomuus johtaa fasismiin

Perjantai 11.6.2010 klo 13.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Aljazeeran tärkeimpiä ulkomaanuutisia eilen oli Suomen painuminen takaisin taantumaan. Toisin sanoen mitkään merkit eivät viittaa siihen, että taloudellinen kehitys olisi meillä kohenemassa.

Huolestuttavinta on se, että Suomen eliitti ja poliittiset toimijat ovat kaukana tavallisen kansan arjen todellisuudesta.

Kuntien yhdistämiset, palvelujen siirtyminen maantieteellisesti yhä kauemmas käyttäjistä, byrokratian lisääntyminen, toimeentulon epävarmuus ja asukkaita palvelemaan palkattujen virkamiesten vallankäyttö johtavat kansalaiset avuttomuuteen ja toivottomuuteen. Poliittinen näytelmä eduskunnassa ja puolueiden vaalituki- ja tekstiviestifarssit osoittavat kuinka vieraita eliitin ja tavallisen kansan todellisuudet ovat toisilleen.

Työväenjärjestöt olivat viime vuosisadalla tavallisen työväestön tuki ja neuvonantaja niin arjen ongelmissa kuin poliittisessa toiminnassa asioiden parantamiseksi eduskunnassa.

Heikki Hiilamon erinomainen yksityiskohtainen artikkeli Sata-komitean työstä, joka ilmestyi keväällä Voima-lehdessä, osoittaa kuinka ammattijärjestöt eivät ajaneet köyhimpien etua vaan aivan omimmikseen kokeneidensa ryhmien etuja.

Kansalainen ei enää tiedä mistä ja minkänimisestä paikasta hänen tulisi etsiä apua ongelmiinsa. Oliko se Blue lake communications (ent.Savonlinnan puhelin) vai Stroke unit, Itella vai Kela, jonka puoleen piti kääntyä.

Italiassa kansalaiset ovat perustaneet kotiensa ja katujensa turvaksi kodinturvajoukkoja. Useassa muussa maassa tehdään samoin.Moni suomalainen kokee enään ainoaksi rehelliseksi henkilöksi kokemansa poliisin viimeiseksi turvakseen.

Ei ole ihme, jos kasvava määrä turvattomiksi, avuttomiksi ja syrjään heitetyiksi kokevia ihmisiä ryhtyy yhdessä kaipaamaan vahvaa auktoriteettia.Epätoivo ei johda rakentaviin yhteistyössä tehtäviin uudistuksiin vaan vallankäyttöön ja väkivaltaan.Ajattelu ja pohdinta loppuu suoran toiminnan ja vihan purkamisen vallatessa mielen.Poliittisen eliitin piittaamattomuus "hyvän sään aikana" johtaa osasyyllisyyteen kehityksestä, jota lopulta kukaan ei haluaisi, mutta, jota prosessin liikkeellelähdettyä ei pystytä enään pysäyttämään.

Juuri päättyneissä Hollannin vaaleissa rasistinen puolue sai 24 paikkaa 150 edustajan parlamenttiin ollen maan kolmanneksi suurin puolue. Suomen media nostaa myös meidän perusuomalaisen puolueen ilmettä viihteellistämällä sitä. En ole koskaan nähnyt mediassa eriteltävän perussuomalaisten todellisia poliittisia tavoitteita tai saavutuksia.

Kirjallisuus ja elokuvateollisuus ,varsinkin Bertoluccin elokuva 1900, on erinomaisesti ja psykologisesti kuvannut fasismin juuria, keistä tuli fasismin kannattajia tai myötäilijöitä, sekä sen epäinhimillistä tuhovoimaa ja sadismia.

Tuntuu kuin tämä eliitin ja sen johtaman byrokratian piittaamattomuus vallitsevasta tilanteesta johtuisi siitä, että tämä hallitseva sukupolvi ei ole kokenut eikä historiasta sisäistänyt autoritaarisen fasistisen kehityskulun tragediaa. Kiihkeä menestymisen halu ja vieraantuminen kanssaihmisyydestä estävät tunnistamasta merkkejä, jotka varoittaisivat nykykehityksen seurauksista.

