Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Toivottomuus johtaa fasismiinPerjantai 11.6.2010 klo 13.30 - Pirkko Turpeinen-Saari Aljazeeran tärkeimpiä ulkomaanuutisia eilen oli Suomen painuminen takaisin taantumaan. Toisin sanoen mitkään merkit eivät viittaa siihen, että taloudellinen kehitys olisi meillä kohenemassa. Huolestuttavinta on se, että Suomen eliitti ja poliittiset toimijat ovat kaukana tavallisen kansan arjen todellisuudesta. Kuntien yhdistämiset, palvelujen siirtyminen maantieteellisesti yhä kauemmas käyttäjistä, byrokratian lisääntyminen, toimeentulon epävarmuus ja asukkaita palvelemaan palkattujen virkamiesten vallankäyttö johtavat kansalaiset avuttomuuteen ja toivottomuuteen. Poliittinen näytelmä eduskunnassa ja puolueiden vaalituki- ja tekstiviestifarssit osoittavat kuinka vieraita eliitin ja tavallisen kansan todellisuudet ovat toisilleen. Työväenjärjestöt olivat viime vuosisadalla tavallisen työväestön tuki ja neuvonantaja niin arjen ongelmissa kuin poliittisessa toiminnassa asioiden parantamiseksi eduskunnassa. Heikki Hiilamon erinomainen yksityiskohtainen artikkeli Sata-komitean työstä, joka ilmestyi keväällä Voima-lehdessä, osoittaa kuinka ammattijärjestöt eivät ajaneet köyhimpien etua vaan aivan omimmikseen kokeneidensa ryhmien etuja. Kansalainen ei enää tiedä mistä ja minkänimisestä paikasta hänen tulisi etsiä apua ongelmiinsa. Oliko se Blue lake communications (ent.Savonlinnan puhelin) vai Stroke unit, Itella vai Kela, jonka puoleen piti kääntyä. Italiassa kansalaiset ovat perustaneet kotiensa ja katujensa turvaksi kodinturvajoukkoja. Useassa muussa maassa tehdään samoin.Moni suomalainen kokee enään ainoaksi rehelliseksi henkilöksi kokemansa poliisin viimeiseksi turvakseen. Ei ole ihme, jos kasvava määrä turvattomiksi, avuttomiksi ja syrjään heitetyiksi kokevia ihmisiä ryhtyy yhdessä kaipaamaan vahvaa auktoriteettia.Epätoivo ei johda rakentaviin yhteistyössä tehtäviin uudistuksiin vaan vallankäyttöön ja väkivaltaan.Ajattelu ja pohdinta loppuu suoran toiminnan ja vihan purkamisen vallatessa mielen.Poliittisen eliitin piittaamattomuus "hyvän sään aikana" johtaa osasyyllisyyteen kehityksestä, jota lopulta kukaan ei haluaisi, mutta, jota prosessin liikkeellelähdettyä ei pystytä enään pysäyttämään. Juuri päättyneissä Hollannin vaaleissa rasistinen puolue sai 24 paikkaa 150 edustajan parlamenttiin ollen maan kolmanneksi suurin puolue. Suomen media nostaa myös meidän perusuomalaisen puolueen ilmettä viihteellistämällä sitä. En ole koskaan nähnyt mediassa eriteltävän perussuomalaisten todellisia poliittisia tavoitteita tai saavutuksia. Kirjallisuus ja elokuvateollisuus ,varsinkin Bertoluccin elokuva 1900, on erinomaisesti ja psykologisesti kuvannut fasismin juuria, keistä tuli fasismin kannattajia tai myötäilijöitä, sekä sen epäinhimillistä tuhovoimaa ja sadismia. Tuntuu kuin tämä eliitin ja sen johtaman byrokratian piittaamattomuus vallitsevasta tilanteesta johtuisi siitä, että tämä hallitseva sukupolvi ei ole kokenut eikä historiasta sisäistänyt autoritaarisen fasistisen kehityskulun tragediaa. Kiihkeä menestymisen halu ja vieraantuminen kanssaihmisyydestä estävät tunnistamasta merkkejä, jotka varoittaisivat nykykehityksen seurauksista. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avuttomuus, byrokratia, turvattomuus |
Psykiatristen toimien kummallisuudetTorstai 10.6.2010 klo 16.34 - Pirkko Turpeinen-Saari Virassa ollessani monet viranomaisten kaltoinkohtelua kokeneet kääntyivät puoleeni kokiessaan tulleensa väärin kohdelluiksi.Mainitsinkin tuolloin huvittuneena eduskunnan oikeusasiamiehelle tulleeni hänen epäviralliseksi apulaisekseen. Oltuani nyt yli 10 vuotta eläkkeellä puoleeni kääntyy jälleen hädässä olevia kansalaisia. Hädän piirteet ovat radikaalisti muuttuneet. Kokemukseni mukaan psykiatrisen hoidon taso on romahtanut. Hoitoon pääsy on entisestään heikentynyt ja mielenterveysalueen toimijoiksi on tullut henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaista koulutusta psykiatrisesta hoidosta tai lääkityksistä ja kuitenkin he käyttävät valtaa asiakkaisiin nähden.Byrokratia on lisääntynyt. On vanha totuus, että ammattihenkilön koulutus ei vielä takaa hoidon laatua. Hoitavan henkilön persoonallisuus on ratkaiseva. Lämmin, kuunteleva, eläytyvä henkilö pystyy antamaan tilaa autetavan omille kokemuksille ja näkökulmille. Tällöin henkilö ei koe vallankäyttöä vaan tuntee paranevansa yhteistyössä auttajansa kanssa. Viimeaikaiset kokemukseni ovat olleet suorastaan karmaisevia. Maaseudulla lastensuojelun sosiaalityöntekijä on leimannut henkilön psykoottiseksi ja suljetun hoidon tarpeessa olevaksi vaikka mitään merkkejä psykoosista ei löytynyt. Toinen lastensuojelutyöntekijä on sallinut narsistisen isän puheiden perusteella tämän viedä kolme lastaan, yksi vielä vauvaikäinen, omien vanhempiensa luo pysyvästi asumaan tapaamatta koskaan lasten äitiä ja kuulematta hänen mielipidettään. Pienillä paikkakunnilla epäammatillinen selän takana puhuminen, kyvyttömyys arvioida asiakkaita psykiatrisesti ja omien harhaisten käsitysten sijoittaminen asiakkaissa olevaksi johtaa vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Ilmeisesti lääkäripula on johtanut psykiatrille kuuluvien asiantuntemusta vaativien tehtävien delegointiin kuntien mielenterveyshoitajille ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.Työuraltani muistan hyvin kuinka kokeneet pitkään psykoottisten potilaiden kanssa työskennelleet mielisairaanhoitajat olivat olleet tavattoman ammattitaitoisia ja taitavia auttamaan vakavasti sairastuneita potilaitaan aikana, jolloin ei ollut vielä lääkehoitoja.Heidän turvallinen tapansa hoitaa oli tärkein osa hoitoa vielä lääkehoitojen kehityttyäkin. Nuorilla työntekijöillä ei ole tällaista pitkää käytännön kokemusta, jonka avulla oikealla persoonallisuudella varustettu työntekijä kehittyy todelliseksi auttajaksi. Epävarmuus saattaa johtaa nopeisiin päätelmiin ja se yhdistettynä vallankäytön taipumukseen voi johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Ammattitaidon puuttuessa esimiesten tulisi valvoa, että asiakkaita koskevia päätöksiä psykiatrian alalla tekevät henkilöt olisivat kuitenkin persoonallisuudeltaan kypsiä ja asioista monipuolisesti selvää ottavia henkilöitä. Viranomaisten päätökset ja niistä aiheutuvat toimet ovat usein asiakkaiden elämään voimakkaasti vaikuttavia eivätkä valitukset ja oikeudenkäynnit voi korjata jo aiheutuneita vahinkoja.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielivalta, vallankäyttö, väärät diagnoosit |
Israel terrorisoi jälleen viattomia siviilejäTorstai 3.6.2010 klo 16.32 - Pirkko Turpeinen-Saari Seurasin mielenkiinnolla ja syvän liikutuksen vallassa Turkin päministeri Erdoganin Israelia koskevaa puhettaTurkin parlamentissa tiistaina. Puhe simultaanitulkittiin englanniksi.Ensimmäistä kertaa kuulin asioista puhuttavan syvän rehellisesti ilman diplomaattisia sanakäänteitä. Erdogan julisti kuinka Israel on todella näyttänyt, että se osaa tappaa viattomia ihmisiä ja lapsia, viitaten paitsi laivasaattueen tapahtumiin, myös Gazan tuhoisiin siviilien pommituksiin ja murhiin. Erdogan vetosi kansainväliseen yhteisöön, jolta se vaati vihdoinkin toimia Israelin jatkuvia kansainvälisten lakien rikkomuksia vastaan. Vaikka parlamentissa on hyvin eri tavoin pääministeriin suhtautuvia ryhmiä, nähdäkseni kaikki taputtivat seisaalleen nousten antaakseen yksimielisen tuen Erdoganin vaatimuksille ja solidaarisuuden osoitukselle Gazan väestölle. Erdogan sanoi olleensa edellisenä päivänä yhdessä Angela Merkelin kanssa Chilessä ja puhuneensa tilanteesta ja aikoen puhua hänen kanssaan uudelleen vielä samana päivänä. Samoin hänellä oli sovittuna puhelu Britannian pääministerin David Cameronin kanssa sekä ilta kahdeksalta presidentti Obaman kanssa. Kaikesta saattoi päätellä, että Erdoganin mielestä on tultu käännekohtaan, josta on aloitettava vaatia Israelilta uudenlaista lakeja ja ihmisarvoa kunnioittavaa käyttäytymistä ja, että hän itse tekee voitavansa saadakseen kansainvälisen yhteisön toimimaan eikä vain puhumaan. Turkin ulkoministeri vuorostaan antoi lentokentällä palatessaan USA:sta saman päivän iltana suorapuheisen lausunnon. Hän totesi, että Israel on syyllinen veritekoihin. Ei syyllinen voi tutkia syyllisyyttään vaan tutkimus on tehtävä lainmukaisesti ja kansainvälisten tahojen toimesta. Yhdysvallat, jonka omissa toimissa olisi paljon tuomioistuimille tutkittavaa,on käännepisteessä. Voiko rauhan Nobelisti Obama jatkaa sotarikollisia suojelevaa asennetta kotimaasaan ja niin ollen johdonmukaisuuden vuoksi myös Israelissa. Vai onko Obaman moraalinen selkäranka sellainen, jonka kuvan hän antoi vaalikampanjansa aikana sekä omaelämäkerrallisissa kirjoissaan. Silloin USA:n politiikassa tapahtuisi täys'käännös. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turkki, Israel, kansainvälinen yhteisö |
