Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

Helsingin Sanomat hyökkää kaikilla rintamilla

Perjantai 26.8.2011 klo 10.50 - Pirkko.turpeinen-Saari

26.8.2011 Helsingin sanomat hyökkää pääkirjoitussivulla, kotimaassa ja yleisönosastossa pääoma- ja NATO myönteisen ideologiansa mukaisesti. Pääkirjoituksen viimeistä kappaletta lukiessa tuntuu, että kirjoittajan villinlännen logiikka joko johtuu postmodernista historiallisen prosessin tajuamisen katkeamisesta tai ikäkausierosta.Kirjoittaja valittelee Suomen poisjäämistä Naton lento- ja merioperaatioista!

Kuvavalinta valtiovarainministeri Urpilaisesta on ilmaiseva.Helsingin Sanomat ei suin surmin halua nähdä, että vakuuksien vaatimisessa ei ole kysymys populismista vaan demokratiasta.

Kun kylmä sota päättyi, joku viisas totesi, että Yhdysvalloilla ja pääomalla ei ole enää "kommunismia" vastustajanaan. Nyt sen päävastustaja on itse demokratia.

Kansalaiset ja veronmaksajat maksoivat tekemästään työstä ansaitsemillaan rahoilla ensin pankkien ja niiden valvomisen hoitamatta jättäneiden korruptoituneiden virkamiesten virheet.Nyt valtioita huudetaan apuun pelastamaan toisia valtioita, joiden tilasta pankit ovat jälleen keränneet melkoiset voitot.

Helsingin Sanomat antoi tilaa Matti Vanhasen laajalle yleisönosastokirjoitukselle.Myös A-studio oli haastatellut häntä. Vanhanen esiintyy "vanhempana valtiomiehenä",johon Saksan pääministeri Angela Merkel on puhelinyhteydessä Sarkozyn ja Junckersin ohella. Matti Vanhanen ei olisi näiden konservatiivisten poliitikkojen soittolistalla, ellei hänestä olisi pääomapiireille jotakin hyötyä.Vakuudettomat lainat hyödyttäisivät Saksan pankkeja. Vanhasen hallituksen hallintarekisteri- ja osakeyhtiölakien muutokset vapauttaisivat sijoittajat veronmaksusta. Palvelukset tapahtuvat sulle-mulle periaatteella.

Ex-pääministeri, jonka hallitus hukkasi rikkaiden veronalennuksiin saman summan, joka nyt on kerättävä palveluja supistamalla, sopii pääomapiirien mannekiiniksi, mutta ei edusta demokratiaa eikä kansanvaltaa.

Sijoittajien mielialapolitiikkaan ei voi vastata kaatamalla veronmaksajien rahoja kuin kaivoon. Ainoa järkevä ratkaisu on lisätä demokratiaa ja yhteistä näkemystä koko EU:n tasolla. Suomi on tehnyt erinomaisen, rohkean aloitteen. Helsingin Sanomille vastuullisen politiikan tunnistaminen näyttää todellisuuserosta johtuen mahdottomalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, vakuudet, sijoittajien edut, Helsingin Sanomat

Psykoottinen surmaaja vapaaksi - lähestymme sivistysvaltiota

Keskiviikko 17.8.2011 klo 12.29 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut miehen surmanneen "intialaismiehen", koska hänen on todettu olleen psykoosissa eli kärsineen vakavasta mielen hajoamistilasta teon tehdessään.

Helsingin Sanomat julkaisee asiaa koskevia kannanottoja,osa nimettömiä, joista suurin osa pitää tuomiota käsittämättömänä. Asiayhteyteen liitetään avovankilapaot ja vankeinhoidon vallitsevat käytännöt. Lapin rikosoikeuden professori Utriaisenkin tulkitaan suhtautuvan vapauttamiseen kriittisesti. Hänen todetaan sanoneen, että "eivät ihmiset sitä hyväksyisi".

Helsingin Sanomien valinnat lietsovat käsitystä, että tavallinen kansa ei hyväksy vallitsevaa vankilatoimintaa yleisesti eikä parantuneen mielisairaan vapauttamista yksittäisesti.

Olen lehden kriittisten kirjoittajien kanssa täysin päinvastaista mieltä. Suomalainen vankeinhoito on kehittynyt humaaniin, kuntouttavaan ja siten myönteiseen suuntaan. Aikaisemmin vastaavasti psykoosissa olevat henkilöt saattoivat joutua tuomituiksi "ikiajoiksi" valtion mielisairaalaan vaikka olisivat jo muutaman viikon kuluttua oikealla hoidolla olleet täysin kuntoutuneita. Tällaisen "ajan hengenkö" haluaisimme palaavan?

Seurasin aviomiehensä tappaneen rouvan tuomiota ja hoitoa. Iäkäs rouva oli tekoa tehdessään psykoottinen. Oikeuspsykiatri otti hänet yliopistolliseen sairaalaan potilaakseen. Kahden viikon kuluttua hän oli täysin oireeton ja saattoi jatkaa hoitoa polikliinisenä, kotoaan käsin. Tahdosta riippumattoman sairaalahoidon päättyminen oli oikeuspsykiatrin omassa harkinnassa.

Oikeudenmukainen kohtelu ja ihmisoikeudet koskevat myös rikoksentekijöitä. Tällä hetkellä maassamme vallitseva ilmapiiri ruokkii vihaa, yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ja tunteiden ja tietoisuuden korvaamista viihteellä.On valitettavaa, että valtakunnan suurin päivälehti ei löydä sivistysvaltion suuntaan kehittyvistä käytännöistä puolustettavaa.

Oikeuslaitoksessa on paljon kehitettävää mitä tulee psyykkisten häiriöiden toteamiseen ja niiden vaikutuksen huomioonottamiseen. Erityisesti vakavasti narsistiset häiriintyneet lähiympäristöään kiduttavat henkilöt jäävät vielä liian usein diagnosoimatta. Vielä hankalammassa tilanteessa oikeus on silloin kun virkamiesten toimet täyttävät narsistisen käyttäytymisen kriteerit. Edellisen hallituksen oikeusministeri Tuija Brax edellytti parempaa narsistisen käyttäytymisen tunnistamista mm sosiaalitoimen asiakaskunnassa. Työntekijöiden narsismista johtuvaan epäammatillisuuteen hän ei vielä tarttunut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syyntakeettomuus, kosto, vihan ilmapiiri,

Lisää NATON kannattajia presidentinvaaleihin

Torstai 11.8.2011 klo 18.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mitä enemmän NATO:on liittymisen kannattajia ilmoittautuu presidentinvaalikilpaan sitä tyytyväisempänä kaupallinen media hykertelee. Suuri osa merkittävien lehtien päätoimittajista on jo aikoja sitten julkisesti ilmoittautunut NATO:n kannattajaksi. Lasse Lehtinen ja Paavo Lipponen ovat olleet Niinistön ohella median lempiehdokkaita. Mikä heitä presidentteinä erottaisikaan toisistaan.

Demarit hylkäsivät (tosin puolueen ulkopuolisten avulla) aikanaan Kalevi Sorsan ja valitsivat NATOa ja Yhdysvaltojen ja NATO:n laittomia sotia kannattavan Ahtisaaren hänen sijaansa. Spekulointi porvarillisilla äänillä ohitti pidempiaikaisen kannatuksen takaavan aatteellisuuden ja työväen moraalin.

Painettaisiinko nyt jarrua - juuri kun demarit ovat pystyneet toimimaan aatteensa pohjalta linjakkaasti niin eduskuntavaaleissa kuin hallitusta muodostettaessa ja ministereitä valittaessa ja sen vuoksi kyenneet palauttamaan uskottavuutensa kansalaisten silmissä?

Heitettäisiinkö puoluekokouspäätökset ja kansan mielipide NATO:n suhteen romukoppaan? Heitettäisiinkö samalla menemään myös Tarja Halosen hienot presidenttikauden saavutukset?

Jos demarit valitsevat presidenttiehdokkaakseen NATO:a ja laittomiin sotiin lähtemistä kannattavan ehdokkaan, minkä valinnan eteen kansalainen joutuu? Tähänastisista mahdollisista ehdokkaista vain Timo Soini on suhtautunut NATO:on kuten suomalaisten enemmistö, kielteisesti. Vihreiden Pekka Haavisto on ilmaissut kielteisen kantansa pehmeämmin, mutta se on kielteinen.

Tarja Halonen uskalsi todeta Irakin sodan laittomaksi YK:n yleiskokouksen puheessaan. Hetken tuntui hyvältä olla suomalainen. 