Mikä terveydenhuollossa on ensisijaista?

Sunnuntai 23.5.2010 klo 14.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kolmekymmentä vuotta sitten tein käsikirjoituksen Suomen lääkäriliiton ammatinvalintaan tarkoitettuun elokuvaan lääkärin ammatista. Korostin työn ihmisläheisyyttä ja erityisesti yhteistyötä eri ammattiryhmien kuten sairaanhoitajien, lääkäreiden ja psykologien välillä. Lääkärin nopea tavoitettavus ja kotikäynnit olivat tuolloin ajankohtaisia.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Lääkäriliitto teki uuden ammatinvalintaelokuvan. Siinä haluttiin- lehtitietojen mukaan- korostaa lääketieteen teknologiaa, haastavuutta ja sellaisia seikkoja, jotka houkuttelisivat myös miehiä hankkiutumaan ammattiin.

Ajan hengen mukaisesti kaikki valtion liikenevät taloudelliset voimavarat on kohdennettu erikoissairaanhoitoon. Pääministerin mukaan 15.000 uutta virkaa kun samaan aikaan perusterveydenhuoltoon ei yhtään.

Valtakunnan laajalevikkisin sanomalehti kuvaa tänään 23.5.2010 kuinka sydänkirurgit suorittavat sydämensiirtoa herooisessa ilmapiirissä, suihkukoneiden ja taksien osallistuessa elinten kuljetukseen. Tekstin sydänkirurgit ovat kaikki miehiä. Neljäkymmentä vuotta sitten istuin Christian Barnardin vieressä Houstonilaisessa luentosalissa. Hän oli tehnyt ensimmäisen sydämen siirron maailmassa mutta itse kuoli banaaliin allergiakohtaukseen uima-altaan äärellä.

Samaan aikaan kun sydänkirurgit tekevät siirtoaan terve riuska maanviljelijä menee rintakipuisena pienen kunnan terveyskeskukseen. Lääkäriä ei ole paikalla. Hoitaja kehoittaa ottamaan särkylääkettä ja menemään kotiin. Illalla nuori maanviljelijä on kuollut täysin parannettavissa olevaan tulehdustautiin. Jäljelle ovat jääneet pienet lapset, vaimo ja maatila.

Samaan aikaan kun nuori pienet kipunsa hyvin kestävä riuska maanviljelija kuolee on hänellä kymmeniä turhaan kuolevia kohtalotovereita kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomea. Byrokratia, sankaritöiden arvostus ja helpous saada rahaa ja sairausvakuutuskorvauksia hienoihin toimenpiteisiin ja laitteisiin on johtanut siihen, että Suomessa on yksityisiä magneettitutkimuslaitteita, ylellisiä yksityisiä terveysasemia ja palveluita varakkaiden tarpeisiin mutta terveyskeskukset näivettyvät toivottoman alkeellisiin työmenetelmiin ja asenteisiin mutta ensisijaisesti päättävien tahojen ja mielestäni myös Suomen lääkäriliiton yksityislääkäritoimintaa ja erikoissairaanhoitoa suosiviin asenteisiin.

Keneltä HUS:in hallitus kysyy mielipiteen keskeisistä ratkaisuistaan? Lääkäreiltä. Kuka uskaltaa kyseenalaistaa lääkärin perustelut lääketieteellisissä ratkaisuissa? Suomen lääkärilehti toteaa lääkäreiden olevan arvoiltaan oikeistolaisia. Kuinka voimme odottaa silloin muuta kuin  nykyisenkaltaisen tilanteen jatkuminen, jonka myötä koululaisten, varattomien, työttömien ja suuren osan eläkeläisistä terveystilanne edelleen huononee kun samaan aikaan muutamien harvojen erikoissairaanhoitoa ja erikois-erikoissairaanhoitoa tarvitsevien tilanne entisestään paranee, minkä seurauksena perusterveydenhuollon rappeutuminen johtaa entistä mittavampaan kalliin erikoissairaanhoidon tarpeeseen.