Mistä vaietaan?Lauantai 29.5.2010 klo 17.10 - Pirkko Turpeinen-Saari Luin junamatkalla Punkaharjulta Helsinkiin De Morgenia, Belgian toiseksi suurinta päivälehteä. Yhdessä ainoassa keskiviikkopäivän numerossa oli neljä merkittävää, tavalla tai toisella ihmisoikeusrikkomuksiin tai massiiviseen piittaamattomuuteen liittyvää ja niitä paljastavaa juttua.Lähes sivun jutussa, joka otsikoitiin " Punainen risti vahvistaa Bagramin vakilan yhteydessä olevan mustan vankilan". Mustalla tarkoitetaan salaista vankilaa ikäänkuin mustaa aukkoa, johon yksilö katoaa.Salainen siksi, että Punaisen ristin tiedoista huolimatta Yhdysvallat sitkeästi kieltää vankilan olemassaolon. Artikkelissa viitataan BBC:n haastattelemiin yhdeksään entiseen salaisen vankilan vankiin ja heidän kertomuksiinsa sietämättömistä olosuhteista. Sellissä oli koko ajan valo, niin, että vanki ei tiennyt onko päivä vai yö. Sellin kamera näytti, jos vanki oli nukahtamassa, jolloin hänet tultiin herättämään. Yhdeltä haastatellulta puuttui rivi etuhampaita, jotka yhdysvaltalainen sotilas oli pidätettäessä iskenyt sisään kiväärinperällä. Koska pidätetyt eivät paljastuneet Talibanin kannattajiksi pääsivät he viikkojen kuluttua vapaaksi vannottuaan, että eivät oman etunsa vuoksi!, kerro mitään kokemuksestaan. Toinen juttu oli Paul Krugmanin, talouden Nobel-palkinnon 2008 voittaneen tiedemiehen ja New York Times-lehden kolumnistin artikkeli Meksikon-lahden öljyvuodosta otsikolla "Seksiä,huumeita ja jättimäinen öljyvuoto". Sisäministeriön tarkastuksen pohjalta on voitu todeta Minerals Management Servicessä vallinneen kulttuurin, joka "on liian shokeeraava kerrottavaksi". Siellä vallitsi "huumeidenkäytön ja promiskuiteetin kulttuuri". Krugman puolustaa Obamaa yleensä, mutta BP sai Deepwater Horizon ympäristöluvan Obaman jo ollessa presidenttinä, joten tämä yksityiskohta saa Krugmanin tuomion. Toisin sanoen Obaman hallinon olisi tullut olla varovaisempi. Sen lisäksi Krugmanin mielestä Yhdysvalloissa tulisi tapahtua täydellinen suunnanmuutos suhteessa yhteisten asioiden hoitamiseen. Krugman syyttää virkamiehistössä vallitsevaa hallituksen vastaista ilmapiiriä. Onkin hämmästyttävää, että Obama jatkoi pääasiassa Bushin aikaisella miehistöllä. " Kaivosonnettomuudet ovat huonon hallintokulttuurin seurausta".Tarvitsemme poliitikkoja, jotka uskovat hyvään hallintoon. Suomalainen media vaikenee yllämainituista asioista. Miksi? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: salaiset vankilat, kidutus, ihmisoikeudet |
Obama,Bush ja Helsingin SanomatPerjantai 28.5.2010 klo 10.54 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin sanomien Pekka Mykkäsen artikkeli 28.5.2010 "Obama teki selvän pesäeron Bushin turvallisuusstrategiaan"osoitti jälleen sen kuinka lehtimies toimii vain vallanpitäjien propagandan referoijana antamatta omaa kriittistä näkökulmaa, jos sellaista ylipäätään on. Huvittavaa on lukea The Nationia tai The New York review of booksia rinnakkain suomalaisten tiedotusvälineiden kanssa. New York review of books julkaisi vetoomuksen otsikolla "Crimes are crimes no matter who does them" eli rikokset ovat rikoksia riippumatta kuka niitä tekee. Vetoomuksen allekirjoittajina oli yhdysvaltalaisia intellektuelleja ja moraaliltaan ja oikeustajultaan tunnetusti korkeatasoisia henkilöitä mm Pentagonin papereista tunnettu Daniel Ellsberg ja professori Noam Chomsky. Vetoomuksen laatijat toteavat Obaman ajan olevan jopa pahempi ihmisoikeusloukkausten näkökulmasta kuin Bushin aika. Vetoomuksen allekirjoittajat luettelevat mm. seuraavia tekijöitä. 1. Obama on määrännyt terroristiyhteydet kieltävän Yhdysvaltojen kansalaisen salamurhattavaksi ilman oikeudenkäyntiä. 2. Yhdysvaltojen joukot ovat ampuneet helikopterista aseettomia siviilejä ja lehtimiehiä. Pentagon on ilmoittanut, että sotilaita vastaan ei nosteta syytteitä. (suomalaisetkin ovat nähneet videon tai kuvia tilanteesta, jossa helikopterissa olevat sotilaat suhtautuvat tappamiseen kuin hauskaan peliin) 3.Yhdysvallat on myöntänyt useiden kieltämisten jälkeen suorittaneensa joukkomurhan Gardezissa Afganistanissa 12.2.2010 jättäen 16 lasta orvoiksi. Yhdysvaltojen erikoisjoukot tappoivat joukossa kaksi raskaana olevaa naista, kaivoivat omat luotinsa heidän ruumiistaan hävittääkseen todistuskappaleet. 4. Guantánamon vankileirin 3 väitettyä itsemurhaa olivatkin yhdysvaltalaisen henkilökunnan tekemiä murhia. Allekirjoittajat pitävät nykytilannetta joissain suhteissa pahempana siksi, että Obama on julistanut oikeudeksi murhata Yhdysvaltojen kansalaisen pelkästään Obaman tai CIA:n epäilyjen perusteella, mitä Bush ei koskaan tehnyt julkisesti. Pahinta ehkä on, että Obaman hallitus on laajentanut miehittämättömillä lennokeilla tehtyjä surmaiskuja väittäen Yhdysvalloilla olevan kansainvälisen lain mukainen oikeus itsenäisten valtakuntien alueella, joiden kanssa Yhdysvallat ei ole sodassa, tapahtuviin tappoihin, joissa tunnetusti suhteellisesti suurin osa kuolleista on ollut siviilejä. Bushin aikana intellektuellit ja ihmisoikeuksien puolustajat pitivät vastaavia tekoja raivostuttavina ja ennenkuulumattomina mutta Obaman tekeminä samat asiat menevät vähällä huomiolla. Toisin sanoen Bushin ajan vääryydet ovat muodostuneet Obaman ajan arkipäiväksi. Obaman hallinto on myös kieltäytynyt tutkimasta tai asettamasta syytteeseen Bushin hallinnon ajan sotarikollisia mukaanlukien vesikidutuksen ja muiden kidutusmuotojen hyväksyjät tehden siten ne hyväksyttäviksi silloin, nyt ja tulevaisuudessa. Voisi kuvitella, että Helsingin Sanomat eräänä merkittävimmistä poliittisista uutisvälineistä kokisi haasteeksi sen, että ulkomaiset, paikalla olevat kirjeenvaihtajat antaisivat muutakin kuin hallitusten omaa propagandaa. Robert Fisk, eräs lahjakkaimmista toimittajista, kuvaa erinomaisessa Aljazeeran seminaarissa pitämässään puheessa sitä minkälaisiksi vallan sylikoiriksi toimittajat ovat muuttuneet. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeusrikkomukset, vallan myötäily |
