Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Merikorttikuja 4.B.41 00960 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Suomen rauhanpolitiikka EUhun liittymisen jälkeen

Maanantai 25.10.2021 klo 12:05 - Pirkko Turpeinen-Saari

SUOMEN RAUHANPOLITIIKKA EUhun LIITTYMISEN JÄLKEEN

puhe YK:n päivänä Lapin rauhanpuolustajien rauhanmarssin jälkeen järjestämässä tilaisuudessa


Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen rauhanpolitiikka päättyi 27.1.1982 Suomen tasavallanpresidentti Urho Kekkosen jäädessä sairauslomalle ja saman vuoden syksyllä luopuessa virastaan sairauden vuoksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli allekirjoittanut Pariisin rauhansopimuksen, YYA sopimuksen ystävyydestä ja yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa ja sopinut asevarustelun rajoituksista ja sitoutunut olemaan tuomasta ydinaseita Suomen maaperälle.

Kolmekymmentäluvun kokemukset tiiviistä yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa sekä Mannerheimin johtaman sotilaskomitean valta Suomen politiikassa oli johtanut siihen, että presidentti Kekkonen suhtautui armeijaan etäisesti ja kirkkoon vielä etäisemmin.

Suomen pääomapiirien vallankäyttö Suomen sisällissodassa ja liittoutuminen Saksan kanssa työväen lyömiseksi ja Suomen liittämiseksi Saksan keisarikuntaan oli vähitellen johtanut pysyvään asennemuutokseen myös Kekkosen mielessä.

Presidentti Kekkonen piti oikeistolaista kokoomuspuoluetta vaarana Suomen rauhanpolitiikalle.

Presidentiksi Kekkosen jälkeen tullut Mauno Koivisto nimitti vuoden 1987 vaalien jälkeen Suomeen hallituksen kokoomuksen Harri Holkerin johdolla. Muina puolueina olivat sdp, rkp ja maaseudun puolue. Tämän hallituksen aikana valmisteltiin Suomen liittymistä tiiviimmin läntiseen Eurooppaan.

Suomen pääomapiirit oletettavasti kokivat myönteisenä sen, että European Round Table of Industrialists, Euroopan teollisuuspiirien yhteenliittymä, valmisteli tulevan Euroopan Unionin peruskirjan artiklat.

Eduskunnan puhemiesneuvosto harkitsi vuonna 1987 varoituksen antamista minulle salaisuuksien kertomisesta eduskunnan täysistunnossa. Olin nimittäin kertonut ruotsalaisen Round Table of Industrialists järjestön puheenjohtajan, Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammarin, istuvan myös Yhdysvaltojen toiseksi suurimman aseteollisuusyrityksen hallituksessa. Päättelin aseteollisuuden etujen tulevan liian ratkaiseviksi tulevan EU:n toiminnassa.


Tämä arvioni on osoittautunut oikeaksi.

Aseteollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja muun sotilaallisen toiminnan on osoitettu olevan maapallon pahin saastuttaja. Ovatko Suomen tai muiden EU-maiden poliitikot nostaneet tämän hälyttävän seikan ilmastonmuutoksen torjunnan pääkohteeksi? Eivät. Sotateollisuuden ympärillä on tässä suhteessa täysi hiljaisuus.

Euroopan ollessa 1990-luvulla myllerrysten kourissa Suomen valtiolliset toimijat katsoivat kansainvälispoliittisen tilanteen mahdollistavan Suomelle livahtamisen Länsi-Euroopan syliin. Presidentti Koivisto myöntyi irrottautumiseen Pariisin rauhansopimuksesta. RKP:n puolustusministeri Elisabeth Rehn nosti asekätkijät ja Lotta Svärd-järjestön uuteen kukoistukseen. Äärimmäisestä taloudellisesta hätätilasta huolimatta hallitus tilasi Yhdysvalloista Hornet-hävittäjät. 1930-luvun ilmapiiri oli palannut.

YYA-sopimus sovittiin purettavaksi ja korvattavaksi ystävyyteen perustuvalla Suomen ja Venäjän välisellä rajasopimuksella.

MITÄ SUOMEN POLIITIKKOJEN MIELESSÄ LIIKKUU?

Olen työskennellyt 25 vuotta, elämäni tärkeimmät vuodet psykoottisten, mieleltään hajonneiden ihmisten parissa. Kanssakäyminen on mahdollista vain äärimmäisen aitouden ja tunneherkkyyden varassa. Psykoottinen ihminen tunnistaa aitouden ja tulee kanssakäymiseen vain tuota aitouden siltaa pitkin.

Sama pätee lapsiin. Vain aito vuorovaikutus ja lapsen kuuntelu tekee mahdolliseksi sen, että hän kasvaa inhimilliseksi ihmiseksi.

Miten meille suomalaisille käy toistuvasti niin, että johtajamme valitsevat meille inhimillisyyden sijaan väkivaltaan, aseisiin ja vallankäyttöön perustuvat puitteet.

Sisällissotaan jouduttiin kesällä 1917 itsenäisyyden taanneen valtalain vastustajien salaisten neuvottelujen ja niitä seuranneen eduskunnan hajottamisen kautta. Keisarillisen Saksan yhteyteen pyrkineet voimat saivat yliotteen, perustivat porvarillisen armeijan tammikuussa 1918 ja yhteistyössä Saksan armeijan kanssa murskasivat demokratiaa ja nykypäivänä itsestään selviä oikeuksia vaatineet työläisjoukot.

Siten voidaan sanoa, että asiat päätettiin kulisseissa.

Presidentti Ståhlberg esti kenraali Mannerheimia saamasta itselleen suojeluskunnista yksityistä armeijaa eikä Mannerheim onnistunut heimosotien avulla tuhoamaan neuvostovaltiota. Hän ei tohtinut ryhtyä lapualaisten päälliköksi vaan toimi Suomen saksalaissuuntauksen virrassa yhteistyössä Göringin kanssa perehtyen Hitlerin menetelmiin. Suomen demokratia purettiin jopa Saksaan verrattuna etuajassa. Saksan armeijan kenraalit juhlivat Mannerheimin rinnalla ”Vapaussodan voittoa” vuotuisissa kekkereissä joissa ”Alte kameraden”-laulu raikui.

Toisinajattelijoiden vangitsemiset ja teloitukset olivat 1930 luvulla todellisuutta. Talvisotaan lähdettiin, rinta rottingilla olihan Hitler luvannut, että hän sallii ruotsalaisten auttaa suomalaisia sodassa Neuvostoliittoa vastaan, vaikka itse ei vielä Molotov-Ribbentropin sopimuksen johdosta pysty auttamaan. Italialaisten fasistien apu Suomen armeijalle talvisodan aikana oli myöskin saanut Italian ulkoministeri Cianon mukaan Hitlerin siunauksen. Pohjoismaiden johtajat taputtivat lokakuussa 1939 yhteisessä päämiesten neuvottelussa Suomen hallitusta selkään: kyllä sota tulee hyvin menemään.

Suomen Saksa-suuntautuneelle eliitille toisen maailmansodan jälkeinen aselepo ja Pariisin rauhansopimus oli järkytys. Fasististen järjestöjen lakkautus ja demokraattiset oikeudet kaikille olivat ennenkuulumattomat sodan alusaikaan verrattuna.

Presidentti Urho Kekkosen aika oli jatkuvaa ponnistelua rauhan ja hyvien suhteiden ylläpitämiseksi erityisesti Neuvostoliittoon.

YK:n jäsenyys, 1970 -80-lukujen työväenjärjestöt ja -sanomalehdet, YK:n päivän rauhanmarssit ja puhetilaisuudet ylläpitivät perheissä ja kouluissa demokratian ja rauhan kunnioitusta.

Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin George Sorosin ja nk talousgurujen yhdessä Neuvostoliiton uusien oligarkkien ja Jeltsinin kanssa suorittama presidentti Gorbatsovin vallasta syökseminen ja kansallisvarallisuuden ryöstö romahduttivat Neuvostoliiton.

Neuvostoliiton merkitys kansainvälisen rauhan ja kehittyvien maiden tukijana väistyi. Samaan aikaan mureni Saksan demokraattinen tasavalta, joka johti Saksojen yhdistymiseen.

Näiden sosialististen maiden tuhoutuminen johtui pitkälti läntisen valtamedian vaikutuksen voimistumisesta, läntisen taloudellisen vallan suuresta merkityksestä sekä siitä että sosialistisissa maissa ihmisten olisi tullut henkisesti kyetä ylittämään kulutusyhteiskunnan synnyttämät tarpeet ja korvata ne solidaarisuuden tuomalla tyydytyksellä. Missään Euroopan sosialistisessa maassa johtajat ja politrukit eivät näyttäneet esimerkkiä vaatimattomuudesta hyveenä.