Kun nyt katsoo asetelmaa, huoli pyrkii puseroon. Eipä ihme, että eräässä lounaskeskustelussa jo ehdotettiin leikkisästi poikkeuslakia Tarja Halosen valitsemiseksi kolmannelle kaudelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentinvaalit, NATO, media, Tarja Halosen kolmas kausi

Obama Tea Partyn panttivankina

Sunnuntai 7.8.2011 klo 12.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen kongressin kyvyttömyys ratkaista taloudellisia ongelmia kärjistyy Tea Party'n toimintaan. Tea Partyn poliitikot edustavat kirkkaimmin piittaamattomuutta ja narsistista kyvyttömyyttä eläytyä kanssaihmisten asemaan. Yhdysvalloissa demokratian alasajo on tapahtumassa oleva tosiasia.

Keskiluokka maksoi pankkikriisin, rikkaiden katsoessa vierestä. Jonkinlainen kohtuus olisi edellyttänyt, kestävän ratkaisun pohjaksi, rikkaiden verorasituksen nostamista lainakaton nostamisen sijaan.Republikaanien joukossa Tea Party pystyi kiristämään paitsi omaa  puoluettaan myös vaaleihin valmistautuvaa Obamaa.Se vaaransi paitsi USA:n luottoluokituksen, myös maailman talouden.Narsistinen piittaamattomuus on huikea.

Rikkaiden vastuun lisäämisen sijaan republikaanit saivat aikaan menoleikkauksia. Jo entuudestaan surkeassa tilassa oleva sosiaalihuolto ja koulujärjestelmä kurjistuvat entisestään.

Presidentti Obaman puheiden ja tekojen välillä oleva ristiriita kasvaa. Myös hän on presidentinvaalien alla riippuvainen rahoituksen saamisesta kampanjalleen.

Kun öljyteollisuus ja aseteollisuus ovat olleet perinteisesti republikaanien tukijoita, Obaman on turvauduttava Wall Streetiin.

Tiheästi toistuvat vaalit ja rahoituksen haaliminen kampanjan toteuttamiseen estävät demokratian ja moraalisesti vastuullisen politiikan toteuttamisen.Obaman kirjoitukset ja kirjat ovat kuin toisesta todellisuudesta verrattuna hänen tekoihinsa presidenttikauden aikana.

Äärioikeiston ideologinen ALEC-järjestö(American Legislative Exchange Council),yksityisyritysten ja oikeistolaisten kongressin jäsenten järjestö, on tehokkaasti ajamassa alas kaikki yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta edustavat rakenteet Yhdysvalloissa, korvaten ne yksityiseen voitontavoitteluun perustuvilla rakenteilla.

ALEC:in tavoitteissa on kylmäävällä tavalla yhtäläisyyksiä Suomen edellisen porvarihallituksen jo toteutuneisiinkin tavoitteisiin.

Suomalainen media vaikenee Yhdysvaltojen äärioikeiston ideologiasta ja sen käytännön "saavutuksista".Miksiköhän?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obama, Tea party, USA:n presidentinvaalit, ALEC

Israel ja Norjan sosialidemokraatit

Perjantai 29.7.2011 klo 12.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Alan Hart on entinen BBC:n kansainvälinen uutiskirjeenvaihtaja ja mm kirjan Zionism:The Real Enemy of the Jews, kirjoittaja. Hän pohtii Sabbah Reportin katsauksessaan sitä, kuinka paljon siionismi ja kristillinen fundamentalismi, jotka ovat valloittaneet läntisen uutisvälityksen ja nettikirjoittelun,ovat vaikuttaneet Breivikin ajatteluun.

Hän toteaa Anders Breivikin olevan fanaattinen siionismin puolustaja ja islamin vastustaja.

Hartin mielestä"siionismi on pystynyt kammottavasta natsi holokaustista aina tähän päivään saakka myymään propagandiset valheensa totuutena. Tuo propaganda on vuorokaudet ympäriinsä pyrkinyt tuhoamaan ja saattamaan häpeään kaikki, jotka ovat vaatineet Israeliin kohdistuvaa taloudellista boikottia."

Kaksi päivää ennen Norjan joukkomurhia, Norjan sosialidemokraattisen nuorisojärjestön AUF:n puheenjohtaja Eskil Pedersen antoi Norjan toiseksi suurimmalle sanomalehdelle Dagbladetille haastattelun, jossa hän totesi seuraavaa:" AUF on pitänyt jo kauan tärkeänä Israelin kansainvälistä boikottia, mutta järjestön yleiskokous (Congress) päätti vaatia, että Norja  asettaa Israelin taloudelliseen boikottiin...Tiedän, että tämä on raju toimenpide, mutta luulen, että se antaa selkeän viestin siitä, että olemme väsyneitä Israelin käytökseen." 

Hart toteaa:"Israelin hallituksen propagandakoneisto on pyrkinyt 24t vuorokaudessa tuhoamaan, demonisoimaan ja vähättelemään kaikkia niitä tahoja, jotka vaativat ja toimivat vaatimuksensa puolesta Israelin taloudelliseksi boikotoimiseksi."

"Aina hirvittävästä natsiholokaustista tähän päivään saakka, siionistinen propaganda on onnistunut muuttamaan valheensa totuudeksi. Se on tärkein syy siihen minkä vuoksi palestiinalaiset eivät ole saaneet kohtuullista määrää oikeutta ja minkä vuoksi tavoite on edelleen mahdoton."

"Kuvailen Israel-Palestiina konfliktia kansainvälisten suhteiden syöväksi, joka uhkaa nielaista meidät kaikki. On riittävän paha, että siionistinen propaganda on estänyt sen parantamisen, mutta jos propaganda vielä inspiroi eurooppalaiset tappamaan Euroopassa omiaan, tulevaisuutemme on todella vaarallinen."

Eduskuntavaalien alla pidetyssä puheenjohtajien TV-panelissa Tampereella esitettiin kysymys koskien Israel-Palestiina konfliktia.Timo Soini vastasi:" Olen Israelin ystävä".Ei muuta. Muut puheenjohtajat eivät sanoneet sanaakaan.

Demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen on joskus jopa hengenvaarallista. Norjalaiset uskaltavat. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alan Hart, fundamentalismi, siionismi, Breivik

Tappamisesta

Tiistai 26.7.2011 klo 10.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen monessa aikaisemmassa blogissani kuvannut aikakautemme alkavan muistuttaa yhä enemmän 1930-lukua.Tuolloin Yhdysvaltojen Klu-Klux-Klanille ja Suomen Lapuan liikkeelle edistyksellisten, oikeudenmukaisuuteen pyrkivien tai toista rotua edustavien ihmisten tappaminen oli ihailtavaa ja mieltä nostattavaa.Syrjintä oli suorastaan laillista.

Anders Breivikin Norjassa suorittamat murhat herättävät julkisuudessa nyt kauhua ja surua.Samaa kauhua esittävät tai näyttelevät tai ehkä todella tuntevat myös ne tahot, jotka yllyttävät rasismiin ja jotka inhoavat yhteisvastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Samat ihmiset, jotka sallivat palestiinalaisten kärsiä keskitysleiriä muistuttavissa oloissa Israelin miehityksen alla päivästä päivään ja vuodesta toiseen.Timo Soini julisti vaalikeskustelussa olevansa Israelin ystävä.

Kyvyttömyys eläytyä toisen ihmisen tunteisiin on puuduttanut yhteiskuntamme niin, että 12 miljoonan ihmisen hätä ja nälkään ja tauteihin kuolemanvaara, Afrikan sarven kuivuuden johdosta, ei juurikaan saa huomiota Suomen tiedotusvälineissä puhumattakaan siitä, että tuntisimme yhteisvastuuta näistä pääasiassa Somalialaisista hädänalaisista.Sen sijaan syrjimme ja alistamme niitä harvoja somalialaisia, jotka ovat päässeet pakolaisiksi maahamme.

Trauma- asiantuntija pohti TV-panelissa kuinka lapsille tulisi kertoa siitä,että joku haluaa tappaa toisia ihmisiä!?Ikäänkuin Anders Breivik olisi ainoa tappaja maailmassa, jonka erikoisuutta taytyy pohtia.

Katsoin Aljazeeran One on One-ohjelmassa Pat Buchananin haastattelun. Tuo yhdysvaltalainen republikaani ja konservatiivinen, monen presidentin neuvonantaja ja toimittaja, kuvasi Yhdysvaltojen muutosta kylmän sodan jälkeen ja oman ajattelunsa irtoamista neo-konservatiivien ajattelusta. Hän totesi olettaneensa kylmän sodan päättymisen jälkeen 1990-luvuin alussa yhdysvaltalaisten sotilaiden palaavan kotiin ja että Yhdysvallat alkaisi keskittyä oman maansa kehittämiseen. Sen sijaan republikaani puolue, neo-konservatiivien johdolla, aloitti sotilaallisen maailman valloituksen.