Suomen järjetöntä osallistua Afganistanin sortoonSunnuntai 9.5.2010 klo 16.27 - Pirkko Turpeinen-Saari Luin juuri loppuun Afganistanilaisen kansanedustaja Malalai Joyan syvällisen, rehellisen kirjan Een vrow tussen krigsheren (Nainen sotaherrojen keskellä).Kirja on saatavilla myös englanniksi, mutta Malalain ajatuksiin voi tutustua hänen ja hänen tukiryhmiensä nettisivuilla esimerkiksi googlaamalla hänen nimensä. Kattava väkivallan, korruption ja naisten alistamisen lisääntyvä läsnäolo on tosiasia niin yhteiskunnassa yleensä kuin parlamentissa erityisesti. Voiko suomalainen äänestäjä tai eduskunnan jäsen kuvitella joutuvansa istumaan parlamentissa voimatta sanoa sanaakaan. Malalain johdonmukainen epäkohtien paljastamisen politiikka johti siihen, että puheenjohtaja sulki hänen mikrofoninsa kesken puheen niin Loya jirghassa kuin parlamentissa.Hän ei voinut käyttää puheenvuoroakaan parlamentissa, josta sotaherrojen enemmistö laittomasti äänesti hänet ulos! Neljän turvamiehen kanssa kulkemaan joutunut Malalai Joya pitää puheita naisten oikeuksien parantamisesta sodan ja miehityksen avulla pelkkänä propagandana. Hän osoittaa kuinka parlamentti on täynnä sotarikollisia, jotka kuuluisivat Haagin rikostuomioistimeen eikä parlamenttiin.Hän kuvaa kuinka Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen tuki ylläpitää sotarikollisten valtaa. Sotaherroilla on omat armeijansa, kidutuskammionsa ja vankilansa eikä Afganistanin kansallisella armeijalla ole arvovaltaa näiden toimintaa rajoittamaan. Malalai Joya päättää kirjansa kolmeen vaatimukseen.1.Sota on lopetettava.Pienten maiden ei pidä alistua Yhdysvaltojen talutusnuoraan sen hoitaessa omia strategisia intressejään. 2.Sotaherrojen valta on riisuttava. Sotarikolliset ja huumekaupalla rikastuvat naisia alistavat ja raiskauksen hyväksyvät henkilöt on poistettava vallasta.3. Ulkomaiset joukot on vedettävä pois. Yhdysvallat,NATO ja palkka-armeijat eivät nauti suurten kansanjoukkojen tukea. Malalai Joya on tavannut suuren määrän eri kansalaisjärjestöjen ja tavallisen kansan edustajia laajoilla ulkomaan kiertueillaan. Hän katsoo, että Afganistanin kansalla ja näillä eri maiden kansalaisilla on yhteinen tavoite: aito demokratia. TIME-magazine valitsi Malalai Joyan yhdeksi sadan maailman vaikutusvaltaisimman henkilön joukossa. On poikkeuksellista, että näiden joukossa on yksi näin rehellinen ja aito ihminen miksi Malalai osoittautuu kirjan perusteella. Suomalaisten tulisi ryhtyä perehtymään syvällisemmin Afganistanin todelliseen tilanteeseen. Tietoa on saatavilla vaikka päivälehdistä sitä on turha hakea. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sotaherrat, väkivalta, korruptio, naisten asema |
Hormonikorvaushoitotutkimusten tieteellisyysTiistai 30.3.2010 klo 11.43 - Pirkko Turpeinen-Saari Tänään 30.3.2010 Uutispäivä demarissa kerrottin lääket.lis.Pauliina Tuomikosken tutkimuksesta otsikolla "Hikoilu on sydämen kannalta hyvä ominaisuus". Jo vuosikymmenten ajan yleisön saatavilla on ollut ristiriitaisia tietoja hormonikorvaushoidon vaikutuksista vaihdevuosien jälkeen. Alkuvaiheen kaikin puolin myönteisiä vaikutuksia osoittaneiden tutkimusten jälkeen yhä enemmän on saatu uhkakuvia sisältäviä tutkimustuloksia. Kriittistä lukijaa on hämmästyttänyt tutkimusjoukkojen erilaisuus. Joihinkin tutkimuksiin on sisällytetty tutkimuksen alkaessa jo 70v ylittäneitä koehenkilöitä. Sen lisäksi usein on oletettu, että tutkittavat naiset ovat muuten samanlaisia mutta toiset koehenkilöt ovat käyttäneet hormonikorvaushoitoa, toiset eivät. Jokainen tietää, että syöpään sairastumisen todennäköisyys kasvaa iän myötä. Siten 70 vuotiaan todennäköisyys saada syöpä on suurempi kuin 45 vuotiaan juuri vaihdevuodet ylittäneen henkilön todennäköisyys. Siten syöpäriskin arvioinnissa aineiston näin laajat ikäerot ovat arveluttavia. Naisetkaan eivät ole robotteja. Jo sukukypsässä iässä he ovat erilaisia hormonien määrän vaihdellessä kuukauden eri jaksoissa. Toisilla estrogeenimäärän vähetessä ja progesteronin lisääntyessä vaivoja on enemmän kuin toisilla.Kuukautisvaivat vaihtelevat suuresti. Eräs tutkimuksia tulkitsevien henkilöiden pääväittämä syöpäriskin suhteen on ollut se, että mitä pidempään estrogeenia käyttää, sitä suurempi riski on. Kuitenkin pääosassa tutkimuksia jätetään kysymättä, mitä raskaudenehkäisymenetelmää nainen on elämänsä ajan käyttänyt. Varsinkin alkuvaiheessa 1960-luvulla ehkäisytablettien hormonimäärät olivat suuria. Siten nainen ollessaan 45-50-vuotias oli saattanut käyttää yli 30 vuotta hormonipillereitä. Missään en ole nähnyt tutkimusaineistoa, jossa hormonien kokonaiskäyttömäärä olisi otettu huomioon riskiä arvioitaessa. Eräs gynekologian professori totesi korvaushoidon riskin pienuutta määrittäessään suhteessa varsinkin vanhoihin ehkäisypillereihin eron olevan sama kuin tarkkuuspistoolin ja hirvikiväärin välillä. Hormonikorvaushoidon myönteisiä vaikutuksia vähätellään tässä ja nyt. Tärkeämpiä kuin mahdolliset pitkäaikaiset vaikutukset luukatoon tai sydän-ja verisuonitauteihin ovat sen vaikutukset mielialaan, unensaantiin ja yleiseen elinvoimaan arjessa. Psykiatrina pidän näitä elämänlaatuvaikutuksia kaikkein merkittävimpinä. Jokainen voi itse ratkaista tavoitteleeko 90v ikää ja mahdollista Altzheimerin tautia kieltäytyen hormonikorvaushoidosta vai haluaako elää ihmisarvoista naisen elämää tässä ja nyt useimmiten ilman uni- ja masennuslääkkeitä. Sen, joka pitää tärkeänä mahdollisuutta hormonikorvaushoidon käyttöön kun sen aika tulee, on syytä turvautua kondomin tai pessaarin käyttöön yhdynnässä. Olenkin ihmetellyt suomalaisten naisten tietämättömyyttä pessaarin käytön hyödyistä. Jos kondomi ei miellytä miksi ei käyttäisi pessaaria? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: estrogeenirasitus, ehkäisymenetelmät, väärät johtopäätökset |
Onneksi meillä on AshtonSunnuntai 14.3.2010 klo 12.24 - Pirkko Turpeinen-Saari Jo näkemäni ensimmäisen Catherine Ashtonin haastattelun jälkeen pidin valintaa poikkeuksellisen onnistuneena. Tietojeni mukaan Espanjan pääministeri Zapatero oli ehdottanut Ashtonia EU:n ulkoministeriksi. Haastattelussa hän oli selkeä ja ystävällinen. Eilisessä, 13 maaliskuuta Yle:n TV-uutisten uutispätkässä käsitykseni vahvistui. Ashton puhui luovasta prosessista. Hän vaikutti ihmisenä aidolta, konstailemattomalta eikä hänellä ollut mitään roolikäyttäytymistä. Harmi vain, että julkisuudessa häntä kommentoivat toimittajat eivät tunnista aitoutta eivätkä luovuuden ja tietoisuuden tuomaa sisäistä voimaa. Toimittajat, nyt lähinnä Helsingin Sanomien Kari Huhta ja Anna-Mari Sipilä keskittyvät lähinnä referoimaan juoruja ja ulkonaisia asioita. Mitä tarkoittaa, että "leppoisan ulkonäön ei pidä antaa pettää .... leppoisan ulkokuoren alla raksuttavat poliitikon aivot". Mitä tarkoittaa poliitikon aivot? Suuri osa poliitikoista on menettänyt kontaktin omiin tunteisiinsa ja kansalaisten tunteisiin. Tunne oikeudenmukaisuudesta on aikapäivää kadonnut romukoppaan muiden tunteiden kanssa. Jos Euroopan Unioni on saanut korkeimpaan johtoonsa aidon elossa olevan ihmisen, eikö sitä tulisi juhlia suurena saavutuksena? Tulisi pyrkiä analysoimaan Ashtonin käymiä prosesseja. Lissabonin sopimuksen läpivienti Ison-Britannian ylähuoneen läpi on vaatinut tietoisuutta niistä tekijöistä, jotka prosessiin vaikuttavat sekä oikeanlaisia toimenpiteitä tavoitteen aikaansaamiseksi. Ulkopolitiikka on samanlaista samaan aikaan vaikuttavien prosessien tunnistamista ja näihin tekijöihin vaikuttamista kuin muutkin kansainväliset prosessit. Siten Catherine Ashton ei ole lainkaan kokematon. Sen sijaan nykyaikaisessa itsekkyyden ja itsekkäiden pyrkimysten ristipaineessa sellaisten prosessien aikaansaaminen, joiden tuloksena on parempia ihmisoikeuksia vaatii todellista taitoa ja ponnistuksia. Tässä suhteessa Ashton mitä ilmeisemmin on loistava poikkeus. Hänellä on ainakin teoriassa sellainen varustus, joka voisi toimia luovien prosessien voimistamisen suuntaan. Catherine Ashton ei tuo omaa itseään esiin, mikä on poikkeus moniin johtaviin poliittisiin toimijoihin nähden. Hän ei koreile muotisuunnittelijoiden merkkivaatteilla, laukuilla eikä kampauksilla. Sen sijään hänen lämmin hymynsä ja vinot hampaansa vakuuttavat. Hän keskittyy sisältöön ja asiaan antaen niiden puhua. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Catherine Ashton, aitous, luovuus |
