Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Onko Mediapoolilla hätä?

Sunnuntai 15.9.2019 klo 13.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen valtiollista sensuuria,Mediapoolia johtavan Otavakonsernin Suomen kuvalehti ja Helsingin Sanomat maalaavat viikonvaihteessa isolla pensselillä Euroopan lähihistoriaa uuteen väriin. Toimittajat Silja Lanas Cavada, Pekka Mykkänen ja Tommi Nieminen kuvaavat niin Balkanin maiden tilaa kuin Euroopan demokratiaa siten, että Yhdysvaltojen ja NATO:n roolit häipyvät kokonaan ja demokratian huono tila on joidenkin sormella osoitettavien valtioiden vastuulla.

Silja Lanas Cavada kuvailee Länsi-Balkanin valtioiden tilaa. Tarinasta puuttuu kokonaan  syiden analyysi. Lisäksi jutussa otsikoidaan: "Länsi Balkan on EU:lle strategisesti tärkeä alue. Se kiinnostaa myös Kiinaa ja Venäjää." Missä on Yhdysvallat?

Cavada unohtaa, että sodan aikana Yhdysvaltojen ja NATO:n tavoitteena oli miehittää niin Bosnia kuin koko Serbiakin. Yhdysvallat alkoi heti pommitusten jälkeen rakentaa valtavaa sotilastukikohtaa Serbian maakuntaan Kosovoon, mitä se ei tietenkään suunnitellut luovuttavansa pois. Sen sijaan maakunta oli saatava omaan hallintaan.

Jugoslavian hajottivat sotilaallisesti Yhdysvallat ja Saksa NATO-liittolaisineen. Yhdysvallat johti sotajoukkoja serbien etniseksi puhdistamiseksi Kroatiasta. Se pommitti Bosnian serbejä kunnes lentäjät sanoivat, että ei ole enää mitään pommitettavaa.

Jugoslavian oltua bruttokansantuotteella mitattuna maailman 24. paras valtio, Hannu Kyyriäisen grafiikka osoittaa nyt mihin alhoon jäännösvaltiot ovat joutuneet.

Teksti ei paljasta että Kosovo ei täytä itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Se unohtaa, että Kosovo on NATO-miehityksen alainen, YK:n ja EU:n hallinnoima alue, jossa ei ole mitään merkkejä oikeusvaltiosta. Alueella vallitsee pelon ilmapiiri. Serbiasukkaat ovat vainon alla NATO:n tukiessa rikoksia tekeviä albaaneja.

Pekka Mykkänen maalaa ihannekuvaa läntisistä demokratioista ja kauhukuvan "diktatuuriperinnettä kantavista"maista etenkin Kiinasta." Tiananmenin verilöylyä pidettiin suurena takaiskuna, mutta silti vain takaiskuna, Kiinankin demokratisoitumiselle".

Mykkänen unohtaa että Tianmenin mielenosoitukset olivat CIA:n orgnisoimia ja Neuvostoliiton romahduksessakin CIA ja Soros toimivat ei niinkään helläkätisinä kätilöinä.

Ilmainen koulutus korkakouluun saakka, ilmainen terveydenhuolto, huokea asuminen ja mahdollisuus kulttuuriharrastuksiin vaihtui nälkään ja taloudelliseen surkeuteen. Yhdysvaltalaiset kahmivat Venäjän kansallisvarallisuuden omiin ja korruptoituneiden paikallisten oligarkkien taskuihin.

Mykkäsen ihailemat demokratiat ovat ehtineet jo tappamaan miljoonia paitsi Jugoslaviassa myös Irakissa, Tsetseniassa ja Syyriassa Jugoslavian valtioidennuollessa haavojaan.

Mykkänen kääntää tässäkin asiat päälaelleen. Lievän USA-kritiikin jälkeen hän toteaa: "Demokratia- ja ihmisoikeuspuhe vaihtui yhdessä yössä turvallisuuspuheeksi. Se mikä oli aiemmin mukamas kiellettyä käytöstä Kiinan viranomaisille Xinjiangissa ja Tiibetissä tai venäläisille Tsetseniassa, olikin Yhdysvaltain globaali toimintamalli."

Tällä harhautuksella Mykkänen unohtaa sen että Yhdysvallat ja CIA tukivat niin Xinjiangin kuin Tsetsenian jihadisteja, jotka osallistuivt muun muassa vastenmieliseen Beslanin koulusurmaan. Syyriassa taistelevat samat lännen demokratioiden palkkaamat jihadistit, joista Helsingin Sanomat on vuodesta toiseen rakentanut marttyyreja.

Mykkänen pukee myös Iso-Britannian Boris Johnsonille diktaattorin viittaa tämän lomautettua parlamentin. Kumpi on epädemokraattisempaa, sekö, että parlamentti ei ole kahden vuoden aikana kyennyt panemaan toimeen korkeimman demokratian, kansanäänestyksen tulosta, vai se, että lopettaa jahkailun ja päättää toteuttaa kansan tahdon.

EU ei ole demokratian kehto. Se toimii sopimustensa avulla kapitalismin takaajana. EU:hun kuuluvalla maalla ei ole oikeutta toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaista toimintatapaa. Juuri siksi EU:n NATO-maat katsovat oikeudekseen pommittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta toteuttavat maat voidakseen yksityistää näiden infrastruktuurin ylikansallisille yrityksille.

Mykkäsen valitsemat lähteet osoittavat lehden aatemaailman.

Tommi Nieminen vuorostaan kuvailee kuinka Euroopan maat rakentavat uudelleen raja-aitoja. Myös hänellä ideologia on kirkkaana. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei paljoa paina. 

Tommi Nieminen ei ole huomannut, että heti kun Itä-Saksa oli lakannut olemasta, Saksa alkoi käyttäytyä kuin Saksa toisen maailmansodan aikana. Se liittoutui katolisen kirkon Yhdysvaltoihin ja Kanadaan pakenemaan auttaneiden natsien kanssa laajentaakseen elintilaansa Euroopassa. Kroatia ja Slovenia oli helppoa saada vaikutuspiiriin holokaustin kieltäjä Franjo Tudjmanin avulla. Aseet tuotiin Itä-Saksan varastoista.

Vastahankaan asettuneet serbit taltutettiin saksalaisten ja muslimi/kroaattifasistien avulla kuten toisen maailmansodan aikana.Jo Jugoslavian hajottamisen alkaessa Haagiin päätettiin perustaa tuomioistuin tuomitsemaan näitä holokaustin uhreja, serbejä. Kutsun Haagin ICTY-tuomioistuinta Jasenovac 2:ksi fasistisen Kroatian serbeille ja juutalaisille rakentaman Euroopan toiseksi suurimman keskitysleirin mukaan.

