Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Kipataanko punaisten luut pois tehtaan tieltä?Sunnuntai 2.10.2016 klo 15.49 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin Sanomat otsikoi artikkelin:"Punaisten haudan siirto kuohuttaa Heinolassa".Asiasta saa lehdestä sekä muualta sen kuvan, että saha on 1940-luvulla perustettu alueelle, jonka läheisyydessä on usean sadan tapetun punaisen hauta ja muistomerkki. Tehdas on laajentunut ja uutta tilaa saadakseen ehdottaa luiden ja muistomerkin siirtämistä muualle. Samassa lehdessä on yhtä paljon edellisen kanssa tilaa saava juttu saksalaissotilaiden harjoittelusta Eestissä. Saksa kuulemma tulee enenevästi vastaamaan Baltian maiden turvallisuudesta. Lukijasta tuntuu, että tämä on kuultu joskus aikaisemminkin. Sata vuotta sitten porvaristo aloitti sisällisodan yhteistyössä Saksan kanssa, Mannerheimin uskotellessa talonpojille heidän taistelevan bolsevikkeja vastaan. Porvarillinen hallitus perusti eduskuntaenemmistön avulla, ilman valiokuntakäsittelyä pikaisesti suojeluskunnista porvarillisen armeijan Suomeen 11.1. 1918 Suomen juuri saatua itsenäisyyden Leninin kädestä. Työväenkaarteista tuli samalla hetkellä laittomia. Syksy 1917 aikana Saksa katsoi, että itsenäinen Suomi on myös Saksan etu. Se on nimittäin helpompi liittää Saksaan itsenäisenä Suomi ja Saksa ovat kulkeneet kautta historian käsi kädessä silloin kuin harvainvaltaa on haluttu pönkittää. Saksa on halunnut, että Suomi toteuttaa oikeanlaista, saksalaista turvallisuutta. Saksalaiset auttoivat porvarivallan etujen mukaisen Suomen toteutumisen miehittämällä Suomen 1918 ja 1941-. Saksalaiset auttoivat työväen edustajien teloituksissa sisällissodassa. Sisällissodan jälkeen työväestö tehtiin näkymättömäksi. Heihin kohdistuneet teloitukset, vankileirit ja alistettu asema julistettiin propagandalla oikeutetuiksi. Osallistuin kansanedustajana Tammisaaren vankilerin uhrien muistokiven paljastukseen 1980-luvulla. Muistan mitä tunsin tuossa tilaisuudessa. Tunsin mykkää kummastusta kuinka voi olla niin, että tarvitaan 60-70-100 vuotta ennenkuin puolet Suomen väestöstä saa oikeutta edes kärsineiden ja kuolleiden nimen paljastamisen muodossa. Kuinka julma valtakulttuuri saa olla? Kuinka monin keinoin tuo valtakulttuurin todellisuus on iskostettu kansalaisiin. Tuo valtakulttuuri teki mahdolliseksi myös 20.000 venäläisen nälkään ja teloituksiin kuolleen sotavangin kippaamisen joukkohautoihin, jotka joukkohaudat ovat enimmäkseen piilossa katseilta, hoitamattomina. Tämän päivän HeSa:n uutisen joukkohaudan punaiset olivat lännestä itään, Venäjälle turvaan, pakenevia enimmäkseen siviilejä, niinkuin punaisten taistelevat miehetkin olivat ilman koulutusta aseen käteen saaneita siviilejä. Tietojen mukaan hauta- alue kuuluu Heinolan kaupungille. Se on hoitamaton, "vesakkoinen" ja sinne kulkee etelän suunnasta hiekkatie. Sahan omistajan mukaan se on tehtaan tiellä, eikä sinne hänen mukaansa ole helppoa kulkea tehtaalle vievän liikenteen joukossa. Heinolan kaupunki ei ole piitannut haudan kunnioittamisesta, tehdas vielä vähemmän. Päinvastoin tehtaan toimitusjohtajan Ville Kopran mielestä luut voidaan siirtää muualle pois tehtaan tieltä. Jos näin voi ajatella ja toimia inhimillisen kärsimyksen muiston äärellä, kummastukseni on vielä 1980-luvulla kokemaani kauhistusta suurempi. Saksa nousee samasta ilmapiiristä kuin Suomen valtakulttuuri. Ne hengittävät samaan tahtiin.Toisessa maailmansodassa Saksa miehitti Jugoslaviaa yhdessä natsi-kroaattien kanssa, jotka säätivät lailla serbien kansanmurhan. Saksalaiset pommittivat Belgradia, Jugoslavian pääkaupunkia,tuolloin ja uudestaan 1999 jolloin se tapahtui vastoin kansainvälistä oikeutta ja omaa perustuslakiaan. Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel sanoi ennen pommituksia toimittajille, että serbit on saatava polvilleen. Siis kansanmurhan kohteena ollut kansa on pommitettava polvilleen. Saksa oli juuri yhdistynyt ja oli heti valmis laajentamaan valtapiiriään Balkanille saadakseen taloudellista valtaa. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista voimakkaimmin. Suomi ui Jugoslavian hajottamissotien ja EU:hun liittymisen innostuksessa täysin osaksi Saksan valtapolitiikkaa. Totta kai Suomen valtakulttuurin edustaja Helsingin Sanomat on innoissaan Saksan läsnäolosta jälleen Baltiassa - ja miksei USA:n rinnalla Suomessa. Haudan luidensiirtouutiset ovat poikkeus HeSa:n uutisoinnin valtavirrasta ja ansaitsee kiitoksen. Tämä poikkeus nostaa entistä kärjekkäämmin esille Suomen mediassa vallitsevan ummehtuneisuuden, ihmisoikeuksien unohtamisen, "länsipropagandan" kritiikittömään valtavirtaan asettumisen ja älyllisen mukavuudenhalun. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, HeSa, sisällissodan hävinneiden kohtelu, Heinolassa teloitettujen punaisten hauta, Versowood |
Lahtari, Punikki ja Teurastaja - kenen harkintakyky petti?Sunnuntai 18.9.2016 klo 16.53 - Pirkko Turpeinen-Saari Otavan mediapäällikkö Petri Korhonen esittelee twitterissä teostani Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Mannner ja Ratko Mladic historian henkilöinä (Into) ja päätyy siihen, että Into-publishing julkaisee hyvin laadukasta kamaa,"mutta tossa Mladic-fanikirjassa harkintakyky petti". Mikä saa Otavan edustajan näin huolestumaan? Kirjani on omistettu lapsenlapsille. Sen tarkoituksena on kertoa dokumentoitu totuus Suomen historiasta. Se ei ole kenenkään fanikirja vaan surullinen tarina siitä, miten sotapropaganda vääristää totuuden. Kuinka valheen totuudeksi omaksuneet kansat toistavat historian virheitä. Lukiessani eduskunnan pöytäkirjoja vuosilta 1917 ja 1918 en voinut käsittää kuinka ilmiselvät tosiasiat on painettu pimentoon, jotta voittajien todellisuus jäisi vallitsevaksi totuudeksi. Työväenkaartien ja porvarillisten suojeluskuntien maassa porvarillinen hallitus ja eduskunta julistivat 11.1. 1918 tuon porvarillisen suojeluskunnan maan lailliseksi armeijaksi! Sisällissodan päätyttyä eduskunta jatkoi yhtä lukuunottamatta puhtaasti porvarillisena "tynkäeduskuntana" josta siis puuttui lähes puolet kansanedustajista. Tuo eduskunta päätti viidenkymmenenkuuden sosialidemokraattisen kansanedustajan vangitsemisesta 15. toukokuuta 1918. Heinäkuun 5. päivänä tuo eduskunta vuorostaan keskusteli voimaan saattamansa kuolemanrangaistuksen käytännön toteutuksesta. Lain ensimmäisen pykälän mukaan kuolemanrangaistuksen toteuttamistapa olisi ampuminen. Monet edustajat olivat sitä mieltä, että mestausta tulisi myös voida harkita täydentävänä menetelmänä, koska tapauksia olisi niin paljon. Pääteltiin, että mestaajan ammattiin olisi vaikea saada työntekijöitä koska ammattia ei kunnioitettu. Siksi ehdotettiinkin virkaan muun muassa romaniteloittajia. Sisällissotaan osallistuneet tai heihin myötämielisesti suhtautuneet sodan hävinneet työläiset joko teloitettiin tai tuomittiin pitkiin keskitysleirirangaistuksiin. Heidän omaisensa jäivät puille paljaille. Pidättäjät, syyttäjät,todistajat, tuomarit, teloittajat ja vanginvartijat olivat kaikki valkoisia. Valkoiset armahdettiin lailla vuoden 1918 lopulla. Kuvaan Mannerheimiä ja Manneria psykiatrin ja ihmisoikeustuntijan näkökulmasta. Kuvan Suomen historian kulkua itsenäisyyden sadan vuoden ajalta tuoreesta näkökulmasta - ihmisoikeuksien kannalta. Lukija voi tapahtumatiedoista päätellä miten itse suhtautuu tapahtumiin. Miksi Bosnian serbikenraali Ratko Mladic kuuluu samaan kirjaan? Hän joutui Jugoslavian liittovaltiota suunnitelmallisesti hajoittamaan pyrkivän ja siinä onnistuneen Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten propagandan päämaaliksi. Bosnian sisällissota muistuttaa Suomen sisällissotaa. Myös siinä voittajat (jihadisti-terroristeja ja neonatseja tukeneet maailman vahvimmat sotavoimat/taloudelliset voimat) sanelivat lopputuloksen. Jugoslavian liittovaltio oli liittoutumaton demokraattista sosialismia toteuttava YK:n perustajavaltio, joka ei uhannut ketään. Silti jo presidentti Reaganista lähtien sen hajottamista alettiin valmistella. Paras kansantajuinen esitys tästä on dokumenttielokuva "Weight of Chains" I ja II. Kun hajottamisen alusta on kulunut yli 20 vuotta, tapahtumien kulkua alkavat valottaa myös asianosaiset kuten edellisessä blogissani mainitsemani kellonsoittajaksi ryhtynyt entinen CIA:n agentti Robert Baer, joka on teoksessaan "Secrets of the White House" kertoo saamistaan kymmenistä miljoonista dollareista, joita hän sai eri kansalaisjärjestöjen rahoittamiseen jotta ne vaikuttaisivat kansanryhmien välisiä ristiriitoja kärjistävästi. Tietyt avainhenkilöt kuuluivat rahoituksen kohteisiin. Monesta tuli sittemmin Bosnian, Kroatian ja Slovenian presidenttejä. Suomen diplomaatit ja valtiojohto alkoivat Suomen lähentyessä EU:ta nähdä kansainvälisen politiikan yhä voimakkaammin USA:n ja sen tahtoa toteuttavan Saksan silmälasien läpi. Saksa koki Jugoslavian hajottamisen itselleen taloudellisesti hyödylliseksi ja USA vuorostaan näki sotilaallisen vallan laajentamisen ja muun muassa energiavirtojen valvonnan Euroopassa tulevan mahdolliseksi. Kymmenen vuoden sotimisen ja epävakauden aikana Jugoslavian liittovaltiota ja sen etua ylläpitäneet voimat (lähinnä enemmistönä olleet serbit) oli tarkoituksenmukaista demonisoida. Yhdysvaltojen taloudellinen, sotilaallinen ja sotilasjohdollinen tuki Bosniassa kalifaattia rakentavalle presidentti Izetbegovicille ja hänen muslimiarmeijalleen johti Bosnian serbikylien ja kaupunginosien tuhoon muistuttaen toisen maailmansodan aikuista serbien kansanmurhaa.Myös talouspakotteet määrättiin vain serbeille/Jugoslavialle. Bosnian serbikenraali, joka viimeisessä henkikirjoituksessa ennen sotaa oli merkinnyt identiteetikseen jugoslaavi, tuli symboloimaan kaikkea sitä pahaa mitä Yhdysvallat ja mainostoimisto Ruder-Finn halusi hänen edustavan. Kirjassani kerron kuitenkin minkälainen hän todellisuudessa on. Bosnian sodan jälkeen pidättäjät (NATO-sotilaita) kuulustelijat, todistajat ja tuomarit edustivat kaikki voittanutta osapuolta. Haagin Jugoslavia-tribunaali perustettiin kiinnittämään huomio sodassa kärsineisiin ja sodan hävinneisiin syyllisinä kun taas sodan aloittajat, aseistajat ja terroristeja tukeneet jatkoivat presidentteinä(Clinton) tai pääministereinä. Miksi tämä ärsyttää Otava-kustantamon edustajaa? Ärsyttää jopa niin paljon, että katsoo Into-kustantamon harkintakyvyn pettäneen tämän julkaistessa teokseni. Otava on tunnetusti Mannerheim-myytin keskeinen rakentaja - Mannerheimin ikonisoija. Otava maksoi merkittävän summan rahaa Mannerheimille saadakseen hänestä sankarimuistelmat, joiden avulla valkoinen todellisuus Suomen sodista saisi uuden vahvistuksen. Muistelmat kirjoitti päämajan tiedusteluosaston päällikkö Aladar Paasonen, jota oli kehotettu pakenemaan Suomesta jatkosodan jälkeen asekätkennän ja Stella-Polaris-asiakirja- salakuljetuksen vuoksi. Hän työskenteli CIA:n palveluksessa. Muistelmissa annetaan marsalkasta todellisuutta vastaamaton kuva ja siinä suhtautuminen Neuvostoliittoon on erittäin kielteistä. Mannerheim katsoi, että minkään muunlaiset kirjat eivät lännessä myisi hyvin. Ensi vuonna on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi samoin Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Millainen käsitys suomalaisille halutaan jättää näistä merkkivuosista. Todellinen vai onnettomuuden ja surun toistamiseen johtava harhainen käsitys. Eräs lapsenlapsistani totesi haluavansa viedä kirjani hänen historianopettajalleen, joka oli sanonut, että Suomessa ei ollut keskitysleirejä. Punaisia säilöneet vankileirit, tuhannet Itä-Karjalan keskitysleireillä kuolleet ja 20.000 sotavankileirillä kuollutta venäläistä sotavankia olisi historianopettajan mukaan haihtunut ilmaan. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisällissota, Lahtari, Punikki ja Teurastaja, Otavan mediapäällikkö, Into-kustannus, Mannerheim, Mladic, |
Suomen hallitusten ja median tuki neo-fasisteille ja terroristeilleLauantai 10.9.2016 klo 12.27 - Pirkko Turpeinen-Saari Seurasin puolella korvalla iltauutisten urheiluruutua. Kosovolainen jalkapalloilija heilutteli muiden innostuneiden fanien kanssa Kosovon lippua, mutta joillakin oli Albanian lippu. Jalkapalloilija sanoi sen johtuvan siitä, että tavoitteena on yhteinen kotimaa. Sillä tarkoitetaan Suur-Albaniaa. Suomen hallitukset ja media eivät ole olleet toisesta maailmansodasta lähtien huomaavinaan keiden joukoissa seisovat. Käsittääkseni tämä huomaamattomuus on johtunut siitä, että omassa historiassa on niin paljon kiellettyjä aihepiirejä, joita ei ole voitu käsitellä. Suomen hallitukset tai media eivät ole olleet huomaavinaan toisen maailmansodan aikaista serbien kansanmurhaa kuten ne ovat huomanneet juutalaisten kansanmurhan. Suomen presidentti Ryti tunnusti Jugoslavian alueelle, Kroatiaan ja Bosniaan perustetun fasistisen Kroatian, jonka rasistiset lait tekivät serbien tappamisesta laillista. Pelkästään Jasenovacin keskitysleirissä tapettiin 700.000 serbiä. Kosovon alueella toimi kuten Kroatiassa muslimien ss-pataljoonat murhaten ja karkoittaen maasta serbejä. USA:n tuettua Afganistanissa Osama bin Ladenin joukkoja presidentti Clinton jatkoi edeltäjiensä tavoin niiden tukemista myös hajottaessaan Jugoslavian liittovaltiota. Entinen CIA:n agentti, nykyinen kellonsoittaja, Robert Baer on kirjoittanut erinomaisen kirjan "Secrets of the White House" (Valkoisen talon salaisuudet), jossa hän kuvaa kuinka hänen ryhmänsä sai miljoonia dollareita levittääkseen väärää informaatiota Jugoslaviassa. Tarkoituksena oli saada voimistettua eri kansanryhmien välille epäluuloja. Baer kertoo aloittaneensa 1991 Sarajevosta. CIA maksoi sellaisille johtajille, TV-päälliköille ja muille avainhenkilöille, joiden arveli joko vallanhalussaan tai itserakkaudessaan olevan valmiita palvelemaan USA:n tavoitteita. Niin Clinton kuin Osama bin Laden rahoittivat kalifaattia rakentavaa, Bosnian presidentiksi vaalitappiosta huolimatta julistautunutta Izetbegovicia. Tämä oli kirjoittanut Islamilaisen julistuksen, jonka pohjalta yhteiskunnalliset suhteet tulisi kalifaatissa rakentaa. Serbeiillä olisi siinä alisteinen asema, jos mielivät pysyä hengissä. Suosittelen kaikille Islamilaisen julistuksen lukemista, jotta voitte itse nähdä millaista kalifaattia USA oli Lähi-Idän maiden avulla rakentamassa Eurooppaan 1990-luvulla. Kalifaatti oli tarkoitus ulottaa Bosniasta Sanzakin kautta Kosovoon ja Albaniaan ja tulevaisuudessa vielä kauemmaksi. Suomalaiset poliitikot ja diplomaatit ovat olleet Yhdysvaltojen ahkerina apulaisina kaikissa Jugoslavian hajottamissodan vaiheissa. Srebrenica-myytti on saanut innokkaan tiedottajan Elisabeth Rehnistä, joka monissa TV-haastatteluissaan on välittänyt tunteikkaan, iso-äitimäisen, täysin USA:n ja Ruder-Finn mainostoimiston tavoitteiden mukaisen kuvan tapahtumista. Jugoslavian hajottamisen edettyä vuoteen 1998 albaaniterroristit, jotka Albanian tukikohdistaan tekivät hyökkäyksiä Jugoslavian poliiseja ja armeijaa vastaan, saivat paitsi CIA:sta myös Britti-armeijasta tukijansa. Albanian puolella jaettiin aseita ja opastettiin satelliitti-ohjauksen saloihin. USA:n tavoitteena oli Serbian ja Kosovon sotilaallinen miehitys Bosnian tapaan. (ks. Rambuillet'in sopimuksen B-osio) Pommitusten aloittamisen