Saksojen yhdistyminen aiheutti liittokansleri Kohlille tarpeen lähteä ryöstöretkelle Jugoslaviaan yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvallat halusivat sotilaallisen sillanpääaseman Balkanille.

Euroopan yhteisö ja Euroopan unioni olivat muotoutumassa. Liittokansleri Kohl, Angela Merkel hänen ministerinään ylipuhuivat vastustelevat EU-jäsenkandidaatit Jugoslavian hajottamisen puolelle Maastrichtin kokouksessa v.1992. Hajottamisen lähtölaukaus oli Kroatian itsenäisyyden tunnustaminen hetkellä, jolloin Kroatia oli säätänyt serbivastaisen rasistisen perustuslain, piti sotilaallisesti hallussaan vain 1/3 Jugoslavian liittotasavallan Kroatian alueesta. Tämä kansainvälisten lakien ja Jugoslavian perustuslain vastaisuus ei mietityttänyt.

Kohl ajoi USA:n presidentiksi tulleen Bill Clintonin, Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen kroaatti- ja natsidiasporan rahoittamana Jugoslavian hajottamisen myrskyn lailla. Yhdysvallat ja CIA olivat aloittaneet fasistien ja muslimiveljeskunnan tukemisen jo 1950- luvun alkupuolella, diasporan antaessa sivustatukea.

Aseita hankittiin DDR:n ylijäämäasevarastoista sekä Osama bin Ladenin lentorahdilla Lähi-idästä. On liikuttavaa suomalaisten näkökulmasta, kun Suomen EU-jäsenyyden pääneuvottelija Pertti Salolainen kehui saaneensa Kohlin ja ulkoministeri Klaus Kinkelin avulla Suomelle aseita samasta DDR:n varastosta.

Klaus Kinkel totesi heti ulkoministeriksi tultuaan että ”serbit on saatava polvilleen.” Olivathan he jo olleet polvillaan toisen maailmansodan aikana, jolloin Saksan liittolaisilla, natsi -kroaateilla, muslimit apulaisinaan oli keskitysleirit serbeille. Muun muassa Jugoslavian presidentti Milosevicin vaimon äiti oli kuollut keksitysleirillä.

Yhdysvaltalainen senaattori Joe Biden totesi serbien oleva ”kretiinejä”, vajaa -älyisiä. Siis natsi -ajan tapaan epäihmisiä.

Mitä suomalaiset tiesivät Balkanin kansoista. Mitä suomalaiset käsittivät tapahtuvan ympärillään Euroopassa, johon he suin päin syöksyivät. Oliko niin, että vanha intuitio siitä, että natsien kanssa on hyvä olla liitossa, oli ottanut vallan. Mitä muuta serbien kohtelu oli kuin natsismia.

Suomen poliitikot vaikenivat tosiasioista Jugoslavian hajottamisen alkuaikoina 1992-95. Asioista, joista Yhdysvallat halusi vaiettavan, vaiettiin. Presidentti Clintonin tilaamat lavastukset tiedotettiin tosina.
Suomalaiset eivät tienneet yhdysvaltalaiskenraaleiden johtavan muslimiarmeijan taisteluita Sarajevossa.
Suomalaiset eivät tienneet että Sarajevon toriräjäytykset lavastettiin serbien tekemäksi. Niiden muslimien suorittamien räjäytysten seurauksena muslimiarmeija tilasi muutaman tunnin sisällä NATO-pommitukset serbien niskaan koska todellisten syyllisten paljastamiseen kului päiviä ja viikkoja. Suomalaiset eivät tienneet Yhdysvaltalaiskenraalien harjoittavan kroaattiarmeijaa suorittamaan serbien kansanmurhaa Kroatian Krajinassa.

Liittolaisuus Saksan ja Yhdysvaltojen kanssa oli tuolloin kuten nytkin totuutta tärkeämpää.

Presidentti Clinton oli tilannut vuonna 1993 Bosnian muslimipuolueelta 5000 ruumista Srebrenicasta. Jokainen voi Youtubesta nähdä videon, jossa muslimipuolueen edustajat kokouksessaan ihmettelevät, mistä ruumiit saataisiin ja kuka niitä haluaa. Clintonin mukaan, jos sellainen määrä ilmoitettaisiin, NATO voisi ryhtyä pommittamaan serbejä.

Muslimien hyökkäyksissä Srebrenicaa ympäröivin serbikyliin vuosina 1992-93 kuoli yli 2000 siviiliä askareissaan. Bosnian serbikenraali Mladic ilmoitti, että näin ei voi jatkua. Srebrenicaa ei ollut lupauksista huolimatta demilitarisoitu vaan sieltä käsin muslimiarmeija ja jihadistit (Osama bin Ladenin presidentti Izetbegovicin pyynnöstä toimittamat taistelijat) tekivät brutaaleja hyökkäyksiä rauhallisiin kyliin. He videoivat itse niitä ja näyttivät länsilehtimiehille ylpeinä. Yhtäkään näistä videoista ei esitetty ICTY-tuomioistuimessa, jonka NATO-maat pystyttivät serbejä tuomitsemaan.

Kenraali Mladic otti Srebrenican haltuunsa heinäkuussa 1995 käytännössä ilman vastarintaa. Rauhallisten neuvottelujen jälkeen sovittiin järjestettäväksi bussikuljetus niille, jotka haluavat laskea aseensa ja lähteä kaupungista. Jokaiseen bussiin oli Mladicin määräyksellä tultava YK-sotilas turvaksi.

Aseita laskemaan haluttomat tuhannet Srebrenican muslimiarmeijan ja siviilien joukot lähtivät kulkemaan metsien ja miinakenttien läpi 60km päässä olevaan Tuzlan kaupunkiin, jossa oli Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Matkan varrella käytiin lukuisia taisteluita. Osa serbitaistelijoista olivat niitä, joiden kotikyliin oli aikaisemmin hyökätty, osa muslimitaistelijoista oli niitä, jotka olivat hyökänneet ja polttaneet serbikyliä.

Sarajevossa muslimijoukkoja johti yhdysvaltalainen kenraali John Galvin.

Parin viikon päästä Tuzlassa olevat yhdysvaltalaiset tiedottajat väittivät Srebrenicassa tulleen teloitetuksi 8000 muslimimiestä ja poikaa vaikka siitä ei ollut mitään todisteita. Väite oli 60km päässä tapahtumapaikalta tehty tarkoitushakuinen päätelmä. Punainen risti oli ilmoittanut tuhansien ihmisten olevan kadoksissa omaisiltaan. Tätä punaisen ristin ilmoitusta ja Srebrenican joukkomurha -lavastusta käytettiin harhautuksena. YK:n sotilastarkkailijoiden mukaan näytti siltä, että Srebrenicaa koskevalla sensaatiomaisella uutisella haluttiin peittää samaan aikaan , elokuun taitteessa Kroatian puolella, 350 km päässä Tuzlasta tapahtuva serbien kansanmurha.

Ennen toista maailmansotaa Kroatian alueella asui 2, 5 – 3 miljoonaa serbiä. Heidän määränsä oli laskenut n. 750 000:een vuoteen 1990 mennessä.

Yhdistetyt kroaatti- ja albaanijoukot olivat 10 kk harjoittelun jälkeen lähdössä ajamaan kaikki satoja vuosia Kroatiassa asuneiden serbisukujen edustajat ulos Kroatiasta. Kroatian presidentti Tudjman vaati puheessaan 31.7.1995, että serbien on kadottava Kroatiasta. ”Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.”

Karkotustaistelun nimi oli Operaatio myrsky. 250 000 serbiä ajettiin maasta tuhansien kuollessa matkalla pommeihin ja tykkituleen. Tämän operaation oli harjoittanut yhdysvaltalaiset kenraalit. Yhdysvalloissa tätä taistelua kutsutaan ”hienoimmaksi taisteluksi sitten toisen maailmansodan.”

Srebrenican lavastusta sekä Sarajevon Markale-torin räjähdys -provokaatiota käytettiin perusteluna serbeihin kohdistetuille NATO-pommituksilla.