Tähän neo-konservatiivien periaateohjelmaan kuuluu tappaminen. Toisenlaisiksi, vääränlaisiksi, vääräuskoisiksi, roistovaltioiden kansalaisiksi kutsuttuja ihmisiä voi tappaa missä tahansa. Teloituksia ja kidutuksia voi suorittaa ilman minkäänlaisia seurauksia.Sotia voi laittomasti aloittaa ja ajaa miljoonia ihmisia kuolemaan tai pakolaisuuteen kuten Irakissa ja Afganistanissa.

Tällaiseksi muttuneen Yhdysvaltojen johdolla maailma toimii. Suomalaiset ovat usein amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse.Oikeistopuolueet ovat lisänneet eriarvoisuutta ja luoneet pohjan populistisille liikkeille, jotka aloittavat äärimuslimien kritiikillä, jalostavat kritiikin kaikkiin muslimeihin, sitten yleensä erilaisiin ja lopuksi erityisesti niihin ihmisiin, jotka edustavat poliittisesti oikeudenmukaista ja tasa-arvoisuuteen pyrkivää yhteiskuntaa.

Vaarattomia populistisia puolueita ei olekaan. Ne saavat ruokansa suomalaisen median tyhmentävästä vaikutuksesta, tietämättömyydestä ja vastuuttomista poliittisista johtajista. Norja on esimerkillinen tasa-arvon suhteen. Työntekijän ja johtajan välinen palkkaero Norjassa on pienimpiä maailmassa.Kuinka Breivikin suorittama verityö oli mahdollinen Norjassa?Tulemme todennäköisesti näkemään hänen toimintaansa liittyviä kansainvälisiä yhteyksiä.

Psykiatri Hannu Lauerma kutsui häntä psykopaatiksi. Psykoanalyytikko Arno Gruen kutsuu George W.Bushia psykopaatiksi.Jos jotakin voisimme oppia Breivikin hirmuteoista niin toivoisin sen olevan sen, että korkealta ilmasta suoritetut satojen ihmisten tappaminen on yhtä kuvottavaa kuin tappaminen, lähietäisyydeltä suoritettuna. Nyt tappamisen tultua käsinkosketeltavaksi olisiko ystävyyden rakentamisen aika.

Kylmän sodan päättyessä Mihail Gorbatsov puhui eurooppalaisen kodin rakentamisesta. Pat Buchanan viittasi samaan toivoessaan "sodan" lopettamista. Kaikkialla löytyy ystävyyden rakentajia, jos heille kansat antavat tilaa ja mahdollisuuden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeistolaisuus, lapset, arvot, Breivik

Six-pack ja kuolinsyytilastot

Tiistai 14.6.2011 klo 12.27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hurttia huumoria osoittava media ei kutsu hallitusneuvotteluja hirttoköysineuvotteluiksi koska hirttoköysi on harvinaisempi kuolinsyynä kuin alkoholi. Sen sijaan suomalaiseen märkään kulttuuriin kuuluva alkoholi ja alkoholin liika- ja väärinkäyttöä ruokkivat six-pack pakkaukset ovat tulleet symboloimaan hallituskokoonpanoa.

Suomalainen holtiton ja piittaamaton alkoholikulttuuri on johtanut aikaisempien hallitusten täydelliseen antautumiseen alkoholikuolleisuuden edessä.Alkoholistien hoito puuttuu maastamme täysin, ainakin, jos verrataan muihin vertailukelopisiin maihin. Minnesota-hoito on kansainvälisesti ainoa hyväksi ja tuloksekkaaksi tunnustettu hoitomenetelmä. Näitä hoitopaikkoja on Suomessa 24 vuodepaikkaa. Ruotsissa 3000 ja Islannissa kaikki hoito on Minnesotahoitoa samoin Yhdysvalloissa. Suomalainen alkoholismin hoitojärjestelmä ei lupaa 1 prosenttia suurempaa paranemista kun Minnesotahoidossa on 80-90% hoitotulos, raittiudella mitattuna.

Median ja valtiovallan suhtautuminen alkoholismiin, joka on suomalaisten työikäisten miesten ja naisten tärkein kuolinsyy, on yhtä järjetöntä kuin hallituskokoonpanon nimittäminen six-packiksi.

Suomalainen alkoholistien sosiaalihuoltojärjestelmä pyörittelee asiakkaita avohoidossa. Lääkärit määräävät tehottomia ja itseasiassa riippuvuutta ruokkivia lääkkeitä kykenemättä erottamaan alkoholismia, perinnöllistä sairautta, alkoholin liika- ja väärinkäytöstä. Käsitteet ovat sekaisin, hoitoa ei ole, kukin työntekijä hankkii leipänsä pyörittämällä tehotonta järjestelmää, johon valtio syytää rahaa, kun ei osaa ottaa vastuuta.

Keskeisimmän kuolinsyyn avulla tehdään hallituksentekonäytelmästä huvittava karnevaali, jossa tragedian varsinaiset kuolemansairaat näyttelijät ovat kulisseissa ja hallitusneuvottelijat ja media etualalla pompööseinä piittaamattomina narreina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: piittaamattomuus, hallitusneuvottelut, kansansairaus

Sotarikokset Jugoslaviassa ja USA

Torstai 2.6.2011 klo 16.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viimeisten merkittävien serbisotarikollisten kiinniotto on saanut laajaa huomiota mediassa kautta maailman. Vielä on kuitenkin pitkä matka siihen, että todella merkittävien maiden sotarikollisia saadaan tuomioistuimen eteen.

Valitettavasti harva media on jaksanut palauttaa mieliin miten Jugoslaviassa jouduttiin nationalismin ja väkivallan kierteeseen, joka kulminoitui eri kansallisuuksien hirmutekoihin.

Marraskuussa 1990 Yhdysvaltojen kongressi sääti 1991 Foreign Operations Appropriation Law-lain, joka ilman varoitusta lopetti kaiken Yhdysvaltojen avun ja luotot Jugoslavialle.Se edellytti, että jokaisessa Jugoslavian osavaltiossa pidetään omat vaalit kuuden kuukauden kuluessa. Yhdysvaltojen hallituksen tulisi hyväksyä em vaalit avun jatkamisen ehtona. NATO-review kirjoitti Euroopan unionin ja NATO:n ankkuroivan kylmän sodan saavutukset itä-Euroopassa.Euroopan yhteisö liittyi USA:n kantaan ja pidätti kaiken avun ja julisti taloussaarron Jugoslavialle.IMF pidätti Jugoslavian kaupankäyntiin tarvitsemat luotot.

Euroopan yhteisö tarjosi 1992 kuitenkin Jugoslavialle sosialismista suoraan raakaan kapitalismiin siirtymiselle välittäviä vaihtoehtoja kuten Sveitsin mallia. Yhdysvaltain lähettiläs Zimmerman kuitenkin torpedoi aloitteen ja sai muslimeja edustavan Izetbegovicin luopumaan sopimuksesta ja kroaatit seurasivat perässä.1993 Vance-Owen sopimuksen nimeä kantava sopimusehdotus vuorostaan ehdotti Jugoslaviaan 10 provinssia. Eurooppa oli valmis auttamaan Jugoslaviaa, mutta Yhdysvallat esti sopimuksen. 1992 Pentagon oli määrittänyt "Defence planning guide"-ohjelmassa, että on välttämätöntä estää pelkästään eurooppalaisia järjestelyjä, jotka vähentäisivät NATO:n vaikutusvaltaa.

1995 laadittu Daytonin sopimus olisi antanut siirtomaavaltaa muistuttavan vallan USA-johtoiselle NATO:lle Jugoslaviassa.Päädyttiin kuitenkin eräänlaiseen, varsin riittämättömään,tarkkailujärjestelmään. Kosovon Liberation army KLA oli täysin aseistettu ja toimintavalmis 1999 ja alkoi provokaatiot Jugoslavian turvallisuusjoukkoja vastaan.Jännitteet kasvoivat.

"Viimeisenä neuvottelumahdollisuutena" solmittiin 1999 Rambouilletin sopimus,jossa Kosovo olisi saanut laajan autonomian mutta jossa 28.000 vahvuinen NATO:n  miehitysarmeija olisi saanut vallan ja diplomaattisen koskemattomuuden.Kosovon edustajat hyväksyivät sopimuksen, mutta Serbian parlamentti ei hyväksynyt sotilaallista osuutta.

Tätä seurasivat NATO:n laittomat pommitukset. Johan Galtung on todennut, että koko prosessi olisi alun alkaen ollut mahdollista hoitaa siviilien yhteistyöprosesseja kehittämällä. Mutta sitähän ei alun alkaenkaan tavoitteitaan ajavat länsivallat halunneet.

Loppuratkaisuun, sisällissotiin ja sotarikoksiin tultiin pitkän prosessin seurauksena, jonka aloitteena oli USA:n ja useiden eurooppalaisten valtioiden pyrkimys muuttaa Jugoslavia kertaheitolla sosialistisesta kapitalistiseksi ja tarjota Yhdysvalloille taloudellisen ja sotilaallisen vaikuttamisen mahdollisuus Balkanilla. Molemmat toteutuivat. Valtava Bondsteelin Yhdysvaltojen sotilastukikohta sijaitsee Kosovossa.Hinta oli hirvittävä, mutta kyynisille taustavaikuttajille tiedonvälityksen kulisseissa on turvallista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: väkivaltaan ajautuminen, nationalismi, sotarikokset

Mitä terveydenhuolto pelkää?