tekosyyksi valittiin provokaatio Racakin kylässä. AP:n TV-kamerat taltioivat aamuyön tunteina alkaneen terroristien ja Jugoslavian poliisin välisen taistelun. Kylä oli terroristien tukikohta, josta siviilit olivat lähteneet jo edellisenä kesänä. ETYJ:n tarkkailijat seurasivat kukkuloilla tapahtumia tarkasti ja poliisit olivat kutsuneet median paikalle todistajaksi.Illalla taisteluiden päätyttyä oli jo hyvin rauhallista. Seuraavana päivänä alkoi draama, jonka kaikki tahot ovat jälkeenpäin todistaneet näytelmäksi. Siitä huolimatta yhdysvaltalainen ETYJ-diplomaati William Walker (tunnettu Väli-Amerikassa USA:n "likaisista tempuista") levitti hallituksille ja tiedotusvälineille tietoa, että kylässä olisi suoritettu hurja joukkomurha. Siviilejä oli hänen mukaansa raahattu ulos kodeistaan ja ammuttu kuoppaan. Suomalainen oikeuslääketieteellinen ryhmä oli kutsuttu jugoslavialaisen ja valkovenäläisen ryhmän rinnalla tekemään ruumiinavaukset. Ryhmät toimivat hyvässä yhteistyössä ja saivat samanlaiset tulokset. Suomalaisen ryhmän puheenjohtajaksi Suomen ulkoministeriö oli valinnut oikeushammaslääkäri Helena Rannan eikä kansaivälisesti arvostettua oikeuslääketieteen professori Antti Penttilää. Oikeushammaslääkärillä ei ole asiantuntemusta sen suhteen miten henkilö on kuollut ja onko hän kuollut taistelussa vai teloitettuna. Tästä huolimatta Helena Ranta esiintyi tiedottajana ja oli itsestään kirjoitetun teoksenkin mukaan täysin poliittisessa ohjauksessa. Hän kieltäytyi allekirjoittamasta ruumiinavaustulosraporttia yhdessä jugoslavialaisen ryhmän kanssa vaikka koko maailman media odotti sitä. Jo vuoden ajan Yhdysvallat oli uhannut Jugoslaviaa pommituksilla. Oli selvää, että USA vain odotti tekosyytä aloittaa pommitukset. Suomalaisen kansainvälisesti arvostetun tutkijaryhmän tuloksia ei koskaan julkistettu. Jos tutkimuksissa olisi ollut jotakin raskauttavaa teloitusten suhteen, olisi Ranta ja ulkoministeriö toki julkistanut sen. Salaamalla Jugoslavialle myönteisen tuloksen, ryhmä aihetti sen, että pommitukset alkoivat muutaman päivän kuluttua "loppuselostuksen" jälkeen. Suomen tieteellinen luotettavuus ja tutkijaryhmän poliittinen neutraalius tuhottiin. Helena Ranta kuvaa kirjassaan kuinka saksalaiset diplomaatit sanelivat hänen lausuntonsa niin Racakin tiedotustilaisuudessa kuin Haagin Jugoslavia-tribunaalin Milosevic-oikeudenkäynnissä. Vasta joitakin vuosia myöhemmin professori Antti Penttilä työryhmineen saattoi tieteellisen totuuden esille julkaisemalla uhmakkaasti ruumiinavausten tulokset tieteellisessä aikakausilehdessä koska muuten totuus olisi jäänyt pimentoon. Ei varmastikaan löydy selvempää esimerkkiä siitä kuinka politiikka ohittaa totuuden ja kuinka valta murskaa demokratian. Jugoslavian jäännösvaltio Kroatia laati neo-fasisti- diasporan vaikutuksesta rasistisen perustuslain ja karkotti 250.000 serbiä vuosisataisilta asuinalueiltaan Kroatiasta, kielsi kyrilliset kirjaimet ja poisti serbeiltä valtion edut. Kuitenkin Suomen hallituksen edustajat ovat ylpeilleet kuinka he ovat helpottaneet ihailemansa presidentti Tudjmanin ja hänen seuraajiensa pyrkimyksiä EU:un liittymisessä. Kansanmurhaajat ovat suomalaisten erityisessä suojeluksessa. Kun Kosovon NATO-miehitys alkoi, serbien ja maltillisten albaanien joukkomuutto Belgradiin, Serbian pääkaupunkiin kiihtyi. Lopetettuaan siviilikohteiden pommitukset, USA alkoi välittömästi rakentamaan valtavaa sotilastukikohtaa Kosovon kaakkoisosaan (Serbian maaperälle). Presidentti Ahtisaari oli toiminut koko sodan ajan NATO-mielisenä taustavaikuttajana. Häneen USA luotti. Hänen johdollaan käytiin itsenäistymisneuvotteut, jonka seurauksena Kosovon parlamentti - ei kansa- äänesti itsenäisyydestä. Kosovon ollessa YK:n alainen ja NATO:n miehittämä, ei ulkopuoliselle oikein selvinnyt, koskiko äänestys irtautumista YK:sta vai mistä. Serbian kanssa ei asiaa neuvoteltu. Osa EU:n jäseniä ei ole tunnustanut tätä USA:n projektia. Suomen hallitukset, media ja kansa sen sijaan on opetettu olemaan innoissaan Kosovon itsenäisyydestä. Ei suremaan serbien kansanmurhaa, eikä karkotusta, eikä 150 ortodoksisen kirkon tai luostarin tuhoa Kosovon alueella. Bosnia on kansainvälinen USA:n protektoraatti, jota johtaa ei-bosnialainen kansainvälisen ryhmän nimeämä High-Comissioner. Samoin Kosovo on USA:n protektoraatti, mutta sitä johtaa Haagin ex syyttäjä Carla del Ponten mukaan sotarikollinen, elin- ja huumekauppias presidentti Hashim Thaci. Suuri osa kosovolaisista haluaa rakentaa suur-Albaniaa, ehkä yhdistää sen Bosniaan ja lisäksi vallata Sandzakin Serbiasta siihen. Bosniaan on jäänyt jihadisti-soluja, joiden jäseniä naapurusto pelkää. Miksi USA rakentaa muslimi- kalifaattia Balkanille. USA:n Lähi-Idän sotien pakolaisissa on todennäköisesti enemmän jihadisteja kuin Syyriaan ja Irakiin jääneissä kansalaisissa. USA tukee Syyriassa taistelevia ulkomaalaisia taistelijoita. Millä tavalla tällainen Euroopan kansojen muokkaaminen hyödyttää Yhdysvaltoja. Suomen hallitus on liittoutumassa yhdä syvemmin 1400 sotilastukikohdan ja yksityisten turvayhtiöjättien Yhdysvaltojen kanssa, joka on mitä ilmeisimmin globaali sotilasdiktatuuri. Mikäli Hillary Clinton tuo mukanaan sotarikollisen Bill Clintonin valkoiseen taloon tulee suomalaisten ottaa huomioon tämä omissa arvovalinnoissaan. Tekevätkö Suomen hallitukset tietoisesti Hitler-liittolaisuuden kaltaisia ratkaisuja? Onko se, että Ukraina on samanlainen USA:n epäonnistunut protektoraatti kuin Bosnia ja Kosovo Suomen hallituksille tiedostettu asia. Siitä ei välitetä, ettei suututeta diktaattoria. Suomen hallituksen jäsenet ja Suomen media eivät ole puhuneet halaistua sanaa neo-fasistien vallasta Ukrainassa. Ainoa looginen pääätelmä lienee se, että Suomen kansa ei tunne omaa historiaansa, vaan siitä johtuen hallitukset toistavat sitä. P.S. Tänään 11.9. Helsingin Sanomat kunnostautuu kertomalla terrori-iskuista WTC-torneihin. Ei sanaakaan, että henkilöinä samoja terroristeja, jotka lensivät koneita torneihin, taisteli presidentti Clintonin rahoittamana Bosniassa.Omat terroristit purivat. Sama HeSa haastattelee Elisabeth Rehniä. Hän jos kukaan on palvellut suurpääomaa niin lakivaliokunnan puheenjohtajana (optiolait) kuin puolustusministerinä. Yhdysvaltojen aseteollisuus sai hänestä yhteistyökumppanin. Hän arvostelee nationalismia, mutta ei huomaa omaa militarismiaan. Tätä on Suomen valtavirta palvellut sisällissodasta lähtien.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elisabeth Rehn, Helena Ranta, Kosovo, muslimi-kalifaatti, terrorismin tukeminen, USA-puolustusyhteistyö |
Sotapropaganda ja todellisuus sen takanaTiistai 23.8.2016 klo 9.57 - Pirkko Turpeinen-Saari Heinäkuun 10.päivänä 1997 entinen Bosnia ja Hertsegovinan autonomisen Republika Srpskan alueella sijaitsevan Prijedorin turvallisuuspäällikkö Simo Drljaca oli varhain aamulla palannut kalastusretkeltään ja istui rannalla uimahousuissaan nauttimassa perheensä ja ystäviensä kanssa aamukahvia musiikin soidessa. Paikalle saapui neljä NATO-sotilasta, kaksi yhdysvaltalaista ja kaksi brittiä. Simo nousi seisomaan ja samassa kajahti kaksi laukausta. Vaimo huusi: "Simo, Simo!" Mies makasi kouristellen maassa. Sotilas astui viereen, ampui lähilaukauksen ja päätti Simon elämän. Simoa ei ollut haastettu oikeuteen. Kirjassani "Lahtari,Punikki ja Teurastaja; Marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä" (Into)kuvaan sitä kuinka Suomen sisällissodasta lähtien maassamme on vallinnut valkoisten voittajien sotapropaganda, minkä seurauksena suomalaisten käsitys oman maan todellisuudesta on vääristynyt. Tuo vääristyminen on voimistunut Suomen EU: hun liittymisen seurauksena. Suomi on sitoutunut yhä tiiviimmin Saksan ja sen myötä Yhdysvaltojen globaaliin, militarismin ja propagandan avulla ylläpidettyyn maailmanvaltaan. Yllä kuvaamani Simon murha on esimerkki Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten toimiin kohdistetusta rankaisemattomuuden periaatteesta. Kuvaan kirjassani Yhdysvaltojen tietoisen ja omaan lainsäädäntöönsä pohjautuneen Jugoslavian hajottamisen sekä siihen liittyen USA:n presidentti Clintonin laittomat asetoimitukset Kroatian natsi-diasporalle ja Bosnian islamilaista kalifaattia rakentamaan pyrkineelle presidentti Izetbegovicille. Taloudellista tukea saivat niin kauloja katkaisevat Afganistanista ja Lähi-Idästä tuotetut jihadistit kuin Kanadasta paluun tehneet natsit perillisineen. EU:uhun liittyminen heikensi suomalaisten todellisuudentajua. Uusliberaalia politiikkaa edustavat hallitukset ja vihdoin kokoomuslainen presidentti, jotka olisivat rauhantahtoiselle presidentti Kekkoselle olleet kauhistus, alkoivat sekä lainsäädännöllä, mielivallalla että propagandalla muokata suomalaista todellisuutta. Viime päivien raportit niin HeSa:ssa kuin Yle:ssä ovat irronneet todellisuudesta täysin. Ulkoministeriön virkamiesten puuhat sekä haastateltujen Venäjän ja Ukrainan Suomen suurlähettiläiden lausunnot kuvaavat mainiosti sitä millä tasolla diplomatiamme tällä hetkellä on. Liittokansleri Kohlin neuvonantajana ja ministerinä toiminut Willy Wimmert on kuvannut kuinka Kohl ja hän lähtivät pois kesken USA:n johtamaa NATO-harjoitusta, jossa tarkoituksena oli ampua ydinohjuksia itään. Voisin kuvitella suomalaisia seuraamassa samanlaista harjoitusta innoissaan. Yhdysvaltojen politiikan historian erinomaisesti tunteva Noam Chomsky selostaa toisesta maailmansodasta lähtien jatkunutta Grand Area- projektia, jonka mukaisesti Yhdysvallat pitää omaa maailmanvaltaansa itseoikeutettuna, mitä tarve kansanmurhaan, sotaan tai kidutukseen ei voi estää. Miljoonat uhrit, tuhotut maaperät ja kaikenlaisen yhteisvastuun pirstominen ovat luonnollisia ja vain teknisiä kysymyksiä. Puoli miljoonaa kuollutta irakilaislasta oli USA:n ulkoministeri Albright'ille vain "due price", asiaan kuuluva hinta. Suomen tasavallan presidentin ja jossakin määrin kohdemaidensa suurlähettiläiden luulisi olevan eräitä parhaiten informoituja henkilöitä. Kuitenkaan ei presidentti eivätkä Suomen Venäjän ja Ukrainan suurlähettiläät osoita tietävänsä, että USA oli ratkaisevassa asemassa Maidanin verilöylyssä ja sitä seuranneessa vallankaappauksessa. Myöskään Minskin sopimus ei näytä olevan tiedossa. Ukrainan presidentti Poroshenkon ongelmana ovat Yhdysvaltojen kongressin päätöksellä tukemat neo-natsi-pataljoonat. Neo-natsit eivät salli Minskin sopimuksen täytäntöönpanoa. Mikäli presidentti Poroshenko päättäisi järjestää vaalit Itä-Ukrainassa kuten Minskin sopimus ensiaskeleina edellyttää, ovat neo-natsit luvanneet päästää hänet päiviltä. Suomalaiset - ratkaisevasti tietenkin Suomen hallitus ja virkamiehet- eivät tunne historiaa. He eivät havaitse neo-natseja natseiksi, koska natsiliittolaisuus on Suomelle ollut luonnollinen asia. He eivät myöskään paheksu Isäntämaasopimusta, jossa USA:lle, NATO-Saksalle ja muille NATO-maille, rankaisemattomuuden periaatteeseen liittyen on jo annettu valtuudet murhata Simoja ja muita epämiellyttäväksi koettuja henkilöitä, jotka ehkä tietävät liikaa. Suomen tasavallan presidenttiä tai suurlähettiläitä ei näytä vaivaavan lainkaan se, että Suomi tomii murhaajien kumppanina. Presidentti Obaman lennokkimurhat tappavat tuhansia siviilejä. Cian Westmoreland, entinen lennokkiohjelman työntekijä, nykyinen kellonsoittaja, kuvaa maapallonlaajuista lennokkimurhaohjelmaa, jonka tarkoituksena on ilman seuraamuksia tappaa salaa ihmisiä. Hän kuvaa kuinka kyläparlamentin kokoukseen kokoontuvat eivät koskaan tiedä milloin tämä "humanitaarinen ase" kohdistuu heihin. Lennokkimurhat ovat terrorismia, jonka seurauksena kuolee enemmän viattomia ihmisiä kuin Nizzan tai Brysselin iskuissa. Suomen presidentti, hallitus ja media kantavat vastuun siitä, että suomalaisille valehdellaan maailmanpolitiikasta. Nämä tahot toteuttavat Yhdysvaltojen maailmanvalloitusohjelmaa käyttäen arkaaista Venäjä-vihaa apuvälineenä. Jugoslavian siviilikohteiden NATO-pommitukset aloittivat uuden epävakauden ajan Euroopassa. USA:n ja Saksan taloudellista ja sotilaallista hyötyä hakeva arroganssi saa Simon murhassa kiteytyksensä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen sotapropaganda, näkymätön USA, suomalaiset suurlähettiläät, Yle, Ukraina, Venäjä |
Tony Blair, Jugoslavian ja Irakin pommitukset ja läntiset arvotPerjantai 8.7.2016 klo 18.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Britannia on kunnioitettavasti tutkinut ja tuonut esiin Irakin sodan rikollisen luonteen. Tuolloisen pääministeri Blairin roolia pidetään erityisen tuomittavana. Suomen media ei aikaisemmin ollut pitänyt sotaa mitenkään tuomittavana. Sen sijaan moni toimittaja raportoi sodasta ylpeänä yhdysvaltalaisen panssarivaunun istuimelta käsin. Ennen sodan alkamista nousin silloisesta kodistani Barcelonaan vievään junaan, joka oli täynnä Irakin sodan vastaiseen mielenosoitukseen menijöitä. Juna oli täynnä. Istuimme sylikkäin ja vierekkäin kuin sillit suolassa. Väliasemille jäi väkeä koska tilaa olisi ollut vain vaunujen katoilla. Yli miljoona mielenosoittajaa täytti kapungin kadut. Vielä paluumatkalla väkeä matkusti päinvastaiseen suuntaan päästäkseen osoittamaan mieltään vaikka ilta jo hämärtyi. Jokainen tiesi Irakin mahdollisia joukkotuhoaseita tutkivan komitean ruotsalaisen puheenjohtajan Blixin todenneen, että aseita ei ole eikä niiden olemassaolo ole todennäköistäkään. Hän oli ehdottomasti sotaa vastaan. Espanjalaiset olivat pöyristyneitä sodan mahdollisuudesta Silti Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Tanska lähtivät pommittamaan jo 10v talouspakotteista kärsinyttä maata. Puoli miljoonaa lasta oli jo kuollut hoidettavissa oleviin tauteihin. Kansa kärsi. Sota oli rikollinen. Tony Blair oli osallistunut jo v. 1999 rikolliseen Jugoslavian pommittamiseen yhdessä USA:n presidentti Bill Clintonin ja useiden NATO-maiden kanssa. NATO-maa Saksa oli lähtemällä pommittamaan rikkonut myös omaa perustuslakiaan. Presidentti Clintonin ja Saksan tavoitteena oli sotilaallinen ja taloudellinen laajentuminen Balkanille. Sotien seurauksena Saksa sai Kroatian ja Slovenian infrastruktuurin hallintaansa, Yhdysvallat vuorostaan miehitti Bosnian ja Kosovon saaden siten rakennettua Serbian maaperälle valtavan sotilastukikohdan, Bondsteelin. Clinton oli tukenut kalifaattia rakentavia, Bosniassa taistelevia Afganistanista ja Saudi-Arabiasta tulleita jihadisteja sekä Kosovoon tunkeutuneita albaaniterroristeja. Nämä edesauttoivat Yhdysvaltojen tavoitteiden toteuttamista samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen tukema taleban Afganistanissa tai Al-Nusra, ISIS ja FSA Syyriassa.Youtube-video Sarajevo Ricochet valottaa erinomaisesti minkälaiset Clintonin ja jihadistien suhteet olivat Jugoslavian sotien aikana ja millaisia kaulankatkojia nämä yhteistyökumppanit olivat. Paradoksaalisesti Blairin rikokset paljastetaan samaan aikaan kun Bill Clinton pyrkii vaimonsa rinnalla uudelleen valtaan Valkoiseen taloon. Suomen median mukaan nämä kaksi herraa - Bill Clinton ja Tony Blair - edustavat "läntisiä arvoja", joita meidän tulisi seurata heidän johtamansa NATO:n yhteistyökumppaneina. Saksalainen Aachenin kaupungin Kaarle Suuren rauhanpalkinto on varmemmaksi vakuudeksi myönnetty Blgradin pommitusten tiimellyksessä vuonna1999 Tony Blairille