Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Toivottomuuden vai toivon aika

Keskiviikko 21.12.2011 klo 9.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Keskustelin äsken 13-vuotiaan lapsenlapseni kanssa. Yläasteen ensimmäiselle luokalle oli näytetty 2 joulunaluselokuvaa. Ensimmäinen oli Al Goren ilmastonmuutosta koskeva elokuva ja toisessa kuvattiin jääkarhujen kohtaloa.

Ensimmäisen elokuvan yhteydessä oli mainittu, että maapallolla olisi aikaa ennen loppua noin 50 vuotta. Jääkarhujen kohtalo näytti kuinka hyvää vauhtia kohti tätä ennustettua kohtaloa ollaan menossa. Kysyin rakkaalta lapselta minkälaista keskustelua elokuvista oli syntynyt."Ei mitään, jääkarhuista jotakin". Totesimme, että viidenkymmenen vuoden kuluttua hän ja luokkatoverit olisivat 63:n ikäisiä. Mietteliäänä erittäin valveutunut lapsi kysyi: "Miksi Al Gorea ei valittu presidentiksi?"

Hyvä kysymys. Miksi hyvältä tuntuvilla ihmisillä ei ole valtaa. Sen sijaan itsekkyys, tuhoavuus, kiristys ja empatian puute leviävät syövän tavoin kautta maailman.

Maailman mahtimaat päättävät ketkä ovat hyviä, ketkä pahoja. Aito demokratia ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen koetaan valtapiireissä uhkana.Kuinka moni maa on saatu polvilleen talouspakotteilla ja siten nöyrtymään valtaa myötäileviksi tai tuhoutumaan. Pieni Kuuba on tästä oiva esimerkki.

Kuinka monessa asiassa Eurooppalaiset itseään sivistyneenä pitävät maat myötäilevät sotilaallista ylivaltaa harjoittavan maailmanvallan hankkeita.

Israelin sotakoneisto on 477 palestiinalaisvangin vapauttamisen jälkeen vanginnut jo nyt 420 uutta palestiinalaista. Kaksikymmentä kansanedustajaa on edelleen Israelin vankiloissa.

Pohjoismaista Islanti on ensimmäisenä tunnustanut Palestiinan valtion. Mistä tämä pieni saarivaltio on löytänyt tällaisen itsenäisyyden ja rohkeuden?

Mitä vastaan lapsenlapsen pohtivan katseen edessä kun maailman mahtimaat eivät alistu ilmastosopimuksiin, kansainväliseen oikeusjärjestelmään, rosvotalouden säätelyyn eikä mihinkään merkittävään uudistukseen, joiden ne katsovat loukkaavan heidän suvereniteettiaan olla pahoja.

Tällä hetkellä vastaan otsikkooni:Pahuus syö kiihtyvällä vauhdilla toivoa ja ihmiset katsovat hiljaa, passiivisina vierellä kun oikeudenmukaisuus liukuu ohi ja ulottumattomiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talouskriisi, ympäristökriisi, demokratiavaje, politiikan moraali

Pelastamme pelureiden Eurooppaa

Sunnuntai 11.12.2011 klo 11.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan unioni estää sotia, lisää ystävyyttä, demokratiaa, toisista huolehtimista. Niinkö? Vai laajentaako se markkinoita keinotella, kilpailla hyväksyen kylmän sodan asenteiden ja militarismin voimistamisen?

Saksa tuntee syyllisyyttä juutalaisten tappamisesta keskitysleireissä. Sen seurauksena se antaa palestiinalaisten kärsiä kuten juutalaisten ennen. Saksalla on kunniavelka ja taloudellinen velka toisen maailmansodan aikaisen Kreikan miehityksen sadoistatuhansista teloitetuista, nälkään kuolleista ja siviiliuhreista.Puhumattakaan sadoista maan tasalle räjäytetyistä kylistä ja kaupungeista. Siksikö saksalaiset yritykset lahjovat, Sternin mukaan, kreikkalaisia poliitikkoja takaamaan itselleen etuja yrittäjinä Kreikassa.

Euroopan talouskriisissä on kyse valinnasta. Valitaanko keinottelijoiden vai terveen markkinatalouden kannattajien etu. Iso-Britannia liukui poliittisen veljensä Yhdysvaltojen vanaveteen allergiassaan pankkien keinottelutoiminnan säätelyä kohtaan.