Suomalaiset Elisabeth Rehn ja Helena Ranta esiintyivät useissa Yle:n dokumenteissa ja uutisissa valittaen muslimien kohtaloa. Kertaakaan ei heidän suustaan kuullut sitä mitä Bosniassa todella tapahtui. Kertaakaan he eivät maininneet olleensa kalifaatin rakentamisessa auttaneen Osama bin Ladenin puolella. He ovat ainoastaan vahvistaneet Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteita; lavastuksia, harhaanjohtavia tietoja, tunnepitoisia dokumenttielokuvia ja historiaan jääviä Wikipedia -tietoja.

Nykyisin Srebrenican joukkomurhan kieltäminen on julistettu laittomaksi Bosniassa. Siten tieteellisyys on myös tullut kielletyksi. Sama koskee myöhemmän Kosovon Racakin taistelun tosiasioiden kertomista. Kosovossa asuva serbikansanedustaja Ivan Todosijevic tuomittiin hiljan 2 vuoden vankeuteen totuuden kertomisesta Racakin kylän taistelusta.

Daytonin rauhansopimuksessa Bosniaan määrättiin eräänlainen siirtomaaherra hoitamaan presidentin virkaa ja alue jaettiin muslimien ja kroaattien osaan sekä serbeille kuuluvaan Republika Srpskaan. Daytonin sopimuksesta livetään EU:n NATO-maiden ja Yhdysvaltojen toimesta vähä vähältä. YK:n päätösvaltaa yritetään siirtää EU:n NATO-maille. Serbitasavallan oikeuksia pyritään vähä vähältä kaventamaan.


Suomen liityttyä EU:hun alkoi Kosovon irrottaminen Serbiasta. Suomen hallituksella ja presidentti Ahtisaarella on merkittävä rooli tässä prosessissa.

Suomen liittyessä EU:hun Bosnian sota oli lopuillaan. CIA jatkoi Kosovon albaanien sotilaskoulutusta Albanian puolella Serbian rajan tuntumassa. Saksa ja Osama bin Laden rahoittivat vielä vuoteen 1998 terroristeiksi kutsuttujen Kosovon albaanien koulutuksen mm Turkissa.

Vuosien 1998-99 taitteessa sissien nimitys muuttui Yhdysvaltojen ulkoministeriön puheenparressa vapaustaistelijoiksi.

Kymmenen vuoden aikana 1990-luvun alusta lähtien Serbian maakunnan Kosovon albaanien enemmistö ei ollut halunnut osallistua monipuoluevaaleihin. He halusivat suoralla toiminnalla, ajoittain väkivalloin muodostaa oman valtion, toteuttaa oman vain albaaneille tarkoitetun koulujärjestelmän, terveydenhuollon jne. Albaanit kieltäytyivät myös toimimasta valtion viroissa tai valtion yrityksissä. Suoritustasoltaan nämä ”omat” laitokset eivät olleet tasoltaan Jugoslavian valtion tai kansainvälisen toiminnan tasolla.

Kehityksen seurauksena albaaniväestö luonnollisesti köyhtyi. Myös albaanien suorittamat väkivallanteot poliiseja, serbisiviilejä ja serbien kanssa yhteistyötä tekeviä albaaneja kohtaan lisääntyivät. Jugoslavian hajottamista tavoittelevat USA ja EU sekä valtamedia kuitenkin ihastelivat ja rohkaisivat tätä suoraa toimintaa.

Jugoslavian hallitus ja niin kutsuttu kansainvälinen yhteisö kuitenkin pyrki rauhoittamaan tilannetta ETYJ:n tarkkailijoiden avulla vuosina 1998-99. Nämä tarkkailijat seurasivat ja arvostelivat kuitenkin vain sitä noudattaako Jugoslavian armeija sopimuksia, sissien saadessa toimia kuten halusivat.

Yhdysvaltojen ETYJ:n tarkkailijat olivat enimmäkseen myös CIA:n palveluksessa. He antoivat satellitti-puhelimensa sissien käyttöön ja useilla sissipäälliköillä oli NATO n päällikön Wesley Clarkin suora puhelinnumero käytössään serbien niskaan suunnattavien pommitusten ohjailua varten. Albaanisissit toimivat omaa etua ajaessaan NATOn suorina yhteistyökumppaneina.

Jugoslavian hajottaminen oli käytännössä Euroopan ja Yhdysvaltojn kansalaisille suunnattu näytelmä, jossa USA:n NATO:n ja erityisesti Saksan tavoitteet esiteltiin hyvinä ja humaaneina ja holokaustin uhreille serbeille oli varattuna Hitlerin rooli.

Yhdysvaltojen tosiasiallinen tavoite oli koko Balkanin sotilaallinen miehitys. Bosnian NATO-miehitys oli jo toteutettu ja Yhdysvallat oli pienintä yksityiskohtaa myöten päättämässä kaikesta mitä maassa tapahtui.

Rambuillet’in neuvottelut keväällä 1999 oli kutsuttu koolle, jotta Jugoslavian hallitus ja kapinalliset albaanit voisivat sopia rauhanomaisesta kehityksestä. Tavoite oli kuitenkin näennäinen. USA liittoutui neuvottelussa, jota se yksinvaltiaasti myös hallinnoi, Kosovon väkivaltaista Drenican mafia -järjestöä johtaneen Hashim Thacin kanssa jättäen neuvotteluja ja rauhaa kannattavan Ibrahim Rugovan syrjään. Yhdysvallat ei halunnut rauhanomaista kehitystä. Se halusi NATO-miehityksen.

Rambuillet’in neuvottelut päättyivät salaisena pidetyn b-asiakirjan tuomiseen neuvottelupöytään. Tämä b-liite edellytti koko Jugoslavian NATO-miehitystä. Mikä valtio tällaiseen voisi suostua?

Asuin vuonna 1999 Brysselissä ja päivälehtenäni oli De Morgen, flaaminkielinen, maan toiseksi suurin sanomalehti. Lehti harrasti tutkivaa journalismia. Lehdessä oli painettuna Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin puhe parlamentissa kokonaisuudessaan. Sen lisäksi lehti, suurena poikkeuksena länsilehtien joukossa julkaisi myös Rambuilletin neuvottelujen b-liitteen.

Minulle kävi aivan selväksi, että mikään valtio ei voisi hyväksyä tuota neuvottelusopimuksen b-liitettä. De Morgen artikkeli oli käänteentekevä epäilykseni heräämisessä koko Jugoslavian hajottamisen todellisuutta ja siitä tiedottamista kohtaan.

Ymmärsin, että Yhdysvallat haluaa pommittaa Jugoslavian polvilleen kuten Saksan ulkoministeri Kinkel oli jo virkaan astuessaan ilmoittanut.

SUOMEN EPÄINHIMILLINEN TOIMINTA


Ennen Rambuillet’ia yhdysvaltalainen ETYJ:n Kosovo-joukkojen päällikkö William Walker oli lavastanut joukkoteurastuksen Racakin kylään. Tämän lavastuksen seurauksena kaikkien NATO- maiden hallitukset olivat joukolla sitä mieltä, että vain pommitukset voivat ratkaista tilanteen.

Tosiasiassa Racak oli siviileistä tyhjennetty albaanikylä Kosovossa, joka oli muodostunut juoksuhaudoilla varustetuksi sissien tukikohdaksi, josta käsin suoritettiin hyökkäyksiä ja tapettiin serbipoliiseja.

Jugoslavian hallitus ilmoitti tyhjentävänsä poliisivoimin kylän ja ottavansa aseet haltuunsa. Hallitus oli kutsunut tiedotusvälineet paikalle ja AP:n televisioryhmä kuvasi päivän taistelut. ETYJ tarkkailijat seurasivat tapahtumia kylää ympäröivillä kukkuloilla.

Taistelujen jälkeen Jugoslavian oikeusviranomaiset, mm tutkintatuomari, eivät kyenneet selvittämään kuinka moni poliisi tai sissi oli kuollut koska rinteiltä alettiin heti ampua tutkintatuomarin alkaessa kavuta rinteelle.

Lehtimiehet haastattelivat ihmisiä kylän torilla ja totesivat iltapäivällä tilanteen rauhoittuneen.

Seuraavana päivänä tutkintatuomarin seurueineen palatessa tutkimaan tilannetta, ETYJ:n amerikkalainen puheenjohtaja William Walker oli jo paikalla suuren lehtimiesjoukon saattelemana. Hän oli vienyt toimittajat kuopalle, joka oli täynnä ruumiita. Siinä hän päivitteli, että ei ole koskaan nähnyt tällaista teurastusta: ”päitä katkottu”, uhrit pakotettu polvistumaan kuopan reunalle, ammuttu niskalaukauksella, jotkut yrittäneet ryömiä kuopasta. Hän viestitti eri NATO-maiden hallituksille ennen kuulumattomasta joukkomurhasta.