ja seuraavana vuonna 2000 Bill Clintonille. Presidentti Obama vuorostaan palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla jo ennenkuin tiedettiin hänen lukuisista lennokkisotaretkistään, sotilasvallankaappausten tukemisesta (Burkina-Faso), sotilastukikohtien määrän lisäämisestä sekä vihan ja väkivallan lietsomisesta paitsi Euroopan alueella myös Aasiassa. Liittokansleri Angela Merkel vuorostaan esiintyy sovittelijan roolissa vaikka haluaakin ylläpitää ja tukea Yhdysvaltojen ja länsimedian lännen rikoksia peittelevää näytelmää. Die Linke-puolueen Sahra Wagenknecht piti liittopäivillä eilen erinomaisen liittokanslerin toimia kritisoivan puheen, erityisesti tämän suhtautumisesta Venäjään. Liittokansleri Kohlin entinen neuvonantaja ja korkea virkamies Willy Wimmer kertoi keväällä, Youtubessakin nähtävänä olevassa esitelmässään, Bratislavassa v. 2000 pidetystä Yhdysvaltojen edustajien ja useiden Keski- ja Itä-Euroopan päämiesten välisestä kokouksesta. Siellä Yhdysvaltojen edustaja avoimesti selosti pyrkimyksestä Euroopan uuteen kahtiajakoon linjalla Riika-Odessa. Kuulin Wimmerin kertovan nauhalla, että USA:n edustajat olisivat sanoneet länteen jäävän osan olevan "meidän" eli USA:n. Wimmerin mukaan Ukrainan kriisi on näiden pyrkimysten loppuvaihe. Entisen NATO-komentaja Breedlovin sähköpostikirjeenvaihdon paljastuminen osoittaa presidentti Obaman ja Yhdysvaltojen eri virkamiesten ja joukkojen osuuden Ukrainan väkivaltaisessa vallankaappauksessa ellei joku jo tähän mennessä olisi selvillä kaappauksen tapahtumista. Tosin Yle:n toimittaja Jyrki Saarikoski asiantuntijana esiintyessään väittää alentuvasti presidentti Putinin Kultarannassa esittämien tietojen olevan "vain" Venäjän väitteitä. Suomen mediaa ja ulkopoliittista johtoa on mahdotonta järjellä ymmärtää. Mielestäni täytyy olla selvää, että presidentti Niinistö tietää ja media tietää saman kuin presidentti Putinkin Yhdysvaltojen väkivaltaan pohjautuvasta politiikasta, joka on paitsi sotilaallista väkivaltaa myös taloudellista- ja mediavaltaa. Presidentti Niinistö tietää EU:n ja NATO:n roolin niin Jugoslavian hajottamisessa, Irakin sodassa kuin Syyrian ja Ukrainan kriiseissä. Liittoutuminen sotarikollisten kanssa ja hyvää tarkoittavan Venäjän leimaaminen uhkaksi on absurdia. Kuinka suomalaiset aikuiset voivat opettaa lapset pois koulukiusaamisesta kun aikuiset itse käyttäytyvät kuin rikolliset, jotka eivät puhu totta ja jotka syyttävät syyttömiä ja palkitsevat syyllisiä. Suomalainen rauhan-Nobelkin liittyy Jugoslavian laittomiin pommituksiin ja varsin kyseenalaisiin ansioihin siihen liittyen. Läntiset arvot tarkoittavat rikosten sallimista silloin kuin niitä itse tekee eikä mistään löydy voimaa niitä ennalta ehkäisemään. Rauha ja ystävyys eivät näytä kuuluvan asevarusteluun turvautuvaan Eurooppaan. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blair, Bush, Clinton, Jugoslavian ja Irakin pommitukset, sotarikokset, läntiset arvot |
Putin ja NiinistöLauantai 2.7.2016 klo 10.05 - Pirkko Turpeinen-Saari Seurasin Yle:n ohjelmatarjontaa Venäjän presidentti Putinin vierailusta presidentti Niinistön luona Kultarannassa. Näytelmä oli mielenkiintoinen. Jos presidentit laiturilla seisoessaan näkisivät hukkuvan kamppailevan meressä, Putin hyppäisi ja uisi pelastamaan häntä Niinistön jäädessä seisomaan laiturille, koska laiturin päähän oli kiinnitetty kyltti: Laiturilta hyppääminen kielletty! Tämä Niinistön legalistinen asenne sitoo hänet siihen porvarilliseen valtaan, jota hän kokoomuspuolueen valinneena edustaa. Globaalissa vallankäytössä hän on lojaali sille yhden prosentin vallalle, joka hallitsee globaalia taloudellista valtaa, josta aseteollisuuden osuus on suuri. Suomen historian henkilöinä Putin edustaisi 1900-luvun alun työväenjoukkojen johtajaa Kullervo Manneria, joka eläytyi voimakkaasti köyhien piikojen, torppareiden ja muiden vähäväkisten asemaan ja toimi niin eduskunnan puhemiehenä kuin punaisten joukkojen "diktaattorina" näiden aseman parantamiseksi ja demokraattisen lainsäädännön aikaan saamiseksi. Niinistö edustaisi 1918 tammikuun porvarillista hallitusta, joka perusti porvarillisen valkoisen armeijan eriarvoisuutta tukevan politiikkansa pönkäksi. Presidentti Putin on toiminut johdonmukaisesti Yhdysvaltojen edustamaa yksinapaista, harvojen taloudelliseen valtaan pohjautuvaa vallankäyttöä vastaan. Hän on korostanut YK:n merkitystä. Yhdysvaltojen presidentit toinen toisensa perään ovat korostaneet aseellista valtaa taloudellisten etujensa takaajana. Ei Yhdysvaltojen johtama NATO ole Euroopassa Euroopan pikkuvaltioita puolustamassa vaan takaamassa omaa taloudellisen valtansa laajenemista ja varmistamista. USA:n varapresidentti Biden on useasti korostanut sitä kuinka hän joutui painostamaan EU:ta panemaan Venäjä-vastaiset pakotteet voimaan. Presidentti Putinin kommentti siitä, että Suomi tottelee kiltisti pakotemääräyksiä, ei tyhjentynyt EU:n määräyksiin vaan USA-EU riippuvuuteen. Niinistö vastasi tuttuun tapaansa uhmakkaasti, Suomen olleen itse tekemässä pakotteita. Sehän ei täysin pidä paikkaansa, sillä USA:han Suomen mielipiteellä ei juuri ole vaikutusta. Suomen tämän hetkinen poliittinen- varsinkin ulko-ja turvallisuuspoliittinen tilanne muistuttaa yllättäen enemmänkin vuotta 1918 kuin 1930-lukua. Eriarvoisuus alkaa tulla yhä arkaaisemmaksi. USA-johtoiseen NATO:on kytkeytyminen yhä tiiviimmin kytkee Suomen kansainväliseen 1% :n valtaan ja militarismiin saumattomasti. Tällainen kehitys edellyttää sotapropagandaa, viholliskuvaa, joksi USA on valinnut klassisesti Venäjän. Propaganda on rakennettu huolella markkinointitoimisto Hill& Knowltonin ja USA:n valtaa myötäilevän kansainvälisen median avulla. EU on toiminut liukastusaineena. Yhdysvaltojen monen vuoden vaivalla ja miljardeilla rahoitetut värivallankumoukset Ukrainassa, joista viimeisin päättyi verisesti osoittavat sen, kuinka sen taloudellisen vallan laajentaminen tapahtuu yhä kouristuksenomaisemmin. Verisen vallankumouksen johtajat on koulutettu osin myös saksalaisella rahoituksella. Kun Olli Rehn kutsuttiin presidenttien päivällispöytään Kultarantaan, ajattelin, että nythän olisi tilaisuus avata vähän sitä EU:n väkivaltaan päättynyttä laajentumista Ukrainaan. Kuinka EU ei Yhdysvaltoja palvellessaan ja kiireessään kyennyt ottamaan huomioon Ukrainan syviä taloudellisia riippuvuuksia Venäjästä. EU ei myöskään ollut huomaavinaan eikä kokenut tarvetta neuvotella Venäjän kanssa siitä, että tullit ja muut kauppasopimukset saattavat olla ristiriidassa EU:n järjestelyjen kanssa. EU:n vastuuton käytös johti siihen, että Ukraina joutui ojasta allikkoon niin taloudellisesti kuin turvallisuuspoliittisesti. Vallankäyttäjille ei usein ole tyypillistä, että ne ottaisivat vastuuta toimiensa seurauksista. Olen juuri painokoneissa olevassa kirjassani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöina" pyrkinyt kuvaamaan globaalien valtasuhteitten vaikutusta henkilöihin ja heidän rooleihinsa. Presidentit Putin ja Niinistö tulevat olemaan oman persoonallisuutensa ja toimintansa perusteella oman aikakautensa symboleita. Tällä hetkellä suomalaisen median kattava sotapropaganda muistuttaa viime vuosisadan alun lukutaidottomuuden, kirkon ja lehdistön vaikutusvaltaa ihmisten mieleen.Niinistö, omasta poliittisesta vakaumuksestaan ja "lännen" liittolaisuudestaan johtuen on suomalaisessa mediassa maalattu "hyväksi" kun sen sijaan USA:n viholliseksi julistama presidentti Putin on leimattu systemaattisen dogmaattisesti kielteisin värein, mistä 1.7. Yle:n ohjelma näytti johdonmukaisen esimerkin. Edes vahingossa Yle:een ei pääse luikahtamaan asiantuntijaa, joka kuvaisi globaalia valtapolitiikkaa niin kuin se on. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin, Niinistö, Yle, oikeudentunto, läntiset arvot, militarismi, 1%:n valta |
Kultaranta-keskustelut, presidentti Niinistön ja Yle:n vaalikampanjan avausTiistai 21.6.2016 klo 3.54 - Pirkko Turpeinen-Saari Olen juuri sulkenut TV:n karamellinkorean kuvan Kultarannan puutarhasta. Presidentti Niinistö on pannut pisteen säröttömälle maailman turvallisuuspolitiikan kuvaukselle, jossa Venäjä on vihollinen, jota vastaan Eurooppa suojautuu USA:n turvaan luottaen. Presidentti Niinistön ei tarvitse sanoa pahinta sanaa Venäjästä, Ruotsi sanoo sen. Presidentin kasvoille nousee tyytyväinen hymy Ruotsin pääministerin mainitessa äskeisen Pohjoismaiden johtajien vierailun presidentti Obaman luona. Suomalaisten odotetaan, hartaana kuin 1900-luvun alun kirkon penkissä istuvan lukutaidottoman maanmiehemme, uskovan tätä näin vakuuttavaa arvovaltaista sanomaa. Venäjä uhkaa, mutta Saksan/USA:n armeija pelastaa. Yle takaa sen, että suomalaisten mieleen ei nouse muita ajatuksia. Avaan TV:n suljettuani juuri postista hakemani Noam Chomskyn kirjan "Who Rules the World". Sen takakannessa New York Times Book Review toteaa Chomskyn olevan "maailmankuulu ilmiö... Hän on luultavasti planeetan luetuin amerikkalainen ulkopolitiikan ääni", New Statesman toteaa vuorostaan: "Jokaiselle, joka haluaa tietää enemmän maailmasta, jossa elämme... on vain yksi vastaus: lukea Noam Chomskya." Luvun 17 otsikko on: Yhdysvallat on johtava terroristivaltio. Chomsky kuvaa kuinka minkään muun valtion kohdalla ei tulisi kuulonkaan, että maan tiedustelupalvelu selostaisi maan presidentille hallituksen suorittamia terrorioperaatioita eri puolilla maapalloa pyrkien arvioimaan niitä tekijöitä, jotka johtivat joko niiden onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Chomsky viittaa New York Times-lehden asiaa koskevaan kirjoitukseen jossa kuvataan presidentti Obaman selostaneen kuinka hän antoi CIA:lle tehtäväksi tutkia asiaa, jotta voitaisiin selvittää"mitkä tavat rahoittaa ja aseistaa kapinallisryhmiä tietyissä maissa toimivat hyvin. Ja eivät löytäneet paljoakaan." Chomsky toteaa, että tieto asiasta ei hätkähdyttänyt ketään. Hänen mukaansa "Läntisessä poliittisessa kulttuurissa on luonnollista ja hyväksyttävää, että Vapaan maailman johtomaa on terroristinen roistovaltio ja avoimesti julistaa kunnostautuvansa vastaavissa rikoksissa. Ja että on vain luonnollista ja hyväksyttävää, että Nobelin rauhanpalkinnon saaja, koulutukseltaan perustuslakijuristi, joka pitää vallan ohjaksia käsissään on vain huolissaan siitä kuinka näitä rikoksia tehtäisiin entistä tehokkaammin. Suomi liittoutui Venäjää vastaan taistelevan Saksan keisarin kanssa, jonka tehtäväksi tuli murskata suomalaisten työläisten toive oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Suomi liittoutui myös Hitlerin Saksan kanssa. Hitlerin valtakunta ei ollut yhtä laaja kuin se mitä USA nykyisin hallitsee. Ruotsi on liittoutunut vallan kanssa pysyen sivussa sodista 200 vuoden ajan, mutta ei ulkopuolella.Ruotsalaiset auttoivat saksalaisten rinnalla murskaamaan suomalaiset työläiset. Hitler pystyi sotimaan Ruotsin malmivarojen avulla.Oikeudenmukaisempaa Ruotsia rakentaneet kommunistit kortistoitiin CIA:n avulla 1960-70 luvuilla.Samaan aikaan Indonesian kommunistit, 1,5 miljoonaa, tapettiin CIA:n luetteloiden avulla mutta omien naapureiden toimesta. Ruotsissa vain kortistoitiin. 1980-luvun Suomen eduskunnassa tiedettiin, että Ruotsin suurlähettilään kanssa puhuminen oli sama kuin olisi puhunut Yhdysvaltojen kanssa. Muistamme kuinka CIA auttoi Mandelan vangitsemisessa. Kuinka Yhdysvallat tuki Etelä-Afrikan rotusortoa, jonka murtumisessa Kuuban tuki Angolassa oli avainasemassa. Kuuba ja Neuvostoliitto/Venäjä ovat johdonmukaisesti tukeneet kansojen itsemääräysoikeutta ja vapautta. Chomsky käy läpi maailmanpolitiikan vaiheita itsenäisyys, solidaarisuus ja tasa-arvo johtotähtenään. Kultarantakeskusteluista, niinkuin Yle ne välitti jäi loppupäätelmäksi kammottava näytelmä, jossa Suomen ulkopoliittinen johtoeliitti on muuttunut saumattomaksi osaksi Yhdysvaltojen maailmanvaltaa. Tuon eliitin oikeustaju on peruuttamattomasti vaurioitunut. Lännen, niin USA:n, EU:n kuin NATO:n rikokset eivät ole rikoksia ollenkaan. Chomsky tuo esimerkkinä esiin Belgradin pommituksissa 1999 tahallaan tuhotun TV-aseman. "Kaikki murskautui. Ei päässyt ulos. Savua kaikkialla. Ihmiset huusivat. Oli kuin painajaisessa." New York Timesin Erlanger raportoi. NATO:n ohjus tuhosi Serbian valtiollisen TV-kanavan rakennuksen tappaen 16 toimittajaa. Chomsky ironisoi: ei ollut maailmanlaajuisia surunvalitteluja "olemme Charlie" tapaan, kuten terroristien tapettua ranskalaisen lehden toimittajia. Päinvastoin. Yhdysvaltalainen diplomaatti Richard Holbrooke julisti: onnistunut isku TV-asemaan oli" äärimmäisen tärkeätä ja uskoakseni positiivista kehitystä". Haagin Jugoslavia tribunaali ei pitänyt rikosta rikoksena lainkaan ja vaikka uhreja oli "valitettavan paljon, niiden määrä ei ollut suhteeton". Tällaiseen "Lännen rikollisjengiin" olemme nyt siis virallisesti ja hymyssä suin uineet sisään kuin kalat veteen. Minusta tuntuu kuitenkin niljakkaalta enkä suostu siihen. Toivon, että moni muukaan ei suostu. Historiamme jäljet peloittavat. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obaman terrorismi, Noam Chomsky, Kultaranta-keskustelut, presidentinvaalit, USA Euroopan turvana, Venäjä |
Euroviisujen politisoituminen ja demokratiaMaanantai 16.5.2016 klo 10.27 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen media on suhtautunut Ukrainan poliittisen euroviisun voittoon myönteisesti. Helsingin Sanomat on antanut laajasti palstatilaa laulun sanomalle. Yle vuorostaan korosti sitä kuinka Venäjä on huono häviäjä, ohittaen täysin Venäjän protestin syvät ja merkittävät syyt. Euroopan yleisradioliiton ja Ukrainan provokaatio onnistui erinomaisesti. Esittämällä surullinen tarina viitekehyksestään irrotettuna, saatiin aikaan myötäelämisen tunne karkotettuja tataareja kohtaan, mutta ei SS-tataarien hirmutekojen uhreja kohtaan. Tähän päivään siirrettynä tataarit on kuvattu Krimin Venäjään liittymisen synnyttäminä uhreina. Jälleen unohdetaan se, että kaikki tataarit eivät koe olevansa uhreja. Sanaakaan ei ole sanottu niistä tataareista, jotka räjäyttivät Krimille vievät korkeajännite sähkö johdot aiheuttaen koko Krimin niemimaan sähköhuollon katkeamisen. Suomen median ohjailemana suomalaiset äänestäjät ovat uineet syvälle sisälle vanhaan natsimyönteiseen historiaamme. Siksi oli mielenkiintoista tarkastella kuinka sotilaallisesti liittoutumattomien tai muilla tavoilla tunnetusti ihmisoikeuksia puolustavien maiden viisukannatukset kehittyivät. Islanti on saanut julkisuutta suorasta demokratiastaan pankkikriisin ratkaisussa. Islanti on myös tunnustanut Palestiinan, joka omissa arvioissani nostaa kansakunnan ihmisoikeuksien puolustajana korkealle. Islanti ei antanut yhtään ääntä Ukrainalle. Puolueeton Itävalta tyytyi 10 pisteeseen, Irlanti antoi 4, Sveitsi 10, Ruotsi, joka on tunnustanut Palestiinan antoi 4. Asioista perilläolevat tietävät USA:n johtaneen tapahtumia, jotka johtivat Ukrainan väkivaltaiseen vallankaappaukseen. Silloin olettaisi, että Ukrainan poliittista provokaatiota tukisivat erityisesti maat, joilla on läheinen riippuvuussuhde Ukrainan neo-fasisteja aseellisesti tukevaan USA:han. Israelilta tuli 20 pistettä, siirtomaaherran johtamalta Bosnia ja Hertzegovinalta 19 pistettä, salaisia USA:n vankiloita ylläpitäneeltä Puolalta 24 pistettä, Liettualta 18, Latvialta 22, Moldovalta 22. Jotta ei poliittisissa lauluissa tarvitsisi mennä 70 vuoden taakse, löytyisi Euroopasta tuoreempiakin laulun aiheita. Kroatian asejoukot ajoivat elokuussa 1995 250.000 serbiä Krajinasta, serbien keskiajalta saakka peräisin olevilta asuinsijoiltaan tappaen tuhansia. Koska Kroatian asejoukot olivat saanet koulutuksen ja aseet Yhdysvalloilta ja Saksalta, ei moista laulua tulla kuulemaan USA:n naruissaan pitelemästä Euroopasta. Euroopan valtamedia ja teollinen musiikkituotanto ovat alisteisia Yhdysvaltojen pyrkimyksille. Musiikin väärinkäyttö neo-natsipropagandassa on julmempaa kuin propaganda painetussa mediassa. Musiikki demokratian edistäjänä ja oikeudenmukaisuuden tunteen nostattajana lisää inhimillisyyttä. Neo-natsi-ideologian palvelijana se jättää likaisen tunteen, joka ei lähde pesemälläkään. Hitler käytti urheilua propagandassaan 1930-luvulla.Peittämään sotilaallisia maailmanvalloitussuunnitelmiaan. USA:n johtamat nykyajan sodat aloitetaan myös urheilukilpailujen yhteydessä. Pekingin olympialaiset haluttiin pilata Georgian sodalla, USA:n tukeman Saakashvilin johtaessa Georgian sotajoukot Etelä-Ossetian venäläisten rauhanturvaajien kimppuun ja Sotshin olympialaiset Maidanin vallankaappauksella. Suuri yleisö pidetään median avulla tietämättömänä sotiin vaikuttavasta USA:n globaaliin valtaan pyrkivästä doktriinista. Suomen poliittinen eliitti myötäilee USA:n globaaleja pyrkimyksiä. Muistetaan Stubbin syytökset Venäjää vastaan muka Georgian sodan aloittamisesta. Nytkin Suomen media visusti vaikenee Ukrainan tosiasiallisesta tilanteesta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neo-fasismi, Ukrainan euroviisu, Suomen media, sotilaallinen liittoutumattomuus |
