Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Suomalaisten rapautuva moraali

Lauantai 25.12.2021 klo 12.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ystävämme, nyt jo edesmennyt psykoanalyytikko Arno Gruen on useissa kirjoissaan kuvannut sitä, kuinka meihin kasvatetaan hylkäämisen ja hyväksymättömyyden uhalla syyllisyydentunteet. Nuo syyllisyydentunteet ohjaavat toimintaamme enemmän kuin eläytyminen ja empatia.

Pystymme harjoittelemaan naapurimaamme asukkaiden tappamista ilman, että se tuntuu pahalta. Päinvastoin tuntisimme syyllisyyttä ellemme menisi armeijaan. 

Itse asiassa valtiovalta on tämänkin ajatellut puolestamme. Jos kieltäydymme menemästä harjoittelemaan tuota tappamista, meille langetetaan 173 vuorokauden vankeusrangaistus.

                                                             

Hollantilainen hävittäjälentäjä lähestyi  v. 1999 Jugoslavian hajottamissodan aikana Belgradin TV-asemaa. Tarkastuslennolla hän totesi valojen palavan rakennuksessa. Parkkipaikalla oli myös autoja. Väki oli siis toimituksessa. Hetken kuluttua hän kaarsi takaisin ja ampui ohjuksen rakennukseen. 17 työntekijää kuoli.

Afganistanin 20v kestäneen sodan päättyessä, yhdysvaltojen lennokki tappoi afganistanilaisen avustustyöntekijän lapsineen keskellä Kabulia.  Monia perheitä, hääseurueita ja muita ryhmiä oli noiden vuosien aikana tapettu niin Pakistanin kuin Afganistanin puolella.

Jugoslavian hajottamissodassa,Libyassa, Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa muiden muassa  syyllisyys on delegoitu NATOlle. Yhdysvaltojen ylikansallisesti toimivan NATO-sotajoukon tehtävänä on suorittaa tapot, joita normaalilainsäädännössä kutsuttaisiin murhiksi, NATOn jäsenmaiden puolesta.

                                                        

Kun puukottaja lähestyy veitsi tanassa minua, ryhdynkö neuvottelemaan puukon kanssa: älä viitsi tappaa minua! Vai yritänkö saada puukottajan muuttamaan mielensä ja lopettamaan aikeensa.

                                                     

Hollantilainen lentäjä ei joutunut vastuuseen joukkomurhastaan koska sotilasjärjestö NATO oli hyväksynyt kohteen pommittamisen. Sotilasjärjestö NATO ei myöskään joutunut vastuuseen teollisuuslaitoksiin, öljyjalostamoihin, ihmisiin ja luontoon kohdistunesta joukkotuhostaan. Päinvastoin, uhrit, serbit haastettiin oikeuteen maansa ja kansainvälisten lakien puolustamisesta.

                                                       

Bosnian serbikenraali Ratko Mladic tuomittiin elinkautiseen vankeuteen muun muassa "Srebrenican kansanmurhasta", joka oli ICTY:n edustaja Jean Rene Ruezin keksimä lavastus kuten niin moni muukin USAn provokaatio. Tieteellisten tosiasioiden arvo on nolla, silloin kun Yhdysvaltojen valtakeskusten edut ovat kyseessä.Srebrenican huimia uhrilukuja tarvittiin peittämään samaan aikaan Kroatiassa yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattisotilaiden suorittam Operaatio Myrsky, serbeihin kohdistunut kansanmurha.

CNN-kanavan haastattelussa v. 1995, kenraali Mladic totesi seuraavaa:

"Haluaisin varoittaa maailmaa niistä voimista, jotka ovat lähteneet vaaralliselle tielle," hän sanoi.

"Olen aivan varma, että yksikään kansanryhmä, joka nyt taistelee tällä alueella ei tarvitse aseita. Uskon myös, että jokainen keskenään sotaa käyvä ryhmä on sitä mieltä, että meidän ei tulisi taistella ulkomaisten intressien ja maailman valtakeskusten puolesta. Tänne olisi pitänyt lähettää tervejärkisiä ihmisiä, väkeä jotka voisivat luoda edellytyksiä rauhaan, lopettaa sodan, palauttaa meidät normaaliin elämään ja rakentaa uudelleen tuhotut kylät ja kaupungit, sillä Balkan on elimellisesti tärkeä alue koko Euroopalle."

"Serbit eivät koskaan ole valloittaneet tai miehittäneet muiden kansojen alueita. Serbit eivät julistaneet tai aloittaneet tätä sotaa."

"Näin henkilökohtaisesti kuinka F-16 hävittäjät muiden muassa pudottivat pommeja niskaamme. Meitä ei loukkaa eniten se, että lapsemme kuolevat noiden pommien kohteena, vaan se käsittämätön seikka, että pommien pudottajien vanhemmat olivat niitä, (liittoutuneet)jotka taistelivat kanssamme rinta rinnan ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, yhteistä vihollista vastaan. Tuolloin heidän nyt tukemiensa joukkojen esi-isät taistelijat Itävalta-Unkarin ja Hitlerin kanssa yhdessä."

Toimittajan kysymykseen Srebrenicasta hän totesi:" Osa muslimiväestöstä, joka oli osallistunut serbejä vastaan suoritettuihin hirmutöihin, raivasi tuona päivänä taistellen tiensä kohti Tuzlaa, Kladanjia ja aina Serbiaan saakka, todennäköisesti peläten kostoa.""Matkan aikana käytiin ankaria taisteluita, joissa molemmat osapuolet kärsivät vakavia tappioita.Osa muslimijoukoista päätyi heidän televisionsa kertoman mukaan Tuzlaan. Heidän komentajansa Rasim Delic ilmoitti, että hän kokoaisi Srebrenican 28:nnen ja 38:nnen divisioonan uudelleen. Kuvittele, kokonainen divisioona YK:n turva-alueella."

Lopuksi hän totesi:"Ei ole epäilystäkään, siitä, että hyökkäyksen syynä oli maailman valtakeskusten halu saksalaistaa ja islamisoida Balkan ja Eurooppa."

Sotavuosien aikana kenraali Mladic oli piikki USA:n,NATO:n ja länsipropagandan lihassa. Hänet tuli nöyryyttää ja vaientaa kuten näemme Julian Assangea vainottavan ja nöyryytettävän tai kuten olette kuulleet kosovolaisen serbikansanedustajan joutuneen vankilaan totuuden puhumisesta Racakin lavastetusta joukkomurhasta. 

                                                    

Niin kauan kuin länsimaat ulkoistavat moraalinsa NATO:lle tilanne muistuttaa sitä kuin ulkoistaisimme neuvottelut puukolle, puukottajan asemasta. NATO rikkoo vailla vastuuta kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.

Yhdysvaltojen ulkoministeriö puolestaan ilmoitti kokouksessaan Bratislavassa v. 2000 luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja ja aikovansa laajentaa NATOn vaikutuspiirin Baltiasta Odessaan ja estävänsä Venäjän pääsyn Itämerelle.

Nämä kokoukset, ilmoitukset ja toimet ovat tosiasioita. Suomi ilmoittaa Yhdysvaltojen olevan sen lähin liittolainen ja yhteistyökumppani. Suomi on siis ulkoistanut moraalinsa NATO:lle ja Yhdysvaltojen sotilasteolliselle kompleksille sekä siinä ohessa Yhdysvaltojen ulkoministeriölle.

                                                   

Arno Gruen käyttää usein alkuperäiskansojen kasvatustapoja esimerkkeinä:

Pikkulapset, pieni poika ja hänen sisarensa riitelivät leivästä pienessä alkuasukas-kylässä Papua-Uudessa Guineassa. Tilannetta kaukaa seurannut äiti juoksi paikalle ja otti leivän käteensä ja taivutti sen kahtia, jonka jälkeen hän antoi molemmat puolikkaat pikku-pojalle. Poika katseli itkua tuhertaen leivän puolikkaita kädessään. Nythän niitä oli kaksi. Hän antoi toisen sisarelleen.

                                                 

Suomen valtamedian ja ulkopoliittisn johdon on EU:hun liittymisen jälkeen ollut vaikea nähdä, että rauhan kannalta on kaikkein parasta kun otetaan huomioon kaikkien maapallon maiden rauhantarpeet. Jokaisella, myös Venäjällä on oikeus rauhaan ja omalakiseen kehitykseen kansalaistensa parhaaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: moraali, sotarikokset, tilatut kansanmurhat, USA, NATO, Srebrenica, Ivan Todosijevic, Ratko Mladic

Yle ja Bosnian sota

Torstai 25.11.2021 klo 12.25 - Pirkko Turpeinen-Saari

Minkään mitä Yle esittää ei pitäisi enää yllättää, mutta Areenasta eilen katsomani "Miksi Bosnia ei halua sotaa" yllätti.

Bosnian sisällissota alkoi siitä kun USA kehotti Bosnian muslimipresidentti Izetbegovicia vetämään allekirjoituksensa kolmen etnisen ryhmän sopimuksesta jakaa alue kunkin ryhmän autonomisiin alueisiin rauhanomaisesti.

Sota alkoi Islamilaisen julistuksen kirjoittaneen Izetbegovicin joukkojen tappaessa serbialaisen hääseurueen ja sen jälkeen tuhotessa yli 100  liittovaltion armeijan Bosniasta vetäytyvää alokasta.

Sisällissota käytiin serbien, kroaattien ja muslimijoukkojen kesken.

Toisen maailmansodan aikana fasistiset kroaatit ja heidän liittolaisensa muslimit laativat serbien etnisen vainon mahdollistavat lait. Serbejä tapettiin kyläkunnittain ja kiinnisaadut suljettiin 17 keskitysleiriin.

Toisen maailmansodan päättyessä serbipartisaanit yhdessä kroaattipartisaanien kanssa vapauttivat keskitysleirit ja Belgradin jo ennen puna-armeijan saapumista.

Serbikylien hautausmaat ovat täynnä toisen maailmansodan pogromeissa kuolleita sukulaisia.

Verratkaamme Suomen sisällissotaa, jota vertaan Bosnian sotaan myös kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja.