Ihmisen pahuudelle rajat?Sunnuntai 28.2.2010 klo 11.03 - Pirkko Turpeinen-Saari "Vanhuksille hoitolaki", "Isälle sakot pikkupoikansa haukkumisesta", "Henkisestä parisuhdeväkivallasta tulossa rikos Ranskassa", tässä otsikoita viime päivien sanomalehdistä. Ongelmia lähestytään kaarrellen. On helppo säätää laki vanhusten hoidosta tietäen, että hoidon parempi toteuttaminen ei ole mahdollista nykyasenteilla. Ranska lähestyy kipeätä aihepiiriä osittain unohtaen, että parisuhdeväkivalta ei ole ainoa lähisuhdeväkivalta. Itä-Suomen hovioikeus päättää esimerkillisesti tuomita isän pikkupoikansa haukkumisesta kunnian loukkauksesta sakkoihin. Alistetun, lähi-ihmisistä tavalla tai toisella riippuvaisen yksilön väkivaltainen kohtelu ei tyhjene kunnianloukkaus nimikkeeseen. Lähi-ihmissuhde väkivalta on julmempaa. Kun läheinen saa niskalenkin omaiseensa, ulkopuolisen on vaikea vaikka kuinka ilmiselvässä asiassa auttaa uhria. Uhri pelkää ja häpeää. Uhri usein puolustaa kiduttajaansa koska tämä on läheinen. Vanhus pelkää poikaansa, lapsi isäänsä tai äitiänsä, puoliso lähimpäänsä. Erään psykoanalyytikon sanoin; "asiaan ei hoitava henkilö voi puuttua vaikka näkisi verta lattialla.Paikanpäällä toimenpiteisiin pyrittäessä uhri itse kieltää ongelman olemassaolon vaikka edellisellä viikolla olisi vastaanotolla itkenyt surkeaa asemaansa". Lähisuhdeväkivalta on kuin liisteriä. Siihen osallisia ihmisiä on vaikea erotella yksilöiksi ja toimijoiksi. Uhri pelkää riippuvuutensa takia joutuvansa entistä huonompaan asemaan ellei näyttele pärjäävää. Lapsi pelkää tulevansa hyljätyksi, vanhus pelkää menettävänsä liikkumiseensa tai arjen toimiin tarvitsemansa avun ellei alistu. Henkinen ja tunteellinen väkivalta on jopa julmempaa kuin fyysinen väkivalta. Lapseen kohdistuessaan se muovaa lapsen persoonallisuutta pysyvästi, vanhuksen kohdalla mieli hajoaa psykoosiin tai syvään masennukseen ja toivottomuuteen. Sama pätee parisuhdeväkivallassa. Vallankäyttäjä leimaa uhrin ja tämän ystävät. Lapsi ei voi tavata tukea antavia aikuisia tai ystäviään. Vanhusta estetään pitämästä yhteyttä tukijoihinsa. Menetelmiä on kymmeniä. Puhelimen käyttö estetään, valehdellaan ystävistä, manipuloidaan uhrin mieltä. Vähitellen uhri ei tiedä mikä on totta ja mikä valhetta. Oma tunnetodellisuus horjuu. Vähitellen uhri joutuu turvautumaan vallankäyttäjään. Samaistumaan tämän todellisuuteen. Pysyäkseen jonakin ehjänä henkilönä.Tätä kutsutaan "Tukholman syndromaksi". Panttivangit samaistuivat pelon seurauksena ryöstäjiin. Panttivankitilanteissa yleisö tietää kuka on "pahis" ja kuka "hyvis". Lähisuhdeväkivallan osapuolista vallankäyttäjä, jopa kiduttaja, omaa usein välineet, joilla saa kuvattua itsensä hyväntekijäksi. Markku Salo on kuvannut näitä "narsistisia valehtelijoita" oikeuslaitoksessa toimivan juristin näkökulmasta. Nämä vallankäyttäjät saavat ulkopuoliset uskomaan omiin valheisiinsa kohtalokkain seurauksin. Lainsäädäntöä kehitettäessä tulisi entistä paremmin kiinnittää huomiota yksittäisten henkilöiden subjektiuteen. Millä tavalla eri ikäisten yksilöiden itsenäisyys voidaan taata. Ensi askel myönteiseen suuntaan olisi lähisuhdeväkivallan, niin taloudellisen, fyysisen kuin henkisen-ja tunne-elämän alueella tapahtuvan väkivallan tiedostaminen ja nostaminen keskusteluun. Ranskassa naisen oikeus taloudelliseen itsenäisyyteen on historiallisesti verrattain tuore asia. Nyt Ranska kuitenkin on hyvää vauhtia kirimässä parisuhdeväkivallan kieltävän lainsäädännön muodossa edelle useita muita EU-maita. Vanhusten turvakoteja kehitellään Suomessa. Varsin harva lähisuhdeväkivallan uhri päätyy tällaiseen. Esteet ovat edellämainittuja henkisiä ja tunteellisia esteitä. Uhrit alkavat puolustaa omaisiaan ja kääntävät syyllisyyden itseensä. Vanhus kokee, että ei ole ollut riittävän hyvä isä tai äiti nyt keski-ikäiselle lapselleen silloin kun tämä oli pieni. Oma kärsimys on hyvitystä tästä. Täten puutteet ja pahuus on pantu ikiaikaiseen kiertoon, jossa pahuus on voimakkaampi kuin hyvyys. Voiko ulkopuolinen tuoda hyvyyttä tällaisen uhrin maailmaan? Voiko laki, vaikkapa vanhustenhuollosta olla avain. Vai tulisiko lähi-ihmissuhteiden dynamiikkaan saada hyvyyttä muilla keinoin? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähisuhdeväkivalta, henkinen väkivalta, |
Vanhusten kaltoinkohteluPerjantai 19.2.2010 klo 14.35 - Pirkko Turpeinen-Saari Aulikki Kananoja kiinnitti tänään 19.2.2010 Demarin syntymäpäivähaastattelussaan huomiota yhteisössämme vaiettuun vanhusten kaltoinkohteluun kotiympäristössä. Hän toteaa miten "valitettavan usein taloudellinen hyväksikäyttäjä tai fyysinen kaltoinkohtelija on lähin omainen. Vanhukset joutuvat elämään vuosia pelon vallassa. Ikäihmiset eivät halua pyytää apua, koska häpeävät tilannetta". Samaan aikaan eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiinnittää huomiota laitoshoidon puutteisiin. Oman kokemukseni mukaan kotona tapahtuva vallankäyttö on moninverroin haavoittavampaa kuin laitoshoidon epäkohdat. Laitokset ovat julkista tilaa, jossa hoitajat joutuvat tekemään työtä keskinäisen kontrollin ja omaisten havaintojen kohteena. Kodin yksinäisyydessä kaltoinkohtelu saattaa täyttää kidutuksen tunnusmerkit. Vanhus saattaa henkisestä täysivaltaisuudestaan huolimatta menettää kaiken itsenäisyyden ja ihmisoikeudet. Liikunnan rajoitukset ja näön heikkeneminen saattavat johtaa lähiomaisen mielivaltaan. Posti saatetaan kontrolloida, ystävien käynnit estää, puhelinnumerot piilottaa, tiliotteet pimittää ja luoda valheilla todellisuus, joka johtaa vanhuksen turvallisuudentunteen menettämiseen ja hajoittaa vanhuksen mielen. Monasti vanhus tuntee syyllisyyttä siitä, että ei ole antanut kyseiselle lähiomaiselle riittävästi aikaansa silloin kun tämä oli lapsi. Syyllisyytensä vuoksi hän saattaa alistua omaisen vallankäyttöön ja ikäänkuin ymmärtää sen taustoja uhraten itsensä ja oman hyvinvointinsa. Kananoja toimii puheenjohtajana Suomen vanhusten turvakotiyhdistyksessä, joka tekee moniammatillista työtä vanhusten auttamiseksi. Mukana ovat kotipalvelu, sosiaalitoimi ja poliisi. Usein käytännön vaikeudeksi nouseekin juuri se kenen puoleen kääntyä havaitessaan esimerkiksi narsistisen, ulospäin huolehtivaa lähiomaista näyttelevän, omaisen kohtelevan vanhusta kaltoin. Tavallisimmin kidutus jatkuu hautaan saakka jopa sen jälkeen vanhuksen muiston ja toiveiden vähättelyn muodossa. Aulikki Kananoja kuvaa kaltoin kohdeltuja vanhuksia auttavien menetelmien olevan vielä kehitteillä ja toivoo toiminnan laajenevan koko maahan. Sitä odotellessa tärkeätä on nostaa ongelma yleiseen tietoisuuteen ja laatia käytännön ohjeet miten kansalaisen tulee toimia havaitessaan vanhuksen kaltoinkohtelua. Koti ei ole läheskään kaikille turvallinen paikka. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aulikki Kananoja, Riitta-Leena Paunio, kotiväkivalta |