Ukrainan euroviisu on osa natsismin kunnianpalautustaTorstai 12.5.2016 klo 14.17 - Pirkko Turpeinen-Saari Ukrainan euroviisu kertoo surullisen tataari-isoäidin tarinan siitä kun Stalin karkotti Krimin tataarit, isoäiti mukaanluettuna, Aasiaan toisen maailmansodan jälkeen.Ukraina on johdonmukainen natsismin kunnianpalautuksessaan. Jo yli kymmenen vuoden ajan maahan on nimetty uudelleen katuja natsimielisten taistelijoiden kunniaksi. Miksi Stalin sitten karkoitti tataarit? Tataarit kunnostautuivat Hitlerin liittolaisina ja olivat erityisen tunnettuja julmuudestaan. Suomen saksalaisia, siviilejä, jotka eivät olleet syyllistyneet mihinkään rikoksiin, siirrettiin leireihin kuten monissa muissa maissa. Stalin ilmeisesti menetettyään yli 25 miljoonaa ihmistä saksalaisten joukkojen ja tataarien julmuuksissa halusi toisenlaisen seuraamuksen. Miksi Euroopan yleisradioyhtiö katsoo, että Ukrainan laulu ei ole poliittinen? Siihen ei voine olla muuta syytä kuin se, että ilmapiiri Euroopassa on laajasti ottaen myönteinen Ukrainan ja monen muun maan natsismin rehabilitoinnille. Lukiessani tämän päivän Helsingin Sanomien myönteistä artikkelia Yhdysvaltojen "sotilaspuolustuskilvestä", toista artikkelia Romanialaisesta kylästä, johon on rakennettu Yhdysvaltojen sotilaspuolustus tukikohta sekä kolmannen myönteisen artikkelin Ukrainan Euroviisu-kappaleesta, en voinut tulla muuhun johtopäätökseen kuin että Suomen media, ainakin näiden esimerkkien mukaan, tukee vahvasti natsismin uutta nousua. Yleisradio näytti eilen dokumentin modernista saksalaisesta natsismista, jonka ilmentymänä murhattiin useita maahanmuuttajia. Nähdyssä osassa ei vielä paljastunut se tosiseikka, että pitkittyneiden tutkimusten jälkiselvittelyissä todettiin osan viranomaisista tietäneen asiasta. Katsoessani dokumenttia en voinut olla ajattelematta sitä suurempaa kuviota, joka tekee kaiken tämän mahdolliseksi. Läntisessä maailmassa natsismi on yhä hyväksyttävämpää vallan välineenä. Yhdysvallat on yhdessä Saksan kanssa Jugoslaviaa hajottaessaan tukeutunut sekä kalifaattia rakentaviin jihadisteihin, että neo-fasisteihin. Kammottavimmaksi asian tekee se, että toisen maailmansodan holokaustin uhrit serbit, olivat uhreina myös 1990-luvulla. Ukrainassa länsipropaganda on häivyttänyt Yhdysvaltojen osuuden neo-natsien ja äärioikeistolaisten puolueiden tukijana, mutta myös siellä juutalaiset, kommunistit ja itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat samalla tavalla neo-natsien väkivallan kohteina kuin Jugoslaviassakin. Siten Euroopan yleisradioyhtiö voi nukkua yönsä rauhassa. Sillä on asenteelleen maailman suurimman sotilasmahdin aatteellinen tuki. Venäjä on protestoinut Ukrainan laulun hyväksymistä kilpailuun sen poliittisuuden vuoksi. Kulttuurisesti kypsä ja sivistynyt Venäjä ei laula siitä kuinka tataarit polttivat natsismin vastustajia elävältä. Ranskalaiset eivät laula siitä kuinka tataarit polttivat ranskalaisen kylän asukkaat elävältä.Venäjä ei myöskään laula siitä kuinka suomalaiset rahtasivat kylmässä tavaravaunussa kymmeniätuhansia siviilejä keskitysleireihin kuolemaan ja kitumaan Itä-Karjalassa.Saksalaiset eivät laula siitä kuinka rankkaa Hitlerillä oli kun oli pakko tehdä itsemurha. Ballaadi Hitlerin surusta odottaa tulemistaan. Suomen mediapropaganda on lyömätöntä. Yhdysvallat, maailman eniten sotarikoksia tehnyt, sotilaallista- ja taloudellista pakottamista käyttävä epähumaani järjestelmä kuvataan myönteisenä voimana. Sotilastukikohta on "puolustustukikohta", asevoimat on puolustusvoimat. Yhdysvallat "puolustaa" Eurooppaa. Itämerellä vain kilometrejä Venäjän rajasta liikkuvat sota-alukset puolustavat meitä kaikkia Iranilta. Yhdysvallat puolusti Eurooppaa pommittamalla liittoutumatonta Jugoslaviaa uraanipommeilla tähdäten nimenomaan siviilikohteisiin. Voi vain kuvitella minkälainen ääni tulee kelloon, jos jokin sotilastukikohdan alusmaa äänestäisi demokraattisesti, että tukikohta on poistettava. Miten kävisi, jos jokin EU-maa katsoisi tarpeelliseksi palauttaa normaalit suhteet USA:n yksipuolisesti viholliseksi julistamaan Venäjään? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan euroviisu, natsismi, tataari SS-joukot, euroopan yleisradioyhtiö, |
Yle-uutiset ja VoitonpäiväTiistai 10.5.2016 klo 10.30 - Pirkko Turpeinen-Saari Mietiskelen hiljaa psykiatrin mielessäni miltä Yle:n uutistoimituksessa TUNTUU kun toimittajat joutuvat toteuttamaan valtioneuvoston sotapropagandaa, johon on oikein kouluttauduttu yhdysvaltalaisessa ohjauksessa. Niin sairailta Yle:n uutiset tuntuvat. Moskovassa vietettiin eilen voitonpäivää. Sadat tuhannet kansalaiset marssivat presidentti Putin kärjessä, aurinkoisessa säässä läpi Moskovan katujen kantaen käsissään toisessa maailmansodassa menehtyneiden omaistensa valokuvia. Lapset istuivat isiensä niskassa, monilla kulkueen iloisesti hymyilevillä ja huiskuttavilla ihmisillä oli kukkia ja ilmapalloja käsissään. Mitalein koristetut veteraanit olivat joko marssilla tai katsomossa. Juhlittiin maailman pelastamista natsismilta ja fasismilta. Ei siis vain Neuvostoliiton vaan maailman.Neuvostoliitto menetti yli 25 miljoonaa kansalaistaan. Se pelasti myös Suomen itseltään. Oli myös sotakaluston ja armeijan paraati, mutta päähuomio oli luonnollisesti kansalaisten osallistumisessa ja ilossa. Musiikki oli mukaansa tempaavaa, tunnelmallista ja muistoja herättävää. Venäläinen tunteikkuus ja aitous on koskettavaa. Mitä tekee Yle. Toimittaja Kerstin Kronvall valittaa kahdesti kuinka monet Afganistanin ja Tsetsenian sodan veteraanit haluaisivat enemmän kunnioitusta. Hän on löytänyt veteraanin, jonka osallistumista Talvisotaan toimittaja haluaa tuoda esiin, muistuttaakseen, että Neuvostoliitto taisteli Suomea vastaan, huomatkaa! Mihin toimittaja pyrkii tuomalla esiin sotia, joilla ei ole mitään tekemistä eilisen juhlapäivän kanssa? Uutistenlukijan kuvamateriaalissa on sotakalustoa ja presidentti Putin, josta hän mainitsee, että VAIN Kazakstanin presidentti oli läsnä. Ei kuvan kuvaa satojentuhansien kansalaisten aurinkoisesta tunnelmallisesta kulkueesta. Mietiskelin, mikä on propagandakoulutuksen osuutta Yle:n tiedotuksessa ja mikä on valtiojohdon ja eliitin omaksumaa ja hyväksymää käsitystä historiankulusta. Neuvostoliiton voiton ansiosta Suomi sai demokratian. Vasemmistolaiset ja Neuvostoliiton ystävät oli vapautettava vankiloista ja teloitukset oli lopetettava. Liittolaisuus Hitlerin Saksan kanssa oli katkaistava ja Saksan sotilasjohdon alaisuudessa ollut Pojois-Suomen armeija oli saatava poistamaan saksalaiset Lapista. Tosin suomalaiset SS-joukot saivat vapautuksen tehtävästä koska he eivät halunneet taistella aatetovereitaan vastaan. Ennen presidentiksi tuloaan presidentti Niinistö kehui kuinka hän ei itsenäisyyspuheessaan maininnut, että Suomi sai itsenäisyyden Leninin kädestä. Koko poliittinen johto hyväksyy USA:n sotilasdoktriinin Venäjää vastaan tai ei ainakaan julkisesti paheksu sitä. He hyväksyvät talouspakotteet Venäjää vastaan Krimin liityttyä Venäjään pääosin turvallisuussyistä. Ukrainan presidentti Poroshenko pitää samanlaisia rasistisia puheita kuin myös USA:n tukema Kroatian presidentti Tudjman. "Mädäntyköön itä-ukrainalaiset kellareihinsa ilman ruokaa, koulutusta, eläkkeitä pankkeja ja ihmisoikeuksia" tai Tudjman ajettuaan 250.000 serbiä Kroatiasta tykkitulessa ja ilmapommituksissa, joissa kuoli tuhansia "eivät ehtineet ottaa mukaansa likaisia alusvaatteitaan tai likaisia seteleitään". Euroopan liukuminen kohti fasismia ei tapahdu joidenkin äärioikeistolaisten joukkioiden tai puolueiden toimesta. Se on jo tapahtunut hitaasti ja hivuttamalla EU:n johtajien toimesta. USA:n vaikutuksen tunkeutuminen EU-eliitin sisään on samankaltaista kuin 1930-luvulla, jolloin USA:n taloudellinen eliitti tuki taloudellisesti Hitlerin aseistamista. EU ei ole demokratian ja rauhan linnake kuten viralliseen propagandaan kuuluu. Se on puhtaasti suuryritysten intresseihin perustuva rakennelma, joka toteuttaa Yhdysvaltojen konservatiivisen talouseliitin ja sotateollisuuden tavoitteita. Yhdysvallat johtaa Eurooppaa kohti kaaosta. Olisiko voitu vielä 1970-luvulla kuvitella, että Eurooppaa johtaa Naton johtovaltion Nobel-palkittu sotarikollinen, joka määrää viikottain murhapartioita vieraiden valtioiden alueella, joissa oheisvahinkoina tapetaan hääseurueita, hautaussaattueita saatoine siviileineen. Jaltalla syyskuussa 2013 kokoontuneet USA:n ja EU:n merkkihenkilöt Ukrainan oligarkit ja Clintonin pariskunta etunenässä päättivät Ukrainan haltuunotosta suuren riemastuksen vallassa.Rahoitettuaan Maidanin väkivaltaista vallankaappausta he ovat jatkaneet väkivaltaista rasistista toimintaansa niin, että lähes 2 miljoonaa Itä-Ukrainalaista on paennut turvaan Venäjälle. Natsi-Saksan propagandaministeri Göebbels osasi propagandan erinomaisesti. USA ja EU ovat yhdistäneet propagandansa, jossa syylliseksi on otettu venäläiset ja Venäjä. Ensimmäisessä USA-EU- aallossa syyllisiä olivat ortodoksiset serbit ja Jugoslavian liittovaltio. Natsipropagandassa syyllisiä olivat juutalaiset, kommunisti-bolsevikit ja mustalaiset. Serbien holokaustista vaiettiin myös jälkikäteen kun 6 miljoonan juutalaisen tuhosta ei kuitenkaan voitu vaieta. Suomen Yle toistaa traagisella tavalla jo sisällissodasta lähtien toteutettua mustan muuttamista valkoiseksi. Yle ei voisi toimia niin epähumaanisti ja totuudenvastaisesti Venäjän mustamaalaten ellei sillä olisi Yle:n johdon ja valtioneuvoston siunausta. Voitonpäivän paraatissa venäläiset osoittivat, että myös tämän päivän neo-natsismilta pelastaa vain ihmisten humaanius ja inhimillinen voima, jonka varmistamiseksi tarvitaan aseita kuten toisessa maailmansodassa.On hienoa, että meillä on tuollainen naapuri! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle:n sotapropaganda, Voitonpäivä, Suomen natsihistoria, |
A-talk ja Keisarin uudet vaatteetPerjantai 29.4.2016 klo 13.43 - Pirkko Turpeinen-Saari Eilistä 28.4. A-talkia katsellessa tuli epätodellinen olo kuin Keisarin uudet vaatteet satua kuunnellessa. Sadussa petkuttajat uskottelevat keisarille tekevänsä hänelle hienot vaatteet, joissa on se ominaisuus, että pätemättömät virkamiehet eivät näe niitä ja siten kuningas voi erotella ketkä ovat kunnon alamaisia ja virkamiehiä. A-talkin NATO-keskustelijat kiersivät totuutta kuin kuin kissa kuumaa puuroa. NATO:a ihasteltiin ja kehuttiin ja nähtiin keisari USA kaikessa komeudessaan pukeutuneena NATO-viittaan. Lapsikin tietää, että USA on Ukrainan ja Syyrian sotien keskeinen taustavaikuttaja. USA on rahoittanut sopiviksi katsomiaan järjestöjä vuosikausia. USA:n apulaisulkoministeri Nuland ilmoitti Maidanin mielenosoitusten aikaan rahoittaneensa "vallankumousta" 5 miljardilla dollarilla. Keskeiset EU:n ulkoministerit takasivat helmikuussa 2014 väkivaltaisten mielenosoitusten loppumisen sopimuksella, jossa presidentinvaalit aikaistettiin 2014 syksyyn Janukovichin vallassa ollen. Kun sopimus rikottiin, väkivalta laajeni kohti Itä-Ukrainaa ja fasistiset voimat murhasivat poliitikkoja, polttivat Odessan ammattiyhdistysten taloon kymmeniä ihmisiä elävältä ja uhkasivat venäjänkielen ja venäjänkielisten ukrainalaisten oikeuksia ja turvallisuutta.EU ei reagoinut mitenkään. Samankaltaiset natsi-ideologian omaavat joukot toimivat myös toisen maailmansodan aikana. Venäjä on kokenut 25 miljoonan kansalaisensa kuoleman natsien hyökkäyksissä. Joku voi kokea Krimin haltuunoton liioitteluna, mutta Krimin asukkaat hakivat Venäjältä turvaa. Jo keväällä 2014 USA:n presidentti Obama kertoi yhdysvaltalaisen yksityisten kenraalien yrityksen opastavan Azovin neo-natsipataljoonia Itä-Ukrainassa. Kesällä 2015 Yhdysvaltojen kongressi yksimielisesti kieltäytyi antamasta varoja Azovin pataljoonan tukemiseen. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin, Pentagonin painostuksesta, kongressi kuitenkin myönsi varoja tähän tarkoitukseen. A-talkin keskustelijoista kansanedustajien Kanervan ja Heinäluoman olisi luullut kertovan Suomen kansalle USA:n roolista Ukrainassa ja NATO:n johtajana epävakaudesta Itämerellä. Mutta ei. Jokainen keskustelija aloitti ikäänkuin uskontunnustuksena toteamuksella, että Venäjä on syyllistynyt anteeksiantamattomaan Krimin haltuunottoon ja Itä-Ukrainalaisten tukemiseen. Kukaan ei ottanut tarkasteluun kokonaisuutta. Sodan julistaminen on vakavin sotarikos. Ukrainan laiton hallitus julisti sodan Itä-Ukrainalaisille riippumatta siitä mitä mieltä kukin asukas on. Minskin sopimus edellytti neuvottelujen aloittamista. Kiovan nykyhallitus puhumattakaan edellisestä ei ole tehnyt elettäkään neuvottelujen aloittamiseksi. Länsi-Ukrainalaisten äänin valittu presidentti Poroshenko on täysin riippuvainen Yhdysvalloista. USA:n varapresidentti Biden on kertonut puhuvansa 1000 tuntia vuodessa puhelimessa Ukrainan hallituksen ja presidentin kanssa. Valtiovarainministeri on yhdysvaltalainen. Kuten Baltianmaiden ja Puolan, Ukrainan on tuettava NATOa ja perustettava Yhdysvalloista riippuvainen olemassaolonsa voimapolitiikkaan eikä neuvotteluihin. Vaikka Heinäluoma ei puhunutkaan totta Ukrainan tilanteesta, sanoi hän kuitenkin kyseenalaistavansa sen, mitä hyötyä aseellisen läsnäolon eskalaatiosta on Baltianmaille. Aseiden lisääminen Virossa lisää todennäköisesti aseellista läsnäoloa myös Venäjän puolella. NATO:nläsnäolon voimistaminen Ukrainassa, lisää Venäjän panostuksia. Viron suhteen lapsikin kysyisi eikö demokratian kehittäminen omassa maassa ja neuvottelukyvyn lisääminen aseistamisen sijaan olisi oikeansuuntainen ratkaisu. Jospa Viro antaisi nyt kaikille kansalaisilleen äänioikeuden. Eikö se olisi hyvä lähtökohta? Kansanedustajat Kanerva ja Heinäluoma tietävät hyvin, että USA:lla ei ole muita menetelmiä kuin pakottaminen. Se ei arvosta YK:ta, jossa kaikki maat ovat niissä puitteissa, joissa ne ovat itsenäisiä,sittenkin tasa-arvoisimmillaan. USA pakottaa joko sotilaallisella tai taloudellisella vallalla. NATO-liittolaisten on paitsi suostuttava osallistumaan USA:n laittomiin sotiin (joko halusta tai suostuteltuna) myös osallistuttava kidutukseen (Liettuan ja Puolan salaiset USA:n vankilat) Niiden on lain ulkopuolella avustettava lennokkimurhissa. Ilman Saksaa USA:n murhat eivät onnistuisi Afrikan mantereella. Tunteikkaimmin Puolan tilannetta kuvasi entinen ulkoministeri Sikorski, joka sanoi Puolan ottavan suihin, mutta sekään ei riitä USA:lle. Yle ei ole pystynyt kokoamaan keskustelua, jossa käsiteltäisiin USA:n vallankäytön mekanismeja NATOon liittyen. Kyse ei ole vain NATO:sta vaan arvoista, joihin ne liittävät jäsenensä. Ihmettelin pääministeri Sipilän väitettä siitä, että me suomalaiset kuulumme läntiseen arvoyhteisöön ilmeisesti vastakohtana venäläiselle arvoyhteisölle ja että meidän tulisi lähestyä USA ta. Hän ei puhu ainakaan minun puolestani. On vaikea hyväksyä arvoja, jotka sisältävät kuolemantuomion, kidutuksen, salaiset vankilat, lennokkimurhat, vieraiden valtioiden päämiesten murhat, rikkaiden rikastumisen salaisten kauppasopimusten avulla, veronkierron, rasismin, yksityisyyden loukkaamisen. Rebecca Gordon on kirjoittanut kirjan: American Nürenberg: The US Officials Who Should Stand Trial for Post 9/11 War Crimes eli Amerikkalainen Nürnberg: Amerikkalaiset virkamiehet, joiden tulisi joutua rikostuomioistuimeen syyskuun 9 päivän jälkeisistä sotarikoksista. En tiedä mitä pääministeri Sipilä ajattelee enkä tiedä mitä Yle:n toimituskunta ajattelee levittäessään rasismia venäläisiä kohtaan ja peittäessään todellisen maailmanlaajuisen uhan: USA:n sotilallisen, taloudellisen ja propagandan maailmanvallan. Suomen media ja poliitikot ovat omaksumassa ellei sadun petollisten kankureiden roolia niin ainakin virkamiesten roolin, jotka ihastelivat näkymättömiä laahuksia alastoman keisarin yllä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO-petkuttajat, Kanerva, Heinäluoma, Venäjä, turvallisuustilanne |
Presidentti Putin ja autoritaarisuusMaanantai 21.3.2016 klo 9.35 - Pirkko Turpeinen-Saari Odottelimme eilen Yle:n klo 18 uutisten alkamista. Halusimme välttää näkemästä sekuntiakaan Uutisvuotoa, joten olimme muutaman minuutin Maikkarilla, jossa oli meneillään Enbuske, Veitola& Salminen ohjelma, jossa parasta-aikaa Salminen haastatteli räppäri Mikael Gabrielia. Salminen tölvi muusikkoa tämän facebookissa ilmaisemasta Putin-myönteisestä asenteesta. Nuori muusikko ei tästä häkeltynyt vaan totesi iloisesti hyvällä itsetunnolla, että Youtubesta ja Netflixista saa iltapäivälehtiä objektiivisempaa tietoa Krimin valtauksesta ja Ukrainasta. Salminen tuohtui ja väitti 95% suomalaisista olevan eri mieltä kuin Mikael Gabriel. Muusikko totesi, että ei väitä olevansa oikeassa, mutta tärkeintä on, että itse hankkii monipuolista tietoa. Olen viime päivinä miettinyt Venäjän ja presidentti Putinin merkitystä maailmanpolitiikassa. Yhdysvaltojen ja EU:n vastakkainasettelu Venäjän kanssa on selviö. Vastakkainasettelu ei ole Venäjästä lähtöisin, vaan USA:n ja EU:n omien tekojensa kieltämisestä ja projisioinnista Venäjän syyksi. Toisin sanoen USA:n ja EU:n omat virheet Ukrainassa ja Lähi-idässä ovat synnyttäneet ongelmia, jotka länsi propagandan avulla projisioi Venäjään. Yhdysvallat on jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien pyrkinyt tuhoamaan Neuvostoliiton/Venäjän. Sen talouseliitti tuki Hitlerin sotaponnisteluja. Heti sodan jälkeen Yhdysvallat liittoutui Saksan liittotasavallan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Idän taloudellinen eristäminen,sotilaallinen vastakkainasettelu ja propaganda kuluttivat sosialistisen maailman resursseja ja pakottivat maat sisäisen puolustuksen siiliasentoon ja kansalaisten kontrolliin. Molemmin puolin rautaesirippua kansalaisten todellisuudentaju muovautui epärealistiseksi. Lännessä illuusio vapaudesta huolimatta talouseliitin suorittamasta demokratian alasajosta ja idässä tasa-arvon illuusio huolimatta sisäisestä pakkovallasta. Neuvostoliiton sosialismi kaatui populistin ja alkoholismia sairastavan presidentti Jeltsinin ja kolmen muun tasavallan johtajan toimenpiteiden seurauksena. Länsi oli korruptoinut heidät puolelleen. Yli 70% neuvostoliiton asukkaista olisi halunnut säilyttää sosialistisen järjestelmän kunkin tasavallan autonomian lisäämisen myötä. Baltit eivät osallistuneet äänestykseen. Neuvostoliiton hajoaminen oli WHO:n mukaan maailman suurin sosiaalipoliittinen katastrofi. Venäjällä miesten odotettavissa oleva elinikä putosi 15 vuotta. Sosiaaliturva, terveydenhuolto ja elintarvikehuolto romahti. Neuvostoliiton kansallisvarallisuus siirrettiin ulkomaille (myös suomalaiset avustivat tässä rikoksessa). Mitä Suomelle tapahtuisi, jos vastaava prosessi suoritettaisiin Yhdysvaltojen toimesta täällä? Ehkä meillä on SSS-hallituksen toimesta menossa samanlainen ylikansallista pääomaa tukeva sosiaalisen infrastruktuurin purku kuin Neuvostoliitossa. Suomi lienee liian lähellä sosialismia, jos tilannetta katsotaan Yhdysvalloista käsin. Neuvostoliiton purkautumisen jälkeen länsi alkoi massiivisen propagandan sosialismin arvon mitätöimiseksi. Autoritaarisen sosialismin jälkeistä aikaa alettiin kutsua kommunismin jälkeiseksi ajaksi. Jopa yhdysvaltalainen jo edesmennyt arvostettu professori Tony Judt käytti tätä totuudenvastaista luonnehdintaa. Hän kuitenkin toteaa viimeisessä kirjassaan, että hän ihmettelee kuinka hänen kaikkein älykkäin ja luovin ystävänsä on ilmoittanut olevansa kommunisti kuolemaansa saakka. Kommunisteja olivat myös Saramago, Pinter ja monet muut. Kommunismiahan ei ole ollut missään maapallolla. Kommunistisen yhteiskunnan määritelmän mukaan jokaiselta yhteisön jäseneltä edellytetään kykyjensä mukaista panosta ja hänen tulee saada tarpeidensa mukaan. Esimerkkinä voisi mainita kehitysvammaisen, jonka panos voi olla vähäisempi tai erilainen kuin jonkin toisen panos, mutta tarpeet voivat olla suuremmat. Ne tulee tyydyttää. Kommunistisen maailmankuvan omaavat johtajat ovat nopeasti törmänneet mahdottomuuteen toteuttaa ihanteellista olotilaa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten sotilaallisen, taloudellisen ja propagandasodan vallitessa. Kuuba, joka sitkeimmin ja rakentavimmin on pyrkinyt tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, ylläpiti samanpalkkaisuutta vielä viisi vuotta sitten. Tuolloin ilmaisen koulutuksen saaneiden lääkäreiden palkka ei ollut muita suurempi. Yhdysvaltojen totaalinen taloussota Kuubaa vastaan on ollut murskaava. Yhdysvallat on edellyttänyt kaikilta muilta mailta pidättymistä kaupankäynnistä Kuuban kanssa, jos haluavat käydä kauppaa Yhdysvaltojen kanssa. Siten Kuuba on ollut totaalisen kauppasaarron kohteena. Presidentti Putinilla on perheensä kohtalon kautta kouriintuntuva kokemus fasismista ja toisen maailmansodan aikaisesta Leningradin/Pietarin saarrosta. Jugoslavian hajottamissodat ovat olleet käytännön esimerkki siitä minkälaiseen mielivaltaan ja tuhoon USA EU-NATO-liittolaisineen on valmis sotilaallisen- ja taloudellisen valtansa laajentamiseksi. Jugoslavia oli kammottava enne siitä, mikä Venäjää odottaa. USA liittolaisineen on valmis liittoutumaan neo-fasistien ja jihadistien kanssa pyrkiessään päämääriinsä.Romahduttamalla ja pommittamalla Jugoslavian, maan jäännösvaltiot putosivat kehitysmaiden kastiin oltuaan sijalla 24 maailman hyvinvointitilastossa ehyessä Jugoslaviassa. Itsenäinen ja todellisuudentajuinen presidentti Putin totesi Münchenin puheessaan 2007, että Venäjä ei ole samanlainen kuin USA-NATO-liittolaisineen. Hän kannattaa moninapaista maailmaa ja YK:hon tukeutumista oikeudenmukaisemman maailman takaamiseksi. Yhdysvaltojen kongressi on valtuuttanut presidentti Obaman ryhtymään sotaan Venäjää vastaan, tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen sen aloittamiseksi. Yhdysvallat on aloittanut taloussodan pakotteiden muodossa käyttäen verukkeena itseaiheuttamaansa Ukrainan kriisiä, jonka seurausta Krimin valtaaminen on. Hill&Knowlton mainostoimiston avulla tuotettu Putinin demonisointikampanja on kattanut koko läntisen maailman, niin, että pienen Suomen Mainos-TV:n haastattelija pitää suomalaisten Putin-vastaisuutta faktana ja tätä kyseenalaistavan räp-artistin mielipidettä halveksittavana. EU on NATO-EU edellä alistunut USA:n vaatimukseen taloudellisten pakotteiden pystyttämisestä Venäjälle. Pakotteiden ylläpitäminen on edellyttänyt massiivista propagandaa. Kyseessä on vakava taloussota, jota kärjistetään NATO:n massiivisella ja aggressiivisella sotilaallisella tunkeutumisella Venäjän rajoille, myös Suomeen. Sotaproagandan ohella valtamedia ja poliitikot edellyttävät Venäjän demokratisoimista ja vaativat Putinia olemaan vähemmän autoritaarinen. Tällaisia vaatimuksia ei tule ainoastaan lännestä vaan myös Venäjän sisältä. Luin entisen poluejohtaja ja presidentti Gorbatshovin kirjoituksen yhdysvaltalaiselta East-West-accord sivustolta, jossa hän vaatii lopettamaan kansalaisten jakamisen hyviin ja pahoihin ja lisäämään demokratiaa. Siten presidentti Putin on niin maan ulkopuolelta kuin sisäpuolelta tulevan arostelun kohteena. Tosiasiat huomioonottaen sitä on vaikeata käsittää. Venäjän kimppuun on hyökätty. Länsi on julistanut sodan Venäjää vastaan. Suunnitelmat Venäjän hajottamisesta juontavat jo aikojen takaa. Nyt on ryhdytty tosi toimiin. Taloussodalla pyritään hajottamaan maa sisältäpäin. Myös Suomi on sodassa Venäjää vastaan. On turha maalailla mitään ystävyysmeikkiä kun tosiasiat puhuvat muuta. Taloussota on fakta ja USA:n sotavoimat tulevat harjoittelemaan sotaa suomalaisten kanssa Venäjää vastaan. Onko sodankäynti demokratiaa? Jos äiti katsoo lastaan vihaisesti, mutta edellyttää, että lapsi tulee hänen luokseen, lapsen mieli vaurioituu. Viestien ja tekojen ristiriita aiheuttaa mielen hajoamisen. Presidentti Putin on selväjärkinen ja tajuaa mitä propagandan takana on. Suomen sisällisodassa työläiset, urheiluseurojen ja kylien komppaniat valitsivat johtajansa äänestämällä. Kuria ei ollut ja taistelut olivat sattumanvaraisia. Kurinalaisille saksalaisjoukoille ja suomalaisille jääkäreille työläislaumojen ja heidän perheitttensä ajojahti oli helppoa ja tuhoisaa. On valitettavaa, että edes Gorbatshov ei näe, että Venäjään kohdistuu sotatila, jossa kyse ei ole vain taloudesta vaan neo-fasistien ja jihadistien kanssa liittoutuvasta Yhdysvalloista neo-fasisteja tukevine NATO-maineen. Hänen liberaalidemokratia vaatimuksensa tuntuu naivilta vihamielisessä todellisuudessa, jossa lännen demokratia on yhden prosentin vallankäyttöä humanismin haudalla. Putinin tehtävänä on puolustaa humanismia fasismia vastaan. Krimin valtaaminen pelasti krimiläiset ukrainalaisten neofasistien ja Azovin-pataljoonan väkivallalta ja mielivallalta. Kun talon palamisen sallinut palokunta seisoo tumput suorana ja naapuri pelastaa ihmiset palavasta talosta media huutaa, että väärin sammutettu. Presidentti Putin tarvitsee globaalia humanismia puolustaakseen tuekseen yhtenäisen kansan. Sen lisäksi hän tarvitsee lännestä ne ihmiset, joille humanismi on vielä tuttu. Venäjän kansa tietää mitä fasismi merkitsee. Presidentti Putinilla ei ole varaa antaa yhdysvaltalaisten tukemien mielipiteen muokkaajien ja ajatushautomoden levittää sotatilan aikana propagandaansa. Neuvostoliitto joutui uhraamaan 25 miljoonaa ihmistä ja tuhotun infrastruktuurin puolustaessaan maailmaa natsismin hirmuvaltaa vastaan. Tuon uhrin jäljet näkyvät vielä Venäjän väestössä. Sosialismin romahduttaminen näkyy edelleen. Niin kutsuttu pääoman ylivaltaan perustuva demokratia ei lisää humanismia. Tämä näkyi myös Mainos-TV:n viihdeohjelmassa. Kirkasilmäinen, itsenäinen humaanisti ajatteleva rap-artisti ei näytä kuulvan valtamedian suosikkeihin. Alapään jutut ovat niin Yle:n kuin maikkarin viihteen suola. Leipää ja sirkushuveja näyttää myös läntinen pääomien "vapaus" tarvitsevan valtansa pönkäksi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi-Venäjä taloussota, taloussota, Gorbatshov, presidentti Putin, Mikael Gabriel, autoritaarisuusGorbat |
Fasismin uusi tuleminen SuomessaTorstai 17.3.2016 klo 10.22 - Pirkko Turpeinen-Saari Fasismi tulee jälleen hyväksytyksi Euroopassa. Euroviisu-järjestäjät katsovat, että Ukrainan viisuesitys siitä kuinka Stalin karkoitti tataarit Krimiltä ei ole poliittinen ja siksi hyväksyttävä ottamaan osaa laulukilpailuun. Suomen valtamedia ei ole sanallakaan kritisoinut Ukrainan fasististen pataljoonien toimintaa.Se ei myöskään ole käsitellyt Yhdysvaltojen kongressin myöntämää taloudellista tukea Ukrainan neo-fasistiselle Azovin- pataljoonalle. Media suhtautuu myötämielellä Krimin tataarien todistuksiin omasta huonosta kohtelustaan. Joka vuosi toteutettavat natsien Waffen-SS-balttipataljoonien muistomarssit eivät nosta kritiikkiä. Miksi Stalin sitten karkoitti Krimin tataarit toisen maailmansodan rauhan tultua? Tataarit liittoutuivat Hitlerin joukkojen kanssa. He tarjosivat Hitlerille 20 000 sotilasta, jotka tulivat kuuluisiksi partisaanien tuhoajina. He polttivat neuvostosotilaiden tukikohtia ja tappoivat julmasti siviilejä. Saksalaiset ihailivat moista julmuutta ja siirsivät tataareja Koillis-Ranskaan tehtäviin hyökkäyksiin. Tataarit herättivät kauhua ranskalaisissa siviileissä. Vuonna 1943 he silminnäkijöiden mukaan raiskasivat Dortan in Ainin kylässä joukon naisia, polttivat kylän ja villisti nauraen ajelivat lasten polkupyörillä liekkien loimutessa. Etsimättä tulee mieleen Odessan ammattiyhdistysten talon poltto 2014. Tuolloin taloon paenneet poltettiin elävältä, ukrainalaisten neo-fasistien tanssiessa talon ympärillä ilakoiden"torakoiden" kuolemaa. Tataarien kunnostauduttua Stalingradin taistelussa puolustaessaan saksalaisia, SS-n johtaja Heinrich Himmler päätti rekrytoida tataarit Waffen-SS-joukkoihin. Rotuopillinen sopivuus aiheutti jonkin verran miettimistä. Himmler kuitenkin päätyi siihen, että neuvostoliittolaisista oikeastaan vain slaavit ja juutalaiset ovat ali-ihmisiä. Muslimit hän näki maskuliinisina, uhrautuvina (kuolemaan asti) ja sokeasti tottelevina ja valmiina uhrautumaan. Sodan jälkeen Stalin karkoitti natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tehneet. Muut kuin Krimin tataarit saivat palata asuinsijoilleen Stalinin kuoltua 1950-luvulla. Ainoastaan Krimin tataarit, jotka olivat olleet kaikkein julmimpia, pääsivät palaamaan Krimille vasta 1980-luvulla. Onko mahdollista, että seuraavissa Euroviisuissa kuulemme balladin Hitlerin kovasta kohtalosta. Kylmät väreet hiipivät selkäpiissäni katsoessani Hillary Clintonin voitonpuhetta Yle-uutisissa eilen 16.3.2016. Hän huusi miten seuraava USA:n presidentti astuu Valkoisen talon soikeaan virkahuoneeseen, ja ottaa hallintaansa paitsi Yhdysvallat myös KOKO PLANEETAN. Mielessäni on edelliset kauhun hetket Clintonin kyynisyyden ja tunneköyhyyden edessä. Hän seurasi Libyan johtaja Gaddafin tappamista, joka tapahtui NATO:n pommitusten tuella ja lopulta paikallisten seivästäessä hänet peräsuolesta viemäriojassa. Clinton huudahti "Me tulimme, näimme, hän kuoli hah hah haa!" Samoin hän seurasi presidentti Obaman seurassa Osama bin Ladenin tappamista livenä. Presidentin, joka viikottain päättää laittomista lennokkimurhista, joissa on kuollut useita viattomia hääseurueita musikantteineen.(300 henkilöä) Objektiivisesti arvioituna Hillary Clintonia voi pitää sotarikollisena.Yhdysvallat katsoo itselleen, erityisesti pankeille, virkamiehille ja sotajoukoille kuuluvan rankaisemattomuuden periaatten. Siten emme voi odottaa, että heitä nykyoloissa tuomittaisiin tai että demokratia ja kansainväliset lait olisivat voimassa. Suomen valtamedia levittää sotapropagandaa, joka peittää totuuden ja auttaa fasimin nousussa hivuttamalla. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Krimin tataarit, Suomen media ja fasismi, Euroviisut, Waffen SS-marssit, Ukrainan fasismi |