Lääkäriliiton tavoite miesten saamisesta tekemään sankarillisia leikkaustoimenpiteitä on toteutunut. Milloin lääketieteen kehittämisessä sydäntautien ja muiden estettävissä olevien tautien ennaltaehkäisy ja ihmisläheinen  myös sydäntauteja ennaltaehkäisevä yhteistyön ja läsnäolon ilmapiiri terveyskeskuksissa määritellään asiantuntijoiden ykköstavoitteeksi?

 

Onko Suomi oikeusvaltio?

Keskiviikko 15.4.2009 klo 11.00 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi on jälleen tuomittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimess liian hitaasta oikeusprosessista.

Oma kokemukseni liittyy epäoikeudenmukaiseksi kokemaani lähdeveroratkaisuun, jossa vuorostaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuin tuki valitustani ja määräsi Suomen valtion maksamaan liikaa maksamiani veroja takaisin.

CPT, kidutusta ja nöyryyttävää kohtelua tutkiva komitea on 90-luvulta lähtien huomauttanut Suomea mm vankien ja psykiatristen potilaiden kohtelusta- turhaan. Samoin toisaalla vaalien demokrattisuuden puutteet ovat saaneet kritiikkiä.

Järkyttävintä on se, että Suomen valtio ja valtamedia ohittavat ongelmat olkia kohauttamalla tai yhden palstan uutisilla. Mitään todellista halua tai sisäistettyä tarvetta oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen ei vallassa olevissa puolueissa myöskään näy.

Omassa tapauksessani lakia muutettiin jo asiani ollessa vireillä eri oikeusasteissa. Kun asiani vihdoin tuli esille Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Suomen valtion edustaja vastusti itselleni myönteistä ratkaisua vaikka laki oli jo muutettu siten, että se vahvisti kantaani. Oikeudessa komissio ja muut asiassa kuullut valtiot olivat kannallani vain Suomi jääräpäisesti harasi vastaan - ja hävisi.

Motivaatioon ja vallankäyttäjien psykologiaan liittyvät esteet ovat tärkeitä. Jos oma viiteryhmä valtaa käyttäessään on aina voittajien puolella ei motivaatiota muutoksiin synny. Alistetussa asemassa olevat kansalaiset eivät siksikään saa oikeutta, että heillä ei ole varaa asianajajiin ja oikeuskuluihin.

Valtapuolueet ovat kiinnostuneita oman vallan säilyttämisestä eivät oikeudenmukaisuudesta ja demokratiasta. Suomen hallinnon byrokraattisuus on johtanut siihen, että mikään uusi oivallus ei päädy käytännöksi. Jopa byrokratian kieli on kehitetty vieraannuttamaan kansalaiset kannanotoista ja asioiden tilan muuttamisesta. Tällä jähmeällä rakenteella jyrätään eriarvoisuuden kasvu entistä varmemmin ja kohtalokkaammin kohti kansalaisten avuttomuutta ja toivottomuutta. Se ei ole terveen kansakunnan merkki. Kansalaisen turvallisuuden ydinasioita on kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta.

Lumedemokratiaa ja kyynisyyttä

Sunnuntai 1.3.2009 klo 17.27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Oli mielenkiintoista panna merkille YLE:n Pressiklubi-ohjelmassa, kuinka Lumedemokratia kirjan kirjoittaja Katja Boxberg, ivallisesti hymyillen,suomi 70- luvun poliitikkoja yhteistyöstä "diktatuuri" Neuvostoliiton kanssa ja DDR:n tunnustamiskiihkosta. Urho Kekkonenkaan ei jäänyt rauhaan vaan hänet syyllistettiin omasta ehdokkuudestaan.

