Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

Kiitos SAULI NIINISTÖ ja MARTTI AHTISAARI tästäkin katastrofista

Lauantai 18.4.2026 klo 13.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sauli Niinistö on saamassa hankkeensa päätökseen. Sota Venäjää vastaan ollaan saamassa aikaiseksi kun on oikein yritetty. Ensin Suomi osallistui kaikki keinot käyttäen sosialistisen Jugoslavian pommittamiseen ja täydelliseen infrastruktuurin tuhoamiseen. Kyseessähän oli valtio, joka kansantulolla mitattuna oli 24. sijalla maailman hyvinvointitilastossa. Työläiset osallistuivat yritysten hallintoon ja saivat osan yritysten voitoista.

Serbipartisaanit olivat merkittävä osa natsismin tuhoamista Neuvosto-puna-armeijan rinnalla. Fasistinen Kroatia serbeille kohdistettuine keskitysleireineen tuli myös voitetuksi.

Suomi oli taistellut natsien rinnalla venäläisille siviileille rakennettuine keskitysleireineen. Nyt on palattu taistelemaan Ukrainan natsien rinnalla ihmisoikeuksia Ukrainaan palauttamaan pyrkivää Venäjää vastaan. Kehä on umpeutunut. Suomalsiset on johdatettu jälleen väärälle puolelle.

                                                  ***

Kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä palaan toisen maailmansodan tilanteeseen Suomessa Neuvostoliitossa ja Jugoslaviassa. Toisessa kirjassani Lupa olla julma palaan tarkemmin siihen kuinka USA ja Nato, Suomi tukenaan tuhosi Jugoslavian ja pyrki lopuksi pilkkomaan osan Serbiasta, Kosovon, erilliseksi valtioksi. 

Tässä Jugoslavian laittomassa pilkkomisessa Suomella, Sauli Niinistöllä ja Martti Ahtisaarella oli keskeiset osat.

Miksi nostan Sauli Niinistön ja Martti Ahtisaaren erikseen tarkasteltavaksi. Heidän toimintansa osoittaa kouriintuntuvasti kuinka presidentti Urho Kekkosen kuoleman jälkeen Suomi lipui Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin hyläten kaiken sen hyvän poliittisen ja taloudellisen yhteistyön mitä Kekkosen Suomi oli saanut aikaan yhteistyössä Neuvostoliitto/Venäjän kanssa rauhan ja erityisesti taloudellisen yhteistyön alueella.

                                                  ***

Saksa oli jälleen Suomen yhteistyökumppani ajettaessa Venäjä-suhteita alas. Saksan liittokansleri Helmut Kohl kutsui Sauli Niinistön EDU:n puheenjohtajaksi 1990-luvun puolivölissä. EU oltiin jo perustettu palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Suuntaviivat Niinistölle olivat selvät. Niinistö julisti tavoitteenaan olevan "kommunismin kitkemisen Euroopasta". Siis 24 sijalla taloustilastossa oleva Jugoslavia olisi saatettava perikatoon olihan jokaisen osavaltion johtaja kommunisti.

Jugoslavian laittomien  NATO-pomitusten aikana Niinistö oli Suomen Lipposen hallituksen varapääministeri. Presidentti Ahtisaari edisti kaikin tavoin USAn ja NATOn etuja. Pommitukset päättyivät 1999 YKn turvallisuusneuvoston päätökseen 1244, jolla Kosovon todettiin olevan Serbian maakunta. 

USA kuitenkin rakensi laittomasti  Nato-miehitykseen turvautuen jättimäisen sotilastukikohdan Kosovoon heti pommitusten päätyttyä. Niinistö ja Ahtisaari ymmärsivät miten merkityksettömiä kansainväliset lait ja sopimukset ovat. Kahdeksan vuotta myöhemmin Ahtisaari yritti saada turvallisuusneuvostoa muuttamaan Kosovoa koskevaa päätöstään Turvallisuusneuvostpon jäsenet eivät muuttaneet päätöstään nro 1244.

Siitä huolimatta laittomuuksiin tottunut presidentti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi omalla julistuksellaan ilman kansanäänestystä tai muita laillisia toimenpiteitä. ICJ International Court of Justice totesi asiaa kysyttäessä että "saahan sitä julistuksia tehdä".

                                                            ***

Kun Suomi oli salannut suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset luoden edellytykset pommitusten aloittamiselle, kaikki muukin laittomuus alkoi näyttää mahdolliselta. 2010-luvulla presidentti Niinistö katkaisi Tarja Halosen Suomen ja Venäjän luottamusta rakentaneen yhteistyön aloittamalla systemaattisen Suomen Natoon liittämisen polun. 

Sauli Niinistö aloitti pilkallisen vitsailevan suhtautumisen venäläisiin. Eduskunnan kesäloman aikana solmittiin NATOn isäntämaasopimus. Tiedonvälityksen sensuuri rakennettiin yhteistyössä turvallisuuskomitean kanssa. Suomi lienee ainoita maita, joissa sensuuri edellyttää NATO-myönteisyyttä kaikessa tiedonvälityksessä.

Kirsikkana kakun päälle Sauli Niinistö sai aikaan Suomen liittymisen NATOon, onnistui tuhoamaan arktisen yhteistyön puheenjohtajakaudellaan sekä lopettamaan Tarja Halosen aikaansaaman matkustajaliikenteen Allegro-junalla Helsingistä Pietariin. Rautaesiripun rakentaminen tuli valmiiksi ennen todellisen CIA:n yhteistyökumppanin Alexander Stubbin valintaa seuraajakseen.

                                                         ***

Suomi uhoaa omilla ydinaseilla, yhteistyöllä Ukrainan natsihallinnon kanssa drone-terrori-iskuissa. Vuodesta 2014 USAN suorittaman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, Ukrainan sotilastiedustelu on ollut Yhdysvaltojen hallussa ja armeija ja poliisi natsipuolueiden hallinnassa.CIAlla on kymmeniä toimipisteitä Ukrainan -Venäjän rajan tuntumassa. (totta kai täällä meilläkin) Olen kauan ihmetellyt kuinka Suomen sotilastiedustelu tai hallitus ei ole tietävinään tosiasioita vaikka päivittäin saamme tietää "Ukrainan" terrori-iskuista jotka itse asiassa ovat Suomen ja muiden Nato-maiden rahoittamia ja aseistamia terrori-iskuja joita USA:n tiedustelu hallinnoi.

Mitä suomalaiset tuumaisivat jos suomenkielisiä estettäisiin puhumasta suomea ja vaadittaisiin puhumaan vain ruotsia, lukemaan ruotsalaisia lehtiä ja käymään ruotsinkielisiä kouluja. Näin tehdään Ukrainassa. Ukrainassa venäjänkieli on kielletty vaikka monilla seuduilla venäjä on 90% lla väestöstä äidinkieli. Suomenkielisiä lehtiä ei saisi julkaista ellei samanaikaisesti ilmestyisi täysin samansisältöistä ruotsinkielistä sanomalehteä. Oma uskonto olisi kielletty ja voisi käydä ainoastaan vieraassa kirkossa ja omien kirkkojen pappeja vainottaisiin ja rakennuksia ryöstettäisiin.

Suomen media on jo ennakkoon sopeutunut NATO-sensuuriin niin että todennäköisyys että YLEn uutisissa näkisit jotakin totuuteen vivahtavaa on käytännössä nolla. Siten pieniä koekatsomisia lukuunottamatta en käytä aikaani Suomen NATO-sopeutettuihin uutisiin. Katson aamuisin Aljazeeran TV-uutiset. Toki Aljazeeralla on omat painotuksensa suhteessa NATOon, Venäjään, Kiinaan ja USAan mutta tärkeimpänä pidän sitä, että Aljazeera pystyy raportoimaan sorrettujen palestiinalaisten asiasta totuudenmukaisesti.

Israel perustettiin siirtomaaherrojen (Britannia) toimesta alueelle, jolla 93% oli arabeja. Israelin olemassaolo on perustunut puhtaaseen väkivaltaan, joka on saavuttanut kansanmurhan luonteen. Gazan asukkaiden ja heidän rakennustensa,kulttuurinsa ja historiansa täystuho on tapahtunut silmiemme edessä eikä itsensä demokraattisiksi julistaneet valtiot ole tehneet mitään. Euroopan unioni käy kauppaa Israelin kanssa kansanmurhan häiritsemättä.

Israelin ja USAn aloittamassa Iranin vastaisessa sodassa rauhanneuvottelija Pakistan julisti tulitauon, joka koski Israelia, USAta, Irania ja Libanonia. Tulitauon ensimmäisten tuntien aikana Israel tappoi ilmapommituksilla yli 2000 siviiliä Libanonissa.

                                                              ***

Suomen hallitus on alkanut leikkiä ydinaseilla aivan kuten Suomi uhosi talvisodan alla. Suomi ei kunnioittanut Neuvostoliiton perusteltuja turvallisuustarpeita. Naton laajeneminen on vastoin  Venäjän ja USAn ja Euroopan maiden tekemiä sopimuksia Saksojen yhdistymiseen liittyen. Suomi on itse heittäytynyt tilanteeseen jossa se ei ikäänkuin ymmärrä oman NATOon liittymisensä seurauksia puhumattakaan ydinaseilla leikkimistä. Vastuuttomuus on leimaa-antava piirre Suomen ja muiden NATO-maiden käytöksessä.

Sauli Niinistö ja Martti Ahtisaari ovat keskeiset henkilöt Suomen vastuuttomuuden ja "ylimielisyyden" rakentumisessa. Sivistys ja vastuullisuus ovat asemoituneet Suomen rajan Itäpuolelle.

Presidentti Putin laski Suomen vierailullaan Niinistön kaudella  kukkalaitteen marsalkka Mannerheimin haudalle, Mannerheimin, joka oli rakennuttanut ja hallinnoi venäläisille siviileille rakennettuja keskitysleirejä ja osallistui Leningradin piiritykseen. Ele oli kurkotus kohti pyrkimystä luoda umpeen haavoja ja suruja joille ei ole sanoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sotauho, ydinaseet, Suomen hyvinvoinnin uhraaminen Sauli Niinistö ja kommunismin kitkeminen Venäjän provosointi, drone uhittelu

SUOMI VAJOAA KAINALOITAAN MYÖTEN KANSANMURHAAJIEN JOUKKOON -JÄLLEEN

Torstai 9.4.2026 klo 11.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kulissit putoavat Suomen ympäriltä. Kaikille paljastuu, mikä Suomi on. Sotarikoksiin ja kansanmurhiin osallistuva valheillaan uhoava mitättömyys.

Ollessani pikkulapsi Helsingin pääkadulla liehuivat natsi-Saksan liput. Taisteltiin entistä isänmaatamme Neuvostoliitto/(Venäjää) vastaan. Neuvostoliitto oli ehdottanut aluevaihdoksia Suomen itärajalla, jotta Leningradin alueen turvallisuus oltaisiin voitu taata. Ylemmyydentunnossaan Suomi kieltäytyi - valitsi mieluummin sodan.

                                                      ***

Sotien jälkeen - Neuvostoliiton voitettua natsismin suurin uhrauksin, Suomelle koitti Kekkosen ajan paluu todellisuudentajuun ja ystävällisiin ja taloudellisestikin hyödyllisiin yhteistyösuhteisiin naapurimaa Neuvostoliiton kanssa.

Presidentti Kekkosen kuoltua Suomen politiikkaan palasi oikeistolainen kokoomus/armeija vetoinen politiikka, josta Kekkonen oli jatkuvasti varoittanut.

Jo 1990-luvun puolivälissä kokoomuspoliitikko Sauli Niinistö vannoi, tultuaan valituksi EDU:n puheenjohtajaksi kitkevänsä kommunismin Euroopasta. Saksan liittokansleri Helmut Kohl säesti häntä ryhtyen yhdessä toimeen Jugoslavian liittovaltion hajottamiseksi. Liittovaltion jokaisen osavaltion johtaja oli kommunisti.

                                                      ***

Suomen hallituksen ensimmäinen kv lakien vastainen rikos oli salata USA/Nato hajottamissodan aikana tapahtuneen Racakin kylän taisteluiden ruumiinavauspöytäkirjat. V. 1999 Suomen hallitus yhdessä Saksan hallituksen kanssa julisti suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salaisiksi pysyvästi. Tämän salauksen seurauksena USAn presidentti Bill Clinton saattoi valheiden perusteella aloittaa Jugoslavian siviilikohteiden pommitukset.

Nämä pommitukset muistuttavat Iranin ja Libanonin pommituksia v. 2026. USA:n presidentti on luvannut pommittaa Iranin kivikauteen. Sitä ennen Israel ja USA ovat suorittaneet palestiinalaisten kansanmurhaa vuodesta 1948 lähtien mutta äärimmäisin keinoin Gazassa viimeiset 3 vuotta.

Iranin hyökkäystä odotellessaan Yhdysvallat on suorittanut vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014 ajamalla vaaleilla laillisesti valitun presidentti Janukovichin maanpakoon, valitsemalla uuden hallituksen Ukrainalle, jossa natsipuolueiden haltuun uskottiin armeija ja poliisi ja ottamalla itse haltuunsa Ukrainan sotilastiedustelun.

                                                      ***

Ukraina on Euroopan natsismin keskus. Yhdysvallat on rahoittanut ja tukenut näitä natseja vuodesta 1952 lähtien. Nyt kun Ukrainan sotilastiedustelu on USA:n hallussa ja aseet tulevat USAsta ja Nato-liittolaismaista, ketkä ovat vastuussa terroriteoista Ukrainan ja Venäjän alueella? Mirovorets tappolista merkitsee ei-toivotut venäläiset, ukrainalaiset ja tiedotusvälineiden edustajat kohteiksi. USAn rahoituksella Ukraina on muodostunut rikollisuuden saaristoksi, jossa korruptio rehottaa.

Suomi on integroitu natsismiin jälleen. Suomen tiedotusvälineet kuvaavat Ukrainan uhrina ja lietsovat venäjävastaista ilmapiiriä päivittäin. Suomalaisten odotetaan iloitsevan USAn sotilatiedustelun mahdollistamien terrori-iskujen kohdistuessa Suomen lähialueilla sijaitseviin Venäjän satamiin ja polttoainevarastoihin. Suomi ylpeänä suunnittelee polttoainetta kuljettavien venäläisten laivojen saartamista ja estämistä kansainvälisten lakien vastaisesti. Suomi on mukana varastamassa Venäjän varoja. Rikollinen mieli rakentuu rikollisjoukossa, joksi Euroopan unioni on muodostunut sen jälkeen kun se perustettiin palvelemaan USAn aseteollisuutta.

                                                     ***

Voi vain kuvitella minkälaisen halvauksen presidentti Urho Kekkonen saisi kuullessaan Niinistön kausilla alkaneesta nykymenosta.

NATOn liittyminen ilman kansanäänestystä, DCA-sopimus Yhdysvaltojen kanssa, joka sitoo Suomen kansanmurhaajien joukkoon. Suunnitelma ydinaseiden tuomisesta Suomeen lainsäädäntöä muuttamalla, jälleen ilman kansanäänestystä, osoittaa kuinka kauas Atlantin taakse Suomen hallituksen ja eduskunnan päätöksenteko on liuennut.

Suuri osa maailman valtioista alkaa kammoksua kansanmurhaa suorittavaa Israelia ja Yhdysvaltoja. Nuo maat aloittivat laittoman sodan Irania ja Libanonia vastaan. Libanon on ollut jatkuvasti laajentumishaluisen sionistisen Israelin kohteena. Jokaisen tervepäisen luulisi ajattelevan, että Israelin ja USAn kaltaiset valtiot eivät kuulu kansainvälisen laillisen yhteisön kuten YK:n piiriin. Silti kansanmurhaaja USA on turvallisuusneuvoston jäsen, jolla on veto-oikeus sen päätöksiin. Siis kansanmurhan kieltäminen voidaaan USAn vetolla estää.

                                                    ***

NATO-liittoutuman natistessa Suomi tarrautuu entistä tiiviimmin kansanmurhaa suorittavaan USAan. USAN sotilastukikohdat Suomessa mahdollisine ydinaseineen ovat Suomelle todellinen kuolemanloukku. 

Toisen maailmansodan aikana paitsi että Suomi oli natsi-Saksan liittolainen me myös pystytimme keskitysleirejä Itä-Karjalan venäläisille siviileille. 14000 ihmistä kuoli siellä nälkää, pakkotyöhön ja teloituksiin. Leirejä hallinnoi marsalkka Mannerheim. Sen lisäksi Suomen armeija osllistui Leningradin piiritykseen, jolla tarkoituksella tapettiin satoja tuhansia siviilejä nälkään ja kylmään.

Venäjä-Neuvostoliitto on kaikista toisen maailmansodan kauheuksista huolimatta suhtautunut Suomeen rakentavasti, jopa isällisesti. Nyt Venäjällä on kaikki perusteet lopettaa Suomen paijaaminen ja suhtautua realistisesti uhoavaan naapuriinsa. 

Suomen hallituksen jäsenet ja tasavallan presidentti eivät halua muistaa historiallista totuutta. Jatkuva totuuden muuntaminen johtaa siihen, että ei enää itsekään muista historiallista totuutta. Ulkoministeri Valtonen ja tasavallan presidentti Stubb ovat tästä valitettavia esimerkkejä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, Ukraina, Israel, GAZA, Iran, Libanon, terrorismi, natsismi, kansanmurha

SLAVYANSK ODOTTAA VAPAUTTAMISTAAN UKRAINAN NATSIARMEIJAN VALLASTA

Torstai 26.3.2026 klo 11.36 - Pirkko Turpeinen-Saari

Venäjä on edennyt Ukrainan vapauttamisessa natsismista Slavyanskin ja Kramatorskin porteille.

Vuoden 2014 Maidanin vallankaappausta seurasi USAn Ukrainalle valitsema hallitus, jonka natsipuolueet saivat haltuunsa Ukrainan armeijan ja poliisin. USA vuorostaan otti haltuunsa sotilastiedustelun.

Heti Maidanin USAn rahoittaman vallankaappauksen jälkeen Ukrainan itäosien Donbassin alueet ilmottivat, että ne eivät hyväksy epädemokraattisia toimia, vaaleilla valitun prwesidentti Janukovitsin ajamista maanpakoon, laitonta hallitusta, demokratiaa kaventavi lakeja jne.

Välittömästi vallankaappauksen jälkeen natsipuolue Oikean sektorin johtama Ukrainan armeija lähti etenemään kohti Donbassia pysäyttääkseen demokratiaa vaatineiden asukkaiden toimet demokratian palauttamiseksi.

                                                           ***

Donbassin asukkaat eivät jääneet toimettomiksi. He ryhtyivät suoraan toimintaan ja myös aseelliseen vastarintaan demokratian puolesta. Myös rajan yli Venäjän puolelta tuli aktivisteja tukemaan heitä.

Venäjä ei kuitenkaan suostunut antamaan sotilaallista apua. Sen sijaan se auttoi myöhemmin rakentamaan Minskin sopimuksia, joista Minsk II hyväksyttiin YK:ssa. Se edellytti Donbassin autonomiaa osana Ukrainaa. Sopimuksessa mukana olleet EU/Nato-maat pettivät sopimuksen toteuttamisen.

                                                         ***

Donetskissa ja Luhanskissa järjestettiin vastarintataistelijoiden hallitsemilla alueilla vaalit toukokuun 11. päivänä 2014. Selkeät enemmistöt kannattivat itsenäisyyttä ja demokraattisia oikeuksia.

Alexander Zhuchkovskyn kirjassa 85 DAYS IN SLAVYANSK kuvataan tapahtumien kulku elokuuhun 2014 saakka, jolloin NATO-koulutetun ja aseistaman natsi-armeijan ylivoima sai voiton. Kirja on aitoudessaan ja maanläheisyydessään liikuttava. Se kuvaa taistelijoita henkilöinä, ominaisuuksineen ja taustoineen.

Verrataanpa vain esimerkiksi demokratia-aktivistien kohtaloon Odessassa, jossa saman vuoden toukokuussa natsijoukkiot sulkivat demokratiamielenosoittajat ammattiyhdistysten taloon,  sulkivat ulospääsytiet ja polttivat heidät elävältä. 46 henkeä kuoli elävältä poltettuna 6 muuta kuoli kaduilla mielenosoitusten aikana.