Milloin demokratiaa ja tasa-arvoa vaatineet Suomen sisällissodan punaiset saivat itselleen normaalit ihmisoikeudet?

Se tapahtui vasta toisen maailmansodan rauhansopimuksen jälkeen Neuvostoliiton voitettua natsiarmeijat. Vasta vuonna 1945 Suomessa järjestettiin vaalit, joissa myös keskitysleireistä vapautuneilla punaisilla, keskellä natsismia, demokratiaa ajaneilla kansalaisilla, niin naisilla kuin miehillä oli äänioikeus.

Suomen sisällissodassa ja toisessa maailmansodassa Suomi oli liittoutuneena Saksan kanssa, kuten nyt Yhdysvaltojen miehittämän Saksan kanssa.

Bosnian sodassa muslimit tavoittelivat islamilaista kalifaattia, jossa "paras serbi on kuollut serbi". Yhdysvaltojen presidentti Clintonin ehdotuksesta kroaatit liittoutuivat vanhojen natsiliittolaistensa muslimien kanssa, jälleen serbejä vastaan.

Kuten toisessa maailmansodassa, vuoden 1992-93 välillä Srebrenican ympärillä serbikylissä alkoivat pogromit joissa Srebrenicasta käsin toimivat jihadisti- ja muslimiarmeijat hyökkäsivät serbikyliin tappaen, kauloja katkoen, ryöstäen karjan ja polttaen lopuksi talot ja talousrakennukset suuren riemun vallitessa. Kuvaan tätä kirjassani Lupa olla julma.

Yhdysvaltojen armeijan kenraalit johtivat ja kouluttivat muslimijoukkoja ja kroaattijoukkoja myös Kroatian puolella. Yhdysvaltojen tavoitteena oli sotilaallisen sillanpääaseman ja ylikansalliselle pääomalle myönteisen hallinnon aikaansaaminen myös Bosniaan.

Ylikansallinen Yhdysvaltojen tavoitteita toteuttava tiedonvälitys oli Hitlerin Göbbelsin aikaakin kokonaisvaltaisempaa.

Holokaustin uhrit ja liittovaltion hajottamista vastustavat serbit leimattiin Hitlereiksi. Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen ja EU-Saksan tukemat jihadistit ja natsit olivat sen sijaan tiedonvälityksessä uhreja.

Eilen katsomani Ylen "nuorille aikuisille"suunnattu aapiskirjamainen dokumentti toteutti tätä tavoitetta horjumatta hetkeksikään totuuden puolelle.

USAn haluamat lavastukset toimivat koko Bosnian sodan ajan serbeihin kohdistuvien pommitusten mahdollistajina. Markale torin räjähdykset Sarajevossa ja Srebrenican joukkomurha myytti toimivat hyvin. Srebrenica-tarulla peitettiin samaan aikaan Kroatian puolella amerikkalaiskenraalien harjoittama serbien joukkomurha Operaatio Myrsky, jossa 250 000 serbiä ajettiin kotiseuduiltaan Kroatian Krajinasta tuhansien kuollessa matkalla kohti Bosnian rajaa.

Bosnian sodasta on kulunut 30 vuotta. Suomen sisällissodan punaisten uhrien inhimillisyyden palautus kesti 27 vuotta. 

Eilen näkemäni Ylen ohjelma osoittaa, että humanismi ja objektiivisuus ovat vielä kaukana. Serbit esitettiin hirviöinä ja Republika Srpskan johtaja poliittisena pelurina. 

Serbian sisäistä jakautumista kuvattiin sillä, että Bosnian serbikenraali Mladicia esittävä muraali oli vandalismin kohteena.

Dokumentin tekijöille ei ollut tullut mieleen, että Serbiassa on sukupolvi, joka on elännyt Yhdysvaltojen ja Saksan julmien talouspakotteiden kohteena yli 10 vuotta, jona aikana maan kansantuote putosi sijalta 24 maapallon tilastoissa kehitysmaaluokkaan.Taloudellinen hyvinvointi solidaarisuutta tärkeämpänä kehittyi järkyttävien kokemusten kautta.

Myös Serbiassa on niitä, jotka hyötyvät USA-mielisestä kenraali Mladicin demonisoimisesta. Siitä, millainen kenraali Mladic todellisuudessa on, voi lukea myös kirjastani Lahtari, Punikki ja Teurastaja.

Serbia oli ensimmäinen maa, jossa Yhdysvaltojen ulkoministeriön, CIAn ja Soroksen rahoittamana synnytettiin ensimmäinen värivallankumousmuotti Srda Popov-nimisen aktivistin toimesta. Kuvaan tuon mekanismin kirjassani Lupa olla julma.

Srda Popovin apuun on turvauduttu, Tunisiassa, Egyptissä,Syyriassa, Ukrainassa ja Valkovenäjällä.

Ylen Bosnia-ohjelman tekijöitä ei paina se, että tarina on kuin suoraan CIA:n ja Yhdysvaltojen ulkomisteriön ohjekirjasta. Miksi Ylen toimittajat toimivat johdonmukaisesti aina samalla tavalla.

Tutustuin Espanjassa asuessani NATO:n eläkkeelle jääneeseen tiedottajaan. Totesimme olevamme Jugoslavian hajottamissodista yhtä mieltä. Lopuksi kysyin häneltä: "Miksi sitten valehtelit?" "Katsos, minulla on kaksi yksityistä yliopistoa käyvää poikaa. Heidän kouluttamisensa on kallista!"

Yle:n toimittajien on myös hankittava elantonsa. Siksi maksamme siitä, että meille valehdellaan, lapsia ja nuoria aikuisia manipuloidaan. Harvardin CIA:n propagandakoulutukseen Sipilän hallituksen lähettämät toimittajat ja virkamiehet tekevät työtä käskettyä ja kutsuvat sitä faktapohjaiseksi tiedottamiseksi.

Jokainen toimittaja uskoakseni sisimmässään tietää mitä humanismi on. Kun epäinhimillisyys on nostettu toimintamalliksi Suomessa varsinkin kansainvälisissä suhteissa, lähestymme fasismia, jonka hyväksyminen ja jonka kanssa liittoutuminen on ollut suomalaiselle eliitille tuttua. Neuvostoliitto pelasti meidät natsismista ja fasismista.

Vain Venäjä näyttää mahtavan jotain Yhdysvaltojen ja EU:n valheiden, pommitusten ja talouspakotteiden toimintamallille. Yhdysvaltoja hallitsevat Pentagon ja CIA ei kongressi ja senaatti presidentistä puhumattakaan. Liittoutuminen jihadistien ja natsien kanssa on USA:lle sen tunneköyhyydessä vain käytännöllinen kysymys. Kroatia, Bosnia,Kosovo, Irak, Syyria, Ukraina ja Baltia.. jäljet pelottavat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle:Bosnian sodasta nuorille aikuisille, holokaustin uhrit serbit syyllisinä, Pentagon, CIA, USA, Saksa, Mladic, Milosevic, Srda Popov, värivallankumous strategia Serbiassa

Serbia ja sotarikokset

Torstai 10.6.2021 klo 14.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mahtaako joskus tulla aika, jolloin Helsingin Sanomat katuu ja pyytää anteeksi tämän päivän, 10.6.2021, pääkirjoitustaan, jonka se on otsikoinut "Serbian on kohdattava sotarikoksensa".

Sodan aloittaminen on sotarikoksista pahin.

NATO:n päällystakiksi perustetun Euroopan unionin perustavassa kokouksessa vuonna 1992 Maastrichtissa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ehdotti Jugoslavian liittovaltion hajottamista tunnustamalla Kroatia, Jugoslavian liittovaltion osa, itsenäiseksi. Kroatia piti hallussaan 1/3 osaa maa-alastaan ja oli selvää, että tuo Jugoslavian perustuslain vastainen päätös johtaisi sotaan.

Toisen maailmansodan aikana fasistisella Kroatialla oli laki, jonka perusteella serbit oli siirrettävä keskitysleireihin. Leirejä oli 17 ja niistä suurin oli Jasenovac. Serbien omaisuus oli myös laillista konfiskoida.

Kroaatit olivat fanaattisen katolisia, serbit vuorostaan ortodokseja. Katoliset papit olivat useiden keskitysleirien johtajia. Bosnian muslimit olivat liittoutuneet natsi-Saksan kanssa.

Sodan jälkeen katolinen kirkko auttoi natsien ja fasistien paossa fasistisen Espanjan kautta ulkomaille, Etelä-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Yhdysvallat käytti valtansa laajentamiseksi 1980-luvulta lähtien fasisteja ja natseja apunaan. Yhdysvaltojen ja Kanadan natsit rahoittivat serbivastaista propagandakampanjaa Ruder-Finn markkinointitoimiston avulla.

Serbian valtion ja Jugoslavian liittovaltion perustuslaeissa kaikki etniset ryhmät (12) olivat keskenään tasa-arvoisia. Monipuoluevaalien jälkeen ja Yhdysvaltojen ja Saksan vaikutuksen voimistuessa Kroatia sai presidentiksi serbien holokaustin kieltäjän Franjo Tudjmanin. Serbeihin kohdistuneen uuden kansanmurhan jälkeen Kroatian Krajinassa elokuussa 1995 serbien omaisuuden konfiskointi tuli jälleen lailliseksi.

Keskustelin vieraillessani Euroopan parlamentissa Slovenian entisen ulkoministerin kanssa. Hän totesi 250 000 serbin ajamisen kotiseudultaan Kroatian Krajinasta pommien ja tykkitulen avulla tuhansien kuollessa matkalla kohti Bosnian rajaa olevan kansanmurha. Yhdysvaltalaiset kenraalit olivat kouluttaneet kroaatti-sotilaita Operaatio myrskyksi kutsuttuun taisteluun. Kroaattikenraalit kulkevat vapaina ja istuvat korkeissa viroissa Kroatiassa.

Bosniassa vaalituloksen manipuloinnin jälkeen presidentiksi tuli Alja Izetbegovic, joka jo v. 1970 oli julkaissut Islamilaisen julistuksen. Siinä hän asetti tavoitteeksi Bosnian islamilaisen kalifaatin, jossa "paras serbi on kuollut serbi". 