Pelastetaan islantilaisetLauantai 9.1.2010 klo 11.20 - Pirkko Turpeinen-Saari Pohdimme aamukahvipöydässä kuinka islantilaiset voitaisiin pelastaa ja kuinka puheenjohtajamaa Espanjan tavoitetta kansalaisten Euroopasta myös voitaisiin siinä ohessa edistää. Islantilaiset ovat olleet Pohjoismaiden neuvostossa perheenjäseniä kuten muutkin pohjoismaat. Islannin kansalaiset ovat syyttömiä pankkiiriensa väärinkäytöksiin. Pohjoismaiden veljesmaat tai EU voisi helposti päästää islantilaiset tukalasta ja kohtuuttomasta tilanteesta. Selviytyäkseen hallituksensa ja Alankomaiden ja Ison-Britannian välillä tehdystä sopimuksesta, jokaisen islantilaisen, vauvat mukaan luettuna tulisi maksaa 12.500 euroa. Valtion budjetista 4 miljardia euroa. Jos pohjoismaiden kansalaiset, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Norja yhdessä maksaisivat tuon summan, merkitsisi se kunkin kansalaisen vastuulle noin 150 euroa vastaavaa määrää verorahoja. Pohjoismaiden tulisi edellyttää myös sellaisen lainsäädännön kehittämistä, jonka seurauksena vastaavaa ei enää voisi tapahtua. Pohjoismaat yksin eivät siihen pysty, mutta lainsäädännön kehittämisen suunnittelu ja toteuttamismekanismien kehittäminen olisi aloitettava välittömästi. Mikäli EU ottaisi vastatakseen tulevien jäsentensä, islantilaisten auttamisen, koituisi kullekin yli 500 miljoonan asukkaan eurooppalaiselle vastattavaa n. 8 euroa. Se olisi naurettavan pieni summa. Sen lisäksi Euroopan unionin olisi mahdollista kehittää kattavampia pankkitoiminnan kehittämislakeja kuin mitä Pohjoismaat yksin voivat tehdä. Islantilaiset vastustavat terveellä maalaisjärjellä täysin kohtuuttomia riskisijoittamiseen perustuvan pankkitoiminnan seurauksia. Osa islantilaisista on toki itsekin yrittänyt hyötyä omista riskisijoituksistaan ja siten elänyt täysin rinnoin kuplatodellisuudessa kuten moni muukin. Näille kansalaisille todellisuus on nyt asettanut rajat toiminnalle. Silti suuri osa on katastrofiin syyttömiä. Islantilaisten pelastaminen olisi alku sellaiselle kansalaisten Euroopalle, jossa eläytyminen ja yhteisvastuu voimistuvat ja kyynisyys, oman edun tavoittelu ja nationalismi heikkenevät.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansalaisten Eurooppa, pankkilait, vääryys korjattava |
Suomalainen väkivaltakulttuuri ei liene muutettavissaTiistai 5.1.2010 klo 17.43 - Pirkko Turpeinen-Saari Lukiessani tämän aamun, 5.1. 2010 Suomen pääuutismediaa Helsingin Sanomia, en voinut tulla muuhun lopputulokseen kuin että suomalainen väkivallan ihannointi on pysyvää. Se ei ole muutettavissa. Kuinka muuten on mahdollista, että samaan aikaan kun pohditaan kauppakeskus Sellon joukkomurhaan johtavia tekijöitä lehti julkaisee talvisotaa ihannoivia artikkeleita ja haastatteluja. Eläkkeellä olevan everstin uhoava kuvaus siitä kuinka vihollisen ruumiita häpäistiin nostamalla jäätyneitä ruumiita rintavarustukseksi, jonka suojasta ammuttiin, on mahdotonta uskoa painetuksi sanomalehdessä vuonna 2010. Tapettujen "ryssien" määrän ihannointi ja sillä talvisodan hengen nostattaminen kuvaa vain sitä kuinka nimittämällä "toinen" viholliseksi tai "toisen ruumis" halveksittavaksi johtaa inhimillisyyden menettämiseen. Tällaiset artikkelit vaikuttavat satojen tuhansien kasvavien nuorten ja nuorten aikuisten mieleen. Tavallisessa arjessa "toiseksi" leimautuu toinen sukupuoli, toinen rotu, toisen asuma-alueen asukas, väärän näköinen, väärin sanansa asettava henkilö, johon sankarin on luvallista kohdistaa vihantunteitaan, turhautumiaan ja vihdoin tappaa. Kosovolaiselle miehelle nainen, entinen naisystävä, joka ei toiminut miehen mielen mukaisesti muuttui "toiseksi", jonka voi tappaa. Moni on ihmetellyt miksi naisystävä esiintyi miehen seurassa joitakin päiviä ennen murhaa. Mielestäni se on johdonmukaista, jos olettaa, että mies oli jo tehnyt murhapäätöksen. Nainen oletti miehen hyväksyvän hänen muuttonsa asunnosta toiseen ja ehkä auttavan jopa muutossa. Mies vuorostaan ei hyväksynyt lopullista eroa, vaan oli päättänyt sopivassa tilaisuudessa murhata naisen. Molemmat elivät eri todellisuudessa, joka antoi kummallekin tahollaan mielenrauhan. Väkivallan sankaruus leimaa tiettyä suomalaista median osaa ja tiettyä poliittisen kentän osaa. Suomi muistuttaa yhä enemmän Yhdysvaltoja tässäkin mielessä. Rifle Associationin valta Yhdysvaltojen kongressissa ei paljoa eroa 1,5 miljoonan suomalaisen aseenkantajan vallasta suomalaisiin parlamentaarikoihin. Suomalainen aseellinen uho ja aseisiin liittyvä sankaruus on osa heikkouden torjuntaa. Suomalainen eliitti ja sitä myötäilevä media ei halua myöntää, että Suomi niin entisten valkokaartilaisten perilliset kuin punakaartilaisten perilliset yhdessä hävisivät sodan Neuvostoliitolle. Eräs unohdettu talvisodan yhdistävä tekijä on yhdessä hävitty sota. Edellisessä sodassa punakaartilaiset joutuivat hävittyään kärsimään ja itse tapetuiksi omien kansalaisten, valkokaartilaisten toimesta. Talvi- ja jatkosodassa molempia tapettiin, ehkei tasa-arvoisesti. Talvisodan ja jatkosodan ihannoivan muistamisen jäykät rituaalit, missä mikään ei muutu ovat omiaan ylläpitämään väkivaltakulttuuria. Jokaisen joukkomurhan jälkeen samaa väkivaltakulttuuria paheksutaan juhlapuheissa ja muistokirjoituksissa. Tämä paheksunta häviää nopeasti ja uuden joukkomurhan odotus voi alkaa. Sotien tragedia ja suunnaton suru kielletään ja korvataan sankarikuoleman ihailulla. Milloin vielä elossa oleville sotien veteraaneille sallitaan julkinen surun, heikkouden ja tappion kokemisen näyttäminen tunneköyhän sankaruuden jalustalle nostamisen sijasta? Milloin suomalainen mies saa olla myös heikko ja tunteva? Väkivaltakulttuurimme kirkkain ilmentymä on asemäärärahojen nosto ja opetukseen ja heikkojen hyvinvointiin tarkoitettujen määrärahojen lasku. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tappamisen sankaruus, viholliskuvat |
Väkivallanteot ovat erilaisia;tottumus tappaa empatianSunnuntai 3.1.2010 klo 11.30 - Pirkko Turpeinen-Saari Espanjassa asuessani tutustuin Kosovon-albaani naiseen, joka oli kotimaassaan hiljattain tappanut kansalaisiaan, serbejä. Tappaminen oli muuttanut hänen persoonallisuuttaan syvästi. Kova kuori, luontevan keskustelun vaikeus, syrjässäolo ja toisten tarkkailu loi vaikutelman syvästi traumatisoituneesta henkilöstä. Haagin Jugoslavia-tribunaalin syyttäjä Carla del Ponte on todennut Haagin oikeusistuimen olleen puolueellinen jättäen muslimi-sotarikolliset syyttämättä ja demonisoiden serbit. Hänen mukaansa Kosovon pääministeri on sotarikollinen. Presidentti Martti Ahtisaari on vaikuttanut suomalaisessa keskustelussa voimakkaasti mustavalkoisen asetelman syntymiseen ja ylläpitoon. Serbit ovat pahoja ja albaanit hyviä. Tämä on legalisoinut länsivaltojen samoin mustavalkoista asennetta. Suomea hallitseva Venäjä- ja Serbikielteisyys ovat johtaneet idealistiseen Kosovon albaanien ja tsetseenien sijoittamiseen uhrin asemaan. Silloin unohdetaan Vesa Toijosenkin taannoisessa TV 1:n Jugoslavia-ulkolinjassa kuvatut sadat tuhannet sisäisessä maanpakolaisuudessa olevat serbiuhrit. Sadat Suomeen otetut tsetseeni- ja Kosovon albaanipakolaiset eivät saa tarvitsemaansa psykologista ja psykiatrista tukea. Kun joukossa on sisällissodan osapuolia, niin tappajat kuin uhrit tarvitsevat psykologista apua. Professori Eero Backman luo erinomaisen yleiskatsauksen suomalaiseen väkivaltaperinteeseen 3. 1. 2010 HeSa:n mielipideosastossa. Tappaja kasvattajana on hankalassa roolissa. Ne yhteiskuntaryhmät, joille tappaminen on tuonut kunniaa ja arvostusta siirtävät roolimallin helpommin jälkeläisilleen kuin sellaiset, jotka ovat pakosta osallistuneet sotaan. Sisällissodassamme valkoiset tappajat saivat kunniaa, valta-asemia ja valtion eläkkeitä eikä heidän tappamiskulttuuriaan rangaistu. Punaiset sen sijaan tuomittiin rikosoikeudessa, teloitettiin ja sijoitettiin vankileireille ja heidän jälkeläisensä ajettiin entistä surkeampaan oikeudettomaan asemaan ja köyhyyteen. Väkivallanteot eivät tule Suomessa loppumaan niin kauan kun kulttuurissamme tappamista muodossa tai toisessa ihannoidaan. Ellemme kykene näkemään maailmanpolitiikkaa sotineen monipuolisesti ristiriitaisine pyrkimyksineen, joissa pahuus ja hyvyys ovat prosesseja, emme pysty analysoimaan oikeata ja väärää. Jos asetumme yksipuolisesti katsomaan maailmaa maailman vahvimpien sotilasmahtien silmälasien läpi emme tavoita inhimillisyttä ja empatiaa, jonka jokainen sotatoimi polkee entistä pahemmin jalkoihinsa. Vain oikeudenmukaisuus ja mahdollisimman tasa-arvoiset olosuhteet tarjoavat edellytykset väkivallattomaan yhteiskuntaan. Mikään ei suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä viittaa tuohon suuntaan. Poliittiset päättäjät, jotka ovat antaneet eriarvoisuuden kasvaa, oikeudettomuuden ja köyhyyden lisääntyä ovat vastuussa väkivallan läsnäolosta niin kouluissa kuin työelämässä. Pakolaisten huono asema, aselakien puutteet, mielenterveystyön ontuminen ovat valintoja, joita poliittiset päättäjät ovat tehneet. Tällä hetkellä Kokoomus ja Keskusta Vihreiden tuella ovat pahentaneet tilannetta sen parantamisen asemasta. Hämmästyttävän ripeässä tahdissa rakenteellinen eriarvoisuus on lisääntynyt tällä hallituskaudella. Vastuun ottaminen on harvinaista suomalaisessa yhteiskunnassa. Väkivalta on eräs vastuuttomuuden ilmentymä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valta ja tappaminen |