                                                       ***

Slavyanskin asukkaat kokivat kouriintuntuvasti mitä demokratia merkitsee NATO-maille: Ei mitään. Demokraattinen valtio voidaan tuhota, presidentti ajaa maanpakoon, demokraattiset oikeudet; kielelliset, uskonnolliset, koulutukselliset tiedonvälityksen oikeudet voidaan tuhota ja oletetaan elämän jatkuvan niin kuin ennenkin. Vieraat tiedustelupalvelut saavat vallan tulkita tapahtumia ja vahvistaa USA/Nato-maiden ylivaltaa demokratiaan nähden.

Slavyanskin demokratia-aktivistit jaksoivat jatkaa aseellista vastarintaa elokuuhun 2014 saakka. Nato-aseet, Ukrainan natsi-johtoinen armeija,USAn sotilastiedustelu,  ulkomainen raha sekä natsi-aate voittivat Ukrainassa.

Ukrainasta on tullut Euroopan natsien kohtaamis- ja koulutuspaikka. Suomen pääministeri Sanna Marin kunnioitti läsnäolollaan, erityisesti paikalle matkustaen, nuoren  natsijohtajan hautajaisia KIovassa.

Suomen tiedonvälitys on täydellisesti sulautunut EU:n ja NATO:n natsimyönteiseen propagandaan. USA on tukenut Ukrainan natseja jo 1950-luvun alusta lähtien.

                                                        ***

Matkustin pari vuotta sitten bussilla Tammisaaresta Karjaalle päästäkseni Helsingin junaan. Bussi oli täpö täynnä. Murrosikäinen nuori tarjosi minulle istumapaikan. Kysyin häneltä, mistä hän on kotoisin. SLAVYANSKISTA nuori mies vastasi ylpeästi. Hän kertoi käyneensä äitinsä kanssa tutustumassa Tammisaaressa hiljattain avattuun taidemuseoon.

Nyt toivon lämpimästi, että nuorimies voisi pian palata vapautettuun Slavyanskiin. Kaupungista on tullut minullekin legendaarinen.

Toivon myös, että Donbassin vapautumisen jälkeen Slavyansk nimitettäisiin sankarikaupungiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Slavyansk - natsien miehittämä kaupunki, Ukrainan natsi-armeija, Sanna Marin Ukrainan natsismin tukijana, 2014 Ukrainan sisällissota, Donbassin itsenäisyysjulistukset 2014, vapautumisen jälkeen sankarikaupungiksi, Venäjä lähellä Slavyanskin vapauttamista

Onnellinen ja tietämätön Suomen kansa johdetaan kokoomuksen ja armeijan johdolla ydinsotaan

Maanantai 23.3.2026 klo 10.14 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidenttimme Alexander Stubb kiertää ympäri maapalloa lietsomassa Venäjä-vihaa ja ylistämällä Suomea ja sen Stubbin mielestä voitokasta talvisotaa.

Historiankirjat ovat paitsi ulkoministeri Valtoselta, myös presidentti Stubbilta jääneet lukematta.

1930-luvulla Suomi oli valmis sekä teoriassa että käytännössä tuhoamaan ensimmäisen sosialistisen valtion, Neuvostoliiton. Suuri osa suomalaisista oli opetettu pitämään Neuvostoliiton kansalaisia rodullisesti suomalaisia alempiarvoisina. Tuo alempiarvoisuus oli laajennettu käsittämään myös Suomen omassa sisällissodassa v. 1918 oman käsityksensä mukaan oikeudenmukaisuuden ja kansalaisten välisen tasa-arvon puolesta taistelleita Suomen kansalaisia.

Suomalaisetkin pitänevät Saksaa fasistisena ja rasistisena valtiona ennen toista maailmansotaa.

                                                       ***

Saksa oli perustanut ensimmäiset keskitysleirinsä Namibiaan 1905-1907.

Suomen porvarilliset voimat voittivat ylipäällikkö Mannerheimin petoksella alkaneen sisällissodan Saksan avulla v. 1918. Mannerheim nimittäin valehteli Pohjanmaan talonpojille Suomen armeijan taistelevan venäläisiä vastaan vaikka hänellä oli taskussaan oman halliuksen viesti siitä, että Neuvostoliitto ei tule puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin ja että jäljellä olevat sotilaat poistetaan Suomesta jäiden lähdettyä.

Suomen porvarilliset voimat voittivat, Saksan armeijan saavuttua Suomen hallituksen kutsumana maahan, sodan minkä jälkeen Suomen hallitus alkoi perustaa keskitysleirejä sisällissodassa hävinneille, oikeudenmukaisemman maailman puolesta taistelleille työläisille.

                                                       ***

Koko 1930-luku oli vainoa niitä perheitä kohtaan, jotka olivat oikeudenmukaisen Suomen puolella. Suomen armeijalla oli tiiviit yhteydet sisällissodan voittaneeseen Saksan armeijaan.

Tiiviissä yhteistyössä Hitlerin Saksan kanssa Suomen hallitus päätti olla suostumatta Neuvostoliiton tarjoukseen aluevaihdoista Leningradin turvallisuuden takaamiseksi. Suomi olisi saanut paljon laajemman maa-alan itselleen korvaukseksi siitä, että rajaa siirrettäisiin kauemmaksi Leningradista.

Suomen hävittyä provosoimansa Talvisodan. Suomi alkoi rakentaa keskitysleirejä paitsi suomalaisille rauhanaktivisteille, myös Itä-Karjalassa asuville venäläisille siviileille. Suomalaiset ryöstivät näiden siviilien huonekalut, (60 kuorma-autollista kuljetettiin Suomen puolelle) talven varalle kerätyt muonavarat ja pakottivat naiset, lapset ja vanhukset ala-arvoisiin olosuhteisiin.

Marja-Leena Mikkola on kuvannut teoksessaan "Menetetty lapsuus" keskitysleirien olosuhteita haastattelemiensa hengissä selvinneiden naisten avulla.

Muista olosuhteista kerron kirjassani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja- marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä.

                                                     ***

Suomen porvarilliset voimat ja Tannerin johtamat sosialidemokraatit ajoivat Suomen surman suuhun Ei Neuvostoliitto. Talvisodan historian esittäminen Stubbin tavoin valheellisessa valossa osoitta, että mitään ei historiasta ole opittu.

Presidentti Urho Kekkonen joka osallistui sisällissotaan porvarillisten voimien puolella, kypsyi elämänsä aikana näkemään mitkä seikat vaarantavat Suomen kansan turvallisuuden. Hän ei väsynyt varoittamasta päästämästä kokoomus-puoluetta valtaan. Armeijan valtaa hän myös kritisoi.

"Onnellinen" ja täysin aivopesty Suomen kansa äänestää toistuvasti sen mukaan mitä suurta rahaa edustavat mainosmarkkinat, armeija ja tiedotusvälineet esittävät.

Suomi liittyi Euroopan unioniin tiedostamatta sitä, että unioni perustettiin palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta.

Saksojen yhdistyttyä Suomi alkoi kilpailla USAn suosiosta ja liittoutui jälleen Saksan kanssa, jossa toisen maailmansodan jälkeen oli mittava Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo.

                                                       ***

Liittokansleri Helmut Kohl toisaalla ja Suomen presidentiksi myöhemmin ajautunut Sauli Niinistö olivat keskeiset USAn militarismin suosijat ja levittäjät Euroopassa. Jo 1999 Suomi pystyi näyttämään rikollisuuteenkin pystyvän luonteensa salaamalla hallussaan olevia tietoja, mikä salaaminen johti USA:n presidentti Clintonin aloittamiin laittomiin Jugoslavian 78 vrk kestäneisiin pommitukssin.

Sauli Niinistön tultua valituksi presidentiksi Nato-huuma vain kiihtyi. Jokainen objektiivinen ulkopolitiikan tuntija tietää, että Nato- jäsenyyden laajentaminen kohti Venäjän rajoja on ilmiselvä turvallisuusuhka Venäjälle. 

Kokoomus ei saa kylläkseen USAn palvelemisesta. Nyt on maahan saatu NATOon liittymisen jälkeen tukikohtia, pysyvää USAn tiedustelun läsnäoloa ja kalliita hävittäjiä joiden toimiminen kytketään yhteistyöhön USAn kanssa.

Perinteinen Suomen turvallisuuden lähde - puolueettomuus- on heitetty roskakoriin.

Tannerilaisuutta muistuttava Sanna Marinin hallitus ja natsimielisyys palasivat Suomen ulkopolitiikan keskiöön. Naton uhmamielinen laajentaminen Ukrainaan, käytännössä  USA/Nato/EU etäsodaksi Venäjää vastaan USAn suorittaman Maidanin vallankaappauksen jälkeen on nykytodellisuutta.

Sanna Marin esiintyi natsijohtajan hautajaisissa Kiovassa ja koko Suomen hallitus on kuin unissakävijä ja tietämätön natsismin voimasta Ukrainassa.

Elämme toisen maailmansodan uusintataistelua, jossa Suomi on ehostanut vanhat natsiaatteet hovikelpoisiksi koska USA, Britannia ja EU ovat mukana. 

                                                       ***

Näemme nyt Lähi-idän tilanteen, jossa Yhdysvaltojen sotilastukikohdat eivät tuo turvallisuutta. Päinvastoin. Yhdysvaltojen ja Israelin aloittama hyökkäys Irania vastaan on johtamassa maailmanlaajuiseen kaaokseen. Iranin tavoitteena on saada nuo USAn sotaa tukevat tukikohdat pois, jolloin avautuisi tila puolueettomalle diplomatialle.

Näin äskettäin Maltan entisen ulkoministerin Evarist Bartolon haastattelun. Hän kuvasi kuinka Malta on vihdoin puolueeton, Kolonialismin jäänne on poistunut britti-tukikohdan lähdettyä maasta.

Ydinasevaltio Ranska on tarjonnut läsnäoloaan Suomen Lappiin. Suomen laeissa oleva ydinaseita koskeva kielto halutaan Ukrainan natsismia kouristuksenomaisesti tukevan Suomen hallituksen toimesta muuttaa sallimaan ydinaseiden  (Ranskan) läsnäolon Suomen maaperällä.

Jos jollakulla Suomen hallituksessa on todellisuudentaju tallella luulisi sen osoittavan, että nyt on pysähdyttävä. Suomen kansa ei ole antanut lupaa tappaa koko kansa ydintalvessa.

Natoon liityttiin ilman kansanäänestystä. Nyt ydinaseiden läsnäolo sallittaisiin pikku vippaskonstilla, niinkö? Suurpääoman ja aseteollisuuden puolue kokoomus johtaa Suomen kansan kokoomuksen miellyttämisenhalun seurauksena itsemrhaan,

Nuoret voivat miettiä mihin maahan tätä hulluutta voisi päästä pakoon. Vanhukset joutuvat alistumaan vastentahtoiseen kuolintapaan. 

Paras ratkaisu myös Suomen ongelmaan on Maltan ratkaisu. Kaikki vieraat sotilastukikohdat pois Suomesta. Suomen on palattava itsenäisyyteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomus, ydinaseet, puolueettomuus, talvisota, Malta, Lähi-idän USAn miehittämät öljyvaltiot

PUUROT JA VELLIT SEKAISIN/ Venäjän "hyökkäys" Ukrainaan ja USA/Israelin hyökkäys Iraniin

Keskiviikko 4.3.2026 klo 16.12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Läntinen USA/Britannia-vaikutteinen media toistaa saman valheellisen todellisuuden vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Kansainvälisillä laeilla ei ole merkitystä - ainoa ratkaisija on sotilaallinen voima.

USAn ja Israelin 4 päivää sitten aloittama sotilaallinen hyökkäys Iraniin on laiton.

Monet läntiset toimijat, jopa itseään edistyksellisina pitävät tahot rinnastavat tuon laittoman hyökkäyksen Venäjän v. 2022 suorittamaan sotilastekniseen operaatioon käsittelemättä lainkaan tuon operaation laillisia puitteita ja historiaa.

                                                           ***

Palestiinalaisten kansanmurhaa erityisesti Gazassa toteuttavien Israelin ja USAm toimet ovat rikollisia. Suojaa vailla olevien ihmisten pommittaminen on suorastaan pahempaa kuin natsi-Saksan rikokset , varsinkin kun ne tapahtuvat koko maailman pystyessä katsomaan murhaamista tosiaikaisesti TV-ruuduiltaan.

Israel on laajentanut tuholaistoimiaan Yhdysvaltojen rinnalla nyt Iraniin. Se on pommittanut sairaaloita, kouluja ja mikä vastenmielisintä murhannut Iranin uskonnollisen johtajan tämän kotona työpöytänsä äärelle vaimon ja vävyn ja lapsenlapsen menehtyessä mukana..Tämä johtaja oli vaatimaton, sivistynyt - puhui neljää kieltä, piti Hugon kirjasta Kurjat, oli asettunut puolustamaan maataan Irakin ja Yhdysvaltojen hyökkäystä vastaan eturintamaan 2000-luvun alussa.

Syvällisen vaatimattoman henkilön, jota kansa rakasti, tappaminen on julmuuden huippu.

                                                    ***

Jotta tämä julmuus saadaan länsimediassa näyttämään lievemmältä nostetaan sormi kohti Venäjää: mutta Venäjä hyökkäsi "laittomasti" Ukrainaan 2022.

Niinkö?

Ukrainan sota alkoi v. 2014 USAn rahoittamasta Maidanin vallankaappauksesta (tai jopa aikaisemmin USA/Naton/pyrkimyksestä sopimusten vastaisesti laajentua Ukrainaan). Yhdysvaltojen tukemat vallankaappaajat ottivat haltuunsa valtion virastot ja ajoivat laillisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin maanpakoon

USA valitsi uuden hallituksen Ukrainalle. Natsipuolueet saivat kontrolliinsa poliisin ja armeijan.Yhdysvallat on tukenut Ukrainan natsipuolueita jo vuodesta 1952 lähtien. Azovin pataljoonan edustajat ovat usein olleet kunniavieraina Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat otti haltuunsa sotilastiedustelun. Siitä lähtien Ukrainan sotilastiedustelu on ollut USAn alaisuudessa.

Venäjän kieli joka on erityisesti Itä-Ukraina Donbassissa enemmistön äidinkieli, kiellettiin, samoin ortodoksinen kirkko. Donbassin sosiaalietuudet, koululaitos jne jäivät avustusten varaan. 

                                                  ***

Ukrainan sota ei alkanut "Venäjän provosoimattomana hyökkäyklsenä" Ukrainaan v. 2022 vaan natsipuolue Oikean sektorin johtamana Ukraina armeijan sisällissotana omia venäjää äidinkielenään puhuvia Donbassin asukkaita vastaan keväällä 2014.Donbassin asukkaat eivät hyväksyneet laitonta vallankaappausta.

Donbassin; Donetskin ja Luhanskin asukkaat pitivät sotilaallisesti puoliaan elokuuhun 2014, jonka jälkeen he joutuivat toteamaan voimansa riittämättömiksi. Sekä Donetskissa että Luhanskissa suoritettiin äänestys itsenäisyydestä 11.5. 2014. Tarkat tiedot ja tapahtumien kulun voi lukea teoksesta 85 days in Slavyansk. 

V.2014 keväällä presidentiksiu valittu Poroshenko kiljui TV-ohjelmassa kuinka Itä-Ukrainan lapset saavat jäädä ilman koulua ja terveydenhuoltoa ja se on heille oikein!

                                                ***

Sisällissodan ratkaisekiseksi pidettiin lorkean tason neuvotteluja Valko-Venäjän Minskissä. Saksan liittokansleri on jälkeenpäin myöntänyt, että neuvottelujen tarkoituksena oli varata aikaa Ukrainan armeijan kouluttamiselle Naton avulla., ei suinkaan ratkaista sisällissotaa.

Minsk II sopimus käsiteltiin YKn turvallisuusneuvostossa. Tavoitteena oli Donetskin ja Luhanskin autonomia osana Ukrainaa.

                                                ***

Venäjä esitti joulukuussa 2021 kaikille asianosaisille esityksen kaikkien maiden yhteisestä turvallisuudesta, jossa yhden turvallisuus ei saisi vaarantaa toisten turvallisuutta Tämä ehdotus ei tunnetusti saanut Yhdysvalloissa eikä EU maissa vastakaikua.

OSCE:n tarkkailijat havaitsivat lisääntynyttä tykkitulta ja muuta sopimusten vastaista aktiviteettia Ukrainan  armeijan puolella tammikuun 2022 lopulla. Venäjä oli varautunut maantieteellisesti myös tähän vaihtoehtoon ja käsitti, että Donbassin lapset eivät voi nukkua rauhassa, ellei Venäjän armeija lähde puolustamaan heitä.

Siten Israelin ja USAn hyökkäyksessä Iraniin ei ole mitään yhtäläisyyksiä Venäjän toimiin Ukrainaa kohtaan. Venäjä oli valmis Donbassin autonomiaan osana Ukrainaa, jos Ukraina olisi ollut siihen valmis. Vielä nytkin 4v myöhemmin, Venäjän tavoitteena on edelleen Donbassin asukkaiden täydet kielelliset ja uskonnolliset oikeudet, joiden se on kehityksen seurauksena päätynyt toteamaan toteutuvan vain osana Venäjää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän sotilasoperaatio Ukrainassa , USAn ja Israelin laiton hyökkäys Iraniin, natsiarmeija asialla Ukrainassa, Israelin kansanmurhaajat Iranissa

JATKOA EDELLISEEN BLOGIIN SUOMEN VALTION RIKOLLISESTA LUONTEESTA, JOKA JATKUU

Lauantai 21.2.2026 klo 13.16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kirjoissani Lahtari, Punikki ja Teurastaja ,Marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä sekä Lupa olla julma olen tieteellisin perustein kuvannut Suomen valtion liukumista Yhdysvaltojen, Saksan ja Naton palvelijaksi turvautumalla valheisiin ja valtioiden välisen luottamuksen pettämiseen.

Näiden Suomen hallituksen petosten seurauksena Yhdysvaltojen johtama Nato aloitti Jugoslavian laittomat pommitukset, jotka tuhosivat maan infrastruktuurin ja johtivat kansantulolla mitattuna maapallolla 24. sijalla olevan sotilaallisesti liittoutumattoman liittovaltion hajotuksesta syntyneet osat kaikki kehitysmaaluokkaan.

Edellisessä blogissani kuvaamani Racakin taistelun oikeuslääkeopilliset tulokset salattiin Suomen ja Saksan hallitusten toimesta. Sen sijaan oikeuslääkeopillisia kuolinsyitä ei paljastettu vaikka suomalaisen kuuluisan oikeuslääkäri prof. Antti Penttilä johtama työryhmä oli selvittänyt  ne tarkasti. Sen sijaan oikeuslääketieteelliseen ryhmään kuuluva hammaslääkäri, jolla ei ole mitään pätevyyttä kuolinsyyn selvittämiseen, antoi harhaisen lausunnon kuolleista Saksan hallituksen edustajan sanelusta.

Näiden Suomen ja Saksan hallitusten yhdessä sopimien salausten seurauksena Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton perusti toimintansa hammaslääkäri Helena Rannan tiedotustilaisuuteen ja aloitti pommitukset.

CIA oli ollut aktiivinen vaikuttaja Jugoslavian asioissa koko 1990-luvun yhdessäYhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa turvapaikan saaneen natsidiasporan kanssa. Ruder-Finn markkinointitoimisto oli heidän työvälineensä. Toisen maailmansodan yhdessä Neuvosto-armeijan kanssa voittaneet serbit olivat heidän tuholaistoiminsa kohteena. "Serbien on kuoltava!" vaatimus palasi julkisuuteen kuten toisen maailmansodan aikana.

                                                       ***

Heti 78 päivää kestäneiden pommitusten jälkeen Yhdysvallat alkoi rakentaa Serbian maakuntaan Kosovoon jättimäistä sotilastukikohtaa. Nato-maat perustivat ICTYn kansainvälisen tuomioistuimen palvelemaan omia tarkoitusperiään. Nato-sotilaat alkoivat pidättää  ja kuljettaa tahdonvastaisesti Serbi-kenraaleta ja viranomaisia Haagiin vastaamaan oikeudenkäynneissä, joissa todistajina oli Nayto-upseereita ja vastapuolten todistajia.