Torstai 10.3.2011 klo 14.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalainen terveydenhuollon organisaatio on muuttunut radikaalisti viimeisten viidentoista vuoden aikana.Jo rakennuksista heijastuu pelko.Potilas kohtaa ensimmäiseksi hoitoon tullessaan valvontakameroita, lasikoppeja, vahtimestareita ja vartijoita.Vuoronumerot lajittelevat asiakkaat liukuhihnalle.

Mitä terveydenhuollossa pelätään? Pelätään kansalaisia.Pelätään kansalaisten tunteita ja pelätään päihtymystä.

Kohtaaminen lääkärin kanssa on kiireinen. Kiireen vuoksi lääkäri työskentelee samaan aikaan tietokoneen ääressä kun hän haastattelee potilastaan. Molemmat ovat turhautuneita. On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää mitään potilaasta, jota ei ole aikaa kohdata ihmisenä. Jos olisi aikaa pysähtyä, katsoa potilasta silmiin, tuntea ahdistuksen syvyys tai sairauden olemus olemalla läsnä, laboratoriotutkimuksia ei ehkä tarvittaisi.Huolellinen ruumiillinen tutkimus ja tilannearvio yhdistettynä rauhalliseen keskusteluun jo parantaa.

Kun hoitotapahtumat ovat tulleet konemaisiksi, koneellisiksikin, potilahenkilöiden turhautuminen kasvaa. Turhautumista lisäävät hoitojonot tai hoitoonpääsyn monimutkaisuus. Usein potilaan päästessä hoitotapahtuman äärelle turhautuminen on ylittänyt purkautumiskynnyksen. Näitä tunteita käsittelemään palkataan vartijoita ja vahtimestareita sen sijaan, että puututtaisiin perusterveydenhuollon puutteisiin.

Viiden kuukauden ulkomaanoleskelumme aikana olemme nähneet kolme päihtynyttä. Kaksi oli ruotsalaisia ja yksi tanskalainen.Pääosan ajasta olemme olleet Italiassa. Varsinkin Sisiliassa ihmiset ovat ihmisiä toisilleen. Ajattelemme suomalaista katukuvaa valtavana vastakohtana.Joka askeleella kohtaa päihtyneitä. Raitiovaunujen surulliset anteeksipyytävän näköiset alkoholistit, jotka vuosikymmenten tautihistoriastaan huolimatta eivät ole saaneet hoitoa.Päihteiden käyttöön kuoli virallisen tilaston mukaan v. 2008 4758 ihmistä, joista huumekuolemia oli 234.

Suomalaisen terveydenhuollon suurin ongelma on alkoholisairauksien hoidon tavaton jälkeenjääneisyys.Suomen poliittiset päättäjät kieltävät alkoholisairauksien hoidon tarpeen vaikka päihteet ovat suomalaisten työikäisten ( 16-64v) sekä miesten että naisten yleisin kuolinsyy.Kysymyksessä on kansallissairaus, vakavampi uhka kuin budjettivaje tai vaikkapa työttömyys.

Suomalainen terveydenhuolto ei pysty erottamaan alkoholismin sairautta alkoholin suurkulutuksesta. Valtion rahat kaadetaan tehottomiin hoitojärjestelmiin eivätkä kunnat anna maksusitoumusta Minnesotahoitoon, joka toimii Lapualla. Minnesotahoito on tunnetusti ainoa alkoholismiin auttava menetelmä. Lapualla on 20 hoitopaikkaa.

Ruotsissa Minnesotahoitopaikkoja on n.3000 ja Yhdysvalloissa ja Islannissa käytännössä kaikki alkoholistien hoitopaikat toimivat tällä periaatteella. Suomessa sen sijaan mietitään pakkohoitoa eri ryhmille vaikka vapaaehtoista hoitoa ei ole edes alettu järjestää asialliselle tolalle.

Ei ole ihme, että terveydenhuollon palveluihin tarvitaan vartijoita ja lasikoppeja suojelemaan työntekijöitä tunteenpurkauksilta ja väkivallalta.Suomessa yleinen piittaamattomuus johtaa siihen, että puututaan oireisiin mutta ei syihin. Tämän tapainen asenne on epäinhimillinen, johtaa väkivaltaan, rikoksiin, vankilaan ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tunteet, alkoholismi, väkivalta

Italialaista ja Suomalaista terveydenhuoltoa

Torstai 3.3.2011 klo 21.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viiden kuukauden camper-matka Italiaan on ollut erinomaisen mielenkiintoinen kokemus voidessani sen aikana verrata italialaista perusterveydenhuoltoa suomalaiseen.Tarvitsen kerran kuukaudessa pienen toimenpiteen, jonka vuoksi olen hakeutunut sen hetkisen olinpaikkamme terveyskeskuslääkärin vastaanotolle.

Netistä löytyneen lähimmän kunnallisen toimipisteen osoitteen perusteella olen löytänyt päivystävän lääkärin. Kerran soitin etukäteen ja sovin ajan, muulloin menin aikaa varaamatta suoraan paikalle.Jokainen tapahtuma oli yhtä häkellyttävä ja hyvältä tuntuva.

Erään kerran pyöräilin pimeässä löytämääni osoitteeseen. Ikkunassa paloi valo ja soitin portilla ovikelloa. Kysymykseen sanoin tarvitsevani pienen toimenpiteeni. Portti loksahti auki ja ovella odotti keski-ikäinen ystävällinen nainen. Tilassa, johon hän minut kutsui oli eteisen lisäksi vastaanottohuone.Ei lasikoppeja, numerolappuja,tietokonetta,hoitajaa tai vahtimestaria. Kerroin hänelle olevamme läheisellä leirialueella ja pitävämme kovasti sen omistajasta Giovanni Grecosta.Toimenpiteen jälkeen pyöräilin takaisin. Iltaruokaa syödessämme camperin oveen koputettiin. Ovella oli tuo lääkäri kädessään lompakkoni, jonka olin unohtanut hänen pöydälleen.

Toisessa pikkukaupungissa asetuin odotushuoneeseen istumaan muiden asiakkaiden kanssa.Ei numerolappuja.Jokainen tiesi vuoronsa.Odottajat pitivät toistensa puolta.Ihmiset rupattelivat keskenään ja tunnelma oli leppoisa. Lääkäri otti kunkin vuorollaan vastaanottohuoneeseen. Vastaanottotapahtuma kesti kunkin tarpeen mukaan. Ei hoitajia, vahtimestareita ei ketään muita kuin tuo lääkäri koko rakennuksessa.

Koko matkan aikana vain yksi lääkäri viidestä on halunnut nähdä ojentamani EU:n terveyskortin. Kaikki tapaamiset olivat epämuodollisia, inhimillisiä ja kaikki lääkärit halusivat kuulla mistä olen, mitä pidän Sisiliasta ja mitä olen nähnyt.

Vanhat kunnanlääkäriaikani tulivat mieleen. Ihminen hoitotapahtumassa oli tärkein. Jotta hoitotapahtuma olisi inhimillinen, tietokoneen tulisi Suomessa olla poissa vaikka toisessa huoneessa. Sisiliassa en nähnyt hoitotiloissa yhtään tietokonetta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lääkärin työ, humaanius, perusterveydenhuolto

Lapsenlapset kriisien aikana

Tiistai 1.2.2011 klo 12.16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eräs lapsenlapsistani huokaisi kuinka hän toivoisi, että luokassa voitaisiin puhua tunteista. Toisena asiana hän toivoi, että luokassa voitaisiin puhua yhteiskunnasta. Tunnen hänen viehättävän opettajansa ja kannustin, että eikö lapsi voisi suoraan ehdottaa opettajalle näitä teemoja käsiteltäväksi.

Varsinkin nyt Egyptin kansan suuren muutoksen yhteydessä lasten tulisi saada tietoa miksi siellä osoitetaan mieltä ja minkälaiset olosuhteet Egyptissä ovat olleet viimeisten vuosikymmenten aikana.Osa lapsenlapsistani palasi juuri pari viikkoa ennen mielenosoitusten alkamista lomamatkalta Egyptistä. 

En ole kuullut kouluissa puhuttavan Afganistanin feodaalisesta järjestelmästä ennen vajaa neljäkymmentä vuotta sitten tapahtunutta vallankumousta.

Yhteiskunnallisten suhteiden kehitys orjanomistusjärjestelmästä feodalismiin , kapitalismiin ja teorian mukaan ihmisen kehittyessä sosialismiin ja jopa valtion kuoleutumiseen kun ihmisen ihmisyys on kypsynyt eläytyviin toinen toisensa HUOMIOIVIIN SUHTEISIIN ei kuulu pohdittaviin asioihin.