Mikä neuvoksi kun valtamedia valehtelee?Sunnuntai 6.3.2016 klo 9.47 - Pirkko Turpeinen-Saari Valtamedian päätoimittajat ovat ilmoittautuneet totuutta puolustaviksi ritareiksi.Miksi sitten päivittäin heidän julkaisemansa uutiset sisältävät paniikin lietsontaa, valheita tai puolitotuuksia, joissa vaihtoehtona ovat vain sävyt? Saat karkeita valheita, peiteltyjä valheita, puolitotuuksia tai hienostuneita valheita tai sitten osasta kokonaisuuteen oleellisesti vaikuttavista tekijöistä vaietaan. Eilinen 5.3.2016 Helsingin Sanomat tarjoaa oivan esimerkin. Pääkirjoituksessa "Päätös valmiudesta kuuluu poliitikoille" kerrotaan nopeiden sotilaallisten valmiuksien olevan tärkeitä, koska Venäjä toistuvasti yllättää lännen voimankäytöllä. HeSa:n mukaan yllätysten sarja alkoi Venäjän sotaretkestä Georgiaan. Kyseessä ei ollut Venäjän sotaretki Georgiaan vaan Georgian hyökkäys Etelä-Ossetian Tshinvaliin ja alkupaloiksi venäläisten rauhanturvaajien tappaminen. Georgian hyökkäys oli huolella valmisteltu Yhdysvaltojen suojatti presidentti Shaakashvilin toimesta nykyinen USA:n varapresidentti Biden tukenaan. Jo ensimmäisen hyökkäyspäivän jälkeen Tbilisin kaduilla hyvin organisoidut rauhanketjut ilmapalloineen belgialaisen mainostoimiston ohjailemana. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb valehteli tarkoituksellisesti siitä, kuka oli hyökkääjä. Hän on kertonut olleensa tuolloin päivittäin puhelinyhteydessä Condoleezza Rice:en, jonka sääriä hän kertomansa mukaan juostessaan ajatteli.Ei ole salaisuus, että Stubb ajaa Yhdysvaltojen agendaa ja on jopa George W. Bushin aikana ilmoittautunut etelä-valtiolaiseksi miellyttääkseen sieltä kotoisin olevaa "ylipäällikköään". Pääkirjoitus jatkaa: Kaksi vuotta sitten alkanut Ukrainan horjuttaminen Krimin valtauksella ja sotatoimilla Itä-Ukrainassa vei pohjan luottamukselta (Venäjän ja länen välillä). Helsingin Sanomat ilmeisesti ajattelee että kun valheen toistaa riittävän monta kertaa, että se muuttuu totuudeksi. Vuoden 2013 syksyllä presidentti Janukovich näki, Eurooppa-myönteisyydestään huolimatta, että EU:n lähentymissopimus on Ukrainalle liian kallis eikä ainakaan heti toteutettavissa. Hän hankki lainaa ja sai Venäjältä 13 miljardin laina-lupauksen ja Kiinalta 8 miljardia. USA oli sijoittanut Ukrainan horjuttamiseen apulaisulkoministeri Nulandin mukaan jo 5 miljardia ja odotti, että oligarkkien ja lännen Jaltan sopimuksen mukaisesti länsi ottaisi Ukrainan haltuunsa. Kommandot oli harjoitettu ja aluksi spontaanit mielenosoitukset helmikuussa haltuunotettu. Muutoksen kannattajat eivät kaihtaneet kymmenien ihmisten tappamista. Tämän väkivallan avulla muodostettiin laiton hallitus, mitä Venäjä ei hyväksynyt. Se ei myöskään hyväksynyt väkivaltaisten joukkojen aietta siirtyä Itä-Ukrainaan ja Krimille suorittamaan niiden alueiden asukkaiden alistamista. Helsingin Sanomat taikoo totuuden katoamaan ja jatkaa tarinointiaan. Se ottaa käyttöön, itse keksimänsä epävakauden johdosta, tarpeen liikekannallepanoon ja ikäänkuin kainostellen toteaa, että päätöstä ei ehkä kuitenkaan voisi antaa yhden ministeriön vastuulle! Toisin sanoen Venäjä-uhalla saadaan nostatettua militarismia,mielellään paniikkia, lisättyä voimatoimia Itämerellä yhteistyössä USA:n ja sen johtaman NATO:n kanssa. Aina hillitty Unto Hämäläinen muuntaa totuutta hienovaraisemmin. Hän tarinoi pitkästi presidentti Niinistöstä kietoen artikkelin Suomen lähihistoriaan. Hämäläinen toteaa Ukrainan sisäisestä vallankumouksesta että "Venäjäkin oli siihen osallisena, nyt häviäjien puolella. Venäjän tukema presidentti Janukovits ajettiin maanpakoon (ikäänkuin sadussa) ja sai turvapaikan Putinin hoivista." Käsittääkseni Janukovits ei ollut sen enempää Venäjän tukema kuin ei-tukemakaan. Venäjä tuki vaaleilla valittua laillista presidenttiä ja laillista parlamenttia. Sitten Hämäläinen siirtyy kertomaan kuinka Venäjä ei hyväksynyt Ukrainan uutta länsimielistä hallitusta vaan aloitti kovaotteisen painostuksen. Unto Hämäläinen unohtaa ehkä tarkoituksella kuinka verinen tuon "hallituksen" vallankaappaus oli ollut. Länsi tai ainakaan osa länttä ei tunnustane gangsterihallitusta omakseen. Sen kannattajat levittivät fasistisia lippuja parlamentin seinien koristeeksi, heittivät polttopulloja ei-toivottujen poliittisten johtajien koteihin, polttivat elävältä ammattiyhdistysten taloon kymmeniä sinne paenneita ihmisiä Odessassa. Hämäläinen kuvaa kuinka Putinin otteet hirvittivät Niinistöä. Siis Putinin, ei vallankaappaushallituksen tai oligarkkien yksityisten armeijoiden valta. Kaaosta hyväkseen käyttäen USA, jonka osuutta vielä kahden vuoden jälkeenkään Suomen valtamedia ei ole paljastanut, alkoi infrastruktuurin haltuunoton. Varapresidentti Bidenin poika Hunter nimitettiin Puolan entisen presidentin kanssa Ukrainan suurimman yksityisen energiayhdistyksen hallitukseen. Soroksella on omat suunnitelmansa GMO-viljelyn suhteen Ukrainassa.Yhdysvallat ajaa GMO-n hyväksymistä TTIP:n yhteydessä.Yhdysvaltojen hallitus rahoittaa ja kouluttaa pahamaineista neofasistista Azovin pataljoonaa. Hämäläinen kuvaa ETYJ:juhlakokouksenabsurdeja tapahtumia kuin ne olisivat asialliset ja diplomatian ja kansainvälisten säädösten mukaiset. Niinistö kieltäytyi ottamasta vastaan Venäjän duuman puhemiestä Naryshkinia.Hämäläinen jättää mainitsematta, että Niinistö sen sijaan otti vastaan USA:n kongressin puhemiehen Boehnerin, USA:n laivasto oli ankkuroituna Etelä-satamaan ja tuon laivaston soittokunta soitti Suomenlinnan kirkossa. Hämäläinen kuvaa kuinka presidentti Niinistö ei olisi hyväksynyt Venäjän duuman vierailun kieltävää ratkaisua. Ei vaikuta uskottavalta. Hän antoi liiittää Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen kansan ja parlamentin selän takana. Niinistöllä on selkeä linja, jota Helsingin Sanomat valkopesee. Valtamedia vaatii, että sitä kunnioitetaan ja siihen luotetaan. Aikaisemmin pidin tärkeänä suosittaa koululaisille sanomalehtien lukua. Nykyisin toivon, että he hakisivat mahdollisimman monipuolista tietoa netistä ja seuraisivat Yle:ä ja HeSa:a mitä suurimmalla epäluulolla. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtamedian valheet, HeSa, Yle, hybridisota, paniikin lietsominenUnto Hämäläinen, |
Suomessa asuvien venäläisten mediankäyttö ja Suomen kokonaisturvallisuusMaanantai 29.2.2016 klo 10.16 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin Sanomat referoi Itä-Suomen yliopiston tutkimusta Suomessa asuvien venäläisten mediankäytön vaikutuksesta Suomen kokonaisturvallisuuteen. Venäjän median ja Suomen median tiedonvälityksen sisällön erilaisuuden koetaan voivan vaikuttaa kielteisesti Suomen kokonaisturvallisuuteen. Lähtöoletus ilmeisesti on se, että Suomen media puhuu totta ja Venäjän media johtaa venäläisiä harhaan. Siten venäläisen tiedon omaksuminen johtaisi Suomen turvallisuusuhan kasvuun. Artikkelissa huokaistaan helpotuksesta koska Yle on alkanut lähettää venäjänkielisiä uutisia. Olen seurannut erityisesti Yhdysvalloissa asuessani sikäläisiä uutisia. Nykyisin seuraan valikoivasti joitakin yhdysvaltalaisia nettilehtiä ja tilaan the Nationia. The New York Review of Books on muuttunut viime vuosina enkä tuhlaa siihen enää aikaani. Democracy now TV-kanava ja John Batchelor show'n prof. Steven Cohenin haastattelut ovat mielestäni rehellisyyteen pyrkiviä ja demokratiaa tukevia yhdysvaltalaisia tietolähteitä jokamiehelle. Espanjassa asuessani seurasin BBC:tä sekä tilasin belgialaista De Morgen päivälehteä ja luin El Pais'ia. Jos El Pais'ia vertaa Helsingin Sanomiin se on kulttuurisesti ja sivistyksellisesti HeSa:n yläpuolella. De Morgen on 15 vuodessa kaupallistunut eikä siinä ole enää kuin satunnaisesti sille aiemmin tyypillistä tutkivan journalismin otetta. Aljazeera oli lähtölaukauksensa jälkeen erinomainen. Sen tiedonvälitys kuvasi globaalin vallankäytön näkökulmasta yksityiskohtia eri puolilla maailmaa. Sillä oli erinomainen paikallistuntemusta omaava toimittajaverkosto. Tämä erinomaisuus rapisi sen jälkeen kun ensimmäinen palestiinalainen, luova ja lahjakas toimitusjohtaja joutui väistymään. "Arabikeväästä" lähtien uutisvälitys on politisoitunut myötäilemään qatarilaisen omistajan sunnimieltymyksiä. Globaalin vallankäytön näkökulma on myös katoamassa Aljazeeran päästyä USA:n markkinoille. BBC vuorostaan hätkähdytti Irakin sodan alkaessa menollaan valtion edellyttämään sodan myötäilyn virtaan. Kanava tuntuu teknokraattiselta ja uutisten sisältö heijastaa lännen valtamediaa. Uutisista puuttuvat CNN:n markkinamieltymykset, mutta kanavan ideologisuus tuntuu puuduttavalta. Viimeiset vuodet olen seurannut rinnakkain Russia Today:ta ja Aljazeeraa. Yle-uutiset on vastenmielinen välttämättömyys. Russia Today:n, nykyisin RT:n seuraaminen on välttämättömyys jotta saa kokonaiskuvan maailman tapahtumista. RT:n uutisissa käytetään tietolähteinä asiantuntijoita, joiden taustasta voi päätellä miten niihin suhtautuu. Suomen Yle käyttää asiantuntijoina enimmäkseen omia toimittajiaan, jolloin objektiivisuuden voi heittää romukoppaan. Uutiset ovat harhaanjohtavia, vailla kokonaisnäkemystä jota suomalaisille ei ilmeisesti halutakkaan esittää. Suomen tiedonvälityksen todellisuus paljastui eduskunnan järjestämässä disinformaatio -panelissa, jossa edustettuina olivat HeSa:n päätoimittaja Kaius Niemi, Yle-uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja ulkoministeriön tiedotuspäällikkö. Atte Jääskeläinen antoi kysymykseen objektiivisesta tiedonvälityksestä vaikuttavan todistuksen. Hän kertoi vaativansa jokaiseen Ukraina-uutiseen tai väitteeseen loppuun tokaisun: Venäjä kiistää! Panelin omahyväisyys ja vallankäytön tuoma oman oikeassaolemisen oikeutus oli huikeaa. Yhdysvaltojen kongressi on lailla mahdollistanut sodan aloittamisen Venäjää vastaan. Presidentti Obaman ei tarvitse enää uudelleen pyytää valtuutusta siihen. Yhdysvallat on paitsi puolustusministerinsä, myös NATO:n Euroopan joukkojen komentajansa suulla julistanut Venäjän päävihollisekseen. Se on asettanut talouspakotteet Venäjälle ja edellyttänyt EU:n myös asettavan sellaiset huolimatta niiden vahingollisista vaikutuksista useisiin EU-maihin, erityisesti Suomeen. Venäjä ei ole julistanut edes vihaavansa Yhdysvaltoja tai sen presidenttiä. Se on ainoastaan, presidentti Putinin 2007 Münchenin puheesta lähtien, edellyttänyt, että kaikki maat ovat tasa-arvoisia ja että myös - siis myös Venäjän intressit ja turvallisuusuhat on otettava huomioon. Ukrainan väkivaltaisesta vallankaappauksesta lähtien Suomen media on 100 -prosenttisesti asemoitunut Yhdysvaltojen ja EU:n pyrkimysten tukijaksi, ovat ne pyrkimykset minkälaisia tahansa. Suomen media ei ole sanallakaan kertonut suomalaisille tai venäläisille mitään Yhdysvaltojen roolista Ukrainan tilanteessa. Mielenkiintoista kyllä hollantilaiset oman mediansa varassa ja hallituksen propagandasta riippumatta ovat vaatinut saada äänestä Ukrainan ja EU:n assosiaatiosopimuksesta. Suomessa asuvat venäläiset tai suomalaiset eivät tiedä mitään assosiaatiosopimuksen sisällöstä saati siitä, mitä se merkitsisi Suomelle tai EU:lle puhumattakaan Ukrainasta. Hollannin hallitus on yrittänyt vaimentaa, sotilaallisista artikloista puhumisen. Venäjä elää Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n jatkuvan sotapropagandan alaisuudessa. Se on ulottanut NATO-sotavoimansa Venäjän rajoille. Venäjän sisällä Yhdysvaltojen rahoittamat kansalaisjärjestöt ovat yrittäneet nakertaa hallituksen luottamusta levittämällä disinformaatiota. Suomalaiset toimittajat odottelevat presidentti Putinin aseman heikentymistä.Ne käyttävät Venäjälle asemoituneita yhdysvaltalaisia think-tankeja kuten Carnegie- Moskovaa tietolähteenään. Silmälasit ovat tietenkin "sotalasit". Jos joku uhkaa sinua sodalla, miten vastaat? On selvää, että ensimmäisenä ei tule mieleen lisätä luottamusta tuota uhkaajaa kohtaan. Suomi on liittynyt isäntämaasopimuksella noiden uhkaajien rintamaan. Pitäisikö Suomessa asuvien venäläisten uskoa itseään vastaan sotimaan valmiiden suomalaisten tiedonvälitystä vai uhatun isänmaansa tiedonvälitystä. Minä en ole uhattu enkä uhkaaja. Kokemuksesta voin sanoa, että RT tarjoaa monipuolisen YK:n arvoihin perustuvan tiedonvälityksen. Halutessani uutisia Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Aasiasta seuraan Aljazeeraa, jonka Lähi-Idän uutisiin otan lievän vaimennuksen päälle. Yle-uutisia ja ajankohtaislähetyksiä seuraan säälin ja kauhun tuntein: mitä meille taas syötetään? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen venäläiset, venäläisten mediankäyttö, Suomen kokonaisturvallisuus ja venäläiset Suomessa |