CIA:n kellonsoittaja Robert Baer on kirjoissaan kertonut, kuinka hän sai miljoonia dollareita käyttöönsä kärjistääkseen Jugoslavian eri kansanryhmien välejä, jotta rikkinäiset pienvaltiot noudattaisivat Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteiden kautta ylikansallisen pääoman tavoitteita.

Koska serbit eivät halunneet perustuslain vastaisia toimia liittovaltion hajottamiseksi, USAn ja Saksan propaganda otti serbit päävihollisikseen.

Helsingin Sanomat esittää tänään, että Saksa on oppinut miten menneisyyden kanssa pitää elää ja on sitä mieltä, että serbien olisi otettava syyllisyys sotarikoksista itselleen.

Helsingin Sanomien viesti ei valitettavasti perustu totuuteen.

Saksa ei ole oppinut elämään menneisyytensä kanssa. Se ei ole myöntänyt, että Jugoslavian partisaanit ajoivat natsi-Saksan maasta toisen maailmansodan päätteeksi. Saksa ei ole pyytänyt anteeksi serbien holokaustia. Saksa ei ole tietävinään sitä, että se yhdessä Yhdysvaltojen kanssa alkoi toteuttaa Adolf Hitlerin ajasta muistuttavaa laajentumispolitiikkaa 1990-luvun taitteessa.

Kommunismin kitkeminen Yhdysvalloista ja Kauko-Idästä ei riittänyt. Myös Euroopassa oli tuhottava sotilaallisesti liittoutumaton kommunistijohtoinen sosialistinen hyvinvointivaltio, joka kansantulolla mitattuna oli maailman 24.paras.

Saksa varusti voimistuvan natsi-ideologian vallassa olevaa Kroatiaa yhdessä Kanadan ja USA:n natsi-diasporan kanssa. Tämän diasporan joukosta valikoitui jopa Kroatian uusi puolustusministeri.

Kenraali Ratko Mladic joutui selvittämään tilanetta Kroatian laitonta itsenäisyysjulistusta seuranneessa konfliktissa. Saksan aseistamat Kroatian asejoukot olivat piirittäneet Jugoslavian liittovaltion sotilasparakin, katkaisseet veden ja sähkön. Miten muuten kuin pakottamalla liittoarmeijan avulla laittomat asejoukot vapauttamaan piiriteyt sotilaat tilanne olisi selvinnyt?

Teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kuvaan yksityiskohtaisesti, miten valheellisella historiankirjoituksella on aiheutettu se, että suuri osa suomalaisista on joutunut alttiiksi ylikansalliselle propagandalle historiatietojen puutteen vuoksi. Ja minkälainen henkilö kenraali Mladic on, mitä hän teki ja mitä ei tehnyt.

Edellisessä blogissani kuvaan Tianmenin "verilöylynä" tunnetun tapahtuman kulkua sekä yli 30 vuotta jatkunutta CIA:n ja NATO:n hybridikeskuksen propagandaa asiassa. Ei ole ihme, että tarina kenraali Mladicista ja Srebrenicasta jatkuu propagandan nuottien mukaan.

Teoksessani Lupa olla julma kuvaan Srebrenicassa majaa pitäneen Osama bin Ladenin jihadisteilla vahvistetun muslimiarmeijan ryöstöretkiä Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin 1992-93. Kylien poltot, kenraali Naer Oricin johdolla, kaulojen katkomiset ja päiden iskemiset aidan seipäisiin olivat arkipäivää.

Jokainen hyökkäys kyliin on minuutti minuutilta kuvattu tieteellisellä tarkkuudella tiiliskiven paksuisessa teoksessa. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madlene Albright kielsi mediaa raportoimasta näitä tuhotöitä. Usein muslimi-hyökkääjät ottivat myös itse videoita kauhuteoistaan, ja varsinkin kenraali Oric näytti niitä mielellään lehtimiehille.

Kuten arvaatte, Srebrenica ei ollut YKn suojeluksesa vaikka propaganda niin väittää. Jopa YKn helikoptereilla tuotiin muslimiarmeijalle lisää aseita.

Alija Izetbegovic oli kutsunut Osama bin Ladenin avustuksella 10 000 jihadistitaistelijaa Bosniaan. Hän otti joukot vastaan arabiankielisella rukouksella. Sarajevo oli muslimiarmeijan hallussa, vaikka valtaosa kiinteistöistä oli serbiomistuksessa. Sarajevosta ammuttiin kohti Bosnian serbiarmeijaa, mutta media kertoi vain serbiarmeijan vastahyökkäyksistä. Sarajevon vankilat olivat keskitysleirejä serbeille. Kuvaan kirjassani muslimien tekemiä joukkomurhia talo talolta.

Helsingin Sanomien ylistämä Saksa vaati alusta lähtien talouspakotteiden asettamista serbeille, mutta ei kroaateille, vaikka nämä tunkeutuivat Bosnian puolelle. Serbia ja Bosnian serbien talous romahti ja NATO-maiden USA/Saksa vaikutteinen propaganda aiheutti sen, että myös YK- ja NATO-sotilaista tuli serbivastaisia.

Miksi kenraali Ratko Mladic piti saada syytettyjen penkille?

Kannattaa lukea kirjastani minkälainen henkilö hän on. Syvällinen, inhimillinen ja oikeudentuntoinen henkilö, joka kunnioittaa yhtä paljon omaa kansaansa kuin muita etnisiä ryhmiä. Hän on ainoa kenraaleista, joka toistuvasti viittaa lakeihin ja kansainvälisiin sopimuksiin.

Hänen saavuttuaan Srebrenicaan ilman vastarintaa heinäkuun alussa 1995 hän piti neuvottelun kaupungin asukkaiden edustajien ja YKn kenraali Karremansin kanssa. Neuvottelut on videoitu ja nähtävissä Youtubessa. Hän totesi jokaisen, joka laskee aseensa olevan turvassa. Kukin asukas saa valita jääkö kaupunkiin vai haluaako lähteä muualle. Ne jotka haluavat lähteä, saavat serbien järjestämillä busseilla kuljetuksen ja YK maksaa polttoaineen. Mladic vaati jokaiseen bussiin YK-sotilaan turvamieheksi.Mladic nousi itse joihinkin busseihin ja kysyi onko kaikki hyvin.

Mladic määräsi omat sotilaansa antamaan muona-annoksensa 2 vrk ajan paikalle kokoontuneille siviileille koska ruokatarvikkeista oli pulaa.

Mladic itse lähti Belgradiin Serbiaan, jossa hän osallistui häihin.

Ne muslimisotilaat ja siviilit, jotka olivat osallistuneet serbikyölien ryöstöihin ja tappaneet julmalla tavalla niiden asukkaita, lähtivät kävellen kohti 60 km:n päässä olevaa Tuzlaa, jossa oli Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Matkan aikana he joutuivat taisteluihin serbijoukkojen kanssa.

8 000 muslimimiehen ja -pojan sijaan ICTY on löytänyt alle 2000 ruumista. Heistä on lääketeiteellisten ruumiinavausten perusteella voitu yksityiskohtaisesti havaita, mihin he ovat kuolleet, Kuka on kuollut miinakentän läpi kulkiessaan miinaan, kuka tykin ammuksen haavoittamana tai käsiaseen luodista. Noin neljän sadan on päätelty tulleen teloitetuksi.

Joka vuosi Sarajevon Potocarin hautausmaalle järjestetään kuitenkin näyttävä saattue, jossa kannetaan uusia uhrien arkkuja, joissa ehkä on yksi luu, ehkä toisen maailmansodan aikainen maasta kaivettu pääkallo. Pääasia on, että propagandan mukainen näytelmä jatkuu. Rangaistuksen välttäneet kenraalit, kuten Naser Oric johtaa itkevin äitien surukulkuetta.

Kenraali Mladicin oikeudenkäynnin loppunäytökseen oli myös tuotu itkeviä äiteja. Yle esitti faktojen sijasta näiden itkevien muslimiäitien (NATO-liittolaisten) haastatteluja.

Ainakaan Suomen valtamedia ei kertonut, että vetoomustuomioistuimen päätuomari sambialainen Prisca Matimba Nyambe oli päätöksestä eri mieltä eikä yhtynyt Jamaicalaisen, Zimbabwelaisen, Ugandalaisen ja Marokkolaisen tuomarin tuomioon. Olisi ollut mielenkiintoista tietää hänen perustelunsa.

NATO-tuomioistuin (NATO kertoi rahoittaneensa sen) ICTY:ssä tapahtui tuiki usein, että NATO-maiden syyttäjät, todistajat ja tuomarit tuomitsivat kuten tiesivät NATO-maiden haluavan. Muussa tapauksessa, kuten joskus harvoin tapahtui, väärin syyttänyt tai tuominnut ei saanut enää uudistettua virkaansa.

NATOn tärkeä liittolainen Osama bin Laden murhattiin näyttävästi presidentti Obaman toimesta. Heti sen jälkeen Obama soitti Bill Clintonille. Yhteistyön todistaja on hävinnyt.

Katsotaan nyt, jos niin kauan elän, tuomitsisiko Yhdysvallat ja sen liittolaiset Saksa ja valtamedia oman toimintatapansa kaikessa karmeudessaan.

Saksan ja Ranskan johto ovat pyytäneet näyttävästi, seppeleenlaskuin anteeksi 100 vuoden takaista siirtomaa-aikaansa Afrikan maissa. Kestääkö nyt uudet 100 vuotta, jotta totuus värivallankumousten äärimmäisestä väkivallasta tunnustetaan ja syyttömiltä kuten kenraali Ratko Mladicilta ja hänen maanmiehiltään pyydetään anteeksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuomari Nyambe, Helsingin Sanomat, kenraali Ratko Mladic, Jugoslavian hajottaminen, Clinton, Albright, Kohl, Merkel, serbien toinen holokausti

"Ratko Mladicin tuomio"

Perjantai 23.8.2019 klo 13.00 - Pirkko Turpeinen-Saari

Näimme eilen Yle:n dokumentin "Ratko Mladicin tuomio", jota Suomen NATO:a myötäilevä media markkinoi kuvauksena "Bosnialaiskenraali Ratko Mladicista yhdestä Bosnian sodan julmuuksien päätekijöistä".