Koska oli viikonloppu eikä paikalla olleiden toimittajien raportit olleet vielä julkisuudessa, tämä Walkerin välittämä selostus tuli NATO-maiden hallitusten toimenpiteiden pohjaksi.

Vasta parin päivän kuluttua ranskalaiset lehtimiehet ja TV yksikkö raportoivat mitä todella oli tapahtunut. Sillä ei ollut merkitystä. Oikea tieto hukkui valhevyöryn alle.

Jugoslavian hallitus kutsui suomalaisen oikeuslääkäriryhmän tutkimaan ruumiit ja selvittämään tieteellisesti, miten henkilöt ovat kuolleet.

Oikeuslääkärit totesivat, että ketään ei ollut teloitettu, ketään ei ollut ammuttu läheltä, puhumattakaan että päitä olisi katkottu. Kaikki olivat taistelussa kaatuneita.

Suomen ja Saksan hallitukset halusivat salata oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. He halusivat antaa Clintonin toteuttaa pommitukset.

Suomen ulkoministeriö oli valinnut Helena Rannan, hammaslääkärin, oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajaksi. Olisi kuvitellut, että hän olisi kertonut tiedotustilaisuuksissa mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet. Mutta ei. Hän puhui sen, minkä Saksan ulkoministeriön edustaja edellytti hänen puhuvan.

Ranta kuvaili, että tapahtuma on ”rikos ihmisyyttä vastaan” kun siinä kuoli niin monta yhtä aikaa. Hän ei kertaakaan paljastanut sitä, mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet. Hän kekseliäästi pohdiskeli julkisesti harmitellen, ettei ollut tutkinut ruumiiden kynnenaluksia, olisiko niissä merkkejä ryömimisestä ulos kuopasta, ikään kuin tuon tutkiminen kuuluisi hammaslääkärin toimenkuvaan.

Presidentti Clinton viittasi Helena Rannan tiedotustilaisuuden jälkeen siihen, kuinka ihmisiä, jopa lapsia oli raahattu kodeistaan, päät leikattu irti ja ammuttu kuoppaan niskalaukauksella. New York Times ja Washington Post vihjaisivat, että tutkimustuloksia ei ehkä koskaan julkaista ”niiden arkaluonteisuuden vuoksi”.

Oikeuslääkäreiden tutkimusryhmän keskeisin asiantuntija, kansainvälisesti tunnettu professori Antti Penttilä, joka oli mukana suorittamassa tutkimuksia, oli pöyristynyt ulkoministeriön käytöksestä ja tietojen salaamisesta ja siten todellisuuden muuttamisesta.

Hän ei pystynyt estämään pommituksia, mutta hän sai työtovereidensa kanssa tutkimustulokset julkaistuiksi kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä, kaksi vuotta myöhemmin.

Presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Paavo Lipponen, varapääministeri Sauli Niinistö ja ulkoministeri Tarja Halonen loivat toisen konkreettisen paalun Suomen irrottautumisessa rauhan politiikasta.

Irtisanoutuminen Pariisin rauhansopimuksesta, YYA-sopimuksen purkaminen, fasististen järjestöjen kunnianpalautus ja hävittäjähankinnat olivat ensimmäinen konkreettinen paalu.

Liittoutumattoman, hyvinvointivaltio Jugoslavian hajottamisessa Suomella oli merkittävä rooli.

Liittokansleri Kohl oli kutsunut Suomen valtiovarainministeri Sauli Niinistön EDU:n puheenjohtajaksi 1998. Niinistön omien sanojen mukaan järjestön keskeisin tehtävä on kommunismin kitkeminen Euroopasta.

Presidentti Martti Ahtisaari oli kutsuttu rauhanneuvottelijaksi pommitusten päättämiseksi kesäkuussa 1999. Hän uhkasi Jugoslavian presidenttiä mattopommituksilla, joissa kuolisi 0,5 miljoonaa ihmistä, ellei Jugoslavia suostuisi rauhaan.

Rauhanneuvottelujen tulos vahvistettiin YK:n päätöslauselmalla 1244, jonka mukaan vain Kosovon alueelle, ei koko Jugoslaviaan tulee NATO-miehitys ja Kosovo säilyy Serbian maakuntana.

Pommitusten jälkeen Kosovoon syntyi täydellinen anarkia. Yhdysvallat alkoi rakentaa jättimäistä Bondsteel-sotilastukikohtaa alueelle, joka siis on Serbian maakunta. NATO- joukkojen läsnäolosta huolimatta albaaniväestö aloitti serbisiviileihin kohdistetut pogromit. Ortodoksikirkkoja ja luostareita poltettiin albaanien juhliessa ympärillä.

Kosovon tilapäisenä päämiehenä toimi YK:n pääsihteerin erityisedustaja. Tämän toimesta alkoi serbiomaisuuden konfiskointi kuten toisen maailmansodan fasistisessa Kroatiassa.

Martti Ahtisaari johti työryhmää, jonka tehtävänä oli Kosovon tulevan aseman selvittäminen. Ryhmän jäsenten käsityksen mukaan Ahtisaarella oli mielessään ainoastaan Kosovon itsenäisyys.

Kysehän oli Yhdysvaltojen tavoitteen toteuttamisesta. Laiton jättimäinen sotilastukikohta vieraan valtion alueella tarvitsi laillisen maapohjan. Ahtisaari halusi antaa apuaan. 7 vuoden neuvottelujen jälkeen Ahtisaari meni hakemaan YK:lta tukea itsenäistymiselle. Turvallisuusneuvoston jäsenten enemmistö niin pysyvät kuin vaihtuvat jäsenet eivät hyväksyneet Ahtisaaren ehdotusta.

Sen jälkeen Ahtisaari sai Kosovon harjoitteluparlamentin jäsenet äänestämään itsenäisyyden puolesta. International Court of Justice katsoi henkilöiden äänestäneen yksityishenkilöinä koska YK:n alaisen harjoitteluparlamentin äänestäminen olisi ollut laiton.

Presidentti Ahtisaaren myötä Suomen ulkopolitiikka ja kansainvälinen toiminta on muuttunut yhä absurdimmaksi. Kosovon albaanien suoran toiminnan tukeminen Yhdysvaltojen eduksi ei ole rauhanpolitiikkaa. Tästä politiikasta kuitenkin Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Vuonna 2021 Kosovon nykyisessä väliaikaisessa parlamentissa toiminut serbi -kansanedustaja Ivan Todosijevic sai kahden vuoden vankeustuomion totuuden kertomisesta Racakista. Hän oli Jugoslavian pommitusten alkamisen 20-vuotis muistotilaisuudessa sanonut Racakin joukkosurman olleen lavastus.

Suomen hallitus tietää, että William Walkerin näytelmä oli todellakin lavastus. Nyt Suomen hallituksella olisi tilaisuus paljastaa, miten Racakin taistelun uhrit kuolivat ja pelastaa kansanedustaja Todosijevic vankilalta.

Yhdysvaltojen ETYJ:n joukkojen johtajalle Walkerille on pystytetty vuonna 2017 patsas Racakin kylään. Paljastustilaisuudessa hän kertoi, kuinka hän oli alusta lähtien sitä mieltä, että Kosovo kuuluisi Albaniaan.

Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan on pystytetty presidentti Bill Clintonin patsas.

Kosovon itsenäistämisprosessin ohella Suomi lähti Afganistanin sotaan 2002. Minkälainen valmistelu eduskunnassa tehtiin ennen sotaan lähtöä ei ole tiedossani. Presidentti Halonen, joka oli ulkoministeri Jugoslavian pommitusten aikaan, on suhtautunut Afganistanin sotatoimiin julkisuudessa hyväksyvästi.

Sota on siis muodostunut Suomen kansainvälisessä politiikassa uudeksi työvälineeksi.

Ihmisten tappaminen ei herätä kauhua eikä aiheuta tunnontuskia.

Sotateollisuuden, sotilastukikohtien, sotaharjoitusten ja sotien merkitys ilmastonmuutoksessa on tuhoisin kaikista yksittäisistä asioista. Suomen poliitikot katsovat tämän asian yhteydessä muualle.

Yhä enemmän on alkanut näyttää siltä, että armeija ja tasavallan presidentti johtavat ulkopolitiikkaa. Ahtisaari ja Niinistö ovat merkittävimmät suunnan muuttajat toki Halosen rinnalla.

De Morgen sanomalehden kaltaista faktojen kertojaa ei enää ole. Suomen kansan oletetaan uppoutuvan TV-viihteen pariin ja lopettavan ajattelun.