Suomen media USA:n kybersodan palveluksessaSunnuntai 21.2.2016 klo 11.05 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen media on USA:n kybersodan palveluksessa. Suomen mediasisältöjä ei mikään eroita Yhdysvaltojen sotahaukkojen informaatiosodasta. Suomalaisten toimittajien heikkoa itsetuntoa näyttää palvelevan se, että he pitäytyvät Washington Postin, New York Timesin ja muiden USA:n hallituksen militaristisen osan äänitorvien tietomaailmassa. Seuraan The Nationia, jonka todellisuus on toinen. Steven Cohen, joka on eläkkeellä oleva Princetonin yliopiston Venäjä-tutkimuksen professori, kuuluu lehden vakituisiin kirjoittajiin. Hänen kirjoituksistaan ja haastatteluistaan mm. John Batchelor show'ssa viikottain, avautuu toinen todellisuus. Hän tuntee henkilökohtaisesti Yhdysvaltojen kansainvälisen politiikan konkareita kuten Henry Kissingerin. Samoin hän tuntee tällä hetkellä vallassa olevia politiikan sisäpiiriläisiä. Siten hänen kirjoituksensa peilaavat todellisuutta, jota Suomen tiedotusvälineistä voi vain unelmoida kokevansa. Suomen media on sitoutunut käsittelemään Ukrainaa Yhdysvaltojen taloudellista ja sotilaallista valtaa käyttävien tahojen näkökulmasta. Suomen media vaikenee täysin siitä, että Yhdysvallat ja EU ahneuksissaan olivat valmiit hyväksymään väkivaltaisen vallankaappauksen. Syksyllä 2013 pidettiin Jaltalla kokous, jossa suunniteltiin Ukrainan haltuunotto. Osanottajiin kuuluivat useat Ukrainan oligarkit, molemmat Clintonit ja monet Euroopan vaikuttajat. Suomen media on molemmilla kielillä vaiennut siitä, mihin vallankaappauksen suorittaneet äärioikeistolaiset joukot olivat ryhtymässä Itä-Ukrainassa. Väkivalta, terrori ja ihmisoikeuksien riisuminen olivat ohjelmassa. Ohjelmassa oli Kroatiassa suoritetun serbien etnisen puhdistamisen kaltainen sorto, jonka NATO-EU hyväksyi. Mikä Ukrainassa kiinnostaa Yhdysvaltoja ja EU:n teollisuuspiirejä? Yhdysvallat on nimittänyt Poroshenkon ja suojattinsa pääministeri Jatshenjukin avulla ulkomaalaisia ministereitä. Valtiovarainministeri on yhdysvaltalainen sijoittaja. Talousministeri, joka hiljattain erosi, oli Liettuasta, terveysministeri Georgiasta. Odessan kuvernööriksi nimitettiin maanpaossa oleva Georgian entinen presidentti. Mitä Yhdysvallat ja EU sitten haluavat Ukrainasta paitsi entistä halvempaa työvoimaa EU:n nyrkkipajoihin? Liuskekaasu ja Monsanton geenimuuneltua viljaa viljelevä Ukrainan musta multa lienee näköpiirissä. Ukrainan kautta sitten vyöryisi geenimuunneltua viljaa EU-maihin kunhan TTIP saadaan siihen malliin, että geenimuunneltu vilja muuttuu arkipäiväksi. Soros on luvannut sijoittaa 1 miljardin geenimuunnellun viljan viljelyn edistämiseen. Kuten lähihistoria on osoittanut, Yhdysvallat ja NATO-EU ovat valmiita aseellisen väkivallan käyttöön tavoitteidensa saavuttamiseksi. Itä-Ukrainalaisten varsin tavalliset ihmisoikeustavoitteet olisivat helposti tavallisella järjellä ajateltuna tavoitettavissa. Suomen media ei yllä ihmisoikeusajatteluun, kun tärkeämpänä tavoitteena on toteuttaa Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n tavoitteita. Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n niiden ulkopuolisia valtioita hyväksikäyttävä asenne näkyy viimeistään siinä, että Yhdysvaltojen arrmeija käyttää hyväkseen Suomea agressioonsa Venäjää vastaan. Samalla tavalla se käyttää hyväkseen EU:ta saattamalla sen kaaokseen omien Irakin ja Afganistanin sotien synnyttämillä pakolaisvirroilla. Ylläpitämällä Suomen median visusti vaikenemaa Ukrainan kriisiä Yhdysvallat ja NATO-EU pyrkivät kohdistamaan kritiikin Venäjään, jolla ei ole mitään osuutta USA-NATO-sotiin eikä Ukrainan kriisin aloittamiseen. Päinvastoin. Venäjä tarjosi hädänalaiselle Ukrainalle syksyllä 2013 13 miljardin lainaa Kiinan tarjotessa 8 miljardia. Venäjä ehti maksaa 3 miljardia, jonka takaisinmaksussa Ukraina venkoilee. USA oli sen sijaan sijoittanut apulaisulkoministeri Nulandin mukaan 5 miljardia Ukrainan destabilointiin. Nyt Yhdysvallat haluaa pakolaisten lisäksi syöttää EU-kansalaisille geenimuunneltua viljaa. Venäjä on kieltänyt geenimuuntelun. Siten Venäjästä on tulossa suuri puhtaan viljan tuottaja. Talouspakotteiden eräänä tarkoituksena on pakottaa EU-kansalaiset muuntamaan todellisuudentajunsa Venäjä-kielteisiksi. Toistamalla Ukrainan tapahtumien kulku kerta toisensa jälkeen valheiden ja puolitotuuksien virraksi Suomen media toteuttaa puhdasta USA:n ja NATO-EU:n taloudellisen ja sotilaallisen vallankäyttäjien pyrkimyksiä. Taloudellinen ruuvipenkki on menetelmä, jolla vastahakoiset kansat saadaan alistumaan. Ei ole vaikeata kuvitella Serbian asukkaiden raivoa, kun maan johtajat ovat Suomen lailla sitoneet Serbian NATO:n isäntämaasopimukseen. Ensin USA-NATO-joukot pommittavat maan siviilikohteet, autotehtaat, koulut, sairaalat, sillat, sähkölinjat, öljyvarastot puhumattakaan ihmisistä. Sen jälkeen "sijoittajat" ottavat maan haltuunsa koska köyhtyneellä taloudellisesti murskatulla maalla ei ole kykyä itse jälleenrakentaa maata. USA-NATO-maat ottavat myös tiedotusvälineet haltuunsa, joissa serbeille kerrotaan, että pommitukset olivat "oma vika". Vain 15 vuotta pommitusten jälkeen, kun murskatut rakennukset edelleen törröttävät keskellä Belgradia, Serbia liitetään NATO:n isäntämaasopimukseen. Pommittajien vasalliksi. Se on tietysti ehtona pääsylle "kansainväliseen yhteisöön", lähentymään EU:a, joka alunalkaenkin Saksan johdolla oli hajottamassa Jugoslaviaa. USA-NATO-EU on väkivaltaan turvautuva organisaatio, jonka väkivaltaa Suomen media myötäilee. Eihän media muuten olisi osa "läntistä arvoyhteisöä". |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, läntinen arvoyhteisö, Suomen media USA:n palveluksessa, Ukraina, Monsanto, Soros, |
Rikollinen kansainvälinen oikeusjärjestelmä USA:n maailmanvallan palveluksessaKeskiviikko 17.2.2016 klo 14.57 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhden prosentin taloudellinen, usein väärä ja rikollinen vallankäyttö yhdistettynä USA:n vihollisekseen nimeämiin valtioihin kohdistuvaan taloudelliseen ja sotilaalliseen vallankäyttöön on saanut uudeksi tukijalakseen "oikeudellisen vallankäytön". Yhdysvallat ja sen liittolaiset NATO-EU -maat ovat ottaneet tavakseen pystyttää ja rahoittaa oikeusistuimia. Ne toimivat itse aiheuttamiensa sotien kauhujen peittelemiseksi siten, että kriisien aikana USA-NATO-EU- media nostavat USA:n ja sen liittolaisten uhrit syypäiksi. Kun voitettu sota ei riitä historialliseksi todistuskappaleeksi uhrien pahuudesta ja syyllisyydestä USA ja NATO perustavat ja rahoittavat oikeusistuimen, joka pystyy juridisin termein osoittamaan vankeuteen saatetut "sotarikolliset" syypäiksi sotien kauhuihin USA:n ja NATO:n asemasta. Tänäään 17.2.2016 saimme tietää YK:n entisen pääsihteerin Boutros Boutros-Ghalin kuolemasta. Hän oli viimeinen pääsihteeri, jolle kansainvälinen oikeus ja oikeudenmukaisuus vielä merkitsivät jotakin. Hän uskalsi painostaa Yhdyvaltoja maksurästeistä ja kieltäytyi valtuuttamasta NATO:a pommittamaan serbejä Bosnian sodan aikana. Boutros-Ghali tiesi Yhdysvaltojen ja NATO-Saksan osuuden Kroatian uusfasistien ja Bosnian jihadisti muslimien laittomassa aseistamisessa ja kouluttamisessa. Serbien syyllistäminen oli osa NATOn väkivaltaisen Bosnian haltuunoton näytelmää. Helsingin Sanomat kertoo tänään kuinka Reutersin mukaan Sarajevolaiset (tarkoitti ilmeisesti Sarajevon jihadisti-presidentti Izetbegovicin kannattajia) ilkkuivat Boutros Boutros-Ghalille tämän pysyessä kannassaan. Elokuussa 1995 samat muslimit tekivät provokaation, jossa Sarajevon hedelmätorille syösty ammus surmasi väkijoukon. Izetbegovic syytti omasta provokaatiostaan välittömästi serbejä. Hän vaati serbijoukkojen pommittamista. YK:n pääsihteeriltä olisi tarvittu pommituksiin valtuutus. Boutros Boutros-Ghali oli lentokoneessa ja tavoittamattomissa. Sen sijaan, että olisi odottanut koneen laskeutumista ja puhelinyhteyttä pääsihteeriin, apulaispääsihteeri Kofi Annan antoi valtuutuksen pommitusten aloittamiseen. Kolmekymmentäyhdeksän tuntia toriräjähdyksen jälkeen NATO:n yhdysvaltalaiset pommikoneet olivat uraanipommeineen serbien niskassa. Näin toimien Kofi Annan ansaitsi seuraavan pääsihteerin paikan ja USA esti vetollaan Boutros Boutros-Ghalin uudelleen valinnan. Presidentti Clintonin ja Saksan ulkoministeri Klaus Kinkelin aloitteesta pystytettyyn Jugoslaviatribunaaliin haastettiin serbejä, jotka eivät olleet alistuneet sotilaalliseen Bosnian ylikansalliseen haltuunottoon. Bosnian jälkeen Suur-Albanian kalifaattia rakentavat albaaniterroristit tulivat USA:n ja NATO-Saksan pyrkimysten toteuttajiksi. Albanian rajan yli tulevat ns Kosovon vapautusarmeijan rikolliset ajoivat serbit ja maltilliset albaanit kodeistaan. Albaaniterroristien rikoksia katsottiin läpi sormien, mutta Jugoslavian serbipresidentti Slobodan Milosevic haastettiin oikeuteen vastaamaan "sotarikoksista" ja "rikoksista ihmisyyttä vastaan". Jugoslaviatribunaali ei pystynyt näyttämään toteen syytteitään. Yhdenkään ainoan albaanisiviilin henkeä ei ollut hänen tilillään. ICTY pyrki lahjomaan todistajia, joiden kuulustelut on nähtävissä ICTY:n videoilla. Tuomioistuin käytti myös suojeltuja nimettömiä todistajia, mutta turhaan. Vuorokautta ennen kuolemaansa presidentti Milosevic ilmoitti kirjeessä pelkäävänsä tulevansa myrkytetyksi. Hän kuoli - ellei myrkytettynä niin piittaamattomuuden ja hoidon laiminlyönnin seuraksena. Kuolema aiheutti sen, että hän ei saanut virallisesti puhdistettua mainettaan, mutta jokainen joka tutkii ICTY:n materiaalin, tietää hänen olleen syytön, vaikka ei hänestä muuten pitäisikään. Tutustuin Euroopan neuvoston kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua tutkivan komitean psykiatrian asiantuntijana komitean periaatteisiin. ICTY pitää syyttämiään henkilöitä olosuhteissä, jotka muistuttavat kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua. Scheveningen vankila on eräänlainen Guantanamon versio, jossa syytetyiltä viedään ihmisarvo riippumatta siitä ovatko he objektiivisesti ja kansainvälisen juridiikan mukaan syyttömiä vai syyllisiä. Lockerbien kylään räjäytyksen seurauksena pudotetun koneturman oikeudenkäyntiä voisi pitää myös farssina ellei se olisi traaginen. Aljazeeran erinomainen dokumentti osoittaa, että syyllinen ei voinut olla se Libyalainen henkilö, joka turmasta tuomittiin. Skotlannin oikeusistuimien tarkastus valiokunta tiesi jo ennen kuin Haagin oikeusistuin perustettiin, että henkilö ei ole syyllinen. Tämän libyalaismiehen syylliseksi osoittamista tarvittiin, jotta Gaddafi ja Libya voitiin päättää teon tekijäksi. "Kansainvälinen yhteisö" oli USA:n johdolla etukäteen julistanut Libyan syyllisesksi ja asettanut talouspakotteet. Päästäkseen irti talouspakotteista ja takaisin "kansainväliseen yhteisöön" Gaddafin oli otettava syyllisyys niskoilleen ja maksettava korvauksia uhrien omaisille. USA oli yrittänyt murhata Gaddafin ohjuksella 1986. Lockerbie oli toinen yritys tuhota hänet. Hyökkäys Libyaan ja haastaminen ICC -rikostuomioistuimeen siitä, että Gaddafi vastusti vallankaappausta maassaan, oli kolmas. NATO yritti murhata Gaddafin hänen poikansa kotiin suunnatulla ilmaiskulla, jossa kuoli Gaddafin lapsenlapsia, mutta Gaddafi itse oli jo poistunut paikalta. Joitakin päiviä myöhemin NATO onnistui murhaamaan hänet ilmaiskun ja paikallisten seivästäjien yhteistyöllä. NATO pommitti 1999 Jugoslaviaa väittäen Milosevicin syyllistyvän albaanien huonoon kohteluun ja kodeista karkottamiseen. Tosiasiassa albaanit ja serbit pakenivat terroristeja ja heidän summittaista väkivaltaansa. Ennen pommituksia 34.000 Kosovon asukasta, serbiä ja albaania oli joutunut lähtemään kodeistaan. Pommitusten alettua pakolaisia oli satoja tuhansia.USA, NATO-Saksa ja muut NATO-maat ryhtyivät Jugoslavian laittomiin pommituksiin. Presidentti Milosevic yritettiin murhata. Osa serbialaisista muistaa vielä toisen maailmansodan Hitlerin Saksan pommitukset. Miten NATO:n pyrkimys miehittää Jugoslavia (Rambuillet'in Jugoslavian hylkääämä II liite) eroaa natsi-Saksan valloituspommituksesta. Media oli vuosien propagandalla syyllistänyt serbejä. Serbien haastaminen Jugoslavia tribunaaliin Haagiin tuntui luonnolliselta. NATO:on kohdistuu rankaisemattomuuden periaate kuten USA:an. Jugoslavia ei voinut haastaa NATO:a oikeuteen maailman suurimmasta sotarikoksesta, sodan aloittamisesta. ICJ totesi, että Jugoslavia ei voi haastaa NATOa oikeuteen koska se ei ole YK:n jäsen. USA ja NATO-EU olivat riistäneet Jugoslavialta, YK:n perustajavaltiolta YK-jäsenyyden. ICJ totesi Kosovon itsenäistymisen lailliseksi.Kosovon oli juridisesti osa Serbiaa. Se oli NATO:n miehittämä ja YK:n hallinnoima. Sillä oli terroristijoukoista muodostettua aseellista voimaa. Talous oli suurelta osin huume- ja elinkaupan varassa, mutta siellä oli valtava USA:n sotilastukikohta Bondsteel. Kansakunta saa äänestää itsenäistymisestä totesi International Court of Justice. Voitko sen paremmin sanoa? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ICTY, ICTR, ICJ, ICC, Milosevic, Gaddafi, Boutros-Ghali, Kofi Annan, NATO, Saksa, USA |
Arrogantit Saksa ja USA nyt Syyrian kimpussaPerjantai 29.1.2016 klo 17.09 - Pirkko Turpeinen-Saari Uutisissa todettiin YK:n apulaispääsihteeri Jeffrey Feltmanin todenneen, että Syyrian neuvotteluissa osapuolet eivät ole samassa huoneessa.Mieleeni muistuivat Rambuilletin neuvottelut, joissa Jugoslavian hallituksen ja Kosovon albaaniterroristien oli määrä neuvotella, mutta kertaakaan neuvottelijat eivät olleet samassa huoneessa. USA ja Saksa halusivat päästä pommittamaan Jugoslaviaa tavoitteisiinsa pääsemiseksi. USA painosti albaaneja suostumaan neuvottelun ehtoihin, mistä palkinnoksi Kosovo saisi itsenäisyyden kolmen vuoden kuluessa. Ratkaisumallina oli se, että serbit eivät suostuisi, jolloin pommitukset voisivat alkaa. Viimeisen päivän aamuna pöydille tuotiin Rambuilletin 2. osa, johon kukaan ei ollut ehtinyt tutustua ja joka pidettiin julkisuudelta piilossa. Siinä serbien olisi pitänyt suostua koko Jugoslavian NATO- miehitykseen, sallia NATO:lle kaikki oikeudet, mutta ei mitään vastuuta. Toisin sanoen NATOa ei saisi vastuuseen mistään rikoksista. Selvää oli, että mikään itsenäinen valtio ei hyväksyisi tuollaista ehdotusta. Sen jälkeen - ja viitaten suomalaisen Helena Rannan paikkansa pitämättömiin väitteisiin, että Racakissa olisi tapahtunut joukkomurha ja "rikos ihmisyyttä vastaan" - NATO alkoi pommittaa eurooppalaista maata ja sen pääkaupunkia Belgradia, jota fasistit olivat pommittaneet jo II maailmansodan aikana. USA:n ja NATO-Saksan toimet pidäkkeettömässä ahneudessaan, rasismissaan ja siksi että he voivat toimia ilman, että he joutuvat vastuuseen rikoksistaan, muistuttavat fasismia. Luin eilen Voltairenet.org sivustolta Lähi-idän asiantuntija Thierry Meyssanin laajan artikkelin siitä kuinka Yhdysvallat ja Saksa suunnittelivat Syyrian tuhoamista ja hallituksen vaihdosta jo vuodesta 2001 lähtien. Meyssan kuvaa tarkasti kuinka Libanonin pääministeri Rafic Haririn murha lavastettiin Yhdysvaltojen Beirutin suurlähettilään ja saksalaisen ajatushautomon johtajan Volker Perthesin toimesta Syyrian ja Libanonin presidenttien syyksi. Vuonna 2008 Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Condoleezza Rice esitelmöi Bilderberg ryhmän kokouksessa kuinka on syytä kaataa Syyrian hallitus. Hänen rinnallaan olivat Volker Perthes ja Bassama Kodmani, josta myöhemmin tuli Syrian National Councilin perustaja. Maaliskuussa 2011 Volker Perthes julkaisi yleisökirjoituksen New York Timesissa haukkuen presidentti Assadin puheen Syyrian parlamentissa, jossa puheessa presidentti kritisoi Syyrian hallitusta vastaan toimivaa salaliittoa. Perthesin mukaan "vallankumous" oli meneillään ja Assadin on syytä lähteä. Saksa tuki muslimiveljeskuntaa Tunisiassa ja Egyptissä ja koordinoi CIA:n pyynnöstä muslimiveljeskunnan kansainvälistä koordinointia Aix-la Chapellessa. Volker Perthesin vaikutuksesta Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle julisti, että muslimiveljeskunta ei ole islamistinen vaan "islam- vaikutteinen". Tammikuussa 2012 Jeffrey Feltman, tuolloin USA:n ulkoministeriön Lähi-idän johtaja, pyysi Volker Perthesia johtamaan "päivä tapahtumien jälkeen"- ohjelmaa, jossa suunniteltaisiin Syyrian seuraavaa hallitusta. "Day after" tai "päivä tapahtumien jälkeen" sai kokoon 45 Syyrian opposition jäsentä. Sitä rahoitti puolustusministeriön alainen US institute of Peace. Se sai aikaan ensimmäisen luonnoksen, jossa edellytettiin Syyrian ehdotonta antautumista (vrt Jugoslavian NATO-miehitys). Tästä tuli Yhdistyneiden kansakuntien pakkomielle sen jälkeen kun Jeffrey Feltman oli valittu YK:n poliittisten asioiden johtajaksi kesäkuussa 2012. Perthes- Feltman suunnitelma on Meyssanin mukaan seuraava: -Syyrian kansan itsenäisyys mitätöidään -Perustuslaki kumotaan -Presidentti vapautetaan tehtävistään (mutta varapresidentti hoitaa juoksevat asiat) -Parlamentti hajotetaan -Ainakin 120 johtajaa todetaan syyllisiksi ja estetään astumasta mihinkään poliittiseen tehtävään, sen jälkeen syytetään ja tulevat tuomituiksi kansainvälisessä tribunaalissa -Sotilastiedustelun, poliittisen ja yleisen turvallisuuden järjestelmä puretaan -"Poliittiset" vangit vapautetaan ja terrorismin vastaiset toimet lopetetaan -Hezbollah ja Guardians of the Revolution pakotetaan vetäytymään; sitten ja vasta sitten "kansainvälinen yhteisö" ryhtyy taistelemaan terrorismia vastaan.