Suomen mediasensuuri noudattaa NATO:n hybridikeskuksen tavoitteita. Suomen Kuvalehden ja Helsingin Sanomien viestit ovat selvät. NATO:on kuuluvien EU-maiden media ei voi puhua totta. Niltä puuttuu mahdollisuus käsitellä, mitä on ihmisyys ja demokratia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Mykkänen, Tommi Nieminen, Silja Lanas Cavada, valtiollinen sensuuri, disinformaatio, Suomen Kuvalehti, Helsingin Sanomat, Euroopan demokratia

Lännen moraalinen haaksirikko

Maanantai 9.4.2018 klo 11.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Syyrian tilanne on kiristynyt äärimmilleen. Venäjän, Turkin ja Iranin julistettua yhteisen tavoitteensa Syyrian suvereniteetin takaamisesta lännen idea presidentti Assadin kaatamisesta ja Syyrian jaosta hinnalla millä hyvänsä on alkanut horjua.

Klassinen lännen valtakeskuksia tukeva propaganda on kiihdytetty huippuunsa. Jo 2000- luvun alusta Syyrian hajottamista ja valtaamista suunnitelleet toimijat, Libanonissa USA:n suurlähettiläänä toiminut Jeffrey Feldman ja saksalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Volker Perthes, on nostettu ratkaisevan tärkeisiin YK:n virkoihin hoitamaan YK:ta läntisten valtakeskusten haluamille raiteille.

Suomalaiset poliitikot – pääministeri Sipilä ja presidentti Niinistö – ovat ulkoistaneet ajattelunsa. Ulkoministeri Soinin ajatukset taas ovat pitkällä erämaavaelluksellaNämä kolme sätkivät kuin marionetit lännen valtakeskusten naruissa. Heille näyttää riittävän se, mitä entiset siirtomaavallat ja vakoilun viisi suurvaltaa sanovat.

Eilen, 8.4. 2018, pääministeri Sipilä nojautui Ranskan presidentti Macronin talvella esittämään toteamukseen, että seuraavaan kaasuiskuun Syyriassa tullaan reagoimaan voimakkaasti. Sipilä mainitsi vielä kaasuiskun Ghoutassa 2013 ikäänkuin varteenotettavana ennakkotapauksena, joka ei saa toistua. Se on käsittämättömän falski lausunto pääministeriltä, jonka luulisi tietävän, että kyseessä on mekanismi, joka toistuu toistumistaan: provokaatio, hyökkäys, provokaatio, hyökkäys.

Yhdysvallat tuki jihadisteja presidentti Clintonin aikana Bosniassa. Presidentti Izetbegovic oli jo toisen maailmansodan aikana rekrytoinut Bosnian muslimeja Handzar- natsijoukkoihin. Hän oli kutsunut maahan 1990-luvulla 10 000 taistelijan vahvuisen jihadistijoukon, joista osa oli sijoitettuna ns. Srebrenican "suojavyöhykkeelle". Kesällä 1995 Izetbegovic tilasi, portugalilaisen eläkkeelle jääneen kenraalin mukaan, YK-joukoilta väitteen serbien suorittamasta kaasuiskusta, sen lisäksi että Izetbegovic oli toteuttanut aiemmin hedelmätori-isku-provokaation, jossa kuoli niin muslimeja kuin serbejäkin.

Myös Bosniassa jihadistijoukot katkoivat serbien kauloja, mutta niistä ei "vastuullinen" länsimedia puhunut sanaakaan.

Myös Ghoutan 2013 kaasuiskun tapahtuessa paikalla oli iskua erityisesti tutkimaan määrätty entinen ICTY:n pääsyyttäjä Carla del Ponte. Hän sanoi välittömänä käsityksenään, että iskun tekijät olivat kapinallisia. Eräs paikalla ollut nunna kirjoitti tapahtumasta raportin YK:lle, mutta valtamedia ei ole sitä selostanut. Myöhemmin MIT, eräs Yhdysvaltojen arvovaltaisimmista yliopistoista, tuli huolellisissa tutkimuksissaan siihen tulokseen, että kaasuisku ei voinut tulla hallituksen puolelta.

Kaikesta tästä tieteellisestä faktasta huolimatta pääministeri Sipilä katsoo asialliseksi viitata juuri tähän kaasuiskuun ikäänkuin perusteena Syyrian hallitukseen kohdistuvalle väkivallalle.

Itä-Ghoutan siviilit ovat olleet onnellisia päästessään vihdoin vapauteen kapinallisten mielivallasta. Osa kapinallisista on laskenut aseensa ja voinut perheineen jäädä vanhoille asuinpaikoilleen sen jälkeen kun Syyrian armeija on vapauttanut ne. Ne, jotka eivät halunneet laskea aseitaan, saatoivat lähteä kevyiden aseidensa kanssa Aleppon maakunnan koillisosaan bussikuljetuksella. Jayhs al Islam-järjestö ei suostunut aselepoon. Se on pitänyt hallitsemallaan alueella vangittuina noin 3500 siviiliä surkeissa oloissa. Näillä siviileillä on todellista tietoa myös 2013 kaasuiskun suorittajista.

Vanessa Beeley, tutkiva journalisti, on ollut paikan päällä ja raportoinut Ghoutasta. Hän on havainut kuinka esimerkiksi hänen kanssaan samaan aikaan paikalla ollut CNN:n toimittaja ei raportoinut molempien havaitsemista vankileireistä eikä kemiallisten aineiden laboratorioista.

Terroristijärjestö on ampunut jatkuvasti raketteja Damskokseen aiheuttaen yli 10 000 uhria ja monia muita loukkaantuneita. USA:n, Qatarin, EU-maiden ja Saudi-Arabian rahoituksella toimineet islamistit ovat rakentaneet kaupunkiin valtavat tunneliverkostot, joiden hintaa voi vain arvailla. Terroristit ovat katkoneet vastustajiensa kauloja ja pitäneet panttivankejaan häkeissä.

Samaan aikaan kun Syyrian armeija on kyennyt valtaamaan suurimman osan Ghoutaa ja paljastanut kaiken sen, mitä läntiset "demokratiat" ovat yrittäneet piilottaa, on lännen väkivalta voimistanut otettaan.

Melko suureellisesti toimiva, entisen siirtomaavallan päämies, Ranskan Emmanuel Macron, on lähettänyt kansainvälisten lakien vastaisesti joukkojaan Pohjois-Syyrian kurdialueelle yhteistyöhön, myös kansainvälisten lakien vastaisesti toimivan USA:n sotajoukon kanssa.