Ekonomisti Jeffrey Sachs kritisoi globaalin talousjärjestelmän kriisiä haastattelussaan Talk to Aljazeera-ohjelmassa."Tämä ei ole vapaata markkinataloutta, tämä on peliä. Pankit ovat sanoneet:"jättäkää säätely sikseen, me osaamme hoitaa asiat. Älkää antako hallitusten sekaantua asioihimme".Vapauden saatuaan pankit ryhtyivät huimaan uhkapeliin ja laittomuuksiin, joka johti taloudeen romahdukseen. Sen jälkeen ne huusivat:"Pelastakaa meidät, pelastakaa meidät!Olemme liian suuria kaatumaan". Veronmaksajien pelastettua pankit ne huusivat jälleen:"Ei sääntelyä, ei sääntelyä" ja palasivat lähes entiseen toimintamalliinsa.

Maksumiehiksi jääneet kansalaiset seuraavat hämmentyneinä pankkien bonuksia ja palkkioita."Me ansaitsemme ne, mikä teitä vaivaa?"

Muun muassa vaikeuksiin joutuneessa Dexia-pankissa asiantuntijoille ehdotettiin maksettavaksi 153.000 euroa kullekin, kolmen kuukauden ajalta.

Suomen on valittava: Ajammeko pelureiden Eurooppaa, jonka tominta on salaista kulisseissa kähmintää demokratian savuverhon takana vai ajammeko tervettä markkinataloutta demokraattisessa kontrollissa, joka käsittää myös pankkien ja veronmaksun kontrollin ilman veroparatiiseja, Lontoon City mukaan luettuna.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vapaa keinottelu, säätely, markkinatalous, demokratia

Helsingin Sanomien pääkirjoitus Papandreusta säälittää

Perjantai 4.11.2011 klo 11.33 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen 4.11. Papandreu- analyysi on poliittisuudessaan paljastava ja jossakin määrin säälittävä.

Autoritaarisen valtiovarainministeri Venizelosin ja pääministeri Papandreun erilaisuus poliitikkoina ja ajattelijoina on ilmiselvä. PASOK- puolueeseen mahtuu erilaisia toimijoita. He kävivät tiukan kamppailun puolueen puheenjohtajuudesta,jonka Venizelos hävisi.

Ainoa poliitikko, joka tällä hetkellä näyttää ajattelevan kokonaisuuden etua on Papandreu. Ainoa keino, jolla kreikkalaiset olisivat nielleet rankat säästötoimet, olisi ollut kansanäänestys, jota olisi edeltänyt riittävä tilanteen analyysi ja keskustelu. Totta kai äänestyksen aloitteentekijä olisi odottanut kansan lopulta ymmärtävän mikä on välttämätöntä.Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja ei tunnu kaipaavan Kreikan kansan todellisuuden, tunteiden ja ajattelun huomioon ottamista.

Kreikkalaisten tulisi ottaa oppia islantilaisista. Kreikan tilanne on euron vuoksi monimutkaisempi, mutta Islannin kansa on sitoutunut karvaisiin hoitotoimenpiteisiin. Myös kreikkkalaisten olisi vaadittava tilanteeseen todellisia syyllisiä vastuuseen, eikä kaadettava syyllisyyttä sen niskaan, joka on yrittänyt nostaa kansan ojasta. Ilman petoksiin syyllistyneiden tahojen vastuunottoa, ei tilanne voi parantua.

Oppositio, jonka riveissä valtaosa kaaokseen syyllisistä on panee mieluummin maan sekaisin kun antaa Papandreun hoitaa asiat kuten tähänkin saakka. On valitettavaa, että PASOK:in jäsenetkään eivät kaikki käsitä, kuinka vakava tilanne on niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valta, demokratia, autoritaarisuus, HeSa, Papandreu

Papandreu on oikeassa päättäessään kansanäänestyksestä

Torstai 3.11.2011 klo 10.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kun tieto Papandreun kansanäänestyspäätöksestä tuli, ajattelin, että se on osa demokraattista prosessia. Ainoa mahdollinen rakentava päätös.

Edelliset porvarihallitukset ovat ajaneet Kreikan kaaokseen. Sosialisti Papandreu on joutunut korjaamaan jälkiä ja tekemään mahtavan työn saadakseen Kreikan takaisin jaloilleen kivuliaan prosessin myötä.