Tämän seurauksena presidentti Niinistön kaudella Suomi on ottanut hurjan harppauksen kohti tiedottomuutta. NATOn isäntämaasopimuksen solmiminen ilman eduskuntakäsittelyä kertoo karun tilanteen jo lähteneen käsistä.

Kataisen /Stubbin hallituksen valmistelema ja Sipilän hallituksen toteuttama toimittajien ja virkamiesten propagandakoulutus Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa on muuttanut faktapohjaisen tiedonvälityksen lopullisesti propagandaksi.

Presidentin ja puolustusministerin toki armeijan ja NATO-maiden kanssa tiiviissä yhteistyössä sopimat 60 erillistä sotilaallista yhteistyösopimusta ovat sitoneet Suomen kansan sormista varpaisiin saakka täydelliseen avuttomuuden tilaan. Venäjä-vastaisuutta on rakennettu tukehtumiseen saakka.

Alexander Stubb väitti v. 2008 Venäjän hyökänneen Georgiaan totuuden vastaisesti. Suomen hallitus vaikenee USA:n ja eräiden EU-maiden kouluttamista tarkka-ampujista ja väkivaltaisen vallankaappauksen tapahtumista Ukrainassa kevättalvella 2014 kiinnittäen vain huomiota siihen, että Venäjä otti vastaan Krimin autonomisen alueen anomuksen päästä Venäjän yhteyteen, turvaan väkivaltaisilta natsi-joukoilta, jotka olivat osoittaneet tapansa vallankaappausviikkojen aikana laillista hallitusta tukeneita Krimin asukkaita kohtaan.

LUOPUMINEN KANSAINVÄLISISTÄ LAEISTA JA YK:n peruskirjasta


Ulkoministeri Pekka Haavisto ilmoitti Venäjän vierailunsa aikana hiljattain, että Suomi kuuluu sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön. Tämä yhteisö on Yhdysvaltojen ja EU:n uusi doktriini Venäjää vastaan.

Sitä edelsi vuoden 2000 Bratislavan kokous, jossa Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, mikäli ne estävät sen tavoitteiden toteuttamista. Tavoitteena on mm NATO:n vaikutusvallan laajentaminen Baltiasta Ukrainan Odessaan ja Venäjän pääsyn estäminen Itämerelle.

Viime YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2021 YK:n peruskirjan ystävämaat pitivät kokouksen huomattuaan, että monet näistä ”sopimusvaraisen” yhteistyön kannattajista eivät piittaa peruskirjan tai kansainvälisten lakien määräyksistä.

Suomi ei ollut peruskirjan ystävien kokouksessa eikä Suomi viime vuosikymmenten aikana ole kuten edellä mainitsemistani seikoista voi päätellä, erityisemmin piitannut siitä mitä YK:n peruskirja tai kansainväliset lait sanovat.

YK:n peruskirjan ystävien kokoukseen osallistuivat Algeria, Angola, Valko-Venäjä, Bolivia, Kambodza, Kiina, Kuuba, Korean demokraattinen tasavalta, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Iran, Laos, Nicaragua, Palestiina, Venäjä, St Vincent ja Grenada, Syyria ja Venezuela, useimmat maita, joita ”sopimusvaraisen demokraattisten valtioiden yhteisö” katsoo pitkin nenänvarttaan ja joiden sisäisiin asioihin ne katsovat oikeudekseen puuttua.

Vaikuttaa siltä, että Suomi ajelehtii ilman rauhaa ja demokratiaa tavoittelevaa peräsintä. Kekkosen ajan kokeneille kansalaisille tämä tuntuu katastrofilta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urho Kekkonen, Martti Ahtisaari, Helena Ranta, Sauli Niinistö, Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Paavo Lipponen, julmuuksien lavastukset, totuuden puhumisesta rankaiseminen, USAn kenraalit, NATO, Bill Clinton, Helmut Kohl, Klaus Kinkel, Osama bin Laden

Afganistan vain osa Yhdysvaltojen globaalia väkivaltaa

Maanantai 23.8.2021 klo 16:48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lensin vuonna 1986 huhtikuussa Kabulista kohti Moskovaa ja Helsinkiä. Koneen suojaksi ammuttiin lämpöohjuksia Yhdysvaltojen tukemien mujahideen taistelijoiden ohjusten harhauttamiseksi. Olin palaamassa AAPSO:n (Afro-Asian People’s Solidarity Oragnisation) kokouksesta Afganistanista.

Runsaan viidenkymmenen hengen ryhmän keskustelujen teemana oli demokraattinen tiedonvälitys. Millä tavoin tiedonvälitystä voitaisiin kehittää siten, että kansat ja kansanryhmät voisivat saada äänensä ja tietonsa käsittelyyn ilman että kansainvälisten tietotoimistojen edustajat käväisevät paikan päällä ja kirjoittavat jo valmiiksi pureskellut, ehkä tarkoitushakuiset käsityksensä mediaan?

Koneen takaosassa istui kalpea nicaragualainen eversti, joka valitti uupumustaan. Sen syyksi hän sanoi Yhdysvaltojen tukemien contrien ylläpitämän sodan ja epävakauden maassaan. 

Tutustuin kokouksessa myös mosambikilaiseen lehden päätoimittajaan, joka kertoi Yhdysvaltojen tukemasta Etelä-Afrikasta maahan tunkeutuvista kapinallistaistelijoista. Joitakin vuosia myöhemmin tapasin hänet vieraillessani Mosambikissa itsenäisyystaistelua johtaneen Frelimo-puolueen juhlakokouksessa.

Libanonilainen toimittaja vuorostaan oli kertonut Beirutin katutaisteluista, joissa hän oli öiseen aikaan yrittänyt neuvotella katoilla piileskelevien taistelijaryhmien kanssa. Israel oli jo vetäytynyt, mutta sisällissota jatkui vuoteen 1990. Vasta Syyrian sotajoukon saapuminen kristittyjen tueksi ja sen jälkeen jatkuva miehitys toi rauhan tuohon monin tavoin Syyriasta riippuvaiseen maahan.

Olin vieraillut pienen parlamenttivaltuuskunnan kanssa Syyriassa v. 1983. Tuo liittoutumaton Israelin kanssa edelleen sodassa oleva sekulaarinen arabimaa herätti kiinnostustani. Keskustelimme ulkoministerin kanssa eivätkä hänen käsityksensä maailmantilanteesta juurikaan poikenneet omistamme.

Afganistanin kommunistijohtoinen hallitus oli kansainvälisten lakien ja Neuvostoliiton ja Afganistanin välisen sopimuksen mukaisesti kutsunut v. 1979 Neuvostoliiton armeijan tuekseen taistelussa Yhdysvaltojen tukemia mujahideen- taistelijoita vastaan.

Demokratiaa ja lasten- ja naisten oikeuksia kiihkeästi kannattaneet kommunistit olivat tulleet loukanneeksi kansan uskonnollisia tunteita sekulaarisella asenteellaan ja jopa valtion lipun värimuutoksilla. Kuulin neuvostoliittolaisten kritisoineen kiihkeätä muutoshalua epädiplomaattisena.

Vierailumme aikana kävimme tutustumassa haluamiimme asioihin. Pääkaupunki Kabul oli rauhallinen. Näin kaduilla vain harvoin koko vartalon peittäviä burka -kaapuja. Mujahideenit tekivät kuitenkin jatkuvasti hyökkäyksiä myös pääkaupungin kohteisiin. Vierailumme alla kansainvälisiä vieraita majoittavaan hotelliin oli suoritettu isku.

Kävin pienen ryhmän kanssa maaseutukylässä, jonka kyläpäällikkö oli nainen. Keväisessä säässä pihalle oli pingotettu katos, jonka alla lapset ja vanhukset opettelivat lukemaan. Lähtiessämme kylästä kajahti yhteislaukaus, ja kyläpäällikkö kertoi hymyillen myös naisten puolustavan kyläänsä hyökkääjiltä.

Tein pitkän autoretken kohti Pakistanin rajaa. Autonraatoja näkyi tien pientareilla. Saavuimme suureen keskiasteen oppilaitokseen. Aikaisempina vuosina varattomat nuoret olivat saaneet ammatillista opetusta Neuvostoliitossa, missä opetus ja asuminen oli ilmaista. Varakkaiden perheiden lapset sen sijaan lähetettiin Yhdysvaltoihin.