Nuoret ja väkivaltaKeskiviikko 16.12.2009 klo 17.14 - Pirkko Turpeinen-Saari Lapset ja nuoret elävät epätodellisessa maailmassa. Totuus ja valhe ovat aikuisten valmistamassa mediassa ja maailmassa saman arvoisia. On mahdotonta tunteilla tunnistaa mikä on totta. Aikuiset ovat kehittäneet pelien maailman vallitsevaan yhteiskuntaan. Samoin lapsille ja nuorille suunnattuihin voittoa tuottaviin peleihin, joita nuorten odotetaan pelaavan. Sanamagialla sota on rauhaa ja aseteollisuus puolustusteollisuutta, eriarvoisuus on tasa-arvoa ja eriarvoisuuden lisääminen köyhien puolustamista. Peleissä lapset ja nuoret voivat rakentaa virtuaalitodelisuuden, jossa elää toista elämää. Eräs parikymppinen tyttö kertoi huomaavansa poikaystävästään jo heti kotiin tullessaan onko hän pelannut. Hän oli psyykkisesti muuttuneessa tilassa pelattuaan. Tämä muutos alkoi tuntua pelottavalta ja tyttö erosi ystävästään. Onko ihme, että koulun arki on muuttunut entistä ahdistuneemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Oppilaat haahuilevat kukin omassa maailmassaan. Kuinka opettaja voi selvitä koulupäivästä tasapainoisena kun ylemmältä taholta uhataan lomautuksilla ja työn tehostamisen vaatimuksilla ja samanaikaisesti oppilaat ajautuvat entistä kauemmaksi minkäänlaisesta aidosta tunnevuorovaikutuksesta kännykkäviestittelyn, tietokonepelien, vanhempien ajanpuutteen tai muun ahdingon sävyttämien perheolojen johdosta. Televisio-ohjelmien väkivalta ja pelien väkivalta tekevät väkivaltaisen toiminnan viihteelliseksi ja arkipäiväiseksi. Jos ainoa mahdollisuus saada televisio, elokuvat ja pelit taloudellisesti kannattavaksi on tuottaa väkivaltaviihdettä voidaanko nuorilta odottaa muuta kuin annetun mallin mukaista käyttäytymistä. Väkivalta on tehty hauskaksi ja haluttavaksi. Nuoret kertovat viihtyvänsä joukossa, jossa yhtä hakataan. Julkisesta hakkaamisesta on tullut viihdettä, josta kerrotaan muille ja kutsutaan mukaan nauttimaan. Televisiossa sankarit hakkaavat parhaiten, tappavat parhaiten. Afganistanissa ja Irakissa sankarisotilaat tappavat parhaiten. Maassa makaavat viholliseksi nimetyt " toiset" on parasta ampua tai viedä kidutettavaksi. Ei väkivalta ole nuorten ongelma. Nuorten väkivalta heijastelee yhteiskuntamme omaa raaistuvaa väkivaltaisuutta, josta nuoria on mahdotonta tempaista erilleen omaksi ratkaistavaksi ongelmakseen. Yhteiskuntamme on peruuttamattomasti muuttunut ylikansallisen taloudellisen väkivaltaisen vallankäytön näyttämöksi, jossa tahtia lyö aseteollisuus ja huumekauppa. Katsokaa kuka valtiomies haluaa muuttaa tätä todella? Näen vain luikertelevia opportunisteja, jotka etsivät milloin mitäkin omaa hyötyään ase- ja öljyteollisuuden lobbareiden sinfoniassa. Narsismi ja väkivalta viettävät juhliaan. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: virtuaalitodellisuus, väkivaltainen yhteiskunta |
Tarja Halonen on oikeassaTiistai 8.12.2009 klo 13.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomalainen media on keskittynyt puhumaan aidan sijasta aidan seipäistä. Puhutaan lautasista kun pitäisi puhua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Itsenäisyydestä. Jo 1917 Valtalain säätämisen jälkeen oli selvää, että suomalainen porvaristo on mieluummin epäitsenäinen porvarillisen tsaarin alaisuudessa kuin itsenäinen työväenpuolueen johdolla. Porvaristo on aina kumartanut valtaa itsenäisyyden kustannuksella, joka valta on viime kädessä väkivaltaa. Tasavallan presidentti on aivan oikein korostanut suomalaisen itsenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityispiirteitä. Suomen asukaslukuun nähden valtava armeija ei ole koulutettu hyökäyssotaan vaan isänmaan puolustamiseen. Tämä idea on sotilaiden tajunnassa ja sen muuttaminen kaukana ulkomailla toteutettavaan hyökkäyssotaan osallistumiseksi ei voi tapahtua rikkomatta identiteettiä. Useilla keskeisillä EU-mailla on vahva siirtomaaperinne. Hollanti, Iso-Britannia Belgia, Ranska, Saksa, Italia ovat tottuneet käymään sotia kaukana emämaasta, ryöstämään rikkauksia ja manipuloimaan kansalaisten, varsinkin sotilaiden identiteetin hyväksymään tämän. Eikä vain hyväksymään vaan pitämään siirtomaa-aikaa myönteisenä. Jopa niin, että Ranskassa laki edellyttää, että koulussa siirtomaa-aika on opetettava myönteisenä. Vanhempi sukupolvi on siis elänyt siirtomaa-aikaa ja nuorelle sukupolvelle aika on opetettu myönteisenä mitä myönteisyyttä enemmistö elokuvista ja kaunokirjallisuudesta voimakkaasti on tukenut. Suomessa sekoitetaan demokratia ja parlamentarismi.Globaali talous ei noudata parlamentarismia eikä demokratiaa.Parlamentti ei ole kattava päätöksentekoelin.Parlamentti on luovuttanut taloudellisen vallan lisäksi osan ulkopoliittistakin valtaansa ylikansalliselle foorumille EU:hun. Suomen eduskunnassa istuu suuri määrä mainostoimistojen ja varakkaiden yritysten rahoituksen turvin valittuja edustajia. Valinnalla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisten kykyjen kanssa. Valittujen moraali horjahtelee ja arvostelukyky näyttää usein kyseenalaiselta. Tasavallan presidentti valitaan nykyisen perustuslain mukaan ylipäälliköksi ja johtamaan ulkopolitiikkaa yhteistyössä hallituksen kanssa. Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, jolloin kansalaiset voivat itse arvioida luottavatko he juuri kyseiseen henkilöön juuri näissä tehtävissä. Toisin sanoen henkilö on valittu tunnettujen kykyjensä perusteella, joiden kykyjen puuttumista ei pysty mainostoimistojenkaan avulla peittelemään. Pääministeriksi valikoituu satumanvaraisesti puolueen valitsema henkilö puolueen kaadereista, usein puheenjohtaja. Luotammeko Vanhaseen, Urpilaiseen, Sinnemäkeen, Kataiseen tai Soiniin ulkopolitiikan johtajana ja puolustusvoimien ylipäällikkönä - todella? Suomen ulkopolitiikka edellyttää itsenäisyyttä päätöksenteossa. Tätä itsenäisyyttä voi olla vain henkilöllä, joka on ylitse muiden arvoiltaan ja henkiseltä varustukseltaan. Koska näin on on katsottava miten tämä suomalainen erityisasema otetaan kansainvälisessä päätöksenteossa huomioon. Euroopan unionin 27 jäsenmaata muodostavat pikkuruisen vähemmistön maapallon valtioiden joukossa. Vaikka EU-säännökset eivät koske tietenkään suhdetta maapallon maiden enemmistöön ei ole yhdentekevää kuinka suomalainen ulkopolitiikka hoidetaan EU:ssa. Mielestäni on oikein, että Tarja Halonen informoi EU:n uusia johtajia Suomen erityispiirteistä. Olisi onnellista, jos ulkopolitiikkaa EU:ssa käsiteltäessä Suomeen lähetettäisiin kaksi kutsua. Kahden kutsun puuttuminen ei tee Vanhasen -Stubbin kaksikkoa täysivaltaiseksi ulkopolitiikan kehittäjäksi ja päättäjäksi EU:ssa vaan ulkopolitiikkaa Suomen osalta, perustuslain mukaan, edelleen johtaa Tasavallan presidentti. NATO:asiassa useiden kaupallisten sanomalehtien päätoimittajat ovat ilmoittautuneet NATO:n kannattajiksi.Samoin ulkopolitiikassa Tasavallan presidentin kannan vastustajiksi ja Suomen hallituksen kannan myötäilijöiksi. Näin he saavat poliittisesti tietenkin tehdä. Viisautta se ei ole. Sen sijaan se heijastelee syvällisen ajattelun, Suomen edun ja kansan mielipiteen huomioonottamattomuutta, mikä ei ole historiallisesti kovinkaan harvinaista. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka |
Epäsosiaalisuus kasvaa rakettimaisestiTorstai 26.11.2009 klo 11.21 - Pirkko Turpeinen-Saari Jacob Söderman kuvasi havainnollisesti valtionhallinnon politisoitumisen (oikeistolaistumisen?) seurauksia 26. 11. 2009 Demarissa. Hallinnon laillisuus- ja oikeudenmukaisuusvalvonnasta ollaan liukumassa lakien, erityisesti perustuslain kiertämisen taitoihin. Yhteiskuntajärjestelmällemme tyypillinen yksilön tarve osoittaa pätevyyttään vallalla ja rikkauksilla on johtanut oman käden oikeuteen ja pyrkimykseen lainsäädännöllä vahvistaa tätä vähemmistöjen oikeutta. Veroparatiisit "laillisine" veronkiertomahdollisuuksineen ovat vain eräs melko hiljattain julkisuudessa käsittelyyn tullut piirre. Jo kuusikymmentäluvulla alkanut ja alati kasvava satelliittivakoilu ja yksilöiden ja yhteisöjen valvonta on ohjannut hyvän ja pahan polarisoitumiseen siten, että hyväksi julistetaan ne vakoilijat ja vallankäyttäjät, joilla on eniten taloudellista mahtia sekä valtaa, joka on ääri-ilmiönään sotilaallista väkivaltaa. Tällainen kehitys ei olisi mahdollinen ellei ihmisen mieltä olisi kyetty sitomaan kyseisenlaisen kehityksen hyväksymisen suuntaan. Rikkaimmat ja itseasiassa väkivaltaisimmat on voitava hyväksyä johtamaan asioitamme. Kuinka moni olisikaan halunnut Irakin laittomaan sotaan Britannian johtaneen ja korkean virkamiehen Kellyn itsemurhaan johtaneen salaisen prosessin vastuuhenkilön Tony Blairin Euroopan presidentiksi. Jo kolmekymmentä vuotta sitten mediaväkivalta lisääntyi. Suomen eduskunta sai ministeriön virkamiesten toiveiden vastaisesti hieman jämäköitettyä ehdotettua video- ja elokuvaväkivaltaa säätelevää lakia. Siitä huolimatta väkivallan hyväksyminen lasten ja nuorten, puhumattakaan aikuisten arjesta on tasaisesti lisääntynyt. Aina on löytynyt asiantuntijoita osoittamaan, että väkivallan lisääntyminen arjessa ei lisää väkivaltaista käyttäytymistä. Nyt totuttelemme jo parivuotiaitten lasten levottomuuteen, keskittymättömyyteen, teinityttöjen tappeluihin, poikien keskinäiseen väkivaltaan, joka vielä videoidaan. Väkivallan hyväksyminen osaksi arkea on edellytys sille, että muukin eriarvoisuutta lisäävä vallankäyttö on mahdollista. Rikkaimmat ja väkivaltaisimmat tahot ovat ne sitten kansakuntia tai yksilöitä on naamioitava hyväntekijöiksi tai muuten hyväksyttäviksi. Se tapahtuu leimaamalla osattomien, pienten yksilöiden väkivalta ankarasti tuomittavaksi, jolloin heistä tulee julkisuudessa mahtavien rikosten sijaiskärsijöitä. Jos vielä vankilalaitos saadan yksityistettyä ja tuottavuuskriteereillä toimivaksi saadaan synnytettyä pikkurikollisten tuottavuus automaatti, joka peittää tarpeen paljastaa todella suuria rikollisia. Tämä yhteiskunta täytyy naamioida kuitenkin VAPAAKSI. Kaikki haluavat olla vapaassa yhteiskunnassa, vapaan tiedonvälityksen ympäröimänä. "Vapaa" tiedonvälitys takaa, että kokija ei pysty erottamaan valhetta totuudesta. Vapaa palvelu on sidottu kontrolliin, jota "yhteiskunta" on se sitten virasto, viranomainen tai suojelupoliisi tarkkailee. Kun arvostelemme kiinalaisia "vapaan" tiedonvälityksen rajoituksista ja ylistämme Obaman Yhdysvaltojen vapaata tiedonvälitystä emme huomaa, että yhdysvaltalaiseen tai suomalaiseen vapauteen liittyy kontrolliin alistuminen.On oltava valmis vastaamaan jokaisesta sähköpostista CIA:lle FBI:lle, Supolle, Ruotsin valvontaviranomaisille. Tai mielenterveytensä säilyttääkseen on näyteltävä, että ei tiedä tai ei välitä siitä, että kaikki yksityinen tiedonvälitys on kontrolloitua. Tämä kontrolli perustellaan turvallisuudella. Kenen turvallisuudella? Niiden turvallisuudella, joiden intressissä on suojella omia taloudellisia etuoikeuksiaan ja vallankäyttöään. Hintana on lasten, tavallisten varattomien ja keskiluokkaisten ryhmien arkinen turvallisuus, luonnon suojelu, oikeudenmukaisuus, aito rakkauden- ja vastuuntunne. Kysymys on siitä, onko tajuntamme sopeutunut pitämään epäsosiaalisuutta oikeudenmukaisuutena ja äänestämmekö kansalaisina tahoja, jotka kärjistävät väkivaltaan sopeutumista. Toinen tie on vaivalloinen ponnisteluja edellyttävä täyskäännös, jossa asioita kutsutaan niiden oikeilla nimillä. Vaihtoehtojen välillä ei ole kompromissia. Epäsosiaalisuutta ei voi hyväksyä osittain eikä rehellisyyttä kannattaa osittain. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jacob Söderman, rehellisyys, vapaus |
Tuusulan nuorten erinomainen ehdotusMaanantai 16.11.2009 klo 11.07 - Pirkko Turpeinen-Saari Tuusulan nuorten valtuusto on ehdottanut kaikille yhdeksäsluokkalaisille tarjottavaa mahdollisuutta psykologin tapaamiseen. Virkamiehet ovat suhtautuneet ehdotukseen nihkeästi koska siihen tarvittaisiin heidän mielestään yhden psykologin kokonainen virka.Tuusulassa on lehtitietojen mukaan 550 yhdeksäsluokkalaista. Pikaisenkin laskutoimituksen mukaan 550 oppilaan kohtaamiseen tunnin ajan menee 550 tuntia. Kolmenkymmenen kuuden viikkotunnin virka-ajan mukaan tutkimuksiin menisi 16 viikkoa. Miksi vielä tunteensa säilyttäneiden, ongelmia ratkaisemaan ja ennaltaehkäisemään pyrkivien aktiivisten nuorten loistava ehdotus jälleen tyrmätään. Kokemus osoittaa, että ne henkilöt, joita asia koskee, tavallisesti tunnistavat parhaiten miten heidän omia asioitaan voitaisiin parantaa. Mielestäni jokaisen tuon ikäluokan nuoren tulisi päästä pätevän kokeneen kliinisen psykologin tai psykiatrin puheille. Mitä "terveemmiksi" oletetuista nuorista on kysymys sitä pätevämpi tutkijan tulisi olla. Se, että kaikki nuoret pääsevät tapaamaan psykologia/psykiatria vähentää avun tarpeessa olevien kynnystä hakeutua hoitoon. Kaikille tarjottava apu vähentää syrjintää ja leimautumista. Niin sanottua ongelmatonta nuorta ei olekaan. Nuoret elävät kouluyhteisössä ja yksilön ongelma voikin osoittautua toisen nuoren aiheuttamaksi. Viranomaiset kohtelevat helposti eri alojen asiakkaita ja avuntarvitsijoita objekteina eikä itse elämäänsä hallitsemaan pyrkivinä subjekteina. Subjektius on kuitenkin identiteetin ydintä. Siten erilaisten asiakasryhmien omien ehdotusten tulisi olla toimintojen kehittämisen ohjenuorana. Osallistuin joitakin vuosia sitten Tukholmassa pidettyyn psykiatristen potilaiden oikeuksia käsittelevään kongressiin. Runsaassa seminaariohjelmassa valtaosan muodosti virkamiestyyppiset alustukset ja tutkimusreferaatit WHO:n johtavan virkamiehen esitys mukaan luettuna. Esityksistä nousi taustastaan kolme alustusta, joiden humaanius, tietorikkaus ja uudenlaisia hoitokäytäntöjä tai asenteita ilmaiseva sisältö olivat poikkeuksellisia. Yhden näistä alustuksista piti ns entinen potilas. Hänen oivaltava lämmin esityksensä osoitti, että hoitavien tahojen tunteiden ja oikeustajun herättelyyn olisi aihetta. Toinen poikkeva esitys tuli Brasiliasta, jossa sairaanhoitaja kolmikko kuvasi uudentyyppistä potilaslähtöistä psykiatrista hoitoyhteisöä. Kolmannen taustastaan nousevan esityksen piti Vancouverilainen rikosoikeuden professori. Hänelläkin kyky eläytyä ja lämpö olivat jäljellä. Sen seurauksena hänen oikeustajunsa oli "valovuoden päässä" perinteisestä organisaatio- ja asiantuntijakeskeisestä sairaus-terveys käsitteestä. On korkea aika kuunnella nuorten omia ehdotuksia paremman elämän kehittämiseksi. Ei riitä, että nuorten mielipiteitä kuunnellaan skeittiratojen, kahviautomaattien tai kouluruoan suhteen. Vasta todellisten syvällisesti elämään vaikuttavien tekijöiden kehittäminen yhdessä nuorten kanssa luo yhteisöllisyyttä ja kaventaa sukupolvien välistä ammottavaa kuilua.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nuorten hyvinvointi, oikeus hoitoon |