(ylläolevat ovat Jeffrey Feldmanin julkaisemattomia asiakirjoja) Kylmät väreet tuntuvat väkisinkin selkäpiissä kun ajattelee sitä, että henkilöt, jotka ovat vuodesta 2001 lähtien suunnitelleet Syyrian tuhoamista valtiona, ovat nyt YK:n virkamiehenä ja Saksan ulkoaisainhallinnon ja Bilderberg ryhmän asiantuntijoina johtamassa Syyrian "rauhanneuvotteluja" kaikkien näiden sotavuosien jälkeen, jotka ovat olleet täynnä provokaatioita, joilla on pyritty mustamaalaamaan Syyrian hallitusta ja nostamaan uskontopohjaista fanatismia edustavia kirjavia ryhmiä. Jugoslavian hajottamissotien aikana Saksa ja USA ja näiden maiden tavoitteita tukeva media ylläpiti käsitystä, että kalifaattia rakentava Bosnian presidentti Izatbegovic oli maltillinen muslimi ja serbit fasisteihin rinnastettavia rikollisia. Tuolloin USA:n ja Saksan tavoitteena oli tuhota Jugoslavia ja ottaa Balkan sotilaallisesti ja taloudellisesti haltuun. Moni muu valtio on tässä välillä tuhottu, mutta syyrialaisten kulttuurin tuhoaminen ja sekulaarisen valtion muuttaminen uskonnolliseen fundamentalismiin ja vastakkainasetteluun pohjautuvaksi alueeksi, kuolleiden ja pakolaisten virraksi on kammottavaa. Yhdysvallat on pystynyt muuttamaan YK:n vihaan ja kiristykseen pohjautuvaksi järjestöksi. Rakentamallaan sotilastukikohtien verkostolla Yhdysvallat on luonut lojaliteettien verkoston, joka pohjautuu viholliskuvien rakentamiseen ja vihan ilmapiirin ylläpitämiseen. Suomen media käyttää lähteinään Yhdysvaltojen hallituksen lakeijoita Washington Postia ja New York Timesia. Yle käyttää Yhdysvaltojen ex suurlähettilästä ohjelmamannekiinina. Yhdysvaltojen sotilaat esitetään vaarattomina hiihtomäessä kupsahtelevina pullukoina. Viihteellä ja puolitotuuksilla peitetään todellisuus, eli se, mistä viha ja uudenlainen epävarmuus kumpuaa. USA:n miehittämä Saksa ei ole itsenäinen vaan se toimii tai sen on pakko toimia kuten rikollispomo vaatii. Demokraattien presidenttiehdokas Bernie Sanders sanoi RT:n haastattelussa pari vuotta sitten, että Obama teki suuren virheen heti presidenttikautensa alkaessa. Hänen olisi tullut saattaa edellinen hallitus vastuuseen sotarikoksista. Vain siten Yhdysvallat olisi voitu pelastaa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyrian hajottaminen, USA:n sotarikokset, Saksa, USA, Syyrian neuvottelut, Rambuilletin neuvottelut, rankaisemattomuuden periaate |
Elämme hirviöiden aikaaTorstai 21.1.2016 klo 9.39 - Pirkko Turpeinen-Saari Britti-geologi pohti eilen TV 1:n ohjelmassa voisiko maapallon nykyistä vaihetta kutsua ihmisen aikakaudeksi. Välittömästi mieleeni tuli, että silloin sitä pitäisi kutsua hirviöiden aikakaudeksi. Olen tutkinut USA:n ja Saksan suorittamaa Balkanin valloitusta viimeiset viisi vuotta.Näiden pyrkimys alueen sotilaalliseen ja taloudelliseen haltuunottoon johti Jugoslavian hajottamiseen sirpaleiksi Yhdysvalloista ja Kanadasta palaavien neo-natsien ja kalifaattia rakentaneen ja kansainvälisiä jihadisteja maahansa kutsuneen Bosnian presidentin avulla. Sirpaleista Kroatia ja Slovenia saatiin liittymään "vapaaehtoisesti" NATO:on. Bosnia miehitettiin 60 000 miehen vahvuisten USA-johtoisten NATO-joukkojen avulla. Serbia ei alistunut NATO-miehitykseen (Rambouillet 2 osa)Sen vaaleilla valittu presidentti Slobodan Milosevic leimattiin Hitleriksi. Hänet yritettiin murhata pommittamalla ja samalla pommitettiin siltoja, sähkölinjoja, tehtaita,sairaaloita,TV-asema henkilökuntineen. Sittenkään Serbia ei alistunut.Kun Martti Ahtisaari uhkasi Belgradia mattopommituksilla, joiden seurauksena puoli miljoonaa ihmistä menehtyisi viikossa Milosevic alistui Serbian osan, Kosovon, NATO-miehitykseen. Kun viimeinen pommi oli kesällä 1999 pudotettu, USA kaivoi ensimmäisen lapiollisen maata tulevan jätti-sotilastukikohdan Bondsteelin rakennustyömaalla Serbian Kosovossa. Maapohja oli järjestettävä USA:n hallintaan. Sen edellytyksenä oli Kosovon albaaniterroristien johtama hallinto, jonka käsiin Martti Ahtisaari neuvotteli koko Kosovon. Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel ja USA:n presidentti Bill Clinton keksivät, että historia on sementoitava ICTY-tuomioistuimella. Serbit on leimattava syyllisiksi kaikkeen siihen kauheuteen, jonka USA ja Saksa ovat aikaansaaneet. Kinkel totesi taannoin (Johnstone: Jugoslavia ja NATO;narrien ristiretki) "Serbit on saatava polvilleen". Kun kalifaattia rakentavat ja serbien päitä katkovat muslimijihadistit räjäyttivät joukon ihmisiä ilmaan Sarajevon hedelmätorilla elokuussa 1995 he syyttivät räjähdyksestä serbejä.(Viralliset tutkimukset ja CIA totesivat räjäytyksen muslimien provokaatioksi) 39 tunnin kuluttua USA- alkoi pommittaa serbejä köyhdytettyä uraania sisältävillä pommeilla. Kun ICTY:n tuomari kysyi britti-kenraali Smithiltä vuonna 2013, miksi hän pommitti Kalinovikin kaupungin hautausmaata, vaikka se ei ollut lähelläkään rintamaa, hän vastasi:"Halusimme osoittaa kenraali Mladicille, jonka uskonnossa omaisten hautojen vaaliminen on kunnia-asia, että hän ei pysty suojelemaan edes vanhempiensa hautoja. Annoimme tästä tiedotteen Bosnian tiedotusvälineille".(Tosiasiassa Mladicin isä oli kuollut saksalaisten pommituksessa toisen maailmansodan aikana, isän taistellessa partisaaneissa Saksan ja fasisti-Kroatian miehitysvaltaa vastaan, jolloin Mladic oli 2 vuoden ikäinen.Hautapaikkaa rintamalla ei ole löydetty.)Kenraali Smith sai korkean kunniamerkin ansioistaan Balkanilla. USA:n NATO-miehittämään Bosniaan luotiin siirtomaavaltaa muistuttava hallinto, jossa valtaa piti ei kalifi, vaan "high commisioner", jolla oli valta erottaa presidenttejä, hallituksia ja virkamiehiä. Se saattoi sulkea tiedotusvälineitä, lopettaa puolueita toisin sanoen toteuttaa NATO:n tavoitteita.HC ei ollut vastuussa muille kuin NATO:lle.HC ei saanut olla Bosnia-Hertsegovinan kansalainen. Hän ei siis puhunut kieltä, ei tuntenut kulttuuria ainoastaan USA:n ja NATO:n tavoitteet olivat pyhiä. NATO-maiden erityisesti Yhdysvaltojen ja Saksan valta ilmenee siinä, että ne ovat ottaneet haltuunsa Balkanin alueen taloudellisen infrastruktuurin. Ylikansallisesti omistettu media, ICTY-tuomioistuimen avulla indoktrinoi paitsi paikalliset asukkaat, myös muut maapallon asukkaat kokemaan NATO:n toimet inhimillisinä ja suotuisina. USA:n ja Saksan tavoitteena oli myös irroittaa Kosovo Serbiasta. Eihän valtava USA:n sotilastukikohta oikein voinut sijaita Serbian alueella. Jälleen Ahtisaari tuli apuun ja vapautti Kosovon albaanit Serbian alaisuudesta. Tosin monet maltilliset albaanit muuttivat Serbiaan, Belgradiin, jossa elämä on järjestynyttä ja asiat paremmin mallillaan kuin Kosovossa.Ahtisaari sai palkkioksi Nobelin rauhanpalkinnon. Serbia on saanut asutettavakseen 250 000 Kroatian Krajinasta, keskiajalta periytyviltä asuinsijoiltaan kroaattien ja USA:n yksityisten kenraalien yhdessä ajamaa serbiä. Moni Kosovosta albaaniterroristien hirmutöitä ja laittomuutta paennutta serbiä on saanut turvapaikan Serbiasta. USA:n Balkanin sotien jälkeen se on käynyt monia muita sotia saman kaavan mukaan. Itsenäisten, mielellään liittoutumattomien taloudelliseti hyvinvoivien maiden johtajat on leimattu Hitlereiksi. Heidät on ensin yritetty murhata (Gaddafi) sitten onnistuttu murhaamaan, maat pommitettu ja aiheutettu miljoona kuolonuhria (Irak) useita miljoonia ajettu pakolaisiksi. Syyria otti 1,5 miljoonaa Irakin pakolaista ja 0,5miljoonaa palestiinalaista. Kun USA:n ohjelmassa tuli Syyrian vuoro (Assad on Hitler) nuo Irakin ja Palestiinan pakolaiset joutuivat pakenemaan jälleen. Armenialaiset, joiden suvut olivat ortodokseina paenneet Turkin suorittamaa kansanmurhaa, olivat ensimmäisiä, jotka pakenivat sekulaarisesta Syyriasta. Kristittyjen vaino ei saanut Yhdysvaltoja heikentämään tukeaan jihadisteille, joko suoraan tai Saudi-Arabian ja Qatarin välityksellä. Ukraina on Balkanin toisinto. Siellä USA:n rahoittamat (5 miljardia) joukot yhdessä Saksan rahoittamien ryhmien kanssa suorittivat väkivaltaisen vallan vaihdon. Saksa- ja NATO-johtoisen EU:n teollisuuspiirien ahneus edellytti sotilaallis-taloudellista sopimusta Ukrainan kanssa vaikka se oli hiusmartoaan myöten sidoksissa Venäjään. Tämä sidos piti repiä irti väkivalloin. Vaaleilla valittu presidentti Janukovich oli muuttunut Hitleriksi ja hänet piti vaihtaa fasistisia soihtukulkueita järjestävien kaartien avulla. Väkivaltaiset joukkiot polttivat Odessan ammattiyhdistysten talon sisälle kymmenittäin ihmisiä. Kun Venäjä pelasti henkensä puolesta pelkäävät krimiläiset presidentti Putin muuttui Hitleriksi. Mainostoimisto Hill&Knowlton sai tehtäväkseen propagoida tämä kuva maailmalle. On mielenkiintoista, että hiljattain on päätetty perustaa Kosovon albaaniterroristeja tutkiva oikeusistuin. On jännittävää nähdä jättävätkö nämä huume- ja elinkauppiaat, joita USA ja muut NATO-maat käyttivät hyväkseen Kosovon valtauksessa, paljastamatta tausta voimansa. Eli kertovatko nämä poliitikoiksi muuttuneet terroristit, että USA ja NATO- maat varustivat heidät aseilla, satelliitti tiedustelulla sekä muilla varusteilla taistelemaan maan laillista hallitusta vastaan. Paljastavatko he, että serbivastainen propaganda oli suunniteltu tekemään USA:lle mahdolliseksi saada Balkan sotilaallisesti haltuunsa. Että USA kokonaisen vuoden ajan Madeleine Albraightin toimesta pyrki aikaansaamaan sen, ettää NATO pommittaisi Serbiaa. 20.1.2016 toimittaja Päivärinta päivitteli A-studiossa Sixten Korkmannille sitä, että on epäoikeudenmukaista, että suuret pörssiyhtiöt jakavat suuria osinkoja eivätkä investoi ja kehitä työpaikkoja vaikka maassa on massiivinen työttömyys? Korkman myönsi, että se on epäoikeudenmukaista, mutta maailma on nykyisin tällainen. Kun kauhistelin eilen balkanilaiselle ystävälleni kenraali Smithin lausuntoa, hän vain totesi "nämä ovat hirviöitä". Kuulummeko siis näiden NATO-hirviöiden porukkaan vain siksi että maailma on tällainen? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, USA:n ja Saksan valtapolitiikka, Balkan, hirviömäinen epäinhimillisyys, |
Yle ja yksityisetsivä Kalle BlomqvistLauantai 16.1.2016 klo 10.20 - Pirkko Turpeinen-Saari Pari iltaa sitten Yle-uutisten toimittaja esiintyi kuin lapsuuteni seikkailukirjojen "Yksityisetsivä Kalle Blomqvist". Murrosikäinen Kalle tutki ja paljasti salaperäisiä rikoksia. Ylen toimittaja oli käyttänyt veronmaksajien rahoja yksityisiin tukimuksiin siitä, kuka oli tunkeutunut ulkoministeriön tiedostoihin. Keskeistä ei ollut se, että hän ei luonnollisestikaan voinut sanoa asiasta mitään varmaa. Sen sijaan hän saattoi käyttää "tutkimuksiaan" esitellessään uutisensa kuvituksessa Venäjän sotilasparaateja ja muuta "uhkaavaa" rekvisiittaa. Tutkimuksesta käteen jäi se tosiasia, että materiaalista tunnistettiin kaksi, jotka todennäköisesti puhuivat venäjää. Mitä sadat muut toimijat puhuivat? Uutisesta tuli mieleen toinenkin esimerkki. Tähän päivään saakka parhaana esimerkkinä vakoilun kauheuksista on käytetty entisen DDR:n STASI:n vakoilua. Vielä viikko sitten näin HeSa:n kirjallisuusarvostelun, jossa STASI:n vakoilua käytettiin esimerkkinä vaikka olisi luullut, että tarjolla olisi nykyisin parempiakin vaihtoehtoja. STASI:n vakoilu oli fyysistä, konkreettista ja kaikki tiesivät siitä. Samaan aikaan kun STASI vakoili julkisesti, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti vakoilivat Echelon satelliitin avulla kaikkea ja kaikkia ilman, että siitä media puhui mitään. Satelliitti paljasti esimerkiksi mitä Leonid Brezhnev puhui puhelimessa Kremlissä, puhumattakaan salaisista kauppaneuvotteluista, joista tiedot valuivat hyödyttämään Echelon-maiden viisikkoa. Vaikka Yle näyttää pyrkivän selvittämään vakoilua, se ei ole pystynyt kertomaan suomalaisille mitä Ukrainassa tapahtuu. Yhdysvaltalainen the Nation-lehti kertoi tällä viikolla kuinka Yhdysvaltojen kongressi on antanut puolustusministeriön painostuksesta luvan rahoittaa Ukrainan äärioikeistolaista, fasistista Azovin pataljoonaa, jota yhdysvaltalaiset sotilashenkilöt ovat Daily Beastissa kirjoittaneiden toimittajien Will Cathcartin ja Joseph Epsteinin mukaan jo pitkään myös kouluttaneet. Yhdysvallat on antanut Ukrainalle 760 miljoonaa dollaria sotavarusteluun. Fasistien tukeminen ei ole vierasta myöskään EU:lle. EU tuki Ukrainan nationalistien lisäksi Kroatian ultranationalisteja heidän suorittaessaan 1990-luvulla serbien etnisen puhdistuksen Krajinan alueelta. EU tuki Yhdysvaltojen rinnalla terroristeiksi luokittelemiaan Kosovon albaaneja ja kalifaattia rakentavia Bosnian jihadisteja koska Yhdysvallat halusi miehittää Balkanin. Vaikka EU:n NATO- maat pommittivat miehitystä vastustavia serbejä, EU sai rauhan Nobelin. Ukrainan Azovin pataljoonan koulutuksesta ja rahoituksesta vaikeneminen osoittaa Yhdysvaltojen voimapolitiikan tulleen hyväksytyksi myös EU:ssa. Yhdysvaltojen ja NATO:n sotien seurausta ovat myös nyt nähtävät pakolaisvirrat. Sen sijaan, että kritiikki suunnattaisiin ongelman alkulähteeseen Yhdysvaltojen ja NATO:n sotiin, syyttävät sormet osoittavat pakolaisia. Yle on uutisissaan ja ajankohtaisohjelmissaan kattavasti vaiennut pakolaisvirtojen syistä. Sen sijaan se keskittyy sosiaalipornoon. Jos sukupuolisesti kypsässä iässä olevia miehiä suljetaan vastaanottokeskusten painekattiloihin ilman seurustelumahdollisuutta ja fyysistä kanssakäymistä naisten kanssa, mitä voi odottaa? Seksuaalinen ahdistelu on mediaseksikästä. Ylen suurin vaikeus on siinä, miten kääntää Yhdysvaltojen ja NATO:n sotapolitiikan ja maailmanvalloituksen kauhut Venäjän syyksi. Neuvostoliitto/Venäjä tuki siirtomaiden itsenäistymistä ja esimerkiksi Etelä-Afrikan vapautumista apartheidista 1990-luvulla. Yhdysvallat tuki apartheidia ja Mandelan pitämistä vankilassa. Kun Mandela kuitenkin oli vihdoin pakko vapauttaa Yhdysvaltojen terroristien listalta noin 10 vuotta sitten, tarvittiin runsaasti propagandaa peittämään tosiasiat. Yle:n ongelmana on syvällisyyden, demokratian kunnioittamisen ja humanismin puute. Englanninkieltä taitavien kannattaa klikata tietokoneelta Russia Today kanavalle, valita LIVE- näppäin ja katsoa loistavia keskusteluohjelmia taitavien toimittajien ja hienojen humaanien asiantuntijoiden kanssa. Päinvastoin kuin Yle:llä haastateltavat ovat presidenttejä, Maailmanpankin ja YK:n korkeita virkamiehiä, henkilöitä, joille ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus ja yhteistyö ovat tärkeitä. Yhdysvalloille vihan lietsominen asekaupan voittojen ylläpitämiseksi johtaa tiedonvälityksen muokkaamiseen tukemaan tätä asennetta. RT:n Oksana Boykon Worlds Apart ohjelmat ja monet muut luovat humaanin rentouttavan ilmapiirin, josta puuttuu ahdistava väkivallan ylläpitämistä edellyttävä Yle:n suppea todellisuus. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle:n propaganda, Venäjä-rasismi, Ukraina, USA ja Azovin pataljoona |