Olen pohtinut nyky-yhteiskunnan globaalia tuhoisaa vaikutusta ihmisen mieleen. Onko ihmisen mieli ja persoonallisuuden rakenne kyetty sementoimaan totaaliseen itsekkyyteen ja kyvyttömyyteen eläytyä omiin ja toisten ihmisten tunteisiin. Onko ihmisen ja yhteiskuntajärjestelmien kehitys pysähtynyt tuhoisaan vaiheeseen, jossa ihminen kykenee tuhoamaan maapallon HAARP-manipulaatiolla, globaalilla taloudellisella spekuloinnilla ja piittaamattomuudella. 

Mitä keskusteltavaa lapsenlapsille jää? Mihin he voivat aikuistuttuaan vaikuttaa, jos todellista tietoa on vähän ja vain osa jää tunne-elämältään eläviksi.?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläytyvän tiedon puute, yhteiskunnallinen tietoisuus

Sotahistoria toistaa itseään uusin muodoin

Keskiviikko 12.1.2011 klo 18.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mitä kauempana Suomesta olemme, sitä kirkkaammin tuntuvat maamme epäkohdat nostattavan toivottomuuden mieleemme. Ajaessamme Avolasta kohti Siracusaa pohdimme uuden suursodan mahdollisuutta.Sukupolven tai kaksi ylittävä viisaus sijoitetaan Suomessa roskakoriin ja johtoon halutaan nuoria meneviä poliitikkoja. Suomi ei ole rauhan tekijä eikä Kekkosen ajan lääkäri vaan sotakoneistoihin mukaan pyrkivä nousukas.

Katsoimme toissa iltana Aljazeeran dokumentin miten PR-toimisto Hill et Knowlton manipuloi yhdysvaltalaiset ja ensimmäiseen Persianlahden sotaan George Bush vanhemman johdolla. Nuori tyttö todisti Yhdysvaltojen kongressille kyynelehtien kuinka Saddam Husseinin joukot hänen nähtensä repivät vastasyntyneitä vauvojakin happikaapeista sairaalassa. Entisen USA:n ystävän Saddam Husseinin demonisointi levisi ympäri maailman. 

Tosiasiassa "todistajalausunnon" antaja oli Kuwaitin suurlähettilään tytär, joka ei vuosikausiin ollut ollut Kuwaitissa. Vasta paljon myöhemmin voitiin todeta, että tarina oli valhetta, mutta joukkoliike sodan kannattamiseksi oli onnistuneesti synnytetty.PR-toimisto ottaa siitä kunnian itselleen.

Myös Jugoslavian sodan markkinointi onnistui loistavasti. Harva lienee lukenut Diane Johnstonen kirjaa Jugoslavia ja NATO; narrien ristiretki,jossa tarkasti dokumentoiden kuvataan miten Yhdysvaltojen kongressi lobattiin puhumattakaan monien sodassa aloitteellisten Euroopan maiden parlamentit.Jo tuolloin oli tiedettävissä, että Kosovon nykyinen pääministeri oli sotarikollinen, mutta propagandan tehtävänä oli demonisoida yksipuolisesti serbit.Kaksikymmentä vuotta sodan jälkeen YK:n raportoija todistaa saman kuin Johnstone.

Georgian presidentti Saakashvili käytti belgialaista PR-toimistoa oman sotansa markkinoinnissa ja Venäjän demonisoinnissa.Toisen Irakin sodan alkaminen saatiin aikaan joukkotuhoasevalheilla.

Miten tämä liittyy Suomeen.Suomen johtavat poliitikot ovat olleet mukana lobbauksessa. Martti Ahtisaari demonisoi serbejä unohtaen kaiken objektiivisuuden ja Alexander Stubb taas asettui tukemaan belgialaisen mainostoimiston tarjoamaa kuvaa Georgian sodasta.

Suomen kiire osallistua Afganistanin sotaan markkinoitiin naisten aseman parantamisella. Tosiasiallinen syy oli ja on pyrkimys myötäillä Yhdysvaltoja ja NATOa. Halu olla lähellä valtaa, joka saa olla valhetta ja väkivaltaa.

Miettiessäni milloin Suomi olisi ollut todella itsenäinen, en voi tulla muuhun tulokseen kuin Kekkosen aikaan. Suomi ei vielä ollut rähmällään Yhdysvaltoihin ja NATO:oon niinkuin nyt eikä Suomi ollut rähmällään Neuvostoliittoon, vaikka sitä näkökulmaa on yritetty voimalla markkinoida.

Kekkosen viisaus oli pyrkimys rauhaan, rauhantyön tukeminen ja ystävyyden rakentaminen kaikkien kanssa. Tällaista ystävyyden- ja rauhanrakentamisen ohjelmaa en ole nähnyt nykyhallituksen kehittävän.

Suursota tuskin syttyy Suomen rajoilla vaan Lähi-idässä. Se mikä tekee toivottomaksi on viisauden ja humanismin puute Suomen politiikassa, minkä seurauksena Suomi ei pysty pieneltä osaltakaan olemaan rauhanrakentaja. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valheen markkinointi,

Kansalainen ja turvallisuus

Maanantai 6.12.2010 klo 9.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Aljazeera uutiskanava kuvasi tutkivan journalismin keinoin People and Power- ohjelmaotsikolla Euroopan unionin kansalaisilta kerättyjen verorahojen valumista rikollisiin käsiin.Esimerkkeinä Calabrian mafian toimintatavat miljardien huijaamiseksi sekä Espanjan rakennusyritysten peiteotsikolla haalitut rahat.

Euroopan unionin rahoitustarkastuksen 20 työntekijän mahdollisuudet tutkia väärinkäytöksiä ovat minimaalisia. Lisäksi he kertoivat, että heitä ei myöskään kuunnella.Rikosten vakavuutta ja suuruutta kuvaa muun muassa se, että rikoksia paljastanut calabrialainen rakennusyrittäjä on nyt poliisin 24 tunnin suojeluksessa koska hänen henkensä on vaarassa.

Suomen kansalaisen vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä ja turvallisuuteensa liukuvat hänen käsistään. Spekulatiivinen rahamassa määrää nykyisten ehtojen vallitessa talouspolitiikasta. Poliittiset johtajat juoksevat hätäkokouksesta toiseen kykenemättä, ja itse asiassa tilaisuuden tullen riittävällä yksimielisyydellä haluamattakaan, saada tilannetta haltuunsa.

Suomen kansalaisen verorahoja menee paitsi keinottelijoiden ja pankkien pelastamiseen myös EU:n kautta suoraan muunlaiseen rikolliseen toimintaan.

Ainoa jäljelle jäävä merkittävä politiikan alue, johon kansalainen voi äänestämällä vaikuttaa on puolustuspolitiikka.Suomen turvallisuuden avainasia on pysyminen liittoutumattomana. Suomen tulee pysytellä NATO:n ja Venäjän vastakkainasettelun ulkopuolella. Kun suomalainen ei voi vaikuttaa talouspolitiikkaan äänestämällä, voi hän turvallisuuspolitiikkaa säätelemällä vaikuttaa siihen, että ei joudu sotilaallisen konfliktin uhriksi.

Tulevissa eduskuntavaaleissa NATO-kysymys on otettava politiikan keskiöön. Mikäli vasemmiston passiivisuuden seurauksena kokoomus edelleen saa vahvimman kannatuksen, murenee viimeinenkin oljenkorsi kansalaisen mahdollisuuksissa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa.Suomi ujutetaan NATO:oon. Vasemmiston voimaa on murentanut joidenkin vaikutusvaltaisten salonkimilitaristien kuuluminen SDP:hen. Näiden NATO-myötäily on vienyt SDP:n uskottavuutta.

Euroopan monet mielenosoitukset,viimeisenä Espanjan lennonjohtajien poistuminen työpaikalta osoittaa kuinka kansalaisten mitta on täynnä ja seurauksista välittämättä turhautuminen saa piittaamattomuuden sävyjä. Kun erilaiset rikolliset saavat valtaa EU:ssa ja osa poliitikoista toimii moraalittomasti, myös Suomessa ei kansalaisilta voi odottaa tyyneyttä ja alistumista pelon ja turvattomuuden uhatessa. Reaktiot saattavat johtaa anarkiaan ja kaaokseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, puolustuspolitiikka, vaikutusvallan puute, anarkia

Pelko hiipii länsimaiseen yhteiskuntaan

Perjantai 3.12.2010 klo 11.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hiljattain edesmennyt yhdysvaltalainen historioitsija Tony Judt ja bosnialainen filosofi ja psykoanalyytikko Slavoj Zizek molemmat kirjoittavat länsimaisiin yhteiskuntiin lukeutuvien maiden hiljaisesta liukumisesta turvattomuuteen ja kansalaisten lisääntyvään pelon tunteeseen.