Suomi on minunkin mielestäni autoritaarinen ja byrokraattinen maa mutta näen kehityskulun ja piirteet varsin toisin kuin ilmeisesti Boxberg ja Heikka näkevät.( Aion pikimmin tutustua heidän tekstiinsä tarkemmin)

Autoritaarisuus ja eliitin vallankäyttö ovat jatkuneet sisällissodasta, talvi- ja jatkosotien läpi tähän päivään saakka melko saman muotoisena. Valkoisten hirmutekojen laillisuus, punaisten surun virallinen kieltäminen ja punaisten vuosikymmeniä jatkunut  nöyryyttäminen, eliitin ryssäviha ja saksalaismielisyys muodostivat suomalaisen yhteiskunnan kehyksen. Hävitty sota ei muuttanut valtarakenteita eikä todellisia vallankäyttäjiä. Saksalaismielisyys sekoittuu nyt Yhdysvaltalaismielisyyteen.

Kekkosen vallankäytön ytimessä oli ystävyyden ja rauhan rakentaminen Neuvostoliiton kanssa.Kekkonen toimi eliittiä ja sen pyrkimyksiä vastaan. Kekkonen sai kokea enemmän vihaa kuin yksikään muu presidenttimme. Ilman lujuutta ja kykyä vastustaa median ja eliitin mieltymyksiä Suomi ei olisi onnistunut toimimaan ETYK-kokouksen isäntänä 1975, jolla kokouksella on ollut kauaskantoisia seurauksia.

Suomalaisten yleinen mielipide oli valtion virallisella propagandalla ohjattu saksalaismyönteisyyden vahvistumiseen ja ryssävihan ja ennakkoluulojen voimistumiseen. Kekkosen yksinäisenä tehtävänä oli yrittää opettaa suomalaiset pois tuosta indoktrinaatiosta. Boxberg ja Heikka eivät voi omilla tunteilla tuntea mitä kahden tai vaikka vain yhden sodan traumat ihmisessä ovat. Kekkonen tunsi ja tiesi.

 

Lue lisää »

Vastuu nuorten hoidosta ei ole vanhemmilla vaan psykiatrisella hoitojärjestelmällä

Keskiviikko 5.11.2008 klo 21.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

MTV 3 esitti 5. 11. 2008 ansiokkaan "45 minuuttia" ohjelman, jossa haastateltiin Jokelan koulusurman tehneen nuoren vanhempia. Sen jälkeen prof. Jouko Lönnqvistiä haastateltiin psykiatrian asiantuntijana ja kuultiin ministeri Paula Risikkoa ja kouluissa toimivia psykiatrisia erikoissairaanhoitajia.

Oli järkyttävää havaita kuinka prof. Lönnqvist työnsi vastuuta vanhemmille nuoren hoitoon saattamisesta vaikka nuoren vanhemmat olivat juuri kuvanneet kuinka mahdotonta oli saada lääkäriä lähettämään heidän poikaansa nuorisopsykiatriseen arvioon.

Olen aikaisemmissakin blogeissani todennut, että Suomen nuorisopsykiatrinen hoitojärjestelmä on organisaatioltaan täysin hakoteillä.Jokaisen nuorisopsykiatrisen poliklinikan tulisi toimia matalan kynnyksen periaatteella. Nuoren on päästävä samana päivänä hoitoon, ei viikon tai kuukauden kuluttua puhumattakaan kolmesta kuukaudesta kuten viralliset hoitosuositukset nyt sallivat tapahtuvan.

Ministeri Risikko on aivan oikeassa siinä, että raha ei ratkaise. Tehottomaan hoitojärjestelmään on jo nyt syydetty aivan liikaa rahaa ja voidaan syytää kuinka paljon lisää tahansa ilman, että saadaan parannusta aikaan.

Harvaan asutuilla seuduilla ei jo matkojen takia pystytä tarjoamaan nuorisopsykiatrisia palveluja. Sen vuoksi tärkeintä on kiinnittää huomiota opettajiin ja heidän työnohjaukseensa.Jos opettajat saavat lukujärjestyksessä jokaiselle lapsiryhmälle säännöllisen keskusteluajan, jossa lapset ja nuoret voivat puhua tunteistaan ja kokemuksistaan rakennetaan ystävyyssuhteita, jotka takaavat, että yksikään lapsi tai nuori ei jää yksin ryhmän ulkopuolelle.

Lue lisää »