 

Afganistanissa oli vallinnut feodaalinen järjestelmä, jossa 4000 perhettä omisti viljelylle välttämättömät kastelujärjestelmät. On helppo ymmärtää mitä yliopistoon päässeet, yhteisvastuuta tuntevat kommunistiopiskelijat ovat ajatelleet katsoessaan koulunkäynnin sijaan risukimppuja kantavia lapsia. Muutoksen halun kiihkeys on ymmärrettävää.

Muodostimme suomalaisen parlamentaarisen delegaation. Olin ainoa kansanedustaja, muut jäsenet olivat toimittajia ja asiantuntijoita. Vesiasioissa maassa toiminut neuvonantaja Jaakko Henttonen oli hyvin perillä Afganistanin asioista. Hän oli pitkään Suomi-Afganistan-seuran puheenjohtaja, johon seuraan minäkin kuuluin joitakin vuosia.

Minut oli kutsuttu oppilaitokseen pitämään puhe. Oli järisyttävä kokemus seisoa uteliaiden innokkaiden afgaaninuorten edessä tuon myönteisen muutoksen aikana. Kannustin heitä ja tunsin, että he ymmärsivät elävänsä kansansa vapautumisen aikaa korruptoituneiden sotaherrojen ja mujahideen taistelijoiden uhasta huolimatta.

Puhuin myös Afganistanin radiossa.

Afganistanissa toimi naisjärjestöjä, joista keskeisin oli ottanut päämajakseen Yhdysvaltojen entisen suurlähetystörakennuksen. Naisten innostus oli tarttuvaa.

Kaikki AAPSO:n kokouksen osanottajat lennätettiin Jalalabadiin, tavattoman kauniiseen kaupunkiin, joka myöhemmin lähes tuhoutui 1990-luvun sisällissodan aikana.

Jalalabadissa kuulimme perinteistä afganistanilaista musiikkia ja söimme vartaalla paistettua kansallisruokaa – lammasta. Vierailimme moskeijassa ja kohtasimme sikhien katujuhlat matkalla takaisin hotelliin. Turvattoman tilanteen vuoksi emme voineet lentää suunnitellusti takaisin Kabuliin. Joukollemme tehtiin tilaa hotellista.

Pidin yöllä hotellin koko seinän peittävän ikkunan auki. Aamulla kuulin, että parin sadan metrin päässä oli käyty taistelu, josta en tiennyt mitään.

Osallistuimme valtavaan Jirgha-kokoukseen hallissa, jossa oli jalkapallostadionia muistuttava katsomo. Kokouksessa oli heimovanhimpia ympäri Afganistania. Ilmapiiri tihkui uhkaa ja väkivallan voimaa, jollaista en ole koskaan kokenut.

Kokemukseni ilmapiiristä johti harhaan. Heimopäälliköt antoivat tukensa hallitukselle ja kokouksessa puhuneelle tulevalle presidentti Najibullahille. Kättelin tätä tehtäväänsä valmistautuvaa lääkäriä, kollegaa.

Voimasuhteiden kääntyessä ja Neuvostoliiton armeijan poistuttua hän sinnitteli vallassa YK:n suojeluksessa Kabulissa vielä kolme vuotta, kunnes Taleban otti hänet kiinni ja hirtti lyhtypylvääseen.

Yhdysvallat oli voittanut tämän erän ideologioiden välisessä taistelussa. Kommunismin kitkeminen onnistui ja hyvinvointivaltio ja demokratia hävisivät.

Mielialani paluulennolla Moskovaan oli sekä toiveikas että mietteliäs. Katsoin kanssamatkustajiani ja heidän huolestuneita kasvojaan. Oikeudenmukaisen maailman rakentaminen on raskasta.

Palattuani eduskuntaan Yhdysvallat oli juuri pommittanut Libyaa. Tietolähteet kertoivat yhdysvaltalaiskomentajan todenneen, että Libyan johtajan tappaminen ei ole ensisijainen tarkoituksemme, mutta emme pahoittele, jos niin käy. Muammar Gaddafin ottotytär kuoli.

 

Tätä kirjoittaessani tulevat mieleen NATO-pommitukset Jugoslaviassa, joissa useammin kuin kerran runnottiin pommein presidentti Milosevicin asuinpaikkoja ja hallintorakennuksia, joissa oletettiin hänen olevan. 

Hollantilaisen lentäjän raportti siitä, kuinka hän suunnitellusti tappoi Belgradin TV-rakennuksen työntekijöitä, kuvaa NATO-kenraalien moraalia. Ensin tarkastuslento ja näköhavainto, että väkeä on toimituksessa ja autoja parkkipaikalla. Sen jälkeen paluu ja ohjusisku rakennukseen, minkä seurauksena kuoli 17 työntekijää, jotka olivat antaneet NATO:n mielestä väärää tietoa.

AAPSO:n työ demokraattisen tiedonvälityksen puolesta on edelleen kesken.

Pidin eduskunnan portailla Libyan pommituksia ja Gaddafin murhayritystä kritisoivan puheen. Eduskunnan täysistunnossa arvostelin Euroopan unionin perustuvan aseteollisuuden palvelemiselle, koska Euroopan teollisuusjärjestöjen pyöreää pöytää (Round Table of Industrialists) johtava Ruotsin Volvon pääjohtaja oli myös Yhdysvaltojen toiseksi suurimman asevalmistajan johtokunnassa. Round Table saneli EU:n perustamisartiklat tahtonsa mukaisesti ja niinpä EU aloittikin perustamiskokouksessaan Jugoslavian hajottamissodat.

Eduskunnan puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamisesta minulle ”salaisuuksien kertomisesta eduskunnan täysistunnossa”. Varoitusta ei kuitenkaan tullut.

 

Kesällä 1986 ICJ, International Court of Justice antoi Yhdysvalloille tuomion Nicaraguan sisäisiin asioihin puuttumisesta.

Samaan aikaan kun Yhdysvallat sai mujahideenien avulla osavoiton kommunistijohtoisessa Afganistanissa, se valmistui Saksan kanssa hajottamaan myös kommunistijohtoisen hyvinvointivaltion Jugoslavian. Yhdysvalloissa toimiva kroaatti- ja albaani-natsidiaspora sekä jihadismia Bosniassa edistävä saudi-arabialainen Osama bin Laden rahoittivat ja aseistivat serbejä vastaan taistelevia muslimeja ja kroaatteja.

Osama bin Laden oli Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin läheinen yhteistyökumppani myös Kosovon sodassa. Bin Laden toimitti Balkanille 10 000 henkilön jihadistijoukon. Tarkoituksena oli perustaa islamilainen kalifaatti Balkanille.

Lännen mediapropaganda leimasi kuitenkin omalla maallaan taistelevat ja omaa maataan puolustavat serbit natseiksi ja muslimit ja kroaatit uhreiksi.

Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteena oli USA:n sotilaallinen ylivalta Euroopassa. Se toteutui Saksan, Bosnian ja Kosovon sotilaallisen miehityksen ja Euroopan maiden NATO-jäsenyyden avulla.

 

Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö luopui Bratislavan kokouksessaan virallisesti noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne estävät sen tavoitteiden toteutumista. Siten ei enää olisi odotettavissa kansainvälisten tuomioistuinten tuomioita.

New Yorkin WTC-tornien tuhoaminen räjäytyksin ja lentokonetörmäyksin sisältää useita salaisuuksia. Sen seurauksena myös yhdysvaltalaiset menettivät suuren osan perustuslain suojastaan, mitä on seurannut kiihtyvä totuudenpuhujien ja toisinajattelijoiden vaino.

Tornien hävityksen syylliseksi osoitettiin vanha kumppani Osama bin Laden, joka toimi tuona aikana Afganistanissa. Hänet leimattiin terroristiksi ja hänen ajojahtinsa päätettiin aloittaa.

Presidentti George W. Bushin johdolla Yhdysvallat päätti aloittaa laittoman sodan Afganistania vastaan, koska Taleban-hallitus oli antanut bin Ladenin oleskella Afganistanissa. Vähitellen sota kääntyi Talebania vastaan käydyksi uskonsodaksi, jossa muslimifundamentalismi ja läntinen liberalismi ottivat mittaa toisistaan.

Afganistanin sotaa käytiin pommituksin, lennokkimurhin ja kylästä kylään taisteluin kasvavan NATO-liittolaisjoukon ja halukkaiden yhteistyökumppaneiden kuten Suomen avustuksella. Liberalismia juhlittiin missikilpailuin ja saippuasarjoin. Huumekauppa kukoisti mutta kansan lukutaito jäi 20 vuoden sodasta huolimatta vaatimattomaksi.

Bagramin lentokentän yhteydessä ollut vankila on tullut kuuluisaksi kidutuksista ja siitä, että tuon salaisen vankilan kautta on kuljetettu vankeja myös Guantanamon, jossa vankeja pidetään epäinhimillisissä oloissa ilman oikeudenkäyntejä.

 

Afganistanin sodassa on kuollut lähteestä riippuen n. 174000 -241 000 ihmistä, joista 47 000 siviilejä, 69 000 afgaanisotilasta ja 51 000 taleban-taistelijaa, ulkomaisia USA:n liittolaisia 3500.

Afganistanin 20 vuoden sodan aikana Yhdysvallat aloitti myös Irakin, Libyan ja Syyrian sodat pyrkimyksenään saada haltuunsa näiden maiden öljyvarat yhdessä entisten siirtomaavaltojen kanssa. Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen organisointi osuu samaan ajanjaksoon.

Libyassa kansalla oli ilmainen koulutus yliopistoon saakka, samoin terveydenhuolto. Jokainen nuoripari sai asunnon. Muammar Gaddafi ajoi Afrikan etua, mikä ei sopinut Yhdysvalloille ja sen liittolaisille.

Syyria on sekulaarinen hyvinvointivaltio, joka huolehti myös 1,5 miljoonasta Yhdysvaltojen Irakin sodan pakolaisesta ja 0,5 miljoonasta Palestiinan pakolaisesta. Sen hajottamisen suunnittelivat saksalainen Volker Perthes ja yhdysvaltalainen Jeffrey Feldman jo v 2001 eli samaan aikaan, kun Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin. Mielenosoitukset ja tarkka-ampujat olivat suunniteltuja Yhdysvaltojen toimesta samoin kuin Ukrainan vallankaappauksessa vuonna 2014.

 

Syyrian hajotussuunnitelma esiteltiin Bilderberg -ryhmässä vuonna 2008 presidentti Obaman läsnä ollessa. Syyrian öljyn varastaminen aloitettiin heti vallankaappauksen alkamisen jälkeen Ranskan ja Turkin toimesta. Tällä hetkellä keskeinen varas on kurdi -Quislingien tukemana Yhdysvallat. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten asettamat rikolliset talouspakotteet estävät Syyriaa pääsemästä jaloilleen. Syyrian ahdinko heijastuu myös siitä riippuvaiseen Libanoniin, mikä ilahduttaa Israelia.

Presidentti Obama murhautti Osama bin Ladeniksi olettamansa henkilön vuonna 2011. Samoin hän ja ulkoministeri Clinton iloitsivat Libyan johtajan, tällä kertaa onnistuneesta Muammar Gaddafin murhasta, joka kytkeytyi USA:n johtamiin Libyan pommituksiin vuonna 2011. Varsinaisen murhan suorittivat Libyan kapinalliset, mutta valmistelun suoritti NATO. Obaman ulkoministeri Clinton lausui kuuluisat: ”We came, we saw, he died, hah hah” ­– nauraen remakasti.

 

Olemme viime päivinä seuranneet Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten pakoa Afganistanista. Menneet 20 vuotta ovat tuoneet kärsimystä paitsi afganistanilaisille myös monille muille kansoille, jotka ovat joutuneet Yhdysvaltojen suunnittelemien värivallankumousten, ylikansallisen pääoman valtaan myönteisesti suhtautuvien hallituksenvaihdosyritysten uhreiksi.

Vallanvaihdosyrityksistä on hyötynyt vain aseteollisuus, joka näyttää johtavan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toimia. Mitään inhimillistä hyötyä on vaikea nähdä.

Tietä eteenpäin näyttäisi ohjaavan vain AAPSO:n kokouksen pääteema, joka on demokraattinen tiedonvälitys länsipropagandan ja valheiden sijaan. Paluu kansainvälisten lakien ja YK:n peruskirjan kunnioittamiseen ”sopimusvaraisen demokraattisten maiden yhteistyö”- lauseen hokemisen sijaan. Inhimillisyys, erilaisuuden kunnioittaminen, halu oppia toisilta kulttuureilta ja harjoitella yhteistyötä pakottamisen ja aseellisen toiminnan sijaan olisivat kannatettavia.

Nähtävästi olemme kuitenkin lipumassa kohti entistäkin suurempia valheita tiedonvälityksessä. 23.8.2021 numerossaan Helsingin Sanomien, johtavan päivälehtemme, toimittaja Pekka Mykkänen kirjoittaa artikkelissaan ”USA lopetti maailmanpoliisin roolinsa, hetkeksi”, että ”Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat taas taisteli katkeran voitokkaaseen loppuun asti vapauttaen Aasian Japanin hirmuvallasta ja Euroopan Hitleristä. Yli 400 000 amerikkalaista kaatui.”

Muukin teksti on yhtä lapsellista kuvausta Yhdysvalloista hyvää tekevänä poliisina, kun maa on tosiasiassa varas, joka on pukeutunut poliisiksi.

Suomen koulujen opettajakunta voinee arvioida, voiko Helsingin Sanomia suositella koululaisille. Ainakin näillä Mykkäsen tiedoilla saisi reput ylioppilaskirjoituksissa. NATOn hybridikeskus ehkä kiittää.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Afganistan, Yhdysvallat, globaali väkivalta, kommunismin kitkeminen, Osama bin Laden, USA ja jihadismi, Suomi sotapolulla

Saksa ei epäröi kävellä YK:n päätösten yli

Perjantai 11.9.2020 klo 13:49 - Pirkko Turpeinen-Saari

Saksa toimii yhä häikäilemättömämmin oletettujen omien etujensa turvaamiseksi.

Suoritettuaan Jugoslavian hajottamisen ja sen jälkiseurausten yhteydessä paitsi suurimman osan alueen infrastruktuurin haltuunotosta,se auttoi toimeenpanemaan oheistoimintana serbien toisen holokaustin.

 YK:n vuoden 1999 päätöslauselmalla 1244 todettiin Kosovon olevan Serbian maakunta, mutta erilaisin laittomin menetelmin Kosovo julistettiin hieman yli sadan Kosovon albaani- yksityishenkilön toimesta itsenäiseksi, minkä itsenäisyyden oikeusvaltioperiaatetta noudattamaan julistautuneet useat EU-maat, myös Suomi tunnustivat.

Yllämainittuun menettelyyn päädyttiin kun YK:n turvallisuusneuvosto, ei vain pysyvät jäsenet, vaan kaikkien jäsenten enemmistö vastusti Kosovon itsenäiseksi julistamista ja YK:n entisen päätöksen 1244 muuttamista.

Serbeille oli asetettu 1990-luvulla hirviömäiset talouspakotteet. Ei natsidiasporan yhdessä Saksan kanssa rahoittamille kroaattiasejoukoille, joiden annettiin suorittaa Kroatian Krajinassa serbien kansanmurha ja lopullisen karkottamisen kotiseuduiltaan, ei liioin Osama bin Ladenin ja presidentti Clintonin tukemille Bosnian muslimeille tai Kosovon etnisesti puhdasta albaani-Kosovoa vaativille NATO: ja erityisesti Saksan tukemille KLA-terroristeille.

Paitsi Krajinaa, serbit ajettiin ulos tai murhattiin myös useista kylistä Bosniassa mutta myös Serbiaan kuuluvasta Kosovosta.

Saksa osallistui kansainvälisiä lakeja rikkoviin valtioiden rajojen mielivaltaisiin muutoksiin.

Serbia pudotettiin kansantulossa mitattuna maailmantilaston sijalta 24 kehitysmaaluokkaan.

Eikä tässä kaikki. Näytelmä jatkuu.

Oikeusvaltioperiaatetta noudattavat EU-maat ovat yhdessä NATO-joukkojen kanssa sallineen serbien kansanmurhan jatkumisen Kosovossa. Terrorin ja mafian avulla EU-maat ja erityisesti yhdysvaltalaiset NATO-joukot ovat taanneet sen, että serbit joko menettävät henkensä tai joutuvat maanpakoon.

Kiristämällä taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti nurkkaan ajettua Serbiaa, Yhdysvallat ja Saksa - Jugoslavian sodan päätekijät, yrittävät pakottaa sen tunnustamaan maakuntansa Kosovon itsenäisyyden koska Yhdysvallat, Saksan ja NATO:n myötävaikutuksella, rakensi laittomasti alueelle jättimäisen Yhdysvaltojen sotilastukikohdan heti pommitusten päätyttyä 1999. EU-maa Espanja ei ole tunnustanut, eikä aio tunnustaa Kosovon itsenäisyyttä.

Venäjä on edellyttänyt Kosovon kysymystä käsiteltävän YK:ssa, jossa sitä koskevat päätökset on kytketty sodan lopettamisen ehtoihin.

Saksa on edelleen yksinapaisen USA:n maailmanvallan kannattaja ja alisteinen sille.

Yhdysvallat yritti vetää välistä ja neuvotella Serbian ja sen maakunnan Kosovon väleistä ikäänkuin USA:lla olisi siihen mandaatti. Kosovon presidentti mafiapäällikkö Hashim Thaci ei voinut osallistua neuvotteluun, koska hänet haastettiin vihdoin oikeuteen. Häntä sijaisti neuvottelussa pääministeri. Serbian presidentti Alexandar Vucic joutui osaksi Yhdysvaltojen peliä ja lupasi siirtää Serbian lähetystön Jerusalemiin.

Serbi-kansa kytkeytyy holokaustin uhrina juutalaisten samanlaiseen kohtaloon. Se ei kuitenkaan edellytä mitään kytkentää Israelin valtioon tai sen poliittisiin toivomuksiin.Kaiken kaikkiaan neuvottelun oli tarkoitus edistää presidentti Trumpin vaalikampanjaa.

Heti Yhdysvaltojen tapaamisen jälkeen tuli EU:n/Saksan vuoro osallistua peliin. Serbian edellytettiin tekevän EU:n vaatimia ratkaisuja suhteessa Kosovoon. Saksa voi kiristää Serbiaa EU:n lähentymisprosessin avulla sekä taloudellisesti.

Siis kun YK:n laillinen reitti ei tuota Saksan ja Yhdysvaltojen haluamaa Serbian tunnustamaa itsenäistä mafiavaltio Kosovoa, josta serbit on joko tapettu tai ajettu ulos, Serbialle tulee velvollisuus toteuttaakseen EU:n lähentymisehtoja suorittaa laiton itsemurha tai amputaatio.

Laiton näytelmä jatkuu: Ortodoksisten slaavien keskinäinen puolustusyhteistyö ei kelpaa Saksalle/EU:lle. EU vaati Serbiaa jäämään pois Venäjän, Valko-Venäjän ja Serbian yhteisestä sotaharjoituksesta Valko-Venäjällä.

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel sanoi toimittajille heti ulkoministeriksi tultuaan 1992: "serbit on saatava polvilleen!" EU/Saksalla on monia kiristysruuveja pommitetuille taloudelliseen kaaokseen ajetuille holokaustin uhreille, jotka ovat ei enää fasisti-kroaattien ja saksalaisten keskitysleireissä, mutta sietämättömässä taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa.

Saksan ja koko yksinapaisen maailman keskeiseksi vastustajaksi on muodostunut Venäjä.

Jo EU:n kokema värivallankumouksen tappio Ukrainassa pakotti Saksan myös siellä luopumaan kansainvälisten lakien tai totuuden puolustamisesta. Sen sijaan Venäjän mustamaalaamiseen ja presidentti Putinin demonisointiin keskitettiin voimia. Markkinointitoimisto Hill&Knowlton palkattiin Putinin demonisointiin.

Saksa on tottunut provokaatioihin ja valheisiin. Jo Jugoslavian pommitusten mahdollistamiseen tarvittin Racakin kylän provokaatio ja yhdessä Suomen kanssa tapahtumien peittely. 

Venäjän demonisoimiseksi tarvittiin tuore Navalny-provokaatio, koska Kosovon tunnustamisessa Venäjä, joka edellyttää YK:n päätöstä on kantona kaskessa. 

Myös Navalny-provokaatiossa Suomen presidentti antoi apuaan. Hän täytti tehtävänsä vaatimalla Navalnyn siirtoa Saksaan, tilanteessa, jossa häntä jo hyvää tarkoittaen siirrettiin sinne. Toisen kerran presidentti Niinistö "kauhisteli" myrkkyä ja sen vaarallisuutta tietämättä onko mahdollinen"myrkky" tullut Navalnyyn Saksassa vai Venäjällä. Kauhistelun sijaan hän olisi voinut vain todeta toivovansa mahdollisimman hyvää yhteistyötä venäläisten ja saksalaisten asiantuntijoiden kesken.

Poliittista peliä kuvannee myös ehdotukset kansainvälisen kemiallisten aseiden valvontaa suorittavan järjestön osallistumisesta Navalny-tutkimuksiin, kun kaikki tietävät järjestön osoittautuneen poliittisesti epäluotettavaksi esimerkiksi Syyrian kaasuiskututkimuksissaan.

Saksan epäluotettavuutta osoittaa myös se kuinka helposti se ottaa kiristysvälineeksi taloudellisesti merkittävän kaasuputkihankkeen.

Pitkän elinikäni aikana, 79v, olen surulla seurannut Suomen ja Saksan negatiivista keskinäisriippuvuutta. Yhteistyössä Saksan kanssa Suomen edellytetään olevan valmis luopumaan totuudesta, demokratista ja kansainvälisestä oikeudesta. Luotan eniten Saksan oikeuslaitokseen, sen perustuslakituomioistuimeen sekä riippumattomuuteen poliittisesta propagandasta. Myös Jugoslavian hajottamisen aikana Saksan oikeuslaitos teki päätöksiä, jotka osoittivat poliittisten toimijoiden propagandan onttouden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, Serbia, Kosovo, Clinton, Osama bin Laden, natsidiaspora, holokaustin uusi tuleminen

Omankäden oikeus lisääntyy kansainvälisessä politiikassa

Tiistai 20.9.2011 klo 15:01 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Israelin pääministeri Netanyahun taannoinen puhetilaisuus Yhdysvaltojen riemuitsevassa kongressissa muistutti psykoosia, mielenhäiriötä.Itse puhuja ja kongressin seisaallaan aplodeeraavat jäsenet olivat omassa valheellisessa todellisuudessaan. Palestiinalaisten ihmisarvo ja oikeudet eivät tuohon todellisuuteen kuulu.

Punaisen ristin asiantuntija totesi kauaskantoisten toimenpiteiden puutteen olevan Somalian nälän yhtenä syynä. Hän kehoitti ottamaan esimerkiksi Israelin, joka on kastelulla saanut erämaan kukoistamaan.Nykyisessä omankädenoikeutta normaalina pitävässä kulttuurissa edes Punaisen ristin edustaja ei tiedä tai välitä siitä, että Israelin käyttämästä vedestä 70% tulee palestiinalaisten, libanonilaisten ja syyrialaisten vesilähteistä.

Somalian tilanteen rauhoittumista ei myöskään edistä se, että the Nation lehden mukaan Mogadishun lentokentällä on yksi Yhdysvaltojen salaisista vankiloista.

Omankädenoikeuden oikeudella Israel ei piittaa siitä, että Gazassa ei ole tippakaan vesijohdosta tulevaa puhdasta vettä. Gazalaisten kohtalona on käyttää vettä, jonka puhdistusaineet aiheuttavat kroonisia munuaisvaurioita. Israel säätelee palestiinalaisten veden käyttöä.

Euroopan unioni pohtii mille kannalle Palestiinan valtion tunnustamishakemukseen tulisi suhtautua YK:ssa. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka moni EU:n jäsen menee mukaan tuohon Yhdysvaltojen ja Israelin muodostamaan psykoottiseen todellisuuteen.

Seurasin eilen TV 1:n dokumenttia siitä kuinka USA suunnitteli ja suoritti Osama bin Ladenin tapon. Oli mahdotonta uskoa todeksi sitä rambomaista toimintaa, Pakistanin suvereniteetin loukkausta, Yhdysvaltojen johdon ylimielisyyttä ja sitä, että teolla ylpeillään. Yhdysvaltojen sotilaallinen ylivoima on tehnyt mahdolliseksi sen, että Yhdysvaltojen johtohenkilöt kokevat olevansa lakien ja kansainvälisten säädösten yläpuolella.

Ei Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa voi neuvotella demokraattisista uudistuksista Lähi-idässä. Yksilöpsykologiassa narsismi ja psykopatia estävät yksilön kyvyn eläytyä toisten asemaan.Samankaltainen kehitys on nähtävissä tämän hetkisessä kansainvälisessä politiikassa. Kun tunneköyhään johtamiseen liittyy hurmos, kuten esimerkiksi Hitlerin ollessa vallassa Saksassa, voidaan puhua joukkopsykoosista, jonka vallassa kansa toimii. Israelin ja Yhdysvaltojen suhteen ei ole toivoa mutta mitkä EU- maat ovat vielä järjissään?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obama, Osama, Israel, Palestiina, Hitler, joukkopsykoosi