Nykyisenkaltaisen tiedonvälityksen aikana kaikki prosessin kipu on kaadettu julkisuudessa Papandreun ja Euroopan muiden johtajien syyksi.

Mielenosoitusten vyöryessä eri puolilla Kreikkaa ei voida olettaa, että järkevyys ja harkinta olisivat kansanjoukoissa päällimmäisenä.

Papandreun on pakko yrittää sitouttaa kansa jo tehtyjen päätösten taakse. Kansa ei tule hyväksymään tehtyjä päätöksiä, ellei jollakin keinoin saada kansalaisia ajattelemaan, mitä muut vaihtoehdot olisivat. Sen jälkeen jokainen kansalainen on vastuussa siitä syntyykö maahan anarkia vai jollakin tavoin hallittu prosessi.

Papandreulla on mitä ilmeisimmin kyky luovaan ajatteluun. Hän tuntee kansansa ja tajuaa mikä tilanne on jos kaoottinen tilanne saa jatkua.

Ei hän turhaan tee muutoksia asevoimien johdossa. 

Ei Euroopalle ole hyväksi jos Kreikka ajautuu hallitsemattomaan kaaokseen vaikka tehdyt päätökset olisivat kuinka hyviä ja järkeviä tahansa. Pelkät järkevät päätökset eivät auta, jos ne tehdään täysin kansalaisten päiden yläpuolella.

Kreikkalaisten mielestä kansanäänestys olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Kuitenkaan se taas ei olisi ollut mahdollista koska mitään tietä kriisistä ulos ei ollut vielä rakennettu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia, kaaos, anarkia, sitouttaminen

Aljazeeralle Nobelin rauhanpalkinto

Perjantai 25.2.2011 klo 16.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Uutiskanava Aljazeera ansaitsee Nobelin rauhanpalkinnon maailmanlaajuisesta rauhantyöstä. Aljazeera on monipuolisena, korkeata moraalia ja oikeudenmukaisuutta edustavana tiedotusvälineenä välittänyt koko maailmalle Lähi-idän kansannousujen dynamiikkaa, päivittäisiä kehitysprosesseja sekä taustoja.Erityismaininnan ansaitsee Ayman Mohyeldin, jonka selostukset ovat teräviä, asiantuntevia ja lämpimiä. Gazan tuhoamisen aikana hän oli Gazan ääni. Israelin estäessä muita toimittajia pääsemästä Gazaan selostamaan, Aljazeeran siellä jo olevat toimittajat jatkoivat työtään. Nyt Egyptin kansannousun aikana Ayman oli taas paikalla, välillä pidätettynäkin.

Aljazeeran ansiot eivät lopu viime aikojen tapahtumien selostuksiin vaan koko olemassaoloaikansa Aljazeeralla on ollut selkeä inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta ja demokratiaa edustava pohjavire. Väärä vallankäyttö, korruptio, salailu ja ihmisoikeusloukkaukset ovat Aljazeeran paljastusten kohteena. Kanava saa haastattelut  kaikilta haluamiltaan henkilöiltä, eikä ihme.Sen journalismin korkeata tasoa eivät kiistä edes he, joihin arvostelu kohdistuu.

Eräs peruste Nobelin rauhanpalkinnolle on sekin, että Aljazeera on kielletty Yhdysvalloissa. Yleensähän Nobelkomitea antaa palkinnon jonkin suurvallan syrjimälle henkilölle tai taholle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ayman Mohyeldin, demokratia, rauha, moraali, Nobelin rauhanpalkinto

Kommunistien kortistointi Suomessa

Lauantai 29.8.2009 klo 16.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kimmo Rentolan kirjoittaman SUPO:n historiikin julkistamisen jälkeen kaikki suomalaiset, ei vain kommunistit, tietävät minkälaista syrjintää heikoimpien oikeuksia ja demokratiaa puolustavat suomalaiset kommunistit ovat nykypäiviin saakka saaneet kokea.

Minkälaisen yhteiskunnan poliisi kortistoi esimerkiksi vielä 1970-luvulla yhden laillisen puolueen jäsenet.

Kansalaisoikeuksien vaatiminen aseelliseen taisteluun joutumisen uhallakin 1918 johti tragediaan. Sodan hävinneitä punaisia teloitettiin ja vangittiin myös sisällissodan jälkeen. Kun teloittaminen ei enää ollut mahdollista, tehtiin yhteiskunnallisen toiminnan mahdollisuudet ja tavallinen elämäkin muilla keinoin vaikeiksi. Kokonaisen eduskuntaryhmän vangitseminen, kokoontumis- ja muiden toimintaoikeuksien kieltäminen ja rajoittaminen leimasivat 1920- ja 1930-lukuja. Demokraattisia oikeuksia rajoittavia lakeja oli täysin mahdollista säätää eduskunnassa.

Olkoonkin, että Neuvostoliitossa vallitsi totalitaarisesti hallittu sosialistinen diktatuuri, sen voitto toisessa maailmansodassa pelasti suuren määrän suomalaisia kommunisteja vankiloista ja teloituksilta, joita ehdittiin toteuttaa hieman yli 500. Suomalaisten ja Saksan voitto olisi ollut kohtalokas.

Suomen eliitin ja kaupallisen median lähes vainoharhainen suhtautuminen suomalaisiin kommunisteihin on eräs syy siihen, että tavallisten kansalaisten on ollut otettava annettuina mielikuvat, jotka eivät vastaa todellisuutta.

Olisi tärkeätä saada vireille yliopistollinen tieteellinen työ tai opinnäyte siitä, minkälaisia aloitteita suomalaiset kommunistit ovat tehneet ja kuinka äänestäneet sodanjälkeisessä eduskunnassa.

Suuri osa oikeistososialidemokraatteja ja heistä oikealle olevia poliitikkoja pyrkivät hyötymään taktisesti sellaisesta sanamagiasta ja tapahtumien tulkinnasta, jossa Länsimaiden kommunistit samaistettaisiin totalitaaristen diktatuurien kommunisteihin. Puhutaan kommunismin kukistumisesta kun tarkoitetaan mahdottomaksi osoittautuneen totalitaarisen sosialistisen diktatuurin kukistumista.Kommunistista maata ei ole maapallolla missään tähän mennessä vielä ollut. Näillä samaistuksilla pyritään siihen, että aito demokratian tavoittelu nykyaikaisessa finanssipääoman diktatuurissa ei voisi onnistua. Sanamagialla eriarvoisuuden lisääminen muuttuu huolenpidoksi kansalaisista. Eliitin etujen ajaminen työväen asialla oloksi.

Finanssipääoman ja mediavallan kytkeytyessä toisiinsa Suomessa on vain vähän korruptiosta ja yhä eriarvoisemmaksi yhteiskuntaa muuttavasta lainsäädännöstä ja vaalivilpistä irrallaan olevia puolueita. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet joukossa SKP lienevät näistä puutteista vapaimpia.

Vaalien alla median valtaavat eliitin tarpeita myötäilevat toimittajat. Vain harvoin saamme nauttia Timo-Erkki.Heinon (YLE Ulkolinja) dokumenttien kaltaisia ohjelmia siitä mitä ahneuden aika käytännössä tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että köyhät köyhtyvät demokraattisesti ja rikkaat rikastuvat keinottelemalla. Poliittinen ja taloudellinen opportunismi ei ole koskaan juhlinut niin räikeästi kuin nyt.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia, osattomuus, eduskunnan päätökset

Yhteishallitus takaisin Palestiinaan

Keskiviikko 21.1.2009 klo 16.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israelin suorittaman Gazan tuhoamisen jälkeen alkaa kansainvälisiltä kentiltä kuulua ääniä palestiinalaisten yhtenäisyyden rakentamisesta ja yhteishallituksesta.

Samat tahot, USA, EU ja tietyt arabimaat kieltäytyivät 2006 yhteistyöstä Hamasin kanssa vaikka tämä, vaalien voittaja, oli kärsivällisesti rakentanut ja tehnyt yhteishallituksen mahdolliseksi. Yhteistyön sijaan länsimaat pyrkivät hajoittamaan palestiinalaiset tukien ainoastaan vaalit hävinnyttä Fatah-puoluetta ja sen edustajaa presidentti Abbasia.Kyseiset maat aseistivat Fatahia palestiinalaisten parlamenttia edustavan hallituksen sijaan.Hallitus hajoitettiin, jonka jälkeen Fatah on demokratian vastaisesti hallinnut Palestiinalaisalueita länsimaiden tuella. Prosessin seurauksena oli sisällissotaa muistuttava vallankaappaus Gazassa, jonka jälkeen vaalien voittaja Hamas on yksin hallinnut asein valtaamaansa aluetta, Fatah vuorostaan epädemokraattisesti muodostetun hallituksen avulla Länsirantaa.( 30 kansanedustajaa pantu Israelin vankiloihin Israelin toimesta)

Israelin ja Lännen yhteistyöhön perustuva mielivalta on tullut tiensä päähän. Palestiinalaisilla kuten muillakin kansoilla on oikeus vaaleilla valita johtajansa ja edustajansa hoitamaan myös kansainvälisiä suhteita. Israelin miehityksen ja mielivallan alla elänyt Palestiinan kansa on kokenut vuosikymmenten kärsimysnäytelmän, jolla ei näy loppua mielivaltaisessa maailmassa.

Lännen on tunnustettava virheensä ja sallittava palestiinalaisten palata lähtöruutuun, jossa vaalien voittajan johdolla muodostetaan suvereeni yhteishallitus. Lännen ja arabimaiden on lopetettava Israelin 1,5 vuotta jatkama Gazan saarto, joka jatkuu tuhoisana sekä pantava täytäntöön YK:n päätökset itsenäisestä Palestiinalaisvaltiosta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia, vastuu Gazan lasten kohtalosta,

EU ei piittaa kansainvälisestä oikeudesta

Maanantai 19.1.2009 klo 13.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikään EU- maista ei ole ilmaissut varauksetonta tukeaan palestiinalaisten ihmisoikeuksien toteuttamiseksi. Tätä olen ihmetellyt yhdessä juutalaisten ulkomailla asuvien ystävieni kanssa.

Jokainen kansainvälistä politiikka tunteva toimija tuntee Palestiinaa ja Israelia koskevat YK:n päätökset. Jokainen tuntee mitä merkitsee demokratia, miehitys, vastarinta miehittäjää vastaan jne. Jokainen tietää mitkä ovat demokratian kriteerit.

Yhdysvallat ja Israel ovat näkyvissä olevan lähi-historian ajan sortaneet ihmisoikeuksia sekä omassa maassaan että ulkomailla. Rotusorto, apartheid, sotilaallisen voiman käyttö avuttomia alistettuja kansoja ja heidän puolustajiaan vastaan yhdistää näitä valtioita.

Valheet, taloudellinen vallankäyttö ja kansainvälisten tuomioistuinten yläpuolelle asettuminen yhdistävät molempia. Miksi Euroopan unioni Suomi mukaan luettuna säestää tätä duettoa?! Miksi miehittäjän, Israelin, suorittama Gazan ghetton pommittaminen ja 450 lapsen tappaminen ei herätä poliittisissa johtajissa edes sanoissa Israelin tuomitsemista. Psykiatrina yhdistän tämän tunneköyhyyden vieraantumiseen kyvystä tuntea ja eläytyä toisen asemaan valtapolitiikan ja kunkin EU-maan taloudellisten etujen suhteessa Yhdysvaltoihin määrätessä toiminnan sisällön.

Israelin toimien tuomitseminen "suhteettomasta" voimakäytöstä ja Hamasin tuomitseminen rakettien ampumisesta tarjoaa itse asiassa hyväksynnän Israelin toimille pitämällä molempia tahoja yhtä syyllisinä.Rikoksiahan ovat miehitys, saarto, nälkiinnyttäminen ja tauteihin tappaminen jo ennen näitä juuri nähtyjä hirveitä Israelin sotarikoksia.

On helppohintaista nimetä palestiinalaisten oikeuksien puolustajat terroristeiksi, jolloin heidän kanssaan ei myöskään EU:n mielestä tarvitse neuvotella. Sen jälkeen Israel voi jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista palestiinalaisten maille, palestiinalaisten verovarojen, veden ja kaasun varastamista, laittoman muurin rakentamista, joka erottaa palestiinalaiskyliä toisistaan. Toisin sanoen toimia niinkuin Yhdysvallat Irakissa ja muissa aiemmissa toimissaan Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Käyttäytyä kuin keskiaikaiset kuninkaat ryöstäen ja tappaen. Israelin sotilaiden jäljet Gazassa ovat pöyristyttäviä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeudet, demokratiakäsite, todellisuuden kieltäminen

« Uudemmat kirjoitukset