Tämän lakeja rikkovan päämiehen hyökkääviin sanoihin pääministerimme viittaa.

Presidentti Niinistö vuorostaan ei ole sanonut julkisuuteen sanaakaan USA:n, Ranskan, EU:n, Qatarin ja Saudi-Arabian tai Turkin laittomasta toiminnasta Syyriassa. Saksan tuki muslimiveljeskunnalle on salaisempaa. Saksalaisen tutkimuslaitoksen toiminta tapahtuu kulisseissa, Bilderberg-yhteisössä ja nyt YK:ssa. Samoin Saksa toimi Ukrainassa. Oli mukana vallankaappauksessa, myös ratkaisuyrityksessä, mutta täysin ponnettomasti. Merkel kävi hakemassa Obamalta neuvoja ennen Minskin kokousta. Yksinapaisen maailman vallankäyttäjä on ollut USA, mutta ei enää. Tuo vallankäyttäjä lakeijoineen on vajonnut kaiken sen alapuolelle mitä on pidetty moraalisesti oikeutettuna.

Syy Venäjän demonisointiin paljastuu entistä selvemmin. Venäjä on laillisesti Syyrian hallituksen pyynnöstä tukemassa suvereniteetin säilyttämistä ja rakentamassa aseistariisuntaa, sovintoa ja rauhaa. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten, myös Suomen, julkisanomaton tavoite, Syyrian tuhoaminen, on toistaiseksi estynyt. En muista nähneeni Yhdysvaltoja sovun ja rauhan rakentajana. Miksi olemme tällaisessa joukossa?

USA/NATO-hybridikeskuksen hankkiminen Helsinkiin on voimistanut USA:n disinfrmaatioon perustuvaa tiedottamista kansallisessa Yleisradiossa. USA:n ja iso-Britannian tukemat tietotoimistot ovat lähes yksinomaisia lähteitä.  Valkokypärät- Al-Nusra propaganda-ryhmä on Iso-Britannian rahoittama. Syrian Observatory for Human Rights vuorostaan on hienosta nimestään huolimatta Lähi-Idän autokratioiden rahoittama yhden miehen toimisto Lontoon liitosalueella. Se jakaa terroristien/heitä tukevien länsimaiden tavoitteiden mukaista tietoa, millä ei ole mitään tekemistä tosiasioiden, varsinkaan tieteellisten tosiasioiden kanssa.

Psykiatrina olen entistä huolestuneempi väkivaltaisen propagandan vaikutuksesta ihmisten mieliin. Toimittajat eivät voi puhua totta, koska heidän leipänsä perustuu poliittisten tavoitteiden ajamiseen. Bosnian sodan valheet alkavat paljastua 23 vuoden jälkeen, kun YK-joukoissa toimineet upseerit jäävät eläkkeelle ja uskaltavat kirjoittaa siitä mikä on totta. Tuttavani, entinen NATO:n tiedotusupseeri, oli kanssani lähes kaikesta samaa mieltä,  Kosovon kriisistä. Kysyessäni häneltä suoraan, miksi hän sitten valehteli, hän totesi: "Minulla on kaksi poikaa, jotka täytyy kouluttaa yksityisissä yliopistoissa."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipilä, Niinistö, Ghouta, kaasuiskut, lännen tukemat terroristit, median disinformaatio

Yle:n aivopesu kiihtyy- HeSa säestää

Torstai 13.10.2016 klo 11.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eilen saimme kokea Yle:n russofoobisen informaatiosodan kiihdytysvaihteen. Puolen tunnin aikana iltauutisten ja A-studion yhteydessä saimme kokea 4 russofobista iskua. Mikä muuttaa uutiset aivopesuksi ja informaatiosodaksi? Se, että uutisissa ei puhuta asiasta vaan pyritään aikaansaamaan kauhua ja voimattomuutta, jonka aiheuttajaksi projisioidaan Venäjä.

Kuukausikaupalla Yle on käyttänyt asiantuntijanaan Itä-Alepposta kotoisin olevaa miestä, joka kertoo vievänsä "leluja" Itä-Aleppoon. Kuka maksaa hänen kymmenet matkansa? Kuinka hän perustelee sitä, että lapset tarvitsevat juuri nyt ensisijaisesti leluja? Hänen tarinansa ovat aina samoja. Syyrian legitiimi hallitus on paha ja sen avukseen pyytämä Venäjä samoin. Nyt hän on ilmoittanut liittyneensä Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen ja ensi töikseen toimittanut julkisuuteen Venäjä-vastaisen kirjelmänsä " uuden isänmaansa, Suomen kansalaisena".

Saman mallin mukaisesti USA:n ja Saksan aikaansaama Jugoslavia-tribunaali Haagissa käyttää kaikissa oikeudenkäynneissään samaa "tähtitodistajaa", Drazen Erdemovicia, vaikka käsillä olisi tapahtumien todistajina tuhansia muita. Tuon seurauksena on propaganda, jonka avulla koko Euroopan media ja sen avulla suurin osa ihmisistä edelleen uskoo, että tapahtumien kulku Balkanin sodissa oli sellainen kuin USA, sen liittolaiset ja niiden apuna toimintu Ruder-Finn mainostoimisto väittivät.

Balkanin sotien läntisen median aivopesun seurauksena on nyt mahdollista, että USA:n presidenttiehdokas Hillary Clintonin seurassa Valkoiseen taloon on ehdolla sotarikolliseksi luokiteltava Bill Clinton. Presidenttinä Clinton aseisti yhdessä Kroatian lähettiläänsä kanssa neo-natseja ja jihadisteja Kroatiassa ja Bosniassa. Samat jihadistit osallistuivat WTC-tornien tuhoon. Olen kuvannut tapahtumia uunituoreessa kirjassani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä".

Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien päällikkö Atte Jääskeläinen ilmoitti taannoin eduskunnan disinformaatiota koskevassa paneelissa kuinka hän toteuttaa objektiivista tiedonvälitystä. Menetelmänä on se, että Venäjää koskevien uutisten jälkeen hän edellyttää, että uutistenlukija sanoo "Venäjä kiistää". Eilisen, 12.10. 2016 ilta-ajankohtaisohjelmien "rysäyksen" vastapainoksi hän antoi aamu-uutisissa presidentti Putinin itse "kiistää" Venäjän osuutta Syyriassa koskevat uutiset. Toisin sanoen illan kauhu-uutiset kompensoitiin aamu-uutisten katsojille kiistämisellä, mutta ilman, että Putin olisi saanut perustella kiistämisen. Sen hän sai tehdä monilla kansainvälisillä uutiskanavilla.