He molemmat kuvaavat sotien jälkeisen ajan poliittista yksimielisyyttä kansallisen sosiaalisen turvallisuuden rakentamiseksi yhteiskuntarauhan edellytyksenä.Ilmainen koulutus, yhteiskunnan tukema terveydenhuolto,julkinen liikenne ja kohtalainen sosiaalinen oikeudenmukaisuus olivat tuon turvallisuudentunteen perusrakenteita.

Kaksi sukupolvea myöhemmin on unohdettu miksi tuo kohtuullinen sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja turvallisuudentunne oli niin tärkeätä. Kilpailun ja markkinoiden tyydyttämisen nimissä sosiaalisia tukiverkkoja on heikennetty ja poistettu samaan aikaan kun työoloja on heikennetty ja työpaikkoja lopetettu.

Aluksi heikennykset koskivat pientä ryhmää ihmisiä ja moni saattoi kokea, että turvattomuus ei tule koskemaan minua. Vähitellen yhä suurempi osa kansalaisia Euroopassa ja Yhdysvalloissa on joutunut kokemaan asemansa uhanalaiseksi.

Se mitä sekä Judt että Zizek korostavat on se, että finanssikriisi ja pankkikriisit ovat aiheuttaneet pelon, että poliittiset johtajat eivät hallitse tilannetta.

Sittenkin melko auktoriteettiuskoon perustuvissa länsimaissa tilanteen kehittyminen siihen pisteeseen, että usko johtajien kykyyn hallita tilannetta tulee johtamaan katastrofiin.

Aluksi pelon ja turvattomuuden tunne ovat saaneet suuren osan kansalaisia turvautumaan populistisiin johtajiin, joilla on suuret sanat vailla tekoja. Konkretian puuttuessa heidän kannatuksensa liisääntyy. Ei Soinilla eikä Hollannin Wildersillä ole reseptiä maailman talousongelmien ratkaisuun. Sen sijaan he ratsastavat vihan, ennakkoluulojen ja turhautumisen tunteen voimalla.

Vaarallisinta on se, että poliittiset johtajat ovat todella avuttomia ja kyvyttömiä vastaamaan heiltä odotettuihin talouden kontrolliin saamisen haasteisiin. Sen seurauksena edellämainittu vihan, turhautumisen ja turvattomuuden energia muuttuu väkivallaksi.Historiassa tämäntyyppisille ilmiöille on on aina löytynyt myös johtajia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pelko, turvattomuus, johtajien kyvyttömyys, Judt, Zizek

Nobelin rauhan- vai sodan palkinto

Tiistai 19.10.2010 klo 19.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

The Nation lehti referoi Bob Woodwardin kirjaa Obama's wars, Obaman sodat.  Kirjassa kuvataan salaisia suunnitelmia, jotka kylmäävät selkäpiitä.Yhdysvallat on päättänyt kostaa 150 eri puolille Pakistania suunnatulla välittömällä ohjusiskulla jokaisen yksittäisen Yhdysvaltojen alueella tapahtuneen terrori-iskun, jonka epäillään olevan pakistanilaista alkuperää.

Tämän valtion presidentille myönnettiin 2 vuotta sitten rauhanpalkinto. Aloin pohtia mitä muut viimeisten rauhanpalkintojen saajat ovat tehneet maailmanrauhan eteen. Norjalainen rauhantutkija Galtung sanoo Ahtisaaren tulevan paikalle vasta kun toinen osapuoli on maassa. Jugoslavian sodan neuvotteluissa Jimmy Carterin ja Martti Ahtisaaren roolit olivat vastakkaiset.Carter pyrki rakentavaan yhteisymmärrykseen Ahtisaari puhtaaseen vahvemman määräilyyn. Lopputuloksena eräs Yhdysvaltojen valtavimmista sotilastukikohdista (Bondsteel)Kosovoon, mitä ei yhtenäisen Jugoslavian aikana olisi tietenkään voinut syntyä.

Mitä kiinalainen toisinajattelija on tehnyt maailmanrauhan eteen? En osaa sanoa.Ehkä hänellä on parempi ratkaisu valtavan valtion miljardipäisen kansan hyvinvoinnin kehittämiseen kuin niillä, joita hän kritisoi. Kiinan kehitys on huimaa ja ongelmat ja haasteet ovat valtavia.

Kun seuraan ns. demokratian valtavia puutteita en osaa sanoa onko demokratiaa missään. Mafia on tunkeutunut Etelä-Saksan poliittiseen- ja talouselämään. Hollantilainen äärioikeistolainen Wilders pitää palopuheita Saksassa syyttäen Merkeliä Saksan islamilaistamisesta. Sanavapauden nimissä rasismia ja fasismia saa vapaasti edistää koska sanan- ja loukkaamisen vapautta ei haluta erottaa toisistaan.

Rauhanpalkinnon ansaitsisi sellainen henkilö, joka osoittaa kuinka ihminen muuttuu eläytyvästä pikkulapsesta valtaa käyttäväksi ja sotaa normaalina pitäväksi aikuiseksi. Loviisan rauhanpalkinnon saanut prof.Arno Gruen ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon. Ei sellaiset henkilöt joiden valinnasta tunnutaan päätettävän NATO:n päämajassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vallankäytön palkitseminen

Median rasvasota

Lauantai 18.9.2010 klo 13.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Noin kerran vuodessa pulpahtava rasvasota on taas käynnissä.Katsojalukuja tavoitellaan ja lehtiä yritetetään saada kaupaksi raflaavilla otsikoilla.Kansanterveystyön vastuu henkilö Pekka Puska leimataan epäonnistuneeksi ja tietämättömäksi. Vanha rasvasotaratsu prof.Salminen on saanut aseenkantajan terveyskaupantuotteita edustavasta verisuonikirurgista.

MOT:ia en nähnyt, A-studion ja seuraavan päivän uutiset kyllä.Mikään näkemistäni ohjelmista ei täyttänyt asiallisuuden kriteereitä. Voi tirisi kuvallisessa viestinnässä tyytyväisten paistajien ja ruokailijoiden kommenteilla höystettyinä antaen mielikuvan terveellisen ruoan uusista määritelmistä. Maapallon laajuiset terveysohjeet saivat huutia, Ranska nostettiin huomion keskiöön.

Ravitsemustutkimus ja kansanterveystyö on pitkäjänteistä, vaativaa ja tieteellisen perustan vaativaa puurtamista. Pitkäjänteiset tutkimukset kestävät vuosikymmeniä.Ihmiskokeita on vaikeata eettisistä syistä tehdä. Siksi usein turvaudutaan väestötutkimuksiin, joissa on lukuisia vaikuttavia tekijöitä.

Suomalaisessa uraauurtavassa tutkimuksessa tutkittava ihmisryhmä jaettiin kahtia. Toinen ryhmä söi normaalia suomalaista ruokaa, toisen ryhmän kaikki maitorasva oli korvattu öljyllä.Viiden vuoden kuluessa normaalissa ryhmässä sydäntautien ilmenevyys ja sydäntautikuolleisuus oli korkeampi kuin öljyryhmässä. Sen jälkeen öljyryhmä palasi normaaliin ruokavalioon ja aikaisemmin normaalia ruokaa syönyt ryhmä muuttui öljyryhmäksi. Viiden vuoden kuluttua normaalia ruokaa syöneessä ryhmässä sairastavuus ja kuolleisuus sydäntauteihin oli öljyryhmää korkeampi.Vielä kerran ryhmien dieettiä vaihdettiin ja kokeen kokonaiskesto oli 15 vuotta. Öljyryhmässä sydäntauteja oli säännönmukaisesti vähemmän. Tämä tutkimus oli maailman tieteellisistä julkaisuista kaikkein referoiduin ilmestymisvuonnaan.

 Pekka Puska johti Pohjois-Karjala-projektia, jolla piintyneitä ruokailutapoja noudattaneet kovia rasvoja syömään tottuneet miehet saatiin muuttamaan ruokailutottumuksiaan. Tuon työn toteuttaminen oli varmasti innostavaa, mutta vaati myös sinnikkyyttä ja taitoa.Samaan aikaan Keskustapuolue ja Valio, prof.Salminen tukenaan työskentelivät kaikin voimin voin kulutuksen puolesta ja suomalaisten dieettimuutoksia vastaan. Keskustapuolueen ja Valion motiivit olivat taloudellisen hyödyn tavoittelua sekä karjatilallisille että heidän etujaan ajavalle Valiolle.

Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentä-luvulla rasvasota oli selkeästi poliittinen. A-studiota katsoessa jäin kaipaamaan vastuullista asiaansa perehtynyttä toimittajaa. Miten perustelemattomat valheet ja puolitotuudet saavat painaa saman verran kuin vuosikymmenten syvällinen tutkimuksiin perehtyminen.