Presidentti Mauno Koivisto totesi Toisenlainen totuus Kosovosta-teokseen kirjoittamassaan esipuheessa: "Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla NATO:n propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen."

"Nyttemmin orkestrointia ei enää tarvita, se on tehnyt tehtävänsä. Serbien oletetusta syyllisyydestä on tullut mantra, jota automaattisesti luetaan."

Bosnian sodan aikana ja sen jälkeen Ruder-Finn-markkinointitoimiston sunnittelema ja NATO:n tarpeita tyydyttävä propaganda teki serbeistä syyllisiä sodassa, jonka tavoitteet oli jo kauan sitten suunniteltu Yhdysvalloissa.

Tuomio annettiin NATO-maiden rahoittamassa tuomioistuimessa ICTY:ssä, jossa yhdysvaltalaissyyttäjien ja tuomareiden asema oli keskeinen.

Taloudellisella ja sotilaallisella kiristyksellä NATO-maat pakottivat Jugoslavian, myöhemmin Serbian hallituksen luovuttamaan jo etukäteen syyllisiksi luokitellut henkilöt Haagin Jugoslavia tuomioistuimeen.

Tuomioistuin laati oman lainsäädännön ja sen käytäntöjen toteutuksen. Syyllisiksi julistettujen ja tuomioistuimeen kuljetettujen henkilöiden, usein kenraaleiden, tuli osoittaa syyttömyytensä. Syytetyillä ei ollut resursseja todistajien hankkimiseen ja riittävään juridiseen työskentelyyn. Puolustus oli alakynnessä. Harvoin maailmassa on vastaavaa koettu.

NATO suoritti syyllisiksi luokiteltujen pidätykset.

Todistajina käytettiin Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden liittolaisia, kroaatteja ja Bosnian muslimeja, jotka olivat toimineet Yhdysvaltojen ja Saksan armeijan jalkaväkenä yhdysvaltalaiskenraali John Galvinin johtaessa muslimijoukkoja Sarajevossa.

Suomen sisällissodan jälkeinen oikeuskäytäntö oli yhtä mielivaltainen. Valkoiset suorittivat joko taisteluihin osallistuneiden tai punaisiin myönteisesti suhtautuvien pidätykset, syyttäjät olivat valkoisia, todistajat olivat valkoisia, tuomarit olivat valkoisia ja tuomioiden täytäntöönpanijat olivat myös valkoisia. Siten pääoman omistajien edustajien oikeus voitti demokratian ja tasa-arvon puolesta toimineiden tai taistelleiden oikeudet.

Sama suomalaisen yhteiskunnan jakautuminen jatkuu NATO:n kannatuksessa. Valkoisten jälkeläiset tai heidän ideaansa kantavat hyväksyvät NATO:n toiminnan ja sen propagandan maailman asioista.

Haagissa kansainvälisen pääoman ja sotilaallisen vallankäytön etujen toteutuminen todettiin lailliseksi. NATO:n pommitukset ja USA:n toimiminen Bosnian muslimien ilmavoimina osoitettiin oikeutetuksi. Jopa Kalinovikin hautausmaan pommitus, tarkoituksena tuhota kenraali Mladicin isän hauta osoituksena Mladicin kyvyttömyydetä huolehtia vanhempiensa haudoista palkittiin pommituksesta vastanneelle brittikenraalille kunniamerkillä, ei tosin Haagissa.

Eläkkeellä olevien yhdysvaltalaiskenraalien MPRI koulutti ja johti kroaattiarmeijaa serbien etnisessä puhdistuksessa ja kansanmurhassa Kroatian Krajinassa.

Jugoslavian, maailman hyvinvointitilastojen 24:n sijalla olleen sosialistisen hyvinvointivaltion hajottaminen ja haltuunotto oli suunniteltu Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla presidenttien Reagan ja Bush-vanhemman toimesta käyttäen tunnettuja hallituksenvaihdosvälineitä -CIA:ta ja NED:iä sekä kaikessa tällaisessa mukana hääräävää George Sorosta.

CIA:n entinen virkailija Robert Baer on kuvannut kirjoissaan että hänellä tovereineen  oli miljoonia käytössään voidakseen provosoida toisen maailmansodan ristiriidat ja kauhut uudelleen roihuun, jotta etniset ryhmät saataisiin kokemaan toinen toisensa pahaa tarkoittavina vihamiehinä.

Bosnian presidentiksi tullut Izetbegovic ei voittanut vaaleja. Silti tämä islamilaisen kalifaatin rakentamiseen sitoutunut toisen maailmansodan natsi-joukkojen liittolainen tuli presidentiksi.

Yhdysvaltojen tavoitteena oli Balkanin sotilaallinen haltuunotto ja Saksa vuorostaan halusi laajentaa elintilaansa kuten toisen maailmansodankin aikana.

Saksa huolehti katolisen Kroatian itsenäisyysjulistuksen käytäntöön saamisen EU:n Maastrichtin kokouksessa. Itä-Saksan armeijan varastoista toimitettiin aseet ja presidentiksi valittu holokaustin kieltäjä Tudjman antoi laittomille asejoukoille poliisin virkamerkit laillisen aseenkannon pohjaksi.

USA esti kaikki Bosnian etnisten ryhmien sovinnolliset ratkaisut.

YK edellytti Jugoslavian liittovaltion armeijan vetäytyvän Bosniasta. Armeijan aloittaessa vaaditun ja yhdessä sovitun vetäytymisen, Izetbegovicin asejoukot hyökkäsivät tuon pääasiassa alokkaista koostuvan joukon kimppuun Sarajevossa, tappaen 127 henkilöä.

Sovitusta vetäytymisestä huolimatta YK asetti Jugoslavialle tuhoisat talouspakotteet sen lisäksi, että Yhdysvallat oli jo ennen sotaa irtisanonut yht'äkkiä kaikki Jugoslavian lainat.

Tässä ulkoapäin johdetussa ja asein käytävässä prosessissa Bosnian serbeillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin muodostaa oma armeija. Ylipäälliköksi valittiin lahjakas, oikeudenmukainen ja kaikissa käänteissä Geneven sopimusta ja kansanvälistä oikeutta korostava kenraali Ratko Mladic.

Kaikissa puheissaan sotavuosien aikana hän osoitti tuntevansa USA:n ja NATO:n kansainvälspoliittiset tavoitteet ja menetelmät. Tämä kenraali, jonka isä oli kuollut natsi-Saksan lentopommin sirpaleesta, oli nyt vuorostaan Saksan laajentumispyrkimysten uhri.

Srebrenican vankilat olivat täynnä kotikyliensä tuhopoltoista ja kaulojen katkaisuista hengissä selvinneitä serbejä. Srebrenica oli presidentti Clintonin ja Osama bin Ladenin rahoittamien jihadistien temmellyskenttä. YK-sotilaat pelkäsivät näitä Naser Oricin johtamia joukkoja eivätkä pystyneet estämään niiden hyökkäyksiä Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin.

3000 serbiä kuoli näissä bakkanaaleissa,joissa irtileikattuja päitä iskettiin aidanseipäisiin ja joita Oric itse videoi ja näytti kansainvälisille lehtimiehille. Näitä lehtimiehiä ICTY ei kutsunut todistajikseen. Oric kävelee vapaalla jalalla.

Viimeisimmät serbikylien poltot maan tasalle tapahtuivat 26. ja 27. kesäkuuta 1995 Visnijicassa ja Banja Lukassa. Oricin joukot tappoivat kaikki, jotka saivat kiinni. Tämän jälkeen Republica Srpskan armeija ryhtyi vastahyökkäykseen ja lopulta Srebrenica joutui heidän haltuunsa käytännössä ilman vastarintaa.

Hollantilaisen YK-pataljoonan edustajat tekivät mielenkiintoisen havainnon. He huomasivat, että Srebrenican haltuunottoon osallistuneet Republika Srpskan armeijan osastot koostuivat Bosnian serbipakolaisista, jotka olivat aikaisemmin asuneet Srebrenicassa, mutta tulleet karkoitetuiksi sieltä muslimisotilaiden toimesta.

Eilinen dokumentti "Ratko Mladicin tuomio" osoitti, että propaganda ja puolitotuudet jatkuvat ja että Suomen media on viimeisten 30 vuoden aikana pysynyt uskollisesti NATO-propagandan välineenä.

Poliittisessa johdossa tämä näkyy mielestäni siten, että presidentti Niinistö on valmis luovuttamaan osan vallastaan Euroopan unionin yhteiseen puolustukseen. Siten NATO-EU menettäisi yhden toistaiseksi vielä liittoutumattoman jäsenmaan itsenäisen kannanottomahdollisuuden kansainvälisessä politiikassa. Niinistö näyttää kokevan, että presidentin asema on hänen omaisuuttaan, jota hän voi halutessaan antaa pois "Euroopan yhteiseksi hyväksi" ja Venäjän vastaisen NATO- rintaman voimistamiseksi. Tämä osoittaa vakavaa vieraantumista demokratiasta voimapolitiikan hyväksi.

Teoksessani Lahtari, Punikki ja Teurastaja kuvaan Jugoslavian hajottamisen myös historiallisesta perspektiivistä. Kuinka holokaustin uhrit, serbit, noudattaessaan kansainvälisiä lakeja toisen maailmansodan jälkeisiä sopimuksia rajojen muuttamattomuudesta ja etnisten ryhmien tasa-arvoa tulivat demonisoiduksi pelkästään siksi, että he olivat este liberaalia oikeusvaltioperiaatetta julistavalle, ahneuttaan tyydyttävälle kansainväliselle yhteisölle.

Katolinen, nationalistinen kroaattien ylemmyyttä korostava Kroatia ja islamilaista kalifaattia jihadistien avulla rakentava Bosnia saivat katolisten saksalaisten ja maailmanimperiumia tavoittelevan USA:n tuen.

Hyvän itsetunnon omaava, empatiaa ja etnisten ryhmien tasa-arvoa korostava Ratko Mladic, jota serbit ihalivat ja tasaveroiset eri maiden kenraalikollegat kunnioittvat, oli demonisoitava.

Mladic toimi pitkään virassa Jugoslaviaan kuuluvassa Makedoniassa. Sikäläisen albaanikylän asukkaat päivittelivät, että miksi Mladic ei etsintäkuulutuksensa aikana tullut heidän luokseen. He olisivat pitäneet hänet turvassa kylässään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratko Mladic, poliittinen tuomioistuin, liberaali oikeusvaltioperiaate, ICTY, Jugoslavian hajottaminen, USA, NATO, Saksa

Kenraali Ratko Mladicin tuomio, natsien revanssi

Lauantai 25.11.2017 klo 14.51 - Pirkko TurpeinenSaari

Elokuun 4. päivän viikonloppuna 1995 yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamat ja johtamat kroaatti-joukot suorittivat Operaatio Myrskyssä serbien etnisen puhdistuksen Kroatian Krajinasta ja serbien kansanmurhan. Yhden viikonlopun aikana kaikki 250.000 serbiä ajettiin tykkitulen ja pommitusten avulla pois keskiajalta saakka periytyviltä asuinseuduiltaan kohti Bosnian rajaa. Yli 3000 menehtyi, vanhukset jotka eivät jaksaneet siirtyä, tapettiin koteihinsa.

Presidentti Tudjman piti puheen Operaatio Myrskyn kunniaksi. Hän huusi puheessaan, että serbit lähtivät niin kiireesti, että "eivät ehtineet edes ottaa seteleitään tai likaisia alusvaatteitaan mukaansa". Brionissa sotilas- ja poliittiselle johdolleen pitämässään puheessa 31.7.1995 Tudjman vaati, että serbien on kadottava Kroatiasta. "Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta".

Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia muodostivat yhdessä Fasistisen Kroatian valtion, joka oli liitossa Natsi-Saksan kanssa. Kroatia sääti lain, joka edellytti serbien ja juutalaisten kansanmurhaa. Juutalaiset siirrettiin vähitellen Saksan keskitysleireille. Serbit joutuivat paitsi kroaattien myös Serbian alueella oleville saksalaisten keskitysleireille. Seitsemästätoista Kroatian keskitysleiristä pelkästään Jasenovacissa tapettiin 700 000 serbiä Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan. Katoliset papit osallistuivat leirien johtamiseen.

Sodan jälkeen 1945 natseja autettiin emigroitumaan Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Jugoslavian hajottamisen tultua ajankohtaiseksi 1990-luvulla he palasivat jälkeläisineen Balkanille. USA:n taloudellisen kiristyksen ryydittämien vaalien jälkeen nationalistit voittivat ja presidentiksi valittiin holokaustin kieltäjä Tudjman. Ensi töikseen hän säädätytti rasistisen perustuslain, jonka mukaan itsenäinen Kroatia ei ole enään kaikkien kansalaisten tasaveroinen maa, vaan maa julistettiin "kroaattien maaksi". Serbit muuttuivat vähemmistökansaksi, kyrilliset kirjaimet kiellettin. Aikaisemmat valtion eläkkeet ja asunnot eivät enää kuuluneet serbeille.

YK:n sotilastarkkailijat järjestivät Operaatio Myrskyn johdosta tiedotustilaisuuden Zagrebissa, Kroatian pääkaupungissa. Sali oli täynnä myötäeläviä tiedotusvälineiden edustajia, joille viikonlopun kauhut olivat tulleet tutuiksi. Juuri kun tilaisuuden piti alkaa , paikalle tuli Yhdysvaltojen suurlähetystön edustaja, joka kertoi erittäin merkittävän Srebrenican tapahtumia koskevan tiedotustilaisuuden alkavan juuri sillä hetkellä lähetystössä. Suuri osa paikallaolijoista siirtyi USA:n lähetystöön. Teoksessään Bombs for Peace George Szamuely kuvaa kuinka sotilastarkkailijoille syntyi epäilys, että Srebrenicaan liittyvillä sensaatiota tavoittelevilla tiedoilla haluttiin peittää Operaatio Myrskyn kauhut ja yhdysvaltalaisten osuus siinä.

Srebrenican tarinaan tarvittiin uhriluvut, jotka moninkertaistettiin propagandalla. Srebrenican tapahtumia alettiin kutsua etniseksi puhdistukseksi ja kansanmurhaksi jotta serbeihin kohdistunut todellinen  etninen puhdistus ja kansanmurha voisivat jäädä pimentoon. Tämä Yhdysvaltojen tavoite toteutui.

Kenraali Ratko Mladicin oikeudenkäynti noudatti USA:n ja sen NATO-liittolaisten suunnitelemaa käsikirjoitusta. Kenraali Mladic huusi mielivaltaisen tuomionlukutilanteen kiihdyttämänä, että tuomioistuin on NATO-tuomioistuin.

Ratko Mladic syntyi fasistisen Italian miehittämään fasistisen Kroatian osaan lähellä Kalinovikin kaupunkia sijaitsevaan pieneen kylään. Serbien kansanmurha oli meneillään ja partisaanit yrittivät vapauttaa maan natseista ja heidän liittolaisinaan olevista muslimeista. Ratkon isä kuoli natsi-Saksan lentopommin sirpaleesta ja hänen lankonsa hautasi hänet maastoon tapahtumapaikalle.

Tälle partisaanin pojalle Jugoslavian valtio oli isä ja koulutuksen ja turvan takaaja. Taloudellisen pulan aikana sotilasura jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Henkikirjoituksessa hän ilmoitti kansallisuudekseen jugoslaavi eikä serbi.

Kuvaan kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä kenraali Mladicin lapsuutta, arvoja, suhtautumista kanssaihmisiin ja kansainvälisiin suhteisiin. Hän oli ainoa sotilasjohtaja, joka toistuvasti vetosi Geneven sopimukseen ja suhtautui erittäin kielteisesti aseisiin - myös lasten leluina.

Mladic tiedosti Jugoslavian konfliktien suurvaltapoliittiset kehykset. Hänelle presidentti Clintonin asetoimitukset kroaateille ja jihadisti-muslimeille ei ollut salaisuus. Hän ei voinut ymmärtää kuinka Yhdysvalloilla on moraalista kanttia liittoutua niiden kanssa, joita vastaan se taisteli toisessa maailmansodassa Jugoslavian partisaanien kanssa samalla puolella. Nyt USA siis oli fasitien ja kalifaattia rakentavien muslimien puolella.

Päinvastoin kuin valtamedia antaa ymmärtää Srebrenicaa ei ollut koskaan demilitarisoitu. Siellä hallitsi Islamilaisen julistuksen laatineen presidentti Izetbegovicin jihadisti-armeija kenraali Naser Oricin johdolla. Islamilainen julistus jatkoi toisen maailmansodan aikaista serbien holokaustin vaatimusta. Julistuksen mukaan "paras serbi on kuollut serbi, jos hän saa elää, hänen tulee kääntyä islamin uskoon, hänelle kuuluu työstään 40 % siitä palkasta, minkä oikeauskoinen saa". Izetbegovic sai maanpetoksesta vankeusrangaistuksen 1970-luvulla, mutta vapautui 3 vuoden kuluttua. Islamilaisesta julistuksesta otettiin 1990-luvun alussa uusia painoksia ja levitettiin laajasti Bosniassa.

Kanadalaiset ja myöhemmin hollantilaiset YK-joukot eivät uskaltaneet ottaa aseita näiltä erittäin väkivaltaisilta, osin Lähi-Idästä tuotetuilta joukoilta, jotka raiskasivat Srebrenicaan muualta tulleita muslimipakolaisia. Öisin he tekivät ryöstö- ja tapporetkiä YK-joukkojen kykenemättä estämään Srebrenicaa ympäröiviin serbikyliin – usein juhlapäivinä, jolloin kyläläiset eivät osannneet olla varuillaan. Kylät poltettiin asukkaiden kaulat katkottiin ja päät iskettiin aidan seipäisiin. Murharetket muistuttivat toisen maailmansodan aikaa, jotkut uhreista olivat jopa kokeneet ensimmäisen kurkunleikkausyrityksen jo tuolloin. 

Naser Oric videoi murharetket ja näytti videoita mielellään toimittajille musiikin ja itsekehun säestämänä. Serbiuhreja oli 3000. Jokaisesta on hauta, nimi ja syntymä- ja kuolinaika.

Viimeisen tapporetken jälkeen kenraali Mladic totesi, että anarkian täytyy loppua, hän ottaa joukkoineen Srebrenican haltuunsa. Käytännössä ilman minkäänlaista vastarintaa Mladic saapui kaupunkiin.Izetbegovic oli määrännyt muslimitaistelijat vetäytymään kohti 60 km päässä olevaa Tuzlan kaupunkia, jossa oli myös USA:n sotilastukikohta. (Sarajevossa joukkoja johti amerikkalainen kenraali John Galvin.)

You-tubessa Fontana-hotellin neuvottelut dokumentissa voi nähdä miten Mladic tuli, kuinka hän neuvotteli YK-joukkojen johtajan Karremansin kanssa mm. haavoittuneiden -muslimien ja serbien hoidosta. Dokumentissa nähdään, että Mladic toteaa ystävällisesti hotellin kabinetissa kokoontuneille siviilien ja YK:n edustajille, että ne, jotka haluavat jäädä Srebrenicaan saavat jäädä. Ne jotka haluavat siirtyä muualle, saavat bussikuljetuksen sinne minne haluavat mennä. Serbit hankkivat bussit ja YK polttoaineen. Mladic vaati jokaiseen bussiin YK-sotilaan.

Hän mainitsi erikseen, että jokainen, joka laskee aseensa on turvassa ja että muslimit eivät ole serbien vihollisia. Aseista luopuneet miehet jaettiin kolmeen ryhmään riippuen siitä mihin rikoksiin he olivat syyllistyneet.

Suuri osa miehistä ja osa naisista ei halunnut laskea aseitaan, vaan oli jo lähtenyt vaeltamaan metsien läpi kohti Tuzlaa, luultavasti osin siksi, että oli osallistunut serbikyliin suunnattuihin ryöstö- ja murharetkiin. Matkan varrella oli useita taisteluita serbijoukkojen (joissa oli paljon niitä, jotka muslimit olivat sodan alussa karkottaneet Srebrenicasta) ja aseistettujen muslimijoukkojen välillä.

Srebrenican ympärillä oli monia miinakenttiä, joista osa oli muslimijoukkojen asettamia, osa serbien.

ICTY on löytänyt kaikkiaan 3568 ruumista 1995 ja 2001 välisenä aikana. 1583 ruumiinavauspöytäkirjassa oli vain yksi luu, sääri tai jalka. Siten 44,4%:ssa patologin oli mahdotonta määritellä kuolinsyytä.

Ruumiinavauspöytäkirjojen tarkastelussa on mahdollista eritellä mikä on ollut kuolinsyy. Onko  henkilö kuollut tykin ammuksesta, miinasta, kiväärin luodista jne. Siten tutkittuna oikeuslääketieteellinen tarkastelu paljasti, että 442 avauspöytäkirjaa osoitti uhrien suurella odennäköisyydellä tulleen teloitetuiksi.

Lääketieteellisen tarkastelun perusteella väite 8000 muslimimiehen ja-pojan teloituksista ei näyttäisi pitävän paikkaansa. Kun Haagin tribunaali haastoi kenraali Mladicin oikeuteen jo parin viikon kuluttua Srebrenican siirtymisestä serbien haltuun ja viikkoa ennen Operaatio Myrskyn toteuttamista, jää epäilys asioiden liittämisestä toisiinsa YK:n sotilastarkkailijoiden epäilemällä tavalla.

Jokaisessa tribunaalin syytekohdassa on tilaa vastaväitteille. Rohkean ja rehellisen kenraalin demonisointi kroaatteja ja muslimeja palvelleen Ruder-Finn markkinointitoimiston voimakkaalla tuella on palvellut USA:n ja Saksan tavoitteita Balkanin infrastruktuurin haltuunottamiseksi ja sotilaallisen vallan sinetöimiseksi.

Suomen valtamedia on palvellut NATO-maita kiitettävästi. Helsingin Sanomissa oli viitisen vuotta sitten Haagin tribunaalia arvosteleva soraääni. Toimittaja Jussi Konttinen valaisi lukijoita siitä, kuinka normaalista oikeuskäytännöstä poikkeva toimintatapa istuimella on: kuinka tuomiot saattavat muuttua yhdysvaltalaisen tuomarin aloitteesta yhden lounastunnin aikana. Toimittaja Konttinen ei saanutkaan jatkaa tutkivaa journalismiaan vaan hänet karkoitettiin perheineen reportteriksi Siperiaan.

Lahjonta ei ole tuomioistumelle vierasta. Sopivia todisteita antava saattaa saada kodin remontin tai suorastaan uuden talon. Suurikin rikollinen voi vapautua tuomiosta tai saada vain lyhyen tuomion, uuden identiteetin ja kodin ulkomailla, jos todistaa oikein. Tuomioistuin käyttää joitakin todistajia lähes kaikissa oikeudenkäynneissä – tärkeitä silminnäkijöitä ei tarvita lainkaan. Esimerkiksi Naser Oricin väkivaltaisia viedoita nähneitä kanadalaisia toimittajia ei tarvittu. Oric kävelee vapaana.

Suomalaisten tiedotusvälineiden uutisointi on yksipuolisuudessaan ja totuuden välttelyssään kauhistuttavaa. Kauhistuttavin oli A-studio, jossa haastateltiin muun muassa Helena Rantaa. Tosiasioiden huutavan puutteen ohella merkillepantavaa oli toimittajan tunnelataus. Hän ei voinut ymmärtää, että jotkut serbit voivat ihailla Mladicia, "sotarikollista". Hän ei huomannut, että Yle on koko tämän vuoden ajan esittänyt propagandistisia Mannerheimia ihailevia dokumentteja huomaamatta, että Suomen armeija oli osa Saksan natsi-armeijaa. Pohjoinen armeijakunta suoraan Hitlerin alaisuudessa, eteläisempi osa päivittäisen yhteistyön alaisena. Mannerheim kutsui presidentin selän takana natsi-armeijan maahamme ja oli ilmoittanut Hitlerille toiveenaan saada raja Syvärille. Hitler oli luvannut tämän ja myös ensin tuhota Leningradin ja antaa sen sitten Suomelle.

Toimittaja ei myöskään ole kuullut Mannerheimin suunnittelemista ja toteuttamista rasistisista keskitysleireistä Itä-Karjalassa, jossa juridiikasta huolehtivat kenttäoikeudet. Heinäkuussa 1942 pelkästään yhden kuukauden aikana kuoli 500 henkilöä nälkään, tauteihin ja huonoon kohteluun. Samalla hetkellä kuitenkin Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi, ja myöhemmin sen varrelle pystytettiin patsas tälle veriselle diktaattorille, miehelle, jota Suomen kansa on opetettu ihailemaan.

Suomen ilmapiiri on muuttunut 1930-40-lukulaiseksi. Heti Neuvostoliiton hajottua fasistisina sodan jälkeen kielletyt järjestöt nousivat uuteen kukoistukseensa. Suomi oli tunnustanut fasistisen Kroatian ja toimi talvisodassa yhteistyössä fasistisen Italian kanssa jatkosodan natsi-yhteistyön lisäksi. Huolimatta Kroatian rasistisesta perustuslaista ja serbien kansanmurhasta Suomi ajoi innokkaasti Kroatian liittämistä Euroopan unioniin.

Suhtautuminen Balkanin tilanteeseen on yhteneväistä Saksan ja USA:n intressien kanssa. Jokainen suomalainen diplomaatti vahvistaa tuon intressin ajamista myös Suomen valtamediassa. Militarismi on yksiselitteisesti voimistunut erityisesti niin, että hallinnon hyväksymää ja tukemaa natsismin nousua erityisesti Kroatiassa ja Ukrainassa pidetään normaalina. Siten serbien kahdesti toteutunutta kansanmurhaa ei pidetä minään, sen sijaan niiden peittelyyn osallistutaan ja syyllistetään sen sijaan serbejä. Juutalaiset eivät saa aivan vastaavaa kohtelua, vaikka natsismin lisääntymiseen liittyvä väkivalta on kohdistunut serbien lisäksi myös juutalaisiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A-studio, Helsingin Sanomat, ICTY, Ratko Mladic, serbien kansanmurha, natsit, Jugoslavia -tribunaali

Lahtari, Punikki ja Teurastaja - kenen harkintakyky petti?

Sunnuntai 18.9.2016 klo 16.53 - Pirkko Turpeinen-Saari

Otavan mediapäällikkö Petri Korhonen esittelee twitterissä teostani Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Mannner ja Ratko Mladic historian henkilöinä (Into) ja päätyy siihen, että Into-publishing julkaisee hyvin laadukasta kamaa,"mutta tossa Mladic-fanikirjassa harkintakyky petti".

Mikä saa Otavan edustajan näin huolestumaan?

Kirjani on omistettu lapsenlapsille. Sen tarkoituksena on kertoa dokumentoitu totuus Suomen historiasta. Se ei ole kenenkään fanikirja vaan surullinen tarina siitä, miten sotapropaganda vääristää totuuden. Kuinka valheen totuudeksi omaksuneet kansat toistavat historian virheitä.

Lukiessani eduskunnan pöytäkirjoja vuosilta 1917 ja 1918 en voinut käsittää kuinka ilmiselvät tosiasiat on painettu pimentoon, jotta voittajien todellisuus jäisi vallitsevaksi totuudeksi. Työväenkaartien ja porvarillisten suojeluskuntien maassa porvarillinen hallitus ja eduskunta julistivat 11.1. 1918 tuon porvarillisen suojeluskunnan maan lailliseksi armeijaksi!

Sisällissodan päätyttyä eduskunta jatkoi yhtä lukuunottamatta puhtaasti porvarillisena "tynkäeduskuntana" josta siis puuttui lähes puolet kansanedustajista. Tuo eduskunta päätti viidenkymmenenkuuden sosialidemokraattisen kansanedustajan vangitsemisesta 15. toukokuuta 1918.

Heinäkuun 5. päivänä tuo eduskunta vuorostaan keskusteli voimaan saattamansa kuolemanrangaistuksen käytännön toteutuksesta. Lain ensimmäisen pykälän mukaan kuolemanrangaistuksen toteuttamistapa olisi ampuminen. Monet edustajat olivat sitä mieltä, että mestausta tulisi myös voida harkita täydentävänä menetelmänä, koska tapauksia olisi niin paljon. Pääteltiin, että mestaajan ammattiin olisi vaikea saada työntekijöitä koska ammattia ei kunnioitettu. Siksi ehdotettiinkin virkaan muun muassa romaniteloittajia.

Sisällissotaan osallistuneet tai heihin myötämielisesti suhtautuneet sodan hävinneet työläiset joko teloitettiin tai tuomittiin pitkiin keskitysleirirangaistuksiin. Heidän omaisensa jäivät puille paljaille. Pidättäjät, syyttäjät,todistajat, tuomarit, teloittajat ja vanginvartijat olivat kaikki valkoisia. Valkoiset armahdettiin lailla vuoden 1918 lopulla.

Kuvaan Mannerheimiä ja Manneria psykiatrin ja ihmisoikeustuntijan näkökulmasta. Kuvan Suomen historian kulkua itsenäisyyden sadan vuoden ajalta tuoreesta näkökulmasta - ihmisoikeuksien kannalta. Lukija voi tapahtumatiedoista päätellä miten itse suhtautuu tapahtumiin.

Miksi Bosnian serbikenraali Ratko Mladic kuuluu samaan kirjaan? Hän joutui Jugoslavian liittovaltiota suunnitelmallisesti hajoittamaan pyrkivän ja siinä onnistuneen Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten propagandan päämaaliksi.

Bosnian sisällissota muistuttaa Suomen sisällissotaa. Myös siinä voittajat (jihadisti-terroristeja ja neonatseja tukeneet maailman vahvimmat sotavoimat/taloudelliset voimat) sanelivat lopputuloksen.

Jugoslavian liittovaltio oli liittoutumaton demokraattista sosialismia toteuttava YK:n perustajavaltio, joka ei uhannut ketään. Silti jo presidentti Reaganista lähtien sen hajottamista alettiin valmistella. Paras kansantajuinen esitys tästä on dokumenttielokuva "Weight of Chains" I ja II. Kun hajottamisen alusta on kulunut yli 20 vuotta, tapahtumien kulkua alkavat valottaa myös asianosaiset kuten edellisessä blogissani mainitsemani kellonsoittajaksi ryhtynyt entinen CIA:n agentti Robert Baer, joka on teoksessaan "Secrets of the White House" kertoo saamistaan kymmenistä miljoonista dollareista, joita hän sai eri kansalaisjärjestöjen rahoittamiseen jotta ne vaikuttaisivat kansanryhmien välisiä ristiriitoja kärjistävästi. Tietyt avainhenkilöt kuuluivat rahoituksen kohteisiin. Monesta tuli sittemmin Bosnian, Kroatian ja Slovenian presidenttejä.

Suomen diplomaatit ja valtiojohto alkoivat Suomen lähentyessä EU:ta nähdä kansainvälisen politiikan yhä voimakkaammin USA:n ja sen tahtoa toteuttavan Saksan silmälasien läpi. Saksa koki Jugoslavian hajottamisen itselleen taloudellisesti hyödylliseksi ja USA vuorostaan näki sotilaallisen vallan laajentamisen ja muun muassa energiavirtojen valvonnan Euroopassa tulevan mahdolliseksi.

Kymmenen vuoden sotimisen ja epävakauden aikana Jugoslavian liittovaltiota ja sen etua ylläpitäneet voimat (lähinnä enemmistönä olleet serbit) oli tarkoituksenmukaista demonisoida. Yhdysvaltojen taloudellinen, sotilaallinen ja sotilasjohdollinen tuki Bosniassa kalifaattia rakentavalle presidentti Izetbegovicille ja hänen muslimiarmeijalleen johti Bosnian serbikylien ja kaupunginosien tuhoon muistuttaen toisen maailmansodan aikuista serbien kansanmurhaa.Myös talouspakotteet määrättiin vain serbeille/Jugoslavialle.

Bosnian serbikenraali, joka viimeisessä henkikirjoituksessa ennen sotaa oli merkinnyt identiteetikseen jugoslaavi, tuli symboloimaan kaikkea sitä pahaa mitä Yhdysvallat ja mainostoimisto Ruder-Finn halusi hänen edustavan. Kirjassani kerron kuitenkin minkälainen hän todellisuudessa on.

Bosnian sodan jälkeen pidättäjät (NATO-sotilaita) kuulustelijat, todistajat ja tuomarit edustivat kaikki voittanutta osapuolta. Haagin Jugoslavia-tribunaali perustettiin kiinnittämään huomio sodassa kärsineisiin ja sodan hävinneisiin syyllisinä kun taas sodan aloittajat, aseistajat ja terroristeja tukeneet jatkoivat presidentteinä(Clinton) tai pääministereinä.

Miksi tämä ärsyttää Otava-kustantamon edustajaa? Ärsyttää jopa niin paljon, että katsoo Into-kustantamon harkintakyvyn pettäneen tämän julkaistessa teokseni.

Otava on tunnetusti Mannerheim-myytin keskeinen rakentaja - Mannerheimin ikonisoija. Otava maksoi merkittävän summan rahaa Mannerheimille saadakseen hänestä sankarimuistelmat, joiden avulla valkoinen todellisuus Suomen sodista saisi uuden vahvistuksen. Muistelmat kirjoitti päämajan tiedusteluosaston päällikkö Aladar Paasonen, jota oli kehotettu pakenemaan Suomesta jatkosodan jälkeen asekätkennän ja Stella-Polaris-asiakirja- salakuljetuksen vuoksi. Hän työskenteli CIA:n palveluksessa. Muistelmissa annetaan marsalkasta todellisuutta vastaamaton kuva ja siinä suhtautuminen Neuvostoliittoon on erittäin kielteistä. Mannerheim katsoi, että minkään muunlaiset kirjat eivät lännessä myisi hyvin.

Ensi vuonna on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi samoin Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Millainen käsitys suomalaisille halutaan jättää näistä merkkivuosista. Todellinen vai onnettomuuden ja surun toistamiseen johtava harhainen käsitys.

Eräs lapsenlapsistani totesi haluavansa viedä kirjani hänen historianopettajalleen, joka oli sanonut, että Suomessa ei ollut keskitysleirejä. Punaisia säilöneet vankileirit, tuhannet Itä-Karjalan keskitysleireillä kuolleet ja 20.000 sotavankileirillä kuollutta venäläistä sotavankia olisi historianopettajan mukaan haihtunut ilmaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisällissota, Lahtari, Punikki ja Teurastaja, Otavan mediapäällikkö, Into-kustannus, Mannerheim, Mladic,

Kuinka alistumme USA:n maailmanvaltaan

Sunnuntai 10.3.2013 klo 12.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kenraali Ratco Mladic, Bosnian serbiarmeijan komentaja kysyi yhdysvaltalaisen CNN-televisiokanavan haastattelijalta vuonna 1995:"Mitä te tekisitte, jos terroristi uhkaisi ampua Washingtonin kadulla kohti Valkoista taloa?" Haastattelija vastasi:"Yrittäisimme pidättää hänet ja hän joutuisi pitkäksi aikaa vankilaan."" Ei! "sanoi Mladic. "Te ammuitte hänet televisiokameroiden edessä suoraan kadulle", viitaten hiljattain tapahtuneeseen terroristiksi epäillyn ampumiseen.

"Te kysytte mitä terroristidivisioonalle on tapahtunut täällä, kun minä vain kysyn, mitä te teette yhdelle ainoalle terroristille".

Afganistanissa, Bosniassa, Kosovossa ja nyt Syyriassa terroristit ovat Yhdysvaltojen erityissuojeluksessa. He saavat aikaan kaaoksen, jonka kuriin saattamiseen voidaan käyttää Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten aseita. Näin valta saadaan siirrettyä sellaisille voimille, jotka luovat edellytykset yksityisten yhdysvaltalaisten ja liittolaisen kaupallista voittoa tuottaville yrityksille.Terroristien valtaa ylläpidetään niin kauan, että kaupallisten yritysten "rauhaa" ei mikään taho häiritse.(Bosniassa "kenraalikuvernöörin" valtaa käyttänyt Paddy Ashdown erotti 56 serbivirkamiestä)

Kosovossa UCK/KLA terroristijärjestö käytti vuosia aseellista valtaa niin maltillisiin albaaneihin kuin serbeihin.Terrori-iskuista syytettiin serbejä, jotta saatiin NATO pommittamaan näitä. Racakin massamurhan lavastamisessa tueksi tuli suomalainen oikeushammaslääkäri Helena Ranta, jonka epämääräisiä lausuntoja hyväksikäyttäen Yhdysvallat sai aikaan hyödyllisen hysterian. Sen voimalla NATO, Yhdysvaltojen johdolla aloitti Jugoslavian siviilikohteiden pommitukset.

Italian ulkoministeri Alemma hyväksyi siviilikohteiden pommitukset. Näin tehdessään hän ylpeillen kertoi  päässeensä USA:n, Britannian, Ranskan ja Saksan muodostamaan valtapiiriin, jonka sisällä käydään päivittäisiä puhelinneuvotteluja.

Kun Yhdysvaltojen kongressi 1990 päätti Jugoslavian lainojen yht'äkkisestä irtisanomisesta ja edellyttäessään omien virkamiestensä tekevän IMF:ssä Jugoslavian suhteen saman, New York Times kirjoitti päätöksen aiheuttavan Jugoslaviassa verisen sisällissodan.

Suomessa Martti Ahtisaaren nostaminen kansalliseksi vaikuttajaksi aiheutti maamme alistumisen USA:n valtaan. Italian malli toistui.

Koiviston aikana ulkopolitiikkaa johti velvollisuus ja syyllisyyden tunteet,joissa molemmissa voi olla pyrkimystä totuuteen ja tunteiden huomioon ottamiseen. Ahtisaaren aikana Yhdysvaltojen ja Saksan miellyttämisestä tuli avain. Rambuilletin sopimus, NATO:n pommitukset ja NATO-vetoinen Kosovon miehitys Yhdysvaltojen valtapoliittisten etujen tyydyttämiseksi olivat Ahtisaaren listalla. Joka vuosi hän näytti odottavan Nobelin rauhanpalkintoa kiitokseksi oikeanlaisesta toiminnastaan.Koivisto sen sijaan arvosteli Helsingin Sanomissa NATO:n pommituksia YK:n peruskirjan ja NATO:n periaatteiden vastaisina.

Saksa toteuttaa nyt Kreikassa yhdysvaltalaista politiikkaa. Yksityiset yhtiöt odottavat saaliikseen arvoltaan romahtaneita infrastrukstuuriyrityksia. Saksa ryntäsi Balkanin politiikassaan Yhdysvaltojen vanaveteen. Nyt Syyriassa ja Malissa ei enään ole mitään pidäkkeitä USA:n ja entisten siirtomaavaltojen aseilla toteutettaville valtapyrkimksille.Euroopan saksalaistamisen ja maailman amerikkalaistamisen sijaan jokaisen maan kansalaiset kaipaavat inhimillisyyden,yhteistyön ja rauhan nostamista pyrkimysten keskiöön.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, USA, Ahtisaari, Koivisto, Mladic, Alemma, Helena Ranta

Propaganda,diplomaattinen tunnustaminen ja identiteetin murskaaminen;uudet sodankäynnin muodot

Maanantai 17.12.2012 klo 13.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Propaganda on nykyisin niin voimakasta, että se pystyy vääristämään kokonaisten kansojen historian.Valheet paljastuvat hitaasti joskus vasta monen sukupolven jälkeen.

Psykiatrille, eläytyminen ja totuuden tietäminen ovat identiteetin peruselementtejä.Propagandalle altistettujen ihmisten kyky eläytyä ositetaan ja kohdennetaan harhaan.Tuorein esimerkki on Syyria.

Yhdysvallat toistaa Syyriassa Jugoslavian hajotussotien menetelmiä. Jugoslaavit ja serbit samoin sekulaariset syyrialaiset valittiin etukäteen syyllisiksi (Yhdysvaltojen maailmanvallan esteiksi).Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton,salaa, aivan muutaman lähipiiriläisensä kanssa, tuki 1990-luvulla Jugoslaviaa hajoittaessaan, vuoden ajan, aseidenvientikiellon vallitessa,laajoja asetoimituksia Iranista, ensin  Kroatian, ja myöhemmin Bosnia Hertsegovinan Tuzlan kautta kroaateille ja fundamentalisti muslimeille.Tuzlasta aseita toimitettiin edelleen mm Srebrenicaan helikoptereilla.

Muslimifundamentalistinen presidentti Alija Izetbegovich oli perustanut puhtaan muslimipuolueen ja 1991 Muslim National Councilin. Sen julkilausumassa todetaan että "serbejä kohdeltaisiin muslimitasavallassa seuraavasti:Jokaisella serbillä olisi 12t työpäivä, heille maksettaisiin 30% vähemmän palkkaa kuin vastaavasta työstä muslimille. Serbit voisivat hankkia ruoka-annoksia tietyistä kaupoista. Serbeillä ei olisi omia puolueita ja jos he eivät tyydy poliittisen elämän sääntöihin, he eivät voi toimia politiikassa eikä äänestää. Serbit ovat tasaveroisia ainoastaan jos he oma-aloitteisesti tulevat otetuiksi muslimi uskon jäseniksi.Hyvä serbi on elävä tottelevainen serbi tai kuollut tottelematon  serbi".

Nämä kannanotot eivät olleet salaisia.Presidentti Clinton valitsi tuettaviksi osapuoliksi ne voimat, jotka olivat omaksuneet fasistisen suhtautumistavan ortodoksi serbeihin.Serbit noudattivat maansa ja kansainvälisiä lakeja. Yhdysvallat ja sen liittolaiset rikkoivat samoja lakeja mielensä mukaan.Serbien suurin "vika"oli se, että heidän todellisuudentajunsa oli "väärä".He luulivat, että lakeja kunnioitetaan, että sanaan voi luottaa.Viimeiseen saakka he eivät halunneet suututtaa yhdysvaltalaisia. He eivät kuitenkaan tienneet, että yhdysvaltalaiset olivat jo kauan sitten pettäneet heidät.

Sarajevon piirityksessä serbit piirittivät kaupunkia, mutta kaupungin sisäpuolella hallitsi Alija Izetbegovich tappaen ja kiduttaen serbejä vankiloissaan, YK:n asiantuntijoiden mukaan tappaen myös kaupungin asukkaita kahdessa toriräjäytyksessä ja leipäjonossa saaden valheellisilla serbeihin kohdistetuilla syytöksillä NATO:n pommittamaan serbejä.Kukaan ei saanut poistua kaupungista.Siten asukkaita, niin serbejä kuin muslimeja käytettiin ihmiskilpinä.

Srebrenican muslimeja ei ollut riisuttu aseista, vaikka näin on propagandassa annettu ymmärtää.Punainen risti ilmoitti sotatilanteessa kadonneiksi 10.000, jota lukua propaganda alkoi pitää kuolleiden lukuna. Tosiasiassa todettuja kuolleita on 2084.Srebrenica myytti syntyi vasta myöhemmin kun tarvittiin jälleen jokin seikka peittämään etninen puhdistus ja kansanmurha, joka ei tapahtunut muslimeille vaan serbeille muutamia viikkoja Srebrenican valtauksen jälkeen. Yhdysvaltojen suunnittelemassa ja kouluttamassa Operation Storm hyökkäyksessä, 250.000 serbiä pakotettiin, kolmessa päivässä, julmalla tavalla pakenemaan kodeistaan nykyisestä Kroatiasta fasistiasuihin pukeutuneiden, julmasti tappavien, kroaattien toimesta. 

Toisen maailmansodan kroaatti-ustasha fasistien ja fundamentalisti muslimien aiheuttamat keskitysleirien kauhut toistuivat, nyt "lännen" tuella.

Bosnian kaiken kärsineille serbeille tarjottiin syyllisen "pahan" leimaa.Sitä voimistettiin "hyvän" "humaanin" lännen tunnustaessa Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan valtiot.Lännen laittomat asetoimitukset,diplomaattiset tunnustukset, henkinen väkivalta jatkui sotien loputtuakin siirtomaavaltaa muistuttavalla Bosnia Hertsegovinan miehityksellä, jossa "kansainvälisellä kuvernöörillä" oli oikeus muuttaa demokraattisesti päätettyjä lakeja ja erottaa virkamiehiä, jotka eivät "lännen"mielestä edistäneet rauhaa.

"Kansainvälinen yhteisö" USA:n johdolla yrittää saada Bosnian serbit omaksumaan heille tarjotun pahuuden identiteetin. Elleivät hyväksy, heitä uhkaillaan taloudellisilla ja poliittisilla seurauksilla.Haagin Jugoslaviatribunaalissa odotetaan kenraali Ratco Mladicin näytösoikeudenkäyntiä.Propaganda on jo sodan aikana osoittanut hänelle hirviön viittaa.Bosnian serbien kohtalo on esimerkki kansakunnan identiteetin murskaamisesta.Heidän kokemansa holokausti toisen maailmansodan aikana kielletään ja heidän oikeutettu taistelunsa maansa ja identiteettinsä puolesta tuomitaan.

Syyrian kapinalliset ovat jo useaan otteeseen julistaneet maahan muslimitasavallan. Turkin suorittamaa armenialaisten kansanmurhaa Syyriaan paenneiden kristittyjen jälkeläiset ovat jo sodan alkuvaiheessa alkaneet muuttaa Armeniaan. Nyt kapinalliset ovat julistaneet tappavansa jokaisen kiinnisaadun Venäjän tai Ukrainan kansalaisen.Nämähän ovat myös ortodokseja. Alawiiteille kapinalliset ovat luvanneet haudan rauhan. Näitä uhkauksia levittävät joukkiot on "lännen" toimesta nimetty "hyviksi" ja diplomaattisella tunnustuksella heidän katsotaan edustavan Syyriaa. Sen sijaan demokraattista poliittista prosessia kannattavat ryhmät maan sisällä, mutta erityisesti demokraattista prosessia tukeva Venäjä on nimetty "pahoiksi".

Diplomaattinen tunnustus aseena näyttää toimivan fasistisia käytäntöjä vahvistavasti.EU liittoutuu todella pimeiden voimien kanssa. USA,Saksa, Ranska ja Britannia ovat taas tutusti sodan lippujen alla. Tätäkö koko Nobelin rauhanpalkinnon saanut EU nyt kaipaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: U SA, Clinton, Venäjä, Syyria, Mladic, Bosnia, jihadismi, Kansakunnan identiteetin murskaaminen, näytösoikeudenkännit, valehtelu,

Dalai Lama ja puolitotuudet

Sunnuntai 14.8.2011 klo 11.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kaupallisessa mediassa kirjoittelevat toimittajat ja yleisö hämmästelevät Suomen valtiojohdon haluttomuutta tavata Dalai Lamaa. Dalai Lamasta ja tiibetiläisistä kerrotaan osatotuuksia. Kaikille osatotuudet eivät riitä. Kirjoituksissa ei yleensä mainita, että Tiibet, josta Dalai Lama lähti ei ollut demokratia vaan feodaalinen harvainvaltaan perustuva järjestelmä. CIA maksoi Dalai Laman palkan. 

Uutta Dalai Lamaa valittaessa vaaleihin saivat osallistua vain Tiibetin ulkopuolella asuvat tiibetiläiset. Uusi Dalai Lama ei ole koskaan käynyt Tiibetissä. On selvää, että Yhdysvaltojen presidentit ottavat mielellään Dalai Laman vastaan. En myöskään epäile, etteikö juuri poliittisen virkansa jättänyt Dalai Lama olisi syvällinen lämmin ihminen.

Myös Nelson Mandela on laajasti arvostettu humaani lämmin ihminen. Hän on kuitenkin aina toiminut demokratian puolesta. Tämän rohkean toimintansa vuoksi hän on ollut vuosikymmenet Etelä-Afrikan rotusortohallituksen vankilassa. Yhdysvallat poisti hänet vasta pari vuotta sitten Yhdysvaltojen kongressin terroristien listalta.

Marsalkka Mannerheim antoi tuhansien punaisten kuolla nälkään ja tauteihin sisällissodan jälkeisillä vankileireillä. Hän henkilökohtaisesti antoi käskyn keskitysleirien perustamisesta Itä-Karjalaan ja venäläisten naisten lasten ja vanhusten sulkemisesta niihin. Leireillä kuoli vuonna 1942 tuhansia nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin. Suomalaiset kommunistit eivät ole koskaan perustaneet keskitysleirejä vaan ovat toimineet demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Jos Bosnian serbit päättäisivät nyt pystyttää ratsastajapatsaan Ratco Mladicille, sotarikolliselle, pitäisimme tekoa vastenmielisenä. Kuitenkaan emme pidä suosituimman suomalaisen ratsastajapatsasta vastenmielisenä.

Mietimmekö lainkaan mistä itsestään selvä vihapuhe Suomessa on lähtöisin? Kyseessä on torjunta, jolla kiellämme vihapuheen olemassaolon koska meillä on historiassamme ja tietoisuudessamme niin paljon torjuttavaa.

"Ryssät" ja kommunistit ovat olleet yleisesti hyväksyttyjä vihapuheen kohteita ilman, että on tarvinnut edes ajatella mitä puhuu. Niin kauan kun näin on, ei ole toivoa populismia viisaammasta käyttäytymisestä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dalai Lama.Nelson Mandela, Mannerheim, Ratco Mladic