Yle:llä ei ole ollut tarvetta välittää todellisia uutisia, joita sentään vielä joistakin läntisistäkin uutisvälineistä voi saada. Oikeita uutisia syntyisi siitä, jos Yle kertoisi miksi Venäjä käytti vetoa YK:n turvaneuvostossa. Suomen kansalaisilla on oikeus tietää miksi?

Suomalaisille oli kerrottu, että Ranskan ulkoministeri kävi Moskovassa neuvottelemassa Syyrian tilanteesta Yhdysvaltojen vetäydyttyä Venäjä-yhteistyöstä. Tämä yhteistyö oli katkennut siihen, että Yhdysvallat ei ollut halukas lopettamaan terroristien suojelua ja aseistamista Itä-Aleppossa. Tätä ei suomalaisille kerrottu. Ranskan ulkoministeri ja Venäjän ulkoministeri päätyivät neuvotteluissaan yhteiseen päätöslauselmaehdotukseen Aleppon ongelman ratkaisemiseksi. Ranskan ulkoministeri matkusti sen jälkeen Yhdysvaltoihin, jossa päätoslauselmaehdotus muuttui. Kun se tuli äänestykseen siinä ei ollut jälkeäkään siitä, mitä Venäjän kanssa oli sovittu.

Venäjä ei voinut sallia Itä-Aleppon terroristien suojelua niiden jatkaessaa Länsi-Aleppon miljoonakaupungin tulitusta.

Yle-uutisista ei saa mitään käsitystä Länsi-Aleppon tapahtumista, siitä, että terroristit estävät itä-aleppolaisten pakenemisen Assadin ja Venäjän valmistelemia pakokäytäviä pitkin turvaan kaupungin länsiosaan.

Yle:n vakituinen syyrialainen demareihin liittynyt avustaja ei kerro totuutta, koska hän on osa Yle:n Venäjä-vastaista propagandaa.

Yle:n tehtävänä olisi parlamentaarisesti valvottuna tiedotusvälineenä kertoa totuudenmukaisia uutisia, joiden avulla ymmärrys monimutkaisista syy-seuraussuhteista voisi hahmottua.

Valtioneuvoston valittua russofobisen disinformaatiokoulutuksen Yhdysvalloissa omaksi agendakseen Yle käyttää sitä omaksi hyödykseen ja meidän katsojien tappioksi.

Edellisessä blogissani kuvaamani kokonaisuuden mukaisesti russofobia toteutuu läpäisyperiaatteella. Docventures ohjelman toimittajan kehottaessa katselijoita paljastamaan ja ilmoittamaan trollit, Venäjään myönteisesti tai neutraalisesti suhtautuvat suomalaiset, entinen ulkoministeri istui vieressä kommentoimatta asiaa mitenkään.

Suurimmat kustantamot, Otava ja WSOY toteuttavat samaa periaatetta. Ne katsovat russofobisten kirjojen, erityisesti dekkareiden myyvän hyvin lännessä. Hiukseni nousivat pystyyn lukiessani eduskunnan pöytäkirjoja yllämainittua Lahtari, Punikki,Teurastaja kirjaani varten. Miksi suomalaisille ei ole kerrottu sisällisotaan johtaneita syitä? Miksi Suomen keskitysleireistä ei ole tehty yhtään elokuvaa? Miksi valkoisten julmuudet ja toisen maailmansodan aikuiset rikokset on laajasti julkisuudessa vaiettu? Johtuuko se siitä, että samat vallanpitäjät, jotka olivat syyllisiä, ovat edelleen sukulaistensa ja hengenheimolaistensa kanssa vallassa? He käyttävät tiedon valtaa erityisesti kustantamoissa ja mediassa. Otava omistaa Suomalainen kirjakauppa-ketjun. Se ei pidä myynnissä kiusallisia kirjoja.Kirjastoissa tällaisia teoksia joudutaan jonottamaan, koska kappaleita on niin vähän.

Valtioneuvoston tehtyä russofobisen suuntautumispäätöksen kaupallinen media on innolla mukana. Moni kriittinen historiallinen hanke on riippuvainen valtion tai yksityisen rahoituksesta. Ei ole oletettavissa, että keskitysleirielokuva saisi tukea.

Media arvostelee Puolaa ja Unkaria oikeusvaltioperiaatteen tai lehdistövapauden rikkomuksista. Suomalaisella medialla ei kuitenkaan ole perusteita arvostella näitä maita, koska oma tiedonvälitys on muuttunut aivopesuksi. Suomi on niin pieni kielialue, että ne kansalaiset, jotka käyttävät ainoastaan suomenkieltä, joutuvat täydellisesti aivopesun kohteiksi. Olen huomannut monen pyytävän apua englanninkielisten facebook-postausten sisällön kuvailemiseen, koska asianomaiset eivät hallitse riittävästi englanninkieltä. 

Suomalaisten aivopesu on helppoa. Siinä meillä on 100-vuotinen perinne. Pelolla hallitseminen saattaa tyydyttää vallanpitäjiä mutta minulle psykiatrina se tuntuu vastuuttomalta. Propagandalla on tunnetusti karut seuraukset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rami Adham, Venäjä, Syyria, Aleppo, Russofobia, disinformaatio,

Presidentti Niinistö A-studiossa

Torstai 19.11.2015 klo 13.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pidin Sauli Niinistöä kapean juridiikan alueella oikeudentuntoisena ja rehellisenä. Miksi hän pyrki presidentiksi? A-studion haastattelu 18.11. 2015 osoitti hänen olevan täydellisesti osa läntistä disinformaatiota, jonka mukaan terrorismin syntyä ei tunneta, mutta sotilaallisin voimin, pommein ja konetuliasein sitä vastaan kannattaa rynnätä. NATO:n katsomuksia voi pitää oikeana todellisuutena, Venäjän näkemyksiä vuorostaan hieman alentuvasti ei hyväksyttävinä.

A-studion toimittaja toimi ihailtavasti yhteisymmärryksessä haastateltavan kanssa. Presidentti ei unohtanut Venäjää Ukrainan kriisin toimijana vaikka suhtautui nyt Venäjään aikaisempaa suopeammin. Yhtään kysymystä ei tullut USA:n roolista Ukrainan kriisin synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Ei yhtään kysymystä terrorismin synnyttäjistä, rahoittajista ja aseistajista.

Suuri raha ja suomalainen NATO-media auttoivat Niinistön presidentiksi rauhantahtoisen, globaaleja prosesseja ymmärtävän Väyrysen sijaan. 