Myös presidentti Milosevich kuljetettiin Haagiin, jossa hän kuoli vakavan verenpainetaudin seurauksena hoidon puutteeseen. Oikeudenkäynnissä todettiin, että hän ei ollut syyllinen mihinkään. Siten Suomen ja Saksan hallitusten ansiolistaan voidaan liittää Jugoslavian presidentin kuolema, mikä ei USA/Nato sodissa ole harvinaista. Presidenttejä kuolee. Suomen hallitukselle tapahtuma on harvinaisempi.

Vuonna 2008 ex presidentti Ahtisaari julisti omissa nimissään Kosovon itsenäiseksi. Olihan USAn sotilastukikohdan maaperä saatava jotenkin edes puolilailliseksi. YKn tugrvallisuusneuvosto oli päättänyt v. 1999 Jugoslavian pommitusten lopettamisesta ja siitä, että Kosovo on Serbian maakunta. Ahtisaari kävi kysymässä turvallisuusneuvostolta eikö se voisi sittenkin päättää, että Kosovo julistetaan itsenäiseksi. Turvallisuusneuvosto enemmistö oli itsenäisyysjulistusta vastaan.

Siten Suomen, pikkumaan, mutta varma USAn ja Saksan vasalli, presidentti Martti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi v. 2008.ilman kansanäänestyksiä tai muita juridisia koristeita.

Tämä toimintatapa on Suomessa muuttunut "uudeksi normaaliksi". Kansalta ei kysytä mitään ja Mediapooli niminen sensuuriorganisaatio suodattaa kaiken tiedon Nato/USA/EU-myönteiseksi erityisesti eduekunnan rahoittamassa Yle:ssä. Valtion turvallisuuskomitea, jossa tasavallan presidentin kansliapäällikkö on mukana, on osa Mediapoolia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: RASACK, Helena Ranta, vastuu presidentti Milosevichin kuolemasta, tieteellisten asiakirjojen salaaminen pysyvästi

ONKO SUOMI RIKOLLINEN VAI KANSSARIKOLLINEN VALTIO?

Perjantai 20.2.2026 klo 11.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Teoksessani Lupa olla julma 2020 (viestintä M.Saari) kuvaan Suomen lipumisen rikollisten valtioiden joukkoon yksityiskohtaisesti.

Yhdysvallat ja Saksa olivat jo pitkään suunnitelleet Jugoslavian sosialistisen, sotilaallisesti liittoutumattoman YKn perustajavaltion hajottamista ja sotilaallista haltuunottoa.

Saksan liittokansleri Helmuth Kohl neuvotteli salaisesti Kroatian ja Slovenian osavaltioiden johtajien kanssa aseistuksen hankkimisesta Itä-Saksan jäljellejääneistä asevarastoista Saksojen yhdistymisen jälkeen näille osavaltioille, jotta ne toimisivat hajottamisen airuina. Osavaltioiden itsenäistymiset olivat Jugoslavian perustuslain vastaisia.

Round Table of European  Industrialists oli laatinut tulevan EU:n rakenteen suosimaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta.

Suomen presidenttinä lähes koko Jugoslavian hajottamisen ajan oli Martti Ahtisaari. (1994- 2000)

                                                         ***

Kroatian häädettyä  asein koko serbiväestönsä ulos maasta ja julistettua valtion "kroaattien maaksi" n. 800 000 serbiä joutui siirtymään pakolaisina Serbian osavaltioon. Toisen maailmansodan voittajat Serbit olivat joutuneet Euroopan uuden natsimielisen aallon kaatamiksi. Entiset Hitlerin vastaiset liittolaiset olivatkin nyt hyökkääjiä. USA ja EU olivat natsi-perillisten puolella.

Jugoslavian hajottamisen viimeinen vaihe käytiin Serbiassa. Rambuillet'in neuvotteluissa Nato-maat vaativat koko Serbian Nato-miehitystä. Yhdysvallat halusi rakentaa sotilastukikohdan Kosovoon, Serbian maakuntaan, jossa oli pitkään ollut CIA:n tukemia ja rahoittamia uskontopohjaisia levottomuuksia. Kosovon muslimiväestö oli organisoitunut väkivaltaiseen vastarintaan kuten aikaisemmin Bosnia-Herzegovinassa. Osama bin Laden rahoitti ja varusti 10 000 muslimitaistelijan saapumisen Jugoslaviaan. Ideologinen tavoite oli "paras serbi on kuollut serbi". 

Näitä kauloja katkovia jihadistitaistelijoita oli myös Kosovossa. Pääosa oli rekrytoitu paikallisesta väestöstä ja he kutsuivat itseään Koson vapautusarmeijaksi, joka pyrki suoralla toiminnalla kyseenalaistamaan Jugoslavian valtion koululaitoksen, terveydenhuollon ja tuotantolaitokset. Vaikka tuo protesti johti köyhyyteen ja osattomuuteen, provosoi se kuitenkin myös väkivaltaiseen vastarintaan laillista poliisitointa ja armeijaa vastaan.

                                                           ***

15.1.1999 Jugoslavian poliisi ilmoitti tyhjentävänsä Racakin kylän KLA terroristeista, jotka olivat tappaneet väijytyksestä poliiseja. Siviiliväestö oli jo edellisenä kesänä muuttanut pois kylästä.

Poliisi oli ilmoittanut tiedotusvälineille ja ETYJ:in tarkkailijoille aikataulunsa. Useat TV-ryhmät kuvasivat tapahtumat ja lehtimiehet kirjoittivat tekstinsä.

Seuraavana aamuna ETYJn tarkkailijoiden puheenjohtaja William Walker(ex CIAn agentti) oli varhain aamulla apureiden kanssa koonnut 45 ruumista kylän lähellä olevaan kuoppaan ja väitti lehtimiehille näiden uhrien olleen kyläläisiä - siviilejä, jotka oli raahattu kodeistaan, joiden kaulat oli katkottu tai jotka oli ammuttu niskalaukauksella.

Hän raportoi tapahtumat haluamallaan tavalla, presidentti Bill Clintonille ja jokaisen NATO-maan hallituksille. Jolloin hänen näkemyksensä omaksuttiin viikonlopun aikana. Totuus tuli selville vasta arjen alkaessa jolloin paikalla olleet toimttajat saivat tietonsa julkisuuteen.

                                                          ***

Jugoslavian presidentti Milosevic arveli Suomen hallituksen olevan rehellinen ja pyysi Suomen hallitusta lähettämään oikeuslääkeopillisia tutkimuksia tekevän ryhmän selvittämään miten Racakin taistelussa kaatuneet olivat kuolleet.

Suomen halltus lähettikin professori Antti Penttilän johtaman ryhmän. Samanaikaisesti avaussalissa toimivat myös Jugoslavialainen ja Valko-Venäläinen ryhmä jotka seurasivat toinen toistensa työskentelyä.

Tutkimusten päätyttyä kaikki kolme ryhmää saattoivat todeta, että ketään ei ollut ammuttu läheltä. Tutkimuksissa selvitettiin miten luodit olivat kulkeneet ruumiin läpi, mistä suunnasta jne.

Ryhmät olivat avausten päättymisen jälkeen valmiit allekirjoittamaan yhdessä päätöslausunnon.

Suomen prof. Antti Penttilän ryhmä ei kuitenkaan saanut lupaa allekirjoittaa lausuntoa. Ryhmän puheenjohtajaksi oli valittu hammaslääkäri Helena Ranta eikä professori Antti Penttilä kuten olisi luullut. Hammaslääkärillä ei ole mitään tekemistä kuolinsyyn kanssa.

Pääministeri Paavo Lipposen hallitus varapääministerinään Sauli Niinistö katsoi, että lausunto annetaan joidenkin Suomessa tehtävien tutkimusten jälkeen, josta kaikki tiesivät, että mitään uusia ratkaisevai tietoja ei tulisi.

Hallitus ilmoitti myös, että mitään tiedotustilaisuutta ei pidetä, Suomen ja Saksan ulkoministeriöt kielsivät sen - kuitenkin sellainen annettiin hammaslääkäri Helena Rannan toimesta ilman valtuutusta Saksan hallituksen virkamiehen antamien yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright, joka jo vuoden ajan oli halunnut pommittaa Jugoslaviaa, sanoi CBS- televisiokanavan Face the Nation-ohjelmassa, että Racakissa oli kymmenittäin ihmisiä, joiden kaulat oli katkaistu. Hän piti Racakin johdosta Rambuilletin neuvotteluja, joissa oli tarkoitus käsitellä Jugoslaviian hallituksen ja KLA:n välistä sopimusta, olisivat hyödyttömiä.

                                                          ***

Mistä oli kysymys?

Mihin Suomen hallitus pyrki nimeämällä hammaslääkärin oikeuslääkeopillsen tutkimusryhmän puheenjohtajaksi oikeuslääketieteen professorin sijaan?

Mikä virka on hammaslääkärin todistukella, jonka hän on opiskellut ulkoa Saksan hallituksen nimeämän virkamiehen sanelusta.

Tämä Suomen hallituksen kansainvälisten lakien ja käytäntöjen vastainen toiminta on järkyttävä häpeäpilkku Suomen maineelle. Suomen hallitus Saksan hallituksen ja ehkä välillisesti Yhdysvaltojen hallituksen tavoitteille alisteisena.

Tuleeko mieleen Suomen valkoisenn hallituksen toiminta Mannerheimin aloittaessa sisällissodan piilottamalla hallituksen viestin sähkeestä, jossa Neuvostohallitus ilmoitti, että se ei tule puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin. Mannerheim pisti saamansa tiedon taskuunsa ja valehteli Pohjanmaan Talonpojat ryhtymään sisällissotaan demokratiaa vaativia punaisia vastaan. 

Tai Suomen hallituksen liittoutuessa Hitlerin Saksan kanssa sotaan Neuvostoliittoa vastaan sisällissodasta lähtien jatkuneen sotilaallisen yhteistyön jatkeeksi.

                                                            ***

Onneksi Professori Antti Penttilä työtovereineen julkaisi Racakin taistelun ruumiinavausten tutkimustulokset tieteellisessä lehdessä: (Independent forensic autopsies in an armed conflict: Investigation on the victims of Racak, Kosovo, Forensic Science International 116:171-185, 2001) kaksi vuotta tapahtumien jälkeen.

Julkaisun tekijöinä olivat J.Rainio, K.Lalu ja A.Penttilä Sen keskustelua osiossa tutkijat painottavat keskeistä asiaa: " EU:n oikeuslääketieteellinen työryhmä ei ole ottanut kantaa eikä tuonut esiin mitään kansainvälistä lainsäädäntöä koskevia seikkoja."

Lause on kriittinen viittaus Helena Rannan juridiseen ja harhaanjohtavaan "rikos ihmisyyttä vastaan " luonnehdintaan. Mutta liian myöhään. Ranta ja hänen Suomen TV:n "Itse asiassa kuultuna" ohjelmassa 2018 tukijakseen nimeämänsä presidentti Ahtisaari käyttivät asemaansa totuuden peittämiseen.

Presidentti Milosevic kuoli Haagissa oikeudenkäynnin aikana hoidon puutteeseen vakavan verenpainetaudin seurauksena. Hänet todettiin syyttömäksi albaanisiviilien murhiin, Liian myöhään. Yhtäkään tapausta ei löydetty.

                                                          ***

Kun olen seurannut Suomen valtion toimia kansanedustajakauteni 1982-87 jälkeen, en voi muuta kuin surulla todeta, että tämän maan ja sen kansalaisten rehellisyys ja oikeudenmukaisuus on kuta kuinkin pysyvästi kadotettu Kekkosen Suomen menettämisen jälkeen.

                                                        

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lipponen, Niinistö, Ahtisaari, Jugoslavian pommittaminen, Jugoslavian infrastruktuurin tuho, väärät todistukset/Helena Ranta/ Saksan hallitus/ Kosovon laiton itsenäistäminen

Onko Grönlannista globalistien ja Ukrainassa tappiolla olevien Euroopan NATO-maiden pelastajaksi?

Maanantai 19.1.2026 klo 12.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lännen valtamediat ovat täynnä Grönlanti-uutisia. Kansa saa nähdä kauniiksi maalattuja pikkutaloja, huikaisevaa luontoa. Jopas nyt jotakin: Trump aikoo ottaa tämän Tanskan autonomisen alueen haltuunsa!

TV-uutiset kirkuvat, EUn Ukrainassa tappiolla olevat NATO- maat Suomi mukaan luettuna julistavat syvällä rinta-äänellä menevänsä pelastamaan grönlantilaiset. Sotilaita lähetetään alueelle. Rinta rottingilla.

Mikä hätä grönlantilaisilla on riippumatta siitä mikä Nato- maa heidän "turvallisuudestaan" huolehtii. Mikä tässä metelissä on tarkoituksena?

                                                              ***

Lukija voi miettiä, mitkä ylikansalliset toimijat omistavat tiedotusvälineet. Keiden etua ne ajavat. Mitä ne nostavat esiin, mitä kätkevät.

Koko Grönlanti- "farssin" taustalla ei ole se, mistä kirjoitetaan tai näytetään, vaan se mitä peitetään.

Näiden kauniissa pikkutaloissaan asuvien grönlantilaisten elämän kuvauksilla peitetään maailman kammottavin ja ennennäkemättömin palestiinalaisten kansanmurha.

Samaan aikaan kun grönlantilaiset nukkuvat kaikessa rauhassa lämpimissä pikkuvuoteissaan, palestiinalaiset yrittävät nukkua jäätävässä merituulessa huojuvissa telttatekeleissään kuunnellen jatkuvaa dronien ääntä peläten seuraavan iskun kohdistuvan juuri heidän telttaansa- eikä ensimmäistä talvea.

Britannia on vastuussa Israelin valtion perustamisesta väkivallan ja palestiinalaisten karkotuksen avulla. Siirtomaaherra Britannia vastaa edelleen kulisseissa talouden sairaista valtasuhteista sekä väärästä vallankäytöstä. Organisation of American states-. järjestö käyttää lainkäytön ulkopuolella olevaa valtaa. George Soros, jonka toimia olen urani aikana seurannut on tässä järjestössä mukana. 

Muistan kun Unkari onnistui heittämään Soroksen ulos maastaan kun tämä pyrki ottamaan haltuunsa Unkarin tiedonvälityksen ydinalueet.

Britannia on vastussa myös Venäjän valtiojärjestyksen häirinnästä rahoittamalla itselleen sopivia oppositioaktivisteja. Samoin ydinturvallisuuteen liittyvien  Venäjän pommikoneiden tuhoamisyritykset ovat Britannian hankkeita kuten Krimin sillan räjäytykset.

Toisin sanoen -paljon on peiteltävää pois maailman silmistä.

                                                         ***

Miten tämä liittyy Grönlantiin? Siten, että rahavallan media pyrkii ohjaamaan ajatteluamme. Pienet vähämerkityksiset asiat nostetaan keskiöön ja todelliset ydinasiat peitetään.

Ukrainan sotaa vuodesta 2014 aseellisesti ja ideologisesti tukeneet USA ja Britannia, mutta erityisesti EU ovat kokonaan unohtaneet sen, että USA suoritti Ukrainan vallankaappauksen, nosti natsipuolueet armeijan ja poliisin johtoon ja kaappasi itse sotilastiedustelun. Kaappausta seurasi sisällissota ja ihmisoikeuksien räikeä riisuminen venäjää äidinkielenään puhuvilta kansalaisilta.

Euroopan Nato-maat ovat olleet innokkaita sodan tukijoita koska se hyödyttää yhdysvaltalaista ja eurooppalaista aseteollisuutta.

Natsit ovat saaneet olla kaikessa rauhassa.

                                                        ***

 Yhdysvallat tukee kansanmurhaa suorittavaa Israelia tämän siionismiin perustuvan vallan laajentamisessa  auttaen tappamaan niin paljon palestiinalaisia kuin suinkin, EU-maat eivät ole moksiskaan.

Palestiinalaisten oikeuksia johdonmukaisesti tukenut Iran on nyt USAn ja EUn vainon kohteena. Totta kai. Johdonmukaisesti.

Yhdysvaltojen uhatessa ottaa haltuunsa Grönlannin, Euroopan maat huomaavat tilanteen koittaneen esiintyä rehvakkaina "ihmisoikeuksien puolustajina". Pikku-Suomikin on siirtynyt Yhdysvaltojen mitään kyselemättömästä palvelijasta rohkeaksi grönlantilaisia puolustavaksi ritariksi.

Odotamme muuttaako valtamediamme tragedian helpommin nautittavaksi parodiaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Grönlannin rooli valtapolitiikassa, palestiinalaisten kansanmurhan häivyttäminen , Naton häviö Ukrainassa, siirtomaaherruuden identiteetti

YLE CIAn JA MOSSADIN PALVELIJANA

Keskiviikko 14.1.2026 klo 12.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Alkuun on todettava, että Suomen mediat, Yleisradio etunenässä ei ole hiiskahtanutkaan Iranin mielenosoitusten todellisista taustoista. YLE on tehnyt sopimuksen Mediapoolin jäsenenä, että se ei salli NATOn tai CIAn laittomien toimintojen paljastamista. Suomen tasavallan presidentin kansliapäällikkö on mukana mediasensuurissa turvallisuuskomitean kautta.

Kestän katsoa Ylen TV uutisia kerran päivässä koska niiden valheellisten tietojen seuraaminen on ajan hukkaa. Jotta näen mitä suomalaisille syötetään, kerran päivässä on katsottava.

                                                             ***

Iranin tapahtumat ovat olleet huomion keskipisteenä kaikkialla.

Harva muistaa 1950- luvun kaaosta, jolloin siirtomaavalta Britannia joutui luopumaan Iranin öljyvarojen hallinnasta. Pääministeri Mossadek johti poliittista liikettä, joka kansallisti Iranin öljyvarat.

Pääministeri syrjäytettiin, pantiin vankilaan ja kotiarestiin ja valta palautettiin shaahille, joka palvelikin Yhdysvaltoja aina maastapakoonsa saakka. USAta myötäilevät tahot ovat hyötyneet shaahin siirtymisestä "länteen" koska hänen mukanaan siirtyi suuri rahakkaiden vallankäyttäjien joukko, jotka ovat asemoituneet Pariisiin, muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Heidän rahoillaan on ylläpidetty Iranin hallituksen vastaista varsin tehokasta propagandaa.

                                                           ***

Lännen talouspakotteet ovat kurjistaneet Iranilaisten arkea. Kansalaiset ovat varsin perustellusti osoittaneet kaduilla mieltään. Israelin hyökkäyksen alla kesäkuussa USA ja Israel odottivat Iranin kansalaisten mielenosoituksia sotansa oheistoimeksi, mutta niitä ei syntynyt kansalaisten ollessa hallituksensa tukena.

Sen sijaan nyt CIAlla ja Israelin Mossadilla on ollut puoli vuotta aikaa organisoida  ja rahoittaa Iranin hallituksen vastaisia mielenosoituksia.

"Spontaanien" taloudellisesta ahdingosta johtuvien mielenosoitusten kärjistyminen on seurausta CIAn ja Mossadin aktiivisesta panoksesta. Mielenosoituksissa on tapettu satoja kansalaisia ja poliiseja. Monelle havannoijalle on tullut mieleen CIAn rahoittamat Ukrainan väkivaltaiset Maidan-mielenosoitukset, joiden seurauksena Yhdysvallat valitsi Ukrainalle uuden laittoman hallituksen, jonka sotilastiedustelu siirtyi USAn haltuun ja armeija ja poliisi natsipuolueiden hallintaan.

Myös Iranin mielenosoituksissa tavoitteena on hallituksen vaihdos. Mielenosoituksissa paikallaolleet ovat nähneet Mossadin ja CIAn agentteja ja heidän rahoittamiaan asemiehiä, jotka ovat ampuneet mielenosoittajia ja poliiseja. Joillakin mielenosoittajilla on professori Marandin mukaan ollut aseinaan pistooleja.

                                                            ***

Pari päivää talousahdingon aiheuttamien mielenosoitusten jälkeen Iranin hallitusta tukevat kymmenet tuhannet kansalaiset ovat kerääntyneet mielenosoituksiin tukemaan hallitusta. Näin tapahtui kesällä Israelin ja USAn Iraninvastaisen sodan alla.

Mitä kertoo Yle?

Yle on kertonut pelkästään näistä CIAn ja Mossadin provosoimista ja tuhoa ja ihmisuhreja aiheuttaneista mielenosoituksista mainitsematta kuitenkaan sanallakaan CIAta tai Mossadia. Ylen mukaan kaikki uhreja aiheuttaneet voimakeinot ovat Iranin hallituksen toimia.

Vaikka CIA on provosoinut ja organisoinut mielenosoitukset, Yhdysvaltojen presidentti Trump lupaa tulla puolustamaan näitä ihmisraukkoja mainitsematta että hänen ensitavoitteensa on Irani hallituksenvaihdos ehkä tappamalla sopivan määrän Iranin johtoa kuten se teki kesäsodassa tappamalla Iranin johtavia ydintutkijoita kasapäin heidän yksityisasunnoissaan.

Yle kuvaili myös Helsingissä tapahtunutta haitantekoa Iranin lähetystöön, lipputangon katkaisemista ja ulkoseinien töhrimistä maalilla.Yle ei sanallakaan maininnut minkäköhän takia maassa lojui Israelin lippu. Ulkoministerinä aina niin valpas Elina Valtonen kertoi ottaneensa puhutteluun lähetystösihteerin moittiakseen Iranin hallitusta väkivallasta kansalaisiaan kohtaan. Valtonen ei tietenkään voinut tietää CIA:n ja Mossadin olevan Iranin mielenosoitusten väkivallan takana.

Tietämättömyys piittaamattomuudella kuorrutettuna on ollut Ylelle  ja Suomen johdolle maan tapa mikäli kuvattava valtio on BRICS-maa tai mahdollinen Venäjän kanssa sopuisissa kunnioittavissa väleissä oleva valtio.

Ylen ja maan hallituksen käytös on hyvä pitää mielessä kun ajaudumme suhteiden kärjistymiseen niiden valtioiden kanssa, jotka vielä kunnioittavat kansainvälisiä lakeja eivätkä hyväksy historiallisen totuuden polkemista.

Ehkä tärkeintä on muistaa, että Iran on tärkeä Palestiinan tukija samalla kun USA ja Israel suorittavat kansanmurhaansa GAZASSA. YLE asettuu kansanmurhaajia puolustamaan ja heidän auttajaansa kritisoimaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE, Elina Valtonen, Iran, USA, Israel, CIA, Mossad

Suomen valtio uhraa Suomen kansan typeryytensä seurauksena

Maanantai 5.1.2026 klo 11.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivien suuria uutisia on ollut presidentti Putiniin kohdistunut murhayritys Ukrainan droneilla sekä USA:n suorittama aseellinen Venezuelan haltuunotto ja presidentin kidnappaaminen ja kuljetus vaimoineen New Yorkiin.

Missä maailman gangsterismissa elämme? Valtamedian tiedotus tukee gangsterismia. Suomen valtamedia on jo yli kymmenen vuoden ajan alistunut valtion turvallisuuskomitean ja Naton keskinäisellä sopimuksella siihen, että mitään USAta ja Natoa esittelevää kriittistä  viestintää ei harrasteta. Maan presidentin kansliapäällikkö on turvallisuuskomitean jäsen. Siten presidentti on sensuurissa mukana.

                                                                    ***

Sensuroitu valtamediamme ja poliittinen johtomme on esitellyt Ukrainan sodan "Venäjän provosoimattomana hyökkäyksenä Ukrainaan v. 2022" Tosiasiassa kyseessä on USAn johtamien länsimaiden petos Neuvostoliittoa kohtaan. Saksojen yhdistymisen ehtona v. 1990 oli että Nato ei laajene itään aiheuttamaan sotilaallista uhkaa Neuvostoliitto/Venäjälle.

USA ja Nato-maat ovat systemaattisesti rikkoneet kaikki sopimukset Venäjän kanssa mukaan lukien erilaiset yhteiseen turvallisuuteen liittyvät aserajoitussopimukset.

Viimeisin Nato-maiden tavoite oli liittää Venäjän rajanaapuri Ukraina Natoon. Toinen yhtä vaarallinen, mutta harvoin mainittu uhka on se, että Suomi liitettiin ilman kansanäänestystä Natoon.

                                                                 ***

Ukrainan sota ei alkanut Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan vaan Yhdysvaltojen johtamalla maan väkivaltaisella vallankaappauksella v. 2014 ja vaaleilla laillisesti presidentiksi valitun Janukovichin ajamiseella maanpakoon.

Yhdysvallat valitsi 2014 Ukrainalle uuden hallituksen, jonka sotilastiedustelu siirtyi Yhdysvaltojen haltuun ja maan natsipuolueet saivat hallintaansa sekä poliisin että armeijan. Ukrainan itäiset osat eivät hyväksyneet vallankaappauksella aikaansaatua hallitusta, keskeisten puolueiden ja venäjänkielen käytön kieltämistä eikä sensuuria.

Seurauksena oli sisällissota, jota kesti aina siihen saakka kun Venäjä, kaikkien demokraattisten  välitysehdotusten ja YKn turvallisuusneuvoston päätösten kumoutumisen jälkeen joutui lähtemään aseellisesti puolustamaan Donbassin alueen asukkaiden ihmisoikeuksia.

                                                                ***

Nyt USA on jälleen liikkeellä toteuttamassa valtiollista gangsterismia.

USA on esiintynyt omassa ja NATO-liittolaistensa sodassa Venäjää vastaan ikäänkuin Venäjän ja UKrainan välisenä sovittelijana. Ukrainaa johtaa jo virkansa menettänyt äärimmäisen korruptoitunut Zelensky joka on natsipuolueiden (armeija ja poliisi) panttivankina..

Ukraina on yhdessä NATO-maiden USAn ja Britannian tiedustelupalvelujen kanssa turvautunut terroristisiin menetelmiin. Yritys räjäyttää Krimin silta ja ydinturvallisuussopimuksiin kuuluvat tiettyjen lentokenttien kiitoradoille sijoitetut ydinpommittajat ovat räikeimpiä esimerkkejä.

Viimeisin hanke oli presidentti Putinin murhayritys lennokkien avulla vuoden vaihteessa. Yhdysvaltalainen entinen CIA:n työntekijä Larry Johnson totesi että venäläiset irroittivat lennokista sen kulkua ohjelmoivan osan, totesivat lennokin olevan CIAn ohjelmoima, joten Putinin murhayritys oli USA:n hanke Venäjän heikentämiseksi murhaamalla maan päämies. Venäjä lähetti lennokin osan Yhdysvaltoihin jotta he voivat todentaa venäläisten tietävän tosiasiat.

                                                        ***

Murhahankkeen jälkeen presidentti Putin muutti Venäjän ydinasedoktriinia. Presidentin terroristisen hyökkäyksen kohteena olleessa virka-asunnossa oli myös Ydinasehyökkäyksen toiminta ja kontrollikeskus koska presidentti Putinilla oli ainoana valtuudet aloittaa mahdollinen ydinaseillä käytävä toimi.

Tapahtumien johdosta presidentti Putin muutti ydinhyökkäys valtuutusta siten, että aluekomntejat saivat myös valtuuden reagoida taktisin ydinasein tietyn uhkatason nousemisen jälkeen tarvitsematta presidentin valtuutusta jos esimerkiksi yhteydet Moskovaan olisivat poikki. Professori John Mersheimerilla on asiasta pilkuntarkka podcast Youtubessa..

Nyt kun Suomi on ylemmyydentunnossaan ja rasistisessa asenteessaan Venäjää ja venäläisiä kohtaan noussut kansainväliseen kuuluisuuteen, maamme väestö voi todeta, että kohta olemme ennaltaehkäisevässä mielessä läheisen alueen komentajan valvonnassa. Ensimmäinen kohde tullee olemaan kaikki Natoon liittyvä maassamme.

                                                        ***

Vain pari päivää presidentti Putinin murhayrityksen jälkeen presidentti Trump päästi CIAn irti kaappaamaan vallan Venezuelassa ja kidnappaamaan maan presidentin vaimoineen. Trump syyttää presidentti Maduroa huumekaupasta "narkoterrorismista". Kuitenkin vallan kaapannut toimija CIA on eräs maailman suurimpia  narkoterroristeja. Afganistanin oopiumkauppa hyödytti CIA ta ja Kosovon rikollisryhmiä vuosikymmeniä.

Venezuelaa on valtiollisesti vahingoitettu Kuuban tavoin vuosikymmeniä USAn talouspakotteilla ja muulla sorrolla. Köyhyyteen ajetun kansan suuri osa on pakotettu muuttamaan ulkomaille ja maahan jääneet helposti syyttävät maan johtoa köyhyydestä ja ankeudesta. Myös hallinnon korruptio ilmentää samaa USAn vallankäyttöä.

Presidentti Trump on ilmoittanut ottavansa Venezuelan hallintaansa ja pitää maapallon suurimpia Venezuelassa sijaitsevia öljyvaroja ominaan. Kansainväliset lait ovat menettäneet merkityksensä kun Britannian ja USAn salaiset palvelut johtavat terroristisia toimia - ja YK vaikenee koska USA voi vastustaa yksinkin kaikkia tilannetta muuttavia demokraattisia vallankäytön menetelmiä. Voimattomuus Gazan kansanmurhan lopettamiseksi on ahdistava esimerkki.

Silti maamme pitää uljaasti tätä terroristisesti toimivaa Yhdysvaltoja lähimpänä liittolaisenaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato-Suomi, Ukraina, Venäjän muuttunut ydinasedoktriini, USAn Putinin murhayritys, Venezuelan vallankaappaus, USAn gangsterismi, YK

KOSOVO PALAUTETTAVA LAILLISEEN ASEMAANSA SERBIAN YHTEYTEEN

Sunnuntai 28.12.2025 klo 12.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kosovo järjestää nyt parlamenttivaalit. Äänestysprosentin oletetaan olevan alle 40%. Vuoteen maassa ei ole ollut hallitusta. Rikollisuus on voimissaan. Jugoslavian hajottamissotien aikaista elinkauppaa, ihmiskauppaa tutkimaan ja tuomitsemaan perustettu Kosovo tribunal, yhdysvaltalaisine kytköksineen - tuomareineen, syyttäjineen ja NATO-todistajineen ei luultavasti ole luotettavampi kuin NATO-maiden perustama ICTY, jossa sotarikoksista syytettiin lähinnä serbejä.

Euroopan neuvoston määräämänä Kosovossa tapahtuneiden rikosten tutkijana toiminut Dick Marty totesi Euroopan johtajien puhuvan ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovan niitä maanantaina. Kosovon äärimmäisenä esiintyvän väkivallan johdosta tuomioistuin päätettiin sijoittaa Haagiin. Vaikka Dick Martyn tutkimusten seurauksena tuomioistuin päätetiin perustaa, Kosovossa esiintyvän poliittisen ja etnisen väkivallan vuoksi, tuomioistuin ei voi kehua aikaansaannoksillaan.

                                                              ***

Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi v. 2008, minkä päätöksen laillisuudesta kansainvälinen tuomioistuin ICJ totesi ainoastaan : saahan sitä julistuksia tehdä!

Kosovo on ollut Serbian maakunta, mitä se edelleen laillisesti on. YK:n turvallisuusneuvoston päätös 1244 lopetti  v. 1999 Jugoslavian hajottamissodan ja päätöksessä todettiin Kosovon pysyvän edelleen Serbian maakuntana vaikka separatistisia välikohtauksia järjestänyt albaani-vähemmistö oli vuosia tavoitellut itsenäistä "albaani-Kosovoa" siis rodullisesti puhdasta valtiota monikansallisen Serbian sijaan.

Totta kai presidentti Ahtisaari tiesi miten USA ja CIA olivat mahdollistaneet Jugoslavian hajottamisen. Olihan Suomi yhdessä Saksan kanssa salannut tietyt  suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset, joka salaus takasi Racakin taistelun uhrien kuolinsyyn väärentämisen ja sen perusteella pommitusten aloittamisen yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin ja NATOn toimesta.

                                                            ***

Yhdysvaltojen, Suomen ja Saksan tärkeimpänä yhteistyökumppanina Kosovossa oli Drenica rikollisryhmän johtaja Haschim Thaci. Tietokoneeni työpöydällä on halauskuva Haschim Thacista ja Yhdysvaltojen ulkoministeri Madleleine Albrightista.

Pommitusten aloittamisen avainhenkilö oli William Walker niminen Kosovo verification forcen puheenjohtajaksi valittu yhdysvaltalainen entinen CIAn agentti. Nyt sama henkilö toimii Hascim Thacin neuvonantajan Kosovo tribunalissa, jonne Thaci on viimein lähes 20v tapahtumien jälkeen haastettu. Thaci ehti toimia Ahtisaaren itsenäiseksi julistaman Kosovon pääministerinä ja presidenttinä ennen kuin sai haasteen oikeuteen.

                                                           ***

Mitä USA hyötyi Jugoslavian hajottamisesta yhteistyössä NATOn, Saksan, mutta Natoon vielä kuulumattoman Suomen hallituksen kanssa?

USA oli kauan suunnitellut sotilastukikohdan perustamista Balkanille sekä EUn avulla vallan saamista haltuunsa sillä alueella. CIAta hyödyttävät Afganistanin miehityksestä seuranneet oopium virrat saivat risteyskohdan USA/Naton hallitsemasta Kosovosta ja Balkanista laajemmin.

Heti YK:n turvallisuusneuvoston v.1999 julistaman rauhan ja päätös numero 1244 antamisen jälkeen työkoneet alkoivat rakentaa Yhdysvaltojen jättimäistä sotilastukikohtaa Serbian maakuntaan Kosovoon.

Totta kai Ahtisaari, Suomen hallitus ja Yhdysvallat tiesivät, että toiminta oli laitonta. Siten Ahtisaari työryhmän puheenjohtajana alkoi valmistella Kosovon itsenäistämistä, jotta edes jokin osa hankkeessa näyttäisi lailliselta. Ahtisaari kävi YKn turvallisuusneuvostossa kyselemässä eikö Kosovoa voitaisi sittenkin julistaa itsenäiseksi. Neuvoston enemmistö vastusti. Saatuaan tylyn vastauksen Ahtisaari päätti toimia oman päänsä mukaan miellyttääkseen Yhdysvaltoja ja CIAta jotka jo niin kauan yhteistyössä NATOn kanssa olivat tukeneet Kosovon puhdistamista serbeistä, vuodesta 1999 lähtien Naton läsnäollessa mutta jo kauan aikaisemminkin.

                                                      ***

Edes kaikki EU-maat eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä. Espanja, Slovakia, Kypros, Kreikka ja Romania eivät ole tunnustaneet. 

Serbiaan kuuluvan Kosovon tilanne tulisi pikimmiten laillistaa demokraattisesti ja rauhanomaisesti. Muuten Kosovo antaa esimerkin siitä, miten vallankaappauksia voidaan tehdä itseään kunnioittavien presidenttien avulla pelkällä julistuksella ilman kansanäänestyksiä tai laillista pohjaa.  Kosovosta on lähetetty terroristiseen toimintaan tottuneita joukkoja myös Haitiin suorittamaan tällaista CIA:n toivomaa "maan rauhoittamista". (ks aikaisemmat blogini arkistosta)

Kansainvälisen työryhmän tulisi valmistella polku Kosovon palaamiseksi lailliseksi osaksi Serbiaa. Kaikkien serbiperheiden, jotka ovat joutuneet pakenemaan albaanien rasistista väkivaltaa tulee voida palata omistamiinsa koteihin. Alueelta konfiskoitu Serbian omaisuus on palautettava. Lähes sadan ortodoksisen kirkon ja luostarin peruskorjaus väkivallan ja tuhopolttojen jäljiltä on taattava.

Kosovon serbien kohtalo on avoin haava Euroopan keskellä eikä Euroopan Unioni ole alkuunkaan toiminut kansainvälisten lakien ja ihmisoikeuksien mukaisesti tässäkään asiassa. Väkivaltaa on sen sijaan seurannut valheellinen hallintojärjestelmä, jossa YK:n nimeä ja EU-oikeutta väärinkäyttäen luotiin Serbian maakuntahallinnolle rinnakkainen järjestelmä joka salli serbeihin kohdistuvan väkivallan ja karkotukset.

YKlla ja EUlla Natosta puhumattakaan on peiliin katsomista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: CIA ja Jugoslavian hajottaminen, Suomi ja Saksa hajottamisen mahdollistajina, Kosovo ilman hallitusta 1 v, äänestysprosentti vaaleissa, Kosovo- Serbian maakunta, USAn laiton tukikohta Bondsteel Kosovossa

SUOMEN VALTION MORAALIN RAPPEUTUMINEN SAKSAN LIITTOLAISENA

Perjantai 12.12.2025 klo 12.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen porvarillisen  valtion moraali on romahtanut. Se ei ole uutta. Jo itsenäistymisen aikana vv 1917-1918 Suomen porvarilliset voimat tukeutuivat keisarilliseen Saksaan, pyrkien osaksi Saksan keisarikuntaa.

Venäjän ja Saksan välisissä neuvotteluissa ensimmäisen maailmansodan rauhasta Brest -Litovskissa Saksa tavoitteli miehittämiensä Puolan ja Liettuan lisäksi Baltiaa, Ukrainaa ja Suomea.

Salaisissa neuvotteluissa v. 1917 jo alustavasti sovittiin Saksan armeijan tulosta Suomeen mahdollisen sisällissodan syttyessä.

Sisälissotahan saatiin syttymään. (ks Turpeinen-Saari Lahtari, Punikki ja Teurastaja Into v 2018 toinen painos) Porvarilliset voimat yhteistyössä porvarllisten venäläisten kanssa hajottivat Suomen sosialistisen hallituksen, saadakseen uusissa vaaleissa 1917 porvarillisen enemmistön.

Venäjän vallankumouksen jälkeen muodostetun halituksen toimesta (Trotskin kirjeellä) sisällissotaa aloittelevalle armeijan päällikölle Mannerheimille annettiin Suomen senaatin sähke, jossa kerrottiin venäläisten ilmoittaneen, että Venäjä ei tule puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin. Mannerheim pisti sähkeen taskuunsa ja uskotteli pohjalaisille talonpojille, että Suomen armeija taistelee venäläisiä vastaan.

Siten satu Suomen "vapaussodasta" saatiin ilmoille.

                                                    ***

Paikalle kutsuttu Saksan armeija tuhosi Suomen punakaartit, minkä jälkeen punaiset tuomittiin pitkiin keskitysleirirangaistuksiin. Valkoisten porvarien ja saksalaisten rikoksia ei tutkittu eikä tuomittu.

Saksan voittoa seurasi Saksan miehitys Suomessa. Saksa miehitti Helsingin, sen edustan saaret ja useat muut Suomenlahden saaret, tärkeät rautateiden risteyskohdat ja Rovaniemen.

Kauppasopimusten, armeijoiden ja talouden integroimisen sekä Suomenlahden saarten miehityksen jälkeen Suomi oli käytännössä Saksan alusmaa.

Saksan pyrkimyksenä oli myös päästä yhteistyöhön Venäjän tsaarinvallan palauttamiseen pyrkivien Venäjän valkoisten kanssa. Saksa tiesi, että Venäjän valkoiset eivät kannattaneet Suomen itsenäisyyttä.

Suomen senaatti piti Suomen ja Saksan kansojen yhteistä germaanista alkuperää kulttuurisena perustana yhteistyölle. Suomen hallituksen varapuheenjohtaja E.N.Setälä korosti korosti tätä saksalaiselle päällystölle 25. huhtikuuta pitämässään tervehdyspuheessa. Hän päätti puheensa:

"Eläköön Saksan kansa, suuri ja mainehikas sodassa, yhtä suuri ja mainehikas ihmiskunnan kulttuuriarvojen edustajana ja puoltajana! Eläköön!

                                                      ***

Saksalaismielinen valtionhoitaja Svinhufvud ja senaatin puhemies Paasikivi halusivat, että saksalaiset sekä johtaisivat armeijan kehittämistä että takaisivat läsnäolollaan Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden.

Mannerheim erosi palveluksesta koska ei saanut tahtoaan läpi eikä hän myöskään halunnut joutua saksalaisen kenraalin alaisuuteen.

Suomen kohtalo päätettiin taas muiden pöydissä. Saksan vallankumoukselliset alkoivat perustaa myös Suomessa neuvostoja. Saksan keisari syöstiin vallasta. Suomi oli lähes viimeinen saksalainen keisarillinen saareke. Iso-Britannia ei sallinut yhdenkään saksalaisen sotilaan jäämistä Suomeen.

Suomeen ei saatu saksalaista kuningasta mutta Saksan kulttuurinen hegemonia jatkui aina toiseen maailmansotaan saakka, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa suomalaiset olivat tiiviissä yhteistyössä natsi-Saksan  ja natsi-armeijan kanssa.