Kaiken huippu oli verisuonen kalkkikappaleen käyttö osoittamaan kuinka suonessa "ei ole rasvaa vaan kalkkia!" Jokainen lääkäri tietää, että verisuonen seinämään kiinnittyy ensin rasvakerrostuma, johon kalkki myöhemmin kerääntyy.

Ranskan suositusten nostaminen suomalaisille malliksi on vaarallista. Ranskalaiset eivät ole samalla tavalla ylilihavia kuin yhdysvaltalaiset ja suomalaiset.Ranskalaisessa terveyspolitiikassa on omat painopisteensä ja kuuluisaan ravintokulttuuriin kuuluu voin käyttö.Italialaisessa keittiössä vuorostaan käytetään öljyä. Kun suomalaiset alkoivat käyttää italialaista dieettiä sydänkuolleisuus laski.Ranskalaista ruokaa syödessä ei varmastikaan kävisi yhtä hyvin.

On päivänselvää, että rasva on vain dieetin osa. Hiilihydraattien ja suolan määrä on roimasti liian korkea myös suomalaisessa ruokavaliossa. Kaupan hyllystä on mahdotonta löytää sokerittomia muroja ja keinotekoisesti makeutetut jogurtit eivät maistu kaikille.

Oma ratkaisuni on ostaa maustamatonta rasvatonta jogurttia, jonka maustan kotona sokerittomilla marjoilla. Monimutkaista mutta terveellistä ja raikasta.

Verenpainelääkkeiden kulutus laskisi, jos suomalaiset oppisivat syömään vähemmän suolaa.Eräänä aamuna ihmettelin miten 40 vuotta käyttämäni Kesti-leipä tuntui niin suolaiselta. Olin käyttänyt parin päivän ajan toista monijyväleipää. Katsoin suola-arvot. Tuon monijyväleivän suolaprosentti oli 0.8 ja Kesti-leivän 1.2. Jo kahdessa päivässä olin tottunut pitämään enemmän tuosta vähäsuolaisesta leivästä.

Olisi mukava, jos joskus näkisi rakentavia, perusteltuja ohjelmia ja artikkeleita, joiden avulla kansalaiset voisivat rakentaa haluamansa kaltaista hyvinvointia. Helsingin Sanomat onnistui tällä kertaa parhaiten.

Voita syömällä säästyy dementialta koska kuolee ennen dementian kehittymistä. Toisaalta ellei kuole, kuluttaa yhteiskunnan varoja ohitusleikkauksiin ja pallolaajennuksiin ja muihin tehohoitoihin. On perusteltua tietää, mihin omat valinnat johtavat ja valita sen jälkeen eikä umpimähkään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanterveys, sensaationhakuinen media, terveys ja taloudellinen hyöty

Saska Saarikoski vai Kekkonen ankerias

Tiistai 7.9.2010 klo 16.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

HeSan kulttuuritoimituksen päällikkö Saska Saarikoski yhtyy päätoimittaja Pentikäisen arvioon todennäköisestä Kekkosen Nato-myönteisyydestä. Hän perustelee sitä kolumnissaan 7.9.2010 tuulenhaistajuudella, tosiasioiden tunnustamisella ja selkärangan taipuisuudella. Saarikoski vertaa Kekkosta merivirtojen mukana luikertelevaan ankeriaseen. Hän on suorastaan kiihtynyt siitä, että Kekkostutkija Juhani Suomi vertaa Kekkosta vastavirtaan uivaan loheen.

Olen eri mieltä Saarikosken kanssa Urho Kekkosesta. Helsingin Sanomat on systemaattisesti kieltäytynyt näkemästä puhumattakaan arvostamasta sellaisia tutkimuksia, joissa Kekkosen syvällisyys ja itsenäisyys tulee esiin.

Saarikosken analyysi Kekkosen vaiheista Suomen historian kulussa on  erilainen kuin omani.

Kirjoittaessani kirjan Suuri yksinäinen;Urho Kekkonen ja tunteet perehdyin hänen elämäänsä, kirjoituksiinsa ja ihmissuhteisiinsa. Kekkonen oli rakastettu lapsi, joka omaksui vallitsevan arvomaailman. Hän oli aito ja säilytti tunteensa elävinä loppuun saakka päinvastoin kuin monet muut, jotka sopeutuivat ympäröivään todellisuuteen koskaan itsenäistymättä.

Kekkonen ei päinvastoin kuin Saarikoski väittää ollut äärioikeiston imussa eikä sen loputtua muuttanut kantaansa.Päinvastoin Kekkonen erosi AKS:stä varhain. Hän valmisteli fasistisen IKL-puolueen lakkauttamisen ministerinä, hallitus ja eduskunta hyväksyivät sen ennen sotia. Lehdistö nosti lakkauttamisesta metelin ja raastuvanoikeus päättikin kumota eduskunnan päätöksen äänin 2-1. Lehdistö, suuri osa oikeuslaitosta ja yliopistomaailmaa näytti olevan oikeiston imussa. Talvisotaa kutsuttiinkin kansan keskuudessa Erkon sodaksi.Kekkonen itsenäistyi sodan aikana, minkä jälkeen hänen luova prosessinsa kehittyi ja jatkui niissä ihmissuhteissa ja yhteiskunnallisissa haasteissa, joissa hän eli.

Kekkonen saattoi sotasyylliset oikeuteen koska se ministerinä oli hänen tehtävänsä. Vielä 70-luvulla hän halusi opettaa Suomen kansalle kuinka Eurooppalaiseen tilanteeseen suhteuttaen suomalaisten kohtelu oli lievää. Samoin hän kertoi suomalaisille kuinka vähän hän tiesi neuvostoliittolaisten aloitteista neuvotella, jotta sotaan ei jouduttaisi, niin ministeri kuin olikin. Asioita hoidettiin pienessä piirissä.Hän halusi myös siten kertoa kuinka väärässä hän oli ollut.

Ei Neuvostoliitto ollut ainoa tekijä Kekkosen kasvuprosessissa. Suomen sisäpolitiikka muuttui merkittävästi sodan jälkeen ensimmäisissä vapaissa vaaleissa sitten 30-luvun alun.Suomen kommunistien ja kansandemokraattien eduskuntaryhmä muodostui eduskunnan suurimmaksi ryhmäksi. Vasta silloin eliitti saattoi havaita minkälainen tulppa demokratian suulla oli ollut. Suuri osa eliittiä halusi jatkaa 30-luvun tapaan. Kekkonen ei. Kekkosesta tuli vuosikymmeniksi julkisuuden vihatuin mies.

Kekkosen toteamus tosiasioiden tunnustamisen tärkeydestä on vain alku hänen maailmankuvassaan, joka kokonaisuudessaan käsittää sen, että Suomen hyvinvointi riippuu muiden maiden hyvinvoinnista.Hän oli ehdoton rauhan kannattaja, mikä rauha ja turvallisuus Suomen kohdalla perustui puolueettomuuteen sekä sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. 

Kekkonen oli lämmin, aito,tunteva ihminen, joka luovuutensa ansiosta tunnisti millaisia ihmiset ovat, joiden kanssa hän on tekemisissä. Falskeihin ihmisiin hän ei yleensä luottanut ja yritti myös pitää heidät kaukana omista yhteistyökuvioistaan.

Juhani Suomessa on mielestäni sama aitous kuin kirjoitustensa kohteessa Kekkosessa. Hänen teksteihinsä voin luottaa juuri siksi. Tämänpäiväisen näytteen perusteella Saska Saarikosken perässä on kysymysmerkki.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kekkosen persoonallisuus, harhakuva Kekkosesta

Afganistan ja vaalit

Sunnuntai 5.9.2010 klo 17.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

HeSa:n ulkomaantoimittaja Virve Kähkönen viittaa 4.9.2010 Afganistanin vaaleja koskevassa artikkelissaan useaan otteeseen kansanedustaja Malalai Joyaan. Tämä rohkea totuudenpuhuja heitettiin laittomasti ulos parlamentista entisten sotaherrojen, nykyisten kansanedustajien äänillä.

Virve Kähkönen unohtaa mainita, että Malalai Joya vastustaa USA:n ja NATO:n miehitystä. Hänen mielestään vieraiden joukkojen on lähdettävä maasta ja annettava afganistanilaisten hoitaa omat asiansa.

Virve Kähkönen valittaa, että Malalai Joya ei asetu ehdolle syksyn parlamenttivaaleissa. Se voi kuitenkin ja ainoastaan johtua vain siitä, että Malalai katsoo rehellisten vaalien olevan mahdottomat nykytilanteessa. Nykyisessä parlamentissakin on naisia Malalain ulosheittämisestä huolimatta. He ovat Malalain mukaan sotaherroja myötäileviä ja heidän mielensä mukaan äänestäviä eikä se, että he ovat naisia merkitse sitä mitä ulkopuoliset olettavat.