Niinistö tai hänen neuvonantajansa eivät näy tietävän, että Yhdysvallat ja SaudiArabia ovat yhdessä synnyttäneet Al-Qaida terroristijärjestön ja tukeneet Osama bin Ladenia 1980-luvulla Afganistanissa. Afganistanin hallitus oli purkanut feodaalisen harvainvallan, jonka aikana 4000 perhettä omisti maan kastelujärjestelmät ja sen mukaisesti vallan. Tuon hallituksen aikana tytöt, naiset ja vanhukset saivat käydä koulua, kaduilla näki varsin vähän hunnutettuja naisia.Tuo hallitus oli kutsunut kansainvälisten lakien mukaan Neuvostoliiton, liittolaisensa apuun ääriuskonnollisia mujahediin taistelijoita vastaan. Afganistanilla ja Neuvostoliitolla oli ystävyys- ja avunantosopimus. Demokraattinen Afganistan ei sopinut Yhdysvalloille vaan se halusi tukea edelleen niitä eriarvoisuudesta hyötyneitä voimia, jotka tukivat Yhdysvaltojen globaaleja tavoitteita.

Vierailin 1986 Afganistanissa, puhuin radiossa ja televisiossa ja jaoin ammatillisen oppilaitoksen oppilaiden innostuksen siitä, että he saattoivat käydä koulua omassa maassaan. Aikaisemmin osa heistä oli saanut koulutuksensa Neuvostoliitossa. Vierailin kylässä, jonka johtajana oli nainen. Lapset ja vanhukset opettelivat pihalla katoksen alla lukemaan. Yhdysvaltalaiset ohjukset ja koulutetut terroristit veivät maan yhä syvemmälle kaaokseen, jossa se edelleen on.

Yhdysvaltojen ja Saksan intressien yhdistyessä 1990-luvulla Jugoslavian hajottamisprosessiin, molemmat maat tukivat, rahoittivat ja aseistivat Bosnian jihadisti-presidentti Izetbegovicia. Vaalit oli voittanut maltillinen muslimi Fikret Abdic, mutta jostain syystä presidentiksi päätyi Izetbegovic. Hän oli kirjoittant 1970 Islamilaisen julistuksen, jossa suunniteltiin ääri-islamilaista kalifaattia Balkanille. Tuon kammottavan lain sisältöön voi jokainen tutustua netissä.

CIA ihmetteli presidentti Clintonille, kuinka tietty (asekuljetus) lentokone oli eilen Turkin lentokentällä ja tänään Zagrebissa. Clinton ilmoitti asian olevan hoidossa eikä CIA:n tarvinnut puuttua asiaan. Clinton nimittäin hoiti aselähetykset kahdestaan Kroatian suurlähettiläänsä kanssa. Useat aselasteista olivat Osama bin Ladenin rahoittamia. bin Ladenilla oli myös Bosnian passi. 

Yhdysvallat auttoi toimittamaan Bosniaan 10.000 jihadisti-taistelijaa Afganistanista ja Lähi-Idästä. Serbien päitä katkottiin kuten nyt syyrialaisten sotilaiden päitä. Kenraali John Galvin johti Bosnian jhadistiarmeijaa Sarajevossa ja eräs amerikkalainen kenraali sanoi Yhdysvaltojen lentokoneiden muodostavan muslimien ilmavoimat näiden pommittaessa Bosnian serbejä. USA ja NATO jatkoivat terroristien tukemista myös Kosovossa.

Presidentti Clinton osoitti tukeaan Izetbegovicille olemalla läsnä hänen kuolivuoteellaan.

Irakin laittomaan sotaan osallistui useita EU-NATO-maita Pohjoismainen Tanska mukaan luettuna. Miljoona Irakin kuolonuhria muuttuivat vain numeroiksi. Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Albright kysyi onko puoli miljoonaa kuollutta lasta oikea luku. "That is a due price", "Tämä on sopiva hinta", hän tokaisi siihen.

EU-maat julistavat vievänsä demokratiaa "kehittymättömiin" maihin tai "diktatuureihin". Ne asettuvat Yhdysvaltojen johdettaviksi sotilasliitto NATO:n lipun alle. Ne eivät demokratiatietoisuudessaan voi katsoa totuutta silmiin. Totuus on se, että EU- maat sulkevat silmänsä kansainvälisen lain rikkomuksiltaan, väkivaltaisilta hallituksen vaihdoksilta, kidutukselta. Irakin vankiloissa sikisi yhdysvaltalaissotilaiden suorittamien kidutusten seurauksena joukko, johon ei enää saa inhimillistä yhteyttä.

Presidentti Niinistön neuvonantajat eivät ilmeisesti seuraa yhdysvaltalaisia tiedotusvälineitä tai uutiskanavia, joissa haastatellaan CIA:n entisiä johtajia, jotka kertovat avoimesti terrorismin synnyn taustatekijöistä.

Syyria kuului jo presidentti Bushin aikana "pahan akseliin", johon USA liittolaisineen katsoi voitavan suhtautua kuin sillä ei olisi normaaleja valtion oikeuksia. Presidentti Assadia demonisoitiin ja hänen pyrkimyksensä normaalin turvallisen yhteiskunnan ylläpitämiseen kutsuttiin propagandassa "oman kansan murhaamiseksi". Tosiasiassa kansannousu oli alusta lähtien aseellinen ja hyvin valmisteltu. Jo esimmäisten viikkojen jälkeen Saudi-Arabian uskonnolliset johtajat julistivat jihadin alkaneeksi. Saudi-Arabia, Yhdysvallat, Qatar ja Turkki ovat kukin tahoillaan rahoittaneet ja aseistaneet maan destabilointia.

Vuosi sitten Yhdysvallat aloitti kansainvälisten lakien vastaiset pommitukset tuhoten Syyrian infrastruktuuria. USA on väittänyt taistelevansa ISIS:tä vastaan, kun se tosiasiassa taistelee Syyrian hallitusta vastaan. Sen pommitukset ovat mahdollistaneet ISIS:in etenemisen, koska se ei ole halunnut edistää Syyrian hallituksen mahdollisuuksia pitää maa-alueita hallinnassaan. Mm tämän vuoksi Syyrian hallituksen joukot ilmeisesti menettivät arkeologisesti arvokkaan Palmyran alueen hallinnan, minkä seurauksena ISIS on tuhonnut arvokkaita muinaisia rakennuksia kuten Taliban Afganistanissa.

Muinaisaarteet ovat osa kansakunnan kulttuurista identiteettiä. Aarteiden tuhoaminen on rikos ihmisyyttä vastaan.

Vierailin Syyriassa 1980-luvulla parlamenttivaltuuskunnan mukana. Tapasimme ulkoministerin ja useita eri yhteiskunnallisia vaikuttajia, mm. druusi-johtaja Jumblattin ja eri palestiinalaisryhmien johtajia. Sain vaikutelman itsenäisestä USA:n imperialismia ja kolonialismia kritisoivasta maasta. Kävin myös tapaamassa palestiinalaisen kummilapseni sisaruksia syyrialaisessa sisäoppilaitoksessa.

Irakin sodan aikana Syyria antoi turvapaikan 1,5 miljoonalle pakolaiselle sen lisäksi, että sillä oli ennestään 0,5 miljoonaa palestiinalaista pakolaista. Pakolaisia kohdeltiin Syyriassa tasa-arvoisesti omien kansalaisten kanssa.

Tämän taakan alla olevaan Syyriaan ei olisi tarvittu Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian rahoittamaa ja aseistamaa hallituksenvaihdosoperaatiota. Ranska entisenä siirtomaaisäntänä ei kaihda salaisen palvelun ja sotilaallisten toimien käyttöä tavoitteidensa toteuttamiseksi. Ranskan ulkoministeri Fabius kehui pari vuotta sitten terroristijärjestö al-Nusran erinomaisuutta.

Presidentti Niinistön olisi odottanut puhuvan jotakin todellisuudesta kokonaisuudessaan. Haastattelija sentään kahdesti pyysi puhumaan globaalista kokonaisuudesta.

Olisi luullut, että presidentti Niinistö olisi ensimmäisenä terrorismin suitsemiskeinona maininnut terroristien rahoituksen ja aseistuksen lopettamisen. Syyrian hallituksen armeija on ainoa, jonka jalkaväki on uhrannut henkensä maansa puolesta ja terrorismia vastaan koko sodan ajan. Niinistöltä ei liiennyt sanaakaan suurimman uhrauksen antaneiden sotilaiden puolesta. Syyrian armeijan sotilaat ovat kristittyjä, sunnimuslimeja, shia-alawiitteja, toisin sanoen sekulaarisen maan armeija, jonka demokraattinen USA-EU-akseli haluaa vaihtaa saudi-arabialaista wahhabi-ääriuskontoa tunnustavaksi jihadistiarmeijaksi.

Missä on juristi- presidenttimme totuuden-, oikeuden- ja demokratian tunto?

Presidentti sitoi Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen kansalaisten selän takana, salassa. Nyt presidentti haluaa vahvistaa sotilaallista yhteistyötä Euroopan sisällä vastauksena Pariisin terrori-iskuille. Jokainen tunteva ihminen käsittää, että turvallisuus Suomessa ei lisäänny militarismia lisäämällä. Militarismi ei ole ratkaisu terrorismiin eikä se ole ratkaisu turvallisuuteen.

Yhdysvallat ratkaisee kaikki ongelmat sotilaallisesti. Sen sotilastukikohdat kattavat koko maapallon. Sen kansalliset poliisivoimat jopa maakuntatasolla on varustettu armeijan kulkuneuvoilla ja varusteilla. Kansalaisten vakoilu on kattavaa. Tällaiseenko yhteiskuntaan haluamme.

Terrori- iskuja käytetään tekosyynä militarismin voimistamiseen. Se edistää aseteollisuuden voittoja. Tosiasiassa terroristeiksi rekrytointi ja terrorismin rahoitus tulisi lopettaa. Ison-Britannian muslimiväestöstä 70% elää köyhyysrajan alapuolella. Eikö presidentti Niinistöllä riittäisi neuvoja Suomen hallitukselle kuinka väestöä tulisi kohdella, jotta ääriliikkeet eivät saisi kasvuvoimaa Suomesta.

Hallituskriisissä porvarihallitus, presidentin kanssa neuvotellen huolehti yksityisten suurfirmojen hyvinvoinnista ja mahdollisesta veronkierrosta veroparatiiseihin sen sijaan, että olisi huolehdittu vähäväkisten elintason kohottamisesta. Suuri uusi maahanmuuttajaväestö putoaa elintasokilpailussa pohjalle. Eikö presidentiltä odottaisi eläytymistä ihmisiin yhden suurvallan globaalien intressien puolustamisen sijaan?

Palasin toissayönä Zürichistä. Lentokentällä sain esimakua uudesta ajasta naispoliisin juostessa rynnäkkökivääri kädessä pitkin lentoaseman käytävää. Näin sosiaalinen eriarvoisuus poistuu uudessa uljaassa Orwellin maailmassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A-studio, terrorismi, presidentti Niinistön disinformaatio, terrorismin rahoitus, vastaus terrorismiin, Ranska, USA, Saudi-Arabia

YLE-uutisten ja ajankohtaisohjelmien sotapropaganda vaarantaa suomalaisten mielenterveyden

Maanantai 19.10.2015 klo 14.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle on mainostanut viime päivinä omien toimittajiensa työteliäisyyttä, vilpittömyyttä, halua antaa kaikkensa Suomen kansan parhaaksi. Jospa näin olisikin.

Psykiatrin näkökulmasta Yle:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat presidentti Niinistön haastattelu mukaan luettuna ovat mielenterveydelle vaarallisia.

Suomalaiset ovat sisällissodasta lähtien saaneet tottua porvarilliseen sotapropagandaan. Taloudellinen valta ja sitä käyttävät ihmiset ovat hyötyneet tästä. Porvarillinen propaganda ei edellytä pahoja ihmisiä. Eivät ne kansanryhmät, jotka sata vuotta sitten katsoivat taloa myytäessä palkollisten olevan osa myytäviä huonekaluja ajatelleet niin pahuuttaan, vaan siksi, että oli totuttu ajattelemaan niin.

Useat Yle:n toimittajat ovat samalla tavalla vilpittömiä maailmankatsomuksessaan. Hollywood on opettanut venäläisten olevan pahiksia joten Yle:n toimittaja, joka kirjoissaan myös kuvaa venäläiset näin, on omasta mielestään aivan oikeassa. Jos on lukenut Sofi Oksasen kirjoista historiallisen todellisuuden, ei ole fasisteista kuullutkaan, puhumatta siitä, että Eesti julistettiin juutalaisista vapaaksi maaksi sen jälkeen kun toisen maailmansodan aikana kaikki Eestin juutalaiset oli tapettu.

Yle- uutisissa ei ole vaarallista se, mitä kerrotaan, vaan se, mitä ei kerrota.

EU-komission puheenjohtaja Juncker totesi viikko sitten eräässä haastattelutilaisuudessa, että EU:n olisi irtauduttava USA:n ohjauksesta ja alettava toimia itsenäisesti. Hän oli sitä mieltä, että EU:lla olisi oltava "säälliset" suhteet Venäjään siitä huolimatta, että se ei ole seksikästä. - Tätä emme kuulleet suomalaisista tiedotusvälineistä..

Suomi oli kansainvälisessä politiikassa viimeisen kerran linjakas presidentti Tarja Halosen todetessa YK:n yleiskokouksen puheessaan, että Irakin sota on laiton. Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Tanska muiden muassa hyökkäsivät laittomasti Irakiin. Sotavuosien jälkeen Irakin infrastruktuuri, kulttuuri ja kansa oli murskattu. Suomi ei osallistunut pommituksiin. Siten ei ole lainkaan ihme, että irakilaiset hakeutuvat mielellään Suomeen. Emme kuulu NATO:n emmekä ole Euroopan sotaisimpia.

Presidentti Niinistö ei todennut YK:n puheessaan Yhdysvaltojen eräine liittolaisineen olevan laittomasti Syyrian ilmatilassa. Ei suvereenin valtion ilmatilaloukkausta voi perustella omilla intresseillä. Se, että yle kauhistelee Venäjän muutaman sekunnin ajan tapahtunutta Turkin ilmatilan loukkausta ei ole missään suhteessa siihen, että eräät maat ovat kuukausikaupalla Syyrian ilmatilassa. Yhdysvaltojen Special Operations Commandin komentaja kenraali Joseph Votel on ilmoittanut Yhdysvalloilla olevan lisäksi salaisia lennokki-operaatioita Syyriassa. Mitä Yle uutisoi? Arvelee Turkin alasampuman lennokin olleen venäläisen. Tietysti?

Yhdysvaltojen Special Operations Command toimii 135 maassa ympäri maapallon. Noam Chomskyn mukaan Yhdysvallat on vuodesta 1945 lähtien yrittänyt kaataa laillisen hallituksen yli 50 maassa, viimeksi Ukrainassa, sekaantunut 30 maan demokraattisiin vaaleihin ja pudottanut pommeja yhtä monessa maassa

Presidentti Niinistön haastattelu Yle:n lauantaivieraana oli pettymys. Presidentti ei tiennyt, tai halunut tietää, että Saudi-Arabia ja Yhdysvallat ovat ISIS:in synnyttäneet ja tehneet mahdolliseksi sen kalifaatin rakentamisen.( Samat maat synnyttivät Al Qaidan Afganistanissa ja tukivat jihadisteja rakentamaan kalifaattia Bosniaan.) Presidentti ei tiedä, eikä toimittaja tiedä tai kysy kuinka Turkki on noussut niin arvostettuun asemaan pakolaisten vastaanottajamaana? Miten Turkki 2 miljoonan pakolaisen vastaanottajana on arvokkaampi kuin Syyria, joka oli sisällissodan alkuun mennessä ottanut vastaan 1,5 miljoonaa Irakin pakolaista ja jolla entuudestaan oli 0,5 miljoonaa Palestiinan pakolaista. Miksi EU keskittyy auttamaan Turkkiin siirtyneitä syyrialaisia, mutta ei miljoonia Syyrian sisällä olevia pakolaisia.Osa Irakista tulleista pakolaisista on todennäköisesti joutunut pakenemaan edelleen pois Syyrian sodan jaloista.

Yhdysvaltojen ja EU:n sijaan, Yle arvostelee Venäjää. Yle:n uutis-ja ajankohtaisohjelmien lisäksi Yle tilaa yksityisilta toimijoilta Uutisvuotoja ja muita viihdeohjelmia,  joissa suhtaudutaan rasistisesti venäläisiin ja Venäjään. Ihmisarvoa kunnioittavissa ja totuutta etsivissä ihmisissä Yle:n avaaminen aiheuttaa pahoinvointia. Pahantahtoinen ilmapiiri ja tiedottamisen valta antaa mallin koulukiusaajille. Yle kehuu 3:n neljästä suomalaisesta katsovan Yle:n uutisia. Pelkästään suomenkielisen tiedonvälityksen varassa olevat ihmiset ovat aivopesun kohteena.

Kuvatessaan Venäjää tai Venäjän politiikka Yle-uutiset käyttää tietolähteenä yhdysvaltalaista Carnegie Moscovta tai haastattelee parlamenttiin valitsematta jääneitä poliitikkoja. Voisiko vastaavasti ajatella olevan mahdollista, että Yhdysvaltojen tilaa kuvaava tietoaines pyydettäisiin venäläisiltä tutkijoilta tai poliitikoilta? Ei taitaisi olla.

Yle- uutiset kristallisoi Venäjä- asenteensa Ukrainaan. Se mitä Ukrainassa on tapahtunut antaa perustan kielteiselle suhtautumiselle Venäjään. Tämä asenne osoittaa, että Yle:n toimituksella ei ole kiinnostusta tutkia asioita demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta. Yhdysvallat ilmoitti sijoittaneensa 5 miljardia dollaria Ukrainaan/ muokatakseen mielipideilmastoa mieleisekseen. Saksalaisen Media Responsibility Instituutin johtaja tohtori Sabine Schiffer'in mukaan Hill&Knowlton mediakonserni toimi Yhdysvaltojen propagandan toteuttajana. EU katsoi vierestä kun USA:n tavoittelema verinen vallankaappaus Kiovassa suoritettiin.

Kiovan vallankaappaushallituksen julistama sota ja EU:n vastuuton sivustaseuraaminen muutetaan Yle:n propagandassa hyveeksi ja se, että Venäjä puolusti väkivallan uhan edessä olevia krimiläisiä pitämään puolensa väkivallattomasti onkin pahasta ja tästä täytyy Venäjää USA:n tahdon mukaisesti rangaista.

Tämän päivän Iltalehdessä oli erinomainen Nada ja Erkki Kettusen kuvaus Syyriasta. Vaikka se ei kuvaa globaalia valtapolitiikkaa, se kuvaa Syyrian arkea monipuolisesti. Se ei jätä mainitsematta sitä, että monilla alueilla väestö on riemuissaan Venäjän tuesta Syyrialle. Tällaista monipuolisuutta toivoisi Yleltäkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tarja Halonen, Sauli Niinistö, yle-uutisohjelmien sotapropaganda, disinformaatio ja mielenterveys, mistä yle vaikenee?