                                                   ***

Minkälaista moraalia ja demokratian arvostusta Suomen hallitus osoitti tuolloin?Entä sen jälkeen?

Saksan miehitettyä Suomen uudelleen toisen maailmansodan aikana kulttuurisesti ja sotilaallisesti Suomen oma moraali oli rappiotilassa. Suomi perusti keskitysleirejä Itä-Karjalan venäjänkielisille siviileille tavoitteena vallata Suur-Suomelle lisää elintilaa ja saada kulttuurisesti suomalainen väestö lähettämällä hengissä keskitysleireiltä selvinneet edelleen Saksan kali-kaivoksiin ihmistyövoimaksi.

Suomi osallistui sotilaallisesti Leningradin piiritykseen.

Saksan hegemonia Suomessa vaimeni Nurnbergin tuomioiden jälkeen, mutta sai uusia muotoja.

                                                 ***

Presidentti Urho Kekkosen valtakaudella Suomi keskittyi maineensa korjaamiseen ja maan taloutta hyödyttävään yhteistyöhön Venäjän kanssa. Kekkosen seuraaja Mauno Koivisto oli edelleen kiinnostunut Venäjästä, venäjänkielestä ja osoitti halveksuntansa NATO- yhteistyötä kohtaan. Samaan aikaan Yhdysvaltojen hegemonia Suomessa vahvistui messujen, Hollywoodin , teinimuodin ja iskelmien avulla. Tiedonvälityksen globalisaatio johti Yhdysvaltojen NATO-hegemonian kasvuun.

Presidentti Martti Ahtisaaren aika oli käänteentekevä. Lipposen hallitukset ja EU/NATO-hankkeet uittivat Suomen jälleen kohti Länsi-Saksan ja sitä miehittävän USA:n armeijan hegemoniaan.

1990-luku oli suuren porvarillisen ideologian vahvistumisen aikaa Suomessa. Saksojen jälleenyhdistyminen Helmut Kohlin johdolla loi Eurooppaan uuden ilmeen.

Helmut Kohl palveli Yhdysvaltojen tavoitetta miehittää Balkanin alue - Jugoslavia, joka oli voittanut natsit yhdessä Neuvostoliiton Puna-armeijan kanssa." Kommunistijohtoinen maa oli miehitettävä"

Kohl neuvotteli erikseen salaa Jugoslavian osavaltioiden Slovenian ja Kroatian kanssa itsenäistymisestä, mitä Jugoslavian perustuslaki ei hyväksynyt. Kohl tarjosi aseita Itä-Saksan jäljellejääneistä asevarastoista ja Jugoslavian tuhoisat hajottamissodat aloitettiin kehittyvän Euroopan unionin kokouksessa Maastrichtissa v. 1992 tunnustamalla Kroatian itsenäisyys. Aseita tuli muslimiosapuolelle Osama bin Ladenin toimesta kun kuljettiin kohti vuorossa olevaa Bosnian sotaa.

                                                          ***

Suomen armeija oli jo kehittynyt NATO-yhteensopivaksi 1990-luvun alun Hornet-kaupoilla. Porvaripuolueiden into EU:n jäseneksi liittymiseen oli valtava. Oli kuin oltaisiin jälleen osa keisarillista Saksaa ja osa jotakin mahtavaa.

Jugoslavian hajottamissotien loppunäytöksessä Suomi antoi ratkaisevan panoksen. Yhdysvaltojen presidentti Clinton oli jo kauan haaveillut Jugoslavian pommitusten aloittamisesta. Kosovo Forcen johtajaksi oli saatu entinen CIA:n agentti William Walker.

Racakin kylä Kosovossa oli kehittynyt albaani-terroristien keskukseksi, josta käsin oli suoritettu terroritekoja serbiväestöä ja serbipoliiseja vastaan. Oikeusviranomaiset olivat ilmoittaneet tyhjentävänsä kylän aseista ja lähettävänsä poliisivoimia sitä suorittamaan.

Taistelut alkoivat mm ranskalaisten lehtimiesten ja KFORin tarkkailijoiden seuratessa tapahtumia vuoren rinteiltä. Taistelussa kaatui kymmeniä terroristeja ja poliiseja. Oikeusviranomaiset eivät pystyneet keräämään ruumiita jatkuvan tulituksen seurauksena.

Seuraavana yönä William Walker oli kerännyt taistelijoiden avustamana ruumiit kylän lähellä olevaan kuoppaan. (kylä oli talvipäivänä lähes autio, koska kyläläiset olivat edellisenä kesänä muuttaneet pois levottomalta alueelta.)Seuraavana aamuna William Walker palasi kylään suuren paikalle kutsumansa lehtimiesjoukon kanssa. Hän ilmoitti NATO-maiden hallituksille, että serbipoliisit ovat raahannet kylän asukkaita kuopan reunalle ja teloittaneet heidät niskalaukauksella.

Jugoslavian presidentti pyysi Suomen hallitusta lähettämään paikalle oikeuslääketieteellisen tutkimusryhmän tutkimaan miten vainajat ovat kuolleet.

Tuloksena oli että yhtäkään vainajaa ei ollut ammuttu läheltä, vaan tyypillisesti kuten taisteluissa kaadutaan. Suomen hallitus päätti yhdessä Saksan hallituksen kanssa salata pysyvästi nuo professori Antti Penttilän johtaman työryhmän tutkimustulokset,( Pirkko Turpeinen-Saari Lupa olla julma, Viestintä M.Saari2020) Prof. Penttilä julkaisi tulokset myös oikeuslääkeopillisessa tieteellisessä julkaisussa. Valitettavasti julkaisu ilmestyi vasta 2 vuotta tapahtumien jälkeen.

Presidentti Bill Clinton piti dramaattisen puheen, missä hän viittasi suomalaisen työryhmän työhön ja vaati Jugoslavian pommitusten aloittamista välittömästi. Siten Suomen valtion kammottavin terroriteko on Jugoslavian pommitusten mahdollistaminen.

Pommitusten päätyttyä USA alkoi rakentaa jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteelia Serbian maakuntaan Kosovoon. Kahdeksan vuotta pommitusten jälkeen Suomen presidentti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi ilman että yhtäkään itsenäisyyden kriteeriä olisi täyttynyt.

Martti Ahtisaari oli käynyt YK:n turvallisuusneuvostossa tiedustelemassa mitä mieltä se olisi itsenäisyysjulistuksesta. Turvallisuusneuvoston jäsenet eivät purkaneet v 1999 päätöstään, jossa todetaan Kosovon olevan Serbian maakunta.

                                                          ***

Jo näiden esimerkkien avulla voidaan todeta, että Suomi ei täytä demokraattisen valtion kriteereitä, vaan on valmis taipumaan vallan alle oli valta sitten Saksan keisarikunta, Saksan liittotasavalta tai  Nato-USA.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen valtion rapautunut moraali, Saksa, Saksa Suomen miehittäjänä, Mannerheim, Niinistö, Lipponen, EU-Suomi,

Sauli Niinistö ja "sotarikollinen Putin"

Torstai 13.11.2025 klo 14.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olin lentää selälleni katsoessani Ylen klo 17 uutisia pari päivää sitten. Näin otteen presidentti Niinistön esitelmästä, jossa hän minun näkemässäni otteessa kutsui naapurimaan presidenttiä sotarikollinen Putiniksi presidentti Putinin sijaan. Samassa yhteydessä mainittiin hänen ehdottaneen kontaktin aloittamista Venäjän kanssa.

Alkeellinenkin tieto psykologiasta ja diplomatiasta olisi osoittanut että tämän kaltaisella sotarikolliseksi leimaamisella ei voi onnistua rakentamaan yhteistyötä. Lisäksi Niinistön puhetta voi kutsua herjaamiseksi sillä onhan monessa yhteydessä osoitettu että presidentti Putinin tuomitseminen "sotarikolliseksi" on perustunut Ukrainan natsien vaikutuspiirissä olevan hallituksen antamiin perättömiin tietoihin.

James Aho on julkaisuissaan "Tämä pimeyden asia" ", This Thing of Darkness" todennut: "Ongelmallinen yksilö tai ryhmä (russofobiassa venäläiset") luokitellaan koostuvaksi esimerkiksi inhimillisestä jätteestä - leiman kelpoisuutta koetellaan ja vahvistetaan julkisissa kuulemisissa ja tribunaaleissa, joita johtavat asiantuntijat, jotka osaavat tehdä loukkaavia julkilausumia;myytintekijät kutovat "legendoja" selittämään sitä, miksi paha osapuoli on sellainen kun on ; nämä legendat lähetetään eteenpäin ... ontologisina totuuksina ja ne vastaanottaa kuulijakunta, joka ei ole läsnä alkuvaiheessa eikä kykene pääsemään perille pahuuden tekaistusta luonteesta; lopulta myytin totuus tunnistetaan uudelleen sen rituaalisessa dramatisoinnissa aseellisissa välikohtauksissa, kotimaisissa ja ulkomaisissa pahan kohteen kanssa." (Aho 1994, s. 114-115)

Nimittelyn ja leimaamisen seurauksena "etnisten puhdistajien" ja "kansanmurhaajien" leima lyötiin serbeihin Jugoslavian hajottamisen aikana lähes yksinomaan läntisen median NATO:n ja ICTY:n toimesta. (Thomas 1993, Kent 1999, Flounders 1998, Turpeinen-Saari  Lupa olla julma 2020)

Onko Sauli Niinistö itse sotarikollinen? Hän toimi pääministerin sijaisena Lipposen kakkoshallituksessa, joka yhteistyössä Saksan Helmut Kohlin hallituksen kanssa sopi, että suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salataan pysyvästi. 

Jugoslavian hallitus pyysi Suomen hallitusta lähettämään tunnetun oikeuslääkärin, professori Antti Penttilän johtaman oikeuslääketieteellisen ryhmän tutkimaan olivatko Racakin kylän vainajat kuolleet vuorilla käydyissä poliisien ja KLA-terroristien välisissä taisteluissa vai kodeistaan raahattuina ja kuoppaan teloitettuina kapinallisina. 

Oikeuslääketieteellinen ryhmä totesi uhrit taisteluissa kaatuneiksi - ketään ei ollut ammuttu läheltä. Tätä tosiasiaa Suomen ja Saksan hallitukset eivät halunneet paljastaa koska Jugoslavian pommittamisesta oli jo sovittu Bilderberg ryhmässä Torontossa 1996 ja entinen CIA:n agentti KFOR-joukkojen johtajaksi valittu William Walker oli jo tarjonnut presidentti Clintonille tuon teloitustarinan koska juuri hänen johdollaa uhrit oli kerätty vuorilta ja koottu kylän lähellä olevaan kuoppaan jotta teloitustarina olisi aidon tuntuinen.

                                                            ***

Totta kai Suomen hallitus tiesi totuuden. Palvellakseen NATOa hallitus salli oikeuslääketieteellisen tutkimusrymän raportin salaamisen tietäen, että se johtaisi NATOn suorittamiin Jugoslavian pommituksiin.

Kirjassani Lupa olla julma (saatavissa Prisman verkkokaupasta) kuvataan pommitusten jokaisen päivän tapahtumat.Pommitukset lähtivät Ison Britannian ja Italian lentotukikohdista ja Adrianmerellä sijaitsevista lentotukialuksista 24.3.1999. Nato lopetti 78 vuorokautta kestäneet pommitukset ja määräsi tuhansien sotilaiden joukot Kosovoon.

YKn aseleposopimuksessa  1244 todettiin Serbian maakunnan Kosovon, Nato-miehityksestä huolimatta pysyvän Serbian maakuntana. Serbian yllätykseksi Yhdysvallat alkoi rakentaa tuohon Serbian maakuntaan jättimäistä Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa. Siellä se on edelleen. YK lipesi sopimuksesta alkaen rakentaa Kosovoon rinnakkaista hallintojärjestelmää EUn tuella. Kahdeksan vuoden jälkeen Suomen presidentti Ahtisaari julisti Kosovon itsenäiseksi ilman kansanäänestystä ja varsinkaan YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyä. Ahtisaari kävi kyllä kysymässä sopisiko Kosovon julistautua itsenäiseksi mutta turvallisuusneuvosto ei tähän suostunut. Siten Ahtisaari toimi omin päin.

                                                          ***

Sauli Niinistö, pujotteli Suomen NATOon ilman kansanäänestystä omilla presidenttikausillaan. Hänen luonnehdintansa presidentti Putinista on muuttunut "kasakasta" "sotarikolliseen". Hän on ansioitunut Jugoslavian pommitusten ja tavattoman tuhon aiheuttamisesta Serbian kansalle. Serbia vajosi kansantuotteella mitattuna 24. sijalta kehitysmaaluokkaan 1990-luvulla.

Katkaisemalla Suomen suhteet Venäjään Niinistö on aiheuttanut määrätöntä tuhoa Suomen taloudelle, mutta ennenkaikkea Suomen henkiselle ilmapiirille. Suomen NATO-jäsenyys on synnyttänyt maallemme turvattomuuden ilmapiirin, jonka hän kieltäytyy tiedostamasta- tietenkin. Turvattomuus tulee jatkumaan vuosikymmeniä.

Presidentti Putinin nimittely ei tässä auta. Kuka voisi ryhtyä yhteistyöhön Suomen kaltaisen petturimaan kanssa, joka rakensi venäläisille keskitysleirejä toisen maailmansodan aikana, nousi sitten Kekkosen presidenttikausilla suureen kukoistukseen ja hyvinvointiin yhteistyössä Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen varassa myös vankkaan turvallisuudentunteeseen uskoen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistön osuus Jugoslavian laittomiin pommituksiin, presidentti Putinin leimaaminen, Venäjän ja Suomen välinen yhteistyöaloite Jugoslavian NATO-pommitusten mahdollistaminen, oliko Suomen hallituksessa sotarikollisia v.1999

KUINKA SAULI NIINISTÖ TUHOSI SUOMEN JA VENÄJÄN VÄLISET SUHTEET

Keskiviikko 17.9.2025 klo 11.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sauli Niinistö on enemmän kuin kukaan suomalainen poliitikko vaikuttanut Suomen ja Venäjän välisten suhteiden tuhoamiseen. Tuhon taustalla on tiivis yhteistyö Saksan kanssa kuten Suomen sisällissodassa ja toisessa maailmansodassa.

Sauli Niinistö toimi Suomen hallituksen jäsenenä Jugoslavian tuhon aikoihin. Hän toimi Saksan liittokansleri Helmut Kohlin apulaisena EDU:n puheenjohtajana tarkoituksenaan "kommunismin kitkeminen Euroopasta".

Jugoslavian osavaltioiden johtajat olivat kaikki kommunisteja. "Kommunismin kitkeminen" kohdistui koko Jugoslaviaan. Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteena oli hajottaa Jugoslavia, joka oli toisessa maailmansodassa voittanut natsi-Saksan Titon partisaanien johdolla. Saksojen yhdistymisen jälkeen ja Yhdysvaltojen tavoitellessa sotilastukikohdan rakentamista Balkanille, kommunismin kitkeminen pommitusten avulla tuli ajankohtaiseksi. Suomen Paavo Lipposen hallitus tuli Niinistön avuksi ottamaan haltuun sotilaallisesti liittoutumaton Jugoslavia.

Euroopan unionia rakennettiin 1990-luvulla palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Saksa johti Jugoslavian osavaltioiden laittomien itsenäistymisten tunnustamista. Saksa tarjosi aseita sisällissotiin Itä-Saksan asevarastoista. Yhdysvallat vuorostaan irtisanoi yhdessä IMFn ja WBn kanssa yhdessä yössä kaikki Jugoslavian lainat ja CIA tuki propagandaa, joka muistutti toisen maailmansodan aikaisista fasistisen Kroatian poliittisten voimien ja keskitysleirien kauhuista.

Saksa liittoutui toisen maailmansodan natsidiasporan kanssa, joka paitsi rahoitti Jugoslaviaa tuhoavaa propagandaa, myös tuki entisten natsien paluuta Eurooppaan.

                                                        ***

Suomen hallitukselta pyydettiin apua Kosovossa käydyn Racakin taistelun uhrien oikeuslääketieteelliseen tunnistamiseen. Suomi lähetti oikeuslääketieteen professori Antti Penttilän johtaman oikeuslääketieteellisen ryhmän tutkimaan Jugoslavian hallituksen pyynnöstä sitä, olivatko uhrit kuolleet teloitettuina vai vuorilla käydyissä taisteluissa.

Oikeuslääkärit totesivat, että kaikki olivat taisteluissa kaatuneita eikä yhtäkään ollut teloitettu tai ammuttu läheltä, kuten pommituksia haluava presidentti Bill Clinton oli CIAn agenttinsa informomana väittänyt.

Suomen ja Saksan hallitukset sopivat yksissä tuumin, että tulokset salataan. Sen sijaan Suomen edustajat valheellisesti antoivat ympäripyöreitä selityksiä, joiden perusteella Yhdysvallat aloitti Jugoslavian mattopommitukset kuten se oli jo pitkään suunnitellut.

                                                        ***

Jugoslavian hallitus oli luottanut - turhaan- Suomen rehellisyyteen. Suomen ja Saksan liittolaisuuden perinteet eivät tue demokratiaa eivätkä kansainvälisiä lakeja.

Vielä Tarja Halosen presidenttikaudella suhteet Venäjään olivat muodollisesti kunnossa. Suomi rakensi yhdessä ydinvoimalaa ja perusti Allegro-junayhteisyrityksen kuljettamaan venäläisiä ja suomalaisia matkustajia Helsingin ja Pietarin välillä.

Heti Sauli Niinistön tultua presidentiksi, hän aloitti Suomen liittämisen entistä tiiviimmin Yhdysvaltoihin mm sitomalla Suomen heti presidentiksi tultuaan NATOn isäntämaasopimukseen eduskunna kesäloman aikana. 

Suomeen rakennettiin ennennäkemätön mediasensuuri, jonka rakenteeseen sisältyi valtioneuvoston turvallisuuskomitea. Media kytkettiin NATOon eikä mikään tiedonvälitys voinut sensuurin oloissa olla ristiriidassa NATOn intressien kanssa. Suomi liitettiin Niinistön presidenttikaudella NATOon ilman kansanäänestystä, vaikka Niinistö oli luvannut kansanäänestyksen toistuvasti.

Mikä valitettavinta, Sauli Niinistön omat lausunnot ja sananparret olivat Venäjää halventavia, mikä vahvisti Suomen kansan käsitystä siitä, että Venäjän perusteeton kritisointi on hyväksyttävää.

Suomi laiminlöi Pariisin rauhansopimusta ja kahdenvälisiä sopimuksia Suomen ja Venäjän välillä.

                                                           ***

Jo vuonna 2015 Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltojen kongressi nimitti Venäjän vihollismaaksi. Sen perusteella onkin erikoista, että presidentti Niinistö pyrki kytkemään Suomen entistä tiiviimmin Yhdysvaltoihin ja sen intresseihin. Yhdysvaltojen suoritettua Ukrainan vallankaappauksen v. 2014, Yhdysvaltojen otettua haltuunsa Ukrainan sotilastiedustelun ja tuettua natsipuolue Oikean sektorin aloittamaa sisällissotaa demokratiaa kannattaneita Donbassin asukkaita vastaan, Suomi on muiden EU-maiden rinnalla sitoutunut näihin Yhdysvaltojen laittomiin hankkeisiin. Suomen mediasensuurin ja Niinistön valitettavan harhaanjohtavan asenteen  avulla Suomen kansa on johdettu kokemaan Venäjän toimet laittomina. Tosiasiassa venäjää äidinkielenään puhuvan ja ortodoksista uskontoa tunnustavan Itä-Ukrainan asujaimiston pelastaminen natsi-armeija Oikean sektorin ja NATO:n kouluttamien joukkojen vallasta on hengenpelastustoimi.

Jugoslavian laittomasta hajottamisesta lähtien Eurooppa on Yhdysvaltojen aseiden ja rahoituksen avulla vajonnut entistä syvemmälle toisen maailmansodan aikaiseen natsismin aikaan. 

Suomen pääomapiirit, joita Sauli Niinistö on kokoomuksen kanssa aina edustanut, ei ole koskaan kannattanut Suomen itsenäisyyttä. Kesällä 1917 heti Valtalain julistamisen jälkeen äänestyksesä hävinnyt ospuoli matkusti Pietariin vaatimaan eduskunnan hajottamista ja itsenäisyyden kumoamista. Paikalle kutsututtujen saksalaisjoukkojen avulla pääomapiirit voittivat sisällissodan ja keräsivät demokratian kannattajat vuosiksi keskitysleireihin. Sama toistui toisen maailmansodan alla Suomen porvariston liittouduttua natsi-Saksan kanssa.

Sauli Niinistö ja Suomen pääomapiirit eivät koskaan ole myöntäneet vastuutaan Suomen kansan kärsimyksistä. Nyt kansainvälisen pääoman vaatimuksesta Suomi on katkaissut kaikki suhteet Venäjään. Suomi varustaa Yhdysvalloille 15 sotilastukikohtaa Venäjän rajalle ja Suomi on sulkenut Suomen ja Venäjän välisen rajan kokonaan. Maan talous romahtaa, mutta ylpeänä Sauli Niinistö kumppaneineen julistaa Venäjän olevan syypää kaikkeen! Nyt pitää vain varastaa entistä enemmän Venäjän konfiskoituja varoja ja estettävä entistä enemmän Venäjän aivan laillista kauppaa - niinkö?

Suomi on alentunut samanlaiseksi rikolliseksi kuin muut EU-maat ja Yhdysvallat. Tähän on tultu Sauli Niinistön presidenttikausilla. Alexander Stubb jatkaa edeltäjänsä tavoin, ehkä vieläkin röyhkeämmin kaikki tosiasiat kieltäen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Suomen suhteet Venäjään, "kommunismin kitkeminen", Suomi ja Jugoslavian pommitukset, kansainvälisten lakien rikkominen, USAn vasalliksi

MITEN NATSISMI SOLUTTAUTUI JÄLLEEN EUROOPAN VALTAVIRTAAN

Sunnuntai 7.9.2025 klo 18.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalaiset pääomapiirit rahoittivat Hitlerin aseistamista. Pääomapiirien kädenjälki näkyy tälläkin kertaa Saksan toimissa. Katolinen kirkko oli oleellinen jäsen fasistisen Kroatian johdossa ja katolinen kirkko auttoi myös Euroopan natsien hirmutöihin osallistuneita kansalaisia siirtymään Atlantin toiselle puolelle oikeudenkäyntejä pakoon.

Neuvostoliiton puna-armeija ja Jugoslavian serbit taistelivat natseja vastaan ja vapauttivat Euroopan. Yhdysvaltojen armeija ja kahden vaiheilla ollut Britannia tukivat lopulta Euroopan vapauttamista vaikkakin Britannia oli loppupuolella valmis myös hyökkäämään Neuvostoliiton kimppuun ideologisista syistä.

Yhdysvallat valitsi saksalaisista natsi -pakolaisista sopivimmat palvelemaan tiedustelutehtävissä ja ydinteknologian kehittämisessä. Länteen paenneet natsit muodostivat diasporan, joka jatkoi ideologista vaikuttamistaan Euroopassa. He rahoittivat mainostoimistoja, jotka auttoivat rakentamaan sosialismin vastaista propagandaa. Ukrainassa vaikuttavat natsit saivat tukea lisääntyvästi jo 1950-luvulta lähtien.

 

                                                          ***

Yhdysvaltojen sotilaallisella läsnäololla Länsi-Saksassa oli suuri merkitys. Läsnäolo jatkuu edelleen yhdistyneessä Saksassa. Saksojen yhdistyminen merkitsi valtavaa myönteistä ideologista pintakuohua Saksan liittokansleri Helmut Kohlille. Sen alla Kohl alkoi valmistelemaan kostoa natsismin lannistaneille serbeille.

Jugoslavian liittovaltio, sotilaallisesti liittoutumaton maa oli 24. sijalla maailman hyvinvointitilastossa kansantuotteella mitattuna. Sillä ei Yhdysvaltojen ja Kohlin yhteisissä suunnitelmissa ollut merkitystä, kun ne alkoivat suunnitella Jugoslavian hajottamista yhteistyössä entisten natsi -liittolaisten Kroatian ustashien kanssa.Fasistisen Kroatian keskitysleirit serbeille olivat toisen maailmansodan aikana vielä Hitlerin keskitysleirejäkin väkivaltaisempia.

Euroopan unionin rakentajat, jotka salassa pyrkivät palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta European Round Table of Industrialists järjestön kautta, olivat valmiita osallistumaan Jugoslavian hajottamiseen. Suunnitelmana oli julistuttaa eri osavaltiot vuoron perään itsenäisiksi ja rakentaa yhteiskuntajärjestelmät, joilla ei olisi mitään tekemistä demokratian, puhumattakaan sosialismin kanssa.

Yhdysvallat ja sen vallassa olevat IMF ja WB kaikki irtisanoivat Jugoslavian lainat yhdessä yössä. Sen lisäksi Yhdysvallat edellytti, että olisi järjestettävä jokaisessa Jugoslavian osavaltiossa vaalit, joiden seurauksena Yhdysvallat palauttaisi lainat niihin itsenäistyneisiin osavaltioihin, joiden vaaleissa Yhdysvaltoja miellyttävät puolueet saisivat enemmistön.

EU ta Maastrichtissa muodostavat valtiot tunnustivat Jugoslavian osavaltion Kroatian itsenäiseksi, v 1991-92vaikka tiedettiin, että julistus olisi Jugoslavian lakien mukaan laiton, alueella ei ollut rajoja, eikä se hallinnut omaa aluettaan sotilaallisesti.

Saksa neuvotteli salassa Kroatian ja Slovenian osavaltioiden johtajien kanssa luvaten aseita Itä-Saksan jäljelle jääneistä asevarastoista, mikäli osavaltiot toimisivat USA n ja Saksan ohjeistuksen mukaan. Samaan aikaan Yhdysvaltojen salainen palvelu CIA lähetti työntekijöitään ja rahaa muokkaamaan eri kansanryhmien vastakkainasettelua toisen maailmansodan aikaiseen malliin. Kroatiassa entiset natsipuolueet saivat vallan. Serbit julistettiin keskiajalta peräisin olevilla asuinalueillaan Kroatian Krajinassa ei-kansalaisiksi. Yhdysvaltojen kouluttama Kroatian armeija suoritti Operaatio myrskyksi nimetyn serbien kansanmurhan 5. elokuuta 1995. Tätä kansanmurhaa juhlitaan EU-Kroatiassa Voitonpäivän nimellä aina tuona päivänä. Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis kehui tavatessaan ministeriaikanaan Kroatian puolustusministerin Yhdysvalloissa, kuinka ”Operaatio Myrsky”oli hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan. ”Operaatiota opetetaan jokaisessa Yhdysvaltojen sotilasakatemiassa”.

 

   Jugoslavian hajottamistapahtumat osoittivat, että kansainvälisillä laeilla ei Yhdysvalloille eikä useille Euroopan maille ole mitään merkitystä. Kun NATO-avusteinen Jugoslavian hajottaminen päättyi, Jugoslavian osavaltiot olivat sodan ja erilaisten pakotteiden seurauksena vajonneet kehitysmaaluokkaan.

Sosialistisen DDR:n ja Neuvostoliiton katoaminen oli kaatanut kaikki esteet ennen toista maailmansotaa vallinneiden liittolaissuhteiden edestä. Clintonin tullessa Yhdysvaltojen presidentiksi Yhdysvaltojen pääomapiirien, katolisen kirkon ja Saksan vanhat suhteet solmiutuivat uudelleen kuten 1930-luvulla yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten teollisuusjohtajien ja pankkien tukiessa Hitlerin aseistamista.

Valtioiden suvereniteetti, perustuslaillisuus ja yleinen laillisuus saivat väistyä propagandan, mielivallan ja ostettavan tuomiovallan tieltä EU:n toiminnassa. Neuvottelut korvautuivat uhkailuilla ja sopimukset rikottiin, kun sen aika tuli. Puolustusliitto NATO alkoi toimia kuin valtio valtiossa ja ryhtyi hyökkäyssotiin YK:n katsoessa vierestä.

Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti kokouksen Bratislavassa, jossa Yhdysvallat päätti virallisestikin luopua kansainvälisten lakien noudattamisesta ja laajentaa NATOa Baltiasta Ukrainan Odessaan. Siitä lähtien Yhdysvaltojen liittolaiset ovat saaneet tyytyä ”sopimusvaraiseen demokraattiseen yhteistyö -hölynpölyyn” kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan.                                               

 

                                                            ***

Yhdysvallat ja Saksa olivat Jugoslavian hajottamisessa liittoutuneet voimien kanssa, jotka olivat natsien liittolaisia toisen maailmansodan aikana. Bosnian ja Kosovon muslimit olivat keskeisessä asemassa Kroatian ustashan ja katolisen kirkon kanssa.

Yhdysvallat rakensi heti sodan jälkeen laittoman sotilastukikohdan, Bondsteelin, Serbiaan kuuluvaan Kosovon maakuntaan. Alueella asuvat serbit ovat olleet vuodesta 1999 lähtien jatkuvan terrorin alla. Suuri osa on väkivallan pelon vuoksi joutunut muuttamaan muualle Serbiaan. NATOn miehitysjoukot eivät ole suojelleet serbejä, jotka ovat olleet ”vapaata riistaa” rikollisten albaanien ympäröimänä. 

YK:n päätösten mukaan Kosovo on Serbian maakunta. Siksi onkin erikoista, että suurin osa EU-maista on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden ja sallii fasistisen terrorin maakunnan serbiasukkaita kohtaan valtiossa, joka on muodostunut Drenica-rikollisjärjestön pohjalle. Entinen järjestön johtaja Hascim Thaci, joka oli myös ao ”valtion” presidentti, on nyt vangittuna Haagissa odottamassa Kosovo Tribunalin – Haagiin perustetun Kosovon tuomioistuimen päätöstä asiassaan. Tribunaali jouduttiin sijoittamaan Haagiin, koska Kosovossa ei väkivallan vuoksi voi käydä oikeutta.

***

Suurin osa Saksan natsirikollisten rikoksista jäi tutkimatta ja tuomitsematta. Natsismin ja fasismin uusi nousu on nyt selvästi nähtävissä. Kanadan parlamentissa nähtiin varsinainen näytelmä, jossa Kanadan parlamentti kutsui kokoukseensa, jossa Ukrainan Zelenskyi oli läsnä, Hunka nimisen iäkkään natsi -rikollisen, joka sai parlamentilta myrskyisät suosionosoitukset. Hän sai myöhemmin myös Ukrainan Ternipolin kaupungin kunniakansalaisuuden.

Ukrainalainen Azovin natsi -pataljoona on vastaanotettu usein Yhdysvaltojen kongressin tiloissa.

Ukrainan nykyisen sodan alkaessa Maidanin vallankaappauksesta v. 2014, Yhdysvallat valitsi maanpakoon lähtemään joutuneen presidentin jälkeen uuden hallituksen, jossa armeija ja poliisi tulivat natsipuolueiden haltuun. Yhdysvallat otti haltuunsa sotilastiedustelun. Yhdysvallat tuki Ukrainan armeijan sisällissotaan lähtöä Donbassia vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet vallankaappausta. Sisällissotaa johti natsipuolue Oikea sektori.

 

                                                             ***

 

Toisen maailmansodan Aasian haarassa Kiina oli suurin voittaja mutta myös valtavia ihmisuhreja kokenut maa. Japanin aloittaman imperialistisen sodan loppupuolella Venäjä tuli Kiinan avuksi sodan Euroopassa ratkettua. Euroopan uutiskanavat eivät juurikaan ole kiinnittäneet huomiota Kiinan voitonpäivän sisältöön.

Japanilla oli vielä Saksaakin kammottavampia keskitysleirejä. Japani tutki bakteriologista ja kemiallista sodankäyntiä. Keskitysleireihin kootuilla ihmisillä tehtiin kokeita, joissa leikkauksia tehtiin ilman nukutusta tai puudutusta.

Japanilaisen hirviömäisiä kokeita tehneen tutkimuskeskuksen johtaja sai turvapaikan Yhdysvalloista ja vei kaikki tutkimusraporttinsa sinne.

 

                                                           ***

 

Eurooppa on vajonnut pääomapiirien tukemana takaisin kohti natsismia ja fasismia. Tiedonvälityksen sensuuri on lähes totaalista. EU on kieltänyt venäläisen tiedonvälityksen. Suomessa Yhdysvaltojen ja NATOn todellisuus tarjotaan valtiollisen sensuurin – mediapoolin kautta. Valtion turvallisuuskomitea on osa mediapoolia ja tukee NATOn haluamaa tiedonvälitystä.

Suomi ei, niin kuin ei EU ja Yhdysvallatkaan noudata kansainvälisiä lakeja. Venäjään kohdistuvilla talouspakotteilla tai Venäjän omaisuuden konfiskoinnilla ei ole laillista pohjaa.

Jugoslavian hajottaminen tukemalla Kroatian fasistista presidentti Tudjmania, hänen puoluettaan ja serbeihin kohdistunutta kansanmurhaa oli ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen kouriintuntuva fasistinen teko yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli aloitteentekijä Kroatian itsenäisyyden laittomassa tunnustamisessa.

Angela Merkel toimi Jugoslaviaa hajotettaessa Kohlin hallituksessa naisasioiden ministerinä ja oppi toimintatavat häneltä. Liittokanslerina Merkel jatkoi todellisuuden kieltämistä eikä sopimuksista ja YK n päätöksistä huolimatta tukenut eikä toimeenpannut Minskin sopimuksia Ukrainan rauhanomaisen kehityksen takaamiseksi, vaikka Saksa oli yksi sopimuksen takaajavaltioita. Päinvastoin hän totesi takaajien halunneen Ukrainan saavan aikaa sotilaalliseen varustautumiseen. Tämän seurauksena Ukrainan armeija valmistautui ottamaan haltuunsa Donbassin alueen väkivallan avulla mistä OSCE n tarkkailijoilla oli tiedustelutietoa helmikuussa 2022. Tähän hyökkäysuhkaan Venäjä lopulta reagoi aseellisesti. Siten Venäjän puuttuminen sisällissotaan Donbassin asukkaiden pelastamiseksi ei ollut ”provosoimaton” hyökkäys vaan välttämätön keino auttaa fasistisen sorron alla olevat Donbassin venäjänkieliset asukkaat turvaan. 

Ukrainassa venäjän kielen puhuminen on tehty laittomaksi, vaikka monilla alueilla venäjän kieli on asukkaiden enemmistön äidinkieli. Venäjän puhumisesta voi joutua oikeudelliseen vastuuseen. Ortodoksiset kirkot ovat joutuneet vandalismin kohteeksi ja toiminta on estetty. Venäjänkielinen media on lakkautettu. Maidanin vallankaappausta vastustaneita henkilöitä on vainottu ja Odessassa yli 40 ammattiyhdistysten taloon paennutta demokratian kannattajaa poltettiin elävältä.

Kaikesta todistettavasta päivittäisestä vainosta huolimatta EU-maat kutsuvat natsien hallitsemaa Ukrainaa demokratiaksi. EU n sisällä Venäjän demonisointi on muuttunut arkipäiväiseksi ja sotilaallisten toimien jatkaminen Venäjän lannistamiseksi on EU-johtajien parissa valtavirtaa.

Jo syyskuussa v. 2013 Clintonit ja Euroopan kerma kokoontuivat Krimille suunnittelemaan Ukrainan kansallisvarallisuuden jakoa. Siten kaikki mitä EU-johtajat Blackrock-Merz ja pääoman palvelija presidentti Macron puhuvat demokratiasta tai Ukrainan sodan ratkaisuista on peilattava v. 2013 taustatapahtumiin.

Kuten Suomi YYA-sopimuksen aikana, myös Ukraina oli ennen v. 2014 Venäjän suhteen saamapuolella. Tullivapaa kauppa ja edullinen polttoaine tukivat – tosin korruptoituneen Ukrainan taloutta. Suomen toisen maailmansodan jälkeinen aika Venäjän kumppanina ja YYA-sopimuksen osapuolena oli kulta-aikaa. Ei koskaan militarismia, ei yhteisiä sotaharjoituksia mitä nyt koemme päivittäin Yhdysvaltojen ja NATOn liittolaisena. 

 

                                                                ***

Kuinka moni tunteva ihminen toivoisi, että löytyisi kansakuntia, jotka pystyisivät estämään palestiinalaisten kansanmurhan fasistisesti toimivien Israelin ja USA:n tuholaistoiminnalta.

Tässäkin kansanmurhassa Yhdysvallat, Israel ja EU – erityisesti Saksa toimivat yhdessä kuten Jugoslavian tuhoamisessa.

Fasismin uuden nousun kaari alkoi Jugoslavian väkivaltaisesta laittomasta hajottamisesta ja jatkuu nyt siten, että EU haluaa jatkaa Ukrainan sotaa koska ihmisoikeuksien puolesta toimiva Venäjä olisi EU n mielestä hajotettava. Toisessa maailmansodassa neuvostoliittolaiset ja Jugoslavian serbit kantoivat suurimman vastuun demokratian palauttamisesta. Serbit on lannistettu v.1999, nyt USA n ja EU n mielestä olisi venäläisten vuoro.

 

PS Lisää Jugoslavian hajottamisesta voit lukea

vaikka kirjastani Lupa olla julma, 2020, jota voi ostaa

Prisman verkkokaupasta parilla kympillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, Saksa, natsismi nyky-Euroopassa, Kohl, Merkel, Clinton, Jugoslavian hajottaminen, kansainväliset lait, Nato

STUBB VALKOISESSA TALOSSA

Keskiviikko 20.8.2025 klo 12.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen presidentti Alexander Stubb lähti Suomesta TV- ryhmien saattamana leveä hymy kasvoillaan kohti Yhdysvaltoja ja Valkoista taloa. Hän oli saanut kutsun presidentti Donald Trumpin koolle kutsumaan kokoukseen, jossa oli tarkoitus Ukrainan johtajan Zelenskyin ja valikoitujen EU-johtajien kanssa neuvotella Ukrainan tilanteesta. 

Vain muutamaa päivää aikaisemmin Trump oli neuvotellut hyvähenkisessä tapaamisessa Venäjän presidentti Putinin kanssa Alaskassa. Venäjän presidentin kulku lentokoneesta autolle tapahtui punaista mattoa pitkin presidentti Trumpin vastaanottaessa hänet matolla taputtaen käsiään. Parin kävellessä kohti autoja presidentti Putinia kunnioitettiin hävittäjien ylilennolla.

Venäjä ja Yhdysvallat keskustelivat Ukrainan konfliktin juurisyistä, joiden ratkaisu on ollut venäläisestä näkökulmasta katsottuna oleellinen seikka jotta voitaisiin päästä pysyvään rauhaan.

Eräitä juurisyitä ja niiden ratkaisua ovat lännen ja Venäjän välillä sovitun Naton laajentamisen pysäyttäminen. Sen lisäksi Ukrainan alueella asuvien ihmisten ihmisoikeuksien kuten äidinkielen käytön ja uskonnollisten oikeuksien palauttaminen. Natsismin juuriminen maasta. Sotilaallisen neutraaliuden palauttaminen.

Juurisyihin ei sisälly, eikä neuvotteluissa ole vielä käsitelty seuraavaa, mutta on välttämätöntä tutkia Ukrainan alueella tapahtuneet sotarikokset. Hallinnon korruptio, asekauppa ulkomailta saaduilla aseilla,huumekauppa, elinkauppa, lapsikauppa,  sotilas-kemialliset laboratoriot, väkivaltaiset pidätykset ja laittomat vangitsemiset. Osallistuminen Afrikan mantereen jihadistisiin sotiin, terrori-iskut Venäjän alueella.Kaatuneiden ukrainalaissotilaiden ruumiita ei ole palautettu omaisille eivätkä perheet ole saaneet laillisia korvauksia. Venäläisten siviilien joukkomurhat ja laittomat hautaamiset tulee selvittää.

Presidentti/nykyinen laiton johtaja Zelenskyi on johtanut henkilökohtaisesti hallintonsa rikoksia. Yhdysvaltalainen sotilasasiantuntija Douglas Macgregor monen muun yhdysvaltalaisasiantuntijan (prof Jeffrey Sachs, Aron Mate, )on jo vuosia kuvannut johdonmukaisesti Ukrainan kriisin syitä, joita ei suinkaan ole valtamedian toistama "provosoimaton Venäjän hyökkäys Ukrainaan", jolla väitteellä paitsi valtamedia, myös Suomenkin poliitikot ovat aivopesseet Suomen kansaa)

                                                      ***

Nyt siis Alexander Stubb oli saanut kutsun Valkoiseen taloon.

Aluksi Stubb ja muut kutsutut Euroopan johtajat istuivat rivissä penkillä, kuin rehtorin puhuttelua odottavat oppilaat eteisessä.

Kokoussaliin päästyään johtajat istutettiin siten, että Presidentti Trumpia vastapäätä istui Zelensky presidentti Stubb vierellään. Stubbin toisella puolella oli Ursula von der Leyen, jota myös on syytetty laittomuuksista rokoteskandaalissa. Niin von der Leyen kuin Zelenskyikään eivät ole laillisesti vaaleilla valittuja johtajia.

Trumpin toisella puolella istui Italian pääministeri Giorgia Meloni, jonka silmien pyörityksestä saattoi päätellä hänen reaktioitaan, toisella puolella istui Ranskan presidentti Emanuel Macron, jonka kannatus lienee lähellä 30%.

Stubb on tullut tunnetuksi siitä, että aina tilaisuuden tullen hän arvostelee presidentti Putinia. "Putin ymmärtää vain voimaa, häneen ei voi luottaa, hän aina rikkoo sopimuksia"- tyyliin. Stubb tarjoaa mielellään Ukrainalle mallia Suomen välirauhansopimuksesta v. 1944. Hän muistuttaa Suomen joutuneen luovuttamaan sodan jälkeen alueitaan, ja kertoo mielellään Trumpille "Karjalan kohtalosta" ikäänuin venäläisten pahuuden symbolina.

Stubb ei kuitenkaan muista, että Neuvostoliitto ehdotti aluevaihdoksia v.1939, jotta Leningradin turvallisuus voitaisiin taata. Kaupunkihan oli vain tykinkantaman päässä Suomen rajasta. Aluevaihdossa Suomi olisi saanut isomman maa-alueen kuin mitä se luovuttaisi.

Stubb ei tietenkään muista kertoa, että Mannerheim pystytti Itä-Karjalan venäjänkielisille siviileille keskitysleirit, joilla kuoli naisia ja lapsia nälkään kuten nyt Gazassa. Suomi tavoitteli Suur-Suomea, jota Saksa tarjosi Suomelle yhteisen sodan päätteeksi.

Stubb ei muista Suomen armeijan osallistumista Leningradin piiritykseen, jossa sadat tuhannet ihmiset kuolivat nälkään ja kylmään.

                                                        ***

Presidentti Stubb ei liene havainnut, että tällä hetkellä Suomi on Venäjälle uhka. Samalla tavalla kuin Ukrainassa v. 2014 Yhdysvallat on sopinut 15 sotilastukikohdan hallinnasta Suomen Itä-rajalla. Stubbin puoluetoveri Sauli Niinistön kanssa polku Venäjän viholliseksi ja Naton jäseneksi on siloitettu.

Vuonna 1939 Leningrad oli tykinkantaman päässä Suomen rajasta. Suomella oli sotilaallista yhteistyötä aluksi sisällissodassa v. 1918 kaisarillisen Saksan ja sen jälkeen Hitlerin Saksan kanssa. Yhteisiä laivastovierailuja oli vuosittain. Suomen johtajat erityisesti Mannerheim tiesivät keskitysleireistä, joten omien leirien suunnittelu oli helppoa.

Nyt USA suorittaa Suomen itärajalla ilmavalvontaa, Suomella on lukuisia kahden- ja useammanvälisiä sotaharjoituksia useiden NATO-maiden kanssa. Presidentti Obaman aikana Yhdysvallat julisti Venäjän vihollisekseen. Nyt Suomi tekee saman: Niinistö Suomen lähettämistä aseista Ukrainaan venäläisten tappamiseksi:"Kyllä niillä jälkeä tulee". Suomen eduskunnan puhemies on lähettänyt nimikoidun ammuksen Ukrainaan.

                                                         ***

Minkä näyttelijän Suomi onkaan saanut presidentiksi. Myös Ukrainan rikollisvaltiota johtaa näyttelijä.

Vieläkö joku kuvittelee, että Venäjän presidentti Putin alentuisi kahdenkeskiseen tapaamiseen tällaisen näyttelijän kanssa. Molemmat ovat ilmoittaneetkin "vallan tuomassa sokeudessaan" että eivät  puhuisi Venäjän oresidentin kanssa. Zelenskyi on oikein säätänyt lain, joka estää yhteistyön, presidentti Stubb on ilmoittanut jo vaalikamppailussaan, että hän ei vastaisi puhelimeen jos presidentti Putin soittaisi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Venäjä suurvaltana, Ukraina, 1944, Urho Kekkonen, Niinistön Suomi Venäjän viholliseksi

USA,VENÄJÄ JA ALASKAN NEUVOTTELUT

Lauantai 9.8.2025 klo 15.05 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikä yhdistää Yhdysvaltoja, Venäjää ja Alaskaa? – Historiallinen yhteistyö.

Amerikan sisällissodan aikana 1861 -65 myös ulkovallat jakaantuivat tuessaan. Euroopassa ainoastaan Venäjä ja Sveitsi tukivat yhtenäistä Amerikkaa ja orjuuden lopettamista tavoittelevaa Abraham Lincolnia.

Venäjän tsaari Aleksanteri II oli alusta alkaen Lincolnin kannalla. Myös orjuuden suhteen hallitsijat olivat yksimielisiä. Tsaari oli lopettanut orjuuden jo pari vuotta aikaisemmin.

Koska Euroopan maiden mahdollinen tuki Etelä-valtioille oli mahdollinen, Venäjän tsaari lähetti 6 sotalaivaa New Yorkin edustalle varmistamaan, että Lincolnin vastustajat eivät pystyisi lähettämään tukea. Hän lähetti samoin 6 sotalaivaa San Franciscon edustalle. New Yorkin asukkaat kutsuivat venäläisiä merimiehiä ja upseereita juhlimaan yhteisen päämäärän tavoittelua niinä kuukausina, kun laivat olivat ankkurissa.

***

Amerikan pohjoisin alue, Alaska kuului Venäjälle. Jo Pietari Suuri tavoitteli Tyynenmeren varojen tutkimista. Hän kaavaili alueelle siirtokuntaa 1725. Siperian turkiseläinten ylimetsästystä korvaamaan tarvittiin lisää turkiseläimiä. Pietari määräsi Vitus Bering nimisen merenkulkijan tutkimaan aluetta. Toisella matkallaan hän löysi osan Pohjois-Amerikan mantereesta ja julisti Alaskan osaksi Venäjän imperiumia. Se vahvistettiin ukaasilla 1799.

Alueelle saapui myös ortodoksisia lähetyssaarnaajia, joiden ansiosta osa alkuperäisväestöstä omaksui ortodoksisen uskonnon.

Pidemmän päälle Britannian venäläisten yritysten kanssa kilpaileva Hudson’s Bay Company toi paitsi kilpailun hupenevista luonnonvaroista myös Krimin sodan vastakkainasettelun ilmapiirin alueelle. Myös suhteet alkuperäisväestöön rapautuivat. Venäläiset uudisasukkaat eivät enää viihtyneet ja pyrkivät palaamaan Venäjälle.


***

Alaskan hallinto ja ylläpitäminen oli kallista ja hankalaa. Ne harvat venäläiset, jotka asuivat siellä, elivät luontaistaloudella eivätkä viihtyneet erityisen hyvin, joten tsaari Aleksanteri II päätti myydä alueen Yhdysvalloille. Kaupasta sovittiin maaliskuun 30 päivänä 1867. Alue käsitti 1,518,800 neliökilometriä. Kauppa tehtiin 9.huhtikuuta 1867 ja hinta oli 7,200 000 dollaria.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä löytävätkö Trumpin Yhdysvallat ja Putinin Venäjä tälläkin kertaa positiivisen ratkaisun keskenään, vai löytävätkö "Krimin sodan" siirtomaavallat Britannia ja Ranska Nato-liittolaisineen toisensa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidenttien Trump ja Putin neuvottelut, Alaska, Venäjän sotalaivat New Yorkin edustalla, tsaari Aleksanteri II, Alaskan myynti , Amerikan sisällissota, Lincoln, orjuuden lopettaminen,

FARSSI VAI TRAGEDIA

Maanantai 28.7.2025 klo 19.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kaikki me, jotka olimme virkatehtävissä toimivia aikuisia v. 1975, muistamme hyvin kaksi vuotta kestäneen valmistautumisen lopulliseen ETYK-päätösasiakirjan juhlavaan allekirjoittamiseen ja tapaamiseen Finlandia-talossa.

Aloite Euroopan yhteisen turvallisuuden kehittämisestä tuli Neuvostoliitosta.

Suomen arvostettu ja kunnioitettu presidentti Urho Kekkonen (presidenttinä 1956 – 1982) oli kokenut elämässään melkoisen kujanjuoksun matkallaan 1975 vallinneeseen tietoisuuteensa.

Hän oli kulkenut matkan porvarillisella puolella Suomen sisällissodassa. Toisen maailmansodan kokemusten jälkeen hänen suhtautumisensa Suomen rikoksiin venäläisiä siviilejä kohtaan aiheutti vähittäisen tietoisuuden muutoksen. Hän oppi näkemään ystävyyden merkityksen myös valtiollisissa suhteissa.

!970-luvulla hän kasvoi näkemään kahdenväliset suhteet Suomen ja Neuvostoliiton välillä riittämättömiksi. Kaikkien kansakuntien välinen kyky yhteistyöhön olisi välttämätön maailmanrauhan kannalta. Siten hänen oli helppo yhtyä Neuvostoliiton aloitteeseen.

 

                                                      ***

 

OSCE eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö perustettiin Euroopan maiden, Yhdysvaltojen ja Kanadan allekirjoituksilla. Perustaminen oli ns. julkilausuma eikä sitova sopimus.

Allekirjoituksestaan huolimatta Yhdysvallat ei antanut arvoa tavoitteelle Euroopan yhteisestä turvallisuudesta vaan on jatkanut johtamansa NATO:n laajentamista, mikä uhkaa Venäjän turvallisuutta.

Maltan entinen ulkoministeri Everist Bartolo on tutkinut vajaa kymmenen vuotta sitten salauksesta vapautuneita Yhdysvaltojen valtion asiakirjoja. Niissä paljastetaan USA:n haluttomuus sitoutua yhteisiin tavoitteisiin. Yhdysvallat on sen sijaan alkanut käyttää OSCEA/ETYJ:ia yhdessä CIA:n kanssa omiin tavoitteisiinsa.

Kirjassani ”Lupa olla julma” kerron esimerkin tästä liittyen Jugoslavian laittomiin hajotussotiin. Jugoslavian maakunnan Kosovon turvallisuutta takaamaan perustettiin OSCE Kosovo Force, jonka johtajaksi päätyi CIA takin Väli-Amerikassa palvellut William Walker

Racakin kylässä käytiin taistelu KLA-terroristien ja serbipoliisien välillä. Poliisit olivat tulleet ennalta ilmoittaen tyhjentämään kylän terroristeista, jotka olivat tappaneet useita poliiseja väijytyksistä.

William Walker kokosi yön pimeydessä taistelussa kaatuneet yhteen kuoppaan ja väitti lehtimiehille ja sotaan osallistuvien maiden hallituksille, että ruumiit olisivat lähilaukauksella teloitettuja.

Suomalaiset oikeuslääkärit suorittivat kuolemansyyn tutkimukset, jossa he totesivat, että ketään ei ollut ammuttu läheltä. Kaikki olivat taistelussa kaatuneita. Suomen ja Saksan hallitukset päättivät salata oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. USAn presidentti Bill Clinton aloitti haluamansa pommitukset tuon teloitustekosyyn perusteella.

 

                                                        ***

OSCE/Etyj on toiminut tarkkailijana myös Ukrainassa. USA:n/Obaman suorittaman Ukrainan vallankaappauksen jälkeen Yhdysvallat otti haltuunsa Ukrainan sotilastiedustelun ja valitsi vallankaappaushallituksen, jossa armeija ja poliisi tulivat natsi -puolueiden määräysvaltaan.

Tuo hallitus aloitti yhteistyössä Nato-maiden kanssa sisällissodan natsipuolue Oikean sektorin johdolla Donbassin, pääasiassa venäjänkielistä, demokraattisesti valittua presidentti Janukovichia kannattaneita kansalaisia vastaan.

Venäjä tuki rauhanomaista ratkaisua Minskin sopimusten mukaisesti. Nato-maat Saksa ja Ranska, jotka toimivat sopimuksen takuumiehinä, eivät tehneet mitään rauhan saavuttamiseksi, joka Minskin sopimusten mukaan olisi merkinnyt Donbassille autonomiaa osana Ukrainaa. Sen sijaan Saksan liittokansleri Merkel ja Ranskan presidentti Hollande ilmoittivat maidensa toiminnan tarkoituksena olleen Ukrainan armeijan kouluttaminen ja aseistaminen taisteluun Venäjää vastaan.

 

                                                         ***

Vuoden 2021 joulukuussa Venäjä pyysi Euroopan maita ja Yhdysvaltoja neuvottelemaan yhteisestä turvallisuusarkkitehtuurista kuten 1975 ETYK:ssä. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto palasi Moskovasta Venäjän ulkoministeri Lavrovin luota ilmoittaen, että ei Suomi sellaiseen voi suostua: ”Suomihan on nyt osa sopimusvaraista oikeusjärjestelmää.” Toisin sanoen kansainväliset lait ja rauha eivät Suomea kiinnosta.

Donbassin asukkaiden hätä kulminoitui OSCE:n ETYJ:n tarkkailijoiden ilmoitettua Ukrainan natsi-armeijan sotilaiden ryhmittymisestä tammikuussa 2022 voimakkaaseen hyökkäykseen Donbassia vastaan. Donetsk ja Luhansk äänestivät itsenäisyydestä, kuten he olivat äänestäneet jo toukokuussa 2014. Itsenäisinä alueina he pyysivät Venäjää tunnustamaan heidän itsenäisyytensä ja tulemaan avuksi.

Venäjä tunnusti itsenäisyyden ja ryhtyi turvaamaan alueiden ihmisiä aseellisesti ja laillisesti.

Venäjä kutsui tapahtumaa sotilastekniseksi operaatioksi – ei sodaksi. Vain muutaman viikon jälkeen Venäjä tarjosi neuvottelua rauhasta. Ukraina ja Venäjä pääsivät sopimukseen, mutta Britannia ja Yhdysvallat kielsivät Ukrainaa sopimasta. Tuon rauhansopimuksen murskaamisen jälkeen Ukraina on selkeästi toiminut Yhdysvaltojen ja Britannian juoksupoikana uhraten maansa ja kansansa näiden suurvaltojen tavoitteita palvelemaan.

 

                                                       ***

 Mikä tekee Suomessa pidettävästä ETYK-Helsinki 50-kokouksesta tragedian tai farssin?

Suomi oli v. 1975 puolueeton ja liittoutumaton valtio. Sillä oli ystävyys- ja avunantosopimus, YYA, Neuvostoliiton kanssa, mutta ei sotilaallista yhteistyötä – ei sotaharjoituksia – vain keskinäinen kunnioitus, yhteiset taloudelliset intressit, joissa Suomi oli saavana osapuolena.

Entä nyt? Suomi on liittynyt NATO: on. Suomi on verorahoillaan sitoutunut rakentamaan ja varustamaan maaperälleen 15 sotilastukikohtaa Yhdysvalloille. Suomen armeijaa eivät komenna suomalaiset vaan yhdysvaltalaiset ja ruotsalaiset. Venäjällä on nyt siis 1300 km maarajaa vihamielisten NATO-maiden kanssa. Eikö se ole aikaisempaan verrattuna tragedia, erityisesti suomalaisille, mutta uhka venäläisille?

Venäjä on selkeästi ilmaissut vuosikymmenten ajan, että se ei voi hyväksyä rajalleen Yhdysvaltoja tottelevaa naapuria, koska Yhdysvaltojen kongressi on nimennyt v. 2015 Venäjän vihollisekseen. Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelut ovat tehneet terroritekoja yhdessä Ukrainan kanssa mm. strategisia kohteita vastaan.

 

                                                       ***

Talvisota alkoi sen vuoksi, että Suomi oli jo sisällissodasta 1918 lähtien ollut sotilaallisesti Saksan liittolainen, eikä ottanut v. 1939 huomioon sitä, että Neuvostoliitolla oli syy pelätä Suomen hyökkäävän yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan.

Neuvostoliitto oli ehdottanut Suomelle aluevaihtoja, joissa Suomi olisi saanut Karjalasta runsaasti lisää alueita, jos se olisi suostunut vetämään Suomen  rajaa hieman kauemmaksi Leningradista. Raja oli tykinkantaman päässä Leningradista. Suomi ei suostunut muutoksiin ja sota alkoi.

 

                                                          ***

Helsinkiin on ETYK-juhlakokoukseen kokoontumassa kymmeniä hyvää tarkoittavia rauhanaktivisteja. Jo nyt on laadittu julkilausumia, joissa toivotaan kaikkea hyvää maapallon kaikille asukkaille. Tosiasia kuitenkin on, että maapalloa eivät hallitse hyvät vaan pahat Nato-maat, jotka ovat valmiit tappamaan miljoonia ihmisiä vain ryöstääkseen milloin Venäjän, milloin Libyan, milloin Ukrainan luonnonvarat – nyt jo toistamiseen Venäjä on uhan alaisena selvittyään toisen maailmansodan lähes 30 miljoonan ihmisen uhrista.

Presidentti Alexander Stubb ei kutsunut paikalle ETYK:n isää Venäjää, ei toki. Suomi on yksipuolisesti sulkenut Venäjän valtiorajan, lopettanut yksipuolisesti yhteisen ydinvoimalaprojektin, Lopettanut yhteisen junayrityksen Allegron ilman neuvotteluja, tehnyt kymmenille venäläisille, jotka omistavat huviloita tai huoneistoja Suomessa, mahdottomaksi huolehtia kiinteistöjen huoltovelvoitteista ja pankkimaksuista. Posti ei kulje Venäjän ja Suomen välillä. Venäläiset kansalaisaktivistit, joilla olisi paljon annettavaa ETYK-seminaariin eivät pääse maahan rajan yli.

Sen sijaan presidentti Stubb on kutsunut juhlallisuuksiinsa Ukrainan presidentti Volodymir Zelenskyin, joka taistelee NATO-maiden kanssa ETYK:n perustajaa Venäjää vastaan. 

 

                                                          ***

 

Finlandia-talon juhlatilaisuuteen liittyvät puhujat ja kansalaisjärjestöjen valinnat heijastelevat Suomeen jo useita vuosia markkinoitua Venäjä-vihaa. Suomen presidentti Sauli Niinistö ihasteli sitä, kuinka Ukrainaan lähetettävillä aseilla ”tulee jälkeä” ja eduskunnan puhemies on lähettänyt Ukrainaan nimikoidun ammuksen  venäläisten tappamiseen ja edellinen pääministerimme vieraili Kiovassa natsijohtajan hautajaisissa.

 Suomen ETYK-puheenjohtajuus ei ole nostanut Suomea objektiiviselle asioiden tarkastelun tasolle myöskään juhlakokouksen puhujien valintojen suhteen. Sen seurauksena otsikon vaihtoehdoista tragedia soveltuu tilanteeseen parhaiten. CIAn ja Naton painopisteet ovat ohjelman keskiössä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ETYK-juhlakokous, Venäjän ETYK-aloite, presidentti Kekkonen, Everist Bartolo, NATO, Suomen Venäjä-suhteet, William Walker, Kosovo, Ukrainan vallankaappaus, Finlandia-talon seminaarit, USAn sotilastukikohdat Suomeen

KUINKA EUROOPAN UPEIN VALTIO TUHOTTIIN

Lauantai 12.7.2025 klo 11.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Serbienemmistöinen Jugoslavian liittovaltio oli hätkähdyttävä esimerkki Euroopan historiassa.

Toisen maailmansodan aikana fasistinen Kroatia ja natsi-Saksa yrittivät lannistaa serbit. Natsien kanssa liittoutuneet Bosnian muslimit ja Kosovon maakunnan albaanit auttoivat natseja ottamaan serbit kiinni, polttamaan heidän kylänsä ja sulkemalla heidät yhdessä juutalaisten kanssa 17 keskitysleiriin, joista suurin oli nimeltään Jasenovac.

Tästä huolimatta serbipartisaanit auttoivat vapauttamaan Jugoslavian Saksan natsiarmeijasta, Italian fasistiarmeijasta sekä Kroatian natseista, lopulta yhdessä Neuvostoliiton puna-armeijan kanssa.

Sodan jälkeen Jugoslavia kokosi kuitenkin yhteen valtioon niin Kroatian natsit kuin Bosnian muslimit yhteensä 12 eri kansanryhmää, joista enemmistön liittovaltiossa muodostivat serbit.
Serbit olivat se liima, joka takasi liittovaltion demokraattisen toiminnan.

Jugoslavia oli kansantuotteella mitattuna maailman 24. sijalla. Se oli sotilaallisesti liittoutumaton eikä kuulunut mihinkään blokkeihin. Se oli YK:n perustajavaltioita ja liittotumattomien maiden järjestön ensimmäinen kokous pidettiin Belgradissa Jugoslavian pääkaupungissa. Jugoslavian työläiset osallistuivat yritysten hallintoon ja työläiset saivat myös osansa yritysten voitoista.

Jugoslavian ongelmaksi muodostui se, että se oli ottanut lainaa Yhdysvalloilta mikä seikka loi mahdollisuuden ratkaisevaan kiristykseen ja maan tuhoon.

***

Jo Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin aikana, 19.3.1984, Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tavoitteeksi laadittiin ”National Security Decision Directive”, jonka otsikko oli ”Yhdysvaltojen Jugoslavia politiikka”. Tavoitteena oli hallituksen kaataminen hiljaisen vallankumouksen avulla.

Ottaen huomioon Jugoslavian heterogeenisen kokoonpanon, CIA:n tehtävä oli helppo. Toisen maailmansodan aikaisten natsi -ajan ristiriitojen palauttaminen mieliin ja niiden voimistaminen.

Yhdysvalloissa asui suuri määrä sodan jälkeen Yhdysvaltoihin, usein katolisen kirkon avulla siirtyneitä natseja. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muodostui vaikutusvaltaiset natsi -diasporat, joilla oli merkittävä vaikutus politiikkaan. Yhdysvalloissa senaattori Dole, oli eräs keskeinen rahoituksen koordinoija. Natsi-diaspora palkkasi Ruder-Finn markkinointitoimiston huolehtimaan serbivastaisesta tiedottamisesta. Kaikki toisen maailmansodan aikaiset vastakkainasettelut nostettiin esiin CIA n ja NED:in toimesta

***

Saksojen yhdistyminen ja Euroopan unionin perustaminen muodostivat Jugoslavian hajottamisen merkkipaalut.

Euroopan unioni perustettiin European Round Table of Industrialists järjestön avulla luomaan edellytykset Yhdysvaltojen ja sen aseteollisuuden vallalle. Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar oli Round Table of Industrialists järjestön puheenjohtaja ja samaan aikaan yhdysvaltalaisen Lockheed Martin asetehtaan hallituksessa. Mainitsin eduskuntapuheessani v. 1987 tästä yhteydestä varoituksen sanoja, minkä seurauksena, Suomen eduskunnan puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamista minulle ”salaisuuksien kertomisesta”. Olin kuullut asiasta Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä.

Saksojen yhdistyminen tapahtui 1989. Tuolloin Länsi-Saksassa oli pysyvästi 250.000 Yhdysvaltojen armeijan sotilasta. Sen lisäksi saman verran siviilihenkilökuntaa ja monin kertaisesti perheenjäseniä.
Voi sanoa Länsi-Saksan olleen toisesta maailmansodasta lähtien USA n vasalli. Armeijat olivat toiminnallisesti ilmeisen läheisiä.

***

Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa 1981-82 Saksa ehdotti muille mahdollisesti tuleville jäsenille Jugoslavian liittovaltion jäsenen Kroatian tunnustamista itsenäiseksi, vaikka alue ei hallinnut ehdotettua maa-alaa eikä liittovaltio ollut käsitellyt asiaa, vaikka Jugoslavian perustuslaki olisi sallinut osavaltioiden itsenäistymiset neuvottelujen avulla.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli tavannut salaisesti Kroatian ja Slovenian johtajia ja luvannut näille aseita Itä-Saksan jäljelle jääneistä asevarastoista. Kroatia luovutti sadoille henkilöille poliisin virkamerkkejä, joiden avulla henkilöt saivat aseenkanto-oikeuden. Oli luonnollisesti selvää, että Jugoslavian liittovaltio ei voisi hyväksyä aseellista kapinaa reagoimatta siihen mitenkään.

Myöhemmin Saksan ulkoministeriksi tullut Klaus Kinkel vaati: ”Serbit on saatava polvilleen!” Senaattori Biden totesi serbien olevan ”kretiinejä”, jälkeenjääneitä.

Yhdysvallat, WB ja IMF irtisanoivat Jugoslavian kaikki lainat keskenään sopien yhden yön aikana.

***
Ensimmäiset merkit Euroopan unionin alusta lähtien laittomista toimintatavoista tulivat täten esille. Lukija jää miettimään oliko nyt kyse ”Yhdysvaltojen Jugoslavia politiikan sotilaallisesta alusta”.

Yhdysvallat /Saksa tuki johdonmukaisesti entisiä natsiliittolaisia, Bosnian muslimeja ja Kroatian kroaatteja. YK, NATO ja Euroopan unioni toimivat yhdessä. Bosnian presidentiksi ajautunut, ei valittu, Alija Izetbegovic kirjoitti Islamilaisessa julistuksessaan jo v. 1970: ”Paras serbi on kuollut serbi” Kroatia vuorostaan sääti Yhdysvaltojen haluamalla tavalla käytyjen vaalien seurauksena perustuslain, jonka perusteella ”Kroatia on kroaattien maa, serbit ja muut kansanryhmät ovat kansallisia vähemmistöjä” siitä huolimatta, että sadat tuhannet serbit ovat asuneet Kroatiassa 1600-luvulta saakka. Kyrilliset kirjaimet kiellettiin. Kosovon maakunnan albaanit vuorostaan halusivat väkivallan avulla toteuttaa”puhtaan albaani-Kosovon, ilman serbejä.” Serbien perustuslaissa sen sijaan todetaan kaikkien kansanryhmien tasaveroiset oikeudet uskonnosta tai aakkosten kirjoitustavasta riippumatta.

Kroaatit järjestivät puhtaan kroaatti-Kroatian etnisen puhdistuksen ”Operaatio Myrskyn” avulla. Siinä yhdysvaltalaisen MPRI:n avulla lähes vuoden ajan koulutetut kroaatit ajoivat elokuussa 1995 yli 250 000 serbiä pois kodeistaan Kroatian Krajinasta, jossa suvut olivat asuneet 1600-luvulta saakka. Yhdysvaltojen sotilasakatemiat opettavat Operaatio myrskyn tapahtumia esimerkkinä hienoimmasta taistelusta sitten toisen maailmansodan.

***
Euroopan unionin kyseenalaiset toimet voimistuivat Jugoslavian laittomien NATO- pommitusten päätyttyä kesäkuussa 1999.

Jugoslavian rauhansopimus totesi, että Jugoslavian armeijan vetäytyessä Kosovon maakunnasta, kansainväliset NATO-joukot varmistavat maakunnan turvallisuuden.

Tosiasiassa jo ensimmäisenä rauhanpäivänä USA n Nato-helikopterit toivat Kosovon vapautusarmeijan jihadisteja serbien asuttamille alueille alkaen heidän vainonsa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Yhdysvallat alkoi rakentaa Serbian maakuntaan Kosovoon jättimäistä sotilastukikohtaa- olihan sen julkisanomattomana tavoitteena ollutkin laajentaa sotilasvaltansa Balkanille yhteistyössä Drenica -rikollisjärjestön kanssa.

Huolimatta siitä, että YK:n turvallisuusneuvoston päätös 1244 on yksiselitteinen, YK nimesi pääsihteerin erityisedustajan ikään kuin alueen johtajaksi ja Euroopan unioni alkoi rakentaa virkakoneistoa alueelle, siis Serbian maakuntaan.

Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari osallistui Serbian hallituksen omaisuuden konfiskointijärjestelyihin eikä maakunnassa ollut alueen serbiväestölle ainoatakaan turvallista hetkeä. Nato ei kertaakaan puuttunut albaaniväestön suorittamaan terroriin serbiväestöä kohtaan.
Martti Ahtisaari yritti USA a palvellakseen saada YK n turvallisuusneuvoston hyväksymään Kosovon itsenäisyyden v. 2008. Niin ei tapahtunut. Rikollisjärjestö ei ole valtiorakenne. USA yritti saada Kosovon rikollisjoukkioilta apua Haitiin- kuinka rikollisjärjestö muutetaan valtioksi. Hanke ei onnistunut.

Kosovon albaanien jatkettua serbeihin kohdistunutta terroria 8 vuoden ajan, kansainvälinen yhteisö päätti perustaa Kosovon ulkopuolelle Haagiin oikeusistuimen koska Kosovossa ei olisi turvallista järjestää oikeudenkäyntejä. Monet merkittävien rikosten mahdolliset todistajat oli jo tapettu. Pitkään Kosovon presidenttinä toiminut Haschim Thaci, Drenica rikollisjärjestön päällikkö, odottaa nyt Kosovo Tribunalin oikeudenkäyntiä ja tuomiota lukuisista rikoksistaan. Useimmat hänenkin rikostensa todistajat on tapettu.

Euroopan unioni, USA n aseteollisuuden palvelija on jo tehnyt kaikkensa tuhotakseen Jugoslavian ainutlaatuisen demokratian viimeistään Nato-pommitusten ja taloudellisen kriisin avulla. Bosnian serbiväestö on jatkuvan demonisoinnin kohteena Yhdysvaltojen ruokkiman Srebrenica ”kansanmurhalavastuksen” avulla. Srebrenica, ja Racak ovat lavastuksia, joista Racakiin Suomen valtio on ollut ratkaisevasti osallisena. Tieteelliset tosiasiat puhuvat myös Srebrenica-lukuja vastaan.

***

Laittomat pommitukset tehneet NATO-maat perustivat oman tuomioistuimen ICTY n, jossa sopivat tuomarit ja Nato-maiden todistajat tuomitsivat kansainvälistä oikeutta ja omaa valtiosääntöään puolustavia serbi -kenraaleja ja sotilaita. Hirviömäisiä tekoja tehneet Bosnian muslimi -kenraalit kulkevat sen sijaan vapaana.

USA n natsidiasporan rahoittaman Ruder-Finn markkinointitoimiston kattava propaganda on muovannut kansainvälisen tietoisuuden 180 astetta. Sama manipulointi jatkuu Ukrainan kohdalla. Natsit ovat sielläkin EU n liittolaisia. Bucha-lavastus on verrattavissa Racakiin ja Srebrenicaan. Euroopan unionin lähes rikollinen sensuuri kääntää mustan valkoiseksi läntisten markkinointitoimistojen avulla.

YK n äänestyksissä Euroopan unioni ei enää vastusta natsismin ja fasismin ihannointia kuten 10v sitten. Olemme palanneet osaksi toisen maailmansodan todellisuutta. Suomi on natsien liittolainen.

Toisen maailmansodan natsien kosto voittajia, serbejä, kohtaan alkoi massiivisen Ruder-Finn markkinointitoimiston propagandavyöryllä. Jugoslavian ainutkertaisen demokratian ja hyvinvoinnin tultua tuhotuksi kosto suunnattiin Venäjään ja venäläisiin- toisen maailmansodan voittajiin. Tähän demonisointiin palkattiin USA:n ja EU:n eliitin Jaltalla syyskuussa 2013 pitämässä kokouksessa Hill&Knowlton markkinointitoimisto. Sen jälkeen nähtiinkin valtamediassa presidentti Putinin pilakuvia pirunsarvet päässä. Viimeiset 10 vuotta ”sopimusvaraisen demokratian yhteenliittymän” aukoton sensuuri on ylläpitänyt natsi -tiedotuksen valta-asemaa. Kansainväliset lait on työnnetty syrjään ja mm. strategiset asesopimukset on heitetty roskiin.

Mikäli lukijana arvostat kansainvälisiä lakeja ja tiedettä voit lukea kolumnin aiheesta enemmän teoksistani:

Pirkko Turpeinen-Saari
Lahtari, Punikki ja Teurastaja marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä, Into 2018

kirja on ilmestynyt myös serbian kielellä

sekä Pirkko Turpeinen-Saari
Lupa olla julma (permission to be cruel) 2000 Viestintä M.Saari Oy

etusivun teksti: Näin Nato-maat ja Suomi toimivat, kun serbien kansanmurha toteutettiin YK:n silmien alla. Tosikertomus valheista, juonittelijoista ja pommeista. (presidentti Mauno Koivisto ilmaisi Jarmo Laineen toimittamassa teoksessa ”Toisenlainen totuus Kosovosta” kuinka hän tunsi vihaa serbivastaista Nato-propagandaa kohtaan. Hän piti ”lännen” toimintaa Jugoslavian tragedian yhteydessä vääränä, laittomana ja kunniattomana.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jugoslavia, USAn militarismi, natsismin revanssi Euroopassa, serbit, venäläiset, toisen maailmansodan voittajat, Mauno Koivisto, NATO,

OVATKO ITÄRAJAN AITA JA MIINAKENTTÄ SISÄ-VAI ULKOPOLITIIKKAA

Keskiviikko 25.6.2025 klo 14.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

 

Suomi on rakentanut aitaa Suomen ja Venäjän väliselle rajalle. Nyt Suomi on luopumassa Ottawan sopimuksen maamiinakiellosta, mikä mahdollistaa itärajaa myötäilevän alueen miinoittamisen.

Itärajan aidan takana avautuu BRICS-maailma, Venäjä ensimmäisenä. BRICS-maat noudattavat kansainvälisiä lakeja ja YK:n peruskirjaa. Ne rakentavat kanssakäymisensä yhteistyöhön, toinen toisensa kunnioittamiseen, keskinäiseen kauppaan ja yhteyksiin jokaista hyödyttävällä tavalla.

Venäjä oli viime vuonna BRICS:in puheenjohtaja. Se järjesti viime syksynä Kazanissa kokouksen, josta otetuista dokumenteista saattoi nähdä jäsenmaiden johtajien suhteiden lämmön, ilon ja innostuksen.

BRICS:in kauppareitin pohjois-etelä- osa alkaa Pietarista, lyhyen matkan päästä Suomen rajasta. Arktinen reitti vuorostaan sivuaa Suomen Lappia.

Jos Suomi olisi BRICS:in jäsen, mitkä mahdollisuudet maallemme avautuisivatkaan.

 

                                                                   ***

 Suomen hallitukset ovat 1990-luvulta lähtien suuntautuneet ”länteen”. Heikko itsetunto on ajanut kansanedustajat valmistelemaan paitsi Suomen liittymistä EU:n jäseneksi ja euroon, myös hankkimaan aseita Yhdysvalloista. Eu perustettiin Round Table of Industrialists -järjestön sanelun mukaisesti palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Tätä palvelua Suomen armeijan edustajat hoitavat täydellisesti.

Saman aikaisesti länteen liukumisen kanssa Suomi katkoi sodan jälkeen tärkeäksi muodostuneita suhteitaan Neuvostoliittoon ja sen hajoamisen jälkeen Venäjään.

Samaan aikaan Suomi katkoi suhteet kansainvälisiin lakeihin ja YK:n peruskirjaan. Jugoslavian hajottamisen yhteydessä Suomi näytti maailmalle, minkälainen käsitys maallamme on laillisuudesta.

Jugoslavian, sotilaallisesti liittoutumattoman valtion hajottaminen ja lopuksi totaalinen pommittaminen v. 1999 oli alkusoitto Euroopan muuttumiselle Yhdysvaltojen johdolla toisen maailmansodan revanssia toteuttavaksi, nyt jo lähes fasistiseksi kokonaisuudeksi.

 

                                                               ***

Yhdysvallat ilmoitti ulkoministeriönsä Bratislavassa v. 2001 pitämässä kokouksessa, Yhdysvaltojen luopuvan noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne ole sille edullisia. Se ilmoitti NATO:n laajenevan Baltiasta Ukrainan Odessaan ja Yhdysvaltojen estävän Venäjän pääsyn Itämerelle.

Tuon kokouksen jälkeisten 25 vuoden aikana Yhdysvallat on tuhonnut 7 valtiota, tappanut miljoonia ihmisiä, suorittanut Ukrainassa vallankaappauksen ja aseistanut maan laittoman hallituksen sisällissotaa demokratiaa vaatineita Donbassin asukkaita vastaan. Viimeisten puolentoista vuoden aikana maa on osallistunut Israelin kanssa palestiinalaisten kansanmurhaan estäen veto-oikeudellaan murhaamisen lopettamisen.

Israel aloitti hiljattain laittoman hyökkäyksen Irania vastaan. Yhdysvallat vuorostaan pommitti samoin laittomasti Iranin ydinlaitoksia aiheuttaen suunnattoman vaaran koko alueelle. NATO:n pääsihteeri Mark Rutte ilmoitti hyökkäyksen olleen ”laillinen”, mikä osoittaa Euroopan hyväksyneen laittomuuden ohjenuorakseen.

 

                                                                    ***

Suomi oli vuoteen 2014 saakka neutraalina pidetty maa. NATO:n kanssa tehdyn ns. isäntämaasopimuksen jälkeen Suomen kansa on ollut valtiollisen aivopesun uhri. Suomeen on rakennettu Mediapooli, Naton kanssa yhteistä informaatiota tarjoava järjestö, johon kaikki päämediat kuuluvat. Yhdysvaltojen mm USAID:n rahoituksella on vaikutettu esimerkiksi tärkeätä ulkopoliittista tutkimusta ja informaatiota suorittavan valtiollisen Ulkopoliittisen Instituutin tiedottamiseen.

Euroopan Unioniin kuuluvien maiden enemmistö ei paheksu fasismin ja natsismin edistämistä, kun siitä äänestetään YK:ssa. Siten terrorismin käyttäminen aseena on ollut viime vuosina yhä hyväksyttävämpää. 

Israelin ja Yhdysvaltojen suorittamat neuvottelijoiden ja valtiopäämiesten murhat ja murhalla uhkaamiset eivät aiheuta paheksumista EU-maiden sisällä. Strategisten sopimusten piiriin kuuluvia rikkomuksia ei paheksuta silloin, kun tekijöinä ovat Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelut.

Viime vuosina Suomi on sitoutunut yhä syvemmälle tähän USA n ja Britannian muovaamaan todellisuuteen. EU:n tiedonvälityssensuuri on ollut massiivista. Henkilöille joilla ei ole mahdollisuutta hakea kansainvälisitä lähteistä objektiivista tietoa, on muodostunut harhainen käsitys Suomen hallituksen poliittisten päätösten vaikutuksista sekä siitä, mikä kansainvälisessä poliittisessa päätöksenteossa olisi Suomelle inhimillistä ja edullista.

 

                                                                 ***

Valtakunnan rajalle pystytettävä aita ja miinakenttä ovat tarkoitetut ohjaamaan Suomen kansalaisten todellisuutta Venäjälle vihamieliseen suuntaan. Niillä estetään kouriintuntuvasti suomalaisia ottamasta itse selvää, mitä venäläiset ajattelevat ja minkälaista politiikka he haluavat toteuttaa. Itse asiassa Suomen hallitus on lukinnut suomalaiset vankilaan, josta ei pääse kansainvälisiä lakeja ja humanismia kunnioittavaan kulttuurivaltioon edes vierailemaan puhumattakaan, että suosittu kapellimestari Valery Gergiev voisi johtaa upeita Mikkelin musiikkijuhlia, joista saimme ennen nauttia. Suosittu uutiskanava Russia Today on myös estetty Euroopan unionin toimesta.

Meidät on johdettu alistumaan vankilaan, jossa emme halua olla ja jossa on tukahduttava olo. Ainoina liittolaisinamme ovat kansainvälisiä lakeja rikkovat valtiot, jotka saavat pitää Venäjää uhkaavia sotaharjoituksiaan maassamme ja joiden 15 sotilastukikohtaa ylläpidämme sen sijaan, että tukisimme maamme työttömiä tai sairaita kansalaisia.

 

 

 

 

 

                                                              

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itärajan aita, miinakenttä. BRICS, kansainväliset lait, terrorismi, YK, Venäjä, USA, Israel, Gaza

Vanhemmat kirjoitukset »