Valheiden markkinatTiistai 27.10.2009 klo 17.56 - Pirkko Turpeinen-Saari Usein kritisoimassani Helsingin Sanomissa oli viime sunnuntaina ansiokas juttu otsikolla Sensuroitu suorasuu. Juristin kirjan käsikirjoitus, jossa kuvataan narsististen valehtelijoiden toimintaa oikeudenkäynneissä, oli jäänyt Tammessa julkaisematta mahdollisten kirjaan kohdistuvien oikeusjuttujen pelossa. Saman lehden yleisönosaston kirjoituksessa nimetön kirjoittaja kuvaa kärsimystään sadististen vanhempien kourissa todeten, että sadistiseen kohteluun ei tarvita alkoholia vaikka usein niin luullaan. Eläkkeellä oleva KRP:n maineikas rikoskomisario Taisto Rajamäki totesi television "Missä olet" ohjelmassa: - Itsenäisyyspäivien juhlien TV-ohjelmassa näen enemmän rikollisia kuin näiden muurien sisällä. Lausuntoa antaessaan lahjomattomuudestaan kuuluisa komisario istui helsinkiläisen vankilan pihalla. Ammatissani olen joutunut eläytymään ja tunnistamaan narsististen valehtelijoiden turvattomuuden, häpeän ja rakkauden puutteen oirekäyttäytymisen taustalla. Nykymaailman lainalaisuudet eivät kuitenkaan anna rakentavia vaihtoehtoja murtaa muodostunutta piittaamattoman käyttäytymisen noidankehää. Päinvastoin. Yhteiskuntamme on muuttunut aikaisempaan nähden piittaamattomammaksi, jolloin narsistinen oirekäyttäytyminen on hyväksyttyä. Puhuin hiljattain yksityisyyden suojasta psykiatrikollegan kanssa, jonka käsitykset ovat päinvastaiset omiini nähden. Hän korosti yksityisyyden suojaa lähes absoluuttisena ja periaatteellisena. Totesin hänelle, että yhtä hyvin keskustelumme otsikko voisi olla yksityisyyden suoja kidutuksen mahdollistajana. Sadististen vanhempien kourissa oleva lapsi toivoisi, että joku murtaisi kodin umpipullon, jossa kidutus tapahtuu. Pahoinpitely on harvinaisempaa päiväkodin julkisessa tilassa kuin yksityisyyden suojassa kotona. Vanhusta hoidetaan julkisessa tilassa avoimesti hyvin tai huonosti mutta kotihoidon henkinen julmuus tai fyysinen pahoinpitely jäävät paljastumatta. Perintöä odottavat aikuiset lapset tai nuoren valintoja hyväksymättömät vanhemmat voivat vanhuksen tai nuoren riippuvuutta hyväksikäyttäen estää yksityisyyden suojissa yksilön valinnan vapauden. Vastakkain asetteluna on aina valta ja luovuus, alistaminen ja eläytyminen. Nämä vastakkaiset ominaisuudet eivät perustu ammattiin tai sukupuoleen. Sen sijaan ne perustuvat elämänkokemuksiin, jotka ovat muovanneet persoonallisuuden. Suomessa on voimassa laki, joka kieltää lapsen fyysisen kurittamisen. Milloin pääsemme lainsäädäntöön, jossa henkisen-ja tunne-elämän vammojen aiheuttaminen kaikissa ikäluokissa tunnistetaan ja tulee myös kielletyksi. Milloin tasavallan presidentin linnan juhlissa voidaan todeta olevan vain rehellisiä omia etuja vain yhtä arvokkaina kuin muiden etuja pitäviä kansalaisia. Milloin narsistinen vahingonteko tulee tuomittavaksi eikä sen paljastaminen tai siitä kirjoittaminen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valehtelu, narsismi, oikeuslaitos |
Saksan vaalien odotettu tulosTiistai 29.9.2009 klo 16.26 - Pirkko Turpeinen-Saari Saksan sosialidemokraateille on käynyt samoin kuin suomalaisille. Porvarihallituksessa toimien oikeudenmukaisuuteen pyrkivää politiikkaa on mahdotonta toteuttaa. Roikkuminen vallassa vieroittaa kansalaisista. Kansalainen miettii miksi äänestää kun ei halua äänestää oikeistoa eikä oikeistolaista demaripolitiikkaa. Seuraa masennus ja passivoituminen. Saksan demareilla olisi ollut neljä vuotta sitten aivan uudenlaisen politiikan aloittamisen mahdollisuus. Vaalien tulos loi mahdollisuuden punavihreän hallituksen muodostamiseen. Punavihreä hallitus olisi ollut loistavassa asemassa laman alettua. Niin kansallisesti kuin kansainvälisesti Saksa olisi ollut paljon nykyistäkin voimakkaampi tekijä uusien globaalien talouden rakenteiden aikaansaajana. Punavihreä hallitus olisi hyötynyt kansalaisten kanssa hahmotetusta keinottelun kritiikistä ja korjaavista toimenpiteistä. Saksan sosialidemokraatit eivät suostuneet minkäänlaiseen yhteistyöhon Linken, vasemmistopuolueen kanssa.Tämän periaatteen seurauksena oltiin valmiita prosessiin, jonka päätepiste nähtiin viime sunnuntaina. Linken kasvaessa käytäntö paikallistasolla johtaa vähitellen kuitenkin siihen, että yhteistyö on luonnollista ja että sitä täytyy tehdä kansalaisten etujen vuoksi. Aivan kuin Suomessa, niin myös Saksassa vasemmistopuolueiden kyvyttömyys rakentaa yhteistyötä osoittautuu katastrofiksi. Siksi viime lauantaina Tiedonantaja-lehden 40-vuotisjuhlan yhteydessä järjestetty panelikeskustelu vasemmistoyhteistyöstä oli tärkeä. Vasemmistoliiton Minna Sirnö,SDP:n Jukka Gustafsson ja SKP:n Yrjö Hakanen kykenivät alustamaan vilkkaan ja antoisan keskustelun. Kymmenistä yleisöpuheenvuoroista näki, että kansalaisilla on sanottavaa ja halua vaikuttaa lähipiirissään. Tuntuukin, että puolueiden byrokratia ja jäykkä puoluejohtokeskeisyys on eräs tärkeä syy kannatuksen katoamiseen. Erilainen kokemuspohja,joka johtaa erilaisiin aatteellisiin painotuksiin, ei saisi olla yhteistyön ja voimien kokoamisen este. Lokeroimisen ja nimittelyn ajan toivoisi olevan ohi. Sen sijaan kokemusten vaihtaminen ja työstäminen on välttämätöntä yhteisten päämäärien suuntaan etenemiseksi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vasemmiston eripura |
Lama on keinottelijoille toivetilaTiistai 29.9.2009 klo 16.05 - Pirkko Turpeinen-Saari Länsimainen yhteiskuntarakenne takaa rikkaiden rikastumisen ja köyhien köyhtymisen. Lama on rikkaiden elämässä toivetila. Keinottelijat ovat jo voittonsa keränneet kun pankit, heidän jäljiltään, anovat valtion köyhiltä ja keskiluokkaisilta palkansaajilta keräämiä verorahoja sen kuopan täyttämiseen, jonka keinottelijat ovat kaivaneet. Rikkaat maksavat vähemmän veroja kuin vähävaraiset. Vähävaraiset ovat maksaneet veroja ylläpitääkseen kouluja, terveyskeskuksia ja julkista liikennettä. Keinottelijoiden aiheuttaman laman seurauksena verovaroja riittää entistä vähemmän varattomien ja keskituloisten palvelujen ylläpitämiseen. Rikkaat tyydyttävät tarpeensa osin ilmaiseksi (pääomaveroa maksamattomat kansalaiset) osin yksityisesti kuten terveyspalvelut ja yksityisautoilu. Yhteiskunnan pyramidimainen rakenne näkyy myös kunnissa. Jos pääomaveroa kerättäisiin, kunnille saataisiin 1,5 miljardia lisää palveluihin ja ongelmien ennaltaehkäisyn tukemiseen. Myös kuntien sisällä eriarvoisuus kukoistaa. Terveyskeskuksen omahoitajani kertoi tapaavansa minut seuraavan kerran paria kerrosta ylempänä, uudessa työhuoneessa, jolloin omalääkäri on viereisessä huoneessa. Ilahduin toiminnan järkiperäistymisestä. Jo seuraavassa hetkessä olin pudota tuolilta. Hoitaja kertoi, että muuttaminen tulee olemaan mielenkiintoista. Seuraavassa tilassa ei nimittäin ole yhtään huonekalua. Uusia ei saa ostaa eikä entisen huoneen huonekaluja voi viedä mukanaan! Samaan aikaan sosiaalijohtaja hankkii 70.000 euron huonekalut. Hoitajani kertoi lisää yksityiskohtia huonekalukurjuudesta. Lääkärit istuvat hajoavilla työtuoleilla. Mieleeni tuli myös erään toisen kaupungin vanhustenhuoltolaitoksen henkilökunnan kommentti. He kertoivat ostaneensa omilla rahoillaan potilaiden huoneisiin joulukoristeita, samalla kun he varoittivat istumasta huoneessa olevaan räsään tuoliin. Viimeisen vuosikymmenen aikana varat ja virat on keskitetty erikoissairaanhoitoon vaikka järkevän terveyspolitiikan mukaisesti rahat olisivat kuuluneet perusterveydenhoitoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Herooiset leikkaukset ehkäistävien sairauksien taudinkulun loppupäässä ovat mitä suurinta tuhlausta niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Globaalin pyramidin huipulla ovat Yhdysvaltojen keinottelijat, joiden voittoja Suomenkin köyhät ja sairaat ylläpitävät. Vain globaali pyramidin kääntäminen ylösalaisin voi muuttaa tilanteen. Ellei, kansainvälinen pääoma ja keinottelijat jatkavat kuten ennenkin ja odottelevat uutta lamaa ja uusia mega-voittoja.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varallisuuden uusjako |