US-kongressin sodanjulistus Venäjälle

Tiistai 9.12.2014 klo 12.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen kongressi valtuutti 4.12.2014 presidentin aloittamaan sodan Venäjää vastaan ilman erillistä kongressin uutta valtuutusta.Päätös no:758. Päätös edellyttää senaatin vahvistuksen. Tämä miljoonia maapallon ihmisiä koskeva päätös ei ole saanut julkisuutta mediassa.

Olen katsonut kaksi yhdysvaltalaisen Venäjä-tutkimuksen professori Steven Cohenin haastattelua kahdella yhdysvaltalaisella TV-kanavalla. Niissä on tieteellisyyttä, analyysiä ja objektiivisuutta mistä Helsingin yliopiston ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijat voivat vain unelmoida. Suomalaisessa tieteellisessä tutkimuksessa, joka koskee Venäjää näyttää riittävän pelkkä tutkijan mielipide.

Vuoden kestänyt presidentti Putinin demonisointi peittää sen, että demonisoijilta puuttuu sekä faktatiedot, että analyysi. Kuten edellisessä blogissani totesin, syy tähän asiain tilaan johtuu halusta miellyttää "äitiä" (USA:ta) auktoriteettia, josta ollaan, tai uskotellaan oltavan riippuvaisia.

NATO:n laajentaminen Venäjän ympärille, on johtanut siihen, että Venäjää ympäröivät maat /EU:n NATO-maat eivät enää katso tarpeelliseksi käyttää diplomatiaa, neuvotteluja ja pyrkiä objektiivisiin kaikkia osapuolia ja kaikkien turvallisutta palveleviin ratkaisuihin. Pienille Baltian-maillekin riittää NATO:n 5.artikla, jolloin voidaan liittyä vallankäyttäjien joukkoon, suurten vallankäyttäjien vasalliksi.Itse asiassa jonkinkaan asteinen demokratia on korvattu puhtaalla voimapolitiikalla, jonka ytimenä on globaalia valtaa käyttävä aseteollisuus.

Professori Cohenin, kuten myös  monen muun kanta on se, että Ukrainassa käydän Yhdysvaltojen ja Venäjän etäsotaa. Läntinen valtamedia ja suomalainen media erityisesti kaihtaa visusti sanomasta sanaakaan Yhdysvaltojen osuudesta Ukrainassa. Helsingin Sanomat julistaa tänään 9.12. "Yhdysvalloista tuli venäläisten inhon kohde". Pitäisikö venäläisten rakastaa maata, jonka kongressi on ryhtymässsä sotaan omaa kansaa vastaan.

Suomen media on vaiennut syyskussa 2013 ukrainalaisen oligarkki Pinchukin organisoimasta Ukrainan tulevaisuutta koskevasta kokouksesta, jossa Bill ja Hillary Clinton, entinen CIA:n johtaja David Petraeus, entinen Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin silloinen ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schroeder, Dominique Stauss-Kahn, Italian ent pääministeri Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan silloinen ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich ja Petro Poroshenko sekä entinen US energiaministeri Bill Richardson kävivät paikallaolleiden mukaan euforista keskustelua, voinee sanoa, maan jakamisesta (kuten aikoinaan Jugoslavian saaliinjaosta).

Jaltan kokouksen läsnäolijoissa kiinnittää huomiota se, että niin Liettua, Puola kuin Ruotsikin ovat Yhdysvaltojen suhteen erityisasemassa. Liettuan ja Puolan maaperällä on ollut salaisia, kidutusta harjoittavia, vankiloita. Ruotsi on ollut läheisessä yhteistyössä NSA:n kanssa, josta Obama on osoittanut kiitollisuuttaan. Italiaan vuorostaan siirretään yhä enemmän Yhdysvaltojen sotilasyksiköitä, koska halutaan olla lähempänä Afrikkaa.

On selvää, että näin arvovaltainen ja omaan suunnitelmaansa sitoutunut, jo Jugooslavian pommitukset kokenut, joukko ei säikähdä pientä väkivaltaa Maidanilla. Lentokoneen alasampuminen mahdollisena provokaationa on pientä, siihen nähden kun tavoitteena on Venäjän alistaminen ja sen palauttaminen Lännen vasalliksi, mikä prosessi oli Jeltsinin aikana jo hyvässä vauhdissa. Putin on pilannut kaiken! Hänelle kostetaan

Objektiivisen tiedonvälityksen sijaan Suomen media on keskittynyt Venäjän presidentin demonisointiin. HeSa analysoi presidenttiä Interpolin etsintäkuuluttaman yhdysvaltalaisen liikemiehen silmin. Toisen näkökulman lehdelle on antanut Puolan entinen presidentti Kwasniewski, joka heti Ukrainan vallankaappaushallituksen valtaantulon jälkeen nimitettiin Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallitukseen kuten myös Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin poika Hunter Biden. Näitä nimityksiä HeSa ei kuitenkaan halunnut mainita.

Suomen media ei myöskään ole tuonut esiin niitä riskejä, joita NATO:n laajeneminen ja lisääntynyt aktiviteetti Venäjän rajoilla aiheuttaa. Jos Venäjään rajoittuvan NATO-maan rajalla tapahtuisi pienikin konflikti, johon Venäjä vastaisi aseellisesti, mitä siitä seuraisi. Kun Eestiin ja Puolaan ja Ukrainaan on sijoitettu yhdysvaltalaisia nopean toiminnan joukkoja, Ukrainaan palkkasotureita, mitä merkitsisi, jos yksikin yhdysvaltalainen menettäisi mahdollisessa provokaatiossa henkensä.

Kun järjen käyttö ja kaikki halu neuvotella upotetaan massiiviseen propagandaan, kuten Suomessa on tapahtunut, riittääkö median ilakointi siitä, että NATO:n kannatus on hivenen lisääntynyt. Media voi kehuskella, "sain kaiken tämän vihan ja pelon aikaan ja syntipukkikin on ihan itse rakennettu".

Pari iltaa sitten YLE pani vielä paremmaksi.Kaikkien viime kuukausien innokkaiden NATOn harjoituksiin liittyvien sotaisien haastattelujen, kumppanuuksien ja talvisodan alkua muistuttavan Ruotsi-yhteistyöinnon jälkeen YLE ilmoitti ruumiiden keruunkin olevan kunnossa. Ruumispussifirmat ja hautaustoimistot voivat olla tyytyväisiä, armeijalla on jo suunnitelmat valmiina!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Steven Cohen, Helsingin Sanomat, YLE, voimapolitiikka, US-kongressin sodanjulistus Venäjälle, NATO ja kuuma sota, läntinen disinformaatio, Ukrainaa koskevat valheet, EU:n virheet