Malalai Joyan mukaan vaalit, jotka käydään aseiden varjossa, sotaherrojen, huumekaupan, korruption ja miehityksen vaikutuksen alaisena eivät voi olla rehelliset ja lailliset. Lisäksi sillä ei ole merkitystä kuka äänestää vaan sillä kuka laskee äänet.

Presidentti Hamid Karzai on Yhdysvaltojen "nimittämä".Yhdysvaltalainen raha, väkivaltaisten sotaherrojen huumekaupalla hankkima raha sekä yleinen turvattomuus ohjaavat vaalien kulkua ja ehdokkaiden vaalibudjetteja.

Kun lännestä käsin arvioidaan Afganistanin kulttuuria takapajuiseksi, naisia sortavaksi, koulutusta laiminlyöväksi on katsottava peiliin. Ei ole kuin 50 vuotta siitä kun rotusorto ja Klu Klux Klanin valta terrorisoi mustia amerikkalaisia.Eikä mustilla, intiaaneista puhumattakaan ole samanlaisia ihmisoikeuksia valkoisten kanssa vieläkään.Olisiko muun maailman tullut puuttua asein rotusortoon?

Runsaat sata vuotta sitten Kivussa, Afrikassa kuninkaan kuollessa tapettiin sata orjaa hänen seurakseen. Tällaista ei enään tapahdu.

Malalai Joya tuntee maansa perinpohjin. Hän on tunteva, aito, rehellinen henkilö - poikkeus vaikuttajien joukossa.Hollantilainen islam-kriitikko Hirsi Ali yritti vääristellä Malalain identitettiä Time-lehden valittua Malalain yhdeksi 100 vaikuttavimman henkilön listalle. Toivon, että Virve Kähkönen ei tahallaan jättänyt pois tärkeintä Malalain argumenttia mainitsematta.Nimittäin hän vastustaa jyrkästi sotaa ja miehitystä, Yhdysvaltoja ja NATOa.Siten hän vastustaa myös suomalaisten läsnäoloa Afganistanissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: miehitys, korruptio, sotaherrat, Virve KähkönenKun

Kengät ja vaivaisenluu

Lauantai 4.9.2010 klo 17.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tullilaboratorio tutkii tarkoin Suomeen tuotavien tavaroiden terveellisyyden. Tupakka-askin kannessa on varoitus hengenvaarasta. Rakennusten valaistusta, ilmanvaihtoa ja  rakennusmateriaaleja säätelee monet normit. Mutta kengät, niiden kohdalla ei näytä olevan minkäänlaista tuotevastuuta.

Vuosikymmenten ajan olen väitellyt kenkäkauppiaiden kanssa jalan anatomiasta. Kenkätehtailijoiden puheille en ole lähtenyt. Rehellisimmät kauppiaat ovat todenneet tehtaiden pitävän itsestään selvyytenä, että 15%lla kansalaisista on isovarvas jo vääntynyt keskivarvasta kohti, joten kenkä voidaan muotoilla sellaiseksi, että tuo kulma tehdään kenkään jo valmiiksi.

Helsingin Sanomia kannattaa yleensä lukea yleisönosaston ja pienten niksipalstojen vuoksi. Eräänä päivänä Vaivaisenluu-otsikolla kuvattiin kuinka kengät saattavat olla 5 numeroa numeroaan pienempiä. Kuinka monilla tenavaikäisillä on jo vaivaisenluu.

Koska sukuni naisilla on ollut vaivaisenluu olen äärimmäisellä kiinnostuksella seurannut kenkien kehitystä ja niihin liittyviä asenteita. Samalla tietenkin yrittäen estää omaan jalkaani kehittymästä moista vaivaa. Keinona terveelliset kengät. Huvitin kanssaihmisiäni uhaten mennä Tasavallan presidentin itsenäisyysjuhliin tuolloin terveellisenmallisissa kömpelöissä Ecco-kengissä.

Espanjassa asuessani leikkasin saksilla lenkkitossujen kärjen avoimeksi "cabriolet"-malliksi. Tuo avoin kärki osoitti, missä puserruksessa varpaani olisivat olleet ilman avomallia.

Olin pitänyt luennon pitkässä leningissä ja cabriolet- tossuissani. Kun opiskelijoiden piti myöhemmin luonnehtia minua ylilääkärilleen, he sanoivat: se lääkäri, jolla oli ne avolenkkitossut.

Toistaiseksi näyttää siltä, että suomalaisten on turha toivoa jalan anatomiaa ja terveyttä tukevia jalkineita. Vaivaisenluuta leikkavien ortopedien työllisyys on taattu ja terveydenhuolto maksaa tässäkin yhteydessä puuttuvan ennaltaehkäisyn.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muoti, tuotevastuu,

Tallinnanaukio ja järjestyshäiriöt

Tiistai 13.7.2010 klo 17.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivinä on laajasti tiedotettu Helsingin Itäkeskuksen Tallinnanaukion järjestyshäiriöistä.

Kuin sattumalta tutkiskelin Tallinnanaukiota viime viikolla tarkasti mennessäni asioille Itäkeskukseen. Mietin lieneekö missään karumpaa, kalseampaa harmaampaa ja luotaantyöntävämpää tilaa kuin tuo aukio. Ei yhtäkään puuta eikä kukan kukkaa koristamassa ja pehmentämässä aukiota, jonka resuisten myyntikojujen, hujan hajan olevien kakvikioskin muovituolien ohi jokainen metrolta Itäkeskuksen myymälöihin hankkiutuja joutuu kulkemaan.

Ilmeisesti ilkivallan pelossa kukkalaatikot on jätetty asettamatta mutta että puut. Miksi kaupunki ei ole istuttanut kunnollisia suurikokoisia lehtipuita kahdeksi riviksi aukion reunoille tuomaan lehtevyyttä, happea ja varjoa kulkijoille.

Ennakkoluulot vähävaraisia tai muuttajataustaisia helsinkiläisiä kohtaan muistuttaa mielenterveyspotilaita kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja. Karut, ankeat sairaalaosastot ovat tulleet tutuiksi psykiatrisissa sairaaloissa hoidetuille henkilöille. "Potilaathan rikkovat ja ovat väkivaltaisia" on ollut perusteluna harmaankalseille tiloille.

Helsingin nuorisopsykiatrian yksikössä toimittiin toisin. Suljettu osasto peruskorjattiin kauniiksi. Keittiön ja oleskelutilan jakavan seinän muodosti kaksipuolinen lasiovinen läpinäkyvä korkea kaapisto. Henkilökunta hankki ohuet jalalliset juomalasit ja kauniit Arabian astiastot nuorten aterioita varten. Osoitimme, että herkkyys sisustuksessa houkuttelee herkkyyden esiin myös nuorissa potilaissa, joita arvostettiin. Lasikaappeja ja astioita ei rikottu. Tilat olivat ilmavan ja valoisa tuntuisia.

Vierailin jo eläkkeelle jäätyäni samalla osastolla, jossa oli tehty seuraava peruskorjaus. Lasiväliseinän tilalla oli umpiseinä joka pimensi olohuoneen ja teki keittiöstä suljetun kopin. Tätä muutosta oli varmasti peusteltu taas nuorten väkivallalla ja tuhovoimalla. Itse uskon, että ennakkoluulot usein vahvistavat itseään.

Tallinnanaukion järjestyshäiriöillä ja nyt muotiin tulleella kovempien vankeusrangaistusten vaatimuksella voidaan huomio kiinnittää pois todellisista rikollisista ja todellisista rikoksista. Sijoittajien, lain kouran ulottumattomissa, veropetoksilla varastamilla miljardeilla voitaisiin istuttaa kukat joka viikko uudestaan Tallinnanaukiolle. Samoin vankiloiden asukkaat voitaisiin vaihtaa umpikujaan ajautuneista "nakkivarkaista" ja "tappajista" todellisiin suurrikollisiin.

Birminghamissa sijaistevasta tappajia ja murhaajia hoitavasta hoitolaitoksesta voitaisiin ottaa esimerkkiä kuinka oman ahdistuksen tunnistaminen ja hallintaan saattaminen hoidon avulla parantaa "tappajan" ilmapiirissä, jossa kunnioitetaan hänen ihmisarvoaan.

Suomalainen kulttuuri sisältää niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa runsain mitoin. Siten väkivaltaan etsityt ratkaisutkin ovat lähinnä pakkoa ja ihmisarvon riisumista.En ole nähnyt keskusteltavan Birminghamin esimerkistä. Sen sijaan "maahanmuuttajat ulos ja rikolliset kiven sisään" voimistuu, jolloin politiikka ja poliitikot, jotka lisäävät eriarvoisuutta ja syrjäytymistä voivat vähin äänin jatkaa vallassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syrjäytyminen, Helsingin kaupungin vastuu

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »